Browsing by master's degree program "Kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun maisteriohjelma"

Liikennehankkeiden suunnittelussa on 1960-luvulta lähtien hyödynnetty kustannus-hyötyanalyysiin perustuvaa vaikutusten arviointia, jonka käytännöt ovat merkittävästi ohjanneet sitä, millaisia väyliä ja millainen liikennejärjestelmä Suomeen on rakennettu. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten kustannus-hyötyanalyysi omaksuttiin liikennesuunnittelun lähtökohdaksi sekä miten vaikutusten arvioinnin käytännöt ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet. Suomalainen yhteiskunta on 2020-luvulla hyvin erilainen kuin 60 vuotta sitten, mutta tuolloin omaksuttu kannattavuuslaskenta on edelleen väylähankkeiden suunnittelun keskeisin työkalu. Tutkimuksessa selvitetäänkin, miksi kustannus-hyötyanalyysin asema on pysynyt näin vakaana yhteiskunnan kehittyessä. Metodiikaltaan kyseessä on historiallinen tutkimus, jonka aineisto koostuu liikenneviranomaisten tuottamista alkuperäislähteistä, kustannus-hyötyanalyysia käsittelevästä aikalaiskirjallisuudesta ja liikenteen kysymyksiin pureutuvista lehtijulkaisuista. Kirjallisuus muodostuu niin suomalaisen liikennesuunnittelun kuin yhteiskunnankin kehitysvaiheita selvittäneistä teoksista sekä tarkemmin vaikutusten arviointiin pureutuvista tutkimuksista. Historiallista otetta tarkennetaan teoreettisen viitekehyksen avulla. Historiallinen institutionalismi ja siihen kytkeytyvä polkuriippuvuusteoria auttavat ymmärtämään yhteiskunnallisten ilmiöiden pysyvyyden ja muutosten välistä suhdetta. Nykymuotoinen liikennesuunnittelu syntyi sotien jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin Suomen yhteiskuntarakennetta uudistettiin voimakkaasti. Uudenlaisen yhteiskunnan lähtökohdaksi otettiin kaiken toiminnan tehokkuus. Vanhoihin suunnittelukäytäntöihin tyytymättömät tieviranomaiset omaksuivat vaikutusten arvioinnin lähtökohdaksi tehokkuusajattelua puhtaimmillaan edustavan kustannus-hyötyanalyysin, johon sisällytetyt arvotukset ovat siitä lähtien määrittäneet sujuvuuden liikenteen keskeisimmäksi tavoitteeksi. Sittemmin merkittävimmin liikenteeseen kytkeytyviä yhteiskunnallisia teemoja ovat olleet liikenneturvallisuus ja ympäristö. Turvallisuustavoitteet onnistuttiin yhdistämään sujuvuutta painottaneeseen suunnitteluun jo 1970-luvulla, mutta ympäristökysymykset ovat vaikuttaneet suunnittelukäytäntöihin hyvin hitaasti vasta 1990-luvulta alkaen. Liikenneviranomaiset kehittivät sotien jälkeen uudenlaisen suunnittelujärjestelmän, joka saavutti nopeasti vakaan aseman sujuvuuteen tähtäävän liikenteen rakentajana. Vastaava ministeriö on läpi vuosikymmenten priorisoinut liikenteen taloudellisuuteen ja tehokkuuteen liittyvät tavoitteet muiden vaikutusten edelle. Vaikutusten arvioinnista ministeriö on rakentanut vahvan instituution, jota merkittävätkään yhteiskunnalliset ilmiöt eivät ole kyenneet juuri muuttamaan. Etenkin julkisen keskustelun keskiöön 2000-luvulle tultaessa nousseet ympäristötavoitteet on ministeriössä ja sen alaisuudessa toimivissa virastoissa jätetty liikenneväylien ja -järjestelmän käytännön suunnittelussa toistaiseksi sivuosaan.

Kaupunkipuilla on valtava merkitys ekosysteemipalveluiden tuottajina kaupungeissa. Julkisilla paikoilla kasvavat puut ovat kuntien ja kaupunkien omaisuutta, jonka hallintaan käytetään puurekistereitä. Puurekisteiden avulla puuomaisuutta voidaan hoitaa pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti taaten hyvinvoivan puuston myös tulevaisuudessa. Kansalaistiede on kansalaisten aktiivista osallistumista tieteen prosesseihin, kuten tutkimusaineiston keruuseen ja analysointiin. Luonnontieteissä kansalaistieteen käyttö on yleistynyt, kun älylaitteet ovat mahdollistaneet helpon tiedonjaon kansalaistieteilijöiden ja tutkijoiden välillä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kansalaistieteen käyttöä kaupunkipuiden kartoitukseen puurekisteriaineiston keräämistä varten ja selvittää, pystyvätkö vapaaehtoiset kansalaiset tuottamaan tarpeeksi laadukasta kartoitusaineistoa puurekistereihin. Tutkimuksessa osallistettiin kahta vapaaehtoisryhmää, koululaisia ja kesätyöntekijöitä, puiden kartoitukseen rakennetuilla viheralueilla. Kartoituksessa määritettiin puiden sijainti, laji ja rungon halkaisijan paksuus. Vapaaehtoisten suoriutumista arvioitiin vertaamalla vapaaehtoisten puista keräämiä tietoja asiantuntijan samoista puista keräämiin tietoihin. Vapaaehtoisten kartoittamista puuhavainnoista hylättiin 67 %. Hylätyissä havainnoissa havainnon koordinaatit oli virheellisesti asetettu puuttomaan paikkaan, monen puun lähimaastoon tai paikkaan, jossa oli tiheästi puita ja suuri latvuspeittävyys, jolloin ei voitu varmasti sanoa, mitä puuta havainto koski. Vapaaehtoiset onnistuivat puiden lajinmäärityksessä hyvin etenkin kasvisuvun tasolla. Vapaaehtoisryhmien mittaamat rungon halkaisijat erosivat asiantuntijamittauksista yksirunkoisilla puilla. Kaikista vapaaehtoisten mittaamista rungon halkaisijoista 77 % mitattiin onnistuneesti ±2,54 cm:n virhemarginaalin sisään asiantuntijan mittaustuloksesta. Rungon halkaisijan mittaamisessa ja puiden lajinmäärityksessä kansalaistieteilijöiden keräämän tiedon laatu oli pääasiassa riittävä kuntien ja kaupunkien puurekisterien käyttötarkoituksiin. Tutkimuksessa käytetty ilmakuviin perustuva puun koordinaattien merkitseminen toimi vain katualueilla ja muilla harvapuustoisilla alueilla. Puurekisterin tietojen keräysmenetelmää valitessa on tärkeää miettiä, mihin ja kuinka tarkkaa tietoa puista tarvitaan. Vapaaehtoisten työpanosta voisi yhdistää muilla menetelmillä saatuihin sijaintitietoihin tai käyttää puihin liittyvien lisätietojen hankinnassa.

Kasvikatot ovat yleistyneet merkittävästi ympäri maailmaa viime vuosien aikana. Tämä sama ilmiö on käynnissä myös Suomessa, mutta kasvikattorakentaminen on kohdannut myös voimakasta vastustusta suomalaisella rakennetun ympäristön kentällä. Tämän tutkielman tavoite on perehtyä näihin haasteisiin sekä niiden mahdollisiin ratkaisuihin. Tämä maisterintutkielma ei käsittele kasvikattojen ekonomisia ominaisuuksia tai rahallista kannattavuutta, kuten rakennus- ja ylläpitokustannuksia. Tutkielman tarkoitus on vastata kysymykseen, minkälaisia kasvikattoja Suomessa on mahdollista toteuttaa, ei minkälaisia kasvikattoja olisi rahallisesti kannattavaa rakentaa. Tutkimusta lähestytään kirjallisuuskatsauksen kautta, jossa perehdytään kasvikattojen sekä muun kaupunkikasvillisuuden ominaisuuksiin kaupunkisuunnittelussa. Kirjallisuuskatsaus alkaa suunnitteluteoreettisella kehystyksellä, jossa käsitellään kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun perusperiaatteita kaupunkisuunnittelun perusteiden, suunnittelutyön päätöksenteon, urbaanien toimijoiden sekä poliittisten vaikutustekijöiden näkökulmasta. Näiden tulosten kautta perehdytään myös kyseisten perusperiaatteiden ja kasvikattojen väliseen suhteeseen. Tästä edetään kaupunkikehitykselliseen kehystykseen, jossa perehdytään Suomen kaupunkikehityksen vaiheisiin, kaupunkirakenteen tiivistymisen ja urbaanin lähivihreän ominaisuuksiin, sekä käsitellään näiden suhdetta kasvikattorakentamiseen. Kirjallisuuskatsaus päätetään kasvikattojen ominaispiirteiden tutkimiseen kasvikattosuunnittelua ohjaavien ajureiden ja motivaatioiden kautta, sekä tutustutaan erilaisiin kasvikattotyyppeihin ja kattoympäristön mikroilmastollisiin eroihin ja olosuhteisiin. Tutkimusta varten on haastateltu kuutta kasvikattoihin ja kaupunkikasvillisuuteen perehtynyttä asiantuntijaa. Haastattelut on toteutettu yksilöhaastatteluina. Näiden haastattelujen sisältö kootaan ja saatua tietoa esitellään kasvikattojen haasteita ja nykytilannetta Suomessa käsittelevässä luvussa sekä mahdollisia tulevaisuuksia esittelevässä luvussa. Tämä aineisto tiivistetään haastattelutulosten yhteenvetoon. Tutkielma päätetään tutkielman ja tutkimustulosten pohdintaan. Kasvikattojen hyödyt, kuten hulevesien hallinta, biodiversiteetin vahvistaminen ja esteettisyys, nousevat tutkielmatyössä kiistattomiksi ja selkeästi mahdollisia haittoja suuremmiksi ominaisuuksiksi, erityisesti mikäli kasvikatto toteutetaan tiiviissä kaupunkiympäristössä. Kasvikattojen merkittävimpinä haasteina ilmenevät yleiset asenteet sekä poliittiset ja lainsäädännölliset taustatekijät. Varinaisten haasteiden lisäksi nousee esiin myös muita tekijöitä, jotka vaativat erityistä huomiota kasvikattojen toteutuksessa. Tällaisia ovat muun muassa kasvikattototeutuksen tarpeellisuuden arviointi tilannekohteisesti, kasvien ja kasvillisuuden kohdekohtainen valinta sekä vieraslajien välttäminen. Keskeiseksi johtopäätökseksi nousee tarve kasvikattoihin liittyvän tiedon ja tutkimuksen lisäämiseen, jolla pystyttäisiin vaikuttamaan yleisiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin. Erityisesti helposti saavutettava ja helposti tulkittava tieto nousee avainasemaan kasvikattojen yleistymiseksi. Myös erilaisten poliittisten ja lainsäädännöllisten vaikutteiden helpottamisen ja kehittämisen koetaan olevan tärkeää kasvikattorakentamisen kannalta. Kasvikatot nähdään myös erityisesti tiivistyvässä kaupunkirakenteessa kokonaisvaltaisesti merkittävänä apuvälineenä. Tutkielman perusteella kasvikatot ovat hyvä työväline muun muassa menetettyjen ekosysteemipalveluiden korvaamisessa, hulevesien käsittelyssä ja urbaanin biodiversiteetin lisäämisessä. Ne eivät kuitenkaan voi korvata maanvaraista kasvillisuutta. Tutkimuksessa haastatellut asiantuntijat näkivät kasvikatot ja niistä tuotetun tiedon merkittävänä osana rakennetun ympäristön tulevaisuutta Suomessa.

Kaupungeissa on tunnistettu uudenlaista kansalaistoimintaa harjoittavia toimijoita, jotka eivät järjestäydy perinteisten yhdistysten tai järjestöjen kautta, vaan vapaamuotoisemmin neljännellä sektorilla. Tämä ilmiö ei ole käynnissä vain Suomessa, vaan samaan muutokseen on havahduttu myös kansainvälisesti. Kansainvälisessä kontekstissa ilmiö liitetään usein oikeus kaupunkiin – keskusteluun Henri Lefebvren innoittamana ja Suomessa ilmiöön liitetään yleensä keskustelut osallisuudesta. Kaupunkitapahtumat ovat yksi tämän ilmiön ilmentymismuodoista, ja tässä tutkielmassa keskitytäänkin niiden tutkimiseen. Tapaustutkimuksen kohteeksi on valittu viisi Helsingissä järjestettävää tapahtumaa: Ravintolapäivä, Siivouspäivä, Kallio Block Party, Arabian Katufestarit ja Mätäjokifestarit. Ravintolapäivä ja Siivouspäivä järjestetään myös muissa kaupungeissa, jopa ulkomailla asti, mutta tässä työssä keskitytään Helsingin tapaukseen. Tutkimuskohteeksi valittiin nämä viisi tapahtumaa, koska osa niistä edustaa kaupunkiaktivismin uutta aaltoa, kun taas osa on perinteisempiä tapahtumia. Tutkielmassa analysoidaan näitä ja vertaillaan niitä keskenään, sekä keskustellaan sen pohjalta neljännen sektorin käsitteestä. Tutkielma perustuu tapahtumien järjestäjien haastatteluihin ja on siis luonteeltaan laadullinen. Anthony Giddensin rakenteistumisteoriaa käytetään linssinä ymmärtää sitä, kuinka tapahtumat muotoutuvat ja kuinka niiden kautta on mahdollista kytkeytyä yhteiskuntaan. Tutkielmassa huomataan analyysin pohjalta, että tutkitut tapahtumat eroavat toisistaan monin tavoin. Niiden toiminta- ja organisoitumistavat sekä niihin liittyvän omistajuuden hajaumassa huomataan suuria eroja. Ravintolapäivä ja Siivouspäivä määritellään eräänlaiseksi osallistumisen alustaksi, jonka puitteissa osallistuvat kykenevät edistämään omia henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviä pyrintöjä muilla elämänaloilla, esimerkiksi järjestöissä. Kallio Block Party ja Arabian Katufestarit määritellään fasilitoiduiksi tapahtumiksi, joissa tapahtumaorganisaatio näyttäytyy jykevämpänä, mutta joissa toiminta ei kuitenkaan jäsenny ensisijaisesti organisaation kautta. Mätäjokifestari on tapahtumista organisaatiokeskeisin, sen sijaitessa toimintatapojensa ja organisaatiomallinsa puolesta tukevasti kolmannella sektorilla. Tapahtuma määritettiin työssä keskusohjatuksi. Näiden tyypittelyiden lisäksi sovellettiin Giddensin rakenteistumisteoriaa sen ymmärtämisessä minkälaisissa prosesseissa tapahtumat rakenteistuvat. Tapahtumien luonteen muotoutumiseen näyttäisikin vaikuttavan sääntöjä ja resursseja, joita aineistosta tunnistetaan, jotka vaikuttavat siihen miten tapahtumien kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Giddensin rakenteistumisteoria tarjoaa myös näkökulman osallisuuteen, kun huomataan kuinka eri tapahtumien puitteissa toteutettu toiminta tulee tulkituksi myös laajemmin yhteiskunnassa. Giddensin rakenteistumisteorian avulla valotetaan myös sitä logiikkaa, jolla uudenlainen, laajemmin ymmärretty osallisuus ymmärretään neljännen sektorin kontekstissa. Keskeinen kontribuutio aikaisemmalle tutkimukselle on tarkentava havainto neljännellä sektorilla, instituutioiden välillä liikkuvien kansalaisten sosiaalisiin positioihin nojaavasta instituutioihin paikantuvien resurssien realisoinnista vapaamuotoisessa yhteistoiminnassa.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta välttämättömät päästövähennykset edellyttävät toimia kaikilta yhteiskunnan sektoreilta. Kaupungeilla ja sen asukkailla on päästöjen vähentämisessä tärkeä rooli, sillä merkittävä osa Suomen kulutusperäisistä kokonaispäästöistä syntyy kaupungeissa ja erityisesti kotitalouksien kulutuksesta. Tässä tutkielmassa tutkitaan kotitalouksien ilmastoviisaan asumisen arkisia käytäntöjä sekä niiden muodostumiselle keskeisiä elementtejä. Tutkimuksessa ilmastoviisaalla asumisen käytännöillä tarkoitetaan sellaisia kodin arjen toimia ja ratkaisuja, joilla pyritään minimoimaan ilmastolle haitallisia seurauksia. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa, millaiset tekijät ovat edellytyksiä kotitalouksien ilmastoviisaan asumisen käytäntöjen omaksumiselle ja millaisilla ohjauskeinoilla kaupungeissa asuvia kotitalouksia voitaisiin kannustaa asumaan ilmastoviisaammin. Tutkimuskohteena on ku-luttajien näkemykset ilmastoviisaasta asumisesta ja siihen liittyvistä käytännöistä sekä heidän toimijuudestaan asumisen ilmastoviisauden edistämisessä. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena osana Helsingin yliopiston Decarbon-Home-tutkimushanketta. Tutkimuksen aineisto koostui kahdeksasta puolistrukturoidusta haastattelusta. Lisäksi neljälle kotitalouksista toteutettiin pelillistämiskokeilu, jossa he seurasivat kahden viikon ajan oman kodin lämpötilaa sekä sähkön ja veden kulutusta sovelluksen avulla. Haastatteluihin osallistui eri kokoisia ja erilaisissa asunnoissa kaupunkiseudulla asuvia kotitalouksia, jotka olivat entuudestaan kiinnostuneita ilmastoviisaasta asumisesta. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui käytäntöteoriaan, jossa pyritään ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä arkipäiväisten käytäntöjen avulla. Analyyttisenä viitekehyksenä käytettiin erityisesti Elizabeth Shoven, Mika Pantzarin ja Matt Watsonin sosiaalisten käytäntöjen mallia, jonka mukaan kulutuskäytännöt muodostuvat materiaalien, kompetenssien ja merkitysten elementtien yhteisvaikutuksesta. Tuloksia analysoitiin myös kotitalouksen ympäristömyönteisestä kulutuskäyttäytymistä ja käyttäytymisen muutosta koskevan tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tulokset viittaavat siihen, että asumisen käytäntöihin vaikuttavia tekijöitä voidaan tunnistaa kaikista käytäntöteorian elementeistä eli materiaalien, kuten kodin teknologian ja ominaisuuksien, kompetenssien eli käytäntöihin liittyvien tiedollisten ja taidollisten kyvykkyyksien, sekä merkitysten eli ilmastomyönteisten arvojen, normien, asumisen toiveiden ja ihanteiden tasoilta. Tutkimuksen mukaan kotitaloudet suhtautuvat ilmastoviisaisiin käytäntöihin myönteisesti, mutta kokevat jotkin ratkaisut haasteelliseksi toteuttaa. Kotitalouksia kannusti ilmastoviisaisiin asumisen käytäntöihin niille liitetyt merkitykset, kuten huoli ja vastuuntunto ilmastonmuutoksesta, ekologiset asumisen ihanteet sekä ympäristö- ja ilmastomyönteiset arvot. Muita ilmastoviisauteen kannustavia tekijöitä olivat kustannuksissa säästäminen sekä aiheesta kiinnostunut lähipiiri. Ilmastoviisaan asumisen esteinä puolestaan nähtiin toimien kalleus, ristiriitaiset sosiaaliset normit, puutteet kyvykkyyksissä eli liian vähäinen tai vaikeasti ymmärrettävä tieto ilmastoviisaista toimintatavoista sekä puutteet materiaalisessa elementissä, kuten asunnon energiatehokkuudessa tai kodin teknologiassa. Lisäksi kotitalouksien vaikutusmahdollisuuksia selitti jonkin verran asunnon sijaintiin tai omistusmuotoon liittyvät tekijät. Tutkimuksessa tunnistettiin erilaisia oikeudellishallinnollisia, taloudellisia ja informaatio-ohjauksen sekä tuuppauksen ja ympäristön suunnittelun ohjauskeinoja, joilla voitaisiin helpottaa ilmastoviisaiden asumisen käytäntöjen toteuttamista kotitalouksien näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että ilmastoviisaiden kulutuskäytäntöjen omaksuminen edellyttää yksilöiden kannustamisen lisäksi myös laajempia kollektiivisia ja yhteiskunnallisia toimia, jotka edesauttavat kotitalouksien toimijuutta ja mahdollisuuksia asua ilmastoviisaasti. Ilmastoviisasta asumista voitaisiin edistää ennen kaikkea kehittämällä materiaalisten edellytysten sekä ymmärrettävän tiedon saatavuutta sekä pyrkimällä muuttamaan sosiaalisia ja kulttuurisia normeja ja asumisen ihanteita sellaisiksi, jotka ovat linjassa maapallon kantokyvyn kanssa.

My master's thesis examines the opportunities and challenges of introducing cultural planning. Cultural planning is a model of strategic urban development that has culture at its core, as well as cross-sectional work and participation. This is a commissioned work for the City of Oulu, which is also as a case study for my research. In Finland, cultural planning is a relatively new way of developing cities and little amount of research about the topic has been made. Culture planning has been used in mostly in medium-sized and small municipalities and cities. The city of Oulu has not utilized cultural planning before. My work aims to find out if cultural planning could work for the development of a larger city. There is no specific method for cultural planning, but each municipality or city that uses it must consider how to start doing it. Oulu has been chosen as the European Capital of Culture for 2026 and its theme is culture climate change. What does this change mean for the City of Oulu's own operations? Or what could it be? My research aims to clarify the current understanding of culture, as well as its position and developers in Oulu. In addition, it looks at the opportunities and challenges for the city to embark on cultural planning with its current city’s structure, as it has been seen as the greatest opportunity but also the challenge for cultural planning. My work gives voice to the views of the employees of the City of Oulu regarding the new method. Culture is a complex phenomenon, and it is challenging to define. The role of culture varies depending on who defines it. Culture has influenced cities both internally and externally through the ages. Over time, cities as organizations have also developed into very multi-level systems of their interests, networks, and practices. Thus, today, the city is not a single system with a single action culture. How do different internal action cultures affect the city's operations? I study my topic through a dual position, which consists of the role of a researcher and an employee of the City of Oulu. I conducted 11 semi-structured thematic interviews with experts from the City of Oulu. The interviews were both insider and expert type interviews. We first discussed culture with the interviewees and then the potential opportunities and challenges of cultural planning. I used coding and theme design to analyse my materials. My results were divided into two parts, such as my conversations with the interviewees. In the first part, I focused on cultural definitions and developers. Because culture is at the heart of cultural planning, I think it’s important to understand how interviewees perceive culture and its role and developers. In the second part, I focused on the opportunities and challenges of cultural planning through the main themes that emerged from the material. These themes are internal bottom-up work, mental and physical silos, interactions with residents in many different ways, resources (money, time, skills) and the use of digitalisation. Based on my observations, it seems that the responses of the interviewees do not differ significantly from the already existing information related to cultural planning. So, are the challenges related only to cultural planning or mainly to the current city structures and the action culture in the city? The larger the organization, the more different operating cultures may exist. Based on the research material and theory, I think the city of Oulu has a good opportunity to implement cultural planning as other cities, but in smaller places cultural planning can succeed more easily because they are hierarchically lower in structure and thus might have less different action cultures. As the best opportunity for cultural planning for the city of Oulu, I see that it could bring clarity and a common denominator to the new common making. On the other hand, prevailing operating cultures can be a brake on the success of cultural planning. Therefore, it is up to the management level to decide how to start working with cultural planning or whether to start at all. The initiation of cultural planning usually requires a review and change of the current way of doing, and so it does in Oulu. On the other hand, the title of European Capital of Culture is creating a favourable climate for discussion about the culture planning and what it could be for in the city of Oulu

Kaupunkia luonnehditaan usein kerrokselliseksi ja sen moninaisia ajallisia, toiminnallisia ja arvojen kerroksia pyritään tunnistamaan. Kaupunkisuunnittelun paikan määrittelyissä aineelliset ja mitattavat tekijät ovat perinteisesti olleet keskeisessä roolissa. Kommunikatiivinen suunnitteluteoria on vahvistanut kokemustiedon ja asukkaan osallisuuden asemaa. Kommunikatiivisen suunnittelun tavoitteiden lisäksi, kestävä kehitys on noussut keskeiseksi suunnittelua ohjaavaksi tekijäksi. Kulttuurisen ulottuvuuden todetaan usein jäävän muiden kestävyyden ulottuvuuksien varjoon, ja näin ollen kulttuurisen kestävyyden pohdinta vaatii lisää huomiota. Kaupunkisuunnittelun tavoitteet sekä suunnittelun tarinallinen luonne kannustavat pohtimaan tapoja, joilla paikoista kerrotaan suunnitteluprosessin yhteydessä. Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut paikan ominaisuuksista, ominaisuuksien vaikutuksesta paikkakokemukseen ja siitä, miten ja millaista todellisuutta paikasta kertomisen avulla tuotetaan. Paneudun Nuottaniemen tapauksen avulla paikan kerroksiin ja pohdin paikan kertomista myös yleisemmin. Tutkielma sijoittuu humanistisen kaupunkitutkimuksen monitieteiseen kenttään. Deskriptiivisen estetiikan mallin ohjaamana kerron, jotta ymmärrys paikasta ja sen koetusta luonteesta syvenisi. Fenomenologisen lähestymistavan mukaisesti aiheen käsittely kytkeytyy myös ihmisen todellisuuden rakentumisen ja todellisuudesta kertomisen mahdollisuuksien pohdintaan. Tapaustutkimuksen alueellinen rajaus määrittyy parhaillaan päivitettävän Nuottaniemen huvilat -nimisen asemakaava-alueen mukaan. Helsingin Laajasalossa sijaitsevalla, noin 10 hehtaarin alueella sijaitsee neljä kulttuurihistoriallisesti arvokasta huvilaa ja alue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY 2009, Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutus). Helsingin kaupunki omistaa alueen huvilat, jotka ovat olleet 1950-luvulta syksyyn 2021 vuokrattavissa ammattijärjestön jäsenten kesäkäyttöön. Tutkielmassa vastaan kysymykseen, millainen Nuottaniemi on, kolmen erityyppisen aineiston perusteella. Kerron kolme paikkakuvausta, jotka pohjautuvat seuraaviin aineistoihin: 1. Nuottaniemen asemakaavaselostus 2. Itä-Helsingin merellisestä huvilakulttuurista kertovat historialliset aineistot 3. Nuottaniemen kesäasukkaiden kävelyhaastatteluaineisto. Jäsennän kolmen paikkakuvauksen sisältöjä kulttuuriperintöalalta lainatun aineettoman kulttuuriperinnön näkökulman ohjaamana. Aineettoman kulttuuriperinnön työkalun avulla olen hahmottanut neljä kategoriaa, jotka jäsentävät Nuottaniemen olemusta: 1. vaalittu ja suojeltu paikka, 2. sosiaalinen ulottuvuus 3. kulttuurinen tila 4. kerrotut ja koetut kytkeytymiset. Aineettoman kulttuuriperinnön näkökulma on Nuottaniemen tapauksessa ohjannut tarkastelemaan paikan tulkinnallisia ominaisuuksia: ajallista syvyyttä, historiallista ja sosiaalista ulottuvuutta sekä mielikuvien vaikutusta paikkakokemuksen ja paikan merkityksellisyyden muodostumiselle. Nuottaniemen tapauksen perusteella voidaan todeta, että aineellisten ominaisuuksien hahmottaminen ei avaa paikalle annettujen merkitysten ja arvojen kokonaisuutta kattavasti. Kolmen erityyppisen aineiston paikkakuvaukset kertovat paikasta jaettuja havaittavia ominaisuuksia, mutta keskenään erityyppisen kerronnan myötä paikasta muodostuu erilaisia todellisuuskuvia. Tapauksen perusteella voidaan todeta, että paikan tulkinnalliset ulottuvuudet ja kulttuurinen tieto ohjaavat paikkakokemuksen muotoutumista ja tarjoavat aineksia myös itse luotujen perinteiden rakentamiselle. Nuottaniemen tapauksessa aineettoman kulttuuriperinnön työkalu auttaa syventämään paikan tulkintaa, kohdistamalla huomion mitä -kysymyksen lisäksi myös siihen, miksi paikan ominaisuudet ovat tietynlaiset ja minkä takia ominaisuudet koetaan arvokkaiksi.

As a part of global biodiversity loss, pollinating species are declining rapidly. This decline is driven by the loss, degradation and fragmentation of semi-natural grasslands and meadows, primary habitats of pollinating species. Therefore, ensuring connectivity between habitats becomes crucial. As urbanization is putting pressure on green spaces, planners need tools to find areas where conservation efforts are most critical. In this thesis, I aim to 1) model the connectivity network of pollinator habitats in the city of Tampere and 2) evaluate the usability of my analysis for urban planning purposes. Using Least Cost Path (LCP) analysis, I modelled ecological connectivity for pollinating insects in the Tampere region. Connectivity in this context means how easily pollinating insects can move between different areas. I examined two distinct groups of pollinators in my analysis: butterflies (Family: Lepidoptera) and bumblebees (genus: Bombus). Relying on land cover data and green infrastructure maintenance class data, I first identified suitable habitats for my model taxa. Then I created a map layer indicating how resistant different areas were to pollinator movement, based on expert opinions. Using the habitat patches as starting and ending points of movement and the resistance layer to bring more realism to the non-habitat matrix of my model, two fixed distances that pollinators are known to travel were utilized – 200 m and 500 m, respectively. Then, to evaluate the usability of the LCP analysis for planning purposes I conducted a SWOT analysis together with city experts. Results show a shortage of pollinator habitats in Tampere’s city center. This lack of pollinator habitats has led to a division of the connectivity network into two parts: a western and an eastern network. Road verges and areas under power lines appear to play a connecting role for both butterflies and bumblebees, linking larger habitat patches together. The most significant limitations to my analysis include an administrative approach to habitat definition, generalist model taxa and the use of relative data values, i.e., expert opinion. While my results have limitations and should be considered together with other material, they provide valuable insights into identifying important meadows and forested areas for pollinators and addressing connectivity gaps.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vantaalaisista asuinalueista vallitsevia mielikuvia verkkokeskusteluissa. Työssä kysytään, millaisia mielikuvia yhdeksään vantaalaiseen asuinalueeseen keskusteluissa liitetään ja mitä sisällöllisiä teemoja sekä laadullisia sävyjä niihin tyypillisimmin sisältyy. Lisäksi verrataan, miten mielikuvien sisältö ja laatu vertautuvat alueiden sosioekonomisissa taustatekijöissä esiintyviin eroihin. Tarkoituksena on tarkastella mielikuvien ja alueiden sosioekonomisten taustojen mahdollista yhteyttä, joka voisi kiihdyttää asuinalueiden sosioekonomista eriytymistä toisistaan. Mielikuvan käsitteellä tarkoitetaan yksilön mieleensä jostakin kohteesta muodostamaa tietorakennetta, joka ohjaa hänen käyttäytymistään. Kun kohde on maantieteellinen paikka, puhutaan paikkamielikuvista. Mielikuvista voi sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muodostua maineita, jotka ovat kulttuurisesti jaettuja ja uusinnettuja käsityksiä kohteestaan. Asuinalueiden maineilla on huomattu olevan vaikutusta siihen, miten yksilöt suuntaavat muuttopäätöksiään kaupunkiseuduilla. Tämä voi kiihdyttää alueellista eriytymistä, joka edetessään voi aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia sosioekonomisesti huono-osaisilla asuinalueilla asuvien hyvinvointiin, elämänkulkuun ja toimintamahdollisuuksiin. Työn tutkimusalueiksi valittiin yhdeksän sosioekonomisesti erilaista asuinaluetta Vantaalta. Niitä käsitteleviä keskusteluketjuja kerättiin Vauva.fi-keskustelufoorumilta 91 kappaletta, joista analysoitiin alueisiin liitettyjä viestejä ja niiden ilmauksia sisällön ja sävyn mukaan. Sisällönanalyysin pohjalta kävi ilmi, että sosioekonomisesti kaikkein hyväosaisimpiin asuinalueisiin (Hämevaara, Vaarala ja Ylästö) liitettiin kaikkein eniten positiivisia mielikuvia ja sosioekonomisesti huono-osaisimpiin asuinalueisiin (Hakunila, Koivukylä) eniten negatiivisia mielikuvia. Poikkeustapauksiakin löytyi: sosioekonomisilta taustoiltaan keskiarvoinen Tikkurila nähtiin varsin positiivisena erityisesti liikenneyhteyksien ja palvelujen osalta. Samoin Korso nähtiin yleisellä tasolla enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti. Sosioekonomisesti huono-osaisemman Myyrmäen alueen palvelut ja liikenneyhteydet nähtiin hyvin positiivisesti, mutta rauhallisuus ja väestö negatiivisesti. Sosioekonomisesti hyväosaiseen Kivistöön taas liitettiin paljon negatiivisia mielikuvia sen uuden keskusta-alueen suhteen. Alueella ei nähdä olevan niitä palveluja ja asuinmahdollisuuksia, joita siltä on odotettu. Tuloksien pohjalta näyttää siltä, että asuinalueiden sosioekonomisen taustan ja niistä johdettujen mielikuvien välillä on tiettyä yhteyttä, mutta se ei ole automaattinen. Alueesta voidaan johtaa sosioekonomista taustaansa positiivisempia mielikuvia sekä päinvastoin, jos alueista tulkitaan niitä vahvistavia merkkejä. Alueellisen eriytymisen ehkäisemisen kannalta olisikin tärkeää, että huono-osaisia asuinalueita kehitettäessä myös mielikuva- ja mainetyöhön panostettaisiin kokonaisuuden onnistumiseksi.

Tutkielmassa tarkasteltiin pääkaupunkiseudun kerrostalolähiöiden asuntokannan sekä sosioekonomisen aseman yleistä kehitystä ja näiden välistä yhteyttä 2000-luvulla. Sosioekonomisen eriytyminen eli segregaatio on noussut 2000-luvulla keskeiseksi teemaksi sekä kaupunkitutkimuksessa että -politiikassa. Tutkielmassa eriytymiskehitystä tarkastellaan pääkaupunkiseudun kerrostalolähiöiden tasolla, joiden kehittäminen ja segregaatiokehitykseen puuttuminen on nähty nousevaksi kaupunkisuunnittelulliseksi trendiksi Helsingissä. Tutkielmassa merkittäväksi kerrostalolähiöiden kehittämisen taustavaikuttajaksi kaupunkisuunnittelullisten ideoiden lisäksi nähtiin myös kaupunkien yleinen pyrkimys kasvuun, joka toimii monen toimijan motiivina kehittää ja rakentaa kerrostalolähiöitä. Tutkimusasetelmassa luotiin teoreettinen taustamalli, jolla selitetään kerrostalolähiöiden kehittämisen kaupunkisuunnittelullisia motiiveja 2000-luvulla. Mallin taustalla on näkemys siitä, että kerrostalolähiöiden sosioekonomisen tason kehitys saattaa olla polkuriippuvaisella tavalla urautunutta, jolloin eriytymiskehityksen suunnan muuttaminen näyttäytyy haastavana tehtävänä. Tutkimusaiheen taustalla vaikuttaa kerrostalolähiöiden kehittämiseen liittyvä kaupunkisuunnittelullinen ajatus, jonka mukaan kerrostalolähiöiden asuntokantaan vaikuttaminen sosiaalisen sekoittamisen periaatteen mukaisilla toimilla, voi toimia lähiön attraktiota lisäävänä tekijänä ja siten vaikuttaa myös monipuolistavalla tavalla lähiön asukasrakenteeseen. Pääkaupunkiseudun kerrostalolähiöiden kehitystä tarkasteltiin uudenlaisella kahden aluetason vertailulla, jolla pyrittiin vastaamaan myös kysymykseen siitä, millainen aluetason valinnan vaikutus on siihen, miten tarkasteltava ilmiö näyttäytyy. Kehityksen tarkastelu suoritettiin lähiöiden ominaisuuksia kuvaavien lukujen muutoksen kautta vuosina 2000, 2012 ja 2019. Asuntokannan ominaisuuksien ja sosioekonomisen tason yhteyttä tarkasteltiin regressioanalyysillä, joka toteutettiin tutkimusalueiden asuntojen ominaisuuksien osuuksia kuvaavilla compositional data -muuttujilla Tutkielman tuloksina havaittiin, että pääkaupunkiseudun kerrostalolähiöt ovat 2000-luvulla eriytyneet sosioekonomisesti muista alueista, siten että yhä useampi lähiöistä kuului matalan sosioekonomisen tason ryhmään. Samanaikaisesti asuntokannan ominaisuuksissa ei ole tapahtunut kovin merkittäviä muutoksia, minkä katsottiin kertovan siitä, että eriytymiskehitys on tulkittavissa urautuneeksi. Samanaikaisesti kerrostalolähiöiden vuokra-asuntojen osuus oli kuitenkin yleisesti kasvanut, minkä tulkitaan kertovan yleisestä asumisen finansialisaatiosta näillä alueilla. Analyysi paljasti aikaisemmistakin tutkimuksista tutun omistusasumisen sekä pientaloasumisen osuuksien positiivisen yhteyden alueen sosioekonomiseen asemaan. Uutena muuttujana tarkasteltiin asuntojen huonelukujen yhtyettä sosioekonomiseen tasoon, ja tuloksena havaittiin, että suurten perheasuntojen osuudella on suora sosioekonomista tasoa kasvattava yhteys ja pienillä perheasuntojen osuudella taas sitä laskeva yhteys. Tulokset korostuivat aluetasovertailussa siten, että aluetason valinnalla on vaikutus siihen, miten voimakkaana eriytymisilmiö näyttäytyy. Kun kerrostalolähiöitä tarkastellaan tiukalla aluerajauksella, jolloin alueella ei ole paljon pientaloja, näyttäytyy eriytymisilmiö voimakkaampana kuin laajemmalla aluetasolla tarkasteltuna, minkä katsoa kertovan kerrostalolähiöiden ydinalueiden 2000-luvun urautuneesta kehityksestä.