Browsing by Title
Now showing items 945-964 of 1400
-
(2022)D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota kani ja useat muut eläinlajit, mukaan lukien ihminen, saa ravinnostaan tai sitä muodostuu iholla UVB-säteilyn vaikutuksesta. Elimistössä ravinnosta saatu tai iholla muodostettu D-vitamiini muokataan vielä hormonaalisesti aktiiviseen muotoon. D-vitamiinilla on tärkeä rooli luuston aineenvaihdunnassa. D-vitamiinilla on myös useita muita vaikutuksia elimistössä, esimerkiksi sen puutos on yhteydessä tiettyjen sairauksien syntyyn. D-vitamiinin puutos johtaa sekä ihmisillä että kaneilla luustosairauksien kehittymiseen. D-vitamiinin yliannostuksen saaneilla kaneilla on havaittu tutkimuksissa poikkeavia kalkkeutumia eri elimissä, muutoksia luustossa ja munuaisissa sekä aiheuttavan lisääntyneitä luomisia tiineille kaninaaraille ja aineenvaihduntaongelmia emälle ja sikiölle. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu alhaisia D-vitamiinipitoisuuksia suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää pääkaupunkiseudun villikanien seerumin 25-hydroksi-D3-vitamiini (25(OH)D) -pitoisuuksia ja niiden vaihtelua eri vuodenaikoina. Aikaisemmin ei ole tehty vastaavia tutkimuksia villikaneista. Tutkimuksessa verrattiin saatuja seerumin 25(OH)D-pitoisuuksia kanien ikään, sukupuoleen, näytteenottokuukauteen, -vuoteen ja -vuodenaikaan. Seeruminäytteet kerättiin vuosina 2019-2021 kanien metsästysaikana (1.9.-31.3.) ja lisäksi analysoitiin vuonna 2013 kerättyjä näytteitä. Näytteet kerättiin pääkaupunkiseudun villikanikannan säätelyn yhteydessä ja niitä analysoitiin yhteensä 78. Näytteiden 25(OH)D-vitamiinipitoisuudet olivat pääasiassa erittäin alhaiset, 64 näytteen pitoisuuksien keskiarvo oli 3,4 ng/ml (keskihajonta 1,7, vaihteluväli 0,3–7,1 ng/ml), kun taas neljäntoista näytteen D-vitamiinipitoisuus oli niin alhainen, ettei sitä saatu määritettyä käytetyllä menetelmällä. Korkein mitattu 25(OH)D-pitoisuus oli 7,1 ng/ml. Tilastollisessa analyysissa iän, sukupuolen, näytteenottovuoden tai näytteenottokuukauden ja 25(OH)D-vitamiinipitoisuuksien välillä ei huomattu merkitsevää tilastollista eroa. Aiemmin tehdyssä suomalaistutkimuksessa lemmikkikanien seerumin 25(OH)D-pitoisuuksien keskiarvoksi mitattiin 26 ng/ml. Lemmikkikanien D-vitamiininpuutosrajaksi on määritetty 17 ng/ml. Tässä tutkimuksessa mitatut villikanien 25(OH)D-pitoisuudet olivat alhaisempia kuin Suomessa mitatut lemmikkikanien pitoisuudet. Vuodenaikaisvaihtelua pitoisuuksissa ei havaittu. Tutkimuksessa ei selvitetty matalien seerumin 25(OH)D-pitoisuuksien vaikutusta villikanien luustoterveyteen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Pääntauti on Streptococcus equi subspecies equi (S. equi) -bakteerin aiheuttama kaikkialla maailmassa tavattava hevosten infektiotauti, jossa sairastuvuus on korkea. Hengitystieoireet, kuume ja abskessien muodostus ovat pääntaudille tyypillisiä oireita. S.equi on kehittynyt Streptococcus equi subspecies zooepidemicus -bakteerista, jonka kanssa sillä on lähes identtinen DNA. S. equi -bakteerilla on useita virulenssitekijöitä, joista merkittävimmät liittyvät synnynnäiseltä immuunijärjestelmältä suojautumiseen. Kapselin ja antifagosytääristen proteiiniensa avulla S. equi pystyy välttelemään komplementin välittämää opsonisaatiota ja neutrofiilien fagosytoosia. Pitkäaikaiset taudin kantajat ovat keskeisessä asemassa bakteerin säilymisen ja leviämisen kannalta. Immuniteetti pääntautia vastaan on pääasiassa vasta-ainevälitteinen ja paikallisen immuniteetin merkitys taudilta suojautumisessa on keskeinen. Luonnollinen infektio aiheuttaa useimmille hevosille voimakkaan ja pitkäkestoisen immuniteetin. Diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä ovat bakteeriviljely, PCR ja serologia. Serologisista testeistä yleisimmin on käytössä S. equi-M-proteiinille (SeM) spesifisiä vastaaineita mittaava ELISA-testi (ID Vet). Ristireagointi S. zooepidemicus -bakteerin kanssa heikentää SeMproteiiniin perustuvan ELISA-testin spesifisyyttä. Pääntauti on hevosten infektiotaudeista yleisimmin diagnosoitu ja Suomessa se kuuluu ilmoitettaviin eläintauteihin. Usein bakteerimääritys jää kuitenkin tekemättä ja tapauksia ilmoittamatta, joten pääntaudin yleisyydestä Suomessa ei ole tarkempaa tietoa. Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsitellään pääntautia keskittyen etiologiaan, patogeneesiin ja immunologiaan. Vaikka taudin hoitoa ei tässä työssä käsitellä, kirjallisuuskatsauksesta saa tietoa diagnostiikan suunnittelua varten. Patogeneesin ymmärtäminen on oleellista mietittäessä keinoja pääntaudin leviämisen estämiseksi. Työn kokeellisen osan tarkoituksena oli kartoittaa pääntaudin yleisyyttä Suomessa määrittämällä anti-SeM-vasta-aineiden esiintymistä suomalaisilla hevosilla. Seroprevalenssiksi saatiin 52,2 prosenttia, joka on korkea verrattuna muissa maissa tehtyihin prevalenssitutkimuksiin.
-
(2023)Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako syntymäpaino, kasvunopeus, pahnueen koko, pahnueen sisäinen koonvaihtelu tai pahnueen keskipaino sikojen käytöshäiriöiden ilmenemiseen. Painotuksena tutkielmassa oli välikasvatusvaihe. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin käytöshäiriöiden, kuten hännänpurennan, korvienpurennan ja “belly nosingin” taustasyitä ja mahdollisia ratkaisuja niiden ilmenemisen vähentämiseksi. Käytöshäiriöiden taustasyyt on kirjallisuuskatsauksessa jaoteltu sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Käytöshäiriöiden taustalla on monenlaisia, keskinäisessä vaikuttavuussuhteensa toisiinsa olevia syitä. Siksi niiden jakaminen eri kategorioihin on haasteellista. Tutkimusosassa seurattiin porsaiden kasvua neljällä tilaparilla syntymästä teurastamolle lähtöön saakka. Tilaparin muodostivat porsaiden syntymätila, jossa ne myös vieroitettiin, sekä lihasikatila, jonne kaikki saman tilan porsaat lähtivät kasvamaan. Porsaat punnittiin ensimmäisen kerran heti syntymän jälkeen, toisen kerran välikasvatusvaiheessa ja kolmannen kerran ennen lihasikalaan siirtymistä. Sioille tehtiin kahdesti käytösseuranta: välikasvatusvaiheessa ja lihasikavaiheessa. Tässä tutkielmassa keskityttiin vain välikasvatusvaiheeseen. Käytösseurannassa tarkastellut käytösmuuttujat jaoteltiin neljään kategoriaan: aktiivinen, passiivinen, ympäristöön kohdistuva manipulaatio sekä sikaan kohdistuva manipulaatio, joka sisälsi hännän- ja korvanpurennan sekä kaikenlaisen lajitoverin tonkimisen. Lisäksi sioille tehtiin korvien ja häntien vaurioiden arviointi ennen lihasikalaan lähtöä ja lihasikavaiheen lopuksi. Tutkimuksen hypoteesina oli, että porsaan pieni syntymäpaino olisi yhteydessä myöhemmässä iässä esiintyviin käytöshäiriöihin. Havaittiin, että alkuhypoteesi eli se, että pieni syntymäpaino altistaa myöhemmällä iällä käytöshäiriöille, ei pitänyt paikkansa. Sen sijaan suuri vaihtelu pahnueen syntymäpainoissa näytti vaikuttavan välikasvatusvaiheessa havaittujen käytöshäiriöiden ilmenemiseen (p=0,056). Lisäksi suuremman keskimääräisen päiväkasvun sekä imetys- että välikasvatusvaiheessa havaittiin lisäävän sikaan kohdistuvan manipulaation osuutta kaikesta aktiivisesta tekemisestä. Välikasvatuksessa sikaan kohdistuvan manipulaation osuus kasvoi, kun keskimääräinen päiväkasvu imetysvaiheessa nousi 200 grammasta 300 grammaan. Tämä osuus kasvoi myös, kun päiväkasvu välikasvatusvaiheessa nousi 300 grammasta 400 grammaan, mutta vaikutus oli vähäisempi. Tutkimuksen tulosten ja kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan ehdottaa, että päiväkohtaisen kasvun rajoittaminen ja vastasyntyneiden porsaiden lajittelu mahdollisimman samanpainoisiin pahnueisiin voisivat olla keinoja vähentää riskiä käytöshäiriöiden syntymiselle. Suosittelemme lisätutkimuksien tekemistä aiheesta, jotta käytöshäiriöitä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään tehokkaammin ja niiden ilmenemisen syitä pystyttäisiin paremmin ymmärtämään.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Pahnueentasaus tarkoittaa porsaiden siirtämistä suurin piirtein saman ikäisestä pahnueesta toiseen. Tasauksen tarkoituksena on saada aikaiseksi pahnueita, joissa porsaat ovat mahdollisimman tasakokoisia ja kullakin emakolla on imetettäviä porsaita korkeintaan toimivia nisiä vastaava määrä. Pahnueentasaus on nykyisin melko yleinen toimenpide käytännön sikataloudessa, mutta tasaukseen liittyvät käytännöt vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Aikaisempien tutkimusten mukaan pahnueentasaus voi vaikuttaa negatiivisesti hyvin moniin porsaiden kasvuun ja käyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Kuitenkin näitä negatiivisia vaikutuksia on havaittu pääasiassa vain yli vuorokauden ikäisille porsaille tehtyjen siirtojen yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syntymän jälkeisen vuorokauden aikana suoritetun pahnueentasauksen vaikutuksia emakon ja porsaiden käyttäytymiseen. Koe-eläiminä oli 19 emakkoa, jotka jaettiin kahteen ryhmään; tasatut ja tasaamattomat. Tasattujen ryhmässä oleville emakoille siirrettiin kolme korkeintaan vuorokauden ikäistä, keskikokoista porsasta toiselta samaan aikaan porsineelta emakolta ja siirretyt porsaat merkittiin tunnistettavilla kuvioilla. Siirretyt porsaat ja pahnueen alkuperäiset porsaat olivat poikkeuksetta syntyneet saman vuorokauden sisällä. Tasaamattomien ryhmässä olevien emakoiden pahnueesta taas merkittiin kolme satunnaisesti valittua, keskikokoista porsasta. Molempien ryhmien pahnueita videoitiin 24 tunnin jaksoissa. Tasattuja pahnueita videoitiin tasauspäivänä sekä 10. päivänä siirron jälkeen ja tasaamattomia 1. ja 10. päivänä syntymästä. Videoilta tarkkailtiin pelkästään imetyksiin liittyviä tapahtumia. Rekisteröitäviä muuttujia olivat onnistuneiden imetyksien kesto ja lukumäärä, epäonnistuneiden ja keskeytettyjen imetysten määrä, porsaiden synkronointi imetysten aikana, emakoiden lopettamien imetysten osuus kaikista imetyksistä, merkittyjen porsaiden osallistuminen imetyksiin, merkittyjen porsaiden paikka eri nisälohkoilla maidontulon hetkellä, emakon ja merkittyjen porsaiden väliset kärsäkontaktit sekä emakon porsaisiin kohdistamat hyökkäykset ensimmäisen tarkkailupäivän aikana. Siirtopäivänä tasatuissa pahnueissa oli onnistuneita imetyksiä enemmän kuin tasaamattomissa (p < 0,05), tasattujen pahnueiden porsaat vaihtoivat nisälohkoa useammin kuin verrokkiryhmän porsaat (p < 0,09; vain heikko tilastollinen suuntaus) ja siirretyt porsaat osallistuivat imetyksiin harvemmin kuin tasaamattomien pahnueiden merkityt porsaat (p < 0,05). Kaikkien edellä mainittujen muuttujien suhteen tilanne kuitenkin tasoittui päivään 10. mennessä, jolloin ryhmien välillä ei enää havaittu eroja (p > 0,1). Porsaiden sijoittumisessa eri nisälohkoille ei havaittu eroa ryhmien välillä siirtopäivän aikana (p > 0, 1), mutta päivänä 10. tasatut porsaat käyttivät selvästi useammin keskimmäistä nisälohkoa verrattuna tasaamattomiin porsaisiin (p = 0,01) kun taas tasaamattomat porsaat sijoittuivat tasattuja useammin etulohkolle (p < 0,05).
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Pahnueita tasataan siirtämällä yksi tai useampi porsas emakolta toiselle. Tasauksen tarkoituksena on pienentää ylisuuria pahnueita sekä taata kaikille porsaille oma, toimiva nisä ja riittävä maidon saanti. Pahnueentasauksella tähdätään porsaiden kuolleisuuden vähentämiseen suurissa pahnueissa ja parannetaan niiden tuotosta myöhemmin. Porsaita siirtämällä myös tasataan pahnuekokoja emakoiden kesken ja pienennetään pahnueiden sisäistä painovariaatiota. Pahnueentasauksen vaikutuksesta on tehty useita keskenään ristiriitaisia tutkimuksia. Monet ovat sitä mieltä, että tasaus huonontaa siirrettyjen porsaiden kasvua ja vaikuttaa haitallisesti myös ne vastaanottavan pahnueen kasvuun häiriten mm. pahnueen sisäistä nisäjärjestystä. Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan puolla tätä käsitystä, ainakaan jos siirrot tehdään ensimmäisten elinpäivien aikana, kun nisäjärjestys ei vielä ole vakiintunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pahnueiden tasaaminen ensimmäisenä elinpäivänä vaikuttaa siirrettyjen porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen ennen vieroitusta. Myös porsaita luovuttaneiden, vastaanottaneiden ja kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräistä kasvua ja kuolleisuutta seurattiin. Tutkimme myös, miten tasaus vaikutti porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden painon- ja silavamittojen muutoksiin sekä emakoiden tiinehtymiseen seuraavaan porsimiseen. Pahnueen tasauksen vaikutuksista porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden tuotokseen on vain vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Porsaita luovuttavilta emakoilta siirrettiin kultakin kolme porsasta vastaanottaville tasausemakolle. Näitä siirtoja tehtiin 10. Lisäksi 20 tasausemakolle tehtiin ns. valetasaus, jossa aina kahden emakon kesken vaihdettiin päittäin kolme porsasta. Siirrettyjen porsaiden ja jokaisesta luovuttajapahnueesta satunnaisesti valittujen kolmen porsaan kasvua seurattiin. Kontrolleina kokeessa oli 43 emakkoa ja 32 pahnuetta, joista kustakin tarkkailtiin kolmea keskikokoista porsasta. Siirretyt porsaat kasvoivat huonommin syntymästä 10. elinpäivään (P<0,05) ja siitä vieroitukseen asti (P<0,01). Siirrettyjen porsaiden vieroituspaino oli selvästi luovuttaja- ja kontrollipahnueiden tarkkailtujen porsaiden painoa pienempi (P<0,001). Parhaiten yksittäiset porsaat kasvoivat luovuttajapahnueissa. Porsaiden kuolleisuuteen siirrolla ei ollut vaikutusta. Tasattujen pahnueiden, luovuttajapahnueiden ja tasaamattomien kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräiseen kasvuun ja kuolleisuuteen siirroilla ei ollut vaikutusta. Kaikkien ryhmien emakot pärjäsivät yhtä hyvin, eikä niiden tiinehtyvyydessä seuraavaan porsimiseen ollut eroja. Pahnueentasaus huononsi siirrettyjen porsaiden kasvua, mutta pahnueiden kokonaiskasvuun tai emakoihin sillä ei ollut vaikutusta. Pahnueentasauksella pystytään takaamaan useammalle porsaalle toimiva nisä. Tasaaminen voi siis olla taloudellisesti kannattavaa, koska sen avulla on mahdollista lisätä vieroitettavien porsaiden määrää.
-
(2019)Päiväkodeissa hoidettavat lapset sairastavat noin kaksi kertaa enemmän kuin muilla tavoin hoidetut lapset. Päiväkodeissa taudit leviävät helposti lasten ollessa tiiviissä kontaktissa toisiinsa ison osan päivästä. Lasten sairastelusta aiheutuu kuluja usealle taholle, sillä taudit leviävät helposti lapsen perheenjäseniin ja päiväkotien henkilökuntaan aiheuttaen sairauspoissaoloja. Lasten vanhemmille ja vanhempien työnantajille koituu kuluja, kun vanhemmat joutuvat jäämään kotiin hoitamaan sairasta lasta. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on muun muassa edistää lapsen terveyttä ja hyvinvointia. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön eli Pirtevan valvonta-alueen päiväkotien pintojen puhtautta tutkimalla niiden bakteriologista kontaminaatioastetta ja sen avulla pohtia hygieniakäytäntöjen riittävyyttä päiväkodeissa. Tutkimuksella haluttiin myös selvittää päiväkotien henkilökunnan kokemuksia päiväkotien siisteydestä ja ilmanlaadusta. Tutkimus toteutettiin bakteriologisten pintahygienianäytteiden ja päiväkotien edustajille suunnattujen haastattelujen avulla 16 satunnaisessa päiväkodissa Pirtevan alueella. Tutkimuksen indikaattoreiksi valittiin kokonaispesäkeluku eli heterotrofisten bakteerien kokonaislukumäärä ja koliformiset bakteerit. Haastatteluissa kysyttiin muun muassa kokemuksia siivouksen riittävyydestä ja mahdollisista ongelmakohdista. Mikrobiologisten tulosten perusteella hygieniataso päiväkodeissa on riittävää. Ulosteperäistä kontaminaatiota löytyi vähän, 15 % näytteistä, mikä viittaa hygieniakäytäntöjen toimivan. Kokonaisbakteerinäytteissä suurimmassa osassa oli kasvua 1-100 pmy/10 cm2 vastaten hyvää tai tyydyttävää tulosta. Tulokset ovat linjassa aiemmissa tutkimuksissa saatujen tulosten kanssa. Hygieniakäytäntöjen riittävyyttä pohdittiin haastattelujen vastausten valossa.
-
(2020)Suomessa kulutetusta lihasta noin puolet on jauhelihaa, josta suurin osa myydään valmiiksi pakattuna. Jauheliha on helposti pilaantuva elintarvike, sillä lihan koostumus tarjoaa pilaajamikrobeille ravinteita ja hyvän kasvuympäristön. Säilytyksen aikana pilaajamikrobiyhteisön määrä ja lajisto muuttuu, mikä johtaa lopulta aistittaviin pilaantumismuutoksiin tuotteessa. Jääkaappilämpötilassa tyypillisesti suurin osa lihan pilaajamikrobeista on maitohappobakteereja, kuten laktobasilleja, leukonostokkeja, laktokokkeja ja karnobakteereja. Maitohappobakteerien lisäksi esiintyy enterobakteereja, pseudomonasta ja Brochothrix thermosphactaa. Säilytyksen aikana pilaajamikrobien määrä tuotteessa kasvaa ja niiden aineenvaihduntatuotteita alkaa kerääntyä elintarvikkeeseen. Pilaajamikrobien kasvuun jauhelihassa voidaan vaikuttaa muuttamalla mikrobien kasvuympäristöä eli olosuhteita. Ulkoisista olosuhteista pakkaustapa voi rajoittaa tai suosia joidenkin pilaajamikrobien kasvua. Jauhelihan sisäisiä olosuhteita, kuten koostumusta ja ravinteiden määrää voidaan muuttaa lisäämällä siihen esimerkiksi kasviskomponenttia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pakkaustavan ja porkkanan lisäämisen vaikutusta jauhelihan pilaajamikrobiyhteisön määrään ja koostumukseen. Pakkaustavoista tutkittiin tyhjiöpakkauksen ja korkeahappisen suojakaasupakkauksen vaikutusta jauhelihan pilaajamikrobiyhteisöihin. Tutkimus suoritettiin +5 °C lämpötilassa. Tutkimukseen valittiin 20 tyhjiöpakattua naudan jauhelihapakkausta, joista neljä puolitettiin ja pakattiin uudelleen korkeahappiseen suojakaasuun. Lisäksi tutkittiin 16 korkeahappiseen suojakaasuun pakattua jauhelihapakkausta, jotka porsaanlihan lisäksi sisälsivät 25 % esikeitettyä porkkanaa. Tuotteita tutkittiin saapumispäivänä-, puolivälissä käyttöaikaa ja viimeisenä käyttöpäivänä. Kaikista pakkauksista tehtiin kvantitatiiviset määritykset viljelemällä kokonaispesäkeluku, enterobakteerit ja maitohappobakteerit (pmy/g). Lisäksi tuotteista mitattiin pH ja suojakaasun O2/CO2-koostumus. Puolivälissä käyttöaikaa ja viimeisenä käyttöpäivänä tutkittavista tuotteista viljeltiin lisäksi Brochothrix thermosphacta, sekä määritettiin aistinvarainen laatu. Viimeisenä käyttöpäivänä mikrobiyhteisön monimuotoisuutta tutkittiin bakteeriviljelystä riippumattomalla 16S rRNA-geenin amplikointisekvensoinnilla. Viimeisenä käyttöpäivänä maitohappobakteerit tunnistettiin lajitasolle ribotyypitysanalyysin avulla käyttämällä koettimina 16S ja 23S rRNA-geenejä. Viimeisenä käyttöpäivänä kaikissa tuoteryhmissä pilaajamikrobien valtasukuna olivat maitohappobakteerit 16S rRNA-geenin amplikointisekvensoinnilla. Viimeisenä käyttöpäivänä tyhjiöpakkauksissa aerobisten pilaajamikrobien määrä oli hieman pienempi, kun suojakaasupakkauksissa. Tyhjiöpakkauksen valtasukuna olivat laktokokit, ja tuotteiden aistinvarainen laatu oli hyvä viimeisenä käyttöpäivänä. Suojakaasupakkauksessa kasvoi hieman monimuotoisempi pilaajamikrobiyhteisö. Suojakaasupakkauksen valtasukuna olivat myös laktokokit, mutta mikrobiyhteisössä esiintyi leukonostokkeja ja hieman B. thermosphactaa, jotka mitä ilmeisemmin aiheuttivat tuotteeseen viimeisenä käyttöpäivänä aistittavia pilaantumismuutoksia. Porkkanaa sisältävässä jauhelihassa pilaajamikrobiyhteisö koostui suurimmaksi osaksi leukonostokeista, mutta mukana oli myös runsaasti B. thermosphactaa. Edellä mainitut pilaajat aiheuttavat voimakkaita pilaantumismuutoksi porkkanaa sisältävään jauhelihaan viimeisenä käyttöpäivänä. Porkkanan sisältämän glukoosin vaikutuksesta pilaajamikrobien määrä kasvoi voimakkaasti säilytyksen aikana, ja viimeisenä käyttöpäivänä se ylitti elintarviketeollisuusliiton ohje arvot. Pakkaustavoista tyhjiöpakkaus vaikutti hieman hidastavan pilaajamikrobien kasvua.
-
(2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kliinisen palpaatio- ja ultraäänitutkimuksen yhtenevyyttä. Supraspinaaliligamentin eli okahaarakkeiden päällisen siteen vauriot ovat yleisiä löydöksiä selväkivuista kärsivillä hevosilla. Työn tavoitteena oli selvittää, onko palpaatio luotettava diagnoosiin tähtäävä tutkimusmenetelmä. Hypoteesina oli, että palpaatio- ja ultraäänitutkimusten tulokset ovat keskenään yhteneviä. Aineistona oli yhteensä 93 potilastapausta, joista 73 oli ensimmäisiä käyntejä tai ainoita käyntejä ja 20 oli kontrollikäyntejä. Työ on retrospektiivinen tutkimus eli menneisyydessä tapahtuneen tutkimus. Tutkimuksen aineisto kerättiin Yliopistollisessa Hevossairaalassa selkäkivun vuoksi käyneistä potilaista. Aineisto kerättiin Yliopistollisen Hevossairaalan potilastietojärjestelmästä. Aineisto kerättiin taulukkoon, joka sijoitettiin tilasto-ohjelmaan. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Keskeisenä tuloksena huomattiin, etteivät kaikki tulokset olleet tilastollisesti merkitseviä. Tilastollista merkitsevyyttä havaittiin, kun tutkittiin löydösten sijainteja. Loppupäätelmäksi muodostui näkemys, että aiheesta on hyvä tehdä tarkempia tutkimuksia. Osittain tutkimus on hypoteesin mukainen ja osittain ei ollut. Keskilinjan palpaatiolöydösten ja ultraäänitutkimuksen olemassaolon yhtenevyyttä ei voitu pitää tilastollisesti merkittävänä, joten hypoteesi ei toteutunut. Osa sijainneista oli tilastollisesti merkittäviä ja tuloksista löytyi joitain yhteneviä tapauksia, joten hypoteesi toteutui. Käytännön hyöty tulokselle on se, että palpaatio voisi mahdollisesti olla luotettava diagnostiikassa. Tutkimusasetelman heikkoutena oli tutkimusten tehneiden määrä, joka voi aiheuttaa virheitä. Heikkoutena on myös retrospektiivinen tutkimustapa, jossa voi tulla inhimillisiä virheitä.
-
Panax ginseng (Gerivet®) vanhojen koirien piristeenä : satunnaistettu sokkoutettu kliininen tutkimus (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tutkimuksen päämäärä oli selvittää Panax ginsengin vaikutuksia vanhojen koirien mielentilaan eli piristyvätkö koirat. Halusimme myös arvioida mahdollisia haittavaikutuksia ja selvittää palaavatko vanhuuden oireet, kun valmisteen annostelu lopetetaan. Testatut tuotteet olivat Gerivet®, joka sisälsi Panax ginsengiä ja panimohiivaa ja kontrollina oli pelkkä panimohiiva. Kontrollituote ei ollut oikea lumevalmiste, sillä myös panimohiivalla on piristäviä vaikutuksia. Panax ginsengiä on käytetty ihmisten lääkekasvina Aasiassa useita tuhansia vuosia, Euroopassa ja USA:ssakin vuosikymmenien ajan. Sitä käytetään edelleen laajasti ravitsemuksellisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin esimerkiksi piristeenä ja stressinhallintaan. Ginsengin käyttöä koirilla ei juurikaan ole aiemmin tutkittu. Sen vaikutusmekanismeja ei myöskään täysin tunneta. Vaikutus perustuu todennäköisesti pääosin saponiineihin. Kliininen koe suoritettiin keväällä 2005. Se oli satunnaistettu, kontrolloitu ja kaksoissokkoutettu. Siinä verrattiin kahta vaikuttavaa ainetta toisiinsa. Kokeeseen otetuilla koirilla oli oltava vähintään kolme vanhuudenoiretta. Lisäkriteereinä olivat sopiva ikä ja perusterveys. Koirat oli jaettu kahteen ryhmään: ginseng-ryhmässä oli 41 koiraa ja hiivaryhmässä 39 koiraa. Omistajat arvioivat koiriaan täyttämällä viikoittain kyselykaavakkeita. Kaavakkeet sisälsivät 37 kysymystä sekä kolme visual analogue scale VAS-käyrää. Jokainen omistaja täytti kaavakkeet 12 kertaa: 2 ennen tuotteiden syöttämisen alkamista ja 10 kertaa sen jälkeen. Lisäksi koirien veriarvot ja virtsa analysoitiin. Eläinlääkäri tutki kaikki koirat (kliininen, ortopedinen ja neurologinen tutkimus) kokeen alussa ja viikolla 8, kun tuotteen syöttäminen lopetettiin. Tuloksia verrattiin myös ulkopuoliseen ryhmään, jossa oli 12 koiraa. Tämä "odotusryhmä" täytti yhdeksän kaavaketta viikon välein. Ginseng-ryhmässä kaikkien muuttujien (virkeys, tarkkaavaisuus, väsähtäneisyys, reagointikyky, unohtelevuus, kävely, omaehtoinen fyysinen aktiivisuus, asema omistajaan nähden kävelyllä) arvot sekä kaikkien kolmen VAS:in (virkeys, liikkuminen ja elämänlaatu) keskiarvot paranivat tilastollisesti merkitsevästi lähtötasoon verrattuna. Ginseng-ryhmän ensisijaisten (mielentilaa kuvaavien) muuttujien arvot paranivat tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin hiivaryhmän ja kymmenen yhdestätoista muuttujasta parani tilastollisesti merkitsevästi ginseng-ryhmällä ulkopuoliseen ryhmään verrattuna. Kahdeksan viikkoa hoidon loppumisen jälkeen 85% ginseng-ryhmän omistajista arvioi hoitoryhmänsä oikein, 100% heistä aloittaisi todennäköisesti hoidon uudestaan ja 73%:n mielestä heidän koiransa oli raihnastunut hoidon loppumisen jälkeen. Prosentit olivat tilastollisesti merkitsevästi alhaisempia hiivaryhmällä. Tulokset osoittavat, että ginseng-ryhmän omistajat pitivät koiriensa saamaa hoitoa tehokkaana mutta näin ei ollut hiivaryhmän kohdalla. Tulokset viittaavat siihen, että Panax ginsengin ja panimohiivan yhdistelmästä on enemmän hyötyä mielentilan piristäjänä kuin pelkästä panimohiivasta. Tutkimuksen perusteella voidaan myös olettaa, että yhdistelmällä on nopea puoliintumisaika ja näin ollen lyhyt vaikutusaika. Fyysistä suorituskykyä mitanneissa muuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ginseng- ja hiivaryhmän välillä. Ryhmien välillä ei havaittu eroja veriarvoissa, virtsatestien tuloksissa eikä kipulääkkeiden käytössä. Sivuvaikutuksia ei havaittu.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Lintujen anatomia poikkeaa nisäkkäiden anatomiasta merkittävästi. Anatomisia eroja on paljon hengityselimistössä, sillä lintujen hengityselimistö on huomattavasti tehokkaampi kuin nisäkkäiden hengityselimistö. Tehokas hengitys on edellytys lentämiselle. Kevyet rakenteet helpottavat lentämistä, minkä vuoksi hengityselimistöön kuuluu useita ilmantäyteisiä umpipusseja. Lintulajien välillä on selviä anatomisia eroja, jotka liittyvät kunkin lajin tyypilliseen elintapaan. Havaittavissa olevia anatomisia eroja on myös eri papukaijalajien välillä. Ylemmät hengitystiet alkavat sieraimista, jotka sijaitsevat papukaijoilla nokan tyvessä lateraalisesti. Sierainten sijainnissa ja muodossa on lajien välistä vaihtelua. Papukaijoilla sieraimia ympäröi paksu vaha. Nenäontelo on pitkä ja lateraalisesti litistynyt. Sen jakaa oikeaan ja vasempaan osaan ohut väliseinä. Nenäontelossa on kolme nenäkuorikkoa ja kolme onteloa, joiden lisäksi papukaijoilla on hyvin kehittyneet nenän sivuontelot. Suurin sivuontelo on infraorbitaalinen sinus, josta erkanee useita pienempiä umpipusseja. Nenäontelo on yhteydessä nieluun nenänieluaukon välityksellä. Nielun pohjalla on kurkunpää, jossa on linnuilla neljä kurkunpäänrustoa mutta ei lainkaan kurkunkantta. Nisäkkäistä poiketen lintujen ääni ei muodostu kurkunpäässä. Alemmat hengitystiet sijaitsevat linnuilla ruumiinontelon kraniaalisessa osassa, koska linnuilla ei ole palleaa, joka jakaisi ruumiinontelon rintaonteloon ja vatsaonteloon. Henkitorvi koostuu rustorenkaista, jotka ovat papukaijoilla litistyneet dorsoventraalisuunnassa. Jokaisen renkaan toinen lateraalisivu on leveämpi niin, että leveä alue on vuoroin oikealla ja vuoroin vasemmalla. Leveät osat rengasta ovat aina kapeamman renkaan osan ulkopuolella. Henkitorven bifurkaatiossa sijaitsee papukaijojen äänielin. Se koostuu muuntuneista henkitorven rustoista ja kalvorakenteista. Lintujen keuhkot ovat kiinteät, laajentumattomat ja lohkottomat. Keuhkot sijaitsevat ruumiinontelon kraniaaliosassa dorsaalisesti kylkiluita ja selkärankaa vasten. Kummastakin primaarisesta keuhkoputkesta haarautuu neljä sekundaaristen keuhkoputkien joukkoa, jotka haarautuvat edelleen tertiäärisiin keuhkoputkiin eli parabroncheihin. Tertiääristen keuhkoputkien seinämissä olevista aukoista ilma pääsee pienten onkaloiden kautta ilmakapillaarien verkostoon, joissa kaasujenvaihto tapahtuu. Ilmapussit muodostavat suurimman osan hengityselimistön tilavuudesta. Ilmapussit ovat yksinkertaisesta levyepiteelistä ja sidekudoksesta koostuvia pusseja, jotka eivät osallistu kaasujenvaihtoon. Ilmapusseista lähtee umpipusseja, jotka ulottuvat siipien luiden sisälle ja useisiin selkänikamiin. Ilmapussien määrä vaihtelee lintulajien välillä, mutta papukaijoilla niitä on yhdeksän. Hengitystieinfektioita aiheuttavat papukaijoille bakteerit, virukset, sienet ja loiset. Vääränlainen ruokavalio aiheuttaa myös hengitystieoireita. Hyvin tehokkaan hengityselimistön vuoksi linnut ovat erityisen herkkiä kaasumuodossa oleville myrkyille. Useissa infektioissa huonot elinolot, väärä ravinto ja stressi altistavat taudin puhkeamiselle. Sairaita lintuja käsiteltäessä tulee aina muistaa, että osa lintujen hengitystiesairauksista on zoonoottisia. Esimerkiksi klamydioosi ja lintuinfluenssa voivat tarttua infektoituneesta linnusta ihmiseen
-
(2021)The aim of this study was to investigate the intestinal parasite prevalence in the animals living in the Cat valley of Helsinki Zoo. The initiative for the study came from the Zoo, as the knowledge on intestinal parasite prevalence of zoo animals is fairly limited. A study on soil contamination with parasite eggs and oocyst of selected enclosures was added, as suspicions arose that the flooring might be a possible source of reinfection. Some possible parasite control methods are discussed, and how they could be used in a zoo environment. The hypothesis of this prevalence study was that the faecal samples might contain Toxocara cati and Toxascaris leonina eggs. The hypothesis was based on the previous findings in Helsinki zoo as well as findings in other zoos and wild animals abroad. Clinical signs had not been detected from the animals that were studied in Helsinki zoo, and intestinal parasites of big cats have not been a major problem for this particular zoo. For the study, faecal samples from the animals in Cat valley were collected and studied monthly from late May until October 2016, for a period of approximately half a year. Faecal samples from eight different animal species from 13 different enclosures were studied. The species studied included amur tiger (Panthera tigris altaica), red panda (Ailurus fulgens), snow leopard (Panthera uncia), amur leopard (Panthera pardus orientalis), pallas cat (Otocolobus manul), Asian lions (Panthera leo persica), European lynx (Lynx lynx) and European Wild Cats (Felis silvestris silvestris). A total of 78 faecal samples was collected, of which 18 were found to be positive for parasite eggs. The faecal samples were studied with a modified MacMaster method. Additionally, soil samples from five different enclosures were studied by using modified centrifugation-flotation method. Most common finding were those of Toxascaris leonina (6 samples), followed by Toxocara cati (4 samples). Other findings included for example oocysts of coccidia and Strongyle type eggs, which were quite possibly from the herbivores that were used as food for the cats. The soil samples were found to contain Toxascaris leonina eggs with a larva inside, oocysts of coccidia, as well as one developing Toxocara cati egg. Based on the findings on both the faecal samples as well as soil samples, Helsinki zoo did not have major problem with intestinal parasites at the time of the study, but the soil flooring of the enclosures might act as a source of reinfection and maintain the parasites transmission cycle. (The thesis was written in English, as the student completed her matriculation examination in English (International Baccalaureate Diploma programme). The subject of the study might also be of interest in zoos abroad.)
-
(2022)Siniketuilla esiintyy oma parvoviruslaji, jonka rakenne ja DNA muistuttavat kissan parvovirusta (FPV). FPV-kaltaiseen (FPV-like) virusryhmään kuuluvat FPV:n ja siniketun parvoviruksen (BFPV) lisäksi koiran parvovirus, minkin enteriittivirus ja supikoiran parvovirus. Edellä mainitut parvovirukset aiheuttavat kohde-eläinlajissaan samankaltaisia oireita ja patologisia muutoksia. Parvovirukset infektoivat vilkkaasti jakautuvia soluja, kuten immuunipuolustuksen valkosoluja ja suolen epiteelisoluja. Tämän vuoksi parvovirukset aiheuttavat valkosolujen vähentymistä (leukopenia) ja veristä ripulia, jotka voivat pahimmillaan olla kuolemaan johtavia varsinkin nuorilla eläimillä. Parvovirus-infektio voi aiheuttaa akuutin vakavan kuolioivan verenvuotoisen ohutsuolen tulehduksen, lymfaattisen kudoksen surkastumisen ja/tai luuytimen harventuman. Tiineydenaikana saatu parvovirusinfektio voi puolestaan johtaa sikiön pikkuaivojen hypoplasiaan tai aborttiin. BFPV on yksi tärkeimmistä virustautien aiheuttajista suomalaisilla sinikettutiloilla. BFPV vaikuttaa sinikettujen terveyteen ja hyvinvointiin ja sen on lisäksi todettu liittyvän lisääntymisongelmiin, mikä vaikuttaa syntyvien pentujen määrään ja siten turkistarhan taloudelliseen kannattavuuteen. BFPV kuten muutkin parvovirukset leviävät helposti eläimestä toiseen, ja virus on erittäin kestävä ympäristössä. Rokotteet ovat tehokkain ja taloudellisin keino vaikuttaa tautien esiintyvyyteen. Tällä hetkellä ei ole olemassa siniketuille spesifistä rokotetta BFPV:ta vastaan, joten niiden rokottamisessa käytetään minkkien MEV:ta vastaan kehitettyä rokotetta. Tämä lisensiaatintyö käsittää kirjallisuuskatsauksen tärkeimmistä lihansyöjillä esiintyvistä parvoviruksista. Kokeellisessa osassa tutkittiin BFPV:n esiintymistä PCR-menetelmällä ja sekvensoimalla sinikettujen ulosteessa. Lisensiaatin tutkielman hypoteesi on, että tutkituista sinikettujen ulosteista todetaan siniketun parvovirusta. Kokeessa tutkittiin 32 ulostenäytettä, joista 25 oli positiivisia parvovirukselle PCR-menetelmällä. Sanger-menetelmällä sekvensoitiin positiiviset näytteet ja 13 näytteessä saatiin parvoviruksen DNA sekvenssejä. Näiden DNA-sekvenssit olivat 98 %:sti yhtenäisiä FPV:n DNA:n kanssa. Sinikettujen ulostenäytteestä eristetty DNA on siten todennäköisesti BFPV:n DNA:ta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Yersinia enterocolitica on gram-negatiivinen fakultatiivisesti anaerobi mikrobi. Se pystyy lisääntymään jääkaappilämpötiloissa sekä tyhjiö- ja suojakaasupakatuissa tuotteissa. Tämä tekee siitä elintarvikehygienian kannalta ongelmallisen mikrobin. Humaanipatogeeneiksi luetaan tietyt Y. enterocolitican bioserotyypit. Suomessa tavataan lähinnä bioserotyyppiä 4/O:3. Sen aiheuttamassa yersinioosissa tyypillisinä oireina ovat ripuli ja vatsakivut. Jälkitautina esiintyy reaktiivista artriittia. Suomessa tilastoidaan noin 800 yersinioosi tapausta vuosittain. Y. enterocolitican tärkeimpänä reservuaarina toimii sika. Yersiniaa on eristetty runsaasti oireettomien sikojen tonsilloista ja kielistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää patogeenisen Y. enterocolitican esiintymistä yhden teurastamon sianruhoissa, elimissä ja rakenteissa. Lisäksi kokeiltiin pystyykö Y. enterocoliticaa eristämään ilmasta laskeumanäytteinä. Tutkimuksessa myös vertailtiin perinteisiä viljelymenetelmiä ja PCR-tekniikan kykyä osoittaa patogeenisen Y. enterocolitican esiintymistä sivelynäytteestä. Tutkimuksessa osoitettiin patogeenista Y. enterocoliticaa: 17,5% ruhonäytteistä, 46,2% maksanäytteistä, 84,6% munuaisnäytteistä sekä 17,6% korvanäytteistä. Rakenteista patogeenista yersiniaa osoitettiin mm. esiliinasta, veitsestä ja rinnanavaussahasta. Kaikki viljelemällä eristetyt patogeeniset kannat osoittautuivat positiivisiksi myös PCR menetelmällä. Viljelymenetelmiä käyttäen esiintyvyys oli selvästi alhaisempi. Elinten korkea kontaminoitumisaste viittaa tonsillojen ja kielen merkitykseen ristikontaminaation aiheuttajana teurastuksen yhteydessä. Tutkimus todisti mahdollisuuden eristää patogeenista Y. enterocoliticaa myös ilmasta laskeumanäytteinä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)The main causes for human enteritis in Finland are Yersinia pseudotuberculosis and Yersinia enterocolitica after Salmonella spp. and Campylobacter spp. Registered yersinia infections exceed 700 yearly in Finland. Y. enterocolitica is the main cause for most of these cases. Reported outbreaks and a number of cases of Y. pseudotuberculosis have increased in Finland. Infections caused by Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica transfer mostly via food and water. The epidemiology of Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica infections is unclear. The main reservoirs of Y. pseudotuberculosis are rodents and birds. A major reservoir for human pathogenic strains of Y. enterocolitica is a swine. In this study, reservoir of Y. pseudotuberculosis and pathogenic strains of Y. enterocolitica were examined from small mammals caught in Finland. Small mammals examined were European common shrew (Sorex araneus), bank vole (Clethrionomys glareolus) and field vole (Microtus agrestis). One hundred specimens were examined. The second purpose of this study was to determine how a new agar, developed for isolation of Y. pestis, was suited for isolation of Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica in practise. BIN-agar was described as a well selective agar. Additionally, colony morphology formed by Y. pestis, Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica on BIN-agar were reported to appear recognisable. These colonies distinguished from colonies formed by other gram-negative bacteria tested on BIN-agar. In this study, Yersinia spp. were isolated from 6% specimens examined. Pathogenic yersiniae were not isolated. Prevalence for Y. enterocolitica was 2 %, after isolated from two specimens. Biotype for these two strains was 1A. Biotype 1A is considered as a non-pathogenic biotype. Y. pseudotuberculosis was not isolated. Nonpathogenic Y. kristensenii was isolated from four (4 %) small mammals. BIN-agar did not prove any especially good practical characteristic of use. BIN-agar was not selective enough for isolation of yersiniae. Also the morphology of colonies of yersiniae were not recognisable.
-
(2023)Sikojen hännänpurenta on ongelmakäyttäytymisen muoto, joka voi johtaa hännän eriasteisiin iho- ja pehmytkudosvaurioihin ja jopa hännänosien amputaatioon. Amputaatio voi, sekä ihmisillä että eläimillä, johtaa hermokudoksen epänormaaliin kasvuun, eli neuroomien muodostukseen. Sioilla neuroomia on havaittu syntyvän hännän typistyksen yhteydessä, mutta niitä on kuvattu myös purruissa hännissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyikö teurastuksen yhteydessä kerätyissä sianhännissä neuroomia, minkälaisiin vaurioihin ne liittyivät ja lisääkö hännänpurennasta johtuva hännän lyheneminen neuroomien esiintymisen todennäköisyyttä. Tutkimuksen aineistona oli 113 teurastamolta kerättyä teurasprosessin läpikäynyttä sianhäntää. Hännät oli valikoitu siten, että aineistoon saatiin mahdollisimman kattava otos eriasteisesti vaurioituneita sekä normaaleja häntiä. Häntien pituudet mitattiin ja vauriot arvioitiin silmämääräisesti sekä histopatologisesti. Tutkimuksessa havaittiin purtuihin häntiin muodostuneita neuroomia ja niiden todettiin olevan yhteydessä krooniseen tulehdukseen sekä hännänpurennasta johtuvaan hännän lyhenemiseen.
-
(2021)Nautojen hengitystieinfektiot aiheuttavat merkittäviä tuotannonmenetyksiä karjataloudelle ja vaikuttavat heikentävästi nautojen terveyteen ja hyvinvointiin ympäri maailmaa. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on eristetty lukuisia. Osalla näistä viruksista on todettu selkeä rooli hengitystiesairauksien synnyssä, mutta joidenkin virusten taudinaiheutuskyvystä ja merkityksestä hengitystieoireiden aiheuttajana tiedetään vielä vähän. Monien nautojen hengitysteissä esiintyvien viruksien on todettu altistavan bovine respiratory disease- eli BRD-kompleksille. Suomessa tutkimusta nautojen hengitystievirusten esiintymisestä on tehty vähäisesti. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa esitellään Suomessa ja muualla maailmassa esiintyviä nautojen hengitystieviruksia sekä niiden aiheuttamia patologisia muutoksia hengitysteissä. Lisäksi tässä tutkimuksessa pystytettiin PCR-menetelmä naudan adeno-, herpes- ja parvovirusten toteamiseksi keuhkokudosnäytteistä, sekä tutkittiin näiden virusten esiintymistä raadonavaustutkimuksissa ja teurastamolla kerätyissä nautojen keuhkokudosnäytteissä. Nykyisten tutkimusmenetelmien ansiosta virusten eristäminen on entistä helpompaa. Ruokaviraston rutiinidiagnostiikkaan kuuluvassa hengitystietutkimuspaketissa on virusten osalta mukana naudan respiratory syncytial-, korona-, ja parainfluenssa-3-viruksen osoitus. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on kuitenkin muitakin, kuten adeno-, herpes- ja parvovirukset, joille ei ole käytössä rutiinidiagnostiikkaa. Tässä tutkimuksessa mukana oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan raadonavaustutkimukseen lähetettyjen nautojen keuhkokudosnäytteitä (18 kpl), opetus- ja tutkimuskäyttöön lahjoitetun naudan keuhkokudosnäyte (1 kpl) sekä suomalaiselta nautateurastamolta kerättyjä keuhkokudosnäytteitä (11 kpl). Raadonavaustutkimuksessa kerätyistä näytteistä käytettävissä oli myös esitiedot sekä makroskooppisen että histopatologisen tutkimuksen tulokset, joiden avulla arvioitiin viruslöydöksen merkitystä taudinaiheuttajana. Osa PCR-menetelmällä monistetuista lopputuotteista analysoitiin myös agaroosigeelielektroforeesilla. Kaikkien tutkittujen virusten perimää todettiin näytteissä. Viruslöydös todettiin yli puolessa tutkituista näytteistä ja viruksia todettiin sekä raadonavaustutkimuksessa että teurastamolta kerätyissä näytteissä. Eniten näytteissä todettiin adenovirusta, mikä olikin oletettavaa aiempien suomalaisten tutkimustulosten perusteella. Myös parvo- ja herpesvirusta todettiin näytteissä. Naudan parvo- ja herpesvirusten esiintymisestä Suomessa ei ole olemassa aiempaa tutkimustietoa, lukuun ottamatta Ruokaviraston naudan herpsevirus-1.1-vasta-aineseurantaa. Tämän tutkimuksen viruslöydöksistä ei voitu päätellä, mikä löydetyn viruksen alatyyppi on kyseessä tai onko kyseinen virus aiheuttanut naudalle oireita tai eläimillä todetut patologiset muutokset, jolloin löydösten kliinistä merkitystä ei voitu arvioida.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Clostridium botulinum on ehdottoman anaerobinen gram-positiivinen sauvabakteeri ja vaarallinen ruokamyrkytyspatogeeni. Sen tuottama hermomyrkky, botulinumtoksiini, aiheuttaa hengenvaarallista botulismia ihmisillä ja eläimillä. C. botulinum muodostaa itiöitä, jotka säilyvät äärimmäisissäkin ympäristöolosuhteissa. C. botulinum -kannat jaetaan metabolisten ominaisuuksiensa perusteella ryhmiin I-IV, joista ryhmät I ja II ovat ihmisille vaarallisia neurotoksiineja tuottavia. Ryhmän I kannat ovat proteolyyttisiä ja ryhmän II kannat ei-proteolyyttisiä. Bakteerin tuottaman toksiinin tyypin perusteella kannat jaetaan toksinotyyppeihin A-G, joista ryhmään I kuuluvat tyypit A, B ja F sekä ryhmään II tyypit B, E ja F. Koska samaa toksinotyyppiä olevia kantoja esiintyy sekä ryhmässä I että ryhmässä II, pelkän toksinotyypin perusteella kantojen erottelu ryhmiin ei ole mahdollista. Samaa toksinotyyppiä olevissa eri metabolisiin ryhmiin kuuluvissa kannoissa ainoa yhteinen tekijä on tuotetun toksiinin tyyppi. C. botulinum -kantojen tyypittämiseksi ryhmiin on tällä hetkellä käytössä erilaisia molekyylibiologisia menetelmiä, sekä perinteinen mikrobiologinen menetelmä jolla saadaan selville kannan proteolyyttisyys tutkimalla sen kykyä hajottaa kaseiinia. Molekyylibiologisista menetelmistä mainittakoon AFLP ja ribotyypitys. Menetelmien ongelmina ovat mm. niiden hitaus ja työläys sekä perinteisessä mikrobiologiassa epätarkka tulkinta. Tässä tutkimuksessa etsittiin ryhmien I ja II C. botulinum -kantoja erottelevat geenialueet DNAmikrosirutekniikan avulla. Ryhmien I ja II kaikista eri toksino-tyyppisistä (ryhmä I: A, B, F; ryhmä II: B, E, F) C. botulinum -kannoista eristetyt puhtaat DNA-näytteet leimattiin fluoresoivalla merkkiaineella ja hybridisoitiin C. botulinum ATCC 3502 DNA-mikrosirulle kilpailevaa hybridisaatiota käyttäen. Kontrollina käytettiin C. botulinum ATCC 3502 -kannan DNA:ta. DNA-mikrosirulla oli koettimina PCR-tuotteet ATCC 3502 -kannan kaikista geeneistä. Siten kaikkien näiden geenien läsnäoloa näytteessä pystyttiin tutkimaan yhdellä DNA-mikrosirukokeella. DNA:n hybridisaatioastetta koetinkohtaisesti tutkimalla etsittiin suurimman logaritmisen intensiteettieron ryhmien I ja II välillä antaneet geenialueet. Tunnistettujen alueiden perusteella suunniteltiin kuusi ryhmän I kannoille spesifistä alukeparia, joista kahden (CBO0250F/R ja CBO1073F/R) toimivuus testattiin 60 ryhmän I ja II eri toksinotyyppisellä C. botulinum -kannalla. PCR-menetelmä ryhmien I ja II erottamiseksi toisistaan optimoitiin käyttäen alukeparia CBO0250F/R, joka erotteli tarkasti kaikki 60 testattua C. botulinum -kantaa ryhmiin I ja II. Kehitetyllä PCR- menetelmällä voidaan erotella C. botulinum -kannat ryhmiin I ja II aikaisempiin molekyylibiologiin menetelmiin verrattuna huomattavasti nopeammin ja perinteisiin menetelmiin verrattuna luotettavammin. Menetelmä soveltuu rutiinikäyttöön C. botulinum -kantojen ryhmiin I ja II tyypittämiseen. Yksinkertaisten ja nopeiden tyypitysmenetelmien käyttö osana C. botulinumin diagnostiikkaa olisi tärkeää tautitapausten epidemiologisessa selvitystyössä, ja niitä tulisikin ottaa mahdollisimman paljon rutiinikäyttöön.
-
(2020)Pehmytkudossarkoomat kuuluvat yleisimpiin koirien ihon ja ihonalaiskudoksen kasvaimiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koirien pehmytkudossarkoomien esiintyvyyttä, kliinistä kuvaa, patologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ennustetta. Pehmytkudossarkoomat ovat mesenkymaalisesta kudoksesta peräisin olevia pahanlaatuisia kasvaimia. Ne luokitellaan alkuperänsä mukaan fibrosarkoomiin, perifeerisiin hermotuppikasvaimiin, verisuonten seinämäsolujen kasvaimiin, myksosarkoomiin, liposarkoomiin, erilaistumattomiin sarkoomiin, leiomyosarkoomiin ja rhabdomyosarkoomiin. Pehmytkudossarkoomien taustalla olevia tekijöitä ei täysin tunneta, mutta esimerkiksi säteily, ihovaurio, krooninen tulehdus, rokotus tai vierasesine voi johtaa niiden muodostumiseen. Pehmytkudossarkoomat ovat tyypillisesti yksittäisiä, kiinteitä ja alla oleviin kudoksiin kiinnittyneitä, eivätkä yleensä aiheuta kliinisiä oireita. Niitä esiintyy tavallisesti vanhemmilla koirilla. Sytologinen näyte on harvoin diagnostinen, joten ennen leikkausta on suositeltavaa ottaa koepala. Histologisessa tutkimuksessa saadaan tietoa kasvaimen pahanlaatuisuusasteesta, alatyypistä, kasvutavasta sekä leikkauksen jälkeen myös poistomarginaalien puhtaudesta. Pehmytkudossarkoomat ovat tyypillisesti kasvutavaltaan invasiivisia, ja niitä ympäröi valekapseli. Pehmytkudossarkoomat luokitellaan pahanlaatuisuusasteen I, II ja III kasvaimiin. Pahanlaatuisuusasteen III, suurikokoisille tai tunnustellen vaikeasti rajattaville kasvaimille suositellaan jatkotutkimuksia kasvaimen levinneisyyden kartoittamiseksi ja kirurgian suunnittelemiseksi. Pahanlaatuisuusasteen III kasvaimet lähettävät etäpesäkkeitä noin 22-44 % tapauksista. Sen sijaan pahanlaatuisuusasteen I kasvaimista noin 7-13 % ja pahanlaatuisuusasteen II kasvaimista noin 7-33 % lähettää etäpesäkkeitä. Etäpesäkkeiden ja muiden sairauksien poissulkemiseksi suositellaan verinäytteitä, näytteitä paikallisista imusolmukkeista sekä rintaontelon röntgenkuvausta ja vatsaontelon ultraäänitutkimusta. Tietokonetomografia- ja magneettikuvausta voidaan käyttää paikallisen levinneisyyden kartoittamiseen sekä etäpesäkkeiden poissulkemiseen. Kirurginen poisto on pehmytkudossarkoomien ensisijainen hoito. Kasvaimen poistossa otetaan vähintään 2-3 cm sivumarginaalit ja vähintään yksi lihaskalvo kasvaimen alta. Leikkausviilto ja haavan sulku suunnitellaan ihon venyvyyden mukaan. Voimakasta haavajännitettä voidaan helpottaa esimerkiksi kävelevillä ompeleilla, patjaompeleilla tai apuviilloilla. Haavan sulkemiseen voidaan käyttää myös ihosiirrettä. Adjuvanttihoidot ovat leikkauksen jälkeen annettavia liitännäishoitoja ja niitä suositellaan, jos kasvain on pahanlaatuisuusasteen III pehmytkudossarkooma, se on lähettänyt etäpesäkkeitä tai sitä ei saada poistettua puhtailla marginaaleilla. Tutkimuksissa tehokkain adjuvanttihoito on ollut sädehoito, mutta sitä ei ole saatavilla Suomessa. Myös jatkuvan solusalpaajahoidon ja sähköimpulssisolusalpaajahoidon on osoitettu ehkäisevän pehmytkudossarkoomien uusiutumista ja leviämistä. Pehmytkudossarkoomien ennuste on yleisesti hyvä ja niiden uusiutumis- ja etäpesäkeriski pieni. Merkittävimpiä uusiutumisriskiin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvaimen pahanlaatuisuusaste ja poistomarginaalien puhtaus. Tutkimuksissa erityisesti pahanlaatuisuusasteen I ja II pehmytkudossarkoomat eivät ole uusiutuneet usean seurantavuoden jälkeen, vaikka ne olisi poistettu kapeilla marginaaleilla. Lisäksi iäkkäät koirat lopetetaan usein muun syyn vuoksi ennen kasvaimen uusiutumista tai leviämistä. Pehmytkudossarkoomista löytyy koirilla lähinnä retrospektiivisiä tutkimuksia, ja esimerkiksi eri adjuvanttihoitojen tehosta löytyy vain vähän ajantasaista tutkimustietoa. Lisäksi tarvittaisiin prospektiivisia tutkimuksia muun muassa poistomarginaalien laajuuden ja eri alatyyppien merkityksestä pehmytkudossarkoomien ennusteeseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään penikkataudin leviämiseen koirapopulaatiossa vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusosa jakaantui kahteen osaan. Tapaus-verrokkitutkimus tehtiin Pieneläinklinikan ja Eläinlääkäriasema Mevetin potilaina olleista koirista. Seurantatutkimus tehtiin 21.4.1990 Porvoon kultaisten noutajien näyttelyyn osallistuneista koirista. Tietojen keräämiseen käytettiin kyselykaavakkeita, joissa pyydettiin koirien omistajilta tietoja mm. koiran rokotustaustasta, koirakontakteista ja oireista. Penikkatautiin sairastuivat lähinnä nuoret koirat. Sairastuneista koirista oli alle yksi vuotiaita noin 65 %. Sairastuneista koirista oli yli kaksi vuotiaita vain noin viisi prosenttia. Valtaosa sairastuneista koirista oli kerran rokotettuja. Yleisiä rokotusohjeita oli noudatettu eli koirat oli rokotettu noin kolmen kuukauden iässä. Ei ollut viitteitä siitä, että tietyillä rokotteilla rokotetut koirat olisivat sairastuneet herkemmin penikkatautiin. Koirapuistoissa koiranäyttelyissä ja koulutustilaisuuksissa käynnit lisäsivät selvästi koirien riskiä sairastua penikkatautiin. Seurantatutkimuksessa sairastuneista koirista 71 % sai penikkatautitartunnan mahdollisesti Porvoon koiranäyttelystä.
-
(2021)Penikkatauti on morbilliviruksiin kuuluvan penikkatautiviruksen (engl. canine distemper virus, CDV) aiheuttama herkästi tarttuva maailmanlaajuisesti tavattava tauti. Koira on taudin pääreservuaari, mutta koiran lisäksi virus infektoi laajalti myös muita lajeja erityisesti petoeläinten lahkossa. Penikkatautia tavataan tavallisimmin 3–6 kuukauden ikäisillä pennuilla, mutta myös aikuisilla yksilöillä. Koiralle tauti voi olla erittäin tappava, ja sen aiheuttama kuolleisuus koirilla on infektiotaudeista maailman toiseksi suurin heti rabieksen jälkeen. Penikkataudin vastustamisessa tärkeintä on populaation riittävä rokottaminen ja laumaimmuniteetin saavuttaminen. Viimeisin koirien penikkatautiepidemia Suomessa on ollut 1990-luvun puolivälissä, jolloin pääsyynä epidemian puhkeamiselle olivat populaation riittämätön rokottaminen sekä markkinoita hallinnut heikkotehoinen rokote. Nykyään penikkatautia tavataan Suomessa harvoin, pääasiassa tapaukset ovat olleet tuontikoiriin liittyviä yksittäisiä tapauksia. Viimeisin kattava tutkimus suomalaisten koirien penikkatautivasta-aineista on toteutettu noin kaksikymmentä vuotta sitten. Populaation koon, tuontikoirien määrän ja eläinliikenteen kasvamisen myötä huoli ja kiinnostus Suomen tautitilanteesta on kuitenkin lisääntynyt monien patogeenien osalta. Tämän työn kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on luoda lukijalle kuva penikkataudista taudinaiheuttajana, kertoa sen aiheuttamasta kliinisestä sairaudesta sekä kuvailla taudin epidemiologiaa, vastustusta ja esiintymistä. Tutkimusosuuden tarkoituksena oli tutkia sekä suomalaisten että ulkomailta tuotujen koirien seerumien penikkatautivasta-ainepitoisuuksia ja täten selvittää vasta-aineettomien koirien määrä molemmissa ryhmissä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että molemmista ryhmistä löytyy vasta-aineettomia yksilöitä, mutta Suomessa syntyneiden ja eläneiden ryhmästä vähemmän kuin Suomeen tuotujen koirien ryhmästä. Tutkimusosuudessa tutkittiin Suomessa syntyneiden ja eläneiden koirien (n=36) sekä Romaniasta ja Venäjältä Suomeen tuotujen koirien (n=36) penikkatautivasta-aineita. Tutkittavat näytteet olivat satunnaisesti valittuja Eviraan (nykyiseen Ruokavirastoon) vuoden 2018 tammi-maaliskuussa saapuneita koirien seeruminäytteitä. Laboratorio-osuus suoritettiin kesällä 2018 Eviran virologian osaston laboratoriotiloissa. Menetelmänä käytettiin seerumineutralisaatiotestiä. Tulosten taulukointiin ja vasta-aineettomien koirien määrää kuvaavan pylväsdiagrammin tekoon käytettiin Microsoft Excel©-ohjelmaa. Ryhmien välisen eron tilastollinen merkitsevyys laskettiin z-testillä Epitools-sivustolla. Samalla sivustolla laskettiin myös luottamusvälit. Tuloksissa tuontikoirien ryhmässä 11 (31 %) koiralla ei ollut havaittavia vasta-aineita, kun taas Suomessa syntyneillä ja eläneillä koirilla vastaava luku oli 5 (14 %). Ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,084). Pienestä otoskoosta huolimatta tulokset kuitenkin herättävät ajatuksia siitä, onko maassamme riittävä rokotekattavuus ehkäisemään myös jatkossa mahdolliset penikkatautiepidemiat. Toistaiseksi yksittäiset tautitapaukset eivät ole kyenneet levittämään tautia Suomessa. Riittämätön laumaimmuniteettitaso yhdistettynä matkustamiseen sekä koirien tuomiseen maista, joissa penikkatauti ei ole hallinnassa, voi kuitenkin luoda riskin taudin leviämiselle myös Suomessa. Tutkimuksemme tulokset voisivat rohkaista tekemään kattavampaa tutkimusta penikkatautivasta-aineista suomalaisissa ja Suomeen tuotavissa koirissa.
Now showing items 945-964 of 1400