Browsing by Title
Now showing items 1287-1306 of 1386
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Tutkimusaineistona käytettiin Hautjärven ambulatorisen klinikan potilastapauksista kerättyjä kliinisiä mastiitteja vuosilta 1988-1992. Mastiitin akuutissa vaiheessa neljänneksistä otettiin maitonäytteet, jotka viljeltiin ja joiden NAGaasi pitoisuus määritettiin Hautjärven klinikan laboratoriossa. Lehmät tutkittiin uudelleen kliinisesti ja kontrollimaitonäytteet otettiin noin kolmen viikon kuluttua. Maitonäytteistä tehtiin bakteeriviljely ja määritettiin solupitoisuus sekä NAGaasi. Annetut antibioottihoidot ja antotavat koodattiin ja tallennettiin. Eri hoito- ja antotaparyhmien paranemistuloksia vertailtiin keskenään. Paranemisen arvioinnissa käytettyjä menetelmiä ja niiden luotettavuutta pohdittiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Ympäristöperäisten patogeenien merkitys utaretulehdusten aiheuttajana saattaa olla kasvamassa, kun navetat ovat muuttumassa pienistä parsinavetoista kohti suuria pihattoja. Tämän tutkimuksen kokeellisessa osassa selvitettiin navettatyypin ja karjakoon vaikutusta utaretulehduspatogeenien esiintyvyyteen Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalan praktiikka-alueella vuosina 2002-2005. Oletuksena oli, että pihatoissa esiintyy enemmän ympäristöperäisiä patogeeneja ja parsinavetoissa enemmän tartunnallisia patogeeneja. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty Suomessa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalan laboratoriossa tutkittujen maitonäytteiden viljelytuloksia kolmen vuoden ajalta. Tarkasteluajanjaksona olivat vuodet 2002 - 2005. Aineisto koostui 4278 näytteestä, jotka tulivat 60 eri tilalta. Tiloista 13 oli pihattoja ja 47 parsinavetoita. Pieniä tiloja oli 11 kpl, keskisuuria 32 kpl ja isoja tiloja 17 kpl. Maitonäytteistä eristetyistä bakteeriryhmistä suurin oli koagulaasi-negatiiviset stafylokokit (KNS) (20,1 %). Seuraavaksi yleisin oli Staphylococcus. aureus (12,5 %) ja Streptococcus uberis (12,0 %). Ei kasvua -näytteitä oli 25,5 % ja sekakasvua 5,1 % kaikista näytteistä. Navettatyypillä ei todettu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta utaretulehduspatogeenien esiintyvyyteen. Karjakoko sen sijaan vaikutti tartunnallisten patogeenien esiintyvyyteen sekä ryhmänä että erikseen S. aureuksen esiintyvyyteen siten, että suuremmissa karjoissa esiintyi vähemmän tartunnallista utaretulehdusta. Karjakoolla oli myös vaikutusta taudinaiheutuskyvyltään vähäisempien patogeenien (KNS, korynebakteerit) esiintyvyyteen. Suurissa karjoissa todettiin näiden patogeenien aiheuttamia utaretulehduksia enemmän kuin pienissä. Ympäristöperäisiä bakteereita esiintyi tartunnallisia enemmän sekä pihatoissa että parsinavetoissa. Tästä voidaan päätellä, että parsien siisteyteen ja etenkin kuvituksen riittävyyteen tulee kiinnittää enemmän huomiota myös parsinavetoissa. Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin utaretulehdusta ja sen esiintyvyyteen vaikuttavia tekijöitä. Utaretulehdus on taloudellisesti merkittävin lypsylehmän sairaus. Utaretulehdusta aiheuttavat patogeenit voidaan jakaa tartunnallisiin ja ympäristöperäisiin patogeeneihin leviämistapojensa perusteella. Tartunnallisten bakteerien hallinnassa tärkeintä on tartuntareittien katkaiseminen lypsyn aikana. Ympäristöperäisten utaretulehdusten ennaltaehkäisyssä pyritään vähentämään vedinten päiden altistumista patogeeneille lypsyjen välillä huolehtimalla lehmien elinympäristön puhtaudesta ja kuivuudesta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)ERC används allmänt inom humanmedicin för att diagnostisera extrahepatisk kolestas, vid förberedelserna av gallblåsoperation samt för att kontrollera postoperativa förändringar i gallgångarna. Metoden är minimalt invasiv jämfört med andra metoder som används vid behandling av problem i gallgångarna. Inom veterinärmedicin har det endast gjorts några enstaka undersökningar angående ERC:s lämplighet som diagnostiseringsmetod av gallgångsjukdomar på hundar, och referensvärden saknas. I detta arbete undersökte vi 7 friska Beagle hundar. Undersökningens mål var att samla referensvärden och bilder på hundars normala gallgångsystem för att vid senare tillfällen kunna använda dem vid diagnostisering av patologiska förändringar. Samtidigt samlas information om möjliga komplikationer, hur hundarna återhämtar sig efter ERC:n, anatomiska variationer av papilla major och papilla minors läge samt deras förhållande till varandra. ERC utfördes med hunden liggande på rygg. Vid första undersökningen lyckades ERC på 3 av totalt 7 hundar (42,8%). Vid upprepande av ERC försöket lyckades ERC på 3 av de återstående 4 hundarna. I alla hundarna var papilla major störst av papillerna och närmast pylorus. Gemensamma gallgångens diameter verkade vara starkare relaterad till hundens ålder än vikt och hade en tendens att bli mindre mera distalt från papilla major. Gemensamma gallgången gick alltid i en mediokranial kurs och diametern var regelbunden i 4 av 6 hundar. Hundarna återhämtade sig utan några större komplikationer efter ingreppen. Denna studie visar att ERC är utförbart på hundar over 10 kg och kan bli en bra alternativ undersökningsmetod vid diagnostisering av gallgångsjukdomar.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Arbetet med att utreda livsmedels- och vattenburna utbrott är viktigt ur folkhälsosynpunkt. En allt mer industrialiserad livsmedelsproduktion med stora produktionsmängder och en global marknad kan ställa utbrottsutredningsarbetet inför nya utmaningar, och en kontinuerlig utveckling av systemen för utredning behövs för att möta verklighetens krav. Samhällsstrukturen och systemen för utbrottsutredning i Sverige och Finland liknar varandra på många sätt, men har vissa skillnader som gör att en jämförelse mellan dem kan generera intressant information som kan användas vid utvecklandet av båda ländernas system. Den här undersökningens målsättning är att hitta styrkor och svagheter i det svenska systemet för utredning av livsmedels- och vattenburna utbrott, dels genom att undersöka verksamheten på gräsrotsnivå, och dels genom att göra en jämförelse med det finländska systemet som undersökts i en liknande studie under 2015. Studien genomfördes i ett samarbete mellan Helsingfors universitet och det svenska Livsmedelsverket genom att skicka ut en frågeenkät till alla de kommunala myndigheter som arbetar med utbrottsutredning i Sverige, som till största möjliga mån innehöll motsvarande frågor som ställts till de kommunala myndigheterna i Finland ett knappt år tidigare. Materialet från undersökningen bearbetades och analyserades med hjälp av programmen Microsoft Excel 2010 och IBM SPSS Statistics 23. Enkäten besvarades med 151 godkända svar, och en svarsprocent på 59,9 %. Bland de svarande myndigheterna fanns representanter från alla Sveriges län. De viktigaste resultaten som steg fram angående det svenska utbrottsutredningsarbetet var att det till stor del sköts av enskilda personer i små enheter, att de största styrkorna sågs vara gott samarbete och förekomsten av rutiner, att det fanns ett behov av mera övning på arbetet och större tydlighet och ansvarsfördelning, samt att det sågs vissa problem i samband med patientprovtagning och rapportering av utbrott till Livsmedelsverket. Vid en jämförelse med det finländska systemet verkade det som att större enheter med bestämda utredningsgrupper och det elektroniska rapporteringssystemet för matförgiftningar som används i landet hade vissa fördelar. På basen av den här studien ser det ut som att en övergång mot större enheter och organisationer kring utredningsarbetet kunde vara fördelaktigt för upprätthållandet av en tillräcklig beredskap, och den erhållna informationen kan utnyttjas i utvecklandet av det svenska utbrottsutredningsarbetet.
-
(2019)Bensvaghet har blivit allt vanligare hos dagens blårävar. Både vikten och storleken har ökat under de senaste årtiondena, vilket har gjort att rävarnas benstruktur har försämrats. Olika grader av böjningar i frambenets karpalled kan ofta ses. Denna studie är en del av projektet ”Hållbar Benkonstruktion”. Projektet undersöker mångsidigt hur olika faktorer påverkar benhälsan hos blårävar. En del av projektets rävar genomgick en datortomografiundersökning, av dessa valdes 9 rävar ut med de rakaste benställningarna (grupp A). Även 10 rävar med avvikande benställningar valdes ut (grupp B). Målet med den här studien var att definiera normalvärden hos blårävar för den anatomiska axeln hos strålbenet, och med hjälp av dessa värden utvärdera eventuella skillnader mellan rävar med raka och avvikande benställningar. Vinklarna räknades i tre plan: frontala, sagittala och transversala planet. FPA-värdet anger den normala anatomiska vinkeln i det frontala planet och SPA-värdet anger den normala anatomiska vinkeln i det sagittala planet. Torsionsvinkeln räknades i båda grupperna i det transversala planet. Vinklarna räknades ut på liknande sätt som hos hundar. Medelvärde (± SD) för FPA var 0,0 ± 7,2° och för SPA 23,4 ± 6,8° hos rävarna i grupp A. Motsvarande värden i grupp B var för FPA 3,6 ± 7,7° och för SPA 34,3 ± 14,5°. Medelvärdet (± SD) för torsionsvinkeln var -3,0 ± 8,0° i grupp A och -5,8 ± 8,4° i grupp B. Rävarna i grupp B hade ett statistiskt signifikant större SPA-värde än rävarna i grupp A. Hos rävarna i grupp A fanns även en signifikant skillnad i torsionsvinkeln mellan höger och vänster ben. Denna studie visade att böjningen av underarmsbenen kan vara större hos rävar med kliniskt avvikande benställningar. Även andra tillväxtstörningar kunde upptäckas på datortomografibilderna hos rävar med avvikande benställningar. Även om röntgenundersökningar inte görs rutinmässigt hos farmrävar kan dessa upptäckter hjälpa till att bättre förstå hurudana bendefekter farmrävar kan ha.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Avhandlingen innehåller en forskningsdel samt en litteraturöversikt. I litteraturöversikten presenteras olika metoder som använts för utvärdering av kronisk smärta hos katter. Främst behandlas olika typer av frågeformulär, med vikt på frågeformulärets format, smärtskalor och vilka frågor som använts. Ännu finns inget validerat frågeformulär, men en sådan skulle kunna vara till nytta vid bedömning av smärta både för kliniskt bruk och i forskningssyfte. Också andra metoder för utvärdering av kronisk smärta presenteras, och för- och nackdelar med dessa diskuteras. I avhandlingen behandlas också osteoartros som ett typiskt exempel på kronisk smärta hos katter. I forskningsdelen undersöktes frågeformulär som kattägare svarat på. Frågeformulären härstammade från två tidigare gjorda studier. Totalt användes 205 frågeformulär. I den ena studien röntgades katterna också för att undersöka förekomst av höftledsdysplasi, och i den andra studien utvärderades smärta också genom palpering och med värmekamera. Frågeformulären analyserades med principiell komponentanalys, som är en form av faktoranalys. Man ville undersöka vilka smärtrelaterade frågor som har ett samband, och på så vis bildar en komponent, och fundera ut vad sambandet kan vara. Denna metod har ingen använt tidigare vid undersökning av frågeformulär på katter, åtminstone inte vad författaren vet om. I resultatet från faktoranalysen kunde man se att frågorna för katterna med smärta grupperades logiskt och bildade komponenter. För alla frågor som hörde till en viss komponent kunde man tydligt se att de hade något gemensamt. Till exempel kunde man se att alla aktiviteter som kräver användning av bakben grupperades till en komponent. Sambandet mellan frågorna är förstås hypoteser, och kräver ytterligare forskning. Resultaten från faktoranalysen kan vara till nytta vid kliniskt bruk då man vill lokalisera smärta hos katter. I faktoranalysen kan man se vilka frågor som är bäst att ställa åt ägaren, då man misstänker att katten har smärta på något visst ställe. Resultaten kan också användas som hjälp då man försöker utvärdera smärta utifrån frågeformulär för enskilda katter.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Denna studie behandlar s.k. pressöverdragna (press-coated) tabletter, som kontrollerat frigör läkemedel. Tabletterna är tvådelade, besteende av en kärntablett och ett ytlager. Både kärna och ytlager innehåller läkemedel (furosemid), men enbart ytlagret innehåller polymeren hydroxipropylmetylcellulosa (HPMC), som reglerar läkemedlets frigörelse från tabletten. Läkemedelsfrigörelsen från en dylik tablett sker i tv&arin ; faser; en långsammare första fas påföljs av en märkbar ökning i frigörelsetakten. Huvudmålsättningen med studien var att undersöka regleringen av furosemidfrigörelsetakten vid användning av en alkaliserande faktor, dvs. kaliumkarbonat. Det har påvisats att en tillsats av kaliumkarbonat är nödvändig för att åstadkomma tillräcklig frigörelse och absorption av furosemid från ett dylikt tablettpreparat. Den optimala mängden kaliumkarbonat var kemiskt ekvivalent med furosemidmängden i tabletten. Denna slutsats baserar sig på både in vitro- och in vivo-undersökningar på hundar. Polymeren i ytlagret påverkade även den läkemedelsfrigörelsen och absorptionen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
-
(2021)Canine uveal melanoma (UM) usually manifests as a slowly developing, darker pigmented and well distinguishable mass in the iris. Less than a third of them are considered malignant, which is much less than with other melanocytic cancers. In contrast, in humans, 90% of UM occurs in the choroid and half of the patients eventually develop aggressive and often lethal metastases. Understanding the disease process and genetic background in dogs might also help us further the knowledge and improve the treatment options of humans. There is a hereditary component to the oncogenesis of the UM: the disease is more common in a Caucasian race and is also found in certain families. It is also more prevalent in certain dog breeds; Labrador Retrievers seem to be overrepresented. Several susceptibility genes have been identified in humans. One with the strongest association with UM is a tumor suppressor gene BAP1, which is dysfunctional or missing in nearly half of the human uveal melanomas. This gene is a so-called secondary driver of the UM and mutations in it spark the metastasizing process. There is a germline mutation of BAP1 in fourth of Finnish UM families and these mutations are also connected to various other cancers. Moreover, BAP1 shows over 98% protein product homology and almost 80% mRNA homology between dogs and humans, making it an appealing study target also for canines. Should a single variant account for high UM risk, a DNA test could be developed to be used in breeding and veterinary diagnostics. In this work, I mapped the BAP1 germline mutations of seven Labrador Retrievers with diagnosed uveal melanomas or melanocytomas. It was found that four dogs shared the same set of five heterozygous single nucleotide variants (SNV). One of the SNVs within exon 17 was synonymous, g.37,363,076G>A, p.(Ser721Ser), while the other four SNVs were intronic, residing close to exons 4, 10, 11 and 14. In the future, variant comparisons with healthy Labradors are needed to study the role of the identified variants for the development of UM, as the SNVs now found could also just be a part of a common variation in the Labrador Retriever gene pool. To grasp a bigger picture of the UM tumor development, the tumors themselves should also be analyzed for somatic mutations. Moreover, when we know that the disease is likely affected by over a hundred genes, studying just one gene is unnecessarily self-restricting. Modern full genome sequencing techniques should be used for catching all the predisposing genes simultaneously.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Arbetet består av tre delar, en litteraturöversikt, en retrospektiv undersökning och en uppföljning av akuta uveiter. I litteraturöversikten behandlas uveas anatomi och fysiologi, olika uveiters etiologi, kliniska symptom, diagnos, vårdmetoder samt följdsjukdomar och komplikationer. I den retrospektiva delen skickades frågeformulär tillägare, vars hundar hade insjuknat i och tillfrisknat från uveit. Man kunde konstatera att en stor del av uveiterna hade traumatisk bakgrund. De av ägarna oftast observeradesymptomen utgjordes av kisande, rodnad, tårflöde och ett blåaktigt corneaödem. Återfallsprocenten var hög, medan sjukdomen inte så lätt spreds till det friska ögat. Över hälften av fallen klarade sig ed ett besök hos veterinär. Uppföljningen av de akuta uveiterna behandlas här endast som fallbeskrivningar på grund av de olika fallens särart. Uveiterna följdes regelbundet upp med klinisk undersökningmed spaltlampa, oftalmoskop, tonometer, flueresceinfärgning, skrapprov från cornea samt blodprovdär man undersökte leukogram, glukos- och ureahalt. Tyvärr förblev många etiologier ett mysterium och därför kan allmänt konstateras att en grundlig undersökning, samt uppföljning är av yttersta vikt vid behandling av uveiter samtidigt som det möjliggör en tidig observation av eventuella komplikationer.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Luonnonlohikantojen säilyminen ja kalastus ovat riippuvaisia vesiviljelyssä kasvatettujen kalanpoikasten istuttamisesta luonnonvesistöihin. Nykymenetelmillä istustustulokset ovat kuitenkin olleet heikkoja: viljeltyjen kalanpoikasten kuolleisuus luonnossa on suurempaa kuin villipoikasten. Kalat eivät opi vesiviljelyn staattisessa ympäristössä luonnossa tarvittavia selviytymiskeinoja. Myös geneettinen monimuotoisuus ja populaation valmius sopeutua luonnonoloihin heikkenee laitoksissa. Istukaskalojen laatua on pyritty parantamaan kehittämällä luontoa mukailevia, virikkeellisiä laitoskasvatusympäristöjä. Vaihtelevan kasvatusympäristön ja luonnonemotaustan on esitetty myös edistävän lohikalojen kasvatusaikaista terveyttä. Kasvatusolosuhteet ja niiden aiheuttama valintapaine muokkaavat kalan ja taudinaiheuttajan ominaisuuksia, mm. vastustuskykyä ja virulenssia, jotka määrittävät, millainen isäntä-patogeeni -vuorovaikutuksesta muodostuu. Loiset ja muut taudinaiheuttajat lisäävät tuotantokustannuksia ja -tappioita vesiviljelyssä, joten tehokkaita tautitorjuntamenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Merkittäviä patogeeneja istukaskasvatuksessa ovat mm. Ichthyophthirius multifiliis -loinen (Ich) ja Flavobacterium columnare -bakteeri. Tutkielmassa tarkasteltiin, kuinka kasvatusympäristö ja kalakantojen laitostuminen vaikuttavat tarttuvien tautien esiintymiseen ja kasvatusaikaiseen kuolleisuuteen lohen istukaskasvatuksessa. Kokeellisessa osassa selvitettiin kuolleisuuden, loisprevalenssien ja loisinnan intensiteetin eroja tavanomaisen ja virikkeellisen kasvatusmenetelmän sekä villi- ja laitosemotaustaisten kalojen välillä. Hypoteesina oli, että loisinfestaatio ja kokonaiskuolleisuus ovat vähäisempiä luonnon- kuin laitosemojen poikasilla, ja vastaavasti virikkeellisessä kuin tavanomaisessa kasvatusmenetelmässä. Tutkimus toteutettiin kalantutkimusasemalla Paltamossa kesällä 2010. Kussakin 16 tutkimusaltaassa oli kokeen alussa 2500 Torniojoen merilohenpoikasta. Altaat jaettiin emo- ja kasvatustaustan osalta neljään käsittelyyn: "laitos-standardi" (LS), "villistandardi" (VS), "laitos-virike" (LV) ja "villi-virike" (VV). Virikealtaat luotiin suojapaikoin ja veden virtausta muuntelemalla. Ulkoloisten laji ja määrä tutkittiin iholimanäytteistä mikroskoopilla. Loisinfestaation ja kasvatusmenetelmän sekä emotaustan yhteydet määritettiin Fisherin eksaktilla testillä. Allaskohtaista kuolleisuutta seurattiin kalantutkimuslaitoksen kirjanpidon avulla. Kuolleisuuskuvaajat laskettiin taulukkolaskentaohjelmassa. Loisprevalenssien ja kuolleisuusprosenttien tilastollinen merkitsevyys määritettiin binomiaaliseen jakautumiseen perustuvan 95 % luottamusvälin avulla. Tutkimuksessa todettiin vahvoja trendejä kuolleisuuden, Ich-infestaation, emotaustan ja kasvatuksen yhteyksistä: Ich-loista esiintyi enemmän laitos- kuin villipoikasissa ja standardi- kuin virikealtaissa. Trichodina-loisen ja Flavobacterium columnare -bakteerin osalta trendit olivat päinvastaisia. Flavobakteeritartunta vaikutti altaiden loistautidynamiikkaan. Tulokset eivät ole yksiselitteisiä. Altaiden väliset erot, muut tarttuvat taudit ja kalayksilön loisinfestaation riippuvuus olosuhteista sekä fysiologisesta tilasta tulisi ottaa paremmin huomioon tutkimusasetelmassa ja tutkittavien altaiden määrässä. Saatu ymmärrys tarttuville taudeille otollisista olosuhteista auttaa suunnittelemaan niiden ehkäisyyn tähtäävää jatkotutkimusta. Tulokset viittaavat virikkeellistämisen vähentävän Ich-loisen esiintymistä kasvatusaikana. Ich:n torjuntaan on etsitty tehokasta ja kestävää ratkaisua; virikkeellistä kasvatustapaa voisi soveltaa taudin torjumiseen muissakin makean veden kalankasvatuksen muodoissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Kirjallisuuskatsauksessa on tutustuttu vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön toksisuustestauksessa. Vaihtoehtoisilla menetelmillä tarkoitetaan menetelmiä, joilla voidaan vähentäätestaukseen käytettävien eläinten määrää, eläinten kärsimystä jajoilla voidaan korvata eläinten käyttöä viranomaisten vaatimissatuotteiden turvallisuustutkimuksissa. Vaihtoehtoisia menetelmiä ovat mm. sytotoksisuustutkimukset soluviljelmässä, alempien eliöiden kuten bakteereiden, alkueläinten ja hyönteisten käyttö, kananalkioiden käyttö ja aineen toksisuuden ennustaminen fysikaalis-kemiallisten ja rakenneominaisuuksien perusteella. Myös testausvaatimusten yhtenäistämisellä ja nykyisten testimenetelmien modifioinnilla voidaan testaukseen käytettävien eläinten määrää ja niiden kärsimystä vähentää. Ennenkuin vaihtoehtoisia testimenetelmiä voidaan sisällyttää virallisiin testausohjeistoihin, täytyy niiden luotettavuus olla riittävän hyvin osoitettu eli testi täytyy olla valikoitu. Testin tulee olla hyvin toistettavissa eri laboratorioissa ja sen toksisuuden ennustamiskyvyn tulee olla riittävän hyvä. Tällä hetkellä vaihtoehtoisia menetelmiä ei vielä ole validoituniin hyvin, että niillä voitaisiin korvata eläinten käyttöä virallisissa testausohjeistoissa. Niiden käyttö on rajoittunut tuotantolaitosten sisällä tapahtuvaan aineiden karsintaan tuotekehittelyvaiheessa sekä aineiden seulontaan ennen virallista toksisuustestausta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Lypsylehmien yksilöllinen väkirehuruokinta pihattonavetassa voidaan toteuttaa käyttämällä tietokoneohjattua väkirehuautomaattia eli kioskia. Suomessa yleisesti käytössä oleva kioskimalli on takaa avoin, jolloin yhden lehmän ollessa kioskissa muut lehmät pääsevät vapaasti puskemaan sitä. Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon kioskilla esiintyy häirintää ja kuinka usein häirintä johtaa kioskikäynnin keskeytymiseen. Häirinnäksi katsottiin kioskissa olevaan lehmään kohdistuneet fyysiset kontaktit; puskeminen ja painaminen. Lisäksi tutkittiin, tulevatko jotkut lehmät muita enemmän häirityiksi tai häiritsevätkö jotkut lehmät muita lehmiä kioskilla keskimääräistä enemmän. Tutkimukseen kuului kolme vaihetta ja se tehtiin pihattonavetassa, jossa 42 lypsylehmän laumaa tarkkailtiin väkirehukioskien viereen rakennetuilta lavoilta yhteensä 54 tunnin ajan. Kioskissa olevaa lehmää häirittiin keskimäärin 38-50 %:lla kioskikäynneistä. 89-92 %:ssa tapauksista häirintä johti käynnin keskeytymiseen. Kaikista kioskikäynneistä keskeytyi häirinnän takia 34-45 %. Rajoitetulla ruokinnalla olevat lehmät häiritsivät muita lehmiä kioskilla keskimääräistä enemmän. Häirinnän vähentämiseksi kioskin rakennetta voisi parantaa lisäämällä kioskin takaosaan portin, joka estäisi muita lehmiä puskemasta kioskissa olevaa lehmää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Pihatoissa väkirehun jakoon käytettävä, takaa avoin kioskimalli sallii kioskissa olevan lehmän häirinnän. Häirinnän seurauksena lehmä saattaa keskeyttää kioskikäyntinsä. Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää menettääkö lehmä väkirehuaan kioskilla tapahtuvan häirinnän vuoksi, saavatko lehmät ylimääräistä väkirehua ajamalla muita pois kioskilta ja onko kioskilla tapahtuvalla häirinnällä yhteyttä maidontuotantoon. Tutkimuksessa oli mukana 42 lypsylehmää. Niiden käyttäytymistä kahdella kioskilla seurattiin yhteensä 54 tunnin ajan. Tutkimuksen aikana havaittiin käynnin usein keskeytyvän häirinnän vuoksi kioskin annosteltua lehmälle väkirehua. Tällöin väkirehua jäi useammin syömättä kuin tapauksissa, joissa lehmä sai syödä väkirehunsa rauhassa. Toisen lehmän väkirehun syönnin keskeyttänyt lehmä sai ylimääräistä väkirehua menemällä itse seuraavana kioskiin 63 %:ssa keskeytyksistä. Häirinnällä ja tuotoksella ei havaittu yhteyttä tutkimuksessamme.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Syventävien opintojen kirjallisuusosassa kerrataan aluksi märehtijän aineenvaihdunnan erityispiirteitä. Kirjallisuusosassa tarkastellaan myös maidontuotannon käynnistymisen aiheuttamia aineenvaihdunnallisia muutoksia poikimisen jälkeen. Energiavajeen ja hedelmällisyyden välistä yhteyttä pyritään selvittämään kirjallisuuden pohjalta. Kirjallisuuden perusteella voimakas maitotuotos voi johtaa poikimisen jälkeen suurimman maitotuotoksen aikaan niin suureen energiavajeeseen, että lehmien hedelmällisyys heikkenee. Hedelmällisyyden heikkeneminen johtuu puutteellisesta LH-erityksestä, mutta energiavaje voi vaikuttaa hedelmällisyyteen myös monilla muilla mekanismeilla. Ruokinnalla voidaan vaikuttaa hedelmällisyyteen energiataseen välityksellä. Syventävien opintojen kokeellisen osan tavoitteena oli selvittää, voidaanko väkirehun määrää lisäämällä tai glukogeenisen liuosrehun avulla parantaa lehmien hedelmällisyyttä. Liuosrehun saannin ja väkirehulisäyksen tarkoituksena oli parantaa lehmän energiatasetta poikimisen jälkeen. Tutkimuksen kokeellinen osuus suoritettiin osana Helsingin yliopiston Kotieläintieteen laitoksen tutkimusta, jossa verrattiin lisärehujen vaikutusta maitotuotokseen. Koe järjestettiin 32 lehmän koeaineistolla altistuslähtöisenä etenevänä kohorttitutkimuksena, joissa kohortteina oli neljä kahdeksan lehmän ruokintaryhmää. Lisäämällä väkirehun määrää tai käyttämällä glukogeenista liuosrehua lehmien energiatase parani merkitsevästi. Parempi energiatase ilmeni veren glukoosipitoisuuden nousuna ja ketoaineiden määrän laskuna, mutta veren insuliinitaso ei silti noussut. Parempi energiatase yhdistyi merkitsevästi parempaan hedelmällisyyteen. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä väkirehun tai liuosrehun lisäämisen ja hedelmällisyyden välillä ei silti todettu. Suuresta yksilöllisestä vaihtelusta johtuvan hajonnan vuoksi tilastollisesti merkitsevän yhteyden havaitseminen vaatisi suuremman tutkimusaineiston käyttämistä. Tyhjäkausi näytti kuitenkin lyhenevän molempien ruokintatekijöiden vaikutuksesta niin voimakkaasti, että on todennäköistä, ettei tulos johdu pelkästä sattumasta. Ensikoilla laihtuminen poikimisen jälkeen liittyi merkitsevästi pidempään tyhjäkauteen. Liuosrehun saannista vaikutti olevan enemmän hyötyä ensikoiden, kuin vanhempien lehmien hedelmällisyydelle. Korkea maitotuotos liittyi koeaineistossa vanhemmilla lehmillä merkitsevästi lyhyeen tyhjäkauteen ja siten parempaan hedelmällisyyteen. Ensikoilla korkea maitotuotos liittyi jonkin verran heikentyneeseen hedelmällisyyteen. Pohdintaosuudessa mietitään tulosten pohdinnan lisäksi mahdollisuuksia parantaa hedelmällisyyttä ruokinnallisten ja hoidollisten menetelmien avulla. Lisäksi siinä pohditaan ruokintaperäisten hedelmällisyysongelmien selvittelyyn liittyviä asioita, maitotuotoksen ja hedelmällisyyden välistä yhteyttä ja jalostuksen merkitystä hedelmällisyydelle. Lopuksi on pohdittu hedelmällisyyden tutkimiseen liittyviä asioita ja mahdollisia uusia tutkimuskohteita.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Välilevytyrä on erityisesti mäyräkoiralla yleisesti esiintyvä sairaus. Välilevytyrät luokitellaan kahteen päätyyppiin, jotka ovat Hansen tyyppi I ja Hansen tyyppi II. Mäyräkoirilla esiintyy tyypillisesti tyypin I välilevytyrää, jossa välilevyn ulko-osan syykehä eli annulus fibrosus repeytyy ja purkautuu selkäydinkanavaan välilevyn rappeumamuutosten seurauksena. Välilevy tyräytyy mäyräkoirilla yleisimmin rinta-lannerangan alueella. Välilevytyrän oireet ovat seurausta selkäydin- ja hermovaurioista. Oireet voivat vaihdella lievästä selkäkivusta vakaviin neurologisiin puutoksiin. Ihmisillä on tutkittu paljon alaselkäkivun ja selän alueen sairauksien sekä vammojen yhteyttä selkälihasten kokoon ja koostumukseen. Selkälihasten koon muutosten ja rasvoittumisen uskotaan olevan merkkejä selkälihasten rappeutumisesta. Selkälihasten rappeutumisen taas uskotaan lisäävän riskiä kipuoireille ja vammautumiselle. Selkälihasten ominaisuuksien ja vauriomekanismien tunteminen on tärkeässä osassa suunniteltaessa yhä parempia ja tehokkaampia kuntoutusmenetelmiä selkärangan alueen sairauksista kärsiville potilaille. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää välilevytyrän yhteyttä selkälihasten kokoon ja koostumukseen mäyräkoirilla. Koirilla selkärangan alueen sairauksien yhteyttä selkälihasten ominaisuuksiin ei toistaiseksi ole tutkittu kattavasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada lisätietoa välilevytyrään sairastuneiden mäyräkoirien selkälihasten ominaisuuksista. Tavoitteena oli myös, että tietoa pystyttäisiin hyödyntämään jatkossa sairaudesta toipuvien koirien kuntoutuksessa. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä. Tutkimuksessa oli mukana 14 välilevytyrään sairastunutta mäyräkoiraa ja 10 tervettä mäyräkoiraa. Selkälihasten Musculus (M.) multifidus ja M. longissimus poikkipinta-alat ja selkälihaksensisäisen rasvan määrää kuvaavat selkälihaksen intensiteettiarvot mitattiin T1-painoitteisista magneettikuvista. Ryhmien välistä eroa selkälihasten poikkipinta-alassa ja selkälihaksensisäisen rasvan määrässä analysoitiin käyttäen riippumattomien ryhmien t-testiä sekä Mann-Whitney U -testiä. Selkälihasten sisäisen rasvan määrä oli suurempi välilevytyrään sairastuneilla mäyräkoirilla, kuin terveellä vertailuryhmällä (p < 0,001). Selkälihasten poikkipinta-alassa ei havaittu eroa ryhmien välillä. Tutkimuksen tulosten perusteella selkälihakset olivat rasvoittuneemmat välilevytyrään sairastuneilla mäyräkoirilla terveeseen vertailuryhmään verrattaessa. Terveet mäyräkoirat olivat välilevytyrään sairastuneita mäyräkoiria nuorempia, mikä saattoi vaikuttaa merkittävästi tuloksiin. Ikävaikutuksen ja selkälihasmuutosten merkittävyyden arvioimiseksi aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyyttä Suomen saksanpaimenkoirapopulaatiossa. Radiologisten muutosten lisäksi kiinnitettiin huomiota aineiston koirien sukulaisuussuhteisiin. Tutkimus tehtiin Saksanpaimenkoiraliitto ry:n pyynnöstä. Tutkimusaineisto koostui aikavälillä 9/ /2007 virallisesti lonkkakuvatuista saksanpaimenkoirista, joilla oli kuvien tarkastelun yhteydessä havaittu selkämuutos. Tässä tapauksessa selkämuutoksella tarkoitettiin selvää poikkeavuutta normaalirakenteesta lannerangan loppuosan tai ristiluun alueella. Kuvista kirjattiin ylös välimuotoisen lanne-ristinikaman tyyppi, poikkihaarakkeiden muoto, symmetrisyys, lantion kiertyminen, lantion muuttunut kulma selkärankaan nähden ja risti-suoliluunivelen pituuden vaihtelut. Lisäksi kirjattiin muut havaitut muutokset, kuten silloittuma. Aineiston koirien sukulaisuussuhteita tarkasteltiin etsimällä aineistosta pentuesisaruksia sekä suoraan alenevassa polvessa esiintyviä sukulaisia. Tutkimuksen oletuksena oli, että välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyys aineistossa on todellista arvoa pienempi, johtuen aineiston valikoitumisesta. Aikaisempien tutkimusten perusteella aineistosta oletettiin löytyvän viitteitä perinnöllisyydestä. Tutkimukseen saatiin mukaan 267 koiraa. Koirista välimuotoisen lanne-ristinikaman suhteen normaaleja oli kymmenen (3,8 %), puuttuvia kuvia neljä (1,5 %), liian huonolaatuisia kuvia neljä (1,5 %) ja rajatapauksia 23 kappaletta (8,7 %). Rajatapauksella tarkoitettiin välimuotoisen lanne-ristinikaman muotoa, jossa vain ensimmäisen ristinikaman okahaarake oli irtautunut ristiluun harjusta. Varsinaisia välimuotoisia lanneristinikamia oli 223 (84 %), rajatapaukset huomioiden 246 kappaletta (92 %). Välimuotoisen lanne-ristinikaman omaavista koirista narttuja oli 120 (54 %) ja uroksia 103 kappaletta (46 %). Tutkimuksen perusteella välimuotoisen lanne-ristinikaman esiintyvyys oli 2,9 %. Saatu esiintyvyys tässä tutkielmassa oli todennäköisesti selvä aliarvio todellisesta tilanteesta. Tutkimusaineisto koostui suurimmaksi osaksi välimuotoisen lanne-ristinikaman vakavammista muodoista, jotka ovat olleet helpommin havaittavissa. Sukutaulujen perusteella välimuotoinen lanne-ristinikama näytti periytyvän hyvin voimakkaasti sukupolvelta toiselle. Tutkimuksen tulokset olivat odotetun mukaisia ja vertailukelpoisia aikaisempien ulkomaisten tutkimusten kanssa.
-
(2020)Tämä lisensiaatintutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen välitysvasikoiden maternaalisten vasta-aineiden tasosta ja niiden vaikutuksesta vasikoiden sairastuvuuteen ja kasvuun. Tutkielma on tehty osana laajempaa tutkimusta, jossa selvitettiin hengitystierokotusten tehoa välitysvasikoilla. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan, mitä passiivisen immuniteetin siirtymiseen vaikuttavista tekijöistä tällä hetkellä tiedetään ja millainen merkitys niillä on vasikoiden terveyden kannalta. Erityisesti asiaa tarkastellaan suomalaisten lihantuotantoa varten kasvatettavien välitysvasikoiden terveyden näkökulmasta. Tutkimuksen hypoteesina oli, että merkittävällä osalla vasikoista olisi riittämätön passiivinen immuniteetti, mikä lisäisi näiden vasikoiden sairastuvuutta ja heikentäisi kasvua. Aineistona oli 497 välitysvasikkaa satakuntalaisella vasikkakasvattamolla. Eläinlääkäri teki vasikoille yleistutkimuksen vasikoiden saavuttua tilalle ja juuri ennen juotolta vieroittamista. Molemmilla käynneillä otettiin verinäytteet. Tilalliset lääkitsivät vasikat omalta terveydenhuoltoeläinlääkäriltään saamiensa ohjeiden mukaan tulehduskipulääkkeellä tai tulehduskipulääkkeellä ja antibiootilla. Lääkitystietoja kerättiin välikasvatuskauden loppuun. Vasikoiden IgG- eli immunoglobuliinipitoisuuden keskiarvo oli 10,2 g niiden tullessa tilalle (keski-ikä 19 päivää). 55 prosentilla vasikoista oli riittämätön passiivinen immuniteetti, kun viiterajana käytettiin arvoa 10 g/l. Vasikoista 31 prosenttia sairasti hengitystietulehdusta tilalle tullessaan ensimmäisellä käynnillä tehdyn yleistutkimuksen perusteella. Juottokauden lopulla toisen tilakäynnin aikaan vastaava luku oli 41 %. Juotto- ja välikasvatuskauden aikana tutkimuksen 497 vasikkaa saivat yhteensä 443 antibioottikuuria, joista hengitystietulehduksen takia aloitettiin 51 %, sorkkavälin ajotulehduksen takia 23 % ja loput muun tulehduksen tai kuumeen takia (26 %). 36 % vasikoista ei saanut seurantajaksolla yhtään antibioottikuuria, 41 % sai yhden, 21 % kaksi ja kolme kuuria sai 2 % vasikoista. Koko seurantajakson hoitoprosentti oli 89 %. Suurin osa sairastumisista tapahtui heti kasvattamoon saapumisen jälkeen. Tutkimuksen aikana kuoli 12 vasikkaa eli kuolleisuus oli 2,4 %. Vasikoiden päiväkasvu juottokauden aikana oli keskimäärin 631 g ja koko seurantajakson aikana 1146 g. Tilastollisessa analyysissä havaittiin, että korkeampi IgG-pitoisuus oli negatiivisesti yhteydessä sairastumiseen (odds ratio, OR 0,963, p-arvo 0,026). Sen sijaan IgG-pitoisuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta päiväkasvuun, toisin kuin useissa aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu. Mahdollisia syitä tälle voivat olla maternaalisten vasta-aineiden spesifisyys oman kotitilan patogeenejä kohtaan, jolloin ne eivät suojaa kasvattamon muiden vasikoiden kantamia patogeenejä vastaan. Lisäksi sillä, kuinka lieväoireisille vasikoille aloitettiin lääkitys, voi olla vaikutusta. Tutkimuksen tulos oli siis osittain hypoteesin mukainen, osittain ei.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää salmonellatartuntojen esiintyvyys LSO Foods Oy:n toiminta-alueen nautakarjoissa ja seurata salmonellasaneerauksien onnistumista salmonellapositiivisilla tiloilla. Salmonellapositiivisten tilojen löytymisen myötä voitiin myös ehkäistä tartunnan leviäminen välitysvasikoiden mukana lihanautakasvattamoihin. Tutkimuksen ajankohta oli vuosi 1997. Salmonella-bakteeria etsittiin bakteriologisin menetelmin lantanäytteistä. Tuottajat ottivat itse karjoistaan enintään kaksi yhteislantanäytettä, joista kumpikin sisälsi enintään 20 naudan ulostetta. Tutkimuksessa oli mukana 1774 tuottajaa, jotka vuonna 1996 olivat myyneet vasikoita LSO Foods Oy:n eläinvälitykselle. 1343 tilaa eli 75,7 % tuottajista lähettivät näytteet tai kirjallisen tutkimustodistuksen. Salmonellapositiivisia välitysvasikoita myyviä tiloja löydettiin kaksi kappaletta eli 0,15 % tutkituista tiloista. Näiden tilojen löytymisen myötä tutkittiin yhteislantanäyttein myös ne kahdeksan lihanautakasvattamoa, jotka viimeisen vuoden aikana olivat saaneet LSO Foods Oy:n eläinvälityksen kautta vasikoita kyseisiltä tiloilta. Vain yksi lihanautakasvattamo todettiin salmonellapositiiviseksi. Kaikkien kolmen salmonellapositiivisen tilan salmonellasaneeraukset onnistuivat alle kahdeksassa kuukaudessa. Kirjallisuuskatsaus käsittelee vasikoiden salmonellatartuntaa, nautakarjojen salmonellasaneerausta sekä Suomen ja muun maailman salmonellatilannetta.
-
(2022)Häiriötilanteet ovat uhkia tai tapahtumia, jotka vaarantavat yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Niiden hallinta vaatii viranomaisten ja muiden toimijoiden tavallista laajempaa tai tiiviimpää yhteistoimintaa ja viestintää. Varautumisella pyritään pitämään häiriötilanteiden vaikutukset mahdollisimman vähäisinä ja varmistamaan tärkeiden toimintojen jatkuminen kaikissa tilanteissa. Siihen kuuluu jatkuva riskien arviointi ja toiminnan suunnittelu ja harjoittelu mahdollisten häiriötilanteiden varalta etukäteen. Sen perustana Suomessa on kokonaisturvallisuuden malli, joka korostaa eri toimijoiden varautumisyhteistyötä tietoa jakamalla ja häiriötilannesuunnitelmia yhteen sovittamalla. Ympäristöterveydenhuollon tehtävät – yksilön ja elinympäristön terveyden edistäminen ja suojelu– ovat keskeinen osa yhteiskunnan toiminnan turvaamista. Toimialan varautumista ohjaavat valtakunnallisella tasolla Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) sekä keskusviranomaiset Ruokavirasto ja Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Poikkeusolojen sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta (PONK) on STM:n esityksestä asetettu neuvottelukunta, jonka tehtävänä on valmistella esityksiä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon varautumistoiminnan edistämiseksi. Paikalliset ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt (valvontayksiköt) laativat omat häiriötilannesuunnitelmansa lainsäädännön ja keskusviranomaisten linjausten mukaan. Valvontayksiköt osallistuvat useiden erityyppisten häiriötilanteiden selvittämiseen. Näistä yleisimpiä ovat vesi- ja elintarvikevälitteiset epidemiat. Säädösten lisäksi varautumis- ja häiriötilannetoimintaa tuetaan erilaisilla ohjeilla, joita laativat paitsi ministeriöt ja keskusviranomaiset, myös asiantuntijaorganisaatiot, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus tehtiin PONK:n toimeksiantona. Tarkoituksena oli kartoittaa, mitä varautumistoimia valvontayksiköissä toteutettiin ja millä tasolla valvontayksiköiden häiriötilannevalmiuden koettiin olevan. Tavoitteena oli selvittää, millaisia haasteita valvontayksiköt olivat kohdanneet häiriötilanteissa toimiessaan ja niihin varautuessaan. Lisäksi haluttiin kartoittaa, mitkä asiat tukivat kokemusta valmiuden hyvästä tasosta ja mitkä lisäsivät epävarmuutta, sekä millaista tukea valmiusasioihin liittyen toivottiin. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, joka koostui monivalintakysymyksistä ja avoimista kysymyksistä. Linkki sähköiseen vastauslomakkeeseen (E-lomake©) toimitettiin kaikkiin Suomessa toimiviin 62 valvontayksikköön joulukuussa 2020. Vastauksen lähetti 41 valvontayksikköä. Ne koottiin Microsoft Excel 2016 -ohjelmaan analysointia ja muokkausta varten. Tilastolliseen analyysiin käytettiin SPSS Statistics 28 -ohjelmaa (IBM, USA). Tutkimustuloksista ilmeni, että 52 % vastaajista koki häiriötilannevalmiuden edustamassaan valvontayksikössä olevan riittävällä tai erinomaisella tasolla. Kehitystarpeita valvontayksikön varautumistoiminnassa tunnisti 60 % vastaajista. Perusteluina hyvälle valmiuden tasolle esiin nousivat kokemukset häiriötilanteissa toimimisesta, saatavilla oleva selkeä ohjeistus sekä suunniteltu ja harjoiteltu viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyö. Varautumisen tueksi toivottiin esimerkiksi yhteistoimintaharjoituksia ja koulutuksia harvinaisempiin häiriötilanteisiin liittyen. Valmiusasiat ovat viime vuosina nousseet entistä ajankohtaisemmiksi koronaviruspandemian ja epävakaan maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Tutkimuksessa kerättyä tietoa voidaan hyödyntää ympäristöterveydenhuollon varautumisen kehittämisen ja arvioinnin suunnittelussa.
Now showing items 1287-1306 of 1386