Browsing by Title

Pro gradu –tutkielmassani tutkin normikriittistä lastenkirjallisuutta keinona haastaa vallitsevia normeja ja stereotypioita sekä edistää yhdenvertaisuutta. Lähestymistapani taustalla on ajatus kielen poliittisuudesta ja diskurssien yhteydestä valtaan ja valtasuhteisiin. Lastenkirjallisuus tarjoaa tähän kiinnostavan tutkimusalustan, sillä lapsille suunnatulla kirjallisuudella on katsottu olevan vaikutusta lasten identiteetin kehittymiseen, lasten käytökseen sekä laajemmin sosiaalisiin suhteisiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii intersektionaalinen feminismi sekä kriittiseen pedagogiikkaan ja queer-teoriaan kiinnittyvä normikriittinen lähestymistapa. Keskeisenä teoreettisena käsitteenä hyödynnän myös ajatusta ”tiedostamattomista ideologioista” osana näennäisesti neutraaleja kulttuurisia ajattelu- ja toimintatapoja, jotka ovat yhteydessä niin stereotypioihin ja normeihin kuin valtaan ja ihmisten välisiin epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin. Tutkimusmetodina käytän feminististä diskurssianalyysiä, joka mahdollistaa kielen, vallan ja sosiaalisten suhteiden samanaikaisen tarkastelun. Aiempi lastenkirjallisuutta koskeva feministinen tutkimus on keskittynyt erityisesti sukupuoleen – kuten saduissa toistuviin sukupuolistereotypioihin ja naispuolisten päähenkilöiden vähäisyyteen. Intersektionaalinen lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella useampia eriarvoisuutta luovia ja toisiaan risteäviä tekijöitä samanaikaisesti. Tässä tutkimuksessa keskityn erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden, luokan, ”rodun” ja toimintakyvyn risteyskohtiin. Tutkimusaineistoni koostuu neljästä normeja haastavasta espanjankielisestä lastenkirjasta: 1. Virginia Woolf. La escritora de lo invisible (Antolín & Santolaya, 2010), 2. Paula tiene dos mamás (Newman & Piérola, 2003), 3. El color de mi familia (Erlich, 2005) ja 4. ¿Quién es Nuria? (Cadier & Girel, 2012). Lastenkielelle kirjoitettu Virginia Woolfin elämäkerta haastaa perinteisiä sukupuolistereotypioita kertomalla historiallisesti merkittävän naiskirjailijan ja feministisen pioneerin tarinan. ”Paula tiene dos mamás” rikkoo heteronormatiivisen perhekäsityksen kertomalla perheestä, jossa on kaksi äitiä. ”El color de mi familia” on tarina monivärisestä perheestä, jossa rakkaus voittaa ennakkoluulot. ”¿Quién es Nuria?” on puolestaan voimauttava kertomus Downin syndroomasta kärsivän Nuria-nimisen tytön erityisyydestä. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälaisia stereotypioita ja sosiaalisia ja kulttuurisia normeja lastenkirjat haastavat ja miten ne sen tekevät? Mikä tarinoissa tarjoaa voimaantumisen ja sosiaalisen muutoksen mahdollisuuden? Toisaalta kysyn myös, jääkö tarinoissa jotakin kyseenalaistamatta ja minkälaisia seikkoja vielä kirjoittamattomat lastensadut voisivat ottaa huomioon ollakseen entistäkin tietoisempia kulttuurisista uskomusjärjestelmistä ja niiden yhteydestä ihmisten välisiin valtasuhteisiin. Tutkielmassani esitän, että normikriittinen lastenkirjallisuus on yksi toisin kertomisen ja tekemisen muoto, joka tarjoaa mahdollisuuden paitsi vallitsevien valtasuhteiden paljastamiseen ja kyseenalaistamiseen myös vaihtoehtoisen kulttuurin luomiseen. Teorian valossa tehdyn analyysin pohjalta esitän, miten tutkimani lastenkirjallisuus toimii paitsi henkilökohtaisen voimaantumisen myös laajemman sosiaalisen muutoksen tukena. Lopuksi pohdin tutkimukseni rajoitteita sekä kiinnostavia jatkotutkimuksen mahdollisuuksia – kuten etuoikeuksien ilmenemistä ja niiden tietoista purkamista lastenkirjallisuuden avulla.

Som många studier bevisar är jämställd representation viktig på grund av att sociala grupper kan stereotyperas negativt via kulturella representationer. Det är därför väsentligt att se mångfaldiga och realistiska queera karaktärer i litteratur och massmedia, och i synnerhet är det viktigt att tänka på hur dessa karaktärer förnyar eller raserar queera stereotyper och queerfobiska ideologier som ännu råder i vårt samhälle. I denna pro gradu-avhandling granskar jag hur queera identiteter och maskuliniteter representeras i Cassandra Clares bokserie The Mortal Instruments och dess TV-adaptation Shadowhunters. Jag fokuserar på karaktärernas utveckling, personliga intriger och deras inter-queera interaktioner, och hävdar att TV-adaptationen med dess mångfaldigare och subversivare skildring av queerhet skapar och reproducerar mer positiv representation än bokserien, som skildrar skadliga och problematiska stereotyper. Mitt material består av alla sex The Mortal Instruments-böcker och 41 avsnitt ur de tre första säsongerna av Shadowhunters. I min analys utnyttjar jag genusvetenskaplig maskulinitetsforskning, feministisk litteraturvetenskap, feministisk media- och kommunikationsvetenskap samt adaptionsstudier. Avhandlingen utgår från att mediarepresentationer har en politisk dimension i och med att de utövar inflytande på det sätt som vi i verkligheten ser olika sociala grupper. Detta gäller speciellt för de grupper som historiskt sett har marginaliserats, för de ses ofta som homogena grupper där redan en medlem avgör hur hela gruppen betraktas. Negativa stereotyper har således konsekvenser för de grupper som representeras, och måste därför granskas kritiskt beträffande deras möjligheter för kulturellt inflytande. I analysen framgår det att böckerna förnyar hegemoniska normer av genus och sexualitet på olika sätt. Deras stereotypiska skildring av queera intriger och deras brist på queer fokalisering privilegierar både heterosexuella och vita narrativer och leder till att queera karaktärer definieras av sina sexualiteter. I motsats till detta skildrar TV-serien queerhet och queera maskuliniteter på subversivare sätt. Den bryter ner problematiska stereotyper i stället för att förnya dem, vilket kan ses till exempel i det att den samtidiga förekomsten av karaktärernas maskulinitet och queerhet aldrig ifrågasätts. Dessutom raserar den toxisk maskulinitet genom att skildra queera män som är ömsinta sinsemellan utan att vara stereotypiskt emotionella.

Tutkielmani käsittelee verta esittävien queer-miestaiteilijoiden esitysten kulttuurisia luentoja AIDS- diskurssin kautta. Tutkimuskohteeni ovat kolme soolomuotoista esitystaideteosta, joiden tekijät ovat queer- miehiä ja joissa tekijä-esiintyjät työskentelevät suoneniskennän keinoin verensä kanssa esitystilassa. Näiden esitysten rinnalla tutkimuskohteitani ovat myös näistä teoksista tuotetut puheet ja esitellyt anekdoottimaiset tapauskertomukset, esitysten kielellisinä jatkeina, jotka osallistavat ja myös alistavat ne tiettyihin diskursseihin. Tutkin kielen ja tulkintojen kautta AIDS-diskurssia, jonka kautta esiintyjien ruumista havainnoidaan ja määritellään. Tutkielmani paljastaa AIDS-diskurssin mahdollistamat keinot tuottaa heteronormatiivista ruumiinpolitiikkaa. Tutkimuksellinen lähtökohtani on jäljittää ja elävöittää se tutkimukselleni perustavanlaatuinen problematiikkaa, miten jäljittää AIDS-diskurssin kaltainen valtava abstraktinen kompleksi. Tutkimuskysymykseni on, miten puheet näistä esityksistä voidaan jäljittää AIDS-diskurssiin ja miten AIDS- diskurssi tulee reflektoineeksi normatiivisen kulttuurin ohjeita lukea näitä esityksiä. Kysyn; miten historialliset luennat sairaista ruumiista ohjaavat kulttuurisia tapojamme käsittää vähemmistöön kategorisoidut ruumiit; miten homoseksuaalisuus asemoidaan yhteiskunnassa; miten identiteettipoliittiset kategoriat jäsentävät katsehavaintoamme ja sen käännöstä kieleksi? Tutkimusmenetelmäni näiden kysymysten tutkimiseen on diskurssianalyyttinen, ja teoreettinen viitekehykseni on poikkitieteellinen rakennelma, joka suuntautuu psykoanalyysin, ruumiinfilosofian, queer-teorian, havainnon ja representaation teorioiden sekä niin kulttuurisen kuin kliinisen kritiikin kentille. Päädyn tutkimuksessani arvioimaan kriittisesti normatiivisia tapojamme jäsentää itseys ja toiseus katsehavainnon ja kielen tasoilla. Tutkimuksessani itsen ja toisen normatiiviset kategoriat suhteutuvat analogisesti muihin normatiivisiin yleisjaotteluihin kuten merkatun ja merkityksenantajan vastakkaisuuteen, jolla heteroseksuaalinen ideologia vahvistaa hegemonisuuttaan ja toteuttaa väkivaltaista toiseuttamisen politiikkaansa. Käsittelemiäni heteronormatiivisuuden ideologisia prosesseja ovat eri kategoristen subjektiviteettien ylläpito identiteettipoliittisin ehdoin sekä kompleksisemmin kulttuurisesti ohjatut tulkinnat ruumiin ulkoisen ja sisäisyyden välisyydestä. Jälkimmäisellä viittaan tutkimukseni lopulliseen argumenttiin somaattisista fiktioista, joilla viittaan tulkintojen tuotantoon toisen sisäisyydestä toisen ulkoisen ruumiinkuvallisuuden ja kulttuuristen normatiivisten lukuohjeiden perusteella. Tukea väitteilleni antavat käsittelemäni sairaista ja muista vähemmistökulttuureista tuotetut historialliset tulkinnat ja kertomukset. Pyrin pitkin tutkimusta myös havainnollistamaan ehdotuksia siitä, miten tehdä konkreettisesti töitä AIDS-diskurssin kaltaista hegemonista valtarakennelmaa vastaan. Tutkielmani on kokonaisuudessaan peruste lopulliselle väittämälleni, että meidän kunkin pitäisi katsovana ja kielellisenä subjektina pidättäytyä tuottamasta luonteeltaan aina väkivaltaisia tulkintoja toisten sisäisyydestä.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa analysoin Argentiinan senaatissa 8. elokuuta 2018 käytyä keskustelua abortin laillistamisesta. Aiemman tutkimuksen mukaan abortin laillistamista ovat Latinalaisessa Amerikassa ajaneet lähinnä institutionalisoituneet vasemmistopuolueet, joten olin kiinnostunut siitä, miksi lakiuudistus sai Argentiinassa kannatusta yli puoluerajojen. Edeltäviin tutkimuksiin perustuen alkuperäinen hypoteesini oli, että kansan-terveydelliset perustelut olisivat ne, joiden avulla hegemoniset abortin laillistamista vastustavat argumentit voitaisiin ylittää. Myös Uruguayn vuoden 2012 lakimuutos ja sen ympärillä käyty keskustelu näyttivät tukevan tätä hypoteesia. Aineistonani on lakimuutosta kannatteiden senaattorien puheenvuorot (32 kpl). Tutkimuskysymykseni on neli-osainen: 1. Mihin diskursseihin argentiinalaiset senaattorit vetosivat puolustaessaan lakialoitetta?; 2.Millaisia merkityksiä abortin laillistamiselle annettiin?; 3. Millaista tulevaisuuden Argentiinaa senaattorit rakensivat puheissaan?; 4. Mitä seurauksia diskursiivisilla valinnoilla on argentiinalaiselle yhteiskunnalle? Tutkimukseni metodeina käytän sisällönanalyysia hahmotellessani aineiston eri diskursseja ja diskurssianalyysia varsinaiseen tulkintaan. Aineistosta tutkin diskursiivista kamppailua hyödyntäen Arja Jokisen ja Kirsi Juhilan valta-analyysin hahmotelmaa, jonka mukaan analyysissä voidaan pohtia diskurssien välisiä ja sisäisiä valtasuhteita, sitä miten tietyt diskurssit muotoutuvat hegemonisiksi sekä hegemonisten diskurssien käyttöön kytkeytyviä ideologisia seurauksia ja muutoksen mahdollisuutta. Tutkimukseni perusteella kansanterveysargumentti nousee kyllä esiin lakiesityksen kannattajien puheissa, mutta vielä vahvemmin abortin laillistaminen kiinnitetään osaksi keskustelua kirkon ja valtion erottamisesta ja lainsäätäjien yhteiskunnallisesta roolista. Kaikkein tärkein löytöni on kuitenkin sukupolvidiskurssi, joka luo nuorille naisille uudenlaista aktiivista poliittista subjektiutta perinteisen maternalistisen kärsivän äidin roolin tilalle. Hegemonisina pitämistäni diskursseista aborttilain uudistajat välttävät kokonaan moraalifilosofista sikiön ja naisen oikeuksien vastakkainasettelua ja kiertävät argumentin perustuslainvastaisuudesta kyseenalaistamalla lakien merkityksen yhteiskunnassa sekä huomauttaen lakien muuttuvan yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena. Abortin näkeminen tragediana sen sijaan näyttäytyy niin hegemonisena ajatuksena, etteivät abortin laillistamista kannattaneet senaattoritkaan kyseenalaista tätä. Tällä tragedia-konsensuksella on väistämättä negatiivisia seurauksia, sillä se osoittaa, ettei äitiyden kulttuurisesta mandaatista kieltäytyminen ole vielä täysin hyväksyttävää argentiinalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkielman aiheena on teitittelyn opettaminen ranska vieraana kielenä oppikirjoissa J’aime 1 (2015) ja Voilà 1 ! Exercices pour le lycée (2008), jotka ovat suunniteltu yläkoulun B2- ja lukion B3-kielen opiskelijoille. Oppikirjat käyttävät tässä tutkielmassa lyhenteitä J1 (J’aime 1) sekä V1 (Voilà 1 ! Exercices pour le lycée). Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkä tyyppiset oppikirjojen tehtävät opettavat teitittelyä sekä miten teitittely etenee oppikirjan edetessä. Lisäksi tavoitteena on pohtia, tarjoavatko oppikirjojen tehtävät tarpeeksi harjoittelua teitittelyn oppimista varten. Tarkastelun kohteena ovat myös opetussuunnitelman perusteiden (OPS) vaikutukset kyseisiin oppikirjoihin. J1 on suunniteltu uusimman, vuoden 2014 OPS:n mukaan, kun taas V1 on tehty aikaisemman, vuoden 2004 OPS:n mukaan. Tutkimuksen kohteena ovat kaikki oppikirjojen tehtävät, joissa esiintyy tavalla tai toisella yksikön kolmannen tai monikon toisen, vous-muodon käyttöä tai harjoittelua. Tutkielman hypoteesina on, että J1-oppikirjassa esiintyy enemmän tehtäviä, jotka opettavat teitittelyä. Hypoteesi perustuu siihen, että uudessa OPS:ssa painotetaan enemmän kommunikaatiota, kohteliaan kielen käyttöä sekä kasvua kielitietoisuuteen. Teoriaosuudessa selvitetään ranskalaisia ja suomalaisia puhuttelumuotoja ja -tottumuksia sekä mahdollisia vaikeuksia, joita suomenkielinen ranskaa vieraana kielenä-oppija voi kohdata kyseistä ilmiötä oppiessa. Lisäksi tarkastellaan OPS:ien sisältöjä. Teoriat osoittavat, että teitittely on monimuotoinen sosiaalinen ilmiö, joka vaatii paljon harjoittelua. Useat teoriat ankkuroivat teitittelyn kohteliaisuuteen. Tutkimuksessa tarkastellaan kielen oppimisen kannalta tärkeitä kompetensseja, joiden avulla on luotu aiheeseen liittyvät kaksi pääkategoriaa: kieliopillinen ja sosio-aktanttinen kompetenssi. Lisäksi jälkimmäinen pääkategoria pitää sisällään alakategorian nimeltä implisiittinen kompetenssi. Analyysiosuuden ensimmäinen jaottelu paljastaa, kuinka suuri osuus kaikista kirjojen tehtävistä pitää sisällään teitittelyn harjoittelua. J1-oppikirjassa joka viides tehtävä eli 20 % ja V1-oppikirjassa 15 %. Tämä tulos näyttää, että hypoteesi pitää osittain paikkansa. Toinen jaottelu jakaa teitittelytehtävät kieliopilliseen ja sosio-aktanttiseen kompetenssiin sen mukaan, kumpaa kategoriaa tehtävä edustaa. Lopuksi sosio-aktanttiset tehtävät on vielä jaoteltu edelleen implisiittiseen kielelliseen kompetenssiin. Nämä kolme jaottelua paljastavat yllättävän eron. Vaikka J1-oppikirjassa esiintyy määrällisesti enemmän teitittelyä opettavia tehtäviä, V1-oppikirjassa esiintyy suhteessa eniten kieliopillisia, sosio-aktanttisia sekä implisiittisen kompetenssin tehtäviä. Tämän takia hypoteesi voidaan todistaa vain osittain paikkansapitäväksi. Lisäksi yllättävää on se, että implisiittisen kompetenssin tehtävien erotus on niin suuri. Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta, että teitittelyn opettaminen tutkituissa oppikirjoissa perustuu pitkälti kielioppiin. Sosio-aktanttisia taitoja opettavia tehtäviä esiintyy molemmissa oppikirjoissa vain noin kolmasosa, vaikka molemmat OPS:t painottavat kommunikaation taitoja sosiaalisissa tilanteissa. Uuden OPS:n yhtenä vieraan kielen oppimistavoitteista on nimenomaan kohteliaan kielen käyttö, mutta analyysin perusteella tämä tavoite ei tule kovinkaan paljon esiin J1-oppikirjassa. Lisäksi tutkimus osoittaa, että teitittely liitetään usein kohteliaisuuteen myös oppikirjoissa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Ranskan korkeimman tasa-arvonneuvoston sukupuolistereotyypittömän viestinnän periaatteiden toimeenpanoa Questionner le monde -oppikirjassa. Se on ensimmäinen koulumaailmaan suunnattu kirja, joka kiinnittää huomiota tasa-arvoa koskeviin kysymyksiin. Tutkin oppikirjassa esiintyvistä ihmisnimityksistä koostuvaa 634 sanan kokonaisuutta ja niiden muotoa suhteessa kirjaan eksplisiittisesti sovellettuihin periaatteisiin. Aineistoanalyysi pohjautuu ranskan kieliopillisen suvun ominaispiirteiden ja kielelliseen tasa-arvoon pyrkivien kielimuotojen teoreettiseen esittelyyn. Tämän lisäksi käsittelen teoriaosuudessa kielellisen tasa-arvon poliittista ulottuvuutta. Tutkimus pohjautuu olettamukseen, jonka mukaan kieliopillinen suku vastaa biologista sukupuolta. Pääosin kvantitatiivista näkökulmaa soveltava analyysi osoitti, että sukupuolistereotyypittömän viestinnän periaatteet ovat ohjanneet oppikirjan tekoa jossain määrin. Naisten ja miesten yhtäläisen representoinnin tavoite on saavutettu vain osin, sillä ihmisnimityksistä valtaosa on maskuliinisukuisia. Sama havainto toistuu myös ammattinimikkeiden kohdalla. Inklusiivisen kirjoitusmuodon osuus on tässä kontekstissa häviävän pieni, vaikka kyseinen kirjoitusmuoto onkin yksi kirjaan sovelletuista periaatteista. Kolmantena analyysin kohteena ollut ”identtisinä” tai ”vastaavina” pidettyjen sanojen toistamisen feminiini- ja maskuliinimuodossa osoittautui tavoitteeksi, jonka toimeenpano jättää parantamisen varaa. Tämänkaltaisten sanojen toistaminen aakkosjärjestyksessä toteutui puolestaan pääosin kiitettävästi. Nimitysten tutkiminen osana niiden kontekstia selitti kuitenkin, että monet niistä esiintyvät oppikirjassa spesifissä merkityksessä. Sukupuolittavien termien käyttö paikoitellen ja näin ollen vain osittaiseksi jäävä sukupuolistereotyypittömän viestinnän pyrkimysten toimeenpano perustuu tähän. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tasa-arvonneuvoston ohjeiden huomioon ottamiselle ei ole laadittu yhdenmukaistavia ja valtuuttavia linjauksia. Kielipoliittisen tilanteen tarkastelun valossa voimme todeta, että oppikirjassa toimeenpantujen periaatteiden noudattaminen heijastelee Ranskan politiikkaa kielellisen tasa-arvon suhteen. Toisin sanoen kielipoliittisten linjausten puuttuminen johtaa yhteiskunnan tasolla ilmentyvään vaihtelevuuteen tasa-arvoistavien kielimuotojen käytössä.

Tutkielmani käsittelee tanssi- ja musiikkiperinteen roolia Perun afrikkalaisperäisen väestön kulttuurin ja identiteetin rakentumisessa. Tarkastelen afroperulaista tanssia ja siihen tiiviisti liittyvää musiikkia kulttuurisina representaatioina, jotka ihmisten mielikuvissa ja käsityksissä selkeimmin edustavat afroperulaisuutta. Pohdin sitä, millainen merkitys traditioiden ylläpitämisellä ja uudistamisella on yhteisön kulttuurisen identiteetin muodostumiselle ja miten tämä on vaikuttanut syrjittyyn vähemmistöön kuuluvien asemaan perulaisessa yhteiskunnassa. Tarkastelen myös ilmiön historiallista taustaa vasten, miten kulttuurien vuorovaikutuksessa syntynyt tanssi- ja musiikkiperinne on kehittynyt ja millaisena se näyttäytyy nykypäivän kontekstissa. Afroperulainen tanssi- ja musiikkiperinne syntyi siirtomaa-ajalla, kun eri puolilta Afrikkaa tuotujen orjien traditiot sekoittuivat keskenään ja alkoivat ottaa vaikutteita eurooppalaisten ja alkuperäiskansojen kulttuureista. Afroperulainen traditio sellaisena kuin se tänä päivänä tunnetaan, muodostui kuitenkin vasta 1950-luvulla, kun katoamassa olleita perinteitä alettiin systemaattisesti elvyttää. Tuon ajan afroperulaisilla artisteilla oli pyrkimys löytää uudelleen afrikkalaiset juurensa ja paikkansa afrikkalaisessa diasporassa, tutkimalla ja rekonstruoimalla afroperulaista kulttuuria olemassa olevista aineksista. Tanssi- ja musiikkiperinteen elvyttäminen ja tunnetuksi tekeminen vaikuttivat vahvasti mustan diasporan marginaaliin kuuluvien afroperulaisten kulttuurisen tietoisuuden heräämiseen ja identiteetin muodostumiseen. Tarkastelen afroperulaisen identiteetin rakentumista erityisesti Stuart Hallin ajatusten pohjalta. Hallin mukaan diasporinen identiteetti tuottaa ja uusintaa jatkuvasti itseään muutosten ja erojen kautta. Afrikkalaiseen diasporaan kuuluvia yhdistää tietynlainen fragmentoitumisen kokemus, joka voidaan saada kuvitteellisella tavalla yhtenäiseksi esittämällä Afrikka näiden hajaantuneiden kansojen äidiksi. Tämä imaginaarinen uudelleenyhdistyminen voi tapahtua esimerkiksi tanssin ja musiikin kautta. Latinalaisen Amerikan identiteettien ja kulttuurien rakentumiseen ovat vaikuttaneet kolme läsnäoloa : afrikkalainen, eurooppalainen ja amerikkalainen. Atlantin puoleisissa kulttuureissa afrikkalaiset vaikutteet ovat läsnä selkeimmin, kun taas Andien maissa korostuu Uuden Maailman läsnäolo. Afroperulainen traditio on kaikkien kolmen kulttuurisen läsnäolon synteesi, mikä tekee siitä vaikeasti määriteltävän, mutta mielenkiintoisen ja ainutlaatuisen. Tutkimusaineistoni muodostuu teemahaastatteluista, jotka on toteutettu kolmen kuukauden kenttätyössä Perussa keväällä 2008. Haastattelin yhteensä 14 henkilöä, jotka toimivat afroperulaisen kulttuurin parissa joko harrastuksen tai työn puolesta. Haastattelujen lisäksi keräsin aineistoa osallistuvan havainnoinnin avulla muun muassa osallistumalla aktiivisesti tanssiryhmien toimintaan ja tapahtumiin, joissa afroperulainen tanssi ja musiikki olivat olennaisesti mukana. Empiiristä tiedonhankintaa helpotti ja täydensi vuosien kokemus afrotanssien opiskelusta ja opettamisesta. Tutkielmani osoittaa, että tanssi ja musiikki ovat tärkeitä afroperulaisuuden representaatioita, mutta ne samalla myös jatkuvasti tuottavat ja muokkaavat afroperulaista kulttuuria ja identiteettiä. Tanssin ja musiikin esittämisen ja vuorovaikutuksen kautta afroperulainen kulttuuri tulee näkyväksi ja olemassa olevaksi, mikä puolestaan vaikuttaa etnisen identiteetin rakentumiseen ja kulttuurisen resistanssin vahvistumiseen. Kulttuuri-identiteettiä myös muokataan toistamalla afrikkalaista läsnäoloa vahvistavia diskursseja, joita ovat esimerkiksi tanssikoreografioissa, runoudessa ja laululyriikoissa esiintyvä orjuuden tematiikka sekä keholliseen perimätietoon liittyvät stereotypiat, kuten käsitykset afrotaustaisten sisäsyntyisestä rytmitajusta ja tanssitaidosta. Uutta afroperulaista identiteettiä luodaan dialogissa sekä transnationaalin afrodiasporan että ympäröivän monikulttuurisen yhteiskunnan kanssa. Se pohjaa omaan historiaansa, mutta ei pysy muuttumattomana. Sama pätee afroperulaiseen tanssi- ja musiikkiperinteeseen, joka pitää juuristaan kiinni, mutta on samalla vuorovaikutuksessa ympäröivän todellisuuden kanssa. Samalla kun omia traditioita luodaan ja rekonstruoidaan, myös kulttuurista identiteettiä rakennetaan ja muokataan yhä uudestaan.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä Uudessa testamentissa. Tavoitteena on selvittää, miten Uuden testamentin kulttuurisidonnaiset elementit on käännetty sellaisissa kohdissa, joissa Raamatun ajan kulttuuri ja nykyaikainen länsimainen kulttuuri poikkeavat toisistaan. Tuodaanko lähtökulttuurin erilaisuus esiin käännöksissä vai pyritäänkö ilmauksia sopeuttamaan nykylukijan arvoihin? Tutkielmassa keskitytään naisia ja juutalaisia käsitteleviin kohtiin. Tutkielmassa analysoidaan kolmea raamatunkohtaa. Analysoitavat kohdat ovat Matteuksen evankeliumin 23. luvun yhdeksäs jae (Matt. 23:9), Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun jakeet 11–14 (1.Tim. 2:11–14) ja Johanneksen evankeliumin viidennen luvun jakeet 16–18 (Joh. 5:16–18). Näitä kohtia tarkastellaan kreikankielisessä lähtötekstissä (Nestle-Aland Novum Testamentum Graece 28. laitos) ja kahdessa saksankielisessä (Bibel in gerechter Sprache 2006 ja Lutherbibel 1984) ja kahdessa suomenkielisessä (UT2020 ja Kirkkoraamattu 1992) käännöksessä. Uuden testamentin ajan kulttuurin selvittämiseksi perehdytään kulttuuriantropologiseen tutkimukseen. Tarkoituksena on selvittää Uuden testamentin ajan ihmisten maailmankuvaa ja heille tärkeitä arvoja. Raamatun kulttuurikontekstin kääntämistä käsitellään tarkastelemalla useita käännösteorioita, joita hyödynnetään aineiston analyysissä. Tutkimuksessa havaittiin, että tekstiä muokattiin nykylukijan arvojen mukaiseksi eniten Bibel in gerechter Sprache -käännöksessä. Siinä on kahden raamatunkohdan käännöksissä lähtötekstistä ja toisista käännöksistä merkittävästi poikkeavia käännösratkaisuja. Tässä käännöksessä annetaan myös eniten perusteluja käännösratkaisuille. Aineiston toiset käännökset eivät vaikuta pyrkivän sopeuttamaan tekstiä nykylukijoiden arvojen mukaiseksi.

Paradox has always been a central topic in the study of Joseph Conrad’s Heart of Darkness (1899). In scholarship on Heart of Darkness attention has, for example, been paid to the paradox between the imperialism in Heart of Darkness and Conrad’s deconstruction of imperialism. Some have discussed the impact of Conrad’s life on its paradoxical narrative, while others have pointed to Conrad’s own attitude to the paradoxical discourse of his novella. In 2009, Ludwig Schnauder interpreted Conrad’s paradoxes in Heart of Darkness in terms of the problem of free will and determinism, and laid out three possible philosophical approaches to Conrad’s fiction, namely hard determinism, near-determinism, and radical indeterminism. My own thesis develops Schnauder’s thoughts on Conrad’s radical indeterminism, which is a philosophy which denies free will and order, and considers human powerlessness, randomness and loss of morality to dominate in the world. This thesis is composed of three parts: the introduction, the main argument and the conclusion. Chapter one provides a review of the literature, definitions of radical indeterminism and presents the research methodology. Chapter two discusses how different aspects of radical indeterminism are represented by both Marlow and Kurtz. Chapter Three discusses the paradoxes of imperialism and morality in Conrad’s novella and then interprets the paradoxes in terms of their connection with radical indeterminism. Chapter four concludes the discussions in chapters two and three. My thesis argues that radical indeterminism is central to an understanding of Marlow’s analysis of imperialism and morality. The paradoxes which are raised in his narrative can be seen as the human attempt to establish cause and effect (or morality) countered by a sense of chaos and disorder that seems to be everywhere. Ultimately, Conrad explores the notion of paradox by revealing that the gap between our cognitive world view and the evidence of our senses is fundamental to the notion of radical indeterminism — there is no connection between cause and effect and humans are subject to chaotic forces.

Tutkielmassa tarkastellaan kolmea radikaalin enaktivismin edustajien esittämää kritiikkiä komputationalismia vastaan. Tutkielman tarkoituksena on osoittaa, että kritiikki perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin eikä tämän vuoksi onnistu tavoitteessaan. Johtopäätös on se, että radikaalin enaktivismin esittämä kritiikki ei tarjoa syytä pitää komputationalismia ja radikaalia enaktivismia keskenään yhteensopimattomina. Komputationalismi eli kognition komputationaalinen tai laskennallinen teoria määritellään tutkielmassa teesiksi, jonka mukaan kognitio on luonteeltaan komputationaalinen eli mekaanista laskentaa suorittava systeemi. Komputationalismi on klassisen kognitiotieteen perusoletus. Perinteisen komputationalismin mukaan kognitio on representaatioiden prosessointia. Radikaali enaktivismi esitetään usein vaihtoehtoisena ja komputationalismin poissulkevana teoriana, sillä se hylkää ajatuksen, jonka mukaan systeemin on prosessoitava representaatioita ollakseen kognitiivinen. Kognitiota tulee radikaalin enaktivismin mukaan ymmärtää ja selittää kognitiivisen systeemin ja sen ympäristön dynaamisen vuorovaikutuksen kautta. Tutkielmassa analysoidaan ensin komputaation ja komputationalismin käsitteitä ja tehdään erotteluita komputationalismin eri muotojen välillä. Sen jälkeen analysoidaan ja tehtyjen erotteluiden avulla osoitetaan virheellisiksi radikaalin enaktivismin edustajien esittämät kritiikit, joiden huomataan vaikuttavan ainoastaan joihinkin komputationalismin variaatioihin. Radikaalin enaktivismin edustajien esittämiä argumentteja nimitetään sisällön vaikeaksi ongelmaksi, intentionaalisuusongelmaksi sekä abstraktio-ongelmaksi. Sisällön vaikean ongelman mukaan komputationalismi ei kykene selittämään komputaatioon kuuluvien representaatioiden sisältöä. Intentionaalisuusongelman mukaan representaatioista irti pyrkivä komputationalismi ei kykene selittämään organismin intentionaalisuutta. Abstraktio-ongelman mukaan komputationalismi edellyttää fyysisten ja abstraktien prosessien kausaalista vuorovaikutusta, mikä on ongelmallista. Keskeinen tutkimuskirjallisuus koostuu Gualtiero Piccininin teoksesta “Physical Computation: A Mechanistic Account” (2015), Daniel Hutton sekä Erik Myinin teoksista “Radicalizing Enactivism: Basic Minds Without Content” (2013) ja “Evolving Enactivism: Basic Minds Meet Content” (2017) sekä Hutton ym. tuoreesta artikkelista “The Cognitive Basis of Computation: Putting Computation In Its Place” (tulossa). Hutto ja Myin tunnetaan radikaalin enaktivismin kehittäjinä. Ensimmäisessä teoksessaan ”Radicalizing Enactivism” he esittävät sisällön vaikean ongelman. Intentionaalisuusongelma esitetään teoksessa ”Evolving Enactivism”. Artikkelissa ”The Cognitive Basis of Cognition” Hutto ym. esittävät niin sanotun abstraktio-ongelman. Teoksessa ”Physical Computation” Gualtiero Piccinini esittää mekanistisen komputaation teoriansa. Piccininin teorialla ja hänen tekemillään käsitteellisillä erotteluilla on tässä tutkielmassa keskeinen rooli sen osoittamisessa, että radikaalin enaktivismin esittämä kritiikki komputationalismia vastaan perustuu käsitteellisiin sekaannuksiin.