Browsing by Subject "Urheiluoikeus"

Now showing items 1-9 of 9

Jalkapallon ottelumanipulaatio ja sen rangaistavuuden ongelmakohdat Suomessa

Koivula, Antti (2021)

Urheilukilpailujen lopputuloksiin on pyritty vaikuttamaan urheiluun kuulumattomin keinoin ainakin antiikin ajoista alkaen. Jalkapallon kohdalla kyse on ottelumanipulaatiosta, johon yleisimpänä syynä on taloudellisen hyödyn tavoittelu vedonlyönnillä. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, vaikkakin sen yleisyys on noussut uudelle tasolle vuosituhannen vaihtumisen myötä. Suurimpina syinä ottelumanipulaation yleistymiselle ovat internetin suosion- ja kansainvälisesti vedonlyönnissä liikkuvan rahamäärän räjähdysmäinen kasvu, joiden seurauksena 1990-luvulta alkaen kansainväliset rikossyndikaatit kiinnostuivat yhä enemmän ottelumanipulaation tarjoamista alhaisen riskin ja korkean tuoton mahdollisuuksista. 2020-luvulla ottelumanipulaatio on levinnyt maailman joka kolkkaan muodostaen suurimman uhan urheilun integriteetille. Ottelumanipulaatio koskettaa lukuisia lajeja maailmanlaajuisesti, mutta jalkapalloa aivan erityisesti johtuen siihen liittyvän vedonlyöntimarkkinan ylivoimaisesta likviditeetistä. Suomalaisiin tuomioistuimiin otettumanipulaatio rantautui ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteessa pesäpallon sopupelitapauksen myötä. Tämän jälkeen kaikki tapaukset ovat koskeneet jalkapalloa: Atlantiksen ja WJK:n tapaukset vuonna 2006, JJK:n tapaus vuonna 2009 sekä RoPS:n, AC Oulun, MIFK:n, TamU:n ja PoPa:n tapaukset vuonna 2011. Tuomioistuinkäsittelyn ulkopuolelle on jäänyt niin ikään monta tapausta. Kuluvana vuonna 2021 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta viimeisimmän tuomioistuinkäsittelyyn päätyneen ottelun manipulaatiosta. Ottelumanipulaatiota ei itsessään ole Suomessa nähty tarpeelliseksi kriminalisoida, vaikka keskustelua asiaan liittyen on käyty tasaisin väliajoin. Ottelumanipulaatioon sovelletaan lahjus- ja petosrikossääntelyä siltä osin kuin tapaukseen linkittyy lahjonta tai vilpillinen vedonlyönti. Tutkielmassa syvennytään ottelumanipulaatioon suomalaisen jalkapallon viitekehyksessä. Tarkasteltavana on laajasti ottelumanipulaatioon liittyvä modus operandi ja Suomessa joko esitutkintaan tai tuomioistuimeen edenneet tapaukset. Lahjus- ja petosrikosten tunnusmerkistöjä analysoidaan ja kartoitetaan ottelumanipulaation rangaistavuuden suhteen olennaisimmat aukko- ja ongelmakohdat, joiden paikkaamiseksi esitetään lopuksi suosituksia.
Kilpailuoikeuden vastaiset herrasmiessopimukset sekä niiden mahdolliset kilpailuoikeudelliset vaikutukset ja seuraukset erityisesti urheilun liiketoiminnan kannalta tarkasteltuna

Tainio, Toni (2022)

Ammattimaisen joukkueurheilun liiketoimina piirissä solmituilla kilpailuoikeuden vastaisilla niin kutsutuilla herrasmiessopimuksilla voi olla tuntuvia vaikutuksia rajoitukseen osallistuneille elinkeinonharjoittajille. Vaikutukset voidaan jakaa julkisoikeudellisiin ja yksityisoikeudellisiin vaikutuksiin, joista tutkielmassa ensiksi mainitun osalta käsitellään erityisesti hallinnollisena sanktioina toimivaa seuraamusmaksua. Yksityisoikeudellista puolta tutkielmassa edustaa pätemättömyysseuraamus, sekä kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus. Näihin vaikutuksiin liittyy suhteellisen tuoreita lainsäädäntömuutoksia, joiden tarkoituksena on Euroopan unionin kilpailuoikeudellisten tavoitteiden tehokas toteutuminen. Näitä muutoksia tarkastellaan tutkielmassa erityisesti urheilun liiketoiminnan toimijoiden kannalta. Tutkielmassa tarkastellaan lähemmin sitä, miten urheilun erityispiirteet voidaan mahdollisesti huomioida kilpailuoikeudellisessa harkinnassa. Tutkielma käsittelee myös poikkeusperusteita, joilla menettely voi jäädä kilpailuoikeuden soveltamisalan ulkopuolelle. Tutkielma käsittelee myös kysymystä siitä, voiko sillä seikalla, että rajoitus on solmittu juuri herrasmiessopimuksella, olla vaikutusta asian arvioinnin kannalta. Tutkielmassa havaitaan tarkasteltujen herrasmiessopimuksen olevan yleensä jo luonteeltaan kilpailulainsäädännön taikka hyvän tavan vastaisia, jolloin poikkeussäännöstön soveltuminen muodostuu yksittäistapauksissa yleensä hankalaksi. Tällöin etenkin riski kasvaneista taloudellisista seuraamuksista voi aktualisoitua urheilun liiketoiminnan piirissä toimiville toimijoille.
Työaikalain soveltamisen mahdollisuudet ja toteuttamistavat joukkuelajiurheilijoihin

Eklund, Robin (2021)

Suomalaisessa urheilussa lainsäädännön merkitys on kasvanut urheilutoiminnan kaupallistumisen ja oikeudellistumisen myötä. Entisistä harrasteurheilijoista on tullut ammattiurheilijoita, jotka saavat elantonsa urheilusta ja heidän päätyönsä on urheileminen. Näin ollen myös lainsäädäntö vaikuttaa yhä enemmän suoraan ammattiurheilijan toimintaan. Työlainsäädännön näkökulmasta myös joukkuelajiurheilijat voivat olla työsuhteessa silloin kuin työoikeudelliset työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät. Urheilijoiden ollessa työlainsäädännön piirissä, heihin vaikuttaa sama työoikeudellinen lainsäädäntö kuin tavalliseen työntekijään. Urheilun itsesääntely on ollut perinteisesti hyvin voimakasta urheilupiireissä. Asioita ja sääntelyä on hoidettu itsesääntelyn kautta, eikä kaikissa asioissa ole välttämättä osattu ottaa huomioon lainsäädäntöä. Siinä missä urheilun entinen ”kuuma peruna” siitä, että voiko urheilija olla työsuhteessa vai ei, on ratkaistu, on sen tilalle syntynyt muita oikeudellisia haasteita. Työsuhteen myötä myös muuta työoikeudellista lainsäädäntöä tulisi lähtökohtaisesti soveltaa urheilijoihin. Urheilun piirissä tätä ei vielä välttämättä koeta kovinkaan tarpeelliseksi ja moni toimija onkin toiminut vain vanhoilla käytännöillä, niin kuin ”aina ennenkin on tehty”. Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat ja se tietää myös urheiluoikeuden puolella muutoksia toimintatapoihin, mikäli meinataan olla lainmukaisia ja huomioida myös työntekijöiden oikeudet. Muuten tiedossa voi olla riskejä, joista on kyllä aina urheiluoikeuden piirissä puhuttu, mutta niitä ei ole pyritty estämään. Työaikalainsäädännön kautta huomioon pitää ottaa esimerkiksi lisä- ja ylityöstä sekä sunnuntaityöstä maksettavat korvaukset. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella työaikalain soveltamisen mahdollisuuksia ja toteuttamistapoja joukkuelajiurheilijoihin. Kansallisten huippusarjojen pelaajasopimuksissa on säädetty urheilijan ja urheiluseuran välisestä työsuhteesta. Lajista ja pelaajasopimuksesta riippuen sopimuksessa on otettu vaihtelevasti huomioon työaikalaki ja sen pakottava oikeus. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, missä määrin työaikalainsäädäntöä voidaan soveltaa huippu-urheilussa joukkuelajiurheilijoihin ja antaako nykylainsäädäntö kaikki tarvittavat puitteet ja raamit, jotta huippu-urheilua voidaan jatkossakin toteuttaa niin, että se ottaa huomioon kaikki osapuolet, heidän oikeutensa ja velvollisuudet. Tutkielma pyrkii käymään läpi joukkueurheilun nykytilaa työaikalainsäädännön näkökulmasta ja esittämään erilaisia toimintavaihtoehtoja.
Ulkomaalaisena urheilijana Suomessa – keskiössä urheilijan oleskelulupakysymykset

Lepistö, Camilla (2023)

Ulkomaalaisia urheilijoita saapuu joka vuosi Suomeen urheilemaan ammattimaisesti. Heitä on eri lajien parissa ja eri sarjatasoilla. Ulkomaalaisilla urheilijoilla on usein merkittävä rooli edustamassaan joukkueessa, ja samalla heillä on tärkeä rooli suomalaisen urheilun tason nostamisessa ja kehittämisessä. Kun ulkomaalainen haluaa saapua Suomeen ammattimaiseksi urheilijaksi, määrittää Suomen maahanmuuttolainsäädäntö ulkomaalaisen oleskelu- ja työnteko-oikeuden sisällön. Tutkielmani tavoitteena onkin selventää, millä perusteilla ulkomaalainen urheilija on oikeutettu oleskelemaan ja urheilemaan ansiotyötarkoituksessa Suomessa. Ulkomaalaislaki on keskeisin ulkomaalaisen urheilijan oikeusasemaa sääntelevä laki. Kun ulkomaalaisen urheilijan tarkoituksena on tulla Suomeen ammattimaiseksi urheilijaksi, on hänen lähtökohtaisesti haettava urheilijan oleskelulupaa. Tutkielmani keskeisin sisältö koostuu urheilijan oleskeluluvan myöntämisedellytysten tarkastelusta. Lisäksi tarkastelen syvällisemmin urheilijan oleskeluluvan työnteko-oikeutta. Urheilijan oleskeluluvan työnteko-oikeutta koskevaan sääntelyyn liittyy tällä hetkellä tulkinnanvaraisuutta, minkä vuoksi sen tarkempi analysointi on tarpeen. Ulkomaalaisen on mahdollista tulla ammattimaiseksi urheilijaksi Suomeen myös ilman oleskelulupaa. Urheilijan oikeus oleskella Suomessa perustuu näissä tilanteissa viisumivapauteen tai viisumiin. Tavoitteenani on tarkastella kattavasti myös ilman oleskelulupaa tapahtuvaa ammattimaista urheilua koskevaa sääntelyä. Sääntelyllä on tärkeä rooli urheilun parissa, koska sen nojalla ulkomaalainen urheilija voi tulla Suomeen oleskelulupamenettelyä nopeammin esimerkiksi korvaamaan loukkaantumisen takia sivuun joutuneen pelaajan. Tutkielmani lopuksi nostan vielä esiin tulevan ulkomaalaislain kokonaisuudistuksen. Ulkomaalaislain kokonaisuudistus on tarpeessa, sillä ulkomaalaislakia on kritisoitu jo pidemmän aikaa vaikeaselkoiseksi ja epäjohdonmukaiseksi. Tarkastelen kokonaisuudistusta erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia vaikutuksia kokonaisuudistuksella tulee mahdollisesti olemaan urheilijan oleskelulupaan ja sitä koskevaan sääntelyyn.
Urheilijoiden valinta arvokilpailuihin ja urheilijoiden oikeusturva

Untamo, Henni (2022)

Arvokilpailuvalinnat puhuttavat tasaisin väliajoin sekä mediassa että urheiluväen keskuudessa. Valintojen teko on yhdistyksessä tapahtuvaa päätöksentekoa, joka lähtökohtaisesti kuuluu yhdistysautonomian piiriin. Urheilun ammatillistumisen ja taloudellisten intressien kasvun seurauksena on kuitenkin myös yhdistyksen päätöksenteossa otettava enenevissä määrin huomioon urheilijan oikeudet myös arvokilpailuvalintojen yhteydessä. Tutkielmassa perehdytään arvokilpailuvalintamenettelyn yhdistysoikeudellisiin lähtökohtiin päätösvaltaisessa yhdistyksessä eli kansallisessa lajiliitossa tai Olympiakomiteassa. Päätöksentekomenettelyn osalta erityisesti perehdytään päätöksentekijöiden mahdolliseen esteellisyyteen ja miten yhdistyslain 37 §:ä tulisi tässä yhteydessä tulkita. Esteellisyyden arviointiin haetaan johtoa tuomarin ja virkamiehen esteellisyyssäännöksistä. Yhtenä tutkimuksen osa-alueena käydään läpi urheilijan perusoikeuksien ja yhdistysautonomian suhdetta. Tässä arviossa suuntaviivoja haetaan sekä urheiluoikeuden kantavista periaatteista että hyvän hallinnon periaatteista. Tarkastelun tarkoituksena on hahmotella lähtökohtia sille oikeuksien tasapainolle, jota sekä yhdistyksen yhdistysautonomian että urheilijan perusoikeuksien mahdollisimman täysimääräinen toteutuminen edellyttää. Käytännön näkökulmana arvokilpailuvalintoja tutkitaan urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännön valossa. Ratkaisukäytännöstä on löydettävissä johdonmukaisuuksia, joiden tunnistaminen voisi ohjata muun muassa lajiliittojen päätöksentekomenettelyä arvokilpailuvalinnoissa niin, että urheilijoiden oikeudet tulisivat valintamenettelyssä paremmin huomioiduiksi. Selvä lähtökohta on asetettujen valintaperusteiden soveltamisessa se, että selvimmin muotoillut kriteerit ovat ensisijaisia ja yhdistysautonomiaan perustuvalla tarkoituksenmukaisuusharkinnalla ei voida kumota ennalta asetettuja, selviä valintaperusteita. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä todetaan lisäksi, että urheilijoiden oikeusturvan toteutuminen edellyttää entistä vahvemmin urheilijoiden perusoikeuksien huomioimista yhdistysautonomiaa rajoittavana tekijänä myös osana arvokilpailuvalintoja. Päätöksentekomenettelysää on yhdistyksessä myös noudatettava soveltuvin osin hyvän hallinnon periaatteita. Yhdistyslain tulkinnassa on keskeisesti otettava huomioon urheilun erityispiirteet ja urheiluoikeuden kantavat periaatteet.
Urheiluagenttien itsesääntely

Tunturi, Tomi (2020)

Urheiluagentti on keskeinen osa toimivia urheilun pelaajamarkkinoita. Urheiluagentti on joukkueurheilussa toimiva pelaajan taloudellinen neuvonantaja. Urheiluagentin keskeisenä tehtävänä on edustaa ja avustaa pelaajaa häntä koskevissa sopimusneuvot-teluissa. Tässä toiminnassa on oikeudelliselta luonteeltaan kysymys yksityisestä työnvälityksestä, josta on ylikansallista ja kansal-lista sääntelyä. Ylikansallisella tasolla toimintaa säännellään kansainvälisen työjärjestön antamassa yleissopimuksessa yksityisistä työnvälitystoimistoista. Kyseinen yleissopimus on saatettu kansallisesti voimaan lailla julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta. Kummankin soveltumisala on tarkoituksenmukaisesti jätetty laajaksi, jotta kaikenlainen yksityinen työnvälitys tulisi niiden sovel-tumisalaan. Kansallisessa lainsäädännössä yksityinen työnvälitystoiminta on vapautettu erillisistä toimilupa- ja ilmoitusvelvol-lisuuksista. Yksityistä työnvälitystä voi vapaasti harjoittaa niin yksityishenkilö, yksityinen yhdistys kuin yhtiö. Urheilun itsesääntelyssä on perinteisesti kuitenkin säännelty urheiluagenttien toimintaa. Yleisesti urheilujärjestöjen antamissa ur-heiluagenttitoimintaa koskevissa määräyksissä asetetaan toimilupa ammatin harjoittamisen edellytykseksi kyseisessä urheilulajis-sa. Tältä osin urheilun itsesääntely siten suuntautuu elinkeinovapauden ydinalueelle ja asettaa rajoituksia yksityisen oikeudelle vapaasti harjoittaa valitsemaansa elinkeinoa – urheiluagentin ammattia. Urheilun itsesääntely pohjautuu yhdistymisautonomiaan perustavaan yhdistysautonomiaan. Tältä osin kysymys on perusoikeuksien kollisiotilanteesta. Urheiluagentti ei ole urheilun pyra-midimaisessa organisaatiorakenteessa, vaan on sen ulkopuolella taloudellista toimintaa harjoittava henkilö. Kysymys on siten yhdistymisautonomian raja-alueelle menevästä toiminnan sääntelystä, ja toisaalta elinkeinovapauden ydinaluetta koskettavasta toimilupavelvoitteen asettamisesta. Urheilun itsesääntelyssä urheiluagenttien toiminnasta annetut määräykset ovat täten kyseenalaistettavissa oikeusperustaltaan. Keskeinen yksityistä työnvälitystä koskeva laintasoinen rajoitus on työnvälityksen maksukielto. Työnvälityksen tulee olla hen-kilöasiakkaalle ilmaista. Jos urheiluagentin katsoo suorittavan lain tarkoittamaa yksityistä työnvälitystä, ei urheiluagentti voisi ottaa palkkio tehtävästään päämieheltään eli urheilijalta. Tällöin urheiluagentin tulisi kyetä neuvottelemaan palkkionsa urheiluseuran kanssa samalla kun hän neuvottelee työsopimuksesta päämiehelleen. Käytännön vaikutukset urheilutoiminnalle olisivat mer-kitykselliset, mutta urheilun sisältä ei voida poiketa pakottavasta lainsäädännöstä. Kansainvälisen työjärjestön yleissopimus tarjoaa ratkaisun tälle ongelmalle, mahdollistamalla urheiluelämän tarpeita palvelevan poikkeuksen tekemisen. Tämän tulisi tapah-tua lainsäätäjän toimesta. Urheiluagenttitoiminnan sääntely urheilun sisältä tarvitsee kuitenkin tällaista institutionaalista tukea osakseen. Haasteita urheilun sisäiselle urheiluagenttien toiminnan sääntelylle aiheutuu myös sisämarkkinaoikeuden ja kilpailuoikeuden suun-nalta. Näihin ei ole saatu tyydyttävää vastausta vielä, huolimatta Piau-tuomion suotuisasta lopputuloksesta urheiluelämälle. Mer-kittäviä ongelmia liittyy vielä sääntelyyn palveluiden vapaan liikkuvuuden ja kilpailuoikeuden kannalta. Euroopassa käyty keskustelu urheiluagenttien toiminnasta ja sen sääntelystä tukee sitä, että laintasoisia ratkaisuja tarvitaan. Urheilun sisäinen säänte-ly ei ole riittävää. Ratkaisun olisi tultava toisaalta, joko Euroopan unionilta tai kansalliselta lainsäätäjältä.
Urheilun kurinpitojärjestelmä, vakavat eettiset rikkomukset ja urheilun eri intressitahojen asema - erityisesti urheiluseuraan työsuhteessa olevan valmentajan kannalta

Vuori, Iida (2022)

Viime vuosien yhteiskunnalliset muutokset ja kansanliikkeet, kuten “MeToo” -ilmiö jotka ovat koskeneet yksilöiden oikeussuojan turvaamista eri tilanteissa ovat nostaneet esiin eettisen, vastuullisen ja oikeudellisesti kestävän toiminnan edistämisen myös urheilussa. Urheilun osalta pinnalle on noussut erityisesti valmentajien epäeettinen toiminta ja sen vaikutukset urheilijoihin ja urheilun maineeseen. Tutkielman lähtökohtana on käsitellä urheiluseuraan työsuhteessa olevan valmentajan epäeettistä toimintaa ja sen vaikutuksia urheilun eri intressitahoihin eli valmentajaan, urheiluseuroihin, lajiliittoihin ja Olympiakomiteaan. Valmentajan epäeettistä toimintaa tarkastellaan erityisesti nykyisen vakavia eettisiä rikkomuksia koskevan säännöstön, urheilun itsesääntelyn, voimassaolevan lainsäädännön, aiheeseen liittyvän oikeuskirjallisuuden sekä lajiliittojen omien kurinpitoelinten ja urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännön valossa. Tutkielmassa käsitellään yleisesti suomalaisen urheilun kurinpitojärjestelmän rakennetta sekä erityisesti vakavia epäeettisiä rikkomuksia koskevaa kurinpitojärjestelmää. Tutkimusaineisto pohjautuu pääosin oikeuskirjallisuuteen ja urheilun oikeuskäytäntöön sekä lajiliittojen, Olympiakomitean ja SUEK:en julkaisemaan materiaaliin ja sääntöihin. Tutkielman metodi on lainoppi, sillä tavoitteena on tulkita ja systematisoida niitä urheilun itsesääntelynormeja sekä lainsäädäntöä, jotka käsittelevät valmentajan epäeettistä toimintaa ja urheilun eri intressitahojen asemaa tähän liittyen. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että vakavia eettisiä rikkomuksia urheilussa koskeva kurinpitojärjestelmä on urheilun eettisen ja vastuullisen kehityksen kannalta olennainen lisä urheilun kurinpitojärjestelmään. Tutkielmassa kuitenkin pohditaan myös sitä, miten varmistetaan se, että urheilun eri intressitahojen oikeusturva erityisesti valmentajien osalta toteutuu nykyisen kurinpitojärjestelmän soveltamisessa. Lisäksi huomioidaan se, että nykyisestä säännöstöstä huolimatta epäeettiseen toiminnan alaan kuuluvien tekojen tarkkarajainen määrittely on edelleen jatkuva prosessi, johon vaikuttaa urheilun sisäisten muutosten lisäksi myös ympäröivän yhteiskunnan kehittyminen.
Välttämätöntä huolenpitoa vai status quon teennäistä säilyttämistä – tutkimus UEFA:n Financial Fair Play -säännöstön kilpailuoikeudellisesta asemasta

Koivisto, Samuel (2022)

Euroopan jalkapalloliitto UEFA teki vuonna 2009 päätöksen ottaa ensimmäistä kertaa lajin historiassa käyttöön seurojen taloudellista toimintaa sääntelevä maanosanlaajuinen säännöstö tarkoituksenaan hillitä seurojen taloudellisten tilanteiden laajamittaista heikkenemistä sekä ohjata niiden toimintaa kestävämmälle pohjalle. Financial Fair Play -nimellä kulkevalla säännöstöllä on kaksi pääsääntöistä vaikutustapaa: erääntyneen velan kielto, joka nimensä mukaisesti säätää, ettei seuroilla saa olla erääntynyttä velkaa muille seuroille, pelaajille tai viranomaisille sekä nollatulosvaatimus, jonka johdosta seurojen jalkapallotoimintaansa käyttämät kulut eivät saa ylittää niiden jalkapallotoiminnastaan saamia tuloja. Jälkimmäisen säännön osalta on merkittävää, että seuran omistajilta peräisin olevaa rahoitusta ei lueta jalkapallotoiminnasta saaduksi tuloksi eikä näin ollen voida suoraan hyödyntää jalkapallotoimintaan käytettävänä. Lisäksi tätä kokonaisuutta vahvistaa säännös, jonka mukaan seuran läheistahoiksi luokiteltavien toimijoiden kanssa laaditut sopimukset ja transaktiot tulee arvostaa käypään arvoonsa, jottei nollatulosvaatimusta kierrettäisi naamioimalla omistajilta tai näiden läheistahoilta peräisin olevaa rahoitusta esimerkiksi sponsorisopimuksiksi tai muiksi vastaaviksi säännöstön näkökulmasta jalkapallotoimintaan liittyviksi tuloiksi. Etenkin nollatulosvaatimussäännöstä johtuen säännöstöä on sen käyttöönotosta saakka pidetty kiistanalaisena, ja se on herättänyt paljon keskustelua niin lajin parissa toimivien tahojen kuin urheiluoikeudellisen tutkimuksenkin puitteissa. Säännöstön on katsottu voivan johtaa seurojen välisten voimassa olevien valtarakenteiden säilyttämiseen sekä huippuseurojen ja maanosan muiden seurojen välisen taloudellisen epätasa-arvon kasvamiseen, sillä huippuseurojen jalkapallotoimintaan liittyvät tulot ovat lähtökohtaisesti huomattavasti suurempia kuin pienempien seurojen, jolloin ne voivat käyttää jalkapallotoimintaansa huomattavasti pienempiä seuroja enemmän rahaa. Kuvatun kaltainen tilanne on tietenkin lähtökohtaisesti joka tapauksessa käsillä, mutta säännöstön on katsottu tietyissä tutkimuksissa vahvistavan sitä. Etenkin omistajilta peräisin olevan rahoituksen huomiotta jättämisen nollatulokseen pääsyä laskettaessa on katsottu potentiaalisesti heikentävän muiden seurojen mahdollisuuksia nostaa urheilullista toimintaansa uudelle tasolle taloudellisten panostusten avulla. Mainittujen vaikutusten johdosta asiaa käsittelevässä tutkimuksessa on ollut laajalti esillä, voidaanko FFP-säännöstö nähdä SEUT 101 artiklan tarkoittamana kiellettynä kilpailunrajoituksena. Tämä voidaan nähdä tämän tutkielman perimmäisenä tutkimuskysymyksenä. Tutkielman taustoittavassa osiossa käsitellään uusinta merkittävää omistajuuden vaihdosta eurooppalaisten seurojen keskuudessa ja käsitellään syitä taloudellisen sääntelyn tarpeelle lajin parissa. Lisäksi tutkielman alkupuoliskolla käsitellään tutkimuskysymyksen taustalla laajemmin vaikuttavaa EU:n kilpailuoikeuden ja urheilun hallintoelinten itsesääntelyn välistä suhdetta ja tehdään lyhyt katsaus siihen, miten unioni on tähän mennessä suhtautunut tutkimuskohteena olevaan säännöstöön. Taustoittavan osion jälkeen siirrytään käsittelemään SEUT 101 (1) artiklan mukaista kielletyn kilpailunrajoituksen arviointia säännöstön tavoitteita ja vaikutustapoja silmällä pitäen. Alustavan arvioinnin jälkeen tarkastellaan EUT:n Wouters-tapauksessa (C-309-99) määrittämää ja Meca-Medina-tapauksessa (C-519/04 P) urheilutoimintaan soveltuvaksi vahvistamaa testiä, jonka läpäisemällä tietyt kilpailua rajoittavat säännöt voivat olla unionin oikeuden näkökulmasta hyväksyttäviä. Lisäksi säännöstöä tarkastellaan SEUT 101 (3) artiklassa säädettyjen niin sanottujen tehokkuuspoikkeuksien näkökulmasta, joilla on kilpailuoikeudellisen hyväksyttävyyden osalta samankaltainen vaikutus kuin Wouters-testillä. Molemmat arviointitavat ovat itsessään riittäviä muodostamaan kilpailuoikeudellisen hyväksyttävyyden; kumman tahansa vaatimukset täyttämällä sääntö voidaan katsoa hyväksyttäväksi. Tarkastelussa havaitaan, kuinka lukuisten arvioinnin osioiden osalta on esitettävissä hyvin perusteltuja näkökantoja sekä säännöstön hyväksyttävyyden puolesta että sitä vastaan. Myös aiemmassa tutkimuksessa lopputulokset ovat tämän osalta olleet jokseenkin jakautuneita. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa päädytään lopulta päätelmään, että säännöstön oikeutetut tavoitteet sekä lukuisat nähtävissä olevat positiiviset vaikutukset seurojen taloudellisissa tilanteissa huomioon ottaen sen voidaan nähdä selviytyvän etenkin Wouters-tapauksen mukaisesta testistä. Lisäksi arvioinnissa kyseenalaistetaan, kykenisivätkö säännöstölle useimmiten esitetyt vaihtoehtoiset järjestelmät pääsemään säännöstöön tavoitteisiin kilpailua merkittävästi vähemmän rajoittavilla tavoilla. SEUT 101 (3) artiklan osalta säännöstön hyväksyttävyyttä on jossain määrin haastavampaa osoittaa, mutta tutkielmassa päädytään katsomaan, ettei sitä senkään osalta voida ainakaan täysin yksiselitteisesti hylätä. Kilpailuoikeudellisen arvioinnin jälkeen tutkielmassa tehdään katsaus säännöstön potentiaalisiin parannusehdotuksiin rakentaen jossain määrin aiemmassa tutkimuksessa laaditulle pohjalle sekä tarkastellaan UEFA:n viimeisintä lähitulevaisuudessa voimaan tulevaa säännöstöuudistusta. Lopuksi kootaan yhteenvedonomaisesti tutkimuksessa tehdyt havainnot yhteen esittäen etenkin, että eurooppalaisessa seurajoukkuejalkapalloilussa vaikuttaa ilmenevän selkeä tarve taloudelliselle sääntelylle ja todeten uusimman säännöstöuudistuksen olevan askel positiiviseen suuntaan, kunhan sen noudattamista kyetään riittävissä määrin valvomaan.
Yhdestä virheestä ulos – Katsaus e-urheilun kurinpitoon

Caravitis, Markus (2023)

E-urheilu on kasvattanut suosiotaan viimevuosina kiihtyvää vauhtia, ja e-urheilumarkkinat lähestyvätkin jo perinteisen urheilun markkinoita. Hidastavana tekijänä e-urheilun kasvulle voidaan kuitenkin nähdä sen organisaatiorakenteen perustavanlaatuiset erot verrattuna perinteiseen urheiluun. Siinä missä perinteisen urheilun organisaatiorakenteet ovat vakiintuneet vuosien saatossa mukailemaan niin kutsuttua urheilun pyramidirakennetta, ei e-urheilussa voida katsoa tämän toteutuvan. Tämä luo haasteita varsinkin e-urheilun kurinpidolle, sillä tämänhetkisessä tilanteessa on useita rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä instansseja, jotka voivat asettaa e-urheilijoille kurinpidollisia sanktioita. Tutkielma tarkastelee yhtäältä pelinkehittäjien ja toisaalta e-urheilun integriteettiä valvovan ESIC:n asettamia sanktioita. Kummallakin taholla on omat keinonsa sanktioida rikkeitä tehneitä e-urheilijoita. Nämä keinot ja niiden vaikuttavuudet vaihtelevat myös suuresti. Varsinkin pelinkehittäjien asettamia sanktioita leimaa niiden ennalta-arvaamattomuus sekä ehdottomuus. Pelinkehittäjillä on asemansa vuoksi mahdollisuus antaa kurinpidollisia sanktioita e-urheilijoille jo ennen ammattilaisuraa tapahtuneista rikkeistä. ESIC:n menettelytavat mukailevat pitkälti perinteisen urheilun vastaavia, mutta sen toimintaa hidastaa se, ettei siihen ole sitoutunut kuin pieni osa e-urheilun toimijoista. Kurinpidolliset sanktiot vaikuttavat e-urheilijoiden perusoikeutena turvattuun elinkeinovapauteen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella e-urheilussa annettavia kurinpidollisia sanktioita Suomen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kautta. Tutkielmassa selviää, ettei e-urheilun kurinpidollinen sanktiointi kestä kokonaisuudessaan tarkastelua Suomen perusoikeuksien valossa. ESIC:n kurinpito kestää tarkastelua tiettyyn pisteeseen asti, mutta pelinkehittäjien kurinpito ei laisinkaan.

Now showing items 1-9 of 9

Browsing by Subject "Urheiluoikeus"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO