Browsing by Title
Now showing items 1258-1277 of 1351
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Avhandlingen innehåller en forskningsdel samt en litteraturöversikt. I litteraturöversikten presenteras olika metoder som använts för utvärdering av kronisk smärta hos katter. Främst behandlas olika typer av frågeformulär, med vikt på frågeformulärets format, smärtskalor och vilka frågor som använts. Ännu finns inget validerat frågeformulär, men en sådan skulle kunna vara till nytta vid bedömning av smärta både för kliniskt bruk och i forskningssyfte. Också andra metoder för utvärdering av kronisk smärta presenteras, och för- och nackdelar med dessa diskuteras. I avhandlingen behandlas också osteoartros som ett typiskt exempel på kronisk smärta hos katter. I forskningsdelen undersöktes frågeformulär som kattägare svarat på. Frågeformulären härstammade från två tidigare gjorda studier. Totalt användes 205 frågeformulär. I den ena studien röntgades katterna också för att undersöka förekomst av höftledsdysplasi, och i den andra studien utvärderades smärta också genom palpering och med värmekamera. Frågeformulären analyserades med principiell komponentanalys, som är en form av faktoranalys. Man ville undersöka vilka smärtrelaterade frågor som har ett samband, och på så vis bildar en komponent, och fundera ut vad sambandet kan vara. Denna metod har ingen använt tidigare vid undersökning av frågeformulär på katter, åtminstone inte vad författaren vet om. I resultatet från faktoranalysen kunde man se att frågorna för katterna med smärta grupperades logiskt och bildade komponenter. För alla frågor som hörde till en viss komponent kunde man tydligt se att de hade något gemensamt. Till exempel kunde man se att alla aktiviteter som kräver användning av bakben grupperades till en komponent. Sambandet mellan frågorna är förstås hypoteser, och kräver ytterligare forskning. Resultaten från faktoranalysen kan vara till nytta vid kliniskt bruk då man vill lokalisera smärta hos katter. I faktoranalysen kan man se vilka frågor som är bäst att ställa åt ägaren, då man misstänker att katten har smärta på något visst ställe. Resultaten kan också användas som hjälp då man försöker utvärdera smärta utifrån frågeformulär för enskilda katter.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Denna studie behandlar s.k. pressöverdragna (press-coated) tabletter, som kontrollerat frigör läkemedel. Tabletterna är tvådelade, besteende av en kärntablett och ett ytlager. Både kärna och ytlager innehåller läkemedel (furosemid), men enbart ytlagret innehåller polymeren hydroxipropylmetylcellulosa (HPMC), som reglerar läkemedlets frigörelse från tabletten. Läkemedelsfrigörelsen från en dylik tablett sker i tv&arin ; faser; en långsammare första fas påföljs av en märkbar ökning i frigörelsetakten. Huvudmålsättningen med studien var att undersöka regleringen av furosemidfrigörelsetakten vid användning av en alkaliserande faktor, dvs. kaliumkarbonat. Det har påvisats att en tillsats av kaliumkarbonat är nödvändig för att åstadkomma tillräcklig frigörelse och absorption av furosemid från ett dylikt tablettpreparat. Den optimala mängden kaliumkarbonat var kemiskt ekvivalent med furosemidmängden i tabletten. Denna slutsats baserar sig på både in vitro- och in vivo-undersökningar på hundar. Polymeren i ytlagret påverkade även den läkemedelsfrigörelsen och absorptionen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
-
(2021)Canine uveal melanoma (UM) usually manifests as a slowly developing, darker pigmented and well distinguishable mass in the iris. Less than a third of them are considered malignant, which is much less than with other melanocytic cancers. In contrast, in humans, 90% of UM occurs in the choroid and half of the patients eventually develop aggressive and often lethal metastases. Understanding the disease process and genetic background in dogs might also help us further the knowledge and improve the treatment options of humans. There is a hereditary component to the oncogenesis of the UM: the disease is more common in a Caucasian race and is also found in certain families. It is also more prevalent in certain dog breeds; Labrador Retrievers seem to be overrepresented. Several susceptibility genes have been identified in humans. One with the strongest association with UM is a tumor suppressor gene BAP1, which is dysfunctional or missing in nearly half of the human uveal melanomas. This gene is a so-called secondary driver of the UM and mutations in it spark the metastasizing process. There is a germline mutation of BAP1 in fourth of Finnish UM families and these mutations are also connected to various other cancers. Moreover, BAP1 shows over 98% protein product homology and almost 80% mRNA homology between dogs and humans, making it an appealing study target also for canines. Should a single variant account for high UM risk, a DNA test could be developed to be used in breeding and veterinary diagnostics. In this work, I mapped the BAP1 germline mutations of seven Labrador Retrievers with diagnosed uveal melanomas or melanocytomas. It was found that four dogs shared the same set of five heterozygous single nucleotide variants (SNV). One of the SNVs within exon 17 was synonymous, g.37,363,076G>A, p.(Ser721Ser), while the other four SNVs were intronic, residing close to exons 4, 10, 11 and 14. In the future, variant comparisons with healthy Labradors are needed to study the role of the identified variants for the development of UM, as the SNVs now found could also just be a part of a common variation in the Labrador Retriever gene pool. To grasp a bigger picture of the UM tumor development, the tumors themselves should also be analyzed for somatic mutations. Moreover, when we know that the disease is likely affected by over a hundred genes, studying just one gene is unnecessarily self-restricting. Modern full genome sequencing techniques should be used for catching all the predisposing genes simultaneously.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Arbetet består av tre delar, en litteraturöversikt, en retrospektiv undersökning och en uppföljning av akuta uveiter. I litteraturöversikten behandlas uveas anatomi och fysiologi, olika uveiters etiologi, kliniska symptom, diagnos, vårdmetoder samt följdsjukdomar och komplikationer. I den retrospektiva delen skickades frågeformulär tillägare, vars hundar hade insjuknat i och tillfrisknat från uveit. Man kunde konstatera att en stor del av uveiterna hade traumatisk bakgrund. De av ägarna oftast observeradesymptomen utgjordes av kisande, rodnad, tårflöde och ett blåaktigt corneaödem. Återfallsprocenten var hög, medan sjukdomen inte så lätt spreds till det friska ögat. Över hälften av fallen klarade sig ed ett besök hos veterinär. Uppföljningen av de akuta uveiterna behandlas här endast som fallbeskrivningar på grund av de olika fallens särart. Uveiterna följdes regelbundet upp med klinisk undersökningmed spaltlampa, oftalmoskop, tonometer, flueresceinfärgning, skrapprov från cornea samt blodprovdär man undersökte leukogram, glukos- och ureahalt. Tyvärr förblev många etiologier ett mysterium och därför kan allmänt konstateras att en grundlig undersökning, samt uppföljning är av yttersta vikt vid behandling av uveiter samtidigt som det möjliggör en tidig observation av eventuella komplikationer.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Luonnonlohikantojen säilyminen ja kalastus ovat riippuvaisia vesiviljelyssä kasvatettujen kalanpoikasten istuttamisesta luonnonvesistöihin. Nykymenetelmillä istustustulokset ovat kuitenkin olleet heikkoja: viljeltyjen kalanpoikasten kuolleisuus luonnossa on suurempaa kuin villipoikasten. Kalat eivät opi vesiviljelyn staattisessa ympäristössä luonnossa tarvittavia selviytymiskeinoja. Myös geneettinen monimuotoisuus ja populaation valmius sopeutua luonnonoloihin heikkenee laitoksissa. Istukaskalojen laatua on pyritty parantamaan kehittämällä luontoa mukailevia, virikkeellisiä laitoskasvatusympäristöjä. Vaihtelevan kasvatusympäristön ja luonnonemotaustan on esitetty myös edistävän lohikalojen kasvatusaikaista terveyttä. Kasvatusolosuhteet ja niiden aiheuttama valintapaine muokkaavat kalan ja taudinaiheuttajan ominaisuuksia, mm. vastustuskykyä ja virulenssia, jotka määrittävät, millainen isäntä-patogeeni -vuorovaikutuksesta muodostuu. Loiset ja muut taudinaiheuttajat lisäävät tuotantokustannuksia ja -tappioita vesiviljelyssä, joten tehokkaita tautitorjuntamenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Merkittäviä patogeeneja istukaskasvatuksessa ovat mm. Ichthyophthirius multifiliis -loinen (Ich) ja Flavobacterium columnare -bakteeri. Tutkielmassa tarkasteltiin, kuinka kasvatusympäristö ja kalakantojen laitostuminen vaikuttavat tarttuvien tautien esiintymiseen ja kasvatusaikaiseen kuolleisuuteen lohen istukaskasvatuksessa. Kokeellisessa osassa selvitettiin kuolleisuuden, loisprevalenssien ja loisinnan intensiteetin eroja tavanomaisen ja virikkeellisen kasvatusmenetelmän sekä villi- ja laitosemotaustaisten kalojen välillä. Hypoteesina oli, että loisinfestaatio ja kokonaiskuolleisuus ovat vähäisempiä luonnon- kuin laitosemojen poikasilla, ja vastaavasti virikkeellisessä kuin tavanomaisessa kasvatusmenetelmässä. Tutkimus toteutettiin kalantutkimusasemalla Paltamossa kesällä 2010. Kussakin 16 tutkimusaltaassa oli kokeen alussa 2500 Torniojoen merilohenpoikasta. Altaat jaettiin emo- ja kasvatustaustan osalta neljään käsittelyyn: "laitos-standardi" (LS), "villistandardi" (VS), "laitos-virike" (LV) ja "villi-virike" (VV). Virikealtaat luotiin suojapaikoin ja veden virtausta muuntelemalla. Ulkoloisten laji ja määrä tutkittiin iholimanäytteistä mikroskoopilla. Loisinfestaation ja kasvatusmenetelmän sekä emotaustan yhteydet määritettiin Fisherin eksaktilla testillä. Allaskohtaista kuolleisuutta seurattiin kalantutkimuslaitoksen kirjanpidon avulla. Kuolleisuuskuvaajat laskettiin taulukkolaskentaohjelmassa. Loisprevalenssien ja kuolleisuusprosenttien tilastollinen merkitsevyys määritettiin binomiaaliseen jakautumiseen perustuvan 95 % luottamusvälin avulla. Tutkimuksessa todettiin vahvoja trendejä kuolleisuuden, Ich-infestaation, emotaustan ja kasvatuksen yhteyksistä: Ich-loista esiintyi enemmän laitos- kuin villipoikasissa ja standardi- kuin virikealtaissa. Trichodina-loisen ja Flavobacterium columnare -bakteerin osalta trendit olivat päinvastaisia. Flavobakteeritartunta vaikutti altaiden loistautidynamiikkaan. Tulokset eivät ole yksiselitteisiä. Altaiden väliset erot, muut tarttuvat taudit ja kalayksilön loisinfestaation riippuvuus olosuhteista sekä fysiologisesta tilasta tulisi ottaa paremmin huomioon tutkimusasetelmassa ja tutkittavien altaiden määrässä. Saatu ymmärrys tarttuville taudeille otollisista olosuhteista auttaa suunnittelemaan niiden ehkäisyyn tähtäävää jatkotutkimusta. Tulokset viittaavat virikkeellistämisen vähentävän Ich-loisen esiintymistä kasvatusaikana. Ich:n torjuntaan on etsitty tehokasta ja kestävää ratkaisua; virikkeellistä kasvatustapaa voisi soveltaa taudin torjumiseen muissakin makean veden kalankasvatuksen muodoissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Kirjallisuuskatsauksessa on tutustuttu vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön toksisuustestauksessa. Vaihtoehtoisilla menetelmillä tarkoitetaan menetelmiä, joilla voidaan vähentäätestaukseen käytettävien eläinten määrää, eläinten kärsimystä jajoilla voidaan korvata eläinten käyttöä viranomaisten vaatimissatuotteiden turvallisuustutkimuksissa. Vaihtoehtoisia menetelmiä ovat mm. sytotoksisuustutkimukset soluviljelmässä, alempien eliöiden kuten bakteereiden, alkueläinten ja hyönteisten käyttö, kananalkioiden käyttö ja aineen toksisuuden ennustaminen fysikaalis-kemiallisten ja rakenneominaisuuksien perusteella. Myös testausvaatimusten yhtenäistämisellä ja nykyisten testimenetelmien modifioinnilla voidaan testaukseen käytettävien eläinten määrää ja niiden kärsimystä vähentää. Ennenkuin vaihtoehtoisia testimenetelmiä voidaan sisällyttää virallisiin testausohjeistoihin, täytyy niiden luotettavuus olla riittävän hyvin osoitettu eli testi täytyy olla valikoitu. Testin tulee olla hyvin toistettavissa eri laboratorioissa ja sen toksisuuden ennustamiskyvyn tulee olla riittävän hyvä. Tällä hetkellä vaihtoehtoisia menetelmiä ei vielä ole validoituniin hyvin, että niillä voitaisiin korvata eläinten käyttöä virallisissa testausohjeistoissa. Niiden käyttö on rajoittunut tuotantolaitosten sisällä tapahtuvaan aineiden karsintaan tuotekehittelyvaiheessa sekä aineiden seulontaan ennen virallista toksisuustestausta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Lypsylehmien yksilöllinen väkirehuruokinta pihattonavetassa voidaan toteuttaa käyttämällä tietokoneohjattua väkirehuautomaattia eli kioskia. Suomessa yleisesti käytössä oleva kioskimalli on takaa avoin, jolloin yhden lehmän ollessa kioskissa muut lehmät pääsevät vapaasti puskemaan sitä. Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon kioskilla esiintyy häirintää ja kuinka usein häirintä johtaa kioskikäynnin keskeytymiseen. Häirinnäksi katsottiin kioskissa olevaan lehmään kohdistuneet fyysiset kontaktit; puskeminen ja painaminen. Lisäksi tutkittiin, tulevatko jotkut lehmät muita enemmän häirityiksi tai häiritsevätkö jotkut lehmät muita lehmiä kioskilla keskimääräistä enemmän. Tutkimukseen kuului kolme vaihetta ja se tehtiin pihattonavetassa, jossa 42 lypsylehmän laumaa tarkkailtiin väkirehukioskien viereen rakennetuilta lavoilta yhteensä 54 tunnin ajan. Kioskissa olevaa lehmää häirittiin keskimäärin 38-50 %:lla kioskikäynneistä. 89-92 %:ssa tapauksista häirintä johti käynnin keskeytymiseen. Kaikista kioskikäynneistä keskeytyi häirinnän takia 34-45 %. Rajoitetulla ruokinnalla olevat lehmät häiritsivät muita lehmiä kioskilla keskimääräistä enemmän. Häirinnän vähentämiseksi kioskin rakennetta voisi parantaa lisäämällä kioskin takaosaan portin, joka estäisi muita lehmiä puskemasta kioskissa olevaa lehmää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Pihatoissa väkirehun jakoon käytettävä, takaa avoin kioskimalli sallii kioskissa olevan lehmän häirinnän. Häirinnän seurauksena lehmä saattaa keskeyttää kioskikäyntinsä. Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää menettääkö lehmä väkirehuaan kioskilla tapahtuvan häirinnän vuoksi, saavatko lehmät ylimääräistä väkirehua ajamalla muita pois kioskilta ja onko kioskilla tapahtuvalla häirinnällä yhteyttä maidontuotantoon. Tutkimuksessa oli mukana 42 lypsylehmää. Niiden käyttäytymistä kahdella kioskilla seurattiin yhteensä 54 tunnin ajan. Tutkimuksen aikana havaittiin käynnin usein keskeytyvän häirinnän vuoksi kioskin annosteltua lehmälle väkirehua. Tällöin väkirehua jäi useammin syömättä kuin tapauksissa, joissa lehmä sai syödä väkirehunsa rauhassa. Toisen lehmän väkirehun syönnin keskeyttänyt lehmä sai ylimääräistä väkirehua menemällä itse seuraavana kioskiin 63 %:ssa keskeytyksistä. Häirinnällä ja tuotoksella ei havaittu yhteyttä tutkimuksessamme.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Syventävien opintojen kirjallisuusosassa kerrataan aluksi märehtijän aineenvaihdunnan erityispiirteitä. Kirjallisuusosassa tarkastellaan myös maidontuotannon käynnistymisen aiheuttamia aineenvaihdunnallisia muutoksia poikimisen jälkeen. Energiavajeen ja hedelmällisyyden välistä yhteyttä pyritään selvittämään kirjallisuuden pohjalta. Kirjallisuuden perusteella voimakas maitotuotos voi johtaa poikimisen jälkeen suurimman maitotuotoksen aikaan niin suureen energiavajeeseen, että lehmien hedelmällisyys heikkenee. Hedelmällisyyden heikkeneminen johtuu puutteellisesta LH-erityksestä, mutta energiavaje voi vaikuttaa hedelmällisyyteen myös monilla muilla mekanismeilla. Ruokinnalla voidaan vaikuttaa hedelmällisyyteen energiataseen välityksellä. Syventävien opintojen kokeellisen osan tavoitteena oli selvittää, voidaanko väkirehun määrää lisäämällä tai glukogeenisen liuosrehun avulla parantaa lehmien hedelmällisyyttä. Liuosrehun saannin ja väkirehulisäyksen tarkoituksena oli parantaa lehmän energiatasetta poikimisen jälkeen. Tutkimuksen kokeellinen osuus suoritettiin osana Helsingin yliopiston Kotieläintieteen laitoksen tutkimusta, jossa verrattiin lisärehujen vaikutusta maitotuotokseen. Koe järjestettiin 32 lehmän koeaineistolla altistuslähtöisenä etenevänä kohorttitutkimuksena, joissa kohortteina oli neljä kahdeksan lehmän ruokintaryhmää. Lisäämällä väkirehun määrää tai käyttämällä glukogeenista liuosrehua lehmien energiatase parani merkitsevästi. Parempi energiatase ilmeni veren glukoosipitoisuuden nousuna ja ketoaineiden määrän laskuna, mutta veren insuliinitaso ei silti noussut. Parempi energiatase yhdistyi merkitsevästi parempaan hedelmällisyyteen. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä väkirehun tai liuosrehun lisäämisen ja hedelmällisyyden välillä ei silti todettu. Suuresta yksilöllisestä vaihtelusta johtuvan hajonnan vuoksi tilastollisesti merkitsevän yhteyden havaitseminen vaatisi suuremman tutkimusaineiston käyttämistä. Tyhjäkausi näytti kuitenkin lyhenevän molempien ruokintatekijöiden vaikutuksesta niin voimakkaasti, että on todennäköistä, ettei tulos johdu pelkästä sattumasta. Ensikoilla laihtuminen poikimisen jälkeen liittyi merkitsevästi pidempään tyhjäkauteen. Liuosrehun saannista vaikutti olevan enemmän hyötyä ensikoiden, kuin vanhempien lehmien hedelmällisyydelle. Korkea maitotuotos liittyi koeaineistossa vanhemmilla lehmillä merkitsevästi lyhyeen tyhjäkauteen ja siten parempaan hedelmällisyyteen. Ensikoilla korkea maitotuotos liittyi jonkin verran heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Pohdintaosuudessa mietitään tulosten pohdinnan lisäksi mahdollisuuksia parantaa hedelmällisyyttä ruokinnallisten ja hoidollisten menetelmien avulla. Lisäksi siinä pohditaan ruokintaperäisten hedelmällisyysongelmien selvittelyyn liittyviä asioita, maitotuotoksen ja hedelmällisyyden välistä yhteyttä ja jalostuksen merkitystä hedelmällisyydelle. Lopuksi on pohdittu hedelmällisyyden tutkimiseen liittyviä asioita ja mahdollisia uusia tutkimuskohteita.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Välilevytyrä on erityisesti mäyräkoiralla yleisesti esiintyvä sairaus. Välilevytyrät luokitellaan kahteen päätyyppiin, jotka ovat Hansen tyyppi I ja Hansen tyyppi II. Mäyräkoirilla esiintyy tyypillisesti tyypin I välilevytyrää, jossa välilevyn ulko-osan syykehä eli annulus fibrosus repeytyy ja purkautuu selkäydinkanavaan välilevyn rappeumamuutosten seurauksena. Välilevy tyräytyy mäyräkoirilla yleisimmin rinta-lannerangan alueella. Välilevytyrän oireet ovat seurausta selkäydin- ja hermovaurioista. Oireet voivat vaihdella lievästä selkäkivusta vakaviin neurologisiin puutoksiin. Ihmisillä on tutkittu paljon alaselkäkivun ja selän alueen sairauksien sekä vammojen yhteyttä selkälihasten kokoon ja koostumukseen. Selkälihasten koon muutosten ja rasvoittumisen uskotaan olevan merkkejä selkälihasten rappeutumisesta. Selkälihasten rappeutumisen taas uskotaan lisäävän riskiä kipuoireille ja vammautumiselle. Selkälihasten ominaisuuksien ja vauriomekanismien tunteminen on tärkeässä osassa suunniteltaessa yhä parempia ja tehokkaampia kuntoutusmenetelmiä selkärangan alueen sairauksista kärsiville potilaille. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää välilevytyrän yhteyttä selkälihasten kokoon ja koostumukseen mäyräkoirilla. Koirilla selkärangan alueen sairauksien yhteyttä selkälihasten ominaisuuksiin ei toistaiseksi ole tutkittu kattavasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada lisätietoa välilevytyrään sairastuneiden mäyräkoirien selkälihasten ominaisuuksista. Tavoitteena oli myös, että tietoa pystyttäisiin hyödyntämään jatkossa sairaudesta toipuvien koirien kuntoutuksessa. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä. Tutkimuksessa oli mukana 14 välilevytyrään sairastunutta mäyräkoiraa ja 10 tervettä mäyräkoiraa. Selkälihasten Musculus (M.) multifidus ja M. longissimus poikkipinta-alat ja selkälihaksensisäisen rasvan määrää kuvaavat selkälihaksen intensiteettiarvot mitattiin T1-painoitteisista magneettikuvista. Ryhmien välistä eroa selkälihasten poikkipinta-alassa ja selkälihaksensisäisen rasvan määrässä analysoitiin käyttäen riippumattomien ryhmien t-testiä sekä Mann-Whitney U -testiä. Selkälihasten sisäisen rasvan määrä oli suurempi välilevytyrään sairastuneilla mäyräkoirilla, kuin terveellä vertailuryhmällä (p < 0,001). Selkälihasten poikkipinta-alassa ei havaittu eroa ryhmien välillä. Tutkimuksen tulosten perusteella selkälihakset olivat rasvoittuneemmat välilevytyrään sairastuneilla mäyräkoirilla terveeseen vertailuryhmään verrattaessa. Terveet mäyräkoirat olivat välilevytyrään sairastuneita mäyräkoiria nuorempia, mikä saattoi vaikuttaa merkittävästi tuloksiin. Ikävaikutuksen ja selkälihasmuutosten merkittävyyden arvioimiseksi aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyyttä Suomen saksanpaimenkoirapopulaatiossa. Radiologisten muutosten lisäksi kiinnitettiin huomiota aineiston koirien sukulaisuussuhteisiin. Tutkimus tehtiin Saksanpaimenkoiraliitto ry:n pyynnöstä. Tutkimusaineisto koostui aikavälillä 9/ /2007 virallisesti lonkkakuvatuista saksanpaimenkoirista, joilla oli kuvien tarkastelun yhteydessä havaittu selkämuutos. Tässä tapauksessa selkämuutoksella tarkoitettiin selvää poikkeavuutta normaalirakenteesta lannerangan loppuosan tai ristiluun alueella. Kuvista kirjattiin ylös välimuotoisen lanne-ristinikaman tyyppi, poikkihaarakkeiden muoto, symmetrisyys, lantion kiertyminen, lantion muuttunut kulma selkärankaan nähden ja risti-suoliluunivelen pituuden vaihtelut. Lisäksi kirjattiin muut havaitut muutokset, kuten silloittuma. Aineiston koirien sukulaisuussuhteita tarkasteltiin etsimällä aineistosta pentuesisaruksia sekä suoraan alenevassa polvessa esiintyviä sukulaisia. Tutkimuksen oletuksena oli, että välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyys aineistossa on todellista arvoa pienempi, johtuen aineiston valikoitumisesta. Aikaisempien tutkimusten perusteella aineistosta oletettiin löytyvän viitteitä perinnöllisyydestä. Tutkimukseen saatiin mukaan 267 koiraa. Koirista välimuotoisen lanne-ristinikaman suhteen normaaleja oli kymmenen (3,8 %), puuttuvia kuvia neljä (1,5 %), liian huonolaatuisia kuvia neljä (1,5 %) ja rajatapauksia 23 kappaletta (8,7 %). Rajatapauksella tarkoitettiin välimuotoisen lanne-ristinikaman muotoa, jossa vain ensimmäisen ristinikaman okahaarake oli irtautunut ristiluun harjusta. Varsinaisia välimuotoisia lanneristinikamia oli 223 (84 %), rajatapaukset huomioiden 246 kappaletta (92 %). Välimuotoisen lanne-ristinikaman omaavista koirista narttuja oli 120 (54 %) ja uroksia 103 kappaletta (46 %). Tutkimuksen perusteella välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyys oli 2,9 %. Saatu esiintyvyys tässä tutkielmassa oli todennäköisesti selvä aliarvio todellisesta tilanteesta. Tutkimusaineisto koostui suurimmaksi osaksi välimuotoisen lanne-ristinikaman vakavammista muodoista, jotka ovat olleet helpommin havaittavissa. Sukutaulujen perusteella välimuotoinen lanne-ristinikama näytti periytyvän hyvin voimakkaasti sukupolvelta toiselle. Tutkimuksen tulokset olivat odotetun mukaisia ja vertailukelpoisia aikaisempien ulkomaisten tutkimusten kanssa.
-
(2020)Tämä lisensiaatintutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen välitysvasikoiden maternaalisten vasta-aineiden tasosta ja niiden vaikutuksesta vasikoiden sairastuvuuteen ja kasvuun. Tutkielma on tehty osana laajempaa tutkimusta, jossa selvitettiin hengitystierokotusten tehoa välitysvasikoilla. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan, mitä passiivisen immuniteetin siirtymiseen vaikuttavista tekijöistä tällä hetkellä tiedetään ja millainen merkitys niillä on vasikoiden terveyden kannalta. Erityisesti asiaa tarkastellaan suomalaisten lihantuotantoa varten kasvatettavien välitysvasikoiden terveyden näkökulmasta. Tutkimuksen hypoteesina oli, että merkittävällä osalla vasikoista olisi riittämätön passiivinen immuniteetti, mikä lisäisi näiden vasikoiden sairastuvuutta ja heikentäisi kasvua. Aineistona oli 497 välitysvasikkaa satakuntalaisella vasikkakasvattamolla. Eläinlääkäri teki vasikoille yleistutkimuksen vasikoiden saavuttua tilalle ja juuri ennen juotolta vieroittamista. Molemmilla käynneillä otettiin verinäytteet. Tilalliset lääkitsivät vasikat omalta terveydenhuoltoeläinlääkäriltään saamiensa ohjeiden mukaan tulehduskipulääkkeellä tai tulehduskipulääkkeellä ja antibiootilla. Lääkitystietoja kerättiin välikasvatuskauden loppuun. Vasikoiden IgG- eli immunoglobuliinipitoisuuden keskiarvo oli 10,2 g niiden tullessa tilalle (keski-ikä 19 päivää). 55 prosentilla vasikoista oli riittämätön passiivinen immuniteetti, kun viiterajana käytettiin arvoa 10 g/l. Vasikoista 31 prosenttia sairasti hengitystietulehdusta tilalle tullessaan ensimmäisellä käynnillä tehdyn yleistutkimuksen perusteella. Juottokauden lopulla toisen tilakäynnin aikaan vastaava luku oli 41 %. Juotto- ja välikasvatuskauden aikana tutkimuksen 497 vasikkaa saivat yhteensä 443 antibioottikuuria, joista hengitystietulehduksen takia aloitettiin 51 %, sorkkavälin ajotulehduksen takia 23 % ja loput muun tulehduksen tai kuumeen takia (26 %). 36 % vasikoista ei saanut seurantajaksolla yhtään antibioottikuuria, 41 % sai yhden, 21 % kaksi ja kolme kuuria sai 2 % vasikoista. Koko seurantajakson hoitoprosentti oli 89 %. Suurin osa sairastumisista tapahtui heti kasvattamoon saapumisen jälkeen. Tutkimuksen aikana kuoli 12 vasikkaa eli kuolleisuus oli 2,4 %. Vasikoiden päiväkasvu juottokauden aikana oli keskimäärin 631 g ja koko seurantajakson aikana 1146 g. Tilastollisessa analyysissä havaittiin, että korkeampi IgG-pitoisuus oli negatiivisesti yhteydessä sairastumiseen (odds ratio, OR 0,963, p-arvo 0,026). Sen sijaan IgG-pitoisuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta päiväkasvuun, toisin kuin useissa aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu. Mahdollisia syitä tälle voivat olla maternaalisten vasta-aineiden spesifisyys oman kotitilan patogeenejä kohtaan, jolloin ne eivät suojaa kasvattamon muiden vasikoiden kantamia patogeenejä vastaan. Lisäksi sillä, kuinka lieväoireisille vasikoille aloitettiin lääkitys, voi olla vaikutusta. Tutkimuksen tulos oli siis osittain hypoteesin mukainen, osittain ei.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää salmonellatartuntojen esiintyvyys LSO Foods Oy:n toiminta-alueen nautakarjoissa ja seurata salmonellasaneerauksien onnistumista salmonellapositiivisilla tiloilla. Salmonellapositiivisten tilojen löytymisen myötä voitiin myös ehkäistä tartunnan leviäminen välitysvasikoiden mukana lihanautakasvattamoihin. Tutkimuksen ajankohta oli vuosi 1997. Salmonella-bakteeria etsittiin bakteriologisin menetelmin lantanäytteistä. Tuottajat ottivat itse karjoistaan enintään kaksi yhteislantanäytettä, joista kumpikin sisälsi enintään 20 naudan ulostetta. Tutkimuksessa oli mukana 1774 tuottajaa, jotka vuonna 1996 olivat myyneet vasikoita LSO Foods Oy:n eläinvälitykselle. 1343 tilaa eli 75,7 % tuottajista lähettivät näytteet tai kirjallisen tutkimustodistuksen. Salmonellapositiivisia välitysvasikoita myyviä tiloja löydettiin kaksi kappaletta eli 0,15 % tutkituista tiloista. Näiden tilojen löytymisen myötä tutkittiin yhteislantanäyttein myös ne kahdeksan lihanautakasvattamoa, jotka viimeisen vuoden aikana olivat saaneet LSO Foods Oy:n eläinvälityksen kautta vasikoita kyseisiltä tiloilta. Vain yksi lihanautakasvattamo todettiin salmonellapositiiviseksi. Kaikkien kolmen salmonellapositiivisen tilan salmonellasaneeraukset onnistuivat alle kahdeksassa kuukaudessa. Kirjallisuuskatsaus käsittelee vasikoiden salmonellatartuntaa, nautakarjojen salmonellasaneerausta sekä Suomen ja muun maailman salmonellatilannetta.
-
(2022)Häiriötilanteet ovat uhkia tai tapahtumia, jotka vaarantavat yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Niiden hallinta vaatii viranomaisten ja muiden toimijoiden tavallista laajempaa tai tiiviimpää yhteistoimintaa ja viestintää. Varautumisella pyritään pitämään häiriötilanteiden vaikutukset mahdollisimman vähäisinä ja varmistamaan tärkeiden toimintojen jatkuminen kaikissa tilanteissa. Siihen kuuluu jatkuva riskien arviointi ja toiminnan suunnittelu ja harjoittelu mahdollisten häiriötilanteiden varalta etukäteen. Sen perustana Suomessa on kokonaisturvallisuuden malli, joka korostaa eri toimijoiden varautumisyhteistyötä tietoa jakamalla ja häiriötilannesuunnitelmia yhteen sovittamalla. Ympäristöterveydenhuollon tehtävät – yksilön ja elinympäristön terveyden edistäminen ja suojelu– ovat keskeinen osa yhteiskunnan toiminnan turvaamista. Toimialan varautumista ohjaavat valtakunnallisella tasolla Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) sekä keskusviranomaiset Ruokavirasto ja Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Poikkeusolojen sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta (PONK) on STM:n esityksestä asetettu neuvottelukunta, jonka tehtävänä on valmistella esityksiä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon varautumistoiminnan edistämiseksi. Paikalliset ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt (valvontayksiköt) laativat omat häiriötilannesuunnitelmansa lainsäädännön ja keskusviranomaisten linjausten mukaan. Valvontayksiköt osallistuvat useiden erityyppisten häiriötilanteiden selvittämiseen. Näistä yleisimpiä ovat vesi- ja elintarvikevälitteiset epidemiat. Säädösten lisäksi varautumis- ja häiriötilannetoimintaa tuetaan erilaisilla ohjeilla, joita laativat paitsi ministeriöt ja keskusviranomaiset, myös asiantuntijaorganisaatiot, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus tehtiin PONK:n toimeksiantona. Tarkoituksena oli kartoittaa, mitä varautumistoimia valvontayksiköissä toteutettiin ja millä tasolla valvontayksiköiden häiriötilannevalmiuden koettiin olevan. Tavoitteena oli selvittää, millaisia haasteita valvontayksiköt olivat kohdanneet häiriötilanteissa toimiessaan ja niihin varautuessaan. Lisäksi haluttiin kartoittaa, mitkä asiat tukivat kokemusta valmiuden hyvästä tasosta ja mitkä lisäsivät epävarmuutta, sekä millaista tukea valmiusasioihin liittyen toivottiin. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, joka koostui monivalintakysymyksistä ja avoimista kysymyksistä. Linkki sähköiseen vastauslomakkeeseen (E-lomake©) toimitettiin kaikkiin Suomessa toimiviin 62 valvontayksikköön joulukuussa 2020. Vastauksen lähetti 41 valvontayksikköä. Ne koottiin Microsoft Excel 2016 -ohjelmaan analysointia ja muokkausta varten. Tilastolliseen analyysiin käytettiin SPSS Statistics 28 -ohjelmaa (IBM, USA). Tutkimustuloksista ilmeni, että 52 % vastaajista koki häiriötilannevalmiuden edustamassaan valvontayksikössä olevan riittävällä tai erinomaisella tasolla. Kehitystarpeita valvontayksikön varautumistoiminnassa tunnisti 60 % vastaajista. Perusteluina hyvälle valmiuden tasolle esiin nousivat kokemukset häiriötilanteissa toimimisesta, saatavilla oleva selkeä ohjeistus sekä suunniteltu ja harjoiteltu viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyö. Varautumisen tueksi toivottiin esimerkiksi yhteistoimintaharjoituksia ja koulutuksia harvinaisempiin häiriötilanteisiin liittyen. Valmiusasiat ovat viime vuosina nousseet entistä ajankohtaisemmiksi koronaviruspandemian ja epävakaan maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Tutkimuksessa kerättyä tietoa voidaan hyödyntää ympäristöterveydenhuollon varautumisen kehittämisen ja arvioinnin suunnittelussa.
-
(2021)Raajojen asentovirheet ovat kasvavilla varsoilla yleisiä. Tutkimuksissa on havaittu, että raajan virheasennot ovat yksi yleisimmistä kehityksellisistä ortopedisistä ongelmista varsoilla ja virheasennoista yleisin on etupolven valgus-asento. Etupolven valgus-virheasento tarkoittaa edestäpäin katsottuna poikkeamaa lateraalisuuntaan etupolven distaalipuolella. Työn tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät johtavat etupolven valgus-virheasentoon, milloin asentovirheeseen tulee puuttua konservatiivihoidolla ja milloin kirurgisella hoidolla sekä mikä hoitovaihtoehdoista antaa parhaan lopputuloksen. Etupolven valguksen taustasyyt jaetaan synnynnäisiin ja hankittuihin tekijöihin. Yksi synnynnäinen aiheuttaja etupolven valgukselle on etupolven pikkuluiden luutumattomuus, jota esiintyy epäkypsillä varsoilla. Niveltä ympäröivien kudosten löysyys voi aiheuttaa varsalle useita virheasentoja. Atavismi on harvinainen perinnöllinen tila, jossa hevosella on kokonainen ulna, mikä aiheuttaa virheasennnon. Hankittu virheasento syntyy kasvulevyn epätasaisen kasvun seurauksena. Tähän voivat johtaa esimerkiksi rakenteelliset poikkeavuudet, epätasapainoinen ruokinta, liiallinen liikunta, fysiitti, kasvulevyn trauma sekä vastakkaisen jalan ontumasta aiheutuva epätasainen painorasitus. Etupolven valgus-virheasento diagnosoidaan kliinisen tutkimuksen ja röntgenkuvauksen perusteella. Kliinisessä tutkimuksessa varsan jalka-asentoja arvioidaan sekä seistessä että liikkeessä. Jalan palpaatiolla ja manipulaatiolla voidaan arvioida niveliä ympäröivien kudosten löysyyden osuutta virheasentoon. Röntgenkuvauksessa hyödyllisin kuvaussuunta etupolven valgus-asennon arvioimiseen on dorsopalmaarinen suunta. Röntgenkuvasta määritetään pivot pointin sijainti, eli radiuksen ja etusääriluun keskilinjaa pitkin piirrettyjen linjojen leikkauspiste. Leikkauspisteestä saadaan myös pivot kulma, jonka suuruus kertoo asennon vakavuudesta. Röntgenkuvista tulee myös arvioida muita mahdollisia rakenteellisia löydöksiä, jotka antavat tietoa virheasennon taustasyystä. Etupolven valgus-virheasennon hoidossa on tärkeää aloittaa hoito riittävän ajoissa, sillä virheasennon korjaantuminen kasvua nopeuttamalla tai hidastamalla ei onnistu enää sen jälkeen, kun suurin osa varsan kasvupotentiaalista on takanapäin. Toisaalta suuri osa etenkin lievistä virheasennoista suoristuu usein myös itsestään tai lyhyellä konservatiivihoidolla. Kirurginen hoito tulee kyseeseen etenkin vakavissa virheasennoissa sekä sellaisissa tapauksissa, joissa lievä virheasento ei ole lähtenyt suoristumaan konservatiivihoidolla. Kirurgiset hoitovaihtoehdot jaetaan kasvua kiihdyttäviin ja kasvua hidastaviin tekniikoihin. Kasvua kiihdyttävistä tekniikoista yleisimmin käytetty on luukalvon irrotus. Kasvua hidastavia tekniikoita on useita, joista nykyään käytetyimpiä ovat kasvulevyn silloittaminen ruuvien ja serklaasin avulla sekä kasvulevyn ruuvaus yksittäisellä ruuvilla. Ennuste etupolven valgus-virheasennoissa on usein hyvä sekä konservatiivihoidolla että kirurgialla. Merkittävin ennustetta huonontava tekijä on etupolven pikkuluiden luutumattomuus etenkin, jos siihen ei ole puututtu hyvissä ajoin.
-
(2021)Koin tarpeelliseksi tutustua nimenomaan varsojen immunologiaan, sillä on oleellista erottaa varsojen ja aikuisten hevosten terveydenhoito. Varsojen immuniteetti eroaa aikuisten hevosten immuniteetista muun muassa solutyypeiltään, solujen suhteellisilta määriltään, että solujen tuottamien molekyylien osalta. Varsat kuten muutkin nuoret eläimet usein sairastuvat immunologisesti vahvempia vanhempia eläimiä vakavammin. Varsoja myös kohtaa ensimmäisen muutaman elinvuotensa aikana useampi stressaava elämänvaihe kuten vieroitus, harjoittelun aloittaminen esimerkiksi varsoilla, joista on tarkoitus tehdä ravihevosia, ja monesti myös muutto eri tallille Työssäni käsittelen useita nykyisin käytössä olevia varsoilla käytettäviä hoitomuotoja ja diagnosointitapoja. SNAP-testi on esimerkiksi yleisesti IgG-luokan vasta-aineiden pitoisuuden mittaamiseen käytetty testi, mutta se ei spesifisyydeltään vastaa sitä, mitä luotettavalta diagnoosimenetelmältä odotetaan. Kirjallisuuskatsauksen tuottamaa tietoa voidaan siis hyödyntää esimerkiksi putteellisesta IgG-luokan vasta-aineiden pitoisuuksista kärsivien varsojen hoidossa. On oleellista, että varsa saa ensimmäisen vuorokauden aikana vasta-aineita, sillä noin vuorokauden ikäisellä varsalla suolen epiteeli korvautuu epiteelillä, joka ei enää vasta-aineiden kaltaisia isomolekyylisiä yhdisteitä päästä sisälle. Ternimaidon tärkeyttä varsan hyvinvoinnille ei voi korostaa riittävästi, onhan varsa syntyessään immunokompetentti, mutta immunologisesti naiivi. Tämä tarkoittaa, että varsa tarvitsee immunologisen vasteen muodostukseen emältään saamia vasta-aineita. Vasta-aineita ei hevosella epiteliokoriaalisen istukan takia siirry istukan läpi. Varsa on todella hyvin suojattu kohdunsisäisiltä transplasentaarisilta infektioilta istukan rakenteen ansiosta, mutta koska vasta-aineet eivät pääse sen läpi, täytyy varsan saada ternimaitoa. Varsojen yksi vakavimmista infektiotaudeista on Rhodococcus equi infektio. Kyseessä on bakteeri, joka aiheuttaa vakavaa granulomatoottista pneumoniaa varsoille ja voi levitä muihinkin elinjärjestelmiin kuten silmiin ja niveliin. Tutkin kirjallisuuskatsauksessani, mitä hoitokeinoja tälle infektiolle on ja miten eri hoitokeinot tehoavat. Lisäksi tutkin, olisiko mhdollista kirjallisuuden perusteella rokottaa varsoja tätä tautia vastaan. Varsojen rokottaminen on vaikeaa kuten muidenkin nuorten eläinten, sillä niiden immunologinen vaste eroaa täysikasvuisen eläimen vastaavasta eikä riittävää immuniteettia muodostu. Tämän takia olisi varmaankin tehokkainta rokottaa tammoja jo ennen tiineyttä. Tämäkään vaihtoehto ei ole aina osoittautunut tehokkaaksi.
-
(2019)Varsojen hypoksinen iskeeminen enkefalopatia (HIE) on vastasyntyneiden varsojen yleisin neurologinen sairaus. Taudin patofysiologia on monimuotoinen ja sitä ei ymmärretä vieläkään täydellisesti. Sairauden diagnosointimahdollisuudet ovat rajalliset, eikä täysin luotettavaa ante mortem-testiä ole olemassa. Diagnosointi perustuu varsan ja emän historiaan, oirekuvaan ja muiden sairauksien poissulkemiseen. Oireilu voi vaihdella vaurion vakavuudesta riippuen lievästä epänormaalista käyttäytymisestä vakaviin kouristuksiin. Hoito on tukihoitoa, joka vaihtelee riippuen sairauden vakavuudesta. Hoito koostuu mm. riittävän hapensaannin turvaamisesta, verenpaineen ylläpidosta, kouristusten estosta ja riittävän ravinnonsaannin varmistamisesta. HIE:en sairastuneiden varsojen ennuste on hyvä, jopa noin 80 % paranee tukihoidolla. Ihmisillä sairautta on tutkittu varsoja enemmän. Ihmisillä vauvojen HIE:n hoidossa käytetään mm. aivojen ja kehon ydinlämpötilan viilentämistä. Tällä hetkellä tutkimus kohdistuu antioksidanttisia, anti-inflammatorisia, antiapoptoottisia ja antieksitotoksisia ominaisuuksia sisältäviin yhdisteisiin, joiden toivotaan vähentävän hypoksisesta iskemiasta johtuvaa aivovauriota. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota nykytietämys aiheesta ja tarkastella sairautta myös ihmisillä tutkittujen ja käytettyjen hoitojen kannalta. Hypoxic Ischemic Encephalopathy (HIE) is the most common neurological disease among foals. Pathophysiology of HIE is complex and it isn’t completely understood. There are limited possibilities to diagnose the disease, and so far there is no reliable ante mortem-test available. Diagnosis is based on the anamnese of the foal and mare, the foal’s symptoms and excluding other diseases. Symptoms can vary depending on the severity of the disease from mild abnormal behaviour to severe seizures. Treatment is mostly supportive care, which varies depending on the severity of the disease. Treatment consists of making sure that the oxygen requirements are met, securing normal blood pressure, blocking seizures and taking care of nutrition of the foal. The prognosis for HIE foals is good, as many as approximately 80 % recover with supportive care. There has been more extensive research done in humans than in horses. Therapy for babies who suffer from HIE includes among other things cooling the brain and core temperature. At the moment the research concentrates on antioxidative, anti-inflammatory, antiapoptotic and anti-excitotoxic drugs. The research into these drugs is conducted in order to investigate their potential to diminish the brain damage caused by HIE. The purpose of this review is to round up the current knowledge of HIE in horses and also compare the research done and treatments used for humans.
-
(2018)Navan alueen ongelmat ovat yleisiä vastasyntyneillä varsoilla. Napatulehdus ilmenee tavallisesti 1−8 viikon ikäisellä varsalla. Aiheuttajamikrobit ovat samoja kuin sepsiksen aiheuttajana yleensä eristetään. Napatyrä on hevosen yleisin tyrä ja toiseksi yleisin kehityshäiriö. Se voi olla synnynnäinen tai kehittyä vasta syntymän jälkeen. Suurin osa napatyristä on pieniä ja paranevat itsestään aiheuttamatta haittaa varsalle. Suuret tyrät sen sijaan altistavat erilaisille komplikaatioille, minkä vuoksi ne vaativat kirurgista korjaamista. Avoin urakus voi olla synnynnäinen tai muodostua varsalle esimerkiksi napatulehduksen tai muun sairauden seurauksena. Se yleisimmin huomataan virtsan tippumisena navan kautta. Se voi parantua konservatiivisella hoidolla, mutta voi vaatia myös naparakenteiden kirurgista poistamista. Lisäksi se altistaa napatulehduksen kehittymiselle. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tarkoituksena oli selvittää napatulehduksen yleisyyttä varsoilla sekä perehtyä tarkemmin sen hoitoon. Tutkimus rajattiin koskemaan vain napatulehdusta, sillä se on navan alueen ongelmista yleisin ja voi hoitamattomana tai diagnoosin viivästyessä johtaa vakaviin komplikaatioihin. Aineistona käytettiin Yliopistollisessa hevossairaalassa vuosina 2010−2015 napatulehduksen vuoksi hoidettuja varsoja. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisesti kirjaamalla tiedot potilasohjelmasta. Yliopistollisessa hevossairaalassa vuosina 2010−2015 maaliskuun ja elokuun välisenä ajanjaksona hoidetuista varsoista 15 %:lla todettiin napatulehdus. Varsojen ikä sairaalaan saapuessa vaihteli 0-61 vuorokauden välillä ollen keskimäärin 10 vuorokautta. Varsat saapuivat erilaisten syiden vuoksi. Osalla napatulehdus diagnosoitiin heti sairaalaan tullessa ja osalla vasta sairaalassaoloaikana. Sairaalassaoloaika vaihteli 1−22 vuorokauden välillä ollen keskimäärin 7,8 vuorokautta. Varsoista vain 12,7 %:lla ainoa raportoitu ongelma oli napatulehdus. Napatulehdusta sairastavista varsoista 61,8 %:lla napa poistettiin kirurgisesti, kun taas 27,3 % varsoista hoidettiin konservatiivisesti mikrobilääkkeiden avulla. Varsoista 96,4 % sai mikrobilääkkeitä sairaalassaoloaikana. Yleisin mikrobilääkevalinta varsoille oli penisilliini yhdistettynä gentamysiiniin. Varsoista lopetettiin kuusi eli 10,9 %. Tulosten perusteella napatulehdus on melko yleinen varsoilla. Lisäksi huomattavan suuri osa sairaalassa hoidetuista napatulehduksista oli vakavia, ja varsoilla oli yleensä muitakin ongelmia navan lisäksi. Osalla tutkimuksessa mukana olleista varsoista havaittiin napatulehdus vasta sairaalassaoloaikana. Aikaisemmissa tutkimuksissa napatulehduksen aikaisen diagnosoinnin on havaittu parantavan ennustetta. Tämä kannustaa toistuvien ultraäänitutkimusten käyttöön sairailla varsoilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Ripuli yleisimpiä varsojen sairauksista ja jopa 80 % varsoista sairastaa ainakin yhden ripulin alle puolen vuoden ikäisenä. Ripulia aiheuttavat virukset, bakteerit, alkueläimet ja loiset. Rotavirus on yleisin ripulivarsoilta eristettävä patogeeni. Seuraavaksi yleisimpiä ovat Cryptosporidium spp, coronavirus, Clostridium spp ja Salmonella spp. Vakavimpia ja eniten kuolemaan johtavia tartuntoja aiheuttaa Clostridium –suvun bakteerit, erityisesti C. perfringens tyyppi C. Patogeenien vakavuus vaihtelee ja ne voivat esiintyä myös sekainfektioina ja aiheuttaa epidemioita. Patogeenien lisäksi useat ei-infektiiviset tekijät aiheuttavat ripulia. Varsan altistaa ripulille esimerkiksi liian vähäinen hyvänlaatuisen ternimaidon saanti ja siten liian matala veren vasta-ainepitoisuus (IgG), huono varsomis- ja tallihygienia, nuori ikä ja kontaktit vanhempiin varsoihin. Ripuli-infektiolta suojaa parhaiten riittävä veren IgG-pitoisuus ja hyvä talli- ja hoitohygienia. Oireena ripulissa on aiheuttajapatogeenistä riippumatta vetinen uloste, jonka hoitamattomana johtaa varsan kuivumiseen ja pahimmillaan kuolemaan. Ripulista seuraa usein metabolinen asidoosi ja suolivaurion seurauksena varsoille kehittyy herkästi bakteremia tai spesis. Ripulidiagnoosi perustuu oireisiin ja tarkempaan patogeenikohtaiseen tunnistukseen voidaan käyttää ulosteviljelyä, ELISA-testejä, PCR:ää, elektronimikroskopointia sekä patogeenikohtaisia pikatestejä. Monissa tapauksissa ripulin aiheuttajaa jää kuitenkin tunnistamatta. Perushoitona ripulissa on dehydraation korjaus ja nestetasapainon ylläpito nesteyttämällä joko suun kautta tai suonensisäisesti. Vakavimmissa ripulitapauksissa sairaalahoito on usein välttämätöntä. Vastasyntyneille varsoille on suositeltavaa aloittaa laajakirjoinen antibioottisuoja (penisilliini, gentamysiini, metronidatsoli) bakteremian ja sepsiksen estämiseksi. Vakavasti sairaille varsoille kehittyy herkästi oireettomia mahahaavoja, joten ennaltaehkäisevää mahansuojalääkitystä (sukralfaatti) suositellaan. Paranemisennusteessa ei ole havaittu eroa patogeenien välillä pelkissä ripulitapauksissa. Tapausselostuksessa käsitellään yhden siitostallin varsaripuliongelmaa. Kahden vuoden aikana syntyneistä varsoista 7/12 sairastui ensimmäisen elinviikon aikana voimakkaaseen vetiseen ripuliin. Varsat olivat tehohoidossa Yliopistollisessa Hevossairaalassa. 4/7 varsasta oli osittainen vasta-aineiden puutos ja 3/7 oli lisäksi sepsis. Kaikki varsat vastasivat nopeasti hoitoon ja toipuivat. Todennäköisin aiheuttaja oli rotavirus, mutta sitä ei pystytty osoittamaan. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka on tarkoitus olla kattava katsaus varsojen infektiivisiin ripuleihin. Siihen on koottu tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella tietoa varsojen yleisimmistä ripulipatogeeneistä, niiden etiologiasta, oireista, diagnostiikasta, hoidosta sekä ennusteesta. Vaikka ripulit ovat yleisiä, niiden aiheuttajien yleisyys ja etiologia ovat osittain epäselviä ja niistä tarvittaisiin lisää tutkimusta. Suurin osa tutkimuksista on tehty ulkomailla pienellä otoksella, joten kaikki tulokset eivät ole suoraan johdettavissa Suomeen.
Now showing items 1258-1277 of 1351