Browsing by Title

Trigeminusneuralgia (TGN) eli kolmoishermosärky on kasvojen alueen kiputila, jolle on tunnusomaista sähköiskumaiset kipukohtaukset yleensä kahden alimmaisen trigeminushermohaaran alueella. Töölön sairaalassa trigeminusneuralgian neurokirurgisia hoitovaihtoehtoja ovat mikrovaskulaarinen dekompressio (MVD) ja termokoagulaatio (TKG). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Töölön sairaalassa vuosina 2004-2014 tehtyjen neurokirurgisten toimenpiteiden hoitotuloksia, potilaiden nykyistä kiputilannetta ja kivunhoitoa sekä neurokirurgisen hoidon jälkioireita. Tutkimuksessa haluttiin selvittää myös potilaiden tyytyväisyyttä neurokirurgiseen hoitoon sekä tämänhetkistä elämänlaatua. Vuosien 2004-2014 välisenä aikana leikkaushoidossa olleet potilaat tunnistettiin toimenpidekoodien perusteella ja heille (N=210) lähetettiin postikysely, joka sisälsi elämänlaatua kartoittavan 15D-kyselyn. Postikyselyn vastausprosentti oli 79% ja elämänlaatua mittaavan lomakkeen vastausprosentti oli 100%. Sairauskertomuksista kerättiin tiedot koskien TGN:a, neurokirurgisia toimenpiteitä ja jälkiseurantaa. Tuloksia tarkasteltiin viimeksi tehdyn toimenpiteen osalta. Lähes kahdella kolmasosalla kyselyyn vastanneista potilaista saatiin pitkäkestoinen kivunlievitys neurokirurgisella hoidolla. Potilailla, joilla kipuja esiintyi leikkauksen jälkeen, saatiin lääkehoidolla kohtalainen tai hyvä vaste. Toimenpiteen jälkeinen kivuton aika oli MVD-ryhmän potilailla hieman pidempi kuin TKG-ryhmän potilailla. Yleisin toimenpiteestä aiheutunut haitta oli tunnottomuus, jota esiintyi 43%:lla potilaista, mutta heistä 73% kertoi ettei tunnottomuudesta ole heille haittaa. Lähes 90% potilaista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä saamaansa neurokirurgiseen hoitoon. Elämänlaatu TGN-potilailla oli heikompi kuin verrokkiväestöllä, lukuun ottamatta henkistä toimintaa ja hengitystä.

Myelin is a lipid-rich substance wrapped around nerve axons that can be adaptively modified in response to neuronal activity and experience. Recent research has revealed myelination of parvalbumin (PV) inhibitory interneurons, critical for brain oscillations and balance. Defects in PV interneuron myelination have been linked to psychiatric disorders, like schizophrenia. Tropomyosin receptor kinase B (TrkB) signaling has been shown to be important for myelination. Moreover, fluoxetine, an antidepressant, binds to TrkB receptors in PV interneurons, enhancing plasticity. While previous studies support the importance of PV interneuron mediated TrkB signaling for anti-depressant induced neural plasticity, its effect on PV interneuron myelination remains unexplored. The objective of this thesis was to investigate whether TrkB signaling, and fluoxetine affect the overall and PV-interneuron specific myelination in the medial prefrontal cortex (mPFC) in mice. Using immunohistochemical analysis, we assessed myelin changes through node of Ranvier morphology and myelin immunostaining intensity in control and in mice with heterozygous conditional TrkB deletion in PV interneurons (hereafter referred to as TrkB KO), with or without fluoxetine. We found that fluoxetine increases node length in TrkB KO mice, while reduced TrkB signaling shortens paranodes in PV neurons compared to controls. Our findings also depict that fluoxetine and PV-mediated TrkB signaling do not alter the overall myelination of the mPFC. The findings of this work provide mechanistic insights into PV interneuron myelination in the mPFC, with potential implications for demyelinating and psychiatric conditions where PV myelination plays a role.

Aims. Speech and language therapists can use manual signs in the speech therapy of children with hearing impairments, and manual signs are commonly used as an augmentative mode of communication in this group. Despite the fact that manual signs are known to be used, there is little research made to describe their use. The aim of this study was to clarify which aims one speech and language therapist had for the use of manual signs in the speech therapy of three different children with hearing impairments and what kind of signs the therapist actually used. The aim was also to describe how the children used signs in their own communication. Method. The data was collected from a speech therapy session of three children in spring 2016. The speech and language therapist was also interviewed about the aims of the therapy and signing in general. The sessions were video recorded and transcribed applying the practices of conversation analysis. The data was examined using theory-guided content analysis. With the guidance of literature, different themes concerning the use of manual signs was examined and categorized from the data. The interviews functioned as a guideline for the analysis. The number of signs was quantified. Results and conclusions. The speech and language therapist used manual signs in order to teach new signs to children. During these situations, the focus was aimed directly at signing. The therapist repeated and modeled signs, formed child's hands and extended her expressions using signs. Manual signs were also used to support interaction in order to maintain fluent communication. In these situations the child and the therapist focused on the mutual action rather than signing. The therapist signed the most important key words to support the child's understanding and the signs facilitated conversations when mutual understanding was not reached. The speech therapist used nouns the most and adjectives the least. She signed the most with the child who signed the most and used the least signs with the child who had problems with sight and motor coordination of hands. This baseline study visualizes how a speech therapist can exploit manual signs in the speech therapy of children with hearing impairments. By means of a concrete description, it is possible to examine the therapy interaction and the professional action of the speech and language therapist by detail. It is also possible to bring the therapy interaction open for discussion and to form new and more specific research questions concerning this topic.

Sydäninfarkti johtaa kardiomyosyyttien kuolemaan, mikä laukaisee immuunivasteen, jonka tehtävänä on poistaa syntynyt solujäte ja palauttaa kudoksen yhtenäisyys. Aikuisen nisäkkään sydän reagoi muodostamalla alueelle fibroottisen arven, minkä yleisenä seurauksena on sydämen vajaatoiminta. Sen sijaan neonataalihiiren sydämen on huomattu kykenevän regeneroitumaan, jos sydäninfarkti aiheutuu alle seitsemän päivän iässä. Neonataalihiiren sydämen regeneraatiokyvyn epäillään johtuvan infarktin aiheuttaman tulehduksen erilaisuudesta suhteessa aikuisen sydämeen. Erityisesti makrofagien kahden eri alatyypin, M1- ja M2-makrofagien, on epäilty olevan tämän taustalla. Tutkimuksessa tutkittiin makrofagien sekä neutrofiilien määrää suhteessa leikkeiden pinta-alaan. Tulehdusolujen pinta-alaa arvioitiin käyttäen immunofluoresenssia. Kaikkien tulehdussolujen määrä oli suurempi seitsemän päivän ikäisten hiirten sydämistä otetuissa leikkeissä, mutta vain neutrofiilivärjäyksen tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä. Neutrofiilien pienempi määrä 1d ikäisten ryhmässä voisi mahdollisesti johtua regeneraatiosta ja tulehduksen väistymisestä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa gastrointestinaaliseen stroomakasvaimeen (GIST) tunkeutuvien immuunijärjestelmän solujen määrä T-lymfosyyttien, tappaja-T- lymfosyyttien, säätelijä-T-lymfosyyttien, B-lymfosyyttien, luonnollisten tappajasolujen ja makrofagien osalta. Tutkimuksen materiaali koostui kasvainnäytteistä, jotka oli kerätty Scandinavian Sarcoma Group (SSG) lääketutkimus XVIII:n yhteydessä. Kasvainnäytteet värjättiin immunohistokemiallisin menetelmin kunkin immuunijärjestelmän solutyypin osalta yleisesti hyväksi todennetuilla vasta-aineilla (CD3, CD8, FOXP3, CD20, NCR1, CD48). Kasvainnäytteet värjättiin myös KIT-vasta-aineella, joka on yleisesti hyväksytty vasta-aine GIST:n diagnostiikassa. Värjäyksen jälkeen kasvainnäytteet kuvattiin automaattisella mikroskoopilla. Tämän jälkeen kasvaimeen tunkeutuvien solujen määrä laskettiin tietokoneella ImmunoRatio2-ohjelmalla viidestä eniten positiivisesti värjäytyneestä alueesta. KIT-värjäyksellä saatiin varmistettua, että solut lasketaan vain kasvaimen alueelta. Alkuperäiseen lääketutkimukseen osallistui alun perin 400 potilasta. Tässä tutkimuksessa analysoitava tulos saatiin 285-330 potilaasta, määrä vaihtelee eri värjäysten välillä. Tuloksissa havaittiin, että kasvaimeen tunkeutuvien immuunijärjestelmän solujen määrä on suuri GIST:ssä. Eniten havaittiin T-lymfosyyttejä sekä makrofageja. T-lymfosyyteistä iso osa oli tappaja-T-lymfosyyttejä, mutta säätelijä-T-lymfosyyttejä havaittiin myös suhteellisen paljon. B-lymfosyyttejä esiintyi myös suhteellisen paljon. Luonnollisten tappajasolujen määrä oli vähäinen. Tulokset ovat suurelta osin linjassa aiemmin julkaistujen tulosten kanssa. Seuraavaksi tutkimuksessa saatu informaatio kasvaimeen tunkeutuvista immuunijärjestelmän soluista yhdistetään alkuperäisen SSG:n lääketutkimuksen tuottamaan informaatioon. Tämän jälkeen analysoidaan kasvaimeen tunkeutuvien immuunijärjestelmän solujen tyypin ja määrän assosiaatio GIST potilaan taudin kehittymiseen ja ennusteen. Lopulliset tulokset julkaistaan tieteellisen artikkelin muodossa.

Objective: According to previous studies mood can affect several higher cognitive skills. Positive mood helps performing in several cognitive processes. However, implicit mechanisms of learning have not yet been studied. The current study examined effects of positive and negative mood on neural mechanisms of auditory learning. Event-related potentials (ERPs), especially mismatch negativity (MMN), were recorded in both mood states. MMNs were expected to be more negative in positive mood state which would reflect better learning of auditory similarities in positive mood state. Methods: Positive and negative mood was induced in a counterbalances order to all subjects with self-chosen music and congruent Velten-sentences. Induced mood was measured using POMS-A-questionnaire. Subjects were instructed to direct their attention to a silent movie while musical stream was played through earphones. Responses on deviants appearing on the musical stream were recorded. Subjects were divided into two groups. One group started with positive mood induction followed by negative mood induction and the other group did vice versa. Induced mood was mild and only lasted for a short period of time. Experiment ended up with positive mood induction for both groups. Differences in ERPs between positive and negative mood was analyzed with repeated-measures ANOVA. Results and conclusions: There was a significant difference in ERPs between positive and negative mood. Especially the ERPs for deviants were more negative in the negative mood than in the positive mood in the posterior medial parts of the scalp. Hence, mood affected processing of deviant tones. This refers to effect of mood on learning of similarities in auditory sequencies.

Tutkimuksen tarkoitus: Tutkielman tavoitteena on syventää tietoutta tupakkavieroituksesta sekä tupakkavieroituslääkkeiden käytöstä hammaslääkärin työssä. Tutkielmassa perehdytään tupakkavieroituksessa käytettävistä lääkeaineista varenikliinia, bupropionia, nortriptyliiniä ja nikotiinikorvaushoitotuotteita käsitteleviin tutkimuksiin, sekä tupakkavieroituksen terapeuttisia hoitomuotoja koskeviin suosituksiin. Tutkielman näkökulmana on hammaslääkärin rooli, ja keskeisenä konseptina vieroitushoidon farmakologiset ja terapeuttiset apukeinot. Tutkielmassa perehdytään myös nikotiiniriippuvuuden taustalla oleviin neurobiologisiin mekanismeihin sekä lääkeaineiden farmakologisiin ominaisuuksiin sellaisella tasolla, joka antaa valmiudet ymmärtämään vieroituslääkehoidon aiheiden ja vasta-aiheiden taustalla olevat lääketieteelliset seikat. Materiaalit ja menetelmät: Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä suomalaisille hammaslääkäreille suunnatusta kyselytutkimuksesta. Jälkimmäisessä kartoitetaan suomalaisten hammaslääkäreiden tupakasta vieroitukseen liittyviä asenteita, tietoja ja käytäntöjä. Kirjallisuuskatsauksen taustamateriaaleina käytettiin tupakkavieroituslääkkeiden farmakologian ammattikirjallisuutta, tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden neurobiologisia mekanismeja käsitteleviä oppikirjoja, tupakkavieroituslääkkeiden käyttöä, tehoa ja turvallisuutta käsitteleviä artikkeleita, sekä tupakkariippuvuuden ja tupakasta vieroituksen kansallisia hoitosuosituksia, erityisesti Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin aiheeseen liittyvää Käypä hoito –suositusta. Lääkeaineiden vasta-aiheiden ja yhteisvaikutusten osalta tietoja haettiin farmakologian kirjallisuudesta sekä ajan tasalla olevista aihetta käsittelevistä julkaisuista. Artikkelien haku rajattiin sellaisia lääkeaineita käsitteleviin julkaisuihin, joita Suomessa hammaslääkäri voi määrätä työssään. Tulokset: Tutkielmassa pohditaan tupakkavieroituksen ei-farmakologisten ja farmakologisten apukeinojen mahdollisuuksia hammaslääkärin työssä. Vieroituslääkkeiden tehokkuuden ja käyttöperiaatteiden lisäksi mielenkiinnon kohteena ovat myös lääkeaineiden turvallisuus ja vastaaiheet sekä tiettyjen erityisryhmien tupakkavieroitushoidon erityispiirteet. Tutkielman osana raportoidaan myös tuoreen Hammaslääkärit ja tupakka 2015 tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia. Johtopäätökset: Tupakointi ja tupakkasairaudet ovat merkittäviä kansanterveydellisiä ongelmia. Hammaslääkärillä on toimenkuvan ja läheisen potilaskontaktiaseman vuoksi hyvät edellytykset vaikuttaa potilaiden terveyskäyttäytymiseen. Pään ja kaulan alueen sairauksien ehkäisyn ja hoitomahdollisuuksien tunteminen on tärkeä osa hammaslääkärin ammattipätevyyttä. Tupakkavieroitushoidon indikaatiot, kontraindikaatiot, periaatteet ja mahdollisuudet ovat tärkeitä asioita, joita hammaslääkärin täytyy vastaanottotyössään tuntea. Suomessa hammaslääkäreiden antama tupakkavieroitus on tuoreimman kyselytutkimuksen perusteella enimmäkseen informoivaa terveysvalistustyötä, mutta käytännön tukitoimet ja tupakkavieroituksen farmakologiset apukeinot jäävät suurimmaksi osaksi hyödyntämättä. Käypä hoito suositukseen tutustuminen ja syvällisempi perehtyminen tupakkavieroitukseen näyttäisivät olevan aiheellisia hammaslääkäreiden koulutuksessa.

Lähtökohdat Maailmalla on osoitettu, että koneoppiminen on oiva työkalu tiedonhakuun suurista aineistoista. Se voi vähentää inhimillistä työtaakkaa ja mahdollistaa suuren aineiston analysoinnin. Yhdistettynä luonnollisen kielen prosessoinnin (NLP) tekniikoihin voidaan hyödyntää strukturoimaton data potilasasiakirjoista. Halusimme tutkimuksessamme osoittaa koneoppimisen toimivuuden suomalaisessa aineistossa. Menetelmät Haimme leikkauspotilaiden tupakointilauseita potilasasiakirjoista tietyillä hakusanoilla HUS tietoaltaasta. Pieni otos lauseista luokiteltiin tupakointistatuksen mukaan koneoppimismallin opetukseen ja testaamiseen. Opetusdatan ja koneoppimisalgoritmin avulla rakennettiin luokittelija, joka luokitteli loput lauseet eri ryhmiin tupakointistatuksen mukaisesti. Tulokset Luokittelijan tarkkuudeksi saatiin 85.8 %. Etenkin tupakoimattomia pystyttiin mallin avulla poimimaan lauseista kiitettävällä tarkkuudella. Myös tupakoitsijoiden ja entisten tupakoitsijoiden F-arvot olivat hyvällä tasolla. Ryhmistä matalin F-arvo oli ei tiedossa oleva tupakointistatus -ryhmällä. Päätelmät Tulokset osoittavat, että koneoppimismalli soveltuu tiedonhakuun suuresta tekstiaineistosta. Sitä tullaan jatkossa käyttämään tutkimustyökaluna.

Autojen turvallisuus on kehittynyt runsaasti viimeisten vuosikymmenien aikana autojen turvatekniikan kehittymisen myötä. Turvallisuutta ovat lisänneet etenkin turvavyön sekä turvatyynyn kehittäminen. Vaikka onkin selvää, että turvatyynyjen käyttö säästää ihmishenkiä, niiden laukeamisen vaikutukset ja aiheuttamat vammat on kuitenkin otettava huomioon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää turvatyynyn vaikutus kasvovammojen syntyyn auto-onnettomuuksissa. Julkaisuja haettiin Pubmed- ja Scopus –tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja: maxillofacial, teeth, jaw, mandible, airbag, traffic accident, car accident, motorvehicle accident. Yhteensä 39 tutkimusta löydettiin, joista 15 hyväksyttiin kirjallisuuskatsauksen aineistoksi. Aineistona on käytetty myös Onnettomuustietoinstituutin (OTI) liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien kuolemaan johtaneiden tieliikenneonnettomuuksien vuosiraportteja Suomessa. Lisäksi yleistiedon lähteinä käytettiin lääketieteen kirjallisuutta ja julkaisuja. Potilaat, jotka eivät käyttäneet mitään turvalaitteita auto-onnettomuuksissa kärsivät kasvomurtumista yleisemmin kuin muut ryhmät. Kasvomurtumia oli niillä potilailla vähemmän, jotka käyttivät onnettomuustilanteessa turvavyötä yhdessä turvatyynyn kanssa, verrattuna niihin potilaisiin, jotka käyttivät turvavyötä tai -tyynyä yksinään. Turvatyynyn käyttö myös vähensi kasvomurtuman todennäköisyyttä verrattuna siihen, että käytössä ei ollut mitään turvalaitetta. Lisäksi kuljettajilla, joilla oli käytössä turvatyyny, oli alhaisempi todennäköisyys kärsiä vakavista sairaalahoitoa vaativista kasvovammoista verrattuna kuljettajiin, joilla ei ollut turvatyynyä käytössä. Turvatyyny yhdessä turvavyön kanssa käytettynä vähensi kasvovammojen todennäköisyyttä auto-onnettomuuksissa. Tutkimustulokset pelkästään turvatyynyn käytöstä ainoana turvalaitteena olivat ristiriitaisia. Turvatyyny yksinään vähensi vakavien kasvovammojen määrää auto-onnettomuuksissa, mutta sen käyttö lisäsi lievempien, kuten kasvojen ihon hankaus- ja palovammojen määrää. Tutkimuksen kirjoittamisen lähteenä käytetyt julkaisut olivat keskimäärin melko vanhoista aineistoista, joka vaikeutti nykyaikaisempien autojen turvatyynyjen turvallisuuden arviointia.

Vakavat tapaturmat ovat merkittävä menoerä yhteiskunnalle ja aiheuttavat neljänneksi eniten kuolemia Suomessa. Viime vuosikymmenen aikana on julkaistu yksittäisiä tutkimuksia, joissa rintakehävammoihin liittyvän kuolleisuuden on todettu olevan aiempaa vähäisempää. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää tylpällä vammamekanismilla syntyvän ilmarinnan, paineilmarinnan, veririnnan, veri-ilmarinnan, sekä keuhkon parenkyymivamman vaikutusta potilaan kuolleisuuteen ja sairaalassa käytettyjen resurssien määrään. Tutkimusaineistona käytettiin korkealaatuista Helsingin Traumarekisteriä, josta haettiin kaikki potilaat ilmarinta-, veririnta-, veri-ilmarinta-, ja muu keuhkovamma -diagnoosilla vuosien 2006–2022 väliltä. Tutkimusaineistosta poissuljettiin kaikki potilaat, joilla oli vakava aivovamma, lapsipotilaat, palovammapotilaat sekä terävällä vammamekanismilla loukkaantuneet. Tutkimukseen rajautui yhteensä 1237 potilasta, joista ilmarinta oli 540:llä, painelimarinta 61:llä, veririnta 142:lla, veri-ilmarinta 359:llä, keuhkokontuusio 715:llä ja keuhkorepeämä 182:lla. Koko tutkimusaineiston kuolleisuus oli 2,7 % (N=34), ja vammaspesifi kuolleisuus oli 1,5 % - 8,2 %. Kuolleisuus oli korkein potilailla, joilla oli paineilmarinta tai vakava keuhkolaseraatio. Tylppien rintakehävammojen aiheuttama kuolleisuus oli kirjallisuutta matalampi Helsingin traumarekisteriaineistossa. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka kuolleisuus olikin varsin maltillista, merkittävälle osalla näyttäisi jäävän normaalia elämää rajoittava pysyvä haitta. Tutkimuksessa havaittiin, että vammakuorman kasvaessa sairaalassaoloaika, tehohoitoaika, sekä aika hengityskoneessa pitkittyivät (p<0,001 kussakin). Leikkaustoimenpiteiden havaittiin myös lisääntyvän vammakuorman noustessa, mutta sijoittuivat vain harvakseltaan (5,3 %) rintakehän alueelle. Valtaosalle potilaista rintakehän alueen vamman hoidoksi riitti pleuradreeni. Vertailtaessa kuolleita selviytyjiin havaittiin, että kuolleet potilaat olivat merkittävästi vanhempia ja heillä oli sairaalaan tullessa useimmin merkkejä merkittävästä verenvuodosta ja hapenpuutteesta, minkä lisäksi heidän systolinen verenpaineensa ja ruumiinlämpönsä olivat alhaisemmat.