Browsing by Title

Tässä työssä arvioidaan kenttätutkimusaineiston hyödyntämisen etuja käyttöliittymäsuunnittelussa. Tulokset perustuvat kahden samasta ohjelmasta eri tavalla suunnitellun käyttöliittymän arviointiin. Käytettävissä on aikaisemmin suunniteltu käyttöliittymä ja tässä työssä suunniteltava uusi käyttöliittymä, jonka suunnittelussa hyödynnetään kenttätutkimuksesta saatua aineistoa. Aluksi tässä työssä käydään läpi kenttätutkimuksen perusteet, tehdään suunnitelma kenttätutkimuksesta ja käydään tekemässä käyttäjien työtiloissa kenttätutkimusta kontekstuaalisen haastattelun menetelmän mukaisesti. Seuraavaksi käydään läpi käyttöliittymäsuunnittelun teoriaa, esitellään tässä työssä käytettävä GDDsuunnittelumenetelmä ja tehdään sen tarvitsemat tavoitepohjaiset käyttötapaukset kenttätutkimusaineiston pohjalta. Tämän jälkeen simuloidaan uusi käyttöliittymä käyttäen ainoastaan kenttätutkimuksesta saatua aineistoa. Lopuksi simuloitua ja aiemmin suunniteltua käyttöliittymää arvioidaan oikeilla käyttäjillä läpikäyntipalavereissa ja analysoidaan tulokset. Tuloksissa osoitetaan miten todellisten käyttötilanteiden simulointi tuottaa erilaisia käyttöliittymäratkaisuja verrattuna toimintojen toteuttamiseen. Käyttöliittymäratkaisujen ongelmien pohjalta todetaan, että on hyvin tärkeää ymmärtää käyttäjien todellinen työprosessi. Pelkästään kaikkien tarpeellisten toimintojen toteuttaminen ei takaa hyvää käyttöliittymää. On tärkeää miten toiminnot ja tietosisältö on aseteltu käyttöliittymään. Simuloinnissa ne suunnitellaan käyttöliittymään käyttäjien työn kannalta paremmassa järjestyksessä. Tämä nopeuttaa käyttäjien työskentelyä ja parantaa opittavuutta, koska tietoa ja toiminnallisuutta ei tarvitse etsiä käyttöliittymästä. Tekstin lopussa arvioidaan tässä työssä käytettyjen menetelmien soveltamista käytäntöön käyttöliittymäsuunnitteluprosessiin käytetyn ajan ja läpikäyntipalaverien analyysin perusteella.

Ryhmäteorian eräänä päämääränä voidaan pitää äärellisten ryhmien löytämistä. Tässä tutkielmassa esittelen kaikki ryhmät aina kertalukuun 15 asti. Lisäksi osoitan, ettei muita korkeintaan kertalukua 15 olevia ryhmiä ole mahdollista löytyä. Algebran näkökulmasta ryhmät ovat samoja, jos niissä on täsmälleen samanlainen rakenne, vaikka niissä olisikin eri alkiot. Tällöin sanotaan, että ryhmät ovat isomorfisia keskenään. Tutkielman sisältö voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa esittelen algebran keskeisimmät käsitteet, joitain esimerkkejä sekä hyödyllisiä lauseita ja korollaareja. Määränpääni saavuttamisen kannalta merkittävimmät lauseet, Lagrangen lauseen ja Sylowin lauseet, olen esittänyt omissa luvuissaan. Lagrangen lauseen mukaan aliryhmän kertaluku jakaa ryhmän kertaluvun. Toisaalta tästä seuraa, että myös ryhmän alkion kertaluku jakaa ryhmän kertaluvun. Tämän lauseen avulla voidaan päätellä, millaisia alkioita ryhmät voivat sisältää. Sylowin lauseet puolestaan kertovat millaisia aliryhmiä ryhmät sisältävät. Peter Sylow osoitti, että jokaista ryhmän kertaluvun tekijää kohti, joka on jokin alkuluvun potenssi, löytyy aliryhmä, jonka kertaluku on tämä alkuluvun potenssi. Sylowin lauseiden avulla voidaan päätellä esimerkiksi näiden aliryhmien lukumääriä. Diedriryhmät olen käsitellyt omassa luvussa, jossa esittelen myös symmetrisen ryhmän käsitteen. Tutkielman toinen puolisko keskittyy korkeintaan kertalukua 15 olevien ryhmien löytämiseen. Samalla tavalla käyttäytyvät kertaluvut on käsitelty samassa luvussa. Esimerkiksi kaikki ryhmät, joiden kertaluku on jokin alkuluku, ovat syklisiä eli yhden alkionsa virittämiä. Ryhmät joiden kertaluku on jonkin alkuluvun toinen potenssi käyttäytyvät keskenään samoin, kuten myös ryhmät, joiden kertaluku on 2p, kun p on jokin lukua kaksi suurempi alkuluku. Vaihdannaiset eli Abelin ryhmät voidaan löytää kaikkien kertalukujen tapauksessa helposti tutkielman ensimmäisessä osassa esittelemieni tulosten avulla. Epävaihdannaisten ryhmien tarkastelu on huomattavasti monimutkaisempaa. Tällaisten ryhmien aliryhmille ja alkioille voidaan löytää joitain ehtoja esimerkiksi Lagrangen lauseen ja Sylowien lauseiden avulla. Näin päästään usein käsiksi ryhmän virittäjäalkioihin ja sitä kautta johonkin konkreettiseen ryhmään. Tutkielman viimeisessä luvussa on vielä koottuna taulukkoon kaikki korkeintaan kertalukua 15 olevat ryhmät.

Tämä työ perustuu vuosina 1951–2000 toukokuusta syyskuuhun Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla kerättyyn piirtävän sademittarin aineistoon. Työssä esitellään sadantaan vaikuttavia tekijöitä Helsingin Kaisaniemessä ja pohditaan alueen ilmastollista edustavuutta. Työn pääpaino on aineiston laadun arvioinnissa ja Helsingin Kaisaniemen kesäsateiden ilmastollisten piirteiden kuvaamisessa mahdollisimman monipuolisesti. Piirtävän sademittarin digitalisoitu aineisto osoittautui laadultaan hyväksi, ja aineistosta laskettujen vuorokausisadesummien todettiin korreloivan hyvin saman mittausaseman sadekeräysastioiden vuorokausisadesummien kanssa. Sadannan piirteitä voidaan kuvata useilla tilastollisilla jakaumilla. Tässä työssä kahden eksponenttijakauman summa osoittautui parhaiten kuvaamaan sateen ja sateettomien jaksojen kestoja sekä sadetapahtumien sadesummia. Sateen intensiteetin ääriarvot sovitettiin yleistettyyn ääriarvojakaumaan, ja jaksomaksimimenetelmällä rankoille sateille laskettiin toistumisaikoja. Tulokseksi saatiin, että Helsingin Kaisaniemessä sataa kerran 50 vuodessa 1.78 mm/min 10 minuutin ajan, 1.53 mm/min 15 minuutin ajan, 0.95 mm/min 30 minuutin ajan ja 0.52 mm/min 60 minuutin ajan. 56 hetkellisesti rankimmasta sateesta muodostettu sateen teoreettinen ajallinen muoto on lähes symmetrinen rankimman hetken suhteen, mutta yksittäisten rankkojen sateiden ajallisen muodon todettiin vaihtelevan paljon. Tämän työn tulosten perusteella voidaan todeta, että toukokuussa sateet ovat Helsingin Kaisaniemessä intensiteetiltään heikkoja ja pitkäkestoisia. Kesäkuussa konvektiiviset sateet yleistyvät etenkin iltapäivällä. Heinäkuussa ja elokuussa sateet ovat rankkoja ja lyhytkestoisia, ja elokuussa sademäärän sekä intensiteetin vuorokausivaihtelu on suurimmillaan. Syyskuussa sateen osuus kokonaisajasta on kesäkuukausista suurin ja intensiteetin vuorokausivaihtelu on vähäistä. Meri vaikuttaa Helsingin Kaisaniemen sateisiin etenkin alkukesällä. Kaupungin kasvun vaikutuksia ei tuloksista voitu erottaa. Vuosikymmenten välillä esiintyy suuria eroja etenkin sadetapahtumien kestossa ja lukumäärässä, mutta selviä merkkejä ilmastonmuutoksesta ei löytynyt. Helsingin Kaisaniemessä sataa kesällä keskimäärin 4.5 % kokonaisajasta. Yksi sadetapahtuma kestää keskimäärin 60 minuuttia ja sateeton jakso keskimäärin 21 tuntia. Sateen intensiteetti on koko kesän aikana keskimäärin 0.020 mm/min.

The last few decades have been the warmest since the beginning of meteorological measurements, and the mean temperatures are expected to increase at least a further 1.1 K by the end of the 21st century. Temperature is the main influencing factor of the life conditions of the alpine plants and climate warming is estimated to be higher than average in the alpine areas of the mountain ranges. Also the precipitation and snow cover occurrence and timing will change in the future. The aim of this study was to investigate the observed changes of the vegetation of the high areas of the Alps during the recent decades and the responses of the vascular plants to changing growth conditions, as well as researchers' estimates for the fate of the alpine plants in the future, as the climate change continues. This thesis was conducted as a literature review and the research data was phased out from scientific journals using various search criteria. The data consisted of 12 reports which pertained alpine vascular plants and their responses to climate change impacts, and were performed in the Central Eastern Alps or Swiss Central Alps. The method used was qualitative metasummary, where abstracted findings were formatted from the relevant discoveries and conclusions of each study. To assess the relative magnitude of the abstracted findings, as well as the similarities of the results of different reports, frequency effect sizes were calculated. In addition, abstracted findings were used to assess the intensity of each report in relation to the research questions. The most frequent abstracted findings stated that the observed changes of the vegetation have been small (75% of the reports) and the species richness has increased (67% of the reports). For example, the upward migration of the plants, the lower altitudinal index of increased species and species-specific responses of the plants to the climate change were mentioned in every other article. Two reports with the strongest intensity effect size were Pauli et al. (2007) and Cannone & Pignatti (2014), which both contributed the changes of the species richness and plant communities in relation to the climate warming. It was discovered that the future of the alpine vegetation is partly contradictory: alpine areas were found to be susceptible and the climate change threatens them greatly (25 % of the reports), but many potentially variable factors were found to have only minor effects on the alpine plants (25 % of the reports). The current alpine and nival species were estimated to disappear – or at least suffer – due to the invasion of species from lower altitudes (42 % of the reports), and especially the cold-adapted species were predicted to decrease, as a result of the loss of the suitable habitats (33% of the reports). The final fate of the species was found to be dependent on their capacity of persistence and adaptation, and their seed bank (42 % of the reports).

The Karoo large igneous province is situated in southern Africa, Antarctica and Falkland islands and its formation has been connected to the break-up of Gondwana supercontinent. According to previous studies the formation of the Karoo LIP happened during a short period of time, ca. 182 Ma. There have been found also older volcanic rocks from Antarctica (ca. 189 Ma). In this study the felsic volcanic rocks from central Mosambique were dated using the U-Pb zircon method. Zircons from four samples were analyzed using Secondary Ion Mass Spectrometry. The weighted U-Pb ages of the samples are between 182-186 Ma and it was possible to distinguish zircon populations of different ages. The ages of the populations were ca.189–190 Ma, ca. 184–185 Ma and ca. 181–182 Ma. There were also inherited zircons in two samples (385–903 Ma, 2680–2760 Ma and 1950–2450 Ma). From the age results it is possible to conclude that at ca. 188–189 Ma there was crystallizing melt in the magma chamber. At ca. 184–185 Ma and ca. 181–182 Ma more melt was separated from the crystal mush. Of the same samples Lu-Hf isotope composition was also analyzed using Laser Ablation Inductively Couples Mass Spectrometry. From the εHf values of the samples it is possible to conclude that the parental material of the felsic volcanic rocks of central Mozambique was a partial melt of the felsic crust rather than fractional crystallization of Karoo basalts.

Joissain käyttökohteissa havaintoaineistoon sovitettavan jakauman hännän paksuuden valinta ei ole täysin suoraviivaista. Jakauman valinta tulee kuitenkin aina perustella jollain tavalla. Kirjallisuudessa alustavan arvion luomiseksi on ehdotettu keskiylitysfunktioiden hyödyntämistä. Keskiylitysfunktiot pohjautuvat vakuutus- ja finanssimatemaattisissa sovelluksissa käytettyihin odotettu tappio -riskimittoihin, joita hyödynnetään sijoitussalkkujen riskillisyyden mittaamisessa. Keskiylitysfunktioiden kuvaajien pohjalta voidaan mallintamiseen valita alustavasti joko kevyt- tai paksuhäntäinen jakauma. Tutkielman tavoitteena on esitellä lukijalle miten keskiylitysfunktioita voidaan käyttää jakauman hännän tyypin määräämisessä ja mihin matemaattiseen teoriaan keskiylitysfunktioiden käyttö pohjautuu. Tämän lisäksi esitetään keskiylitysfunktioiden ominaisuuksia ja niiden käyttöä tilastollisissa mallinnustilanteissa esimerkkejä hyödyntäen. Tutkielman toisessa luvussa esitetään todennäköisyysteorian perusteisiin kuuluvia määritelmiä ja tutkielmassa käytettäviä merkintätapoja. Kolmannessa luvussa esitetään todistuksitta tutkielmassa tarvittavan ääriarvoteorian lauseita ja määritelmiä, joiden päälle keskiylitysfunktioiden käyttämä teoria myöhemmin pohjautuu. Tutkielman neljännessä luvussa keskiylitysfunktiolle esitetään analyyttinen määritelmä ja lasketaan tämän lisäksi joillekin tunnetuille jakaumille keskiylitysfunktion analyyttinen esitysmuoto. Analyyttista määritelmää hyödyntäen todistetaan propositio, joka kertoo millaisia ominaisuuksia keskiylitysfunktiolla on mielivaltaisella epänegatiivisella jakaumalla. Neljännessä luvussa todistetaan myös että jakauman häntäfunktio voidaan esittää keskiylitysfunktioita käyttämällä ja esitetään kaksi riskienhallinnassa usein käytettyä tapaa havainnollistaa tappioiden vakavuutta: VaR-luku ja odotettu tappio. Tutkielman viidennessä luvussa syvennytään vakuutus- ja finanssimatemaattisissa sovelluksissa esiintyvien paksuhäntäisten satunnaismuuttujien maailmaan. Luvun lopuksi esitetään tutkielmassa tehtyjen huomioiden sekä kirjallisuuden pohjalta yhteenveto keskiylitysfunktion käyttäytymisen ja jakauman hännän paksuuden välisestä yhteydestä. Tutkielman kuudennessa luvussa esitetään yhteenveto kirjallisuudessa esiintyvistä keskiylitysfunktioiden hyödyntämistavoista. Kirjallisuuskatsauksen muodossa pyritään esittämään lukijalle kattavasti miten keskiylitysfunktion kuvaajia voidaan havaintoaineiston pohjalta piirtää ja mitä piirretyistä kuvaajista voidaan lukea. Luvussa myös sovelletaan tutkielman tuloksia ja kirjallisuuden huomioita kahteen vakuutussovelluksissa kerättyyn aineistoon.

Kemialla ja sen opetuksella on tärkeä rooli kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Kestävän kehityksen kemian opetuksessa tulisi hyödyntää monipuolisia opetusmenetelmiä ja opetuksen tulisi olla monitieteellistä sekä kokonaisvaltaista. Kestävän kehityksen oppiminen tulisi integroida opiskelijoiden arkielämään, mutta nykyinen kemian ympäristöopetus jää usein yleiselle tasolle ja kaukaiseksi oppilaan arjesta, vaikka juuri arkiympäristöihin liittyvät aiheet motivoivat oppilaita kemian opiskeluun. Myöskään kokonaisvaltainen, kestävän kehityksen kaikki kolme ulottuvuutta huomioiva lähestymistapa ei aina toteudu opetuksessa, sillä kemianopettajat ovat selvästi keskittyneitä kestävän kehityksen ekologiseen puoleen. Opettajilla ja heidän ohjaajillaan ei myöskään aina ole riittävää tietotaitoa opettaa kestävää kehitystä. Kemian opetuksen uudistaminen on hyvä aloittaa opettajankoulutuksen innovaatioista, sillä opettajat ovat tärkeimpiä vaikuttajia opetuskäytäntöjen muutoksessa kohti kestävää kehitystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten Helsingin yliopiston kemian osaston kemian opettajankoulutusyksikön kevään 2015 kurssien suorittaminen vaikutti opiskelijoiden kiinnostukseen oppia kestävän kehityksen opettamisesta oppilaille ja siihen, mitä kestävän kehityksen aiheita he aikovat käsitellä omassa tulevassa opetuksessaan. Samalla tutkimuksessa haettiin myös vastausta siihen, minkä osa-alueiden opetusta olisi parannettava. Tutkimuksen kohteena oli 34 kemian opettajankoulutusyksikön opiskelijaa. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin kyselylomakkeilla. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto analysoitiin kuvailevan tilastoanalyysin avulla ja kvalitatiivinen aineisto laadullisen sisällönanalyysin menetelmin aineistolähtöisesti ja teoriaohjaavasti. Aineistolähtöisesti muodostettujen luokkien analysointia jatkettiin vielä kvantifioimalla aineisto. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kurssien suorittaminen on lisännyt opiskelijoiden kiinnostusta oppia kestävän kehityksen opettamisesta oppilaille, mutta vähiten kiinnostuneiden opiskelijoiden kiinnostusta ei ole onnistuttu tukemaan. Kurssien suorittaminen on tuonut lisää huomiota kestävän kehityksen sosiaaliseen puoleen sekä arkielämään liittyviin, ajankohtaisiin aiheisiin. Opiskelijat aikovat kurssien jälkeen käsitellä kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia opetuksessaan hieman monipuolisemmin, vaikkakin taloudellisesti kestävä kehitys jäi edelleen muita aiheita vähemmälle huomiolle. Opiskelijat mainitsivat vastauksissaan suurimman osan olennaisiksi listatuista kestävän kehityksen aiheista, joten näiden aiheiden opetusta voidaan pitää tältä osin onnistuneena, vaikkakin ekologiseen kestävyyteen liittyvät aiheet olivat painottuneet tässäkin eniten. Tutkimus antaa tietoa kemian opettajankoulutusyksikön kurssien vaikutuksista, ja tutkimustulosten perusteella kursseja voidaan kehittää entistä paremmin kestävän kehityksen huomioivaan ja opiskelijoiden kiinnostusta tukevaan suuntaan.

Chemistry plays an important role in making the future more sustainable and solving the global issues. The curricula, national and international educational strategies, research literature and Finnish chemical industry are all focusing on sustainable development. We need more environmentally literate chemists, chemistry teachers and students – future citizens, who solve the several environmental challenges that face the whole world. The main aim of this study was to design novel methods for teaching sustainable development in chemistry, using inquiry methods, to foster students' environmental literacy and positive attitudes towards chemistry. Sustainable development is linked to chemistry education through socio-scientific issues, e.g. life-cycle thinking and green chemistry. The theoretical problem-analysis of the design study investigated the approaches, which are of key importance for the study: sustainable development, green chemistry, the life-cycles of different products, environmental literacy, socio- scientific education, and inquiry-based learning. The empirical design phase answered the research questions: 1) What kind of inquiry-based life-cycle thinking promotes sustainable development in chemistry education? 2) How collaboratively developed design solution on life-cycle teaching affects students' environmental literacy and chemistry attitudes? The research was conducted in chemistry teachers' in-service training, where the topics were related to the study: sustainable development and chemistry, green chemistry, life-cycle analysis and thinking, environmental literacy, socio- scientific issues, and inquiry-based learning. There, novel methods for teaching inquiry-based life-cycle thinking in chemistry education were developed collaboratively. Chemistry knowledge was connected to the life-cycle of a product or material. The study focused on chemistry teachers' teaching concepts, the collaboratively developed design solution of those and the upper-secondary school students' perceptions. The collaborative design involved 21 chemistry teachers and two researchers, who analysed the research data during the years 2010–2012. The goals of the in-service training were planned according to the problem-analysis. The study involved 105 9th grade students. The design research methods included the content analysis of the texts, semi-structured interviews, and quantitative surveys. As the outcome of the empirical design phase, two types of knowledge was generated: 1) novel chemistry teaching concepts for sustainability education using life-cycle thinking and inquiry-based learning methods, and a collaboratively developed design solution, and 2) knowledge about the effects of combining life-cycle thinking and inquiry-based learning on students' environmental literacy and chemistry attitudes. The validity of the results was examined by researcher and method triangulation. To teach sustainable development, the teachers combined inquiry methods and life-cycle thinking in chemistry in several different ways. They developed 20 novel teaching concepts. The most used concept was an open project work in small groups. In this, the students independently chose a product the life-cycle of which they wanted to investigate. This approach was collaboratively developed into a design solution to teach life-cycle thinking in chemistry. Some of the teachers chose the research focus for their students. There, the investigation tasks included raw materials, consumer products, food or water. The teaching methods in the concepts included making questions, searching and analysing information, forming and presenting results, laboratory experiments, videos, study visits, debate, designing new products, drama, and learning diaries. The design solution, which combined life-cycle thinking and inquiry, increased the students' societal and environmental ideas. They emphasized the importance of environmental protection and recycling. Most students thought that these types of projects could positively affect the youths' environmental literacy. The project work positively affected the students' attitudes towards chemistry. They noticed that one could learn important things about chemistry that are related to the society and everyday life. The students valued the new learning setting, which was independent and social. The method to teach inquiry-based life-cycle thinking in chemistry in this study is a novel example of an inquiry-based approach, which supports versatile studying and citizenship skills, motivates the student to study chemistry and guides the student to take sustainable development into account. The inquiry-based life-cycle thinking is suitable for primary and secondary education, but it can also be applied to other educational levels. The remarks of the theoretical problem- analysis and the results of the empirical design phase can be used for planning chemistry education and chemistry teachers' education related to the issues of sustainable development.

Maantieteen opetuksen merkitys on kasvanut nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa ajankohtaisten globaalien ilmiöiden tarkastelu alkaa jo peruskoulun opetuksessa. Suomessa perusopetuksessa kestävä kehitys esiintyy tärkeänä, kaikkiin oppiaineisiin integroituna teemana. Kestävän kehityksen opetus kehittää oppilaiden arvopohjan lisäksi osaamista kestävän elämän edellytyksistä taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmista. Perusopetuksen yläluokilla maantiedon ja lukiossa maantieteen oppiaineella on merkittävä rooli kestävän kehityksen opetuksessa oppiaineen monitieteisen sisällön vuoksi. Tämä tutkimus on toteutettu osana laajempaa Opetushallituksen rahoittamaa kehittämishanketta, jossa ovat mukana Päijät-Hämeen LUMA-keskus sekä Asikkalan kunta. Kehittämishankkeen tavoitteena on tukea nuorten kokemaa merkityksellisyyttä maantieteen opetuksessa ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen teemoissa. Tämä maisteritutkielma on toteutettu monivaiheisena kehittämistutkimuksena, jossa kehitetään “Kestävät valinnat" -oppimateriaalia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälainen oppimateriaali tukee kestävän kehityksen opetusta. Tutkimus eteni kehittämistutkimuksena vaiheittain alkaen taustatietovaiheesta (ongelma-analyysi) ja jatkuen aina valmiisiin opetustuokioihin. Taustatietovaiheen ongelma-analyysi koostui kirjallisuuskatsauksen lisäksi keväällä 2023 toteutetusta kyselytutkimuksesta, johon osallistui 344 kahdeksasluokkalaista. Kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että oppilailla on hyvä tuntemus luonnonmaantieteen ja ekologisen kestävyyden teemoista. Tulokset osoittivat myös, että oppilailla on haasteita tunnistaa kestävän kehityksen periaatteita tukevat toimet arjessaan. Näiden pohjalta laadittiin hankkeessa oppimateriaalit. Kahden opetuskerran jälkeen oppimateriaalia kehitettiin oppilaiden ja opettajien haastattelujen pohjalta. Oppilaat pitivät oppimateriaaleja mielekkäinä, mutta pienen otoskoon takia tähän tulokseen sisältyy epävarmuutta. Opettajien antama palaute kuitenkin osoitti, että oppimateriaali oli hyvin suunniteltu ja laadittu. Vaikka opetuksen tavoitteet saavutettiin, oppilaiden oppimistavoitteiden saavuttamiseksi oppimateriaalissa tulee edelleen edistää ryhmätyötaitojen kehittymistä sekä lisätä monipuolisia työtapoja. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että kestävää kehitystä tukeva hyvä oppimateriaali sisältää paljon toiminnallisuutta ja monipuolisia työtapoja sekä korostaa kestävän kehityksen ulottuvuuksien välisiä suhteita. Kehittämishanke jatkui hankkeessa tämän tutkielman jälkeen kolmanteen kierrokseen, jossa kehitettyä oppimateriaalia opetetaan uusille ryhmille. Tämän jälkeen oppilaat osallistuivat uudestaan kyselytutkimukseen sekä haastatteluihin. Uusien tulosten odotetaan tuottavan arvokasta ja vertailukelpoista tietoa kevään 2023 tutkimuksen tietoihin.

Kestävällä liikkumisella on merkittävä rooli kansallisten ja kansainvälisten ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Suomessa henkilöautoliikenne muodostaa merkittävän osan liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä. Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen (HLT) mukaan auton käyttö on lisääntynyt työmatkoilla viisi prosenttiyksikköä vuosien 2016 ja 2021 välillä. Jotta kestävien kulkumuotojen käyttöä työmatkoilla voitaisiin edistää, tarvitaan tietoa kestävillä kulkumuodoilla tehdyistä työmatkoista, niiden ominaisuuksista sekä eri kulkumuotojen käytölle ominaisista piirteistä. Tämän tutkielman tavoitteena on muodostaa kokonaisvaltainen kuva kestävien kulkumuotojen käytöstä, kestävien kulkumuotojen käytön potentiaalista sekä kestävien kulkumuotojen käyttöä heikentävistä tekijöistä niiden käytölle potentiaalisilla työmatkoilla. Pääasiallisena tutkimusaineistona toimii vuoden 2016 HLT-aineisto. Aihetta tarkastellaan kuvailevilla tilastollisilla analyyseillä sekä logistisella regressioanalyysillä. Tarkastelut osoitetaan neljälle suurimmalle suomalaiselle kaupunkiseudulle (Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu). Tutkielman tulokset osoittavat, että autoa käyttö on kestävien kulkumuotojen käyttöä yleisempää kaikilla tarkastelluista kaupunkiseuduista Helsingin seutua lukuun ottamatta. Yleisesti ottaen joukkoliikennettä käytetään enemmän suuremmilla kaupunkiseuduilla (Helsinki ja Tampere) ja aktiivisia kulkumuotoja pienemmillä seuduilla (Turku ja Oulu). Oulun seutu erottautuu muista seuduista pyöräilyn määrillä. Toteutuneiden työmatkojen perusteella kestävien kulkumuotojen käytölle potentiaalisen pituisiksi työmatkoiksi määriteltiin 1 km, 3,85 km ja 7,5 km työmatkat. Tutkimustulokset myös osoittivat, että eri yhdyskuntarakenteen vyöhykkeiden (YKR-vyöhyke) välisillä työmatkoilla on eroja niillä käytetyissä kulkumuodoissa: kestäviä kulkumuotoja tukevien vyöhykkeiden välisiä työmatkoja kuljetaan autovyöhykkeiden välisiä työmatkoja useammin kestävillä kulkumuodoilla. Logistisen regressioanalyysin tulokset osoittivat, että sukupuolella, talouden koolla, ajokortin hallinnalla sekä työpaikan aluetehokkuudella on tilastollisesti merkitsevä yhteys auton käyttöön kestävien kulkumuotojen käytölle potentiaalisilla (7,5 km) työmatkoilla. Tutkielman tulokset antavat viitteitä siitä, että kestävien kulkumuotojen käytön edistämiselle on potentiaalia kaikilla tarkastelluista kaupunkiseuduista. Tutkielmassa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää kestävien työmatkojen arvioinnin, toimenpiteiden suunnittelun sekä päätöksenteon tukena.