Browsing by discipline "Elintarvikehygienia"

Streptococcus-suku käsittää suuren joukon grampositiivisia, katalaasinegatiivisia, ketjuja muodostavia kokkeja. Ryhmän bakteereja tavataan ympäristössä ja ne ovat osa ihmisten ja eläinten ihon ja limakalvojen mikrobistoa. Kommensaalien lisäksi ryhmään kuuluu useita merkittäviä taudinaiheuttajia, kuten Streptococcus pyogenes ja Streptococcus pneumoniae, sekä hapateorganismina tunnettu Streptococcus thermophilus. Molekyylibiologiset menetelmät, merkittävimpänä 16S rRNA geenin sekvensointi, ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet huomattavasti Streptococcus-suvun taksonomian kehittymiseen luomalla perusteet sukuun kuuluvien lajien fylogeneettiselle luokittelulle. Sukuun kuuluu nykyään yli 50 lajia, jotka jaetaan 16S rRNA geenien sekvenssien homologian perusteella seitsemään ryhmään: "pyogenic", "anginosus", "mitis", "salivarius", "bovis/equinus" ja "mutans" -ryhmään sekä epätyypillisiin streptokokkeihin. Myös muita ryhmittelyjä on käytössä. Kliinisessä mikrobiologiassa streptokokkien tunnistamiseen käytetään bakteerien fenotyyppisiä ja biokemiallisia ominaisuuksia, kuten hemolyyttisyys ja Lancefeltin seroryhmitys, eikä kantoja välttämättä tunnisteta lajitasolle. Bakteerien virulenssifaktorit ovat patogeenien taudinaiheutusmekanismeja. Ne voidaan mekanisminsa perusteella jaotella karkeasti neljään ryhmään: 1) kiinnittyminen ja kolonisaatio, 2) tunkeutuminen, 3) isännän puolustusmekanismien välttäminen ja 4) raudansitomismekanismit. Streptokokeilta on löydetty paljon erilaisia virulenssifaktoreita. Niiden tutkimus on painottunut vahvasti tärkeimpiin ihmispatogeeneihin. Työni käsittelee kaikista neljästä ryhmästä joitakin esimerkkejä ja pyrkii selvittämään niiden esiintymistä streptokokeissa ja mahdollista yhteyttä taksonomiaan. Uusia streptokokkeja kuvataan jatkuvasti ja myös vanhat lajijaot muuttuvat. Eri tutkimusyhteisöt käyttävät streptokokkien taksonomisessa ryhmittelyssä toisistaan poikkeavia ryhmittelyperusteita, jolloin ryhmien lajikoostumus ei välttämättä ole sama. Streptokokkien taksonomia elää näin koko ajan. Näistä syistä nykyisen kirjallisuuden perusteella on hyvin vaikea tehdä johtopäätöksiä streptokokkien virulenssifaktoreiden esiintyvyyden ja suvun taksonomisen jaon yhteydestä.

Tainnutuksen tarkoitus on saattaa eläin välittömästi tiedottomaan tilaan, jotta teurastustapahtuman aikaiset toimenpiteet eivät olisi sille kipua tai tuskaa tuottavia. Eläimen saattaminen liikkumattomaksi on myös turvallisuustekijä. EEG- ja käyttäytymistutkimuksiin perustuen on määritelty nykyiset normit eri eläinlajien tainnutustavoille ja -ajoille, tainnutuksen ja piston väliselle ajalle sekä piston ja seuraavan toimenpiteen väliselle ajalle. Siat tainnutetaan EU-direktiivin mukaan vähintään 1,25 A ja lampaat 1,0 A 50 Hz:n sinimuotoista vaihtovirtaa käyttäen vähintään 3 s ajan tai siat myös altistamalla ne vähintään 70 %:selle CO2:lle vähintään 45 sekunnin ajaksi. Naudat, vasikat, lampaat ja hevoset suositellaan tainnutettavaksi aivot läpäisevällä pulttipyssyllä tai iskutainnuttimella. Isot ja vihaiset eläimet voidaan ampua myös luotiaseella. Tainnutuksen ja piston välinen aika saa olla enintään 60 s pulttipyssy-, luotiase- ja CO2-tainnutuksessa sekä 20 s sähkö- ja iskutainnutuksessa. Aika piston ja seuraavan toimenpiteen välillä on oltava vähintään 30 s tai niin pitkä aika, että kaikki aivorungon refleksit ovat sammuneet. Sikojen ja lampaiden tainnutuskohta sähkötainnutuksessa sijaitsee ohimoilla pääasetelmassa ja pään ja selän/rintakehän kohdalla sydänpysäytysmenetelmässä. Pulttipyssytainnutuskohta sijaitsee naudoilla vastakkaisen silmän ja sarven keskikohdan ylittävien kuviteltujen suorien risteyskohdassa, hevosilla tuon risteyskohdan yläpuolella, sarvettomilla lampailla kohtisuoraan päätä kohden, sarvellisilla lampailla sarvien keskiharjanteen takana ja sioilla 2,5-5 cm silmien tason yläpuolella kallon keskiviivassa tai keskiviivan harjanteen toisella puolella. Työni tarkoitus oli havainnoida punaisen lihan teuraseläinten tainnutusta, sen sujumista ja siihen käytettäviä välineitä. Kiersin vuosina 1991-1992 kaikki silloiset 31 teurastamoa tarkoituksenani havainnoida, mitata ja videoida tainnutusta, siihen käytettäviä välineitä ja niiden kuntoa. Mittasin tainnutusaikoja ja tainnutuksen ja piston välisiä aikoja sekä pistosta seuraavaan toimenpiteeseen käytettäviä aikoja. Kartoitin myös sikojen suihkutusta, eläinten mahtuvuutta teurastamon navetoihin, linjanopeutta sekä valaistuksen määrää tainnutuspaikalla. Suomessa eläimet viettivät teurastamossa 0-3 vrk suosituksen ollessa < 5 h. Eläimiä mahtui navettaan 50-100 % päivän teurasmäärästä suosituksen ollessa 100 %. Sikojen teurastusnopeus oli 18-240/h ja nautojen 3-70/h ollen kohtuulliset. Sikoja suihkutettiin n. 85 %:ssa teurastamoita, mikä onkin suositeltavaa. Naudat ja hevoset tainnutettiin pääasiassa Schermer- tai Cash-merkkisellä pulttipyssyllä, lampaat ja vasikat lekalla, siat sähköllä tai CO2:lla ja sairaat sähköllä tai luotiaseella. Tainnutuslaitteet toimivat pääosin moitteetta, mutta sähkötainnutuslaitteiden mittarit näyttivät 20 %:ssa teurastamoita selvästi liikaa. Tainnuttajat tainnuttivat naudat, lampaat ja hevoset pääosin oikeisiin kohtiin, mutta siat tainnutettiin sähköllä liian taakse niskaan 40 %:ssa teurastamoita. CO2-laitteet toimivat moitteettomasti. Aika tainnutuksesta pistoon vaihteli naudoilla 22,4-88,8 s (< 60 s suositus) ja sioilla 7,5-32,5 s (< 20 s sähkö- ja < 60 s CO2-tainnutuksen jälkeen suositus). Aika pistosta seuraavaan toimenpiteeseen oli naudoilla 47,4–756,5 s ja sioilla 32,4-535 s suosituksen ollessa > 30 s. Tainnutuksen jälkeen 1-40 %:lla sioista esiintyi kornearefleksi ja 1-30 % reagoi kärsän pistoon. Nautojen tainnutus tuotti jäykkiä ruhoja, gaggingin, lasittuneet eteenpäin tuijottavat silmät ja välittömän rojahduksen miltei aina, paitsi yhdessä teurastamossa, jossa oli liian heikko pulttipyssy.

Eläinlääketieteellisen korkeakoulun elintarvike- ja ympäristöhygienian osastolla on eristetty useita maitohappabakteerikantoja, jotka aiheuttavat venyvän liman muodostumista tyhjiöpakattuihin keitettyihin lihavalmisteisiin jo ennen tuotteen viimeistä myyntipäivää. Limaantuminen on kuluttajan kannalta vastenmielistä, ja ilmiö on johtanut suuriinkin taloudellisiin menetyksiin. Limabakteereiden kasvulämpötiloja ja kuolemista lihateollisuuden käyttämissä lämpökäsittelyissä on tutkittu, mutta tarkkaa tietoa niiden kuumennuskestävyydestä ei liene saatavissa. Kuumennuskestävyyden tarkempi tunteminen auttaa paremmin arvioimaan erilaisten kuumennuskäsittelyn riittävyyttä bakteerien tuhoamiseksi. Työ käsittää kirjallisuuskatsauksen ja kolmen limabakteerikannan kuumennuksen kestävyyden kokeellisen tutkimisen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kuumuuden aiheuttamaan bakteerien kuolemaan liittyviä yleisiä lainalaisuuksia, suureita ja tutkimusmenetelmiä, joiden tunteminen on tarpeen kokeellisessa osuudessa saatujen tulosten ymmärtämiseksi ja oikein tulkitsemiseksi. Lisäksi kerrotaan kokeellisessa osuudessa käytettyjen balcteerikantojen ominaisuuksista ja lämpimämmässä kasvamaan pystyvien kantojen valikointiin käytetystä Gradiplate®-laitteesta. Kokeellisessa osuudessa on tutkittu kahden Lactobacillus sake- ja yhden Leuconostoc amelibiosum -kannan kuumennuskestävyyttä MRS-liemessä 62 °C:ssa, 65 °C:ssa ja 68 °C:ssa. Lisäksi alkuperäisistä kannoista on valitsemalla muodostettu alkuperäisiä kantoja lämpimämmässä kasvamaan pystyvät kannat, joiden kuumennuskestävyyttä on verrattu alkuperäisten kantojen kuumennuskestävyyteen. Todettiin, että tuetut maitohappobakteerikannat kestävät huonosti kosteaa kuumuutta. Alkuperäisten kantojen ja lämpimämmässä kasvamaan pystyvien kantojen kuumennuskestävyyksillä ei ollut eroa.

Yersinia enterocolitica on ympäristöön ja vesistöihin laajalle levinnyt bakteeri, joka pystyy aiheuttamaan tauteja sekä ihmisille että eläimille. Y. enterocolitica koostuu lukuisista eri bioserotyypeistä, joista vain osa on potentiaalisia patogeeneja. Bioserotyyppi 4/O:3 on lähes poikkeuksetta ainoa, jota on löydetty Pohjoismaista. Kaikilla patogeenisilla Y. enterocolitica -kannoilla on oltava virulenssiplasmidi aiheuttaakseen tautia. Ihmisen yersinioosin tärkeimmäksi tartuntalähteeksi on osoitettu huonosti kypsennetyt sianlihatuotteet. Y. enterocolitica on elintarvikehygieenisesti ongelmallinen bakteeri, sillä se pystyy lisääntymään jääkaappilämpötiloissa ja voi säilyä hengissä pakastetuissa elintarvikkeissa pitkiäkin aikoja. Y. enterocolitican lääkeaineherkkyyden tiedetään määräytyvän osaksi kahden kromosomaalivälitteisen -laktamaasin tuotannon mukaan. Vakavissa humaanipuolen yersinioositapauksissa käytetään lääkityksenä yleensä laajakirjoisia kefalosporiineja yhdessä aminoglykosidien kanssa tai fluorokinoloneja. Suomessa esiintyvien Y. enterocolitica kantojen antibioottiherkkyyttä ei ole kovin laajalti tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Y. enterocolitican bioserotyypin 4:O/3 genotyypiltään erilaisten kantojen (30 kpl) lääkeaineherkkyyttä agardiffuusio-menetelmällä 44 eri lääkeaineella ja tutkia onko plasmidilla vaikutusta lääkeaineherkkyyteen. Kannat olivat in vitro herkkiä mm. aminoglykosideille, toisen ja kolmannen polven kefalosporiineille, kinoloneille, amoksisilliini-klavulaanihapolle ja trimetopriimisulfalle. Kannat olivat resistenttejä erytromysiinille ja useille -laktaamiantibiooteille, fusidiinihapolle, klindamysiinille, novobiosiinille, teikoplaniinille ja vankomysiinille. Kantojen välillä ei ollut juurikaan eroa lääkeaineherkkyyksissä. Myöskään vaihtelevilla genotyypeillä ei saatu eroa antibioottiherkkyyteen. Testattaessa plasmidittomien kantojen lääkeaineherkkyyttä plasmidillisiin verrattuna ei havaittu selvää lääkeaineelle herkistymistä plasmidin häviämisen myötä, mikä tukee oletusta, ettei antibiootin resistenssistä vastaava tekijä sijaitse Y. enterocolitica -bakteerin plasmidissa.

Yersinia enterocoliticaa esiintyy laajasti ympäristössä sekä luonnonvaraisissa eläimissä ja kotieläimissä. Y. enterocolitican bioserotyypeistä 4/O:3 aiheuttaa yleisimmin ihmisen yersinioosin. Bioserotyyppiä 4/O:3 esiintyy runsaasti kliinisesti terveiden sikojen tonsilloissa, joista se voi teurastuksen yhteydessä levitä elintarvikkeeksi käytettäviin ruhon osiin muodostaen elintarvikehygieenisen riskin. Yleisin lähde ruokaperäiseen Y. enterocolitica (4/O:3) -tartuntaan onkin raaka tai huonosti kypsennetty sianliha. Y. enterocolitica -tartuntojen epidemiologisissa tutkimuksissa bakteerikantoja on tarpeen genotyypittää bio- ja serotyypityksen lisäksi. Tämän hetken suositusmenetelmä Y. enterocolitica -kantojen genotyypitykseen on pulssikenttäelektroforeesi (PFGE), jossa bakteerin koko DNA pilkotaan agaroosigeelissä spesifisesti pilkkovalla restriktioentsyymillä ja syntyneet DNA-fragmentit ajetaan suunnaltaan ja kestoltaan vaihtelevassa sähkökentässä. Ajogeelit kuvataan ja kannoille määritellään PFGE-tyypit kuvissa näkyvien DNA-vyöhykkeistä muodostuvien sormenjälkien perusteella. Tässä tutkimuksessa tyypitettiin PFGE:lla luonnonmukaisesti ja tavanomaisesti kasvatettujen sikojen tonsilloista eristettyjä Y. enterocolitica -kantoja ja vertailtiin niiden PFGE-tyyppejä eri tilojen välillä. Tutkimus oli osa Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen ja Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA) yhteistä projektia "Riskinarviointi sianlihan luomutuotannon elintarviketurvallisuusriskeistä: patogeeniset Yersiniat ja Listeria monocytogenes". PFGE-tyyppien vertailua sikaloiden välillä ei ole aikaisemmin tehty. Y. enterocolitica -isolaatteja oli yhteensä 186 kpl, ja ne oli eristetty tiloilta kerätyistä sikojen tonsillanäytteistä aikavälillä syksy 2003, talvi 2005. Isolaatit genotyypitettiin PFGE:lla. Digestiossa käytettiin restriktioentsyyminä NotI:tä. Kantojen sukulaisuutta verrattiin saatujen sormenjälkikuvioiden perusteella. Löydetyt PFGE-tyypit nimettiin samalla tavalla kuin aikaisemmissa suomalaisissa tutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa Y. enterocolitica -kantojen yleisimmät PFGE-tyypit olivat NB1 ja NA1, joiden prevalenssit olivat 35 % ja 32 %. NA4-tyypin prevalenssi oli yhdellä tavanomaisella tilalla 89 % ja muilla tiloilla 0 %. PFGE-tyypit olivat kautta linjan sormenjäljiltään hyvin samantapaisia, ja niiden tilaspesifisyys oli vähäistä. Saadut tulokset vastasivat hyvin aikaisemmissa tutkimuksessa saatuja tuloksia yleisimpien sikojen tonsilloissa esiintyvien PFGE-tyyppien osalta.

Yersinia pseudotuberculosiksen aiheuttamia epidemioita on raportoitu Suomessa useita 1990-luvun loppupuolella, ja bakteeria pidetäänkin merkittävänä infektioiden aiheuttajana. Ihminen voi saada tartunnan kontaminoituneen elintarvikkeen tai veden välityksellä. Tartuntareitti on feko-oraalinen. Vaikka Y. pseudotuberculosiksen varsinaisena reservuaarina pidetään jyrsijöitä, voivat muutkin eläimet kuten jänikset, linnut, siat, kissat ja koirat toimia bakteerin oireettomina kantajina. Y. pseudotuberculosis muodostaa elintarvike- ja teurastushygieenisen riskin, koska se kykenee kasvamaan alle 4°C:ssa ja bakteeria on eristetty kliinisesti terveiden sikojen nielurisoista. Y. pseudotuberculosiksen eristämistä on pidetty hankalana, koska se kasvaa muita enterobakteereja hitaammin ja on huono kilpailija jääden helposti kilpailevan bakteerikasvun peittoon. Y. pseudotuberculosiksen eristämisessä on käytetty Yersinia enterocoliticalle ja muille enterobakteereille tarkoitettuja menetelmiä. Elintarvikkeista on löytynyt vähän patogeenista Y. pseudotuberculosista. Tämä saattaa johtua käytettyjen menetelmien epäherkkyydestä ja runsaasta taustakasvusta. Y. pseudotuberculosiksen tutkimiseen elintarvikkeista ei ole omaa virallista menetelmää vaan eristämisessä on käytetty Y. enterocoliticalle tarkoitettuja ISO- ja NMKL-menetelmiä. Tutkimuksessa määritettiin kolmelle Y. pseudotuberculosis -kannalle kasvukäyrät 25 °C:ssa ja 30 °C:ssa maljaamalla ja spektrofotometrillä. Sikakanta oli eristetty suomalaisten sikojen tonsillanäytteistä ja kuului serotyyppiin O:3. Tyyppikanta saatiin Ruotsista Göteborgin yliopiston tutkimuslaboratoriosta ja ihmiskanta oli eristetty Suomessa 1990-luvun lopussa esiintyneen Y. pseudotuberculosis -epidemian yhteydessä sairastuneiden ihmisten ulostenäytteistä. Ihmiskanta kuului serotyyppiin O:3. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää Y. pseudotuberculosiksen puhdaskantojen kasvua ilman kilpailevaa bakteerikantaa selektiivisissä rikasteissa, ja onko bakteeria mahdollista löytää käytetyillä menetelmillä (ISO ja NMKL). Tutkimuksessa kokeiltiin myös anaerobi-inkuboinnin vaikutusta kasvuun. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kantojen kasvussa ei juurikaan ollut eroa 25 °C:ssa ja 30 °C:ssa. Myöskään aerobisella ja anaerobisella olosuhteella ei ollut vaikutusta bakteerin kasvuun. Y. pseudotuberculosis ei rikastunut hyvin selektiivisissä irgasaani-ticarcilliini-kaliumkloraatti -liemissä (ITC) ja modifioidussa Rappaportin liemissä (MRB), mutta muut tutkitut rikastusliemet (peptoni-sorbitoli-sappisuola- (PSB), peptoni-mannitoli-sappisuola- (PMB), tryptoni-soija-liemi (TSB) ja peptonivesi) soveltuivat bakteerin rikastamiseen. ISO- ja NMKL-menetelmiä on mahdollista käyttää bakteerin eristämiseen, mutta menetelmiä täytyy kuitenkin muunnella ottamalla huomioon Y. pseudotuberculosiksen kasvuvaatimukset. Menetelmistä soveltuivat parhaiten rikastus PMB:lla, johon lisättiin emäskäsittely sekä kylmärikastus PSB:lla, PMB:lla ja peptonivedessä.

Yersinia pseudotuberculosis ja Y. enterocolitica ovat ruokamyrkytyksiä aiheuttavia gramnegatiivisia enterobakteereita. Ne pystyvät lisääntymään jääkaappilämpötilassa ja suojakaasupakatuissa tuotteissa sekä kestävät korkeita suolapitoisuuksia. Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitica aiheuttavat yersinioosiksi kutsutun sairauden. Yersinioosia esiintyy etenkin lapsilla, se aiheuttaa suolistotulehdusta ja suoliliepeen imusolmukkeiden tulehdusta. Ripuli, vatsakivut ja kuume ovat tyypillisiä oireita. Suoliliepeen imusolmukkeiden tulehduksen oireet saattavat muistuttaa umpisuolentulehdusta. Septikemia on harvinainen. Jälkitauteina esiintyy mm. niveltulehduksia ja kyhmyruusua. Y. enterocolitica aiheuttaa yleensä yksittäisiä sairastumisia, kun taas Y. pseudotuberculosis aiheuttaa usein laajempia epidemioita. Vuosina 1997-2003 Suomessa on ollut kuusi Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamaa ruokamyrkytysepidemiaa joissa kussakin on sairastunut kymmeniä ihmisiä. Useat eläinlajit voivat toimia Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitican oireettomina kantajina. Luonnoneläimistä lintuja ja pienjyrsijöitä pidetään merkittävinä Y. pseudotuberculosiksen kantajina. Siat ovat tärkeimpiä patogeenisten Y. enterocolitica kantojen kantajia ja myös merkittäviä Y. pseudotuberculosiksen kantajia. Y. pseudotuberculosista on eristetty 1980- ja 1990-luvuilla oireettomista luonnonlinnuista Japanissa, Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa. Eristysprosentti on ollut 0,1-0,8 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä Suomen linnuissa. Näytteeksi kerättiin 201 kpl linnun ulostenäytettä Ämmässuon kaatopaikalta Espoosta. Y. pseudotuberculosiksen eristämiseksi näytteistä tehtiin suoraviljely sekä rikastusviljely 1, 2 ja 3 viikon kylmärikastuksen sekä emäskäsittelyn jälkeen. Rikastusliemenä käytettiin peptoni-mannitoli-sappisuola-liuosta. Viljelyyn käytettiin cefsulodiini-irgasaani-novobiosiini –agaria (CIN). Tutkimuksessa ei löydetty Y. pseudotuberculosista yhdestäkään näytteestä, minkä perusteella Y. pseudotuberculosiksen esiintyvyys olisi alle 0,5 % (1/201). Tutkimusmenetelmä ei kuitenkaan ole kovin herkkä ja on mahdollista että Y. pseudotuberculosis -pesäkkeitä on jäänyt havaitsematta, joten todellinen esiintyvyys voi olla suurempi kuin tässä tutkimuksessa todettu. Asia vaatii lisätutkimuksia. Yersinia-suvun bakteereita (Y. enterocolitica, Y. kristensenii, Y. frederiksenii, Y. intermedia) eristettiin 43 % näytteistä. Y. enterocolitica eristettiin 25 % näytteistä. Eristettyjen Y. enterocolitica isolaattien patogeenisuutta ei tutkittu.

My licentiate thesis is a part of a project called Analytics, Antimicrobial Resistance and Prevention of Yersinia enterocolitica in an Abattoir and it is financed by the Ministry of Agriculture and Forestry. The thesis consists of both literary review and laboratory research parts. According to Finlands' Infectious Diseases Register Y. enterocolitica is the third most common food derived agent causing alimentary track infections. In Finland prevalence of Y. enterocolitca in pig tonsils has been studied since 1980's and it has increased from 36 percent in 1988 to 56 percent in 2000. Between years 1995 and 2006 the reported human cases have been usually between 400 and 700 cases/year. At present the genus Yersinia includes 12 species, three of which have clearly been shown to be pathogenic to humans: Y. pestis, Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica. The remaining 9 species have not been clearly shown to cause disease in people. The most common bioserotypes of Y. enterocolitica causing human disease are 4/O:3, 2/O:5,27, 1B/O:8 and 2/O:9. The most common pathogenic bioserotype in Finland is 4/O:3. Swine have been shown to be the reservoir of human pathogenic Y. enterocolitca strains and tonsils are considered to be a reliable tissue for studying its prevalence in swine. Prevalence is greatest in the fattening phase and the pathogen has been shown to be transmitted from one pig to another and not so much from the environment. The prevalence of Y. enterocolitica in swine is mainly influenced by the production type and size of the farm and whether a conventional or alternative housing system is used: generally the prevalence in big conventional fattening heards can be expected to be higher than in small alternative multiplying or farrow-to-finish herds. The purpose of the research part was to determine the prevalence of Y. enterocolitica 4/O:3 in the tonsils of Finnish pigs and investigate the effect of herd size and production type. Initial hypothesis was that the prevalence had further increased and that in big and fattening heards it would be more abundant than in small and multiplying or farrow-to-finish herds. The sample material consisted of 200 swine tonsils that had been collected from one slaughterhouse during 8 days in year 2007. Tonsils originated from 39 farms including farrow-to-finish, multiplying/farrow-to-finish, fattening and multiplying herds. The samples where cold enriched for 1-2 weeks, cultured on cefsulodin irgasan novobiosin (CIN) agar and isolates were bio- and serotyped. Y. enterocolitica 4/O:3 was found in 72 % of the tonsils and 90 % of the farms had at least one positive animal. According to these results its prevalence has increased from the previous studies. There was a statistically significant difference in the prevalences between big (annual slaughtering rate over 1000 pigs) and small (annual slaughtering rate 1000 pigs or less) farms: in big farms Y. enterocolitica 4/O:3 occurred in 87 % of pigs whereas in small farms in 57 % (χ2=13,24, p-value 0,0003). These results were as expected according to the initial hypothesis. The production type didn't seem to influence the prevalence of the bacterium in farms or pigs except when multiplying herds were considered. Also the size of the herd didn't seem to have an effect on the amount of positive farms: 90 % of small and 89 % of big farms were positive. However due to the small farm sample size definitive conclusions can not be made based on this information. Other bioserotypes of Y. enterocolitica and other Yersinia species were isolated very seldomly: Y. pseudotuberculosis was found in two tonsils (1 %) and Y. kristensenii was also isolated from two tonsils (1%). This could be expected since our isolation method was developed mainly for the isolation of Y. enterocolitica 4/O:3.