Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Degree Programme in Veterinary Medicine"

Sort by: Order: Results:

  • Tanskanen, Heidi (2022)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää alfa-2-agonistien ja alfa-2-antagonistien vaikutusta insuliinimetabolialtaan terveiden hevosten glukoosi- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Tutkielmaan kuuluu kirjallisuuskatsaus ja kokeellinen tutkimusosuus. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään alfa-2-agonistien ja alfa-2-antagonistien vaikutuksiin elimistössä ja niihin kuuluvien lääkeaineiden käyttöön eläinlääkinnässä. Erityisenä tarkastelukohteena on alfa-2-agonistien käyttö hevosten rauhoitusaineena ja käyttöön liittyvät sivuvaikutukset. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi eläinlääkinnässä käytössä olevia ja tutkittuja alfa-2-antagonisteja, joilla voidaan kumota alfa-2-agonistien vaikutuksia. Alfa-2-agonistit ovat yksi eläinlääketieteessä eniten rauhoitus- ja nukutustoimenpiteissä käytetty lääkeaineryhmä niiden rauhoittavien ja kipua lievittävien ominaisuuksien vuoksi. Alfa-2-agonistien käyttöä kuitenkin rajoittavat tietyissä tilanteissa niiden huomattavat sivuvaikutukset etenkin sydämeen ja verenkiertojärjestelmään. Useilla eläinlajeilla, kuten myös hevosilla, alfa-2-agonistien aineenvaihdunnallisina sivuvaikutuksina on todettu insuliinin vapautumisen estymistä ja plasman glukoosipitoisuuden nousua. Viime vuosina tutkimusten kohteena on ollut uusi alfa-2-antagonisti, vatinoksaani, joka ei muiden alfa-2-agonistien ja -antagonistien tavoin läpäise veri-aivoestettä. Näin ollen vatinoksaani vaikuttaa valikoiden ainoastaan perifeerisen elimistön reseptoreihin pääsemättä keskushermostoon, eikä siten heikennä rauhoitusvastetta. Vatinoksaani kilpailee annetun alfa-2-agonistin kanssa alfa-2-adrenergisistä reseptoreista perifeerisessä elimistössä ja heikentää tai jopa kumoaa alfa-2-agonistin aiheuttamia vaikutuksia. Kokeellinen osuus on tehty osana tutkimusta, jonka tavoitteena oli tutkia detomidiinin, vatinoksaanin ja niiden yhdistelmän vaikutusta plasman glukoosi-, insuliini- ja glukagonipitoisuuksiin terveillä hevosilla sekä hevosilla, joilla on insuliiniaineenvaihdunnan häiriö. Tässä tutkimuksessa keskitytään detomidiinin (0,02 mg/kg) sekä detomidiinin (0,02 mg/kg) ja vatinoksaanin (0,2 mg/kg) yhdistelmän aiheuttamiin muutoksiin terveen hevosen veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksissa. Lisäksi tutkimukseen kuului hevosten rauhoittumisasteen tarkkailu kokeen ajan määrättyinä ajanhetkinä. Tutkimus tehtiin 8 perusterveelle suomenhevoselle, joista jokaiselle tehtiin molemmat tutkittavat hoidot eri koekerroilla. Detomidiini sai aikaan veren glukoosipitoisuuden nousun tutkituilla hevosilla ensimmäisen tunnin aikana. Detomidiini-vatinoksaani-yhdistelmä hoidon saaneilla hevosilla veren glukoosipitoisuus pysyi tasaisempana ja lähempänä lähtötasoa läpi tutkittavan jakson. Insuliinipitoisuuksissa tapahtui lasku ensimmäisen tunnin aikana sekä detomidiini- että yhdistelmähoidon jälkeen, mutta jälkivaiheessa ilmenevä insuliinipitoisuuksien nousu oli maltillisempaa yhdistelmähoidolla verrattuna detomidiinihoitoon. Vatinoksaani ei tutkituilla hevosilla vaikuttanut merkittävästi rauhoittumisasteeseen, eikä lyhentänyt rauhoituksen kestoa. Tutkimus osoittaa, että alfa-2-antagonisti vatinoksaani voi vähentää detomidiinin aikaansaamaa veren glukoosipitoisuuden nousua sekä insuliinipitoisuuden jälkivaiheen nousua perusterveillä hevosilla. Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa on todettu vatinoksaanin kumoavan alfa-2-agonistien perifeerisiä vaikutuksia heikentämättä aikaansaatua rauhoitusvastetta. Vatinoksaanin vaikutuksista tarvitaan vielä lisätutkimuksia erityisesti kliinisillä potilashevosilla.
  • Lehtonen, Mymme (2023)
    Koirat voidaan jakaa kallon muotonsa perusteella mesokefaalisiin, dolikokefaalisiin sekä brakykefaalisiin ryhmiin. Brakykefaalisilla koirilla pääkallo on muodoltaan lyhyt ja leveä. Brakykefaalisuus voidaan luokitella monella eri tavalla ja luokittelussa käytetään yleensä pääkallon mittojen erilaisia suhteita sekä kasvoluiden ja kallon luiden välisiä kulmia. Brakykefaalisuuden tyyppeihin luetaan koirilla bulldoggityyppinen, katantognaattinen sekä allometrinen brakykefaalisuus. Brakykefaalisilla koirilla havaitaan koko selkärangan alueella yleisesti nikamaepämuodostumia. Nikamaepämuodostumat voidaan jakaa edelleen jakautumisen häiriöihin, nikamansolmun muodostumisen häiriöihin sekä muihin nikamaepämuodostumiin. Myös brakykefaalisilla koirilla haluttu ominaispiirre eli korkkiruuvihäntä on seurausta nikamaepämuodostumista. Nikamaepämuodostumat voivat nikamaepämuodostuman tyypistä riippuen aiheuttaa köyryselkäisyyttä eli kyfoosia tai selkärangan sivusuuntaista vinoumaa eli skolioosia. Pahimmillaan nikamaepämuodostumat voivat aiheuttaa neurologisia puutoksia. Nikamaepämuodostumien kliininen merkitys arvioidaan yhdessä diagnostisten kuvantamismenetelmien, kuten röntgenkuvantamisen tai tietokonetomografian sekä neurologisen tutkimuksen kanssa. Lonkkadysplasia on yleinen suurilla, nopeasti kasvavilla koirilla, mutta myös bulldoggeilla ja mopseilla. Vaikka lonkkadysplasialla on geneettinen tausta, on ympäristötekijöillä merkittävä vaikutus taudin esiintyvyyteen sekä vakavuuteen. Lonkkadysplasian luokittelussa käytetään Suomessa kansainvälisen koiranjalostusliiton Fédération Cynologique Internationalen (FCI) arvosteluasteikkoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella selkärangan nikamaepämuodostumat sekä lonkkadysplasia ovat yleisiä luustopoikkeavuuksia englannin- ja ranskanbulldoggilla sekä mopsilla. Jalostuksen kannalta olisi tärkeä tutkia jalostuksessa käytettävät yksilöt. Brakykefaalisuus itsessään on myös elämää heikentävä tekijä ja alla oleva syy muun muassa pitkälle pehmeälle kitalaelle, ihon poimuttumisesta johtuville ongelmille sekä hengitystieoireyhtymälle (BOAS). Englanninbulldoggeilla, ranskanbulldoggeilla ja mopseilla roturisteytyksiä tulee harkita terveempien linjojen saavuttamiseksi.
  • Parma, Viivi (2022)
    Tämän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen tämänhetkinen tutkimustieto Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian yleisyydestä, etiologiasta, patogeneesistä, diagnostiikasta, oireista ja niihin liitetyistä kuvantamislöydöksistä, hoidosta ja ennusteesta, sillä tasolla, jolla kliinistä työtä tekevän praktikon olisi hyvä tuntea aihetta. Aihe on oleellinen uuden, etenkin oireita koskevan tutkimustiedon takia. Pienten brakykefaalisten koirarotujen suosion lisääntymisen myötä Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian yleisyys koirapopulaatiossa saattaa lisääntyä, mikä lisää tarvetta tunnistaa näiden rakenteellisten poikkeamien aiheuttamat oireet. Chiari-tyyppiselle epämuodostumalle, kallo-kaularankaliitoksen ahtaumalle ja syringomyelialle alttiita ovat brakykefaaliset pienet rodut. Se on erityisen yleistä cavalier kingcharlesinspanielilla ja chihuahualla. Chiari-tyyppinen epämuodostuma on kallo-kaularankaliitoksen ja useiden kallon luiden kehityshäiriö, jossa kallon koko on suhteessa liian pieni aivojen kokoon nähden. Tämän seurauksena aivot järjestäytyvät kallon sisällä uudelleen ja pikkuaivot tyräytyvät niska-aukkoon. Chairi-tyyppisen epämuodostuman taustalla uskotaan olevan takaraivon rustoliitoksen liian aikainen luutuminen. Kallo-kaularankaliitoksen ahtaumassa kallon ja kaularangan luiset rakenteet ovat normaalia lähempänä toisiaan, ja alueen hermokudokselle jää normaalia vähemmän tilaa. Syringomyelia on selkäytimen nesteontelotauti, jota todetaan usein Chiari-tyyppisen epämuodostuman yhteydessä. Syringomyelian syntymekanismi on vielä epäselvä, mutta sen uskotaan kehittyvän aivo-selkäydinnesteen virtaamisen häiriön seurauksena. Parhaiten diagnoosiin päästään korkeakenttämagneettikuvauksella. Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa voidaan hoitaa oireenmukaisesti pääasiassa yhdistelmällä tulehduskipulääkkeitä ja pregabaliinia tai gabapentiinia, sekä kirurgisesti. Chiari-tyyppinen epämuodostuma, kallo-kaularankaliitoksen ahtauma ja syringomyelia aiheuttavat kivuksi tulkittavia oireita, käytösmuutoksia ja motorisia puutoksia. Kivuksi tulkittavia oireita ovat ääntely, pään ja naaman hankaaminen, koskettamisen ja harjaamisen välttely, katkonainen uni, haluttomuus kiivetä portaita tai hypätä, sekä kosketusarkuus. Kivuliailla koirilla on voimakkaampi brakykefalia kuin oireettomilla koirilla. Kipuun liitettyjä rakenteita ovat isoaivojen rostaalisten osien lytistyminen ja hajulohkojen ventraalinen kiertyminen, lyhyt kallonpohja ja korkea kallonmuoto, jyrkkä otsapenger, ydinjatkeen taipuminen ja ensimmäisen ja toisen kaulanikaman alueen yläpuolinen kompressio. Syringomyelialle tyypillinen oire on ilman raapiminen, jota todetaan koirilla nesteontelon ollessa halkaisijaltaan yli 4 mm. Motoriset puutokset voidaan neurologisessa tutkimuksessa paikallistaa nesteontelon aiheuttaman selkäytimen vaurion sijainnin mukaan. Käytösmuutosten uskotaan olevan seurausta kivusta. Chiari-tyyppisen epämuodostuman, kallo-kaularankaliitoksen ahtauman ja syringomyelian oireiden tunnistaminen auttaa eläinlääkäreitä diagnoosiin päätymisessä. Tunnistamalla oireisiin liitettyjä rakenteita voidaan pyrkiä välttämään ja suosimaan tiettyjä rakenteellisia piirteitä jalostuksessa. Näin voitaisiin pyrkiä välttämään kipua ja kärsimystä tulevissa sukupolvissa sellaisilla roduilla, joissa on todettu yleisesti Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa. Kallo-kaularankaliitoksen ahtauman osuutta oireiden aiheuttajana tulisi tutkia lisää.
  • Kivistö, Kanerva (2022)
    Crimean Congo haemorrhagic fever (CCHF) is an emerging, tick-borne viral pathogen. Found on three continents, it is the most widespread of all tick-borne pathogens, but accurate geographical limits and epidemiology in Africa are still mostly unknown. Ticks act as both vectors and reservoirs, and the transmission cycle involves both wild and domestic animals and may occasionally spill over to humans. Further healthcare-related infections from human to human are common. With a high mortality rate and no cure or vaccine, CCHF is considered a major public health threat in endemic countries. This licentiate thesis consists of a literature review and an experimental work section. The literature review covers the basics of tick ecology, tick-borne diseases and viral haemorrhagic fevers with a focus on Africa and Kenya. These are used as foundations to understand CCHF in detail, encompassing virology, epidemiology, diagnostics, symptoms, treatment and prevention. The experimental work entails PCR-screening of ticks collected from South-eastern Kenya for the CCHF virus. The main objective of the study was to find whether CCHF is circulating in free-roaming ticks collected from two conservancies in the Taita Hills area. Taita Hills are located in Taita-Taveta county, near the Helsinki University research centre in Wundanyi. The ticks were collected by the Vapalahti virology team in 2018. This thesis involved the RNA extraction and measurement from the ticks and screening for CCHF virus with RT-qPCR. The results were negative for all 57 units of ticks processed. The study was a part of a larger research project, “Preparedness for emerging zoonotic infections in Kenya”. Previous publications on CCHF are lacking from this part of Kenya, so this study was a valuable part of primary research to establish the geographical limits and members of the enzootic cycle in Taita Hills. It would be essential to continue examining ticks from animal sources in addition to human serology, to further establish evidence of possible CCHF occurrence in the area. Mapping the prevalence and epidemiology of zoonotic and tick-borne pathogens is especially critical now, when climate change and diminishing biodiversity stir and alter disease emergence in an unprecedented manner.
  • Vuorisalmi, Venla (2022)
    Cryptosporidium -alkueläin on zoonoottinen selkärankaisten taudinaiheuttajamikrobi. Alkueläin on geneettisesti erittäin monimuotoinen, ja sen vuoksi sillä on laaja isäntäkirjo. Cryptosporidium -alkueläin infektoi ruuansulatuskanavan soluja ja aiheuttaa siten kryptosporidioosiksi kutsuttua ripulitautia. Kryptosporidioosi on ympäri maailmaa merkittävä vesi- ja elintarvikevälitteinen tartuntatauti, ja lisäksi tartunta voi syntyä myös esimerkiksi ihmisten ja eläinten välisessä kontaktissa. Viime vuosien aikana kryptosporidioositartuntojen määrä on Suomessa kasvanut merkittävästi ja Cryptosporidium -alkueläin aiheuttaa kasvavan tautiuhan niin ihmisille kuin eläimillekin. Cryptosporidium -alkueläimestä tunnetaan kymmeniä lajeja ja genotyyppejä, ja eri lajit ovat infektiivisiä eri isännille. Ihmisten kryptosporidioositapausten kannalta tärkeimmät lajit ovat Cryptosporidium hominis (C. hominis), sekä Cryptosporidium parvum (C. parvum). C. parvum on ihmisten lisäksi taudinaiheutuskykyinen myös märehtijöille, minkä vuoksi tartunnat ihmisten ja märehtijöiden välillä ovat mahdollisia. Märehtijöiden aiheuttamien tartuntojen, erityisesti vesivälitteisten tartuntojen, riski tunnetaan kuitenkin huonosti. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli kartoittaa Cryptosporidium -alkueläimen esiintymistä Suomen rantalaitumilla ja pyrkiä siten arvioimaan alkueläimen aiheuttamaa infektioriskiä. Hypoteesina oli, että Cryptosporidium -alkueläintä esiintyy Suomen rantalaitumilla, ja on mahdollista, että mukana on myös ihmiselle infektiivisiä kantoja. Tutkielman aineisto koostui 101:stä nautojen ja 93:sta lampaiden lantanäytteestä. Näytteitä kerättiin kahtena kesänä, vuosina 2021 ja 2022. Näytteet kerättiin Pohjois-, Etelä-, sekä Sisä-Suomessa sijaitsevilta rantalaitumilta. Lantanäytteistä eristettiin kokonais-DNA ja Cryptosporidium -positiiviset näytteet tunnistettiin Cry18S-qPCR-analyysin, sekä sisäkkäisen 18S-PCR-analyysin perusteella. Cryptosporidium -positiivisiksi todetut lantanäytteet lähetettiin sekvensoitavaksi lajitunnistusta varten. Lajitunnistus perustui 18S rRNA -geenin osittaiseen sekvensointiin. Sekvensointitulosten avulla pyrittiin vertailemaan eri Cryptosporidium -lajien esiintyvyyttä sekä laidunkauden alku- ja loppupuolen välillä, että maantieteellisesti. Cry 18S-qPCR-analyysin perusteella 81,4 (75,3-86,7) %, sisäkkäisen 18S-PCR-analyysin perusteella 55,7 (48,4-62,8) % ja sekvensointitulosten perusteella 6,7 (3,6-11,2) % näytteistä todettiin Cryptosporidium -positiivisiksi. Hypoteesin mukaisesti Cryptosporidium -positiivisten näytteiden osuus oli melko suuri. Cryptosporidium -positiivisten näytteiden osuus on suurempi laidunkauden loppu- kuin alkupuolella. Sekvensointitulosten avulla lajintunnistus onnistui viiden lampaan ja kahdeksan naudan lantanäytteen osalta. Kaikista lampaiden lantanäytteistä tunnistettiin lampaille tyypillinen Cryptosporidium xiaoi (C. xiaoi) -laji ja lähes kaikista nautojen lantanäytteistä puolestaan näille tyypillinen Cryptosporidium bovis (C. bovis) -laji. Lajintunnistuksen tulokset olivat osittain ristiriidassa hypoteesin kanssa, sillä nämä lajit eivät pääasiassa ole ihmiselle infektiivisiä. Tämän lisensiaatin tutkielman perusteella Cryptospordium -alkueläin on tavallinen löydös märehtijöiden lantanäytteistä, mutta kaikki Cryptosporidium -positiiviset löydökset eivät aiheuta ihmiselle infektioriskiä.
  • Kiiskinen, Elina (2022)
    Inclusion bodies are intracellular limited aggregates that consist of subcellular components, such as proteins, that have folded incorrectly, accumulated, and not been eliminated by cells protective systems. Neuronal cytoplasmic inclusion bodies are formed in many human neurodegenerative diseases but have also been found in some canine neurodegenerative diseases. Malfunction of protein degradation systems has been linked to formation of inclusion bodies but the underlying purpose behind inclusion body formation is still often unknown. Lagotto Romagnolo (LR) is an old Italian dog breed. Several neurological diseases, such as benign familial juvenile epilepsy and cerebellar cortical abiotrophy, are known to occur among LR dogs. Eosinophilic neuronal cytoplasmic inclusion bodies have been discovered in brain samples of LR dogs with benign familial juvenile epilepsy and in LRs without clinical signs of disease. This licentiate thesis consists of a literature review and a histological study. The literature review introduces neuronal inclusion bodies and their known contents in general, as well as human and canine diseases linked to these inclusion bodies along with cellular processes that might be linked to the formation of inclusions. The most common staining methods used for neuronal inclusion bodies are also presented briefly. The study is a descriptive, retrospective study aiming to define the content of neuronal cytoplasmic inclusion bodies of LR dogs. The study material consisted of formalin-fixed, paraffin-embedded brain samples from four LR dogs that underwent autopsy at Section for Veterinary Pathology, University of Helsinki, from 2012 to 2018. One female dog with and three female dogs without neurological signs, all with a finding of intraneuronal cytoplasmic inclusions in the brain sections stained with hematoxylin-eosin-stain, were chosen for further stainings. The geniculate nuclei brain samples were stained histochemically for glycoproteins, lipoproteins, basic amino acids, and fibrin. Immunohistochemical stains used were ubiquitin, a-synuclein, β-amyloid, p62, LC3 and 1C2. The inclusions stained positively with Mallory phosphotungstic acid hematoxylin staining (PTAH) in all tested samples. PTAH is a histochemical stain with a high affinity to basic amino acids lysine, arginine, and histidine. Neuronal inclusion bodies that are positive on PTAH have been found as spontaneous age-related lesions in laboratory mice. In electron microscopy, the inclusion material was electron dense and finely granular with some small vesicular profiles without a limiting membrane. In conclusion, the neuronal inclusion bodies in geniculate nuclei of LR dogs in this study contain basic amino acids and not carbohydrates, lipids, or fibrinous material. The inclusion bodies are, however, not targeted for degradation as no p62, LC3 or ubiquitin signal was detected. Aggregation of a-synuclein or β-amyloid were also not detected within the inclusion.
  • Aho, Varpu (2022)
    Mastitis is economically the most important disease and the second most important welfare issue after lameness in dairy production worldwide. Mastitis diagnosis consists of recognizing the causative pathogen and simultaneous changes in milk parameters, such as somatic cell count. Currently, 27 % of Finnish farms use automatic milking system (AMS) and more than 50 % of all milk is harvested by a milking robot. Large amounts of data are available from AMS, and they can be used to recognize and control mastitis on farms. The aim of this work was to study how different AMS data patterns describe mammary gland infection, and how they can be used in mastitis diagnosis. The most conventional parameter for diagnosing mastitis is somatic cell count (SCC) which describes the number of somatic cells per milliliter of milk. During mastitis, SCC increases, but a significant day-to-day variation is characteristic. SCC is measured in official Dairy Herd Improvement (DHI) programs, and SCC is also counted by sensors in AMS. The most common in-line measured parameter at AMS is electrical conductivity (EC). EC is measured quarter-specifically which makes it good for comparison among different quarters but there are some uncertainties associated with EC. In addition, L-lactate dehydrogenase (LDH) is an enzyme that indicates infection in different tissues and is also detectable with a sensor in some AMS. It’s less mastitis-specific than SCC, but because it has less daily variation, combined with SCC it’s currently an interesting tool for recognizing mastitis in AMS. Descriptive study was conducted using AMS data from 24 cows over 7 months from a Canadian research herd. The data were fragmented and only a few mastitis cases were included. However, the results describe the characteristics of different AMS parameters. Results showed that LDH is high especially in 1st lactation cows until 35 days after calving. As expected, LDH of mastitic cows was substantially higher compared to cows that were healthy or had non-udder illness. Interestingly, the daily variation of LDH in individual cows appears to be greater than expected.
  • Oranen-Ben Fatma, Silja (2021)
    Equine asthma is a disease syndrome comprised of two diseases, mild and severe asthma. Both diseases can affect the horses performance and intended use. The diseases can be differentiated from each other based on clinical signs, bronchoalveolar lavage fluid (BALF) and tracheal wash (TW) analyses. A horse can recover from mild asthma where as severe asthma is an irreversible disease. Severe asthma is also inheritable, although the exact genes are not known. Environmental factors play an important role in both diseases, with dust, mold, noxious gases and endotoxins being recognized as influencing factors. These components are present in horses’ stable environments. Bedding material in horse stalls is used to absorb moisture and ammonia, and to provide suitable bedding for horses to lay on. The two main bedding materials used in Finland are shavings and peat. They differ in their capability to absorb moisture and ammonia, as well as in their microbiological quality. Peat has higher moisture and ammonia binding capacity but shavings has higher microbiological quality. Horses can spend a big part of their day in the stalls, which increases the importance of using high quality bedding material, which has minimum effect on the respiratory system. The purpose of this study is to compare the effects of peat and shavings on the horses’ respiratory health. 32 horses participated in the study and they were kept 35 days on each bedding material, during three time periods. Peat was used before (peat 1) and after (peat 2) the shavings period. After each 35 day period the horses were examined, BALF and TW samples were collected and analyzed. The results show a significant increase in the TW neutrophil percentage during the shavings period (peat 1: 16.7%, shavings: 32.8%, peat 2: 13.4%). Similar results were noticed in the BALF results, with a significant difference in the neutrophil percentage when comparing shavings and peat 2, but also between the two peat periods (peat 1: 2.7%, shavings: 3.4%, peat 2: 1.6%). None of the horses participating in the study were diagnosed with mild or severe asthma based on the results and clinical signs, even though the high TW neutrophil percentage during the shavings period strongly suggest towards neutrophilic airway inflammation. The results indicate a higher irritation level in the equine respiratory system when shavings was used as bedding material. The difference in the BALF neutrophil percentages during the peat periods may be caused by the horses being taken in from pasture before the peat 1 period. The higher peat 1 results can there fore represent a reaction to the change in environment rather then the actual bedding itself. More research is needed with longer time spent on different bedding materials, combined with exercise tolerance tests, to give insight on the bedding’s effect on physical performance.
  • Lappalainen, Oskari (2023)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kuvata dystrofiinin rooli ja merkitys lihaksen normaalissa toiminnassa, koota yhteen nykytietämys Duchennen lihasdystrofian patofysiologiasta sekä käydä läpi sairauden tutkimuksissa yleisimmin käytettäviä eläinmalleja. Duchennen lihasdystrofia on vakava, etenevä, perinnöllinen lihasrappeumasairaus, joka johtaa lihasheikkouteen, liikkumisen vaikeutumiseen, pyörätuolista riippuvuuteen, avustettuun hengitykseen ja lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Sairaus on poikalapsien yleisin neuromuskulaarinen sairaus, johon sairastuu noin 1/5000 syntyvästä poikalapsesta. Sairaus johtuu X-kromosomissa sijaitsevan dystrofiinigeenin mutaatioista, jonka seurauksena ei synny toimivaa dystrofiiniproteiinia. Ihmisten lisäksi homologiset sairaudet esiintyvät koiralla, hiirellä sekä kissalla. Dystrofiini ilmenee luusto- ja sydänlihaskudoksissa sekä pieninä määrinä aivoissa ja muualla kehossa. Lihassyissä dystrofiini sijaitsee lihassolukalvon alla, jossa se yhdistää solun tukirangan lihassolukalvoon sekä sitä ympäröivään tyvikalvoon. Dystrofiini muodostaa yhdessä muiden proteiinien kanssa dystrofiini-glykoproteiinikompleksin, joka toimii useissa tehtävissä solujen signaloinnissa sekä lihassolukalvon eheyden ylläpidossa lihassupistusten aikana. Ilman dystrofiiniä lihaksista tulee hyvin alttiita vaurioille, jonka seurauksena on etenevä lihaskudoksen korvautuminen side- ja rasvakudoksella, toiminnan heikkeneminen sekä kardiomyopatia. Sairauteen ei ole vielä olemassa parantavaa hoitoa, ja hoitojen tarkoituksena onkin oireiden kontrollointi sekä elämänlaadun parantaminen. Sairauden synnyn ja uusien hoitomuotojen etsimiseen hyödynnetään erilaisia eläinmalleja, joista osalla esiintyy spontaaneja mutaatioita dystrofiinigeenissä ja osa on geneettisesti muokattuja. Yleisimmin käytetyt eläinmallit ovat mdx-hiirimalli (engl. X-linked muscular dystrophy mouse) sekä kultaisennoutajan lihasdystrofia -malli. Dystrofiinin puutoksen aiheuttavia mutaatioita on kultaisennoutajan lisäksi todettu useilla muilla koiraroduilla, ja usein sairauden löytyminen uusissa roduissa on seurausta eläinlääkärissä heränneestä epäilystä.
  • Hirvonen, Helena (2023)
    Clostridium botulinum on anaerobinen, itiöitä tuottava, gram-positiivinen bakteeri, joka tuottaa vahvinta tunnettua luonnollista myrkkyä, botulinumneurotoksiinia. Se aiheuttaa ihmisessä ja eläimissä harvinaista botulismia, joka on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava hermoston halvaustila. Botulismia tavataan säilöttyjen ja pakattujen elintarvikkeiden välityksellä leviävänä klassisena ruokamyrkytyksenä sekä suolistokolonisaationa imeväisikäisillä ja haavainfektiona ruiskuhuumeiden käyttäjillä. C. botulinumin luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta tiedetään vähän. Samankaltaisen itiöllisen bakteerin, Bacillus subtiliksen, on todistettu käyttävän muita bakteereita ravinnokseen, mikä herättää kysymyksen myös C. botulinumin ravinnonhankinnasta ja samalla neurotoksiinituotannon merkityksestä bakteerin biologiassa. On kiinnostava kysymys, voisiko myrkyllä olla rooli ravinnonhankinnassa. Tutkimuksessa selvitettiin, käyttääkö C. botulinum ravinnokseen erilaisia gram-positiivisista ja -negatiivisista bakteereista tai luonnossa bakteerin elinympäristössä mahdollisesti esiintyvistä selkärangattomista peräisin olevia komponentteja, ja vaikuttavatko nämä substraatit C. botulinumin itiöitymiseen tai hermomyrkyntuotantoon. Substraatteina tutkittiin muun muassa kuollutta bakteerisolumassaa, bakteerien soluseinässä ja hyönteisten tai äyriäisten kuoressa esiintyvää kitiiniä sekä sen rakenneainetta, N-asetyyli-D-glukosamiinia (GlcNAc), sekä positiivisena kontrollina glukoosia. Tarkoitus oli kerryttää tietämystä C. botulinumin mahdollisesta luontaisesta elinympäristöstä ja ravinnosta ja sitä kautta etsiä yhteyksiä hermomyrkyntuottoon tai itiöitymiseen. Testikantana käytettiin C. botulinum ryhmän II Beluga Ei -kantaa, joka tuottaa rakenteellisesti autenttista mutta biologisesti inaktiivista toksiinia (toksoidi). Bakteerit kasvatettiin anaerobisissa olosuhteissa vähäravinteisessa kasvatusliemessä, johon lisättiin testattavia substraatteja. Negatiiviseen kontrollielatusaineeseen ei lisätty substraattia. Bakteerikasvua seurattiin mittaamalla kasvuston optista tiheyttä spektrofotometrilla sekä seuraamalla elävien bakteerien ja itiöiden määrää ja pH:ta kasvustossa. Tuotetun hermomyrkyn määrää seurattiin käyttämällä immunologista testiä (sandwich-ELISA). Bakteerien solumorfologiaa tarkasteltiin faasikontrastimikroskopian avulla. Tutkimuksessa selvisi, että bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin toksiinituotantoa elatusaineessa. Tämä saattaisi mahdollisesti liittyä ravinnonhankintaan, mikä viittaisi C. botulinumin kykyyn hyödyntää muita bakteereja ravinnokseen. Eri lajin bakteerimassa elatusaineessa lisäsi toksiinituotantoa enemmän kuin saman lajin, mikä voisi viitata C. botulinumin suosivan saaliskäyttäytymistä kannibalismin sijaan. Kaikkein suurimmat toksiinipitoisuudet mitattiin GlcNAc:a ja glukoosia sisältävistä elatusaineista. Botulinumneurotoksiinin hyöty bakteerille ja sen rooli ravinnonhankinnassa vaativat lisätutkimuksia. Bakteeriperäiset substraatit elatusaineessa lisäsivät C. botulinumin kasvua ja itiöitymistä. Sen sijaan GlcNAc ja glukoosi elatusaineessa laskivat elatusaineiden pH:ta huomattavasti, mikä johti itiöitymisen vähenemiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää elintarviketurvallisuustutkimuksissa ja pyrkiä siten etsimään keinoja C. botulinumin toksiinituotannon hallitsemiseen elintarvikkeissa.
  • Tiainen, Maija (2022)
    Q-kuume on lähes maailmanlaajuisesti esiintyvä Coxiella burnetii -bakteerin aiheuttama zoonoosi. Tauti on kuvattu ensimmäisen kerran 1930-luvulla Australiassa. Bakteerin tärkein reservuaari ovat naudat, lampaat ja vuohet, mutta sitä esiintyy myös lemmikki- ja villieläimillä. Ihmisillä C. burnetii -tartunta on usein oireeton, mutta voi johtaa myös akuuttiin tai krooniseen Q-kuumeeseen. Bakteeri tarttuu yleisimmin aerosoleina hengitysilman mukana tai kontaktissa sitä kantavien tuotantoeläinten kanssa. Q-kuumeen yleisimpiä oireita ovat korkea ja pitkäkestoinen kuume, päänsärky ja lihaskipu. Myös keuhkokuume ja maksatulehdus ovat Q-kuumeen mahdollisia tautimuotoja. Kroonisen Q-kuumeen yleisin muoto on sydänläppien tulehdus. Raskaana olevilla naisilla C. burnetii -tartunta voi johtaa keskenmenoon tai sikiön kehityshäiriöihin. Eläimillä C. burnetii -tartunta on yleensä oireeton, mutta erityisesti pienillä märehtijöillä bakteeri voi aiheuttaa luomisia tiineyden loppuvaiheessa. Suomessa ensimmäinen raportoitu C. burnetii -tartunta eläimellä todettiin vuonna 2008 oireettomalla naudalla. Suomessa C. burnetiin vasta-aineiden esiintymistä on tutkittu vuonna 2018 nauta-, lammas- ja vuohitiloilla, jolloin 0,9 % tutkituista tiloista löydettiin vasta-aineita taudinaiheuttajalle. Q-kuumeen esiintyminen eläimillä on yleisempää Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eläimille on olemassa rokote C. burnetii -tartuntoja vastaan, mutta rokote ei ole käytössä Suomessa. Euroopan Unionin lainsäädännön mukaan Q-kuumetapauksista on raportoitava vuosittain. Eläinlääkäreiden ja eläinlääketieteen opiskelijoiden riski saada C. burnetii -tartunta voi muuhun väestöön verrattuna olla suurempi erityisesti praktiikkatyössä. Suomessa riski tartunnan saamiselle on tällä hetkellä suhteellisen vähäinen, mutta useissa muissa maissa työskennellessä eläinlääkärin riski saada Q-kuumetartunta voi olla merkittävä. Asianmukainen suojautuminen ja tartuntariskin tiedostaminen on tärkeää, koska tartunta voi johtaa vakaviin seurauksiin.
  • Männistö, Henna-Mari (2022)
    Koronavirustauti (COVID-19) aiheutti pandemian 2020 vuoden alussa, jonka on aiheuttanut suuria muutoksia yhteiskunnassa ja ihmisten on täytynyt sopeutua pandemian aiheuttamiin muutoksiin jo pitkään, sillä pandemiasta ole vielä kesään 2022 mennessä päästy eroon. Pandemian aiheuttajana on ihmisten koronavirusten ryhmään kuuluva SARS-CoV-2-virus (severe acute respiratory syndrome coronavirus 2), joka aiheuttaa ihmisille hengitystieoireita. COVID-19-taudin leviämisen ehkäisemiseksi on tehty runsaasti erilaisia toimenpiteitä ja pandemialla on ollut vaikutusta ihmisiin maailmanlaajuisesti, sillä liikkumisrajoitukset ovat muuttaneet ihmisten tavallisia toimintatapoja ja pandemian vaikutukset erityisesti talouteen ovat olleet voimakkaat. SARS-CoV-2-viruksen päätartuntareitti on hengitysteiden kautta leviäminen pisaratartuntana. COVID-19-taudin leviämisen hallintaa on vaikeuttaneet oireettomat kantajat, jotka levittävät virusta oireilematta itse. Ilmateitse tapahtuvan leviämisen lisäksi COVID-19-tartunnan voi saada myös kontaminoituneiden pintojen välityksellä, jos virusta erittävä henkilö yskii pintaa kohden tai koskettaa pintaa kasvojen koskemisen jälkeen ja toinen ihminen koskettaa kontaminoituneeseen pintaan ja sen jälkeen kasvojaan. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää mitä SARS-CoV-2-viruksen ominaisuuksista, kuten säilymisestä ja mahdollisesta elintarvikevälitteisyydestä tiedetään sekä mitä vaikutuksia pandemialla on ollut elintarviketeollisuudessa. Tutkimusten mukaan SARS-CoV-2-viruksen on todettu olevan muita ihmisten koronaviruksia kestävämpi ja sen säilyvyys paranee, kun lämpötila on huoneenlämpöä matalampi ja suhteellinen kosteus matala. SARS-CoV-2-viruksen säilyvyyteen pinnoilla vaikuttaa ympäristön olosuhteiden lisäksi pinnan ominaisuudet. SARS-CoV-2-viruksen on todettu selviävän 28 vuorokautta lasin, teräksen ja setelipaperin pinnalla laboratorio-olosuhteissa. SARS-CoV-2-virus inaktivoituu kuumassa herkästi, viisi minuuttia 75 ˚C:n lämpötilassa riittää viruksen inaktivointiin. SARS-CoV-2-viruksen ei ole todettu leviävän ruoan tai veden välityksellä, joten SARS-CoV-2 ei lukeudu elintarvikevälitteiseksi virukseksi. Elintarvikepakkausten pinnan välityksellä tapahtuvien tartuntojen mahdollisuutta pidetään suurempana riskinä kuin tartunnan saamista elintarvikkeesta. Tartunnat elintarvikelaitoksissa ovat herättäneet huolta elintarvikkeiden turvallisuudesta. Elintarvikkeita käsittelevissä laitoksissa lämpötila on usein huoneenlämpöä matalampi, mikä pidentää SARS-CoV-2-viruksen säilyvyyttä sekä myös turvavälien pitäminen voi olla haastavaa. Elintarvikealalla on tehty useita toimenpiteitä COVID-19-taudin leviämisen ehkäisemiseksi, kuten henkilökunnan terveyden tilan seuraaminen, työntekijöiden hygienian lisääminen, pintojen puhdistamisen tehostaminen sekä sosiaalisten kontaktien välttäminen. Toimenpiteet ovat tärkeitä sekä elintarviketurvallisuuden turvaamiseksi, mutta erityisesti myös työntekijöiden terveydentilan turvaamiseksi ja tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi, jotta elintarvikealan laitoksia ei tarvitse sulkea taudinpurkausten takia.
  • Martikainen, Joanna (2023)
    Euroopan komissio määrittelee elintarvikepetoksen seuraavien kriteerien avulla: lainsäädännön rikkominen, tahallisuus, taloudellinen hyötyminen ja asiakkaan harhaanjohtaminen. Kansainvälisten arvioiden mukaan suurin osa elintarvikepetoksista jää havaitsematta. Elintarvikepetoksiin liittyvä valvontatyö Suomessa on yksi osa kunnallista elintarvikevalvontaa, ja elintarvikepetosvalvonta asettaa uudenlaisia haasteita viranomaisvalvonnalle. Viranomaisten rajallisten valmiuksien ja resurssien vuoksi tarkastuksilla keskitytään kuitenkin pitkälti elintarvikkeiden turvallisuuteen, eikä elintarvikepetosten havaitsemiseen. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, 1) millaisia tarkastusmenetelmiä elintarvikevalvojat ovat elintarvikevalvonnan tarkastuksilla ilmi tulleiden epäkohtien havaitsemiseen käyttäneet, 2) kuinka moni epäkohdista täyttää Euroopan komission määrittelemät elintarvikepetoksen kriteerit ja 3) millaisia epäkohtia havaittiin tapauksissa, jotka täyttivät elintarvikepetosmääritelmän kriteerit, mihin asiakokonaisuuteen ne liittyivät, ja mitä tarkastusmenetelmiä niiden havaitsemiseen oli käytetty. Tutkimus tehtiin analysoimalla liha-alan laitosten Oiva-tarkastuskertomukset vuodelta 2017. Analysoitava materiaali rajattiin käsittämään C- tai D-arvosanan (korjattavaa tai huono) saaneet Oiva-rivit, joita oli yhteensä 299 kappaletta. Aineiston taulukointiin ja analysointiin käytettiin Microsoft Excel- ja SPSS-ohjelmistoja. Käytetyimmät tarkastusmenetelmät, kun tarkastellaan kaikkia C- tai D-arvosanan saaneita Oiva-rivejä, olivat tilojen tarkastus (46 %), omavalvontakirjanpidon tarkastus (14 %) sekä omavalvontasuunnitelman tarkastus (12 %). Käytettyä tarkastusmenetelmää ei pystytty aineiston perusteella määrittämään kaikille Oiva-riveille (11 %). Kaikki elintarvikepetoksen kriteerit täyttäviä tapauksia todettiin tässä aineistossa vain yksi kappale. Kyseinen tapaus liittyi lihan alkuperän väärentämiseen sekä lihan markkinoimiseen väärillä tiedoilla. Kolmen muun tapauksen kohdalla muut elintarvikepetoskriteerit täyttyivät, mutta tahallisuuden kohdalla kriteerin täyttyminen määriteltiin ”mahdolliseksi” tai ”ei tietoa”. Lisäksi aineistosta löytyi 11 muuta tapausta, jotka aineiston perusteella saattavat täyttää elintarvikepetoksen kriteerit, sillä esimerkiksi toimijan taloudellista hyötymistä voitiin pitää todennäköisenä tai asiakkaiden harhaanjohtamista voitiin pitää mahdollisena. Näiden tapausten toteamisessa käytetyistä tarkastusmenetelmistä yleisimmät olivat ”tilojen tarkastus” sekä ”omavalvontakirjanpidon tarkastus”. Elintarvikepetoskriteerit osittain tai kokonaan täyttävistä tapauksista selvästi yleisimpänä erottui epäkohdat pakkausmerkinnöissä (40 %), mikä on ollut myös viime vuosina yleisin Euroopan komission AAC-järjestelmään raportoitu elintarvikepetostyyppi. Tutkimuksen tulosten mukaan vähintään 4,7 %:ssa kaikista tarkastetuista liha-alan laitoksista ja teurastamoista esiintyi asiakasta harhaanjohtavia epäkohtia, joista on voinut syntyä oikeudetonta taloudellista hyötyä tekijälle. Arvion mukaan noin joka toisen tutkimusaineistoon sisältyneen Oiva-rivin tarkastuksen yhteydessä oli kuvattu epäkohtia, joiden johdosta toimija on saanut tai voinut saada taloudellisia etuja. Näin ollen toimija voi saada taloudellisen kilpailuedun olemalla noudattamatta lainsäädännön vaatimuksia tai sen nojalla annettuja kehotuksia, määräyksiä tai kieltoja, ja tällä tavoin heikentää lainsäädäntöä noudattavien yritysten mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla. Tarkastajien riskiperusteista työtä elintarvikepetosten havaitsemiseksi voitaisiin edesauttaa tutkimalla elintarvikepetoksia Suomessa. Tulisi selvittää, millaiset elintarvikkeet ovat alttiimpia elintarvikepetoksille Suomessa, minkä tyyppisiä elintarvikepetoksia Suomessa tehdään, ja millaiset tarkastusmenetelmät niiden havaitsemiseen soveltuisivat.
  • Vuojolahti, Ella (2022)
    Epilepsia on koirien yleisin krooninen neurologinen sairaus. Ihmislääketieteestä tiedetään, että yli 80 %:lla epilepsiaa sairastavista ihmisistä on havaittu itsestään syntyneiden eli spontaanien epileptisten kohtausten lisäksi epilepsian liitännäissairauksia ja yli 50 %:lla useampi kuin yksi liitännäissairaus. Eläinlääketieteessä kiinnostus epilepsian liitännäissairauksia kohtaan on lisääntynyt, kun kroonisten sairauksien hoidossa on alettu korostaa potilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Liitännäissairauksien ajatellaan olevan yleisiä myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla. Idiopaattista epilepsiaa sairastavista koirista esimerkiksi noin 70 %:lla on raportoitu liitännäissairauksiksi laskettavia käyttäytymisen muutoksia, jotka voivat vaikuttaa koiraan liittyviin hoitopäätöksiin sekä sen elämänlaatuun. Epilepsian ja liitännäissairauden välinen suhde voi olla vaihteleva. Epilepsian liitännäissairaus voi syntyä yhteisen sairauksille altistavan tekijän seurauksena, aiheuttaa epilepsian kehittymisen tai olla seurausta epilepsiasta tai epilepsian hoidossa käytetystä kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Koirien idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet johtuvat nykytietämyksen mukaan ennen kaikkea aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä tai kohtauksenvastaisesta lääkityksestä. Ihmisillä epilepsian liitännäissairaudet voivat olla fyysisiä sairauksia, kognitiivisen toiminnan muutoksia tai psykiatrisia häiriöitä. Koirilla toistaiseksi tunnistetut idiopaattisen epilepsian liitännäissairaudet ovat käytökseen ja kognitiiviseen toimintaan liittyviä muutoksia ja häiriöitä. Käytökseen liittyviä muutoksia idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, pelokkuus ja levottomuus. Kuten epilepsiaa sairastavilla ihmisillä, myös idiopaattista epilepsiaa sairastavilla koirilla havaitaan aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä, joka esiintyy koirilla esimerkiksi ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Kognitiivisina muutoksina on lisäksi havaittu muistin toiminnan häiriöitä ja puutoksia tarkkaavaisuudessa sekä havainnoinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavien koirien koulutettavuuden on todettu olevan heikompaa terveisiin koiriin verrattuna. Koirilla kohtauksenvastaisen lääkityksen aiheuttamia liitännäissairauksia ovat lääkityksen aikaansaamat haitalliset käytösmuutokset, kuten levottomuus, ahdistuneisuus ja apaattisuus. Usean kohtauksenvastaisen lääkkeen yhdistelmähoidon on todettu aiheuttavan enemmän haitallisia käytösmuutoksia verrattuna ainoastaan yhden kohtauksenvastaisen lääkkeen käyttöön. Lisäksi korkean kohtaustiheyden ja vakavan kohtauskuvan on havaittu lisäävän tiettyjen käytösmuutosten, kuten aggressiivisuuden ja ahdistuneisuuden, esiintymisen riskiä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisesti koirilla esiintyvää idiopaattista epilepsiaa ja esitetään kootusti nykyisen tutkimustiedon perusteella millaisia liitännäissairauksia koirien idiopaattisen epilepsian yhteydessä on raportoitu esiintyvän. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on lisätä tietoa epilepsian liitännäissairauksista praktiikkaa tekevien eläinlääkäreiden keskuudessa. Toivottavaa on, että mahdolliset käytökselliset ja kognitiiviset muutokset voidaan huomioida koiran hyvinvoinnin ja kohtauksenvastaisen lääkehoidon sopivuuden arvioinnissa. Idiopaattista epilepsiaa sairastavan koiran mahdollisista liitännäissairauksista tulee lisäksi opettaa koiran omistajaa, jotta omistaja ymmärtää epilepsian mahdolliset vaikutukset koiransa elämään ja kykenee näin arvioimaan koiran päivittäistä olotilaa.
  • Häätylä, Taija (2023)
    Suomessa kastroidaan vuosittain noin 2500 poroa, eikä toimenpiteessä yleensä käytetä kivunlievitystä. Kivunlievitystä tullaan kuitenkin vaatimaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan. Tästä syystä porojen kipukäyttäytymistä on tärkeä tutkia. Kipututkimusta voidaan tehdä käyttäytymistutkimuksen avulla, jonka tärkeä apuväline on etogrammi. Etogrammilla tarkoitetaan tietyn eläinlajin kaikkia tyypillisiä käyttäytymismalleja, ja niiden kuvauksia. Työn tavoitteena on luoda porolle etogrammi, jonka avulla voidaan tutkia sen akuuttia kastraatiokipua. Lisäksi kuvataan, kuinka tehdään etogrammi lajille, jolle sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Oletuksena on, että etogrammi poikkeaa jonkin verran muille märehtijöille tehdyistä etogrammeista. Tutkimuksen aineistona oli 55 hirvasta eli urosporoa, jotka oli jaettu viiteen ryhmään. Ryhmistä yksi kastroitiin perinteisellä menetelmällä, yksi ryhmä sai tulehduskipulääkkeen, yksi paikallispuudutteen, yksi sekä kipulääkkeen että paikallispuudutteen ja yksi ryhmä toimi kiinnipitokontrollina. Porojen käsittelyt videoitiin. Etogrammin tekeminen aloitettiin alustavalla havainnoinnilla muutamasta kuvatusta videosta. Kun käyttäytymisten määritelmät oli tehty, koodattiin videot etogrammin avulla kahdessa osassa siten, että eläimen etu- ja takapää koodattiin erikseen samaan tiedostoon. Tuloksena oli porolle tehty etogrammi. Käyttäytymiset oli jaettu useampaan luokkaan (esimerkiksi jalat, pään ja kaulan liikkeet sekä abdomen) ja niille oli tehty tarkat määritelmät. Osa käyttäytymisistä etsittiin myös jälkikäteen CowLog-ohjelman avulla tuotetusta datasta, kuten esimerkiksi pään liikkeiden jaksot. Käyttäytymiset jaoteltiin myös kestonsa perusteella pitkäkestoisiin ja lyhytkestoisiin käyttäytymisiin. Työn tuloksena saatiin tehtyä porolle etogrammi akuutin kastraatiokivun tutkimiseen. Etogrammi oli pääpirteissään samanlainen kuin naudalle ja lampaalle tehdyt etogrammit. Tutkimusasetelma vaikutti siihen, että monet muilla lajeilla etogrammissa käytetyt asennot jätettiin pois. Käyttäytymisten määritelmät puolestaan erosivat siten, että porolla käytettiin kehon rakenteisiin/osiin perustuvia määritelmiä ja muilla määritelmät oli usein tehty käyttäytymisen kohteiden perusteella. Poron etogrammissa ollut vatsalihasten jännittyminen ei esiintynyt muiden märehtijöiden etogrammeissa. Jatkossakin etogrammia voidaan käyttää poron akuutin kastraatiokivun tutkimisessa ja tarvittaessa sitä voitaisiin kehittää myös toimenpiteen jälkeisen kivun tutkimiseen, lisäämällä siihen asennot ja niiden määritelmät.
  • Katainen, Tuuli (2022)
    Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan hajuerottelukoirien luotettavuutta syöpien diagnosoinnissa ja erityisesti tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Koirat ovat taitavia erottelemaan erilaisia hajuja ja koiria käytetäänkin yleisesti esimerkiksi huumeiden tai ihmisten etsimiseen. 1980-luvulla julkaistiin ensimmäinen tutkimus koirasta, joka oli tunnistanut omistajansa melanooman ja sen jälkeen aihetta onkin tutkittu melko paljon. Syöpäseulonnat ovat usein melko kalliita ja joskus epämukavia tai jopa kivuliaita. Tällaisissa tapauksissa olisikin hyödyllistä, jos koira voisi haistaa mahdollisen syövän esimerkiksi virtsa- tai uloshengitysnäytteestä. Hajuerottelukoirien käyttöön syöpien diagnosoinnissa liittyy kuitenkin monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä luotettavuuteen että tutkimusten käytännöllisyyteen. Yksi tärkeimmistä ongelmista on koirien yksilölliset ominaisuudet, joiden vuoksi erot luotettavuudessa ovat suuria. Vaikka koulutuksella voidaankin vaikuttaa paljon siihen, kuinka tarkasti koira syövän hajun tunnistaa, yksilön ominaisuudet määrittävät kuitenkin hyvin pitkälti sen, voidaanko koiraa lopulta käyttää tehtävässä. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka tehokasta koirien kouluttaminen on; mikäli yksilön ominaisuudet eivät lopulta sovikaan tehtävään, joudutaan koira pudottamaan pois koulutuksesta, jolloin siihen on tuhlattu resursseja turhaan. Lisäksi koulutusmetodeissa ja tutkimusasetelmissa on paljon eroja, jotka vaikuttavat luotettavuuteen. Karkeasti tutkimukset voidaan jakaa erottelu- ja seulontatutkimuksiin. Erottelututkimuksessa koiran tulisi erottaa positiivinen syöpänäyte negatiivisten näytteiden joukosta, seulontatutkimuksessa taas koiran tulisi tunnistaa syöpänäytteet, mutta toisaalta myös kyetä ilmoittamaan, jos kaikki näytteet ovatkin negatiivisia. Erilaiset tutkimukset vaativat koiralta erilaisia asioita ja näin ollen koiran palkkaaminen oikeasta suorituksesta ei ole yksiselitteistä, vaan koira voidaan palkata esimerkiksi jokaisesta oikein tunnistetusta positiivisesta näytteestä tai toisaalta jokaisesta oikein tunnistetusta näytteestä, oli näyte sitten positiivinen tai negatiivinen. Oikean palkkaamistavan käyttäminen lisää koiran motivaatiota ja antaa koiralle selkeän kuvan siitä, mitä siltä odotetaan. Olisikin tärkeää päättää alusta alkaen, aiotaanko koiraa käyttää erottelu- vai seulontatutkimuksiin ja valita koulutustavat sen mukaisesti. Koirien käyttö syöpien diagnosoinnissa on lupaavaa, mutta tutkimus on vielä melko pienimuotoista ja hajanaista, jolloin yksilön suoritukset vaikuttavat paljon tutkimustuloksiin. Parhaimmillaan hyvä hajuerottelukoira voi tunnistaa syöpänäytteen erittäin luotettavasti, mutta laajamittainen käyttö vaatii vielä paljon lisätutkimusta.
  • Knaapi, Laura (2022)
    Lääketutkimuksen prekliinisessä vaiheessa tärkeässä roolissa ovat farmakologiset ja toksikologiset tutkimukset, jotka monilta osin hyödyntävät eläinkokeita. Rotta on yksi yleisimmistä koe-eläimistä niiden helppohoitoisuuden, nopean lisääntymisen, sopeutumiskyvyn ja vuosikymmenten ajalta saatavan tutkimustiedon takia. Kliinistä patologiaa hyödynnetään sekä lääketieteessä että tutkimuksessa ja sitä käytetään niin eläinten, kuin ihmistenkin elimistön sairaustilojen selvittämiseen. Lääketutkimuksessa sitä hyödynnetään lisäksi selvitettäessä lääkeaineiden vaikutusta elimistössä. Hematologista tutkimusta käytetään veren solujen tutkimiseen, hyytymistekijöiden mittaamista veren hyytymisajan selvittämiseen ja kliinistä kemiaa elimistön elinten ja elinjärjestelmien toiminnan mittaamiseen. Eläinten fysiologiset erot voivat vaikuttaa eläinkokeiden tuloksiin. Eläimillä erityisesti ikä, sukupuoli, laji ja kanta vaikuttavat metaboliaan, hormonitoimintaan ja kudosten toimintaan, jotka edelleen vaikuttavat esimerkiksi lääkeaineiden toimintaan elimistössä ja kliinisen patologian arvoihin. Myös koeolosuhteet vaikuttavat eläinkokeiden tuloksiin. Koe-eläinten hyvinvointia pyritään parantamaan 3R:n periaatteiden avulla. Tässä tutkielmassa määritettiin viitearvot Orion Oyj:n tutkimuksissa 2015-2020 kontrolleina käytetyille 8-15 viikon ikäisille Wistar-rotille hematologian, hyytymistekijöiden ja kliinisen kemian arvojen osalta erikseen uroksilla ja naarailla. Tulosten analysoimiseen käytettiin Excel-taulukko-ohjelmaa, GraphPad Prism 8-ohjelmaa ja MedCalc tilasto-ohjelmaa. Sukupuolten välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja MCV-, MCHC-, NEUT-, SPA-, ALB-, ALP-, AMY-, CRE-, GLOB-, GLU-, NA- ja TP-arvoissa. Aiemmissa tutkimuksissa oli saatu sekä samankaltaisia että eroavia tuloksia. Lisätutkimukset tutkimusaineistoa laajentamalla ovat tarpeen, jotta tässä tutkimuksessa havaitut erot sukupuolten välillä voidaan varmistaa. Tämän tutkimuksen tuloksiin pohjaten, on kuitenkin perusteltua jatkossa ottaa huomioon mahdollinen sukupuolivaikutus kliinisen kemian verinäytetuloksia vertailtaessa. Tässä tutkielmassa vertailtiin lisäksi uroksilta sydänpunktiona ja hännästä saatujen verinäytteiden vaikutusta kliinisen patologian tuloksiin. Tilastollisesti merkitseviä eroja havaittiin RCB-, HGB-, HCB, EO%-, ALB-, ALT-, AMY-, TBIL-, BUN-, CA-, PHOS-, GLU, NA+-, K+- ja TP-arvoissa, jotka olivat suurempia sydänveressä kuin häntäveressä, sekä MCH- , MCHC- ja RET-arvoissa, jotka olivat suurempia häntäverestä mitattuna. Tulokset ovat suurelta osin erilaisia, kuin kirjallisuudessa. Myös verinäyttenottopaikkaa vertaillessa tutkimusaineistoa tulee laajentaa, jotta todelliset erot voidaan todentaa. Verinäytteen ottopaikalla vaikuttaisi kuitenkin olevan vaikutusta kliinisen patologian parametreihin, joten tutkimuksissa kannattaa valita yksi näytteenottopaikka, jota käytetään kaikissa vertailtavissa määrityksissä. Tässä tutkielmassa havaittiin, että viitearvot voivat erota sekä tutkimuslaitosten ja -laboratorioiden että eläimen sukupuolen sekä näytteenottopaikan välillä. Siksi viitearvot käytössä oleville kliinisen patologian parametreille on hyödyllistä määrittää laboratoriokohtaisesti. Tällä voidaan mahdollisesti myös parantaa tulosten tulkintaa ja sitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää kontrollieläinten määrän vähentämiseen 3R:n periaatteiden mukaisesti.
  • Paananen, Sonja (2023)
    HBS (hemorrhagic bowel syndrome) on viime vuosina yleistynyt nautojen suolistosairaus. Sille on kirjallisuudessa useita eri nimiä, kuten hemorraginen jejuniitti, jejunal hemorrhage syndrome (JHS), jejunal hematoma ja intraluminal intestinal hemorrhage syndrome. Sairauden tarkka määritelmä on edelleen epäselvä, mutta siihen liittyy äkillinen ja voimakas verenvuoto ohutsuolessa. Saatavilla oleva tieto on hajanaista ja yksittäiset lähteet voivat antaa voimakkaastikin toisistaan poikkeavan kuvan sairaudesta. Vaihtelevien nimitystenkin vuoksi tiedonhaku aiheesta ei ole aina helppoa ja eläinlääkärin voi olla vaikeaa muodostaa sairaudesta sellainen yhtenäinen ja ajantasainen käsitys, joka auttaisi sen tunnistamisessa ja hoidossa käytännön työssä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämänhetkinen aihetta käsittelevä tieto yhtenäiseksi ja suomenkieliseksi kokonaisuudeksi. Sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1991, ja sen jälkeen sitä on todettu ympäri maailmaa. Suomessa sairaus raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Aiheuttajaksi on epäilty klostridibakteereja, hometoksiineja, shiga-toksiinia tuottavaa Escherichia colia, pilaantunutta rehua, energiapitoista ja vähäkuituista rehua ja korkeaan maidontuotantoon pyrkiviä olosuhteita. Mitään yksittäistä taudinaiheuttajaa ei olla kuitenkaan saatu osoitettua varmasti. Sairaus alkaa usein hyvin äkillisesti eikä oireita välttämättä ehditä havaita ennen kuolemaa. Oireet johtuvat yleensä verenhukasta, verihyytymän aiheuttamasta suolitukoksesta tai suolen seinämän vaurioitumisesta. Mahdollisia oireita voivat olla laajentunut vatsaontelo, syömättömyys tai huonosyöntisyys, alentunut maidontuotanto, ulosteen määrän väheneminen, veriuloste ja vatsaontelokipu. Usein diagnoosi voidaan varmistaa vasta laparotomiassa tai raadonavauksessa. Niissä yleisin löydös on selvästi rajautuva tummanpunainen tai violetti ohutsuolen osa, jossa todetaan verenvuotoa. Sairautta voidaan hoitaa konservatiivisesti tai leikkauksella. Parhaat tulokset on saatu riittävän varhaisessa vaiheessa toteutetulla leikkaushoidolla. Kolmesta leikkaustekniikasta ensisijainen menetelmä on suolen hierominen oikeanpuoleisessa laparotomiassa verihyytymän hajottamiseksi. Ennuste on yleensä heikko, mutta sairaalaolosuhteissa on päästy myös kohtalaisiin ennusteisiin. Kirjallisuuskatsauksessa havainnollistuu aiheen monimutkaisuus ja siihen liittyvän yhtenäisen tutkimustiedon puute. Sairauden aiheuttajista, altistavista tekijöistä, hoitokeinoista ja ennusteesta on saatu hyvin vaihtelevia ja toisistaan eroavia tuloksia. Varmaa ja käytäntöön sovellettavissa olevaa tietoa on vielä hyvin vähän. Raadonavausten ja diagnoosiin pyrkivien leikkausten hyöty korostuu niin tähän kuin muihinkin nautojen sairauksiin liittyvän tiedon kartuttamisessa. Lisätutkimukselle on ehdottomasti tarvetta.
  • Peura, Sini (2021)
    Lagotto romagnolo (LR) -koirarodulla esiintyy useita neurologisia sairauksia, joiden neuropatologiset muutokset tunnetaan. Hermosolujen sisäisten inkluusiokappaleiden yhteyttä sairauksiin sekä oireiluun ei tunneta. Ihmisillä aivokudoksen hermosolujen sisäiset proteiinikertymät, eli inkluusiokappaleet, ovat neuropatologisesti tyypillisiä tietyille hermostorappeumasairauksille. Inkluusiokappaleiden ajatellaan aiheuttavan hermosolujen toimintahäiriötä, jolloin hermosolut päätyvät ohjelmoituun solukuolemaan. Tämä aiheuttaa aivoalueiden rappeutumisen ja hermostolliset oireet. Toisaalta inkluusiokappaleiden on myös epäilty suojaavan soluja väärin laskostuneen proteiinin vaikutuksilta ja hidastavan aivojen rappeutumismuutoksia. Lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsaukseen on kerätty tietoa ihmisillä ja koirilla esiintyvistä hermosolujen sisäisistä, ei- infektiivisistä inkluusiokappaleista, niiden merkityksestä hermostorappeumasairauksien kehittymiseen sekä kliinisten oireiden ja rappeutuvien aivoalueiden välisestä yhteydestä. Tutkimusosuuden tavoitteena on selvittää, onko LR-koirien hermostollisten oireiden ja näiden inkluusiokappaleiden välillä yhteys ja eroaako hermostollisesti oireilleiden inkluusiokappalemäärä oireettomien inkluusiokappalemäärästä. Tutkimushypoteesi on, että hermostollisesti oireilevilla LR-koirilla hermosolujen sisäisiä inkluusiokappaleita on enemmän. Tutkimuksella tuotetaan lisää tietoa LR-koirilla esiintyvistä inkluusiokappaleista. Aineistona oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineen LR-koirien ruumiinavaustutkimusten yhteydessä otetut histologiset aivoleikkeet vuosilta 2012–2018. Tutkimukseen hyväksyttiin näytteiden laadun sekä koirien esitietojen perusteella yhteensä 23:n koiran leikkeet isoaivoista, väli- ja keskiaivoista, pikkuaivoista sekä ydinjatkoksesta yhteensä yhdeksältä alueelta, jotka mikroskopoitiin inkluusiokappaleiden varalta (kyllä/ei). Hermosolujen sisäisten inkluusiokappaleiden esiintymistä verrattiin esitietojen hermostolliseen oireiluun. Näistä 23:sta koirasta valittiin kuusi oireillutta ja kuusi oireetonta naaraskoiraa inkluusiokappalemäärien vertailuun kuvaamalla samat aivoalueet mikroskooppikameralla, kunnes saavutettiin 100 hermosolua per tutkittu alue. Kuvista laskettiin inkluusiokappaleet. Suurimmalla osalla koirista havaittiin inkluusiokappaleita eri puolilla aivoja (19/23 kpl). Oireettomista koirista inkluusiokappaleita oli 87 %:lla (13/15) ja oireilleista 75 %:lla (6/8). Inkluusiokappaleiden esiintymisen ja oiretaustan välillä ei havaittu assosioitumista (p=0,589). Tutkittaessa 23 koiraa havaittiin inkluusiokappaleita motorisella aivokuorella vain oireettomilla koirilla; oireettomuuden ja inkluusiokappaleiden välillä todettiin tilastollisesti merkitsevä yhteys (p=0,007), joka monivertailukorjauksen jälkeen tulkittiin edelleen merkitseväksi (p=0,056). Kuuden oireilleen ja oireettoman LR-koiran inkluusiokappalemäärien (oireilleilla 132 ja oireettomilla 302 inkluusiokappaletta) ero ei ollut merkitsevä (p=0,310). Aivoaluekohtaisten inkluusiokappalemäärien erot näiden kahden ryhmän välillä eivät olleet merkitseviä. Tulosten mukaan inkluusiokappaleita voi esiintyä LR-koiralla oiretaustasta riippumatta. Oireettomilla inkluusiokappaleita oli enemmän ja yleisemmin kuin oireilleilla, mikä on vastoin tutkimushypoteesia. Näiden tulosten sekä kirjallisuuden valossa LR- koirilla havaitut inkluusiokappaleet voisivat olla hermosoluja suojaavia, jolloin aivoja rappeuttavat muutokset ja hermostollisten oireiden alkaminen viivästyisivät tai estyisivät. Tutkimuksessa saatuja tuloksia ei voida yleistää Suomen lagottopopulaatioon, sillä otoskoko oli pieni eikä se ollut satunnaisotanta.
  • Lammi, Marjukka (2023)
    Koliitti eli paksusuolen tulehdus aiheuttaa hevosille äkillistä ripulia, joka voi johtaa kuolemaan tai eutanasiaan. Koliitin muina oireina on usein ähkytyyppistä vatsaontelokipua sekä kuumetta ja verinäytteessä nähdään usein leukopeniaa. Koliitin aiheuttajat voidaan jakaa infektiivisiin ja ei-infektiivisiin aiheuttajiin. Infektiivisistä aiheuttajista erityisesti hevosten koronavirusta on alkanut esiintyä enenevissä määrin myös Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Muista infektiivisistä aiheuttajista Suomessa on tiedettävästi ollut yksi salmonella epidemia vuonna 2001. Ei-infektiivisien aiheuttajien määrää haittaa Suomessa yleinen hevosten hiekansyönti, mikä voi aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin koliitti, joten tämä erittelydiagnoosi olisi hyvä pitää mielessä ripulipotilasta tutkiessa. Tämä tutkimus oli osa kanadalaisen yliopiston, Ontario Veterinary College, University of Guelph kansainvälistä tutkimusta koliitin esiintyvyydestä eri maissa vuosina 2016-2020. Kriteereinä oli, että potilas on yli yhden vuoden ikäinen ja ripuli on alkanut enintään 48 tuntia ennen sairaalaan saapumista tai 24 tuntia sen jälkeen. Kriteerit täyttäviä potilaita löytyi 156 vuosien 2016-2020 välillä. Potilaista kerättiin kattavasti tietoa Yliopistollisen hevossairaalan potilastietokannasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kriteerit täyttävien hevosten esitietoja, statusta ja oireita sairaalaan tulohetkellä, sairaalassa tehtyjen tutkimusten tuloksia, hoitoa ja lopputulosta. Hevospotilaista eniten oli suomenhevosia, toiseksi eniten puoliverisiä ja potilaita oli eniten syksyllä ja talvella. Hevosille annetuista diagnooseista yleisin oli ähky (105kpl), seuraavaksi yleisin koliitti (33kpl), sitten muu ripuli (10kpl), ohutsuolentulehdus (4kpl) ja muu diagnoosi. Ähkyistä 39:llä ja koliiteista kahdella havaittiin kuitenkin myös kliinisesti merkittävä määrä hiekkaa paksusuolessa ja lisäksi kaikista tapauksista 12:lla hiekkaa oli pieni määrä. Potilaista vain 25:ltä tutkittiin ulostenäyte, suurimmalta osalta salmonella ja lisäksi muutamalta Clostridium difficile ja vain neljältä potilaalta koronavirus. Näistä ulostenäytteistä vain yhdellä oli positiivinen tulos ja se oli koronavirusta. Ensimmäinen koronavirusnäyte otettiin vuonna 2019, joten aikaisemmista potilaista ei voida tietää onko sitä ollut muillakin. Ylipäätään ulostenäytteitä on otettu todella vähän tutkimuksen teon aikoihin, joten aikaisempien ripulipotilaiden infektiivisyyttä ei voida täysin poissulkea. Viimeisen viiden vuoden aikana koronapotilaiden määrä on kuitenkin ollut nousussa Suomessa ja myös muissa Pohjoismaissa. Tuloksista saadaan hyvää dataa koliitin esiintymisestä Suomessa, mutta tulosten luotettavuutta varten dataa pitäisi kerätä spesifimmin juuri Suomen oloista ja tänne sopivilla kriteereillä, kun nyt kriteerit tulivat Kanadasta.