Browsing by Title

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää minkälaisia tulkintoja Yasser Arafatista on muodostunut elämäkertakirjallisuuden parissa. Yasser Arafatilla oli merkittävä, mutta ristiriitainen rooli palestiinalaisten historiassa ja itsenäisyyspyrkimyksissä. Arafat toi palestiinalaisten asian esille maailmanpolitiikkaan ja piti sen siellä neljänkymmenen vuoden ajan. Arafat ei jättänyt jälkeensä kirjallista jäämistöä mutta hänen merkityksensä ikään kuin palestiinalaisten virallisina kasvoina, oli suuri. Arafatin henkilökuvasta, tavoitteista ja poliittisista intresseistä väiteltiin tutkijoiden ja median edustajien keskuudessa miltei koko hänen elämänsä ajan. Debatti jatkui vielä Arafatin kuoleman jälkeenkin. Tämän tutkimuksen lähdeaineiston, Arafatin elämäkertojen, kirjoittajat ovat olleet luomassa Arafatista syntyneitä tulkintoja. Historian poliittisen käytön yksi muodoista ovat historiaa koskevat julkaisut, kuten elämäkerrat. Yasser Arafatin elämäkertoja ovat kirjoittaneet länsimaiset, palestiinalaiset ja israelilaiset kirjoittajat. Tutkimusaineiston teoksia on käytetty muun muassa lähteinä kansainvälisessä mediassa, huolimatta siitä, että niiden tulkinnat Arafatista ovat hyvin ristiriitaisia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli luokitella elämäkerrat vertailevan tutkimuksen avulla ja muodostaa kokonaiskuva Arafatista syntyneistä tulkinnoista. Elämäkerrat on julkaistu vuosien 1974–2009 välillä. Tutkimus on vertaileva tutkimus. Vertailun avulla on luokiteltu elämäkerroista muodostuneet Arafat tulkinnat. Aineistona tutkimuksessa on yhdeksän elämäkertaa ja elämäkertoihin rinnastuvaa tutkimusta. Tässä tutkimuksessa ja aineiston luokittelussa on käytetty soveltaen Michael Kerenin biografiatypologian mallia. Kerenin mallissa tutkimusaineisto on jaettu orientaation ja fokuksen mukaan jakautuviin osa-alueisiin. Tutkimusaineistosta nousi esiin neljä eri tulkintaa Yasser Arafatista. Tutkimusaineiston tulokset jakautuvat länsimaisten elämäkerran kirjoittajien ja israelilaisten sekä palestiinalaisten kannattajien ja vastustajien mukaan. Länsimaisten kirjoittajien tulkinta Yasser Arafatista on terroristi, josta tuli valtiomies. Israelilaistaustaisten kirjoittajien tulkinta Arafatista on valehtelija ja diktaattori. Kolmannen kokonaisuuden muodostavat Arafatin kannattajien kirjoittamat elämäkerrat. Niiden mukaan Arafat oli rauhantekijä ja suuri valtiomies. Aineistosta noussut neljäs ja viimeinen tulkinta nostaa esiin palestiinalaisten keskuudessa vallinneen eripuran. Tulkinnan mukaan Arafat oli suuri valtiomies tai väkivaltainen diktaattori. Tutkimusaineistosta nousi myös esiin yhteneväinen tulkinta liittyen korruptioon. Mielenkiintoista on se, että samat syytökset nousevat esiin Yasser Arafatia vastustaneiden palestiinalaisten ja israelilaisten elämäkerroista. Argumentit korruptiosta tukevat toisiaan. Korruptiosyytöksiä tutkimalla on mahdollista jatkossa analysoida historian poliittista käyttöä myös elämäkertakirjallisuuden parissa. Aineistostani nousevat tulkinnat ja niiden keskeisimmät argumentit yhdistämällä, tutkimusaineistosta muodostuu ikään kuin kahdet ”kasvot” Yasser Arafatille. Kasvot ovat joko Palestiinan kansan isän- kasvot tai armottoman diktaattorin kasvot.

Tutkielma tarkastelee ydinenergiahankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä. Tavoitteena on selvittää eri sidosryhmien näkemyksiä menettelyn tavoitteista ja toimeenpanosta. Ydinenergian suosio on ollut kasvussa viime vuosina ilmastonmuutokseen liittyvän huolen ja huoltovarmuuden takia, mutta aihe jakaa edelleen mielipiteitä. Aiheen poliittisuuden takia tutkielman laajana metodologisena viitekehyksenä toimii monitahoarviointi. Monitahoarviointi on arviointitutkimuksen lähestymistapa, jonka lähtökohtana on ajatus siitä, että eri sidosryhmät arvioivat politiikkatoimen tai organisaation vaikuttavuutta eri kriteerien perusteella. Tutkielmassa eritellään aiemman kirjallisuuden perusteella neljä eri menettelyn tavoitetta eli arvioinnin osa-aluetta. Tavoitteiden kohdalla käsitellään sekä niiden sisäistä monitulkintaisuutta että niiden keskinäisiä painoarvoja. Arvioinnin osa-alueet ovat varovaisuusperiaatteen toteutuminen, osallistuminen, tehokkuus sekä riippumattomuus. Toimeenpanon kannalta varovaisuusperiaatteen tulkinta ohjaa menettelyn sisällön laajuutta ja yksityiskohtaisuutta. Osallistumisen toimeenpano vaikuttaa sisällön lisäksi menettelyn hyväksyttävyyteen. Tehokkuutta lähestytään erityisesti vaihtokauppana varovaisuusperiaatteen ja osallistumisen lisäämiselle. Tutkielman yhteydessä riippumattomuus liittyy työ- ja elinkeinoministeriön asemaan ydinenergiahankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen yhteysviranomaisena. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä ydinenergia-alalla ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyiden kanssa työskennelleen asiantuntijan haastattelusta. Haastateltavat ovat työskennelleet viranomaistehtävissä, ydinenergia-alan yrityksissä, ympäristöjärjestöissä, kuntapolitiikassa ja tutkimuksen parissa. Haastatteluita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Suurin osa haastateltavista oli tyytyväisiä nykyisen menettelyn laatuun ja työ- ja elinkeinoministeriön toimintatapoihin. Eri sidosryhmien väliltä löytyi kuitenkin eroja varovaisuusperiaatteen, osallistumisen laajuuden ja tehokkuuden painottamisessa, minkä lisäksi näkökulmat toimeenpanon onnistumisesta vaihtelivat. Myös suhtautuminen työ- ja elinkeinoministeriön riippumattomuuteen vaihteli haastateltavien välillä organisaatiotaustan mukaisesti. Kriittisimpiä menettelyn nykyistä toimeenpanoa kohtaan olivat ympäristöjärjestöjen edustajat, jotka kannattivat menettelyn laajentamista ja osallistumismahdollisuuksien syventämistä sekä pitivät työ- ja elinkeinoministeriön roolia epäsopivana. Tämä heijastaa aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa erityisesti ydinenergiaa vastustavat tahot kokevat menettelyt liian keveinä ja epäoikeudenmukaisina. Menettelyn laajuuden hallinta ja tuotetun materiaalin luettavuus nostettiin kuitenkin ongelmaksi lähes kaikkien haastateltujen toimesta. Tulokset vahvistavat osittain myös aiemmassa tutkimuksessa havaitun ristiriidan varovaisuusperiaatteen toteuttamisen ja tehokkuuden välillä.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on pureutua ydinaseiden hallussapidon valikoivalle oikeudelle perustuvan ydinsulkuregiimin kiistanalaiseen asemaan globaalin turvallisuuden takaajana. Ydinaseaikakaudella globaalin rauhan ja turvallisuuden katsotaan ensisijaisesti nojaavan vaikutusvaltaiseen ydinsulkuregiimiin. Ydinsulkuregiimi perustuu vuonna 1968 solmittuun kansainväliseen ydinsulkusopimukseen, jonka tehtävänä on estää ydinaseiden leviäminen sopimuksen määrittävien virallisten ydinasevaltioiden ulkopuolelle ja täten pienentää mahdollisuutta ydinaseiden käyttöön. Ydinsulkusopimus heijastelee ydinaseiden rajoittamisen ja kontrolloinnin koulukunnan periaatteita sekä institutionaalisen peloteteorian ajatuksia, joiden mukaan ydinaseiden käyttö voidaan tehokkaimmin estää ylläpitämällä maailman ydinasetasapainoa valtioiden sisäisen demokraattisen kontrollin ja kansainvälisten regiimien ja sopimusten keinoin. Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että ydinsulkuregiimi sisältää sisäsyntyisen ristiriidan, sillä ydinsulkusopimus perustuu ydinaseiden hallussapidon valikoivalle oikeuttamiselle ja jakaa täten oikeuksia ja velvollisuuksia epätasaisesti ydinaseettomien valtioiden enemmistön ja viiden virallisen ydinasevallan kesken. Tutkielmassa todetaankin ydinsulkuregiimin olevan John Rawlsin määritelmän mukaisesti jo lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen. Lisäksi tutkielmassa argumentoidaan ydinsulkuregiimin ongelmallisuuden näkyvän käytännössä täydellistä ydinaseriisuntaa puoltavien ydinaseettomien osapuolten ja ydinaseiden leviämisen estämistä ja kontrollointia kannattavien ydinasevaltojen vastakkaisuutena. Tämän pro gradu -tutkielman ensimmäisenä tavoitteena on arvioida ydinsulkuregiimin kykyä ylläpitää globaalia turvallisuutta regiimin sisäisten ongelmien eli epäoikeudenmukaisen rakenteen ja normatiivisten ristiriitojen säilyessä sekä ulkoisten muutosvaatimusten kasvaessa ydinteknologian kehittymisen ja kylmän sodan jälkeisen globaalin turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumisen myötä. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota usein vaiennettuihin teemoihin ydinsulkuregiimin epäoikeudenmukaisuudesta ja epädemokraattisuudesta ja näiden vaikutukseen vallitsevan ydinasejärjestyksen kestävyydelle. Tutkielman toisena tavoitteena on pyrkiä löytämään ratkaisuja nykyisen ydinasejärjestyksen ongelmille ja pohtia mahdollisuuksia oikeudenmukaisemman ja kestävämmän globaalin turvallisuusjärjestyksen aikaansaamiseksi. Tutkielman lähestymistapa globaalin turvallisuuspolitiikan ja ydinsulkuregiimin problematiikan analysointiin on ennen kaikkea konstruktivistinen. Perustavanlaatuisena lähtökohtana on oletus globaalin turvallisuuden kulttuurisesta ja institutionaalisesta luonteesta, jossa normeilla on merkittävä osansa. Tutkimuskysymysten perimmäisenä tausta-ajatuksena on myös konstruktivistiselle lähestymistavalle olennainen kiinnostus itsestään selvinä pidettyjen rakenteiden ja käytäntöjen kyseenalaistamiseen ja vaihtoehtoisten sosiaalisten todellisuuksien luomiseen. Tutkielman näkökulma on siis tietyltä osin myös normatiivinen, sillä tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan vallitsevan ydinasejärjestyksen lisäksi sitä, millainen globaalin ydinasejärjestyksen tulisi olla. Tutkielman tarkoituksena on täten pyrkiä laajentamaan ydinaseproblematiikkaan keskittyneen teoreettisen keskustelun näkökulmaa. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä todetaan ydinsulkuregiimin menettäneen jo suurelta osin sisäisen yhtenäisyytensä ja uskottavuutensa globaalin turvallisuusjärjestyksen kulmakivenä. Ydinsulkuregiimin ongelmien osoitetaan olevan merkkejä Jürgen Habermasin määritelmän mukaisista tehottomuusongelmina ilmenevästä rationaalisuuskriisistä ja erityisesti regiimin keskeisten normien kyseenalaistamisena ja sosiaalisen kannatuksen murenemisena näkyvästä legitimiteettikriisistä. Jotta koko globaalin turvallisuusjärjestyksen totaaliselta kriisiltä eli ydinsulkuregiimin normatiivisen perustan totaaliselta heikentymiseltä ja uskottavuuden täydelliseltä murenemiselta vältyttäisiin, on Habermasin kriisin ratkaisuehdotuksen mukaisesti välttämätöntä keskittyä ydinsulkuregiimin keskeisen normatiivisen perustan uudistamiseen ja ydinaseriisuntanormin aktiiviseen vahvistamiseen. Tutkielmassa arvioidaan tähän Habermasin kriisin ratkaisuehdotukseen, Rawlsin oikeudenmukaisuuden kriteereihin ja rauhanomaisen muutoksen näkökulmaan tukeutuen mahdollisia vaihtoehtoja globaalin turvallisuusjärjestyksen uskottavuuden elvyttämiselle ja nykyisen ydinasejärjestyksen ongelmien ylittämiselle. Tämän analyysin tuloksena argumentoidaan pitkäjänteisen normatiivisen muutosprosessin, ydinaseiden hallussapidon kieltävän normin kehittämisen ja täydellisen ydinaseriisunnan kautta tapahtuvan ydinaseista vapaan maailman tavoittelun olevan lähitulevaisuudessa ajateltavissa olevien rauhanomaisten muutosmahdollisuuksien joukosta paras mahdollinen tie oikeudenmukaisemman ja kestävämmän globaalin turvallisuuden takaamiseksi. Jotta näin merkittävä globaalin turvallisuusjärjestyksen muutosprosessi olisi myös kestävä, vaatisi se käytännössä uuden kokonaisvaltaisen ydinaseiden hallussapidon kieltävän sopimuksen muodostamista.

Ohutkalvojen mikrorakenne, joka käsittää esimerkiksi raekoon, tekstuurin ja jännitykset, vaikuttaa ohutkalvojen ominaisuuksiin ja edelleen kalvojen toimivuuteen erilaisissa sovelluksissa. Mikrorakenteen kehityksen ymmärtäminen on siten välttämätöntä kalvojen ominaisuuksien muokkaamiseksi eri sovellusten tarpeisiin. Ohutkalvojen mikrorakenteen kehitys alkaa ydintymisestä eli ensimmäisten kalvomateriaalin ydinten muodostumisesta substraatille. Ydintymisen jälkeen mikrorakenne kehittyy edelleen ydinten kasvu-, yhteensulautumis-, ja kalvon paksuuntumisvaiheiden aikana. Useissa sovelluksissa käytettävien ohutkalvojen paksuudet ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet samalla, kun vaatimukset kalvojen luotettavuutta ja ominaisuuksia kohtaan ovat kasvaneet. Tämän vuoksi erityisesti ydintymisvaiheen tutkiminen, ymmärtäminen ja muokkaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kirjallisuusosiossa tarkastellaan mikrorakenteen kehittymisen yleispiirteitä sekä erityisesti ydintymistä ja mikrorakenteen kehitystä atomikerroskasvatuksessa (ALD). ALD-kalvojen ydintymisen ja erilaisten ydintymismallien lisäksi käsitellään aluksi amorfisena kasvavien ALD-kalvojen kiteytymistä kasvatuksen aikana sekä monikiteisten ALD-kalvojen mikrorakenteen kehittymistä paksuuntumisvaiheessa. Yleisluontoisempien havaintojen lisäksi mikrorakenteen kehitystä tarkastellaan yksityiskohtaisesti oksidien (erityisesti alumiinioksidi ja ryhmän 4 oksidit), platinametallien (Ru, Pt, Ir ja Pd) sekä kalkogenidien (erityisesti sinkkisulfidi) osalta ydintymisvaiheeseen keskittyen. Kokeellisessa osiossa tutkittiin Ir- ja IrO2-kalvojen atomikerroskasvatusta. ALD-platinametallikalvojen ydintymisvaihe ymmärretään lukuisista tutkimuksista huolimatta huonosti. Iridium on jäänyt sen hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta enemmän tutkittujen platinan ja ruteenin varjoon sekä kalvojen ominaisuuksia että ydintymistä tutkittaessa. Tämän tutkielman kokeellinen osa on jaettu neljään osaan, joissa tarkastellaan iridiumin ja iridiumoksidin (IrO2) kasvatusta Ir(acac)3 (acac = asetyyliasetonaatti) -lähtöaineesta. Aiemmin tutkittujen Ir(acac)3+ilma-, Ir(acac)3+O2- ja Ir(acac)3+O3+H2-prosessien lisäksi iridiumia kasvatettiin uudella Ir(acac)3+O2+H2-prosessilla, jossa pinnalle adsorboitunut happi poistettiin vedyllä. Iridiumoksidia kasvatettiin aiemmin tutkitulla Ir(acac)3+O3-prosessilla. Ensimmäisessä osassa vertailtiin Ir- ja IrO2-prosessien ydintymisvaihetta. Ydintymisen havaittiin olevan nopeinta uudessa Ir(acac)3+O2+H2-prosessissa ja hitainta otsoniprosesseissa. Toisessa osassa uutta O2+H2-prosessia verrattiin eniten käytettyyn O2-prosessiin 200–350 °C lämpötila-alueella. Hapen poistaminen vaikutti selvästi kalvojen kasvunopeuteen, morfologiaan, karkeuteen, resistiivisyyteen, raekokoon ja tekstuuriin. Kolmannessa osassa tutkittiin Ir- ja IrO2-prosessien konformaalisuutta VTT:n kehittämien testinäytteiden avulla. O3+H2-prosessin konformaalisuus osoittautui tutkituista prosesseista selvästi parhaaksi. Tämän konformaalisuus oli erinomainen myös aiemmin kirjallisuudessa tutkittuihin ALD-platinametalliprosesseihin verrattuna. Viimeisessä luvussa tutkittiin otsonin mahdollista iridiumkalvoja etsaavaa vaikutusta. Etsautumista vaikutti tapahtuvan käytettäessä otsonia reaktanttina tai altistamalla kalvo otsonille jokaisen iridiumia kasvattavan ALD-syklin jälkeen. Aiemmin kasvatettujen iridiumkalvojen etsaaminen otsonilla ei kuitenkaan onnistunut.

Yksi Loviisan ydinvoimalassa käytetyistä dekontaminointimenetelmistä on CORD-menetelmä. Dekontaminoinnin seurauksena syntyy jäteliuosta, jota käsitellään haihdutus- ja ioninvaihtomenetelmiä käyttäen. Käsittelyn jälkeen jäteliuoksen suolapitoisuus on korkea ja sen sisälttämien radioaktiivisten nuklidien, esimerkiksi 60Co:n, 63Ni:n, 54Mn:n ja 55Fe:n, erotusta varten tarvitaan tehokkaita puhdistusmenetelmiä. Nikkeli on yksi pitkäikäisistä radionuklideista, jotka ylläpitävät jätteiden korkeaa aktiivisuustasoa satoja vuosia jätteen syntyhetkestä lähtien. Nikkelin poisto jäteliuoksesta voisi pienentää huomattavasti loppusijoitettavan jätteen määrää. Tästä syystä nikkelin erotus on mielenkiintoinen tutkimusaihe. Fotokatalyysi on yksi mahdollisista menetelmistä, jota voidaan hyödyntää ydinjätteiden käsittelyssä. Fotokatalyysi on prosessi, jossa katalyytin ja ultraviolettisäteilyn avulla hajotetaan liuoksen sisältämät orgaaniset aineet yksinkertaisiksi ja haitattomiksi yhdisteiksi. Prosessissa käytetty katalyytti, useimmiten titaanidioksidi (TiO2), absorboi ultraviolettisäteilyä ja muodostaa hydroksyyli-radikaaleja, jotka ovat voimakkaita hapettimia. Orgaaniset aineet hajotetaan radikaalien avulla ja lopuksi nuklidit erotetaan ioninvaihdolla. Tämän pro gradu -työn tavoitteena oli kehittää nikkelin tehokas erotusmenetelmä Loviisan ydinvoimalan haihdutinjäteliuoksesta. Työn tarkoituksena oli testata erilaisia sorbentti-materiaaleja ja löytää niistä selektiivisin ioninvaihdin nikkelille. Työssä keskityttiin tinaoksidipohjaisiin materiaaleihin ja tutkittiin niiden sorptio- sekä fotokatalyyttiset ominaisuudet natriumnitraattiliuoksessa ja Loviisan haihdutinjäteliuoksen simulanttiliuoksessa. Puhtaan tinaoksidin ja fotokatalyyttisen hapetuksen yhdistelmällä saavutettiin lähes 100 %:nen nikkelin erotus yksinkertaistetusta natriumnitraattiliuoksesta. Menetelmän tehokkuus laski, kun liuoksen koostumus vaihtui monimutkaisemmaksi. Työssä todettiin, että tutkittu puhdas tinaoksidi on tehokkaampi sorbentti kuin kaupallinen Degussa-titaanioksidi yksinkertaisessa natrium-nitraattiliuoksessa. Tutkitun tinaoksidimateriaalin kolloidista liukenemista todettiin pH:n ollessa yli 8, mikä rajoittaa materiaalin käyttöä. Koeliuoksen pH vaikutti myös fotokatalyysiprosessin tehokkuuteen. Emäksisessä pH:ssa tinaoksidien fotokatalyyttinen tehokkuus nikkelin erotuksessa oli korkeampi kuin neutraalissa pH:ssa simulanttiliuoksessa. Lisäksi työssä todettiin, että oksalaatin läsnäolo koeliuoksessa häiritsi nikkelin sorptiota sorbentin pinnalle natriumnitraattiliuoksessa, mutta ei simulanttiliuoksessa. Koeliuoksen oksalaattipitoisuuden nostaminen laski fotokatalyysin tehokkuutta. Nikkelin fotokatalyyttinen erotus oksalaattia sisältävässä liuoksessa vaati pitkää säteilytysaikaa, mikä ei ole suotavaa ydinvoimalan jäteliuosten käsittelyssä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten primaareja interjektioita sisältävät repliikit on käännetty Frozen -elokuvan suomen- ja saksankielisissä dubbauksissa. Tutkielman tarkoituksena on laadullisesti tutkia, ovatko visuaalisen synkronian osa-alueet kuten huulisynkronia tai repliikkien sovittaminen suunliikkeiden keston mukaan vaikuttaneet interjektioiden käyttöön dubbausten käännösratkaisuissa. Interjektioiden määrien ja käännösratkaisujen perusteella tarkastellaan, onko jommassakummassa dubbauksessa käytetty primaareja interjektioita ja jotain käännösstrategiaa niiden suhteen erityisen paljon. Elokuvan alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta ja suomen- ja saksankielisistä dubbauksista selvitettiin, kuinka paljon primaareja interjektioita oli käytetty elokuvan ensimmäisen 30 minuutin aikana. Dubbausten käännösrepliikit luokiteltiin interjektioiden suhteen tehtyjen käännösratkaisujen mukaan, jonka jälkeen ratkaisuja analysoitiin visuaalisen synkronian näkökulmasta. Analyysissa selvisi, että primaareja interjektioita oli käytetty englanninkielisessä versiossa ja suomen- ja saksankielisissä dubbauksissa lähes yhtä paljon. Suurin osa primaareja interjektioita sisältävistä englanninkielisistä repliikeistä oli käännetty niin, että myös käännösrepliikeistä löytyi interjektio. Joissain käännösrepliikeissä oli kuitenkin lisätty interjektio käännökseen tai jätetty se pois alkuperäisestä repliikistä poiketen. Dubbausten käännösrepliikeissä oli mahdollista havaita pyrkimys visuaaliseen synkroniaan. Tällä oli vaikutus myös primaarien interjektioiden käyttöön käännöksissä. Useat käännökset mukailivat sisällöltään ja rakenteiltaan alkuperäisiä englanninkielisiä repliikkejä, jolloin myös käännösrepliikkien kesto vastasi varsin tarkasti alkuperäisiä. Kun hahmojen huultenliikkeet näkyivät kuvassa selkeästi, oli käännösrepliikeissä usein käytetty äänteiltään huultenliikkeisiin sopivia sanoja. Käännösrepliikkien sovittaminen huultenliikkeisiin johti paikoitellen interjektion lisäämiseen tai poisjättöön.

Patogeeninen Yersinia enterocolitica aiheuttaa yersinioosiksi kutsuttua suolistoinfektiota ja se voi aiheuttaa myös pitkäaikaisia jälkitauteja. Yersinia on kolmanneksi yleisin elintarvikevälitteinen bakteerizoonoosi Euroopassa kampylobakteerin ja salmonellan jälkeen. Suomessa yersiniatartuntoja raportoidaan vuosittain 500–700 ja esiintyvyys on Euroopan tasolla väkilukuun suhteutetuna korkea. Tartunnat ovat yleensä yksittäisiä, epidemioita esiintyy harvoin. Y. enterocolitica on gramnegatiivinen fakultatiivisesti anaerobi kokkoidi sauvabakteeri. Se on psykrotrofinen eli kykenee lisääntymään myös jääkaappilämpötilassa. Yersinian tärkeimpänä tartuntalähteenä pidetään yleisesti raakaa tai huonosti kypsennettyä sianlihaa, johon se päätyy taudinaiheuttajamikrobia kantavista oireettomista sioista teurastusprosessin aikana. Jopa kahdella kolmasosalla sioista patogeeninen Y. enterocolitica -bakteeri on saatu eristettyä teurastamolla otetuista nielurisanäytteistä. Bakteeria on havaittu erittyvän sian ulosteeseen noin joka kymmenellä sialla vaihtelevasti riippuen ainakin sian kasvuvaiheesta. Pääosa sioista eristetyistä patogeenisistä Y. enterocolitica kannoista kuuluu Suomessa biotyyppiin 4 ja serotyyppiin O:3. Tutkimuksessa tutkittiin 38 eri tilalta yhteensä 394 sikaa, jotka jakautuivat 10 teuraskuljetukseen. Sioista kerättiin ulostenäytteet ennen kuljetusta tiloilla, välittömästi kuljetuksen jälkeen ja teurastamolla lepoajan jälkeen ennen teurastusta. Yhteensä kerättiin 1139 näytettä, joista 206 näytteestä eristettiin Y. enterocolitica 4/O:3 kanta. Kantojen genotyypit määritettiin MLVA (multiple-locus variable-number tandem-repeat analysis) menetelmällä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että eri tiloilta tulevien sikojen yersiniakannat eroavat toisistaan niiden MLVA-profiilien perusteella ja menetelmää on pidetty soveltuvana myös Yersinia enterocolitica epidemioiden tutkimiseen. Tutkimuksessa havaittiin muutoksia yksittäisten sikojen yersinian erityksessä. Kuljetuksen jälkeen havaittiin yersinian tilastollisesti merkitsevä korkeampi esiintyvyys sian ulosteessa verrattuna tiloilla ja teurastamolla lepoajan jälkeen otettuihin näytteisiin. Samoin kuljetuksen jälkeen havaittiin enemmän erilaisia MLVA-profiileiltaan eroavia yersinia-kantoja, joita ei tavattu tiloilla otetuissa näytteissä. Teurastamolla lepoajan jälkeen havaittiin muutoksia yksittäisten sikojen erittämissä yersiniakannoissa ja myös täysin uusia kantoja, joita ei havaittu tiloilla eikä kuljetuksen jälkeen otetuissa näytteissä. Kokonaisuudessaan havaittiin yhteensä 64 ainakin yhden toistojakson erolla yhdessä lokuksessa toisistaan eroavaa MLVA-profiilia. Joidenkin muutosten havaittiin liittyvän samassa kuljetuksissa olleisiin toisten tilojen sikoihin. Tulosten perusteella yersinian tarttumista teuraskuljetusten aikana toisten saman kuljetuksen tilojen sioista toisiin voidaan pitää mahdollisena. Tartunta voi olla myös peräisin esimerkiksi yersinialla saastuneesta ympäristöstä kuljetusautossa tai teurastamon navetassa. Tutkimuksessa ei havaittu merkitystä kuljetuksen pituudella yersinian erittymisessä ulosteeseen. Lepoajan pituuden vaikutuksessa yersinian esiintymiseen ilmeni tarve tarkemmalle tutkimukselle. Menetelmän osalta on esitetty, että MLVA-profiililtaan yhden kopioluvun ero yhdessä tai tai kahdessa lokuksessa voidaan tulkita kantojen olevan samaa alkuperää. Jatkotutkimuksen tarve paitsi menetelmän tulkintarajojen kehittämiseksi myös havaintojen vahvistamiseksi ja selittämiseksi nousi esille.

Suomessa raportoidaan vuosittain noin 1000 sairastumistapausta, jonka aiheuttajana on Yersinia enterocolitica. Tärkeimpänä tartunnanlähteenä ihmisille pidetään saastuneita elintarvikkeita, etenkin huonosti kypsennettyjä sianlihatuotteita. Patogeenista Y. enterocoliticaa on voitu säännöllisesti eristää kliinisesti terveiden sikojen tonsilloista ja suolistosta. Tämä aiheuttaa erityisiä vaatimuksia teurastushygienialle, jotta ei tapahtuisi ruhojen ja tuotteiden kontaminaatiota. Y. enterocolitica on ongelmallinen bakteeri elintarviketeollisuudessa myös siksi, että se kykenee lisääntymään matalissa lämpötiloissa ja säilyy pitkiä aikoja pakastettuna. Bakteerien kiinnittymisen on todettu olevan merkittävä tekijä elintarviketeollisuudessa pintahygienian kannalta. Pinnoille kertyy jatkuvasti orgaanista materiaalia. Konsentroituneet ravinteet toimivat bakteerien kiinnittymis- ja kasvualustana ja mahdollistavat sitkeästi pintaan takertuvan biofilmin muodostumisen. Kiinnittyneet bakteerit ja biofilmi sietävät hyvin pesu- ja desinfektioaineita, ja ne voivat olla vaikeasti poistettavissa pinnoilta tavanomaisella siivouksella. Näin pintoihin kiinnittyneet bakteerit toimivat jatkuvana kontaminaatiolähteenä elintarvikkeita käsiteltäessä ja valmistettaessa. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli määrittää neljän eri Y. enterocolitica -kannan kasvu ja verrata kantojen välistä eroa kasvunopeudessa sekä kiinnittymisessä ruostumattomalle teräspinnalle 12 °C:ssa ja 25 °C:ssa. Patogeenisen Y. enterocolitican tiedetään kykenevän kiinnittymään elintarviketeollisuudessa yleisesti käytettyihin pintamateriaaleihin kuten teräkseen, kumiin ja tefloniin. Kantojen välistä vertailua ei ole aikaisemmin tehty Y. enterocoliticalla. Tutkimuksessa käytettiin plasmidillisia eli patogeenisia kantoja (2 kpl) sekä plasmidittomia, apatogeenisia kantoja (2 kpl). Plasmidissa sijaitsee kiinnittymisgeeni (yadA), joka vastaa bakteerin invaasiosta ja adheesiosta elimistössä. Plasmidittomalla apatogeenisella kannalla on kromosomaalisia adheesio-invaasio-geenejä (inv ja ail). Tutkimuksessa kantojen välillä voitiin nähdä eroja sekä kasvunopeudessa että kiinnittymisessä. Plasmiditon, apatogeeninen kanta kasvoi muita kantoja nopeammin molemmissa tutkituissa lämpötiloissa. Kasvunopeus ja kiinnittyminen eivät kuitenkaan korreloi keskenään, koska toinen plasmidillinen kanta kiinnittyi muita kantoja huomattavasti paremmin. Muiden kantojen välillä kiinnittymisessä oli vain pieniä eroja kiinnittymisen alkuvaiheessa 1 ja 4 tunnin kuluttua. Vuorokauden kuluttua erot olivat tasoittuneet lähes kokonaan kantojen välillä. Vain alusta asti runsaimmin kiinnittynyt plasmidillinen kanta säilytti etumatkansa. Koska myös apatogeeniset kannat kiinnittyivät hyvin, ei kiinnittymisestä vastaava tekijä voi sijaita pelkästään plasmidissa. Arvioitaessa bakteerien kiinnittymisen ja biofilmin muodostumisen merkitystä teurastamotiloissa ja lihankäsittelylaitoksissa voi erityisesti alkuvaiheessa nopeasti kiinnittyvä kanta valikoitua ja aiheuttaa ongelmia puhtaanapidolle.

Yersinia enterocolitica and Yersinia pseudotuberculosis are common zoonoses, which cause mainly enteritis for humans, but also serious sequalae such as reactive arthritis. Both species have a wide range of host species, and especially Y. enterocolitica is commonly isolated from swine. Swine is the major reservoir for human pathogenic strains of Y. enterocolitica. Yersinia is an interesting research target for antimicrobial resistance because of its high prevalence and ability to cause zoonoses. A straight connection between the use of antimicrobial drugs and antimicrobial resistance has been proven, and the amount of antimicrobial drugs used and the way they are used differs among different countries. Because antimicrobial resistance is a growing problem, it is important to examine and compare its occurence among different countries. The purpose of this research was to determine the MIC-values (Minimal Inhibitory Concentration) for Y. enterocolitica and Y. pseudotuberculosis strains isolated from Europe and Nigeria for 13 antimicrobial drugs using microtitration plates. The research involved 93 Belgian, 61 Russian, 105 Italian, 183 Finnish and 47 Nigerian Y. enterocolitica strains. From the 11 Y. pseudotuberculosis strains one was Belgian, four were Russian, one Italian and four Nigerian. All the Y. enterocolitica strains were bioserotype 4/O:3 and Y. pseudotuberculosis strains type 2/O:3 apart from the ones from Nigeria. From the Nigerian Y. enterocolitica strains 45 were bioserotype 2/O:9 and two type 4/O:3, all the Y. pseudotuberculosis strains were type 1/O:1. All the examined strains were resistant to ampicillin, which can be explained with the production of β-lactamases characteristic to Gram-negative bacteria. Some of the Y. enterocolitica strains were resistant to streptomycin, tetracycline, sulfamethoxazole, trimethoprim and chloramphenicol. From Belgian Y. enterocolitica strains 48 (52%) strains were resistant to two antimicrobial drugs and four (4%) to three different drugs including ampicillin. Five (8%) Russian Y. enterocolitica strains were resistant to two antimicrobial drugs including ampicillin. From Italian Y. enterocolitica strains 63 (61%) strains were resistant to 4–6 different drugs including ampicillin, 2 (2%) strains were resistant to 2–3 different drugs and 40 (38%) strains were resistant to only ampicillin. One (1%) of the Finnish strains was resistant to sulfamethoxazole. Two (4%) Nigerian Y. enterocolitica strains were resistant to four and one (2%) strain to two different antimicrobial drugs including ampicillin. Belgian and one of the Russian Y. pseudotuberculosis -srains were resistant to streptomycin. Of the Nigerian Y. pseudotuberculosis strains one strain was resistant to five and two strains to two different drugs. They showed resistance to streptomycin, sulfamethoxazole, trimethoprim and tetracycline. Statistically significant differences were seen especially between Italian and other countries strains. Resistant strains were concentrated to certain farms, which might reflect the effect of antimicrobial drugs use to the occurence of resistance.

Yersinia pseudotuberculosiksen aiheuttamia epidemioita on raportoitu Suomessa useita 1990-luvun loppupuolella, ja bakteeria pidetäänkin merkittävänä infektioiden aiheuttajana. Ihminen voi saada tartunnan kontaminoituneen elintarvikkeen tai veden välityksellä. Tartuntareitti on feko-oraalinen. Vaikka Y. pseudotuberculosiksen varsinaisena reservuaarina pidetään jyrsijöitä, voivat muutkin eläimet kuten jänikset, linnut, siat, kissat ja koirat toimia bakteerin oireettomina kantajina. Y. pseudotuberculosis muodostaa elintarvike- ja teurastushygieenisen riskin, koska se kykenee kasvamaan alle 4°C:ssa ja bakteeria on eristetty kliinisesti terveiden sikojen nielurisoista. Y. pseudotuberculosiksen eristämistä on pidetty hankalana, koska se kasvaa muita enterobakteereja hitaammin ja on huono kilpailija jääden helposti kilpailevan bakteerikasvun peittoon. Y. pseudotuberculosiksen eristämisessä on käytetty Yersinia enterocoliticalle ja muille enterobakteereille tarkoitettuja menetelmiä. Elintarvikkeista on löytynyt vähän patogeenista Y. pseudotuberculosista. Tämä saattaa johtua käytettyjen menetelmien epäherkkyydestä ja runsaasta taustakasvusta. Y. pseudotuberculosiksen tutkimiseen elintarvikkeista ei ole omaa virallista menetelmää vaan eristämisessä on käytetty Y. enterocoliticalle tarkoitettuja ISO- ja NMKL-menetelmiä. Tutkimuksessa määritettiin kolmelle Y. pseudotuberculosis -kannalle kasvukäyrät 25 °C:ssa ja 30 °C:ssa maljaamalla ja spektrofotometrillä. Sikakanta oli eristetty suomalaisten sikojen tonsillanäytteistä ja kuului serotyyppiin O:3. Tyyppikanta saatiin Ruotsista Göteborgin yliopiston tutkimuslaboratoriosta ja ihmiskanta oli eristetty Suomessa 1990-luvun lopussa esiintyneen Y. pseudotuberculosis -epidemian yhteydessä sairastuneiden ihmisten ulostenäytteistä. Ihmiskanta kuului serotyyppiin O:3. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää Y. pseudotuberculosiksen puhdaskantojen kasvua ilman kilpailevaa bakteerikantaa selektiivisissä rikasteissa, ja onko bakteeria mahdollista löytää käytetyillä menetelmillä (ISO ja NMKL). Tutkimuksessa kokeiltiin myös anaerobi-inkuboinnin vaikutusta kasvuun. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kantojen kasvussa ei juurikaan ollut eroa 25 °C:ssa ja 30 °C:ssa. Myöskään aerobisella ja anaerobisella olosuhteella ei ollut vaikutusta bakteerin kasvuun. Y. pseudotuberculosis ei rikastunut hyvin selektiivisissä irgasaani-ticarcilliini-kaliumkloraatti -liemissä (ITC) ja modifioidussa Rappaportin liemissä (MRB), mutta muut tutkitut rikastusliemet (peptoni-sorbitoli-sappisuola- (PSB), peptoni-mannitoli-sappisuola- (PMB), tryptoni-soija-liemi (TSB) ja peptonivesi) soveltuivat bakteerin rikastamiseen. ISO- ja NMKL-menetelmiä on mahdollista käyttää bakteerin eristämiseen, mutta menetelmiä täytyy kuitenkin muunnella ottamalla huomioon Y. pseudotuberculosiksen kasvuvaatimukset. Menetelmistä soveltuivat parhaiten rikastus PMB:lla, johon lisättiin emäskäsittely sekä kylmärikastus PSB:lla, PMB:lla ja peptonivedessä.