Browsing by Title
Now showing items 157-176 of 1399
-
(2023)Clostridium botulinum on anaerobinen, itiöitä tuottava, gram-positiivinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta tunnettua luonnollista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia. Se aiheuttaa ihmisessä ja eläimissä harvinaista botulismia, joka on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava hermoston halvaustila. Botulismia tavataan säilöttyjen ja pakattujen elintarvikkeiden välityksellä leviävänä klassisena ruokamyrkytyksenä sekä suolistokolonisaationa imeväisikäisillä ja haavainfektiona ruiskuhuumeiden käyttäjillä. C. botulinumin luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta tiedetään vähän. Samankaltaisen itiöllisen bakteerin, Bacillus subtiliksen, on todistettu käyttävän muita bakteereita ravinnokseen, mikä herättää kysymyksen myös C. botulinumin ravinnonhankinnasta ja samalla neurotoksiinituotannon merkityksestä bakteerin biologiassa. On kiinnostava kysymys, voisiko myrkyllä olla rooli ravinnonhankinnassa. Tutkimuksessa selvitettiin, käyttääkö C. botulinum ravinnokseen erilaisia gram-positiivisista ja -negatiivisista bakteereista tai luonnossa bakteerin elinympäristössä mahdollisesti esiintyvistä selkärangattomista peräisin olevia komponentteja, ja vaikuttavatko nämä substraatit C. botulinumin itiöitymiseen tai hermomyrkyntuotantoon. Substraatteina tutkittiin muun muassa kuollutta bakteerisolumassaa, bakteerien soluseinässä ja hyönteisten tai äyriäisten kuoressa esiintyvää kitiiniä sekä sen rakenneainetta, N-asetyyli-D-glukosamiinia (GlcNAc), sekä positiivisena kontrollina glukoosia. Tarkoitus oli kerryttää tietämystä C. botulinumin mahdollisesta luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta ja sitä kautta etsiä yhteyksiä hermomyrkyntuottoon tai itiöitymiseen. Testikantana käytettiin C. botulinum ryhmän II Beluga Ei -kantaa, joka tuottaa rakenteellisesti autenttista mutta biologisesti inaktiivista toksiinia (toksoidi). Bakteerit kasvatettiin anaerobisissa olosuhteissa vähäravinteisessa kasvatusliemessä, johon lisättiin testattavia substraatteja. Negatiiviseen kontrollielatusaineeseen ei lisätty substraattia. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla kasvuston optista tiheyttä spektrofotometrilla sekä seuraamalla elävien bakteerien ja itiöiden määrää ja pH:ta kasvustossa. Tuotetun hermomyrkyn määrää seurattiin käyttämällä immunologista testiä (sandwich-ELISA). Bakteerien solumorfologiaa tarkasteltiin faasikontrastimikroskopian avulla. Tutkimuksessa selvisi, että bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin toksiinituotantoa elatusaineessa. Tämä saattaisi mahdollisesti liittyä ravinnonhankintaan, mikä viittaisi C. botulinumin kykyyn hyödyntää muita bakteereja ravinnokseen. Eri lajin bakteerimassa elatusaineessa lisäsi toksiinituotantoa enemmän kuin saman lajin, mikä voisi viitata C. botulinumin suosivan saaliskäyttäytymistä kannibalismin sijaan. Kaikkein suurimmat toksiinipitoisuudet mitattiin GlcNAc:a ja glukoosia sisältävistä elatusaineista. Botulinumneurotoksiinin hyöty bakteerille ja sen rooli ravinnonhankinnassa vaativat lisätutkimuksia. Bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin kasvua ja itiöitymistä. Sen sijaan GlcNAc ja glukoosi elatusaineessa laskivat elatusaineiden pH:ta huomattavasti, mikä johti itiöitymisen vähenemiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää elintarviketurvallisuustutkimuksissa ja pyrkiä siten etsimään keinoja C. botulinumin toksiinituotannon hallitsemiseen elintarvikkeissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)OCD (obsessive-compulsive disorder) eli pakko-oireinen häiriö on ihmisen psykiatrinen häiriö, joka ilmenee potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä rituaalinomaisia tehtäviä. Vastaavanlaista käytöstä on raportoitu myös eläimillä. Tällaista stereotyyppistä käytöstä on esimerkiksi koiran hännänjahtaus, nuoleminen, liiallinen juominen ja näkymättömien "kärpästen" jahtaaminen. Hännänjahtausta esiintyy enemmän tietyillä roduilla, (bullterrierit, staffordshirenbullterrierit, saksanpaimenkoira), joten geneettinen predispositio on todennäköistä. Tutkimusten mukaan ihmisten pakko-oireista häiriötä on hoidettu menestyksellisesti lisäravinteilla. Tiiran ym. vuonna 2012 julkaiseman tutkimuksen mukaan tästä olisi viitteitä myös koiran hännänjahtauksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarkemmin ravintoaineiden vaikutusta hännänjahtaukseen koirilla. Hypoteesi on, että häntäänsä jahtaavat koirat saavat vähemmän lisäravinteita. Tutkimusaineisto saatiin professori Hannes Lohen tutkimusryhmältä, jossa tutkitaan hännänjahtaukseen ja muihin pakko-oireisiin vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä geneettistä taustaa. Tutkimusaineisto oli kerätty kyselylomakkeella koirien omistajilta samalla tavalla kuin edellinen aineisto, jossa havainto vitamiinien mahdollisesta yhteydestä stereotyyppiseen käyttäytymiseen tehtiin. Minun tutkimukseeni sisällytettiin ne koirat, jotka saivat lisäravinteita. Aineisto koostui bullterriereistä (6), saksanpaimenkoirista (17) staffordshirenbullterriereistä (101) ja amerikanstaffordshirenbullterriereistä (32). Yhteensä koiria oli 156 kpl. Lohen tutkimusryhmän kyselykaavakkeessa kysyttiin mm. koiran hännänjahtauksesta ja lisäravinteiden saannista. Pääkysymykseni oli selvittää, eroaako annettujen lisäravinteiden määrä stereotyyppisesti käyttäytyvien koirien ja kontrollikoirien välillä. Analysoin lisäravinne-luokkien mahdolliset erot jokaisen stereotypiakategorian (hännänjahtaus, nuoleminen, "fly snapping", ja liiallinen juominen) suhteen erikseen, ja lisäksi stereotypia-yhteismuuttujan suhteen Chi-square -testillä. Mikäli stereotyyppisesti käyttäytyvien ja kontrollikoirien välillä jokin lisäaineryhmä erosi merkitsevästi, analysoitiin lisäravinneryhmä vielä tarkemmin Fisherin eksaktilla testillä. Tällä saatiin selville, minkä stereotypian kanssa mikroravinne assosioi. Ainoa lisäravinneryhmä, jolla oli merkitsevä assosiaatio hännänjahtauksen kanssa, oli nivelapuaineet (p = 0,0240). Vitamiineilla (p = 0,078), rasvahapoilla (p = 0,080) ja öljyillä (p = 0,078) näytti olevan ei-merkitsevä assosiaatio nuolemiseen. Millään lisäravinneryhmällä ei näyttänyt olevan tilastollista merkitsevyyttä kärpästen jahtaamisen tai juomisen kanssa. Koirat, joilla ylipäätään oli stereotypioita, saivat enemmän rasvahappoja (p = 0,037) ja öljyjä (p = 0,045) ja vähemmän nivelapuaineita (p = 0,046). Nämä tulokset ovat tilastollisesti merkitsevä. Tässä tutkimuksessa ei löydetty assosiaatiota vitamiinien / mineraalien ja hännänjahtauksen välillä. Tulokset eroavat Tiiran tutkimuksesta. Kuitenkin Tiiran aineisto koostui pääasiassa bullterriereistä, kun taas minun aineistossani suurin osa koirista oli staffeja. Hännänjahtaaja-ryhmä oli kontrolliryhmää nuorempi, mikä voi selittää sitä, että ne saivat vähemmän nivelapuaineita. Koirat, jotka nuolevat, saattavat kärsiä sen seurauksena iho-ongelmista, jolloin omistajat antavat niille öljyjä. Tässä tutkimuksessa ei tiedetä tarkkaa mikroravinnemäärää, mikä saattaa vääristää tuloksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Aminoglykosid- och b-laktamkombinationer har använts för behandling av mastiter ända sedan 1960-talet. Den teoretiska grunden för användningen har varit bredspektrighet, undvikande av uppkomst av resistenta bakteriestammar, samt en allmänt utbredd uppfattning att dessa kombinationer utövar synergism mot vissa grampositiva mastitförorsakande bakterier. Det saknas dock sådana kliniska försöksrapporter, som entydigt skulle visa att dessa kombinationer skulle ge något avsevärt bättre behandlingsresultat vid behandling av mastit hos mjölkkor. Till de viktigaste problemen som användningen av dessa produkter för med sig, förutom frågan huruvida de alls är effektivare än enbart penicillin, hör aminoglykosidernas förmåga att koncentrera sig i vävnaderna och speciellt då njurarna, vilket kan ge upphov till förlångsammad eliminering och möjligen läkemedelsrester i nötlivsmedel. Dessutom finns vissa indicier om att användning av kombinationspreparat, speciellt då tillräckligt höga koncentrationer vid bakteriehärden har visat sig svåra att uppnå, kan leda till ökad antibiotikaresistens. Målet med detta projekt var att jämföra resultatet av behandling med enbart penicillin (behandling A) med kombinationsterapi med penicillin G - neomycin (behandling B) vid klinisk mastit under mjölkningsperioden hos nöt, då inflammationen orsakas av grampositiva juverpatogener (KNS, Staphylococcus aureus, streptokocker). Som tilläggsmaterial undersöktes tillfrisknandet av mastiter förorsakade av penicillinasproducerande stafylokocker vid behandling med kloxacillin (behandling K). I försöket deltog sammanlagt 127 kor och 157 juverfjärdedelar behandlade för mastit på praktikområdet för Helsingfors universitets veterinärmedicinska fakultets ambulatoriska klinik i Saari under åren 1999-2000, samt mastiter behandlade av de kommunalveterinärer som medverkade i försöket. Av dessa behandlades 64 fjärdedelar med preparat A, 74 med preparat B och 19 med preparat K. Försöket utfördes som dubbelblindförsök. De medverkande korna behandlades med en injektion prokainpenicillin första behandlingsdagen samt en infusion av ettdera behandlingspreparat A, B eller K intramammart i varje sjuk juverdel i fyra dagar. Tillfrisknandet kontrollerades kliniskt och bakteriologiskt efter 3-4 veckor, därtill undersöktes även inflammationsindikatorn NAGas i kontrollmjölkprovet. Som kriterier för tillfrisknandet användes ett negativt bakterieresultat i kontrollprovet, NAGas-värden under 40 U, samt den kliniska bedömningen av tillfrisknandet, inkluderande CMT-test. Bakteriologiskt tillfrisknade 68 % av alla mastiter behandlade med preparat A. För preparat B var motsvarande siffra 68 % och för preparat K 53 % De kliniska tillfriskningsprocenterna var 77 % för preparat A, 73 % för preparat B och 58 %för preparat K. Då behandlingsresultaten mellan grupp A och B jämförs, kan konstateras att ingen statistisk skillnad föreligger mellan behandling med enbart penicillin och behandling med kombinationspreparat med penicillin och neomycin. Detta gäller även då de olika bakteriestammarna betraktas skilt. På basen av detta försök ger en tillsats av neomycin i intramammarier vid behandling av mastiter förorsakade av penicillinkänsliga bakteriestammar ingen fördel gentemot behandling med enbart penicillin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Enterohemorraaginen Escherichia coli (EHEC) on kolibakteerien ryhmä, joita naudat kantavat oireettomina suolistossaan. EHEC-bakteereita ulosteisiinsa erittävät naudat aiheuttavat suorassa kontaktissa ja elintarvikkeiden välityksellä tartuntariskin ihmisille. Suurin osa tartunnan saaneista sairastaa verisen ripulin, ja osalle potilaista kehittyy jälkitautina henkeä uhkaava hemolyyttisureeminen syndrooma (HUS). Suomessa toteutetaan teurastamoissa ja nautatiloilla EHEC-riskienhallintaohjelmaa, jonka tarkoituksena on pienentää EHEC:n esiintyvyyttä, rajoittaa sen leviämistä tilalla ja karjasta toiseen, sekä vähentää ihmisten tartuntariskiä. Riskienhallintaohjelman ohjeiden mukaan teurastamoiden seurantanäytteiden perusteella EHECpositiivisiksi epäillyille tiloille tehdään näytteenottokäynti ja EHEC-riskienhallintasuunnitelma, jossa kuvataan tilalla toteutettavat vastustustoimet. Käynti ja suunnitelma tehdään myös tiloille, joita epäillään ihmisen EHEC-tartunnan lähteeksi. Riskienhallintasuunnitelman noudattaminen ja tartuntapaineen alentuminen varmistetaan seurantakäynnillä, jolla otetaan uudet näytteet. Riskienhallintakäynneillä on aiemmin kerätty sekä ulostenäytteitä että ympäristönäytteitä, mutta 1.5.2015 alkaen ulostenäytteenotto jätettiin pois riskienhallintaohjelmasta kaikilta paitsi ihmisten sairastapauksiin liittyviltä tiloilta. Tässä tutkimuksessa arvioidaan vertaillen 15:lle suomalaiselle lypsykarjatilalle vuosina 2010 - 2014 laadittujen EHEC-riskienhallintasuunnitelmien laatua ja näytteenottojen sekä riskienhallinnan onnistumista. Riskienhallintasuunnitelmien ja niiden sisältämien pohjapiirrosten tiedot näytteenotosta ja riskienhallinnasta koottiin yhteen Excel-ohjelman taulukkoon. Riskienhallintasuunnitelmat arvioitiin osa-alueittain ja kokonaisuutena numeroarvosanoin 1 - 3 (1 = Hyvä, 2 = Pieiä puutteita, 3 = Selkeitä puutteita), ja tehdyt havainnot kirjattiin ylös sanallisesti. Samalla tavalla arvioitiin myös näytteenotot, pohjapiirrokset ja riskienhallinnan onnistuminen. Lisäksi näytteenottotietojen perusteella arvioitiin miten uuden näytteenotto-ohjeen mukainen ulostenäytteiden puuttuminen olisi vaikuttanut tilojen riskienhallintaan. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa tavallisimpia riskienhallintasuunnitelmien puutteita ja tarjota eväitä suomalaisen EHEC-riskienhallinnan kehittämiseen. Näytteenotoissa tärkein yksittäinen kehityskohde useiden tilojen riskienhallinnassa oli näytteenoton painottaminen entistä huolellisemmin nuoriin eläimiin. Ulostenäytteiden puuttuminen ei olisi vaikuttanut EHEC-positiivisuuden havaitsemiseen tiloilla, joilla EHEC:n esiintyvyys oli ulostenäytteissä vähintään 17 %. Näytteenoton herkkyyden huonontuminen matalan esiintyvyyden tiloilla ei haittaa merkittävästi EHEC-riskienhallintaa, sillä sen tavoitteena ei ole saneerata EHEC:iä karjasta kokonaan. Riskienhallinnassa onnistuttiin useimmilla tutkimusaineiston tiloilla hyvin. 80 % tiloista sai seurantakäynnin perusteella todistuksen riskienhallinnan onnistumisesta, ja vain kahdelle tilalle jouduttiin tekemään seurantanäytteenoton perusteella ylimääräinen tilakäynti. Kaikissa tutkimuksessa arvioiduissa riskienhallintasuunnitelmissa oli pieniä puutteita. Selviä puutteita oli neljässä suunnitelmassa (27 %), mutta vain yhdessä osa-alueessa. Riskienhallintasuunnitelman laatu ei vaikuttanut merkittävästi tutkimuksessa mukana olevien tilojen riskienhallinnan onnistumiseen, koska riskienhallintaan vaikuttavat myös monet
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Tutkimuksessa verrattiin ei-infektiivisestä ontumasta kärsivien ja terveiden emakoiden käyttäytymistä ja syömistä. Ei-infektiivinen ontuma on yleinen löydös emakoilla. Ontuminen aiheuttaa emakoille kipua ja ne voivat pärjätä huonommin kilpailutilanteissa. Tutkimukset toteutettiin kahdessa eteläsuomalaisessa porsastuotantosikalassa. Tutkimukseen valittiin emakoita, joilla oli ei-infektiivinen ontuma ja jotka oli siemennetty vähintään yhden kerran. Emakoille suoritettiin ontumatutkimus ja ontumat luokiteltiin viisi portaisen asteikon mukaan. Ontuville emakoille valittiin terveet kontrollit. Käyttäytymistutkimus tehtiin sikalassa, jossa joutilaat emakot olivat 10 eläimen ryhmäkarsinoissa. Tutkimukseen osallistuneet ontuvat emakot (n=13, ontuma-aste 2-4) ja niiden terveet kontrollit (n=13, ontuma-aste 0) olivat samoissa karsinoissa. Koe oli suora havainnointitutkimus ja sokkoutettu niin, ettei emakon yksilöllisistä merkeistä voinut päätellä sen ontuma-astetta. Emakoita seurattiin yhteensä kahden tunnin ajan. Seuranta aloitettiin 10 minuuttia rehun jaon jälkeen. Emakoiden sijainti karsinassa, asento ja toiminta kirjattiin ylös niin, että esimerkiksi emakkoa 1 seurattiin kello 14.00.00, emakkoa 2 kello 14.00.30 ja niin edelleen. Tulokset analysoitiin käyttäen Man-Whitneyn U-testiä. Ruokailututkimus tehtiin sikalassa, jossa joutilaita emakoita pidettiin noin 100 emakon ryhmäkarsinoissa. Jokaisessa karsinassa oli kaksi yksilöruokinta-automaattia. Tutkimukseen valittiin ontuvia emakoita (n=37, ontuma-aste 1-4) ja niille terveet kontrollit (n=35, ontuma-aste 0). Ruokinta-automaatin ohjelmasta saatiin tiedot emakoiden päivittäisestä syödyn rehun määrästä ja syömässä käymisen kellonajasta. Näistä tiedoista määritettiin normaalisti syötyjen päivien määrät. Normaalisti syödyksi päiväksi määritettiin ne, joina emakko oli syönyt yhdessä tai useammassa erässä kaiken rehunsa. Tulokset kerättiin yhteensä kolmen päivän ajalta. Ruokintaseurannan tulokset analysoitiin käyttäen Chi-Square-testiä normaaleille syömispäiville ja T-testiä syömisen kellonajoille. Käyttäytymiskokeessa todettiin, että ontuvat emakot makasivat enemmän ja seisoivat vähemmän kuin terveet emakot. Ne tutkivat rakenteita vähemmän kuin terveet emakot. Lisäksi havaittiin suuntaus, jonka mukaan ontuvat emakot olivat passiivisempia ja niitä haisteltiin enemmän kuin terveitä emakoita. Tutkimuksen tulos vastasi hypoteesia. Ruokailukokeessa ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä kun verrattiin syömässä käymisen kellonaikoja ja normaalisti syötyjen päivien määriä. Hypoteesi siitä, että ontuvat emakot söisivät terveitä myöhemmin tai vähemmän ei toteutunut. Siat ovat erittäin motivoituneita syömään ja joutilaiden emakoiden päivittäisen ruoan määrä on pieni. Siksi ontumisella ei välttämättä ole suurta merkitystä syömiseen. Yksilöruokinta-automaatilla heikompien yksilöiden on helpompaa
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis ovat zoonooseja aiheuttavia heisimatoja, joiden pääisäntiä ovat lähinnä koiraeläimet. E. granulosus muodostaa loisrakkulan, hydatidikystan kotieläimiin, kun taas E. multilocularis muodostaa alveolaan hydatidikystan jyrsijöihin. Suomessa on diagnosoitu E.granulosus -loisen aiheuttamaa hydatidoosia (ekinokokkoosia) ajoittain poroilla vuodesta 1968 lähtien, jolloin poronlihan vientitarkastus alkoi. Kyseisenä vuonna -68 todettiin 32 hydatidositapausta Luoteis-Lapin paliskuntien poroissa. Seuraavina kahdeksana vuotena diagnosoitiin yhteensä 22 porojen hydatidoositapausta, jonka jälkeen tapauksia ei todettu yhteentoista vuoteen. Vuonna 1987 diagnosoitiin yksi poron hydatidoositapaus Savukoskella sekä vuosina 1992-1995 on todettu yhteensä neljä poron hydatidoosia Kuusamossa ja Sallassa. Lisäksi on lihantarkastuksessa ajanjaksona 1972-1977 todettu 39 verifioimatonta tapausta (ei lähetetty VELL/EELA:aan). Luoteis-Lapin tapaukset olivat todennäköisesti porokoiran levittämiä. kun taas viimeaikaisten Itä-Suomen tapausten tartuttajan epäillään olleen susi, koska porokoirien osuudesta tartuntaan ei ole näyttöä ja susien tiedetään liikkuvan alueella. Suomessa on porotapausten lisäksi diagnosoitu neljä hydatidoositapausta tuontihevosissa sekä yksi naudan hydatidoositapaus Kymilaaksossa 1986. Sutta epäiltiin tartuttajaksi Suomessa on todettu poromiehillä vuosina 1944 ja 1963 kaksi E. granulosus -loisen aiheuttamaa humaanihydatidoosia, jotka olivat ilmeisesti porokoirien levittämiä. Toisin kuin Suomessa on Keski- ja Etelä-Euroopassa humaanihydatidoosien määrä merkittävä. Siellä tavataan myös E. multilocularis-tartuntaa, joka on usein fataali. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään heisimatoihin kuuluvien ekinokokkilajien taksonomiaa, morfologiaa, levinneisyyttä, elinkiertoa, taudinkuvaa, kliinistä merkitystä, diagnoosia, hoitoa ja vastustusta. E. granulosus morfologiaa selventävät pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvat.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Pieneläinlääketieteessä ei haimabiopsioita ole käytetty haimasairauksien diagnostiikassa, johtuen toimenpiteen traumaattisuudesta. Pelätään, että jopa terve haima ärsyyntyy toimenpiteestä siinä määrin, että seurauksena voi olla jopa hengenvaarallinen haiman akuutti inflammaatio eli pankreatiitti. Koepala tarjoaa kuitenkin niin paljon spesifistä informaatiota haiman senhetkisestä tilasta, että sitä tulisi useimmiten käyttää diagnostiikan apukeinona. Potilaalle vähemmän traumaattisen toimenpiteestä tekee sen suorittaminen tähystysleikkauksella eli laparoskopialla. Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää eksokriinisen haiman toiminnan, haimatulehduksen sekä laparoskopian käytön sisältävän kirjallisuuskatsauksen. Tutkimusosuudessa oli tarkoitus selvittää, sairastuvatko terveet koirat pankreatiittiin haimasta otetun koepalan seurauksena. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää laparoskopian soveltuvuus kirurgisena menetelmänä tämän toimenpiteen suorittamiseen. Tutkimuksessa käytettiin neljää tervettä beagle-rotuista koekoiraa. Haimabiopsian otto laparoskopian avulla suoritettiin sedaatiossa ja paikallispuudutuksessa. Jokaiselta koiralta otettiin kaksi biopsiaa, jotka tutkittiin histologisesti. Toimenpiteen jälkeen koirien vointia seurattiin viikon ajan kliinisen yleistutkimuksen sekä verinäytteiden avulla. Kaksi koirista lopetettiin viikko operaation jälkeen ja kaksi vasta kolme viikkoa operaation jälkeen. Lopetetuille eläimille tehtiin ruumiinavaus, minkä yhteydessä otettiin näytepalat haimasta histologista tutkimusta varten. Biopsioiden histologisista tuloksista selvisi, että yhdeltä koiralta ei saatu haimabiopsiaa, vaan näytekudos koostui ainoastaan rasvakudoksesta. Tämä vähensi otoksen käytännössä kolmeen koiraan. Näistä koirista yhdellä oli verinäytteissä haimatulehdukseen viittaavia löydöksiä, joten kyseessä on ilmeisesti ollut harmiton itsestään ohimenevä lievä pankreatiitti. Tämä koira kuului ensimmäisenä lopetettuihin koiriin, joista löytyi histologisia muutoksia haimasta otetuista näytepaloista. Näistä muutoksista suurin osa selittyy kuitenkin haiman normaalilla paranemisprosessilla. Myöhemmin lopetetuissa koirissa ei ollut havaittavissa muutoksia. Laparoskopia vaikutti tutkimuksen perusteella sopivalta ja melko vaivattomalta tavalta ottaa haimasta koepala, eikä koepalan ottoon liittynyt mitään vakavia seuraamuksia. Koepaloja tulisikin pyrkiä ottamaan vaikeissa potilastapauksissa (esim. SEPI, krooninen pankreatiitti sekä haimakasvaimet) diagnoosin varmistamiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Kaneista, jyrsijöistä, linnuista ja erilaisista matelijoista on viime vuosina tullut erittäin suosittuja lemmikkejä. Usein omistajien tiedot eläimen hoidosta ovat erittäin rajoittuneita, eksoottisempien eläinlajien ollessa kyseessä he eivät aina tiedä edes perusasioita ympäristöolosuhteista ja ruokinnasta. Syventävien opintojeni tarkoituksena on lisätä omistajien tiedon määrää, jotta he oppisivat hoitamaan lemmikkejään paremmin, kääntymään ajoissa eläinlääkärin puoleen ja vastaisuudessa myös ehkäisemään sairauksien syntymistä. Työ jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan muodostaa eksoottisten eläintenomistajille suunnattu tiedotusmateriaali. Eläinlajeista on otettu mukaan kani, marsu, rotta, hiiri, hamsteri, gerbiili, chinchilla, fretti, suo- ja maakilpikonna, liskot, käärmeet sekä linnut. Kunkin eläinlajin hoitopaperissa on käsitelty eläimen käyttäytymistä ja käsittelyä, vaadittavia häkki- ja muita olosuhteita, ruokintaa, lisääntymistä ja sairauksien oireita. Osassa hoitopapereita on lyhyesti käsitelty ko. eläinlajin yleisimpiä sairauksia. Omistajille suunnattua materiaalia ovat myös eläinten tavallisimmista sairauksista tehdyt erilliset paperit. Ne sisältävät tietoa sairauden aiheuttajista, tartuntateistä, hoidosta, ennusteesta ja ehkäisystä. Toinen osa koostuu eläinlääkäreille tarkoitetusta materiaalista. Se sisältää lintu- ja matelijapotilaiden anamneesikaavakkeet, listan yleisimmistä eksoottisilla eläimillä käytettävistä lääkkeistä annoksineen sekä yhteenvedon kanin syömättömyyden tavallisimmista syistä ja niiden diagnosoinnista. Tarkoituksena on, että eläinlääkäri voi kopioida omistajille tarkoitettuja papereita ja antaa niitä heille tarvittaessa. Kaiken materiaalin tarkoituksena on myös helpottaa ja nopeuttaa eläinlääkärin työskentelyä. Ohjeiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata henkilökohtaista kontaktia eläinlääkärin ja omistajan välillä vaan täydentää suullisia ohjeita.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Eksoottisten lemmikkieläinten määrä eläinlääkärin potilaina on lisääntynyt viime vuosina. Nämä lemmikit eivät välttämättä ole käsiteltävissä tai tutkittavissa ilman rauhoitusta. Lisäksi monet eksoottisten lemmikkieläinten sairauksista vaativat leikkaushoitoa. Muidenkin kuin eksoottisten lemmikkien hoitoon perehtyneiden eläinlääkäreiden olisi näin ollen hyödyllistä kyetä rauhoittamaan tai nukuttamaan eksoottinen potilas. Lintujen ja matelijoiden metabolia poikkeaa huomattavasti nisäkkäiden metaboliasta, eikä niille välttämättä voida käyttää samoja anesteetteja tai anestesiaprotokollia kuin nisäkkäille. Myös frettien metaboliassa on eroja verrattuna tavallisimpiin lemmikkieläimiin, kissaan ja koiraan. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on ollut luoda kokonaiskuva kyseisten lajien anestesiasta olemassa olevasta tutkimustiedosta ja kliinisestä kokemuksesta. Linnut on suuri eläinluokka, jonka eri lajien välillä on huomattavia eroja mm. lääkeaineiden metaboliassa. Tutkielmassa on käsitelty lemmikkilintuina pidettävien papukaijojen, kyyhkysten ja peippojen anestesiaa. Lintujen anestesiaa suunniteltaessa on erityisen tärkeää ymmärtää lintujen hengityselimistön toimintaa. Linnuille ehdottomasti sopivin anestesiamuoto on inhalaatioanestesia. Esilääkityksen hyödyistä käydään keskustelua. Eri kipulääkkeiden metaboliasta ja vaikutuksista linnuilla on vain niukasti tutkimustietoa, mutta niiden kliinistä vaikutusta pidetään selvänä. Linnuille suositellaan kipulääkitykseksi butorfanolia tai tulehduskipulääkkeitä mahdollisesti kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä. Matelijat jaetaan lahkoihin, joista tässä on käsitelty suomumatelijoita (käärmeitä ja liskoja) sekä kilpikonnia. Matelijat poikkeavat nisäkkäistä ja linnuista ennen kaikkea vaihtolämpöisyytensä kautta. Niiden metabolia on rippuvainen ympäristön lämpötilasta. Kullekin lajille ihanteellisen ruumiinlämmön ylläpitäminen anestesian alusta heräämiseen onkin ensiarvoisen tärkeää. Matelijoille suositellaan inhalaatioanestesiaa, sillä injektioanesteetteihin liittyy usein pitkittynyt herääminen. Matelija on yleensä tarpeen intuboida inhalaatioanestesiaa varten inhalaatioanesteettien aiheuttaman hengityslaman vuoksi. Niille esilääkitys esimerkiksi ketamiinilla ja/tai medetomidiinilla on suositeltavaa. Matelijoiden kiputuntemuksesta on vain vähän tutkimustietoa. Myöskään eri kipulääkkeiden metaboliasta tai vaikutuksita matelijoilla ei ole juurikaan tutkimustietoa. Asianmukaisen kipulääkityksen tarpeellisuudesta ei kuitenkaan ole epäselvyyttä. Mateljoille voidaan käyttää paikallispuudutusta pienempiä kirurgisia toimenpiteitä varten. Frettien anestesiaan liittyvät oleellisesti niillä tavalliset sairaudet, jotka saattavat vaikeuttaa anestesiaa huomattavasti. Suunniteltaessa fretin anestesiaa veri- ja virtsanäytteiden tutkiminen huolellisen kliinisen tutkimuksen lisäksi on erityisen hyödyllistä. Esilääkityksen käyttäminen frettien anestesiassa on erityisen suositeltavaa. Ne voidaan rauhoittaa tai esilääkitä midatsolaamilla tai etomidaatilla, jotka kummatkin aiheuttavat luotettavan sedaation. Freteille voidaan lyhyitä toimenpiteitä varten käyttää myös injektioanestesiaa. Pidempiin toimenpiteisiin suositellaan inhalaatioanestesiaa. Tulehduskipulääkkeiden metaboliasta freteillä ei ole juurikaan tutkimustietoa ja niitä käytettäessä tulisi noudattaa varovaisuutta glukuronidaatioreitin puuttumisen vuoksi. Opioideista freteille on käytetty butorfanolia. Puudutteita voidaan paikallispuudutuksen lisäksi käyttää epiduraalipuudutukseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Korkean anestesiakuolleisuuden vuoksi kanin ja jyrsijöiden nukuttaminen koetaan perinteisesti vaikeaksi. Pikkunisäkkäiden diagnostiset sekä kirurgiset menetelmät ovat kehittyneet jatkuvasti, mikä asettaa uusia vaatimuksia anestesian toteuttamiselle. Samalla eläinlääkärikunnan tiedot ja taidot ovat kuitenkin lisääntyneet, joten nykyään myös eksoottisemmille lemmikkieläimille on mahdollista tarjota yhä pidempi ja laadukkaampi anestesia. Suomalaisessa eläinlääkärikoulutuksessa pikkunisäkkäiden anestesia jää hyvin vähälle huomiolle, vaikka lajit ovat koiran ja kissan jälkeen yleisimpiä pieneläinpotilaitamme. Anestesia-aineet ovat vain harvoin hyväksyttyjä kanille tai jyrsijälajille ja lääkeaineiden käyttö perustuu kaskadisäädöksiin. Tästä johtuen lääkkeen valmisteyhteenvedosta ei löydy ohjetta pikkunisäkäskäytölle ja eläinlääkärin on etsittävä tietoa muualta. Aiheesta ei kuitenkaan ole saatavilla ajantasaista suomenkielistä kirjallisuutta. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan korjaamaan näitä puutteita toimimalla käytännönläheisenä käsikirjana kanin ja jyrsijöiden laadukkaan anestesian toteuttamisesta maassamme. Kuten muillakin lajeilla, myös pikkunisäkkäillä onnistunut anestesiakokonaisuus on usean osatekijän summa, jossa suunnittelun ja tukihoidon merkitys korostuu. Kanin ja jyrsijöiden normaali fysiologia asettaa anestesian toteutukselle omat vaikeutensa. Pienikokoiset potilaat ovat alttiita anestesian aikaiselle hapenpuutteelle, ruumiinlämmön laskemiselle, matalalle verensokerille sekä verenhukalle. Lisäksi lajit ovat herkkiä stressin haittavaikutuksille ja piilevät hengitystiesairaudet ovat yleinen ongelma. Tukihoidon tehokasta toteuttamista vaikeuttaa verisuoniyhteyden puuttuminen sekä hengitysputken asentamisen hankaluus. Myös anestesian seuranta on vaativaa ja perustuu lähinnä valvojan havaintoihin, sillä pienille potilaille sopivia valvontalaitteita on hyvin rajoitetusti saatavilla. Tiedostamalla potilasryhmän erityisvaatimukset anestesiaan liittyviä riskejä voidaan kuitenkin hallita menestyksellä. Nykykäsityksen mukaan kanin ja jyrsijöiden anestesia on turvallisinta toteuttaa inhalaatioanestesia-aineilla, jotka mahdollistavat syvyyden nopean säätelyn. Pelkässä inhalaatioanestesiassa on kuitenkin omat riskinsä ja esilääkityksen käyttö on suositeltavaa anestesiakaasujen annosriippuvaisten haittavaikutusten vähentämiseksi. Opioidien käyttö osana esilääkitystä on lisääntynyt kaikilla pikkunisäkäslajeilla. Tutkittua tietoa eksoottisten lemmikkieläinten kliinisestä anestesiasta on edelleen vähän saatavilla ja etenkin annoksia koskevat suositukset perustuvat osittain käyttökokemukseen. Vaikka kani ja useat jyrsijälajit ovat tunnettuja koe-eläimiä, poikkeaa laboratorioanestesia huomattavasti käytännön potilastyöstä ja tutkimustulosten käyttökelpoisuuden arvioiminen tulee tehdä kriittisesti.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Viime vuosina useat vektorivälitteiset viruszoonoosit ovat lisänneet merkitystään sekä eläin- että humaanipatogeeneina eri puolilla maailmaa. Epidemiat ovat lisääntyneet ja virusten levinneisyysalueet laajentuneet. Eräät viruksista ovat levinneet kokonaan uusille mantereille. Syitä tähän ei täysin tunneta, sillä vektorivälitteisten virustautien epidemiologia on monimutkainen. Viruksen vakiintuminen uudelle elinalueelle riippuu sen vektori- ja isäntäeläinlajeista, niiden määrästä ja ominaisuuksista, suotuisista ekologisista olosuhteista sekä viruksen sopeutumisesta uuteen ekosysteemiin. Levinneisyysalueiden laajenemiseen liitetään muun muassa ilmaston lämpenemisen aiheuttamat muutokset paikallisessa vektori-isäntäeläindynamiikassa. Tulevaisuudessa epidemioita esiintynee aiempaa pohjoisempana. Pitkänkin matkan siirtymiä neitseellisille alueille on tapahtunut. Eksoottisia viruksia saattaa kulkeutua vireemisten isäntäeläinten ja vektoreiden, kuten muuttolintujen ja hyttysten, mukana myös Suomeen. Syventävien opintojen tutkielmassa tehtiin yleiskatsaus viiteen hyttysvälitteiseen viruszoonoosiin, Amerikan hevosenkefaliitteihin (Eastern equine encephalitis, Venezuelan equine encephalitis, Western equine encephalitis), Japanin enkefaliittiin ja Rift Valley -kuumeeseen, sekä perehdyttiin tarkemmin Länsi-Niilin aivokuumeeseen. Näiden tautien aiheuttajavirukset kiertävät luonnossa hyttysten ja oireettomien isäntäeläinten välisessä enzoottisessa kiertokulussa. Toisinaan virukset harhautuvat pois kiertokulusta ja aiheuttavat epidemioita pääteisännissään, ihmisissä ja hevosissa. Pääteisännät eivät levitä tartuntaa, mutta kliininen tauti on niissä usein vakava. Rift Valley -kuume eroaa taudinkuvaltaan sekä isäntäeläinlajistoltaan muista tutkielman viruszoonooseista, mutta se otettiin mukaan tutkielmaan hyttysvälitteisyytensä ja levinneisyysalueensa laajenemisen vuoksi. Länsi-Niilin aivokuume on taudeista laajimmalle levinnein ja ainoa, joka aiheuttaa epidemioita myös Euroopassa. Syventävien opintojen kokeellisessa osuudessa tutkittiin 98 suomalaista hevosseeruminäytettä Länsi-Niilin aivokuumetta aiheuttavan West Nile -viruksen vasta-aineiden varalta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin epäsuoraa immunofluoresenssi-menetelmää. Ainakin kaksi tutkituista seeruminäytteistä vaikutti seropositiivisilta. Koska Flavivirus-suvun jäsenten antigeenit ja vasta-aineet ristireagoivat keskenään, positiivinen reaktio West Nile -virusantigeenille epäsuorassa immunofluoresenssi-menetelmässä osoittaa vain seerumin sisältävän vasta-ainetta jollekin flavivirukselle. Tulos on siten serologisesti epäspesifi, ja vasta-aineiden määrittäminen nimenomaan West Nile -virukselle spesifisiksi jää vielä todistettavaksi lisätutkimuksilla. Toistaiseksi ainoa Suomen luonnosta löydetty flavivirus on puutiaisaivokuumevirus. On mahdollista, että epäsuorassa immunofluoresenssimenetelmässä positiivisilta vaikuttaneet hevosnäytteet sisältävät vasta-aineita nimenomaan puutiaisaivokuumevirukselle.
-
(2019)Bakteerien mikrobilääkeresistenssin yleistyminen on aiheuttanut tärkeän terveysongelman maailmassa. Moniresistentit bakteerit leviävät ihmisten ja eläinten välillä sekä välityksellä. Eläinten parissa työskentelevät ihmiset voivat olla suuremmassa riskissä saada ja levittää moniresistenttejä bakteereita. Bakteerit leviävät joko suorassa eläinkontaktissa tai välillisesti ympäristön ja työvälineiden kautta. Leviämisen ehkäisyssä ensisijaista on oikeanlainen suojautuminen, kuten hyvän käsihygienian noudattaminen. Metisilliiniresistenttejä Staphylococcus aureus (MRSA) -bakteereita on eristetty eläinlääkäreiltä maailmanlaajuisesti. Eläinlääkäreillä voi esiintyä enemmän tuotantoeläimiin liitettyä CC398-genotyypin MRSA-bakteeria verrattuna muuhun väestöön. Aiemman tutkimustiedon valossa MRSA-bakteerien esiintyvyys suomalaisilla eläinlääkäreillä on ollut alle yhden prosentin. Euroopassa MRSA:n esiintyvyydet eläinlääkäreillä ovat olleet jopa hieman yli 20 %. Tutkielma oli osa tutkimushanketta, jonka aineisto kerättiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivien yhteydessä. Tutkielmassa selvitettiin kyselylomakkeen avulla suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytäntöjä moniresistenttejä bakteereita vastaan ja kantajuudelle altistavia riskitekijöitä. Pääpaino oli tuotantoeläinpraktikkojen suojautumisen tarkastelussa. Tutkielman päähypoteesi oli, että suomalaisten eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöt ovat hyvällä tasolla. Toinen hypoteesi oli, että mikäli kantajia ilmenee, voi riskitekijöitäkin löytyä. Tutkielmassa arvioitiin myös suomalaisten eläinlääkäreiden zoonoositietämyksen kehitystä vertaamalla vuoden 2016 tutkimushankkeen tuloksia vuonna 2009 toteutetun tutkimushankkeen tuloksiin. Hypoteesi oli, että eläinlääkäreiden omat arviot zoonoositietämyksestään ovat parantuneet aikaisemmasta. Kyselylomakkeen palautti 262 eläinlääkäriä. Tutkielmaa tehdessä tiedossa oli, että heistä yhdeksän kantoi moniresistenttiä bakteeria. Kyselylomakkeessa kysyttiin omaa arviota käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä työssä. Suurin osa (47,2 %) tallikäyntejä tehneistä hevospraktikoista (n=108) piti tallien käsienpesumahdollisuuksia joskus riittävinä. Tuotantoeläinpraktikkojen (n=118) arviot tilojen käsienpesumahdollisuuksien riittävyydestä olivat valoisammat: 66,9 % arvioi käsienpesumahdollisuudet usein riittäviksi. Vastaajia pyydettiin arvioimaan käsienpesuun käyttämänsä aika. Vastaajista (n=202) 63,9 % käytti käsienpesuun aikaa alle 15 s, kun taas 4,5 % arvioi pesseensä käsiään 40 s tai kauemmin. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee käsienpesuajaksi 40–60 s. Vuonna 2009 vastaajista 39,6 % arvioi olevansa samaa mieltä väittämän ”Minulla on hyvät tiedot zoonooseista ja niiden ehkäisystä” kanssa. Vastaava luku vuonna 2016 oli 57,2 %, joten osuus kasvoi 17,6 prosenttiyksikköä. Tulokset eläinlääkäreiden suojautumiskäytännöistä eivät olleet hypoteesin mukaisia, vaikkakin tuotantoeläinpraktikkojen suojavaatteiden käyttö oli osittain hyvällä tasolla. Hypoteesia kantajuuden riskitekijöistä ei voitu tutkia kantajien vähyyden vuoksi. Sen sijaan hypoteesi zoonoositietämyksen kehityksestä osui oikeaan. Tutkimustulokset korostavat koulutuksen tarvetta suojautumisessa, kuten käsienpesuun vaadittavan ajan noudattamisessa. Arviot riittävistä käsienpesumahdollisuuksista olivat heikoimmat talleilla. Eläinlääkäreiden tulisi ohjeistaa erityisesti hevostenpitäjiä käsienpesumahdollisuuksien riittävästä järjestämisestä. Suojautumiskäytäntöjen kartoittaminen on aiheellista myös tulevaisuudessa.
-
(2021)Eläinlääkäreiden työolot ja työperäiset riskit poikkeavat muusta väestöstä. Pitkät työviikot, päivystäminen ja eläinten aiheuttama tapaturmavaara ovat käytännön hoitotyötä tekevien arkea. Eläinlääkäreiden työnkuvat vaihtelevat runsaasti ammattikunnan sisällä. Tämän lisensiaatintutkielman tavoite on analysoida aineistona ollutta Suomen Eläinlääkäriliiton ja Työterveyslaitoksen vuonna 2012 teettämän kyselyn tuloksia. Kysely lähetettiin liiton jäsenrekisteristä löytyneille, rekisterin mukaan työelämässä oleville eläinlääkäreille. Tuloksia verrattiin ennen kaikkea vastaavan, vuonna 2000 tehdyn kyselyn tuloksiin, mutta myös muuhun tutkittuun tietoon eläinlääkäreiden työoloista ja terveydestä. Yhteyksiä tutkittiin non-parametrisillä ja parametrisillä testeillä tarpeen mukaan, esimerkiksi ristiintaulukoimalla khiin neliötestin ja Fisher-Freeman-Haltonin tarkan testin avulla. Ensimmäisen hypoteesin mukaisesti eläinlääkärikunta on edelleen naisvaltaistunut. Toisen hypoteesin mukaan kunnaneläinlääkäreiden osuus eläinlääkäreistä olisi laskenut. Naiskunnaneläinlääkäreiden osuus oli laskenut (p=0,02), mutta miesten osuudessa ei ollut muutosta (p=0,19). Suurin osa vastaajista työskenteli yksityisellä sektorilla ja muissa kaupungeissa kuin pääkaupunkiseudulla tai maaseudulla. Eläinlääkäreiden keskimääräinen viikkotyöaika oli 39,0 tuntia ilman päivystyksiä. Päivystystä työpaikalla oli keskimäärin 50,4 tuntia kuukaudessa. Eläinlääkäreiden keskimääräinen viikkotyöaika oli korkeampi kuin keskimäärin suomalaisilla palkansaajilla. Kolmannen hypoteesin vastaisesti työtapaturmien määrä ei ollut vähentynyt, vaan pysynyt samalla tasolla. Yleisin tapaturman aiheuttaja oli eläin. Tapaturmien vaaratekijöiksi tunnistettiin yleisimmin rauhaton eläin, eläinlääkärin väsymys ja puuttuva tai riittämätön apu toimenpiteissä. Neljännen hypoteesin mukaisesti työterveyshuollon saatavuus oli parantunut. Eläinlääkärit eivät kuitenkaan kokeneet työterveyshuollossa ymmärrettävän eläinlääkärin työn erityispiirteitä riittävästi. Työterveyden parannusehdotukset voitiin jakaa muutamaan teemaan: saatavuuden parantaminen, työterveyshuollon tiedon lisääminen, ehkäisevien toimien käyttöönotto ja yleisten työolojen parantaminen. Kyselyyn vastanneista naisista suurin osa oli ollut raskaana, ja heistä valtaosa oli ollut raskauden aikana töissä. Raskauden vuoksi työhön oli tehty muutoksia alle puolelle vastaajista. Raskauden aikana altistuttiin laajasti erilaisille lääkeaineille, puhdistus- ja desinfiointiaineille sekä eritteille. Erityisäitiyspäivärahahakemus oli kuitenkin hylätty joka kahdeksannelta sitä hakeneista, mikä kertoo, että eläinlääkärin työn potentiaalisesti haitallisia vaikutuksia raskaudelle ei edelleenkään tunnisteta. Eläinlääkäreistä noin joka neljännellä oli ollut itsetuhoisia ajatuksia, mikä on enemmän kuin väestössä keskimäärin, mutta vastaa esimerkiksi lääkäreillä havaittua yleisyyttä. Tulosten perusteella eläinlääkärit kokivat, että työterveyshuollossa ei tunnisteta eläinlääkärin ammatin riskejä riittävästi. Etenkin käytännön potilastyötä tekevien eläinlääkäreiden työhön liittyy työturvallisuuden kannalta merkittäviä riskitilanteita, joita voitaisiin ennakoida ja estää asianmukaisilla varotoimilla. Sekä eläinlääkärit että työterveyshuolto tarvitsevat lisää tietoa eläinlääkäreiden työterveyden parantamiseksi. Eläinlääkäreiden työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämiseksi kaivataan eläinlääkäreiden, työnantajien, työterveyshuollon ja viranomaisten yhteistyötä.
-
Eläinlääkäri eläimen hyvinvoinnin ja tarpeettoman kärsimyksen arvioijana sekä osana rikosprosessia (2024)Eläinten hyvinvointiin kiinnitetään nykypäivänä jatkuvasti enemmän huomiota. Tämä vaikutus nähdään lainsäädännössä niin Euroopan unionin kuin kansallisen lainsäädännön tasolla. Suomessa eläinten hyvinvointilain (693/2023) on tarkoitus suojella ja parantaa eläinten hyvinvointia. Kyseisen lain mukaan eläimiä tulee kohdella hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Eläinlääkärin tehtävät eläinten hyvinvoinnin parantamisessa ja valvomisessa on sidottu vahvasti lainsäädäntöön, eläinlääkärin omaan ammatilliseen etiikkaan ja osaamiseen. Praktiikassa eläinlääkärin työtehtäviin kuuluu kaltoinkohdellun eläimen tunnistaminen sekä tarpeen vaatiessa eläinsuojelullisissa epäilyissä viedä tapaus eteenpäin eläinten hyvinvointia valvoville viranomaisille. Valvontaeläinlääkärit valvovat päivittäin eläinten hyvinvointia ja heillä on laissa määrätty velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos he epäilevät eläinten hyvinvointisäädösten rikkomista. Näin ollen eläinlääkärit voivat aloittaa rikosprosessin, jossa he voivat toimia todistajina ja/tai asiantuntijoina. Eläinlääkärin asiantuntemusta olisikin tärkeä hyödyntää eläinten hyvinvointia koskevien rikkomusten yhteydessä esitutkinnassa ja tuomioistuimessa yhä enemmän, koska yleensä rikosoikeudellisissa menettelyissä poliisilla, syyttäjällä ja tuomarilla ei ole yhtä vahvaa eläinlääketieteellistä asiantuntemusta kuin eläinlääkäreillä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää eläinlääkärien tekemää hyvinvoinnin ja tarpeettoman kärsimyksen arviointia yleisellä tasolla sekä etenkin niissä tapauksissa, jotka etenevät rikosoikeudelliseen menettelyyn. Koska eläinten hyvinvointi on nyky-yhteiskunnassa yhä tärkeämpi teema, olisi erittäin tärkeää, että niin nykyiset kuin tulevat eläinlääkärit osaisivat vahvasti tulkita lakia ja ottaa tarpeen vaatiessa rohkeasti käyttöönsä laissa määritetyt hallinnolliset toimenpiteet. Lisäksi eläinlääkärien olisi hyvä tehdä poliisille tutkintapyyntöjä alhaisella kynnyksellä, jos he epäilevät edes vähän, että eläinten hyvinvointia koskevia lakeja on mahdollisesti rikottu. Tämä osaaminen olisi tärkeää huomioida jo eläinlääketieteen opintojen aikana.
-
(2024)Eläimen eutanasia voi olla omistajalle järkyttävä ja vakavaa surua aiheuttava kokemus. Eläinlääkärin toiminnalla eutanasian aikana saattaa olla suuri vaikutus siihen, millainen kokemus eutanasia on omistajalle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, miten eläinlääkäri ja eläimen omistaja eutanasian kokee, millaista vuorovaikutusta eutanasiatilanteessa käytetään ja miten tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa. Eläinlääkärille hyvin sujunut eutanasia voi olla hyvinvointia lisäävä kokemus, jos eläinlääkäri kokee tekevänsä kärsivälle eläimelle palveluksen ja jos toimenpiteen tekninen suoritus sujuu ongelmitta. Eläinlääkärit kokevat tärkeäksi myös omistajan olon helpottamisen ja lohduttamisen surun keskellä. Omistajatkin kokevat eläinlääkärin tuen tärkeäksi ja eläinlääkäri voi merkittävästi lievittää omistajan tuntemaa surua ja syyllisyyttä. Eläinlääkärit käyttävät monia erilaisia sanallisia ja ei-sanallisia kommunikaatio- ja lohdutuskeinoja, kuten esimerkiksi sanallista lohduttamista, tunteiden oikeiksi vahvistamista sekä fyysistä kosketusta kuten halaamista. Eläinlääkärit kokevat, ettei koulutus valmista heitä tarpeeksi hyvin kohtaamaan surevia asiakkaita, vaan tämä opitaan vasta käytännössä työelämässä. Eutanasiaan liittyviä vuorovaikutustaitoja kuitenkin voitaisiin opettaa yliopistoissa nykyistä enemmän. Valmistumisen jälkeen näitä taitoja voi harjoitella erilaisilla tarjolla olevilla kursseilla tai itsenäisesti arvioimalla omaa toimintaansa. Omistajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä kokemuksiinsa lemmikin eutanasiasta sekä eläinlääkäreiden vuorovaikutustaitoihin. He kuitenkin toivoisivat tietoa eutanasiasta ja siihen liittyvistä asioista (kuten tuhkaamopalveluista) aiemmin kuin sitä yleensä tarjotaan. Eutanasiaa voitaisiinkin suunnitella yhdessä omistajien kanssa jo etukäteen, jolloin omistajan toiveet pystytään paremmin huomioimaan. Omistajat myös kokevat eutanasian positiivisempana kokemuksena silloin, kun heillä on ollut aikaa valmistautua siihen. Suomalaista tutkimusta eläinlääkärin ja omistajan välisestä eutanasiavuorovaikutuksesta ei ole. Emme siis tiedä, miten juuri suomalainen eläinlääkäri tai omistaja kokee eutanasiatilanteet tai miten Suomessa näissä tilanteissa toimitaan. Suomalainen kulttuuri saattaa tässä asiassa poiketa suurestikin esimerkiksi yhdysvaltalaisesta ja Suomessa eutanasiaa on pidetty yleisesti hyväksyttävänä. Suomessa ei myöskään ole kattavia tukipalveluita lemmikkinsä menettäneille ihmisille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa klinikoilla saattaa olla sosiaalityöntekijöitä auttamassa omistajia käsittelemään surua ja erilaiset vertaistukiryhmät sekä tukipuhelimet ovat melko yleisiä. Suomessa on vain yksittäisiä sururyhmiä, jotka eivät ole kaikkien saavutettavissa.
-
(2022)Q-kuume on lähes maailmanlaajuisesti esiintyvä Coxiella burnetii -bakteerin aiheuttama zoonoosi. Tauti on kuvattu ensimmäisen kerran 1930-luvulla Australiassa. Bakteerin tärkein reservuaari ovat naudat, lampaat ja vuohet, mutta sitä esiintyy myös lemmikki- ja villieläimillä. Ihmisillä C. burnetii -tartunta on usein oireeton, mutta voi johtaa myös akuuttiin tai krooniseen Q-kuumeeseen. Bakteeri tarttuu yleisimmin aerosoleina hengitysilman mukana tai kontaktissa sitä kantavien tuotantoeläinten kanssa. Q-kuumeen yleisimpiä oireita ovat korkea ja pitkäkestoinen kuume, päänsärky ja lihaskipu. Myös keuhkokuume ja maksatulehdus ovat Q-kuumeen mahdollisia tautimuotoja. Kroonisen Q-kuumeen yleisin muoto on sydänläppien tulehdus. Raskaana olevilla naisilla C. burnetii -tartunta voi johtaa keskenmenoon tai sikiön kehityshäiriöihin. Eläimillä C. burnetii -tartunta on yleensä oireeton, mutta erityisesti pienillä märehtijöillä bakteeri voi aiheuttaa luomisia tiineyden loppuvaiheessa. Suomessa ensimmäinen raportoitu C. burnetii -tartunta eläimellä todettiin vuonna 2008 oireettomalla naudalla. Suomessa C. burnetiin vasta-aineiden esiintymistä on tutkittu vuonna 2018 nauta-, lammas- ja vuohitiloilla, jolloin 0,9 % tutkituista tiloista löydettiin vasta-aineita taudinaiheuttajalle. Q-kuumeen esiintyminen eläimillä on yleisempää Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eläimille on olemassa rokote C. burnetii -tartuntoja vastaan, mutta rokote ei ole käytössä Suomessa. Euroopan Unionin lainsäädännön mukaan Q-kuumetapauksista on raportoitava vuosittain. Eläinlääkäreiden ja eläinlääketieteen opiskelijoiden riski saada C. burnetii -tartunta voi muuhun väestöön verrattuna olla suurempi erityisesti praktiikkatyössä. Suomessa riski tartunnan saamiselle on tällä hetkellä suhteellisen vähäinen, mutta useissa muissa maissa työskennellessä eläinlääkärin riski saada Q-kuumetartunta voi olla merkittävä. Asianmukainen suojautuminen ja tartuntariskin tiedostaminen on tärkeää, koska tartunta voi johtaa vakaviin seurauksiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Toksoplasmaloisen pääisäntiä ovat kaikki kissaeläimet (Felidae), ja se kykenee infektoimaan kaikkia tasalämpöisiä eläinlajeja. Tämä tutkielma on osa tutkimustyötä, jossa tutkittiin suomalaisten eläinlääkärien zoonoottisia tartuntoja. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa laadittiin kausaalikaavio toksoplasmatartuntojen mahdollisten riskitekijöiden kartoittamiseksi eläinlääkäreillä. Mahdollisiksi riskitekijöiksi valikoituivat lihantarkastus, raadonavaus, kohdunesiinluiskahdusten hoito, keisarinleikkaukset, synnytysavun antaminen, kontakti yli vuorokauden vanhoihin kissanulosteisiin, kontakti kissaan, jota ei ole suojattu toksoplasmalta, maaperäkontaktit, kontaktit pintavesiin, kasvisten syönti pesemättä, epäkypsän lihan syöminen, itsensä pistäminen eläimessä käyneellä neulalla, matkustelu sekä syöminen samalla kun työskentelee eläinten parissa. Mahdollisina sekoittavina tekijöinä huomioitiin suureläinpraktikkona toimiminen, asuminen tai työskentely maaseudulla, ikä ja sukupuoli. Tutkimusosiossa tarkasteltiin toksoplasmaspefisisten IgG-luokan vasta-aineiden esiintymistä Suomen eläinlääkäreissä tekemällä serologiatulos-ten tilastolliset analyysit. Ensimmäisenä arvioitiin vasta-aineiden esiintyvyys, seroprevalenssi. Toisena tutkittiin monimuuttujaisen logistisen regressiomallin avulla, mitkä erityisesti eläinlääkärin työhön liittyvät altistukset ja toisaalta mitkä muut altistukset olivat riskitekijöitä eläinlääkäreiden toksoplasmaseropositiivisuudelle. Aineisto – sähköinen kyselylomake ja verinäytteet – oli kerätty vuonna 2009 eläinlääkäripäivillä Helsingissä. Otoskoko oli 294 eläinlääkäriä. IgG-luokan vasta-aineet oli mitattu seerumista ELFA-testillä (VIDAS TOXO IgG II; bioMérieux). Positiivisen tuloksen raja-arvo oli ollut yli 8 IU/ml ja negatiivisen 4 IU/ml. Toksoplasmaspesifisten IgG-luokan vasta-aineiden seroprevalenssi suomalaisilla eläinlääkäreillä oli 14,6 % (95 % luottamusväli 12,9–20,3 %). Monimuuttujaisen logistisen regressiomallin mukaan vähintään 40-vuotiailla eläinlääkäreillä oli 2,4-kertainen paine (odds) olla toksoplasma-seropositiivinen alle 40-vuotiaisiin verrattuna. Maalla haja-asutusalueella asuvilla eläinlääkäreillä oli 4,0-kertainen paine olla toksoplasmasero-positiivinen taajamassa asuviin verrattuna. Naiseläinlääkäreillä, jotka maistoivat nautaruokaa kesken valmistuksen, oli 9,7-kertainen paine olla toksoplasmaseropositiivinen verrattuna mieseläinlääkäreihin, jotka ilmoittivat, etteivät maista nautaruokaa kesken valmistuksen. Eläinlääkäreillä, jotka eivät tehneet työssään pieneläinpraktiikkaa, oli 2,3-kertainen paine olla toksoplasmaseropositiivisia verrattuna niihin, jotka ilmoittivat tekevänsä pieneläinpraktiikkaa. Malli oli tilastollisesti merkitsevä (Œß2(6) = 40,269), mallin ennustearvo oli kohtalainen ja kaikki mallin muuttujat olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,05). Tulokset osoittivat, että toksoplasmatartunta saadaan usein vasta syntymän jälkeen iän myötä ja että eläinlääkäreiden riskitekijät toksoplasma-seropositiivisuudelle ovat samoja kuin yleisestikin tunnetut riskitekijät. Tulokset lisäksi kuvaavat erinomaisesti toksoplasmaloisen tartuntareittien monimuotoisuutta – pieneläinlääkäriys suojaavana tekijänä toksoplasmaa vastaan vaatisi tarkempaa selvitystä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Genetiikan tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä 2000-luvulla on löydetty useita geneettisiä, lääkeaineiden tehoon ja turvallisuuteen vaikuttavia eroja eläinlajien ja -yksilöiden välillä. Tietoa näistä eroista ei ole aiemmin koottu yhteen suomen kielellä. Kirjallisuuskatsaus keskittyy farmakogeneettisiin eroihin farmakokinetiikassa. Farmakodynaamiset erot ja lääkeaineiden väliset yhteisvaikutukset on rajattu tutkielman aiheen ulkopuolelle. Kuljetinproteiinit kuljettavat aktiivisesti muun muassa lääkeaineita solukalvojen yli soluun sisään tai solusta ulos. Kuljetinproteiineja ilmennetään muun muassa suolistossa, maksassa, munuaisissa, veri-aivoesteessä ja veri-verkkokalvoesteessä ja niillä on merkitys lääkeaineiden jakautumisessa elimistöön. Eläimillä tutkituin kuljetinproteiini on p-glykoproteiini, jonka tehtävä on poistaa lääke- ja vierasaineita esimerkiksi veri-aivoesteessä keskushermostosta. P-glykoproteiinia koodaa ABCB1-geeni (aiemmin MDR1-geeni), jossa useilla koiraroduilla (kuten colliet ja collie-sukuiset rodut) esiintyvä mutaatio aiheuttaa puutteellisen proteiinin muodostumisen ja sitä kautta altistaa tiettyjen lääkeaineiden, kuten ivermektiinin, hermostotoksisille haittavaikutuksille. ABCG2-geeni koodaa ABCG2-kuljetinproteiinia, joka estää lääke- ja vierasaineiden pääsyä esimerkiksi verkkokalvolle veri-verkkokalvoesteessä. Kissalla ABCG2-proteiini on puutteellinen, mikä altistaa kissan esimerkiksi fluorokinolonien aiheuttamalle retinatoksisuudelle ja toisaalta saattaa myötävaikuttaa kissan parasetamoliherkkyyteen. CYP450-entsyymijärjestelmä käsittelee lääkeaineita elimistössä helpommin eritettävään muotoon. CYP-entsyymejä ilmennetään muun muassa maksassa, munuaisissa ja suolistossa ja niiden aktiivisuudessa esiintyy vaihtelua eläinlajien ja -yksilöiden välillä. Vaihtelu entsyymien aktiivisuudessa saattaa johtaa lääkeaineiden tehon puutteeseen, yllättäviin haittavaikutuksiin tai esimerkiksi riittämättömään varoaikaan. Monet rauhoittavina aineina tai anestesiassa käytettävät lääkeaineet metaboloituvat CYP450-entsyymijärjestelmän kautta ja vaihtelu entsyymien aktiivisuudessa saattaa johtaa suurempaan tai pienempään annostarpeeseen eri koiraroduilla. Koiralla ja kissalla esiintyy lajinsisäistä vaihtelua tiopuriinimetyylitransferaasientsyymin (TPMT) aktiivisuudessa. Tämä vaihtelu voi johtaa esimerkiksi atsatiopriinin tehon puutteeseen tai yllättäviin haittavaikutuksiin. Koiralta puuttuvat N-asetyylitransferaasientsyymejä (NAT1 ja NAT2) koodaavat geenit ja kissalta puuttuvat NAT2-entsyymiä koodaavat geenit, millä voi olla vaikutusta esimerkiksi näiden lajien herkkyyteen sulfonamideille ja parasetamolille. Kissalta puuttuu myös UDP-glukuronosyylitransferaasientsyymi (UGT), mikä johtaa puutteelliseen parasetamolin metaboliaan ja aiheuttaa parasetamolitoksisuutta kissalle jo pienillä annoksilla. Kirjallisuuskatsausta voidaan hyödyntää eläinlääkärien käytännön työssä suunniteltaessa lääkehoitoja. Farmakokineettisten erojen tunteminen auttaa arvioimaan sopivaa lääkeannosta esimerkiksi valmisteyhteenvedosta poikkeavassa käytössä. Tutkielman tarkoitus on tuoda eläinlääkärien tietoisuuteen muitakin kuin tutkituimpia geneettisen vaihtelun aiheuttajia. Kirjallisuuskatsaus toimii myös tukena apteekkien farmaseuttisessa työssä valittaessa eläimelle sopivaa itsehoitoon tarkoitettua eläinlääkettä. Lisää tutkimustietoa tarvitaan geneettisten erojen kliinisestä merkityksestä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)The Purpose of the Finnish Hygiene Act (The Act on Food Hygiene of Foodstuff of Animal Origin 1195/1996), which was in force until the beginning of March 2006, was to ensure the hygienic quality of foodstuffs of animal origin and prevent the spread of infections from animals to humans via foodstuffs. The Hygiene Act applied to handling, hygienic quality requirements and inspections prior to retail of foodstuff of animal origin. The aim of official food control is to ensure that establishments fulfil the requirements imposed on them by the legislation. According to The Hygiene Act, abattoirs and establishments connected to them were controlled by an official veterinarian working for The National Food Agency, and other establishments controlled by the municipal authorities. Each municipality or federation of municipality was responsible for the official control in its own region. The inspection frequencies depended on the type of establishment, but all establishments had to be inspected regularly. The purpose of this study was to investigate how official control was perceived in establishments covered by the Hygiene Act in terms of effects and congruence of the official control and guidance received from the authorities. The aim was also to investigate the influence of control frequency on perceptions on effects, congruence and guidance. The research was performed in spring 2006 using a questionnaire, which was issued to all establishments in meat branch, establishments handling fishery products, dairy plants, egg packing centres and warehouses of foodstuffs of animal origin registered as approved establishments by The National Food Agency in 2005. 459 answers were received, which was 36 % of the questionnaires sent. The results show that the food control had improved the hygiene of the establishments according to the perceptions of the establishments. Product safety was considered to be improved by the official control more in small and medium-sized establishments than in large establishments. EU-establishments in meat branch have made more changes to their production processes and line of production due to food control than other types of establishments. Approximately one half of the respondents were unable to provide a view on congruence of official control. Incongruence was experienced most frequently in low-capacity slaughterhouses. High inspection frequency was found to be connected to the experience of incongruence. The higher the inspection frequency, the higher was the perceived incongruence of official control. Most establishments were satisfied with the amount of guidance concerning the legislation they had been given by the official inspector. However, more guidance was needed on the planning of the own-check, construction of production facilities, expansion and repair of production facilities and correction of the shortcomings found during inspections. The frequency of inspections was also found to have an effect on perceived benefit of official control. The more frequent the control inspections performed by the municipal control authorities were, the higher was the perceived positive impact on hygiene.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Elintarvikkeiden pakkaaminen kertakäyttöpakkauksiin on aiheuttanut yhä laajamittaisemman ympäristöongelman. Perinteisesti pakkausjätteet ovat joutuneet kaatopaikoille tai jätteenpolttolaitoksille, mutta yhä etenevässä määrin elintarvikepakkauksia on pyritty keräämään hyötykäyttöön. Tässä kirjallisuuskatsauksessa olen tarkastellut eläinperäisten elintarvikepakkausten kierrätystä ja hyötykäyttöä. Olen tarkastellut ongelmaa sekä EU:n että Suomen näkökulmasta. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/62/EY vuodelta 1994 velvoittaa tehostamaan nimenomaan pakkausjätteiden kierrätystä. Valtioneuvoston päätös vuodelta 1997 antaa ohjeet ja velvoitteet Suomen osalle. Suomessa ollaan tiettyjen kierrätysmenetelmien kohdalla aivan Euroopan kärkimaita. Pakkausjätteiden hyödyntäminen on ainoa järkevä ja kestävä vaihtoehto, koska se vähentää ympäristöhaittoja ja pakkausjätteiden määrää.
Now showing items 157-176 of 1399