Browsing by department "Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos"

Listeria monocytogenes on laajalti ympäristössä esiintyvä bakteeri. Se on Listeria-suvun ainoa ihmiselle patogeeninen laji. Listerioosi ilmenee ihmisillä mm. aivokalvontulehduksina ja keskenmenoina. Listerioosille ovat erityisen alttiita pienet lapset, vanhukset, raskaana olevat naiset ja immuunipuutospotilaat. Myös useat eläimet voivat sairastua listerioosiin tai kantaa bakteeria oireettomana suolistossaan. L. monocytogeneksen esiintyvyydestä linnuissa on saatu vaihtelevia tuloksia. Ulkomaisissa tutkimuksissa esiintyvyys vaihtelee välillä 0–37 %. Suomalaisissa linnuissa esiintyvyydeksi on saatu kaupungissa 8 % ja kaatopaikalla 57 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin L. monocytogeneksen esiintyvyyttä kaatopaikan lintujen ulosteissa ja vertailtiin esiintyvyyttä alku- ja keskikesällä. Lisäksi tutkittiin, voidaanko PCR-menetelmää soveltaa L. monocytogeneksen osoittamiseen suoraan rikastusliemestä. Näytteet (100 kpl) kerättiin Ämmässuon kaatopaikalta kahtena eri ajankohtana. Näytteistä eristettiin L. monocytogenes hieman muunnellun ISO 11290-1-menetelmän mukaisesti. Listeriat tunnistettiin sekä ISO-standardin mukaisesti että PCR-tekniikkaa käyttäen. PCR-menetelmän kehittämiseksi suoraan rikastusliemistä kokeiltiin kahta esikäsittelymenetelmää Listeria-positiivisiksi todetuille näytteille. Rikastusliemiä esikäsiteltiin ominaispainosentrifugaatiolla ja pesulla. L. monocytogeneksen esiintyvyys kaatopaikan lintujen ulosteissa oli tässä tutkimuksessa 51 %. Listeria-sukuun kuuluvia bakteereja eristettiin 77 %:sta näytteitä. Alkukesällä L. monocytogenestä esiintyi vähemmän kuin keskikesällä. Listeria-sukuun kuuluvien bakteerien esiintyvyydessä ei ollut merkittävää eroa näiden kahden ajankohdan välillä. PCR-menetelmää ei voitu kokeilluilla esikäsittelymenetelmillä soveltaa L. monocytogeneksen osoittamiseen suoraan rikastusliemestä. Esikäsittelymenetelmiä täytyy vielä kehittää, jotta PCR onnistuisi ulostepitoisista näytteistä.

Listeria monocytogenes on gram-positiivinen yleinen, luonnossa esiintyvä sauvabakteeri. Se voi aiheuttaa listerioosia, sekä ihmisille että eläimille. Riskiryhmitään kuuluvat raskaana olevat naiset, vastasyntyneet ja henkilöt, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Oireet vaihtelevat aina raskaana olevien naisten lievistä flunssankaltaisista oireista vakaviin meningoenkefaliitteihin. Kuolleisuus listerioosiin on noin 30 8/. 80-luvulla pystyttiin osoittamaan listerioositartuntojen olevan lähinnä elintarvikeperäisiä. Psykrotrofina L. monocytogenes pystyy lisääntymään jääkaappilämpötilassa. Perinteisten mikrobiologisten tyypitysmenetelmien herkkyys ei riitä erottelemaan eri lähteistä olevia L. monocytogenes-isolaatteja. Uudempia, herkkyydeltään parempia menetelmiä tarvitaan selvitettäessä L. monocytogenes-tartunnan alkuperä ja tutkittaessa elintarviketeollisuuden kontaminaatioreittejä . PFGE (pulsed-field gel electrophoresis) eli pulssikenttäelektroforeesi on molekyylibiologinen menetelmä, jota voidaan käyttää eri mikrobikantojen erotteluun. Tutkittavien isolaattien DNA eristetään ja pilkotaan eri restriktioentsyymeillä eli DNA:ta määrätyistä kohdista katkovilla entsyymeillä. Saadut DNA-kappaleet ajetaan agaroosigeelissä pulssikenttäelektroforeesilla, joka erottelee kappaleet koon mukaan. DNA-kappaleet visualisoidaan etidiumbromidilla ja UV-valon avulla "DNA. Geeli kuvataan UV-suodattimella varustetulla Polaroid-kameralla, jolloin "DNA-sormenjäljistä" saadaan pysyvä kuva. Niitä voidaan verrata toisiinsa ja jos isolastit ovat samanlaisia voidaan osoittaa tartuntaelintarvike, tai määrittää kontaminaatioreitti elintarviketeollisuudessa. Tutkimuksessa karakterisoitiin pulssikenttäelektroforeesin avulla 30 L. monocytogenes-isolaattia, jotka oli eristetty kuuden vuoden aikana samasta meijeristä. Tyypitys tehtiin restriktioentsyymeillää ApaI ja SmaI. ApaI:lla saatiin kuusi erilaista restriktioentsyymidigestioprofiilia (REDP),, samoin SmaI:lla. Yhdistelemällä kahden eri entsyymin antamat REDP:it saatiin kahdeksan eri PFGE-tyyppiä, joista yhtä tyyppiä oli 60 % L. monocytogenes-isolaatista. Samaa päätyyppiä löytyi meijerin tuotteista tuotantoympäristöstä ja -koneista. Muita PFGE-tyyppejä esiintyi yksittäisinä löydöksinä. Tulokset viittaavat meijerissä eniten esiintyvän PFGE-tyypin adoptoituneen meijeriymparistöön ja kontaminoivan tuotteita satunnaisesti.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin Listeria-lajien esiintymistä ja Listeria-bakteerien lukumäärää kolmen suomalaisen, siipikarjanlihaa jalostavan, yrityksen marinoiduissa broilerin koipireisissä. Lisäksi pyrittiin selvittämään eri yritysten marinadien pH:n vaikutusta Listerian esiintyvyyteen sekä mitattiin broilerin koipireisi -pakkausten pintalämpötiloja kauppojen kylmäaltaissa. Näytteet hankittiin kahdessa erässä vuoden 2002 kesä- ja elokuussa pääkaupunkiseudun vähittäistavarakaupoista ja tutkittiin viimeisenä käyttöpäivänä. Näytteitä tutkittiin yhteensä 90 kpl siten, että jokaisen yrityksen näytteitä tutkittiin 15 kpl kesä- ja 15 kpl elokuussa. Listerian kvantitatiivinen analyysi tehtiin modifioidun ISO 11290-2-menetelmän mukaisesti. Listeria spp. oli eristettävissä 49 % (44/90) ja L. monocytogenes 36 % (32/90) tuotteita. Kesä- ja elokuun tulokset poikkesivat merkittävästi toisistaan Listerian esiintyvyden suhteen. Kaikkien yritysten näytteistä eristettiin elokuussa L. monocytogenes. Kesäkuussa vain yritys B:n tuotteista eristettiin L. monocytogenes ja yritys A:n tuotenäytteistä L. welshimeri. Yritys C:n tuotteista ei eristetty kesäkuussa Listeria-bakteereita lainkaan. Näytteistä eristetyt Listeria-bakteerimäärät olivat pieniä, < 40 pmy/g. EELA:n suosituksessa kaupanpidettäville liha- ja kalatuotteille esitetty L. monocytogeneksen raja-arvo 100 pmy/g ylittyi yhdessä, aistinvaraisesti huonolaatuisessa näytteessä. Merkittäviä eroja pesäkemäärissä Listeria-lajien, eri yritysten tai tutkimusjaksojen välillä ei tutkimuksessa havaittu. Marinadien pH ei vaihdellut merkittävästi saman yrityksen näytteissä. Kahdessa, aistinvaraisesti pilaantuneessa näytteessä marinadin pH oli yrityksen muiden tuotteiden pH-arvoa selvästi matalampi. Yritysten käyttämien marinadien pH:lla ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella ole vaikutusta Listeria spp:n esiintyvyyteen eikä lukumäärään suojakaasupakatuissa, marinoiduissa broilertuotteissa. Pakkausten pintalämpötilat kaupan kylmäaltaissa olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta alle 7 °C eli kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (KTMp 138/361/95) mukaisia.

The levels of lactic acid bacteria in some of the most commonly used spices and in some marinades used in meat processing in Finland were enumerated. The spices and herbs studied included black pepper, white pepper, allspice, rosé pepper, green pepper, cayenne pepper, oregano, paprika, cinnamon, ginger and garlic. The spices added to the marinades were not known in detail due to trademark protection reasons. The method employed in this study was the Determination of Lactic Acid Bacteria in Meat and Meat Products, issued by the Nordic Committee on Food Analysis. However, the temperature used in the incubation of the samples was 25oC. The samples were also enriched in MRS-S-broth. Lactic acid bacteria were found either in low numbers or not at all in most samples, usually less than 100 CFU/g or /ml. Relatively high concentrations were found in samples of allspice (up to 4.3 ' 105 CFU/g) and from some of the white and black peppers (up to 2.0 ' 104 CFU/g). In the marinades, highest levels of bacteria were detected in the sweet and sour type of marinade (highest level found: 8.0 ' 105 CFU/ml), whereas nearly all samples of honey and tomato flavored marinades showed lower levels of lactic acid bacteria (1.0 ' 102 - 2.5 ' 103 CFU/ml). Based on these results spices may well be considered a source of lactic acid bacterium contamination. It also appears that even if meat does not contain relevant numbers of lactic acid bacteria, the marinade added to the product may contaminate it. This may lead to spoilage problems during storage.

The main causes for human enteritis in Finland are Yersinia pseudotuberculosis and Yersinia enterocolitica after Salmonella spp. and Campylobacter spp. Registered yersinia infections exceed 700 yearly in Finland. Y. enterocolitica is the main cause for most of these cases. Reported outbreaks and a number of cases of Y. pseudotuberculosis have increased in Finland. Infections caused by Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica transfer mostly via food and water. The epidemiology of Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica infections is unclear. The main reservoirs of Y. pseudotuberculosis are rodents and birds. A major reservoir for human pathogenic strains of Y. enterocolitica is a swine. In this study, reservoir of Y. pseudotuberculosis and pathogenic strains of Y. enterocolitica were examined from small mammals caught in Finland. Small mammals examined were European common shrew (Sorex araneus), bank vole (Clethrionomys glareolus) and field vole (Microtus agrestis). One hundred specimens were examined. The second purpose of this study was to determine how a new agar, developed for isolation of Y. pestis, was suited for isolation of Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica in practise. BIN-agar was described as a well selective agar. Additionally, colony morphology formed by Y. pestis, Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica on BIN-agar were reported to appear recognisable. These colonies distinguished from colonies formed by other gram-negative bacteria tested on BIN-agar. In this study, Yersinia spp. were isolated from 6% specimens examined. Pathogenic yersiniae were not isolated. Prevalence for Y. enterocolitica was 2 %, after isolated from two specimens. Biotype for these two strains was 1A. Biotype 1A is considered as a non-pathogenic biotype. Y. pseudotuberculosis was not isolated. Nonpathogenic Y. kristensenii was isolated from four (4 %) small mammals. BIN-agar did not prove any especially good practical characteristic of use. BIN-agar was not selective enough for isolation of yersiniae. Also the morphology of colonies of yersiniae were not recognisable.

TCDD on voimakkain dioksiiniryhmän kemikaaleista. Dioksiinit ovat kaikkialla maapallolla esiintyviä ympäristösaasteita, jotka jo pieninäkin annoksina aiheuttavat monia biokemiallisia ja myrkyllisiä vaikutuksia selkärankaisissa. Dioksiinit ovat hyvin rasvaliukoisia, pysyviä ja elimistössä hitaasti hajoavia, minkä vuoksi ne kulkeutuvat elimistössä rasvakudokseen ja kertyvät ravintoketjussa. 1960-1970-luvuilla käytetyissä klooratuissa kemikaaleissa dioksiineja oli paljon epäpuhtauksina. Nykyään tärkeimmät dioksiinilähteet ovat jätteenpoltto ja muut polttoprosessit, metalliteollisuus ja aiemmin dioksiineilla saastuneet alueet. Suomessa dioksiinilla saastuneita alueita ovat erityisesti vanhojen sahanpohjien maaperä sekä Kymijoen pohjasedimentit. Tärkein altistuslähde ihmisellä on ruoka, Suomessa erityisesti Itämeren kala ja maitotuotteet. Koe-eläimillä TCDD on karsinogeeninen, teratogeeninen sekä immunotoksinen ja aiheuttaa akuutisti näivetyssyndrooman, maksavaurioita sekä entsyymi-induktion. Vuosikymmenien tutkimuksista huolimatta TCDD:n varsinainen vaikutusmekanismi on selvittämättä. Useimpien vaikutusten katsotaan välittyvän solulimassa olevan AH-reseptorin kautta. Se säätelee geenien ilmentymistä. Useimpien myrkyllisten vaikutusten mekanismeja ei kuitenkaan juuri tunneta. PPA-reseptorit säätelevät elimistön lipidi- ja glukoosimetaboliaa sekä solujen erilaistumista. Näiden reseptorien ligandeja ovat lukuisat rasvahapot sekä niiden johdannaiset, kuten monet eikosanoidit ja prostaglandiinit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää TCDD:n vaikutusta annoksella 50 μg/kg maksassa ekspressoituvien PPARα- ja PPARδ-reseptorien ekspressioon kahdessa dioksiiniherkkyydeltään erilaisessa rottakannassa in vivo. Samalla tarkasteltiin TCDD:llä voimakkaasti indusoituvan CYP1A1-entsyymin ekspressiota maksassa. Rottakannat valittiin siten, että niiden välillä oli hyvin suuri ero dioksiiniherkkyydessä. Käytetty TCDD-annos 50 μg/kg oli toiselle rottakannoista letaali ja toiselle subletaali annos. Dioksiinille herkässä rottakannassa vaikutuksia tarkasteltiin lisäksi subletaalilla TCDD-annoksella 5 μg/kg. Tutkittavista maksanäytteistä eristettiin RNA, joka muutettiin käänteiskopioijaentsyymin avulla komplementaariseksi cDNA:ksi käyttäen oligo dT -aluketta. Tämän jälkeen näytteiden sisältämä PPARα-, PPARδ- ja CYP1A1-reseptorien mRNA:n määrä tutkittiin valmistetusta cDNA:sta kvantitatiivisella PCR-menetelmällä käyttäen spesifisiä alukkeita. Mitattu mRNA:n määrä suhteutettiin β-aktiini-proteiinin mRNA:n määrään, jotta RNA:n määrän mittaamisessa ja näytteiden pipetoinnissa syntyneet erot eivät olisi vaikuttaneet saatuihin tuloksiin. TCDD:n havaittiin lisäävän huomattavasti CYP1A1-entsyymin ekspressiota maksassa sekä dioksiinia sietävän kannan että dioksiiniherkän kannan rotilla. Tämä annos on huomattavasti alhaisempi kuin dioksiinia sietävien rottien TCDD:n LD50, mutta selvästi korkeampi kuin dioksiiniherkkien rottien LD50. Tässä tutkimuksessa ei havaittu eroa tutkittavien rottakantojen välillä CYP1A1-entsyymin mRNA:n määrän lisääntymisessä. Dioksiineja sietäviltä rotilta löydetty AH-reseptorin muuttunut alleeli suojaa rottia hyvin kuolleisuudelta. Toisaalta eräissä TCDD:n vaikutuksissa, kuten CYP1A1-entsyymin aktiivisuuden lisääntymisessä ja kateenkorvan surkastumisessa, ei havaita eroa dioksiiniherkkyydeltään erilaisten rottakantojen välillä. Tässä tutkimuksessa kontrollirottien ja TCDD-altistettujen rottien välinen ero CYP1A1-entsyymin mRNA-määrien välillä maksassa oli yli 200 kertainen. CYP1A1-proteiinia koodaavan Cyp1a1-geenin toiminta on AH-reseptorin säätelemää. TCDD on AH-reseptoriin voimakkaimmin sitoutuva tunnettu yhdiste. TCDD-annosten 5 ja 50 μg/kg välillä ei havaittu vaikutusta CYP1A1-entsyymin ekspressiossa dioksiiniherkän-kannan rotilla, mikä on sopusoinnussa aiempien tulosten kanssa, jotka ovat osoittaneet jo annoksen 5 μg/kg aiheuttavan maksimaalisen entsyymi-induktion. Tässä tutkimuksessa PPARα- ja PPARδ-reseptorin ekspressio maksassa ei muuttunut TCDD-altistuksen jälkeen kummallakaan tutkittavista rottakannoista. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole tarkasteltu TCDD:n vaikutusta PPA-reseptorien ekspressioon in vivo kuten tässä työssä tehtiin. Aikaisemmissa tutkimuksissa saatujen havaintojen perusteella olisi mielenkiintoista tutkia PPA-reseptorien ekspressiota in vivo rasvakudoksessa vastaavalla tavalla kuin tässä tutkimuksessa tutkittiin ekspressiota maksassa. Lisätutkimukset todennäköisesti osoittavatkin, onko TCDD:llä vaikutusta PPA-reseptorien ekspressioon rasvakudoksessa.

2,3,7,8-Tetraklooridibentso-p-dioksiini (TCDD) kuuluu halogenoituihin aromaattisiin hiilivetyihin ja on ryhmän voimakkain myrkky. TCDD on ympäristömyrkky, joka rikastuu ravintoketjussa. Ihmiset altistuvat TCDD:lle kroonisesti ruoka-aineiden, Suomessa lähinnä kalan, välityksellä. TCDD:lla on useita akuutteja ja kroonisia toksisia vaikutuksia ihmisiin ja eläimiin. Pitkäaikaisen TCDD-altistuksen tärkeimpiä vaikutuksia ovat mm. kehityshäiriöt ja karsinogeenisuus. Akuutteja vaikutuksia ovat mm. näivetysoireyhtymä, immunosuppressio ja kuolema. TCDD:n myrkyllisyyden mekanismi tunnetaan vain osittain. Rotan käyttäytyminen ja elintoiminnot seuraavat vuorokausirytmiä. Rytmin päätahdistaja sijaitsee hypotalamuksessa ja rytmiin vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Ulkoisista tekijöistä parhaiten tunnettuja ovat valo ja ravinnonsaanti. TCDD:n tiedetään vaikuttavan rottien syömiskäyttäytymiseen siten, että rehunkulutus vähenee, mistä seuraa näivetysoireyhtymä. Muista TCDD:n käyttäytymisvaikutuksista rotalla on vain vähän julkaistua tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin TCDD:n vaikutuksia Long-Evans (Turku A/B) -urosrottien käyttäytymiseen videovalvontaa käyttäen. Tutkimuksessa käytettiin kymmentä Long-Evans -kannan urosrottaa, joista viisi altistettiin TCDD:lle annoksella 100 µg/kg. Rotat sijoitettiin yksittäin käyttäytymistutkimukseen suunniteltuihin häkkeihin, joissa niitä videokuvattiin kaksi päivää ennen altistusta ja viisi päivää altistuksen jälkeen. Rotat olivat vapaalla ruokinnalla. Tähän tutkimukseen valittiin analysoitaviksi päivä ennen altistusta sekä toinen ja viides päivä altistuksen jälkeen. Valittuina päivinä rottia tarkkailtiin 24 tuntia. Käyttäytyminen jaettiin neljään eri kategoriaan, jotka ovat Lepää, Syö, Pesee ja Liikkuu. TCDD:lle altistettujen rottien automaattilaitteistolla mitattu rehunkulutus väheni kokeen aikana tilastollisesti merkitsevästi toisesta koepäivästä alkaen, mutta juomisessa ei todettu muutoksia. Käyttäytymisen seurannan perusteella syömiseen käytetty kokonaisaika ei eronnut TCDD- ja kontrolliryhmän välillä, mutta hajonta TCDD-ryhmän sisällä kasvoi. TCDD:lle altistettujen rottien turkin puhdistamiseen kulunut kokonaisaika ja puhdistamiskertojen lukumäärä vähenivät koepäivinä kaksi ja viisi. Ero kontrollirottiin on tilastollisesti merkitsevä. Vuorokausirytmissä ei havaittu merkittäviä muutoksia TCDD-altistuksen jälkeen. Rehunkulutuksen vähentyminen oli odotettu TCDD:n vaikutus. Yllättävää oli, ettei syömiseen käytetyssä kokonaisajassa tai syömiskerran keskimääräisessä kestossa altistuksen jälkeen havaittu johdonmukaista merkitsevää muutosta. Tämä voisi viitata rottien syömistehokkuuden vähentymiseen. Lisääntynyt hajonta TCDD-ryhmän sisällä syömiseen kulutetussa ajassa viitannee TCDD:n vaikuttavan yksilöllisesti käyttäytymiseen. Turkin puhdistamisen vähentyminen voi liittyä vähentyneeseen rehunkulutukseen. Letaali TCDD-annos muuttaa viiden vuorokauden kuluessa L-E-rottien ulkoista käyttäytymistä ja vuorokausirytmiä laboratorio-olosuhteissa melko vähän.

Clostridium botulinum on anaerobinen, gram-positiivinen, itiöitä muodostava sauvabakteeri, joka tuottaa voimakasta neurotoksiinia kasvunsa aikana. Botulinumneurotoksiinia tuottavat C. botulinum –kannat jaetaan neljään ryhmään (I-IV), jotka eroavat kasvuominaisuuksiltaan. Lisäksi myös jotkut Clostridium baratii- ja Clostridium butyricum –kannat pystyvät tuottamaan botulinumtoksiinia. Toksiinityyppejä on seitsemän (A-G) ja ne eroavat serologisilta ominaisuuksiltaan. Botulismi on botulinumtoksiinin aiheuttama ruokamyrkytys. C. botulinum tuottaa toksiinia elintarvikkeessa kasvunsa aikana ja ruokamyrkytys seuraa, kun ihminen syö toksiinia sisältävää elintarviketta. Imeväis- ja haavabotulismi johtuvat itiöiden germinoitumisesta ja toksiinin tuotannosta suolistossa tai haavassa. Botulinumtoksiini aiheuttaa paralyysin ja voi johtaa lopulta kuolemaan hengityslihasten halvaantuessa, jos hoitoa ei aloiteta ajoissa. Noin 10-20 % botulismitapauksista johtaa kuolemaan. C. botulinum –bakteerin itiöitä löytyy maaperästä, vesistöjen sedimenteistä sekä eläinten ruoansulatuskanavasta. Koska itiöitä on kaikkialla, mitään raakoja elintarvikkeita ei voida pitää vapaina itiöistä. Eri C. botulinum –kannat kontaminoivat ja aiheuttavat ruokamyrkytyksiä erityyppisissä elintarvikkeissa. Tyyppi E pystyy lisääntymään jääkaappilämpötiloissa sekä vakuumi- ja suojakaasupakatuissa elintarvikkeissa ja sen aiheuttamat ruokamyrkytykset yhdistetään pääasiassa kalatuotteisiin. C. botulinum –bakteerin kasvua voidaan kontrolloida vaikuttamalla elintarvikkeen lämpötilaan, happamuuteen, vesiaktiivisuuteen ja redox-potentiaaliin sekä käyttämällä lisäaineita. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia eri laktaattien, sorbiini- ja bentsoehapon, Na-erytorbaatin ja keittosuolan vaikutusta C. botulinum tyyppi E:n toksiinituotantoon kirjolohen mädissä. C. botulinum –itiöillä inokuloituja säilöntäaineilla käsiteltyjä mätinäytteitä säilytettiin 4 ja 8°C:ssa eri pituisia aikoja, jonka jälkeen mädissä mahdollisesti syntynyt toksiini osoitettiin hiirikokeen avulla. Säilytys 4°C:ssa riitti estämään toksiinituotannon koko kokeen ajan (158 vrk) kaikissa näytteissä mukaan lukien kontrollinäytteet, joihin ei lisätty lisäaineita. 8°C:ssa tkosiinituotanto estyi kontrollinäytteissä ainakin 41 vuorokauden ajan sekä lisäaineilla käsitellyissä mätinäytteissä koko kokeen ajan. Toksiinituotanto saatiin estettyä käytetyillä lisäaineilla kokeen ajan, mutta koska mitään lisäaineista ei käytetty yksinään, yksittäisten lisäaineiden vaikutusta toksiinituotantoon ei saatu selvitettyä.

Tyhjiöpakkausmenetelmä on nykyään hyvin yleisesti käytössä suomalaisessa lihanjalostusteollisuudessa. Viime vuosina on Suomessa kuitenkin noussut esille uusi ongelma; tyhjiöpakattujen lihatuotteiden venyvä limaantuminen säilytyksen aikana. Ongelma ilmeni äkillisesti ja sitä on esiintynyt erilaisissa lihatuotteissa sekä eri valmistajilla. Kuluttajien kannalta ilmiö on vastenmielinen aiheuttaen huomattavia taloudellisia tappioita ja heikentäen kuluttajien luottamusta suomalaisen lihanjalostusteollisuuden tuotteisiin. Eräät bakteerilajit voivat tuottaa elintarvikkeisiin ekstrasellulaarista limaa. Limaantumista on todettu ainakin leivässä, kalajalosteissa, suolatuissa lihavalmisteissa sekä sokeriliemissä, mutta suomalaisissa tyhjiöpakatuissa lihatuotteissa esiintyvän limaantumisen kaltaista ilmiötä ei ole kirjallisuudessa kuvattu. Limaantumisongelmaa on tutkittu EKK:n elintarvike- ja ympäristöhygienianosastolla. Limaantuneista lihatuotteista on eristetty bakteerikantoja, joilla on pystytty kokeellisesti aiheuttamaan tyhjiöpakattujen makkaroiden limaantuminen. Eristetyt kannat ovat maitohappobakteereita ja kuuluvat sukuihin Lactobacillus sekä Leuconostoc. Näitä bakteereita on löydetty runsaasti lihanjalostuslaitosten tuotantotiloista. Raaka-aineet lienevät niiden tärkeä kontaminaatiolähde. Yksi tutkimustavoite on ollut eristys- ja tunnistusmenetelmien kehittäminen limaantumista aiheuttaville bakteereille. Tässä tutkielmassa selvitettiin serologisen menetelmän soveltuvuutta limabakteerien tunnistamiseen. Limabakteeri A 210-kantaa vastaan valmistettiin antiseerumi, jolla testattiin agglutinaatiokokein eri limabakteeri- ja vertailukantoja. Menetelmä tunnisti melko huonosti A 210-kantaa muistuttavat limabakteerikannat testin herkkyyden ollessa vain 68.4% ja spesifisyyden 69.6%. Käytetty menetelmä oli vielä huonompi venyvien kantojen tunnistamisessa yleensä. Tuloksiin on saattanut vaikuttaa huonontavasti mm. subjektiivisuus niiden tulkinnassa. Jotkut kannat agglutinoivat spontaanisti ollen siten tutkimuskelvottomia. Lisäksi on huomattava, että kirjallisuuden mukaan agglutinaatiomenetelmä sopii parhaiten "gram-negatiivisten bakteerilajien tunnistamiseen (esim. Salmonella), kun taas tämän tutkimuksen kohteena olivat gram-positiiviset lajit.