Browsing by Subject "uskontotiede"

Tutkielmassani tarkastelen Ridley Scottin ohjaamissa elokuvissa, Alien – kahdeksas matkustaja (1979), Prometheus (2012) sekä Alien: Covenant (2017), esiintyviä hirviöitä ja selvitetään mitä niiden kautta pyritään heijastamaan yleisölle. Hirviöiden taustalla vaikuttavat lähtökohtaisesti useat erilaiset ilmiöt, sillä ne eivät synny tyhjiössä: hirviöt ovat erilaisten kategorioiden, normisääntöjen sekä kulttuuristen rakenteiden rajamailla liikkuvia olentoja, joiden tarkoituksena on aiheuttaa tunnereaktioita. Uskontotieteellisen kontekstin tutkielmalle antaa hirviöiden luonne: ne edustavat erilaisia käsityksiä maailmankuvaan, yhteiskunnan toimintaan sekä ihmisten olemassaoloon liittyen. Hirviöt toimivat siis keinoina kuvata esimerkiksi äärimmilleen vietyjä asenteita ja kulttuurisia käytäntöjä, kuten normikäsityksiä. Lisäksi uskontotieteeseen ja populaarikulttuuriin liittyvät tutkimukset, kuten elokuvatutkimus, toimivat ylipäätään siltoina modernin uskonnon, kulttuurin ja populaarikulttuurin ymmärtämisessä. Tutkielma on toteutettu metodologisesti teoriaohjaavana sisällönanalyysinä, jossa aineiston analyysia ohjaa monitieteiseen pohjaan rakennettu hirviön määritelmä. Teoreettisen kehyksen antavat muun muassa Jeffrey Cohenin seitsemän hirviöiden rakenteisiin liittyvää teesiä sekä Lauren DeLorenzon opinnäytetyöstä nousevat viisi pelkopohjaista syntymekanismia. Lisäksi hyödynnän Melanie Wrightin mallia elokuvatutkimuksen työstämisestä ja audiovisuaalisen materiaalin analyysistä. Tarkastelen elokuvia teoksina, jotka kertovat sekä tekijöidensä omista ajatusmaailmoista, että niitä ajallisesti ympäröivästä kulttuurista. Näin ne toimivat kulttuurisina silmälaseina oman aikana maailmaan ja ideologioihin. Aineistosta nousevat hirviöinä inhimillinen Weyland-Yutani -yhtiö, ihmisten rakentamat androidit, David ja Ash sekä ikoniset xenomorpheina tunnetut hahmot sukulaisineen. Näiden hahmojen tarkastelun myötä on selvää, että ihmiset ovat itse vastuussa hirviöiden syntymisestä sekä näiden kautta mahdollisesti myös omasta kohtalostaan. Yksinkertaistettuna Weyland-Yutani kertoo ihmisten potentiaalista pahaan, androidit seksuaalisesta väkivallasta naisia kohtaan sekä xenomorphit seksuaalisesta väkivallasta erityisesti miehiä kohtaan. Myös teknologiaan, luontoon, toiseuteen ja ihmisen omaan luontoon liittyvät pelot astuvat esiin. Näin ollen tutkielmani sisältöä saattaa olla ajoittain haastavaa tarkastella usein herkkien, tabumaisten ja polaaristen aiheiden vuoksi. Tutkielmassani esiintyy muun muassa raiskauksia, seksuaalista väkivaltaa, oman kehon autonomian rajoittumista sekä pelkoa ja ahdistusta tuottavia piirteitä käsitteleviä osioita. Tämän johdosta suosittelen varovaisuutta, mikäli niiden kohtaaminen on lukijalle vaativaa.

Tutkielma on uskontososiologiaan paikantuva diskurssianalyysi Alankomaalaisesta pro-eutanasia liikkeestä ja sen parissa toimivista ihmisistä ja järjestöistä. Tutkielma analysoi Nederlandse Vereniging voor een Vrigwillig Levenseide-järjestön, NVVE:n, työntekijöiden ja vapaaehtoisten, sekä eri järjestöjen asiantuntijoiden haastatteluja. Tutkielman tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja haastateltavat luovat puhuessaan eutanasiasta: Nostavatko nämä diskurssit esille uskonnon käsitteen, mihin auktoriteetin rooli sijoitetaan, sekä kuinka nämä elementit heijastavat teoriaa kuoleman kulttuurin elpymisestä (tai sen uudesta tulemisesta). Diskurssianalyysi muodostaa työn teoreettisen taustaoletuksen puheen tavoitteellisesta luonteesta ja analyysin metodina toimii Tony Walterin teoria kuoleman kulttuurin siirtymästä modernista neo-moderniin järjestykseen. Durkheimin näkemys uskonnosta yhteisön vaalimien arvojen ja normien kokonaisuutena, yhteisöllisyyden kokemuksena, tarjoaa kehyksen pro-eutanasia yhteisön tarkastelemiselle. Taustaluvuissa tutkielma paneutuu eutanasiaa koskevien sääntöjen muotoutumiseen osana kärsimyksen roolin tulkintaa oikeusjärjestelmän ennakkotapausten kautta: Yhteiskunta joutuu ottamaan kantaa sairaan ruumiin ja mielen, sekä eksistentiaalisen kärsimyksen, asemaan eutanasia-pyynnöissä. Diagnosoidusta sairaudesta tai tilasta johtuva, kestämätön kärsimys ilman realistista mahdollisuutta toipumiselle, muotoutuu yhdeksi ehdoksi eutanasialle, poissulkien eksistentiaalisen kärsimyksen riittävänä perusteena. Alankomaiden dekriminalisoitua eutanasian, keskustelu itsevalitun kuoleman ympärillä suuntasi huomionsa lääkärin rooliin, kyseenalaistaen tämän auktoriteetin elämän ja kuoleman tuomarina. Järjestönä NVVE pyrkii mahdollistamaan eutanasialla tarkoitetun, lääkärin aiheuttaman kuoleman lisäksi kaksi tästä erillistä väylää toteuttaa itsevalittu kuolema: Avustettu ja autonominen kuolema. Nykyisen järjestelmän salliessa ainoastaan lääkäreiden avustaa kuolemassa, itsen-auktoriteetin kannattajat vierastavat tätä lääkärin kaikkivoipana nähtyä roolia ja kannattavat mahdollisuutta päättää yksilön omasta kuolemasta ilman lääketieteen ammattilaista: Varmojen ja helppojen keinojen ollessa saatavilla, henkilö aiheuttaa kuolemansa joko itse, tai valitsemansa tahon avustamana. Tutkielman analyysi muodostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen näistä käsittelee haastateltavien esiin tuomia myötätunnon diskursseja, jotka painottavat kärsimyksen, armon ja empatian käsitteitä, ajatuksen kärsimyksen tarpeettomuudesta vaikuttaessa taustalla. Analyysin toinen osa keskittyy itsen diskurssiin: Tämä muodostuu autonomian ja vapauden; feminismin; kontrollin ja individualismin, diskursseista. Itsen-diskurssi esittää yksilön aseman paikoitellen sakraalina. Diskurssi nostaa myös esille eutanasian taustalla vaikuttavan vaatimuksen korkeasta elintasosta, sekä yksin toteutetun eutanasian, itsen-eutanasian (eng. self-euthanasia), vaihtoehtona itsemurhalle. Analyysin kolmas osa tarkastelee vastareaktioita vallitseville diskursseille. Nämä vastareaktion ilmenevät joko individualismin kyseenalaistamisena sekä eutanasian ja hollantilaisen kulttuurin uhkien käsittelemisenä. Analyysi osoittaa, että myötätunnon diskurssit kumpuavat nimensä mukaisesti tunteesta ja käsittelevät aihetta usein suhteessa ruumiin ja lääketieteen diskursseihin, heijastaen näin kuoleman kulttuurin modernia puolta ja lääketieteen auktoriteettiasemaa. Itsen-diskurssit ilmenevät usein periaatteesta kumpuavia näkemyksiä, joissa keskustelu eutanasian rajanvedosta nähdään itseä rajoittavana ja näin myös epäolennaisena. Näin ollen tunteen ohjatessa mielipidettä, auktoriteetti eutanasian soveltamisesta annettaan luultavammin lääketieteelle. Taustaluvut ja analyysi muodostavat kuvan yksilöiden vaihtelevasta suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan ja ajanjaksoon. Yksilön rooli oman elämän ja kuoleman määrittäjänä on viety äärimmilleen, muistuttaen paikoitellen kuluttajan asemaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Käsitys uskonnosta orientoitumisjärjestelmänä esittää pro-eutanasiayhteisöt autonomiaa, itsemääräämisoikeutta ja individualismia vaalivana viitekehyksenä, joka torjumalla yliluonnollisuuteen nojaavan uskonnon muodostuu itsessään sekulaariksi uskonnoksi. Samaan aikaan eri diskurssit osoittavat modernin ja neo-modernin yhteiskunnan elementtien osittaisen päällekkäisyyden tukittavassa yhteisössä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen suomalaisten Ukrainaan lähteneiden vapaaehtoisten taistelijoiden identiteettifuusiota kognitiivisen uskonnontutkimuksen näkökulmasta. Käsiteltäviä aiheita ovat ryhmän fuusioituminen, fuusioitumisen vaikutukset sekä taistelijoiden spontaani eksegeettinen reflektio. Aihe on mielenkiintoinen kognitiivisen uskonnontutkimuksen näkökulmasta, koska identiteettifuusiolla on paljon selitysvoimaa pienten, imagististen yhteisöiden toiminnasta. Lisäksi aihe on ajankohtainen. Tutkimuskysymykseni on seuraavat: Onko Suomalaisilla sotilailla Ukrainassa tapahtunut identiteettifuusioita, miten se näyttäytyy ja onko havaittavissa kokemuksia, joille annetaan tärkeitä uskonnollisia merkityksiä? Tutkin kysymystä keräämäni haastatteluaineiston, kyselyn ja media-aineiston perusteella ja analysoin, onko siellä vastaavia piirteitä kognitiivisen käytösteorian kanssa ja katsomaan vastaako joku ilmiö teoriaa erityisen hyvin tai huonosti. Jatkuvana sivuteemana pyrin tuomaan esille näkemystä siitä, että kognitiiviset prosessit koskien uskonnollisuutta toimivat hyvin usein päällekkäin toisiaan vahvistavina prosesseina, jotka vaikuttavat sosiaalipsykologisiin ilmiöihin. Työni on teorialähtöinen tutkimus, jossa testaan jo olemassa olevia teorioita uudessa kehyksessä. Teoreettinen viitekehys on oma synteesini Harvey Whitehousen mooditeoriaa, William B. Swannin identiteettifuusioteoriaa, essentia-ajattelua koskevia teorioita sekä dehumanisointia koskevia teorioita. Kognitiivisessa uskonnontutkimuksessa teoreettinen viitekehys muuttuu tutkittavan ilmiön myötä, koska eri ilmiöt johtuvat erilaisista kognitiivisista mekanismeista. Tutkimuksen aineistona käytettiin haastattelulomaketta, johon vastasi 5 vapaaehtoista taistelijaa, yhtä puolistrukturoitua haastattelua sekä 24 median tuottamaa taistelijan haastattelua. Otanta oli pieni, mutta aineistoa koottaessa suomalaisten muodostamassa yksikössä oli n. 9-10 taistelijaa haastatteluni mukaan. Aineiston laadun takia tein tutkimuksen laadullisen tutkimuksen metodein. Tutkimukseni vahvisti, että suomalaisilla vapaaehtoisilla oli tapahtunut hyvin lyhyessä ajassa voimakasta identiteettifuusiota ja voitiin havaita myös spontaania eksegeettistä reflektiota. Myös essentia-ajattelua sekä dehumanisointia oli havaittavissa. Esitän tutkielman lopussa, että spontaani eksegeettinen reflektio on ihmisen luonnollinen reaktio intensiivisiin ja dysforisiin kokemuksiin, eikä rituaalikontekstia välttämättä tarvita ollenkaan uskonnollisten eksegeesien tuottamiseksi.

Tutkimus käsittelee uskontoja suomalaisessa feature-journalismissa. Uskonnon mediatisoitumisella tarkoitetaan kehitystä, jonka seurauksena media yhä enenevässä määrin välittää sekä aktiivisesti tuottaa ja kehystää uskontoon liittyviä aiheita. Mediasta on tullut myös kasvavalle ihmisjoukolle pääasiallinen kosketuspinta uskontoon. Tarinallisuus on feature-journalismissa hyödynnetty tyylikeino. Tutkimus tarkastelee, millaista kuvaa uskonnosta tarinallinen uskontojournalismi rakentaa vastaamalla kysymyksiin siitä, keille feature-journalismi antaa äänen ja millaisia tarinallisia keinoja siinä hyödynnetään. Tutkielman aineisto koostuu Long Playssä, Suomen Kuvalehdessä sekä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja Sunnuntai-osiossa vuonna 2020 julkaistuista feature-artikkeleista, joissa on tarinallinen ulottuvuus. Artikkeleita on 14 ja ne käsittelevät suomalaisia uskonnollisia vähemmistöjä, evankelisluterilaisen kirkon haasteita jäsenmäärän huvetessa, ortodoksikirkon johtamisongelmia, tyttöjen sukuelinten silpomista ja poikien ympärileikkausta sekä konservatiivikristittyä liikehdintää. Aineiston analyysissa on hyödynnetty diskurssianalyyttistä linssiä. Tutkimuksen perusteella suomalaisen feature-journalismin rakentama kuva uskonnollisuudesta on perinteistä uutismediaa monimuotoisempi. Se myös auttaa rikkomaan tiettyjä perinteisiä stereotypioita esimerkiksi vähemmistöuskontoja kohtaan. Tämä johtuu siitä, että artikkeleissa ääni annetaan usein ensisijaisesti asianosaisille. Lisäksi artikkeleissa kuullaan usein laajasti eri tahoja. Tarinallisuutta hyödynnetään artikkeleissa tehokeinona esimerkiksi esimerkkihenkilön kokemuskertomuksen avulla kuvaamaan monimutkaista yhteiskunnallista ongelmaa. Lisäksi tarinallisuutta hyödynnetään juttujen rakenteessa rytmittämään tieto- ja analyysiosioita esimerkkihenkilön tarinan kanssa. Tutkimuksen perusteella kokemuskertomus asettuu monissa tapauksissa etualalle suhteessa sitä tukevaan tietosisältöön.