Browsing by Title

This thesis presents the plans for replacing the production system of Finnish Meteorological Institute (FMI). It begins with a review of the state of the art in distributed systems research, and ends with a design for the replacement production system that is reliable, scalable, and maintainable. The subject production system is a framework for managing the production of different weather predictions and models. We use this framework to abstract away the actual execution of work from its description. This way the different production processes become easily monitored and con􏰋figured through the production system. Since the amount of data processed by this system is too much for a single computer to handle, we have distributed the production system. Thus we are not dealing with just a framework for production but with a distributed system and hence a solid understanding of distributed systems theory is required in order to replace this production system. The first part of this thesis lays the groundwork for replacing the distributed production system: a review of the state of the art in distributed systems research. It is a concise document of its own which presents the essentials of distributed systems in a clear manner. This part can be used separately from the rest of this thesis as a short introduction to distributed systems. Second part of this thesis presents the subject production system, the need for its replacement, and our design for the new production system that is maintainable, performant, available, reliable, and scalable. We go even further than simply giving a design for this replacement production system, and instead present a practical plan to implement the new production system with Kubernetes, Brigade, and Riak CS.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, ilmeneekö Newtonin mekaniikan vastaisia käsityksiä fysiikan ylioppilaskokeiden monivalintaosioissa. Monivalintatehtävät on valittu tutkimukseen niin, että vastausvaihtoehdoissa ilmenee jokin tutkimuskirjallisuuden tunnistama Newtonin mekaniikan vastainen käsitys. Aineistona käytetään ylioppilastutkintolautakunnalta saatuja vastausjakaumia, joista voidaan analysoida, kuinka paljon Newtonin mekaniikan vastaisia käsityksiä ilmenee ylioppilaskokeiden monivalintaosioissa. Tutkielmassa esitellään myös yleisimmät tutkimuskirjallisuuden tunnistamat Newtonin mekaniikan vastaiset käsitykset. Lisäksi tutkielmassa pyritään avaamaan käsitteellisen muutoksen ja ymmärryksen problematiikkaa sekä pohditaan erilaisten monivalintakysymysten ongelmallisuutta käsitteellisen muutoksen ja ymmärtämisen mittaamisen näkökulmasta. Kun tulkitaan oppilaiden käsityksiä, on tärkeää olla tietoinen siitä, että käsitteellinen ymmärrys sisältää useita huomioitavia seikkoja. Newtonin mekaniikkaan liittyvä käsitteellinen ymmärrys sisältää sekä fysiikkaan liittyvää teoriatietoa että psykologisia seikkoja, jotka liittyvät oppimiseen. On havaittu, että oppilaiden epistemologioilla voi olla vaikutusta käsitysten syntymiseen. Oppilaiden epistemologioita tutkittaessa, on havaittu, että käsitykset tieteellisen tiedon luonteesta ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi oppilaalla voi olla ajatus, jonka mukaan tieteellinen tieto on varmaa, mikä voi johtaa siihen, että fysiikan oppiminen voidaan kokea hyvin abstraktiksi sekä hankalaksi lähestyä. Erilaisille oppilaiden käsityksille on pyritty löytämään selvyyttä myös ihmisten arkisten kokemusten kautta. Koordinaatioluokkateoria on monimutkainen joukko tapoja, joita ihmiset käyttävät tulkitsemaan tiettyjä havaittavia olioiden kategorioita maailmasta. Koordinaatioluokkiin liittyvät läheisesti p-primitiivi, joilla pyritään myös selittämään erilaisia käsityksiä. P-primitiivit ovat ikään kuin ihmisten arkipäiväisiä kokemuksia ja aktivoitunut p-primitiivi voi siirtää arkipäiväisen kokemuksen fysiikan kontekstiin. Tällöin on mahdollista, että fysiikan ilmiöiden tulkinta on virheellistä ja poikkeaa yleisesti tunnetuista fysiikan teorioista. P-primitiivejä voidaan pitää yhtenä selittävänä tekijänä, miksi Newtonin mekaniikan vastaisia käsityksiä ilmenee. Newtonin mekaniikan vastaisten käsitysten tutkimiseen on kehitetty erilaisia työkaluja, joilla pyritään selvittämään oppilaiden käsityksiä, kuten FCI-testi. FCI-testi on monivalintatesti, joka sisältää kysymyksiä mekaniikkaan liittyen ja vastausvaihtoehdot pyrkivät testaamaan yleisesti tunnistettuja Newtonin mekaniikan vastaisia käsityksiä. Oppilaiden käsityksiin liittyvät tulkinnat jäävät kuitenkin hyvin ohuiksi, sillä monivalintatehtävät eivät pysty mittaamaan oppilaiden tarkkaa käsitteellistä ymmärrystä Newtonin mekaniikasta. On havaittu, että testitulokset riippuvat usein kontekstista, johon kysymys on asetettu. On myös havaittu, että vastausvaihtoehtojen asettelu vaikuttaa testitulokseen. Monivalintatestejä voidaan kuitenkin käyttää analyyttisinä työkaluina, jotka kertovat esimerkiksi, että tietyt käsitykset ilmenevät herkästi tai väärät vastaukset ilmentävät, että syvällistä ymmärrystä aiheesta ei ole. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yleisimmät Newtonin mekaniikan vastaiset käsitykset liittyvät kinematiikkaan, impetukseen, aktiiviseen voimaan, kahden kappaleen välisiin voimiin ja voimien superpositioperiaatteeseen sekä painovoimaan ja massaan. Tutkimusaineistona tutkimuksessa käytettiin fysiikan ylioppilaskokeiden monivalintaosioiden kysymyksiä ja vastausjakaumia. Tutkimuksessa analysoitiin teoreettisen viitekehyksen nojalla viisi monivalintatehtävää kahdelta eri koekerralta. Samoista monivalintatehtävistä esitettiin myös vastausjakaumat, jotka analysoitiin esitetyn teorian pohjalta. Tutkimustulokset osoittavat, että ylioppilaskokeiden monivalintaosioissa ilmeni eniten vääriä vastauksia vaihtoehtoon, joka sisälsi Newtonin mekaniikan vastaisen käsityksen aktiivisesta voimasta, impetuksesta ja kahden kappaleen välisestä voimien dominanssiperiaatteesta. Vaikka tutkimustulokset eivät kerro suoraan oppilaan käsitteellisestä ymmärryksestä, tutkimustulokset viittaavat siihen, että Newtonin mekaniikan vastaisia käsityksiä ilmenee ja mekaniikan kvalitatiivinen osaaminen jää osittain heikoksi.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää peruskoululaisten asenteita ja motivaatiota matematiikan opiskelua kohtaan. Tämän lisäksi pohditaan heidän osaamisen tasoaan ja tutkitaan tyypillisiä virheitä, joita he tekevät eri matematiikan osa-alueilla, jotka opetussuunnitelma on määritellyt keskeisiksi asia sisällöiksi 8. ja 9. luokille. Yläkoulussa matematiikan oppimisvaikeudet johtuvat yhä useammin motivaation puutteesta sekä vääränlaisesta asenteesta matematiikan opiskelua kohtaan. Mistä motivaatio-ongelmat matematiikan opiskelua kohtaan johtuvat? Tutkimus koostuu kahdesta osasta: kyselytutkimuksesta, jonka yhteydessä oppilaat täyttivät matematiikan osaamista mittaavan testin sekä haastattelututkimuksesta. Kyselytutkimukseen osallistui 138 ja haastattelututkimukseen kaksi oppilasta. Tutkimuksessa on käytössä monimenetelmällinen lähestymistapa, jossa analysoidaan aineistoa sekä laadullisesti että numeerisesti. Tämän lisäksi tehtiin havaintoja oppilaiden käytöksestä ja kysymyksistä sekä haastattelun että kyselytutkimuksen aikana. Kysely- ja haastattelututkimuksien perusteella voidaan sanoa, että etenkin yläkoulun matematiikka koetaan turhaksi eikä matematiikka kohtaa nuorten arkimaailmaa. Tästä syystä matematiikka ei motivoi nuoria eikä sen opiskelusta olla kiinnostuneita. Matematiikka koetaan myös vaikeaksi ja liikaa energiaa sekä ajattelua vaativaksi oppiaineeksi. Toisaalta monet oppilaat ajattelivat matematiikan olevan tärkeä oppiaine ja he ajattelevat tarvitsevansa sitä tulevaisuudessa. Matematiikan opetusta tulisikin kehittää entistä enemmän reaalimaailmaan pohjautuvaksi ja sitä pitäisi pyrkiä konkretisoimaan, jotta oppilaat kokisivat sen itselleen läheisemmäksi. Suomessa matematiikan osaamisen taso on hyvä. Tästä kertoo mm. loistava PISA-menestys. Kuitenkin oppimisvaikeuksia diagnosoidaan entistä enemmän. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että peruslaskutoimitukset hallitaan hyvin. Vaikeuksia tuottavat etenkin yhtälönratkaisu sekä sanalliset tehtävät. Yhtälönratkaisun oppilaat kokevat myös epämiellyttäväksi sekä vähiten tarpeelliseksi. Sanallisissa tehtävissä oppilailla on vaikeuksia ymmärtää, mitkä luvut ovat laskun kannalta oleellisia. Hankaluuksia tuottaa myös oikean laskutoimituksen valinta. Pienemmät ryhmäkoot opetuksessa antaisivat oppilaille paremmat mahdollisuudet oppia ja kiinnostua matematiikasta. Tällöin oppilailla olisi myös mahdollisuus saada omaa tasoaan vastaavaa opetusta, joka motivoisi oppilaita enemmän.

The aim of this study was to make a quantitative map inventory of the amount of temporal and spatial changes in meadow area in Finland during 1925-1992 and to make an estimation of the total amount of meadows in Finland in 1980’s and in the beginning of 1990’s. The environmental factors were also evaluated in the same areas. Initially this reseach was a part of FIBRE program. In the temporal study the area values of meadows and environmental factors were studied in three time steps: in 1930’s, 1960’s and 1980’s The oldest data from 1930’s were collected from black and white parish maps 1:20 000 and the two younger phases from base maps 1:20 000. The study area of the temporal change study was 7 500 km² and the mean areal coverage was 4,4% of the 11 studied provincial areas. North Karelia, Kainuu and Lappland were not included in this temporal change study as there were not available the oldest parish maps in these areas. The studied areas were Uusimaa, Lounais-Suomi, Häme, Pirkanmaa, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Keski-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa and Åland. In the larger sample study of the meadow area in 1980’s in Finland the aim was to get an estimate of the total meadow area in Finland that time and also search for the differencies between different areas – which areas still contain most meadow hectares and which is the proportion between meadow hectares and studied surface area or proportion between the land area and meadow area or the relation between acricultural field hectares to meadow hectare amount. This larger study contained 14 provincial areas and the study area was 26 000 km² and the mean study coverage was 12 %. In the study 315 base maps 1.20 000 were inventoried – the meadows were counted hectare by hectare from the maps. The results showed that the largest changes in meadow area hectares took place already between 1930 and 1960. The biggest proportional declines were in the areas were the initial hectare amounts were highest at the start. A significant result was that the total area of meadows in Finland was not so low as estimations have given reason to expect. In this large study many areas had still left a third of the 1930 meadow hectares, in the best areas even 40% in the 1980’s and in the beginning of 1990’s. Although also in this study there were places were 99% of the original hectares of meadows were all vanished – from the hundreds of hectares were left only 2-10 hectares. Of the studied areas the most rich in meadows was Åland throughout all the three studied time steps. Other meadow high areas were Lounais-Suomi, Pirkanmaa and Keski-Suomi in the 1930’s, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa and Häme in the 1960’s and Länsi-Suomi, Uusimaa and Lounais-Suomi. For the total amount of meadow hectares in Finland this study gives estimates: 680 000 – 980 000 hectares in the 1930’s, 330 000 – 475 000 hectares in the 1960’s and 275 000 hectares in the 1980’s.

Nilpotentti ryhmä on ryhmä, jota voidaan kutsua lähes vaihdannaiseksi ryhmäksi. Nilpotentin ryhmän kertaluvuiltaan keskenään jaottomat alkiot nimittäin kommutoivat. Lisäksi voidaan sanoa, että nilpotentti ryhmä on äärellisen askelmäärän päässä Abelin ryhmästä. Sana nilpotentti viittaa siihen, että nilpotentti ryhmä supistuu triviaaliksi ryhmäksi, kun se korotetaan tarpeeksi suureen potenssiin. Laskutoimituksena tässä kertolaskussa on toistuva kommutaattorialiryhmän luominen. Tämän työn kantava ajatus on löytää ja esitellä seitsemän keskenään hyvin erilaista tapaa määritellä nilpotentti ryhmä, ja todistaa että nämä määritelmät ovat ekvivalentteja. Tämän suorittamiseksi on tarpeellista käydä läpi riittävä määrä ryhmäteorian perusteita. Niinpä tutkielman aloittavassa luvussa 2 käydään läpi ryhmän toiminnat, sivuluokat, normaalit aliryhmät, tekijäryhmät, ryhmän keskus sekä ryhmien ulkoinen ja sisäinen suora tulo. Luvussa 3 käsitellään p-ryhmiä ja Sylowin teoriaa, koska nilpotentit ryhmät voidaan määritellä myös Sylowin aliryhmien avulla. Sylowin teoriassa keskeisessä asemassa ovat Cauchyn lause ja Sylowin lauseet, jotka ovat perustana lähes kaikelle äärelliselle ryhmäteorialle. Tässä tutkielmassa Cauchyn lause ja Sylowin lauseet todistetaan historiallisessa järjestyksessään ryhmän toiminnan käsitteen avulla. Tutkielman päättävässä luvussa 4 tutustutaan nilpotentteihin ryhmiin. Nilpotentit ryhmät määritellään aluksi aliryhmäjonojen, ryhmän keskuksen ja tekijäryhmien avulla. Näillä keinoilla löydetään kaksi eri määritelmää nilpotentille ryhmälle. Seuraavaksi esitellään alkioiden ja aliryhmien kommutaattorit. Näiden avulla muodostettu kommutaattorialiryhmien jono, jota kutsutaan alemmaksi keskusjonoksi, mahdollistaa kolmannen nilpotentin ryhmän määritelmän. Sitten lukua jatketaan ja tutkielma päätetään kokoamalla vielä neljä nilpotentin ryhmän ekvivalenttia määritelmää samaan lauseeseen ja todistamalla se.

Työssä valmistettiin poly(N-isopropyyliakryyliamidia) vesipohjaisissa liuoksissa atominsiirtoradikaalipolymeroinnilla. Valmistettuja polymeerejä liitettiin kemiallisilla sidoksilla poly(bentsimidatsobentsofenantroliiniin), minkä huomattiin parantavan jälkimmäisen kolloidista stabiiliutta vesidispersiossa. Poly(N-isopropyyliakryyliamidi) on huoneen lämpötilassa vesiliukoinen, mutta kun liuosta lämmitetään yli polymeerin alemman kriittisen liuoslämpötilan, joka on noin 32 °C, saostuu se ulos liuoksesta. Työssä pyrittiin valmistamaan hallitusti moolimassaltaan pieni ja iso homopolymeeri, missä myös onnistuttiin. Samalla saatiin tietoa erilaisten initiaattorien soveltuvuudesta ja niiden rakenteen vaikutuksesta poly(N-isopropyyliakryyliamidin) vesipohjaisiin liuospolymerointeihin. Initiaattorin valinnassa painotettiin nopeaa radikaalinmuodostusta ja soveltuvuutta liitosryhmäksi kahden polymeerin välille. Poly(bentsimidatsobentsofenantroliini) on täysin konjugoitu rengasrakenteinen polymeeri. Rakenteensa takia se soveltuu hyvin esimerkiksi n-tyypin puolijohteeksi, mutta on rakenteeltaan erittäin jäykkä. Tästä johtuen se on niukkaliukoinen yleisimpiin neutraaleihin liuottimiin. Poly(bentsimidatsobentsofenantroliini) syntetisoitiin polyfosforihapossa ja muodostuneeseen polymeeriin liitettiin karboksyylihappo- ja amiinipääteryhmien muodostamalla amidisidoksella poly(N-isopropyyliakryyliamidi) in situ. Valmistettuja homopolymeerejä ja lohkokopolymeerejä karakterisoitiin erilaisin menetelmin. Poly(N-isopropyyliakryyliamidin) moolimassoja ja moolimassajakaumia tutkittiin kokoekskluusiokromatografialla, sekä MALDI-TOF -spektroskopialla. NMR-mittauksia käytettiin polymeerien rakenteiden selvittämiseen ja polymerointikinetiikan tutkimiseen. Rakenteita tutkittiin myös UV-Vis - ja infrapunaspektroskopialla, sekä alkuaine- ja termogravimetrisellä analyysillä. Dispersioiden stabiilisuutta tutkittiin visuaalisesti. Mahdollisissa jatkotutkimuksissa voitaisiin keskittyä N-isopropyyliakryyliamidin propagaationopeuden hallintaan ja lohkokopolymeerin muodostamien partikkeleiden pintavarausten tutkimiseen esimerkiksi zeta-potentiaalimittauksilla. Synteesiä voitaisiin yrittää muokata poly(N-isopropyyliakryyliamidin) tehokkaamman kiinnittämisen saavuttamiseksi.

Pro Gradu-tutkielmassani käsittelen lyhyesti Noetherin modulien ja renkaiden teoriaa ja perusominaisuuksia. Työssäni käyn lävitse niin modulien kuin renkaiden osalta kolme erilaista yleistä tapaa määritellä ne, ja osoitan määritelmien ekvivalenssin. Tämän lisäksi osoitetaan Hilbertin lause. Hilbertin lauseen mukaan polynomirengas R[X] on myös Noetherin rengas, jos R on. Lause yleistetään myös äärellisen monen muuttujan polynomeille. Tutkielman viimeisessä luvussa osoitan Noetherin renkaan mielivaltaisen ideaalin olevan jaettavissa alkeisideaalien leikkaukseksi, ja totean tämän olevan täysin allegorinen kokonaislukujen alkutekijähajotelmien kanssa.

Our present-day understanding of fundamental constituents of matter and their interactions is based on the Standard Model of particle physics, which relies on quantum gauge field theories. On the other hand, the large scale dynamical behaviour of spacetime is understood via the general theory of relativity of Einstein. The merging of these two complementary aspects of nature, quantum and gravity, is one of the greatest goals of modern fundamental physics, the achievement of which would help us understand the short-distance structure of spacetime, thus shedding light on the events in the singular states of general relativity, such as black holes and the Big Bang, where our current models of nature break down. The formulation of quantum field theories in noncommutative spacetime is an attempt to realize the idea of nonlocality at short distances, which our present understanding of these different aspects of Nature suggests, and consequently to find testable hints of the underlying quantum behaviour of spacetime. The formulation of noncommutative theories encounters various unprecedented problems, which derive from their peculiar inherent nonlocality. Arguably the most serious of these is the so-called UV/IR mixing, which makes the derivation of observable predictions especially hard by causing new tedious divergencies, to which our previous well-developed renormalization methods for quantum field theories do not apply. In the thesis I review the basic mathematical concepts of noncommutative spacetime, different formulations of quantum field theories in the context, and the theoretical understanding of UV/IR mixing. In particular, I put forward new results to be published, which show that also the theory of quantum electrodynamics in noncommutative spacetime defined via Seiberg-Witten map suffers from UV/IR mixing. Finally, I review some of the most promising ways to overcome the problem. The final solution remains a challenge for the future.

Light scattering measurements are important for characterizing small particles. The scattering data can replace simplified theoretical models in simulations, e.g. Mie scattering, providing significantly more realistic simulation results. It can also be used as a standard, to which more advanced scattering models can be compared. We present a new instrument for measuring light scattered by micrometer- to millimeter-sized particulate samples, which are levitated ultrasonically. The instrument was built within the scope of this project. While other setups exist that can measure light scattering, our instrument is unique in its capability to measure individual particles which are held in place in mid-air. The system is measures light of multiple wavelengths, scattered in 360 degrees and taking light polarization into account. Samples are held in place by a Langevin-type ultrasonic levitator, which eliminates any stray scattering from a sample holder, while simultaneously making the measurement non-destructive and non-contacting. The non-destructive measurement allows for research on valuable and unique samples, such as rare meteorites and space dust. In this work, we detail the design principles of our instrument, as well as its calibration. We estimate its performance by measuring scattering from clear glass spheres and comparing the results to Mie scattering simulations. We also demonstrate the instrument's capability to handle real samples by measuring the light scattering properties of a rock sample taken from the Chelyabinsk meteorite. The measurements show that our instrument provides accurate light scattering data from a variety of samples. This makes it a valuable tool which can be used to validate theoretical models and provide unique light scattering data from samples that would otherwise be hard to measure.

Suomesta halutaan tiedekasvatuksen kärkimaa vuonna 2020. Tiedekasvatuksella tarkoitetaan tiedeosaamisen eli tiedekoulutuksen avulla hankitun tiedollisen ja taidollisen perusosaamisen vahvistamista. (OKM, 2014) Non-formaalilla tiedekasvatuksella tarkoitetaan koulun ulkopuolella tapahtuvaa tavoitteellista oppimista, jota eivät kuitenkaan ohjaa viralliset oppimistavoitteet. Non-formaalien oppimisympäristöjen (esim. tiedeleirien) hyödyntämisen on aiemmissa tutkimuksissa todettu lisäävän motivaatiota ja kiinnostusta luonnontieteitä kohtaan. Tässä tutkimuksessa on analysoitu tiedeleireillä tapahtuvan non-formaalin tiedekasvatuksen relevanssia sekä lasten että perheiden näkökulmista, jota ei ole tutkittu aikaisemmin. Relevanttiuden analysoinnissa on käytetty Stuckeyn, Hofsteinin, Mamlok-Naamanin & Eilksin vuonna 2013 kehittämää relevanssiteoriaa, jossa relevanssi esitetään kolmessa tasossa eri näkökulmista. Relevanssiteorian mukaan opetuksen tulisi olla relevanttia sekä henkilökohtaisella, yhteiskunnallisella että ammatillisella tasolla. Opetuksen tulisi myös olla relevanttia oppijalle niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tämän tutkimuksen päämääränä oli selvittää, miten relevanssin eri tasot (Stuckey et al., 2013) lasten ja perheiden mielestä ilmenevät tiedeleireillä, ja kohtaavatko lasten ja perheiden näkemykset niistä. Tutkimuskohteena olivat Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen vuosina 2015 ja 2016 järjestämille 46 tiedeleireille osallistuneet yli 900 alakouluikäistä lasta ja osa heidän huoltajistaan (N=124). Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten aiemman kiinnostuksen sekä sukupuolen vaikutusta relevanssiin kemian tiedeleirien osalta, joille osallistui yhteensä 109 lasta. Tutkimusmenetelminä käytettiin sekä kyselylomaketutkimusta että teemahaastattelua. Kyselylomakkeen avoimet kysymykset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Strukturoituja kysymyksiä käsiteltiin sekä laadullisena että määrällisenä aineistona. Korrelaatiota aiemman kiinnostuksen ja tiedeleirien relevanssin välillä havainnollistettiin Spearmanin korrelaatiokertoimen avulla. Tutkimuksen luotettavuutta tarkasteltiin tutkimuksen ulkoisen ja sisäisen validiteetin avulla. Kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että tiedeleireillä tapahtunut non-formaali tiedekasvatus on sekä lasten että perheiden näkökulmasta relevanttia lähinnä henkilökohtaisen relevanssin tasolla korostaen nykyistä ja sisäistä relevanssia. Leirien teemoihin liittyvät tehtävät, esimerkiksi kemian leireillä kokeellista työskentelyä laboratoriossa sekä tiedeleirillä saadut kaverit olivat lapsille kaikista relevanteinta. Kemian tiedeleirit olivat henkilökohtaisesti relevanteimpia niille lapsille, joilla aikaisempi kiinnostus kemiaa kohtaan oli vähäisempää. Pojat ovat tyttöjä varmempia omista kiinnostuksen kohteistaan henkilökohtaisen relevanssin tasolla. Yhteiskunnallisen relevanssin tasolla pojat taas keskittyvät tyttöjä enemmän nykyhetken relevanssiin, kun tytöt huomioivat myös tulevaisuuden. Yhteiskunnallisen ja ammatillisen relevanssin tasot näkyivät vain vähän kyselytutkimuksessa. Teemahaastattelujen perusteella leirejä pidettiin kuitenkin relevanttina kaikilla relevanssiteorian mukaisilla relevanssin tasoilla. Leiriläiset olivat vanhempiaan enemmän sitä mieltä, että he oppivat leirillä yhteiskunnallisen relevanssin mukaisesti toimimaan yhteistyössä muiden kanssa. Samoin leiriläiset myös uskoivat vanhempiaan enemmän ammatillisen relevanssin mukaisesti ehkä oppineensa leirillä jotain sellaista, joka auttaa heitä tulevaisuudessa pääsemään haluamaansa työhön. Non-formaalia tiedekasvatusta tutkitaan, jotta sitä voitaisiin kehittää yhä paremmin oppijoita tukevaksi. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää non-formaalin tiedekasvatuksen, erityisesti tiedeleirien kehittämisessä ja jatkotutkimuksessa.