Browsing by Title

Study aims. Human voice is the main element of speech and a tool of self-expression. Thus, a disordered voice may have a major impact on a person’s life. So far the research of subjective experiences of voice disorders carried out via qualitative methods has been scarce. Yet these methods enable an in-depth examination of the phenomenon that may expand our understanding of voice disorders as a field of logopedics. The aim of this study was to increase knowledge about voice disorders by examining how the effects of voice disorders may be seen in everyday life. The focus was in functioning, participation, coping strategies and emotional experiencing of voice disorders. Methods. The study is a multi-case study based on semi-structured theme-interviews. The interviewees were recruited in June and July 2016 from the HYKS Phoniatric Outpatient Clinic, where they were treated. Altogether seven persons, aged from 44−64, took part in the study: one man and six women. Each person was interviewed once. The data analysis was done by using thematic analysis and theory-based content analysis. Results and conclusions. Voice disorders had clear negative impact on functioning and participation. The hamper resulted from physical features of voice together with situational features. Participation was also affected by the action of communication partners and the interviewees’ own reactions towards their voice and difficult situations. Voice disorders required both functional and emotional adjusting to the changed voice. Experience was that voice disorders hindered communication, self-expression, social and professional life as well as free time activities. They were also emotionally straining and negatively impacted the mood. Voice was also related to interviewees’ thoughts about themselves. Altogether voice disorders affected life comprehensively restraining normal everyday life. This study shows that there are notable similarities in the voice disorder experiences, however the value given to these experiences depends on how individuals evaluate their effect. The clinical merit of this study is that it emphasizes the significance of processing the emotional aspects of voice disorders and it encourages to take those aspects, as well as the used coping strategies, into account more carefully than they are in current voice rehabilitation.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tausta ja tavoitteet. Transnaisten ääni on usein ristiriidassa heidän sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Miehekäs ääni aiheuttaa turhautumista ja tyytymättömyyttä omaan ääneen. Puheterapian asiakasryhmänä transnaiset ovat uusi tulokas ja naisellistavasta ääniterapiasta on tehty Suomessa hyvin vähän tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko ääniterapialla vaikuttaa transnaisten äänen piirteisiin. Tutkittavat äänen piirteet ovat spontaanipuheen perustaajuuden keskiarvot, minimi- ja maksimiarvot sekä vaihteluväli. Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan siihen, onko ääniterapialla vaikutusta transnaisten spontaanipuheen keskimääräiseen perustaajuuteen, perustaajuuden vaihteluväliin tai minimi- ja maksimiarvoihin. Lisäksi pyritään selvittämään, onko taustatekijöillä vaikutusta transnaisten perustaajuusarvojen muutoksiin. Menetelmät. Tutkittavat olivat suomenkielisiä transnaisia (n=6), iältään 22¬–50 vuoden väliltä. Tutkittavat saivat interventiona ääniterapiaa (terapiajakson pituus ka 3) yksilökäynteinä. Tutkittavilta äänitettiin spontaanipuhenäytteet ennen ja jälkeen interventiojakson. Lisäksi tutkittavien äänestä kerättiin tietoa taustakyselyllä ja Transwoman Voice Questionnaire -kyselyllä. Tutkittavien äänen piirteitä ennen ja jälkeen analysoitiin Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testillä. Lisäksi taustamuuttujien vaikutusta perustaajuusarvojen muutokseen tarkasteltiin korrelaatiokertoimien ja sirontakuvioiden avulla. Tulokset ja pohdinta. Yleisellä tasolla tutkittavien spontaanipuheen keskimääräinen perustaajuus nousi, mutta tilastollisesti merkitsevää tulosta ei löytynyt. Viidellä tutkittavasta kuudesta perustaajuus nousi (tutkittavat 1,4,5,6 ja 7) ja kolmella perustaajuus nousi sukupuolineutraalille alueelle (145-165 Hz) (tutkittavat tutkittavat 4, 6 ja 7). Perustaajuuden vaihteluvälissä tapahtuneet muutokset olivat vaihtelevia, mikä on samassa linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Taustatekijöiden vaikutuksista intervention lopputulemaan löytyi muutama tilastollisesti merkitsevä tekijä. Löydetty kohtalaisen voimakas negatiivinen korrelaatio terapian määrän ja puheen perustaajuuden minimiarvon välillä on poikkeava muissa tutkimuksissa löydetyistä yhteyksistä. Tutkittavat saivat tässä tutkimuksessa ääniterapiaa kuitenkin vähimmillään vain yhden kerran, joten luotettavien johtopäätösten tekeminen terapian määrän vaikutuksesta on vaikeaa. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että naisellistavan ääniterapian tulee olla yksilöllistä ja lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan.

Aims: The aim of this study was to test the feasibility of a new phonemic awareness test to study children who have potential problems in their reading skills. The children were second graders whose reading skills either had or had not caused worry at home or school. The phonemic awareness test was developed for investigating and providing intervention on phonemic awareness. This new method includes ten different ways to change phonemes in a word. We determined if some of these phonemic changes are better at separating the groups from each other and whether there are differences between the tasks in the degree of difficulty. In addition, the children were also tested with standardized neuropsychological tests that measure reading-related skills. The study was done completely remotely and one of its aims was also to get additional information on feasibility of neuropsychological testing in remote environments. Methods: 16 participants took part in the study. Eight of them were children whose reading skills had caused worry and other eight whose reading skills had not caused such worry. The study was done remotely using Zoom and the experiment took about 1-1,5 hours depending on how quickly the child completed the tasks. There were 11 tasks altogether, which assessed the child’s reading and writing skills and skills that can affect these, such as phonological skills, working memory and rapid naming. Results: The groups differed from each other almost in every standardized test and also in the new phonemic awareness test. In the new phonemic awareness test children who had caused worry on their reading skills got less points in every part, but the groups differed statistically significantly in five of them only. These five included changing the beginning or the ending of the word, diphthong, diphthong to long vowel and changing a vowel to a consonant. The degree of difficulty varied between the subtests of the phonemic awareness task, the pattern of performance being comparable in the two groups. Detecting differences between word beginnings and syllables was the easiest and detecting diphthong and vowel to consonant or consonant to vowel changes were the most difficult. These results are promising, suggesting that the phonemic awareness test could serve to identify problems in phonemic awareness in children whose reading skills are suspected to be poor. This study also suggested the feasibility of carrying out neuropsychological tests remotely.

Tausta Lapsen äärimmäinen pitkäkasvuisuus (eli pituus ≥+3 keskihajontaa (SD) yli ikä- ja sukupuolikohtaisen keskiarvon) on yleinen syy lapsen lähettämiseen erikoissairaanhoitoon jatkotutkimuksiin. Kuitenkaan kattavaa tutkimusnäyttöä äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologiasta ei ole julkaistu. Tutkimuksessamme raportoimme lasten äärimmäisen pitkäkasvuisuuden etiologian, syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyvien kliinisten piirteiden yleisyyden sekä syndroomiselle pitkäkasvuisuudelle tyypilliset auksologisiset piirteet. Oletamme, että tutkimusaineistomme kuvaa hyvin populaatiotasoa, sillä Suomessa lasten pituuskasvua seurataan ja kasvun poikkeavuuksia seulotaan kattavasti ja systemaattisesti. Aineisto ja menetelmät Tutkimusaineistoon valikoimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueelta lapset, jotka olivat syntyneet 1990 ja 2010 välisenä aikana ja joiden suhteellisen pituus oli ≥+3 SD kolmannen ikävuoden jälkeen. Identifioimme pitkäkasvuiset lapset Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueen kasvutietojärjestelmästä, ja tutkittavien sähköiset potilaskertomukset käytiin kattavasti läpi joulukuuhun 2020 asti diagnostisten tutkimusten tulosten, oheissairauksien, kliinisten piirteiden ja kasvuparametrien keräämiseksi. Löydökset Sisäänottokriteerien perusteella tutkimusaineistoon valikoitui 424 tutkittavaa (214 tyttöä, 210 poikaa). Pitkäkasvuisuuden taustalla todettiin primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö 61:llä (14 %) potilaalla, joista tyttöjä oli 36 (17 %) ja poikia 25 (12 %) (p=0,15). Sekundaarinen kasvuhäiriö diagnosoitiin 42:lla (10 %) potilaalla. Kaksi yleisintä sekundaarista syytä olivat sentraalinen ennenaikainen murrosikä ja ennenaikainen adrenarke, jotka olivat yleisempiä tytöillä. Primaarinen kasvuhäiriö todettiin 19 potilaalla (4 %), joista yleisimpiä olivat Marfanin ja Sotosin oireyhtymät. Osana pitkäkasvuisuuden diagnostiikkaa geenitestejä käytettiin 120 lapsella. Sen sijaan geenipaneeleja ja array-tutkimuksia käytettiin harvoin. Dysmorfisia piirteitä tai neurologisen kehityksen ongelmia todettiin 104:llä (29 %) idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Primaarisen kasvuhäiriön todennäköisyys assosioitui kasvuhäiriön asteeseen, suhteellisen pituuden poikkeamaan odotuspituudesta sekä kasvunopeuteen (pituuden SD:n muutokseen) Pohdinta Huomattavalla osalla äärimmäisen pitkäkasvuisista lapsista todettiin poikkeavan kasvun taustalla primaarinen tai sekundaarinen kasvuhäiriö. Primaarisiin sekä sekundaarisiin kasvuhäiriöihin liittyi tunnusomainen kasvutapa; primaarista kasvuhäiriötä sairastavat keskittyivät aineiston pisimpien joukkoon, sekundaarista syytä sairastavat taas kasvoivat keskimääräistä nopeammin. Syndroomisiin kasvuhäiriöihin liittyviä kliinisiä piirteitä todettiin yllättävän usein idiopaattisesti pitkäkasvuisilla lapsilla. Löydöksemme viittaavat siihen, että idiopaattisesti pitkien lasten joukossa oli fenotyypiltään lieviä syndroomisesti pitkäkasvuisia lapsia, joita ei ollut molekyyligeneettisesti diagnosoitu. Tuloksemme viittaavat siihen, että aktiivisella, uuden sukupolven molekyyligeneettisten testien käytöllä voidaan tarkentaa diagnostiikkaa äärimmäisen pitkäkasvuisten lasten kohdalla. Tutkimuksemme tarjoaa työkaluja äärimmäisten pitkäkasvuisten lasten jatkotutkimuksiin ja erotusdiagnostiikkaan

Accurate pre-operative identification and grading of soft tissue sarcomas is required for their correct treatment. While core needle biopsy has been recognized accurate for identifying and grading soft tissue sarcomas, data is still lacking on diagnostic errors, their underlying reasons and the effects any errors may have on patient treatment. We retrospectively analysed data on all 313 patients treated for soft tissue sarcomas of the trunk and extremities whose core needle biopsies were analysed between 2000 and 2012 at Helsinki University Central Hospital. The final analysis included 297 patients with a primary soft tissue sarcoma who had their surgical specimen evaluated at Helsinki University Central Hospital. We found 48 diagnostic errors with the ability to affect subsequent treatment: 19 nonsarcomatous, 25 incorrect low-grade and five pre-operative diagnoses with errors in subtype. Core needle biopsies of myxoid soft tissue sarcomas appeared challenging to interpret. Twenty-five treatment inaccuracies were found in 18 patients, twelve of these were related to inadequate surgery and one had not received chemotherapy. On re-examination of the core needle biopsy, we reached the correct diagnosis in 20 patients. In addition six patients got a more correct diagnosis. Core needle biopsy is reliable for identifying mesenchymal malignancy and guiding treatment planning at our institution. We recommend it for diagnosis of all soft tissue sarcoma suspicious tumours with interpretation done by an experienced soft tissue sarcoma pathologist. Special caution must be taken when evaluating myxoid tumours.

Structural variants comprise a large number of variations occurring in the human genome and are detected in many diseases including cancers. To a limited extent, whole exome sequencing (WES) is capable of detecting structural variations (SVs) using algorithms and tools utilizing local assembly, split-reads, discordant read-pairs and read depth methods. However, due to the significantly large size of SVs compared to the reads produced and the presence of repetitive regions in the genome, identification of SVs presents a major challenge. 10X Genomics has developed a technology that requires very low amounts of DNA and uses a linked-reads approach to produce long reads. Recently, linked-read technology has shown promising results in resolving complex SVs. In this thesis, we aimed to assess whether linked-read exome sequencing is able to infer more comprehensive information in SVs compared to WES in multiple myeloma (MM). The disease model was chosen based on the presence of high numbers of SVs in MM patient tumor cells. Here, we report that linked-read sequencing has led to the identification of a potential novel translocation t(1; 14) that significantly impacts the change in expression of genes and could potentially have impact on the prognosis and treatment of multiple myeloma patients. By Long Ranger analysis we detected t(1;14) in six out of eight samples. Further, to study whether the translocation differentially affects the expression levels of any genes, differential gene expression was performed between t(1;14) positive versus t(1;14) wild type samples. The analysis resulted in 107 differentially expressed genes where 4 upregulated and 103 downregulated genes were found in the translocation positive samples. Among the downregulated genes, we found S100A8 and S100A9 genes which are previously shown to be associated with chemoresistance to PAD (bortezomib, doxorubicin and dexamethasone) therapy. The related breakpoints of the event were identified by Manta tool (SV caller) using both linked-read and WES. Therefore, linked-read information does not appear necessary to detect this event. In this study, we found that linked-read sequencing has certain advantages over WES such as low input DNA, increased number and quality of calls and breakpoint information. However, linked-read sequencing technique is limited to the detection of certain SV types in addition to increased cost of sequencing. These two factors must be considered before choosing linked-read sequencing over WES. Somatic mutations and clinically relevant SV were detected equally efficiently by both techniques.

Tausta Aivojen muovautuvuutta säädellään läpi yksilön elämänkaaren ja se on suurinta herkkyyskausien aikana, jotka ihmisillä ajoittuvat lapsuuteen. Jyrsijöillä on aiemmin osoitettu, että masennuslääkkeet saavat aikaan herkkyyskautta muistuttavan muovautuvan tilan. Lisäksi tiedetään, että hermokasvutekijä TrkB:n aktivaatio parvalbumiini-proteiinia tuottavissa, hermoverkkoa säätelevissä välineuroneissa (PV-solut) on muovautuvuuden lisäämisessä olennainen. Mekanismin tärkeyttä ei kuitenkaan tiedetä oppimiseen liittyvissä koejärjestelyissä. Aineisto ja menetelmät Tutkimuksessa aivojen muovautuvuutta lisättiin masennuslääke fluoksetiinilla ja vaikutusta vertailtiin villityypin hiirten ja PV-soluissa vähemmän TrkB-reseptoria ilmentävien hiirten (TrkB-mutantti) välillä. Vaikutusta testattiin klassisella pelkoehdollistumisella sekä paikkaan liittyvää oppimista mittaavalla IntelliCage-järjestelmällä. Lisäksi solutason vaikutuksia mitattiin elektrofysiologisesti sekä eristämällä villityypin hiirten PV-soluista translaatiossa oleva mRNA. Immunovärjäyksellä mitattiin PV-solujen ympärillä olevan perineuronaalisen verkon määrää ja tiiviyttä. Tulokset Pelkoehdollistumisessa fluoksetiini lisäsi pelkoreaktion unohtumista ja IntelliCage-kokeessa käänteistä oppimista, mutta vaikutusta ei havaittu TrkB-mutanteilla. Elektrofysiologisissa mittauksissa hippokampuksen CA3- ja CA1-alueen välisissä synapseissa nähtiin lisääntyneeseen muovautuvuuteen viittaava herkistyminen, mutta vaikutusta ei havaittu TrkB-mutanteilla. mRNA:sta tehdyssä transkriptioanalyysissä havaittiin, että fluoksetiini lisäsi aksonien ohjautumiseen ja GABA-synapseihin sekä vähensi glyserolipidimetaboliaan yhdistettyjen geenien luentaa. Plastisuuden vähentymiseen yhdistettyjen perineuronaalisten verkkojen komponenttien, glukosaminoglykaanien, luenta väheni. Lisäksi immunovärjäyksessä nähtiin, että perineuronaalisten verkkojen ympäröimien PV-solujen osuus sekä perineuronaalisen verkon massa oli pienempi fluoksetiinia saaneilla hiirillä, mutta vaikutusta ei nähty TrkB-mutanteilla. Pohdinta Tutkimuksessa havaittiin, että fluoksetiini lisäsi erityisesti käänteistä oppimista käytetyissä koeasetelmissa ja vaikutus oli riippuvainen TrkB-reseptorista PV-soluissa. Lisäksi nähtiin odotetusti, että elektrofysiologinen herkkyys lisääntyi ja perineuronaalisen verkon määrä väheni, taas PV-solujen TrkB-reseptorista riippuen. Tutkimus tarkentaa masennuslääkkeistä johtuvan lisääntyneen muovautuvuuden mekanismeja sekä tuo uutta tietoa PV-soluissa tapahtuvista muutoksista plastisuuden lisääntyessä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa mielialahäiriöiden uusien hoitomuotojen kehittämiseen ja se myös rohkaisee nykyään käytössä olevien hoitomuotojen laajempaan hyödyntämiseen esimerkiksi kuntoutuksessa.

Korkeat verensokerit ovat yleisiä leikkauspotilailla, ja ne lisäävät leikkauksen komplikaatioriskiä. Verensokereiden hoito ei ole kirurgien ja operatiivisten osastojen henkilökunnan ominta osaamisaluetta. Uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä diabetekseen tulee jatkuvasti, joten muiden kuin alan asiantuntijoiden on vaikea pysyä kehityksessä mukana. Tässä tutkimuksessa tavoitteenamme oli selvittää, voiko henkilökuntaa kouluttamalla lisätä diabeteshoidon osaamista. Jos osaaminen paranisi, voisivat myös potilaiden verensokerit ja näin ollen leikkaustulokset parantua. Tulosten avulla voidaan saada tietoa, kannattaako tällaiseen opetukseen käyttää rajallisia resursseja. Osana diabeteshoitoa kehittävää AGS-projektia annettiin operatiivisten osastojen henkilökunnalle aiheeseen liittyvää koulutusta. Otos perioperatiiviseen työhön osallistuvia hoitajia ja lääkäreitä täytti koulutusjakson alussa ja lopussa anonyymisti projektia varten suunnitellut kyselylomakkeet. Koulutusjakso sisälsi luentoja ja konsultaatioapua. Kyselylomakkeissa kysyttiin tiedollisia, avoimia kysymyksiä sekä monivalintakysymyksiä oman osaamisen sekä nykyisen koulutuksen tasosta. Kyselyyn vastasi ensimmäisellä kierroksella 51 sairaanhoitajaa, 55 lääkäriä ja 14 muun ammattiryhmän edustajaa, pääosin lähi- tai perushoitajia. Toisella kierroksella kyselyyn vastasi 60 sairaanhoitajaa, 44 lääkäriä ja 12 muuta. Havaitsimme osaamisen kehityksessä positiivisen trendin, mutta tulos ei yltänyt tilastollisesti merkitseväksi. Hoitajien tyytyväisyys koulutuksen määrään ja laatuun sen sijaan parani tilastollisesti merkitsevästi koulutuksen myötä. Yllättävintä oli usean kirurgin ajatus siitä, että verensokereiden hoito kuuluu ainoastaan sisätautilääkäreille. Tämä, sekä erityisesti alkutilanteen huono tietämys verensokereista korostaa koulutuksen tarpeellisuutta sekä kirurgeille että hoitajille. Käymme läpi myös kehityskohteita, joiden avulla tutkimus ja ennen kaikkea tärkeä koulutus voitaisiin toistaa toisissa sairaaloissa vielä paremmalla menestyksellä.

Akuutti haimatulehdus on tavallinen sairaus kirurgian päivystyksessä akuutti vatsa -potilailla. Haimatulehduksen etiologian määrittämisellä on tärkeä rooli toisaalta mahdollisesti tarvittavien hoitotoimenpiteiden valitsemisessa, mutta ennen kaikkea uusiutumisen estossa. Yleisimmät etiologiset tekijät akuutin pankreatiitin taustalla ovat alkoholin liiallinen käyttö sekä sappikivitauti. Harvinaisempia aiheuttajia ovat haiman tai haimatiehyen mekaaninen ärsytys toimenpiteen seurauksena, hypertriglyseridemia, autoimmuunitulehdus sekä tietyt lääkeaineet. Osassa tapauksista aiheuttajaa ei löydetä ja nämä jäävät ns. idiopaattisiksi. Teimme retrospektiivisen katsauksen Helsingin Yliopistolliseen sairaalaan kuuluvassa Meilahden sairaalassa vuosina 2016-2018 hoidetuista akuuttiin pankreatiittiin sairastuneista potilaista. Tarkoituksenamme oli selvittää akuutin haimatulehduksen tämänhetkinen ilmaantuvuus sekä mahdolliset muutokset haimatulehdusten etiologiajakaumassa. Lisäksi arvioimme tarkasteltavina olleiden suureiden mahdollista osuutta altistavina tekijöinä akuuttiin haimatulehdukseen sairastumiselle. Arvioitavia suureita olivat potilaiden ikä, sukupuoli, tupakointihistoria, alkoholinkäyttö, BMI sekä veren hyytymistä estävän lääkityksen käyttö. Tarkistimme myös potilaiden elossaolotiedot sekä selvitimme ilmenneet haimasyöpätapaukset akuuttiin pankreatiittiin sairastaneilla potilailla. Akuutin pankreatiitin insidenssi oli matalampi kuin aiemmissa suomalaisissa tutkimuksissa. Alkoholipankreatiittien osuus oli vähentynyt, mutta oli edelleen korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Sappipankreatiittien osuus oli noussut. Idiopaattisiksi jääneissä ja alkoholin aiheuttamissa tapauksissa tupakointi esittäytyi merkittävänä riskitekijänä. Idiopaattisissa tapauksissa myös antikoagulanttien käyttö oli mahdollinen haimatulehduksen riskitekijä. Obesiteetti vaikutti olevan merkittävä riskitekijä sekä idiopaattiselle että sappikivitaudin aiheuttamalle pankreatiitille.

Unihäiriöt ovat lapsilla yleisiä. Yleisimpiä unihäiriöitä lapsilla ovat nukahtamisen vaikeudet, liian lyhyt yöuni ja liian aikainen herääminen. ADHD-lapsipotilailla unihäiriöitä on kantaväestöä enemmän. ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö on yksi yleisimmistä lastenpsykiatrisista häiriöistä. Unihäiriö ADHD-potilaalla voi pahentaa oireilua ja toisaalta ADHD voi pahentaa unihäiriötä. Unta voidaan lapsilla tutkia subjektiivisilla keinoilla, kuten kyselyillä tai objektiivisilla mittauksilla, esimerkiksi unipolygrafian avulla. Sekä objektiivisilla että subjektiivisillä menetelmillä mitattuna ADHD-lasten uni eroaa terveistä. Unihäiriöitä voidaan diagnosoida ADHD-lapsipotilailla haastattelulla, unipäiväkirjoilla, unikyselyillä, unipolygrafialla ja aktigrafialla. Unihäiriöiden hoidon ydin on unenhuollolliset menetelmät. Näitä voidaan täydentää tarvittaessa lääkityksellä asiantuntevan lääkärin valvonnassa. Unihäiriö reagoi hyvin hoitoon ADHD-lapsilla ja se lievenee iän myötä useimmilla potilailla. Tämän työn empiirisessä osassa tutkittiin lapsen raportoimien unihäiriöiden määrää ja yhteyttä lapsen oirekuvaan ADHD-lapsipotilailla lastenpsykiatrisessa potilasaineistossa. Tutkimuksessa analysoitiin vanhemman täyttämän vaikeudet ja vahvuudet -kyselyn tuloksia ja lapsen täyttämän 17D -kyselyn tuloksia uni -kysymyksen osalta. Unihäiriöiden määrä ADHD-lapsipotilailla oli samansuuntainen verrattuna aikaisempiin tutkimustuloksiin. Havaitsimme, että lapsen ilmoittama unihäiriö liittyi ADHD-lapsipotilailla erityisen vahvasti tunne-elämän ongelmiin. Siksi on tärkeää kartoittaa unihäiriöitä erityisesti tunne-elämän ongelmista kärsivillä ADHD-lapsipotilailla. Unihäiriöitä tulisi tutkia jatkossa standardoiduilla unikyselyillä sekä lapsen että vanhemman vastaamana. Vanhemmat eivät välttämättä tunnista lapsen unihäiriötä ja myös lapsen täyttämä unikysely parantaa herkkyyttä tunnistaa unihäiriö. Jatkossa lapsen raportoimia unihäiriöitä pitää tutkia tarkemmin ADHD-potilailla, koska aikaisempaa tutkimustietoa aiheesta on vähän.