Browsing by Subject "biodiversiteetti"
Now showing items 1-10 of 10
-
(2022)Biodiversity is essential for human wellbeing and activities as it supports a diverse set of ecosystem services. Currently, biodiversity is rapidly declining. Biodiversity loss is the second significant global risk after climate change. To reduce environmental stress, there is a need to find sustainable alternatives to unsustainable raw materials and consumables. The chemical industry has an important role in developing environmentally friendly solutions such as bio- based products and solutions, which require utilization of biomass. However, extraction of bio- based raw materials creates more pressure on biodiversity and contributes to biodiversity loss. It is essential that companies who extract natural resources are transparent about their actions concerning biodiversity. By adequately sharing information in corporate reports, companies can enhance their legitimacy. This thesis contributes to scientific discussion on biodiversity reporting which is researched to a limited extent. Material of the thesis was collected from corporate reports and interviews with globally operating chemical companies. By using qualitative content analysis, this thesis describes how chemical companies report on biodiversity as part of their corporate reporting to maintain their legitimacy and how biodiversity is perceived within the chemical industry. Biodiversity is a complex concept and intangible system, which cannot be sufficiently measured yet. This may help to explain why biodiversity reporting within the chemical industry is varying and inconsistent. There is a need to improve companies’ understanding on biodiversity to enhance biodiversity reporting. Adequate reporting can help to understand complex natural processes, enhance environmental protection, and reduce the problem of greenwashing.
-
(2022)The Baltic Sea consists of islands, islets, and underwater nature. The sea’s species and habitats form a complex, interdependent network. The Baltic Sea is a challenging environment due to its low salinity, slow water turnover, and the densely populated catchment area. Species in the Baltic Sea have adapted to these circumstances, but climate change, eutrophication and different human induced pressures threaten the sea’s biodiversity. Biodiversity loss can be mitigated through protection areas. However, protection is not always successful. For example, insects and fungi often lack sufficient protection, whereas animals such as birds are more eagerly protected. Humans tend to protect charismatic or beautiful species and ignore others, even when other species’ need for protection is more dire. Establishing effective marine protected areas (MPAs) is difficult as information on underwater life is lacking. Finland’s underwater nature is better known, as it has been explored in the VELMU programme since 2004. In this thesis I study the governing documents of privately owned MPAs established during the last ten years in the Baltic Sea. Privately owned MPAs are the most common MPA type in Finnish marine areas. My research questions are: 1) Which nature values are represented in the privately owned MPAs? 2) How well is the underwater nature represented? The number of governing documents is 63. My method is qualitative content analysis and quantification of data. The material was coded using Atlas.ti. The nature values in the governing documents formed three categories: vegetation, birds, and underwater nature. Protecting vegetation was mentioned in 52 documents, birds in 39 documents, and underwater nature in 28 documents. The protection of underwater nature was most often based on protecting underwater habitats outlined in the EU’s habitat directive, instead of protecting underwater species. Birds and vegetation in the archipelago are somewhat comprehensively protected in privately owned MPAs. Although all 63 MPAs included a water area, underwater nature is mentioned in less than half of the governing documents. Underwater nature values are not always mentioned even when the MPA consists mostly of water, or when the governing document mentions the beauty or value of the water area. Descriptions of underwater nature are also often lacking in detail compared to the descriptions of vegetation and birds. To ensure biodiversity both underwater and above, underwater nature values should be protected more efficiently. Especially from the perspective of bird protection, it is noteworthy that protection usually does not cover their underwater food sources.
-
(2019)Yksi aikamme suurimmista ongelmista on biodiversiteetin nopea köyhtyminen. Suurin uhka lajiston monimuotoisuuden vähenemiselle ovat elinympäristöjen sirpaloituminen ja katoaminen. Suomessa suurin yksittäinen syy metsälajien harvinaistumiselle ja uhanalaistumiselle, sekä toiseksi yleisin syy lajien katoamiselle, on metsiemme käytön tehostumisen myötä vähentynyt lahopuun määrä ja laatu. Metsiemme noin 20 000–25 000 lajista noin 20–25 % on lahopuusta riippuvaisia saproksyylejä, joista ainakin 523 lajia on uhanalaistunut. Jopa valtapuulajeillamme elävä saproksyylilajisto on vaikeuksissa, sillä kuusella, männyllä ja koivulla, on kullakin yli 100 Suomen punaisella listalla, eli lajien uhanalaisiuusasteelta arvioitavaa lajia. Suomen maapinta-alasta valtaosan kattavissa talousmetsissä fokus on viime vuosikymmeninä ollut puun tuotoksen tehostamisessa. Samaan aikaan kaupunkimetsissä on alettu arvostaa metsien aineettomia hyötyjä, esimerkiksi virkistäytymisympäristönä. Kaupunkimetsien muuttunut käyttö ja kasvava ymmärrys lahopuun tärkeydestä biodiversiteetille mahdollistaakin lahopuun määrän lisäyksen ja siten biodiversiteetin suojelun kaupunkimetsissä. Tässä tutkimuksessa lahopuuston diversiteettiä, eli määrä ja laatua tutkittiin hoidetuissa ja hoitamattomissa kaupunkimetsissä, sekä luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Metsien lahopuujatkumon ja luonnontilaisuuden määrityksessä käytettiin apuna metsien luonnontilaisuudesta indikoivia kääpälajeja. Lahopuuston tilavuus, kappalemäärä ja diversiteetti erosivat merkittävästi eri metsäluokkien välillä. Lahopuuston tilavuus oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä 12,09 m3/ha, keskiverto hoitamattomissa kaupunkimetsissä 60,50 m3/ha ja suurin luonnontilaisen kaltaisissa metsissä 72,03 m3/ha. Suurin lahopuun tilavuus 181,85 m3/ha mitattiin luonnontilaisen kaltaisessa metsässä ja matalin 1,69 m3/ha hoidetussa kaupunkimetsässä. Lahopuiden ja lahopuukappaleiden määrä oli pienin hoidetuissa kaupunkimetsissä, noin 3 kertaa suurempi hoitamattomissa kaupunkimetsissä ja noin 5 kertaa suurempi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä. Luonnontilaisen kaltaisissa metsissä oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna yli 5 kertaa enemmän kuusi-, 8 kertaa enemmän koivu-, ja 6 kertaa enemmän haapalahopuuta, eikä hoidetuissa kaupunkimetsissä ollut lainkaan mäntylahopuuta. Luonnontilaisen kaltaisten metsien lahopuuston diversiteetti oli hoidettuihin kaupunkimetsiin verrattuna kolminkertainen. Lahopuuston diversiteetin ja indikaattorikääpien esiintymien perusteella metsien rakenteellinen ja lajistollinen monimuotoisuus oli huomattavasti korkeampi luonnontilaisen kaltaisissa metsissä kuin kaupunkimetsissä, erityisesti hoidetuissa kaupunkimetsissä
-
(2020)Kaupunkien rakennetut puistot voivat olla lajirikkaita paikkoja ja jopa monimuotoisuuden keskittymiä kaupunkimaisemassa. Tutkin lopputyössäni Helsingin rakennettujen puistojen putkilokasvien, lintujen ja jäkälien lajistolliseen monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tarkastelen ilmanlaadusta kertovien indikaattorijäkälien esiintyvyyttä tutkimuspuistoissa. Aiempien tutkimusten perusteella tärkeimpiä puistojen lajistolliseen monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi puiston koko, puiston sisäinen habitaattien monimuotoisuus ja puiston kytkeytyneisyys muihin viheralueisiin. Puistojen monimuotoisuustutkimuksissa paljon käytettyjä teorioita ovat mm. gradienttiparadigma ja saarieliömaantieteellinen teoria. Tutkimukseen valittiin 12 puistoa kolmelta kaupunkivyöhykkeeltä: kantakaupungista, välikaupungista ja esikaupungista. Vyöhykejaon taustalla on ajatus kaupungistumisen voimistumisesta ja viheralueiden kytkeytyneisyyden heikkenemisestä kohti kaupungin keskusta siirryttäessä. Puistojen valintaan ja aineiston keruun menetelmiin vaikutti EU-rahoitteinen, puistojen biokulttuurista monimuotoisuutta tutkiva GREEN SURGE -hanke. Tutkimuskysymykseni ovat: Kasvaako putkilokasvien, lintujen ja jäkälien lajimäärä puiston koon kasvaessa? Vaikuttaako habitaattien monimuotoisuus putkilokasvien lajirikkauteen, Shannonin diversiteetti-indeksin avulla laskettuun putkilokasvien lajistolliseen monimuotoisuuteen tai alkuperäislajien osuuteen putkilokasvien kokonaislajimäärästä? Vaikuttaako putkilokasvien lajirikkaus tai puuvartisten kasvien lajimäärä lintujen lajirikkauteen? Esiintyykö tutkimuspuistoissa ilman laadusta kertovia indikaattorijäkäliä? Onko kaupunkivyöhykkeiden välillä eroa putkilokasvien, lintujen tai jäkälien lajimäärissä? Entä alkuperäisten kasvilajien osuuksissa tai yksi- kaksi- ja monivuotisten putkilokasvien esiintyvyydessä? Onko kaupunkivyöhykkeiden välillä eroa herkkien ja erittäin herkkien indikaattorijäkälien esiintyvyydessä? Tutkin näitä kysymyksiä kvantitatiivisesti korrelaatioanalyysin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla. Tutkimuspuistoista löytyi 171 putkilokasvilajia, mikä on noin 16 % kaikista Helsingin putkilokasvilajeista. Näiden joukossa oli mm. kuusi saraa (Carex), joita pidetään kaupunkipakoisina lajeina. Habitaattien monimuotoisuus nosti putkilokasvien lajimäärää ja vaikutti positiivisesti myös Shannonin indeksin avulla laskettuun putkilokasvien lajirikkauteen sekä alkuperäislajien osuuteen putkilokasvien kokonaislajimäärästä. Nämä tulokset olivat tilastollisesti merkittäviä. Alkuperäislajien, tulokaslajien ja viljelykarkulaisten osuudessa ei ollut eroja kaupunkivyöhykkeiden välillä, mikä kertoo siitä, että Helsingissä kasvaa alkuperäisiä kasvilajeja hyvinkin lähellä kaupungin keskustaa. Suuremmissa puistoissa on yleensä enemmän lajeja kuin pienemmissä puistoissa. Tässä tutkielmassa se piti paikkansa erityisesti lintujen kohdalla. Lintujen lajimäärän ja puiston pinta-alan välille löytyi tilastollisesti merkittävä yhteys. Toinen lintujen lajirikkauteen vaikuttava tekijä oli puuvartisten kasvien lajimäärä. Tutkimuspuistojen puista ja pensaista hyvin pieni osuus on alkuperäislajeja, joten myös koristelajit saattavat vaikuttaa lintujen monimuotoisuuteen positiivisesti. Lintujen lajimäärä oli korkein kantakaupungissa, kun taas putkilokasvien ja jäkälien lajirikkaus oli korkein esikaupungissa. Kaupunkivyöhykkeiden väliset erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkittäviä. Ilmanlaadusta kertovia herkkiä ja erittäin herkkiä indikaattorilajeja esiintyi eniten esikaupungin ja vähiten kantakaupungin puistoissa. Puistojen välinen vaihtelu indikaattorijäkälien esiintyvyydessä oli kuitenkin suurempaa kuin kaupunkivyöhykkeiden välistä vaihtelua suurempaa.
-
(2020)Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkittiin maapuiden vaikutusta Helsingin keskeisten kaupunkipuistojen (Kaivopuisto, Töölönlahden puisto ja Tähtitorninmäen puisto) estetiikkaan ja hyväksyttävyyteen. Vastaavan kaltainen tutkimus on toteutettu aiemmin Helsingin kaupunkimetsissä. Kaupungistuminen aiheuttaa monenlaisia haittoja luonnon monimuotoisuudelle ja kaupunkilaisten terveydelle, jonka vuoksi on tärkeää tutkia, miten biodiversiteettiä voitaisiin ylläpitää tai rikastaa kaupungeissa ja kuinka viheralueet olisivat kaupunkilaisille mahdollisimman esteettisiä ja hyväksyttäviä. Jos maapuut koettaisiin hyväksyttäviksi, niitä voisi olla kaupunkipuistoissa ehkä enemmän, jolloin ne mahdollisesti voisivat edistää luonnon monimuotoisuutta. Tutkimuksessa selvitettiin esteettisen kokemuksen osatekijöitä ja kaupunkipuistojen hyväksyttävyyttä Helsingin kaupunkipuistoissa, jonka lisäksi tutkittiin, oliko maapuulla myönteistä tai kielteistä vaikutusta kaupunkipuistojen esteettisen kokemuksen osatekijöihin tai hyväksyttävyyteen. Tutkimukseen valittiin jokaisesta kaupunkipuistosta maapuu- ja kontrolliala, jolloin tutkimusaloja oli yhteensä kuusi. Tutkimukseen satunnaisotannalla valitut osallistujat (n=82) vastasivat tutkimuslomakkeisiin yhdellä tutkimukseen valituista aloista. Kyselylomakkeissa oli asteikolla 1-7 vastattavia väittämiä ja avoimia kysymyksiä. Lisäksi tutkimukseen kuuluivat taustatietolomakkeet ja olosuhdelomakkeet. Tutkimuksen keskeisimpinä tilastollisina menetelminä käytettiin faktorianalyysia ja varianssianalyysia. Faktorianalyysilla muodostettiin esteettisen kokemuksen osatekijät kaupunkipuistoissa (hyväksyttävyys, rentoutuminen ja elpyminen, esteettinen monimuotoisuus, luonnon monimuotoisuus, kulttuuriset tekijät, johdonmukaisuus, siisteys ja maisemallisuus) ja varianssianalyysin mukaan maapuulla oli negatiivista vaikutusta johdonmukaisuuden sekä rentoutumisen ja elpymisen osatekijöihin. Korrelaatioita tarkastellessa johdonmukaisuus korreloi vahvasti hyväksyttävyyden kanssa, joka korosti johdonmukaisuuden tärkeyttä viheraluesuunnittelussa ja myös maapuille hyväksyttäviä viheralueita määritellessä. Luonnon monimuotoisuus korreloi vahvasti hyväksyttävyyden kanssa, joka korosti luonnon monimuotoisuuden hyväksyttävyyttä myös kaupunkipuistoissa. Taustatietolomakkeen väittämien perusteella suhtautuminen maapuihin kaupunkipuistoissa oli melko myönteistä. Niille sopivin paikka oli puiston reunassa. Avointen kysymysten perusteella niihin suhtauduttiin luonnon monimuotoisuutta edistävänä tekijänä ja melko hyväksyvästi tai myönteisesti, mutta myös kriittisesti. Kuvailevia lukuja tarkastellessa esteettisen kokemuksen osatekijöiden keskiarvot olivat korkeammat useimmiten kontrollialoilla. Avointen kysymysten perusteella kaupunkilaiset myös viihtyivät viheralueilla, viettivät aikaa kaupunkipuistoissa usein ja luonnon monimuotoisuuteen suhtauduttiin myönteisesti ja arvostavasti. Vastaajat tunnistivat tutkimusaloilta useita eri lajeja. Jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia monimuotoisen lajidiversiteetin, harvinaisten lajien tai kulttuurilajien estetiikkaa ja hyväksyttävyyttä eri kaupunkipuistoissa. Jatkotutkimuksissa voitaisiin myös verrata esteettistä kokemusta laajalla ja avoimella viheralueella verrattuna ympäristöön, jossa viheralueet ovat useampina pienempinä laikkuina. Voitaisiin myös tutkia, olisiko eri lajeja mahdollista enenevässä määrin suojella tai ennallistaa useammissa kaupunkipuistoissa.
-
(2019)Rinteen ekspositio eli rinteen kaltevuus ja ilmansuunta, johon rinne viettää, vaikuttaa rinteen vastaanottaman auringonsäteilyn määrään yhdessä leveyspiirin kanssa. Eksposition erot voivat saada aikaan selviä ja säännönmukaisia eroja eliöyhteisöjen koostumukseen. Ilmiötä on tutkittu laajalti luonnollisissa elinympäristöissä, muttei juurikaan ihmisen luomissa elinympäristöissä. Tässä tutkielmassa selvitän rinteen eksposition vaikutusta maakiitäjäisyhteisöjen koostumukseen täyttömäillä, täyttömäille kehittyvien maakiitäjäisyhteisöjen ominaispiirteitä sekä paikallisten tekijöiden ja ympäröivien alueiden merkitystä täyttömäkien maakiitäjäisyhteisöjen muodostumiselle. Kaupungistuminen tuhoaa ja pirstoo elinympäristöjä, mikä korostaa rakentamatta jäävien viheralueiden merkitystä kaupunkialueilla. Täyttömäille ei voi rakentaa, ne ovat useiden hehtaarien laajuisia, ja niitä on kaupunkialueilla, minkä takia täyttömäillä on huomattavaa potentiaalia biodiversiteetin säilyttämisessä ja lisäämisessä kaupunkialueilla. Tarkoituksenani on antaa tuloksiin perustuva alustava arvio täyttömäkien merkityksestä kaupunkien biodiversiteetille. Käytin 10 Suomen pääkaupunkiseudulla sijaitsevan täyttömäen etelä- ja pohjoisrinteiltä Jarmo Saarikiven kuoppapyydyksillä 19.5.-28.9.2010 keräämää 5557 maakiitäjäisyksilöä käsittävää aineistoa. Määritin kaikki maakiitäjäisyksilöt lajitasolle. Selvitin kunkin runsaimman lajin ja lajiryhmän runsaudessa näkyvää vastetta rinteen ekspositioon ja jatkuviin muuttujiin (pH, muurahaisten runsaus, täyttömäen ikä ja korkeus) yleistettyjen lineaaristen sekamallien (GLMM) avulla. Lisäksi vertasin etelä- ja pohjoisrinteiden välisiä sekä eri täyttömäkien välisiä lajiyhteisöjen eroja moniulotteisen skaalauksen (NMDS) avulla sekä tarkastelemalla laji- ja yksilömääriä. Rinteiden suosimisen ja lajin elinympäristövaatimusten välillä havaittiin selvä yhteys. Kuivan ja avoimen elinympäristön lajit suosivat enimmäkseen etelärinnettä, kun taas kostean metsäelinympäristön lajit suosivat selvästi pohjoisrinnettä, ja generalistilajeilla ero oli vähäinen. Täyttömäillä dominoivat pääasiassa kuivan elinympäristön lajit: niin kuivan elinympäristön generalistilajit kuin myös kuivan ja avoimen elinympäristön lajit. Silti niin yhteisöjen koostumus kuin myös lajimäärä vaihtelivat huomattavasti eri täyttömäkien välillä. Koko maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää säännönmukaista eroa etelä- ja pohjoisrinteiden välillä NMDS-tarkastelussa, mutta rinteiden välinen ero oli sitä suurempi, mitä suurempi täyttömäki oli, ja pelkästään suuria (17-38ha) täyttömäkiä tarkasteltaessa maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa oli selvää rinteiden välistä säännönmukaista eroa. Tässä tutkimuksessa saatiin selvää näyttöä, että rinteen ekspositio vaikuttaa lajiyhteisön koostumukseen täyttömäillä siten, että etelärinteissä menestyvät parhaiten avoimen ja kuivan elinympäristön lajit ja pohjoisrinteissä taas kostean ja metsäisen elinympäristön lajit, kun taas generalistilajit menestyvät molemmissa rinteissä yhtä hyvin. Etelä- ja pohjoisrinteiden lajiyhteisöjen välille vaikuttaa kehittyvän selvä ja jossain määrin säännönmukainen ero vain riittävän suurilla (arviolta vähintään 6-17ha) täyttömäillä. Täyttömäkien lajiyhteisöt ovat keskenään uniikkeja, mutta kaikkien täyttömäkien lajiyhteisöjä karakterisoivat kuivan elinympäristön lajit sekä muissa avoimissa kaupunkielinympäristöissä tyypillisen lajin Poecilus cupreus täydellinen puuttuminen. Avoimen ja kuivan elinympäristön lajien joukossa ovat todennäköisimmin täyttömäistä hyötyvät uhanalaiset ja harvinaiset lajit, joten tulosten perusteella täyttömäkien etelärinteillä olisi eniten merkitystä lajien suojelun kannalta. Täyttömäet pystyvät elättämään sellaisenaan suunnilleen yhtä monipuolista ja samankaltaista maakiitäjäislajistoa kuin muutkin kaupunkien avoimet elinympäristöt, mutta täyttömäkien lajistoa voitaisiin ehkä monipuolistaa sopivalla kunnostuksella. Lajistoltaan monipuolisimmat yhteisöt vaikuttavat löytyvän kaupunkien reuna-alueiden täyttömäiltä, mikä voi kertoa ympäröivien alueiden merkityksestä niiden tarjoamasta lajipoolista dispersoivien lajien kolonisoidessa täyttömäen.
-
(2020)Eliölajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa niin fysikaalisen ympäristönsä, kuin muiden eliölajienkin kanssa. Nämä vuorovaikutukset voivat olla osapuolille negatiivisia, neutraaleja tai positiivisia. Fasilitaatio tarkoittaa sitä, että joku laji edesauttaa toisen lajin selviytymistä. Äärimmäinen esimerkki fasilitaatiosta on perustajalaji. Perustajalaji on laji, joka pelkällä läsnäolollaan tarjoaa muille eliöille kriittisiä resursseja, joita ilman muut lajit eivät voi selviytyä. Nämä resurssit voivat olla esimerkiksi ravintoa, suojaa tai elintilaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat ovat perustajalajeja, joita tavataan kaikilta maailman merialueilta. Esiintyessään tiheinä kasvustoina kalliorannoilla ne tarjoavat lukuisille selkärangattomille eläimille suojaa aallokon voimalta ja pedoilta, ravintoa ja elintilaa lisääntyneen sedimentaation myötä, sekä runsaasti sekundaarista kiinnittymispintaa. Alustaansa kiinnittyvät simpukat muodostavat perustan habitaatille, joka lopulta muotoutuu simpukoiden ja muiden lajien yhteisvaikutuksella. Vähäsuolaisessa ja -lajisessa Itämeressä sinisimpukka (Mytilus trossulus x edulis) on alustaansa kiinnittyvänä simpukkana erittäin tärkeässä roolissa. Sinisimpukkaa esiintyy pinnan läheltä aina kymmenien metrien syvyyteen asti, kunhan kiinnittymiseen sopivaa alustaa vain on tarjolla. Simpukoiden esiintymiseen Itämeressä vaikuttavat monet tekijät, joista tärkeimpinä ovat aallokko joka aiheuttaa fysikaalista stressiä, ja alhainen, itää ja pohjoista kohti pienentyvä suolapitoisuus joka aiheuttaa fysiologista stressiä. Paikoin erittäin runsaina esiintyvät sinisimpukat edesauttavat sedimentin kertymistä muodostamansa kolmiulotteisen matriisin onkaloihin mikä mahdollistaa myös pehmeän pohjan lajien esiintymisen kalliorannoilla. Sinisimpukkayhteisössä onkin piirteitä sekä pehmeistä, että kovista pohjista, mikä tekee niistä edullisia elinympäristöjä runsaalle määrälle erilaisia selkärangattomia eläimiä. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sisäsaaristosta ulkosaaristoon voimistuvan aallokon vaikutusta sinisimpukka-rakkohauru -yhteisön rakenteeseen kolmella lähellä toisiaan sijaitsevilla merialueilla läntisellä Suomenlahdella, missä suolapitoisuus laskee läntisimmän ja itäisimmän tutkimusalueen välillä ainoastaan muutamilla promillen kymmenyksillä. Näytteitä noudettiin sukeltamalla 36:sta eri pisteestä kolmen metrin syvyydeltä rakkohauruvyöhykkeeltä, neljältä eri avoimuusvyöhykkeeltä. Näytteistä havaitut eläintaksonit tunnistettiin ja eläinten yksilömäärät laskettiin, ja sinisimpukoiden sekä rakkohaurun (Fucus vesiculosus) kuivapaino määritettiin. Tilastollisilla menetelmillä selvitettiin eliöyhteisön rakenteen eroja näillä kolmella alueella, sekä kasvavan avoimuuden vaikutusta. Lisäksi selvitettiin korreloivatko tavattujen eläinlajien yksilömäärät sinisimpukan tai rakkohaurun biomassan kanssa. Sinisimpukka oli kaikilla näytepisteillä runsain tavattu laji, ja jäljessä yksilömääristä puhuttaessa sinisimpukkayksilöitä ei huomioida. Alueet eivät eronneet toisistaan taksonien tai eläinyksilöiden kokonaismäärien osalta, mutta yksittäisillä taksoneilla eroja kuitenkin havaittiin. Avoimuudella havaittiin olevan merkittävä vaikutus eliöyhteisön rakenteeseen. Avoimuuden kasvaessa havaittujen taksonien määrä laski ja runsaimmat taksonit vaihtuivat sedimenttiä suosivista nilviäisistä vapaasti uiviin äyriäisiin, sen sijaan eläinten kokonaisyksilömäärissä merkitseviä eroja ei havaittu. Merkittävä osuus tavatuista yksittäisistä taksoneista korreloi negatiivisesti kasvavan avoimuuden kanssa, avoimuuden kanssa positiivisesti korreloivia taksoneita oli vähemmän. Sinisimpukoiden biomassan kanssa havaittiin korrelaatiota usealla taksonilla, kaikki positiivisia, sen sijaan rakkohaurun biomassan kanssa korrelaatiota havaittiin ainoastaan yhdellä taksonilla. Tämä tutkimus osoittaa, että avoimuudella on selkeä vaikutus perustajalajina toimivan sinisimpukan ympärille muotoutuneeseen eliöyhteisöön ja sen rakenteeseen. Suolapitoisuuden vähäinen lasku tutkimusalueiden välillä sen sijaan ei vielä merkitsevästi vaikuta sinisimpukkayhteisön rakenteeseen, vaikka yksittäisillä lajeilla - merkittävimpänä juuri sinisimpukka - viitteitä vaikutuksista havaittiinkin. Sinisimpukan merkitys muuhun lajistoon on merkittävä, rakkohaurun merkitys on sen sijaan varsin vähäinen.
-
(2023)Agroforestry is a collective name for land-use systems and technologies where woody perennials are deliberately used on the same land-management units as agricultural crops and/or animals. Silvopasture is a type of agroforestry that integrates trees, livestock, and forage crops on the same piece of land. This topic is specifically interesting because silvopasture is already present in Finland, mostly in the form of traditional biotopes, despite these being endangered habitats. Agroforestry is also recognized by the Kyoto Protocol as an afforestation practice that has several advantages. These include environmental benefits, increased productivity, and animal welfare. However, there has been discussion on detrimental effects of animal presence to the trees as well. This research aims to explore the effects of silvopasture on trees, cattle, and the environment in South-western Finland traditional biotopes. Several individual criteria are assessed in three categories: woodland, animal performance and biodiversity. Data was collected on three farms on four pastures through field surveys and farmer interviews. The data is analyzed through multi criterium decision analysis (MCDA) with normalized values from agriculture and forestry to assess performance of silvopastures on three separate categories. Results from four pastures follow a somewhat similar pattern but variation occurs. High scores of forest indicators are reached in woodland category whereas biodiversity category results are lower. Silvopasture negatively affects forest regeneration but otherwise does not have adverse effects. Cattle performance is positive outcome whereas biodiversity category has room for improvement. To get more accurate and comprehensive results the research should be conducted during growing season and with several farms around Finland. However, silvopasture is a meaningful measure to diversify habitats, contribute to animal wellbeing and strengthen ecosystem services.
-
(2022)Peatlands are ecosystems of global importance for biodiversity conservation. Peatlands are wetland ecosystems which provide a critical habitat for many rare and specialized species. Biodiversity maintains the provision of ecosystem services, which are the benefits people obtain from ecosystems. The loss of biodiversity and peatland degradation constitute global challenges. One of the main reasons why biodiversity loss and peatland degradation remain challenges is nested in the failure to account for the range of economic benefits of ecosystem services and biodiversity in relevant policy making. The role of peatlands in maintaining global biodiversity has often been underestimated in global, regional and local land use planning and conservation measures. This thesis undertakes a systematic literature review on the empirical economic valuation literature on peatland ecosystem services and biodiversity. The two main aims of this literature review are to synthesize the current state of knowledge on this phenomenon and analyse the role of biodiversity in the economic valuation of peatland ecosystem services by answering specific research questions. This systematic literature review employs the data of 23 peer-reviewed English language papers published between 2006 and June 2021. The studies were chosen for analysis based on a selected search strategy and screening process. The data analysis was undertaken using the qualitative data analysis software Atlas.ti which is a tool used to help organize analysed material with the help of descriptive codes. Based on the findings of this thesis, the inclusion of biodiversity in the economic valuation of peatland ecosystem services has become a standard procedure. This is showcased by the number of studies applying stated preference approaches. The sample included studies applying different valuation methods in order to value many ecosystem services. The studies including biodiversity in economic valuation often find that biodiversity conservation policies can be cost-effective, and that people are generally willing to pay for biodiversity conservation and would derive economic benefits from this. Biodiversity is included in the studies as different elements, mainly as a specific species or as a reference to wildlife. Biodiversity is also found to be closely related to cultural ecosystem services and their benefits. Many studies find that people value familiar peatland landscapes, and biodiversity plays an important part in defining that value. Some studies find that human activity plays an important role in maintaining biodiversity in semi-natural peatland landscapes. Hence, biodiversity conservation needs to be in some accordance with local interests. Biodiversity provided founding principles for policy making, but previously implemented practices, such as existing conservation measures and the extractive use of peatlands exerted much influence on final economic values. Moreover, biodiversity plays different roles in determining the objectives of the studies. Eight studies use biodiversity as the justification for conducting the economic analysis. Most studies include biodiversity as a study component among others under valuation. The portrayal of biodiversity influences the focus of the studies and how biodiversity contributes to the findings of the literature. The body of literature on the economic valuation of peatland ecosystem services remains small. The geographical distribution of the sample is skewed towards Europe and Southeast Asia. There is a notable upward trend in the number of studies which have been published in the last five years. The literature demonstrates that the economic valuation of peatland ecosystem services and the need to adopt sustainable peatland management with biodiversity conservation have become relevant and topical issues in policy making. There is a significant need to address the issue of peatland degradation and biodiversity loss by increasing awareness. Further research is needed to establish a more comprehensive understanding of the links between peatlands, ecosystem services and their values. In addition, future research could study how the provision of information and the contribution of biodiversity awareness and knowledge influence economic valuation.
-
(2022)The ongoing growth and densification of urban areas is threatening biodiversity in cities. Previously continuous habitats are reduced and fragmented into smaller areas, which increases the edge effect and changes the qualities of the original habitat. Urban greenspaces are frequently used by people, and disturbances, such as trampling, and understorey management are increasing the similarity of habitat patches (i.e. homogenisation). In this study, I investigated the effects of small-scale homogeneity in forests produced by urbanisation on the distribution patterns and trait composition of carabid beetles. Sampling was done with pitfall traps during the summer of 2021 and altogether 21 study sites were selected in the City of Lahti, Finland. The study sites represented three different environments: 1) structurally complex (heterogenous) habitat in remnant spruce forests in the city, 2) structurally simple (homogenous) habitat in remnant spruce forests in the city, 3) structurally simple habitat under spruce trees in managed urban parks. In addition to the beetles, a set of environmental variables was collected to quantify the complexity of the three habitat types. As expected, habitat homogeneity affected carabid beetle species composition so that the proportion of generalist and open-habitat species was greater in homogenous sites, including homogenous forest remnants and highly homogenous urban parks, whereas the proportion of forest specialists was greater in heterogenous forests. Species richness was higher in the homogenous sites due to species-rich open-habitat genera in the carabid beetle family. Trait distribution at the community level showed clear differences between the three studied habitat types. As expected, the proportions of large and heavy species were higher in the forest habitats than in the parks, whereas homogenous habitats, especially highly homogenous park sites consisted of a higher proportion of flight capable species than heterogenous forests. At the species level, individual beetles were generally smaller in the parks, whereas the results between the two forest types varied and a clear difference between habitat specialists and generalists could not be detected. As cities grow, keeping the management of greenspaces moderate, selecting native vegetation, and preserving decaying woody material are ways to increase habitat heterogeneity, which according to this study, can support biodiversity and life of different organisms in urban areas.
Now showing items 1-10 of 10