Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i politik, medier och kommunikation"

This thesis analyses the regulation of platform economy in the European Commission. The rise of large technology corporations as the underlying infrastructure of much of social activity has received fervent attention in recent years. However, there is still little consensus on the implications of this process. Does the new platform economy affect only market processes, or does it have broader societal consequences? Further, is platform economy something truly new or is it only a continuation of past forms of corporate power? These questions have acute practical importance. On the 15th of December 2020, the European Commission released a proposal for legislation that seeks to address the power of large platform corporations, called the “Digital Markets Act”. What kind of corporate power does this proposal seek to regulate? And what does it suggest about the regulatory paradigm of the European Commission? The contribution of this thesis consists of three parts. The first part is conceptual. In Chapter 2, an original analytical framework for classifying different dimensions of platform power is proposed. This framework helps to illustrate the continuities and novelties in the capabilities of platform corporations and bring together disconnected strands of research from different disciplines. The second part is empirical. In Chapter 3, the development of platform regulation in the European Commission from Spring 2015 to December 2020 is explained and the framework developed in Chapter 2 is used to analyze a recent proposal for regulation of platform economy, the Digital Markets Act. The last part of the contribution is theoretical. In Chapter 4, the Commission’s proposal is mapped on the horizon of potential alternative contrast spaces, which helps to illuminate the underlying political choices and clarify possible contradictions between different authors. The key conclusion of the work is that the European Commission has sought to address platform economy primarily as an aberration of efficient market processes. This has impacted the type of knowledge that is used in policymaking as well as the range of stakeholders consulted for the legislation. As a consequence, the European Commission ends up seeing platform corporations as actors whose capabilities are limited to manipulation of market activities. Systematic treatment of alternative framings is used to illuminate opportunities for broader analyses on the role of platform economy in the global political economy.

Tiivistelmä: Tutkimukseni tarkastelee julkisen hallinnon virkamiehen harkintavaltaa katutason byrokratiassa. Michael Lipskyn kehittämän katutason byrokratiamallin mukaan julkisen hallinnon virkamiehellä on huomattava harkintavalta asiakasta koskevassa päätöksenteossa. Katutason byrokraatti jakaa asiakkaille julkisen hallinnon palveluita tai seuraamuksia jokapäiväisessä asiakastyössään. Tutkimus on menetelmältään kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu seitsemästä työ- ja elinkeinotoimistossa (TE) työskentelevän asiantuntijan haastattelusta. Aineisto on kerätty teemahaastatteluista ja analyysissä on käytetty laadullista teoriaohjautuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimukseni tuloksista nousee esiin se, että TE-asiantuntijalla on huomattavaa harkintavaltaa asiakasta koskevassa päätöksenteossa ja asiakasprosessissa. Erityisesti asiakkaan palvelutarpeen arvioinnissa ja palveluohjauksessa asiantuntijan harkintavallalla on suurta merkitystä. Ian Taylorin ja Josie Kellyn kolmijakoisen (työtehtävät, arvot, lait) harkintavallan ulottuvuusjaon mukaisesti TE-asiantuntijoilla on suurin harkintavalta työtehtäviin perustuvassa harkintavallassa. TE-asiantuntijat saavat itse päättää oman toimintakulttuurinsa ja sen, kuinka usein he esimerkiksi tapaavat asiakkaitaan. Lakien olemassaolo luo puitteet asiantuntijan harkintavallan käytölle, mutta lakien tulkinnoissa on eroja asiantuntijoiden välillä.

Helsingin kaupungissa otettiin käyttöön uudistunut johtamisjärjestelmä kesällä 2017. Johtamisjärjestelmän uudistukseen kuuluneessa hallintouudistuksessa siirryttiin toimialamalliin, johon virkamiesvalmistelu ja palvelujen ohjaus perustuvat. Tässä tutkielmassa tarkastellaan johtamisuudistuksen aiheuttamaa muutosta Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulu-tuksen toimialan hallinnossa organisaatiokulttuurin pohjalta. Tutkielmassa organisaatiokulttuuri ymmärretään tulkinnalli-sen paradigman kautta ja kulttuuria tarkastellaan hallinnon johdon näkökulmasta. Kulttuuria tarkastellaan arvojen pohjal-ta, sillä arvot ohjaavat organisaation toimintaa, niitä pidetään luotettavana representaationa organisaation kulttuurista ja julkishallinnon legitimiteetti perustuu yhteiskunnassa soveliaiksi katsottujen arvojen noudattamiseen. Tutkielman tavoite on selvittää millainen Kaskon toimialan hallinnon organisaatiokulttuuri on johdon näkökulmasta, ja miten kulttuuri on muuttunut uudistuksen myötä, jotta voisimme ymmärtää millaisten arvojen pohjalta hallinto toimii ja miten politiikkatoi-mia implementoidaan. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä Kaskon toimialan hallinnon johdon jäsenen puolistrukturoidusta teemahaas-tattelusta. Aineiston tutkimusmenetelmänä sovelletaan laadullista sisällönanalyysia, joka tehdään ensisijaisesti teo-rialähtöisesti kilpailevien arvojen viitekehykseen pohjautuen. Viitekehys mahdollistaa organisaatiokulttuureiden tarkaste-lun systemaattisesti ja moniulotteisesti, jossa organisaation kulttuurin eri arvoihin, toimintatapoihin ja päämääriin poh-jautuvia kulttuurin arkkityyppejä kilpailutetaan keskenään. Viitekehys mahdollistaa kulttuurin muutoksen tutkimuksen sekä kehittämiskohteiden arvioinnin. Tutkielmassa tarkastellaan myös ohjaavan teorian ulkopuolisia kulttuurisia ele-menttejä induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Kaikki neljä kilpailevien arvojen viitekehykseen pohjautuvaa kulttuurityyppiä ilmenevät Kaskon toimialan hallinnossa, joista hierarkian kulttuurityyppi on vahvin. Muut kulttuurityypit eli yhteisö, kehittäminen ja kilpailu vallitsevat hallinnossa yhtä vahvoina. Yhteisön kulttuurityyppi on vahvistunut merkittävästi uudistuksen myötä, mikä tarkoittaa samalla kilpai-lun kulttuurityypin heikkenemistä. Hierarkian ja kehittämisen kulttuurityyppien vallitsevuudet ovat pysyneet samoina. Yhteisöllisyyden vahvistumista tukee vahva johtaminen ja työntekijöiden muutosvalmius. Hallinnon ongelmat lisätä kehittämiskulttuuria johtuvat psykologisesti turvallisen ympäristön ainakin osittaisesta puuttumisesta sekä polkuriippu-vuuden muutosta estävästä voimasta. Tutkielma vahvistaa käsityksen siitä, että organisaatioiden muutos todella tapahtuu historian ehdoilla, ja hierarkkisen julkishallinnon kulttuuri muuttuu hitaasti. Aineiston perusteella näyttää siltä, että hallinnossa on yritetty toteuttaa liian suuri kulttuurinen muutos kerralla. Muutoksen implementointia vaikeuttaa hallinnossa vallitseva epäselvyyden tila siitä, millaisia toivotut toimintatavat ovat. Yleiskuva Kaskon hallinnon johdon suhtautumisesta uudistukseen on kuitenkin myönteinen. Kaskon toimialan hallinnon organisaatiokulttuurin muutos on yhteydessä kansainvälisen julkishallinnon kulttuurin muutokseen, jossa korostetaan hyvää hallintoa, vähennetään hierarkkisia julkishallinnon piirteitä ja tuodaan päätöksenteko sekä palvelutarjonta lähemmäksi palvelun käyttäjää. Kansalaisten osallisuuden parantaminen toimialan strategisena tavoitteena liittyy myös keskusteluun kansalaisyhteiskunnan ja markkinoiden merkittävästä roolista mo-dernien yhteiskuntien toiminnassa.

Vaihtoehtohoidoista on käyty Suomessa laajaa julkista keskustelua 60-luvulta lähtien. Tässä Pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten Helsingin Sanomien verkkojutuissa kehystetään vaihtoehtohoitoja ja minkälaisia terveys- ja sairauskäsityksiä jutuissa ilmenee. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja tutkimus sijoittuu terveysviestinnän tutkimuksen kulttuurilinjalle. Lähtökohtana on ajatus siitä, että terveysjournalismi rakentaa käsityksiä siitä, mitä sairaus ja terveys ovat. Tämä tutkimus pyrkii hahmottamaan terveysjournalismin terveyttä konstruoivaa luonnetta kehysanalyysin avulla. Verkkojutut ovat toimitustyön käytännöissä ja kulttuurisessa kontekstissa muodostuneita ”tulkintapaketteja”, joissa tuotetaan vaihtoehtohoitoihin liittyviä merkityksiä. Aineisto koostuu 72:sta Helsingin Sanomien verkkojutuista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018–22.11.2020. Vaihtoehtohoitoja ei tutkita vain yksittäisenä ilmiönä, vaan osana yhteiskunnallista terveys- ja sairauskäsitysten merkityskamppailua. Analyysin tukena hyödynnetään lääketieteen filosofiaa, lääketieteen antropologiaa ja sosiologiaa. Vaihtoehtohoitoja kehystetään aineistossa neljällä tavalla. Vaarallisuuden kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään riskien, uhan ja sääntelyn kautta. Huijauksen kehyksessä vaihtoehtohoidot liitetään laajempaan keskusteluun ”huuhaan” leviämisestä. Yhteistyön kehyksessä vaihtoehtohoidot esitetään mahdollisena apukeinona lääketieteelliselle hoidolle. Inhimillisyyden ja henkisyyden kehyksessä vaihtoehtohoidot näyttäytyvät henkisyyden ja elämän merkityksellisyyden kontekstissa. Äänessä ovat eniten lääketieteen edustajat ja terveysviranomaiset. Vaihtoehtohoitojen tarjoajat ja niiden käyttäjät saavat vain vähän tilaa. Jutuissa näkyy tieteellinen maailmankuva, jossa sairauksien hoitamisen tulee perustua tutkittuun tietoon. Kautta linjan esiin nousee kysymys vaihtoehtohoidoista bisneksenä. Moraalinen viesti on se, että sairaiden ihmisten rahastaminen epätieteellisillä vaihtoehtohoidoilla on väärin. Tulokset ovat linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan biolääketieteelliset terveys- ja sairauskäsitykset saavat mediassa hegemonisen roolin. Vaarallisuuden, huijauksen ja yhteistyön kehyksissä terveys määrittyy suhteessa lääketieteeseen ja auktoriteetteihin. Viimeisessä kehyksessä terveys esittäytyy yksilön kokemuksellisuuden kautta murtaen vallitsevia käsityksiä.

Tässä maisterintutkielmassa pyritään vastaamaan työnantajabränditutkija Lara Morokon ja Mark D. Uncles’n vetoomukseen työnantajabrändikokemusten tutkimiseksi ja tarkastelemaan sitä, millainen rooli työnantajabrändikokemuksilla on työnantajan houkuttelevuuden rakentumisessa. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen puitteissa tutkitaan sitä, millaiset työnantajabrändikokemukset koetaan vaikuttavimpina. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee puolestaan sitä, millaiset työnantajabrändimielikuvat lisäävät työnantajan houkuttelevuutta. Kolmas tutkimuskysymys perehtyy siihen, miten tutkimuksessa sovellettu työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden Suomessa työskentelevän ohjelmistokehittäjän teemahaastatteluista. Ohjelmistokehittäjät ovat työnantajabrändin tutkimuksen näkökulmasta kiinnostava kohde siksi, että heistä on digitalisaation myötä tullut haluttua työvoimaa, joista työnantajat kilpailevat kiivaasti. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa analyysirunkoina hyödynnettiin työnantajabrändikokemuksen käsitettä sekä Pierre Berthonin ym. luomaa ja Mira Matilaisen suomalaisiin ohjelmistokehittäjiin soveltamaa työnantajabrändin houkuttelevuutta mittaavaa EmpAt-mallia. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikuttavimmiksi koetaan sellaiset työnantajabrändikokemukset, jotka ovat ihmisten—mieluiten ennalta tuttujen yrityksen työntekijöiden—välittämiä ja joissa työnhakija saa sisäpiiritietoa siitä, millaista yrityksessä on olla töissä. Houkutteleviksi mielletään kovamaineiset työnantajat, jotka tarjoavat rennon, yhteisöllisen ja ihmiskeskeisen työympäristön ja tukevat työntekijöidensä ammattitaidon kehittymistä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tulevien kollegojen työntekijäkokemuksella on merkittävä vaikutus siihen, miten houkuttelevaksi työnhakijat työnantajayrityksen mieltävät. Perinteisen, viestinnän ja markkinoinnin keinoin tehtävän työnantajabrändäyksen sijaan yritysten saattaakin olla kannattavampaa keskittyä nykyisten työntekijöiden työntekijäkokemuksen kehittämiseen. Tutkimuksen perusteella työnantajien tulisi keskittyä erityisesti luomaan epäformaali ja työntekijöitä sekä yhteisöä arvostava työympäristö, jossa panostetaan työntekijöiden ammatillisen kehityksen tukemiseen. Ammattitaitoiset työntekijät ovat omiaan nostattamaan työnantajan mainetta, joka niin ikään houkuttelee työntekijöitä yrityksen palkkalistoille. Tutkimuksessa todettiin myös, että työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta tarjoamalla tutkijoille näkökulman, joka ottaa huomioon sekä yrityksen markkinoinnin ja viestinnän keinoin kehittämän työnantajabrändin, että subjektiivisen työntekijä- ja työnhakijakokemuksen. Työnantajabrändikokemuksen linssin läpi katsottuna työntekijät ja hakijat nähdään passiivisen yleisön sijaan aktiivisina toimijoina, joilla on paljon valtaa määritellä, millaiseksi yrityksen työnantajabrändi mielletään. Yritysten mahdollisuudet hallita ja kontrolloida työnantajabrändipääoman muodostumista sen sijaan nähdään aiempaa rajallisempina. Työnantajabrändikokemus syntyy työnantajabrändin ja työntekijäkokemuksen vuorovaikutuksessa ja tuottaa työnantajabrändimielikuvia, joista työnantajabrändipääoma puolestaan muodostuu. Tämän uuden käsitteen avulla niin tutkijat, kuin työnantajatkin voivat lisätä ymmärrystään siitä, miten työnantajabrändipääoma kumuloituu työnhakijakokemuksen, työntekijäkokemuksen ja työnantajabrändäyksen vaikutuksen tuloksena.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutosta kulttuurisena ilmiönä. Teoriakehyksenä tutkimuksessa toimii kulttuurisen trauman teoria, joka painottaa trauman kollektiivista ja kulttuurista luonnetta sekä tuo esiin trauman kerronnallistamisen prosessin osana trauman kokemista. Ilmastonmuutos ymmärretään tutkimuksessa kulttuurisena traumana. Lokakuussa 2018 julkaistiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportti Global Warming of 1,5 °C, joka käänsi julkisen keskustelun vahvemmin kohti ilmastonmuutosta. Raportin julkaisu ja sen ympärillä käyty keskustelu nähdään pro gradu -tutkielmassa kulttuurisen trauman realisoijana. Tutkimus on laadullinen ja pohjaa kulttuurintutkimukselliseen ymmärrykseen tiedosta. Tutkimuksen aineistona toimii kaksitoista suomalaista kolumnia eri aikakausi- ja sanomalehdistä. Kertomusten yleistettävyys ei ollut aineiston analyysin tavoitteena. Aineiston erittelyn metodina käytettiin kulttuurisen trauman teoriaa, joka pyrkii löytämään trauman sanallistamisesta mallikertomuksia. Menetelmässä etsittiin teksteistä kivun laatua, uhria, vastuunkantajaa ja uhrin suhdetta laajempaan yleisöön. Tutkimuksen analyysissa tarkasteltiin, millaisia kertomuksia aineistosta löytyy ja voidaanko nämä kertomukset nähdä traumaattisina mallikertomuksina. Mallikertomuksella viitataan tutkielmassa kulttuuriseen tarinavarantoon, josta yksilöt ammentavat määritellessään itseään ja elämänkulkuaan. Tutkimuksessa paikannettiin em. menetelmän avulla aineistosta kaksi vallitsevaa kertomusta, jotka nimettiin ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomukseksi sekä ”Järjestyksen ylläpito” -kertomukseksi. ”Inhimillisen kontrollin kriisi” tulkitsee ilmastonmuutosta inhimillisenä tragediana. Tässä kertomuksessa luonto näyttäytyy peilinä, joka paljastaa inhimillisen perisynnin. ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomus jaettiin vielä kahteen alakertomukseen loppuratkaisujen perusteella: nämä nimettiin ”Vaikeuksien kautta voittoon” sekä ”Syntien sovittaminen” -kertomuksiksi. Ensimmäisessä ihminen voittaa ilmastonmuutoksen, toisessa ihminen tuhoutuu ja sovittaa näin syntinsä. ”Syntien sovittaminen” -kertomuksesta löytyi myös raamatullisia viittauksia. ”Järjestyksen ylläpito” puolestaan korostaa ihmisen rationaalista päättelykykyä ja vetoaa nimensä mukaisesti vallitsevan järjestyksen säilyttämiseksi muutoksen vaarallisuuteen vedoten. Kun ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomus vetoaa tunteisiin, ”Järjestyksen ylläpito” vetoaa järkeen. Tutkimuksessa päädyttiin siihen, että ”Inhimillisen kontrollin kriisi” on traumaattinen mallikertomus, mutta ”Järjestyksen ylläpito” ei täytä traumaattisen mallikertomuksen vaatimuksia. Kertomuksista löytyi myös yhteisiä piirteitä. Molemmissa korostetaan ihmisen valtaa luonnon yli. Valtapositiossa on huomattavissa yhtäläisyyksiä valistusfilosofiseen ajatteluun. Kertomukset tukevat myös aiemmassa tutkimuksessa esitettyä ”ympäristön perisynnin” ajatusta, jossa ihminen asetetaan universaalina toimijana vastuuseen ilmastonmuutoksesta. Tällöin sivuutetaan globaali rakenteellinen epätasa-arvo. Lisäksi kertomukset ovat tietyiltä osin kytköksissä toisiinsa: ”Inhimillisen kontrollin kriisi” hyödynsi ”Järjestyksen ylläpito” -kertomusta ja toisin päin. Tämä hyödyntäminen ilmeni esimerkiksi vastustajan kuvailun tasolla. Kaiken kaikkiaan kertomuksista on havaittavissa voimakas kertomuksellinen eronteko ihmisen ja luonnon välillä. Tutkimus täydentää tieteellistä ymmärrystä ilmastonmuutoksesta, ei vain luonnontieteellisenä, vaan myös kulttuurisena ilmiönä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan Suomessa keväällä 2022 käytyä uutisointia sotilasliitto Natoon liittymisestä. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on selvittää, kuinka keskustelua Natoon liittymisestä mediassa rakennettiin valikoitujen medioiden toimesta ja millaisia kehyksiä tässä mediakeskustelussa käytettiin. Tutkielman kantava ajatus on, että julkaisemalla erilaisia Natoa käsitteleviä uutisia ja mielipidekirjoituksia, media vaikuttaa epäsuorasti ihmisille muodostuvaan mielikuvaan sotilasliitosta ja Suomen mahdollisesta jäsenyydestä. Tutkielman aihe sijoittuu osaksi laajempaa kokonaisuutta: yhteiskunnallista keskustelua ja politiikan medioitumista. Maisterintutkielman teoriapohja pohjautuu medioitumisen ja erityisesti politiikan medioitumisen käsitteeseen. Tutkielman aineistona toimii Ylen, Helsingin Sanomien sekä Iltalehden uutisointi Natoon liittyen keväällä 2022. Kehysanalyysia tutkimusmenetelmänä hyödyntäen arvioitiin sitä, millaisia kehyksiä Nato-uutisoinnista on havaittavissa ja nousevatko jotkin kehykset hallitseviksi. Kehysanalyysiä hyödyntämällä tunnistin aineistosta viisi hallitsevaa kehystä, jotka nimesin seuraavalla tavalla: 1) Väistämätön kehityskulku kehys, 2) Venäjän uhka kehys, 3) Yhdessä Ruotsin kanssa kehys, 4) Varautumisen kehys sekä 5) Militaristinen kehys.

Tutkielma selvittää, miten Suomen turvallisuuspolitiikassa puhutaan ilmastonmuutoksesta turvallisuusuhkana. Ilmastonmuutoksen uhkaa määrittää se, mihin tai keneen se kohdistuu, millä tavoin se kohdistuu Suomeen, millainen se on uhkana ja kenen vastuulla siihen vastaaminen on. Suomen ilmastoturvallisuuspolitiikan yleistilan ja ilmastonmuutoksen poikkileikkaavan luonteen ymmärtäminen on tärkeää tulevaisuuden päätöksenteolle. Tutkielmassa tarkasteltiin kehysanalyysilla 22 aineistodokumenttia, joihin kuului ulko-, sisä- ja puolustusministeriöiden selontekoja, tulevaisuuskatsauksia, sekä muita turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviä dokumentteja 2000-luvun ajalta. Perinteisesti suppean turvallisuuskäsityksen ja ”kovan politiikan” ministeriöiden julkaisuja lähestyttiin laajan turvallisuuskäsityksen ja ilmastoturvallisuuden teorian kautta. Ilmastoturvallisuuden viitekehyksen ja aiemman turvallisuustutkimuksen perusteella luotiin malli tutkimuskysymyksiin vastaamiselle. Tätä mallia sovellettiin aineistoanalyysin edetessä. Tulosten perusteella suomalainen aineisto ei suoraan vastaa kirjallisuudessa esitettyjen ilmastoturvallisuuden diskurssien ja kansainvälisen tutkimuksen oletuksia. Vaikka aineistodokumentit puhuvat ilmastonmuutoksen vakavuudesta, ne näkevät sen luomat riskit pääsiassa kaukaisina ja hitaasti kehittyvinä. Jo havaittavissa olevien vaikutusten, kuten köyhyyden lisääntymisen ja luonnonvaroihin liittyvien aseellisten konfliktien oletetaan tapahtuvan tulevaisuudessakin Suomen rajojen ulkopuolella. Suomessa ilmastonmuutoksen uhan kuvataan kohdistuvan ensi sijassa sään ääri-ilmiöiden kautta ihmisten terveyteen, yhteiskunnan perustoimintoihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Asiakirjoissa ei kuitenkaan huomioida ilmastonmuutoksen vaikutusten eroa eri asemassa olevien ihmisten tai Suomen alueiden välillä. Valtion suvereniteettia tai kansalaisten luottamusta valtion toimintakykyyn ilmastonmuutos ei aineiston mukaan uhkaa. Päävastuu uhkiin vastaamisessa on kansainvälisellä järjestelmällä, erityisesti EU:lla ja YK:lla, eikä kansalaisille anneta minkäänlaista toimijuutta. Asiakirjat jättävät myös paljon määrittelemättä, eikä jokaisessa puhuta ilmastonmuutoksesta ollenkaan.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä on vähennettävä merkittävästi. Fossiiliteollisuus on 1900-luvun lopusta asti vastustanut hillintää viestinnässään, alun perin kieltämällä ilmastonmuutos ja korostamalla hillinnän haittavaikutuksia. 2000-luvun alusta asti fossiiliteollisuus on alkanut myöntää hillinnän tärkeyden, mutta samalla oikeuttanut riittämättömän toiminnan ja fossiilisen energian käytön jatkamisen. Tällaista viestintää voidaan kutsua ilmastoviivytykseksi. Tämän tutkielman tavoite on tutkia miten ilmastoviivytyksen diskurssit ilmenevät Fortumin ja Nesteen vastuullisuusraporteissa ja millä tavalla raporteissa esiintyvät diskurssit ylläpitävät tai haastavat fossiilihegemoniaa. Fortumin ja Nesteen kasvihuonepäästöt ovat suomalaisten yhtiöiden korkeimmat ja molempien liiketoiminta perustuu pääosin fossiilisen energian tuotantoon. Kysymyksenasettelun lähtökohtana on ilmeinen konflikti yhtiöiden kestävyyttä painottavan viestinnän ja korkeapäästöisen ydintoiminnan välillä. Tutkielman aineistona toimivat yhtiöiden kaikki tähänastiset GRI-standardin mukaiset vastuullisuusraportit, eli Fortumin vastuullisuusraportit vuosilta 2010–2022 ja Nesteen vastuullisuusraportit vuosilta 2009–2022. Tutkielman menetelmänä toimii Fairclough’n diskurssiteoriaan perustuva korpusavusteinen diskurssianalyysi, joka hyödyntää frekvenssi-, kollokaatio- ja konkordanssianalyysia. Kyseinen teoreettinen ja menetelmällinen lähestymistapa mahdollistaa suuren aineiston analyysin ja ilmastonmuutoksen hillinnän hahmottamisen valtakonfliktina. Analyysi osoittaa, että ilmastonmuutoksen saama tila ja huomio raporteissa on kasvanut selkeästi. Raporteissa esiintyvät diskurssit ovat pääosin silti hyvin vakaita koko tutkitun ajanjakson ajalta. Yhtiöiden väliset erot ovat lähinnä painotuksissa ja vähemmän vahvoissa diskursseissa. Molempien yhtiöiden raporttien vahvimmissa diskursseissa on selkeitä piirteitä vastuun siirtämisen ja riittämättömien ratkaisujen yläluokkiin kuuluvista ilmastoviivytyksen diskursseista. Vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä asetetaan diskursseissa pääosin kuluttajille ja hillitsemiseksi esitetään pääosin teknologisia ja markkinapohjaisia ratkaisuja. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia koskevat diskurssit esittävät ilmastonmuutoksen abstraktina ilmiönä, jonka vaikutuksista miljardeihin ihmisiin jätetään puhumatta. Analyysi osoittaa myös, että molempien yhtiöiden raporteissa esiintyy fossiilisen energian korvaamisen vastadiskurssi. Diskurssi painottuu tutkitun ajanjakson myöhemmälle puoliskolle. Korvaamisen vastadiskurssi kietoutuu yhteen aineiston vahvimpien diskurssien kanssa tavalla, joka voidaan nähdä hegemonisen uudelleenneuvottelun tuloksena. Korvaamisen vastadiskurssikaan ei siis tuota subjekteja raporttien vahvimmista diskursseista poikkeavalla tavalla. Raporteissa ilmenevät diskursiiviset käytännöt eivät haasta vaan uusintavat nykyistä sosiaalista järjestystä ja fossiilihegemoniaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan koordinaatiota kahden tapaustutkimuksen avulla. Empiirinen osuus koskee vuonna 2018 hyväksyttyä YK:n siirtolaissopimusta (Global Compact for Migration) ja sen hyväksymiseen johtaneita neuvotteluja Itävallan ja Suomen näkökulmista. Teeman tutkiminen on tärkeää, koska muuttoliikepolitiikka kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Vuonna 2015 ”muuttoliikekriisi” koetteli Eurooppaa, minkä seurauksena viimeistään EU-maat ja koko unionin yhdessä alkoi kiinnittää huomiota muuttoliikepolitiikan koordinointiin myös ylikansallisesti. Tutkielmassa kysytään ensiksikin, millainen oli prosessi Euroopassa, joka johti sopimuksen syntyyn; toiseksi, miten valittu teoria toimii sen selittäjänä; kolmanneksi, miten teorian selitysvoimaa voisi parantaa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Andrew Moravcsikin kehittämä EU:n integraatioteoria, liberaali hallitustenvälisyys. Teorian keskeinen väite on se, että valtioiden preferenssit määrittävät sopimusten lopputulokset ja preferenssit muodostuvat äänestäjien painostuksen vuoksi. Menetelmänä tutkielmassa käytetään prosessin jäljittämistä, jolla sekä kuvataan narratiivi siirtolaissopimuksen neuvotteluista, testataan teoriaa että etsitään tapoja parantaa teorian toimivuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että sopimuksen neuvotteluprosessi aiheutti merkittävää hajaannusta EU:ssa. Euroopassa kiersi sopimuksesta runsaasti väärää tietoa, mikä saattoi vaikuttaa sen vastaanottoon. EU:n oli ollut tarkoitus yhtenä rintamana hyväksyä sopimus, mutta niin ei käynyt, mikä oli Euroopalle arvovaltatappio. Tutkituista tapauksista Itävalta irtautui neuvotteluprosessista kalkkiviivoilla, kun taas Suomi sitoutui sopimukseen painostuksesta huolimatta. Molemmissa maissa oikeistopopulistiset puolueet vastustivat sopimusta. Analyysin perusteella liberaali hallitustenvälisyys vaikuttaa toimivan selittäjänä, mutta epätäydellisesti. Suurimmat ongelmat ovat preferenssien muodostumisessa. Analyysin perusteella ei ole myöskään lainkaan selvää, toimiko neuvottelujen hyötyjen jakautuminen niin kuin LI ennustaisi. Tukea teorialle tulee siitä, että analyysin perusteella valtiot todella ovat tärkeimmät toimijat kansainvälisissä neuvotteluissa ja että poliittisesti herkissä aiheissa valtiot eivät luovuta suvereniteettiaan pois kuin minimaalisesti. Koska vaikuttaa siltä, että teorian preferenssien muodostumista koskeva kohta ei toimi tutkitun laisissa tapauksissa, tulisi teorian parantamiseksi tarkentaa missä tapauksissa äänestäjien painostus ei määrää kansallisia kantoja. Vastausta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi suunnasta, jossa arvoille ja normeille annetaan suurempi painoarvo kansainvälisessä politiikassa.