Browsing by Subject "valvonta"

Espoossa tarkastettiin kesällä 1992 28 viiteen eri kaupparyhmittymään kuuluvaa elintarvikemyymälää hygieenisen tason selvittämiseksi, valvonnan kehittämistarpeen tutkimiseksi ja valvontamalliohjeen kehittämiseksi. Tarkastukset tehtiin tarkoitusta varten suunnitellun kaavakkeen mukaisesti saman henkilön toimesta tulosten vertailukelpoisuuden mahdollistamiseksi. Elintarvikemyymälöissä seurattiin kahdeksaa esimerkkituotetta, jotka kuuluvat pilaantuviin tai helposti pilaantuviin tuotteisiin ja yhtä lukuunottamatta vaativat kylmäsäilytyksen. Tarkastettiin mm. ko. tuotteiden varastointi-, käsittely- ja myyntitilojen hygieninen taso ja tuotteiden lämpötilat, pyrittiin selvittämään mahdolliset kontaminaatio ja ristikontaminaatio lähteet. Tuotteiden varastointi- ja myyntilämpötilojen riittämätön valvontamyymälähenkilökunnan toimesta, pakkaamattomien tuotteiden aiheuttamat kontaminaatioriskit, varsinkin käsittelyn ja myynnin aikana sekä yleisen hygienian puutteellisuus havaittiin suurimmiksi ongelmiksi. Suomen elintarvikemyymälävalvonta perustuu terveysvalvontaviranomaisten tarkastustoimintaan. Tutkielmassa selvitetään lyhyesti HACCP ja omavalvontajärjestelmä. HACCP -valvontajärjestelmässä terveysvalvontaviranomaisten hyväksyma ja valvoma omavalvontaohjelma, joka toteutetaan myymälähenkilökunnan toimesta, mahdollistaa elintarvikkeiden riittävän valvonnan myymälässä. Omavalvontaohjelman mukaisesti valvotaan esim. tuotteiden lämpötiloja varastoinnin, käsittelyn ja myynnin aikana, siivouksen tasoa visuaalisesti ja mikrobiologisin näyttein, talousveden ja valmistettujen tuotteiden laatua mikrobiologisin ja fysikaalis-kemiallisin näyttein, tuotteiden sisältöä ja myyntipäällysmerkintöjä. Järjestelmän mukainen omavalvonta dokumentoidaan.

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniaa koskeva laki (1195/1996) eli niin sanottu hygienialaki oli voimassa vuoden 2006 maaliskuuhun, jolloin uudistunut elintarvikelaki (23/2006) tuli voimaan. Uudistunut elintarvikelaki korvaa entisen elintarvikelain, hygienialain sekä terveydensuojelulain elintarvikehygieniaa koskevan luvun. Hygienialain tarkoituksena oli turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu ja estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Hygienialakia sovellettiin eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittelyyn, elintarvikkeiden hygieenisiin laatuvaatimuksiin, valvontaan ja tarkastuksiin ennen niiden vähittäismyyntiä. Uudistunutta elintarvikelakia sovelletaan elintarvikkeisiin ja niiden käsittelyolosuhteisiin, elintarvikealan toimijoihin sekä elintarvikevalvontaan kaikissa elintarvikkeiden tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa. Uudistunut lainsäädäntö toi elintarvikevalvontaan useita muutoksia. Euroopan unionin jäsenvaltioiden on vahvistettava ja pantava täytäntöön monivuotiset kansalliset valvontasuunnitelmat ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tulee periä maksut virallisesta valvonnasta aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi. Lisäksi elintarvikealan toimijoiden vastuu on uudistuneessa elintarvikelainsäädännössä korostunut. Uudistunut laki ei muuta merkittävästi valvontaan osallistuvien viranomaisten asemaa. Tavoitteena on kuitenkin vahvistaa Elintarvikeviraston asemaa valvonnan ohjauksessa. Sekä entinen hygienialaki että uusi elintarvikelaki velvoittavat laitokset kustannuksellaan laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmän, jonka avulla estetään elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen laitoksessa. Omavalvontajärjestelmään kuuluvat laitoksen laatima omavalvontasuunnitelma, joka koostuu erilaisista kirjallisista ohjelmista ja työohjeista sekä omavalvontasuunnitelman toteutus ja toteutukseen liittyvä kirjanpito. Hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvonnan hyväksyminen ja paikallinen viranomaisvalvonta kuuluvat teurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien laitosten osalta valtion tarkastuseläinlääkärin ja muiden laitosten osalta kunnan valvontaviranomaisen tehtäviin. Valvonnan tulokset annetaan jokaisen laitoksen osalta lääninhallituksille vähintään kerran vuodessa täytetyllä laitoksen ja omavalvontajärjestelmän arviointilomakkeella Elintarvikeviraston ohjeen mukaan. Tässä tutkimuksessa analysoitiin kunnista saatuja hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvontajärjestelmien arviointitietoja. Paikalliset valvontaviranomaiset olivat arvioineet valvomiensa laitosten tason vuosina 2003 ja 2004 keskimäärin hyväksi – tyydyttäväksi. Vuonna 2003 1323 laitoksesta oli arvioitu 264 eli 20 % ja vuonna 2004 1312 laitoksesta 239 eli 18 %. Ahvenanmaan maakunta ei ollut mukana tutkimuksessa. Arvioinneissa todettiin merkittäviä alueellisia ja laitostyyppien välisiä eroja. Sekä vuonna 2003 että 2004 maitoalan laitosten omavalvonta oli arvioitu usean arviointikokonaisuuden osalta merkittävästi paremmaksi kuin liha- ja kala-alan laitosten. Vuosien 2002, 2003 ja 2004 arviointien välillä todettiin myös tilastollisesti merkittäviä eroja. Arviointikeskiarvojen todettiin olevan parempia kaikkien laitostyyppien osalta vuonna 2004.

Kriittisten valvontakohtien riskianalyysi järjestelmä (HACCP) on prosessin sisäinen terveysvaarojen valvomistapa, joka mahdollistaa uhkaavan vaaran ehkäisyn ennen kuin se ehtii tapahtua. Sen tarkoituksena on suojata kuluttajia ruokamyrkytyksiltä ja lisätä muutenkin elintarvikkeen turvallisuutta. HACCP-järjestelmän luominen vaatii työryhmän, joka saa riittävästi koulutusta järjestelmän seitsemästä periaatteesta. Työryhmä hankkii riitävästi tietoa ja soveltaa HACCP-järjestelmän periaatteita laitoksen toimintaan. Omavalvonta on laadunvarmistustoimintaa, jolla laitos osoittaa noudattavansa voimassaolevia lakeja ja asetuksia. Se on Suomessa lakisääteistä. Omavalvontasuunnitelma on kirjallinen menettelyohje omavalvonnan toteutumisesta. Se on laitoskohtainen. Sen on pohjauduttava HACCP-järjestelmään. Viranomaisvalvonta on solutettu omavalvonnan osaksi. Omavalvontasuunnitelma tehdään vaiheittain:alkuselvitykset, toiminnan ja tuotteen kuvaus, vaarojen tunnistus ja torjuntatoimenpiteet, kriittiset valvontakohteet, työohjeet valvontakohteisiin ja omavalvonnan ylläpidon suunnittelu. HACCP-järjestelmäpohiainen omavalvonta soveltuu myös teurastus- ja leikkaamotoimintaan. Erona jatkojalostelaitoksen omavalvontaan on, että teurastustoiminta ei sisällä kuumennusvaiheita, joten biologisten vaarojen todennäköisyys on suurempi. Omavalvontasuunnitelman tekoon vaikuttavia tekijöitä ovat laki, käyttäjäystävällisyys ja kustannukset. Ennen käyttöönottoa suunnitelma on hyväksytettävä kunnan valvontaviranomaisella. Omavalvontasuunnitelman toimivuuden kulmakivenä on henkilökunnan koulutus ja osapuolten sitoutuminen suunnitelmaan. Tutkielmaan sisältyy pienimuotoisen teurastamon ja leikkaamon omavalvontasunnitelma.

Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsaus Salmonella enterica -bakteerin prevalenssista ja serotyyppien esiintymisestä sianrehujen ainesosissa ja pohtia näiden merkitystä salmonellavalvonnalle. Yhdysvalloissa siirryttiin vuonna 2013 serotyyppikohtaiseen valvontaan rehujen ainesosissa, kun taas Suomen kansallinen salmonellavalvontaohjelma tukeutuu olettamukseen, että kaikki salmonellan serotyypit ovat zoonoottisia. USA:ssa rehuille ei suoriteta rutiininomaista kuumennuskäsittelyä. Mikäli jotkut serotyypit tai erityisen paljon salmonellaa esiintyisi vain tietyissä rehujen ainesosissa, voitaisiin näiden ainesosien käyttöä välttää sianrehuissa tai ohjata kyseinen ainesosa dekontaminaatiokäsittelyyn. Tutkielman löydöksiä voidaan hyödyntää jatkotutkimusten suunnittelussa ja tukemaan salmonellavalvontaan liittyvää päätöksentekoa. Kirjallisuuskatsauksen ensimmäinen osa esittelee Salmonella enterican ekologiaa ja epidemiologiaa erityisesti sianrehuihin liittyen. Myös rehuntuotantoa ja valvontaa käydään läpi, Yhdysvaltojen ja Suomen toimiessa esimerkkeinä erityyppisistä valvontaohjelmista. Toisen osan tarkoitus on esitellä ja analysoida ainesosakohtaisia tuloksia tutkielmaa varten kootusta 38 tutkimusta ja valtion zoonoosiohjelmaa käsittävästä tietokannasta. Diskussio-osiossa pohditaan tulosten merkitystä Yhdysvaltojen ja Suomen salmonellavalvonnalle. Salmonellaa esiintyy yleisesti sianrehujen ainesosissa, mutta sekä prevalenssi että serotyypit vaihtelevat ainesosittain ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Eläinperäisissä sivutuotteissa oli korkein prevalenssi maissa, joilla ei ole kansallista salmonellavalvontaohjelmaa. Eläinperäisistä tuotteista veri ja maito olivat vähiten saastuneita. Kasviperäisistä rehuaineista öljykasvit olivat enemmän saastuneita, kuin vilja, mutta viljaa saastuttaa usein siolle ja ihmiselle virulentti serotyyppi S.Typhimurium. Vaikka yskittäisiä rehuaineita ei voitu yhdistää tiettyihin Slamonella-serotyyppeihin pienistä näytemääristä johtuen, useita serotyyppejä havaittiin, jotka saatavat olla yhteyksissä öljykasveihin tai viljoihin, tai jotka esiintyvät monissa rehytyypeissä. Ihmisille usein salmonelloosia aiheuttavia serotyyppejä eristettiin myös sianrehujen ainesosista. Sialle yleisinfektiota aiheuttavaa Salmonella Cholerasuista ei eristetty rehujen ainesosista. Hiljattain Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto GDA on kieltänyt eläimille yleisinfektiota aiheuttavien Salmonella-serotyyppien esiintymisen rehuissa, joka sian rehuissa merkitsee S. Cholerasuista, sallien muiden serotyyppien esiintymisen rehuissa. Mikäli tämän tutkielman tavoin todetaan, ettei S. Cholerasuis saastuta rehuja, sianrehujen salmonellavalvonnasta uhkaa tulla olematonta. Lisäksi ainakin S. Typhimurium pitäisi olla kiellettyjen Salmonella-serotyyppien luettelossa, sillä sitä esiintyy usein sianrehun ainesosissa ja se aiheuttaa vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle. Maat, joissa on jo käynnissä kansallinen salmonellavalvontaohjelma, ovat tehneet merkittäviä investointeja hävittääkseen salmonellan myös sikatiloilta ja rehutuotannosta. Näille maille ei ole suurta hyötyä siirtymisestä serotyyppikohtaiseen riskinarviointiin, ennen kuin on tieteellisesti vahvistettu, että tietyt rehuissa esiintyvät Salmonella-serotyypit eivät aiheuta salmonelloosia sioissa ja ihmisissä.