Browsing by Title

Ketteryyden Julistus (Agile Manifesto) vuonna 2001 herätti monet organisaatiot uudistamaan ohjelmistotuotantoaan ja ketteriä menetelmiä käytetään nykyisin laajalti ohjelmistotuotannossa. Ketterän lähestymistavan käsitteistö on sangen moninaista, ja ketterän ohjelmistotuotannon lähtökohdat ja motiivit ovat organisaatioilla erilaiset. Tämä tutkielma tarkastelee ketterän lähestymistavan käsitteistöä, hyödyntämistä ohjelmistotuotannossa ja sen parantamisessa. Tutkielma on retrospektiivinen analyysi tapaustutkimuksesta. Tapaustutkimuksen kohteena oli ohjelmistotuotantoyritys, jolla oli vuonna 2005 tavoitteena parantaa projektinhallinnan ja ohjelmistotuotannon prosessien laatua. Lähtökohta oli prosessikeskeinen, prosessien kypsyystasot oli arvioitu ja yrityksellä oli käytössään laatujärjestelmä. Tapausyrityksen eräässä yksikössä oli kiinnostusta selvittää ketterän lähestymistavan hyödyntämismahdollisuuksia ohjelmistotuotannossaan ja sen parantamisessa. Tapaustutkimuksessa selvitettiin, voisiko yksikkö hyödyntää ketteriä periaatteita ohjelmistoprojektiensa parantamisessa. Empiirisessä tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ketteryyden julistuksesta yritykselle muotoillut periaatteet voisivat soveltua tapausyrityksen yksikön ohjelmistotuotannossa esiintyvien haasteiden ratkaisemiseksi ja tukisivat myös yksikön asetettujen ohjelmistotuotannon parantamisen tavoitteita. Empiiriset havainnot osoittivat, että tapausyrityksen yksikkö pystyi hyödyntämään joitakin ketteriä käytäntöjä tarpeisiinsa. Samalla nousi esiin, että ohjelmistotuotannossa esiintyvät haasteet olivat kytkennässä osittain organisaation muihin prosesseihin. Parantamistoimien vaikuttavuus olisi saattanut olla vahvempi, jos toimet olisivat olleet mahdollisia muissakin prosessialueissa tai yksiköissä. ACM Computing Classification System (CCS) Software and its engineering → Software creation and management → Software development process management → Software development methods → Agile software development Software and its engineering → Software creation and management → Designing software ->Software design engineering

Keväällä 2020 koronavirusepidemia pakotti suuren osan väestöstä työskentelemään etänä. ICT-alalla etätyöskentely ei ole epätavallista ja siitä on tehty paljon tutkimusta, etenkin globaalisti hajautettujen ohjelmistokehitysryhmien näkökulmasta. Koronavirusepidemian aiheuttaman etätyöpakotteen ominaispiirteenä on nopea ja yllättävä siirtyminen lähityöskentelystä etätyöskentelyyn, jota tutkitaan tässä tutkielmassa tarkemmin. Tutkielmassa keskitytään ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä hyödyntäviin kehitysryhmiin. Taustana käytetään tutkimusmateriaalia ketterästä ohjelmistokehityksestä ja verrataan sitä tapaustutkimuksen tuloksiin. Tapaustutkimuksessa selvitetään kohderyhmän etätyöskentelyyn siirtymisen aikana syntyneitä ilmiöitä. Tavoitteena on tunnistaa taustatiedosta poikkeavat ilmiöt ja määritellä niistä jatkotutkimusaiheita. Tapaustutkimuksen tuloksesta selviää käytössä olevien työkalujen soveltuminen niin lähi- kuin etätyöskentelyyn. Siirtyminen sujui ilman suurempia ongelmia ja työskentely on jatkunut tauotta. Ongelmat keskittyvät kommunikaatioon ja sen vähenemiseen. Ketterien menetelmien rutiininen merkitys ja määrittely korostuu myös etätyöskentelyssä. Mahdollisiksi jatkotutkimusaiheiksi erottuu virtuaalisen valkotaulun ja jatkuvan puheyhteyden hyödyntäminen.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on tutkia ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien ilmenemistä tilapäiseen käyttöön liittyvässä kaupunkisuunnittelussa. Tutkielman teoreettisena taustana käytetään tilapäisen käytön ja ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien tutkimuksen ja teorian lisäksi inkrementalismia. Teoriana käytetään myös kaupunkisuunnittelun uusia suuntauksia, kuten taktista urbanismia ja tee-se-itseurbanismia. Ketterät ohjelmistokehitysmenetelmät syntyivät vastareaktiona perinteiselle menetelmälle, jota kutsutaan vesiputousmalliksi. Ketterät ohjelmistokehitysmenetelmät ovat iteratiivisia ja inkrementaalisia prosesseja, joilla pyritään nopeaan kehitykseen epävakaassa ja muuttuvassa ympäristössä. Tilapäinen käyttö puolestaan on määräaikaista ja toissijaista toimintaa, jossa aluetta käytetään muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu. Tilapäinen käyttö on usein kansalaisten toimesta tapahtuvaa epävirallista toimintaa, jolla pyritään ratkomaan kaupunkiympäristössä koettuja ongelmia. Tilapäinen käyttö on nykyään otettu myös osaksi viranomaisten tekemää kaupunkisuunnittelua. Ketteriä menetelmiä ja tilapäistä käyttöä yhdistää syntyminen kritiikkinä alojensa vakiintuneisiin suunnittelumenetelmiin. Tutkielma toteutetaan kvalitatiivisena vertailututkimuksena. Tutkielmassa selvitetään ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien erityispiirteet tutkimalla niistä kirjoitettua aineistoa. Tämän jälkeen erityispiirteitä verrataan tilapäisestä käytöstä julkaistuun aineistoon. Tutkielmani tuloksissa ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien erityispiirteiksi nousivat mukautumiskyky muutoksiin, kommunikaatio asiakkaan ja kehittäjien välillä, itseohjautuvan tiimin käyttö, inkrementaalinen prosessi sekä iteratiivinen kehitys. Jokainen ketterien menetelmien erityistekijöistä toistui yli puolessa tilapäiseen käyttöön liittyvästä kaupunkisuunnittelusta kirjoitetussa aineistossa. Mukautumiskyky muutoksiin ilmenee tilapäisen käytön yhteydessä esimerkiksi valmiutena muuttaa suunnitelmaa milloin vaan tai olemassa olevien sääntöjen uudelleen tulkintaa. Avoin kommunikaatio lisää tilapäiseen käyttöön liittyvää vuorovaikutusta julkishallinnon ja kansalaisten välillä sekä mahdollistaa viranomaisten toimimisen taktisesti. Tutkijoiden mukaan tilapäinen käyttö on itseohjautuvaa toimintaa, minkä vuoksi viranomaisten tulisi keskittyä tilapäisen käytön mahdollistamiseen eikä puuttua sen sisältöön. Inkrementaalinen ajattelu ilmenee olemassa olevan kaupunkirakenteen hyödyntämisessä tilapäisen käytön suunnittelun pohjana. Taktisessa urbanismissa iteraatioiden käytöllä mahdollistetaan muutosten teko suunnitelmaan ennen seuraavaa tilapäisen käytön kokeilukierrosta. Vaikka tutkielman tulosten mukaan ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä ei ole hyödynnetty suoraan tilapäiseen käyttöön liittyvässä kaupunkisuunnittelussa, ketterille menetelmille ominaiset erityistekijät ovat olleet jo nyt läsnä tilapäiseen käyttöön liittyvässä kaupunkisuunnittelussa. Tämän vuoksi tutkielman johtopäätöksenä on se, että ketterän ohjelmistokehitysmenetelmän johdonmukainen hyödyntäminen voisi olla mahdollista myös tilapäiseen liittyvän kaupunkisuunnittelun yhteydessä.

Tutkielman kirjallisessa osiossa perehdytään kevyiden hiilivetyjen kaasukromatografisen analyysin osa-alueisiin, joita ovat näytteenkäsittely- ja näytteensyöttömenetelmät, kolonnit, detektorit sekä kalibrointi. Kirjallisuuskatsauksen perusteella yleisimmin käytettyjä kolonneja ovat huokoisen seinämän avoputkikolonnit. Detektoreista eniten käytetty on liekki-ionisaatiodetektori. Näytteenkäsittelyssä korostetaan analyyttien haihtumista estävien menetelmien käytön tärkeyttä. Yleisimmin näyte syötetään kaasukromatografiin nestemäisen näytteen kaasufaasista. Kalibroinnissa puolestaan suositaan kaasukalibroinnin käyttöä. Tärkeitä sovellusalueita kevyille hiilivedyille ovat esimerkiksi vesistöjen saastumisen seuranta, ilmanlaadun tarkkailu sekä muuntajien vikadiagnostiikka. Pro gradu –työn kokeellisessa osassa kehitettiin kvantitatiivinen kaasukromatografinen vertailumenetelmä Vaisala Oyj:n OPT100-mittalaitteelle muuntaöljyyn liuenneiden kevyiden hiilivetyjen analysointia varten. Vertailumenetelmän tärkeimpiä kehityskohteita olivat näytteenkäsittely ja –syöttö, sillä haihtuvilla analyyteilla ne ovat todennäköisimpiä syitä analyysituloksien vaihteluihin. Tässä työssä kehitetty näytteenvalmistusmenetelmä saavutti tavoitteeksi asetetun alle 2 % (k=2) hajonnan. Näytteenvalmistuksen ja –syötön kehittämisen lisäksi kokeellisessa työssä tehtiin menetelmän validointi. Menetelmän validointi sisälsi epävarmuusanalyysin lisäksi toteamis- ja määritysrajan, spesifisyyden ja selektiivisyyden sekä lineaarisuuden ja mittausalueen määrittämisen.

Tutkimus käsittelee kielentämistä derivaatan opetuksen työtapana ja tavoitteena on selvittää miten kielentämisen avulla voisi tukea derivaatan opetusta ja opiskelua. Kielentäminen tarkoittaa oman ajatteluprosessin kuvaamista sanoin, symbolein ja kuvin. Siinä voidaan käyttää hyväksi matematiikan luonnollista kieltä, symbolikieltä tai kuviokieltä. Varsinainen kielentäminen jaetaan suulliseen ja kirjalliseen kielentämiseen. Sen avulla voi jäsentää ja syventää ajattelua, sekä reflektoida oppimaansa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat: (1) Miten kielentämistä voisi hyödyntää derivaatan opetuksessa?, (2) Minkälaista kirjallista kielentämistä opiskelijat käyttävät derivaatan yhteydessä? ja (3) Miten opiskelijat kokevat kielentämisen käyttämisen?. Tarkemmin derivaatan kielentämiskohteiksi valikoituivat teoriakatsauksen perusteella aiheet raja-arvo, derivaatan määritelmä, derivaatan sovellukset ja rationaaliyhtälöt. Ensimmäistä tutkimuskysymystä pohdittiin luomalla valittuihin neljään kielentämisaiheeseen soveltuvia tehtäviä. Niiden tavoitteena on kielentämisen avulla tukea derivaatan oppimista ja opetusta. Paketin toimivuutta kokeiltiin Helsingin yliopiston harjoittelukoululla pitkän matematiikan derivaatta-kurssilla. Kielentämistehtävät syvensivät teoriaa, mutta niissä ei ole erikseen teoriapakettia. Käytetyt menetelmät ja kielentämistehtävät löytyvät liitteistä. Toista tutkimuskysymystä varten oli tehty tutkituista aihealueista tehtäviä, jotka opiskelijat tekivät kotona. Saaduista vastauksista tehtiin aineistoperäistä sisällönanalyysiä ja tutkittaviksi kielenosiksi valikoituivat opiskelijoiden käyttämät kielentämismallit, matemaattisen sisältö, kielen monipuolisuus ja kielen perusteellisuus. Lopuksi tutkittiin vielä näiden välisiä yhteyksiä SPSS-ohjelman avulla. Opiskelijoiden käsityksiä kielentämisestä taas analysoitiin avoimien kysymysten ja valmiin lomakkeen avulla. Avokysymyksien osalta vastaukset teemoiteltiin kirjallisen ja suullisen kielentämisen hyötyihin ja heikkouksiin. Tehtäviin saadut vastaukset olivat kielentämisen tutkimisen kannalta monipuolisia. Eri kielentämistehtävien välillä ei ollut havaittavissa kielellisiä yhteyksiä, siis opiskelijoiden käyttämä kieli ei ollut systemaattista aiheen vaihtuessa. Tuloksista oli havaittavissa poikien hieman suurempi itsevarmuus omasta osaamisestaan. Opiskelijoiden käsitys omasta osaamisestaan korreloi jokaisessa tehtävässä positiivisesti tutkijan käsityksen kanssa, tosin tehtäväkohtaiset erot olivat selkeitä. Kaikki vastaajat olivat vähintään jokseenkin samaa mieltä siitä, että kuvan piirtäminen auttaa tehtävän ratkaisussa. Lisäksi puolet vastaajista koki, että tehtävän ratkaisun selittäminen omin sanoin paljastaa nopeasti onko ratkaisija ymmärtänyt tehtävän ratkaisuprosessin. Kirjallisen kielentämisen suurimpana hyötynä pidettiin tilanteen hahmottamista ja omaa toimintaa ratkaisussa, sekä koko prosessin selkenemistä. Heikkoudeksi koettiin kirjallisen kielentämisen hitaus. Myös suullisen kielentämisen hyötynä pidettiin sen selkeyttävää vaikutusta ja heikkoutena taas sitä, ettei kielentämisestä ole kovin paljoa hyötyä. Tutkimustulosten valossa havaittiin, että lukiolaiset osaavat jo kielentää halutessaan hyvinkin perusteellisesti, ja monella on jo oma tyyli ratkaista matemaattisia tehtäviä. Kielentämisen käyttäminen ja hyödyllisyys jakavat mielipiteitä, mutta itse aion hyödyntää sitä myös tulevaisuudessa.

Kielimallit ovat tilastollisia malleja, jotka ennustavat kuinka todennäköinen annettu jono sanoja on. Kielimallin tuottamasta jakaumasta on mahdollista arpoa sanoja, lauseita ja kokonaisia tekstejä. Viime aikoina kielimalleja on onnistuneesti käytetty taiteen, kuten tarinoiden, runojen ja musiikkikappaleiden generointiin. Tutkijat ovat kutsuneet kielimallien tuottamia tekstejä erinomaisiksi, mutta samalla niiden luovuutta on myös kyseenalaistettu. Tutkielmassa esittelen riittävän kriteeristön kielimallien luovuuden arviointiin. Kriteereiksi määrittelen teosten arvokkuus ja uutuus sekä kielimallin ennustamattomuus. Tutkin kriteerit täyttävän kielimallin luovia tekoja FACE-mallin avulla. Poissuljen sen mahdollisuuden, että kaikki luovat teot olisivat mallin kouluttajan tai lähdeaineston tai koulutusalgoritmin tekijöiden tekemiä. Lopputulokseni on, että kriteerit täyttävä kielimalli tekee useita luovia tekoja. Kriteerien toteutumisen mittaaminen voi olla käytännössä haastavaa, sillä kriteerien tarkka määrittely on tehtävä tapauskohtaisesti, eikä niiden mittaamiseen ole yhtä selkeää tapaa.

Yleisenä pakkausmateriaalina käytetty muovi on tunnettu muun muassa keveydestä, helposta muovattavuudesta ja kulutuksen kestosta. Muovin käyttö jatkaa kasvuaan ja sillä on korvattu monia muita materiaaleja, kuten betonia, lasia, metallia ja puuta. Muovituotteiden valmistukseen käytetään runsaasti fossiilisia raaka-aineita, mikä aiheuttavat lukuisia ympäristöongelmia. Muovin ekologisia haittoja on pyritty helpottamaan muovin kierrätyksen avulla. Kierrätysmuovimateriaalien on kuitenkin havaittu aiheuttavan hajuhaittoja, jotka ovat neitseellisiin pakkausmateriaaleihin verrattuna merkittävämmät. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää kaasukromatografia-massaspektrometriaan (GC-MS) perustuva mittausmenetelmä kierrätysmateriaalien hajuhaittojen tunnistamiseksi sekä tutkia hajua aiheuttavia yhdisteitä aistinvaraisesti olfaktometrilla. Tutkimuksessa hyödynnettiin headspace-tekniikkaa, joka mahdollisti kierrätysmuovimateriaalien mittaamisen ilman erillistä esikäsittelyä. Pakkausmateriaalien sisältämät yhdisteet tunnistettiin kvalitatiivisesti massaspektrometrilla ja aistinvaraisesti olfaktometrilla. Tutkittavina yhdisteinä käytettiin kahden suomalaisen yrityksen valmistamia PEHD-kierrätysmuovipulloja. Kierrätysmuovipullojen lisäksi kvalitatiivinen ja olfaktometrinen tutkimus suoritettiin neitseellisille PEHD-pulloille. Kokeellisen osuuden ensimmäinen vaihe suoritettiin headspace-kaasukromatografi-massaspektrometri -laitteistolla. Menetelmän optimoinnissa tarkasteltiin näytteiden tasapainotusajan (10, 20, 30 ja 40 minuuttia) ja lämpötilan (50, 70 ja 90 °C) vaikutusta kokonaisionikromatogrammiin muodostuneiden piikkien pinta-aloihin. 30 minuutin tasapainotusajan todettiin olevan riittävä tasapainon saavuttamiseen näytteen ja kaasufaasin välillä, mikä mahdollisti toistettavien tulosten saavuttamisen. Korkeampi lämpötila aiheutti odotetusti pinta-alaltaan suuremmat piikit. Lämpötilan muutoksen vaikutus piikkien pinta-aloihin oli kuitenkin yhdistekohtainen. Sekä kierrätysmuovipullojen että neitseellisten pullojen todettiin sisältävän muun muassa aldehydejä, alkoholeja sekä alifaattisia ja syklisiä hiilivetyjä. Sen sijaan ainoastaan eettereitä, estereitä, ketoneja ja terpeeneiksi luokiteltuja D-limoneenia ja eukalyptolia havaittiin kierrätysmuovipulloissa. Toisessa vaiheessa laitteistoon liitettiin olfaktometri, jonka avulla kierrätysmuovipulloista irtoavia yhdisteitä tutkittiin aistinvaraisesti. Yhdisteistä eukalyptoli todettiin samanaikaisesti massaspektrometrilla ja aistinvaraisesti olfaktometrilla. Kierrätysmuovipulloista tunnistettiin myös muita jopa hyvin vahvoja hajuja, joita ei kuitenkaan pystytty detektoimaan massaspektrometrilla tai vaihtoehtoisesti kvalitatiivinen tunnistus oli hyvin epävarmaa. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tunnistaa kierrätysmuovipulloissa esiintyvät hajujenaiheuttajat sekä saada tarkempaa tietoa niiden alkuperästä. Hajuja aiheuttavien yhdisteiden poistaminen takaisi laadukkaampien lopputuotteiden valmistamisen ja kierrätysmuovimateriaalien laajemman hyödyntämisen.

Kiihtyvyys on keskeinen suure fysiikan opiskelussa, mutta oppilailla on siihen liittyviä monia ennakkokäsityksiä. Ennakkokäsityksiä ei voi korjata ulkoapäin annetulla tiedolla, vaan oppilaiden on ensin ymmärrettävä, että heidän käsityksensä ovat virheellisiä. Ennakkokäsitykset onkin huomioitava opetusta suunniteltaessa. Tämän työn yhtenä tavoitteena on esitellä kokeita, joissa kiihtyvyyttä havainnollistetaan kiihtyvyysanturilla ja joita voi mahdollisesti käyttää kiihtyvyyteen liittyvien ennakkokäsitysten korjaamiseen. Kokeiden todellista vaikutusta ei tässä työssä testata. Kaikissa töissä käytetään kiihtyvyyden mittaamiseen Vernierin valmistamaa WDSS-anturia, jolla voi mitata voimaa, korkeutta ja kiihtyvyyttä kolmeen suuntaan. Kokeet tehdään myös ultraääni- tai voima-anturilla, jonka jälkeen pohditaan, toiko kiihtyvyysanturi näihin kokeisiin jotain uutta aiemmin käytettyihin antureihin verrattuna. Kokeissa, joissa ennakkokäsityksen perusteella ei ole kiihtyvyyttä, kiihtyvyysanturi mahdollistaa kiihtyvyyden mittaamisen ja tuo niihin kokeisiin siten konkretiaa. Normaalikiihtyvyys on esimerkiksi aiemmin mitattu voiman kautta, mutta kiihtyvyysanturilla sitä pystytään mittaamaan suoraan. Kokeita tehtäessä havaitaan myös, ettei kiihtyvyysanturilla voi tehdä kokeita, joissa anturin kallistuskulma suhteessa pystysuoraan muuttuu. Käytetyn kiihtyvyysanturin toimintaperiaate on sellainen, ettei se tee eroa kiihtyvyyden ja gravitaation kiihtyvyyden suuntaisen komponentin välille.

Tässä tutkielmassa on perehdytty kirjallisuuskatsauksen avulla kiinteässä tilassa olevan selluloosan muokkaukseen kiinteitä, nestemäisiä ja kaasumaisia reagensseja käyttäen sekä erilaisiin selluloosan aktivointitapoihin mekaanisesta käsittelystä säteilytykseen. Tutkielman kokeellisessa osassa on selluloosan asylointireaktiota on parametrisoitu ionisissa nesteissä ja liuotinsysteemeissä. Selluloosa on uusiutuva raaka-aine – sitä voi olla jopa 90 prosenttia puun massasta – jonka käyttökohteet ovat jo nyt monipuolisia, mutta josta toivotaan öljypohjaisten tuotteiden osittaista korvaajaa lähitulevaisuudessa. Koska selluloosa on voimakkaasti vetysitoutunut luonnonpolymeeri, sen rakenne aiheuttaa useita haasteita muokkaukselle. Esimerkiksi sen liuottaminen onnistuu vain harvoihin liuottimiin. Selluloosasta voidaan kuitenkin tehdä käyttökelpoisia tuotteita myös ilman liuotusta. Kaasumaisilla ja nestemäisillä reagensseilla voidaan muokata kiinteän selluloosan pintaa ja jopa pintaa syvemmältä. Näin voidaan saavuttaa käyttötarkoitukseen sopiva tuote liuostilassa tehtyjä johdannaisia helpommin. Esimerkiksi paperin pintaa voidaan muokata hydrofobiseksi. Kiinteillä reagensseilla selluloosaa saadaan muokattua, kun sitä jauhetaan yhdessä reagenssien kanssa. Liuoksessa selluloosasta on tehty paljon tutkimusta ja julkaistu useita erilaisia johdannaisia eri liuottimissa. Eri reaktioparametrien vaikutusta tuotteisiin ei kuitenkaan ole julkaista laajemmalti, joten jokaisen uuden tuotteen kohdalla parametrisointi täytyy tehdä erikseen. Tässä tutkimuksessa tuotettiin heksanoyyliselluloosaa mikrokiteisestä selluloosasta liuotinsysteemissä (DMAc/LiCl) ja kahdessa ionisessa nesteessä ([amim]Cl ja [mmim]Me2PO4). Heksanoyyliselluloosan synteesiä muuteltiin liuottimen, reaktiossa käytetyn emäksen, reaktioajan ja selluloosan konsentraation suhteen. Tuotteet karakterisoitiin IR- ja NMR-spektroskopialla ja kokoeksluusiokromatografialla. Tutkimuksessa havaittiin käytetyn liuotinsysteemin olevan ionisia nesteitä parempi paitsi siksi, että sillä saatiin aikaiseksi substituoituneempia tuotteita, myös siksi, että se lyhensi selluloosan ketjua vähemmän kuin ioniset nesteet.

The parameterization of deep convection is simulated poorly over the Central and East Pacific. This could lead to issues in predicting the annual total precipitation in the tropics, such as the existence of a double intertropical convergence zone over the equatorial Pacific. Resolving tropical deep convection instead of parameterization leads to the presence of more linear systems. Observations over Atlantic indicate that shear-perpendicular lines (squall lines) propagate faster than shear- parallel lines, mainly due to their connection with the low-level vertical wind shear (VWS). The study examines the different movement speeds of mesoscale convective systems (MCSs) over the East- and West Pacific to determine whether this could explain the reason why climate models have problems with predicting deep convection. A higher proportion of fast moving MCSs (squall lines) could contribute to the prediction problems in the tropics. The MCS motion is determined by the sum of the mean wind and propagation speed. In squall lines, the MCS motion is mainly influenced by the propagation, which is associated with the low-level VWS. Therefore, the effect of the low-level VWS on the fast- and slow moving MCSs is also investigated. The Global High-Resolution Mesoscale Convective System Database is used, which provides infor- mation about the time, location and movement of MCSs. Additionally, ERA5 wind data is used to obtain the mean wind and VWS. Two specific areas over the northern equatorial Pacific are chosen to compare the different types of MCSs. These areas are over the East Pacific (120°W - 140°W and 5°N - 12°N) and West Pacific (140°E - 160°E and 0°N - 7°N). The movement speed is used to categorize the MCSs into three groups: slow moving MCSs (< 3 m/s), moderate moving MCSs (3 m s−1 − 7 m s−1) and fast moving MCSs (> 7 m/s). The study reveals that the share of the fast moving MCSs is 9.8% over the East Pacific and 13.8% over the West Pacific. This is only a 4 percent point difference between the two areas. Therefore, it is not shown that the fast moving MCSs contribute to the existing issues that models have in predicting the annual total precipitation over the East Pacific. Moreover, approximately 85-90% are categorized as slow- to moderate moving MCSs. Hence, the influence of fast moving MCSs is relatively small when compared to the other types. A difference is seen in the mean wind and VWS over the East Pacific, but do not explain the MCS motion vector. Therefore, the difference between fast- and slow moving MCSs cannot be explained by only the monthly averaged mean wind and low-level VWS over the East Pacific. Over the West Pacific, the mean wind direction and VWS are about the same in direction and speed. Therefore, the difference between fast- and slow moving MCSs is not explained by the low-level VWS over the West Pacific.