Browsing by Title
Now showing items 238-257 of 1400
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Tutkimukseni oli osa laajempaa omega-3-rasvahappotutkimusta lonkkaniveldysplasiaa sairastavilla koirilla. Lonkkaniveldysplasia tarkoittaa lonkkanivelen epänormaalia kehitystä. Sen syntyyn vaikuttavat perintötekijät ja ympäristö. Lonkkaniveldysplasia on yleinen sairaus etenkin isoilla koiraroduilla. Se johtaa nivelrikkoon ja krooniseen kipuun. Kivun arvioinnin tulisi olla objektiivista, mutta koska eläimet eivät osaa kertoa kivustaan, niiden kivun arvioiminen perustuu usein arvioijan subjektiiviseen näkemykseen. Eläinten kivun objektiiviseen arviointiin ei ole olemassa riittävästi menetelmiä. Osatutkimukseni tarkoitus oli arvioida askelvoimamaton soveltumista kroonisen kivun arviointimenetelmäksi. Kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa oli loppuun saakka mukana 71 koiraa. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen söi tutkittavaa Doils-kalaöljyvalmistetta ja toinen lumevalmistetta 4 kk ajan. Tutkimukseeni liittyen koiria juoksutettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton yli useita kertoja jokaisella kolmella tutkimuskäynnillä. Lisäksi omistajat vastasivat yhteensä seitsemän kertaa kyselyihin, joissa oli muun muassa kaksi visuaalista analogista asteikkoa (VAS; elämänlaatu ja liikkumisvaikeudet) ja kysymykset, joista laskettiin krooninen kipuindeksi (HCPI). Vertasimme askelvoimamatolla ja askelvoimalevyllä saatuja tuloksia toisiinsa sekä VAS:hin ja HCPI:iin. Hypoteesimme oli, että näiden eri menetelmien tulosten välillä olisi selvä korrelaatio. Jos koiran kipu vähenisi, VAS:n ja HCPI:n lukemat pienenisivät ja sekä askelvoimalevyllä (maksimaalinen kohtisuora voima/PVFz, impulssi/IMP) että askelvoimamatolla (maksimipaine ja aktivoituneiden sensoreiden lukumäärä) mitattujen parametrien arvot nousisivat ontumisen vähentyessä. Toinen hypoteesimme oli, että askelvoimamatolla ontuminen havaittaisiin helpommin käynnissä kuin ravissa. PVFz:n ja IMP:n havaittiin korreloivan huomattavasti paremmin keskenään, jos ne oli normalisoitu ajan suhteen. Täten esimerkiksi kliinisissä seurantatutkimuksissa näitä parametreja tulisi käyttää ajan suhteen normalisoituina. Molempien VAS:n jaHCPI:n välillä oli hyvä korrelaatio. Ne eivät kuitenkaan korreloineet lainkaan askelvoimalevyja askelvoimamattoparametrien kanssa. Tämä perustuu siihen, että askelvoimalevyn mittaama ontuma ei ole sama asia kuin omistajien arvioima kipu. Molemmissa ryhmissä askelvoimamaton parametrit huononivat hypoteesimme vastaisesti. Askelvoimamattomme olikin todennäköisesti rikki tutkimuksemme aikana. Tästä johtuen kaikki askelvoimamattotulokset ovat epäluotettavia, eikä niiden perusteella voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Tutkimuksen perusteella ei siis saatu lisää todisteita askelvoimamaton soveltuvuudesta kroonisen kivun objektiiviseen arviointiin. On mahdollista, että askelvoimamaton sisäisiä mittauksia voitaisiin käyttää, vaikka matto onkin ollut osittain rikki. Havaitsimme, että askelvoimamaton maksimipaine ravissa korreloi loistavasti maksimipaineeseen käynnissä. Sama havainto tehtiin myös aktivoituneiden sensoreiden lukumäärässä. Tämä tulos kumoaa toisen hypoteesimme. Ontuminen siis havaittiin askelvoimamatolla käynnissä yhtä helposti kuin ravissakin. Ennen kuin voimme suositella GAITRite-askelvoimamattoa ontumatutkimuksien arviointimenetelmänä, tarvitaan lisätutkimuksia kunnossa olevalla matolla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Clostridium botulinum is an obligatory anaerobic, gram-positive and spore-forming food-borne pathogen. It produces one of the most toxic substances known, botulinum neurotoxin. Botulinum toxin causes a rare but life-threatening illness called botulism. The significance of botulism may grow in the future with the development of the modern food industry. C. botulinum strains form four physiologically distinct groups (I-IV). The four groups are diverse, as for example the group I spores have a high heat resistance, while group II strains are capable of growing in refridgerated temperatures. Toxins from the groups I and II are human pathogens, while toxins produced by group III strains are pathogenic only to animals. There are seven distinct serotypes of botulinum toxins, and these are marked with letters A-G. Inhibition of neurotransmitter acetylcholine release caused by botulinum toxin causes paralysis. All bacteria have sigma factors, which are an important part of transcription initiation mechanism. Sigma factors are components of the RNA polymerase holoenzymes. These are involved in recognizing specific promoters, and by binding to different promoters they enable the initiation of transcription. Bacteria have many different sigma factors that are divided into two classes: in first class there are house-keeping σ70-factors and stress-activated alternative sigma factors and in the second class σ54-factors, which are involved in nitrogen metabolism and stress tolerance. Only little research has been done on C. botulinum sigma factors and there is, for example, no knowledge of their heat and cold resistance. In this research we studied the importance of σ54-factor in the colony morphology, metabolism and heat and cold resistance of C. botulinum ATCC 3502. A deletion mutant for the gene CBO0224 of C. botulinum was constructed with ClosTron technique, in which a target-specified group II intron is inserted into the genome. After activation, the intron interrupts the gene and inhibits transcription. The mutant strain was compared to the wild type by growing it on blood and egg yolk agar plates, on which it grew slower and the colonies were smaller. The metabolism of the mutant was studied with API-test, in which the mutant did not show any sign of fermentation of glucose, maltose, salicin or trehalose, or hydrolysis of esculin or utilization of urea. The mutant was also compared to the wild type by growing both strains at different temperatures, at 15°C and 20°C, at the optimum temperature of 37°C and at 45°C. The mutant grew slower than the wild type at all studied temperatures. The σ54-factor of C. botulinum strain ATCC 3502 has a clearly influence on the bacterium's capability of growing both in an optimal and a stressful environment. In this research the first genetically modified strain of the σ54-factor of C. botulinum ATCC 3502 strain was constructed to produce information on the sigma factor's importance to the metabolism and stress resistance of the bacterium.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Vanhat kissat ja koirat ovat tänä päivänä yleinen erityispotilasryhmä. Geriatristen potilaiden vanhenemiseen liittyvät fysiologiset muutokset, ikään liittyvät sairaudet ja kivun todennäköisyyden suureneminen, tekevät hoitotyöstä haasteellista ja ehkä joskus pelottavaakin. Kliinisessä työssä ei voida kuitenkaan pitää hyväksyttävänä ajatusta hoitamatta jättämisestä ainoastaan potilaan korkean iän vuoksi. Tämä on sekä huonoa eläinlääketiedettä että eettinen ongelma. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on koottu tietoa vanhenemisen fysiologisista vaikutuksista, vanhenemisen vaikutuksesta farmakologiaan ja kipukokemukseen sekä käytettävistä rauhotteista, nukutusaineista ja kipulääkkeistä geriatristen kissojen ja koirien kannalta. Aiheeseen liittyvä tutkimusaineisto on hyvin vähäistä. Toisaalta vanhenemisprosessi tunnetaan hyvin. Geriatrisessa anestesiassa onkin tärkeintä tuntea ikääntymisen vaikutukset lääkeaineisiin ja tehdä hoitopäätökset sekä valita protokolla potilaan kliinisen tilan perusteella yksilöllisesti. Geriatrisen anestesian tulee perustua tekniikoiden yhdistelemiseen, jolloin mm. useiden lääkeaineiden annoksia voidaan vähentää merkittävästi. Käytettävien lääkeaineiden tulisi olla nopea- ja lyhytvaikutteisia eivätkä haittavaikutukset saisi kohdistua vitaalitoimintoihin. Lääkeainevaikutuksen kumoaminen tarvittaessa on myös hyvä ominaisuus. Anestesia tulee pitää mahdollisimman lyhyenä ja heräämisvaiheen seuranta on tärkeää. Perioperatiivisessa analgesiassa kivun ennaltaehkäiseminen on merkittävintä, mutta myös postoperatiivisesta analgesiasta kotona on huolehdittava. Kivun lievitykseen on suositeltavinta käyttää geriatrisilla potilailla multimodaalista analgesiaa, jolloin lääkeaineiden synergia pystytään hyödyntämään ja haittavaikutuksia vähentämään. Yhtä tärkeää on kuitekin potilaan tukihoito ja valvonta koko perioperatiivisen jakson ajan. Ihmisillä nopean toipumisen ja potilaan liikuntakyvyn palautumisen on todettu olevan avainasemassa elämän laadun sekä ennusteen kannalta. Tähän vaikuttavat anestesian ja analgesian lisäksi kaikki vaiheet aina anamneesista tikkien poistoon.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktion sekä ohessa myös ravintohiivan (Saccaromyces Cerevisiae, sis. mm. B-vitamiineja) vaikutuksia ikääntyneen koiran elämänlaatuun. Vertailuryhmänä tutkimuksessa oli akupunktiota saamaton, positiivinen kontrolliryhmä (sai ravintohiivaa). Akupunktiota käytetään yhä enenevässä määrin useiden eri eläinlajien hoitoon ja sillä on saavutettu myönteisiä tuloksia monella eläinlääkinnän saralla (TULE-, reproduktio- ja muut endokriiniset sairaudet, kuntoutus jne.) Eläinakupunktion (ja ravintohiivan) mahdollista positiivista tehoa ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu vanhenemisen myötä ilmenevään elimistön rappeutumiseen ja siitä seuraaviin erilaisiin sairaus- ja epätasapainotiloihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktiohoidon ja ravintohiivan mahdollisen positiivisen vaikutuksen (minkä tahansa) todentamiseksi mahdollisimman laajaa oirekirjoa (useat omistajien arvioimat muuttujat). Lisäksi seurattiin lukuisia eri veri- ja virtsa-arvoja ennen ja jälkeen kokeen. Hoidon vaikutuksia tutkittiin myös kysymällä omistajien mielipiteitä tyytyväisyydestä hoitoon, hoitotuloksen vastaavuudesta odotuksiin tai esim. jatkaisiko vastavaa hoitokokeilua. Tutkimuksessa oli yhteensä 59 vanhuuden oireilevaa koiraa (20 akupunktioryhmässä, 39 kontrolliryhmässä). Akupunktioryhmässä olleet koirat saivat hoitoa 3 kertaa viikon välein. Kaikki koirat söivät ravintohiivaa (25-115 mg/kg) koko tutkimuksen ajan. Tulokset on kerätty pääasiassa 4 ja 8 viikon aikapisteistä. Sekä akupunktio + hiiva - että hiivaryhmässä saatiin tilastollisesti merkitseviä eroja useissa eri mentaalista ja fyysistä piristymistä kuvanneissa muuttujissa lähtötasoon verrattuna. VAS-käyrät osoittivat tilastollisesti merkitsevää eroa lähtötasoon verrattuna kaikkien tutkittujen parametrien (vireys, elämänlaatu, liikkumiskyky) kohdalla aku + hiivaryhmässä ja pelkkää ravintohiivaa saaneessa ryhmässä yhden muuttujan (vireys) kohdalla. Ryhmien välille saatiin tilastollinen ero liikevastekäyrän vertailussa 4. viikon kohdalla (p<0.05). Myös ero vireyttä osoittavissa vastekäyrissä oli ryhmien välillä lähellä tilastollisesti merkitsevää (p=0,51). Akupunktiota hiivan lisäksi saanut ryhmä tuotti omistajille tehdyn tyytyväisyyskyselyn perusteella hieman myönteisempiä mielipiteitä hiivaryhmään nähden. Akupunktion vaikutusta yksinään on hieman hankala arvioida tämän kokeen perusteella, sillä on olemassa mahdollisuus, että ravintohiiva kumuloi akupunktion vaikutuksen kanssa tai vaihtoehtoisesti peitti akupunktion tehoa alleen. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin kahden ei-kumulatiivisen hoidon vaikutus, jotka tämän tutkimuksen mukaan olisivat molemmat ainakin lievästi piristäviä. Akupunktion piristävän vaikutuksen selvittämiseksi yksinään ja edelleen sen käyttökelpoisuutta hoitomuotona oireilevalle, ikääntyvälle koiralle olisi mielekästä jatkaa lisätutkimuksin, todellista lumeryhmää käyttämällä. Näin mahdollisesti saataisiin lisää akupunktion eläinlääkinnällistä käyttöä puolustavia tuloksia. Mutta jo tämän tutkimuksen perusteella voi akupunktiohoitoa, kuten myös ravintohiivaa suositella vanhuuden myötä oireilevan koiran tukihoidoksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Tämä syventävien opintojen tutkielma käsittää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa kerrataan pääpiirteittäin naudan kiimakierron hormonaalista säätelyä, follikkelidynamiikkaa sekä keltarauhasen ja progesteronin rakennetta ja tehtäviä. Tarkemmin katsauksessa keskitytään gestageeniterapian indikaatioihin, vaikutusmekanismeihin, sivuvaikutuksiin, kontraindikaatioihin, gestageeni valmisteisiin ja valmisteita koskevaan lainsäädäntöön. Tutkimusosan käytännön osuus suoritettiin Hautjärven klinikan 12 omalla naudalla syksyllä 1994. Kokeessa tarkasteltiin nautojen munasarjojen toiminnallisten rakenteiden sekä veren progesteronipitoisuuksien muutoksia gestageeniterapian aikana sekä sen jälkeen ovulaatioon asti. Kokeen naudoille asetettiin PRID-emätinkierukka 13 vuorokauden ajaksi. Gestageenivalmiste PRID on luonnollista progesteronia sisältävä emätinkierukka, johon oli liitetty estradiorikapseli. Kokeen naudat jaettiin kolmeen ryhmään munasarjalöydösten perusteella. Hoidon alussa luteaalivaiheessa olleen ryhmän keltarauhaset regressoituivat 3. - 6. vuorokauden sisällä hoidon aloittamisesta. Ryhmän, joilla ei ollut keltarauhasta hoidon alkaessa, progesteronipitoisuutta piti yllä hoidon aikana gestageenivalmiste. Molemmat ryhmät ovuloivat 2 - 4 vuorokauden kuluttua hoidon päättymisestä. Kolmannessa ryhmässä olevilla naudoilla oli hoidon aikana luteinisoitunut ontelorakenne. Tämä ryhmä ovuloi 4 6 vuorokauden kuluttua hoidon päättymisestä. PRIDin valmistajan ohjeiden mukaan suoritettava sokkosiemennys 2. ja 3. päivänä hoidon päättymisestä olisi ovulaatioajankohdan suhteen ajoittunut oikein 75%:11a naudoista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Giardia on suoliston parasiittina elävä alkueläin, jota tavataan ihmisillä ja useilla muilla nisäkkäillä sekä sammakkoeläimillä, matelijoilla ja linnuilla. Nisäkkäillä esiintyvää G. intestinalis –lajia on tavattu ihmisen lisäksi mm. koiralla, kissalla, märehtijöillä, hevosella, rotalla ja majavalla. Tartunta tapahtuu feko-oraalisesti ulostesaastuneen juomaveden tai ruoan välityksellä tai kosketustartuntana eläimestä/ihmisestä toiseen. Koirilla infektio on usein oireeton, mutta se voi myös aiheuttaa voimakkuudeltaan vaihtelevaa ripulia. Muita mahdollisia oireita ovat laihtuminen, kasvun hidastuminen ja heikentynyt ruokahalu. Aikaisemmissa tutkimuksissa giardian prevalenssiksi koirilla on saatu 4-50 %. Suomessa prevalenssitutkimuksia ei ole aikaisemmin tehty koirilla. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään giardian esiintyvyyttä suomalaisilla koirilla immunofluoresenssimikroskooppitutkimuksen avulla. Ulostenäytteitä kerättiin 146 koiralta. Näistä alle 6 kk ikäisiä pentuja oli 26 kpl. 10 koirista oli Yliopistolliseen eläinsairaalaan tuotuja löytökoiria. Muut olivat yksityisten ihmisten lemmikkejä. Kultakin koiralta pyrittiin saamaan kaksi ulostenäytettä 5-7 vrk välein. Giardia-positiivisten koirien osuus tässä aineistossa oli 4,8 %. Alle 6 kk ikäisillä koirilla giardia-positiivisten koirien osuus oli 15,4 % ja yli 6 kk ikäisillä koirilla 2,5 %.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Giardia ja Cryptosporidium ovat alkueläimiä, jotka voivat elää monissa eläimissä sekä ihmisissä suolistoloisena. Giardia- ja Cryptosporidium-tartunta tapahtuu ihmisillä tyypillisimmin saastuneen veden välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan toisesta ihmisestä tai eläimestä sekä saastuneen ruoan välityksellä. Giardia- ja Cryptosporidium- alkueläimiä on pidetty zoonoottisena parasiittina, mutta zoonoottisuudesta ei ole olemassa varmaa ja todistettua tietoa. Risti-infektio-kokeissa on osoitettu, että osa Giardia-lajeista on isäntälajispesifisiä ja osa pystyy tartuttamaan useita lajeja. Giardia-alkueläimen elinkierto on kaksivaiheinen: trofotsoiittivaihe ja kystavaihe. Kystavaihe on infektiivinen vaihe, jossa kystat kulkeutuvat ulosteiden mukana ulos isäntälajista ja joutuvat uuteen isäntään tämän syödessä kystia. Kystistä vapautuu suolistossa trofotsoiitteja. Cryptosporidium-alkueläimen elinkierto on monimutkaisempi. Cryptosporidium-alkueläimen infektiivinen muoto on ookysta. Isäntälaji saa Cryptosporidium-tartunnan syömällä infektoituneen ookystan tai kontaminoituneen veden välityksellä Koirilla Giardia-tartunta on usein oireeton, mutta se voi aiheuttaa akuuttia tai kroonista ripulia ja painonmenetystä. Ripuli on tyypillisesti ohutsuoliperäistä. Koirilla ei usein esiinny kliinisiä oireita Cryptosporidium-tartunnasta. Giardia- ja Cryprosporidium-alkueläinten esiintymistä on maailmalla tutkittu paljon sekä kennelolosuhteissa että yksittäisillä lemmikkikoirilla. Monet tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti Giardia-alkueläimen esiintyvyyden olevan paljon suurempi kennelolosuhteissa kuin yksittäisessä omistuksessa olevilla koirilla Tutkimuksessani selvitettiin Giardia- ja Cryptosporidium-allkueläimen esiintyvyyttä pohjois-suomalaisen kennelin koirilla. Ulostenäytteet tutkittiin Elisa-testillä sekä immunofluoresenssin avulla mikroskoopilla. Saatuja tuloksia verrattiin lisäksi koirien ikään, sukupuoleen, esiintyneeseen ripuliin ja eri ryhmiin. Kennelissä oli kaikkiaan tutkimushetkellä 317 koiraa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 125 koirasta. Tutkittujen koirien iän mediaani oli 4 vuotta ja ikäjakauma 2 kk -13 vuotta. Pennuiksi luokiteltiin kaikki alle yhden vuoden ikäiset koirat ja aikuisiksi kaikki yli vuoden ikäiset koirat. Pentuja tutkituista koirista oli 16. Giardia-positiivisten osuus oli 41,6 % (52 koiraa). Kaikki 16 pentua (100,0 %) olivat Giardia-positiivisia. Aikuisista koirista Giardia-positiivisia oli 34 (36,2 %). Cryptosporidium-positiivisten osuus oli 5,6 % (7 koiraa). Pennuista 5 koiraa (31,2 %) oli Cryprosporidium-positiivisia. Aikuisista koirista Cryptosporidium-positiivisia koiria oli 2 (2,1 %). Tutkimukseni perusteella Giardia-tartuntaa esiintyi kennelissä paljon. Pennuilla Giardia-tartuntaa esiintyi enemmän kuin aikuisilla koirilla, mikä on giardiatartunnoille tyypillistä. Tartuntoja todettiin eniten koiraryhmässä, jossa aikuiset koirat olivat kosketuksissa pentuihin. Sukupuolella ei ollut vaikutusta tartuntoihin. Kennelin koirissa todettiin myös muutamia Cryptosporidium-tartuntoja. Suurin osa tartunnoista todettiin pennuilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Giardia on siimaeliöihin kuuluva alkueläin, joka elää suolistoloisena nisäkkäissä, linnuissa ja sammakkoeläimissä. Tartunta tapahtuu feko-oraalisesti saastuneen juomaveden ja ruuan välityksellä tai suorassa kontaktissa. Giardian kaksi esiintymismuotoa ovat ohutsuolessa elävä trofotsoiitti ja infektiivinen, isännän ulkopuolella selviytyvä kysta. Infektio on usein oireeton, mutta erityisesti nuorilla tai immuunipuutteisilla yksilöillä se voi aiheuttaa vakavuudeltaan vaihtelevia oireita, kuten ripulia, malabsorptiota ja pahimmillaan jopa vakavia imeytymishäiriöitä. Giardioosia pidetään ihmisellä merkittävimpänä ei-bakteeriperäisen ripulin aiheuttajana. Kissoilla giardian prevalenssi on aikaisempien tutkimusten mukaan vaihdellut 2,5-21 %:n välillä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään giardioosin yleisyyttä suomalaisilla kissoilla koprologisten tutkimusten avulla. Ulostenäytteitä kerättiin yhteensä 98 kpl, joista osa oli yksittäisten kissojen näytteitä (n=74), sekä useamman kissan ryhmien yhteisnäytteitä (n=24). Aineisto oli peräisin löytökissoista sekä yksityisten ihmisten omistamista kissoista. Yksittäisillä kissoilla giardian prevalenssiksi saatiin 1,4 % ja useamman kissan yhteisnäytteillä 8,6 %.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1992)Tässä syventävien opintojen tutkielmassa perehdyttiin zoonoottisten alkueläinten, suvut Giardia ja Cryptosporidiumium, yleisiinominaisuuksiin, niiden merkitykseen vesivälitteisten epidemioiden aiheuttajina ja tutkittiin niiden esiintymistä suomalaisissa majavissa. Lisäksi tutkimuksessa perehdyttiin erilaisiin eristämis- ja diagnostisiin menetelmiin. Lähinnä viimeisen kymmenen vuoden aikana on selvinnyt giardioosin ja kryptosporidioosin merkitys maailmanlaajuisesti yleisinä ripulitautien aiheuttajina niin ihmisillä, kuin eläimilläkin. Niiden leviämistapana on vesivälitteisyys merkittävää, johtuen paljolti niiden ominaisuuksista, kuten esim. hyvästä säilyvyydestä kosteissa ja viileissä olosuhteissa. Tutkimuksessa perehdyttiin ja käytännössä kokeiltiin erilaisia laboratoriodiagnostisia menetelmiä näytteiden konsentroimiseksi, loisten ookystien värjäämiseksi ja tutkimiseksi. Melko uutena menetelmänä testattiin myös suoraan immunofluoresenssitekniikkaan perustuvaa värjäysmenetelmää. Tutkittavina näytteinä oli majavien peräsuolia, joista otetusta ulosteesta ookystia yritettiin eristää. Näytteet tulivat suoraan metsästäjiltä eri puolilta Suomea. Yhdestäkään tutkitusta majavanäytteestä ei löytynyt etsittyjen loisten ookystia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1992)Tutkielma käsittelee glaukoomaa eli viherkaihia, joka aiheutuu silmän sisäisen paineen noususta. Kontrolloimaton silmänpaineen nousu johtaa sokeutumiseen. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään glaukooman syntyyn, sen aiheuttamiin muutoksiin silmässä, diagnostisiin menetelmiin sekä hoitoon. Koska glaukooman lääkehoito usein osoittautuu riittämättömäksi keinoksi laskea silmänpainetta pysyvästi, käsitellään kirurgisia menetelmiä tarkemmin. Oma tutkimus perustuu eläimille soveltuvan implantin kehittelyyn ja kahdeksantoista kanin silmien leikkaukseen kyseistä implanttia käyttäen. Tutkimuksessa todettiin silmänpaineiden keskiarvon pysyvän leikkausta edeltänyttä tasoa alhaisempana. Histologisessa tutkimuksessa sidekalvon alainen filtraatio-ontelo oli fibrosyyttikerroksen reunustama. Tulehdus- ja vierasesinereaktiot silmissä olivat vähäiset ja rajoittuivat lähinnä leikkauksen jälkeisiin päiviin. Implantit todettiin toimiviksi silmän sisäisen fluoreskeiiniinjektion avulla. Käytetty menetelmä on sovellutus nykyään ihmisten glaukoomakirurgiassa paljon käytetyistä implanttitekniikoista. Ongelmina ovat olleet leikkauksen jälkeinen hypotonia sekä fibriinikeräymät, jotka ovat tukkineet implantteja. Eläimillä ei leikkauksen jälkeinen hypotonia ole tiettävästi merkityksellistä, ja sen vuoksi implanttimallia yksinkertaistamalla voidaan välttää tukkeutumien syntymistä. Tässä työssä kuvattu leikkausmenetelmä soveltuu hyvin eläinlääketieteelliseen käyttöön, koska se ei vaadi välttämättä kalliita välinehankintoja, ja itse implantin kustannukset ovat huokeat. Implantti on helppo valmistaa. Myöskään leikkaustekniikka ei ole erityisen monimutkainen. Koska implantti vaikuttaa käyttökelpoiselta, olisi jatkossa mielenkiintoista testata sen toimivuutta glaukoomasilmässä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Gonadotropiineja vapauttava hormoni (gonadotropin-releasing hormone, GnRH) on yksi hypotalamuksen monista säätelyhormoneista. GnRH aikaansaa luteinisoivan hormonin (LH) ja follikkeleita stimuloivan hormonin (FSH) vapautumisen adenohypofyysistä. Hypotalamus kontrolloi kiimakierron eri vaiheita GnRH-erityksen välityksellä. Ovulaatiota edeltää hypotalamuksesta erittyvä endogeeninen GnRH-aalto, joka stimuloi LH-erityksen hypofyysistä. LH-eritys aiheuttaa munasarjoissa olevien suurten follikkeleiden luteinisaation tai ovulaation. Eksogeeninen GnRH tai sen agonistinen analogi aikaansaa endogeenisen LH- ja FSH-erityksen hypofyysistä. GnRH-injektion aiheuttamaa ovulaation induktiota on käytetty kiimakiertojen käynnistämiseen poikimisen jälkeen, kiiman-synkronointiohjelmissa ja siemennyksen yhteydessä tiinehtyvyyden parantamiseksi sekä terveillä lehmillä aloitussiemennyksen yhteydessä että oireettomilla uusijoilla. GnRH:ta käytetään myös munasarjarakkuloiden hoidossa, ja sitä käytetään yhdistettynä prostaglandiiniin, progesteroniin ja / tai estradioliin poikimisen jälkeisen kiimattomuuden hoidossa. Normaalia lyhyempiä kiimakiertoja saattaa esiintyä ensimmäisen ovulaation yhteydessä hiehoilla puberteetissa ja lehmillä poikimisen jälkeen. GnRH-injektio annettuna samanaikaisesti prostaglandiini-injektion kanssa tai 24 tuntia prostaglandiini-injektion jälkeen voi aikaansaada lyhyitä kiimakiertoja normaalisti sykloivilla hiehoilla ja lehmillä. Nämä lyhyet kiimakierrot poikkeavat puberteetissa ja poikimisen jälkeen esiintyvistä lyhyistä kiimakierroista siten, että näitä GnRH- ja PGF2a-hoidolla aikaan saatuja lyhyitä kiimakiertoja edeltää normaali progesteronivaihe, jonka pitäisi estää lyhyiden kiimakiertojen esiintyminen. Kokeellisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako GnRH-annos (gonadoreliini 100 µg vs. 500 µg), ja siten LH-aallon suuruus, indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen esiintymiseen sykloivilla hiehoilla (n=19). Hiehot jaettiin satunnaisesti kahteen hoitoryhmään. Toiselle ryhmälle (n=10) annettiin 24 tuntia prostaglandiini-injektiosta 100 µg gonadoreliiniä ja toiselle ryhmälle (n=15) 500 µg gonadoreliiniä. Koe suoritettiin kahteen kertaan. Lisäksi määritettiin myös progesteroni- ja LH-pitoisuudet hiehojen verestä. GnRH-annoksen suuruus ei vaikuttanut lyhyiden kiimakiertojen esiintyvyyteen. Ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja 100 µg ja 500 µg GnRH-annoksen jälkeen esiintyvien lyhyiden kiimakiertojen insidenssissä. Hiehoilla, joilla oli normaalia lyhyempi kiimakierto, progesteronipitoisuus saavutti korkeimman arvonsa 3 - 6 päivää ovulaatiosta. Hiehoilla, joilla oli normaalin pituinen kiimakierto, suurin progesteronipitoisuus saavutettiin keskimäärin 14 päivää ovulaatiosta. GnRH-annos (100 vs. 500 µg) ei tilastollisesti merkitsevästi vaikuttanut LH-pitoisuuksiin tai LH-käyrän muotoon. Tämä oli yllättävää, koska ennakkokäsityksenä oli, että GnRH-annoksen kasvattaminen olisi ollut lisännyt LH-eritystä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Tämän lisensiaatintutkielman tavoitteena on selvittää pohjoissuomenkarjan naudoilla esiintyvän gonadien hypoplasian eli sukurauhasten vajaakehittyneisyyden syitä. Sukurauhasten vajaakehittyneisyyden tiedetään johtuvan itusolujen puutteesta sukurauhasissa. Itusolujen puutos on havaittavissa jo varhaisessa sikiönkehityksen vaiheessa ja sen epäillään johtuvan häiriöstä alkuitusolujen soluvaelluksessa. KIT-reseptorin (tunnetaan myös nimellä Ckit tai C-Kit) tiedetään olevan merkittävässä roolissa alkuitusolujen soluvaelluksessa ja nykyisten geenitutkimusmenetelmien avulla pyrittiin selvittämään sen osuutta pohjoissuomenkarjan sukurauhasten vajaakehittyneisyydessä. Yhteensä 303 pohjoissuomenkarjan nautaa tutkittiin kliinisesti sukurauhasten vajaakehittyneisyyden varalta. Sonnien ja sonnivasikoiden tutkimus suoritettiin mittaamalla ja tunnustelemalla niiden kivekset. Lehmillä ja hiehoilla munasarjat tutkittiin rektaalisesti palpoimalla. Lisäksi osalta eläimiä otettiin 9 ml laskimoverta EDTA-putkeen DNA-tutkimusta varten. Lehmillä ja hiehoilla todettiin toinen tai molemmat munasarjat vajaakehittyneiksi, mikäli niiden koko oli hyvin pieni tai ne olivat mahdottomat löytää rektaalitutkimuksessa. Sonneilla kives todettiin vajaakehittyneeksi, jos sen koko oli korkeintaan kolmasosa normaalin kiveksen koosta. Sonnivasikoilla kives todettiin vajaakehittyneeksi, jos sen koko oli korkeintaan puolet normaalin kiveksen koosta. Lisäksi 42 eläimen sukurauhaset tutkittiin teurastuksen tai kliinisen kastraation jälkeen. Vajaakehittyneeksi sukurauhaset todettiin aiemmin kuvatun mukaisesti ja histologisten leikkeiden avulla, jos niistä ei löytynyt sukusoluja tai niiden esiasteita. DNA-näytteet genotyypitettiin 96 naudan osalta Illumina BovineHD sirun ja Illumina's Beadstudio ohjelmiston avulla. Koko genominlaajuista assosiaatiotutkimusta (GWAS) varten naudat jaettiin ryhmiin sairauden ja värityksen mukaan. Tutkituista 345 pohjoissuomenkarjan naudoista 16 eläimellä oli hypoplastiset sukurauhaset. Genotyyppaustulosten mukaan kromosomi 29 oli vahvasti yhteydessä sukurauhasten vajaakehittyneisyyteen ja kopioluvun vaihteluita (CNV) löytyi kaikkiaan 2101 kappaletta ja kromosomista 6 löydetty CNV sisälsi KIT-geenin kokonaisuudessaan. Toinen kromosomista 29 löydetty CNV-segmentti oli GWAS-tutkimuksessa löydetyn alueen välittömässä läheisyydessä. Kromosomista 29 löydetty ektooppinen KIT-geeni liittyy sukurauhasten vajaakehitykseen pohjoissuomenkarjan naudoilla. Löydös on hypoteesin mukainen, mutta tarkkaa sukurauhasten vajaakehityksen syytä ei tutkimuksen tuloksista pystytä määrittelemään.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Syventävät opintoni koostuvat kirjallisuusosasta ja tutkielmaosasta. Kirjallisuusosassa käydään läpi etukammiokulman anatomia, kammionesteen muodostuminen ja kierto. Lisäksi perehdytään uveiitin, glaukooman ja goniodysgenesian ilmenemiseen, diagnosointiin sekä hoitoon. >Goniodysgenesia tarkoittaa etukammiokulman vajaakehitystä. Pektinaattiligamentti dysplasia on goniodysgenesian muoto, jolloin normaalien pektinaattiligamenttien kehitys on pysähtynyt. Normaalisti pektinaattiligamentit kehittyvät mesodermaalisesta levymäisestä kudoksesta, joka sikiön kehityksen aikana peittää etukammiokulman. Tämä kudoslevy ohentuu ja siinä tapahtuu segmentaalista atrofiaa, jolloin pektinaattiligamentit kehittyvät. Mikäli häiriöitä tapahtuu etukammiokulman kehityksen aikana seurauksena on epätäydellinen atrofia ja epänormaalit pektinaattiligamentit. Gonioskooppisesti tällöin on todettavissa normaalien selkeiden pektinaattiligamenttien sijasta paksumpia ja matalampia pektinaattiligamentteja, levyjä pektinaattiligamenttien välissä tai vakavimmissa tapauksissa kiinteitä kudoslevyjä, jossa on ulosvirtausreikiä. Pektinaattiligamenttidysplasiaa on tavattu 14 rodulla mm. amerikancockerspanielilla, bouvierilla, ja bassetilla. Näillä roduilla on todettu pektinaattiligamentti dysplasian altistavan primaarisen glaukooman synnylle, jolloin kornean endoteelisolujen tuottama basaalimembraanin kaltainen materiaali saattaa tukkia etukammiokulman ja trabekulaariverkoston. Lisäksi uveiitti aiheuttaa sekundaarista glaukoomaa näillä koirilla tulehdussolujen ja fibriinin tukkiessa jo ennestään ahtaan etukammiokulman. Tutkimukseemme osallistui 17 leonberginkoiraa, joista 5 oli narttuja ja 12 urosta. Narttujen ikäjakauma oli tutkimushetkellä 2 vuodesta 8 vuoteen, keski-iän ollessa 4,5 vuotta ja urosten ikäjakauma vaihteli 1 vuodesta 9 vuoteen, keski-iän ollessa 5,3 vuotta. Tutkimuksessamme keskityimme pääasiassa leonberginkoirien etukammiokulman tutkimiseen. Kaikki koirat tutkittiin gonioskooppisesti, 3 koiralla diagnoosiksi ilmoitettiin goniodysgenesia ilman muutosten kuvausta. Tutkimukseen osallistuneet koirat, joilla pektinaattiligamenttien ja etukammion ulkonäkö kuvattiin, jaettiin neljään eri ryhmään muutosten vakavuusasteen mukaan. Kaikilla koirilla oli nähtävissä joko lieviä, kohtalaisia tai vakavia muutoksia pektinaattiligamenttien rakenteessa. Leonbergin koiralla useimmiten on nähtävissä normaalia lyhyempiä ja paksumpia pektinaattiligamentteja ja tämän johdosta normaalia matalampi etukammiokulma (todettavissa tässä tutkimuksessa kuudella koiralla). Osalla koirista normaalien pektinaattiligamenttien välissä on todettavissa levyjä (todettavissa tässä tutkimuksessa kuudella koiralla). Ryhmiin kolme ja neljä kuuluivat koirat, joilla oli selkeitä levyjä ligamenttien välissä tai etukammiokulma oli kiinni. Tutkimusmateriaalista ryhmään 3 ja 4 kuuluvat koirat sekä koirat, joilla diagnoosina oli dysgenesia ilman muutosten kuvausta, kuuluvat ns. vakavaa pektinaattiligamenttidysplasiaa sairastaviin koiriin, joita oli 11 kpl eli 64,5 % koirista. Kahdeksalla koiralla oli ollut tai oli tutkimushetkellä iriitti. Näistä koirista kaikilla iiris oli tummunut kroonisen iriitin seurauksena. Ainoastaan iriittiä sairastaneista koirista neljälle (50 % iriittiin sairastuneista koirista) kehittyi glaukooma, mikä viittaisi iriitin olevan altistavana tekijänä glaukooman synnyssä. Vaikuttaako etukammiokulman rakenne ja goniodysgenesian vakavuusaste glaukoomansyntyyn, jää tämän tutkimuksen perusteella arvioituna vielä epäselväksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Tällä syventävien opintojen projektilla haluttiin selvittää mahdollinen haiman ja sapen vaikutus radioaktiivisen cesiumin (Cs-134) resekreetioon ruuansulatuskanavaan hiirellä. Aiheesta jo aikaisemmin ilmestyneiden tutkimusten mukaan ohutsuolen alkuosaan tapahtuu cesiumin eritystä. Tuolle alueella eksokriinisen erityksensä laskevien haiman ja sapen vaikutusta ei kuitenkaan ole tarkemmin selvitetty. Projektissa käytettiin 7 hiirikoeryhmää. Kahdelle ryhmällä annettiin haiman toiminnan stimuloimiseksi raakaa soijaa ja kahdelle ryhmälle koolihappoa sapen erityksen vilkastuttamiseksi. Kontrolliryhmiä oli kaksi ja lisäksi yksi paastokontrolliryhmä. Puolet ryhmistä saivat rehunsa mukana cesiumsitojaa (AFFC), jolla estettiin ruuansulatuskanavaan jo erittyneen cesiumin takaisinimeytyminen. Hiiriin injisoitiin cesiumisotooppi intraperitoneaalisesti ja niiden kokokehon radioaktiivisuuden kehittymistä seurattiin päivittäin. Hiirten lopetuksen yhteydessä suoliston eri osista otettiin näytteitä, joiden radioaktiivisuus määritettiin. Tehtyjen kokeiden perusteella ei voitu havaita haimalla tai sapella olevan vaikutusta cesiumin resekreetioon ruuansulatuskanavaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lähinnä eksokriinisen haiman vajaatoiminnan (exocrine pancreatic insufficiency, EPI) patofysiologiaa ja hoitoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää entsyymilääkityksellä olevien EPI-koirien vointia vertaamalla sitä terveiden samanrotuisten koirien vointiin. Pyrkimyksenä oli myös selvittää eroja yleisimmin käytettyjen entsyymilääkitysmuotojen välillä sekä muun lääkityksen ja ruokavalion merkitystä EPI:n hoidossa. Tutkimus tehtiin kyselytutkimuksena keväällä 1996. Tutkimuksessa oli mukana 76 EPI-koiraa ja 145 tervettä kontrollikoiraa. Molempien ryhmien koirat olivat joko saksanpaimenkoiria tai pitkäkarvaisia collieita. Kyselykaavakkeissa omistajilta tiedusteltiin koirilla esiintyvien mahasuolikanava- sekä iho-oireiden yleisyyttä ja voimakkuutta. Lisäksi oli kysymyksiä koirien ruokinnasta. EPI-koirien omistajilta tiedusteltiin myös entsyymilääkityksen sekä muun lääkityksen käyttöä. Saatujen vastausten perusteella todettiin, että noin puolet hoidossa olevista EPI-koirista voi yhtä hyvin kuin kontrollikoirat. Hoitovasteessa oli kuitenkin suurta vaihtelua ja viidenneksellä EPI-koirista hoitovaste arvioitiin huonoksi. Yleisimmät oireet, joita EPI-koirilla entsyymilääkityksestä huolimatta esiintyi olivat kellertävä uloste sekä lisääntynyt ulosteen määrä. Rotujen tai entsyymilääkitysmuotojen välillä ei todettu eroja hoitovasteessa. Muuta lääkitystä, lähinnä antibiootteja, oli käytetty yleisesti entsyymilääkityksen ohella EPI-koirien hoitoon. Pitkäaikaishoidossa erikoisruokavalion tarve oli vähäistä eikä EPI-koirien ruokinta merkittävästi poikennut kontrollikoirien ruokinnasta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään haimanvajaatoiminnan (PDA) etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa sekä esitellään lyhyesti sairauksien perinnöllisyystutkimusta ja eri perinnöllisyysmalleja. Tutkimusosa koostuu kolmesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa pyritään saamaan varmennus PDA:n periytyvyysmallista saksanpaimenkoirilla sekä seuraamaan, miten ja millä nopeudella haiman surkastuminen tapahtuu. PDA:ta sairastavien saksanpaimenkoirien risteyksessä syntyneet kuusi pentua ovat tällä hetkellä kolmevuotiaita ja yksi pentu on sairastunut PDA:han. Kahden vuoden iässä PDA:han sairastuneella koiralla oli syntyessään normaali haima. Haiman makroskooppinen surkastuminen tapahtui nopeasti, kolmen kuukauden sisällä. Toisessa tutkimuksessa kartoitettiin PDA:n esiintymistä collieilla sekä tutkittiin, onko sairaus rodulla perinnöllinen. Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla vuosien 1977-1988 välisenä aikana collieilla todetuista 51 PDA-tapauksesta 44 pystyttiin sijoittamaan yhdistettyyn sukutauluun. Tutkimusaineiston perusteella voidaan olettaa, että PDA on collieilla perinnöllinen sairaus, mutta periytyvyysmallia ei voitu varmuudella määrittää. Kolmannen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko PDA:ta sairastavien koirien kliinisiin oireisiin vaikuttaa vaihtamalla koirien tavanomainen ruoka suolistosairauksien hoitoon tarkoitettuun dieettiruokaan. Entsyymilääkitys pidettiin ennallaan tutkimuksen ajan. Tutkimus osoitti, että dieettiruualla pystytään vähentämään joitakin PDA-oireita. Suoliston murina, ilmavaivat, ulosteen määrä sekä ulostuskerrat vähenivät merkitsevästi. Dieettiruokinnan kustannukset olivat lähes kaksinkertaisesti tavanomaiseen ruokintaan verrattuna.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Syventävien opintojen työ käsittelee sian käyttäytymisen kehitystä ja virikkeiden vaikutusta siihen. Haitallisen käyttäytymisen osalta keskitytään kuvaamaan hännänpurentaa. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan ympäristö- ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat hännänpurennan esiintymiseen sikaloissa. Tekijöitä yhdistäväksi asiaksi mainitaan sialle niistä aiheutunut stressi. Kokeessa kuvattiin sikoja videolle neljän sian ryhmissä välikasvatus- ja lihasikakasvatusvaiheissa. Puolet tutkimusryhmästä sai virikkeeksi oljen ja purun seosta kaikissa tai vain joissakin kolmesta eri kasvatusvaiheesta (alkukasvatus, välikasvatus ja loppukasvatus). Puolet ryhmästä ei saanut virikkeitä missään näistä kolmesta kasvatusvaiheesta. Käyttäytymisille annettiin nimet ja niiden esiintymistiheys tilastoitiin Noldus Observer-tietokoneohjelmalla. Tulokseksi saatiin, että virikkeellisessä ympäristössä kasvaneilla sioilla esiintyi vähemmän agonistista käyttäytymistä kuin virikkeettömissä oloissa kasvatetuilla. Varsinkin alkukasvatusvaiheen virikkeet eli imetysajan virikkeellinen ympäristö ennaltaehkäisi häiriökäyttäytymistä myöhemmissä kasvatusvaiheissa. Tieteellisesti merkitsevä ero saatiin tutkittaessa käyttäytymisyhdistelmää "agonistic". Agonistic-käyttäytymisyhdistelmässä laskettin frekvenssi ja ajallinen kesto käyttäytymisille puree häntää, puree korvaa, tappelee, työntää ja alistuu.
-
(2022)Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan hajuerottelukoirien luotettavuutta syöpien diagnosoinnissa ja erityisesti tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Koirat ovat taitavia erottelemaan erilaisia hajuja ja koiria käytetäänkin yleisesti esimerkiksi huumeiden tai ihmisten etsimiseen. 1980-luvulla julkaistiin ensimmäinen tutkimus koirasta, joka oli tunnistanut omistajansa melanooman ja sen jälkeen aihetta onkin tutkittu melko paljon. Syöpäseulonnat ovat usein melko kalliita ja joskus epämukavia tai jopa kivuliaita. Tällaisissa tapauksissa olisikin hyödyllistä, jos koira voisi haistaa mahdollisen syövän esimerkiksi virtsa- tai uloshengitysnäytteestä. Hajuerottelukoirien käyttöön syöpien diagnosoinnissa liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä luotettavuuteen että tutkimusten käytännöllisyyteen. Yksi tärkeimmistä ongelmista on koirien yksilölliset ominaisuudet, joiden vuoksi erot luotettavuudessa ovat suuria. Vaikka koulutuksella voidaankin vaikuttaa paljon siihen, kuinka tarkasti koira syövän hajun tunnistaa, yksilön ominaisuudet määrittävät kuitenkin hyvin pitkälti sen, voidaanko koiraa lopulta käyttää tehtävässä. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka tehokasta koirien kouluttaminen on; mikäli yksilön ominaisuudet eivät lopulta sovikaan tehtävään, joudutaan koira pudottamaan pois koulutuksesta, jolloin siihen on tuhlattu resursseja turhaan. Lisäksi koulutusmetodeissa ja tutkimusasetelmissa on paljon eroja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen. Karkeasti tutkimukset voidaan jakaa erottelu- ja seulontatutkimuksiin. Erottelututkimuksessa koiran tulisi erottaa positiivinen syöpänäyte negatiivisten näytteiden joukosta, seulontatutkimuksessa taas koiran tulisi tunnistaa syöpänäytteet, mutta toisaalta myös kyetä ilmoittamaan, jos kaikki näytteet ovatkin negatiivisia. Erilaiset tutkimukset vaativat koiralta erilaisia asioita ja näin ollen koiran palkkaaminen oikeasta suorituksesta ei ole yksiselitteistä, vaan koira voidaan palkata esimerkiksi jokaisesta oikein tunnistetusta positiivisesta näytteestä tai toisaalta jokaisesta oikein tunnistetusta näytteestä, oli näyte sitten positiivinen tai negatiivinen. Oikean palkkaamistavan käyttäminen lisää koiran motivaatiota ja antaa koiralle selkeän kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Olisikin tärkeää päättää alusta alkaen, aiotaanko koiraa käyttää erottelu- vai seulontatutkimuksiin ja valita koulutustavat sen mukaisesti. Koirien käyttö syöpien diagnosoinnissa on lupaavaa, mutta tutkimus on vielä melko pienimuotoista ja hajanaista, jolloin yksilön suoritukset vaikuttavat paljon tutkimustuloksiin. Parhaimmillaan hyvä hajuerottelukoira voi tunnistaa syöpänäytteen erittäin luotettavasti, mutta laajamittainen käyttö vaatii vielä paljon lisätutkimusta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Hammaspuutoksia esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Koska ihmisen ja koiran hampaistot ovat hyvin samankaltaisia ja geenien DNA-sekvenssit ovat pitkälti samoja, haluttiin lähteä kartoittamaan puutosten tilannetta koirapopulaatiossa tavoitteena myöhemmin soveltaa tutkimustuloksia humaanipuolelle. Jottei rotuvaihtelu toisi tutkimukseen lisää sekoittavia tekijöitä, keskityttiin tässä työssä tilanteeseen yhden rodun, valkoisen länsiylämaanterrierin, kannalta. Kun tilanteesta ei ole ollut selvää tutkimustietoa, ei puutosten laajuus ole ollut rotujärjestön tai kasvattajien tiedossa. Jollei kasvatuksessa kiinnitetä huomiota tiettyyn ominaisuuteen, on mahdollista, että ominaisuus erityisesti pienessä populaatiossa lisääntyy. Koiran alkuperän ollen saalistaja, ovat hampaiden laatu ja määrä olleet kautta aikojen lajille tärkeä ominaisuus. Tavoitteena oli talven 2011 - 2012 aikana kartoittaa valkoisilla länsiylämaanterriereillä esiintyvien hammaspuutosten määrää ja laatua, eli puutosten sijaintia koiran suussa, ja löydösten perusteella antaa tietoa ja mahdollisia suosituksia rotujärjestölle hampaistojen tilanteesta. Yleisesti hammaspuutoksista koirilla oli löydettävissä hyvin vähän artikkeleita. Kirjallisuusosiossa kerrotaan hampaan kehityksestä ja siihen liittyvistä säätelytekijöistä, hammaspuutoksista ihmisillä, sekä puutoksista koirilla yleisesti, ja suhteutettuna ikään, kallonmuotoon tai koiran kokoon. Lisäksi annetaan tietoa hammaspuutosten merkityksestä yksilölle ja populaatiolle. Tutkimusosiossa kerrotaan talven 2011 - 2012 aikana Yliopistollisessa Eläinsairaalassa (YES) valkoisille länsiylämaanterriereille tehdyistä hammastarkastuksista ja radiologisista löydöksistä. Lisensiaattityön puitteissa tarkastettiin 21 koiraa. 13 koiralla varmistuttiin näkyvistä hammaspuutoksista röntgenkuvauksella. Yhdeltäkään koiralta emme löytäneet puhkeamattomia hampaita, irtoamattomia maitohampaita tai ylimääräisiä hampaita. Osalle koirista tehtiin kuitenkin vain kliininen tutkimus ilman röntgenkuvausta, joten näiden kohdalla ei voida olla täysin varmoja kliinisesti havaittujen puutosten todellisuudesta. Kaikkiaan 95 % (20 / 21) koirista oli puutoksellisia. Vain yhdellä koiralla oli täydellinen hampaisto, minkä lisäksi samoin yhdeltä puuttui vain yksi hammas. Tutkituista koirista yli 76 %:lta (16 / 21) puuttui vähintään 4 hammasta. Kokonaismäärään nähden yläleuoista puuttui yli 7 % hampaista, kun taas alaleuoista lähes 18 %, yhteenlaskettuna reilu 13 % koko hampaistosta. Puutokset kohdistuivat yleisimmin etummaisiin välihampaisiin, sekä takimmaisiin alaposkihampaisiin. Puutosten yleisyys rodussa tuntuu kovin suurelta määrältä, kun rotu on alkujaan kehitetty pienriistan metsästykseen. Tutkimuksemme pohjalta vaikuttaisi olevan entistä tärkeämpää korostaa hammaspuutosten painoarvoa jalostuksessa, mutta rotujärjestöstä ja kasvattajista riippuu, miten huomionarvoiseksi he asian kokevat. Tässä tutkittu koiramäärä on kuitenkin Suomen kokonaispopulaatioon nähden pieni, joten lisätutkimukset olisivat tarpeen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Eräässä bordercolliesuvussa on havaittu koirilla hampaiden kruunujen voimakasta kulumista ja muita hammassairauden oireita. Oirekuva ei sovi mihinkään tunnettuun koirien hammassairauteen. Tässä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmassa kootaan yhteen näillä koirilla tavattuja oireita, tutustutaan erilaisiin hammassairauksiin, jotka voisivat olla oireilun taustalla, sekä etsitään koirien geeneistä sairautta aiheuttavaa tai sen sijainnin ilmaisevaa geenimutaatiota. Koska kyseessä on aiemmin tuntematon sairaus, jonka tyyppistä ei tunneta alan kirjallisuudessa, kirjallisuuskatsauksessa perehdytään ihmisillä vastaavanlaisia oireita aiheuttaviin sairauksiin ja koirilla raportoituihin hampaan kovakudoksen kehityshäiriöihin. Työn kokeellisessa osassa etsittiin virheitä koiran dentiinin sialofosfoproteiinia (DSPP) koodaavasta geenistä. Geenistä toivottiin löytyvän joko varsinaisen tautia aiheuttavaa mutaation tai polymorfismeja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, voiko mutaatio sijaita DSPPgeenissä tai periytyä sen mukana. Aineisto koostui kolmeltatoista samaan sukuun kuuluvalta bordercollielta geenitutkimusta varten kerätystä verinäytteestä. Koirista seitsemällä oli havaittu hammassairauden oireita. Lopuilla kuudella koiralla oli omistajien mukaan normaalit hampaat. Sairaista koirista oli käytettävissä erilaisia eläinlääkäreiden kirjoittamia potilaskertomuksia, röntgenkuvia ja valokuvia hampaista sekä omistajien kertomuksia havaituista oireista. Aineiston pohjalta kartoitettiin sairauden fenotyyppiä. Työn kokeellisessa osassa hypoteesinä on, että koiran DSPP-geenin eksoneissa kaksi, kolme tai neljä on mutaatio, joka aiheuttaa sairauden. Geeninäytteistä monistettiin PCRtekniikalla (polymeraasiketjureaktio) halutut alueet genomista, ja nämä alueet sekvensoitiin. Sekvenssejä verrattiin koiran DSPP-sekvenssiin (CanFam 2) NCBI:n Blast-työkalulla. Näytteistä ei löytynyt sairauden periytymistä aiheuttavaa tai sen periytymistä noudattavaa geenimutaatiota. Näin voidaan sanoa, ettei sairauden aiheuttava mutaatio ole tapahtunut tutkituilla geenialueilla ja että se ei periydy DSPPgeenin mukana. Jatkossa sairauden aiheuttavaa geenivirhettä tulee etsiä muualta koiran genomista.
Now showing items 238-257 of 1400