Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Forest Sciences"

Tiivistelmä/Referat – Abstract Kausikosteikot ovat huonosti tunnettu kosteikkoekosysteemi, joita on kadonnut Suomesta paljon metsäojitusten myötä. Nyt kausikosteikkoja uhkaa ilmastonmuutos, etenkin lumisateiden väheneminen ja alkukesän korkeat lämpötilat. Kausikosteikot saavat kaiken vetensä lumien sulamisvetenä tai sateena. Niillä ei ole pysyvää vedenlähdettä, joten niiden hydroperiodin pituus vaihtelee. Kausikosteikon vuotuinen elinkierto koostuu täyttymisestä, vetisestä jaksosta, vähittäisestä kuivumisesta ja lopulta äärimmäisestä kuivuudesta. On tärkeää tietää, miten eri lajit hyödyntävät kausikosteikkoja, jotta suojelutoimet voidaan kohdentaa oikein.Tässä tutkimuksessa vertaillaan keskenään kausikosteikkojen ja pienten boreaalisten järvien lintu- ja lepakkopopulaatioita. Majavakosteikoiden on havaittu olevan etenkin pohjanlepakoille järviä mieluisampia elinympäristöjä ja saman oletetaan pätevän myös kausikosteikoihin. Linnuille kausikosteikot tarjoavat suojaisan pesintä- ja poikasympäristön. Sorsalinnuista etenkin telkkä (Bucephala clangula) ja tavi (Anas crecca) poikueet voivat hyötyä kausikosteikkojen kalattomuudesta, koska se tarkoittaa vähemmän kilpailua ravinnosta sekä vähemmän petoja. Tarjolla olevan hyönteisravinnon määrän ja laadun arvioimiseksi kerättiin hyönteisaineistoa. Aineistoa kerättiin Evolla kesä-heinäkuussa 2020. Mukana tutkimuksessa oli 10 kausikosteikkoa sekä 10 järveä. Aineistonkeruumenetelminä olivat passiiviset lepakkodetektorit, lintujen havainnointi maastossa sekä kahdenlaiset hyönteispyydykset: ikkunapyydys ja kuoriutuvaispyydys. Kuoriutuvaispyydykset olivat käytössä niillä kausikosteikoilla, joilla oli seurannan alkaessa vettä ja ikkunapyydykset muilla. Itse keräämäni aineiston lisäksi hyödynsin huhti-toukokuun aikana samoilta koealoilta kerättyä lepakkoaineistoa. Lintuhavaintoja tehtiin järvillä 111 ja kausikosteikoilla 100. Lajeja havaittiin kausikosteikoilla 17 ja järvillä 21. Lajiston koostumuksessa ja havaintomäärissä oli pieniä mutta ei merkittäviä eroja. Pesiviä tai poikasten kanssa liikkuvia hyönteissyöjiä havaittiin vain kausikosteikoilla. Lepakoita havaittiin enemmän järvillä kuin kausikosteikoilla. Elinympäristöllä oli enemmän vaikutusta havaintojen määrään keväällä kuin kesällä. Hyönteisravinnon saatavuuden ja lepakoiden elinympäristövalinnan välillä ei havaittu selkeää yhteyttä. Voidaan olettaa, että elinympäristön muilla tekijöillä, kuten sijainnilla, on enemmän vaikutusta siihen, missä lepakot kulloinkin saalistavat. Kausikosteikoita tulisi tutkia lisää nyt kun niitä vielä on jäljellä. Lepakoiden osalta tarvitaan monipuolisempaa tutkimusmenetelmien käyttöä, jotta mikkien huonosti havaitsemien hiljaisten lajien edustus saataisiin paremmaksi. Tarvitaan pidempiä seurantajaksoja yli kaikkien vuodenaikojen. Nyt lintuseurannan ulkopuolelle jäi toukokuu ja kesäkuun alku sekä syksy, mikä saattoi vaikuttaa tuloksiin.

Invasive non-native species create an increasing threat to diversity in nature and economics. Invasive species are expected to spread even wider due to climate chance. The Japanese rose (Rosa rugosa L.) is a species widely spread by humans for its decorative value. The japanese rose replaces native plant species and creates problems on seashores, where it thrives. It creates a threat to many endangered biotopes and their plantation. Chondrostereum purpureum (Pers. ex Fr.) has been studied for a biological method for brushwood maintenance. The method has yielded good results on several species of the Rosaceae family , for instance on Black cherry (Prunus serotina Ehrh.) and Pin cherry (Prunus pensylvaica L.f.) This study aims to declare, whether C. purpureum can be viewed as a potential method for controlling the Japanese rose. The effect of C. purpureum on the Japanese rose was studied for one growing season in Lauttasaari, Helsinki. In the study, the roses were cut and the freshly cut surfaces were treated with a C. purpureum solution in June 2021. The data were collected in June-September 2021. Despite the shortness of the study period, the results were promising. The fungal treatment decreased the number of live sprouts and increased the number of dead sprouts. Living sprouts were shorter and the amount of rosehip berries was lower in roses treated using C. purpureum than in roses that were cut only. It seems that the C. purpureum treatment provides a potential method for controlling the Japanese rose.

Tämä tutkielma käsittelee valittujen kuusi-koivu-sekametsätaimikoiden rakennetta, tilajärjestystä sekä niiden tulevaisuuden kehityksiä eri tavoin toteutettavilla taimikonharvennuksilla. Työ on osa Luonnonvarakeskuksen monivuotista SEKAVA-hanketta. Sekametsät ovat Suomessa harvinaisia puhtaiden havumetsien ollessa vallitsevia. Sekametsien suosimisella olisi kuitenkin lukuisia etuja yhden puulajin metsiin verrattuna. Sekametsällä voidaan pienentää tuhoriskiä, lisätä monimuotoisuutta ja metsien virkistysarvoa sekä hajauttaa taloudellista riskiä. Sekametsillä voidaan valmistautua myös ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin. Taimikkovaihe on kriittinen sekametsän kasvatuksessa, sillä mikäli sekapuusto menetetään, ei sitä saada takaisin saman kiertoajan aikana. Taimikonharvennus on merkittävä vaihe metsikön tulevaisuuden kannalta, sillä siinä määritetään metsän tilajärjestys ja puulajirakenne. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2021 mittaamalla Etelä- ja Keski-Suomen alueilta sekametsätaimikoita, joihin on tehty varhaisperkaus, muttei taimikonharvennusta. Metsiköissä mitattiin kaksi 500 m2:n ympyräkoealaa, joilta mitattiin jokainen kehityskelpoinen taimi. Kuhunkin mitattuun metsikköön simuloitiin neljä vaihtoehtoista taimikonharvennusta tarkoituksena selvittää eri taimikonharvennusten vaikutusta metsikön kehitykseen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa taimikko harvennettiin puhtaaksi kuusikoksi, jossa runkoluku on 1800 r/ha. Toisessa vaihtoehdossa runkoluku pysyi samana, mutta puhtaan kuusikon sijaan metsikköön jätettiin 15 % koivua. Kolmannessa vaihtoehdossa koivun osuus oli 25 % ja neljännessä vaihtoehdossa 25 %, mutta metsikön tiheydeksi jätettiin 1600 r/ha. Taimikkovaiheen metsikkörakenteen tulee olla soveltuva, jotta sekapuustoisuus saadaan aikaan. Taimikossa tulee olla tarpeeksi laadukasta ja oikeassa kehitysvaiheessa olevaa lehtipuustoa, ja puuston täytyy olla jakautunut sopivasti. Mikäli jokin kasvatettavista puulajeista on huomattavasti kehityksessä edellä, kehityksessä perässä olevien lajien kehitys hidastuu tai pahimmillaan ne kuolevat. Sekapuusto ei myöskään saa olla omina ryppäinään, vaan sen tulee tasaisesti alueella. Tämän vuoksi tutkielmassa tarkasteltiin myös kehityskelpoisen puuston tilajärjestystä Ripleyn L- ja L12-funktioilla sekä lähinaapurianalyysilla ja mingling-indeksillä. Metsiköissä oli keskimäärin 3012 kehityskelpoista taimea hehtaarilla. Taimikoiden keskipituus oli 3,8 m. Koivut olivat keskimäärin kuusta edellä kehityksessä, mutta eivät kaikilla koealoilla. Osassa metsiköistä kuusen tiheys ei riittänyt puhtaan kuusikon kasvattamiseen. Kaikki metsiköt soveltuivat sekametsiksi taimiaineksen perusteella. Puuston tilajakauma oli niin ikään sekapuustolle sopiva, sillä viljelytaimet olivat istutuksesta johtuen tasaisesti järjestäytyneet, mutta koko metsikön mittakaavassa kuuset olivat sijoittuneet keskimäärin satunnaisesti. Luontaisesti syntyneet koivut puolestaan kasvoivat metsiköissä satunnaisesti järjestäytyneinä. Puulajit olivat sekoittuneet metsikköön keskenään satunnaisesti, eli ne eivät olleet omina ryhminään. Simulaatioiden perusteella eri taimikonharvennukset eivät juurikaan vaikuttaneet myöhempiin toimenpiteisiin tai kiertoaikoihin. Simulaatioiden lehtipuun osuus pysyi keskimäärin melko muuttumattomana kiertoajan kuluessa, mutta yksittäisissä metsiköissä muutokset olivat suuria. Lievä lehtipuusekoitus johti keskimäärin puhdasta kuusikkoa suurempaan hakkuupoistumaan, mutta erot eri simulaatioiden välillä olivat pieniä. Lehtipuusekoitus kuitenkin pienensi tukkiosuutta ja täten suurin tukkitilavuus saatiin keskimäärin puhtaan kuusikon vaihtoehdolla. Suurin tukkiosuus yhdistettynä kuusen parempaan kantohintaan johti siihen, että suurimmat tulot saavutettiin puhtaalla kuusikolla. Sekametsän kasvatus voi olla houkutteleva vaihtoehto metsänomistajalle, joka ei tavoittele suurinta mahdollista tuottoa vaan taloudellista turvaa, arvostaa myös ei-materiaalisia arvoja tai metsien monikäyttöä, taikka haluaa valmistautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin.

Metsien intensiivinen hoito on johtanut lahopuun määrän vähenemiseen ja sen myötä monien lahopuusta riippuvaisten lajien uhanalaistumiseen. Talousmetsien lahopuun määrä on vähentynyt noin kymmenes- jopa sadasosaan luonnonmetsien lahopuun määrästä. Toisin kuin talousmetsien, kaupunkimetsien hoidon tavoitteena ei ole puuntuotos. Hoidon tavoitteena on tarjota ensisijaisesti kaupungin asukkaille virkistyspalveluita ja ylläpitää maisemaa ja kaupunkikuvaa, jolloin metsien hoito on intensiteetiltään kevyttä. Kaupunkimetsistä on myös löydetty harvinaisten ja/tai uhanalaisten lajien esiintymiä ja viime aikoina myös kaupunkiluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen on kiinnitetty huomiota muun muassa jättämällä enemmän lahopuuta kaupunkimetsiin. Kaupunkimetsien monimuotoisuutta on alettu myös tutkia viime vuosina, mutta tutkimuksia lahopuun määrästä kaupunkimetsissä on vähän. Tämän työn tavoitteena oli selvittää lahopuun määrään ja laatuun vaikuttavia tekijöitä Helsingin kaupunkimetsissä. Lahopuun määrää ja laatua tutkittiin maastoinventoinnilla, joka toteutettiin vuonna 2021. Inventoinnissa mitattiin lahopuita kolmenlaisilta koealoilta: kokonaan inventoiduilta metsänhoitokuvioilta, kaistakoealoilta ja linjakoealoilta. Lahopuiden tilavuusmittojen lisäksi niistä kirjattiin tiedot puulajista, puun ilmiasusta sekä puun lahoasteesta. Näin saatiin tietoa määrän lisäksi myös lahopuun laadusta, joka on tärkeä monimuotoisuuden mittari. Tilastollisen analyysin avulla pyrittiin selvittämään, vaikuttaako metsikön hoitoluokka, ikä, ravinteisuus tai elävän puuston pääpuulaji lahopuun määrään ja laatuun. Maastoinventoinnin tulosten perusteella Helsingin kaupunkimetsissä on lahopuuta keskimäärin 14 m3/ha. Arvometsiksi luokitelluilla metsäkuvioilla oli keskimäärin vähintään kaksinkertainen määrä lahopuuta muiden hoitoluokkien metsiin verrattuna. Sen sijaan kasvupaikan ravinteisuudella tai metsän iällä ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta lahopuun määrään. Kuusivaltaisissa metsissä lahopuuta oli enemmän kuin mänty- tai rauduskoivuvaltaisissa metsissä. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että lahopuun määrä oli suurin alueilla, jotka on monimuotoisuusarvojensa perusteella määritelty arvometsäkohteiksi ja joilla metsien hoito on sen vuoksi jätetty hyvin vähäiseksi. Hoidetuilla metsäalueilla lahopuuta oli vähemmän. Tulos on yhdenmukainen kahden aikaisemmin aiheesta tehdyn tutkimuksen kanssa. Helsingin kaupunkimetsien lahopuu on laadullisesti monimuotoista: lahopuu koostuu useista eri puulajeista ja lahoasteista. Lahopuuta on sekä pysty- että maapuina. Suurin osa lahopuusta oli lehtilahopuuta, mutta havupuiden, erityisesti mäntyjen osuus oli suurempi karummilla kasvupaikoilla ja mäntyvaltaisissa metsissä. Lahopuun lajisto mukaili elävän puuston puulajijakaumaa. Lahopuusta suurin osa oli hyvin vähän lahonnutta puuta. Pitkälle lahonnutta puuta oli noin kolmasosa mitatuista lahopuista. Lahopuiden keskiläpimitta oli 20 cm. Puolet mitatuista lahopuista oli läpimitaltaan alle 17 cm eli melko pieniläpimittaisia. Lahopuun määrä Helsingin kaupunkimetsissä on suurempi kuin Suomen talousmetsien keskimääräinen lahopuun määrä. Lahopuu on myös laadullisesti monimuotoisempaa kuin talousmetsissä. Lahopuusta riippuvaisen eliöstön elinolosuhteet voivat olla kaupunkimetsissä paremmat kuin talousmetsissä. Lahopuuta on kuitenkin kaupunkimetsissä vain korkeintaan neljäsosa luonnonmetsien lahopuun määrästä. Määrä on myös riittämätön turvaamaan useimpien lahopuista riippuvaisten lajien selviytymistä. Tutkimusten mukaan lahopuuta tulisi olla boreaalisissa metsissä vähintään 20–30 m3/ha, jotta useimpien lahopuusta riippuvaisten lajien säilyminen voitaisiin turvata. Kaupunkimetsissä on myös yksittäisiä alueita, joilla lahopuun määrä saavuttaa tai jopa ylittää edellä mainitun suosituksen. Näitä kohteita tulisi kuitenkin lisätä ja olemassa olevaa lahopuuta tulisi vaalia ja lisätä myös muilla alueilla. Kaupunkimetsien lahopuumäärää voidaan helposti lisätä jättämällä metsään kaikki luontaisesti syntynyt kuollut puu. Nopeampaa lisäystä tavoitellessa lahopuuta voidaan myös luoda kaatamalla esimerkiksi ikääntyneitä ja vaaralliseksi katsottuja eläviä puita maapuiksi. Kaupunkimetsien lahopuuston hoidossa tulee ottaa huomioon asukkaiden ja metsien käyttäjien turvallisuus ja toisaalta myös maisemalliset tekijät.

Tutkimuksessa selvitetään UPM:n omistamien kuusentaimikoiden nykytilaa ja tulevaisuudenkehitystä. Tutkielman alussa kerrotaan lyhyesti metsien historian ja lehtipuuosuuden lisäämisen taustoihin vaikuttavista kehityslinjoista, jonka jälkeen vastataan kolmeen tutkimuskysymykseen, jotka liittyvät kuusentaimikoiden nykytilaan ja tulevaisuuden kehitykseen. Ihmisen tarpeet metsiä ja metsien käyttöä kohtaan muuttuvat ajassa. Tällä hetkellä modernin metsätalouden tuloksena aikaansaadut kuusentaimikot ovat liian yksipuolisia. Muutokset ilmastossa haastavat nykyisten metsiköiden muutoksenkestävyyttä. Monimuotoisuuden väheneminen aiheuttaa metsätalouden hyväksyttävyyden kyseenalaistamista. Yhtenä osana haasteen ratkaisua pidetään lehtipuuosuuden lisäämistä kuusentaimikoissa. Lehtipuu kuusentaimikoissa monipuolistaa lajistoa ja kasvattaa metsiköiden resilienssiä. UPM on tehnyt päätöksen kaksinkertaistaa omistamiensa metsien lehtipuuosuuden. Tutkimuksessa kerättiin aineistoa kolmelta eri UPM:n omistamalta tilalta Pirkanmaan alueella. Kolmelta eri tilalta kerättiin maastoaineistoa yhteensä 15 kuviolta. Kuviolta mitattiin kasvupaikka ja puustotiedot, joiden avulla puustoja kasvatettiin Motti- simulaattorilla koko kiertoajan loppuun saakka. Tutkimuksessa luotiin myös kaksi kokonaan Motti- simulaattorilla kasvatettua metsikköä, joilla istutustiheys oli alhaisempi, 1600 tainta/ha 2000 tainta/ha sijasta. Alemman istutustiheyden kasvatuksen avulla voitiin vertailla nykytilanteen taimikoiden kehitystä alhaisempaan istutustiheyteen. Tämän tutkimuksen perusteella yli 50 % valtapituudesta täyttävien koivujen osuus on keskimäärin kuusentaimikoissa 9,1 %. Koivut ovat taimikossa pieniä, joka aiheuttaa jäämisen jälkeen myöhemmässä kasvuvaiheessa. Runkoluvullisesti harvennuksissa pystytään lisäämään koivun määrää metsiköissä, mutta tilavuuden saaminen samalle tasolle on haastavaa nykyisissä kuusimetsiköissä. Koivujen tilavuutta ja kasvua taimikoissa voidaan parantaa alentamalla kuusen istutustiheyttä, jotta koivuille löytyy parempia kasvupaikkoja taimikon sisällä. Kuusen istutustiheyden pudottaminen parantaa koivujen tilavuuskasvua taimikoissa. Koivun huomioiminen paremmin kaikissa taimikonhoitovaiheessa on tärkeää lehtipuuosuuden lisäämisen kannalta.

The goal of this study was to estimate the success of natural regeneration of Scots pine, on unscarified strip cut areas on forestry-drained dwarf shrub peatland sites, as to find the explanatory factors affecting regeneration. The sites were in Southern Finland and the seedling inventory was conducted 3–4 growing seasons after the cutting. On two sites the seedling densities were satisfactory (3000–6300 ha-1) but the spatial distribution was uneven, as the share of empty plots was 41–57 %. On the remaining two sites the regeneration had either failed or was unsatisfactory, with seedling densi-ties 600–1000 ha-1. The most important variables explaining seedling density were the soil scarification-effect of the logging trails and the water table level. The seedling density on the logging trails was 3–21 fold, depending on the site, compared to surfaces outside the trails. The small spots of bare peat were remarkably well-stocked. The explanatory value of variables for the water table level were weakened by the limited number of dipwells. However, it seems the development of seedlings on a clear-cut strip would require an average water table level deeper than 30 cm from the ground level, during growing sea-son. Of the vegetation groups, dwarf shrubs clearly had a negative impact on seedling density. In relation to the cover per-centage of the forest floor, bog mosses hosted more seedlings than upland mosses. The abundance of cotton grass raised seedling density and the longest seedlings grew in the vicinity of cotton grass. The reason was assumed to be the early colonization of the logging trails by both species. A thicker humus layer lowered the seedling density. Among other variables growing season temperature seemed to explain seedling emergence better than seed years. In addition to Scots pine seedlings, regression models are also presented for seedlings of broad leaves and conifer germinants. Common denominators for the occurrence of different groups of seedlings were the positive effect of log-ging trails and bare peat and the negative effect of dwarf shrub cover. According to the results some level of soil prepa-ration seems necessary to achieve a satisfactory level of natural regeneration. The thesis also proposes a forecast model for the occurrence of Scots pine seedlings, which is derived from the rela-tionship between the features of the uncut stand and the seedling densities of the clear-cut strips. According to the forecast model of the average water table level, the water table level preceding a strip cut should be at least -42 cm and preferably deeper, as a prerequisite for strip cutting. The sphagnum moss model states that sphagnum mosses should not cover far more than 5 percent of the forest floor. A higher water table level or a wider sphagnum cover on uncut strips, predicts a water table level too high for the development of Scots pine seedlings on clear-cut strips.

Forests play a significant role in global carbon dynamics and thus in mitigating climate change. By utilizing wood products and fuels, more GHG intensive materials can be replaced. However, the question of how to utilize wood to maximize its climate benefits is by no means straightforward, in terms of whether wood plays a more significant part in the forest as a carbon storage, or to what extent it makes sense to process it into wood products. In this thesis, a material flow analysis (MFA) of Finnish forest industry was produced. MFA brings together the key material flows of the Finnish forest industry including primary raw material flows and side streams. Mapping side streams plays an important role in the evaluation of wood products substitution benefits, as up to half of all wood raw material used by the forest industry ends up as a side stream. By utilizing side streams according to cascading principles could significantly enhance the forest industry climate benefits. The purpose of the thesis is to produce added value for the evaluation of substitution effects by collecting and visualizing data that helps with estimating substitution benefits of wood use, i.e., determining displacement factors. MFA found out that in 2020, the majority of wood utilized in Finland was used as energy, with 55.8% of total wood use being converted into energy. Altogether 70% of this use were inside the forest industry to cover industry's own energy needs. Inside the industry wood were used efficiently and according to cascading principles, thus no wood was combusted at the primary stage of processes. However, according to MFA, in total more than 70% of all forest industry side steams were combusted and converted into energy at the first circulation round. The side streams that were not utilized by combustion (27%) were refined into other products i.e. pulp and biofuels. Hence, in order to maximize the climate benefits of utilizing wood, it is essential to prioritize the use of wood for products and usages that have the highest possible substitution effect. Additionally, it is crucial to consider the distribution of wood energy use in the future, as utilizing wood-based energy for primary product production yields no additional substitution benefits. This can be achieved by utilizing cascading principles and by prioritizing the use of side streams for other purposes. By doing so, the overall climate benefits of utilizing wood can be enhanced.

The forestry industry is in transition for several different reasons, which is why employees are also required to acquire new skills and knowledge to meet the needs of the future. The purpose is to find out the qualitative skills needs of forestry workers (forestry engineer, forest energy producer, forest machine fitter, forest machine driver, logger forest service’s producer) and timber truck drivers in the future, as well as how these can be met. The study was commissioned for the Finnish Forestry Center's western service area, which includes the provinces of Central Ostrobothnia, South Ostrobothnia, Pirkanmaa, Satakunta and Southwest Finland. The topic has been extensively researched in Finland in recent years, and these studies are the basis for this report. The research is based on the difficulties experienced in recruitment for both quantitative and qualitative reasons. The turnover of workers in the field is currently high, which in part causes the need to consider whether the change in the field of trained workers could be prevented by, for example, additional or supplementary training. The research was carried out as a survey for employers in the forestry sector in the western service area of the Finnish Forestry Center. From the extensive material obtained based on the survey, the sections dealing with the qualitative characteristics of the employees in the field have been limited to this study. These include the following sections: Challenges in recruitment, new skills for the future, needs for additional and continuing education, skills of recent graduates, and trainees and educational institution cooperation. The results are very similar to previous studies. Although the small and partly unevenly distributed material, the research questions were answered. The most important themes emerged were the personal characteristics of forestry interns and recent graduates, the changes brought about by digitalization, substantive expertise, and business topics, including customer service and sales skills. The knowledge and skills of the interns and recent graduates were perceived as satisfactory or good. The greatest future challenge can be seen as the increasing need for practical training. The learning in the forest and in work placements instills the students' ways of doing things, so if it is added to, the students would be more independent already after graduation. Many of the themes discussed in the study are ones that can be responded to already in basic education. Due to the changing operating environment, additional and continuing training is needed. Implementation of the results of the research has started through the Finnish Forestry Center. The results have been taken regionally to the western service area for training organizers, employers and other stakeholders as needed. Forestry Center has started, among other things, a project based on the results, the purpose of which is to increase awareness of the forestry sector among young people with an eye on future jobs.

The aim of this study was to find out Metsäliitto cooperative member’s objectives, attitudes, and intentions in peatland forest management. Theory of planned behavior and attitude theory of Allport were applied to formulate the questionnaire and in the theoretical background of this study. The survey data was collected with a web-based questionnaire. The survey was sent to 5000 Metsäliitto cooperative members and 905 of them responded. The response rate was therefore about 18. The response data was analyzed with factor analysis, linear regression analysis and analysis of variance. Statistical testing was done with t-test, Kurskall-Wallis test, and Mann U Whitney test. Additionally averages, percentages, and standard deviations were used to examine the data. About 30 % of respondents intended to implement continuous cover forestry, fertilization and restoration ditching in their own peatland forests. Even 60 % of respondents intended to implement other logging in their peatland forests during the next five years. Multiple objectives were important to members in peatland forest management. Economic and wood production objectives were the most important ownership goals of respondents. Attitudes towards forest management methods were mostly neutral or positive. Clearcutting and restoration received the most negative attitudes. Attitudes towards continuous cover forestry were significantly more positive than towards clearcutting on peatlands. The main hindering factors reported for implementation of continuous cover forestry were technical issues related to harvesting and different economic factors. The theory of planned behavior explained well the behavioral intentions of members to implement continuous cover forestry. The decision making of non-industrial private forest owners is a complex and multidimensional phenomenon. The ownership structure of Finnish private forest owner’s and therefore Metsäliitto cooperative members will continue to change especially during the following decades. For this reason, it is necessary to continue the research into Finnish private forest owners and their decision-making processes.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Forest Stewardship Council (FSC) on globaali kansalaisjärjestö, joka myöntää sertifikaatin kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti hoidetuille metsille. Sertifioinnin perusajatus on lisätä puupohjaisten ympäristömerkittyjen tuotteiden menekkiä markkinoilla, jolloin kasvaneilla tuotoilla kompensoidaan sertifioinnin kustannukset. FSC-sertifiointia tutkitaan yksityisenä hallintotapana, jonka ekologinen vaikuttavuus syntyy sen ylittäessä vaatimustasoltaan vallitsevan metsänhoitotavan minimivaatimukset talousmetsien luonnonhoidolle. 2010-luvulta alkaen FSC-sertifioinnin osuus yksityismetsänomistajien metsissä on ollut hitaassa kasvussa Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia FSC-sertifioinnin liittymisprosessia ja kuvata suomalaisten yksityisten metsänomistajien kokemuksia FSC-sertifioinnin vaikutuksista metsänhoitoon sekä tunnistaa sertifioinnin kehityskohteita. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena teemahaastattelututkimuksena, jonka empiirinen aineisto kerättiin puhelinhaastatteluilla pääkaupunkiseudulla asuvilta FSC-sertifiointiin kuuluvilta etämetsänomistajilta kesäkuussa 2021. Analyysimenetelmänä käytettiinkin sisällönanalyysiä sekä temaattista analyysiä. Tulosten mukaan metsänomistajien FSC-sertifiointiin liittyminen tapahtuu puunhankinta-organisaatioiden markkinoinnin tuloksena metsäammattilaisen suosituksesta. Metsäyhtiöiden ryhmäsertifikaatit mahdollistavat FSC-sertifioinnin. Erityisesti hoitosopimuksiin kuuluvia suurtilallisia houkutellaan aktiivisesti liittymään FSC-sertifiointiryhmiin. Yleisesti ottaen FSC-sertifiointi ei näyttänyt järjestelmään liittymiseen myötä muuttaneen voimakkaasti vastaajien aiempia metsänhoitotapoja, vaan sen rooli oli verifioida kriteerit täyttävää metsänhoitoa. Haastatteluaineiston perusteella Suomessa sertifiointihalukkuuteen vaikuttaviksi ulkoisiksi motiviaatiotekijöiksi tunnistettiin pienet hyödyt puukaupassa sekä myös epäsuoraksi hyödyksi parantunut suhde metsäyhtiöön. Sertifioinnin vaatimista suojelualueista ja luonnonhoidosta syntyvät taloudelliset kustannukset voidaan välttää metsäsuunnittelun keinoin hyödyntämällä vesistöjen suojavyöhykkeitä tai aineellisten tuotto-odotusten ulkopuolella olevia sertifikaatin kriteerit täyttäviä kohteita suojelualuevaatimuksen täyttämiseen. Aineettomia arvoja korostavat vastaajat eivät myöskään suhtautuneet edellytettyyn suojeluun tai luonnonhoitoon kustannuksena. On myös huomattava ettei suomalaisilla metsänomistajilla ole joihinkin kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna raaka-aineen tarjoajana signalointitarvetta markkinoille, vaan paineet raaka-aineen kestävyyden osoittamiseksi ovat puupohjaisten tuotteiden tuottajilla. Sisäisten motivaatiotekijöiden osalta tavoitteet luonnonhoitoon metsissä olivat vastaajilla syntyneet korkeasta tietotasosta ja aktiivisesta harrastuneisuudesta metsien käyttöä kohtaan. FSC-sertifiointi on helpottanut vastaajia tekemään aineettomista metsänhoidon tavoitteista näkyviä. Lisäksi sertifiointi toimi myös puukaupassa koko toimitusketjun tuntemana vastuullisuustavoitteita sisältävänä metsänhallintajärjestelmänä, joka osaltaan helpotti vastaajien ympäristötavoitteiden mukaista metsänhoitoa. FSC-sertifiointia voidaan metsänomistajanäkökulmasta kehittää käytännön tasolla sekä järjestelmätasolla. Käytännön tasolla järjestelmän kannustetaan olevan vähemmän byrokraattisempi ja hintapreemion korkeampi. Järjestelmätasolla FSC-sertifioinnin legitimiteetti metsänomistajien näkökulmasta parantuisi lisäämällä vaikutusmahdollisuuksia järjestelmään ja kriteeristön sisältöön.