Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Suhonen, Kati (2016)
    Pro Gradu-tutkielmassa tutkittiin Königsbergerin suhteen käyttökelpoisuutta magneettisen mineralogian tunnistuksessa kolmesta eri kohteesta olevien magneettikiisu- ja magnetiittipitoisten näytteiden tapauksessa. Königsbergerin suhdetta tutkitaan sekä kirjallisuuden avulla että tekemällä petrofysiikan mittauksia näytteistä ja määrittelemällä suhde näistä laskennallisesti. Lisäksi työssä syvennytään myös kiisu- ja grafiittipitoisten näytteiden magneettiseen mineralogiaan työn aikana tehtyjen termomagneettisten mittausten pohjalta. Tutkimusalueet sijaitsevat Itä-Suomessa Kainuun liuskejaksolla (Paltamo, Hakonen ja Rautavaara) ja tutkitut kivet ovat metamorfoituneita kiisu- ja grafiittipitoisia liuskeita sekä näiden yhteydessä kairattuja magnetiittipitoisia muuttuneisiin kivilajeihin kuuluvia näytteitä. Aeromagneettisten karttojen perusteella kaikissa kolmessa kohteessa havaitaan voimakkaat teräväreunaiset magneettiset anomaliat ja sähkönjohtavuuskarttojen perusteella ne ovat hyviä johteita. Peruspetrofysiikan (tiheys, magneettinen suskeptibiliteetti ja remanentti magnetoituma) mittaukset tehtiin 227 näytteelle ja Q-suhde määritettiin niille laskennallisesti. Tulosten perusteella Hakosen tutkimusalueelta määritetyt Q-suhteet vaihtelevat välillä 7-225, Paltamon välillä 3-155, Rautavaaran 3-205 ja magnetiittipitoisten verrokkinäytteiden välillä 0,2-124. Tiheysmittauksien perusteella Hakosen tutkimusalueelle määritetty tiheyden keskiarvo on 3019 kg/m3, Paltamon 2915 kg/m3, Rautavaaran 2994 kg/m3ja magnetiittipitoisten verrokkinäytteiden 2944 kg/m3. 15:sta näytteen magneettinen mineralogia määritettiin termomagneettisten mittausten avulla. Tulosten perusteella 12 kantaa magneettisena mineraalina ainoastaan magneettikiisua, kahdessa näytteessä havaittiin magneettikiisun lisäksi mahdollisesti hematiittia (primääri tai lämmityksen aikana sekundäärisesti magnetiitista syntynyt), yhdessä näytteessä havaittiin sekä magneettikiisua että magnetiittia ja kolmessa näytteessä magneettikiisun kaksifaasista muotoa (monokliininen ja heksagoninen magneettikiisu). Näytteet, joilla on korkeimmat Q-suhteet (Q>80) ei havaita kahden faasin koostumusta. Tulosten perusteella havaitut Q-suhteet ovat korkeita verrattuna kirjallisuudesta löydettyihin arvoihin ja viittaavat suureen sulfidipitoisuuteen ja monokliinisen magneettikiisun määrään grafiitti- ja kiisupitoissa näytteissä. Ne grafiitti- ja kiisupitoiset näytteet, jotka saavat kaikkein korkeimpia Q-arvoja arvoja kantavat oletettavasti aluemetamorfoosin sekundäärisesti synnyttämää magneettisesti hienorakeista magneettikiisua. Myös magnetiittipitoisten verrokkinäytteiden korkeammat Q-suhteet liittyvät alentuneeseen raekokoon ja sitä kautta kasvaneeseen remanenssiin. Q-suhteen avulla voidaan arvioida magneettista mineralogiaa, mutta työssä tutkittujen magneettisesti hienorakeisten magneettisten mineraalien tapauksessa menetelmä ei yksinään riitä niiden erottamiseksi toisistaan.
  • Noras, Pyry (2017)
    Lukion fysiikan opetuksessa tämän päivän keskeiset opetusteoriat ovat triviaali-, radikaali- ja sosiaalinen konstruktivismi. Fysiikan opetuksessa, aiemmin yleinen, teoreettinen lähestymistapa on saanut suurimmaksi osaksi väistyä konstruktivismin tieltä. Vuoden 2003 lukion opetussuunnitelma on laadittu radikaalin konstruktivismin mukaisesti, niiltä osin kuin se koskettaa kaikkia lukioaineita. Tässä opetussuunnitelman yleisessä osiossa on myös havaittavissa määrin sosiaalista ja triviaalia konstruktivismia. Opetussuunnitelman fysiikka käsittelevä osuus puolestaan noudattaa triviaalia konstruktivismia ja siitä on selvästi havaittavissa hahmottavan lähestymistavan vaikutukset. Vuoden 2015 lukion opetussuunnitelman yleinen osuus on edeltäjäänsä selvemmin radikaalin konstruktivistinen. Fysiikan osuus puolestaan toteuttaa entistä selvemmin hahmottavaa lähestymistapaa. Fysiikan osuus on siten triviaalin konstruktivismin mukainen. Näin ollen opetussuunnitelman yleisten ohjeiden ja fysiikan osuuden välillä on selkeä ristiriita, joka opetussuunnitelmassa jätetään huomiotta. Opetussuunnitelma on ristiriidassa itsensä kanssa. Fysiikan pitäytyminen triviaalin konstruktivismin mukaisessa oppimisteoriassa johtuu suoraan oppiaineen tietorakenteesta ja sen pyrkimyksestä kuvata ympäristöä havainnoijasta riippumatta. Ylioppilaskirjoitukset ovat muuttuneet sähköisiksi ja sitä kautta niiden lukio-opetusta ohjaava vaikutus on korostunut merkittävästi. Ylioppilaskokeen ainereaalin laadinnassa ja arvostelussa käytetään ohjenuorana Bloomin taksonomiaa, mikä on triviaalin konstruktivismin mukainen. Siten ylioppilaskirjoitukset poikkeavat filosofisesti lukion opetussuunnitelman yleiseen osioon verrattaessa, mutta ovat yhtenevät fysiikan vaatimusten osalta.
  • Lampimäki, Josiina (2015)
    Tässä työssä selvitettiin, miten konteksti vaikuttaa 8.-luokkalaisten tyttöjen ja poikien kiinnostumiseen fysiikan harjoitustehtävistä, ja miten oppilaat perustelevat haluaan tarttua tiettyihin tehtäviin. Tavoitteena oli selvittää, löytyykö konteksteja, joista erityisesti tytöt harjoitustehtävissä kiinnostuvat. Sopivien harjoitustehtävien kehittäminen voisi olla osaratkaisu tyttöjen määrän kasvattamiseen luonnontieteellisillä aloilla, koska harjoitustehtävien tekoon käytetään monesti huomattava aika opetuksesta. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia, millaisista tehtävistä oppilaat kiinnostuvat. Tutkimukseen osallistui neljä fysiikan ryhmää eli yhteensä 61 oppilasta, joista tyttöjä oli 41 ja poikia 20. Tutkimusaineisto hankittiin kuuden eri lomakkeen avulla, joista yksi oli taustatietokysely fysiikan kiinnostavuudesta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Lisäksi ryhmät saivat viidet kotitehtävät, jotka sisälsivät tutkimusta varten laadittuja mekaniikkaan liittyviä fysiikan harjoitustehtäviä erilaisissa konteksteissa. Oppilaat tekivät tehtävistä oman valintansa mukaan puolet. Oppilaat arvioivat kunkin tehtävän kiinnostavuuden viisiportaiselle Likert-asteikolle ja perustelivat kirjoittaen, miksi halusivat tehdä juuri valitsemansa tehtävän. Tuloksista laskettiin keskiarvot sekä otoskeskihajonnat ja oppilaiden perustelut luokiteltiin kvalitatiivisen sisältöanalyysin avulla. Kontekstilla havaittiin olevan yhteys tehtävän kiinnostavuuteen. Ase- ja teknologiakonteksteissa esitetyt tehtävät olivat tyttöjen mielestä keskimäärin kaikkein vähiten kiinnostavia (x ̅=2,71 ja x ̅=2,66). Eniten tyttöjä kiinnostivat luonnonilmiöiden, eläinmaailman ja ihmisen turvallisuuden avulla esitetyt tehtävät (x ̅=3,03, x ̅=3,04 ja x ̅=3,00). Poikien mielestä kiinnostavimmat kontekstit tehtävissä olivat kulkuneuvot, aseet ja ihmisen turvallisuus (x ̅=3,34, x ̅=3,28 ja x ̅=3,25). Kiinnostuksen lisäksi kontekstien havaittiin vaikuttavan myös tehtävän vaikeustasoon sekä herättävän oppilaissa erilaisia tunteita. Tytöt olivat kuitenkin vähemmän kiinnostuneita lähes kaikista tehtävistä kuin pojat. Tutkimusjoukon tytöt olivat myös vähemmän kiinnostuneita fysiikasta oppiaineena, joten vähäisempi kiinnostuminen tehtävistä oli tämän perusteella odotettavissa. Oppikirjoja ja kotitehtäviä olisi mahdollista tämän tutkimusjoukon mukaan kehittää kiinnostavammaksi, koska ne ovat tähän mennessä olleet oppilaiden mielestä melko neutraaleja kiinnostukseen vaikuttaneista tekijöistä. Harjoitustehtäviin voisi lisätä esimerkiksi edellä mainittuja tyttöjen suosimia konteksteja, koska ne kiinnostivat myös tutkimusjoukon poikia. Jotta oppilaille muodostuu monipuolinen kuva fysiikan merkityksestä maailmassa, on opetuksessa hyödynnettävä monenlaisia konteksteja.
  • Setälä, Kristian (2020)
    Tutkimme kontinuumihypoteesin negaatiota lokaalin joukko-opin näkökulmasta. Näytämme, että kontinuumihypoteesia ei voi päätellä lokaalin joukko-opin intuitionistisessa eikä klassisessa versiossa. Ensimmäisen tuloksen saamme helpohkosti sopivan esilyhdetopoksen avulla ja jälkimmäistä varten kehittelemme myös hieman lyhdeteoriaa. Aloitamme lyhyellä esitietopaketilla, jonka jälkeen määrittelemme topokset. Määrittelemme aliobjektin käsitteen ja konstruoimme topoksessa aliobjektien alkukuvat, äärelliset leikkaukset ja tulot. Lisäksi konstruoimme implikaatit sekä projektion indusoimalle alkukuvakuvauksille adjungaatin, joka vastaa kaikkikvantifiointia. Seuraavaksi määrittelemme topoksen sisäisen kielen, joka on eräänlainen joukko-oppi. Näytämme, miten kieli voidaan tulkita topoksessa ja johdamme sille eheät päättelysäännöt. Sisäistä kieltä käyttäen konstruoimme aliobjekteille kuvat ja äärelliset yhdisteet. Tyhjän yhdisteen ja implikaatin avulla saamme myös pseudokomplementit, joiden avulla voimme määritellä Boolen topokset. Osoitamme, että topos on Boolen topos, jos ja vain jos sen sisäisen kielen logiikka on klassinen. Sisäisen kielen avulla konstruoimme vielä menetelmiä, joiden avulla voimme siirtyä topoksen morfismista sisäisen kielen funktioon ja toisin päin. Osoitamme, että monomorfismista tulee sisäiseen kieleen injektio ja että sisäisestä surjektiosta saadaan ns. parametrisoituja epimorfismeja. Tämän jälkeen muotoilemme kontinuumihypoteesin negaation sisäisen kielen lauseena ja konstruoimme esilyhdetopoksen, jossa kyseinen lause on tosi. Saatu topos ei ole Boolen topos, mutta näemme jo, että kontinuumihypoteesia ei voi lokaalissa intuitionistisessa joukko-opissa päätellä. Jatkamme vielä tavoitteenamme löytää vastaavanlainen Boolen topos. Määrittelemme Grothendieckin topologiat ja niiden lyhteet. Määrittelemme erityisesti ns. tiheän topologian ja näytämme sen yhteyden kaksoisnegaatioon. Osoitamme, että on olemassa lyhteytysfunktori, joka liittää jokaiseen esilyhteeseen lyhteen tietyllä optimaalisella tavalla. Osoitamme myös, että lyhteet muodostavat aina topoksen ja että tiheän topologian lyhteet muodostavat Boolen topoksen. Lopuksi palaamme vielä kontinuumihypoteesin pariin. Osoitamme, että ottamalla aiemmin löydetyn esilyhdetopoksen tiheän topologian määräämän lyhdetopoksen saamme Boolen topoksen, jossa kontinuumihypoteesin negaatio on tosi. Loppupäätelmänä kontinuumihypoteesia ei voi päätellä edes lokaalissa klassisessa joukko-opissa.
  • Sivula, Lauri Eero Mikael (2014)
    Työssä esitetään ja todistetaan kuinka Hessen matriisin definiittisyyden avulla voidaan tunnistaa usean muuttujan funktion konveksisuus. Hessen matriisi on funktion 2. kertaluvun osittaisderivaatoista koostuva neliömatriisi. Hessen matriisia varten esitämme usean muuttujan differentiaalilaskennan ja neliömatriisien perusteita. Neliömatriisin definiittisyys kertoo millainen etumerkillinen käyttäytyminen on neliömatriisin indusoimalla neliömuodolla. n x n-neliömatriisin indusoima neliömuoto on n:n muuttujan polynomi. Työssä esitetään teoriaa neliömuotojen ja neliömatriisien definiittisyydestä ja osoitetaan kuinka neliömatriisin definiittisyyden voi tunnistaa pääalimatriisien determinanttien avulla tai sen ominaisarvojen avulla. Konveksin funktion kahden mielivaltaisen kuvaajapinnan pisteen välille muodostetun janan pisteet ovat kuvaajapinnalla tai sen 'yläpuolella'. Konkaavin funktion tapauksessa janan pisteiden voidaan ajatella olevan kuvaajapinnalla tai sen 'alapuolella'. Työssä esitetään konveksin ja konkaavien funktioiden teoriaa ja todistetaan lauseet, joilla funktion osittaisderivaattojen tai funktion Hessen matriisin definiittisyyden avulla voidaan todeta funktion konveksisuus. Hessen matriisia koskevaa lauseen todistusta varten työssä todistetaan myös usean muuttujan Taylorin lause. Työn lopussa esitetään vielä kuinka Hessen matriisin definiittisyyden avulla voidaan myös tarkastella usean muuttujan funktion ääriarvopisteiden luonnetta.
  • Sinisalo, Heikki (2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan geostationäärisen satelliitin mittauksiin perustuvan sadetuote CRR:n (Convective Rainfall Rate) kykyä havaita ja arvioida konvektiivisia sadetilanteita Pohjois-Euroopassa. Aineistona käytetään vuoden 2017 kesäkuukausilta (kesä–elokuu) kerättyä dataa. CRR:n arvioimista sateen intensiteeteistä lasketaan tunnin sadekertymät, joita verrataan sademittareiden avulla korjattuihin, Euroopan laajuisen OPERA-tutkayhdistelmän tuottamiin tunnin kertymiin. Kertymien suhde lasketaan tunti tunnilta OPERA-hilan joka hilapisteessä, ja suhteesta muodostetaan normaalijakautunut vertailusuure F. Lisäksi CRR:n suorituskyvyn arvioimiseen käytetään laadullisia indikaattoreita kuten CSI:tä (Critical Success Index). CRR havaitsi tarkasteluajanjaksolla 30 prosenttia tapauksista, joissa hilapisteen sadekertymä oli yli 1 mm/h. Se keskimäärin yliarvioi kertymiä hieman, joskin tulosten hajonta on suurta (F:n mediaani logaritmisella asteikolla 0,43, hajonta 3,07). CRR:n suorituskyky huonontuu pohjoista kohti, mikä onkin odotettavissa, koska mitä korkeampaa leveyspiiriä tarkastellaan, sitä pienempi on geostationäärisen satelliitin katselukulma Maan pinnan kaareutumisen vuoksi. Tutkielman tuloksia hyödynnetään kehitettäessä Euroopan laajuista yhdistelmäsadetuotetta (PERC, Pan-European Rainfall Composite), joka yhdistää CRR:n tuottaman sadekentän OPERA-tutkasadekenttään ja GLD360-salamanpaikannusverkoston tuottamien salamatietojen avulla laskettuun sadekenttään. PERC on tarkoitettu lähihetkiennustamisen tueksi tehtävään sadetilanteen analyysiin, jotta konvektiivisiin sateisiin liittyviin riskeihin, kuten äkkitulviin, voitaisiin varautua nykyistä paremmin. CRR:n suorituskykyä verrataan OPERA-tutkayhdistelmän ja GLD360-salamasadetuotteen suorituskykyyn, jotta PERC:n eri komponenttien käyttöä voitaisiin painottaa optimaalisesti. OPERA-tuotteella on suurempi systemaattinen virhe (mediaani –1,93), mutta hajonta (0,99) on selvästi pienempää kuin CRR:llä. CSI:llä mitattuna OPERA on huomattavasti CRR:ää parempi (0,52 vs. 0,19). GLD360:n tulokset ovat kaikkiaan huonoimpia. Näiden tulosten perusteella todetaan, että PERC:iä muodostettaessa kannattaa hyödyntää OPERA-tutkayhdistelmää silloin, kun se on saatavilla. OPERA-peittoalueen reunoilla ja ulkopuolella, etenkin Euroopan eteläosissa, CRR ja GLD360 voivat kuitenkin täydentää sadetilanteen arviota.
  • Huomo, Tero (2015)
    Alati suurempien ohjelmistojen kehitys painottaa tiimityöskentelyä ja sosiaalisia taitoja. Koodirivien ja kehittäjien määrän kasvaessa ohjelmistojen sisäisellä rakenteella, koodin luettavuudella ja ylläpidettävyyllä on kasvava merkitys. Muutoksista huolimatta ohjelmointia opetetaan yksilötyönä, jossa yhteistyö ja toisten ohjelmakoodin lukeminen jää vähäiseksi. Automatisoidun testauksen lisäksi ohjelmien laatua tarkkaillaan staattisesti analysoiden. Ihmisten suorittamaa manuaalista tarkastusta kutsutaan koodikatselmoinniksi, jota käytetään laadunvarmistukseen, suunnitteluun ja tietotaidon jakamiseen. Koodikatselmointia suoritetaan esimerkiksi yhteisissä tapaamisissa, etänä internetin välityksellä sekä toisen kanssa yhtäjaksoisesti ohjelmoiden. Ammattikäytössä sen on huomattu vähentävän virheitä, helpottavan ongelmanratkaisua, parantavan ohjelmistojen rakennetta sekä kohottavan työilmapiiriä. Korkeakoulutasoisessa opetuksessa koodikatselmointi on havaittu keinoksi lähentää opetus- ja yritysmaailman vaatimuksia. Katselmointia on hyödynnetty ohjelmoinnin opetuksessa tarkastustapaamisina, etäkatselmointeina ja erityisesti pariohjelmointina. Niillä on saavutettu opiskelumotivaation, kurssiprojektien laadun ja sitä kautta kurssien arvosanojen sekä suoritusmäärien kasvua. Helsingin yliopistossa katselmointi on tullut laajemmin mukaan vuodesta 2013. Tutkielmaa varten toteutin kyselyjä ja haastattelujaa koskien kehittelemääni etäkatselmointia yksilöprojekteissa. Monille opiskelijoille se on ensikosketus vertaisten ohjelmakoodiin. He kokevat oppivansa tavan avulla ohjelmakoodin lukutaitoa, uusia ohjelmointitaitoja sekä koodin luettavuuden ja dokumentaation merkityksen. Nykyisen tavan haasteena on opiskelijoiden ennakkoasenteet, tehtävän laiminlyönti, katselmointikohteiden jako ja epätasaiset tulokset. Etäkatselmointien myötä katselmointi on laajentunut muille edistyneemmille kursseille ja vuonna 2015 perusopetukseen. Saadut tulokset puoltavat koodikatselmointien hyödyntämistä opetuskäytössä myös jatkossa, mutta niiden toteutuksessa on kehitettävää.
  • Silvennoinen, Sonja (2021)
    Itämeren pohja on ollut vähähappinen tai kokonaan hapeton useita kertoja viimeisten 8000 vuoden aikana. Holoseenin lämpömaksimin aikana, Litorinameren suojaisessa mataloituvassa lahdessa nykyisen Kurikan alueelle on kerrostunut aikaresoluutioltaan poikkeuksellisen hienosyinen sedimenttisarja, joka kertoo pohjan happitilanteen muutoksista. Ajallisesti sedimenttisarja kattaa paikallisen deglasiaation, Ancylusjärvivaiheen ja Litorinameren kehityksen paikalliseen kuroutumiseen asti, ajoittuen jaksolle n. 10 800–4 500. Magneettiset mineraalit ovat herkkiä ympäristön prokseja ja niiden kerrostumisen jälkeiseen diageneesiin liittyy joko detritaalisten magneettisten mineraalien muuttuminen tai uusien magneettisten mineraalien syntyminen. Koska muutoksia tapahtuu sekä hapettavissa että pelkistävissä ympäristöissä, voidaan magneettisia mineraaleja käyttää tutkittaessa sedimenttien diageneettisiä prosesseja ja ympäristöjä. Esimerkiksi greigiitti on rautasulfidi, jonka esiintyminen indikoi hapetonta ympäristöä. Greigiittiä voi syntyä diageneesissa sulfaatin pelkistymisen tai metaanin anaerobisen hapettumisen seurauksena. Lisäksi magnetotaktiset bakteerit tuottavat greigiittiä magnetosomeihinsa. Ympäristömagneettiset ominaisuudet kertovat greigiitin synty-ympäristön redox-olosuhteista. Huhtikuussa 2019 kerätystä 40 metriä pitkästä sedimenttisarjasta määritettiin sedimentin litologia, magneettinen suskeptilibeetti, orgaanisen aineksen pitoisuus sekä raekoko. Tulosten perusteella sedimenttisarja jaettiin viiteen yksikköön (KY15-1–KY15-5). Yksiköistä KY15-2, KY15-3 ja KY15-4 selvitettiin ympäristömagneettiset ominaisuudet neljästä eri vyöhykkeestä. Suskeptibiliteettiaineiston toistotarkkuus varmennettiin korkeamman resoluution mittauksin ja ympäristömagneettisia tuloksia verrattiin suskeptibiliteettimittauksiin. Ympäristömagneettisten tulosten vertailu suskeptibliteetin arvoihin osoittaa, että suskeptibiliteettia voidaan käyttää ympäristömagneettisten ominaisuuksien rekonstruoimiseen Kurikan sedimenttisarjan sedimenttiyksiköissä, joissa sedimentaatio on verrattain tasaista eikä suuria raekokomuutoksia esiinny. Litorinamerivaiheen sedimentistä havaittiin single-domain (SD) kokoista (200-1000 nm) autigeenistä greigiittiä Kurikan sedimenttisarjassa ja ympäristömagneettiset tulokset indikoivat sen alkuperäksi sulfidista ympäristöä. Tutkimuskohteen sedimenttisarja eroaa muista Itämerestä tutkituista sedimenttisarjoista erityisesti Ancylusjärven sedimenttien ympäristömagneettisilta tuloksiltaan. Poiketen syvänteistä kerätyistä sedimenttisarjoista, ei Ancylusjärven savista tunnistettu greigiittiä, eikä sedimentissä nähty selviä sulfidikerroksia. Litologisten ja ympäristömagneettisten tulosten perusteella greigiitin (autigeeninen) syntymekanismi Kurikan sedimenttisarjassa on erilainen, kuin Itämeressä aiemmin havaitulla greigiittillä (magnetotaktisten bakteerien synnyttämä). Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että greigiitin syntytavat voivat olla jopa altaan samoissa sedimenteissä toisistaan poikkeavat, ja että sedimentaatioympäristö vaikuttaa vahvasti greigiitin syntymiseen ja sen säilymiseen sedimentissä. Suskeptibiliteetin perusteella hypoksia on ollut Litorinameren aikana mataloituvassa merenlahdessa yleistä, mutta ei jatkuvaa. Isomman mittakaavan trendit hapettomuuden vaihtelussa ovat olleet perenniaalisia oletetulla aikaresoluutiolla, mutta aineisto ei sulje pois hapettomuuden kausittaisuutta. Litorinameren ajalta voidaan erottaa ainakin kaksi pitempiaikaista, muutamia satoja vuosia jatkuvaa, hapetonta tai vähähappista kautta. Greigiitin määrä kuitenkin vaihtelee jaksojen aikana, heijastaen vaihtelua pohjaolosuhteissa. Hypoksisten kausien välillä (~6500–7000 cal BP) on viitteitä lyhytaikaisista hapellisista jaksoista. Kyseinen ajanjakso on yhdistetty kirjallisuudessa korkeampiin suolatasoihin Itämeren altaassa, suhteellisen merenpinnan korkeampiin tasoihin sekä hapellisten olosuhteiden yleistymiseen.
  • Leinonen, Jani (2017)
    Korkean entropian metalliseokset ovat materiaalifysiikan tärkeä uusi osa-alue. Ne voivat mahdollisesti olla materiaalikehityksen tulevaisuus, ja niillä on havaittu perinteisiin metalliseoksiin verrattuna selvästi poikkeavia ominaisuuksia. Usean eri alkuaineen muodostamat seokset omaavat perinteisiä metalliseoksia huomattavasti korkeamman konfiguraatioentropian. Korkealla entropialla on merkittävä vaikutus metalliseoksen ominaisuuksiin. Tutkimuksessa käsitellään korkean entropian muodostumista ideaalisten hiukkasten satunnaisesti täyttämissä kuutioissa. Kuution täyttävät hiukkaset ovat ideaalisia palloja, joiden ainut ominaisuus on hiukkastyyppi. Hiukkaskuution entropian odotusarvo määritetään Monte Carlo -simulaation tuottamasta statistiikasta. Statistiikka kerätään tarkoitusta varten kirjoitetulla Pythonohjelmalla. Entropian muodostuminen eri hiukkastyyppimäärillä esitetään muodostamalla kuvaajat Matlab-ohjelmistolla, ja taulukoimalla tärkeimmät tulokset. Entropian kuvaajan muoto pysyy samanlaisena riippumatta hiukkaskuution koosta. Entropian kasvu hidastuu tasaisesti, kun kuution sisältämien hiukkastyyppien määrää kasvatetaan. Entropian kasvu näyttäisi lopulta lähes pysähtyvän noin 8 – 10 eri hiukkastyypin kohdalla. Tämän jälkeen hiukkastyyppien lisääminen ei enää merkittävästi kasvata kuution konfiguraatioentropiaa. Hiukkastyyppimäärän kasvaessa kuution entropiajakauma muuttuu eksponentiaalisesta jakaumasta nopeasti kohti normaalijakauman tyylistä jakaumaa.
  • Salonvaara, Petteri (Helsingin yliopistoHelsingfors universitetUniversity of Helsinki, 2007)
    Tutkielma käsittelee korkean käytettävyyden klustereita. Tavoitteena on vertailla eri klusteriteknologioiden eroja ja arvioida tulosten perusteella sopivia käyttökohteita eri klusterituotteille. Samoja funktioita tarjoavat eri klusterituotteet asetetaan paremmuusjärjestykseen. Arviointi perustuu erilaisiin määrällisiin arvoihin, kuten solmulaitteiden maksimilukumäärä, sekä laadullisiin arvoihin, kuten käyttöönoton ja hallinnoinnin helppous. Erityisesti tavoitteena on tuoda esille eri tuotteiden vahvuuksia ja heikkouksia. Vertailtavia tuotteita ovat Microsoft Cluster Service (MSCS), TruCluster Server for Tru64 UNIX, Steeleye Lifekeeper for Windows ja Sun Cluster. ACM Computing Classification System (CSS): D.4 OPERATING SYSTEMS (C) D.4.5 Reliability
  • Rintala, Anna (2014)
    Korkean lämpötilan suprajohtavuuden löytymisestä on kulunut melkein kolme vuosikymmentä, mutta sen syntymekanismia ei vieläkään ymmärretä. Suprajohtavuudessa oleellisessa asemassa ovat ns. Cooperin parit, elektroniparit, jotka toistensa hylkimisen sijaan sitoutuvat toisiinsa puoleensavetävän vuorovaikutuksen ansiosta. Matalan lämpötilan suprajohteissa kyseisen vuorovaikutuksen välittäjänä ovat kidehilan värähtelyt eli fononit, mutta korkean lämpötilan suprajohteissa välitysmekanismia ei ole vielä selvitetty. Aineen dielektrisyysfunktio \epsilon(q,Ω) kuvaa väliaineen reagointia sähkömagneettiseen kenttään. Elektronien välinen Coulombin vuorovaikutus tapahtuu virtuaalisten fotonien välityksellä, ja elektronien välissä oleva aine varjostaa tätä vuorovaikutusta. Jos jokin varjostusmekanismi aiheuttaa hylkivän vuorovaikutuksen muuttumisen puoleensavetäväksi, sen voisi havaita dielektrisyysfunktiossa. Korkean lämpötilan suprajohteissa Cooperin parien koko on hyvin pieni, atomien välisten etäisyyksien suuruusluokkaa. Mahdollinen lyhyen kantaman vuorovaikutus pitäisi siis näkyä suurilla aaltovektoreilla q. Käytännössä ainoa menetelmä, jolla tälle alueelle päästään, on suurenergisten röntgensäteiden epäelastiseen sirontaan perustuva spektroskopia (NRIXS). Tutkittu YBa_{2}Cu_{3}O_{7-δ} (''YBCO'') on tyypillinen korkean lämpötilan kupraattisuprajohde. Mittausten tavoitteena oli tarkastella dielektrisyysfunktion suunta- ja lämpötilariippuvuutta. Tuloksia verrattiin ajasta riippuvaan tiheysfunktionaaliteoriaan pohjautuviin laskuihin (TDDFT). Havaittiin, että NRIXS on lupaava menetelmä kupraattien tutkimukseen ja että TDDFT soveltuu mittausten mallintamiseen.
  • Kupiainen, Pieta (2016)
    The amount of urban dwellers is rising and housing shortage is a constant problem in cities. To prevent urban sprawl, Helsinki has decided to build high-rise. The future high-rise areas Keski-Pasila and Kalasatama are being built right now. At the same time several urban planners and urban theorists are concerned about the effect that tall buildings have on the urban public space on ground level. Indeed, high-rise buildings produce long shadows and sometimes hard winds to the ground level. Also they very often have monotonous facades. This master's thesis will be examining the relation between high-rise buildings and urban public space. There is very little scientific literature about the topic. The thesis evolves around the question of how can we design convivial urban public space on the ground level of high-rise buildings. Moreover what makes a good public space? The methods used are interviews and a comparative study. In the absence of high-rises in Finland, a case in point was found in Rotterdam, The Netherlands. A closer examination of two areas is conducted: the future high-rise area Keski-Pasila in Helsinki and the high-rise area of Kop van Zuid in Rotterdam. Expert interviews were held in both cities and opinions about the topic seemed to vary. The results of the study show a set of criteria on how to mitigate the negative effects of high-rises on urban public space. The successes and failures of Rotterdam can guide good practices of future high-rise projects everywhere. The criteria should be applied to high-rise projects already in the planning phase. The most important aspects of a good public space on street level of high-rises are a mixed-use of functions, permeability, active use of the plinth and pedestrian friendly surroundings.
  • Lilja, Jiri (2021)
    Korkeuden vaikutusta eliöiden esiintymiseen on tutkittu eri alueilla jo 1800-luvulta lähtien, mutta vasta viimeisten vuosikymmenien aikana korkeuden vaikutuksen on tunnistettu olevan monimutkainen. Eri eliöryhmien lajirunsaushuiput saavutetaan korkeusgradientin eri vyöhykkeissä eri alueilla. Lintuihin korkeuden ja lajirunsauden välille on tunnistettu neljä toisistaan poikkeavaa trendiä. Korkeuden vaikutusta on tutkittu pääosin lauhkeilla ja trooppisilla alueilla, kun taas korkeiden leveyspiirien alueilta on tutkimusta vähän. Korkeuden lisäksi elinympäristöjen on todettu vaikuttavan merkittävällä tavalla lintujen esiintymiseen, mutta elinympäristöjen vaikutusta on tutkittu lähinnä metsissä, maatalousympäristöissä ja kaupungeissa. Ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisten alueiden elinympäristöihin erityisen voimakkaasti, mikä tekee näistä alueista tärkeitä tutkimuskohteita. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten korkeus ja elinympäristöt vaikuttavat lintujen esiintymiseen ja runsauteen tunturiympäristössä. Korkeuden ja elinympäristöjen vaikutusta tutkittiin tuottamalla alueellisia malleja kahdella eri mallinnusmenetelmällä (GLM ja GAM) lintuaineiston, korkeuden ja elinympäristöjen välille. Lintuaineisto kerättiin kesän 2019 aikana pistelaskennalla 420 tutkimuspisteeltä Pohjois-Norjassa Rásttigáisá-tunturin ympäristössä noin 180 km² kokoiselta alueelta. Lintuaineiston lajit luokiteltiin taksonomian mukaan lintulahkoihin varpuslintuihin, rantalintuihin, kanalintuihin ja päiväpetolintuihin. Tutkimuspisteet luokiteltiin viiteen eri elinympäristöluokkaan (metsä, metsänraja, kuiva avotunturi, kostea avotunturi, karukko) NDVI-aineiston ja ilmakuvien perusteella. Lintulajeille laskettiin Shannonin habitaatti diversiteetti-indeksi (SHDI), jonka avulla tutkittiin lajien esiintymistä eri elinympäristöissä. Sekä korkeus että elinympäristöt selittävät lintujen esiintymistä tunturiympäristössä. Korkeuden ja elinympäristöjen välillä havaittiin merkittävä suhde ja elinympäristöt sijoittuvat verrattain selvästi korkeusgradientille. Korkeuden ja lajirunsauden suhteen todettiin olevan huipukas, korkeimmat lajirunsaudet havaittiin 300–500 metrissä metsänrajalla ja sen yläpuolella. Korkeus selitti 30,3 % kokonaislajirunsauden, 30,8 % varpuslintujen ja 28,0 % rantalintujen lajirunsauden vaihtelusta (GAM). Elinympäristöluokat selittivät korkeutta paremmin etenkin esiintymisen muutoksia 50 metrin skaalalla. SHDI-arvon mukaan elinympäristöön erikoistuneimmat linnut ovat kosteiden avotuntureiden rantalintuja, kun taas varpuslinnuissa esiintyy enemmän generalistilajeja. Elinympäristöluokat selittivät tarkan skaalan lisäksi erityisen hyvin elinympäristöön erikoistuneiden rantalintujen lajirunsautta (35,5 %). Tulevat muutokset ilmastossa uhkaavat etenkin avotunturissa esiintyviä lajeja, joista monet esiintyvät vain tietyssä elinympäristössä. Korkeuden ja elinympäristöjen vaikutusten syvempään ja tarkempaan ymmärtämiseen tarvitaan lisää tutkimusta. Jatkotutkimusta tarvitaan useammalta korkeusgradientilta ja tarkemmalla elinympäristöluokituksella.
  • Stigzelius, Tiina (2016)
    For the conservation of biodiversity, it is important to examine the factors that shape species richness in different ecosystems. Global warming is predicted to be most pronounced in arctic-alpine areas and arctic environments, especially in major ecotones, like environments close to the tree lines. Therefore by examining the species richness, distribution and requirements of species living in mountainous areas, it is possible to assess the effects of climate change in different spatial scales. Elevational gradients are suitable for this kind of research, because many ecosystems processes and structure of local communities change along elevational gradients. Studies carried out in elevational gradients can help us to find out the mechanisms that shape local communities. The elevational patterns of species richness of micro-organisms like diatoms have been studied increasingly lately, but the results of the factors shaping species richness along elevational gradient are varied between different studies and groups of micro-organisms. Therefore it is important to learn more about the factors that shape species richness of micro-organisms along elevational gradients. In this thesis’s the elevational patterns of species richness and species evenness were studied in three different mountain streams in northern Norway and Kilpisjärvi (n= 44). The study also examines the effects of altitude to taxonomic relatedness of diatom species. Diatom and water chemistry samples were collected in August 2013. Generalized linear models (GLM) were used to analyse species richness and the correlation between environmental variables and species richness were examined with pairwise correlation tests. Taxonomic distinctness was calculated with taxondive-command. According to the GLM, the species richness was best explained (49,2 %) by pH of stream water, stream depth, conductivity and altitude. Species evenness was best explained (45,6 %) by water temperature and total nitrogen (TN). Altitude showed a statistically significant relation to species richness (p= 0,003) and species evenness only in Lepänjoki (p< 5,45e+07). Species were not phylogenetically more clustered as elevation increased. Altitude did not explain the taxonomic distinctness of diatom species in the research streams. It can be concluded that a deeper riverbed guarantee more stable conditions to diatom species. Similarly, higher water pH value is more favorable habitat for diatoms, than acidic waters. Altitude may affect species richness through bedrock geology, which probably affects pH value and conductivity in the research streams. The short elevational gradients probably affect the fact that species richness did not decrease as altitude increased and that the species were not closely related to each other at the upper end of the gradient.
  • Raiko, Henriikka (2013)
    Henkivakuuttajan arvioidessa sopimusten hinnoittelua ja mahdollisiin tuleviin menetyksiin liittyviä riskejä on korko- ja kuolevuusoletuksilla suuri merkitys. Tappio tai menetys on määrä, jolla sopimuksen kulut ylittävät tuotot. Korkoriskillä tarkoitetaan korkojen tulevien muutosten aiheuttamaa epävarmuutta eli toteutuvan tuoton tai kulun poikkeamista odotusarvostaan. Henkivakuutussopimukset ovat tyypillisesti pitkäaikaisia sopimuksia, joten korkoriski on merkittävä sopimusten hinnoitteluun, ja vastuuvelan ollessa markkinaehtoinen, sen hallintaan liittyvä riski. Kuolevuusriskillä tarkoitetaan sitä, että kuolevuus ei toteudu niin kuin on mallinnettu. Tutkielmassa tarkastellaan annuiteettien ja henkivakuutusten arvon määrittämiseen vaikuttavia asioita, joista keskeisimpiä ovat kuolevuusriski sekä korkoriski. Tutkielmassa keskitytään pääasiassa korkoriskiin eli tarkastellaan koron vaikutusta henkivakuutusten hinnoitteluun, vakuuttajan mahdollisiin tuleviin menetyksiin sekä sivutaan lyhyesti vaikutusta markkinaehtoiseen vastuuvelkaan. Tutkielman aluksi tarkastellaan korkoutukseen, kuolevuuteen ja jäljellä olevan elinajan mallintamiseen liittyviä asioita sekä käydään läpi pääoma-arvoja ja annuiteetteja. Henkivakuuttajan vastuiden määrittämisessä olennaista on vakuutetun kuolevuuden mallintaminen. Kuolevuuden ennustamista tarvitaan tulevaisuudessa maksettavan etuuden todennäköisen keston estimointiin, jos etuuden maksaminen riippuu siitä, että vakuutettu on elossa. Toisaalta henkivakuutuksessa korvauksen maksaminen voi olla riippuvainen vakuutetun kuolemasta, jolloin kuolevuuden ennustamista tarvitaan mahdollisen korvauksen maksamisen ennustamiseen. Henkivakuutuksessa pääoma-arvokertoimia taas käytetään muun muassa vakuutusmaksujen ja vastuuvelan laskennassa. Pääoma-arvokertoimet lasketaan vakuutusmatemaattisin menetelmin ottaen huomioon korko, kuolevuus sekä etuuden alkamiseen ja päättymiseen mahdollisesti liittyvät muut tekijät. Kahdessa viimeisessä luvussa tarkastellaan koron vaikutusta hinnoitteluun, jos oletetaan, että korko on riippuvainen sijoituksen kestosta. Tässä hyödynnetään tuottokäyrää. Tulevan koron epävarmuutta mallinnetaan stokastisena korkona. Lisäksi tarkastellaan hajautettavissa olevaa ja ei-hajautettavaa riskiä ja käydään läpi oletukset, joiden nojalla kuolevuusriski voidaan ajatella hajautettavaksi. Esitellään ja käytetään Monte Carlo -menetelmää epävarmojen kassavirtojen jakauman ja tulevien menetysten nykyarvon tutkimiseen simuloimalla jäljellä olevaa elinaikaa ja tulevaa korkoa. Tilanteita havainnollistetaan esimerkein. Lisäksi lopuksi sivutaan lyhyesti EU:n Solvenssi II -direktiivin mukaisessa vakavaraisuuskehikossa mitattavia korkoriskejä. Solvenssi II -direktiivissä varojen ohella myös vastuuvelka arvostetaan markkinaehtoisesti käypään arvoon, jolloin vastuuvelan arvo riippuu merkittävästi korkotasosta. Tällöin myös henkivakuuttajan korkoriskin hallinnan merkitys korostuu.
  • Hirvonen, Jussi (2020)
    Kahden luokittelumuuttujan taulukko - lukumäärädata - on hyvin yleinen datatyyppi. Taulukoita on kaikkialla, ja yksinkertainen korrespondenssianalyysi on menetelmä taulukon rivien ja sarakkeiden yhteyksien analyysiin. Se on graafinen menetelmä, riippuvuudet kuvataan yleensä kaksiulotteisena karttana. Rivit ja sarakkeet esitetään samassa koordinaatistossa, jonka akselit tulkitaan rivien ja sarakkeiden sijainnin avulla. Tutkielmassa esitellään yksinkertaisen korrespondenssianalyysin peruskäsitteet data-analyysin avulla. Aineisto on valittu kansainvälisestä kyselytutkimuksesta ”ISSP 2012 - Family and Changing Gender Roles, International Social Survey Programme: Family and Changing Gender Roles”. Tutkielman alkuluvut esittelevät menetelmän perusteet kuuden maan ja yhden luokittelumuuttujan taulukon analyysin kautta. Taustamuuttujina on vastaajan ikä ja sukupuoli, jotka yhdistetään maa- muuttujan kanssa. Osajoukon korrespondenssianalyysistä siirrytään useiden muuttujien samanaikaiseen analyysiin. Taulukoita yhdistämällä voidaan tutkia kahden muuttujaryhmän välisiä yhteyksiä. Laajempaa 25 maan aineistoa käytetään seitsemän haastattelukysymyksen välisten yhteyksien analyysiin (multiple correspondence analysis MCA). Puuttuvat tiedot ovat aineistossa mukana omana vastauskategoriana. Tutkielmassa osoitetaan, että yksinkertainen korrespondenssianalyysi on pätevä menetelmä kahden luokittelumuuttujan taulukon riippuvuuksien hahmottamiseen. Tulkinnan perussäännöt pätevät myös monimutkaisemmissa asetelmissa. Puuttuneisuuden analyysi osajoukon korrespondenssianalyysin avulla (subset MCA) osoittaa, että menetelmä sopii hyvin isojen kyselyaineistojen tutkimukseen. Tärkeimpiä lähteitä ovat Michael Greenacren oppikirjat (Correspondence analysis in practice, Biplots in Practice) ja CARNE-verkoston konferenssijulkaisu (Greenacre, Michael, ja Jörg Blasius. Multiple correspondence analysis and related methods, 2006).
  • Lahti, Kristiina (2018)
    Motoring is the most popular way of travelling among Finns, but the manner of it needs to be transformed into a more efficient and sustainable model: cars in urban areas are stationary about 90 percent of the time and in city areas were population is constantly growing there is pressure on organizing motoring and parking. Traditional parking lots are no longer sustainable due to lack of space; hence parking is directed to underground car parks or parking houses, whose building costs increase housing prices. There is already a noticeable change in the trend of car usage both in Finland and globally: explanatory factor is thought to be the different lifestyle of millennials through transition to sharing economy and changed mobility needs. Carsharing is thought to be a possible solution to meet the problems of urbanization, to achieve sustainable ways of transportation and to fulfill the changing needs of mobility. Compared to traditional motoring, benefits of carsharing are seen in reduced emissions and required parking space. The practice of carsharing has already been brought to zoning plans to reach these goals. However, simply changing the physical environment by reducing the number of parking spaces is not enough: the change in car use is done by the end-users, the motorists, themselves. This Master's thesis focuses on examining the potential of end-users for using shared vehicles to reduce parking space and car ownership in urban areas. The research has been carried out in cooperation with Kojamo Group which offers carsharing as a supplementary housing service to some of their residents. The empirical part of the study was carried out by sending an electronic survey to all households who are offered shared cars in their immediate vicinity. The survey sought to find out daily travel behavior, experiences of car sharing and car ownership. 48 replies were received of which 60 per cent were from Helsinki Metropolitan Area. The rest of the replies represented the cities of Jyväskylä, Tampere, Lahti and Oulu, out of which 80 per cent of respondents were living in urban areas. Carsharing did not prove to be an important part of the respondents' travel behavior: 21 per cent of the respondents reported to have used, or to be using, a shared car, but the average usage activity was only once per month. A majority of people who use shared cars represent car-free households. Half of respondents who have not used shared cars are considering using them in the future and more than half of respondents who own cars are considering abandoning them and switching to shared cars, if the service is always available when needed. Based on the results, the greatest potential for using shared cars is found among car owning households where the car is not in daily use due to comprehensive public transport. The total amount of cars or car usage has not decreased in any of the surveyed households by the effect of carsharing. In the already car-free households, the shared cars naturally increase the total car usage, but the mileage driven is however very low on a monthly level. As a summary of the results of the theoretical and empirical part of this study, it can be stated that station-based carsharing can be seen as a potential way of reducing the need for parking space in urban areas, as long as the service is reliable, and it serves different needs of transportation.
  • Holappa, Helena (2015)
    Tässä tutkielmassa perehdytään Bornhuetter-Ferguson -menetelmään ja sen mukaiseen korvausvastuun arviointiin. Vakuutusyhtiön toiminnan kannalta korvausvastuu, joka on osa vastuuvelkaa, ja sen arviointi on erittäin merkittävä tekijä. Tässä työssä korvausvastuulla tarkoitetaan jo sattuneista vahingoista sopimusten perusteella maksamatta olevien korvausten määrää yhdessä muiden maksamatta olevien määrien kanssa. Korvausvastuun arviointi on tärkeää muun muassa yhtiön vakavaraisuuden arvioinnin ja vakuutusten oikeanlaisen hinnoittelun takia. Vakuutuksenottajan etujen turvaamiseksi on tärkeää, että korvausvastuulle saadaan mahdollisimman oikean suuruinen arvio. Korvausvastuuta voidaan arvioida monilla eri tavoilla. Nämä tavat voidaan jakaa kahteen ryhmään: deterministisiin menetelmiin ja stokastisiin malleihin. Deterministisissä menetelmissä korvausvastuulle saadaan estimaatti, kun sovelletaan suoraan valittua algoritmia tarkasteltavana oleviin tilastoihin. Tällä tavalla estimoitaessa estimaattiin liittyvää epävarmuutta tai menetelmän tarkkuutta ei tosin kyetä arvioimaan. Korvausvastuulle on kuitenkin saatu yksi estimaatti, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi yhdessä muilla menetelmillä saatujen estimaattien kanssa. Stokastisissa malleissa tarkastellaan jotain tuntematonta mekanismia, joka tuottaa havaitut korvaukset. Korvausvastuulle saadaan estimaatti, kun tällainen malli ja tarkasteltavana olevat tilastot sovitetaan yhteen. Tällä tavalla estimoitaessa saadaan enemmän tietoa korvausvastuun riittävyydestä, sillä mallin avulla saadaan estimaatti myös ennustevirheen hajonnalle. Ennustevirheen hajonnan avulla saadaan arvioitua mallin tarkkuutta sekä lisäksi sen avulla voidaan arvioida, kuinka iso varmuuslisä tarvitaan vakuutusyhtiölakiin kirjatun turvaavuusperiaatteen varmistamiseksi. Tutkielmassa käydään ensin läpi deterministinen Bornhuetter-Ferguson -menetelmä ja sen mukainen korvausvastuun estimointi. Sen jälkeen perehdytään jakaumavapaan mallin pohjalta johdettuun stokastiseen Bornhuetter-Ferguson -menetelmään ja lopuksi vielä perehdytään tämän menetelmän erikoistapaukseen, jossa korvausten oletetaan noudattavan yleistä Poisson-jakaumaa ylihajonnalla. Stokastisten mallien kohdalla esitetään keino, kuinka kehityskerroin voitaisiin estimoida ja johdetaan kaava ehdolliselle keskineliövirheen ennusteelle. Tutkielmassa näytetään myös keino, kuinka kehityskertoimelle saadaan laskettua suurimman uskottavuuden estimaatti silloin, kun korvausten oletetaan noudattavan yleistä Poisson-jakaumaa ylihajonnalla. Tällöin saadaan johdettua kaava tiukalla matemaattisella tavalla myös näiden estimaattien kovarianssin estimaatille. Lopulta näiden estimaattien avulla saadaan kaava myös ehdolliselle keskineliövirheen ennusteelle. Näitä tässä työssä esitettyjä kehityskertoimen, niiden kovarianssimatriisin ja kokonaiskorvausmenon ehdollisen keskineliövirheen ennusteen estimaatin kaavoja suositellaan sovellettavan korvausvastuun estimoinnissa niin kauan, kun ei ole käytettävissä paremmin toimivia estimaatteja.
  • Kousa, Päivi (2014)
    Peruskoulun ja lukion opiskelijoiden kiinnostus tiedeaineita kohtaan on vähentynyt kouluissa ja tiedepainotteisia kursseja valitaan entistä vähemmän. Yhdeksi syyksi epäillään opetusta, joka ei kohtaa oppilaan arkielämää. Arkielämän kontekstit lisäävät motivaatiota ja kiinnostusta opetettavaan aiheeseen sekä auttavat teoreettisen tiedon ymmärtämisessä ja oppimisessa tuomalla opittaville asioille merkitystä ja sisältöä. Kontekstuaalinen oppiminen on ihmiselle luontaista ja johtuu aivojen kyvystä ja tarpeesta etsiä uusille asioille merkityksiä. Tämän kehittämistutkimuksen hypoteesina on käytetty tutkimustuloksia, joiden mukaan arkielämän kontekstien liittäminen teoriaan lisää kiinnostusta kemiaan. Arkielämän kontekstiksi on valittu kosmetiikan kemia, koska siihen liittyvää kontekstuaalista tietoa on hyvin vähän ja kosmetiikka on yleisesti arjessa käytettyä. Päätutkimuskysymykset ovat: 1. Minkälainen on peruskoulun ja lukion oppikirjojen sisältämä kosmetiikan kemian sisältö? 2. Miten usein arjesta tuttuja esimerkkejä käytetään kemian opetuksessa? Kehittämistutkimus suoritettiin neljässä vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen tarveanalyysi suoritettiin 13 peruskoulun ja 23 lukion kemian oppikirjojen kartoituksella kosmetiikan kemian osalta. Toisessa vaiheessa laadittiin tarveanalyysin perusteella tehty verkko-oppimateriaali kosmetiikan kemiasta peruskoulun, lukion sekä muiden koulujen opettajille ja oppilaille soveltuvin osin. Kolmannessa vaiheessa suoritettiin kyselytutkimus 12:lle satunnaisesti valitulle peruskoulun ja lukion opettajalle. Kyselyn perusteella sivut antoivat opettajille uutta tietoa kosmetiikan kemiasta, lisäsivät yhteyksiä teoriatiedon ja arjen ilmöiden välillä sekä toimivat hyödyllisenä lisämateriaalina kemian opetuksessa lisäten kiinnostusta kemiaan. Kehittämistutkimuksen neljännessä vaiheessa oppimateriaalia kehitettiin muun muassa sivuston rakenteellisia ominaisuuksia parantamalla. Oppimateriaalia ylläpidetään ja kehitetään myös tulevaisuudessa. Useiden maiden opetussuunnitelmien perusteissa määritellään yhdeksi tiedeopetuksen tavoitteeksi tarjota sellaista opetusta, joka antaa oppilaalle valmiudet toimia tulevaisuudessaan tiedostavana ja vastuullisena kansalaisena, joka ymmärtää lukemiaan tieteeseen, teknologiaan, yhteiskuntaan tai ympäristöön liittyviä asioita sekä osaa tehdä valintoja ja päätöksiä. Riittävä tieteellinen lukutaito on jokaisen kansalaisen perusoikeus, jota kemian opetuksessa tulisi huomioida muun muassa kontekstuaalista opetusta kehittämällä. Arjen kemiaan liittyvän opetuksen kehittäminen luo tarpeita ja mahdollisuuksia jatkotutkimuksille.
  • Koivula, Nella (2023)
    Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta välttämättömät päästövähennykset edellyttävät toimia kaikilta yhteiskunnan sektoreilta. Kaupungeilla ja sen asukkailla on päästöjen vähentämisessä tärkeä rooli, sillä merkittävä osa Suomen kulutusperäisistä kokonaispäästöistä syntyy kaupungeissa ja erityisesti kotitalouksien kulutuksesta. Tässä tutkielmassa tutkitaan kotitalouksien ilmastoviisaan asumisen arkisia käytäntöjä sekä niiden muodostumiselle keskeisiä elementtejä. Tutkimuksessa ilmastoviisaalla asumisen käytännöillä tarkoitetaan sellaisia kodin arjen toimia ja ratkaisuja, joilla pyritään minimoimaan ilmastolle haitallisia seurauksia. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa, millaiset tekijät ovat edellytyksiä kotitalouksien ilmastoviisaan asumisen käytäntöjen omaksumiselle ja millaisilla ohjauskeinoilla kaupungeissa asuvia kotitalouksia voitaisiin kannustaa asumaan ilmastoviisaammin. Tutkimuskohteena on ku-luttajien näkemykset ilmastoviisaasta asumisesta ja siihen liittyvistä käytännöistä sekä heidän toimijuudestaan asumisen ilmastoviisauden edistämisessä. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena osana Helsingin yliopiston Decarbon-Home-tutkimushanketta. Tutkimuksen aineisto koostui kahdeksasta puolistrukturoidusta haastattelusta. Lisäksi neljälle kotitalouksista toteutettiin pelillistämiskokeilu, jossa he seurasivat kahden viikon ajan oman kodin lämpötilaa sekä sähkön ja veden kulutusta sovelluksen avulla. Haastatteluihin osallistui eri kokoisia ja erilaisissa asunnoissa kaupunkiseudulla asuvia kotitalouksia, jotka olivat entuudestaan kiinnostuneita ilmastoviisaasta asumisesta. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui käytäntöteoriaan, jossa pyritään ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä arkipäiväisten käytäntöjen avulla. Analyyttisenä viitekehyksenä käytettiin erityisesti Elizabeth Shoven, Mika Pantzarin ja Matt Watsonin sosiaalisten käytäntöjen mallia, jonka mukaan kulutuskäytännöt muodostuvat materiaalien, kompetenssien ja merkitysten elementtien yhteisvaikutuksesta. Tuloksia analysoitiin myös kotitalouksen ympäristömyönteisestä kulutuskäyttäytymistä ja käyttäytymisen muutosta koskevan tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulokset viittaavat siihen, että asumisen käytäntöihin vaikuttavia tekijöitä voidaan tunnistaa kaikista käytäntöteorian elementeistä eli materiaalien, kuten kodin teknologian ja ominaisuuksien, kompetenssien eli käytäntöihin liittyvien tiedollisten ja taidollisten kyvykkyyksien, sekä merkitysten eli ilmastomyönteisten arvojen, normien, asumisen toiveiden ja ihanteiden tasoilta. Tutkimuksen mukaan kotitaloudet suhtautuvat ilmastoviisaisiin käytäntöihin myönteisesti, mutta kokevat jotkin ratkaisut haasteelliseksi toteuttaa. Kotitalouksia kannusti ilmastoviisaisiin asumisen käytäntöihin niille liitetyt merkitykset, kuten huoli ja vastuuntunto ilmastonmuutoksesta, ekologiset asumisen ihanteet sekä ympäristö- ja ilmastomyönteiset arvot. Muita ilmastoviisauteen kannustavia tekijöitä olivat kustannuksissa säästäminen sekä aiheesta kiinnostunut lähipiiri. Ilmastoviisaan asumisen esteinä puolestaan nähtiin toimien kalleus, ristiriitaiset sosiaaliset normit, puutteet kyvykkyyksissä eli liian vähäinen tai vaikeasti ymmärrettävä tieto ilmastoviisaista toimintatavoista sekä puutteet materiaalisessa elementissä, kuten asunnon energiatehokkuudessa tai kodin teknologiassa. Lisäksi kotitalouksien vaikutusmahdollisuuksia selitti jonkin verran asunnon sijaintiin tai omistusmuotoon liittyvät tekijät. Tutkimuksessa tunnistettiin erilaisia oikeudellishallinnollisia, taloudellisia ja informaatio-ohjauksen sekä tuuppauksen ja ympäristön suunnittelun ohjauskeinoja, joilla voitaisiin helpottaa ilmastoviisaiden asumisen käytäntöjen toteuttamista kotitalouksien näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että ilmastoviisaiden kulutuskäytäntöjen omaksuminen edellyttää yksilöiden kannustamisen lisäksi myös laajempia kollektiivisia ja yhteiskunnallisia toimia, jotka edesauttavat kotitalouksien toimijuutta ja mahdollisuuksia asua ilmastoviisaasti. Ilmastoviisasta asumista voitaisiin edistää ennen kaikkea kehittämällä materiaalisten edellytysten sekä ymmärrettävän tiedon saatavuutta sekä pyrkimällä muuttamaan sosiaalisia ja kulttuurisia normeja ja asumisen ihanteita sellaisiksi, jotka ovat linjassa maapallon kantokyvyn kanssa.