Browsing by Title

Tässä tutkielmassa tarkastelen rumpukomppien hienorytmisiä ominaisuuksia UK garage -artisti Burialin (William Emmanuel Bevan) musiikissa. UK garage on elektronisen tanssimusiikin tyylilaji, joka kehittyi Yhdistyneessä kuningaskunnassa 90-luvulla. Bevan on käyttänyt musiikkinsa tuottamiseen Sound Forge -äänieditoria, jossa ei ole sekvensseriä. Hän on toisaalta tehnyt ainakin Unite-kappaleen sekvensserisellä ohjelmalla. Tutkielmassa selvitetään miten sekvensserin käyttämättömyys ilmenee rumpuiskujen kestoissa ja vertautuu sekvensserillä luotuihin rytmeihin. Aineistona on kahden tahdin mittaiset näytteet yhdeksästä Burialin sekä yhdestä El-B:n kappaleesta. El-B on eräs Bevanin suurimmista musiikillisista vaikutteista rytmiikan osalta. Rumpuiskujen ajalliset poikkeamat metrisestä pulssista on mitattu Ableton Live -ohjelman avulla. Mittaustuloksista on muodostettu kuvaajat, joissa x-akselilla on musiikin metrinen pulssi ja y-akselilla iskun ajallinen poikkeama millisekunneissa. Java-ohjelmointikielellä kirjoitetun ohjelman avulla mittaustuloksista on myös laskettu peräkkäisten kuudestoistaosien väliset swing-suhteet. Ohjelman avulla on saatu kunkin näytteen swing-suhteiden keskiarvo, varianssi, keskihajonta ja pienin sekä suurin arvo. Systemaattista rytmistä fraseerausta löytyi kaikista näytteistä. Burialin kappaleissa swing-suhde vaihteli suoran 1:1 ja jopa yli 3:1 välillä. Swingiä oli enimmäkseen peräkkäisten kuudestoista- osien välillä, mutta joissain tapauksissa myös kahdeksasosien välillä. El-B:n ja Burialin rumpukomppien rytmiikka oli hyvin samankaltaista. Sekvensserin avulla tehdyt kappaleet erottuivat iskujen tarkkuudessa ja vaikuttaa siltä, että Unite-kappaleen lisäksi myös Lambeth on tehty sekvensserin avulla. Useassa näytteessä etenkin bassorummun iskuissa toistui tanssimusiikille tyypillinen kuvio, jossa isku on ensin painollisella tahdinosalla ja sitten seuraavan painollisen osan kuudestoistaosa-kohoiskulla. Mittausten tekemistä ja swing- suhteiden arvioimista vaikeutti hi-hat-symbaalien hitaasti voimistuvat alukkeet. Tämä tutkimus antaa metodologisen mallin niille tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita musiikin hienorytmisiä ominaisuuksia.

Tutkimuksessani käsittelen suomalaisen thainyrkkeilyn kehitystä ja lajin kansallisen identiteetin muodostumista vuodesta 1984 2000-luvun alkuun. Työssäni haastattelin kyseisenä aikana lajia harrastaneita sekä siinä kilpailleita henkilöitä, ja lisäksi analysoin aikakaudelta säilyneitä peruskoulutusohjelmia. Tavoitteenani oli avata työlläni thainyrkkeilyn suomalaisen areenan kehitystä ja muotoutumista osana lajin laajempaa historiaa sekä Suomen urheiluhistoriaa. Thainyrkkeily eli Muay Thai kehittyi nykyisen Thaimaan alueella erilaisista pystykamppailumuodoista esiasteeksi noin 1200-luvulla, ja lopulta sääntöjen määrittämäksi moderniksi kamppailu-urheiluksi 1900-luvulla. Laji levisi maailmalle vuosisadan puolenvälin jälkeen, ja on yksi suosituimmista täyskontaktipystykamppailun muodoista tänä päivänä. Thainyrkkeily on myös suosittu kuntoilumuoto, ja Suomessa lajia valvoo Suomen Muay Thai- Liitto. Suomeen Muay Thai rantautui vuonna 1984 Turkuun TBC-salin avattua ovensa, ja vuosikymmenen edetessä lajin suosio kasvoi. 1990-luvulle tultaessa maamme urheilijat osallistuivat jo kansainvälisiin kilpailuihin, ja saleja avattiin ympäri maata. Ulkomaisten kouluttajien vaikutuksesta lajin tekniikkaskaala laajeni, ja koulutusmuodot lisääntyivät. Nykyään maassamme laji nauttii suosiota sekä itsenäisenä kamppailu-urheiluna, kuntomuotona sekä oleellisena osana vapaaottelun lajirepertuaaria. Tutkimukseni ensimmäinen haastatteluosio käsittelee suomalaisen Muay Thain mentaliteetin ja harrastajien motivaation historiaa. Käytännössä tämä tutkimus toteutettiin haastatteluiden kautta, joten muistihistorian rajoitukset on otettava huomioon. Lajin mentaliteettia avattaessa käy ilmi, että erityisesti lajin fyysinen rasittavuus sekä teknis- taidollinen haaste vetosivat lajin harrastajiin, johtaen sen kehityskaaren muotoutumiseen ensimmäisten vuosikymmeniensä aikana. Urheiluhistoriallisena tuloksena tämä on merkittävää siksi, että se määritteli pitkälti lajin kehitystä tulevina vuosikymmeninä esimerkiksi siinä, miten thainyrkkeily säilyi koherenttina kokonaisuutena. Esimerkiksi klassinen potkunyrkkeily on jo jakautunut ”kunto” ja ”kamppailu”-potkunyrkkeilylajeiksi. Toinen haastatteluosio käsittelee lajin kansallisen kokonaisuuden (harjoitustyylit, tekniikat) kehitystä historian aikana. Harjoitusmetodien yhteyttä kilpailumenestykseen sekä tekniikan kehitykseen arvioidaan siksi, jotta työssä kykenisin esittämään lajin teknis- historiallisen kehityslinja selkeämmin. Pääosin johtopäätös on se, että jatkuva evoluutio kilpailun kautta hioi lajin muotoja kohti tehokkaampaa, paineen alla toteutuskykyisempää muotoa. Samalla ajan urheilutieteen kehitys auttoi kansallisen lajisisällön kehityksessä. Kamppailutekniikan omaksuminen seuraili pitkälti urheiluhistoriassa käytetyn ”parhaan tekniikan mallin” linjaa, ja työssäni esittelen teorian sovellutusta tähän aiheeseen. Tutkimuksen lopussa käsittelen vielä peruskurssisuunnitelmien merkitystä osana historiallista kehitystä. Suunnitelmat tukevat aiempia havaintoja kehityksestä kohti strukturoitua lajimallia, jossa tieteellisellä ja kokeilullisella lähestymisellä oli vahva rooli. Suunnitelmat ovat myös oivia lähteitä ajan harjoittelun sisällön analysointiin. Lisäksi ne antavat lisäpontta haastatteluiden tulosten arvioinnille ja tekevät niiden tuloksista käyttökelpoisempia historiantutkimuksellisessa mielessä. Vertailen suunnitelmia ja näin kehitän historiallisen linjan analysointia osana lajihistorian tutkimusta. Tutkimukseni avaa suomalaisen thainyrkkeilyn kentän kehitystä, ja on tarkoitettu käyttökelpoiseksi urheiluhistorian esitykseksi suositusta täyskontaktilajista. Sen tulokset esittävät lajikehityksen eri linjoja, jotka näkyvät vahvasti myös omana aikanamme. Havaitsin selkeitä yhteyksiä harjoittelun ja kilpailun välillä historiallisissa kehityslinjoissa- kontekstit selvästi määrittivät lajin yhtenäistä kehityskulkua, ja selittivät sitä miksi thainyrkkeily ei jakautunut niin kutsuttuihin koulukuntiin. Samalla havaitsin, miten voimakas vaikutin harrastuneisuuden ja kokeilunhalukkuuden yhteistulos oli thainyrkkeilyn kansallisen ilmeen kehityksessä. Toiveeni onkin, että työ on mahdollinen alusta jatkotöille sekä avaava näyte thainyrkkeilyn kansallisen kontekstin kehitykseen. Lisäksi toiveeni on, että työni on hyödyllinen katsaus ja mahdollinen keskustelunavaaja aiheesta kiinnostuneelle yleisölle.

Tämän työn tavoitteena on yhdistää folkloristista kokemuskerronnan analyysiä äänimaisematutkimukseen. Tulkinnan teoreettisena kehyksenä toimii fenomenologis-hermeneuttinen tutkimustraditio sekä sen piirissä esiin nostettu kehollisuuden keskeisyys. Tekstien tulkinnan lähtökohtana ovat erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ja John Deweyn ajatukset ihmisen kehollisesta maailmasuhteesta. Eletyssä kokemuksessa kokija ja ympäristö ovat yhteenkietoutuneita, vaikka ne käsitteellisellä tasolla voidaankin erottaa toisistaan. Analyysissä sovelletun kognitiivisen metaforateorian periaatteena on niin ikään ajattelun skeemojen pohjautuminen kehollisuuteen. Työ pohjautuu ”Suomalainen hiljaisuus” –kirjoituskilpailuaineistoon, joka on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon vuosina 2011-2012. Omaan, 102 sivun laajuiseen tutkimusaineistooni olen valinnut 20 suomenkielistä, kuvaannollista kieltä sisältävää keruuvastausta. Aineiston analyysi perustuu kuvaannollisten ilmaisujen lähiluentaan, ja se jakautuu kahteen sisällölliseen jaksoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelen tekstien piirteitä erityisesti aistikokemusten kuvaajina. Toisessa analyysiluvussa sovellan kuvaannollisiin ilmauksiin kognitiivista metaforateoriaa sekä tarkastelen tekstien metaforisuutta käsitteellisemmällä tasolla. Metaforailmausten analyysi kognitiivisen metaforateorian valossa osoittaa, että hiljaisuudesta puhuttaessa käytetään hyväksi sellaisia skeemoja, joissa hiljaisuuden tila tai kokija hahmottuu säiliömäiseksi, hiljaisuus kommunikaatioksi, soivaksi ilmiöksi, fyysisen aineen kaltaiseksi tai elolliseksi toimijaksi. Jokaisen näistä metaforisten ilmausten takana vaikuttavista ajattelumalleista voi nähdä korostavan tiettyä tapaa suhtautua hiljaisuuteen. Hiljaisuuskerronnassa kokijan mielensisäinen maailma ja ääniympäristön hiljaisuus käyvät dialogia: konkreettinen hiljaisuus on sidoksissa abstraktiin, mielikuvien värittämään hiljaisuuteen. Kuvaukset kokijan mielensisäisen maailman ja ulkoisen ääniympäristön vuorovaikutuksesta kertovat esteettisestä suhteesta ympäristöön ja sen kokemiseen. Metaforailmauksia käytetään myös kuvattaessa kokemuksen synnyttämiä mielikuvia, joista hiljaisuuskerronnassa erottuvat erityisesti tuonpuoleisen ja pyhän mielikuvaverkostot. Mielikuvat hiljaisuuden ikiaikaisuudesta sekä pyhyydestä verrattuna profaaniin äänten maailmaan toistavat osittain vanhasta kansanrunoudesta ja muusta arkistoaineistosta löydettyjä mielikuvastoja. Laajasti ottaen tarkastelemani kokemuskerronta näyttäytyy kiasmaattisena: monenlaisten merkitysten, mielikuvien, muistojen ja aistimusten risteyskohtana. Kuvaannollisen kielen kautta kuvataan herkistynyttä ja moniaistista suhdetta ympäristöön, ja tekstien metaforiikka ilmenee sekä yksittäisten ilmausten tasolla että käsitteellisellä, mielikuviin viittaavalla tasolla.

Tarkastelen tutkielmassani Suomen Länsi-Lapissa sijaitsevan Kantomaanpään kylän äänimaisemaa. Päätutkimuskysymykseni on: millainen on Kantomaanpään äänimaisema 2020-luvulla? Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisista äänistä äänimaisema muodostuu, miten paikalliset ihmiset sen kokevat, miten se on muuttunut 1900-luvun puolivälin jälkeen ja millaisia muutoksia on mahdollisesti odotettavissa tulevaisuudessa. Tutkimus on laadullista ja hyödyntää etnografisia menetelmiä. Aineisto koostuu haastatteluista ja tutkijan tekemistä kuunteluhavainnoinneista, jotka on koottu kenttäpäiväkirjaan. Aineiston analyysissä hyödynnetään Farinan (2014) määritelmän mukaisia geofonian, biofonian ja antropofonian käsitteitä, joilla viitataan elottoman ja elollisen luonnon synnyttämiin sekä teknologisin välinein tuotettuihin ääniin. Lisäksi analyysissä käytetään Schaferin (1978) esittämiä signaalin, äänimaamerkin ja perusäänen käsitteitä. Tutkimuksessa hahmottuu kuva Kantomaanpään muuttuvasta äänimaisemasta ja sen osatekijöistä. Tutkimus osoittaa, että suomalaisen maaseudun äänimaisema on muuttunut merkittävästi viimeisten noin 70 vuoden aikana. Asukkaat kokevat kylän hiljentyneen, millä viitataan erityisesti yhteisön ja yksilöiden kannalta merkityksellisten äänten häviämiseen ja toisaalta kylän elinvoimaisuuden hiipumiseen. Tutkimuksessa nousee esiin äänimaisemien subjektiivisuus ja merkitys paikallisille ihmisille sekä niihin vaikuttavien tekijöiden monimuotoisuus.

Työn tarkoituksena on selvittää saksan sananmuodostuksen kuvauksen historiaa erityisesti esimodernin ajan näkökulmasta. Lähtökohtana ovat antiikin kreikan- ja latinankieliset kieliteoriat, sillä niihin perustuvat myös varhaiset saksan kieliopit. Tutkielma perustuu lähinnä latinan- ja saksankielisiin primäärilähteisiin, kielioppeihin ja kielifilosofisiin teoksiin sekä aihetta jo käsitelleeseen moderniin tutkimuskirjallisuuteen. Sananmuodostuksen kuvauksen peruskäsitteet, yhdyssana ja johdos, ovat lähtöisin antiikin kieliteorioista. Kreikan ja latinan klassiset kieliopit eivät kuitenkaan tunne varsinaisesti sellaista käsitettä kuin 'sananmuodostus'. Toisaalta sananmuodostuksen piiriin kuuluvaa muoto-oppia luonnehditaan yleisesti epäsäännölliseksi, ei luonnon, vaan inhimillisten tottumusten aikaansaannokseksi. Myöhäisantiikin meille säilyneissä kieliopeissa – keskeisimpinä Donatuksen Ars maior ja Ars minor sekä Priscianuksen Institutiones – sanojen muoto-opillista käyttäytymistä luokitellaan tiukasti sanaluokista johtuvana 'aksidenssien' hierarkiana. Juuri sanojen, ei tätä pienempien yksiköiden, yhdistämistä käsitellään figuran eli hahmon aksidenssina, sanojen johtamista "loppukirjaimia muuttamalla" taas pääasiassa specieksen eli lajin aksidenssina. Nämä teoriat ovat perustana myös varhaisen uuden ajan kieliopille ja pohdinnoille kielestä. Renessanssi- ja humanistiset kieliopit pyrkivät kuvaamaan klassisia kieliä antiikin kieliopeille uskollisina. Vaikka antiikin kieliteorioissa johto-oppi mainitaan usein epäsäännöllisenä, 'anomalian' piiriin kuuluvana, 1400- ja 1500-luvun kieliopit (Perotti, Melanchthon, Camerarius) käsittelevät sitä säännöllisten taivutuskategorioiden kanssa samanarvoisena. Myös saksan varhaiset kuvaukset noudattavat antiikissa vakiintunutta jakoa kahdeksaan sanaluokkaan ja niiden aksidensseihin, mukaan lukien figuraan ja speciekseen. Niihin on omaksuttu myös kreikalle ja latinalle ominaiset muotokategoriat (esimerkiksi patronyymit), vaikka näitä ei varsinaisesti omina muotoinaan ole saksassa olemassa. Omaleimaista saksan kieliopeille niiden klassisiin esikuviin verrattuna on heräävän kieli-identiteetin ja kansallistunteen leimaama kielihistorian pohtiminen ja sananmuodostuskategorioiden sekä etymologisten tai saksan kielen historiaa koskevien teorioiden sulautuminen yhteen. Vaikka sananmuodostusta ('Wortbildung') ei saksalaisessa traditiossa nimetä omana käsitteenään tai kieliopin kategorianaan ennen 1800-lukua, jo Schotteliuksen ,Ausführliche Arbeit von der Teutschen HaubtSprache' (1663) käsittelee yhdyssanoja ja johtamista laaja-alaisesti ja erillään muusta muoto-opista. Schottelius pyrkii vielä kuvaamaan saksan kielen rakennetta sellaisena, kuin se on ollut raamatullisen Baabelin tornin rakentamisesta ja kielen synnystä lähtien, ja pitää siitä syystä erottelemiaan kantasanoja ja päätteitä 'alkuperäisinä'. Erityisen tärkeänä hän pitää kantasanojen yksitavuisuutta, mille on esikuvansa heprean kieliopissa. 1700-luvun kuluessa käsitys kielen historiasta ja sanojen muodostumisesta muuttuu. Vuosisadan alussa painetussa Bödikerin kieliopissa maailman kielet jaetaan vielä muutamaan eurooppalaiseen pääkieleen, jotka palautuvat Baabelin tornia seuranneeseen kielten erkanemiseen. Sananmuodostusta Bödiker ja hänen aikalaisensa käsittelevät pitkälti Schotteliuksen tavoin. Vuosisadan lopulla Adelungin 'Umständliches Lehrgebäude' painottaa ihmiskielten sanojen muodostuneen yksittäisistä onomatopoeettisista äänteistä, joiden yhdistyminen monimutkaisiksi käsitteiksi noudattelee länsimaista sivistyshistoriaa. Nykykielen johto-oppi on hänen mielestään kehitysaskel tästä alkuhämärästä, esimerkiksi umlaut- tai ablautjohdoksista (sinken : senken), jotka perustuvat 'hämärän kuulokuvan tuntemukseen' ('dunkle Empfindung des Hörbaren'). Looginen selitys näille ilmiöille esitetään lopulta muutama vuosikymmen myöhemmin historiallis-vertailevan kielitieteen avulla.

Tarkastelen tutkimuksessa Suomi24-keskustelupalstan historia-aiheisia keskusteluja ajalta 2004-2014. Kokonaisuudessaan aineisto koostuu 25 765 keskustelusta, joita käsittelen määrällisesti vertailemalla, mistä aiheista keskustellaan, ja kuinka paljon keskustelua aiheet herättävät. Laadullisessa analyysissa tiivistän keskusteluissa toistuvia tapoja käyttää historiaa sosiaalisen identiteetin rakentamiseen sekä tunteidenkäsittelyyn. Keskeisimmät soveltamani taustateoriat ovat sosiaalisen identiteetin teoria, tunteidensäätelyn psykologia sekä muistitutkimuksen kollektiiviset sovellukset. Suomi24-historiapalstalla keskustellaan erityisesti Suomen itsenäisyyden ajan historiasta painottaen sotahistoriaa ja poliittista historiaa. Erityisesti talvi- ja jatkosota kiinnostavat samoin kuin sisällissota. Lähihistoriasta ja itsenäisyyttä vanhemmasta historiasta keskustellaan jonkin verran, mutta nämä eivät herätä yhtä pitkiä keskusteluja kuin sotateemat. Historian henkilöistä keskusteltaessa Mannerheim nousee yli muiden, ja Suomen historian ulkopuolelta kiinnostusta herättävät Hitler ja Stalin. Vastaavasti Saksan ja Venäjän historiat korostuvat verrattuna muuhun maailmanhistoriaan. Toinen maailmansota on ylivoimaisesti suosituin aihe silloin, kun ei puhuta Suomen historiasta. Historiakeskustelu on luonteeltaan pääosin tunnelatautunutta ja paikoin aggressiivista. Myös asiantuntevaa ja harrastuneisuutta ilmentävää keskustelua käydään, mutta näissäkin keskusteluissa tunneorientoituneet keskustelijat ja häiriköt vievät keskustelua tunnepitoiseen suuntaan. Paljon myös puhtaasti ”trolleiksi” luokiteltavia keskustelunavauksia ja kommentteja löytyy. Keskustelujen ajallisesta tarkastelusta voidaan myös löytää viitteitä keskustelujen luonteen muuttumisesta yhä aggressiivisempaan suuntaan heikentyneen taloustilanteen ja epävarmempien työmarkkinoiden myötä vuodesta 2009 alkaen. Suurin osa tunnepitoisista keskusteluista liittyy vastakkainasetteluihin, joissa historiaa käytetään oikeutuksena vihanpidolle, moralisoinnille, uhriutumiselle tai valta-asemien haastamiselle. Omiksi koettujen arvojen ja ryhmien vastakohdaksi muodostuvat ulkoryhmien historiakäsitykset ja moraaliperusteet. Keskeisimmät jakolinjat keskustelijoiden poliittisesta ajatusmaailmasta sekä kansallisesta identiteetistä. Ryhmärajat vallitsevat nykyisyydessä, mutta niiden käsittely tapahtuu historian kautta. Historiasta pyritään löytämään teemoja, jotka korostavat oman ryhmän kunniakasta ja oikeutettua asemaa tai ulkoryhmien syyllisyyttä ja moraalittomuutta. Keskeisimmät jakolinjat löytyvät karkeasti oikeistolaisen, konservatiivisen ja nationalistisen historiatulkinnan sekä näihin kriittisesti ja haastavasti suhtautuvien tulkintojen väliltä. Molempiin tulkintatapoihin mahtuu ajatuksia äärilaidasta toiseen, mutta päälinjat pysyvät samoina teemaan katsomatta. Joidenkin keskustelijoiden identiteetti rakentuu tietämyksen ja harrastuneisuuden varaan, siinä missä häiriköt löytävät tyydytystä saadessaan vastauksia provokaatioilleen. Sukupuoli-identiteettien puolesta kaikkea keskustelua leimaa maskuliinisuus ja naisellisuuden pelko tai välttely. Suomi24-historiapalstalta ei voida tehdä yleistyksiä koskemaan koko väestöpoolin historiakäsityksiä tai historiankäyttöä. Tarkasteluni kuitenkin osoittaa, että historiasta keskustellaan Suomen suurimmalla keskustelupalstalla aktiivisesti ja, että keskustelu herättää tunteita. Omien arvojen ja historiakäsitysten puolustaminen koetaan niin tärkeäksi, ettei edes selvästi ”trolleiksi” tarkoitettuja kommentteja jätetä omaan arvoonsa. Kiivaat väittelyt ja tunnelatautunut kielenkäyttö kertovat, että historiasta löytyy paljon rakennusaineksia identiteeteille, mahdollisuuksia sitoa tuntemuksia omaksi tai vihollisten historiaksi koettuun sekä hyökätä ulkoryhmiä vastaan historiasymbolien kautta. Internet tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia käyttää historiaa, ja on oleellista ottaa nämä huomioon tarkasteltaessa suomalaisten tapoja käyttää ja ymmärtää historiaa.

Tämä tutkielma käsittelee historiallisia kerrostumia Suomussalmen kunnan alueella sijaitsevien vesistöjen nimissä. Tavoitteenani on tarkastella, minkä verran alueella eri aikoina liikkuneiden väestöryhmien antamista vesistöjen nimistä on säilynyt nykypäivään asti. Tutkimukseni pyrkii tuomaan lisätietoa erityisesti saamelaisperäisen substraattikerrostuman nimiin. Olen määrittänyt kerrostumat kielen ja iän perusteella, mutta minun on täytynyt tarkastella nimiä myös niiden läpinäkymättömyyden kautta. Tutkimusaineistokseni valitsin vesistöjen nimet, sillä varsinkin suurten vesistöjen nimissä vanhaa ainesta säilyy verrattain hyvin. Aineisto on peräisin Kansalaisen karttapaikka -palvelusta ja olen koonnut sen itse. Aineisto kattaa noin viidenneksen Suomussalmen kaikista vesistönimistä. Olen jaotellut keräämäni nimet neljään ryhmään niiden kielen, iän ja läpinäkyvyyden perusteella: suomalaisperäiset nimet, karjalaisperäiset nimet, saamelaisperäiset nimet sekä selittämättä jääneet nimet. Tukeudun varsinkin saamelaisperäisen ja karjalaisperäisen kerrostuman määrittämisessä pitkälti Alpo Räisäsen tutkimuksiin Suomussalmen paikannimistöstä. Olen käynyt läpi Räisäsen esittämät karjalais- ja saamelaisperäiset nimet ja kommentoinut niitä tarvittaessa. Lisäksi olen ehdottanut muutamaa uutta etymologiaa saamelaisperäisten nimien kerrostumaan. Suomalaisperäisten nimien kerrostuma on odotuksenmukaisesti kerrostumista laajin, sillä se on ajallisesti tuorein ja nimien käyttäjiä on verrattain paljon. Karjalaisperäisessä kerrostumassa Räisäsen esittämien nimien lisäksi aineistossani on joitakin karjalaiseen henkilönnimeen pohjautuvia paikannimiä. Saamelaisperäisten nimien kerrostumassa Räisäsen ehdottamat etymologiat vaikuttavat edelleen pääosin päteviltä. Osan nimistä kohdalla on tosin melko varmaa, etteivät ne ole aitoja substraattinimiä, vaan pohjautuvat saamesta saatuun, alun perin appellatiiviseen lainasanaan. Saamelaisperäisiä nimiä näyttää aineistossani olevan hiukan enemmän kuin karjalaisperäisiä, vaikka suurta eroa kerrostumien laajuudessa ei ole. Tunnistetut karjalais- ja saamelaisperäisten nimien kerrostumat ovat toistaiseksi niin suppeita, ettei niiden systeemisyydestä voi tämän tutkimuksen puitteissa sanoa paljoa. Läpinäkymättömien nimien ryhmä on määrältään suppein, eikä se muodosta varsinaista kerrostumaa, sillä se todennäköisesti sisältää toistaiseksi tunnistamatta jääneitä nimiä edellä mainituista kerrostumista.

I december 2015 lanserade Finland Promotion Board den första serien av sammanlagt 62 Finland-emojier. Finland-emojiernas syfte var att gynna Finlandsbilden genom att på humoristiskt sätt avbilda Finland och finländska egenskaper. Finland-emojierna fick stor mediesynlighet och utmärkte Finland som första nation som på statlig nivå gav sig in i emoji-kulturen. I avhandlingen utförs en kvalitativ studie som strävar till att identifiera vilka skepnader av historiebruk som förekommer i Finland-emojierna. Avhandlingens tre centrala teoretiska delområden är emojier, nationsvarumärken och historiebruk. Emojier är bildkaraktärer som används i textbaserad digital kommunikation och avläses oftast som piktogram och ideogram. Nationsvarumärken är nationella självbilder vars syften är att förbättra nationens internationella rykte för att gynna nationens intressen. Historiebruk är ett forskningsområde som studerar praktiken i att använda historia. Historiebruk är inte en faktor som klart benämns i samband med bearbetandet av nationsvarumärken men eftersom konceptet nation byggs upp och sammanhålls av händelser ur det förflutna, har all hänvisning till och avbildning av nationen en koppling till förflutna. Historiebruket i materialet hänvisar bara i få fall till historiska händelser. Det framstår oftast i form av hänvisningar till tid och minnen, som via avbildning av traditioner, diskurser och landskap aktivera minnet och hågkomst och omvandlar individuella erfarenheter till ett kollektivt minne. Detta gynnar Finlandsbilden genom att det förstärker uppfattningen om ett vi. I de flesta fallen kan historiebruket uppfattas bara om det är iscensatt i sin ursprungliga kontext.

Pro gradu -tutkielmassani “Hizbollahin sotilasstrategian muutos Syyriassa” tutkitaan libanonilaisen aseellisen Hizbollah-järjestön sotilasstrategian kehittymistä Syyrian sisällissodan aikana. Tutkielman tarkoituksen on taustoittaa Hizbollahin strategista oppia ja selvittää, miten Syyrian sisällissotaan osallistuminen on mahdollistanut kehittää strategioita ja sotilaallisia kykyjä. Teoriana tutkimuksessa käytetään Liddell Hartin teoriaa epäsuorista menetelmistä ja André Beaufren teoriaa epäsuorasta strategiasta. Myös muita teorioita käytetään. Tutkimuksen tärkein primääriaineisto ovat Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin puheet. Näiden avulla tutkitaan, miten Hizbollahin johto on esittänyt strategiansa. Strategian toteutumista käytännössä tutkiaan medialähteistä. Metodina käytetään sisältöanalyysiä. Tärkeimmät tutkimuksessa analysoidut taistelut ovat Qusayr 2013, Homs 2013, Qalamun 2014-2015, Yabrud 2014, Zabadani 2015, Aleppo 2016 ja Palmyra 2017. Tutkimuksessa tullaan tulokseen, että Hizbollahin sotilaalliset kyvyt ovat parantuneet merkittävästi Syyrian konfliktin aikana. Järjestö on taistellut kuin konventionaalisen armeijan osa. Sen joukot ovat toimineet erikoisjoukkoina, miehitysjoukkoina, kouluttajina, neuvojina ja johtajina muille ryhmille. Hizbollah ei ole hyödyntänyt sissistrategiaa, jota se käytti Israelia vastaan 1990-luvulla. Hizbollah on taistellut tiiviisti osana Syyrian hallinnon strategiaa. Erityisesti kaupunkisodankäynnissä ei pystytä erottamaan Hizbollahin strategiaa hallinnon strategiasta. Hizbollahilla on ollut enemmän toimintavapautta Libanonin rajan läheisyydessä Qalamunin alueella. Hizbollah kuitenkin on ilmavoimissa ja ilmatorjunnassa riippuvainen Syyrian hallinnon tuesta, minkä takia se ei voisi käyttää samoja offensiivisia strategioita Israelia vastaan. Uusista kyvyistä huolimatta Hizbollah todennäköisesti säilyttää sissistrategiansa keinona puolustaa ydinaluettaan Etelä-Libanonissa.

1980-luvulla nousi huoli väkivaltaa sisältävien videoiden vaikutuksesta nuoriin ja nuorisorikollisuuteen, mikä aiheutti kiivasta keskustelua. Ongelman ratkaisuksi nähtiin videoiden ennakkosensuuri ja videoiden ikärajojen muutos siten, että aikuisille tarkoitettu sisältö kiellettiin kokonaan. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaista keskustelua lehtien mielipidepalstoilla on käyty vuoden 1987 laista video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamisesta. Keskustelua videosta käytiin koko 1980-luvun, mutta tutkielman aikarajaus on vuodet 1986–1987. Peruste aikarajaukselle on, että hallituksen esitys video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamista koskevaksi laiksi annettiin eduskunnalle syksyllä 1986, jonka jälkeen laki hyväksyttiin kesällä 1987. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Hufvudstadsbladetin ja Aamulehden mielipidepalstoilla julkaistuista mielipidekirjoituksista. Valitsin kyseiset lehdet aineistoksi siksi, että ne kaikki edustavat keskenään erilaisia lehtiä. Valitsin mielipidekirjoitukset aineistoksi, koska ne tarjoavat katsauksen kansan mielipiteisiin videolaista ja koska mielipidepalstalle voi kirjoittaa kuka tahansa sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Vastaan tutkimuskysymykseen sekä määrällisin että laadullisin keinoin. Tutkin aineistoa teema-analyysin keinoin luokittelemalla aineistoa teemoittain ja havainnollistamalla teemoja esimerkkien avulla. Aineiston määrällinen analyysi toimii tukena laadulliselle tutkimukselle. Määrällisesti tarkasteltuna aineisto oli jakautunut siten, että Helsingin Sanomissa oli eniten mielipidekirjoituksia. Muissa lehdissä oli huomattavasti vähemmän aineistoa. Ajallisesti aineisto jakautui vuonna 1986 epätasaisesti painottuen joulukuulle, vuonna 1987 taas tasaisemmin jakautuen pääasiassa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tarkasteltavissa lehdissä oli kaikissa enemmän videolakia vastustavia mielipidekirjoituksia kuin lakia kannattavia. Tutkimuksessa käy ilmi, että mielipidepalstoilla käytyyn keskusteluun otti osaa lukuisien eri ammattiryhmien edustajia, kuten kansanedustajia, opettajia, videoalan toimijoita sekä professoreita. Maantieteellisesti keskustelun osanottajat olivat ympäri Suomea. Suurin osa keskustelun osanottajista kirjoitti omalla nimellään ja vain kerran, mutta keskustelussa oli myös aktiivisempia osanottajia. 1980-luvun keskustelu videosta ja niissä esiintyvästä väkivallasta oli vahvasti polarisoitunutta ja tunnelatautunutta. Tutkimus tuo esiin, että tämä näkyi myös lehtien mielipidepalstoilla käydyssä keskustelussa videolaista, joka oli hyvin polarisoitunutta. Aineistosta nousi selkeä ero lain kannattajien ja vastustajien välille. Videolain puolustajat nähtiin kulttuurin vihaajina, kun taas videolakia vastustavat nähtiin väkivaltaa ihannoivina. Suurin osa aineistosta oli lakia vastustavia mielipidekirjoituksia, kun taas lakia kannattavia mielipidekirjoituksia oli huomattavasti vähemmän. Tutkimuksessa selvisi, että videolakia vastustavissa mielipidekirjoituksissa käytettiin lukuisia eri perusteita kuten sensuuria, holhoamista, pimeitä markkinoita ja kulttuuritarjonnan kaventumista. Videolakia kannattavissa mielipidekirjoituksissa esiintyi pääasiassa yksi peruste, lasten suojelu väkivaltaiselta sisällöltä. Erot aineistossa videolakia kannattavien ja vastustavien mielipidekirjoitusten välillä olivat siis suuret. Yhdistävä tekijä oli, että kaikki osapuolet suhtautuivat lakiin tunnepitoisesti.