Browsing by master's degree program "Utbildningsprogrammet i veterinärmedicin"

Taenia saginata on ihmisen suolistoloinen, jonka väli-isäntänä toimii nauta tai muu märehtijä. Väli-isännän lihaksiin asettuvaa larvaa kustutaan nimellä Cysticercus bovis, ja lihaksissaan kystikerkuksia kantava nauta sairastaa kystikerkoosia. T. saginataa esiintyy maailmanlaajuisesti. Ihminen voi saada tartunnan syömällä huonosti kypsennettyä tai raakaa elinvoimaisia kystikerkuksia sisältävää lihaa. Ihmisellä ohutsuolessa asustava T. saginata aiheuttaa harvoin oireita, ja ihmisellä tartunta on harvinainen. Mato voi kuitenkin aiheuttaa epämääräisiä vatsavaivoja ja psyykkistä kuormitusta. Lisäksi T. saginatan ihmiskantajat ovat naudalle tartunnan lähde. Tartunnan saanut nauta on usein ihmisen tavoin oireeton, eikä sitä pidetä suurena uhkana elintarviketurvallisuudelle, mutta se aiheuttaa taloudellisia menetyksiä liha-alalla vakuutusten, ruhojen arvon vähenemisen, hylkäysten, kylmäkäsitttelyn sekä ylimääräisen käsittelyn vuoksi. Kystikerkoosia torjutaan lain määrittelemällä lihantarkastuksella. Joulukuussa voimaan astuneessa Komission täytäntöönpanoasetuksessa 2019/627 määritellään, ettei poskiviiltojen tekeminen post mortem -tarkastuksessa ole pakollista, jos C. boviksen esiintyvyys on pienempi kuin yksi miljoonasta, esiintyvyys osoitettu 95 % varmuudella tai viimeisen 1–2 vuoden aikana teurastetuissa eläimissä ei ole havaittu yhtään tapausta. Jo nykyistä edeltänyt asetus (EY) 854/2004 sallii lihantarkastuksessa tehtävien viiltojen vähentämisen, mikäli serologisia testejä on käytetty tai tila on todettu vapaaksi kystikerkoosista. Tämä kirjallisuuskatsaus selvittää T. saginatan esiintyvyyttä sekä kartoittaa ja vertailee T. saginatan erilaisia havainnointimenetelmiä. Katsaus arvioi myös lihantarkastuksen toimivuutta kystikerksten löytämiseksi sekä esittelee kystikerkoosin riskitekijöitä. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tietoa, joka on hyödynnettävissä esimerkiksi lihantarkastuksen menetelmiä uudistettaessa ja riskiperusteista lihantarkastusta suunniteltaessa. Kystikerkoosin esiintyvyys on muun muassa serologisin menetelmin saatujen tulosten valossa merkittävästi suurempi kuin lihantarkastukseen nojaavat teurastamojen valvontaraportit osoittavat. Lainsäädäntöön perustuva lihantarkastus ei havaitse isoa osaa tartunnoista, joten tarkemmat menetelmät olisivat tarpeen. Esiintyvyys vaihtelee paljon eri maiden ja alueiden välillä riippuen eläintenpitokäytännöistä ja olosuhteista. ELISA-menetelmistä (enzyme-linked immunosorbent assay) Ag-ELISA-testi voisi olla Suomen oloissa toimiva testi, jos kystikerkoosin seurantaa tarvitaan. Koska kaupallisia testejä ei kuitenkaan vielä ole saatavilla ja kynnys niiden käyttöönottoon on todennäköisesti suuri, sydämen lisäviiltojen tekeminen voisi olla muutos, joka parantaisi lihantarkastuksen herkkyyttä. Teurastamojen voisi olla helpompi myös nykyisellään helpompi sopeutua niiden tekemiseen. Toisaalta suunta on päinvastainen uuden, lihantarkastusta keventävän asetuksen (EKN 2019/627) kanssa.

Dental problems are very common among pet rabbits and rodents. Rabbits and rodents have continuously growing teeth which makes them very susceptible to problems in their dentition. The primary cause of acquired dental disease is typically insufficient or improper wearing of the cheek teeth. This is usually caused by improper diet and nutrition lacking sufficient fibre content to ensure proper wearing of the teeth. Inappropriate diets can cause metabolic disturbances for example through lack of necessary vitamins or an improper Ca:P ratio. These metabolic disturbances can and usually will affect the dentition via the loss of the supporting structures of the teeth. Genetic causes can also be a predisposing factor in the development of dental disease. Brachycephalic dwarf rabbits in special are more susceptible to dental problems because of their shortened skulls and altered masticatory forces that affect the teeth. Trauma can also be the instigating cause. Because a dental problem usually primarily affects the dentition and secondarily other organs and systems, it is best to be defined as a syndrome. Pet rabbits and rodents are typically presented in veterinary practise with a wide scale of non-specific clinical signs. These include loss of body condition and appetite, dysphagia, anorexia, changes in faecal size, quantity and appearance, facial swellings or masses, salivation, epiphora and nasal discharge, just to mention some of the more common symptoms. Diagnosing dental disease usually requires a thorough clinical examination, intraoral examination (preferably under sedation) and diagnostic imaging. Computed tomography may provide a more accurate diagnosis and prognosis as well as more detailed treatment planning than conventional radiography. The aim of dental disease treatment is to restore the function and anatomy of the dentition to as normal as possible. Supportive treatment, control of inflammation and infection are also fundamental. As dental disease causes pain, sufficient analgesia should be provided until optimal masticatory function is achieved. Owner education on proper husbandry and nutrition plays an important role in the prevention and control of dental disease in these species.

Diabetes mellitus (DM) ja siihen liittyvät oftalmologiset ongelmat ovat yleisiä ja vaikuttavat koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi DM:n patofysiologiaa ja vaikutusmekanismeja silmän alueella, DM:n aiheuttamia ongelmia silmän eri osissa, niiden merkitystä ja mahdollisia hoitovaihtoehtoja. Lisäksi tutkielmassa käsitellään diabeettisen perifeerisen neuropatian merkitystä silmän alueella. Tutkielman tavoitteena on koota yhteen saatavilla oleva tutkimustieto DM:n aiheuttamista oftalmologisista ongelmista koiralla sekä tunnistaa tutkimuksen puutteet ja tulevaisuuden tarpeet. Tavoitteena on parantaa eläinlääkäreiden tietämystä ongelmien moninaisuudesta ja merkityksestä koirien hyvinvoinnin edistämiseksi. DM ja siitä seuraava korkea verensokeri aiheuttavat useita eri biokemiallisia, veren virtaukseen liittyviä eli hemodynaamisia ja umpieritykseen liittyviä eli endokriinisiä muutoksia, joiden seurauksena kehittyviä komplikaatioita voidaan nähdä useissa eri elinryhmissä. Silmässä havaittavia ongelmia voivat olla diabeettinen retinopatia (DR), diabeettinen kaihi, sarveiskalvon muutokset ja silmän pinnan muutokset kyynelfilmissä sekä sarveiskalvon ja sidekalvon toimintaan liittyvissä keratokonjunktivaalisissa parametreissa. Suoranaisten oftalmologisten ongelmien lisäksi DM voi aiheuttaa ongelmia silmän alueella myös sen komplikaationa kehittyvän diabeettisen perifeerisen neuropatian kautta. Oftalmologisista ongelmista voi aiheutua koiralle kivuliaita ja sokeuttavia komplikaatioita, jotka heikentävät koiran elämänlaatua ja voivat vaikuttaa omistajien päätökseen päätyä diabeettisen koiran eutanasiaan. DM:n aiheuttamat oftalmologiset ongelmat ovat siis paitsi yleisiä ja usein vakavia, mutta vaikuttavat myös koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Diabeettiset koirapotilaat tuleekin ohjata ajoissa silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille, jotta muutokset voidaan havaita ajoissa ja hoidon onnistumiseen saadaan paras mahdollisuus. DM on yleistynyt koirilla ja sen hoitoon suhtaudutaan entistä myönteisemmin, jolloin tietoa sen aiheuttamista komplikaatioista ja niiden hoidosta tarvitaan lisää. DM:n vaikutuksia silmän alueella on tutkittu vuosikymmenten ajan niin koirilla kuin ihmisillä, mikä on mahdollistanut tietämyksen lisääntymisen oftalmologisten ongelmien moninaisista vaikutuksista silmän eri osissa. Tieto onkin suhteellisen kattavaa esimerkiksi diabeettisen kaihin osalta, mutta toisaalta esimerkiksi vaikutukset sarveiskalvossa ja silmän pinnassa ovat osin edelleen tuntemattomia. Isoimmat tutkimustiedon puutteet kohdistuvat muutosten patofysiologiaan ja sitä kautta mahdollisiin uusiin lääkkeellisiin hoitokeinoihin. Esimerkiksi diabeettisessa retinopatiassa (DR) hoidon tärkeimpänä kulmakivenä on edelleen verensokerin mahdollisimman hyvä hallinta, joka vaatii sairauden varhaisen havaitsemisen ja hoidon aloittamisen lisäksi oikeaoppista ja säännöllistä insuliinilääkitystä. Hoitotasapainon kehittämiseksi on tärkeää paitsi ylläpitää ja parantaa eläinlääkäreiden tietämystä sairaudesta, huomioida myös omistajien motivaation ja riittävän osaamisen hoidon toteuttamiseksi kotona vaikutukset hoidon onnistumiseen. Uuden tutkimustiedon lisäksi tarvetta on yleispraktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden tietämyksen lisäämiselle DM:n aiheuttamista oftalmologisista ongelmista tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon osalta. DM:n sekä muiden systeemisairauksien oftalmologisia vaikutuksia tulisi korostaa entistä enemmän jo eläinlääkäreiden peruskoulutuksessa, jotta diabeettisten koirapotilaiden silmien tilanteeseen osattaisiin kiinnittää enemmän huomiota ja entistä useampi koirapotilas osattaisiin ohjata ajoissa silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille.

Equine asthma is a disease syndrome comprised of two diseases, mild and severe asthma. Both diseases can affect the horses performance and intended use. The diseases can be differentiated from each other based on clinical signs, bronchoalveolar lavage fluid (BALF) and tracheal wash (TW) analyses. A horse can recover from mild asthma where as severe asthma is an irreversible disease. Severe asthma is also inheritable, although the exact genes are not known. Environmental factors play an important role in both diseases, with dust, mold, noxious gases and endotoxins being recognized as influencing factors. These components are present in horses’ stable environments. Bedding material in horse stalls is used to absorb moisture and ammonia, and to provide suitable bedding for horses to lay on. The two main bedding materials used in Finland are shavings and peat. They differ in their capability to absorb moisture and ammonia, as well as in their microbiological quality. Peat has higher moisture and ammonia binding capacity but shavings has higher microbiological quality. Horses can spend a big part of their day in the stalls, which increases the importance of using high quality bedding material, which has minimum effect on the respiratory system. The purpose of this study is to compare the effects of peat and shavings on the horses’ respiratory health. 32 horses participated in the study and they were kept 35 days on each bedding material, during three time periods. Peat was used before (peat 1) and after (peat 2) the shavings period. After each 35 day period the horses were examined, BALF and TW samples were collected and analyzed. The results show a significant increase in the TW neutrophil percentage during the shavings period (peat 1: 16.7%, shavings: 32.8%, peat 2: 13.4%). Similar results were noticed in the BALF results, with a significant difference in the neutrophil percentage when comparing shavings and peat 2, but also between the two peat periods (peat 1: 2.7%, shavings: 3.4%, peat 2: 1.6%). None of the horses participating in the study were diagnosed with mild or severe asthma based on the results and clinical signs, even though the high TW neutrophil percentage during the shavings period strongly suggest towards neutrophilic airway inflammation. The results indicate a higher irritation level in the equine respiratory system when shavings was used as bedding material. The difference in the BALF neutrophil percentages during the peat periods may be caused by the horses being taken in from pasture before the peat 1 period. The higher peat 1 results can there fore represent a reaction to the change in environment rather then the actual bedding itself. More research is needed with longer time spent on different bedding materials, combined with exercise tolerance tests, to give insight on the bedding’s effect on physical performance.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata dystrofiinin rooli ja merkitys lihaksen normaalissa toiminnassa, koota yhteen nykytietämys Duchennen lihasdystrofian patofysiologiasta sekä käydä läpi sairauden tutkimuksissa yleisimmin käytettäviä eläinmalleja. Duchennen lihasdystrofia on vakava, etenevä, perinnöllinen lihasrappeumasairaus, joka johtaa lihasheikkouteen, liikkumisen vaikeutumiseen, pyörätuolista riippuvuuteen, avustettuun hengitykseen ja lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Sairaus on poikalapsien yleisin neuromuskulaarinen sairaus, johon sairastuu noin 1/5000 syntyvästä poikalapsesta. Sairaus johtuu X-kromosomissa sijaitsevan dystrofiinigeenin mutaatioista, jonka seurauksena ei synny toimivaa dystrofiiniproteiinia. Ihmisten lisäksi homologiset sairaudet esiintyvät koiralla, hiirellä sekä kissalla. Dystrofiini ilmenee luusto- ja sydänlihaskudoksissa sekä pieninä määrinä aivoissa ja muualla kehossa. Lihassyissä dystrofiini sijaitsee lihassolukalvon alla, jossa se yhdistää solun tukirangan lihassolukalvoon sekä sitä ympäröivään tyvikalvoon. Dystrofiini muodostaa yhdessä muiden proteiinien kanssa dystrofiini-glykoproteiinikompleksin, joka toimii useissa tehtävissä solujen signaloinnissa sekä lihassolukalvon eheyden ylläpidossa lihassupistusten aikana. Ilman dystrofiiniä lihaksista tulee hyvin alttiita vaurioille, jonka seurauksena on etenevä lihaskudoksen korvautuminen side- ja rasvakudoksella, toiminnan heikkeneminen sekä kardiomyopatia. Sairauteen ei ole vielä olemassa parantavaa hoitoa, ja hoitojen tarkoituksena onkin oireiden kontrollointi sekä elämänlaadun parantaminen. Sairauden synnyn ja uusien hoitomuotojen etsimiseen hyödynnetään erilaisia eläinmalleja, joista osalla esiintyy spontaaneja mutaatioita dystrofiinigeenissä ja osa on geneettisesti muokattuja. Yleisimmin käytetyt eläinmallit ovat mdx-hiirimalli (engl. X-linked muscular dystrophy mouse) sekä kultaisennoutajan lihasdystrofia -malli. Dystrofiinin puutoksen aiheuttavia mutaatioita on kultaisennoutajan lisäksi todettu useilla muilla koiraroduilla, ja usein sairauden löytyminen uusissa roduissa on seurausta eläinlääkärissä heränneestä epäilystä.

Bakteerien mikrobilääkeresistenssin yleistyminen on aiheuttanut tärkeän terveysongelman maailmassa. Moniresistentit bakteerit leviävät ihmisten ja eläinten välillä sekä välityksellä. Eläinten parissa työskentelevät ihmiset voivat olla suuremmassa riskissä saada ja levittää moniresistenttejä bakteereita. Bakteerit leviävät joko suorassa eläinkontaktissa tai välillisesti ympäristön ja työvälineiden kautta. Leviämisen ehkäisyssä ensisijaista on oikeanlainen suojautuminen, kuten hyvän käsihygienian noudattaminen. Metisilliiniresistenttejä Staphylococcus aureus (MRSA) -bakteereita on eristetty eläinlääkäreiltä maailmanlaajuisesti. Eläinlääkäreillä voi esiintyä enemmän tuotantoeläimiin liitettyä CC398-genotyypin MRSA-bakteeria verrattuna muuhun väestöön. Aiemman tutkimustiedon valossa MRSA-bakteerien esiintyvyys suomalaisilla eläinlääkäreillä on ollut alle yhden prosentin. Euroopassa MRSA:n esiintyvyydet eläinlääkäreillä ovat olleet jopa hieman yli 20 %. Tutkielma oli osa tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivien yhteydessä. Tutkielmassa selvitettiin kyselylomakkeen avulla suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytäntöjä moniresistenttejä bakteereita vastaan ja kantajuudelle altistavia riskitekijöitä. Pääpaino oli tuotantoeläinpraktikkojen suojautumisen tarkastelussa. Tutkielman päähypoteesi oli, että suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöt ovat hyvällä tasolla. Toinen hypoteesi oli, että mikäli kantajia ilmenee, voi riskitekijöitäkin löytyä. Tutkielmassa arvioitiin myös suomalaisten eläinlääkäreiden zoonoositietämyksen kehitystä vertaamalla vuoden 2016 tutkimushankkeen tuloksia vuonna 2009 toteutetun tutkimushankkeen tuloksiin. Hypoteesi oli, että eläinlääkäreiden omat arviot zoonoositietämyksestään ovat parantuneet aikaisemmasta. Kyselylomakkeen palautti 262 eläinlääkäriä. Tutkielmaa tehdessä tiedossa oli, että heistä yhdeksän kantoi moniresistenttiä bakteeria. Kyselylomakkeessa kysyttiin omaa arviota käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä työssä. Suurin osa (47,2 %) tallikäyntejä tehneistä hevospraktikoista (n=108) piti tallien käsienpesumahdollisuuksia joskus riittävinä. Tuotantoeläinpraktikkojen (n=118) arviot tilojen käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä olivat valoisammat: 66,9 % arvioi käsienpesumahdollisuudet usein riittäviksi. Vastaajia pyydettiin arvioimaan käsienpesuun käyttämänsä aika. Vastaajista (n=202) 63,9 % käytti käsienpesuun aikaa alle 15 s, kun taas 4,5 % arvioi pesseensä käsiään 40 s tai kauemmin. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee käsienpesuajaksi 40–60 s. Vuonna 2009 vastaajista 39,6 % arvioi olevansa samaa mieltä väittämän ”Minulla on hyvät tiedot zoonooseista ja niiden ehkäisystä” kanssa. Vastaava luku vuonna 2016 oli 57,2 %, joten osuus kasvoi 17,6 prosenttiyksikköä. Tulokset eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöistä eivät olleet hypoteesin mukaisia, vaikkakin tuotantoeläinpraktikkojen suojavaatteiden käyttö oli osittain hyvällä tasolla. Hypoteesia kantajuuden riskitekijöistä ei voitu tutkia kantajien vähyyden vuoksi. Sen sijaan hypoteesi zoonoositietämyksen kehityksestä osui oikeaan. Tutkimustulokset korostavat koulutuksen tarvetta suojautumisessa, kuten käsienpesuun vaadittavan ajan noudattamisessa. Arviot riittävistä käsienpesumahdollisuuksista olivat heikoimmat talleilla. Eläinlääkäreiden tulisi ohjeistaa erityisesti hevostenpitäjiä käsienpesumahdollisuuksien riittävästä järjestämisestä. Suojautumiskäytäntöjen kartoittaminen on aiheellista myös tulevaisuudessa.

Eläinten hyvinvointiin kiinnitetään nykypäivänä jatkuvasti enemmän huomiota. Tämä vaikutus nähdään lainsäädännössä niin Euroopan unionin kuin kansallisen lainsäädännön tasolla. Suomessa eläinten hyvinvointilain (693/2023) on tarkoitus suojella ja parantaa eläinten hyvinvointia. Kyseisen lain mukaan eläimiä tulee kohdella hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Eläinlääkärin tehtävät eläinten hyvinvoinnin parantamisessa ja valvomisessa on sidottu vahvasti lainsäädäntöön, eläinlääkärin omaan ammatilliseen etiikkaan ja osaamiseen. Praktiikassa eläinlääkärin työtehtäviin kuuluu kaltoinkohdellun eläimen tunnistaminen sekä tarpeen vaatiessa eläinsuojelullisissa epäilyissä viedä tapaus eteenpäin eläinten hyvinvointia valvoville viranomaisille. Valvontaeläinlääkärit valvovat päivittäin eläinten hyvinvointia ja heillä on laissa määrätty velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos he epäilevät eläinten hyvinvointisäädösten rikkomista. Näin ollen eläinlääkärit voivat aloittaa rikosprosessin, jossa he voivat toimia todistajina ja/tai asiantuntijoina. Eläinlääkärin asiantuntemusta olisikin tärkeä hyödyntää eläinten hyvinvointia koskevien rikkomusten yhteydessä esitutkinnassa ja tuomioistuimessa yhä enemmän, koska yleensä rikosoikeudellisissa menettelyissä poliisilla, syyttäjällä ja tuomarilla ei ole yhtä vahvaa eläinlääketieteellistä asiantuntemusta kuin eläinlääkäreillä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää eläinlääkärien tekemää hyvinvoinnin ja tarpeettoman kärsimyksen arviointia yleisellä tasolla sekä etenkin niissä tapauksissa, jotka etenevät rikosoikeudelliseen menettelyyn. Koska eläinten hyvinvointi on nyky-yhteiskunnassa yhä tärkeämpi teema, olisi erittäin tärkeää, että niin nykyiset kuin tulevat eläinlääkärit osaisivat vahvasti tulkita lakia ja ottaa tarpeen vaatiessa rohkeasti käyttöönsä laissa määritetyt hallinnolliset toimenpiteet. Lisäksi eläinlääkärien olisi hyvä tehdä poliisille tutkintapyyntöjä alhaisella kynnyksellä, jos he epäilevät edes vähän, että eläinten hyvinvointia koskevia lakeja on mahdollisesti rikottu. Tämä osaaminen olisi tärkeää huomioida jo eläinlääketieteen opintojen aikana.

Q-kuume on lähes maailmanlaajuisesti esiintyvä Coxiella burnetii -bakteerin aiheuttama zoonoosi. Tauti on kuvattu ensimmäisen kerran 1930-luvulla Australiassa. Bakteerin tärkein reservuaari ovat naudat, lampaat ja vuohet, mutta sitä esiintyy myös lemmikki- ja villieläimillä. Ihmisillä C. burnetii -tartunta on usein oireeton, mutta voi johtaa myös akuuttiin tai krooniseen Q-kuumeeseen. Bakteeri tarttuu yleisimmin aerosoleina hengitysilman mukana tai kontaktissa sitä kantavien tuotantoeläinten kanssa. Q-kuumeen yleisimpiä oireita ovat korkea ja pitkäkestoinen kuume, päänsärky ja lihaskipu. Myös keuhkokuume ja maksatulehdus ovat Q-kuumeen mahdollisia tautimuotoja. Kroonisen Q-kuumeen yleisin muoto on sydänläppien tulehdus. Raskaana olevilla naisilla C. burnetii -tartunta voi johtaa keskenmenoon tai sikiön kehityshäiriöihin. Eläimillä C. burnetii -tartunta on yleensä oireeton, mutta erityisesti pienillä märehtijöillä bakteeri voi aiheuttaa luomisia tiineyden loppuvaiheessa. Suomessa ensimmäinen raportoitu C. burnetii -tartunta eläimellä todettiin vuonna 2008 oireettomalla naudalla. Suomessa C. burnetiin vasta-aineiden esiintymistä on tutkittu vuonna 2018 nauta-, lammas- ja vuohitiloilla, jolloin 0,9 % tutkituista tiloista löydettiin vasta-aineita taudinaiheuttajalle. Q-kuumeen esiintyminen eläimillä on yleisempää Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eläimille on olemassa rokote C. burnetii -tartuntoja vastaan, mutta rokote ei ole käytössä Suomessa. Euroopan Unionin lainsäädännön mukaan Q-kuumetapauksista on raportoitava vuosittain. Eläinlääkäreiden ja eläinlääketieteen opiskelijoiden riski saada C. burnetii -tartunta voi muuhun väestöön verrattuna olla suurempi erityisesti praktiikkatyössä. Suomessa riski tartunnan saamiselle on tällä hetkellä suhteellisen vähäinen, mutta useissa muissa maissa työskennellessä eläinlääkärin riski saada Q-kuumetartunta voi olla merkittävä. Asianmukainen suojautuminen ja tartuntariskin tiedostaminen on tärkeää, koska tartunta voi johtaa vakaviin seurauksiin.

Tutkielmassa käsitellään potilasturvallisuutta ja vaaratapahtumien raportointia HaiPro-järjestelmän kautta kolmessa suomalaisessa eläinsairaalassa. Aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu potilasturvallisuuteen liittyviä riskejä, kuten kommunikaation ongelmia ja puutteita toimintakäytänteissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa mahdollisimman yksityiskohtaista ja kuvaavaa tietoa vaaratapahtumajärjestelmään kirjatuista eläinsairaaloiden vaaratapahtumista ja niiden myötävaikuttavista tekijöistä, sekä vetää johtopäätöksiä näistä löydöksistä. Tutkielma hyödyntää sekä määrällistä että laadullista menetelmää datan analysointiin ja visualisointiin, käyttäen Microsoft Exceliä. Lisensiaatintutkielman tulosten pohjalta on tarkoitus laajentaa olemassa olevaa tietoa eläinlääkinnässä tapahtuvista vaaratapahtumista ja vaaratapahtumajärjestelmän käytöstä eläinten terveyden ja sairauden hoidossa. Aineistonkeruu suoritettiin pilottihankkeen avulla, jossa HaiPro-järjestelmä mukautettiin eläinlääketieteelliseen käyttöön ja henkilöstö koulutettiin järjestelmän käyttöön. Aineisto koostuu vaaratapahtumailmoituksista (n = 190), jotka on kerätty vapaaehtoisesti ja anonyymisti eläinsairaaloiden henkilökunnan toimesta 1.6.2022 – 15.3.2024 aikavälillä. Tutkimusaineistossa vaaratapahtumat jakautuivat eri osastoille, joista eniten tapahtumia ilmoitettiin teho- ja päivystysosastolla (73 %). Suurin osa vaaratapahtumista liittyi lääkehoitoon (53 %), sekä puutteelliseen tiedonkulkuun ja tiedonhankintaan (19 %). Nämä löydökset ovat yhdenmukaisia aikaisempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Vaikka suurin osa vaaratapahtumista ei johtanut vakavaan potilasvahinkoon (67 %), tietty osuus tapahtumista aiheutti haittaa (21 %). Tutkimus korostaa, että vaaratapahtumien raportointi on tärkeä osa potilasturvallisuuden kehittämistä ja että potilaan saavuttaneiden haittatapahtumien lisäksi raportoidut läheltä piti -tilanteet tarjoavat arvokasta tietoa potilasturvallisuuden parantamiseksi. Vaaratapahtumajärjestelmän implementointi osaksi eläinsairaaloiden päivittäistä toimintaa on mahdollista ja sen avulla pystytään systemaattisesti keräämään tietoa potilasturvallisuuden vaaratapahtumista. Eläinsairaaloiden toimintaympäristöissä tulisi ottaa käyttöön suojauksia, kuten standardoituja toimintatapoja ja teknologisia ratkaisuja, jotka vähentävät virheiden mahdollisuutta ja näin parantavat potilasturvallisuutta. Tämä tutkielma ehdottaa jatkotutkimuksia vaaratapahtumien syiden ja seurausten yksityiskohtaisemmaksi ymmärtämiseksi, sekä potilasturvallisuuden riskienhallinnan perusteiden sisällyttämistä eläinsairaaloiden ammattilaisten täydennyskoulutukseen ja opiskelijoiden peruskoulutukseen.

Elintarvikepetokset eivät ole uusi ilmiö, vaan niistä löydetään todisteita pitkältä ihmiskunnan historiasta. Elintarvikepetokset aiheuttavat yhteiskunnalle sekä taloudellisia että terveydellisiä haittoja ja vaikuttavat kuluttajien luottamukseen. Useat lähihistoriassa tapahtuneet tapaukset osoittavat, että elintarvikepetosten vakavuus ja mittakaava ovat kasvaneet nyky-yhteiskunnassa. Useat eri elintarvikkeet ovat alttiita elintarvikepetoksille ja elintarvikepetoksien muodot vaihtelevat. Euroopan unionin raporteissa on kerätty tietoa unionin alueen yleisimmistä elintarvikepetosten muodoista ja tyypillisistä väärennetyistä elintarvikkeista. Elintarvikepetosten todellisen laajuuden arviointi on kuitenkin haastavaa, koska kuluttaja ei usein tunnista väärennettyä elintarviketta ja väärennetyt elintarvikkeet aiheuttavat harvoin terveydellisiä ongelmia. Laajuuden arviointia vaikeuttaa myös se, että kaikkia elintarvikepetostapauksia ei havaita tai raportoida. Euroopan komissio on linjannut, että elintarvikepetoksen tulisi täyttää neljä kriteeriä, jotka ovat EU:n lainsäädännön rikkominen, teon tahallisuus, taloudellisen hyödyn tavoittelu ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Elintarvikepetosta ei kuitenkaan tunneta Euroopan unionin tai Suomen lainsäädännössä, mutta elintarvikkeiden turvallisuutta ja sekä toimijan että viranomaisten vastuuta käsitellään sekä EU:n elintarvikelainsäädännössä että kansallisessa elintarvikelainsäädännössä. Elintarvikelainsäädäntö määrittelee rikoslain kanssa viranomaisten käytössä olevat hallinnolliset pakkokeinot ja rangaistussäädökset. EU:n elintarvikelainsäädäntöön on tulossa muutoksia, joissa huomioidaan entistä paremmin elintarvikepetosten torjunta ja vastaavia muutoksia on mahdollisesti tulossa myös Suomen lainsäädäntöön. Elintarvikepetoksia torjutaan niin viranomais- kuin yritystasolla. Viranomaisten suorittamassa valvonnassa ovat sekä tarkastukset että näytteiden otot olennainen osa torjuntaa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa ei käsitellä näytteiden ottoa ja niihin liittyviä laboratoriomenetelmiä. Viranomaiset tekevät tarkastuksia niin toimijoiden tiloihin kuin rajatarkastusten yhteydessä. Yritykset torjuvat elintarvikepetoksia omavalvontansa yhteydessä arvioimalla elintarvikeketjunsa haavoittuvuuksia. Lisäksi yrityksille on tarjolla elintarviketurvallisuusstandardeja, joissa huomioidaan myös elintarvikepetosten torjunta. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin, että nykyinen EU:n ja Suomen elintarvikelainsäädäntö antaa hyvät puitteet myös elintarvikepetosten torjuntaan ja uudistuva lainsäädäntö entisestään parantaa viranomaisten kykyä reagoida elintarvikepetoksiin. Elintarvikepetosten torjunnassa tarvitaan kuitenkin toimia sekä yrityksiltä että viranomaisilta ja torjunnassa tulee huomioida elintarvikepetosten muuttuminen petoksen tekijöiden keksiessä uusia keinoja vältellä torjuntamenetelmiä. Elintarvikepetosten torjuntaa voidaankin tulevaisuudessa kehittää ottamalla käyttöön profilointijärjestelmiä, joilla voidaan kohdentaa sekä viranomaisvalvontaa että yritysten omavalvontaa. Elintarvikepetoksia käsitellään ulkomaalaisessa tieteellisessä kirjallisuudessa ja viranomaislähteissä, mutta elintarvikepetosten torjunnan osalta tietoa on vielä rajallisesti. Suomalaista tieteellistä kirjallisuutta aiheesta löytyy vielä kauttaaltaan rajallisesti. Elintarvikepetoksien torjunta kuuluu kuitenkin suomalaisten valvontaviranomaisten toimintaan, joten kattava ja ymmärrettävä suomenkielinen kirjallisuuskatsaus aiheesta oli tarpeellinen. Tähän kirjallisuuskatsaukseen kerättyä tietoa voidaan myös hyödyntää uusien elintarvikepetoksiin liittyvien tutkimusaiheiden suunnittelussa.