Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Syrjänen, Emmi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)
    Epilepsia on yksi yleisimpiä kohtauksia aiheuttavista kroonisista neurologisista sairauksista, johon eläinlääkärit törmäävät työssään. Epilepsian perinnöllisyyttä on tutkittu usealla eri koirarodulla, ja tähän mennessä on löydetty kymmenen rodun epilepsian aiheuttajageenit. Whippetien idiopaattisesta epilepsiasta ei löydy tieteellisiä julkaisuja, mutta rodun yksilöitä on ollut mukana yksittäisissä epilepsiatutkimuksissa. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koirien epilepsiaa yleisesti, epilepsian perinnöllistä taustaa koirilla ja ihmisillä, perinnöllisten sairauksien geenitutkimusta sekä whippetiä rotuna ja lyhyesti myös rodun perinnöllisiä sairauksia. Kokeellinen osuus koostuu kolmesta erilaisesta osa-alueesta: kyselytutkimus, sukupuun arviointi sekä ehdokasgeenitutkimus. Kyselytutkimuksen avulla määritettiin 31 whippetin idiopaattisen epilepsian kohtauskuva. 77 % whippetien kohtauksista määriteltiin yleistyneiksi ja 23 % paikallisiksi epilepsiakohtauksiksi. Epilepsiaa sairastavissa whippeteissä esiintyi huomattavasti enemmän uroksia (65 %) kuin narttuja (25 %). Kohtausten keskimääräinen alkamisikä oli 3,2 vuotta, ja 32 % whippeteistä oli epilepsian pitkäaikaislääkityksellä. Yhdeksi mahdolliseksi whippetien idiopaattisen epilepsian periytymismalliksi arvioitiin sukupuun perusteella X-kromosomaalinen väistyvä periytyminen. Ehdokasgeenitutkimuksessa tutkittiin ihmisillä tunnetun X-kromosomaalisen epilepsiageenin SLC6A8:n assosiaatiota whippetien epilepsiaan. Tutkimukseen valittiin 24 epilepsiaa sairastavaa whippetiä ja näille 24 tervettä verrokkia. Assosiaatiota tutkittiin yhden emäsparin vaihteluiden (SNP) avulla. Assosiaatiota whippetien epilepsialla ja tutkituilla yhden emäsparin vaihteluilla ei havaittu. SLC6A8-geenin assosiaation tutkimiseksi seuraava mahdollinen tutkimus olisi koko SLC6A8-geenin sekvensointi. Whippetien epilepsian periytyminen voi mahdollisesti olla myös monitekijäistä, kuten monella muulla rodulla on todettu. Koska whippetien kohtaukset jakautuivat selkeästi kahteen eri kategoriaan, on sekin mahdollista, että epilepsian taustalla olisi kaksi geneettisesti täysin erilaista tautia. Whippetien idiopaattista epilepsiaa aiheuttavan geenin tai geenien löytämiseksi vaaditaan vielä lisätutkimuksia, esimerkiksi koko perimänlaajuista kartoitusta.
  • Harjupatana, Sanna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    Tämä syventävien opintojen kirjallinen osa koostuu kolmesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta sekä tapausselostuksista. Xyloosi on pentoosi sokeri, jota käytetään arvioitaessa hiilihydraattien imeytymistä sekä ohutsuolen tilaa useilla eläinlajeilla. Hevosella ohutsuolen tutkimisen tekee erityisen hankalaksi sen vaikea saavutettavuus ja suuri tilavuus sekä pituus. Xyloosin imeytymistesti on vain yksi monista diagnostisista keinoista, joilla pyritään ymmärtämään paremmin hevosen suoliston toimintaa. Testin etu on sen tunkeutumattomuus elimistöön sekä melko edullinen hinta. Hevosella testi on standardoitu jo yli 30 vuotta sitten. Xyloosin imeytymiseen vaikuttavat useat eri tekijät: ruokavalio, paaston pituus, suolen bakteerilajisto, mahan tyhjenemisnopeus, suolen liike, munuaisten toiminta, suolen sisältö, kudosten aineenvaihdunta sekä verenkierto. Xyloosin imeytymistestin normaaliarvot, joita tutkimuksessakin käytimme ovat: 1,37mmol/l +/- 0,33 mmol/l saavutettuna 60-90 min annostelun jälkeen. Tulehduksellinen suolistosairaus, IBD, on yksi sairauksista, jonka diagnostiikassa xyloosi imeytymistestiä käytetään. Tutkimusmateriaalimme koostui kolestakymmenestäkahdesta 2-20 vuotiaasta hevosesta, jotka olivat kärsineet toistuvista ähkyistä ja/tai laihtumisesta säännöllisestä madotuksesta, hampaiden hoidosta ja riittävästä ruokinnasta huolimatta. Hevosten omistajat vastasivat kattavaan kyselyyn hevosten historiasta. Hevosille suoritettiin Yliopistollisen eläinsairaalan hevosklinikalla perusteellinen tutkimusprotokolla, joka sisälsi seuraavat tutkimukset: kliininen yleistutkimus, kuntoluokitus, ontumatutkimus (tutkimukseen ei otettu hevosia, jotka ontuivat enemmän kuin 2/5 ravissa), keuhkojen ja vatsaontelon röntgenkuvaus, suoliston ultraäänitutkimus, vatsaontelonestenäyte, ulostenäyte, virtsanäyte, perusverenkuva ja seerumista maksa, munuasivarvot, elektrolyytit sekä lihasarvot, mahantähystys, peräsuolikoepala sekä xyloosin imeytysmistesti. Kliininen tulehduksellisen suolistosairauden diagnoosi tehtiin sulkemalla muut mahdolliset vastaavien oireiden aiheuttajat sekä normaalista poikkeavien imeytymistesti tulosten, peräsuolikoepalojen ja muiden mahdollisten löydösten perusteella. Muita löydöksiä olivat tyypillisesti paksuuntunut suoli ultraäänitutkimuksessa, poikkevat valkosolu- ja fibrinogeeniarvot. Hypoteesimme oli seuraava: merkittävällä osalla hevosista, joitka kärsivät toistuvista ähkyistä tai laihtumisesta olisi epänormaali xyloosin imeytyminen. Oletimme myös, että xyloosi imeytymistesti yhdistettynä perusteelliseen suoliston tutkimukseen olisi hyvä tapa diagnostisoida tulehduksellinen suolistosairaus ilman lapratomiaa. Materiaalissamme melko monella hevosella, jotka kärsivät toistuvista ähkyistä ja/tai laihtumisesta oli epänormaali xyloosin imeytyminen (15/31). Yhdeksällä hevosella oli alentunut xyloosin imeytyminen, ja yhdeksällä viivästynyt (kolme hevosta kuului molempiin ryhmiin). Tulehduksellinen suolistosairaus varmistettiin ruumiinavauksessa kolmella hevosella, kliininen diagnoosi tehtiin kahdeksalle. Muutkin sairaudet voivat aiheuttaa epänormaalin xyloosin imeytymisen. Tällaisia ovat esimerkiksi kasvaimet, jollaisia diagnosoitiin tässä tutkimuksessa kahdella hevosella, joilla oli epänormaalin alhainen xyloosin imeytyminen. Tulehduksellinen suolistosairaus-diagnoosi perustuu pitkälti muiden syiden poissulkemiseen. Xyloosi absorptio testi ei siis ole yksinään diagnostinen taudille, mutta sitä voidaan käyttää osana laajempaa tutkimusprotokollaa tulehduksellisen suolistosairauden diagnostiikassa hevosella.
  • Mäkelä, Anu (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)
    Viime vuosina Yersinia enterocolitican bioserotyypin 2/O:9 esiintyminen on lisääntynyt Euroopassa. Bioserotyyppi 4/O:3 on pitkään ollut yleisin ihmisten yersinioosia aiheuttava kanta, mutta myös bioserotyypin 2/O:9 on todettu olevan patogeeninen ihmisille. Bioserotyypin kantoja on eristetty sioista, lampaista ja naudoista, mutta ne eivät pääosin aiheuta tautia eläimillä. Suomessa tätä bioserotyyppiä on erittäin harvoin eristetty eläimistä. Y. enterocolitican tunnistus on pitkään tapahtunut pääosin bio- ja serotyypityksen avulla. Näiden menetelmien heikkous on kuitenkin herkkyys ympäristön vaikutuksille. Multilocus sequence typing (MLST) – menetelmän avulla bakteereita voidaan tunnistaa sekvensoimalla bakteerin ylläpitogeenejä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia eri lähteistä peräisin olevia Y. enterocolitica - kantoja MLST-menetelmällä, joka perustuu seitsemään ylläpitogeeniin (Hall ym. 2015), ja tämän avulla vertailla suomalaisten ja eurooppalaisten kantojen eroavaisuuksia. Lisäksi tavoitteena oli pystyttää toimiva seitsemään ylläpitogeeniin perustuva Yersinia MLST-menetelmä Elintarvikehygienian- ja ympäristöterveyden osastolle. Yhteensä tutkittiin 10 Y. enterocolitica –kantaa, joiden oletettiin alustavien bioserotyypitystulosten perusteella kuuluvan biotyppiin 2 ja serotyyppiin O:9. Suomalaiset kannat oli eristetty lampaiden (4/10), myyrän (1/10) ja ihmisen ulosteesta (1/10). Suomalaisia kantoja verrattiin Sveitsissä ja Saksassa eristettyihin kantoihin, jotka oli eristetty sian nielurisasta (1/10), villisian nielurisasta (1/10) ja ihmisen ulosteesta (2/10). Kantojen puhtaus varmistettiin veri- ja selektiivilevyllä, ja tyypitettiin kaupallisella testillä sekä bio- ja serotyypitysmenetelmillä. MLST-menetelmää varten tutkittavien kantojen DNA eristettiin kaupallisella menetelmällä ja lisäksi DNA:n laatu ja määrä optimoitiin. Kannoista monistettiin MLST-karakterisointia varten PCR:n avulla seitsemän ylläpitogeeniä (aarf, dfp, galR, glnS, hemA, rfaE ja speA). Ennen tutkimusta, PCR-ajo optimoitiin kaikille geeneille. Saadut PCR-tuoteet sekvensoitiin ja sekvenssejä vertailtiin Yersinia MLST-tietokantaan sekä aiempiin tutkittuihin sekvenssityyppeihin. Kaikkien suomalaisista lampaista eristettyjen kantojen MLST-sekvenssityypit muistuttivat toisiaan. Yksi ulkomaalaisista kannoista osoittautui tyypityksessä bioserotyypiksi 1A/O:5, joka näkyi myös poikkeavana MLST-sekvenssityyppinä. Suomalaisesta myyrästä eristetty kanta muistutti profiililtaan lampaista eristettyjen kantojen MLST-tyyppejä. Pääosin kaikki yhdeksän bioserotyypin 2/O:9 kantaa muistuttivat huomattavasti toisiaan. Eroavaisuudet olivat pääosin ihmisistä eristettyjen kantojen välillä. Myös MLST-profiilit vastasivat tietokannan O:9 -serotyypin kantoja. Seitsemästä tutkitusta geeneistä geenin rfaE osalta emme saaneet luotettavia tuloksia. Geenin galR kohdalla saimme laadukasta sekvenssiä vain yhteen suuntaan sekvensoidessa. Muiden geenien kohdalla MLSTmenetelmän pystyttäminen onnistui odotetusti. Suomesta eläimistä eristettyjen kantojen profiilit olivat hyvin samankaltaisia, viitaten niiden olevan läheistä alkuperää. Tämä on tärkeä tekijä selvitettäessä bioserotyypin leviämisreittejä Suomessa. Villieläinten on epäilty olevan bioserotyypin 2/O:9 reservuaari. Tutkimuksemme lampaiden, villisian ja myyrän samankaltaiset MLST-profiilit tukevat tätä hypoteesia edelleen. Tuloksia arvioitaessa tulee myös huomioida MLST-menetelmän mahdollinen heikko kyky erottaa geneettisesti läheisiä kantoja.
  • Timgren, Riikka (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)
    Yersinia enterocolitica on ympäristöön ja vesistöihin laajalle levinnyt bakteeri, joka pystyy aiheuttamaan tauteja sekä ihmisille että eläimille. Y. enterocolitica koostuu lukuisista eri bioserotyypeistä, joista vain osa on potentiaalisia patogeeneja. Bioserotyyppi 4/O:3 on lähes poikkeuksetta ainoa, jota on löydetty Pohjoismaista. Kaikilla patogeenisilla Y. enterocolitica -kannoilla on oltava virulenssiplasmidi aiheuttaakseen tautia. Ihmisen yersinioosin tärkeimmäksi tartuntalähteeksi on osoitettu huonosti kypsennetyt sianlihatuotteet. Y. enterocolitica on elintarvikehygieenisesti ongelmallinen bakteeri, sillä se pystyy lisääntymään jääkaappilämpötiloissa ja voi säilyä hengissä pakastetuissa elintarvikkeissa pitkiäkin aikoja. Y. enterocolitican lääkeaineherkkyyden tiedetään määräytyvän osaksi kahden kromosomaalivälitteisen -laktamaasin tuotannon mukaan. Vakavissa humaanipuolen yersinioositapauksissa käytetään lääkityksenä yleensä laajakirjoisia kefalosporiineja yhdessä aminoglykosidien kanssa tai fluorokinoloneja. Suomessa esiintyvien Y. enterocolitica kantojen antibioottiherkkyyttä ei ole kovin laajalti tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Y. enterocolitican bioserotyypin 4:O/3 genotyypiltään erilaisten kantojen (30 kpl) lääkeaineherkkyyttä agardiffuusio-menetelmällä 44 eri lääkeaineella ja tutkia onko plasmidilla vaikutusta lääkeaineherkkyyteen. Kannat olivat in vitro herkkiä mm. aminoglykosideille, toisen ja kolmannen polven kefalosporiineille, kinoloneille, amoksisilliini-klavulaanihapolle ja trimetopriimisulfalle. Kannat olivat resistenttejä erytromysiinille ja useille -laktaamiantibiooteille, fusidiinihapolle, klindamysiinille, novobiosiinille, teikoplaniinille ja vankomysiinille. Kantojen välillä ei ollut juurikaan eroa lääkeaineherkkyyksissä. Myöskään vaihtelevilla genotyypeillä ei saatu eroa antibioottiherkkyyteen. Testattaessa plasmidittomien kantojen lääkeaineherkkyyttä plasmidillisiin verrattuna ei havaittu selvää lääkeaineelle herkistymistä plasmidin häviämisen myötä, mikä tukee oletusta, ettei antibiootin resistenssistä vastaava tekijä sijaitse Y. enterocolitica -bakteerin plasmidissa.
  • Niskanen, Taina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)
    Suomessa raportoidaan vuosittain noin 1000 sairastumistapausta, jonka aiheuttajana on Yersinia enterocolitica. Tärkeimpänä tartunnanlähteenä ihmisille pidetään saastuneita elintarvikkeita, etenkin huonosti kypsennettyjä sianlihatuotteita. Patogeenista Y. enterocoliticaa on voitu säännöllisesti eristää kliinisesti terveiden sikojen tonsilloista ja suolistosta. Tämä aiheuttaa erityisiä vaatimuksia teurastushygienialle, jotta ei tapahtuisi ruhojen ja tuotteiden kontaminaatiota. Y. enterocolitica on ongelmallinen bakteeri elintarviketeollisuudessa myös siksi, että se kykenee lisääntymään matalissa lämpötiloissa ja säilyy pitkiä aikoja pakastettuna. Bakteerien kiinnittymisen on todettu olevan merkittävä tekijä elintarviketeollisuudessa pintahygienian kannalta. Pinnoille kertyy jatkuvasti orgaanista materiaalia. Konsentroituneet ravinteet toimivat bakteerien kiinnittymis- ja kasvualustana ja mahdollistavat sitkeästi pintaan takertuvan biofilmin muodostumisen. Kiinnittyneet bakteerit ja biofilmi sietävät hyvin pesu- ja desinfektioaineita, ja ne voivat olla vaikeasti poistettavissa pinnoilta tavanomaisella siivouksella. Näin pintoihin kiinnittyneet bakteerit toimivat jatkuvana kontaminaatiolähteenä elintarvikkeita käsiteltäessä ja valmistettaessa. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli määrittää neljän eri Y. enterocolitica -kannan kasvu ja verrata kantojen välistä eroa kasvunopeudessa sekä kiinnittymisessä ruostumattomalle teräspinnalle 12 °C:ssa ja 25 °C:ssa. Patogeenisen Y. enterocolitican tiedetään kykenevän kiinnittymään elintarviketeollisuudessa yleisesti käytettyihin pintamateriaaleihin kuten teräkseen, kumiin ja tefloniin. Kantojen välistä vertailua ei ole aikaisemmin tehty Y. enterocoliticalla. Tutkimuksessa käytettiin plasmidillisia eli patogeenisia kantoja (2 kpl) sekä plasmidittomia, apatogeenisia kantoja (2 kpl). Plasmidissa sijaitsee kiinnittymisgeeni (yadA), joka vastaa bakteerin invaasiosta ja adheesiosta elimistössä. Plasmidittomalla apatogeenisella kannalla on kromosomaalisia adheesio-invaasio-geenejä (inv ja ail). Tutkimuksessa kantojen välillä voitiin nähdä eroja sekä kasvunopeudessa että kiinnittymisessä. Plasmiditon, apatogeeninen kanta kasvoi muita kantoja nopeammin molemmissa tutkituissa lämpötiloissa. Kasvunopeus ja kiinnittyminen eivät kuitenkaan korreloi keskenään, koska toinen plasmidillinen kanta kiinnittyi muita kantoja huomattavasti paremmin. Muiden kantojen välillä kiinnittymisessä oli vain pieniä eroja kiinnittymisen alkuvaiheessa 1 ja 4 tunnin kuluttua. Vuorokauden kuluttua erot olivat tasoittuneet lähes kokonaan kantojen välillä. Vain alusta asti runsaimmin kiinnittynyt plasmidillinen kanta säilytti etumatkansa. Koska myös apatogeeniset kannat kiinnittyivät hyvin, ei kiinnittymisestä vastaava tekijä voi sijaita pelkästään plasmidissa. Arvioitaessa bakteerien kiinnittymisen ja biofilmin muodostumisen merkitystä teurastamotiloissa ja lihankäsittelylaitoksissa voi erityisesti alkuvaiheessa nopeasti kiinnittyvä kanta valikoitua ja aiheuttaa ongelmia puhtaanapidolle.
  • Välkkilä, Elina (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)
    Yersinia enterocoliticaa esiintyy laajasti ympäristössä sekä luonnonvaraisissa eläimissä ja kotieläimissä. Y. enterocolitican bioserotyypeistä 4/O:3 aiheuttaa yleisimmin ihmisen yersinioosin. Bioserotyyppiä 4/O:3 esiintyy runsaasti kliinisesti terveiden sikojen tonsilloissa, joista se voi teurastuksen yhteydessä levitä elintarvikkeeksi käytettäviin ruhon osiin muodostaen elintarvikehygieenisen riskin. Yleisin lähde ruokaperäiseen Y. enterocolitica (4/O:3) -tartuntaan onkin raaka tai huonosti kypsennetty sianliha. Y. enterocolitica -tartuntojen epidemiologisissa tutkimuksissa bakteerikantoja on tarpeen genotyypittää bio- ja serotyypityksen lisäksi. Tämän hetken suositusmenetelmä Y. enterocolitica -kantojen genotyypitykseen on pulssikenttäelektroforeesi (PFGE), jossa bakteerin koko DNA pilkotaan agaroosigeelissä spesifisesti pilkkovalla restriktioentsyymillä ja syntyneet DNA-fragmentit ajetaan suunnaltaan ja kestoltaan vaihtelevassa sähkökentässä. Ajogeelit kuvataan ja kannoille määritellään PFGE-tyypit kuvissa näkyvien DNA-vyöhykkeistä muodostuvien sormenjälkien perusteella. Tässä tutkimuksessa tyypitettiin PFGE:lla luonnonmukaisesti ja tavanomaisesti kasvatettujen sikojen tonsilloista eristettyjä Y. enterocolitica -kantoja ja vertailtiin niiden PFGE-tyyppejä eri tilojen välillä. Tutkimus oli osa Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen ja Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA) yhteistä projektia "Riskinarviointi sianlihan luomutuotannon elintarviketurvallisuusriskeistä: patogeeniset Yersiniat ja Listeria monocytogenes". PFGE-tyyppien vertailua sikaloiden välillä ei ole aikaisemmin tehty. Y. enterocolitica -isolaatteja oli yhteensä 186 kpl, ja ne oli eristetty tiloilta kerätyistä sikojen tonsillanäytteistä aikavälillä syksy 2003, talvi 2005. Isolaatit genotyypitettiin PFGE:lla. Digestiossa käytettiin restriktioentsyyminä NotI:tä. Kantojen sukulaisuutta verrattiin saatujen sormenjälkikuvioiden perusteella. Löydetyt PFGE-tyypit nimettiin samalla tavalla kuin aikaisemmissa suomalaisissa tutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa Y. enterocolitica -kantojen yleisimmät PFGE-tyypit olivat NB1 ja NA1, joiden prevalenssit olivat 35 % ja 32 %. NA4-tyypin prevalenssi oli yhdellä tavanomaisella tilalla 89 % ja muilla tiloilla 0 %. PFGE-tyypit olivat kautta linjan sormenjäljiltään hyvin samantapaisia, ja niiden tilaspesifisyys oli vähäistä. Saadut tulokset vastasivat hyvin aikaisemmissa tutkimuksessa saatuja tuloksia yleisimpien sikojen tonsilloissa esiintyvien PFGE-tyyppien osalta.
  • Kajanti, Inga (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    Yersinia enterocolitica and Yersinia pseudotuberculosis are common zoonoses, which cause mainly enteritis for humans, but also serious sequalae such as reactive arthritis. Both species have a wide range of host species, and especially Y. enterocolitica is commonly isolated from swine. Swine is the major reservoir for human pathogenic strains of Y. enterocolitica. Yersinia is an interesting research target for antimicrobial resistance because of its high prevalence and ability to cause zoonoses. A straight connection between the use of antimicrobial drugs and antimicrobial resistance has been proven, and the amount of antimicrobial drugs used and the way they are used differs among different countries. Because antimicrobial resistance is a growing problem, it is important to examine and compare its occurence among different countries. The purpose of this research was to determine the MIC-values (Minimal Inhibitory Concentration) for Y. enterocolitica and Y. pseudotuberculosis strains isolated from Europe and Nigeria for 13 antimicrobial drugs using microtitration plates. The research involved 93 Belgian, 61 Russian, 105 Italian, 183 Finnish and 47 Nigerian Y. enterocolitica strains. From the 11 Y. pseudotuberculosis strains one was Belgian, four were Russian, one Italian and four Nigerian. All the Y. enterocolitica strains were bioserotype 4/O:3 and Y. pseudotuberculosis strains type 2/O:3 apart from the ones from Nigeria. From the Nigerian Y. enterocolitica strains 45 were bioserotype 2/O:9 and two type 4/O:3, all the Y. pseudotuberculosis strains were type 1/O:1. All the examined strains were resistant to ampicillin, which can be explained with the production of β-lactamases characteristic to Gram-negative bacteria. Some of the Y. enterocolitica strains were resistant to streptomycin, tetracycline, sulfamethoxazole, trimethoprim and chloramphenicol. From Belgian Y. enterocolitica strains 48 (52%) strains were resistant to two antimicrobial drugs and four (4%) to three different drugs including ampicillin. Five (8%) Russian Y. enterocolitica strains were resistant to two antimicrobial drugs including ampicillin. From Italian Y. enterocolitica strains 63 (61%) strains were resistant to 4–6 different drugs including ampicillin, 2 (2%) strains were resistant to 2–3 different drugs and 40 (38%) strains were resistant to only ampicillin. One (1%) of the Finnish strains was resistant to sulfamethoxazole. Two (4%) Nigerian Y. enterocolitica strains were resistant to four and one (2%) strain to two different antimicrobial drugs including ampicillin. Belgian and one of the Russian Y. pseudotuberculosis -srains were resistant to streptomycin. Of the Nigerian Y. pseudotuberculosis strains one strain was resistant to five and two strains to two different drugs. They showed resistance to streptomycin, sulfamethoxazole, trimethoprim and tetracycline. Statistically significant differences were seen especially between Italian and other countries strains. Resistant strains were concentrated to certain farms, which might reflect the effect of antimicrobial drugs use to the occurence of resistance.
  • Rajasalmi, Saara (2023)
    Yersinia pestis on ihmisille ja monille eläimille ruttoa aiheuttava bakteeri. Rutto on ilman nopeasti aloitettua antibioottihoitoa ihmisille hengenvaarallinen. Ihmiset voivat saada tartunnan infektoituneelta nisäkkäältä, esimerkiksi kissaeläimeltä, tai kirpunpuremien tai aerosolien välityksellä. Maailmassa on useita ruton endeemisiä alueita Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Aasian ja Afrikan maanosissa. Ruttotaudinpurkauksia on ihmisillä vuosittain ja viime vuosikymmenten aikana ihmisistä ja luonnonvaraisista eläimistä on eristetty seitsemän antibiooteille resistenttiä ruttobakteerikantaa. Maailman terveysjärjestö WHO pitääkin ruttoa maailmanlaajuisena terveysuhkana. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen ruttobakteerin epidemiologista kiertoa ja perehdyn erityisesti kissaeläinten rooliin ruttobakteerin kantajina. Ruttobakteeri kiertää luonnossa rutolle resistenttien ja rutolle alttiiden kantajaeläinten, pääasiassa monien jyrsijälajien, populaatioissa. Jyrsijöistä ruttobakteeri voi tarttua myös satunnaisiin kantajaeläimiin, esimerkiksi jäniksiin ja petoeläimiin, kuten kissaeläimiin. Alttius sairastua ruttoon riippuu eläinlajista. Ruttobakteeri siirtyy kantajaeläimestä toiseen joko vektoreina toimivien kirppujen välityksellä tai suorassa kontaktissa eläinten välillä. Kirput välittävät ruttobakteeria kahdella eri mekanismilla, aikaisen vaiheen välitysmekanismilla (EPT) ja biofilmistä riippuvaisella välitysmekanismilla (BDT). BDT-mekanismilla kirpun välittämänä ruttobakteeri voi aiheuttaa taudinpurkauksen rutolle alttiiden eläinten populaatioissa. EPT- mekanismilla ruttobakteeria välittävät yksittäiset kirput eivät siirrä ruttobakteeria riittävästi, jotta rutolle altiskaan eläin sairastuisi. Sen sijaan EPT-mekanismilla välittävien kirppujen puremat voivat toimia luonnon rokotteina ruttobakteeria vastaan. Kissaeläimet ovat alttiita sairastumaan vakavasti ruttotartunnan saadessaan ja kesykissoilla ruttokuolleisuuden on todettu olevan jopa 38 %. Siitä huolimatta niin kesykissoilla (Felis catus) kuin Yhdysvalloissa luonnonvaraisina elävillä kissaeläimilläkin, esimerkiksi kanadanilveksillä (Lynx canadensis), on todettu vasta-aineita ruttobakteeria vastaan eikä luonnosta ole löydetty kuin yksittäisiä ruttoon kuolleita kissaeläimiä. Kissaeläimet saavat ruttotartunnan useimmiten saaliinsa välityksellä suun kautta. Saalistaessaan ne voivat altistua ruttobakteerille myös jyrsijöiden kirppujen välityksellä. Kun kissaeläin altistuu vain pienelle määrälle ruttobakteereja kerrallaan saaliinsa tai kirppujen välityksellä, sairastumisen sijaan sille saattaa kehittyä vastustuskykyä ruttobakteeria vastaan. Kissaeläinlajeja pidetään ruton sentinellilajeina, joiden populaatioiden serologisella tutkimisella voidaan arvioida ja ennakoida ruton esiintymistä ja epidemiologisen kierron vaihetta seuranta-alueella. Yhdysvalloissa ihmisillä on todettu useita kissaeläimistä saatuja tartuntoja, joista osa on johtanut kuolemaan. Erityisesti vapaasti ulkoilevat kesykissat aiheuttavat tartuntariskin ihmisille. Suomen vektori- ja kantajaeläinlajisto mahdollistaisi ruttobakteerin epidemiologisen kierron Suomen luonnossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitetyt tiedot Yersinia pestis -bakteerin esiintymisestä villeissä kissapopulaatioissa muualla maailmassa ovat tärkeitä huomioiden, että Suomessa elää luonnonvaraisena euraasian ilveksiä (Lynx lynx), jotka ovat läheistä sukua kanadanilveksille, sekä kesykissoja, joiden muodostamat suuret populaatiot ovat ongelma Suomessa.
  • Boman, Susanna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)
    Yersinia pseudotuberculosiksen aiheuttamia epidemioita on raportoitu Suomessa useita 1990-luvun loppupuolella, ja bakteeria pidetäänkin merkittävänä infektioiden aiheuttajana. Ihminen voi saada tartunnan kontaminoituneen elintarvikkeen tai veden välityksellä. Tartuntareitti on feko-oraalinen. Vaikka Y. pseudotuberculosiksen varsinaisena reservuaarina pidetään jyrsijöitä, voivat muutkin eläimet kuten jänikset, linnut, siat, kissat ja koirat toimia bakteerin oireettomina kantajina. Y. pseudotuberculosis muodostaa elintarvike- ja teurastushygieenisen riskin, koska se kykenee kasvamaan alle 4°C:ssa ja bakteeria on eristetty kliinisesti terveiden sikojen nielurisoista. Y. pseudotuberculosiksen eristämistä on pidetty hankalana, koska se kasvaa muita enterobakteereja hitaammin ja on huono kilpailija jääden helposti kilpailevan bakteerikasvun peittoon. Y. pseudotuberculosiksen eristämisessä on käytetty Yersinia enterocoliticalle ja muille enterobakteereille tarkoitettuja menetelmiä. Elintarvikkeista on löytynyt vähän patogeenista Y. pseudotuberculosista. Tämä saattaa johtua käytettyjen menetelmien epäherkkyydestä ja runsaasta taustakasvusta. Y. pseudotuberculosiksen tutkimiseen elintarvikkeista ei ole omaa virallista menetelmää vaan eristämisessä on käytetty Y. enterocoliticalle tarkoitettuja ISO- ja NMKL-menetelmiä. Tutkimuksessa määritettiin kolmelle Y. pseudotuberculosis -kannalle kasvukäyrät 25 °C:ssa ja 30 °C:ssa maljaamalla ja spektrofotometrillä. Sikakanta oli eristetty suomalaisten sikojen tonsillanäytteistä ja kuului serotyyppiin O:3. Tyyppikanta saatiin Ruotsista Göteborgin yliopiston tutkimuslaboratoriosta ja ihmiskanta oli eristetty Suomessa 1990-luvun lopussa esiintyneen Y. pseudotuberculosis -epidemian yhteydessä sairastuneiden ihmisten ulostenäytteistä. Ihmiskanta kuului serotyyppiin O:3. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää Y. pseudotuberculosiksen puhdaskantojen kasvua ilman kilpailevaa bakteerikantaa selektiivisissä rikasteissa, ja onko bakteeria mahdollista löytää käytetyillä menetelmillä (ISO ja NMKL). Tutkimuksessa kokeiltiin myös anaerobi-inkuboinnin vaikutusta kasvuun. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kantojen kasvussa ei juurikaan ollut eroa 25 °C:ssa ja 30 °C:ssa. Myöskään aerobisella ja anaerobisella olosuhteella ei ollut vaikutusta bakteerin kasvuun. Y. pseudotuberculosis ei rikastunut hyvin selektiivisissä irgasaani-ticarcilliini-kaliumkloraatti -liemissä (ITC) ja modifioidussa Rappaportin liemissä (MRB), mutta muut tutkitut rikastusliemet (peptoni-sorbitoli-sappisuola- (PSB), peptoni-mannitoli-sappisuola- (PMB), tryptoni-soija-liemi (TSB) ja peptonivesi) soveltuivat bakteerin rikastamiseen. ISO- ja NMKL-menetelmiä on mahdollista käyttää bakteerin eristämiseen, mutta menetelmiä täytyy kuitenkin muunnella ottamalla huomioon Y. pseudotuberculosiksen kasvuvaatimukset. Menetelmistä soveltuivat parhaiten rikastus PMB:lla, johon lisättiin emäskäsittely sekä kylmärikastus PSB:lla, PMB:lla ja peptonivedessä.
  • Sihto, Henna-Maria (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Y. enterocolitica and Y. pseudotuberculosis are the third most common reported zoonoses after Campylobacter and Salmonella. Y. pseudotuberculosis has caused 10 outbreaks in Finland since 1997. The symptoms of yersiniosis include fever, right-sided abdominal pain and diarrhea. Post-infectious complications are common. Refrigeration is the most common modern food preservation method, however, as psychrotrophs, enteropathogenic Yersinia are able to grow at refrigerator temperatures. However, the mechanism behind psychrotrophy is still unknown. The aim of this study was to determine the expression levels of rstB, evgS and the genes coding for the σE- and σS-factors of Y. pseudotuberculosis IP 32953 at 30 °C and after temperature drop to 5 °C. Total RNA had been extracted before and 30 minutes, 3, and 7 hours after the temperature downshift for previously performed DNA microarray gene expression studies. Low temperature had been found to increase the expression levels of these genes in these studies. The gene expression levels were determined using real-time quantitative PCR (RT-qPCR). RNA-samples were reverse transcribed into complementary DNA (cDNA), which was used as a template in the qPCR-reactions. The gene expression levels at different time points were determined by measuring the signal emitted by the fluorescent dye. THE ∆∆Ct-method was used for relative quantification. The 16S rRNA (locus tag YPTB_RNA_102) was used for normalization. The expression levels of all the studied genes were approximately doubled 30 minutes after the cold shock demonstrating the significance of the genes in the immediate cold shock response. The expression levels were at highest 3 hours after the cold shock: 2,4-fold for rstB, 4,4-fold for evgS, 6,6-fold for sigmaE and 5,6-fold for rpoS compared with the expression level before the cold shock. The expression levels of all the four genes were decreased 7 hours after the cold shock illustrating adaptation to the lower temperature. The results confirm the findings of the DNA microarray gene expression experiments done previously in the research group. In the future the knowledge of the genes involved in the cold shock response can be utilized in controlling the growth of Y. pseudotuberculosis in foodstuffs.
  • Jurvanen, Essi (2019)
    Yersinia pseudotuberculosis aiheuttaa yhdessä Yersinia enterocolitican kanssa yersinioosia, joka on kolmanneksi yleisin bakteeriperäinen suolistotulehdus sekä Suomessa että EU:ssa. Y. enterocolitica aiheuttaa suurimman osan kaikista yersinioositapauksista, mutta Y. pseudotuberculosis on aiheuttanut useita laajoja ruokamyrkytysepidemioita Suomessa etenkin kasvisten, kuten porkkanoiden ja jäävuorisalaatin, välityksellä. Y. pseudotuberculosis on aiheuttanut taudinpurkauksia lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla kuten Suomessa, Japanissa, Kanadassa ja Venäjällä. Y. pseudotuberculosis -infektion yleisimmät oireet ovat kuume ja vatsakipu, jota voidaan erehtyä luulemaan umpilisäkkeen tulehdukseksi. Useita turhia umpilisäkkeenpoistoleikkauksia on tehty Y. pseudotuberculosis -infektioon sairastuneille. Sairastumisiin liittyy usein vakavia jälkitauteja, kuten kyhmyruusua (erytema nodosum) ja niveltulehdusta (reactive arthritis). Japanissa ja Venäjällä tavataan myös Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamaa vakavaa systeemisairautta (FESLV, Far-East scarlet-like fever). Y. pseudotuberculosista on eristetty useista eri villieläimistä, tuotantoeläimistä ja lemmikkieläimistä sekä vesistöistä ja maaperästä. Sen pääasiallisena reservuaarina luonnossa on pidetty jyrsijöitä, mutta kattavaa tutkimustietoa reservuaareista ei juuri ole saatavilla. Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamien ruokamyrkytysepidemioiden yhteydessä on saatu vahvoja viitteitä villieläinten ulosteiden saastuttaneen tartuntojen välittäjäelintarvikkeina toimineita kasviksia. Kokoavaa tutkimusta, jossa Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä ja kulkeutumista elintarvikeketjussa tarkasteltaisiin pellolta pöytään, ei tiettävästi ole tehty. Työ tehtiin kirjallisuuskatsauksena ja selvitettiin saatavilla olevan tutkimustiedon avulla Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä ja kulkeutumista luonnossa ja elintarvikkeissa. Useiden aikaisempien tutkimusten perusteella on saatu selville, että jyrsijät voivat kantaa Y. pseudotuberculosista suolistossaan ja erittää sitä ulosteisiinsa. Ulosteet voivat saastuttaa kasvisten kasvatusympäristön, eli maaperän tai kasteluveden, ja päätyä sitä kautta kasviksiin, jotka ovat usein toimineet välittäjäelintarvikkeena Y. pseudotuberculosis -tartunnoille. Tutkittua tietoa bakteerin kasvusta ja selviytymisestä ympäristössä ja elintarvikkeissa, etenkin kasviksissa, tarvitaan lisää. Myöskään Y. pseudotuberculosiksen mahdollisesta kulkeutumisesta kasvisten sisään ei vielä ole tutkittua tietoa. Y. pseudotuberculosiksen muita reservuaareja on tutkittu vain vähän. Bakteeria on saatu eristettyä useilta eri eläinlajeilta, mutta tutkitut näytemäärät ovat olleet niin pieniä, että luotettavia johtopäätöksiä Y. pseudotuberculosiksen esiintyvyydestä ei voida tehdä. On kuitenkin mahdollista, että Y. pseudotuberculosiksella on jyrsijöiden lisäksi muitakin tärkeitä reservuaareja luonnossa, joita olisi syytä tutkia vielä lisää. Myös tietoa bakteerin esiintymistä maaperässä ja vesistöissä kaivataan lisää.
  • Valtonen, Anna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)
    Yersinia pseudotuberculosis ja Y. enterocolitica ovat ruokamyrkytyksiä aiheuttavia gramnegatiivisia enterobakteereita. Ne pystyvät lisääntymään jääkaappilämpötilassa ja suojakaasupakatuissa tuotteissa sekä kestävät korkeita suolapitoisuuksia. Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitica aiheuttavat yersinioosiksi kutsutun sairauden. Yersinioosia esiintyy etenkin lapsilla, se aiheuttaa suolistotulehdusta ja suoliliepeen imusolmukkeiden tulehdusta. Ripuli, vatsakivut ja kuume ovat tyypillisiä oireita. Suoliliepeen imusolmukkeiden tulehduksen oireet saattavat muistuttaa umpisuolentulehdusta. Septikemia on harvinainen. Jälkitauteina esiintyy mm. niveltulehduksia ja kyhmyruusua. Y. enterocolitica aiheuttaa yleensä yksittäisiä sairastumisia, kun taas Y. pseudotuberculosis aiheuttaa usein laajempia epidemioita. Vuosina 1997-2003 Suomessa on ollut kuusi Y. pseudotuberculosiksen aiheuttamaa ruokamyrkytysepidemiaa joissa kussakin on sairastunut kymmeniä ihmisiä. Useat eläinlajit voivat toimia Y. pseudotuberculosiksen ja Y. enterocolitican oireettomina kantajina. Luonnoneläimistä lintuja ja pienjyrsijöitä pidetään merkittävinä Y. pseudotuberculosiksen kantajina. Siat ovat tärkeimpiä patogeenisten Y. enterocolitica kantojen kantajia ja myös merkittäviä Y. pseudotuberculosiksen kantajia. Y. pseudotuberculosista on eristetty 1980- ja 1990-luvuilla oireettomista luonnonlinnuista Japanissa, Uudessa-Seelannissa ja Ruotsissa. Eristysprosentti on ollut 0,1-0,8 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä Suomen linnuissa. Näytteeksi kerättiin 201 kpl linnun ulostenäytettä Ämmässuon kaatopaikalta Espoosta. Y. pseudotuberculosiksen eristämiseksi näytteistä tehtiin suoraviljely sekä rikastusviljely 1, 2 ja 3 viikon kylmärikastuksen sekä emäskäsittelyn jälkeen. Rikastusliemenä käytettiin peptoni-mannitoli-sappisuola-liuosta. Viljelyyn käytettiin cefsulodiini-irgasaani-novobiosiini –agaria (CIN). Tutkimuksessa ei löydetty Y. pseudotuberculosista yhdestäkään näytteestä, minkä perusteella Y. pseudotuberculosiksen esiintyvyys olisi alle 0,5 % (1/201). Tutkimusmenetelmä ei kuitenkaan ole kovin herkkä ja on mahdollista että Y. pseudotuberculosis -pesäkkeitä on jäänyt havaitsematta, joten todellinen esiintyvyys voi olla suurempi kuin tässä tutkimuksessa todettu. Asia vaatii lisätutkimuksia. Yersinia-suvun bakteereita (Y. enterocolitica, Y. kristensenii, Y. frederiksenii, Y. intermedia) eristettiin 43 % näytteistä. Y. enterocolitica eristettiin 25 % näytteistä. Eristettyjen Y. enterocolitica isolaattien patogeenisuutta ei tutkittu.
  • Laukkanen, Riikka (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)
    Suomessa oli 90-luvulla viisi Yersinia pseudotuberculosis -epidemiaa. Vuosittain Y. pseudotuberculosis aiheuttaa Suomessa n. 50 yksittäistä tautitapausta. Y. pseudotuberculosis aiheuttaa ihmisissä suolistoinfektion, jonka oireita ovat mm. suoliliepeen imusolmukkeiden tulehdus, pahoinvointi ja kuume. Jälkitautina Y. pseudotuberculosis aiheuttaa mm. niveltulehduksia. Eläimet ovat pääasiallisesti oireettomia Y. pseudotuberculosiksen kantajia, mutta Y. pseudotuberculosis voi aiheuttaa eläimissä mm. suolisto-oireita ja abortteja. Kuolemantapauksia on raportoitu jonkin verran. Vain kannat, joissa on plasmidi aiheuttavat tautia. Y. pseudotuberculosis -kantojen ominaisuuksissa on eroja ja kannat voidaan tyypittää serologisten ja biokemiallisten ominaisuuksien mukaan. Sioissa yleisin serotyyppi on O:3, ja johon liittyy biotyyppi 2. Y. pseudotuberculosiksen taudinaiheutuskyky riippuu virulenssiplasmidista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Y. pseudotuberculosiksen esiintymistä sioissa ja sikalaympäristössä, karakterisoida eristetyt Y. pseudotuberculosis -kannat ja vertailla kahden eri elatusaineen (CIN- ja SMAC-agarit) tehokkuutta Y. pseudotuberculosiksen eristämisessä. Plasmidin esiintyminen Y. pseudotuberculosis -kannoissa tutkittiin PCR:lla. Tutkimus osoitti, että Y. pseudotuberculosista esiintyy sioissa ja sikalaympäristössä. Tutkituista tiloista 57% oli Y. pseudotuberculosis -positiivisia. Sioista löydettiin Y. pseudotuberculosis -kantoja, jotka ovat serotyyppiä O:3 ja biotyyppiä 2 ja 3. Kaikissa tutkituissa isolaateissa oli plasmidi. Y. pseudotuberculosis -isolaattien biokemialliset ominaisuudet vaihtelivat. Y. pseudotuberculosis voidaan erottaa eskuliini-, lipaasi-, PYZ- ja ksyloosi-, trehaloosi- ja salisiinitesteillä Y. enterocoliticasta, mutta ei muista yersinioista. Parhaiten Y. pseudotuberculosista saadaan eristettyä kylmärikastuksen ja emäskäsittelyn (KOH) jälkeen CIN-agarilta. CIN-agar on SMAC-agaria tehokkaampi Y. pseudotuberculosiksen eristämisessä kylmärikastusvaiheessa. SMAC-agar on liian epäselektiivinen Y. pseudotuberculosiksen eristämiseen suoraviljelystä.
  • Olkkola, Satu (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    My licentiate thesis is a part of a project called Analytics, Antimicrobial Resistance and Prevention of Yersinia enterocolitica in an Abattoir and it is financed by the Ministry of Agriculture and Forestry. The thesis consists of both literary review and laboratory research parts. According to Finlands' Infectious Diseases Register Y. enterocolitica is the third most common food derived agent causing alimentary track infections. In Finland prevalence of Y. enterocolitca in pig tonsils has been studied since 1980's and it has increased from 36 percent in 1988 to 56 percent in 2000. Between years 1995 and 2006 the reported human cases have been usually between 400 and 700 cases/year. At present the genus Yersinia includes 12 species, three of which have clearly been shown to be pathogenic to humans: Y. pestis, Y. pseudotuberculosis and Y. enterocolitica. The remaining 9 species have not been clearly shown to cause disease in people. The most common bioserotypes of Y. enterocolitica causing human disease are 4/O:3, 2/O:5,27, 1B/O:8 and 2/O:9. The most common pathogenic bioserotype in Finland is 4/O:3. Swine have been shown to be the reservoir of human pathogenic Y. enterocolitca strains and tonsils are considered to be a reliable tissue for studying its prevalence in swine. Prevalence is greatest in the fattening phase and the pathogen has been shown to be transmitted from one pig to another and not so much from the environment. The prevalence of Y. enterocolitica in swine is mainly influenced by the production type and size of the farm and whether a conventional or alternative housing system is used: generally the prevalence in big conventional fattening heards can be expected to be higher than in small alternative multiplying or farrow-to-finish herds. The purpose of the research part was to determine the prevalence of Y. enterocolitica 4/O:3 in the tonsils of Finnish pigs and investigate the effect of herd size and production type. Initial hypothesis was that the prevalence had further increased and that in big and fattening heards it would be more abundant than in small and multiplying or farrow-to-finish herds. The sample material consisted of 200 swine tonsils that had been collected from one slaughterhouse during 8 days in year 2007. Tonsils originated from 39 farms including farrow-to-finish, multiplying/farrow-to-finish, fattening and multiplying herds. The samples where cold enriched for 1-2 weeks, cultured on cefsulodin irgasan novobiosin (CIN) agar and isolates were bio- and serotyped. Y. enterocolitica 4/O:3 was found in 72 % of the tonsils and 90 % of the farms had at least one positive animal. According to these results its prevalence has increased from the previous studies. There was a statistically significant difference in the prevalences between big (annual slaughtering rate over 1000 pigs) and small (annual slaughtering rate 1000 pigs or less) farms: in big farms Y. enterocolitica 4/O:3 occurred in 87 % of pigs whereas in small farms in 57 % (χ2=13,24, p-value 0,0003). These results were as expected according to the initial hypothesis. The production type didn't seem to influence the prevalence of the bacterium in farms or pigs except when multiplying herds were considered. Also the size of the herd didn't seem to have an effect on the amount of positive farms: 90 % of small and 89 % of big farms were positive. However due to the small farm sample size definitive conclusions can not be made based on this information. Other bioserotypes of Y. enterocolitica and other Yersinia species were isolated very seldomly: Y. pseudotuberculosis was found in two tonsils (1 %) and Y. kristensenii was also isolated from two tonsils (1%). This could be expected since our isolation method was developed mainly for the isolation of Y. enterocolitica 4/O:3.
  • Hakala, Sannamari (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)
    Niveltulehdus on monisyysairaus, joka heikentää sikojen hyvinvointia. Niveltulehdus on yleisin osaruhohylkäysten aiheuttaja teurastamoilla Suomessa. Puolet hylkäyksistä johtuu niveltulehduksista. Niveltulehdusten esiintyvyys on lisääntynyt huomattavasti teurastamoilla. Nivel hylätään Lihantarkastuksessa, jos siinä havaitaan akuutti tai krooninen serofibrinoosi tai fibrinopurulentti niveltulehdus, krooninen seroosi niveltulehdus, nivelrikko tai osteokondroosimuutoksia Niveltulehdus voi olla mikrobien aiheuttama eli tartunnallinen tai ei-tartunnallinen. Tulehdustyyppiä on vaikea erottaa kliinisesti toisistaan. Lihasioilla tartunnallisia niveltulehduksia aiheuttavat pääasiassa Erysipelothrix rhusiopathiae, Streptococcus spp, Haemophilus parasuis, Arcanobacterium pyogenes, Fusobacterium necrophorum ja mykoplasmat, viimeisistä erityisesti Mycoplasma hyosynoviae. Noin kahdessa kolmasosassa tulehtuneista nivelistä ei löydetä bakteerikasvua viljelyssä. Yleisimpiä ovat ei-tartunnalliset niveltulehdukset, joista tavallisin on osteokondroosi. Osteokondroosi ei aiheuta aina kliinisiä oireita ja oireet saattavat ilmetä vasta myöhemmällä iällä. Osteokondroosille altistavat mm. trauma, iskemia, perinnölliset tekijät ja nopea kasvu. Useiden ympäristötekijöiden on raportoitu vaikuttavan lihasikojen teuraslaatuun. Ympäristötekijöiden vaikutus eri sairauksien esiintyvyyteen vaihtelee. Porsas- ja välikasvatuksen olosuhteiden vaikutusta lihasikojen sairastavuuteen on tutkittu hyvin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kuvata yhdistelmäsikaloiden olosuhteita, hoitokäytäntöjä ja tuotannonhallintaa ja tutkia niiden mahdollista yhteyttä teurassikojen nivelhylkäyksiin. Tutkimustilat valittiin LSO:n asiakkaista (yhdistelmäsikaloista). Nivelhylkäysprosenttien todettiin vaihtelevan tilojen välillä. Tapaustiloiksi valittiin 24 tilaa, joilla oli teurastamon listan korkein niveltulehdusprosentti ja kontrollitiloiksi 25 tilaa, joilla oli alhaisin niveltulehdusprosentti. Keskimääräinen niveltulehdusprosentti tapaustiloilla oli 5,7 % (keskihajonta 1,3, vaihteluväli 3,7–12,4 %) ja kontrollitiloilla 2,0 % (keskihajonta 0,6, vaihteluväli 0,3–2,8 %). Tiedot kerättiin kesän 2002 aikana haastatteluilla, olosuhdemittauksilla ja havainnoilla yhden tilakäynnin aikana. Aineisto testattiin tilastollisesti kolmessa eri ryhmässä: porsitus-, välikasvatus- ja liha-sikaosasto. Tuotantoympäristö, olosuhteet ja tuotannonhallinta eivät olleet kaikilla tiloilla optimaalisia. Yleisesti eläinten hyvinvoinnista huolehdittiin hyvin. Pienen otoskoon vuoksi joidenkin muuttujien vaikutusta ei mahdollisesti saatu esiin tilastollisessa käsittelyssä. Useimpien sairauksien mikrobilääkevalinnat ja lääkekuurin pituudet vastasivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin mikrobilääkkeiden käyttösuosituksia. Hoitotiheys oli huolestuttavan alhainen monessa sairaudessa. Porsaiden kastrointi-iän kasvaessa, tilan riski kuulua korkean nivelhylkäyksen ryhmään pieneni. Imettävien emakoiden, alle viikon ikäisten porsaiden ja lihasikojen korkeat oiresummat lisäsivät monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Eri sairaudet saattavat toimia toisilleen altistavina tekijöinä tai niillä saattaa olla samoja altistavia tekijöitä. Suuri välikasvatusosaston osastokoko lisäsi monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Sairaskarsina lihasikalassa lisäsi monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä, mutta se saattoi olla merkki yrityksestä vähentää jo havaittua ongelmaa. Sairaskarsinat olivat pääasiassa puutteellisia, minkä vuoksi sairaskarsinasta ei ehkä ollutkaan hyötyä. Likaisten ja märkien karsinoiden suuri osuus ja karsinoiden desinfiointi lihasikalassa lisäsivät monimuuttujamallissa tilan riskiä olla korkean nivelhylkäyksen ryhmässä. Karsinoiden desinfiointi saattoi olla yritys vähentää korkeaa sairastavuutta. Ennen desinfiointia tehty karsinan pesu ja/tai mekaaninen puhdistus saattoi olla huonosti tehty, jolloin desinfioinnista ei ollut hyötyä.
  • Pätsi, Henri Mikael (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)
    Ylämaankarja on Skotlannista Iso-Britanniasta kotoisin oleva lihanautarotu. Ylämaankarjan iho on paksu ja talviturkki kaksikerroksinen ja hyvin tiheä. Sisempi kerros ei kastu kokonaan edes kovalla sateella, vaan ihon päälle jää kuiva kerros. Suomeen ensimmäiset rodun edustajat tuotiin vuonna 1993, ja nyt ylämaankarjaa on noin 200 tilalla yhteensä noin 4000 nautaa. Eläinsuojeluvaatimukset etenkin rakennetun säänsuojan tarpeen osalta on voitu kokea epätarkoituksenmukaisiksi. Sekä eläinsuojeluviranomaisten että elinkeinon kannalta on tärkeää, että vaatimukset ovat selkeät. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisissa olosuhteissa ylämaankarjaa Suomessa pidetään kiinnittäen erityistä huomiota rakennetun säänsuojan olemassaoloon ja tyyppiin sekä arvioida rakennetun säänsuojan tarpeellisuutta pitopaikoissa. Lähtötilanteessa arveltiin, että ylämaankarjaa pidetään enimmäkseen yksinkertaisissa metsätarhoissa, joissa ei välttämättä ole rakennettua säänsuojaa. Tutkimuksessa ylämaankarjan pito-olosuhteet ja tuotantotapa selvitettiin tilakäynnein, joita tehtiin 14. Tilat valittiin ympäri Suomea sellaisten tilojen joukosta, joilla oli vähintään 25 ylämaannautaa. Ylämaankarjan kasvatus oli useimmilla tiloilla pääelinkeino, ja ylämaankarjaa pidettiin enimmäkseen lihantuotannon takia mutta myös maisemanhoidollisissa ja matkailullisissa tarkoituksissa. Keskimääräisellä tutkimustilalla oli noin 50 nautaa, joista vajaat 20 emolehmiä, ja 50 hehtaaria peltoa. Lähes puolella tiloista ainakin osa tuotannosta oli luonnonmukaista. Aineiston yhteensä 35 pitopaikasta 88 % oli ulkotarhoja. Suurimmassa osassa ulkotarhoista oli metsää. Vajaassa kahdessa kolmasosassa (63 %) ulkotarhoista oli rakennettu säänsuoja. Muutamat pitopaikat saattoivat olla sellaisia, ettei rakennettua säänsuojaa tarvita eläinten hyvinvoinnin takia. Tällaisissa pitopaikoissa oli vaihtelevaa, tiheää metsää ja korkeuseroja, jotka tarjosivat suojaa sääolosuhteita vastaan. Tällaisissa pitopaikoissa oli myös alhainen eläintiheys ja kantava ruokintapaikan pohja, jotka mahdollistivat eläinten pysymisen riittävän puhtaina. Puhdas karvapeite on tärkeä säänkestävyyden kannalta. Suuressa osassa pitopaikoista rakennettu säänsuoja saattaa olla tarpeen, sillä maasto ei välttämättä tarjonnut riittävää suojaa eikä eläimillä ollut edellytyksiä pysyä riittävän puhtaina tai löytää riittävän puhdasta makuupaikkaa. Ylämaankarjan säänsuojaksi voi sopia esimerkiksi yksinkertainen kolmiseinäinen katos, jossa on kuivitettu makuualue. Ruokinnasta, tiineyttämisestä, poikimisten valvonnasta, vieroituksesta ja terveydenhuollosta tehtyjen havaintojen perusteella tuotanto ei usein ollut ammattimaista, vaikka ylämaankarjan kasvatus oli useimpien tilojen pääelinkeino. Parhailla ylämaankarjatiloilla eläintenpito mitä ilmeisimmin edisti eläinten hyvinvointia. Ulkotarhat tarjosivat virikkeitä ja tilaa liikkua ja mahdollistivat lajityypilliseen käyttäytymisen. Yleisin ylämaankarjan hyvinvointiin liittyvä epäkohta oli märkä ja likainen makuualue riittämättömän kuivituksen tai puutteellisen säänsuojan vuoksi. Vieroitetut vasikat olivat monilla tiloilla laihoja tai huonosti kasvaneita, mikä saattoi johtua riittämättömästä ruokinnasta. Puutteita oli myös sairaiden eläinten hoidossa. Huonoimmilla tiloilla eläintenpito ei välttämättä täyttänyt kaikkia eläinsuojelulainsäädännön vaatimuksia. Monet ylämaankarjan pitopaikat kuormittavat ympäristöä, sillä maahan päätyy moninkertaisia määriä fosforia verrattuna peltojen lannoitustasoihin. Ympäristökuormitusta tulisikin pyrkiä vähentämään esimerkiksi järjestämällä ruokinta kiinteällä laatalla, johon liittyy lantala.
  • Malinen, Anni (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Hevosten hengitystiesairaudet ovat merkittävä terveysongelma sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Hengitystiesairaudet ovat tärkeässä roolissa etenkin urheiluhevosilla, sillä kovan rasituksen aikana hevosen hengitysteiden on toimittava moitteettomasti. Hengitystiesairaudet voivat kohdistua joko ylä- tai alahengitysteihin. Ongelmat voivat johtua rakennevioista, rappeumasairauksista tai niiden taustalla voi olla tulehdus, joka voi olla joko infektio tai steriili tulehdus. Ylähengitysteiden sairauksista kurkunpään ongelmat kuten hemiplegia (hinkukurkku) sekä kurkunkannen ja pehmeän kitalaen virheasennot ovat yleisimpiä rakenteellisia ongelmia. Ylähengitysteitä vaivaa myös nenäontelon sekä ilmapussien tulehdukset. Alahengitysteiden infektiivisistä patogeeneistä C-ryhmän streptokokit ovat yleisimpiä. Yleisiä ei-infektiivisiä sairauksia ovat inflammatorinen hengitystiesairaus (inflammatory airway disease, IAD) ja pukuri. Tähystys on jo pitkään ollut tärkeä väline hevosten hengitystiesairauksien tutkimisessa ja sitä käytetään rutiinisti pienemmilläkin klinikoilla. Tähystyksen avulla saadaan visuaalinen kuva hengitysteiden kunnosta ja voidaan havaita epänormaaleja löydöksiä. Tähystyksen avulla voidaan myös ottaa näytteitä hengitysteistä, jolloin voidaan määrittää hengitysteiden sytologia ja viljellä mahdolliset taudinaiheuttajabakteerit. Yleisesti käytössä olevat näytteenottomenetelmät ovat henkitorvesta otettava trakealimanäyte sekä alveoleja peittävästä nesteestä huuhtelemalla otettava keuhkohuuhtelunäyte. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään ensin anatomiaa sekä tekstin että kuvien avulla, lukijan on näin helpompi seurata tutkielman kulkua. Työssä esitellään myös vhevosten hengitystietähystyksen kulkua ja tähystyksen aikana otettuja näytteitä sekä niiden käsittelyä. Työn tärkeänä osana on neljän eri hengitystiesairauden vakavuusasteen luokittelu, joka on havainnollistettu kuvien avulla. Luokitellut muutokset ovat hemiplegia, trakealiman määrä, keuhkoverenvuodon määrä ja bifurkaation pyöristyminen. Nämä ovat yleisiä hengitystiemuutoksia, joita tavataan hengitystieongelmista kärsivillä hevosilla. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on toimia suomenkielisenä oppaana ja tukena hevosten hengitysteiden tähystyksiä aloitteleville eläinlääkäreille ja etenkin eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Luokittelua pyritään havainnollistamaan kuvasarjoin, jotta eläinlääkäreillä olisi matala kynnys alkaa kirjaamaan tähystyslöydöksiä systemaattisesti ja luotettavasti.
  • Nummi, Jussi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)
    Ummessaolokausi on lähes viidesosa lypsylehmän tuotoskautta. Ummessaolokauden ruokinta vaikuttaa lehmän maidontuotantoon poikimisen jälkeen. Poikimisen aikoihin lehmän aineenvaihdunnassa tapahtuu suuria muutoksia. Energian tarve kasvaa voimakkaasti maidontuotannon alkaessa, mikä lisää kudosmobilisaatiota. Tiineyden loppuvaiheessa ja tuotoskauden alussa voimistunut ääreiskudosten insuliiniresistensi lisää energian ja ravintoaineiden saantia utareeseen, mutta voi samalla altistaa lehmän erilaisille metabolisille häiriöille. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten ummessaolokauden vapaa ja toisaalta rajoitettu ruokinta vaikuttavat lypsylehmän insuliiniresistenssin kehittymiseen ja voimakkuuteen ummessaolokaudella sekä poikimisen jälkeen. Insuliiniresistenssin voimistuminen voi lisätä lehmien metabolista stressiä ja herkkyyttä erilaisille puerperaalikauden sairauksille. Tutkimuksen hypoteesina oli olettamus, että ennen poikimista vapaasti säilörehulla ruokituilla lehmillä kuntoluokka on korkeampi ennen poikimista ja rasvakudosten mobilisaatio on suurempaa poikimisen jälkeen. Lisäksi ennen poikimista vapaasti säilörehulla syötettyjen lehmien insuliiniresistenssin oletettiin olevan voimakkaampaa kuin rajoitetusti ruokittujen lehmien. Tutkimuksessa oli 16 vähintään toisen kerran poikivaa ay-lehmää. Lehmät jaettiin kahteen kahdeksan lehmän ryhmään, joista toista ryhmää ruokittiin vapaasti säilörehulla koko ummessaolokauden ajan. Toisen ryhmän saamaa kokonaisenergiamäärää rajoitettiin lisäämällä rehuseokseen olkea. Lehmät jaettiin pareihin kuntoluokan ja poikima-ajan perusteella, minkä jälkeen jokaisen parin yksilöt jaettiin eri ruokintaryhmiin arpomalla. Lehmien verestä määritettiin glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia kahdeksan viikkoa ennen ja jälkeen poikimisen. Lisäksi lehmille tehtiin kaksi glukoosirasituskoetta. Ensimmäinen rasituskoe tehtiin 11 (±1) ennen odotettua poikimista ja toinen rasituskoe tehtiin 8 (±1) vuorokautta poikimisen jälkeen. Rasituskokeen yhteydessä lehmille annettiin glukoosiinfuusio laskimonsisäisesti ja samaan aikaan mitattiin verestä glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia. Näytteiden otto aloitettiin 10 minuuttia ennen infuusion aloittamista ja jatkettiin neljä tuntia infuusion aloittamisesta. Lehmiltä mitattiin elopaino ja ne kuntoluokitettiin kokeen aikana. Ummessaolokauden ruokinnalla ei ollut vaikutusta lehmän kuntoluokan kehittymiseen ennen eikä jälkeen poikimisen. Vapaasti ruokituilla lehmillä veren glukoosipitoisuus oli suurempi koko ummessaolokauden ajan. Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa rajoitetusti ruokitulla ryhmällä veren glukoosipitoisuus pysyi kauemmin koholla verrattuna vapaasti ruokittujen pitoisuuteen. Poikimisen jälkeen glukoosiaineenvaihdunnassa ei ollut eroa. Vapaasti ruokitulla ryhmällä veren insuliinipitoisuus oli huomattavasti suurempi ennen poikimista. Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa vapaasti ruokituilla lehmillä veren insuliinipitoisuus nousi huomattavasti suuremmaksi ja pysyi suurena pidempään. Ennen poikimista vapaasti ruokitulla ryhmällä ensivaiheen insuliinivaste oli suurempi kuin rajoitetusti ruokituilla, mutta insuliinin herkkyysindeksissä ei ollut eroa ryhmien välillä. Ummessaolokauden ruokinnalla ei ollut vaikutusta kuntoluokan kehittymiseen eikä insuliiniresistenssiin vastoin tutkimuksen hypoteeseja. Saattaa kuitenkin olla, että vapaalla ruokinnalla on vaikutusta insuliiniresistenssin kehittymiseen, mutta sitä ei kyetty todistamaan. Ummessaolokauden ruokinnalla voi olla enemmän merkitystä, mikäli lehmät ovat kauempana niin sanotusta ihannekuntoluokasta kuin tutkimuksessa mukana olleet lehmät.
  • Lepistö, Outi (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)
    Ympäristöstä peräisin olevien mykobakteerien eristykset ihmisten keuhkoista ovat lisääntyneet länsimaissa huomattavasti. Suomessa löytyy vuosittain n. 400 ympäristömykobakteerin aiheuttamaa humaanimykobakterioosia. Eläinten mykobakteeritartunnat ovat yleisimpiä sioilla; vuosittain teurastamoissa Suomessa löytyy n. 6000 ympäristömykobakteeritartuntaa. Jätevedenpuhdistamoissa syntyneeseen lietteeseen mykobakteereja pääsee ihmisten ja eläinten ulosteista. Aiemmin liete on loppusijoitettu kaatopaikoille, mutta lainsäädännön muuttuessa lietteen loppusijoittaminen kaatopaikalle tulee kielletyksi. Tämän vuoksi lietteen käyttö kompostoituna tulee todennäköisesti lisääntymään maataloudessa ja viherrakentamisessa. Lietteelle on kehitettävä sijoitusvaihtoehtoja, joissa terveysriski on mahdollisimman vähäinen. Puhdistamoliete voi aiheuttaa suoran tai epäsuoran terveysriskin, mikäli lietteenkäsittely jätevedenpuhdistamoissa jää jostain syystä epätäydelliseksi. Lannoitteena käytettävän lietteen ihmisille ja eläimille aiheuttamat terveysriskit tunnetaan huonosti. Mykobakteerien säilymistä lietteen kompostointikäsittelyssä ei tiedetä. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää mykobakteerien säilymistä suomalaisissa kompostointikäsittelyissä Tutkimukseen osallistui 22 puhdistamoa ympäri Suomea, joiden tuottamasta lietteestä otettiin näytteitä käsittelyn eri vaiheissa. Käytetty menetelmä on ensimmäinen julkaistu menetelmä mykobakteerien eristämiselle lietteestä. Esikäsittelyn ja dekontaminaatiokäsittelyn jälkeen näytteet viljeltiin mykobakteeri-selektiivisille maljoille ja putkiin. Mykobakteereiksi epäillyt pesäkkeet puhdistettiin ja värjättiin Ziehl-Neelsen -happovärjäyksellä. Eristetyt kannat pakastettiin ja tunnistetaan lajitasolle saakka 16S rDNA -sekvenoinnilla. Tutkituista näytteistä 88,6% (93 kpl) sisälsi mykobakteereja. Mykobakteerit säilyivät hengissä kaikissa muissa lietteenkäsittelymenetelmissä paitsi niissä, jotka käyttivät termistä kuivausta. Muiden lietteenkäsittelymenetelmien teho mykobakteereiden poistamisessa jäi epävarmaksi. Lisätietoa tarvitaan säilyvien mykobakteerien pitoisuuksista ja lajeista. Työn kirjallisuusosassa on käsitelty mykobakteerien rakennetta, kasvuvaatimuksia sekä taudinaiheutusta ihmisillä ja eläimillä. Puhdistamoiden käyttämät käsittelymenetelmät on esitelty lyhyesti.
  • Lehmusto, Joanna (2022)
    Lihavuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosikymmenten aikana. Lihavuutta havaitaan lisääntyneissä määrin kehitysmaissa, pienillä lapsilla ja eläimillä. Lihavuutta on perinteisesti selitetty elintavoilla, mutta viime aikoina on herännyt epäilys, voisiko ympäristön vierasaineilla olla osuutta lihavuusepidemian kehittymisessä. Hormonihäiriköt ovat normaalia hormonitoimintaa häiritseviä vierasaineita. Rasvakudoksella on hormonaalisen elimen ominaisuuksia ja täten se voi olla altis hormonihäiriköiden vaikutuksille. Rasvakudokseen vaikuttavia hormonihäiriköitä kutsutaan obesogeeneiksi ja ne voivat häiritä normaalia aineenvaihduntaa ja edistää lihavuutta. Obesogeeneiksi on kuvattu monia kemikaaleja kuten organotinayhdisteet, ftalaatit ja pysyvät orgaaniset haitta-aineet (POP-yhdisteet). Lihavuuden ja ympäristön synteettisten vierasaineiden välisestä yhteydestä on positiivista tutkimusnäyttöä, mutta tutkimustulokset hieman vaihtelevat. Tutkimusnäyttöä ei ole vielä tarpeeksi, jotta voitaisiin tehdä johtopäätöksiä vierasaineiden ja lihavuuden välisestä yhteydestä. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää kirjallisuuskatsauksen muodossa, millaista näyttöä ympäristön synteettisten orgaanisten vierasaineiden ja liikalihavuuden välisestä yhteydestä on olemassa ja mikä on tutkimuksen tämänhetkinen käsitys asiasta. Aihe rajataan niihin synteettisiin ympäristön vierasaineisiin, joista löytyy tutkimustietoa liikalihavuuteen liittyen. Muihin lihavuuteen vaikuttaviin tekijöihin ei tässä tutkielmassa syvennytä.