Browsing by Title

Isyyden kumoamisen säännökset uudistuivat isyyslain uudistuksen yhteydessä vuonna 2016. Uudistuksen yhteydessä myös lapsen kanneoikeuden käyttöä selkeytettiin. Säännöksiin on erityisesti vaikuttanut korkeimman oikeuden tapaus 2002:13, jonka perusteella alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeuden säännökset pitkälti muodostuivat. Yhteiskunnassa on myös tapahtunut muutoksia ja erityisesti sosiaalisen isyyden merkitys on kasvanut. Sosiaaliselle isyydelle on annettu painoarvoa isyyden kumoamisessa alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeutta käyttäessä ja lapsen edun mukaista saattaa olla säilyttää sosiaalinen isyys, vaikkei se vastaisikaan biologista totuutta. Lähtökohtana lapsen kanneoikeudessa tulisi olla se, että lapsi saa itse päättää kanteen nostamisesta täytettyään 15 vuotta. Tietyissä tilanteissa voi olla kuitenkin tarpeellista kumota isyys jo ennen tätä. Tämän vuoksi alle 15-vuotiaalla lapsella on kanneoikeus isyyden kumoamiseen, mutta tälle kanneoikeudelle on asetettu rajoituksia. Isyyslain 42 §:ssä on säädetty näistä rajoituksissa, eikä alle 15-vuotias lapsi voi käyttää kanneoikeutta itsenäisesti. Alle 15-vuotiaalle lapselle voidaan kuitenkin määrätä edunvalvoja käyttämään kanneoikeutta, mikäli sille on lapsen edun kannalta erittäin painava syy. Tätä erityisen painavaa syytä lapsen edun kannalta ei ole erikseen lainsäädännössä määritetty, vaan sen arviointi on jätetty tuomioistuimen vastuulle. Selviä sääntöjä ei myöskään ole sille, mikä olisi tilanteessa lapsen edun mukaista. Tutkielmassani pyrin selkeyttämään alle 15-vuotiaan kanneoikeutta ja tutkimaan sitä, milloin voisi olla lapsen edun mukaista määrätä edunvalvoja käyttämään alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeutta. Tarkastelen lapsen edun mukaisuutta oikeuskäytännön valossa sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kautta. Erityisesti lapsen etu ja lapsen oikeus osallisuuteen on tärkeässä asemassa alle 15-vuotiaan lapsen kanneoikeuden käytössä. Lapsen etu on otettu isyyslainsäädännön yleiseksi periaatteeksi ja isyyslainsäädännöllä pyritään edistämään lapsen edun toteutumista. Lapsen oikeus osallisuuteen on lapsen oikeuksien sopimuksen yksi yleisperiaatteista ja ilman lapsen mielipiteen selvittämistä, ratkaisu ei voi lähtökohtaisesti olla lapsen edun mukainen. Erillistä kirjausta lapsen kuulemisesta ei ole kuitenkaan otettu isyyslakiin, mutta oikeuskäytännössä on katsottu, että lapsen edun mukaista on selvittää myös alle 15-vuotiaan lapsen mielipide isyyden kumoamiseen. Tutkielmassani käsittelen myös edunvalvojan tehtävää ja sitä, kuka voi hakea lapselle edunvalvojaa isyyden kumoamiskanteen nostamiseksi. Pääsääntöisesti lapsen vanhemmat voivat hakea lapselle edunvalvojaa, ja tämän lisäksi esimerkiksi itseään isänä pitävällä miehellä voi joissain tilanteissa olla oikeus hakea lapselle edunvalvojaa. Tutkielma on pääasiallisesti perhe- ja lapsioikeudellinen ja tarkastelen asiaa nimenomaan lapsen näkökulmasta. Tutkimusmetodi on pääasiallisesti lainoppi, mutta tutkielmassa on myös oikeushistoriallisia piirteitä, sillä käsittelen myös historiallisesta näkökulmasta isyyden kumoamista koskevien säännösten rakentumista.

Allianssimalli rantautui Suomeen Australiasta vuonna 2010 Lielahti-Kokemäki junarata hanketta varten. Sen jälkeen allianssimalli on vakiinnuttanut asemansa urakkamuotona Suomessa siinä määrin, että Rakennustieto Oy julkaisi kymmenen vuotta ensimmäisen allianssihankkeen käynnistämisen jälkeen vuonna 2020 allianssin yleiset sopimusehdot. Allianssimallin yleistymisen syynä pidetään perinteisten urakkamuotojen lisä- ja muutos-töihin perustuvaa rakentamiskulttuuria, jonka vuoksi hankkeet muokkautuvat erilaisiksi kuin alun perin on suunniteltu. Allianssimallissa tästä ongelmasta on pyritty hankkiutumaan eroon. Käytännössä allianssimallissa eniten haasteita tuottavat toteutusvaiheen muutokset. Yhtenä syynä tähän on, ettei alalla ole yhtenevää käsitystä toteutusvaiheen laajuusmuutoksen määritelmästä. Myöskään allianssin yleisessä sopimusehdoissa ei ole annettu toteutusvaiheen muutokselle tarkkaa määritelmää. Tutkimuksessa tunnistetaan kolmenlaiset muutokset toteutusvaiheessa; sopimuksen täydentymisen piiriin kuuluvat muutokset, laajuusmuutokset sekä riskien realisoitumisesta aiheutuvat muutokset. Tutkimuksen tavoitteena on antaa määritelmä toteutusvaiheen laajuusmuutokselle sekä tehdä rajanveto sille, mitä eroa on sopimuksen täydentymisen piiriin kuuluvilla muutoksilla, laajuusmuutoksilla ja riskien realisoitumisesta aiheutuvilla muutoksilla. Näiden osalta huomio kiinnitetään erityisesti siihen, miten ne vaikuttavat tavoitekustannukseen ja lisäpalkkioon. Tutkimuskysymyksiä pohditaan sopimusoikeudellisessa viitekehyksessä.

Tutkielman aiheena ovat työsuhderiidoissa sovellettavat oikeuspaikkasäännökset. Oikeuspaikkasäännöksiä uudistettiin vuonna 2008, jolloin ne koottiin pääasiallisesti oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun. Työsuhderiidoissa näistä säännöksistä voivat tulla sovellettavaksi lähinnä OK 10:1–4 ja 6. Säännökset ovat uudistuksen jälkeen jääneet kansallisessa oikeuskirjallisuudessa varsin vähälle huomiolle, joten pyrin ensinnäkin täyttämään tätä de lege lata -tutkimukseen jäänyttä aukkoa tarkastelemalla nykyistä oikeustilaa lainopin keinoin. Koronaviruspandemian myötä sekä etätyö että etäistunnot ovat yleistyneet merkittävästi. Nykytilan arvioinnin lisäksi tarkoituksenani onkin selvittää, millaisia vaikutuksia näillä ilmiöillä on toisaalta yksittäisten oikeuspaikkasäännösten soveltamiseen ja toisaalta sääntelyn taustalla oleviin tavoitteisiin. Koska etenkin OK 10:6:n mukaisen tavanmukaisen työntekopaikan määrittäminen vaikuttaa etätyön lisääntymisen myötä olevan entistä haastavampaa, tarkastelen lisäksi uuden toimivaltaperusteen, forum domicilii actoriksen, sallimista kuluttajien ja elatusapua vaativien tai saavien lisäksi myös työntekijöille. Arvioin tutkielmassa myös muun muassa etäistuntojen vaikutusta oikeuspaikkavalinnan merkitykseen. Tutkielma on pääasiallisesti prosessioikeudellinen. Etenkin OK 10:6:ää voi kuitenkin pitää myös työoikeudellisena normina ja myös sen taustalla on nähtävissä työoikeuden keskiössä oleva työntekijän suojeluperiaate. Tutkielmassa onkin siten myös työoikeudellisia ulottuvuuksia.

Digitalisaation myötä maailmaan on syntynyt digitaalisia palveluita, joiden myötä on syntynyt täysin uusia toimintamalleja. Alustataloutta onkin luonnehdittu digitaalisen talouden esiinmarssiksi, ja se on luonut EU:ssa uusia haasteita EU:n yhteiselle arvonlisäverojärjestelmälle, jonka yli 30 vuotta sitten laaditut arvonlisäverosäännökset eivät ole pysyneet digitalisaation kehittymisessä mukana. Alustojen toiminnasta erikoista tekee se, että alustan kautta tapahtuviin myynteihin osallistuu vähintään kolme osapuolta ja usein alustojen kautta toimivat palveluntarjoajat ovat yksityishenkilöitä, eli ei-verovelvollisia henkilöitä. Alustojen myötä syntyneiden uusien liiketoimintamallien ja EU:n yli 30 vuotta vanhojen arvonlisäverosäännösten yhteisvaikutus on johtanut siihen, että EU-jäsenvaltioilla on toisistaan poikkeavia säännöksiä siitä, miten alustojen tarjoamia avustuspalveluita kohdellaan arvonlisäverotuksessa ja siitä, ketä pidetään milloinkin velvollisena tilittämään arvonlisäveron alustan kautta tehdyistä myynneistä. Vastatakseen alustatalouden arvonlisäverotuksessa ilmenneisiin haasteisiin, Euroopan komissio käynnisti vuonna 2020 VAT in the Digital Age -hankkeen, jonka tarkoituksena on selkeyttää, yksinkertaistaa sekä nykyaikaistaa EU:n arvonlisäverosääntöjä. Osana hanketta komissio antoi vuonna 2022 arvonlisäveroa digitaalisella aikakaudella koskevan lainsäädäntöpaketin, jonka yhtenä päätavoitteena on vastata alustatalouden arvonlisäverotuksessa ilmenneisiin haasteisiin päivittämällä alustatalouteen sovellettavia arvonlisäverosääntöjä. Tässä tutkielmassa on tunnistettu alustatalouden arvonlisäverotuksessa esiintyviä haasteita erityisesti lyhytaikaisten majoituspalveluiden sekä henkilökuljetuspalveluiden toimialoilla. Tunnistettuja haasteita ovat yhdenvertaiseen ja neutraaliin arvonlisäverotukseen liittyvät ongelmat, alustan ja palveluntarjoajan verotuksellisen aseman määrittelyn haastavuus, epäyhtenäiset säännökset EU:ssa siitä, pidetäänkö alustojen tarjoamia avustuspalveluita välityspalveluina vai sähköisesti tuotettuina palveluina sekä alustataloudessa esiintyvä harmaan talouden riski. Tutkielmassa esitellään komission VAT in the Digital Age -hankkeen yhteydessä annettu lainsäädäntöpaketti arvonlisäverotusta koskevien säännösehdotusten osalta, sekä arvioidaan ehdotusten vaikutuksia alustatalouden arvonlisäverotuksessa esiintyneisiin haasteisiin. Tutkimustuloksina tutkielmassa havaitaan, että komission alustatalouden arvonlisäverotusta koskevat säännösehdotukset tulevat selkeyttämään alustatalouteen sovellettavia arvonlisäverosääntöjä, mutta luovat myös uusia haasteita.

Merirosvous ja aseelliset ryöstöt laajalti kriisiytyneen Somalian rannikolla ja sen ulkopuolisella Intian valtameren alueella ovat muodostaneet tunnetuimman uhan kansainvälisen merenkulun turvallisuudelle kuluneen vuosikymmenen aikana. Kansainvälinen yhteisö on YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamana turvannut kansainvälistä merenkulkua ja toiminut merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen ehkäisemiseksi ja estämiseksi Somalian rannikolla ja sen ulkopuolisella aavan meren alueella useiden eri sotilasoperaatioiden ja yksittäisten valtioiden merivoimien voimin laajamittaisesti vuodesta 2008 alkaen. Yksi keskeisimmistä panoksensa tähän toimintaan antaneista toimijoista on Euroopan unioni, jonka alaisuudessa käynnistetty merioperaatio EUNAVFOR Atalanta aloitti toimintansa alueella joulukuussa 2008 ja toimii alueella edelleen. Keskeinen osa EUNAVFOR Atalanta –operaation YK:n turvallisuusneuvoston mandaattiin perustuvasta merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen ehkäisyyn ja estämiseen tähtäävästä toiminnasta operaatioalueella muodostuu alusten pysäytystoimista: aluksen pysäyttämisestä, alukseen nousemisesta, aluksen tarkastuksesta ja mahdollisesta haltuunotosta. Vaikka kyse on operaation mandaatin kannalta olennaisesta toiminnasta, sen tarkastelu on oikeuskirjallisuudessa ollut verrattain vähäistä, yleisesti Somalian rannikon merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen kontekstissa ja erityisesti yksittäisen alueella toimivan sotilasoperaation näkökulmasta. Tutkielma tarkasteleekin nimenomaisesti edellä mainittuja pysäytystoimia EUNAVFOR Atalanta -operaatiossa. Tutkielma selvittää ensinnäkin, millä kansainvälisoikeudellisilla perusteilla pysäytystoimia voidaan operaatiossa suorittaa ja millaista sotilaallista voimankäyttöä näissä tilanteissa voidaan relevantin kansainvälisen oikeuden mukaan harjoittaa. Lisäksi tutkielma tarkastelee niitä haasteita, joita edellä mainitun tutkimuskysymyksen nojalla selvitettyjen kansainvälisen oikeuden sääntöjen soveltamisen ja käytännön operatiivisen toiminnan yhteensovittamisessa voidaan katsoa syntyvän. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan tutkielmassa neljän operaatiolle tyypillisen pysäytystilanteen valossa. EUNAVFOR Atalanta –operaatiossa sovellettava kansainvälinen oikeus on YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaista oikeutta. Pysäytystoimissa toteutettava voimankäyttö on puolestaan rauhan ajan lainvalvontaoperaatioissa toteutettavaa voimankäyttöä, jota ohjaavat ja rajoittavat erityisesti viimesijaisuuden, välttämättömyyden ja kohtuullisuuden periaatteet. Alusten pysäytystoimista suuri osa voidaan operaatiossa suorittaa joko merioikeusyleissopimuksen 110 artiklan tarkastusoikeuden tai 105 artiklan mukaisen merirosvoaluksen haltuunotto-oikeuden nojalla. Kyseessä ovat tällöin merirosvouksesta epäiltyihin aluksiin kohdistetut pysäytystoimet, jotka suoritetaan joko aikaisemman tiedustelutiedon, aluksen senhetkisen toiminnan tai jo käynnissä olevan hyökkäyksen perusteella. Käytännön operatiivisessa toiminnassa näissä tilanteissa haasteita voidaan katsoa ilmenevän erityisesti epäilykynnyksiin liittyvissä kysymyksissä, jotka liittyvät sekä epäilykynnysten tason tulkinnanvaraisuuteen että merirosvoalusten tunnistamiseen operaatioalueella. Lisäksi pysäytystoimien oikeudellisina perusteina 110 artiklan ja 105 artiklan rajat ovat usein käytännön operatiivisessa toiminnassa häilyvät. Sen sijaan voimankäytöllisesti nämä tyyppitilanteet ovat selkeitä, eikä voimankäyttöä koskevan kansainvälisen oikeuden sääntöjen soveltaminen käytännön operatiiviseen toimintaan tältä osin tuota erityisiä haasteita. Siirryttäessä panttivankitilanteisiin tai panttivankitilanteiksi kehittymässä oleviin tilanteisiin merirosvojen hyökkäysten kohteeksi joutuneilla kauppa-aluksilla pysäytystoimien oikeudellinen arviointi monimutkaistuu. Lähtökohtana näissä tilanteissa on pidettävä lippuvaltion suostumuksen hankkimista pysäytys- ja pelastustoimien suorittamiseksi vieraan valtion aluksessa. Lippuvaltion suostumuksen käyttöön pysäytystoimien oikeudellisena perusteena voidaan katsoa liittyvän kuitenkin käytännön haasteita erityisesti mukavuuslippukäytäntöjen ja tilanteen nopean kehittymistahdin johdosta. Vaihtoehtoisina perusteina aluksen päällikön suostumus, kansainvälisoikeudellinen pakkotila ja lippuvaltion jälkikäteisen hyväksynnän hyödyntäminen ovat mahdollisia. Päällikön suostumuksen riittävyyden osalta ei kuitenkaan vallitse kansainvälisessä oikeudessa riittävää yksimielisyyttä, kun taas pakkotilan ja jälkikäteisen hyväksynnän soveltamisen käytettävyyttä heikentävät pelastusoperaation lopulliseen tulokseen liittyvät epävarmuudet. Edellä mainituissa tilanteissa toimintaympäristö on puolestaan voimankäytön näkökulmasta monitahoinen, mikä on huomioitava jo pelastusoperaatioon ryhtymistä arvioitaessa. Lisäksi voimankäytön periaatteiden yleinen luonne asettaa haasteen operaation voimankäyttösääntöjen laadinnalle; yleiset periaatteet on kyettävä käytännöllistämään operaation toimintaympäristön ominaispiirteet huomioiden. Erityisesti tilanteiden voimankäytölle ominainen reaktiivisuus korostaa voimankäyttösääntöjen tarkkuudesta huolimatta aina tilannekohtaista päätöksentekoa.

Sopimusoikeudessa on lukuisia tunnettuja sopimuksen syntymekanismeja. Erityisesti OikTL:n tarjous-vastaus-mekanismi on hyvin yleisesti sovellettu sopimuksen syntymekanismi. OikTL:n erityispiirteenä on tarjoussidonnaisuus, joka muodostuu tarjouksen tekijälle toista osapuolta kohtaan. OikTL:n tarjous-vastaus-mekanismi ei kuitenkaan sovellu aivan kaikkiin sopimuksen syntytilanteisiin tuon tarjoussidonnaisuuden johdosta. Näin esimerkiksi erilaiset sopimusneuvottelut, joissa ei ole vielä osapuolille muodostunut yksimielisyyttä sopimuksen syntymisestä ja sen sisällöstä ennen kuin kaikki sopimuksen ehdot on neuvoteltu läpi. Tämän ja muiden erityistilanteiden johdosta sopimusoikeudessamme tunnetaankin muitakin sopimuksen syntytapoja, etenkin kun OikTL:n säännökset ovat dispositiivisia. Sopimusoikeudessamme vallitseekin sopimusvapaus. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella, millaisia sopimuksen syntytapoja sopimusoikeudessamme tunnetaan sekä miten nämä erilaiset sopimuksen syntytavat soveltuvat teknisesti uudenlaiseen ilmiöön nimeltään älykäs sopimus. Älykäs sopimus perustuu lohkoketjuteknologiaan, eräänlaiseen hajautettuun kirjanpitokokonaisuuteen, minkä pohjalta myös esimerkiksi virtuaalivaluutta Bitcoin pohjautuu. Älykäs sopimus on tapa ohjelmoida koodia lohkoketjuun ja tuoda siihen muuttumattomia ominaisuuksia. Tämä muuttumattomuus takaakin sen, että lohkoketjuun toimitettujen ohjelmia voidaan prosessoida siten, että nämä ohjelmat täytäntöönpanevat sisältönsä, joka usein perustuu vaihdantaan. Tutkielmassa otetaan kantaa, voiko älykäs sopimus olla uusi sopimuksen syntymistapa sen erityispiirteiden vuoksi vai soveltuuko jokin jo sopimusoikeudessamme tunnettu sopimuksen syntymistapa älykkään sopimuksen syntymiseen.

Ambush-markkinoinnilla tarkoitetaan menettelyä, jonka avulla luodaan luvattomasti mielikuva kaupallisesta yhteydestä urheilutapahtumaan, vaikka kyseisellä urheilutapahtumalla olisi virallinen yhteistyöstä maksanut sponsori. Ambush-markkinoija hyödyntää luvattomasti urheilutapahtuman mainetta ja goodwillia loukkaamatta immateriaalioikeuksia kuitenkaan suoraan, minkä vuoksi sitä on hyvin vaikeaa estää. Ambush-markkinointia on esiintynyt erityisesti suurten urheilutapahtumien yhteydessä Los Angelesin vuoden 1984 kesäolympialaista alkaen. Olympialaiset ovat maailman suurin, vanhin ja kuuluisin monilajinen urheilutapahtuma, jonka yhteiskunnallinen merkitys kansainvälisesti on valtava. Olympialaiset ovat tapahtuman vahvan goodwillin takia haluttu sponsorointikohde, minkä vuoksi se onkin ollut lukuisia kertoja myös ambush-markkinoinnin kohteena. KOK taistelee ambush-markkinointia vastaan jatkuvasti mm. omien sääntöjensä sekä isäntämaassa säädettävän erityislainsäädännön avulla. Tämän tutkielman kohteena on ambush-markkinointi oikeudellisena ilmiönä olympialaisten yhteydessä. Tutkimus noudattaa oikeusdogmatiikan ja oikeusvertailun metodeja. Lisäksi oikeuspolitiikka on tutkimuksen luonteen takia läsnä. Tutkielmassa tarkastellaan ensin ambush-markkinointia sekä siihen liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Ambush-markkinointi markkinointikeinona jakaa mielipiteitä jyrkästi. Toisten mielestä ambush-markkinointi on varastamista, kun taas toisten mielestä se on vain kekseliästä markkinointia kilpaillulla alalla. Kun ambush-markkinoija saa virallisen sponsorin kanssa saman tai lähes saman hyödyn ilman samaa taloudellista investointia, ei se houkuta yrityksiä sponsoroimaan olympialaisia tulevaisuudessa. Näin kulttuurillisesti sekä taloudellisesti tärkeitä olympialaisia ei ehkä voitaisi jatkossa pitää samassa mittakaavassa. Toisaalta Ambush-markkinointi kehittää markkinatoimijoita sekä antaa mahdollisuuden myös niille yrityksille hyötyä olympialaisista, joilla ei olisi mahdollisuutta sponsoroida tapahtumaa virallisesti. Tutkielmassa näitä näkemyksiä esitetään ja arvioidaan erikseen, jotta ambush-markkinoinnin uhat ja mahdollisuudet tulevat todella käsitellyiksi. Toiseksi tutkielmassa pohditaan, kuinka ambush-markkinointia on olemassa olevien keinojen avulla mahdollista estää ja olisiko sen lainsäädännöllinen estäminen Suomessa oikeutettua ja perusteltua. KOK:lla on monia keinoja estää ambush-markkinointia, mutta mikään näistä keinoista ei ole ollut ambush-markkinoinnin täydelliseksi estämiseksi tarpeeksi tehokas. Ambush-markkinoinnin lainsäädännöllisen estämisen perustelut ja oikeutus riippuvat siitä, miten ilmiön uhkia ja mahdollisuuksia arvioidaan. Tutkielmassa perusteluita ja oikeutusta arvioidaan olemassa olevan lainsäädännön kautta arvioiden sitä, että onko brändi omistettavissa, voidaanko ambush-markkinoijien sananvapautta rajoittaa ja millainen taloudellinen merkitys olympialaisilla on ilmiön uhkiin ja mahdollisuuksiin peilaten. Ambush-markkinoinnin lainsäädännöllisen estämisen oikeutuksesta ja perusteluista löytyy useita argumentteja sekä puolesta että vastaan. Tärkeintä aihepiiriä tarkastellessa ei ole löytää yhtä selkeästi ainoaa oikeaa vastausta kysymykselle, vaan tärkeintä on ymmärtää näitä argumentteja sekä itse kysymyksen ja siten myös vastauksen poliittinen luonne.

Viime vuosina on alettu kansainvälisellä tasolla panostaa nimenomaan ammattimaisten avustajien roolin kitkemiseen monimutkaisten veropetosrakenteiden mahdollistamisessa. Hyvin harvassa valtiossa ilmiötä on kuitenkaan erikseen kriminalisoitu, ja myös Suomessa käytössä ovat ainoastaan rikoslain yleiset säännökset avunannosta ja rikoskumppanuudesta. Tutkielmassa on voimassa olevan lainsäädännön näkökulmasta kaksi pääasiallista tutkimuskysymystä: millä edellytyksillä ammattimaisesta avustamisesta veropetoksissa voidaan ylipäätään rangaista ja vaikuttaako avustajan ammattimaisuus näihin edellytyksiin. Tarkempi fokus rangaistavuuden edellytysten osalta on siinä, miten ammattimaisen avustajan tahallisuuden alaraja määräytyy nykyisen rikoslain valossa. Lainsäädännön kehitystarpeiden osalta tutkimuskysymyksenä on, tulisiko ammattimainen avustaminen kriminalisoida ja mitä muita oikeudellisia keinoja lainsäätäjä voisi ottaa huomioon ilmiöön puuttumiseksi. Tutkielma on rikoslainopillinen. Lisäksi viimeisen tutkimuskysymyksen yhteydessä on tarkoituksena tuottaa de lege ferenda -kannanottoja lainopin tuloksena. Nykyisellään ammattimaiset avustajat tuomitaan lähinnä avunannosta veropetokseen. Teoriassa rajanveto avunannon ja rikoskumppanuuden välillä tehdään aineellis-objektiivisen osallisuusteorian tai vastaavasti Saksasta lähtöisin olevan teonherruusopin perusteella, mutta oikeuskäytännössä on lähes aina lähdetty siitä, että rikoskumppanina tuomitaan vain yhtiössä tosiasiallisen määräysvallan käyttäjät tai muodollisen aseman omaavat. Luonnollisen henkilön kohdalla voidaan tuomita vastaavasti veroilmoituksen allekirjoittajat. Koska tutkielmassa ammattimaisen avustamisen piiristä on rajattu pois veropetoksen tehneessä yhtiössä muodollisen tai tosiasiallisen aseman omaavat henkilöt heidän ollessaan käytännössä itse verovelvollisen asemassa, ei rikoskumppanuudelle jää liioin soveltamisalaa ammattimaisen avustamisen kontekstissa. Avunantajan tahallisuuden alarajaa määritettäessä ammattimaisuus voi vaikuttaa mielletyn subjektiivisen todennäköisyyden kautta osana kokonaisharkintaa. Mitä tulee ammattimaiseen avustamiseen puuttumiseksi ilmiötasolla, ei kokonaan uusi ja avunannon kanssa päällekkäinen kriminalisointi vaikuta perustellulta vaihtoehdolta muun muassa siksi, että aksessorisuusvaatimusta tulisi edelleen noudattaa, eikä kriminalisointi edistäisi näin ollen avustajien tuomitsemista. Sen sijaan korotettu rangaistus sellaisissa tilanteissa, kun ammattimaisen avustajan taustalla on ollut olennaista merkitystä monimutkaisen veropetosrakenteen suunnittelussa, voisi olla perusteltu. Tähän ohelle voitaisiin ottaa käyttöön muita oikeudellisia keinoja, kuten laajentaa Verohallinnon toimivaltaa tai säätää hallinnollisia sanktioita tietyistä eritellyistä teoista.

Työntekijän ammattipätevyys voidaan nähdä ilmiönä, joka on jatkuvassa muutoksessa ennen kaikkea teknologian kehittymisen, globalisaation ja asiantuntijatyön lisääntymisen vuoksi. Ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen sekä elinikäinen oppiminen nousevat tärkeään asemaan muuttuvilla työmarkkinoilla, kun työurat pitenevät ja ammattien säilyminen muuttuu yhä epävarmemmaksi. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin työntekijän ammattipätevyyttä kolmella eri tasolla; tarkoituksena on selvittää, miten työntekijän ammattipätevyyttä säännellään EU-tasolla ja kansallisella tasolla sekä perehtyä siihen, millaisilla edellytyksillä työnantaja voi itse asettaa työtehtävälle pätevyysvaatimuksia ja työnjohtovaltansa rajoissa vaikuttaa ammattipätevyyteen työsuhteen aikana. Kun on esitetty ne oikeuslähteet, joihin työntekijän ammattipätevyys perustuu, selvitetään ammattipätevyyteen liittyvänä ongelmana työntekijän epäpätevyyden vaikutusta työsuhteessa. Tältä osin esitellään, millainen on epäpätevän työntekijän asema työturvallisuuteen, palkkaukseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvissä tilanteissa. Merkittäväksi seikaksi nousee tällöin ammattipätevyyteen kuuluvien käsitteiden epäpätevyys ja ammattitaito väliset yhteydet. Lopulta tutkielmassa pyritään hahmottamaan, miten ammattipätevyyteen liittyvä käsitteistö voidaan kuvata selkeämpänä kokonaisuutena. EU pyrkii ensisijaisesti edistämään työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionin alueella harmonisoimalla jäsenvaltioiden sääntelyä säänneltyjen ammattien ja niissä toimivien ammattihenkilöiden ammattipätevyyden tunnustamisen yksinkertaistamiseksi ja työvoimapulan vähentämiseksi. Kansallisen sääntelyn tavoitteena voidaan sen sijaan nähdä ammattihenkilöiden ammattipätevyyden riittävän tason ja ammattihenkilöiden vaikutuspiirissä olevien turvallisuuden takaaminen. Työsuhteessa suoritettavan työn pätevyysvaatimusten tausta on viran kelpoisuusvaatimussääntelyssä. Ammattipätevyydestä säädetään muihin lakeihin sisällytettyjen mainintojen ohella keskeisesti myös alakohtaisissa kelpoisuussäädöksissä, joiden pätevyysvaatimukset on haluttu pitää EU:n vaikutuksista huolimatta pääasiassa muodollisina eli pätevyystodistuksiin perustuvina. Myös tuore tutkintojen viitekehyslaki ja -asetus tulee ottaa huomioon. Sääntelyn tavoitteena on tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen avulla helpottaa tutkintojen kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä, koulutusjärjestelmän sisällä liikkumista ja tehostaa jo hankitun osaamisen tunnistamista, mikä tukee elinikäistä oppimista. Oman kansallisen tasonsa työntekijän ammattipätevyyden tarkasteluun tuo työnantajan työnjohtovalta niissä tapauksissa, joissa pätevyysvaatimuksista ei erikseen säädetä. Työnantajayritykset pyrkivät ensisijaisesti takaamaan oman toimintansa tehokkuuden hankkimalla tarpeisiinsa sopivia työntekijöitä. Työnantajaa rajoittavat näissä tapauksissa lähinnä pakottava työlainsäädäntö ja työntekijän ammattipätevyyden tosiasialliset rajat. Epäpätevän työntekijän aseman kannalta keskeiseksi nousee työntekijän ammattitaidon tason selvittäminen työsuhteen aikana. Ammattitaito ei ole oikeudellisesti määritelty käsite, vaikka siihen viitataan useissa säädöksissä. Käsitteellä kuitenkin on oikeudellinen merkitys, sillä se ratkaisee usein yksittäisessä tapauksessa työntekijän epäpätevyyden. Ammattitaito voi vaihdella monista eri syistä johtuen esimerkiksi työntekijän työkokemuksen, työsuhteen aikana saaman ohjauksen tai ammatillisen osaamisen omaehtoisen päivittämisen seurauksena. Epäpätevyyteen liittyvänä ilmiönä voidaan mainita esimerkiksi viime vuosina ilmenneet useat valelääkäritapaukset, joissa säänneltyä ammattia on harjoitettu lain vastaisesti erehdyttämällä työnantajaa esittämällä tälle väärennetty asiakirja. Tutkielmassa havaitaan, että työntekijän ammattipätevyys on laaja kokonaisuus, jota määrittävät useat eri oikeuslähteet. Työntekijältä edellytetty ammattipätevyys muodostuu joko asetetusta normista tai työnantajan asettamista vaatimuksista, mutta käytännössä yksityisellä sektorilla monissa asiantuntijatehtävissä työnantajan asettamat vaatimukset nousevat tärkeimpään osaan. Pätevyysvaatimusten lisäksi ammattitaidon tasoa voidaan pitää työntekijän ammattipätevyyden tosiasiallisena mittarina.

Humanitarian Intervention is a widely-debated doctrine of international law that is seen to be between law and non-law. It also touches upon principles of international law such as human rights, sovereignty and justice. It has invoked moral and ethical debates. This grey area of law has arguably produced moral, political and legal narratives about humanitarian intervention. These narratives can be seen in the context of the NATO intervention in Kosovo in 1999. This was a significant case of humanitarian intervention in the 1990s as it involved the use of force by a group of states without the UNSC’s authorisation for the action. This thesis will set out the dominant moral, political and legal narratives produced in the NATO intervention in Kosovo in 1999. These different narratives are set out and analysed in chapters divided into moral, political and legal narratives on humanitarian intervention. These narratives will be identified from various discourse and texts of political actors, international lawyers, international institutions and scholars. The narratives will be analysed in terms of their effect and significance. Also, the issues and shortcomings of these storylines will be considered. It will be argued that these stories contributed to our constant fascination and resort to the doctrine of humanitarian intervention. Moral storylines were the most dominant in the Kosovo intervention. Moral and ethical reasoning was predominantly employed to support the intervention. Also, political narratives were important in justifying the humanitarian intervention in Kosovo. Therefore, legal arguments had less prominence in justifying the humanitarian intervention. As such, international lawyers and political actors turned to politics and morality instead of the law when justifying the humanitarian intervention in Kosovo. These moral, political and legal narratives produced by humanitarian intervention in Kosovo are complex and competing storylines. However, these stories are all linked and together produce an overarching storyline about humanitarian intervention. This overarching storyline is that humanitarian intervention is by an international community protecting the key values of human rights, morality, justice and peace. This action is vital and needed and the international community has a duty to intervene in these serious human rights violations that are the concern of all states. This overarching story can be seen to benefit the Western states who invoke this doctrine of humanitarian intervention. They are the states with the power and resources to undertake these humanitarian interventions in a humanitarian crisis in another state. Furthermore, the values that such storylines benefit are those of human rights, justice, peace and morality. These values are invoked throughout the different storylines. However, these values are defined by the Western international lawyers and political actors who adopt these narratives on intervention. Therefore, the stories arguably benefit Western values and ideals. As a result, the stories can be seen to elevate the West’s interests over other states. There is value in drawing this complex story about humanitarian intervention in Kosovo as it shows the significance of these narratives. These narratives are significant as they can be seen to present a desirable and favourable story about humanitarian intervention. So, one perspective on the significance of these narratives is that they make humanitarian intervention appear desirable. The narratives are also significant as they demonstrate how we think and speak about international law and how these stories contributed to the fascination and resort to the doctrine of humanitarian intervention by states. Furthermore, they show how we view international law and its limits. Also, they demonstrate how the actors who told such stories were relevant and created themselves a role to play in these humanitarian interventions. However, these narratives about humanitarian intervention only present a certain limited and favourable story about humanitarian intervention in Kosovo. These narratives have issues and shortcomings which are important to understand. Moral reasoning was dominant in the narratives on intervention, as such the narratives demonstrate the dangers of moral reasoning about the law. The stories are also employed by Western international lawyers and political actors and it is the powerful Western states who invoked this doctrine of humanitarian intervention. Therefore, the narratives highlight the issues of power politics and hegemonic politics involved in humanitarian intervention.