Browsing by Title

Tutkielman aiheena on alaikäisen perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja vastuun jakautuminen valtioiden kesken silloin, kun alaikäinen rikoksentekijä on eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena. EU:n tasolla rikoksentekijöiden luovuttamisesta on sään-nelty puitepäätöksellä, jonka kukin jäsenvaltio on saattanut osaksi lainsäädäntöään kansallisella lailla. Alaikäisten luovuttamista koskeva erityissäännös koskee rikosoikeudellisen ikärajan saavuttamista; mikäli pidätysmääräyksen kohteena oleva henkilö ei ole saavuttanut luovuttavan valtion mukaista rikosoikeudellista vastuuikärajaa, voi luovuttava valtio kieltäytyä henkilön luovuttamisesta. Muita alaikäisiä koskevista erityissäännöksistä ei puitepäätöksessä ole säädetty. Suomessa, poiketen puitepäätöksestä, on säädetty myös mahdollisuudesta kieltäytyä luovuttamisesta sillä perusteella, että sen kohteena oleva henkilö on vaarassa joutua ihmisoikeus-loukkauksen kohteeksi. Euroopan unionin tuomioistuin ei kuitenkaan ole oikeuskäytännössään hyväksynyt kyseisen kieltäytymispe-rusteen käyttämistä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopillisen metodin kautta, perus- ja ihmisoikeusproblematiikkaa koskien alaikäisten rikok-sentekijöiden luovuttamista. Pyrin selvittämään toetutuvatko alaikäisten oikeudet riittävällä tavalla, vai olisiko pidätysmääräystä sääntelevää lainsäädäntöä tarpeen muuttaa siten, että alaikäisten luovuttamiselle asetettaisiin lisää ehtoja tai heidän oikeuksiensa toteutuminen otettaisiin muulla tavalla paremmin huomioon. Edelleen tutkielmassa selvitetään sitä, miten huomioon on otettu mahdol-liset ihmisoikeusloukkaukset vastaanottavassa maassa, ja mitkä ovat vastaanottavan maan mahdollisuudet ottaa mahdollinen louk-kauksen riski huomioon tehdessään luovuttamisharkintaa. Huomiota kiinnitetään myös siihen, miten kunkin osallisena olevan valtion vastuu luovutustilanteissa jakautuu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko nykytilannetta pitää asianmukaisena alaikäisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että vaikka ihmisoikeudet toteutuvat monella osa-alueella EU:ssa hyvälläkin tasolla, ei suojan tasoa pidätysmääräyksen yhteydessä voida pitää optimaalisena. Erityisesti alaikäisten osalta pidätysmääräystä koskevassa lainsäädän-nössä tällä hetkellä ei oteta riittävällä tavalla huomioon lapsen haavoittuvaa asemaa ja tarvetta aikuisista rikoksentekijöistä poikkea-vaan sääntelyyn. Lainsäädännön eikä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ei voida katsoa täyttävän YK:n lapsen oi-keuksien sopimuksen edellyttämiä vaatimuksia alaikäisten kohtelussa.

Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena ovat tilanteet, joissa yrityksen omistus siirtyy perintönä alaikäiselle perilliselle. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä erityispiirteitä perimiseen tällöin liittyy perintöoikeuden, edunvalvonnan ja verotuksen näkökulmista. Käsittelen myös tekemäni selvityksen perusteella kysymystä siitä, miten perijän alaikäisyys vaikuttaa jäämistösuunnitteluun, kun perittävän omaisuuteen kuuluu yritysvarallisuutta. Tavoitteena on selvityksen myötä lisätä ymmärrystä siitä, miten yrityksen omistaja voi eläessään varautua ja millaisilla keinoilla hän voi varmistaa, että yrityksen jatkuvuus ja toimintamahdollisuudet säilyvät mahdollisimman hyvinä yllättävässäkin sukupolvenvaihdostilanteessa. Alaikäisen perintöoikeudesta voi todeta, että alaikäisellä on oikeus periä niin perintökaaresta seuraavan lakimääräisen perimysjärjestyksen perusteella kuin myös testamentin kautta. Alaikäisyys ei vaikuta näihin oikeuksiin millään tavalla. Alaikäisen asemaan perijänä vaikuttaa kuitenkin holhoustoimilaista (HolhTL) seuraava lakimääräinen vajaavaltaisuus, joka rajoittaa alaikäisen mahdollisuuksia itse tehdä päätöksiä ja hoitaa perimäänsä omaisuutta. Edunvalvontaoikeudelliset säädökset vaikuttavat näin ollen vahvasti alaikäisen asemaan perijänä ja yrityksen omistajana, sillä alaikäisen omaisuutta hoitaa hänen edunvalvojansa. Kun kyseessä on alaikäisen omaisuuden hoitaminen, ja erityisesti tämän tutkielman osalta yritysvarallisuuden hoitaminen, ovat holhoustoimilaissa määrätyt luvanvaraiset toimet (HolhTL 34.1 §), huolellisuusvelvoite (HolhTL 37 §) ja sijoituksiin liittyvät harkintakriteerit erityisen kiinnostavia tarkasteltavia asiakokonaisuuksia. Myös testamentissa voidaan määrätä omaisuuden hoitoa koskevista periaatteista (HolhTL 41), joita käyttämällä holhoustoimilaissa säädetyt määräykset voidaan sivuuttaa. Vero-oikeudellisesta näkökulmasta sukupolvenvaihdoksen verokohtelun ennakoiminen ja sukupolvenvaihdoksen suunnittelu yllättäviä sukupolvenvaihdostilanteita varten on erityisen tärkeää tutkielman aihepiirin osalta. Sukupolvenvaihdoksen suunnittelun ja sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltamisen kannalta keskeinen kysymys tässä tutkielmassa on, voiko alaikäinen luovutuksen saaja jatkaa yrityksen toimintaa perintö- ja lahjaverolain 55.1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Oikeuskäytäntö ei tarjoa yksiselitteistä vastausta kysymykseen. Tutkielmassa tehdyn selvityksen myötä voi todeta, että on monia asioita, joita jäämistösuunnittelussa kannattaa ottaa huomioon, jotta lopputulos perimystilanteessa on kokonaisvaltaisesti katsoen toimiva ja tarkoituksenmukainen niin yrityksen, perittävän kuin perillisen kannalta. Jäämistösuunnitteluaa keskeistä on testamenttiin lisättävät määräykset. Erityisesti omaisuuden hoitoa ja omaisuuden hoitajaa koskevat määräykset voivat yritysvarallisuuden osalta olla tärkeitä, kun perijä on alaikäinen. Osakassopimus on toinen tärkeä jäämistösuunnittelun työkalu. Osakassopimukseen lisätyt lunastuslausekkeet voivat yllättävässä sukupolvenvaihdostilanteessa mahdollistaa yrityksen sujuvan liiketoiminnan jatkamisen.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen vauhdittaman kehityskulun myötä lapsi on ihmis- ja perusoikeuksien haltija. Toisaalta lapsi tarvitsee oikeuksiensa tueksi aikuisten opastusta, sekä aikuisten lapsen oikeuksille tarjoamaa suojaa. Lapsen huoltajat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta, johon kuuluu myös lasta koskeva päätöksenteko. Sijaishuollossa vastuu lapsen oikeuksien toteutumisesta siirtyy kuitenkin osittain viranomaisille, jolloin huomioon on otettava lapsen etu. Huoltajien oikeuksia kunnioitetaan ottamalla heidät mukaan lapsen huoltoa koskevaan päätöksentekoon, sekä pyrkimyksellä yhteistoimintaan. Lapsi tulee kuitenkin nähdä entistä itsenäisempänä ja aktiivisempana yksilönä, jonka oikeudet ovat erillään huoltajan oikeuksista. Lapsen iän ja kehitystason kasvaessa lapsi irtaantuu vähitellen huoltajien päätäntävallasta, jolloin hän voi tehdä enenevissä määrin itseään koskevia päätöksiä ilman huoltajan tietoisuutta asiasta.Toisaalta aikuisten vastuulla on toteuttaa lapsen etua, jonka määrittelemistä ei voida antaa yksinomaan lapsen tehtäväksi. Tutkielmassani käsittelen asiakaslain 11.3 § mukaista alaikäisen kielto-oikeutta, jonka pohjalta alaikäisellä on tiettyjen edellytysten täyttyessä mahdollisuus kieltää itseään koskevien tietojensa luovuttaminen huoltajalleen. Tutkielmassani kielto-oikeuden tarkastelu kohdistuu sijaishuollossa olevaan lapseen. Kielto-oikeuden toteuttaminen vaatii tiettyjen yleisten edellytysten olemassaoloa, joiden avulla turvataan sitä, että kielto-oikeuden käyttäminen on mahdollista. Yleisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi huolellinen dokumentointi, lapsen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän väliset tapaamiset, sekä lapsen informointi. Niiden ansiosta lapsi voi tutustua itseään koskevaan tietoon, saada tietoa oikeuksistaan, sekä saada tilaisuuden lausua mielipiteensä eli kieltonsa itseään koskevien tietojensa antamisesta huoltajalleen. Kielto-oikeutta koskevassa päätöksenteossa otetaan huomioon asiakaslain 11.3 §:ssä ilmi tulevat kielto-oikeuden erityiset edellytykset, joita ovat lapsen ikä, kehitystaso, asian laatu, painava syy, sekä lapsen etu. Niiden arvioinnin pohjalta saadaan selville, voidaanko kunnioittaa lapsen itsemääräämisoikeutta eli antaa lapselle päätäntävalta itseään koskevien tietojensa osalta, jolloin tietoa ei luovuteta huoltajalle. Kielto-oikeuden erityisten edellytysten arviointi tuo siten ilmi problematiikkaa lapsen itsemääräämisoikeudelle annettavasta painoarvosta suhteessa huoltajien oikeuksiin, sekä velvollisuuksiin turvata päätöksillään ja toimenpiteillään lapsen etua. Kielto-oikeuden erityisten edellytysten arvioinnissa korostuu lapsen oikeuksien kokonaisvaltaisuus ja niiden keskinäisen punninnan merkitys, mikä edellyttää lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vankkaa ammattitaitoa. Ratkaisun on palveltava lapsen oikeuksien toteutumista mahdollisimman täysimääräisesti eli oltava lapsen edun mukainen. Säännös toteuttaa tällä tavoin kokonaisuudessaan paremmin lapsen oikeuksien yleissopimuksen sopimusvaltioille asetettua velvoitettua lapsen oikeuksien turvaamisesta verrattuna potilaslain vastaavaan säännökseen kielto-oikeudesta. Lopuksi kielto-oikeutta koskeva ratkaisu on perusteltava ja lapselle tulee tarjota tietoa myös erilaisista oikeusturvakeinoista, mikä turvaa yleissopimuksen täytäntöönpanon ohella lasten yhdenvertaista asemaa suhteessa aikuisiin.

Pääsäännön mukaan kaikille hoito- ja tutkimustoimenpiteille on oltava potilaan suostumus. Potilaan on annettava suostumuksensa vapaasta tahdosta. Hänellä on oltava riittävät tiedot asiaan vaikuttavista seikoista, riskeistä sekä päätöksensä seurauksista. Se tarkoittaa, että potilaalla on oikeus koskemattomuuteen, oikeus päättää omasta kehostaan ja terveydestään. Nämä oikeudet ovat osa itsemääräämisoikeutta, joka on tärkeä perus- ja ihmisoikeus sekä yksi keskeisimmistä potilaan oikeuksista. Itsemääräämisoikeutta on pyrittävä toteuttamaan mahdollisimman pitkälle. Potilaslain mukaan myös alaikäinen potilas voi olla itsemääräävä, jos lain edellytykset riittävästä kypsyydestä täyttyvät. Alaikäinen, joka ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee ymmärtämään päätöksen merkityksen voi antaa suostumuksen itse. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, ulottuuko alaikäisen itsemääräämisoikeus myös tilanteisiin, joissa hän voisi itsemääräämisoikeuden nojalla tehdä itseään vahingoittavia päätöksiä. Toisin sanoen tutkielman aiheena on selvittää voiko alaikäinen kieltäytyä hoitotoimenpiteistä tai tutkimuksista, ja missä tilanteessa. Kieltäytymistä tarkastellaan vakaumukseen vedoten, syömishäiriöpotilaan kohdalla sekä rokotuksista ja lääketieteellisestä tutkimuksesta kieltäytymisen osalta. Kynnys puuttua tai rajoittaa itsemääräämisoikeutta on korkea ottaen huomioon sen perustan perus- ja ihmisoikeutena. Alaikäiset ansaitsevat tulla kohdelluiksi yhdenvertaisesti. Samaan aikaan lasten erityiset ihmisoikeudet velvoittavat huomioimaan lapsen haavoittuvan aseman erityispiirteet. Lapsella on oikeus suojeluun ja huolenpitoon, mutta myös oikeus osallistua itseään koskeviin päätöksiin. Viimeisten vuosikymmenten aikana lapsen asema on muuttunut passiivisesta kohteesta kohti aktiivista toimijuutta. Muuttunut asema voi joutua ristiriitaan lapsen suojeluvelvoitteen kanssa. Tutkielmassa painotellaan lapsen autonomian ja suojeluvelvoitteen välillä, unohtamatta lapsen edun ensisijaisuuden periaatetta.

Tutkielmassa arvioidaan alaikäisiin kohdistettujen Internetin yhteisöpalveluiden ja pelisovellusten markkinoinnin sallittavuutta niin kuluttajansuojan, lasten vajaavaltaisuuden kuin henkilötietojen suojan näkökulmasta. Tutkielma on erityisesti kirjoitettu yhteisöpalveluita ja pelisovelluksia silmällä pitäen, mutta sinällään muunlaista Internet-sisältöä ei ole suljettu pois. Yhteisöpalveluista ja pelisovelluksista käytetään yhteisnimitystä Internet-palvelu. Suomessa on vuoden 1995 perusoikeusuudistukseen jälkeen on vakiintunut tulkinta, jonka mukaan kaupallinen viestintä markkinointi mukaan lukien kuuluu sananvapauden soveltamisalaan. Koska markkinointi kuuluu perusoikeutena turvatun sananvapaussäännöksen soveltamisalaan, on markkinoinnin rajoituksia arvioitaessa huomioitava perusoikeuksien yleiset rajoitusperusteet. Hyväksyttävien rajoitusperusteiden osalta tutkielman aiheen kannalta merkityksellisem- mät ovat kuluttajansuoja sekä yksityiselämän suojaan kuuluva henkilötietojen suoja. Suomessa alle 18-vuotiaat ovat alaikäisiä ja vajaavaltaisia. Alaikäiset eivät ole samanlaisia sopijakumppaneita kuin täysi-ikäiset. Alaikäisten tekemien sopimusten ja muiden oikeustoimien tulee olla tavanomaisia ja vähämerkityksellisiä. Vakiintuneen tulkinnan mukaan alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia arvioidaan muuta markkinointia tiukemmin. Lisäksi myös alaikäisten henkilötietojen käsittelyssä on huomioitava vajaavaltaisuus. Kuluttajansuojalain markkinointia koskeva 2 luku uudistettiin vuonna 2008, kun pantiin täytäntöön Euroopan unionin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi. Suomen kuluttajansuojalaki sisältää hyvän tavan vastaisen ja sopimattoman markkinoinnin kiellon. Hyvän tavan vastaisen ja sopimattoman markkinoinnin kieltävän kuluttajansuojalain yleislausekkeen lisäksi on syytä huomata kuluttajansuojalain erityissäännökset, jotka koskevat markkinoinnin tunnistettavuutta, markkinointiarpajaisia ja kilpailuja sekä yhdistettyjä tarjouksia ja kylkiäistarjouksia. Markkinoinnissa käytettyjen ilmaisujen osalta tulee huomioida EU-direktiivin musta lista. Oikeuskäytännön ja viranomaisen tulkintakäytännön perusteella juuri kyseisiä markkinoinnin muotoja arvostellaan tiukemmin, kun kyseessä ovat alaikäiset. Alaikäisen vajaavaltaisuuden näkökulmasta on arvioitava myös ostoja, jotka alaikäinen tekee Internet-palvelussa. Sähköinen suoramarkkinointi, kerro kaverille –markkinointi, paikkatietoihin perustuva markkinointi sekä profilointi ovat hyvin tyypillisiä markkinoinnin muotoja Internet-palveluille. Keskeistä on se, voiko alaikäinen antaa suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn, jota nämä markkinointikeinot edellyttävät. Suomen henkilötietolaissa ei ole määritelty alaikäisen itsemääräämisoikeuden alaikärajaa henkilötietojen käsittelyssä. Myöskään EU-direktiivissä 95/46/EY ei ole erityisiä säännöksiä suostumuksen saamisesta henkilöiltä, joilla ei ole täyttä oikeustoimikelpoisuutta. Ehdotuksessa Euroopan unionin yleiseksi tietosuoja-asetukseksi kiellettäisiin henkilötietojen käsittely alle 13-vuotiailta ilman huoltajan suostumusta. Suomessa tärkein markkinointia valvova viranomainen on kuluttaja-asiamies. Lainvastaista markkinointia voidaan käsitellä markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden päätöksistä valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Mainonnan eettinen neuvosto on tärkein markkinointia valvova itsesääntelyelin. Tietosuojavaltuutettu valvoo henkilötietojen käsittelyä.

Afer World War ?, many international human rights treaties have been ratified. Although an expectation that international human rights law makes world better to protect human rights, there are still vast human rights violations in various countries. From the gap between expectation to international human rights law and reality of human rights violations, the purpose of this thesis is to point out the problem of international human rights law and not only to point out the problem but also to suggest a coherent and logical explanation. To achieve the goal, this thesis investigates three questions: what is the better way to understand international law?, why do states comply with international law?, and what is the problem of international human rights law?. The first, this paper argues and represents that law and economics approach can be the better way to understand international law and can be a useful methodology to research international law. Despite of some concerns from misunderstanding of law and economics approach, law and economics can give insights to study international law, using economic theories such as price theory, transaction cost economics, game theory. The second, this paper shows the reason why states comply with international law. Although there are previous studies that explain compliance with international law, the studies have limitations to suggest a coherent and logical explain. By law and economics analysis, the key for states’ compliance is the three Rs of compliance: reciprocity, retaliation, and reputation. The three Rs makes and raises cost for states’ non-compliance with international law. Therefore, through the three Rs, international law can work as self-enforcing mechanism and can induce states to comply with international law. The third, this paper point out problems of international human rights. This paper argues that international human rights law has different character or concept compared with other international laws such as WTO law and law of war. International human rights law is not based on reciprocal character as contract model but based on moral foundation that makes consent between states as declarations of existing moral norms. Because this different character, the three Rs as the key for compliance cannot work well. Only reputation little works. Moreover, there are no strong enforcement mechanisms in international human rights regimes. Although there are some enforcement mechanisms in international human rights system, they have limitations to induce states to comply with international human rights law and do not impose costs for states’ non-compliance. In conclusion, from law and economics approach, international human rights law as self-enforcing mechanism cannot satisfy the conditions for compliance of international law: reciprocity, retaliation, and reputation. Moreover, there are not strong and effective enforcement mechanisms to assure compliance in international human rights treaties. Therefore, current international human rights law cannot fully induce and facilitate states to comply with international human rights obligations.

Algoritmisen päätöksenteon hyödyntämisen mahdollisuuksiin julkisella sektorilla kohdistuu kasvavaa mielenkiintoa, mutta oikeudellisissa käytännöissä hyödynnettävän algoritmisen päätöksentekoa sääntelevä lainsäädäntö on Suomessa tällä hetkellä melko jäsentymätöntä. Useissa julkishallinnon algoritmista päätöksentekoa koskevissa kansainvälisissä suosituksissa on esitetty, erilaisten algoritmin vaikutusarvioinstrumenttien (AVA) käyttöön ottamista julkisella sektorilla. Vuonna 2019 valtioneuvoston kanslian julkaisemassa Algoritmi päätöksentekijänä? Tekoälyn hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet kansallisessa sääntely-ympäristössä -tutkimusraportissa niin ikään esitettiin AVA-prosessin käyttöön ottoa Suomessa. Tutkielmassa tarkastellaan suositusten mukaista AVA-prosessia julkisen sektorin algoritmisen päätöksenteon oikeudellisena reunaehtona keskittyen erityisesti prosessissa keskeiseen hallinnon avoimuuteen. Eri suosituksissa AVA:n katsotaan lisäävän julkishallinnon algoritmisten järjestelmien avoimuutta. Tutkielmassa tarkastellaan AVA-prosessin asettumista suomalaiseen oikeusjärjestelmään tarkastelemalla julkisuusperiaatteen toteuttamistapojen muutoksia keskittyen erityisesti sen toteutustapoihin lukeutuvaan vaatimukseen hallinnon avoimuudesta, joka edellyttää viranomaiselta aktiivisia toimenpiteitä julkisuusperiaatteen toteuttamiseksi. Tutkielmassa systematisoidaan hallinnon avoimuuden käsitettä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä hyödyntäen James C. Scottin ajattelua. Systematisointi toteutetaan käsittelemällä viranomaisen roolin muutosta julkisuusperiaatteen toteuttajana sekä algoritmisen päätöksen tekoon liittyviä julkisuusperiaatteen toteutumista rajoittavia tekijöitä. AVA-prosessin avoimuutta käsitellään sekä laajan yleisön että asiantuntijoille tuotetun avoimuuden näkökulmasta. Tutkielman keskeisin johtopäätös lienee se, että vaikka AVA-prosessilla voi olla toivottavia vaikutuksia algoritmisten järjestelmien lainalaisuuskontrollin näkökulmasta, voidaan sillä tavoitellun laajan yleisön osallistuminen algoritmisten järjestelmien suunnitteluun kyseenalaistaa algoritmisten järjestelmien ja oikeudellisten prosessien ymmärtämisen edellyttävän erityisasiantuntemuksen vuoksi.

Yksi vastaajan oikeusturvan ja menettelyllisen oikeudenmukaisuuden kannalta keskeinen säännös on ROL 5:17:n 1 momentissa asetettu pääsääntö syytteenmuutoskiellosta. Säännös ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan syyttäjälle on annettu rikosprosessiuudistuksen yhteydessä ROL 5:17:n 1 ja 2 momentin mukaisesti mahdollisuus vielä pääkäsittelyn aikana laajentaa tuomioistuimen luvalla syytettään koskemaan kokonaan uusia tekoja sekä omaehtoisesti tarkistamalla rajoittaa syytettään ja vedota syytteensä tueksi uusiin lainkohtiin ja oikeustosiseikkoihin. Laajentamista ja tarkistamista koskeva sääntely on varsin muotoväljää, ja se on siten omiaan antamaan käytännössä tilaa monenlaisille yllättävillekin syytteen muutosvariaatioille. Tätä lähtökohtaa vasten tutkielman tarkoituksena on tarkastella lainopillisin keinoin syytteen laajentamisen ja tarkistamisen tosiasiallisia vaikutuksia vastaajan oikeusturvan näkökulmasta. Vaikutustenarviointi on kohdistettu etenkin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin lukeutuviin vastaajan puolustuksellisiin vähimmäisoikeuksiin. Tutkielmassa esiin tulleiden havaintojen valossa suurimmat haasteet vastaajan oikeusturvan täysimääräiselle toteutumiselle asettaa uusiin seikkoihin vetoamisen kautta tapahtuva syytteen tarkistaminen. Kyseessä oleva tarkistamisen laji on omiaan aiheuttamaan puolustuksellisia haasteita niin viipymättömän yksityiskohtaisen tiedon saatavuudelle, riittävän ajan ja muiden puolustuksellisten edellytysten turvaamiselle kuin myös kontradiktorisuuden toteutumiselle. Haasteita aiheuttavat erityisesti tarkistamisen mahdollistamien muutosten laajuus ja yllätyksellisyys, mutta myöskin tarkistamisen rajojen paikoittainen tulkinnanvaraisuus. Tutkielmassa esitetyistä epäkohdista huolimatta syytteen laajaa tarkistamisoikeutta edellyttävät rikosprosessissa vahva aineellisen totuuden selvittämisintressi, tiukasti tulkittu syytesidonnaisuus sekä tuomion negatiivinen oikeusvoimavaikutus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarkistamisen mahdolliset haitalliset oikeusturvavaikutukset voitaisiin jättää huomiotta, vaan tällöin tarkistamisesta aiheutuvaa vastaajan oikeusturvariskiä on kompensoitava entistä aktiivisemmin muilla oikeusturvan välineillä. Tutkielmassa tuodaankin laajalti esille myös erilaisia keinoja, joilla vastaajan oikeusturvaa voitaisiin toteuttaa paremmin syytteen tarkistamistilanteissa niin prosessuaalisten kuin myös tuomarin ja syyttäjän työnkuvaan kohdistuvien toimien näkökulmasta. Tutkielmassa saatujen tuloksien perusteella voidaan kootusti todeta, että vastaajan oikeusturvan ongelmat varsinkin laajoissa syytteen tarkistamistilanteissa ovat todellisia ja käytännön oikeuselämässä myös varsin mahdollisia. Hyvä puoli kuitenkin on, että monenlaisia oikeusturvaa kompensoivia keinoja on olemassa, ja näin myös merkittävätkin syytteen tarkistamisen tilanteet on mahdollista saattaa päätökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerien valossa hyväksyttävällä tavalla. Tämä edellyttää kuitenkin viranomaisilta tutkielmassa esitetyin tavoin erityistä valveutuneisuutta ja tietoisuutta menettelyn tuomista haasteista.

Tutkielma käsittelee alipalkkauksen oikeudellista sääntelyä Suomessa. Näkökulma on rikosoikeudellinen, mutta siihen yhdistyy vahvasti siviili- ja työoikeudellinen näkökulma. Tarkastelu kohdistuu siihen, millaisia tunnusmerkistöjä alipalkkaukseen liittyvän teon tulee täyttää, jotta se voisi olla rikosoikeudellisesti rangaistava. Samalla huomio kohdistuu siihen, milloin on kyse siviilioikeudellisesta palkkariita-asiasta ja milloin rikoksesta sekä myös siihen, millainen merkitys asianosaisille on sillä, tarkastellaanko tilannetta edellä mainitun mukaisesti siviili- vai rikosoikeudellisessa prosessissa. Siviili- ja työoikeudellinen minimipalkkasääntely perustuu työehtosopimuksissa määriteltyihin alakohtaisiin vähimmäispalkkoihin. Jos työnantaja ei kuulu työehtosopimuksen tehneeseen työnantajayhdistykseen, noudatetaan yleissitovaa työehtosopimusta. Mikäli yleissitovaa työehtosopimusta ei alalla ole, eivätkä työnantaja ja työntekijä ole työsopimuksessa sopineet palkasta, työnantajan on maksettava työsopimuslain (555/2001) 2 luvun 10 §:n mukaisesti tavanomaista ja kohtuullista palkkaa. Minimipalkkaan liittyvät ongelmat koskevatkin erityisesti näitä yleissitovuuden ulkopuolelle jääviä tilanteita, joissa palkasta ei työsopimuksellakaan ole sovittu. Tavanomaisen ja kohtuullisen palkan määrittelyssä voidaan käyttää apuna mahdollisia alaa koskevia muita kuin yleissitovia työehtosopimuksia ja järjestöjen antamia palkkasuosituksia. Viimekätisenä arvioinnin lähtökohtana on työntekijän tekemä työ ja huomioitavaksi tulee myös työttömyysturvalain (1290/2002, TTL) peruspäivärahan työssäoloehdon täyttävän palkan taso (TTL 5:4.3). Alipalkkausta sellaisenaan ei ole lainsäädännössämme kriminalisoitu, joten yleensä kyse on siviilioikeudellisesta sopimusrikkomuksesta. Rikosoikeudellisesti rangaistavaksi tullakseen alipalkkaustilanteen tulee täyttää jonkin muun, rikosoikeudellisesti rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistö. Keskeisimpiä alipalkkaukseen liittyviä tekoja ovat työsyrjintärikokset eli rikoslain (39/1889, RL) mukainen työsyrjintä (RL 47:3) ja kiskonnantapainen työsyrjintä (RL 47:3 a). Molempien kohdalla tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää laissa mainittua syrjintäperustetta, jonka olemassaolo on myös pystyttävä osoittamaan. Tämä saattaa toisinaan olla haastavaa. Muita rikoslain mukaisia kriminalisoituja tekoja, joihin alipalkkaus voi liittyä, ovat petoksen (RL 36:1, 36:2, 36:3) ja kiskonnan (RL 36:6, 36:7) eri muodot. Erityisesti on huomioitava kiskonnan tunnusmerkistö, jossa on huomattavaa samankaltaisuutta kiskonnantapaisen työsyrjinnän tunnusmerkistön kanssa, mutta joka on rikoksena ankarammin rangaistava ja syrjäyttää kiskonnantapaisen työsyrjinnän. Se ei myöskään edellytä syrjintäperustetta ja siihen liittyvää vertailuasetelmaa ja voikin olla käyttökelpoinen tilanteissa, joissa syrjintäperusteen osoittaminen on hankalaa. Työntekijöiden hyväksikäyttörikosten jatkumolla vakavimpiin kuuluvat ihmiskaupparikokset (RL 25:3, 25:3 a), joihin niihinkin usein liittyy alipalkkausta. Muiden tunnusmerkistötekijöiden osalta, ja vapauteen ja ihmisarvoon vakavammin kohdistuvina rikoksina, ne ovat kuitenkin jo kauempana alipalkkaussääntelyn keskiöstä. Asianosaiselle voi olla varsin suurikin merkitys sillä, tuleeko alipalkkaustilanne arvioitavaksi siviili- vai rikosoikeudellisena asiana. Rikosoikeudellinen syyttömyysolettama, syytetyn suojelun periaate ja itsekriminointisuoja luovat lähtökohtaisen eron esimerkiksi työoikeudessa keskeiseen työntekijän suojelun periaatteeseen ja siviiliprosessin molempia osapuolia koskevaan totuusvelvollisuuteen. Niin ikään keskeisiä ovat näyttötaakkaan ja sen jakautumiseen sekä rikosasioiden korkeampaan näyttökynnykseen liittyvät seikat. Eroja muodostuu myös rikosprosessin virallis- ja siviiliprosessin määräämisperiaatteen myötä. Syyttäjän ajamassa rikosasiassa asianosaiselta vaadittava asiantuntemus on pienempää kuin hänen itse ajamassaan siviiliasiassa. Sama koskee siviiliprosessiin liittyvää taloudellista riskiä, joka voi muodostua suureksikin. Asianosaiselle voi olla varsin suurikin merkitys sillä, tuleeko alipalkkaustilanne arvioitavaksi siviilioikeudellisena vai rikosoikeudellisena asiana. Rikosoikeudellinen syyttömyysolettama, syytetyn suojelun periaate ja itsekriminointisuoja luovat lähtökohtaisen eron esimerkiksi työoikeudessa keskeiseen työntekijän suojelun periaatteeseen ja siviiliprosessin molempia osapuolia koskevaan totuusvelvollisuuteen. Niin ikään keskeisiä ovat näyttötaakkaan ja sen jakautumiseen sekä rikosasioiden korkeampaan näyttökynnykseen liittyvät seikat. Eroja muodostuu myös rikosprosessin virallisperiaatteen ja siviiliprosessin määräämisperiaatteen myötä. Syyttäjän ajamassa rikosasiassa asianosaiselta vaadittava asiantuntemus on pienempää kuin hänen itse ajamassaan siviiliasiassa. Sama koskee siviiliprosessiin liittyvää taloudellista riskiä, joka voi muodostua suureksikin.

Selvitän tutkimuksessa, miten työntekijän työtehtäviä voidaan muuttaa erityisesti työntekijän alisuoriutumisesta johtuen. Keskityn tutkimaan asiaa pääasiallisesti sellaisten muutosten osalta, jotka tehdään direktio-oikeuden (pienet muutokset) tai henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen (olennaiset muutokset) nojalla. Tarkastelen lisäksi jonkin verran työntekijän ja työantajan välisiä sopimuksia näihin liittyen. Tutkimusmenetelmänä käytän lainoppia. Tutkielman alussa selvitän, miten alisuoriutuminen ilmenee ja miten sitä arvioidaan. Tutkimuksessa alisuoriutumisella tarkoitetaan pelkästään työtehtävää suoritettaessa ilmenevää alisuoriutumista, joka johtuu työntekijän ominaisuuksista tai osaamisen puutteesta. En käsittele työntekoedellytysten olennaisen muuttumisen (muun muassa alentunut terveydentila) johdosta tehtäviä muutoksia. Käsittelen tutkimuksessa erilaisia alisuoriutumismuotoja ja sitä, miten tapauskohtaiset piirteet vaikuttavat alisuoriutumisen arviointiin. Arviointiin vaikuttavat lukuisat seikat muun muassa työntekijään ja työntekijän asemaan liittyen. Lisäksi selvitän, minkälaisia velvollisuuksia työnantajalla on työntekijän työssä suoriutumiseen liittyen. Työntekijällä on ensinnäkin oikeus saada työnantajalta asianmukainen perehdytys ja tarvittaessa vielä lisäkoulutusta. Alisuoriutumisen tulee johtua työntekijästä itsestään, jotta sitä voitaisiin pitää työntekijän vastuulle kuuluvana asiana. Työnantajan tulee hoitaa velvollisuutensa ennen kuin työtehtäviin kohdistetaan työntekijän kannalta epäedullisia muutoksia. Tutkin myös, minkä säännöstyskeinojen mukaan työntekijän toimenkuva määräytyy ja miten se muovautuu niiden vaikutuksesta. Käyn tässä katsauksessa läpi työsopimuksen, työehtosopimuksen ja vakiintuneen käytännön. Oikeuskirjallisuudessa työsuhteen ehdon muuttamisen kannalta on nähty olennaisena se, mihin säännöstyskeinoon muutettava työsuhteen ehto perustuu. Siksi ennen ehtojen muuttamisen käsittelemistä on tärkeää käydä läpi ehtojen muodostuminen. Selvitän tutkimuksessa, millaisia muutoksia työtehtäviin on yleisesti mahdollista tehdä direktio-oikeudella ja voiko alisuoriutuminen vaikuttaa direktio-oikeuden laajuuteen. Tutkin myös, miten tapauskohtaiset seikat vaikuttavat muutosten laajuuteen ja olennaisuuteen. Työtehtäviin on mahdollista tehdä pienehköjä (epäolennaisia) muutoksia työnjohto-oikeudella. Mitä laajempi työntekijän toimenkuva on, sitä enemmän työnantajalla on mahdollisuuksia muuttaa sitä. Oikeuskäytännön mukaan työsopimuksella on työsuhteen säännöstyskeinoista suurin vaikutus direktio-oikeuden laajuuteen. Alisuoriutumisella ei ole muuta vaikutusta direktio-oikeuden laajuuteen, kuin että sitä voi yksittäisissä tapauksissa käyttää perusteena työntekijän työtehtäviin kohdistuville pienille muutoksille. Alisuoriutuminen muodostaa asiallisen perusteen direktio-oikeuden käyttämiselle. Muutoksen sallittavuuteen vaikuttavat myös työtehtävien muuttamista puoltavat työnjohdolliset ja liiketaloudelliset perusteet. Direktio-oikeudella ei voi tehdä olennaisia muutoksia toimenkuvaan, eikä alisuoriutumisella havaittu olevan suoraa vaikutusta muutoksen olennaisuusarvioinnissa. Viimeiseksi tutkin vielä, miten työtehtäviä muutetaan olennaisesti alisuoriutumistapauksissa, sekä mitä muuttaminen edellyttää työnantajalta ja työntekijältä. Selvitän myös, minkälaisia menettelyvaatimuksia tähän liittyy. Toimenkuvan olennainen muuttaminen voidaan tehdä voimassaolevan irtisanomisperusteen nojalla tai osapuolten välisellä sopimuksella. Työtehtävien muuttamista irtisanomisperusteella ei varsinaisesti voi kuitenkaan kutsua työnantajan suorittamaksi yksipuoliseksi muuttamiseksi, koska työntekijän ei ole pakko tehdä työtä, johon hän ei itse ole työsopimuksellaan sitoutunut. Irtisanomisperusteen nojalla työtehtäviä voidaan muuttaa sekä irtisanomis- että ilmoitusmenettelyllä. Työnantajan tulee molemmissa menettelyssä pääsääntöisesti antaa aina vähintään yksi varoitus ja kuulla työntekijää irtisanomisperusteesta. Ennen irtisanomisperusteista muuttamista työntekijälle tulee myös antaa kohtuullinen mahdollisuus ja riittävästi aikaa parantaa työsuoritustaan. Usein työnantajalla on kuitenkin oikeus muuttaa työnkuvaa direktio-oikeuden nojalla jonkin verran jo ennen irtisanomiskynnyksen ylittymistä.