Browsing by discipline "Anaesthesiology and Intensive Care Medicine"

Liberal use of oxygen after brain insults remains controversial. We studied whether high arterial oxygen tension (PaO2) is associated with decreased long-term survival in patients with spontaneous intracerebral hemorrhage (ICH) treated in the intensive care unit (ICU). Adult patients treated for ICH in Finnish ICUs in 2003-2012 were included in the study. Patients were divided into high (>150mmHg), intermediate (97.5-150mmHg), and low (<97.5mmHg) PaO2 groups according to the lowest measured PaO2/FiO2-ratio during the first 24 hours after ICU admission. In univariate analysis, patients in the high PaO2 group had a significantly increased risk of six-month death compared with the low group (OR 1.82; 95%CI,1.36–2.42;p<0.001), but this statistically significant relation was lost after controlling for case mix in multivariate analysis (OR 1.10; 95%CI,0.76–1.60;p=0.598). No significant relation between PaO2 levels and long-term mortality was found. The clinical role of hyperoxemia in ICU-treated ICH patients remains controversial and warrants further studies.

Mål: Syftet med studien var att kartlägga behovet av akuta ambulanstjänster förorsakade av diabetes inom HUCS Peijas sjukvårdsområde under året 2012, att undersöka hur ofta patienten kunde lämnas hemma efter behandling och hur många patienter som behövde ambulanstjänster på nytt inom en tid på 4 veckor. Metoder: Denna studie är en retrospektiv, deskriptiv studie baserad på ambulans- och sjukhusjournaler. Alla fall som var kategoriserade som störning av sockerbalansen i HUCS Peijas sjukvårdsområde under året 2012 samlades in och analyserades ifall patienten hade hypo- eller hyperglykemi vid ankomst av akutvårdspersonalen. Resultat: Materialet utgjordes av 146 ambulansuppdrag. Antalet patienter totalt var 94. Hypoglykemi var den vanligaste orsaken till behov av ambulanstjänst med 130 uppdragorsakade av 79 patienter. Av dessa uppdrag orsakades 50,8% av 15patienter med 2 eller fler hypoglykemiepisoder. I 16 uppdrag hade patienten hyperglykemi och 4 av fallen hade ketoacidos. Av patienter som lämnades hemma efter behandling fick 10,9% återfall inom 4 veckors tid. 2 patienter fick återfall inom 24 h efter behandling. Slutsats: En stor del av hypoglykemierna inom akutvården uppstår hos en liten mängd patienter med relapser. Dessa patienter borde beaktas i protokollen för behandling av hypoglykemi.

Epiduraalianalgesiaa käytetään runsaasti kolorektaalikirurgiassa, sillä sen on ajateltu nopeuttavan potilaan toipumista. Laparoskooppisten leikkausmenetelmien kehittyminen sekä erilaisten ERAS-protokollien hyödyntäminen on vähentänyt potilaiden kokemaa postoperatiivista kipua ja lyhentänyt sairaalahoidon kestoa. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään epiduraalianalgesian hyötyjä aikuispotilaiden kivunhoidossa laparoskooppisen kolorektaalikirurgian yhteydessä. Katsaukseen on otettu mukaan yhdeksän satunnaistettua alkuperäistutkimusta vuosilta 1999–2015, jotka on valittu mukaan tietokantahaun perusteella sekä artikkeleihin tutustumisen jälkeen. Tutkimuksista saatujen tulosten perusteella epiduraalianalgesia tarjoaa tehokkaan kivunlievityksen, mutta ei lyhennä sairaalahoidon kestoa. Sen haitat, kuten hypotensio ja virtsaretentio, voivat jopa hidastaa potilaan toipumista. Leikkausmenetelmien muuttuessa vähemmän kajoaviksi epiduraalianalgesian hyödyt voivat jäädä vähäisiksi, jolloin muilla kivunhoitomenetelmillä voidaan päästä yhtä hyviin tuloksiin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Meilahden sairaalassa tehdään tuhansia päivystysleikkauksia vuosittain. Meilahden leikkausosaston kiireellisyysluokitukseen tuli 1.1.2016 sairaalan ohjausryhmän päätöksellä uusi luokka, violetti, ilmaisemaan hätäleikkausta. Kansainvälisten ja sairaalan sisäisten ohjeistusten perusteella hätäleikkauksia suositellaan tehtäväksi potilaille, joilla on vuotosokki. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Meilahdessa vuonna 2016 neljän ensimmäisen kuukauden aikana tehtyjen hätäleikkausten ja hätäleikattujen potilaiden tiedot. Hätäleikattuja potilaita oli tarkastelujakson aikana yhteensä 79. Hätäleikkaukseen johtaneissa diagnooseissa ja tehdyissä toimenpiteissä oli runsaasti vaihtelua. Tutkimuksen perusteella yleisimmät hätätoimenpiteeseen johtaneet diagnoosit olivat toimenpiteiden vuotokomplikaatiot (16,7%) sekä repeytynyt vatsa-aortan aneurysma (9,0%). Tutkimuksen perusteella potilaat, joille hätätoimenpide Meilahden sairaalassa tehdään, ovat pääsääntöisesti vakavasti sairaita ja tarvitsevat toimenpiteen jälkeen runsaasti tehohoitoa. Sairaalakuolleisuus hätätoimenpiteiden jälkeen on tämän tutkimuksen perusteella huomattava.

Myrkytyspotilaat ovat yleinen ensihoitoa kuormittava potilasryhmä. Lääkärihelikopteriyksikön saamien myrkytystehtävien määrässä on tapahtunut merkittävää kasvua ja yksikön henkilöstön keskuudessa oli tuntuma, että potilaat ovat aiempaa huonommassa tilassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää myrkytystapausten lisääntymisen taustoja ja myrkytyspotilaiden kliinistä tilaa. Lisäksi tarkoitus oli selvittää nykyhoitomuotojen tehoa rasvaliukoisten lääkeaineiden aiheuttamissa myrkytyksissä ja selvittää onko rasvaemulsiolle mahdollista käyttöaihetta näiden potilaiden piirissä. Tutkimus oli retrospektiivinen pitkittäinen havainnoiva tutkimus yksikön vuosien 2008–2012 aikana kohtaamista myrkytyspotilaista Uudenmaan alueella pois lukien Helsinki. Aineisto kerättiin ensihoito- ja sairaskertomuksista. Minkään tietyn lääkeaineen aiheuttamien myrkytysten suhteellisessa osuudessa ei todettu kasvua. Potilaiden tila ei myöskään vaikuttaisi olevan huonompi kuin aiemmin. Itse asiassa ensihoidossa intuboitujen potilaiden osuus putosi 89,3 %:sta 47,5 %:n. Potilaiden lyhytaikainen ennuste myrkytyksessä on hyvä. Ensihoidossa kuoli vain kolme potilasta ja hoitojakson kokonaiskuolleisuus oli 4,8 %. Ensihoidossa epävakaaksi potilaista jäi ainoastaan 6,3 % ja näistä vain neljä tapausta oli rasvaliukoisten aineiden aiheuttamia, joten rasvaemulsion käytölle ei liene tarvetta. Tutkimuksessa ei löydetty syytä lisääntyneille tehtävämäärille.

HIPEC-hoitoa käytetään sytoreduktiivisen kirurgian yhteydessä potilaille, joilla on peritoneaalinen karsinoosi. Nestehoito on haastavaa pitkän leikkauksen, runsaiden nesteiden menetysten ja hypertermisen intraperitoneaalisen sytostaattihuuhtelun vuoksi. Tietoa optimaalisesta nestehoidosta on niukasti. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu retrospektiivisesti miten vuosina 2014-2016 hoidettujen 59 HIPEC-potilaan nestehoito on toteutettu, kuinka nopeaa heidän toipumisensa leikkauksen jälkeen on ollut sekä mitkä asiat ovat vaikuttaneet toipumiseen. Tämän tutkimuksen perusteella maltillinen leikkauksen jälkeinen positiivinen nestetasapaino johti lyhyempään tehohoitoon kuin runsaampi nesteytys. Syövän levinneisyydellä (PCI) oli vahva yhteys sekä tehohoidon että vuodeosastohoidon pituuteen. Nesteytys ja diureesin ylläpito oli kyetty toteuttamaan sairaalan ohjeistuksen mukaisesti. Potilailla on askiteksen määrän, syövän levinneisyyden ym. tekijöiden vuoksi lähtökohtaisesti hyvin erilaiset tarpeet nestehoidolle, joten yhtenäisiä nestehoidon ohjeita ei näin pienestä aineistosta kyetä muodostamaan.

Tutkimus on ns. toiminnankehittämisprojekti, joka selvittää Meilahden päivystyspotilaiden hoidonrajauskäytäntöjä. Lisäksi se pyrkii pohtimaan miksi hoidonrajausten kysyminen potilailta on niin harvinaista ja haastavaa. Tutkimus ottaa myös kantaa huonokuntoisimpien potilaiden hoidonrajausten olemassaoloon ja niiden optimaaliseen tekohetkeen. Aineiston muodostavat Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikan satunnaisotoksena valitut 501 potilasta. Tutkimukseen on otettu potilaita, jotka ovat saapuneet sekä arkipäivinä että viikonlopun päivinä lokakuu-joulukuu 2015 välisenä aikana. Potilaista 52 % on miehiä, ja aineiston keski-ikä on n. 55 vuotta. Päivystyspoliklinikan hoitajat kysyvät alkuhaastattelussa tarvittavat esitiedot ja kirjaavat ne Clinisoft-ohjelmaan. Clinisoftiin kirjataan myös erikoisala sekä päivystyksen tutkimukset ja toimenpiteet. Clinisoft-ohjelmaan lisättiin syyskuussa 2015 oma kohta hoitotahdolle ja verensiirroille. Kirjausvaiheessa potilaat luokiteltiin anestesiologiassa käytetyn ASA-luokituksen mukaan viiteen ryhmään. Kokonaisaineistosta poimittiin 66 huonokuntoista potilasta ASA IV-V luokkiin. Tästä ryhmästä Miranda-potilastietojärjestelmän jälkitar-kastelun perusteella karsittiin pois 18 potilasta (muutettiin ASA-luokitus IV luokkaan III) Clinisoftin puutteellisten tietojen, lievän taudinkuvan tai hyvän yleisvoinnin ja ennusteen vuoksi. Jäljelle jääneiden 48 potilaan asiakirjoista tutkittiin jatkohoitoa sekä hoidonrajauksia ja niiden tekotapaa ja –hetkeä. Vain kahdelle potilaalle kokonaistotoksesta (N = 501) oli tehty merkintä hoitotahdon kysymisestä Clinisoftin perusteella. ASA IV-V-luokkiin kuuluviksi katsottujen ryhmässä hoidonrajauksia oli jälkitarkasteluvaiheessa 29 potilaalla. Vuodeosastolle ryhmän potilaista otettiin 41/48. Leikkauksia tehtiin seitsemälle ja muita invasiivisia toimenpiteitä kuudelle potilaalle. Yleisin hoidonrajaus on DNAR-päätös. Hoitotahto/hoitotestamentti löytyy ryhmästä potilastietojärjestelmän mukaan vain kahdelta potilaalta. Ennen tutkimukseen liittyvää päivystyskäyntiä DNAR-päätös oli nähtävillä vain 11/48 potilaalla ja 2-4 kuukauden tarkastelujakson jälkeen se on nähtävillä 29 potilaalla. Kyseisistä potilaista 11 oli palliatiivisessa hoitolinjassa ennen tutkimukseen liittyvää päivystyskäyntiä ja neljälle palliatiivinen hoitolinja valittiin myöhemmin. ASA IV-V potilaiden ryhmästä tarkasteluvaiheessa helmikuussa 2016 oli kuollut 17 potilasta (35,4 %). Vuodeosastolle otettiin 25 epästabiilia potilasta ilman määritettyjä hoidonrajauksia sisäänottohetkellä. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että DNAR-päätöksiä ja muita hoidonrajauspäätöksiä tehdään vasta potilaan perussairauden edettyä terminaalivaiheeseen. Potilaiden itselaatimat hoitotahdot ovat väestössä hyvin harvinaisia eikä näistä ilmeisesti keskustella riittävästi eikä riittävän ajoissa.

Background: Fluid therapy is required to maintain the perfusion to donor organs. Recent reviews on the choices of fluids have emphasized the safety of using crystalloids, as opposed to fluid therapy with colloids, which has been reported either unequivocal or potentially harmful in a number of studies on various patient populations. We aimed to analyze if the type of fluids given to donors is connected with the outcome of kidney transplantation. Methods: A total of 100 consecutive brain-dead multi-organ donors and the respective 181 kidney recipients were studied retrospectively. Data concerning donor fluid therapy, the characteristics of the donors and the recipients, and the outcome after kidney transplantation were extracted from organ retrieval and patient records. Cases with early graft function (EGF) were compared to cases with delayed graft function (DGF). Results: The donor had received both crystalloids and colloids in most cases (84 %). Fluid therapy with crystalloids alone was more common among the 40 recipients with delayed graft function (30 %) than the 103 recipients with early graft function (11 %) (P=0.005). Donor age, time on dialysis before transplantation and donor fluid therapy with crystalloids alone were independent risk factors for delayed graft function in multivariate analysis. Conclusion: Our results suggest that donor fluid therapy including colloids could be beneficial instead of harmful when compared to treatment with crystalloids alone. This finding needs to be evaluated in prospective studies.

Petidiini ja oksikodoni ovat vahvoja kipulääkkeitä eli opioideja. Niitä käytetään synnytyskivun hoidossa pääasiassa synnytyksen alkuvaiheessa. Haittavaikutuksista yleisimpiä ovat pahoinvointi, huimaus, ummetus ja uneliaisuus. Suurin osa synnyttäjistä kokee synnytyskivun sietämättömänä tai voimakkaana. Kivun voimakkuutta voidaan kuvata VAS-janan (visual analogue scale) avulla. Siinä kivun voimakkuus merkitään 100 millimetriä pitkälle janalle, jonka toinen ääripää edustaa täysin kivutonta tilannetta (VAS 0 mm) ja toinen ääripää kovinta kuviteltavissa olevaa kipua (VAS 100 mm). Raskauden aikana tapahtuu monia fysiologisia muutoksia, jotka vaikuttavat systeemisten opioidien farmakokinetiikkaan. Tähän mennessä on tehty vain vähän tutkimuksia petidiinin ja oksikodonin vaikutusajasta raskaana olevilla naisilla. Tämän tutkimuksen avulla saadaan alustavaa lisätietoa siitä, kuinka lyhyillä annosväleillä näitä opioideja voidaan antaa synnytyksen alkuvaiheen kivunlievityksessä. Tutkimus tehtiin kyselylomakkeiden ja SPSS-analysointiohjelman avulla. Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että perinteisesti käytetyllä petidiinillä saattaa olla pidempi vaikutusaika kuin oksikodonilla. Tulosten perusteella on myös mahdollista, että VAS-lasku on suurempi oksikodonilla kuin petidiinillä. Lisäksi opioidien haittavaikutusprofiili näyttäisi olevan raskaana olevilla samankaltainen kuin muulla väestöllä. Pienen otoksen ja suurten keskihajontojen vuoksi suoria johtopäätöksiä näiden tutkimustulosten perusteella ei voida tehdä. Tulokset antavat kuitenkin arvokasta lisätietoa systeemisten opioidien käytöstä ensisynnyttäjillä. Samankaltaisia tutkimuksia tarvitaan lisää, jotta systeemisiä opioideja pystytään jatkossa käyttämään tällä potilasryhmällä mahdollisimman turvallisesti ja tehokkaasti.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vuonna 2015 HYKS-alueen leikkausosastostoilla anestesian aikana tapahtuneiden äkillisten yliherkkyysreaktioiden eli anafylaksioiden yleisyyttä, aiheuttajia, oireita sekä hoitoa. Lisäksi kirjallisuuden avulla perehdyttiin anafylaksian syntymekanismeihin, tunnistamiseen ja hoitosuosituksiin. Aineistoon potilaat valittiin Opera-potilastietojärjestelmään tehtyjen poikkeamailmoituksien perusteella. Potilaiden (n=30) sairauskertomustiedot käytiin läpi Uranus-potilastietojärjestelmästä. Varsinaisia yliherkkyysreaktioita löytyi kolmetoista, joista kahdeksan täytti anafylaksian kriteerit. Loput viisi potilasta oli saanut luonteeltaan epäselväksi jääneen yliherkkyysreaktion. Varsinaisen tarkastelun ulkopuolelle jääneistä potilaista seitsemän sairauskertomustiedoista ei löytynyt lainkaan tietoja anestesiapoikkeamasta ja kymmenen kohdalla poikkeaman syynä oli jokin muu kuin yliherkkyysreaktio. Tässä aineistossa yliherkkyysreaktioiden yleisyys oli pienempi kuin kirjallisuussa esiintyvät luvut. Reaktioita aiheuttivat etenkin kefuroksiimi, rokuroni sekä siniväri. Hoitosuosituksissa ensisijaisesti suositeltavaa adrenaliinia sai vain 33 % potilaista. Eniten hoidossa käytettiin glukokortikoideja ja niitä sai 89 % potilaista. Reaktion jälkeen allergiatesteissä kävi vain kaksi potilasta ja molemmat olivat saaneet testeissä positiiviset tulokset. Kahdella yliherkkyysreaktion saaneella potilaalla riskitietomerkinnät puuttuivat kokonaan. Tutkielmassa tuli esille lisäkoulutuksen tarve etenkin yliherkkyysreaktioiden tunnistamisen ja hoidon osalta. Asianmukaisen akuutin hoidon ja jatkohoidon toteutumiseksi kaikissa toimipaikoissa tulisi olla selkeät ohjeistukset anafylaksian välittömästä hoidosta, allergiatestaukseen lähettämisestä sekä riskitietomerkintöjen kirjauksesta. Rutiinia reaktion tunnistamiseen ja hoitoon saisi esimerkiksi ottamalla anafylaksiatapauksen osaksi leikkausosastojen säännöllistä elvytysharjoittelua. Tutkielmasta on julkaistu abstrakti Finnanest-lehdessä 4/2016 ja pidetty vapaa esitys Operatiivisilla päivillä 2016.