Browsing by Title

I denna avhandling pro gradu utför jag, för att undersöka förhållandet mellan kategorierna etnicitet, klass och kön i den sverigefinska litteraturen, en intersektionellt filtrerad analys av tre skönlitterära verk; Susanna Alakoskis Svinalängorna, Antti Jalavas Asfaltblomman och Eija Hetekivi Olssons Ingenbarnsland. Mitt mål är att visa att de tre kategorierna tillsammans skapar det fiktiva svenska samhälle som läsaren möter i romanerna. På ett teoretiskt plan tar min avhandling avstamp i den tanke om ett etniskt filter genom vilket all litteratur skriven av invandrare betraktas, som presenteras i Astrid Trotzigs essä "Makten över prefixen" och i Magnus Nilssons Den föreställda mångkulturen: klass och etnicitet i svensk samtidsprosa och i intertextualiteten, en teori som stipulerar att makt konstrueras i samverkan mellan olika kategorier. Min analysmetod, intersektionell filtrering, bygger på en kombination av intersektionell teori och en vidareutveckling av tanken om etniskt filtrerade läsningar. I denna vidareutveckling skapar jag tre filter, ett för kategorin etnicitet, ett för kategorin klass och ett för kategorin kön. Dessa filter tillåter mig att dekonstruera det skönlitterära materialet, genom att utgående från på förhand bestämda kriterier fokusera just det stoff som är relevant för en specifik analyskategori. Genom att utföra intersektionellt filtrerade läsningar av Svinalängorna, Asfaltblomman och Ingenbarnsland visar jag att det tre författarna visserligen fokuserar var sin kategori - Alakoski tar avstamp i klass, Jalava fokuserar invandringen och Hetekivi Olsson infallsvinkel är kön - men att den bild av det svenska samhället som presenteras i de tre verken skapas i samverkan mellan kategorierna etnicitet, klass och kön.

Tutkielmassa tarkastellaan lasten ja aikuisten suomi toisena kielenä -opettajien kokemuksia suullisen kielitaidon opettamisesta ja arvioimisesta. Tutkielman lähtökohtana olivat opetussuunnitelmien asettamat tavoitteet suullisen kielitaidon opetukselle ja arvioinnille. Tavoitteena oli ensiksikin selvittää, miten lasten ja aikuisten S2-opettajat kokevat ja toteuttavat suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin. Lisäksi selvitettiin, mitä yhteistä ja mitä eroa lasten ja aikuisten opettajien kokemuksilla on. Opettajien vastausten perusteella oli tarkoitus löytää suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin ongelmia. Tutkielman aineistona käytettiin kuuden opettajan puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastateltavina oli kolme yläkoulun S2-opettajaa, joista yksi oli valmistavan luokan opettaja, ja kolme kotoutumiskoulutuksen opettajaa. Aineistosta etsittiin ensin sieltä nousevia yhteisiä ja eroavia piirteitä lasten ja aikuisten opettajien vastauksista erikseen, minkä jälkeen verrattiin lasten ja aikuisten opettajien kokemuksia keskenään. Vastauksista nousseita yleisiä teemoja käsiteltiin suhteessa aiempaan tutkimukseen sekä perusopetuksen ja kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmiin. Haastatellut opettajat olivat kiinnostuneita suullisen kielitaidon opettamisesta ja arvioimisesta. Opettajat korostavat viestinnällisyyttä suullisen kielitaidon arvioinnissa, mutta sen huomioiminen käytännön opetustyössä mietitytti heitä. Suullisen kielitaidon arviointi koetaan ongelmallisiksi esimerkiksi puutteellisten arviointimenetelmien ja -kriteerien sekä liian vähäisten arviointiresurssien takia. Haastatteluissa kävi ilmi, että suullinen kielitaito koostuu monenlaisesta osaamisesta ja vaikka sitä pyritään opettamaan jatkuvasti, sen systemaattinen tavoittaminen opetuksen ja arvioinnin keinoin on hankalaa sekä lasten että aikuisten opettajien mielestä. Lisäksi erityisesti aikuisten opettajien mielestä arvioinnille on resursoitu liian vähän aikaa. Lasten opettajat toivat esiin oppilaiden iän vaikutuksen suullisen kielitaidon opettamiseen. Heitä myös mietitytti perusopetuksen uusi opetussuunnitelma ja erityisesti sen arviointiin tuomat muutokset. Haastatteluissa tuli esiin myös suullisen arvioinnin näkymättömyys kielenoppijoille, mikä johtuu esimerkiksi arvioinnin puutteellisesta dokumentoinnista. Tutkimustulosten perusteella opettajat tarvitsevat lisää konkreettisia menetelmiä toteuttaa suullisen kielitaidon opettamista ja arviointia käytännön työssään. Lisäksi opettajat kaipaavat määriteltyjä arviointikriteerejä, joihin tukeutua erilaisten ihmisten suullista kielitaitoa arvioidessaan. Suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin tarkempi määrittely ja sitä kautta suurempi painoarvo kielitaidon kokonaisarvioinnissa nostaisi suullisen kielitaidon aseman opetuksessa kirjallisten taitojen rinnalle. Kyse ei kuitenkaan ole vain yksittäisistä opettajista, vaan myös ylempien tahojen määräämistä resursseista.

Tutkielman kohde on itsenäisen Suomen ensimmäisen turvallisuuspoliisin, etsivän keskuspoliisin (EK), tiedustelutoiminnan kehitys 1920-luvulla. Tiedustelutoiminnalla tarkoitettiin EK:n kielenkäytössä tiedonkeruuta ja valvontaa käyttäen tiedustelijoiksi ja tiedottajiksi kutsuttuja avustajia. 1920-luvun kuluessa siitä kehittyi EK:n toiminnan kulmakivi, johon nojaten virasto onnistui lamauttamaan päävihollisinaan pitämiensä kommunistien toiminnan Suomessa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka ja miksi tiedustelua kehitettiin EK:ssa ja mistä sille haettiin malleja. Lisäksi tarkastellaan, kuinka tämä kehitystyö vaikutti tiedustelutoiminnan organisointiin ja toimintaperiaatteisiin. Työn pääasiallisen lähdeaineiston muodostaa Kansallisarkistossa säilytettävä etsivän keskuspoliisin ja valtiollisen poliisin (EK-Valpo I) arkisto. Siitä on hyödynnetty pääasiassa tiedustelutoimintaa, koulutusta ja organisaatiota käsitteleviä asiamappeja, mutta myös aiheen kannalta keskeisten työntekijöiden henkilömappeja sekä kirje- ja käskyaineistoa. EK:n tiedustelun tutkimisesta tekee haastavaa, että iso osa sitä käsittelevästä materiaalista tuhottiin jatkosodan loppuvaiheissa. Tutkielma on kvalitatiivista historian perustutkimusta, joka perustuu lähteiden pohjalta muodostettuun kokonaistulkintaan tutkimusaiheesta. Tiedustelutoiminta nostettiin EK:ssa kehittämisen pääkohteeksi Esko Riekin noustua viraston päälliköksi syykuussa 1923. Hän näki siinä vastauksen kommunistivalvonnan kohtaamiin haasteisiin, joita pidettiin EK:n tehtävän ja epävarman yhteiskunnallisen aseman kannalta kestämättöminä. Hän uskoi tiedustelun myös olevan kustannustehokkaampi työtapa, joka mahdollistaisi virastolta vaaditut henkilökunnan leikkaukset. Menetelmää yritettiin ensi vaiheessa kehittää kouluttamalla siitä vastaavia etsiviä, mutta tällä ei saavutettu suurta menestystä. Keväästä 1924 alkaen tiedustelusta käytyä keskustelua dominoivat EK:n kolmen nuoren virkailijan Kaarlo Hillilän, Urho Kekkosen ja Urho Pihan aiheesta laatimat lukuisat esitykset. Niissä he vaativat tiedustelun organisaation keskittämistä yhden henkilön johtoon, joustavuutta sen menetelmissä sekä toimintaperiaatetta, jossa päämääränä ei ollut pidätysten ja tuomioiden tavoittelu, vaan valtiollisten rikosten ennaltaehkäisy. Kolmikon esitysten ympärillä käytiin EK:ssa vilkasta mielipiteiden vaihtoa, jossa osa heidän ajatuksistaan hyväksyttiin, mutta tiedustelun keskittäminen herätti vastustusta. Esko Riekki asettui aluksi maltillisten uudistusten kannalle, mutta niiden tulosten ollessa heikkoja, hän muutti mieltään. Tämän seurauksena EK:n pääosastolle Helsinkiin perustettiin alkuvuonna 1925 uusi, salainen ”toimisto VIII”, jonka vastuulle tiedustelutoiminta keskitettiin. Samansuuntaista uudelleenjärjestelyä yritettiin myös viraston alaosastoilla, mutta se kaatui pitkälti niiden päälliköiden vastustukseen. Organisaatiomuutosten jälkeen EK:n tiedustelun kehityksen painopiste siirtyi teoriasta käytäntöön. Lopulta sen periaatteet ja toimintatavat vakiintuivat vuosina 1927-1928, kun muutosten alullepanijana osaltaan ollut EK:n epävarma asema vahvistui ja tiedustelun uusi malli osoitti toimivuutensa vuoden 1928 ”suuren kommunistijutun” muodossa saavutetulla voitolla. EK:n tiedustelutoiminnan kehittymisessä ulkomaisilla esimerkeillä oli tärkeä rooli. Ne vaikuttivat vahvasti Riekin alkuperäiseen päätökseen lähteä kehittämään menetelmää ja myöhemmin ne näkyivät aiheesta esitetyissä ajatuksissa ja asenteissa. Kaksi oppien lähdettä oli EK:lle yli muiden: tsaarien salainen poliisi, ohrana, jota pidettiin esimerkkinä tehokkaasta tiedusteluorganisaatiosta, sekä saksalaisen Württembergin osavaltion valtiollinen poliisi, jonka tohtori Römer kävi alkuvuonna 1925 opettamassa EK:lle tiedustelua ja muita menetelmiä. Tutkielma osoittaa, että vuosina 1923-1928 tiedustelutoiminta kehittyi yhdestä menetelmästä muiden joukossa EK:n työn tunnustetuksi lähtökohdaksi. Tämän prosessin näytetään olleen yhdistelmä ulkomaisia esimerkkejä, EK:n henkilökunnan omia ajatuksia ja viraston toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Tutkielma tarkentaa ja täydentää EK:n tiedustelun toimintaperiaatteista ja organisaatiosta aiemmassa tutkimuksessa annettua kuvaa osoittamalla toimisto VIII:n keskeisen roolin EK:n tiedustelutoiminnan kokonaisuudessa.

Denna magisteravhandling handlar om svensklärares erfarenheter av och uppfattningar om tandempedagogik i språkundervisning. Tandempedagogik eller tandem innebär att språkinlärningen sker via diskussioner med en modersmålstalare i en autentisk interaktion. Undersökningens syfte är att kartlägga hur bekant tandempedagogik är till svensklärare i Finland, hurdana erfarenheter de har av tandem samt hurdana uppfattningar svensklärare har om användningen av tandem i språkundervisningen. En översikt över målen och kriterierna för språkundervisningen enligt grunderna för läroplanen, teorier om andraspråksinlärning samt en presentation av tandempedagogik och olika former av tandem bygger den teoretiska bakgrunden i denna undersökning. Undersökningsmaterialet består av 20 enkätsvar som samlades in elektroniskt i februari och mars 2023. Materialet analyseras både kvantitativt och kvalitativt enligt principerna om innehållsanalys. Undersökningen visar att tandem är en relativt bekant metod till svensklärarna som svarade på enkäten, men de flesta svensklärarna inte har någon personlig erfarenhet av det. Resultaten visar att svensklärarna som svarade på enkäten är medvetna om olika principer och grundtankar bakom tandempedagogiken och de flesta av dem anser att tandem är en metod som väcker intresse, kan bidra till elevers språkinlärning och även öka motivation hos elever. Enligt undersökningen finns det ändå faktorer som hindrar svensklärarna från att använda tandem i deras språkundervisning. De vanligaste utmaningarna som betonades i undersökningen är att det finns en brist på lärare eller skolor att samarbeta med och organiseringen av tandem i språkundervisning kan vara problematisk. En större undersökning i framtiden skulle komplettera resultaten i denna undersökning och ge en djupare förståelse om och en mer omfattande syn på användningen av tandempedagogik i språkundervisningen i Finland.

Tutkielmani käsittelee etunimien muuttamista. Kysyn, miksi nimeä muutetaan, millaisin perustein uusi nimi valitaan, millaisia nimiä uudeksi nimeksi valitaan sekä millainen nimenmuutoksen prosessi on ollut. Aineistoni koostuu 83 kyselylomakevastauksesta, joista teen sisällönanalyysiä. Vastaajat ovat muuttaneet etunimensä tai suunnittelevat etunimensä muuttamista, ja lomakkeessa he ovat kuvanneet nimenvalintaa ja nimenmuutosta omin sanoin. Tutkielmani edustaa sosio-onomastista ja kansanonomastista nimistöntutkimusta. Sosio-onomastiikka tutkii nimien käyttöä, variaatiota ja muuntumista, ja kansanonomastiikka on kiinnostunut maallikoiden nimiin ja nimien käyttöön liittyvistä käsityksistä ja havainnoista. Hyödynnän työssäni myös identiteettitutkimusta. Nimeä muutetaan nimen epäkäytännöllisyyden tai identiteettiin liittyvien syiden vuoksi. Epäkäytännöllisyyttä voi aiheuttaa epävirallisen lisänimen käyttäminen kutsumanimenä, nimen muoto, nimen yleisyys tai harvinaisuus sekä nimen appellatiivinen merkitys ja nimeen liittyvät konnotaatiot. Identiteettiin liittyviä syitä ovat identiteetin ja nimen välinen ristiriita (nimen sukupuoli tai ikä) sekä identiteetin muutos esimerkiksi sairauden tai murrosiän myötä. Nimenmuutoksia tehdään vanhan nimen sisällä tai etunimiyhdistelmään lisätään uusia nimiä. Vanhan nimen sisällä tehtäviä muutoksia ovat etunimien järjestyksen muuttaminen, etunimien yhteen tai erikseen kirjoittaminen, ensi- tai jälkinimen ilmoittaminen kutsumanimeksi ja etunimien poistaminen. Uudeksi nimeksi valitaan usein lempinimi. Muita uusien nimien valintaperusteita ovat nimen sukupuoli, miellyttävä nimiesikuva ja nimen esteettisyys. Ajatus nimenmuutoksesta herää tyypillisesti arkisten ongelmien kautta. Mahdollisia uusia nimiä verrataan keskenään ja testataan. Varsinainen nimenmuutos tehdään yleensä elämänmuutoksen yhteydessä.

Tutkielman tavoitteena on tuottaa neulakinnasrekonstruktio Euran Luistarin kalmiston haudan 56 neulakinnasfragmenttien pohjalta. Hauta on tutkittu vuonna 1969, jolloin kalmistoalueen arkeologiset kaivaukset aloitettiin. Haudan löytöjen perusteella on aikaisemmin tehty kokonainen pukurekonstruktio, Euran muinaispuku. Luistarin hauta 56 on ruumishauta ja se on tehty naisvainajalle rautakaudella, 1000-luvun alkupuolella jKr. Neulakinnastekniikalla on valmistettu neuloksia jo tuhansia vuosia. Eri neulakinnastekniikoita on yritetty kuvata useilla teorioilla, joista paras lienee Egon H. Hansenin merkintätapa. Suomalaisen kansanperinteen mukaan maassamme on tehty neuleita kolmella erilaisella neulakinnastekniikalla: suomeksi , venäjäksi ja pyöräyttäen . Luistarin haudan 56 neulakinnastekniikalla valmistetut tekstiilifragmentit löytyivät vainajan vatsalta suuren puukontupen päältä sekä kämmenluiden ja sormusten yhteydestä. Fragmentteja saatiin kaivauksissa talteen yhteensä kuusi, joista suurin on kooltaan 6x9 cm. Fragmentit on sijaintinsa perusteella tulkittu kintaiden jäänteiksi. Hautaustilanteessa kintaat ovat ilmeisesti sijainneet vainajan vatsalla, eivätkä käsiin puettuina, sillä fragmentteja ei löytynyt kaikkien sormusten yhteydestä. Myös eräistä muista rautakautisista ruumishaudoista on löydetty neulakintaiden jäänteitä. Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista on tutkittu valmistustekniikka, lankojen paksuudet ja kierteisyydet. Selkeänä erottuvat kolme väriä on tulkittu mikroskooppitarkastelussa siniseksi, punaiseksi ja keltaiseksi. Pieni punaisen kerroksen pätkä aivan suurimman fragmentin reunassa on tulkittu peukalon tyveksi. Muita Suomesta löytyneitä rautakautisia neulakinnasfragmentteja ja niistä saatuja tietoja on käytetty vertailuaineistona. Kinnasrekonstruktioon käytetyt langat on värjätty luonnonväreillä. Värjäyksessä on käytetty osittain nykypäivän keinoja, mutta niin, että lopputulos poikkeaisi mahdollisimman vähän muinaistekniikoilla tehdystä. Punainen lanka on värjätty värimataralla eli krapilla, keltainen kanervalla ja sininen luonnonindigolla. Kintaiden muotoilu perustuu suomalaiseen neulakinnastraditioon ja lähialueiltamme löytyneisiin keskiaikaisiin neulakintaisiin.

Tämä tutkielma tarkastelee Eurooppalaisen elämäntavan edistämisen salkun komissaariehdokkaan Margaritis Schinasin kuulemista Euroopan parlamentin valiokuntien toimesta. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi salkulle alun perin nimen Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen. Salkun nimestä nousi heti kohu, sillä sitä pidettiin myönnytyksenä oikeistopopulisteille. Salkun vastuualueella on muuttoliike, turvallisuus, terveys, työllisyys, kulttuuri ja koulutus. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälainen eurooppalainen elämäntapa kuulemisen aikana rakentuu niin Schinasin kuin europarlamentaarikkojen toimesta. Kolmen tunnin aikana 25 europarlamentaarikkoa kaikista Euroopan parlamentin puolueista esittivät komissaariehdokas Schinasille kysymyksiä selvittääkseen mitä toimia hän aikoo tehdä aikanaan komissaarina ja hänen pätevyytensä komissaarin rooliin. Kysymykset kattoivat laajalti portfolioon sisältyvät politiikanalat, mutta huomattavasti eniten keskustelua syntyi salkun nimestä ja siihen kytkeytyvistä merkityksistä sekä maahanmuutosta. Tutkimus on alue- ja kulttuurintutkimukselle ominaisesti tieteidenvälinen ja omaksuu piirteitä politiikan tutkimuksesta. Europarlamentaarikkojen kysymyksiä ja komissaariehdokas Schinasin vastauksia analysoidaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin ja tarkastelemalla politiikkojen hyödyntämiä retorisia keinoja. Monet europarlamentaarikot kritisoivat salkun nimessä esiintyvää suojelu -sanaa ja kyseenalaistivat, miksi eurooppalainen elämäntapaa tarvitsee suojelua ja miltä sitä suojellaan. Eurooppalaista elämäntapaa määriteltiin paljon siihen kytkeytyvän arvopohjan kautta. Maahanmuutto ja eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan uudistaminen olivat eurooppalaisuuden määrittelyn rinnalla merkittäviä teemoja. Monet europarlamentaarikot yhdistivät salkun alkuperäisessä nimessä olleen suojelu -sanan juuri Euroopan mantereen suojeluksi turvapaikanhakijoilta. Lisäksi aineistosta nousi esiin komission halu näyttäytyä ulospäin itsevarmana ja vahvana, mikä kytkeytyy Euroopan komission määrittelyyn Euroopasta sekä hankalaan maahanmuuttokeskusteluun. Tutkielmassa ilmenee, että yhtenäisestä eurooppalaisesta elämäntavasta ole laajaa yhteisymmärrystä ja kansalliset identiteetit säilyttävät johtoasemansa. Aineiston tarkastelusta kuitenkin nousee esille, että poliitikot ovat yhteisymmärryksessä siitä, että eurooppalaiset jakavat jotain yhteistä elämäntavoissaan. Europarlamentaarikot yli puoluerajojen identifioivat demokratian ja vapaan liikkuvuuden eurooppalaisen elämäntavan perustaksi. Samoin europarlamentaarikkojen keskinäinen keskustelu eurooppalaisen elämäntavan palasista kuvastaa yhteisen eurooppalaisen elämäntavan olemassaoloa. Margaritis Schinasin komissaarisalkun suurimpana tehtävänä ja haasteena on tuoda tätä yhtenäisyyttä terävämmin esille Euroopan unionin kansalaisten elämässä.

Tutkielman tavoitteena on tutkia pakoa ja vierautta kahdessa sarjakuvaromaanissa. Tutkimuskysymyksenä on: mitä paon ja vierauden teemaan kuuluu ja miten teema esitetään käyttäen sarjakuvaromaaneille tyypillisiä keinoja kuvassa ja tekstissä? Toisena kysymyksenä on: mitä samanlaista ja erilaista teoksissa on suhteessa pakoon ja vierauteen? Aineistona käytetään sekä saksankielistä että suomenkielistä sarjakuvaromaania. Reinhard Kleistin 2017 ilmestynyt teos ”Der Traum von Olympia” perustuu tositapahtumiin ja kertoo somalialaisen juoksijan Samia Yusuf Omarin paosta ja sen yrityksestä Eurooppaan. Toinen aineiston sarjakuvaromaani ”Näkymättömät kädet” (2011) perustuu kirjailija Ville Tietäväisen tekemään tarkkaan tutkimustyöhön maahanmuutosta. Teos on sekoitus fiktiota ja todellisuutta ja käsittelee päähenkilö Rashidin pakoa kotimaastaan Marokosta Espanjaan laittomaksi pakolaiseksi. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat vieraus ja kulttuuri, jotka liittyvät keskeisesti teoksien teemaan. Tutkielman menetelmänä on käytetty sekä teema-analyysia että sarjakuva-analyysia. Teema-analyysin avulla tutkittiin vierauden ja paon käsitteitä sekä niiden ilmaantuvuutta teoksissa. Myös keinot, joilla vierautta ja pakoa kuvataan, kuuluivat teema-analyysiin. Sarjakuva-analyysissa keskiössä olivat sarjakuvalle tyypillisten keinojen käyttäminen vierauden ja paon kuvauksessa. Tutkimuksen tuloksena oli, että teokset ovat samanlaisia suhteessa pakenemisen syyhyn. Molemmissa teoksissa henkilöt pakenevat tavoitteenaan paremmat mahdollisuudet elämään. Myös paremman elämän tarjoaminen kotimaahan jääneelle perheelle oli keskiössä. Pakoon päätymiseen vaikutti myös kotimaan tilanne. Teokset erosivat toisistaan pakomatkan suhteen. Kleistin teoksessa pako kesti huomattavasti kauemmin kuin Tietäväisen teoksessa. Kleistin teoksessa päähenkilö ei myöskään koskaan päässyt Eurooppaan, jolloin elämää pakolaisena Euroopassa ei kuvattu teoksessa. Tältä osin teoksia ei siis pystytty vertailemaan. Teosten erilainen sisältö tarjosi kuitenkin kattavan kuvan pakolaisten elämästä paossa ja kohdemaassa. Tutkimuksen muihin tuloksiin kuului, että etenkin muut pakolaiset muodostuivat tärkeiksi päähenkilöille, eivätkä paikalliset suhtautuneet kovinkaan positiivisesti pakolaisiin. Sarjakuvalle tyypillisiin keinoihin kuului paon ja vierauden kuvaus etenkin värien, symbolien ja paneelien avulla. Paon negatiivisia piirteitä kuvattiin esimerkiksi tummilla väreillä. Symboleista supersankarifiguuri ja juoksemiseen sekä olympialaisiin liittyvät symbolit kuvasivat paon tarkoitusta. Takaapäin ja kasvottomina esitetyt pakolaiset kuvasivat pakolaisten näkymättömyyttä. Tulokset tarjoavat tietoa elämästä paossa sekä tietoa siitä, miten vieraus ja pakolaisuus esitetään kirjallisuudessa.

Denna pro gradu-avhandling undersöker vilka samhällsfrågor som lyfts upp i rapporteringen om sångtävlingen Eurovision song contest. Fokus ligger på vilka frågor som tas upp i den finländska tidningspressen i artiklar som behandlar tävlingen under åren 1964-1965, 1989-1990 och 2014-2015. Det första åratalet som granskas är år 1964 eftersom Finland då deltog för fjärde gången och medverkan i tävlingen har redan etablerats som en tradition. Därefter görs nedslag med 25 års mellanrum för att kunna se hur rapporteringen har förändrats. Tidningarna som undersöks är Hufvudstadsbladet som är Finlands största svenskspråkiga dagstidning, Helsingin sanomat som är Finlands största finskspråkiga dagstidning och Iltasanomat som är en finskspråkig kvällstidning. Urvalet föll på dessa tidningar eftersom de alla getts ut under åren i fråga. Eurovision song contest arrangerades för första gången år 1956 av European Broadcasting Union som är en europeisk tv- och radio-union. Målet med att arrangera den första sångtävlingen var att i efterkrigstida Europa skapa en gemenskap och en europeisk identitet, dessutom ville unionen testa ny sändningsteknik. Länderna skickar en representant som sedan tävlar mot de andra ländernas sångare. Tävlingen är fredlig och texterna får inte innehålla religiösa eller politiska budskap, men då flera europeiska länder samlas på en och samma plats så kan man inte undvika att också samhällsfrågor kommer att diskuteras. Den här avhandlingen visar att också artiklarna om tävlingen som ofta hittas på nöjes- eller tv-sidorna innehåller ämnen som berör samhället, konflikter och värdefrågor. I avhandlingen lyfts tre teman fram per årtionde, men granskningen visar att flera av ämnena återkommer under flera år. År 1964 kan vi läsa i artiklarna att Sverige inte deltar eftersom det pågår en skådespelarstrejk i landet, också andra år har olika strejker hotat tävlingen. År 1964 hoppar en demonstrant upp på scenen under showen och kräver att den portugisiska och den spanska diktatorn ska avgå. Både år 1964 och 1965 nämns det att östeuropeiska länder som vanligtvis tävlar i sin egen sångtävling, Intervision, nu också kan se Eurovision song contest. Kalla krigets slut och Berlinmurens fall färgar rapporteringen år 1989 och 1990. Jugoslavien vinner tävlingen 1989 och står värd därpå följande år, trots att landet höll på att genomgå stora förändringar och skulle komma att splittras kort därefter. Berlinmuren föll på hösten 1989 vilket inspirerade många låtskrivare som sjöng om fred och murar i sångtävlingen år 1990. Krig och fred har varit återkommande teman i Eurovision song contest genom åren, det här samma året sjöng också Frankrike om problematiken kring rasdiskriminering men låten som vann var en hyllningslåt till att de europeiska staterna skulle gå samman i Europeiska unionen några år senare. Under 2000-talet har Eurovision song contest ofta förknippats med HBTIQ- frågor och ämnet kommer regelbundet upp i rapporteringen, speciellt år 2014 då den skäggiga dragqueenen Conchita Wurst vinner tävlingen. Ämnet nämns också år 2015 eftersom Ryssland stramat till lagen kring homosexuellas rättigheter. Rysslands representanter får utstå högljutt buanden i direktsändningen både år 2014 och 2015 eftersom landet är inblandat i Krimkrisen som pågår i Ukraina, reportrarna i alla tidningar som undersöks nämner saken. Finlands egen representant år 2015 är punkbandet Pertti Kurikan Nimipäivät som består av fyra medelålders män med funktionsvariationer. Deras medverkan sägs ha krossat fördomar i hela Europa. För att vara en tävling som ska handla om musik och samhörighet hinner man på 60 år få in väldigt många konflikter och samhällsfrågor. Tidningspressen hinner också under dessa år förändras, men alla år behandlar de ändå Eurovision song contest trots att intresset ibland är svagare och ibland starkare. Eurovision song contest har varit en del av det finländska tv-utbudet under så gott som hela televisionens historia i Finland och har varit tillgänglig för alla finländare.

Tämä tutkimus keskittyy vertailemaan arvioivaa kielenkäyttöä akateemisessa ja populaaritieteellisessä diskurssissa. Tutkittava materiaali edustaa kahta eri rekisteriä: akateeminen ja populaaritieteellinen artikkeliteksti. Akateeminen tekstikokoelma koostuu kymmenestä neuropsykologian alan tutkimusartikkelista, joissa tutkitaan naisten ja miesten aivojen erilaisuutta. Populaaritieteellinen artikkelikokoelma koostuu puolestaan kymmenestä artikkelista, jotka on julkaistu akateemisten tekstien pohjalta ScienceDaily-julkaisussa. Tutkimuksen pääviitekehys perustuu Hunstonin ja Thompsonin (2000) teoriaan arvioivasta kielenkäytöstä akateemisissa teksteissä. Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan ja luokittelemaan artikkeleissa esiintyviä arvioivia että-lauseita. Analyysi nojaa Hylandin ja Tsen (2005) teoriaan tästä kielellisestä lauserakenteesta, jonka he ovat havainneet sisältävän aina arvioivaa kielenkäyttöä. Arvioiva että-rakenne koostuu päälauseesta, jossa arvotetaan sitä seuraavan että-lauseen esittämää väitettä, kuten esimerkiksi tässä lauseessa: ”On selvää, että eroja löytyy”. Tutkimuksen metodina käytetään pääasiallisesti diskurssianalyysia. Tarkasteltavien rakenteiden löytämisessä ja luokittelussa käytetään apuna myös korpuslingvistiikan metodia. Analyysin ulkopuolelle on jätetty rakenteet, joissa että esiintyy relatiivi- tai demonstratiivipronominina, tai kun rakennetta käytetään teksteissä neutraalisti, ei arvioivassa merkityksessä. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Miten arvioivaa että-lausetta käytetään kummassakin materiaalissa? 2. Kenelle tai mille annetaan vastuu esitetyistä väitteistä? 3. Mitä teksteissä arvioidaan? 4. Millä tavoin teksteissä arvioidaan? 5. Mitä voidaan todeta arvomaailmasta tekstien takana? Tutkimuksen pohjalta selviää, että arvioivilla että-lauseilla on molemmissa teksteissä monia erilaisia käyttötapoja. Ne esiintyvät yleisemmin populaariteksteissä, keskimäärin yhdeksän kertaa tuhatta sanaa kohti; akateemisessa materiaalissa keskimäärin viisi kertaa tuhatta sanaa kohti. Molemmissa teksteissä vastuu väitteistä on useimmiten annettu abstraktille tutkimukseen liittyvälle termille, kuten tulokset tai analyysi, häivyttäen näin tutkijan omaa aktiivista roolia tulosten tulkinnassa. Molemmat tekstit arvioivat että-lauseessa esitettyjä löydöksiä useimmiten varmaksi ja tärkeäksi. Päälauseen verbivalinnoista käy ilmi, että arvioinnin varmuus kasvaa akateemisesta tekstistä populaaritieteelliseen tekstiin siirryttäessä. Tulokset osoittavat, että vaikka arvioinnin keinot ovat osittain erilaiset tutkituissa akateemisissa ja populaaritieteellisissä teksteissä, molemmat osallistuvat aktiivisesti lukijan suostuttelemiseen uuden tiedon paikkansapitävyydestä.