Browsing by Title

Reniini-angiotensiinijärjestelmä (RAA-järjestelmä) on keskeinen verenkierron ja nestetasapainon ylläpitäjä sekä verisuonten ja sydämen rakenteen säätelijä. Alun perin RAA-järjestelmää pidettiin vain systeemisenä endokriinisena järjestelmänä, joka säätelee verenpainetta ja aldosteronin eritystä, mutta nykyään tiedetään, että angiotensiini II:ta (ang II) syntyy myös paikallisesti kudoksissa, ja että ang II osallistuu myös solujen proliferaatioon, hypertrofiaan ja tulehdusreaktioiden säätelyyn. Kudosten paikallinen RAA-järjestelmä aktivoituu patofysiologisissa tilanteissa ja näin syntynyt ang II näyttäisi olevan muuttuneen kudoksen toiminnan ja morfologian takana. Sydäninfarktin jälkeinen haitallisen sydämen uudelleen muovautumisen ehkäisy on yksi tärkeimpiä kohteita sydäninfarktin jälkihoidossa ja vajaatoiminnan kehittymisen ehkäisemisessä. Lääkehoito RAA-järjestelmää estävillä lääkkeillä on vakiintunut hoitokäytäntö, jolla pyritään vaikuttamaan remodelling-prosessiin ja parantamaan sydäninfarktin jälkeistä ennustetta. Diabetekseen liittyy suurempi sydäninfarktin ja sydämen vajaatoiminnan riski. Lisäksi ennuste sydäninfarktin jälkeen diabeetikoilla on ei-diabeetikkoja heikompi. Tähän vaikuttavat syyt tunnetaan kuitenkin puutteellisesti. Hypoteesina tutkimuksessa oli, että RAA-järjestelmän esto suojaa sydäntä sydäninfarktin jälkeen estämällä apoptoottista solukatoa sekä haitallista sydänlihaksen paksuuntumista ja näin estää vajaatoiminnan kehittymistä. Tavoitteena oli selvittää RAA-järjestelmän roolia apoptoosin aktivaatiossa sydäninfarktin jälkeen spontaanisti diabeettisilla Goto-Kakizaki – rotilla. Sydäninfarkti aiheutettiin ligatoimalla vasen sepelvaltimo ja rotat saivat kolmen kuukauden ajan rehussa sekoitettuna angiotensiinireseptorisalpaaja losartaania (n=9) tai rehua ilman losartaania (n=10). Kontrolleina käytettiin sham-leikattuja GK-rottia (n=11) ja Wistar-rottia (n=10). Kokeen lopussa sydämet punnittiin ja määritettiin apoptoottisten sydänlihassolujen määrä, plasman reniiniaktiviteetti ja aldosteronipitoisuus sekä ACE:n ja AT1 – reseptorien määrä ja mRNA tasot sydämessä. Losartaanihoito esti tehokkaasti infarktin jälkeen kehittyvää sydänlihaksen paksuuntumista. Apoptoottinen sydänlihaskato kiihtyi sekä infarktin reuna-alueilla ja infarktilta säästyneessä sydämen osassa. RAA-järjestelmän esto losartaanilla vaikutti suotuisasti apoptoosia vähentäen koko sydämessä. Tulokset viittaavat siihen, että RAA-järjestelmä osallistuu apoptoosiin säätelyyn ja aktivaatioon diabeettisessä sydämessä infarktin jälkeen. Tässä tutkimuksessa osoitimme ACE:n ja AT1-reseptorin geeniekspression lisääntyvän sekä mRNA- että proteiinitasolla diabeettisessä sydämessä infarktin jälkeen. Sekä ACE:n että AT1-reseptorin ekspressio lisääntyi voimakkaasti etenkin infarktin reuna-alueilla ja vastaavalla alueella oli havaittavissa myös apoptoosin kiihtymistä. Autoradiografiatulokset osoittavat, että AT1 reseptorisalpaaja losartaani sitoutuu tehokkaasti sydämen AT1-reseptoreihin estäen siten ang II haitallisia vaikutuksia sydämessä. RAA-järjestelmän esto angiotensiinireseptorisalpaaja losartaanilla estää tehokkaasti sydämessä kehittyviä haitallisia rakenteellisia muutoksia sydäninfarktin jälkeen. Tutkimuksessamme saadut tulokset puoltavat angiotensiinireseptorisalpaajan käyttöä pyrittäessä estämään iskeemisen sydänlihasvaurion jälkeistä sydämen vajaatoiminnan kehittymistä tyypin 2 diabeetikoilla.

Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.

Rhodococcus equi –bakteeria on todettu esiintyvän maaperässä yleisesti hevostiloilla. Uusissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu virulenttien kantojen olevan yleisempiä tiloilla, joilla on esiintynyt R. equi –infektioita. Tyypillisesti R. equi –bakteeri aiheuttaa varsoille vakavan paiseisen hengitystietulehduksen. Kliiniset infektiot puhkeavat noin kahden kuukauden iässä ja sairaat varsat erittävät virulenttia R. equita runsaasti ulosteessaan. Aiemmin varsan on epäilty saavan infektion maternaalisten vasta-aineiden vähentyessä, mutta myöhempien tutkimusten mukaan tartunta saattaa tapahtua jo aivan ensimmäisinä elinviikkoina. Hyväkään vasta-ainetaso ei välttämättä suojaa taudilta. Infektion alussa tyypilliset oireet ovat kuume, takypnea ja takykardia. Taudin varhaisvaiheessa diagnoosiin päästään nykytietämyksen mukaan varmimmin henkitorven alaosasta otetun aspiraationäytteen bakteeriviljelyllä. Pitkälle kehittyneessä infektiossa ja hoidon seurannassa myös tulehdusarvojen määrittäminen verestä ja keuhkojen röntgenkuvaus ovat toimivia keinoja. Ennaltaehkäisyssä tehokkaimmaksi menetelmäksi on todettu hyperimmuuniplasman antaminen varsoille. Suoritetussa pilottitutkimuksessa selvitettiin varsalla saavutettavaa vasta-ainesuojaa, kun itse valmistettu hyperimmuuniplasma annosteltiin varsoille suoraan mahalaukkuun nenämahaletkulla. Tutkituista yhdestätoista varsasta todettiin viidellä olevan hyvä vasta-ainetaso ja vain yhdellä vasta-ainetaso oli selvästi muita alhaisempi.

Näiden syventävien opintojen alkusysäyksenä toimi kesällä 1992 amerikancockerspanielipennuilla ensimmäisten rokotusten jälkeen havaitut selittämättömät kouristukset. Myöhemmin pinseriharrastajien taholta otettiin yhteyttä pinsereillä yleisenä esiintyvien rokotuskomplikaatioiden vuoksi. Tämän työn tavoitteena oli selvittää amerikancockerspanielien ja pinsereiden rokotuskomplikaatioiden syitä, sekä tehdä yhteenveto Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokseen tehdyistä rokotusreaktioilmoituksista.

Koirien käytösongelmat ovat voimakkaan tieteellisen kiinnostuksen kohteena ja esimerkiksi koirien aggressiivinen käyttäytyminen saa laajaa huomiota myös mediassa. Tämä lisensiaatin työ sisältää kirjallisuuskatsauksen koirien käyttäytymisestä sekä kokeellisen osan, jossa kartoitettiin suomalaisen rottweilerin käyttäytymistä. Tutkimushypoteesina oli aggressiivisen, puolustavan ja pelokkaan käyttäytymisen liittyminen toisiinsa sekä taustatekijöiden, kuten sosiaalistamisen vaikutus aggressiivisuuteen. Aineisto (514 koiraa) kerättiin omistajille suunnatulla kyselyllä ja analysoitiin pääkomponenttianalyysillä, jonka perusteella muodostui 13 käyttäytymispiirrettä. Käyttäytymispiirteet jakautuivat kuudeksi aggressiotyypiksi, joista yksi oli koiriin kohdistuvaa ja viisi ihmisiin kohdistuvaa. Viisi käyttäytymispiirrettä liittyi pelokkuuteen tai stressiin. Lisäksi omiksi käyttäytymispiirteiksi erottuivat kiihtyminen ja huomionhakukäytös, jotka eivät olleet voimakkaasti yhteydessä muihin käyttäytymispiirteisiin. Vastaajista 43 % koki koiran käyttäytymisen ongelmalliseksi. Rottweilereiden käytösongelmat ilmenivät suurelta osin toisia koiria ohittaessa (53 % koirista, joilla raportoitiin ongelmia) aggressiivisena tai yli-innokkaana käyttäytymisenä. Aggressiivisuutta ja pelokkuutta esiintyi aineistossa vähän. Kaikissa aggressiivisuuteen tai pelokkuuteen liittyvissä käyttäytymisissä suurin osa koirista oli välinpitämättömiä tai osoitti vain lieviä merkkejä pelosta tai aggressiivisuudesta. Voimakkainta aggressio oli koiriin kohdistuvassa pelkoaggressiivisuudessa (keskiarvo (ka) 1,9 ± keskihajonta (SD) 1,8,) ja terävyydessä (ka 1,6 ± SD 1,6), jotka olivat ainoat käyttäytymiskomponentit, joissa esiintyi aggressiivisuuden vakavinta muotoa (koira puree tai näykkää). Aggressio ihmisten kohtaamistilanteissa oli yhteydessä mm. koiriin kohdistuvaan pelkoaggressioon (rs = 0,39, p < 0,01), aggressioon käsiteltäessä (rs = 0,33, p < 0,01) sekä sosiaaliseen aggressioon (rs = 0,35, p < 0,01). Usein sosiaalistetut koirat olivat vähemmän pelkoaggressiivisia toisia koiria kohtaan (ka 0,8 ± SD 0,7) ja käsittelyaggressiivisia (ka 0,6 ± SD 0,6) kuin harvemmin sosiaalistetut (koiriin kohdistuva pelkoaggressio ka 1,1 ± SD 0,8, p = 0,01) (käsittelyaggressio ka 0,8 ± SD 0,7, p < 0,01). Kiihtymiskäyttäytymistä ilmeni suurella osalla aineiston koirista (40 %) melko voimakkaasti, käytös ei ollut yhteydessä aggressiiviseen tai pelokkaaseen käytökseen. Kiihtyneisyyttä ilmeni enemmän harrastuskoirilla (ka 1,5 ± SD 0,4) kuin koirilla, jotka eivät harrasta (ka 1,4 ± SD 0,4, p = 0,04), mikä saattaa liittyä työskentelyintoon. Tulosten johtopäätöksenä rottweilereiden aggressiivinen käyttäytyminen vaikuttaa olevan voimakkaasti kytköksissä pelkoon tai levottomuuteen sekä rodun puolustavaan käyttäytymiseen. Kohtaamistilanteissa ilmenevän aggressiivisuuden yhteys useisiin pelkoon ja aggressiivisuuteen liittyviin käyttäytymispiirteisiin saattaa olla yhteydessä käyttäytymisen liittymisestä koiran yleiseen epävarmuuteen. Sosiaalistamistiheys ja harrastuneisuus voivat vaikuttaa useisiin käytöspiirteisiin.

Ruoka-aineallergian esiintymistä koirilla Suomessa ei ole juurikaan tutkittu. Sairauden luotettava diagnostisointi on vaikeaa ja osa todellisista ruoka-aineallergioista jää tunnistamatta. Toisaalta taas diagnoosi saatetaan asettaa riittämättömin perustein. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää yleisimmät ruokaperäiset allergeenit, tutkia kaupallisen hypoallergeenisen ruuan käyttökelpoisuutta ruoka-aineallergian diagnostisoimisessa sekä selvittää korrelaatiota seerumin vasta-ainetasojen ja eliminaatio-provokaatiotestin välillä epäiltäessä ruoka-aineallergiaa koiralla. Näiden syventävien opintojen tutkimusosassa tutkittiin 32 ruoka-aineallergiseksi epäiltyä koiraa. Kaikki koirat testattiin ELISA-menetelmällä. Tällä pyrittiin seulomaan joukosta todennäköisimmin ruoka-aineallergiaa sairastavat koirat. Varsinaiseen ruokintakokeeseen valitut koirat siirrettiin syömään Walthamin Selected Protein- kuivamuonaa ja myöhemmin ne altistettiin eri ruoka-aineille. Lopuksi vertailtiin ELISA-testin ja varsinaisen ruokintakokeen antamien tulosten välistä korrelaatiota. Tutkimuksessa ELISA:n ja kliinisten ruokintakokeiden välinen vastaavuus oli kliinikon tarpeita ajatellen riittämätön. Tulosten perusteella päädyttiin siihen, että ainoa täysin luotettava tapa diagnostisoida koiran ruoka-ainellergia on suorittaa eliminaatio-provokaatio-ruokinta. Käytännössä tämä on erittäin työläs menetelmä ja vaatii erittäin hyvää yhteistyötä koiran omistajan ja eläinlääkärin välillä.

Hyönteisten myyminen ja tarjoaminen ihmisravinnoksi ei ole tutkielman kirjoittamishetkellä sallittua Suomessa. Hyönteisten ruokakäyttöä kohtaan kohdistuu kuitenkin suuria odotuksia, sillä hyönteisten kasvatuksesta toivotaan ympäristöystävällisempää ja tehokkaampaa vaihtoehtoa perinteiselle eläinperäisen proteiinin tuotannolle. Elintarviketurvallisuuden varmistamisen kannalta on tärkeää selvittää millaisia bakteereja elintarvikkeeksi kasvatetut sirkat kantavat, jotta mikrobiologisia riskejä voidaan ennaltaehkäistä. Elintarvikkeeksi kasvatettujen sirkkojen mikrobiyhteisöistä on kuitenkin tutkittu hyvin niukasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää elintarvikkeeksi kasvatettujen kotisirkkojen tyypillisen mikrobiyhteisön rakenne ja tunnistaa sirkoissa esiintyvien maitohappobakteerien valtalajeja. Mikrobiyhteisön rakenne selvitettiin seitsemästätoista sirkkanäytteestä käyttäen 16S rRNA-geeenin amplikonisekvenssianalyysiä. Sirkkanäytteissä mikrobiyhteisön valtalajeista keskimäärin 15% oli Enterococcus -sukua, 12% Porphyromonadaceae -heimoa, 12% Enterobacteriaceae -heimoa, 10% Lachnospiraceae -sukua, 7% Lactococcus -sukua, 6% Staphylococcus -sukua, 6% Bacteroides- sukua ja 5% Ruminococcaceae -heimoa. Yhteensä 24% bakteereista oli näytteissä harvinaisia, eli niitä oli kaikissa näytteissä alle 1%. Viidestätoista eri sirkkanäytteestä määritettiin aerobisten mikro-organismien, enterobakteerien, lämpökestoisten koliformisten bakteerien, maitohappobakteerien ja homeiden ja hiivojen pesäkelukumäärät. Näytteistä 5 kpl oli 24h paastonneista sirkoista ja 10 kpl paastoamattomista sirkoista. Aerobisten mikro-organismien pesäkelukumäärä oli paastonneissa sirkoissa keskimäärin 8,90 log pmy/g ja paastoamattomissa sirkoissa 8,17 log pmy/g, enterobakteerien määrä vastaavasti 6,52 log pmy/g ja 5,58 log pmy/g, koliformisten bakteerien 7,71 log pmy/g ja 4,24 pmy/g, maitohappobakteerien 7,89 pmy/g ja 7,72 pmy/g ja homeiden ja hiivojen 5,35 pmy/g ja 4,48 pmy/g. Maitohappobakteerien valtalajeja tunnistettiin ribotyypittämällä MRS-maljoilta valittuja bakteeri-isolaatteja. Näytteistä eristettiin yhteensä 72 maitohappobakteeri-isolaattia, joista 33 kpl oli paastonneista sirkoista ja 39 kpl paastoamattomista sirkoista. Isolaateista 13 kpl oli Enterococcus raffinosussta, 2 kpl Enterococcus faecalista ja 9 kpl Lactococcus garviaeta. Isolaateista 19 kappaletta ryvästyi enterokokkityyppikantojen rinnalle ja 4 kpl laktokokkityyppikantojen rinnalle. 25 isolaattia jäi kokonaan tunnistamatta. Tulosten perusteella ruokakäyttöön kasvatettujen sirkkojen mikrobiyhteisö koostuu laajasti eri bakteerilajeista. Suuri osa mikrobeista on todennäköisesti sirkkojen suoliston bakteereja, sillä monet lajit ovat varsinkin nisäkkäillä osa suoliston mikrobiomia. Sirkoissa on paljon elinkelpoisia bakteereja, ja maitohappobakteerit ovat niiden valtalajeja. Suuren mikrobimäärän takia sirkat voivat tarvita prosessointia, joka vähentää bakteerimäärää, jotta niiden säilyvyys voidaan taata. Mikrobimäärän vuoksi myöskään mikrobiologisten ohjausarvojen asettaminen käsittelemättömille sirkoille voi olla hankalaa, ja tulevaisuudessa ne kannattaakin määrittää ennemminkin prosessoiduille sirkoille. Raaoilta sirkoilta voidaan kuitenkin vaatia esimerkiksi salmonellavapautta, jota vaaditaan myös kaikilta lihatuotteilta.

Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus ruokinnan vaikutuksesta hevosen lisääntymiseen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella tutkimustiedon valossa ravinnon laadun ja eri ravintoaineiden vaikutuksia hevosen lisääntymiseen liittyvään fysiologiaan. Tutkielman aihepiiriin oli tarpeellista perehtyä, koska ruokinta on tärkeä osa siitoskäytössä olevien hevosten hyvinvointia ja sairauksien ennaltaehkäisyä ja se vaikuttaa sekä hevosten kestävyyteen jalostuskäytössä että lisääntymisen tehokkuuteen. Tutkielmassa esille tulleita asioita voi hyödyntää käytännössä jalostushevosten ruokinnan suunnittelussa. Tutkielman alkuun on koottu tiiviisti kirjallisuudesta löydetyt ruokintasuositukset siitostammalle ja jalostusoriille. Seuraavissa kappaleissa perehdytään ensin ruokinnan vaikutukseen oriin lisääntymiseen ja tämän jälkeen tamman lisääntymiseen vaikuttaviin ruokinnallisiin asioihin. Ruokinnalla on tutkimusten mukaan vaikutuksia oriin sukupuoliviettiin ja siemennesteen ominaisuuksiin. Eniten tutkimuksia on tehty ruokinnan vaikutuksesta oriin siemennesteen laatuun ja säilyvyyteen. Tärkeimmät siemennesteen laatuun ja kylmän kestävyyteen vaikuttavat ravintoaineet ovat monityydyttymättömät rasvahapot ja erilaiset hapettumisenestoaineet eli antioksidantit. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvatuissa tutkimuksissa monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttäminen sai aikaan kasvua siittiömäärässä siemensyöksyä kohden, laskua epänormaaleiden ja kuolleiden siittiöiden osuuksissa sekä nousua siittiöiden liikkuvuusominaisuuksissa etenkin 48 tunnin kylmäsäilytyksen jälkeen. Lisäksi tutkimuksissa todettiin merkittävimmät parannukset sellaisilla oriilla, joiden siemennesteen laatu ja kylmän kestävyys oli alun perin heikkolaatuisempi kuin muilla oriilla. Tällaiset oriit todennäköisesti saisivat parhaan hyödyn monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttämisestä ravintolisänä. Hyvän siemennesteen laadun ja säilyvyyden omaaville oriille ei edellä mainittujen ravintolisien syöttäminen todennäköisesti ole tarpeellista. Sopivan energian saannin ja sopivan kuntoluokan säilyttäminen ovat tärkeimmät asiat siitostamman ruokinnassa, koska nämä vaikuttavat eniten lisääntymisen onnistumiseen ja tehokkuuteen. Tämän vuoksi tamman energian saanti on saanut eniten huomiota tutkijoilta, ja tutkimuksen kohteina ovat olleet lihominen ja laihtuminen, maidon määrä ja laatu sekä tamman hedelmällisyys varsomisen jälkeen. Sopivassa tai korkeassa kuntoluokassa olevat tammat tiinehtyvät todennäköisemmin kuin laihat tammat. Tamman lihominen tai laihtuminen tiineyden aikana, tamman paino varsomisen aikaan tai tamman lihavuus tai laihuus vaikuttaa vain vähän varsan syntymäpainoon ja synnytyksen onnistumiseen. Tamman tuottaman maidon määrä voi laskea liikalihavilla, laihtuvilla ja hyvin laihoilla tammoilla. Tamman ravintoaineiden saanti näyttää vaikuttavan hyvin vähän maidon koostumukseen, vaan maidon laatuun vaikuttaa eniten tamman kuntoluokka.

Anaalirauhassairaudet ovat hyvin yleinen syy koirien eläinlääkärikäynteihin. Sairauden taustalla uskotaan olevan anaalirauhasten epänormaali rakenne tai toiminta, eritteen koostumus, ruokinta sekä ulosteen koostumus. Tutkimusta anaalirauhassairauksien taustasyistä ei juurikaan ole ja ruokinnan vaikutusta sairauden esiintyvyyteen ei ole koskaan tutkittu. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään anaalirauhasten normaalia anatomiaa ja normaalin anaalirauhaseritteen koostumusta, sekä anaalirauhassairauksia, niiden tyypillisiä oireita ja mahdollisia taustasyitä. Lisäksi käydään läpi koiran tarvitsemat ravintoaineet sekä yleisimmät ruokintatavat. Tutkimuksessa selvitettiin koiran pentu- ja nuoruusajan ruokinnan vaikutusta anaalirauhastulehduksen esiintyvyyteen myöhemmällä iällä. Oletuksena oli, että ruokinta vaikuttaa ulosteen koostumukseen ja ulosteen koostumus vaikuttaa anaalirauhasten normaaliin tyhjentymiseen. Tutkimus perustuu DOGRISK-kyselyn aineistoon. Kyselyssä kysyttiin kattavasti koiran pentu- ja nuoruusajan ruokinnasta sekä laajasti koiran sairauksista. Tutkimus toteutettiin tapaus-verrokkitutkimuksena, jossa sairastuneiden kontrolliryhmänä toimivat terveet koirat jotka eivät koskaan olleet sairastaneet anaalirauhastulehdusta. Sairastuneita koiria oli valitussa aineistossa 505 ja kontrolliryhmässä terveitä koiria 4188. Sairauden esiintyvyys oli tutkimuksen perusteella 10,8 %. Tutkimuksessa tutkittiin yksittäisten ruoka-aineiden ja niiden antotiheyden yhteyttä sairastuvuuteen. Altistavat tekijät ja riskitekijät analysoitiin logistisella regressioanalyysilla. Tulosten perusteella molemmissa ikäryhmissä suojaavana tekijänä oli raakaruuan syöttäminen koiralle. Pentuaikana riskitekijänä sairastuvuudelle oli kypsennetyn kotiruuan syöttäminen. Eroja sukupuolten välillä ei ollut. Raakaruokinta etenkin koiran pentuaikana jakaa mielipiteitä, mutta ainakin tämän tutkimuksen perusteella sillä on terveyttä edistävä vaikutus ainakin anaalirauhastulehduksen osalta. Tuloksia riski- ja suojaavista tekijöistä voi pitää aineiston suuren koon takia luotettava. Yksittäisten ruoka-aineiden ristiintaulukoinnin tulokset ovat vain suuntaa-antavia.

Emolehmien määrä Suomessa on lähes kaksinkertaistunut noin kahdessa vuosikymmenessä. Emolehmäkarjojen laidunnus altistaa eläimet loisinfektioille. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa ruuansulatuskanavan loisten esiintyvyyttä laidunkaudella suomalaisissa emolehmäkarjoissa emolehmillä, hiehoilla ja vasikoilla. Lisäksi selvitettiin rutiininomaisten näytteenottojen tarpeellisuutta ja toimivuutta nautojen terveydenhuollon apuna. Vastaavaa kartoitusta ei ole tehty Suomessa aiemmin, ja se toteutettiin osana Satafoodin Rotukarjahanketta. Hypoteesina oli, että sekä emolehmiltä, hiehoilta että vasikoilta löytyy ruuansulatuskanavan loisia ja että nuoremmilta eläimiltä niitä löytyy enemmän kuin vanhemmilta. Tutkimukseen osallistui 14 vapaaehtoista emolehmätilaa. Tilalliset keräsivät näytteet kahdesti kesän aikana, 1. näytteenotto suoritettiin 3–4 (max 5) viikon kuluttua laitumelle laskusta ja toiset näytteet 8 viikkoa ensimmäisen näytteenoton jälkeen. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 248 eläintä (97 vasikkaa, 96 emoa, 55 hiehoa). Näytteistä tutkittiin MacMaster-menetelmällä Eimeria-lajien esiintyvyys ja määrä (ookystia per gramma ulostetta = opg) sekä seuraavien loismatojen munien määrä (eggs per gram faeces = epg): Trichostrongylidea-yläheimon madot, Strongyloides papillosus, Capillaria spp. ja Trichuris spp.. Kaikilla vasikoilla havaittiin kokkidiookystia joko 1., 2. tai molemmilla näytteenottokerroilla. 1. näytteenottokerralla infektoituneita vasikoita oli 97 % ja 2. näytteenottokerralla 93 %. Hiehoilla prevalenssi oli 80 % ja 67 % ja emoilla 45 % ja 27 %. Sekä vasikoilla että hiehoilla määrät (opg) pienenivät näytteenottojen välillä (p < 0,001 and p = 0,007). Patogeenisia Eimeria-lajeja havaittiin >75 %:ssa vasikoiden näytteistä. 1. näytteenotossa ripulia esiintyi 8,3 % vasikoista ja 2. näytteenottokerralla 3,8 % vasikoista, tuloksilla ei ollut yhteyttä ookystien määrään. 2. näytteenottokerralla rantalaitumella olevilla vasikoille oli korkeammat opg:t kuin ei-rantalaitumella olevilla (880 opg vs. 220 opg, p = 0.009). Tuotantomuodolla (luomu/tavanomainen tuotanto) ei ollut vaikutusta ookystamääriin tai esiintyvyyteen. 1. näytteenotossa todettiin Trichostrongyloidea -yläheimon matoja keskimäärin 88 epg, merkittäviä määriä (>300 epg) todettiin 10 %:lla vasikoista. Strongyloides papillosus -munia todettiin 21 %:lla vasikoista. 2. näytteenotossa todettiin Trichostrongyloidea-yläheimon matoja vasikoilla keskimäärin 179 epg, >300 epg todettiin 17 %:lla vasikoista. Strongyloides papillosus -munia todettiin vähäisinä määrinä 6 %:lla vasikoista. 2. näytteenotossa todettiin myös Moniezia sp. -munia 4 %:lla eläimistä. Molemmissa näytteenotoissa muita loismatoja todettiin vain vähäisinä määrinä. Vaikka vasikoiden Eimeria-prevalenssi oli korkea, kokkidiookystien määrä oli kohtalainen ja oireet vähäiset. Laskevat opg:t 1. ja 2. näytteenottokerran välillä viittaavat osittaisen immuniteetin vahvistumiseen kesän aikana Eimeria-lajien osalta.