Browsing by Title
Now showing items 2276-2295 of 2464
-
(2017)Ultraääniendoskooppiohjattua celiaca-neurolyysiä on tehty Meilahden sairaalassa vuodesta 2008 mm. haimasyövästä kärsivien potilaiden kivunlievitykseen. Menetelmän tehokkuudesta on olemassa kansainvälistä kirjallisuutta, mutta HYKS:ssä tehtyjen neurolyysien tehokkuutta ei ole toistaiseksi tutkittu. Tutkimuksessani kävin läpi kaikki HYKS:ssä tehdyt celiaca-neurolyysit. Selvitin retrospektiivisesti potilastekstien avulla esi- ja toimenpidetietojen lisäksi potilaiden kipu- ja opoidilääketilanteen ennen toimenpidettä sekä kaksi viikkoa ja kuukausi toimenpiteen jälkeen. Celiaca-neurolyysin avulla vähintään osittaisen kivunlievityksen koki 69 % potilaista, mikä on samansuuntainen tulos kuin muualla tehdyissä tutkimuksissa. Kivunlievitysvasteen saaneista potilaista vain 15 % oli joutunut nostamaan opioidilääkitystään kuukauden seurannassa. Opioidilääkityksen suhteen eräänlaisina verrokkeina käytettiin potilaita, jotka eivät saaneet toimenpiteestä kipuvastetta, ja potilaita, joiden toimenpidettä ei voitu viedä loppuun asti. Vastaavat opioidilääkitystä nostaneiden osuudet näissä ryhmissä olivat 92 % ja 75 %. Celiaca-neurolyysiä voidaan pitää tehokkaana hoitona mm. haimasyöpäpotilaiden kivunlievitykseen. Kivunlievitys ja opioidilääkityksen tarpeen väheneminen ovat merkittäviä vasteita potilaan elämänlaadun kannalta. Yhtenä löydöksenä mainittakoon myös potilasta hoitavien lääkäreiden vähäinen standardoitujen kipumittareiden käyttö potilaan kiputilannetta määritettäessä.
-
(2017)Ultraäänikuvantamisen lääketieteellinen käyttö lisääntyy jatkuvasti tarvittavan laitteiston ja sen saatavuuden kehittymisen myötä. Aiemmissa tutkimuksissa lääketieteellisen kuvantamisen integrointi anatomian opetukseen on havaittu monin tavoin hyödylliseksi. Se asettaa opiskelun kliiniseen viitekehykseen, voi parantaa ymmärrystä rakenteiden keskinäisestä suhteesta ja lisätä kiinnostusta anatomian opiskelua kohtaan. Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa liitettiin vuonna 2014 ultraäänitutkimukseen perustuva harjoitus osaksi ensimmäisen opiskeluvuoden elävän anatomian opetusta. Tutkimuksessa selvitettiin kyselyllä opiskelijoiden kokemuksia opetuksesta. 203 opiskelijasta 172 vastasi kyselyyn helmikuun 2017 aikana. Lähes kaikki pitivät opetusta hyödyllisenä (94%), kiinnostusta lisäävänä (93%) ja toivoivat radiologiaa hyödynnettävän anatomian opetuksessa aiempaa enemmän (91%). Vastanneista 79% koki integroidun ultraääniopetuksen tukevan oppimista. Erityisesti opetuksesta vaikuttivat hyötyvän aktiivisia opetusmenetelmiä suosivat opiskelijat. Tutkimuksen perusteella ultraääniharjoitus vaikuttaa olevan hyödyllinen lisä anatomian perusopetukseen. Se voi lisätä opiskelumotivaatiota ja innostaa anatomian opiskeluun havainnollistamalla sen tärkeyttä kliinisessä viitekehyksessä. Jatkossa tulisi perehdytystä kehittää edelleen ja harkita opetusmenetelmän tutkimista todellista oppimista kuvaavin mittarein.
-
(2023)Akuutti kiveskipu, ”akuutti skrotum”, on tavallinen pienten lasten sekä teini-ikäisten poikien vaiva. Oirekuvaan kuuluu kivespussin alueelle paikantuva kipu ja turvotus. Oireena voi olla myös virtsaamisoireita sekä yleisoireita, kuten kuumetta, pahoinvointia ja oksentelua. Oireiden alku voi olla äkillinen tai hiljalleen tuntien ja päivien aikana kehittynyt. Syitä akuutille kiveskivulle on lukuisia ja diagnoosi perustuu kliiniseen tutkimukseen sekä kaksoiskaikukuvaukseen. Ongelmallisin aiheuttaja on kiveksen kiertymä, joka löytyy n. 10–30 % akuutin kiveskivun taustalta. Kiertyessään akselinsa ympäri kiveksen verenkierto salpautuu. Kyseessä on kirurginen hätätilanne, sillä iskemiaa kärsivä kives nekrotisoituu ilman pikaista kirurgista interventiota. Tavoitteena oli tarkastella ultraäänitutkimuksen osuvuutta ja aiheellisuutta akuutin skrotumin ja erityisesti kiveksen kiertymän diagnostiikassa. Toisena tavoitteena oli pohtia kliinisen työn tueksi keinoja, joilla löydettäisiin tarkemmin ne potilaat, jotka hyötyvät ultraäänitutkimuksesta näin ollen vähentäen kuvantamisyksiköiden työkuormaa sekä nopeuttaen diagnostiikkaa. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja aihealue on rajattu akuuttiin kiveskipuun ja ultraäänitutkimukseen, minkä lisäksi sivutaan vaihtoehtoisia tutkimusmenetelmiä. Katsauksen perusteella ultraäänitutkimus on ansainnut paikkansa akuutin kiveskivun standarditutkimuksena. Kiveksen kiertymän osoittamisessa ultraäänitutkimuksen herkkyys ja tarkkuus ovat vaikuttavia ja teknologian yleistyttyä eksploratiivisen kirurgian tarve on vähentynyt ratkaisevasti. Käytännön työssä realistisesti ja laajalti toteutettavissa olevaa vaihtoehtoista kuvantamismenetelmää ei ole. Diagnostiikan tueksi on kehitetty kliiniseen tutkimukseen perustuva riskipisteytysjärjestelmä, jolla pyritään löytämään ultraäänitutkimuksesta hyötyvä potilasjoukko. Kirjallisuuskatsauksen perusteella tämä on osoittautunut teoriassa lupaavaksi, mutta lisää dokumentaatiota kliinisestä käytöstä tarvitaan. Tutkielman perusteella selkeitä parannusehdotuksia nykykäytänteisiin ei löytynyt. Noninvasiivinen happisaturaation määritys kiveksen verenkierrosta vaikuttaa lupaavalta kehittyvältä menetelmältä.
-
(2022)Vatsa-aortan aneurysma korjataan nykyään yleensä suonensisäisellä tekniikalla. Jos potilaan aneurysman ja aortan anatomia eivät sovi suonensisäiselle toimenpiteelle, harkitaan avoleikkausta. Suonensisäisessä korjauksessa aneurysma eristetään verenkierron ulkopuolelle stenttiproteesin avulla, joka viedään aorttaan perkutaanisesti nivusvaltimoiden kautta. Endovaskulaarinen hoito edellyttää myös sitä, että valtimoissa ei ole merkittävää kalkkista ahtaumaa tai mutkaisuutta, joka estäisi stentin kulun aorttaan. Femoraalisuonten sulkulaitteiden käyttö suonensisäisten aneurysman korjausleikkauksissa vähentää komplikaatioiden ilmenemistä, vähentää aikaa hemostaasiin, sekä mahdollistaa aikaisemman potilaan mobilisaation toimenpiteen jälkeen. Sulkulaitteiden asennukseen liittyy kuitenkin komplikaatioriskejä. Tavallisimmat komplikaatiot ovat vuoto, verenpurkauman kehittyminen, pseudoaneurysma ja suonen tukkiutuminen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu MANTA-sulkulaitteella olevan pienempi komplikaatioriski verrattuna ProGlide-sulkulaitteeseen. Tämä tutkimus tehtiin kuitenkin aikana jolloin sulkulaitteita ei asennettu ultraääniohjatusti. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako ultraäänilaitteen käyttö ProGlide-sulkulaitteen komplikaatioriskiin. Tutkimuksen aineisto koostui 2.1.2017-9.2.2022 välisenä aikana kerättyyn aineistoon HUSpotilastietojärjestelmästä. Potilaiden tapahtumia seurattiin toimenpiteestä kotiutumiseen koko sairaalaolon ajan. Kaikissa toimenpiteissä oli käytössä ultraäänilaite sulkulaitteen asennusvaiheessa. Lopullinen potilasaineisto koostui 637 potilaasta, joista 12 peruuntui sairastumisen vuoksi. Hoidettuja nivusia oli kokonaisuudessaan 1235, joista 1046 elektiivisiä, 129 stabiileja aneurysman ruptuuroita ja 60 epästabiileja aneurysman ruptuuroita. ProGlide-sulkulaitetta käytettiin elektiivisissä toimenpiteissä 973 kertaa, stabiileissa ruptuuroissa 119 kertaa ja epästabiileissa 32 kertaa. MANTA-sulkulaitetta käytettiin yhteensä 37 kertaa, Angioseal-sulkulaitetta 37 kertaa, suoraan avotoimenpiteeseen ilman sulkulaitteita päädyttiin 33 kertaa. ProGlide vaihdettiin toiseen sulkulaitteeseen 19 kertaa sekä konvertoitiin avoleikkaukseen 30 kertaa. Primaari päätetapahtuma on onnistunut sulkulaitteen käyttö ilman vaihtoa toiseen sulkulaitteeseen tai avoleikkaukseen. Sekundaari päätetapahtuma on femoraalisuonten jälkikorjausten määrä ja akuutin raajaiskemian tai infektion insidenssi toimenpiteen jälkeen. ProGlide-sulkulaittetta käytettiin ilman komplikaatioita elektiivisesti 936 kertaa (96,20%), stabiileissa RAAA-potilaissa 111 kertaa (93,28%), epästabiileissa RAAA-potilaissa 28 kertaa (87,50%). Tutkimuksen päätelmänä on, että ProGlide sulkulaite on turvallinen ja tehokas väline nivuspunktioiden sulkemiseen aortan aneurysmien hoidossa silloin, kun punktion yhteydessä käytetään ultraääniohjausta. Lisäksi todettiin että instabiileilla aneurysmaruptuuroilla sukulaitetta ei aina voida asentaa ennen aortan sulkupallon asennusta.
-
(2021)Every childbirth is a unique experience for a mother and the whole family. While there is growing evidence that childbirth has long-term implications for a mother’s life, and that a personal childbirth experience is in a major role in determining those implications, personal birth experiences have not yet come to the centre of labour care in Finland. In this qualitative study I investigated the constitutive elements of personal childbirth experiences. The material consisted of 29 birth stories written by 20 mothers, collected as a part of a larger research project Battles over Birth – Finnish Birth Culture in Transition (2020-2023), funded by the Kone Foundation. I divided the stories into positive and negative experiences based on how mothers described the events and their implications. I analysed the role of pain management in all experiences, after which other elements were identified from each story and compared within category and finally between categories. In addition, I analysed the long-term implications of positive and negative experiences for mothers. Systematic content analysis suggested three elements as crucial in determining whether the experience was valued as positive or negative, and these were: 1) pain and pain management, 2) interaction with professionals, and 3) sense of control and self-determination. The birth experience had implications on the mother-infant bond, mental health, trust toward health care professionals, number of subsequent children, general well-being, and confidence in motherhood. The birth experience thus constitutes of several aspects and can have significant long-term implications. By considering mothers’ wishes and treating them respectfully, not only is their constitutional right for self-determination respected, but a safe and comfortable environment can be created for labour. The findings of this study can contribute to developing maternity and childbirth care toward patient-centred care, where personal birth experiences have more value and positive birth experiences can be ensured.
-
(2022)Objectives: Sleep difficulties are more frequent and have a wide effect on health and mental health. Epigenetics studies the complex interplay of genetics and environmental factors, thus helping to locate networks relating to sleep difficulties. This thesis investigates how epigenetic markers, discovered in 2019 in Health 2000 data, that were associated with sleep difficulties associated with DILGOM 2007 data’s wellbeing factors. We hypothesize that they relate to sleep and mood variables also in this data. Methods: DILGOM 2007 data is a part of THLs FINRISKI 2007 population data and it was originally collected for metabolic syndrome research. The sample size that included methylation data was 511 with ages ranging from 25 to 74. This thesis compares 203 differentially methylated positions (DMP), found in both data sets, to wellbeing variables. At first, correlations were examined between systemic methylation levels and fenotype variables. Then, correlations of white blood cell populations to psychosocial variables were examined. Lastly 5 DMPs were chosen based on previous research for further examination, and regression analyses were conducted to model their methylations. Results and conclusions: In this data DMPs were not significantly related to sleep or mood variables anymore as previously assumed. Instead, DMPs strongly correlated with BMI in the whole data. In white blood cell populations CD8T significantly correlated with psychosocial burden. Additionally antidepressants, BMI and CD8T cells explained the variance of methylation in genes chosen for further examination. High BMI in the data seems to mediate the results reflecting underlying low grade inflammation. Epigenetic markers relating to sleep difficulties could reflect low grade inflammation, which is either caused by sleep difficulties or manifests as sleep difficulties.
-
(2022)Tiedekunta: Lääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Lääketieteen lisensiaatti Opintosuunta: Suomenkielinen opintolinja Tekijä: Hanna Antikainen, LK Työn nimi: Unen ongelmat toiminnallisia häiriöitä sairastavilla potilailla Työn laji: Syventävä tutkielma Kuukausi ja vuosi: Tammikuu 2022 Sivumäärä: 26 Avainsanat: Toiminnalliset häiriöt, krooninen väsymysoireyhtymä, fibromyalgia, ärtyvän suolen oireyhtymä, unihäiriöt, kohorttitutkimus Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tausta: Toiminnalliset häiriöt ovat oireita ja oireyhtymiä, jotka eivät selity somaattisilla tai psykiatrisilla sairauksilla ja jotka haittaavat merkittävästi elämänlaatua ja toimintakykyä. Toiminnallisia häiriöitä esiintyy 5 – 10 %:lla väestöstä. Toiminnallisiin häiriöihin liittyy mahdollisesti useita sairausmekanismeja. Nykytiedon perusteella keskeisin on keskushermoston herkistyminen, mikä johtaa autonomisen hermoston yli- tai alivirittymiseen ja autonomisen hermoston kautta välittyviin oireisiin. Unella on keskushermoston toiminnan kannalta keskeinen merkitys. Uniongelmat ovat hyvin yleisiä esim. kroonista väsymysoireyhtymää, fibromyalgiaa ja ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavilla potilailla. Tässä tutkielmassa keskityn toiminnallisten häiriöiden ja unen yhteyksiin. Tavoitteenani on tehdä johtopäätöksiä unihäiriöiden osuudesta toiminnallisten häiriöiden synnyssä sekä unen hoidon merkityksestä näiden potilaiden kuntoutuksessa. Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksessa vertailin HUS:in toiminnallisten häiriöiden poliklinikan kohorttiaineistosta valitsemaani uni-aineistoa Terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen tekemään FinTerveys 2017-tutkimuksen vastaavaan aineistoon. Kohorttiaineistossa oli mukana 125 potilasta, joista 46 oli miehiä ja 79 naisia. Tulokset: Toiminnallisia häiriöitä sairastavat potilaat nukkuivat keskimäärin pidempään (naiset 8,6 h; miehet 7,5 h) kuin suomalainen normaaliväestö (naiset 7,4 h; miehet 7,2 h). Tästä huolimatta unen tehokkuus oli heikompaa verrattuna normaaliväestöön. Potilaat eivät kokeneet levänneensä unen aikana riittävästi. Painajaisunia toiminnallisia häiriöitä sairastavat potilaat näkivät myös normaaliväestöä enemmän. Pohdinta: Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että toiminnallisia häiriöitä sairastavat potilaat nukkuvat tehottomammin kuin normaaliväestö. Unen laatu on heikompaa, sillä kaikissa kolmessa tutkitussa mittarissa he saivat merkittävästi huonompia tuloksia. Näiden tulosten perusteella unesta kysyminen potilailta ja unen laatuun vaikuttaminen olisi erityisen tärkeää kohdatessa toiminnallisia häiriöitä sairastavia potilaita samoin kuin muita, erityisesti perusterveydenhuoltoon hakeutuvia potilaita. Unen lääkkeettömät hoidot ja elämäntapamuutosten tukeminen ovat tärkeitä toiminnallisia häiriöitä sairastavien potilaiden hoitomuotoja. Nämä tulokset ovat alustavia havaintoja kohorttitutkimuksesta, jonka tiedonkeruu edelleen jatkuu.
-
(2015)Alle vuoden ikäisten lasten unen merkitystä painon kehitykseen ei ole juuri tutkittu. Aikuisilla ja myöhemmin lapsuudessa lyhytaikainen uni on tutkimusten mukaan selvästi yhteydessä lihavuuden riskin kasvuun. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 3 ja 8 kuukauden ikäisten lasten unen pituuden merkitystä painon ja pituuden kehitykseen. Oletuksena on, että vähäinen unen kesto lisää painoa tässä ikäluokassa. Tutkimus perustuu syntymäkohorttiaineistoon, johon kuuluvat perheet ovat vastanneet kyselylomakkeisiin ennen lapsen syntymää, 3 kuukauden ja 8 kuukauden iässä. Tulokset perustuvat SPSS tilasto-ohjelmalla tehtyihin parittaisiin vertailuihin ja tilastolliseen malliin. Tulosten mukaan 3 kuukauden iässä lyhytuniset ovat keskimäärin laihempia kuin pitkäuniset. 8 kuukauden iässä suuntaus muuttuu osin päinvastaiseksi eli lyhytuniset ovat keskimäärin hiukan painavampia, mikä osin tukee tutkimus hypoteesia. Tuloksista voi päätellä, että 8 kk iässä lyhytunisten riski lihavuudelle myöhemmässä iässä on kasvanut. Jatkossa tulisi tarkastella unihäiriöiden merkitystä unen kestoon ja alle kaksi vuotiaan unen pituuden merkitystä painon kehitykseen sekä huomioida myös muita sekoittavia tekijöitä.
-
(2021)Tavoite: Poikittaistutkimuksissa unettomuusoireilla on todettu riski heikentyneeseen kognitioon. Pitkittäistutkimuksia näistä yhteyksistä erityisesti eläkkeellä jäämisen jälkeen on niukasti. Tutkimuksessamme pyrimme löytämään piileviä unettomuusoireiden kehityspolkuja Latent Class Linear Mixed model -analyysilla (LCMM) ja tutkimaan, minkälaisia yhteyksiä erilaisilla kehityspoluilla on muistiin, oppimiseen ja keskittymiseen eläköitymisen jälkeen. Menetelmät: Tutkimus on asetelmaltaan prospektiivinen ja sisältää neljän eri kyselyn tuloksia Helsinki Health Study -aineistosta Helsingin kaupungin työntekijöiltä vuosilta 2000-2017 (n=3748, 55-77v, 80% naisia). Unettomuusoireet kerättiin jokaisessa kyselyssä Jenkinsin unikysely-mittarilla (the Jenkins Sleep Questionnaire). Itsearvioitua kognitiota koskeva tieto kerättiin viimeisessä kyselyssä. Multinomiaalisella logistisella regressiolla analysoitiin unettomuusoireiden kehityspolkujen ja heikentyneen kognition välisiä yhteyksiä. Malleissa vakioimme sosiodemografiset, elintapa sekä sairauksiin liittyvät taustatekijät. Tulokset: Vanhuuseläkeläisillä löysimme kolme unettomuusoireiden kehityspolkua: tasaisesti matala ryhmä (hyvä uni), laskeva ryhmä (unettomuusoireita ennen eläköitymistä) sekä nouseva ryhmä (unettomuusoireet lisääntyvät eläköitymisen jälkeen). Työkyvyttömyyseläkeläisillä havaitsimme yhden ylimääräisen piilevän kehityspolun: tasaisesti korkea ryhmä (unettomuusoireet jatkuivat yleisinä eläkkeelle siirtymisestä huolimatta). Riski heikentyneeseen kognitioon kasvoi unettomuusoireiden lisääntyessä (annos-vaste-suhde). Työkyvyttömyyseläkkeelle jääneillä oli enemmän sekä uni- että kognition ongelmia kuin vanhuuseläkkeellä olevilla. Johtopäätökset: Tuloksiemme perusteella pitkäaikaisilla unettomuusoireilla ja heikentyneellä kognitiolla on selkeä yhteys. Varhainen puuttuminen unettomuusoireisiin olisi mahdollinen interventiokohta, jolloin voitaisiin sekä parantaa unen laatua että ehkäistä kognition heikentymistä myöhemmällä iällä. Interventiotutkimuksia tarvitaan.
-
(2017)Background: Common variable immunodeficiency (CVID) is the most common primary immunodeficiency. Prevalence varies greatly between countries and studies. Most diagnostic criteria include hypogammaglobulinemia and impaired vaccine response. Aim: To evaluate the minimum prevalence as well as the clinical and immunological phenotypes of CVID in Southern Finland. Methods: We performed a cross-sectional study to assess all adult CVID patients followed-up in three hospital districts in Southern and South-Eastern Finland between April 2007 and August 2015. CVID diagnosis was based, with a minor modification, on the ESID/PAGID criteria for primary CVID. Antipolysaccharide responses to Pneumovax® were defined as impaired only if 50% or more of the serotypes did not reach a level of 0.35 μg/mL after vaccination. We further characterized the patients’ B cell phenotypes and complications associated with CVID. Results: In total, nine patients were excluded due to potential secondary causes before diagnosis. ESID/PAGID criteria were met by 132 patients (males 52%), of whom 106 had “probable” and 26 “possible CVID”. Based on the population statistics in the three hospital districts, the minimum adult prevalence per 100 000 inhabitants in Finland for all CVID (“probable CVID”, respectively) patients was 6.9 (5.5). In the highest prevalence district (Helsinki and Uusimaa), the prevalence was 7.7 (6.1). CVID patients suffer from frequent complications. Ten patients died during follow up. Of probable CVID patients, 73% had more than one clinical phenotype. Intriguingly, gradual B cell loss from peripheral blood during follow up was seen in as many as 16% of “probable CVID” patients. Patients with possible CVID displayed somewhat milder clinical and laboratory phenotypes than probable CVID patients. We also confirm that large granular lymphocyte lymphoproliferation is a CVID-associated complication. Conclusion: The prevalence of CVID in Finland appears the highest recorded, likely reflecting the genetic isolation and potential founder effects in the Finnish population. Studies to discover potential gene variants responsible for the high prevalence in Finland thus seem warranted. Increased awareness of CVID among physicians would likely lead to earlier diagnosis and improved quality of care.
-
UNGA UTBRÄNDA LÄKARE– en litteraturöversikt om faktorerna bakom utmattningssyndrom bland unga läkare (2022)Utbrändhet är vanligt bland unga läkare, i litteraturen beskrivs prevalensen ständigt över40%. Målet med denna litteraturöversikt var att granska faktorerna bakom utmattningssyndrom hos unga läkare. Som material användes resultaten av 24 studier som samlades från PubMed med sökordskombinationerna: ”early career AND burnout AND medical”, ”early career AND burnout AND medical AND predictors”, ”resident AND burnout AND predictors” och ”newly graduated AND burnout AND medical”. Artiklarna skulle svara på forskningsfrågan, behandla utmattningssyndrom bland läkare som är nyutexaminerade/början av sin karriär, vara skriven på engelska, finska eller svenska och handla om läkare som jobbar kliniskt med patienter. Av de arbetsrelaterade faktorerna associerades arbetstid, tidspress, och sociala stödet inom arbetet med utbrändhet i majoriteten av studierna. Speciellt över 80 timmars arbetsvecka ökar risken för utmattningssyndrom. Tidspressen upplever läkarna själv som en stor belastning och risk för utbrändhet. De sociala relationerna inom arbetet mellan kolleger, seniorer och sjukskötare har en skyddande effekt mot utbrändhet då de är välfungerande, men då dessa relationer är dåliga ökar de risken för utmattningssyndrom. Resultaten av de individuella faktorerna var heterogena och enbart arbetserfarenhet och specialiseringsskedet verkar associeras med utbrändheten.
-
(2022)Objectives. Child psychiatric patients have been noted to sleep less and experience more sleep problems than their normative peers. Sleep problems have been noted to associate with the intensity of child psychiatric patients’ psychiatric problems. At population-level, sleep problems have been recognized as a risk factor for having co-existing psychosocial symptoms. Especially persistent sleep problems are considered to affect children’s mental health and development far more adversely than short-term sleep problems. However, knowledge of the continuity and persistence of sleep problems among child psychiatric patients is scarce. Only little is known about the associations between sleep problems, especially persistent ones, and their connections to psychiatric symptoms among this patient group. This longitudinal study investigates how often sleep problems in preschool age continue till school age among child psychiatry patients. This study also examines if sleep problems at preschool predict psychiatric symptoms at school age and how sleep problem persistency associates with psychiatric symptoms at school age. Methods. Participants (n=68) were outpatients in Psychiatric Units for Young Children in Helsinki University Hospital during 2015-2017. Caregivers evaluated children’s sleep with Sleep Disturbance Scale for Children (SDSC) and psychiatric symptoms with Child Behavior Checklist (CBCL) at baseline (age 4-7 years) and at follow-up (age 8-13 years). Family background questionnaire was collected at both times. The persistency of sleep problems was investigated using repeated measures of ANOVA and repeated t-tests. Sleep’s relation to psychiatric symptoms was investigated with linear regression models and sleep problem persistency’s relation to psychiatric symptoms was examined with variance analysis. Results and conclusions. Sleep problems tend to persist among child psychiatric patients. Of the children who had sleep problems at preschool age, 64% continued to have them at school age, e.g., 23.5% of the children suffered from persistent sleep problems. Sleep problems did not decrease by age statistically significantly. Sleep problems at preschool age predicted overall psychiatric symptoms, internalizing, and externalizing symptoms at school age, when regression models did not include control variables. Internalizing symptoms at school age were predicted by sleep problems (p=.036) even after controlling for age, sex, and psychiatric symptoms at preschool age. Persistent sleep problems strongly associated with the intensity of psychiatric symptoms at school age. Sleep problems are prevalent, persistent, and connected with psychiatric symptoms in children treated in child psychiatric clinics. The results emphasize the importance of identifying and treating sleep problems in these children.
-
(2020)Tavoitteet: Lasten unihäiriöt ovat yleisiä ja yhteydessä psyykkisiin oireisiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko unettomuudella, yöheräilyllä ja lyhytunisuudella yhteys tunne-elämän, tunnesäätelyn ja käytöksen oireisiin viiden vuoden iässä, ja onko samanaikaisista uniongelmista kärsivillä lapsilla enemmän näitä psyykkisiä oireita kuin vain yhdestä uniongelmasta kärsivillä tai hyvin nukkuvilla lapsilla. Menetelmät: Tämän tutkimuksen aineistona käytettiin Lapsen uni ja terveys -tutkimuksen kyselylomakkeilla kerättyjä tietoja. Käytetty aineisto koostui 699:sta 5-vuoden ikäisestä lapsesta. Unettomuutta arvioitiin Brief Infant Sleep Questionnaire (BISQ) -kyselyllä ja Sleep Disturbance Scale for Children (SDSC)-skaalan unettomuutta mittaavalla alaskaalalla. Tunne-, tunnesäätely- ja käytösoireita mitattiin Strengths and Difficulties (SDQ) -kyselyllä ja 5–15 (Viivi) -kyselyllä. Kaikkien kyselyiden täyttäjä oli jompikumpi lapsen vanhemmista. Tulokset: Yöheräilystä ja unettomuudesta kärsivillä lapsilla oli merkitsevästi enemmän tunne-elämän, tunnesäätelyn ja käytöksen oireita kuin hyvin nukkuvilla. Lyhytunisuudella ei ollut merkitsevää yhteyttä tunne-, tunnesäätely- eikä käytösoireisiin. Lyhytunisuus yhdessä unettomuuden kanssa ei myöskään lisännyt tunne-elämän, tunnesäätelyn tai käytöksen oireita verrattuna lapsiin, joilla oli vain unettomuutta. Johtopäätökset: Unella, erityisesti unen laadulla, on merkitystä 5-vuotiaan lapsen psyykkiseen hyvinvointiin. Uniongelmat lisäävät psyykkisiä oireita ja siksi niihin on tärkeä kiinnittää huomiota. Psyykkisistä oireista kärsivien lasten uniongelmien hoito voi lievittää psyykkisiä oireita. (183 sanaa)
-
(2020)Lasten parasomnioiden esiintyvyyttä ei ole systemaattisesti aiemmin selvitetty Suomessa. Kansainvälisissä tutkimuksissa, jotka on toteutettu kyselytutkimuksina vanhemmille, esiintyvyydessä on suuria vaihteluja: unissakävely 0,2-27%, unissapuhuminen 4,3-84,4% ja yölliset kauhukohtaukset 13,4-39,8%. Tässä tutkimuksessa parasomnioiden esiintyvyyttä selvitettiin kyselytutkimuksella vanhemmille, aineisto on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen CHILD SLEEP –aineistoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin esiintyvyyttä yleensä, eri sukupuolten välillä, pysyvyyttä 2v iästä 5v ikään, parasomnioiden liittymistä toisiinsa ja unen laatuun sekä määrään. Esiintyvyys on jaettu säännölliseen, vähintään kerran viikossa, sekä harvemmin tai ei lainkaan. Unissapuhuminen oli selvästi yleisin parasomnia sekä 2- että 5-vuotiailla, sitä esiintyi yli puolella vähintään satunnaisesti. Säännöllinen unissakävely (2v 0,4% ja 5v 1,3%) ja yölliset kauhukohtaukset (2v 5,6% ja 5v 2,1%) olivat harvinaisempia. Runsaammat yöheräilyt olivat yhteydessä kaikkiin parasomnioihin. Unissapuhujat nukkuvat vähemmän yöunta. Erityisesti 2-vuotiailla säännöllisesti kauhukohtauksia saavilla unenlaatu oli monilta osin heikompaa. Lapsilla, joilla oli jokin parasomnia säännöllisesti, oli selvästi muita useammin myös jokin muu säännöllisesti esiintyvä parasomnia. Lasten elintapoja ja tottumuksia olisi syytä jatkossa selvittää vielä lisää, jotta voitaisiin löytää lisää mahdollisia intervention paikkoja. Jonkin verran on myös näyttöä geneettisestä alttiudesta parasomnioille lapsuudessa.
-
(2023)Goals: According to Developmental Origins of Health and Disease hypothesis, maternal prenatal factors are associated with offsprings’ health and susceptibility for non-communicable disease. In previous studies, maternal cortisol and sleep difficulty have been separately associated with multiple negative outcomes for the offspring. However, little is known about the association of maternal sleep difficulty and cortisol during pregnancy. The goal of this thesis is to examine the association of sleep difficulty and maternal diurnal cortisol during early pregnancy. Methods: The study sample (N=310) comes from the prospective pregnancy cohort study “The InTraUterine sampling in early pregnancy” (ITU). Sleep difficulty was assessed with Pittsburgh Sleep Quality Index at early pregnancy on average 18.20 (sd=1.73) weeks gestation (between 12.43–21.86 weeks gestation). Salivary cortisol was measured seven times a day for one day: upon waking, 15 minutes after awakening, 30 minutes after awakening, at 10 a. m., at noon, at 17 p. m., and at bedtime. Salivary cortisol samples were collected between gestation weeks 12–20, on average at 18.88 weeks’ gestation (sd=1.48). General linear model and mixed design analysis of variance were used to study the association of sleep difficulty and diurnal salivary cortisol. Anxiety and depression symptoms, maternal age and education were included as covariates in general linear model analyses. Results: The total number of different kinds of sleep difficulties was not associated with salivary cortisol upon waking or at bedtime or cortisol awakening response, mean diurnal cortisol concentration, diurnal cortisol slope or diurnal cortisol change. Some specific types of sleep difficulties were associated with diurnal cortisol. Namely, greater sleep latency was associated with higher awakening cortisol and higher mean cortisol concentration. Daytime dysfunction was associated with lower awakening cortisol level and sleep disturbance (physical symptoms, that disturb sleep) was associated with flatter diurnal cortisol slope. Conclusions: Even though the total number of different kinds of sleep difficulties was not associated with diurnal cortisol, the results of this thesis suggest a possible association between specific type of maternal sleep difficulties and diurnal cortisol during early pregnancy. Longitudinal study protocols are needed to identify the possible causal mechanism between possible associations of specific sleep difficulties with cortisol during pregnancy. To examine biological fetal programming mechanisms, follow up on offspring birth weight, cognitive development and mental health should be included in these studies.
-
(2023)Tavoitteet: Tutkimuksessa selvitettiin Turun ja pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaurheilijoiden psyykkisen rasittuneisuuden ja minäkuvan yhteyttä kilpailutilanteessa koettuun suoriutumiseen. Lisäksi selvitettiin psyykkisen rasittuneisuuden esiintyvyyttä sukupuolen, yksilö- ja joukkuelajien sekä yksittäisten urheilulajien välillä. Menetelmät: Tutkimuksen aineisto on osa pääkaupunkiseudun urheiluakatemian ja Jyväskylän yliopiston kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen yhteistyössä toteuttamaa MAPS-Q tutkimusta (Multidisciplinary Assessment of Preparedness in Sport Questionnaire). Aineiston keruu on toteutettu sähköisenä Webropol-kyselynä. Tutkimukseen valikoitui 114 urheilijaa. Tässä tutkimuksessa käytettiin psyykkisen rasittuneisuuden kyselyä sekä psyykkisten taitojen kyselylomakkeesta minäkuvaa ja kilpailutilanteessa suoriutumista koskevaa väittämää. Kontrolloitavina muuttujina hyödynnettiin sukupuoli ja urheilumuoto (joukkue/yksilö). Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin lineaaristen mallien avulla. Urheilumuodon ja sukupuolten välistä eroavaisuutta urheilijan minäkuvassa sekä psyykkisessä rasittuneisuudessa tarkasteltiin khiin neliö -testin sekä posthoc -vertailujen avulla. Tulokset: Psyykkinen rasittuneisuus oli yhteydessä kilpailutilanteessa suoriutumiseen: mitä korkeammat rasittuneisuuden pisteet olivat, sitä heikompi oli urheilijan koettu suoriutuminen kilpailutilanteessa. Kilpailutilanteessa koettu suoriutuminen oli yhteydessä urheilijan minäkuvaan: myönteinen minäkuva esiintyi yhdessä kilpailutilanteessa onnistumisen kanssa. Miesyksilöurheilijoiden minäkuva oli myönteisempi miesjoukkue-, naisyksilö- ja naisjoukkueurheilijoiden minäkuvaan verrattuna. Psyykkisen rasittuneisuuden esiintyvyydessä eri psyykkisen rasittuneisuuden voimakkuuksissa ei ollut eroa sukupuolen tai yksilö- ja joukkueurheilijoiden välillä. Vertailtaessa eri lajien edustajia, muodostelmaluistelijoiden ja käsipallon pelaajien psyykkisen rasittuneisuuden pisteet olivat korkeimmat. Johtopäätökset: Tutkimuksen mukaan psyykkinen rasittuneisuus sekä minäkuva ovat yhteydessä kokemukseen kilpailutilanteessa suoriutumisesta. Valmentajan ja urheilijan on hyvä tunnistaa psyykkiseen rasittuneisuuteen vaikuttavat tekijät, jotta psyykkistä rasittuneisuutta pystytään ennaltaehkäisemään ja se pystytään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tunnistamaan. Vähentämällä urheilijan psyykkistä rasittuneisuutta mahdollistetaan urheilijalle parempi suorituskyky kilpailutilanteessa. Urheilijan myönteistä minäkuvaa ja sen pysyvyyttä tulee tukea, koska myönteinen minäkuva lisää edelleen onnistumisen todennäköisyyttä kilpailutilanteessa.
-
(2020)Objectives. Children and youth gain many positive physical, individual and social skills by participating in organized sport activities. According to previous research, children’s sport participation, especially team sports, protects them against psychiatric problems, but the findings of studies comparing team and invidual sports are not consistent. Evidence is also inconsistent in regards whether the effects are similar for boys and girls. Little is known about the effect of child’s psychiatric history to the association of sport participation and current symptoms. The objective of this study was to investigate the associations of sport participation and sport relatedness on team/individual continuum with psychiatric symptoms in 7–11-year-old children, taking into account child’s sex and history of borderline level psychiatric problems. Methods. The data in this study was a sample (N=1267) of PREDO follow-up study (The Prediction and Prevention of Preeclampsia and Intrauterine Growth Restriction, concerning 7–11-year-old children. Information about sport participation was reported by mothers, answering open questions about their child’s sport participation in the social competence section of CBCL/6–11 questionnaire (Child Behaviour Checklist). Sport participation was categorized dichotomously (yes/no) and 4-point scale was used to categorize sport relatedness. Information about children’s internalizing, externalizing and total problems was reported by mothers, answering the psychiatric problems section of CBCL/6–11 questionnaire. The associations between sport participation, sport relatedness and psychiatric problems were examined with linear regression models. Results and conclusions. Child’s participation in organized sports was associated with fewer internalizing, externalizing and total problems compared to no sports, and team sports requiring continuous team work was associated with fewest internalizing problems. These findings are consistent with previous research. The favorable effects of sport participation were more common for boys. Children with a history of borderline level externalizing problems didn’t obtain the protective effects of team sports requiring continuos team work, compared to independent physical exercise or individual sports. The results indicate that the protective effects of sport participation and team sports differ according to child’s sex and history of psychiatric problems.
-
Use of antibiotics in the prevention and treatment of post-cesarean section surgical site infections (2019)Keisarinleikkaus eli sektio on yksi yleisimmistä leikkauksista naisille maailmanlaajuisesti. Jopa 10% naisista, jotka synnyttävät sektiolla, saa myöhemmin leikkausalueen infektion. Infektioita pyritään ehkäisemään paitsi leikkausalueen antiseptisellä valmistelulla, myös profylaktisella eli ennaltaehkäisevällä antibiootilla. Tässä tutkimuksessa arvioimme antibioottien käyttöä sektioihin liittyen sekä infektioprofylaksiassa että infektioiden hoidossa. Käytännöt vaihtelevat maailmanlaajuisesti huomattavan paljon. Tässä retrospektiivisessä tapaus-verrokkitutkimuksessa aineisto koostuu naisista, jotka synnyttivät sektiolla Naistenklinikalla tai Kätilöopistolla helmikuun 2016 ja helmikuun 2018 välillä ja joille myöhemmin kehittyi haavainfektio. Jokaiselle infektiopotilaalle etsittiin verrokkipotilas, joka synnytti samassa sairaalassa samalla kiireellisyysluokituksella mutta joka ei saanut haavainfektiota. Haavainfektion riskitekijöiksi tunnistettiin korkeampi BMI ennen raskautta, korionamnioniitti, pidempi aika kalvojen repeämisestä leikkaukseen, pidempi leikkausaika sekä suurempi leikkausvuoto. Kaikki potilaat ja verrokit saivat profylaktisen antibiootin ennen leikkausta. Ensisijaisesti profylaksiana käytettiin kefuroksiimia, pensilliiniallergisille klindamysiinia. Infektiopotilaat saivat verrokkeja useammin metronidatsolia, yleensä kefuroksiimiin yhdistettynä. Osa potilaista sai synnytyksen aikana antibiootteja esimerkiksi vaginan GBS-kolonisaation vuoksi tai korionamnioniitin hoitona. Antibioottien käyttö synnytyksen aikana ei merkittävästi vaikuttanut myöhempään haavainfektion kehittymiseen. Verrokkeihin verrattuna antibioottihoidon kesto infektiopotilailla välittömästi sektion jälkeen oli merkittävästi pidempi. Potilaat, joilla oli pinnallinen infektio, saivat ensioireensa myöhemmin ja tarvitsivat lyhyemmän hoidon kuin ne potilaat, joille kehittyi syvä infektio. Potilailla, joiden kohdalla päädyttiin lopulta hysterektomiaan eli kohdun poistoon, antibioottihoidon kesto oli pisin. CRP ensimmäisten oireiden ilmetessä sekä korkein CRP- ja leukosyyttiarvo olivat suuremmat potilailla, joilla oli syvä infektio. Haavainfektioiden riskitekijöiden tunnistaminen on erinomaisen tärkeää antibioottiprofylaksian suunnittelun kannalta. Antibioottiprofylaksia pitäisi myös optimoida niin, että valinta kohdistuu todennäköisimpiä patogeeneja vastaan.
-
(2016)Background: To assess whether the use of point-of-care testing (POCT) and early assessment team (EAT) model shortens emergency department (ED) length of stay (LOS). Methods: This observational study was performed in three phases in a metropolitan ED with 57,000 annual visits. Data were collected from adult ambulatory patients who were discharged home. Phase 1 served as a control (n=1559 in one month). In phase 2, a comprehensive POCT panel including complete blood count, sodium, potassium, glucose, C-reactive protein, creatinine, alkaline phosphatase, alanine aminotransferase, bilirubin, amylase, and D-dimer was launched (n=1442 in one month). In phase 3 (n=3356 in subsequent two months), POCT approach continued. In addition, the working process was changed by establishing an EAT consisting of an emergency medicine resident and a nurse. The team operated from 12 noon to 10 p.m. was. The primary outcome was LOS (hh:mm) in the ED. Waiting times for patients requiring laboratory testing were analysed also, including time from admission to laboratory blood sampling (A2S interval), time from blood sampling to results ready (S2R interval) and time from results to discharge (R2D interval). Results: Median LOS of patients requiring laboratory tests in phase 1 was 3:51 (95% confidence interval 03:38–04:04). During phase 2, introduction of POCT reduced median LOS by 29 minutes to 03:22 (03:12–03:31, p=0.000). In phase 3, the EAT model reduced median LOS further by 17 minutes to 03:05 (02:59–03:12, p=0.033). Altogether, the process was expedited by 46 minutes compared with the phase 1. Surprisingly, A2S interval was unaffected by the interventions among all patients needing laboratory testing. In comparison to phase 1, shortening of S2R interval was observed in phase 2 and 3, and that of R2D interval in all patients with laboratory assessments in phase 3. Conclusions: The advantage of POCT alone compared with central laboratory seemed to lie in shorter waiting times for results and earlier discharge home. Moreover, POCT and EAT model shorten LOS additively compared with conventional processes. However, a longer time is seemingly needed to adopt a new working process in the ED, and to establish its full benefit.
-
(2018)The goals of this study were to explore whether the use of an automatic-external- defibrillator (AED) by an untrained layperson would adversely affect the quality of compression-only cardiopulmonary-resuscitation (CPR) provided at the same time and decrease the defibrillation delay in a simulated out-of-hospital-cardiac-arrest (OHCA) -situation. The study was a training mannequin simulation of an OHCA-scenario comparing participants performing dispatcher-assisted compression-only CPR with subjects who in addition retrieved and used an AED with dispatcher assistance. In this study, laypersons who had basic CPR (without AED) training could all perform dispatcher assisted CPR relatively well. In the AED group, laypersons were able to safely use an AED in a simulated OHCA-situation. This study suggests that adding an AED to the dispatcher assisted CPR protocol does not markedly decrease the hands-on-time nor the quality of CPR with layperson provided help in an OHCA-scenario and that it would decrease the out- of-hospital defibrillation delays and thus improve survival.
Now showing items 2276-2295 of 2464