Browsing by Title

Endometrioosi on tavallinen sairaus, joka koskettaa noin 10 % suomalaisista naisista. Sen diagnostiikka on haastavaa ja usein viivästyy. Tässä tutkimuksessa keskitytään taudin vaikeimman muodon, syvän endometrioosin, diagnostiikkaan. Diagnostiikassa on tapahtunut muutosta vatsaontelon tähystyksen rutiininomaisen suorittamisen vähennyttyä. Ultraäänidiagnostiikassa koneiden laatu ja asiantuntijoiden osaaminen ovat kehittyneet, ja ultraäänikuvantaminen on osittain syrjäyttänyt magneettikuvantamisen (MRI) tarvetta. MRI-kuvantamista katsotaankin tarpeelliseksi suoli-, virtsatie-, pallea tai syvällä lantiopohjassa kasvavassa endometrioosin selvittelyissä leikkauksen suunnittelussa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää endometrioosin magneettikuvantamisen osuvuutta diagnostiikassa, eli kohdentuuko kuvantaminen siihen potilasryhmään, joka hyötyy kuvantamisesta ja auttaako kuvantaminen suunnittelemaan leikkauksen laajuutta. Aineistona on HUS naistentaudeilta vuonna 2018 endometrioosin vuoksi MRI-kuvaukseen lähetetyt yli 50-vuotiaat potilaat. Tuloksissa huomattiin, että pelkät suoli- tai virtsatieoireet korreloivat huonosti etenkin MRI-löydösten, mutta myös leikkaustulosten kanssa. Gynekologinen tutkimus yhdistettynä transvaginaaliseen ultraääneen (TVS) olivat usein käypiä tutkimuksia syvän endometrioosin löytämiseksi, mutta näiden tutkimusten kyky erottaa eri syvän endometrioosin muotoja toisistaan vaikutti tutkimuksemme perusteella huonolta. MRI-tutkimus tunnisti suoliendometrioosin hyvin herkästi ja tarkasti, ja täten MRI on hyvä tutkimus suoliendometrioosileikkausta suunnitellessa. Virtsatie- endometrioosin herkkyys oli huono, eli tässä aineistossa MRI-tutkimus oli huono poissulkemaan virtsatie-endometrioosia. Muiden syvien endometrioosipesäkkeiden löytäminen MRI:ssa oli verrattain hyvä, mutta tarkkuus jäi melko huonoksi, eli kuvantamisessa oli paljon vääriä positiivisia. Tämän ja muiden uusien tutkimusten valossa endometrioosin diagnostiikkaa olisi hyvä porrastaa seuraavasti: endometrioosidiagnoosi on tehtävissä usein pelkällä kliinisellä tutkimuksella ja ultraäänikuvantamisella. Monesti TVS on riittävä, jos oireet ovat lievät ja leikkausta ei suunnitella. Jos TVS-löydös jää epäselväksi ja oireet ovat hankalia (lääkityksestä huolimatta) voi MRI-kuvantaminen olla tarpeen.

Bakgrund Endoskopassisterad flikkirurgi har utförts sedan tidigt 1990-tal i strävan efter minimering av morbiditet på donorområdet, invasivitet samt ärrbildning. Målet med denna systematiska översikt var att erbjuda en insikt i vilken typ av kirurgiska flikar som tagits endoskopassisterat, de olika flikarnas rekonstruktiva användning samt en tidslinje för evolutionen av teknikerna. Metodologi En systematisk översikt utfördes enligt PRISMA riktlinjerna för artiklar som rapporterade fall av endoskopassisterade tagningar av vävnadsflikar. Resultat Totalt 35 artiklar från en tidsperiod på 28 år, med 430 fall av endoskopiskt tagna vävnadsflikar av 14 olika anatomiska ursprung. Den första rapporterade endoskopassisterade fliktagninen var en latissimus dorsi flik, som utfördes år 1994. De mest frekvent rapporterade var DIEP lambåtekniken samt latissimus dorsi flikarna. Slutsatser Endoskopassisterad fliktagning har rapporterats i litteraturen tilltagande under de senaste årtiondena fastän de traditionella öppna teknikerna ännu dominerar som den föredragna metoden i rekonstruktiv flikkirurgi. Fastän nuvarande evidens är otillräcklig för att möjliggöra definitiva slutsatser angående möjliga fördelar i flera av de olika vävnadsflikarna, kan man förvänta sig att se ett tilltagande utnyttjande av endoskopassisterad fliktagning ifall nuvarande trender fortsätter.

Endotoksemia on tila, jossa gramnegatiivisten bakteerien virulenssitekijän, lipopolysakkaridin, pitoisuus verenkierrossa on kohonnut. Endotoksemia on yhdistetty useisiin aineenvaihduntahäiriöihin sekä kardiometabolisiin tiloihin, kuten insuliiniresistenssiin ja metaboliseen oireyhtymään. Endotoksemia on sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen itsenäinen riskitekijä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia endotoksemia aiheuttaa elimistön aineenvaihdunnassa. Tutkimuksessa hyödynnettiin kolmea suomalaista aineistoa, joihin osallistui yhteensä 7178 henkilöä. Aineistoista FINRISKI-97 on väestöpohjainen, Parogene edustaa sydänsairaita potilaita, ja FinnTwin16 muodostuu nuorista aikuisista kaksospareista. Seeruminäytteistä mitattiin NMR-spektroskopiaan perustuvalla menetelmällä 157 aineenvaihduntatuotteen pitoisuudet, ja endotoksiiniaktiivisuus määritettiin Limulus amebocyte lysate -analyysilla. Endotoksemian ja aineenvaihduntatuotteiden yhteys analysoitiin lineaarisella regressiomallilla, ja aineistojen tulokset yhdistettiin meta-analyysin avulla. Lisäksi selvitettiin, vaikuttaako metabolinen oireyhtymä tai sydänsairaus tuloksiin verrattuna terveisiin koehenkilöihin. Meta-analyysissa endotoksemia yhdistyi VLDL- ja LDL-luokkien lipoproteiinipitoisuuksiin, suureen VLDL-partikkelien halkaisijaan, kokonaisrasvahappoihin, glykosyloituihin akuutin faasin proteiineihin sekä aromaattisiin ja haaraketjuisiin aminohappoihin. Matala endotoksemia puolestaan yhdistyi suuriin HDL-partikkeleihin, HDL:n ja LDL:n halkaisijoihin sekä rasvahappojen tyydyttymättömyysasteeseen. Endotoksemian suhde rasvahappoihin ja glykosyloituihin akuutin faasin proteiineihin korostui metabolista oireyhtymää sairastavilla, kun taas sydänsairaiden ja terveiden välillä ei havaittu merkitseviä eroja. Tutkimuksen mukaan endotoksemia liittyi tulehdukselliseen lipoproteiiniprofiiliin sekä useisiin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. Endotoksemiaan positiivisesti yhdistyneet glykosyloidut akuutin faasin proteiinit ovat sekä useita sairauksia että lisääntynyttä kuolleisuutta ennustavia tulehduksen merkkiaineita, ja tyydyttyneet rasvahapot immuunivastetta sääteleviä tekijöitä. Löydökset vahvistavat endotoksemian yhteyttä kardiometabolisiin sairauksiin.

Tutkimuksessa tutkittiin NR4A-ryhmän tumareseptoreiden määrän muutosta maksakudoksessa energiarajoituksen ja resveratrolin vaikutuksista. Tutkimus tehtiin hiirillä ja laboratoriomenetelmänä oli Western Blot. NR4A-tumareseptoriryhmään kuuluvat Nur77, Nurr1 ja NOR-1. Ne säätelevät useissa kudoksissa useita eri solunsisäisiä tapahtumia. Maksassa ne säätelevät eri metabolisia prosesseja, etenkin glukoneogeneesiä ja lipogeneesiä. Lipogeneesillä on merkitystä rasvamaksan syntyyn ja glukoneogeneesillä taas on merkitystä veren sokeripitoisuudelle ja lisääntynyt glukoneogeneesi on merkittävä tekijä Tyypin 2 Diabetes Mellitus-taudissa esiintyvän hyperglykemian kannalta. Saamiemme tulosten mukaan Nur77:n määrä nousee selvästi energiarajoituksen vaikutuksesta runsasrasvaista ravintoa syöneeseen kontrolliryhmään verrattuna. NOR-1:n määrä nousee selvästi suurella (4 g/kg) rehupitoisuudella resveratrolia. Nurr1:n tuloksissa ei löytynyt statistisesti merkittäviä eroja ryhmien välillä. Tulkintani mukaan resveratroli on potentiaalinen maksan rasvoittumisen estäjä ja glukoneogeneesiä lisäävä aine stimuloimalla NR4A-ryhmän tumareseptoreita maksassa. Täten resveratroli ei ainakaan hepatosyyttien NR4A-reitin kannalta selitä sitä tosiasiaa että resveratroli vähentää diabeettista hyperglykemiaa.

Orbitan blow-out murtumat kuuluvat yleisimpiin keskikasvomurtumiin. Ne aiheutuvat silmään kohdistuneesta tylpästä iskusta, mikä aikaansaa orbitan seinämän, tyypillisesti pohjan tai mediaaliseinän murtuman. Adekvaatista leikkaushoidosta huolimatta myöhäisvaiheen komplikaatiot, kuten diplopia ja silmän virheasennot, ovat blow-out murtumissa tavallisia. Yleisyydestään huolimatta blow-out murtumien luokittelu ja komplikaatioiden etiologia ovat heikosti tunnettuja, ja tutkimustulokset niiden osalta ristiriitaisia. Blow-out murtumille ei ole yhtenäisiä hoitosuosituksia, vaan ne vaihtelevat hoitavien yksikköjen välillä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää etiologisten tekijöiden ja silmän virheasennon välistä suhdetta, etenkin murtuman aiheuttaman intraorbitaalisen volyymimuutoksen osalta. Tutkielmassa virheasennoista tarkastellaan enoftalmiaa (syväsilmäisyyttä), sekä hypoftalmiaa (pupillitason vajoamaa), ja virheasennoksi luokiteltiin kaikki 2mm ja sitä suuremmat asentomuutokset terveen ja murtuneen silmän välillä. Tutkielma on kaksiosainen, ja se koostuu kirjallisuuskatsauksesta, sekä kliinisestä tutkimuksesta, jonka pohjalta on tehty erillinen artikkeli. Kirjallisuuskatsauksen aineistona käytettiin PubMed tietokantaa, jossa hakusanoina käytettiin yhdistelmää ”orbita blow-out fracture” and ”enophtalmos”. Näillä hakusanoilla löytyi yhteensä 54 artikkelia, joista kirjallisuuskatsaukseen valittiin 15. Tutkimuksessa käytetty aineisto on osa laajempaa prospektiivisesti koottua kasvomurtuma-aineistoa, joka koostuu vuosina 2006-2010 Helsingin yliopistollisessa sairaalassa leikatuista aikuispotilaista. Näistä potilaista tähän tutkimukseen otettiin ne, joilla oli todettu isoloitu, yksipuolinen orbitan pohjan- tai sekä pohjan, että mediaaliseinämän murtuma, joka oli rekonstruoitu titaaniverkolla. Näiden ehtojen määrityksen jälkeen aineiston kooksi saatiin 15 potilasta, joista kuudelle kehittyi pysyvä silmän virheasento. Tutkimuksemme mukaan murtuma-alueen koko ja tyyppi (kombinoitu pohjan ja mediaaliseinämän murtuma) ennustivat myöhäisvaiheen enoftalmiaa paremmin, kuin postoperatiivinen volyymiero. Sukupuolella, iällä, hoitoviiveellä ja orbitan posteriorisen kolmanneksen murtumalla ei havaittu tässä tutkimuksessa olevan selittävää yhteyttä virheasennon syntyyn. Kirjallisuuskatsaus osoitti, että tutkimustietoon perustuva näyttö leikkaushoidon indikaatioista, hyödyistä ja haitoista on puutteellista.

Tyypin 1 diabetesta esiintyy Suomessa eniten maailmassa. Tärkeimmät estettävissä olevat lisäsairastavuutta aiheuttavat tekijät ovat sairauden mikro- ja makrovaskulaariset komplikaatiot. The Finnish Diabetic Nephropathy Study eli FinnDiane -seurantatutkimus selvittää näiden lisäsairauksien syntymekanismeja, erityisesti munuaissairauden (nefropatia) osalta, joka tunnetaan merkittävänä kuolleisuuden riskitekijänä. Diabeettinen nefropatia lisää huomattavasti sydän- ja verisuonisairastavuutta, mikä on diabetesta sairastavien potilaiden johtava kuolinsyy. Pulssipaine on systolisen ja diastolisen verenpaineen erotus. Se on noninvasiivinen tapa mitata valtimoiden jäykkyyttä, ja esimerkiksi valtimoiden keskiverenpaineeseen verrattuna huomioi paremmin sekä systolisen että diastolisen verenpaineen vaihtelun. Aiemmassa tutkimuksessamme on osoitettu diabetesta sairastavien kiihtyneestä valtimoiden jäykistymisestä johtuva varhaisempi pulssipaineen nousu jo nuoremmalla iällä. Tässä tutkimuksessa halusimme selvittää, ennustaako kohonnut pulssipaine kuolleisuutta tyypin 1 diabetesta sairastavilla henkilöillä. Tutkimusaineisto koostui 4439 FinnDiane-tutkimukseen osallistuneesta aikuispotilaasta, joilla diabetes oli todettu alle 40-vuotiaana ja joiden insuliinihoito oli aloitettu vuoden sisään diagnoosista. Tiedot kerättiin kyselylomakkeella, jota täydennettiin vastaanotolla. Tiedot kuolemasta saatiin Tilastokeskuksen kuolinrekisteristä. Tietoa kerättiin vuosien 1994-2014 välisenä aikana. Seuranta-ajan mediaani oli 14 vuotta. 713 kuoli seuranta-aikana. Jaoimme potilaat pulssipaineen suhteen neljänneksiin, joita vertailimme Coxin regressio –menetelmää käyttäen. Kolmen matalimman neljänneksen välillä ei saatu merkittävää eroa kuolleisuudessa, mutta korkeimman pulssipaineen neljänneksessä kuolleisuus oli 1,4-kertainen edellisiin verrattuna. Lisäksi analysoimme aineistoa pulssipaineen mediaanin suhteen kahtia jaettuna. Korkeampi pulssipaine liittyi yhdenmukaisesti suurempaan kuolleisuuteen. Muita pulssipaineeseen liittyvän kuolleisuuden riskitekijöitä olivat nefropatia, miessukupuoli ja huono glukoositasapaino.

Tutkimuksessa ennustetaan ortopedisten leikkausten lukumääriä (Nomeskon suomenkielisen toimenpideluokituksen toimenpideluokka N). Tutkimusta varten toimenpiteet jaettiin neljään ryhmään: 1) kaikki toimenpideluokituksen luokan N toimenpiteet, 2) traumadiagnoosiin liittyvät toimenpideluokituksen luokan N toimenpiteet, 3) lonkan ja polven tekonivelleikkaukset sekä 4) polven nivelkierukkaleikkaukset. Ennusteet pohjautuvat Töölön, Peijaksen ja Jorvin sairaaloiden sekä Kirurgisen sairaalan hoitoilmoitusrekistereiden tietoihin tarkasteltavien toimenpiteiden lukumääristä vuosina 2000-2008. Ennusteita tehtäessä käytettiin lisäksi Tilastokeskuksen tilastoja pääkaupunkiseudun vuosien 2000-2008 väkiluvusta sekä Tilastokeskuksen väkilukuennusteita. Toimenpiteiden lukumääriä ennustettiin kahden skenaarion kannalta. Ensimmäisessä skenaariossa oletettiin, että toimenpiteiden ilmaantuvuus pysyy jatkossa samana kuin vuosina 2000-2008. Toisessa skenaariossa oletettiin, että suuntaukset toimenpiteiden ilmaantuvuudessa pysyvät tulevaisuudessa samoina kuin vuosina 2000-2008. Tutkimus osoittaa, että kaikissa tarkastelluissa toimenpideryhmissä tullaan näkemään lisäystä toimenpiteiden lukumäärissä. Edellä esitettyyn toiseen skenaarioon perustuvat ennusteet olivat poikkeuksetta suurempia, kuin ensimmäiseen skenaarioon perustuvat ennusteet.

Biologiska läkemedel började användas inom vården av reumatiska sjukdomar för ca 15 år sedan. De relativt nya medicinerna har sedan dess följts upp med nationella register i flera länder för att bedöma deras effekt samt för att utvärdera omfattningen av biverkningarna inklusive eventuella oväntade biverkningar. I denna studie undersöktes biverkningar av biologiska läkemedel vid vård av reumatiska sjukdomar med hjälp av uppgifter från det finländska registret för biologiska läkemedel inom reumavården, ROB-FIN. Även uppgifter om biverkningar som Fimea (Finnish Medicines Agency) har samlat in för läkemedlen i fråga användes för att jämföra de båda registrens kongruens. Alla rapporterade fall (n=888) från registrets start till 31.12.2012 användes i analysen, bortsett från de som inte uppfyllde inkluderingskriterierna. De vanligaste biverkningarna var infektioner, hudproblem och allmänna symptom, vilket stämmer överens med resultat från tidigare studier. Inget i studien tyder heller på en ökad helhetsrisk för maligniteter.

Aikuispotilaiden hoidossa sairaalansisäisiä ensihoitoryhmiä eli MET-yksiköitä on perustettu laajalti sairaaloihin ympäri maailmaa, ja viime aikoina niitä on perustettu myös lapsipotilaiden hoitoon keskittyneissä yksiköissä. Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus tarkastelee lapsipotilaiden hoitoon keskittyneiden MET-yksiköiden sekä kliinisen tilan arviossa käytettävien pisteytysjärjestelmien (PEWS) perustamisessa esiintyneitä tuloksia sekä ongelmakohtia. Kirjallisuushaku suoritettiin online-kirjastoista OVID Medline, Cochrane sekä Scopus, ja kaikki tutkimukset, jotka ovat julkaistu 03/2019 mennessä, käytiin läpi. Yhteensä 628:sta julkaisusta karsittiin katsauksen kriteerien perusteella 611, jolloin tarkasteltavia tutkimuksia jäi jäljelle 17. MET-yksiköiden perustamiseen keskittyneistä tutkimuksista kuolleisuuden vähenemisen havaitsivat viisi tutkimusta, sydän- ja hengityspysähdysten vähenemisen viisi tutkimusta ja elvytyshälytysten vähenemisen kolme tutkimusta. MET-yksikön perustamiseen liittyvät ongelmat olivat tutkimuksissa yhtenäisiä. Ongelmakohtia olivat mm. hoitohenkilökunnan puuttuva itsevarmuus ja kokemattomuus sekä sairaalansisäisen hierarkian noudattaminen, joka ilmeni haluttomuutena muuttaa aiempia käytäntöjä. PEWS-tutkimuksien pisteytysjärjestelmissä oli eroavaisuuksia pistekategorioiden sekä pistemäärien suhteen. Herkkyys vaihteli välillä 69.5-90.2 ja tarkkuus välillä 74.4-89.9. PEWS-pisteytysjärjestelmät osoittautuivat helppokäyttöisiksi ja vaativat vain kymmeniä sekunteja hoitajilta laskea. MET-yksiköiden perustaminen oli tutkimustulosten perusteella vaikuttavaa ja PEWS-pisteytysjärjestelmät osoittautuivat käyttökelpoisiksi lapsipotilaiden kliinisen tilan arvioinnissa, mutta lisää tutkimuksia PEWS-järjestelmien sekä MET-yksiköiden yhteistyöstä tarvitaan. Suomen sairaanhoitojärjestelmässä useassa sairaalassa on jo MET-yksikkö, mutta lapsipotilaiden MET-yksiköitä ei vielä ole. Tulevaisuudessa tulisi pohtia, onko lasten MET-yksiköitä tarpeen perustaa myös Suomessa.

Objectives: There is little systematically analyzed register-based information regarding First Episode Psychosis (FEP). This study analyzed demographics, diagnostic distribution, substance use disorder (SUD) comorbidity and treatment in non-affective FEP (ICD-10 diagnosis codes F20-F29) in Finland. Methods: The Finnish Quality of Psychosis Care Register maintained by the Finnish Institute for Health and Welfare includes all people diagnosed with non-affective psychosis in primary or specialized care in any medical specialty. Here, all individuals of 7 to 31 years diagnosed with FEP in 2018 (n=1528) were included and followed up for one year. Logistic regression analysis was applied to study factors predicting the use of antipsychotic medication. Results: Most individuals were men (61.5%), mean age was 23. The incidence rate was highest in Eastern Finland and the Metropolitan Area and lowest on the west coast. The most common diagnose was unspecified psychosis (F29, 73.2%). For 79.6%, the treatment started in outpatient care. After one year schizophrenia increased (4.3% to 10.9%) while unspecified psychosis decreased (65.4%). One fourth had a comorbid SUD, most commonly caused by alcohol (49.6%), multiple drugs (33.2%) and cannabis (26.6%). Hospitalization rate was 4.5% within one month, 11.3% within three months, and 25.7% within 12 months. Only 49.8% were taking antipsychotic medication. Gender, age, residence area or comorbid SUD did not clearly predict medication use. Conclusions: The results underline the need for SUD expertise in the treatment of young people with FEP. The factors influencing the use of antipsychotic medication in people under 31 years old should be further studied.