Browsing by master's degree program "Degree Programme in Veterinary Medicine"

Koirat ja kissat voivat kokea akuuƫa ahdistuksen ja pelon tunnetta useissa eri tilanteissa. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi eläinlääkärikäynti, matkustaminen ja yksin jääminen. Myös äkilliset ja kovat äänet voivat aiheuttaa eläimissä pelkoa ja ahdistusta. Pelko ja ahdistus aiheuttavat eläimissä usein samankaltaisia oireita, mutta ne ovat toisistaan eroavia käsitteitä. Pelko on tunne, joka aiheutuu eläimen havaittua jonkin mahdollisesti vaarallisen tilanteen tai asian. Ahdistus puolestaan aiheutuu eläimen ennakoinnista mahdollista tulevaa vaarallista asiaa tai tilannetta kohtaan. Pelokkaat ja ahdistuneet eläimet voivat oireilla esimerkiksi ääntelemällä, kyyristymällä tai pyrkimällä pakenemaan tilanteesta. Usein myös eläinten syke- ja hengitystiheydet kohoavat ja syljeneritys voi lisääntyä. Ahdistus- ja pelkotilat aiheuttavat eläimelle fysiologisia muutoksia, jotka pitkittyessään voivat olla haitallisia eläimen terveydelle. Akuuttia ahdistus- ja pelkotilaa on mahdollista hillitä lääkityksin ja usein lääkitys antaakin tukea vaikeista tilanteista selviämiseen. Kissoille ja koirille on käytössä useita, eri mekanismein vaikuttavia rauhoittavia lääkeaineita, joita voidaan käyttää sekä ennaltaehkäisevästi että hoitamaan ahdistuksesta ja pelosta aiheutuvia oireita. Tämän lisensiaatintutkielman tarkoitus on koota yhteen tärkeimmät asiat deksmedetomidiinin, tasipimidiinin, gabapentiinin, pregabaliinin, klomipramiinin, tratsodonin sekä alpratsolaamin käytöstä kissoilla ja koirilla akuutin ahdistus- ja pelkotilan hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään näiden lääkeaineiden käyttöindikaatiot, annostukset, tärkeimmät farmakologiset ominaisuudet, vasta-aiheet sekä sivuvaikutukset kissoilla ja koirilla. Tämän kirjallisuuskatsauksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että on olemassa useita kissoille ja koirille soveltuvia rauhoittavia lääkeaineita, joita voidaan käyttää akuutin ahdistus- tai pelkotilan hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Jotkin näistä lääkkeistä ovat kuitenkin humaanipuolen valmisteita, joista ei löydy vastaavaa eläinlääkkeeksi rekisteröityä valmistetta. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin näiden lääkeaineiden farmakokineettisistä ominaisuuksista sekä vasta-aiheista kissalla ja koiralla. Lääkityksen käyttö pelokkaalle tai ahdistuneelle eläimelle on tärkeää, jotta sille voidaan turvata stressittömämpi ympäristö sekä eläinlääkärikäynnillä että kotona. Pitkäaikaisen tai vakavan ahdistukseen tai pelkoon liittyvän käytösongelman ilmetessä on syytä pyytää avuksi käytösterapian ammattilainen ja valita madollisesti pitkävaikutteisempi lääkitys käytösterapian tueksi. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuitenkin keskitytään vain akuutin ahdistuksen ja pelon ennaltaehkäisyyn ja hillintään lääkkeellisin keinoin.

Anestesian aikainen hypotensio eli matala verenpaine on yksi yleisimmistä anestesiakomplikaatioista koirilla ja kissoilla. Anestesian aikainen hypotensio on useissa tutkimuksissa määritelty keskipaineen avulla, ja usein määritelmänä on alle 60 mmHg keskipaine. Ihmisillä anestesian aikainen hypotensio on yhdistetty anestesiakuolleisuuteen ja elinvaurioihin. Koirilla anestesian aikaisen hypotension on todettu aiheuttavan heikentynyttä kudosten hapen osapainetta sekä huonontunutta verenkiertoa. Verenpaineen mittauksessa käytettävät mittalaitteistot voivat olla joko invasiivisia tai non-invasiivisia. Invasiivisessa menetelmässä verenpainetta mitataan valtimoon asetetun kanyylin kautta, ja non-invasiivisessa menetelmässä mittauksessa käytetään mansettia, joka asetetaan raajaan tai hännäntyveen. Non-invasiivisia menetelmiä ovat oskillometrinen ja Doppler-menetelmä. Non-invasiivisiin mittausmenetelmiin liittyy enemmän virhelähteitä verrattuna invasiiviseen menetelmään. Anestesian aikainen hypotensio voi johtua monista tekijöistä, kuten nesteiden menetyksestä tai anestesian induktioon ja ylläpitoon käytetyistä lääkeaineista. Esimerkiksi propofolin, alfaksalonin, isofluraanin ja sevofluraanin on todettu laskevan verenpainetta koirilla ja kissoilla. Verenpaineen laskua aiheuttavia mekanismeja ovat vasodilataatio ja sydämen minuuttitilavuuden väheneminen. Lisäksi anestesian aikana elimistön kompensaatiomekanismien toiminta heikkenee keskushermostolaman takia. Anestesian aikaiselle hypotensiolle altistavista tekijöistä tiedetään vain rajallisesti koirilla, mutta vielä rajallisemmin kissoilla. Koirilla näistä tekijöistä on tunnistettu korkea ASA-luokka, invasiivinen kirurgia, pienikokoisuus ja brakykefalia. Korkea ASA-luokka ja pienikokoisuus lisäävät myös anestesiakuolleisuuden riskiä. Anestesian aikaisen hypotension hoito tulee kohdistaa sitä aiheuttavaan syyhyn. Inhalaatioanesteetin pitoisuuden vähentäminen, nestehoito kristalloidi- tai kolloidinesteellä sekä lääkehoito inotroopeilla eli sydämen supistuvuutta lisäävillä lääkkeillä, kronotroopeilla eli sydämen sykettä nostavilla lääkkeillä ja/tai vasopressoreilla eli verisuonia supistavilla lääkkeillä ovat yleisiä hoitovaihtoehtoja. Yhteenvetona voidaankin todeta, että anestesian aikainen verenpaineen monitorointi on tärkeää kliinisessä työssä kudosten riittävän verenkierron arvioimiseksi. Anestesian aikaiselle hypotensiolle altistavien tekijöiden laajempi kartoitus olisi hyödyllistä, jotta anestesian aikaista hypotensiota voitaisiin ehkäistä paremmin esimerkiksi lääkevalinnoilla.

Koirat voidaan jakaa kallon muotonsa perusteella mesokefaalisiin, dolikokefaalisiin sekä brakykefaalisiin ryhmiin. Brakykefaalisilla koirilla pääkallo on muodoltaan lyhyt ja leveä. Brakykefaalisuus voidaan luokitella monella eri tavalla ja luokittelussa käytetään yleensä pääkallon mittojen erilaisia suhteita sekä kasvoluiden ja kallon luiden välisiä kulmia. Brakykefaalisuuden tyyppeihin luetaan koirilla bulldoggityyppinen, katantognaattinen sekä allometrinen brakykefaalisuus. Brakykefaalisilla koirilla havaitaan koko selkärangan alueella yleisesti nikamaepämuodostumia. Nikamaepämuodostumat voidaan jakaa edelleen jakautumisen häiriöihin, nikamansolmun muodostumisen häiriöihin sekä muihin nikamaepämuodostumiin. Myös brakykefaalisilla koirilla haluttu ominaispiirre eli korkkiruuvihäntä on seurausta nikamaepämuodostumista. Nikamaepämuodostumat voivat nikamaepämuodostuman tyypistä riippuen aiheuttaa köyryselkäisyyttä eli kyfoosia tai selkärangan sivusuuntaista vinoumaa eli skolioosia. Pahimmillaan nikamaepämuodostumat voivat aiheuttaa neurologisia puutoksia. Nikamaepämuodostumien kliininen merkitys arvioidaan yhdessä diagnostisten kuvantamismenetelmien, kuten röntgenkuvantamisen tai tietokonetomografian sekä neurologisen tutkimuksen kanssa. Lonkkadysplasia on yleinen suurilla, nopeasti kasvavilla koirilla, mutta myös bulldoggeilla ja mopseilla. Vaikka lonkkadysplasialla on geneettinen tausta, on ympäristötekijöillä merkittävä vaikutus taudin esiintyvyyteen sekä vakavuuteen. Lonkkadysplasian luokittelussa käytetään Suomessa kansainvälisen koiranjalostusliiton Fédération Cynologique Internationalen (FCI) arvosteluasteikkoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella selkärangan nikamaepämuodostumat sekä lonkkadysplasia ovat yleisiä luustopoikkeavuuksia englannin- ja ranskanbulldoggilla sekä mopsilla. Jalostuksen kannalta olisi tärkeä tutkia jalostuksessa käytettävät yksilöt. Brakykefaalisuus itsessään on myös elämää heikentävä tekijä ja alla oleva syy muun muassa pitkälle pehmeälle kitalaelle, ihon poimuttumisesta johtuville ongelmille sekä hengitystieoireyhtymälle (BOAS). Englanninbulldoggeilla, ranskanbulldoggeilla ja mopseilla roturisteytyksiä tulee harkita terveempien linjojen saavuttamiseksi.

Koirien eturistisidevaurion parhaimpana leikkaustekniikkana pidetään tällä hetkellä tibial plateau leveling osteotomy (TPLO) -leikkausta. Yksi uusimmista tekniikoista on CORA-based leveling osteotomy (CBLO). Se pyrkii samaan lopputulokseen kuin TPLO, mutta erilaisella suunnittelulla ja toteutuksella. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eturistisidevaurioiden etiologiaa ja patogeneesiä koirilla, esitellään CBLO-leikkaustekniikka sekä pohditaan sen hyviä ja huonoja puolia verrattuna TPLO-leikkaukseen. Tutkimusosiossa tarkasteltiin Seinäjoen Eläinsairaalassa vuosina 2016-2023 tehtyjä CBLO-leikkauksia. Tarkastelun kohteena oli potilasmateriaali, jalkakohtaiset tiedot, paraneminen sekä komplikaatiot. Potilaista otettiin röntgenkuvat ennen leikkausta eli preoperatiivisesti sekä sen jälkeen eli postoperatiivisesti. Röntgenkuvista arvioitiin nivelrikkomuutoksia sekä mitattiin tibial plateau angle (TPA) eli sääriluun yläpään nivelpinnan kulma. Leikkauskertomuksesta kirjattiin ylös eturistisiteen ja mediaalisen nivelkierukan status sekä leikkaustekniset tiedot. Hypoteesina oli, että potilasmateriaali, paraneminen ja komplikaatiot olisivat linjassa aiemmin tutkitun kanssa. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 141 potilasta ja 31 potilasta leikattiin myöhemmin toisen polven eturistisidevaurion takia CBLO-leikkaustekniikalla. Leikkauksia oli yhteensä 172. Potilaista intakteja uroksia oli 38,3 % (n=54), kastroituja uroksia 15,6 % (n=22), intakteja naaraita 36,1 % (n=51) ja steriloituja naaraita 9,9 % (n=14). Eri rotuja oli yhteensä 48, joista määrällisesti bichon friséitä oli eniten (n=22). Leikkauspotilaiden painon keskiarvo ± keskihajonta oli 13,4 kg ± 9,9 kg. Potilaiden ikä vaihteli 6 kk ja 12,5 vuoden välillä ja iän keskiarvo ± keskihajonta oli 7,32 v ± 2,92 v. Oikea polvi operoitiin 75 leikkauksessa (43,6 %) ja vasen polvi 97 leikkauksessa (56,4 %). Tutkimuksessa 148 potilaan (86 %) eturistiside oli revennyt täydellisesti ja 17 potilaan (9,9 %) osittain. Mediaalinen nivelkierukka oli ehjä 40 potilaalla (23,2 %) ja vaurioitunut 51 potilaalla (29,7 %). Osalla potilaista ei ollut dokumentaatiota eturistisiteen tai mediaalisen nivelkierukan tilasta. Potilaiden preoperatiivinen TPA vaihteli 16 ja 45,6 välillä ja keskiarvo ± keskihajonta oli 29,3 ± 4,87. Postoperatiivisen TPA:n keskiarvo ± keskihajonta oli 8,41 ± 4,56. Kontrollikäynnillä 6 viikon kuluttua leikkauksesta arvioiduista potilaista operoitua jalkaa käytti moitteettomasti 60,7 % (n=65), 24,3 % (n=26) ontui satunnaisesti tai hieman, 3,7 % (n=4) ontui selvästi ja yksi potilas ei varannut painoa jalalle ollenkaan. Yhteensä 18 potilaalla todettiin komplikaatioita. Uusintaleikkausta vaativia merkittäviä komplikaatioita oli 5, vähäisiä komplikaatioita 11 ja leikkauksen aikaisia komplikaatioita 4. Hypoteesi toteutui paranemisen ja komplikaatioiden suhteen, mutta potilasmateriaalina oli selkeästi pienempiä koiria kuin muissa tutkimuksissa.

Cryptosporidium -alkueläin on zoonoottinen selkärankaisten taudinaiheuttajamikrobi. Alkueläin on geneettisesti erittäin monimuotoinen, ja sen vuoksi sillä on laaja isäntäkirjo. Cryptosporidium -alkueläin infektoi ruuansulatuskanavan soluja ja aiheuttaa siten kryptosporidioosiksi kutsuttua ripulitautia. Kryptosporidioosi on ympäri maailmaa merkittävä vesi- ja elintarvikevälitteinen tartuntatauti, ja lisäksi tartunta voi syntyä myös esimerkiksi ihmisten ja eläinten välisessä kontaktissa. Viime vuosien aikana kryptosporidioositartuntojen määrä on Suomessa kasvanut merkittävästi ja Cryptosporidium -alkueläin aiheuttaa kasvavan tautiuhan niin ihmisille kuin eläimillekin. Cryptosporidium -alkueläimestä tunnetaan kymmeniä lajeja ja genotyyppejä, ja eri lajit ovat infektiivisiä eri isännille. Ihmisten kryptosporidioositapausten kannalta tärkeimmät lajit ovat Cryptosporidium hominis (C. hominis), sekä Cryptosporidium parvum (C. parvum). C. parvum on ihmisten lisäksi taudinaiheutuskykyinen myös märehtijöille, minkä vuoksi tartunnat ihmisten ja märehtijöiden välillä ovat mahdollisia. Märehtijöiden aiheuttamien tartuntojen, erityisesti vesivälitteisten tartuntojen, riski tunnetaan kuitenkin huonosti. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli kartoittaa Cryptosporidium -alkueläimen esiintymistä Suomen rantalaitumilla ja pyrkiä siten arvioimaan alkueläimen aiheuttamaa infektioriskiä. Hypoteesina oli, että Cryptosporidium -alkueläintä esiintyy Suomen rantalaitumilla, ja on mahdollista, että mukana on myös ihmiselle infektiivisiä kantoja. Tutkielman aineisto koostui 101:stä nautojen ja 93:sta lampaiden lantanäytteestä. Näytteitä kerättiin kahtena kesänä, vuosina 2021 ja 2022. Näytteet kerättiin Pohjois-, Etelä-, sekä Sisä-Suomessa sijaitsevilta rantalaitumilta. Lantanäytteistä eristettiin kokonais-DNA ja Cryptosporidium -positiiviset näytteet tunnistettiin Cry18S-qPCR-analyysin, sekä sisäkkäisen 18S-PCR-analyysin perusteella. Cryptosporidium -positiivisiksi todetut lantanäytteet lähetettiin sekvensoitavaksi lajitunnistusta varten. Lajitunnistus perustui 18S rRNA -geenin osittaiseen sekvensointiin. Sekvensointitulosten avulla pyrittiin vertailemaan eri Cryptosporidium -lajien esiintyvyyttä sekä laidunkauden alku- ja loppupuolen välillä, että maantieteellisesti. Cry 18S-qPCR-analyysin perusteella 81,4 (75,3-86,7) %, sisäkkäisen 18S-PCR-analyysin perusteella 55,7 (48,4-62,8) % ja sekvensointitulosten perusteella 6,7 (3,6-11,2) % näytteistä todettiin Cryptosporidium -positiivisiksi. Hypoteesin mukaisesti Cryptosporidium -positiivisten näytteiden osuus oli melko suuri. Cryptosporidium -positiivisten näytteiden osuus on suurempi laidunkauden loppu- kuin alkupuolella. Sekvensointitulosten avulla lajintunnistus onnistui viiden lampaan ja kahdeksan naudan lantanäytteen osalta. Kaikista lampaiden lantanäytteistä tunnistettiin lampaille tyypillinen Cryptosporidium xiaoi (C. xiaoi) -laji ja lähes kaikista nautojen lantanäytteistä puolestaan näille tyypillinen Cryptosporidium bovis (C. bovis) -laji. Lajintunnistuksen tulokset olivat osittain ristiriidassa hypoteesin kanssa, sillä nämä lajit eivät pääasiassa ole ihmiselle infektiivisiä. Tämän lisensiaatin tutkielman perusteella Cryptospordium -alkueläin on tavallinen löydös märehtijöiden lantanäytteistä, mutta kaikki Cryptosporidium -positiiviset löydökset eivät aiheuta ihmiselle infektioriskiä.

Diabetes mellitus (DM) ja siihen liittyvät oftalmologiset ongelmat ovat yleisiä ja vaikuttavat koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi DM:n patofysiologiaa ja vaikutusmekanismeja silmän alueella, DM:n aiheuttamia ongelmia silmän eri osissa, niiden merkitystä ja mahdollisia hoitovaihtoehtoja. Lisäksi tutkielmassa käsitellään diabeettisen perifeerisen neuropatian merkitystä silmän alueella. Tutkielman tavoitteena on koota yhteen saatavilla oleva tutkimustieto DM:n aiheuttamista oftalmologisista ongelmista koiralla sekä tunnistaa tutkimuksen puutteet ja tulevaisuuden tarpeet. Tavoitteena on parantaa eläinlääkäreiden tietämystä ongelmien moninaisuudesta ja merkityksestä koirien hyvinvoinnin edistämiseksi. DM ja siitä seuraava korkea verensokeri aiheuttavat useita eri biokemiallisia, veren virtaukseen liittyviä eli hemodynaamisia ja umpieritykseen liittyviä eli endokriinisiä muutoksia, joiden seurauksena kehittyviä komplikaatioita voidaan nähdä useissa eri elinryhmissä. Silmässä havaittavia ongelmia voivat olla diabeettinen retinopatia (DR), diabeettinen kaihi, sarveiskalvon muutokset ja silmän pinnan muutokset kyynelfilmissä sekä sarveiskalvon ja sidekalvon toimintaan liittyvissä keratokonjunktivaalisissa parametreissa. Suoranaisten oftalmologisten ongelmien lisäksi DM voi aiheuttaa ongelmia silmän alueella myös sen komplikaationa kehittyvän diabeettisen perifeerisen neuropatian kautta. Oftalmologisista ongelmista voi aiheutua koiralle kivuliaita ja sokeuttavia komplikaatioita, jotka heikentävät koiran elämänlaatua ja voivat vaikuttaa omistajien päätökseen päätyä diabeettisen koiran eutanasiaan. DM:n aiheuttamat oftalmologiset ongelmat ovat siis paitsi yleisiä ja usein vakavia, mutta vaikuttavat myös koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Diabeettiset koirapotilaat tuleekin ohjata ajoissa silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille, jotta muutokset voidaan havaita ajoissa ja hoidon onnistumiseen saadaan paras mahdollisuus. DM on yleistynyt koirilla ja sen hoitoon suhtaudutaan entistä myönteisemmin, jolloin tietoa sen aiheuttamista komplikaatioista ja niiden hoidosta tarvitaan lisää. DM:n vaikutuksia silmän alueella on tutkittu vuosikymmenten ajan niin koirilla kuin ihmisillä, mikä on mahdollistanut tietämyksen lisääntymisen oftalmologisten ongelmien moninaisista vaikutuksista silmän eri osissa. Tieto onkin suhteellisen kattavaa esimerkiksi diabeettisen kaihin osalta, mutta toisaalta esimerkiksi vaikutukset sarveiskalvossa ja silmän pinnassa ovat osin edelleen tuntemattomia. Isoimmat tutkimustiedon puutteet kohdistuvat muutosten patofysiologiaan ja sitä kautta mahdollisiin uusiin lääkkeellisiin hoitokeinoihin. Esimerkiksi diabeettisessa retinopatiassa (DR) hoidon tärkeimpänä kulmakivenä on edelleen verensokerin mahdollisimman hyvä hallinta, joka vaatii sairauden varhaisen havaitsemisen ja hoidon aloittamisen lisäksi oikeaoppista ja säännöllistä insuliinilääkitystä. Hoitotasapainon kehittämiseksi on tärkeää paitsi ylläpitää ja parantaa eläinlääkäreiden tietämystä sairaudesta, huomioida myös omistajien motivaation ja riittävän osaamisen hoidon toteuttamiseksi kotona vaikutukset hoidon onnistumiseen. Uuden tutkimustiedon lisäksi tarvetta on yleispraktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden tietämyksen lisäämiselle DM:n aiheuttamista oftalmologisista ongelmista tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon osalta. DM:n sekä muiden systeemisairauksien oftalmologisia vaikutuksia tulisi korostaa entistä enemmän jo eläinlääkäreiden peruskoulutuksessa, jotta diabeettisten koirapotilaiden silmien tilanteeseen osattaisiin kiinnittää enemmän huomiota ja entistä useampi koirapotilas osattaisiin ohjata ajoissa silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille.

Equine asthma is a disease syndrome comprised of two diseases, mild and severe asthma. Both diseases can affect the horses performance and intended use. The diseases can be differentiated from each other based on clinical signs, bronchoalveolar lavage fluid (BALF) and tracheal wash (TW) analyses. A horse can recover from mild asthma where as severe asthma is an irreversible disease. Severe asthma is also inheritable, although the exact genes are not known. Environmental factors play an important role in both diseases, with dust, mold, noxious gases and endotoxins being recognized as influencing factors. These components are present in horses’ stable environments. Bedding material in horse stalls is used to absorb moisture and ammonia, and to provide suitable bedding for horses to lay on. The two main bedding materials used in Finland are shavings and peat. They differ in their capability to absorb moisture and ammonia, as well as in their microbiological quality. Peat has higher moisture and ammonia binding capacity but shavings has higher microbiological quality. Horses can spend a big part of their day in the stalls, which increases the importance of using high quality bedding material, which has minimum effect on the respiratory system. The purpose of this study is to compare the effects of peat and shavings on the horses’ respiratory health. 32 horses participated in the study and they were kept 35 days on each bedding material, during three time periods. Peat was used before (peat 1) and after (peat 2) the shavings period. After each 35 day period the horses were examined, BALF and TW samples were collected and analyzed. The results show a significant increase in the TW neutrophil percentage during the shavings period (peat 1: 16.7%, shavings: 32.8%, peat 2: 13.4%). Similar results were noticed in the BALF results, with a significant difference in the neutrophil percentage when comparing shavings and peat 2, but also between the two peat periods (peat 1: 2.7%, shavings: 3.4%, peat 2: 1.6%). None of the horses participating in the study were diagnosed with mild or severe asthma based on the results and clinical signs, even though the high TW neutrophil percentage during the shavings period strongly suggest towards neutrophilic airway inflammation. The results indicate a higher irritation level in the equine respiratory system when shavings was used as bedding material. The difference in the BALF neutrophil percentages during the peat periods may be caused by the horses being taken in from pasture before the peat 1 period. The higher peat 1 results can there fore represent a reaction to the change in environment rather then the actual bedding itself. More research is needed with longer time spent on different bedding materials, combined with exercise tolerance tests, to give insight on the bedding’s effect on physical performance.

Clostridium botulinum on anaerobinen, itiöitä tuottava, gram-positiivinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta tunnettua luonnollista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia. Se aiheuttaa ihmisessä ja eläimissä harvinaista botulismia, joka on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava hermoston halvaustila. Botulismia tavataan säilöttyjen ja pakattujen elintarvikkeiden välityksellä leviävänä klassisena ruokamyrkytyksenä sekä suolistokolonisaationa imeväisikäisillä ja haavainfektiona ruiskuhuumeiden käyttäjillä. C. botulinumin luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta tiedetään vähän. Samankaltaisen itiöllisen bakteerin, Bacillus subtiliksen, on todistettu käyttävän muita bakteereita ravinnokseen, mikä herättää kysymyksen myös C. botulinumin ravinnonhankinnasta ja samalla neurotoksiinituotannon merkityksestä bakteerin biologiassa. On kiinnostava kysymys, voisiko myrkyllä olla rooli ravinnonhankinnassa. Tutkimuksessa selvitettiin, käyttääkö C. botulinum ravinnokseen erilaisia gram-positiivisista ja -negatiivisista bakteereista tai luonnossa bakteerin elinympäristössä mahdollisesti esiintyvistä selkärangattomista peräisin olevia komponentteja, ja vaikuttavatko nämä substraatit C. botulinumin itiöitymiseen tai hermomyrkyntuotantoon. Substraatteina tutkittiin muun muassa kuollutta bakteerisolumassaa, bakteerien soluseinässä ja hyönteisten tai äyriäisten kuoressa esiintyvää kitiiniä sekä sen rakenneainetta, N-asetyyli-D-glukosamiinia (GlcNAc), sekä positiivisena kontrollina glukoosia. Tarkoitus oli kerryttää tietämystä C. botulinumin mahdollisesta luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta ja sitä kautta etsiä yhteyksiä hermomyrkyntuottoon tai itiöitymiseen. Testikantana käytettiin C. botulinum ryhmän II Beluga Ei -kantaa, joka tuottaa rakenteellisesti autenttista mutta biologisesti inaktiivista toksiinia (toksoidi). Bakteerit kasvatettiin anaerobisissa olosuhteissa vähäravinteisessa kasvatusliemessä, johon lisättiin testattavia substraatteja. Negatiiviseen kontrollielatusaineeseen ei lisätty substraattia. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla kasvuston optista tiheyttä spektrofotometrilla sekä seuraamalla elävien bakteerien ja itiöiden määrää ja pH:ta kasvustossa. Tuotetun hermomyrkyn määrää seurattiin käyttämällä immunologista testiä (sandwich-ELISA). Bakteerien solumorfologiaa tarkasteltiin faasikontrastimikroskopian avulla. Tutkimuksessa selvisi, että bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin toksiinituotantoa elatusaineessa. Tämä saattaisi mahdollisesti liittyä ravinnonhankintaan, mikä viittaisi C. botulinumin kykyyn hyödyntää muita bakteereja ravinnokseen. Eri lajin bakteerimassa elatusaineessa lisäsi toksiinituotantoa enemmän kuin saman lajin, mikä voisi viitata C. botulinumin suosivan saaliskäyttäytymistä kannibalismin sijaan. Kaikkein suurimmat toksiinipitoisuudet mitattiin GlcNAc:a ja glukoosia sisältävistä elatusaineista. Botulinumneurotoksiinin hyöty bakteerille ja sen rooli ravinnonhankinnassa vaativat lisätutkimuksia. Bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin kasvua ja itiöitymistä. Sen sijaan GlcNAc ja glukoosi elatusaineessa laskivat elatusaineiden pH:ta huomattavasti, mikä johti itiöitymisen vähenemiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää elintarviketurvallisuustutkimuksissa ja pyrkiä siten etsimään keinoja C. botulinumin toksiinituotannon hallitsemiseen elintarvikkeissa.

Eläimen eutanasia voi olla omistajalle järkyttävä ja vakavaa surua aiheuttava kokemus. Eläinlääkärin toiminnalla eutanasian aikana saattaa olla suuri vaikutus siihen, millainen kokemus eutanasia on omistajalle. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, miten eläinlääkäri ja eläimen omistaja eutanasian kokee, millaista vuorovaikutusta eutanasiatilanteessa käytetään ja miten tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa. Eläinlääkärille hyvin sujunut eutanasia voi olla hyvinvointia lisäävä kokemus, jos eläinlääkäri kokee tekevänsä kärsivälle eläimelle palveluksen ja jos toimenpiteen tekninen suoritus sujuu ongelmitta. Eläinlääkärit kokevat tärkeäksi myös omistajan olon helpottamisen ja lohduttamisen surun keskellä. Omistajatkin kokevat eläinlääkärin tuen tärkeäksi ja eläinlääkäri voi merkittävästi lievittää omistajan tuntemaa surua ja syyllisyyttä. Eläinlääkärit käyttävät monia erilaisia sanallisia ja ei-sanallisia kommunikaatio- ja lohdutuskeinoja, kuten esimerkiksi sanallista lohduttamista, tunteiden oikeiksi vahvistamista sekä fyysistä kosketusta kuten halaamista. Eläinlääkärit kokevat, ettei koulutus valmista heitä tarpeeksi hyvin kohtaamaan surevia asiakkaita, vaan tämä opitaan vasta käytännössä työelämässä. Eutanasiaan liittyviä vuorovaikutustaitoja kuitenkin voitaisiin opettaa yliopistoissa nykyistä enemmän. Valmistumisen jälkeen näitä taitoja voi harjoitella erilaisilla tarjolla olevilla kursseilla tai itsenäisesti arvioimalla omaa toimintaansa. Omistajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä kokemuksiinsa lemmikin eutanasiasta sekä eläinlääkäreiden vuorovaikutustaitoihin. He kuitenkin toivoisivat tietoa eutanasiasta ja siihen liittyvistä asioista (kuten tuhkaamopalveluista) aiemmin kuin sitä yleensä tarjotaan. Eutanasiaa voitaisiinkin suunnitella yhdessä omistajien kanssa jo etukäteen, jolloin omistajan toiveet pystytään paremmin huomioimaan. Omistajat myös kokevat eutanasian positiivisempana kokemuksena silloin, kun heillä on ollut aikaa valmistautua siihen. Suomalaista tutkimusta eläinlääkärin ja omistajan välisestä eutanasiavuorovaikutuksesta ei ole. Emme siis tiedä, miten juuri suomalainen eläinlääkäri tai omistaja kokee eutanasiatilanteet tai miten Suomessa näissä tilanteissa toimitaan. Suomalainen kulttuuri saattaa tässä asiassa poiketa suurestikin esimerkiksi yhdysvaltalaisesta ja Suomessa eutanasiaa on pidetty yleisesti hyväksyttävänä. Suomessa ei myöskään ole kattavia tukipalveluita lemmikkinsä menettäneille ihmisille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa klinikoilla saattaa olla sosiaalityöntekijöitä auttamassa omistajia käsittelemään surua ja erilaiset vertaistukiryhmät sekä tukipuhelimet ovat melko yleisiä. Suomessa on vain yksittäisiä sururyhmiä, jotka eivät ole kaikkien saavutettavissa.

Tutkielmassa käsitellään potilasturvallisuutta ja vaaratapahtumien raportointia HaiPro-järjestelmän kautta kolmessa suomalaisessa eläinsairaalassa. Aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu potilasturvallisuuteen liittyviä riskejä, kuten kommunikaation ongelmia ja puutteita toimintakäytänteissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa mahdollisimman yksityiskohtaista ja kuvaavaa tietoa vaaratapahtumajärjestelmään kirjatuista eläinsairaaloiden vaaratapahtumista ja niiden myötävaikuttavista tekijöistä, sekä vetää johtopäätöksiä näistä löydöksistä. Tutkielma hyödyntää sekä määrällistä että laadullista menetelmää datan analysointiin ja visualisointiin, käyttäen Microsoft Exceliä. Lisensiaatintutkielman tulosten pohjalta on tarkoitus laajentaa olemassa olevaa tietoa eläinlääkinnässä tapahtuvista vaaratapahtumista ja vaaratapahtumajärjestelmän käytöstä eläinten terveyden ja sairauden hoidossa. Aineistonkeruu suoritettiin pilottihankkeen avulla, jossa HaiPro-järjestelmä mukautettiin eläinlääketieteelliseen käyttöön ja henkilöstö koulutettiin järjestelmän käyttöön. Aineisto koostuu vaaratapahtumailmoituksista (n = 190), jotka on kerätty vapaaehtoisesti ja anonyymisti eläinsairaaloiden henkilökunnan toimesta 1.6.2022 – 15.3.2024 aikavälillä. Tutkimusaineistossa vaaratapahtumat jakautuivat eri osastoille, joista eniten tapahtumia ilmoitettiin teho- ja päivystysosastolla (73 %). Suurin osa vaaratapahtumista liittyi lääkehoitoon (53 %), sekä puutteelliseen tiedonkulkuun ja tiedonhankintaan (19 %). Nämä löydökset ovat yhdenmukaisia aikaisempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Vaikka suurin osa vaaratapahtumista ei johtanut vakavaan potilasvahinkoon (67 %), tietty osuus tapahtumista aiheutti haittaa (21 %). Tutkimus korostaa, että vaaratapahtumien raportointi on tärkeä osa potilasturvallisuuden kehittämistä ja että potilaan saavuttaneiden haittatapahtumien lisäksi raportoidut läheltä piti -tilanteet tarjoavat arvokasta tietoa potilasturvallisuuden parantamiseksi. Vaaratapahtumajärjestelmän implementointi osaksi eläinsairaaloiden päivittäistä toimintaa on mahdollista ja sen avulla pystytään systemaattisesti keräämään tietoa potilasturvallisuuden vaaratapahtumista. Eläinsairaaloiden toimintaympäristöissä tulisi ottaa käyttöön suojauksia, kuten standardoituja toimintatapoja ja teknologisia ratkaisuja, jotka vähentävät virheiden mahdollisuutta ja näin parantavat potilasturvallisuutta. Tämä tutkielma ehdottaa jatkotutkimuksia vaaratapahtumien syiden ja seurausten yksityiskohtaisemmaksi ymmärtämiseksi, sekä potilasturvallisuuden riskienhallinnan perusteiden sisällyttämistä eläinsairaaloiden ammattilaisten täydennyskoulutukseen ja opiskelijoiden peruskoulutukseen.