Browsing by Title

Ketterät sovelluskehitysmenetelmät ovat yleistyneet ohjelmistotuotannossa. Ketteryyden käyttöönotto sovelluskehityksessä aiheuttaa muutostarpeita myös sovelluskehitykseen liitoksissa oleviin prosesseihin. Kehityshankkeet viedään usein läpi projekteina, joten projektinhallintaan liittyvien prosessien on toimittava myös silloin, kun projektin ohjelmistoja koskevat muutokset tuotetaan ketterästi. Tässä tutkimuksessa nostetaan esiin käytäntöjä, joita on mahdollisesti huomioitava ketterän sovelluskehityksen projekteissa. Tutkimus sisältää aihepiiriä kartoittavan kirjallisuuskatsauksen olemassa olevaan tutkimukseen sekä tapaustutkimuksen yhden IT-organisaation havainnoista siirryttäessä perinteisestä ohjelmistotuotannosta ketterään sovelluskehitykseen projektihallintamallin säilyessä kuitenkin vesiputousmallisena. Tämän ”Agile-transformaation” yhteydessä projektisalkun johto havaitsi työmääräarvioinnin ja liiketoiminnan kannattavuuden ennustamistarkkuuden heikkenemisen verrattuna aiempaan. Tapaustutkimus pohjautuu IT-organisaatiosta saatuihin projektitietoihin, projektien loppuanalyyseihin ja projektien eri rooleille tehtyihin haastatteluihin. Tutkimus esittelee ketterän sovelluskehitysmallin käyttöönottoon liittyviä tavoitteita ja huomioitavia asioita aihepiiristä löytyvän kirjallisuuden avulla ensin yleisellä tasolla, syventäen niitä myöhemmin tämän muutoksen vaikutuksilla sidosprosesseihin ja työmääräarviointiin. Tapaustutkimus esittelee havaintoja IT-organisaation ”Agile-transformaatiosta” sekä havaintojen pohjalta toteutetuista kehitystoimenpiteistä, joiden avulla tutkimuksen kohteena olevaa projektiliiketoiminnan kannattavuuden ennustamista pyrittiin organisaatiossa parantamaan. Tutkimus keskittyy pääasiassa muutostarpeisiin projektinhallinnan, projektiviestinnän ja työmääräestimoinnin osalta. Jatkotutkimuksen varaan jäävät muutostarpeet esimerkiksi sopimuskäytäntöihin, henkilöstöhallintoon ja osaamisen kehittämiseen. ACM Computing Classification System (CCS): Software and its engineering > Agile software development Information systems > Enterprise applications

Ilmatieteen laitoksen ylläpitämä Suomen virallisten sademittarien havaintoverkko on harva ja sen laajentaminen vaatisi enemmän resursseja. Kansalaisten sadehavaintojen hyödyntäminen olisi yksi keino laajentaa havaintoverkkoa ja siten muun muassa parantaa sääennusteiden laatua. Tässä tutkielmassa selvitettiin kansalaisten Netatmo-kesäsadehavaintojen käyttökelpoisuutta Suomessa. Vuosien 2019–2022 kesä-, heinä- ja elokuun Netatmo-sadehavaintojen laatua tutkittiin vertailemalla niitä Ilmatieteen laitoksen automaattisadeasemien havaintoihin. Vertailua tehtiin tilastollisten suureiden, keskiarvon, korrelaation ja absoluuttisen keskivirheen, avulla. Ennen varsinaista analyysia pyrittiin rajauksilla selkeyttämään aineistoa sekä poistamaan siitä selvästi virheellisiä Netatmo-sadeasemia ja -havaintoja, kuten yli 150 mm:n tunti- ja yli 200 mm:n vuorokausisademäärät. Pääsääntöisesti Netatmo-sadehavainnot näyttävät tilastollisten suureiden valossa hyviltä, sillä esimerkiksi 75 % Netatmo- ja lähimpien Ilmatieteen laitoksen asemien välisistä vuorokausisateiden korrelaatioista oli vähintään 0.6. Netatmo-havaintojen välinen vaihtelu oli kuitenkin suurempi kuin Ilmatieteen laitoksen asemien havaintojen, mikä kertoo osan Netatmo-havainnoista olevan virheellisiä. Virheitä löytyi useita erilaisia. Yleisesti monien Netatmo-asemien havaittiin aliarvioivan sademäärää, koska keskimäärin Netatmo-asemat olivat mitanneet sateita vajaat 10 % vähemmän kuin niiden vertailuasemat. Lisäksi Netatmo-asemien havainnoissa oli huomattavasti enemmän pieniä 0.1 mm mittauksia kuin Ilmatieteen laitoksen vertailuasemilla eikä osa asemista ollut mitannut mitään 0.1 mm virhemittauksia lukuunottamatta. Jotkut Netatmo-asemat puolestaan mittasivat yksittäin tai jopa jatkuvasti virheellisiä hyvin suuria sademääriä. Osa asemista myös yliarvioi sademäärää, sillä asemien sateet korreloivat hyvin vertailuasemien sateiden kanssa ollen vain paljon suurempia. Toisaalta joidenkin Netatmo-asemien realistiset sadehavainnot oli mitattu eri aikoihin kuin vertailuasemien sateet, joten asemien koordinaatit voivat olla väärät. Välillä taas Netatmo-havaintojen laatu muuttui ajan myötä, sillä kyse on kansalaisten havainnoista. Asemat saattoivat ensin tuottaa hyviä havaintoja ja sitten huonoja tai päinvastoin. Kaikkiaan Netatmo-kesäsadehavainnot vaikuttavat käyttökelpoisilta, koska suurin osa havainnoista on hyviä. Netatmo-asemat myös saavat suuria sateita kiinni hyvin. Lisäksi huonoja havaintoja korrelaation perusteella tuottavat Netatmo-asemat ovat hajallaan eri puolilla Suomea ja hyviä asemia on kaikkialla enemmän. Koska virheellisiä Netatmo-asemia ja -havaintoja on silti varsin paljon, Netatmo-sadehavainnot tarvitsevat kattavaa laadun varmistusta ennen havaintojen hyödyntämistä. Laadun varmistusta voisi tehdä tämän tutkimuksen tavoin vertailemalla havaintoja tilastollisesti Ilmatieteen laitoksen asemien havaintoihin. Lisäksi Netatmo-havaintoja voisi verrata keskenään.

The national meteorological service (NMS) is the nation's main, and often only, official establishment that is in charge of the production and obtaining of meteorological observations, products and services. The fundamental mission of NMS is to monitor and research national weather and climate conditions in a global context and fulfill its national and international tasks and standards. These duties are set by the world meteorological organizations (WMO), international agreements, NMS's directives and mandate and by the national legislation. Standards set by WMO are internationally applying and uniform for all members. These standards are drafted according to the weakest member's capacity hence they can be regarded as the international minimum standards for NMS. Tasks for NMS should be set at a national level and preferably reinforced with national legislation. WMO has set the following areas as most relevant for the nation to provide meteorological services to; protection of life and property, safeguarding the environment, contributing to sustainable development, promoting long-term observation and collection of data, promotion of endogenous capacity-building, meeting international commitments and contributing to international cooperation. All production of meteorological products and services needs reliable observations of the current state of the atmosphere. Nationally weather and climate observation infrastructure (surface and upper air observations) is operated and maintained by the NMS. A part of the observations is distributed globally in a WMO operated observation network. The free sharing of data is the core of international cooperation between NMSs, and has proven out to be beneficial for all parties involved and enables global weather and climate service production. At national scale, warning services are considered to be the most important service provided by the NMS. The capabilities of different NMSs differ a lot. Countries with highly developed NMS can provide a broad range tailor made services for an international clientele, whereas developing countries and least developed countries struggle to maintain basic observation infrastructure and face difficulties finding competent staff. Developing countries typically offer the bare minimum of weather and climate services, which usually covers only the most critical warning services and even the production of basic climatological services can be challenging. These NMSs need modernization in their capacity. This thesis aims to provide a general view of the minimum standards set for NMS and function as a help when assessing capacity-building cases. The topic is analyzed using information from previous publications, WMO reports and surveys, NMS published contents and interviews of selected key persons. The scope is limited to the WMO member countries.

Pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan kapillaarielektroforeesissa käytettäviä kapillaarin kovalenttisia päällystysmenetelmiä. Kapillaarin sisäseinämän päällystämisellä halutaan vähentää analyyttien adsorptiota kapillaarin seinämälle. Kapillaarin päällystyksellä voidaan myös kontrolloida elektro-osmoottista virtausta tai vaimentaa se kokonaan. Kovalenttisista polymeeripäällystyksistä on useimmiten käytetty polyakryyliamidia. Kovalenttisia sidoksia on muodostettu silyloimalla kapillaari. Päällystetty kapillaari mahdollistaa useiden sellaisten yhdisteiden kapillaarielektroforeettisen erottamisen, joka ei ole mahdollista päällystämättömällä kapillaarilla. Kovalenttiset sidokset lisäävät päällystetyn kapillaarin stabiilisuutta. Valitettavasti päällystyksessä tarvitaan usein monia vaiheita, mikä pidentää itse päällystysprosessin kokonaisaikaa verrattaessa dynaamiseen päällystämiseen, jossa kapillaaria huuhdellaan taustapuskuriliuokseen lisätyllä päällystysreagenssilla. Dynaaminen päällystys ei ole kuitenkaan yhtä pysyvä kuin kovalenttinen päällystys. Työn kokeellisessa osiossa tutkittiin ionisten nesteiden soveltuvuutta kapillaarielektroforeesissa. Ionisia nesteitä käytettiin sekä kapillaarin päällystyksessä sekä pseudostationaarifaasina elektrokineettisessä kapillaarikromatografiassa. Käytetyt ioniset nesteet olivat tributyylidekyylifosfoniumkloridi, tetrabutyylifosfoniumibromidi ja tri-isobutyylimetyylifosfoniumtosylaatti, joista keskimmäistä on käytetty aiemminkin pinta-aktiivisena aineena kapillaarielektroforeesissa. Sen sijaan kahta muuta ionista nestettä ei ole käytetty samassa tarkoituksessa. Kapillaareja päällystettiin kokeellisessa osiossa myös kovalenttisesti trioktyyli- ja tributyylifosfiinilla. Joissakin kapillaarin päällystyskokeiluissa trietyyliamiinia käytettiin katalyyttinä. Päällystys onnistui hyvin muutamalle päällystetyistä kapillaareista. Kuitenkin usein kapillaarin päällystys epäonnistui, koska kapillaarit menivät tukkoon ja/ tai päällystys lähti pois. Kapillaarin päällystyksen toistettavuus oli myös huono. Elektrokineettisessa kapillaarikromatografiassa erotettiin neutraaleja yhdisteitä. Näyte koostui tolueenista, bentseenistä, dinitrofenolista ja fenolista. Menetelmällä tetrabutyylifosfoniumbromidia käyttämällä neutraalit yhdisteet eivät erottuneet ja tulivat positiivisella jännitteellä. Tri-isobutyylimetyylifosfoniumtosylaattia käyttämällä yhdisteet tulivat positiivisella jännitteellä ja erottuivat osittain. Neutraalit yhdisteet eivät siis tulleet elektro-osmoottisen virtauksen mukana, vaan erillisenä vyöhykkeenä, yhdisteet eivät tosin erottuneet toisistaan. Tributyylidekyylifosfoniumkloridin tapauksessa neutraalit yhdisteet tulivat negatiivisella jännitteellä ja erottuivat hyvin toisistaan. Ajon toistettavuus oli hyvä. Kapillaarien kovalenttinen päällystys on siis pysyvä silikakapillaarien modifiointitapa. Päällystys kestää yleensä monia ajoja. Kovalenttinen päällystys voidaan toteuttaa monenlaisilla yhdisteillä. Kapillaarin sovelluksen mukaan valitaan yhdiste, jolla päällystetään kapillaari.

Tämän tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee karbamaattien synteesimenetelmiä. Työssä käydään kevyesti läpi klassisia menetelmiä, joita ovat fosgeeniin pohjautuvat menetelmät, metallikatalysoidut reaktiot ja toisiintumisreaktiot. Moderneihin hiilidioksidiin pohjautuviin menetelmiin syvennytään tarkemmin. Läpi käydäänkin hiilidioksidin ja amiinin reaktio vedessä, orgaanisessa liuottimessa sekä superemästen avustamana. Erilaisia metodeja syklisten ja asyklisten karbamaattien valmistukseen esitellään alkyylihalideilla, epoksideilla, allyyli- ja propargyyliamiineilla sekä aminoalkoholeilla. Lopuksi tarkastellaan hieman karbamaattien atsa-Michael-reaktiota. Kokeellisessa osassa esitellään uusi stereoselektiivinen metodi 5-, 6-, ja 7-renkaisten karbamaattien valmistukseen hiilidioksidista ja aminoalkoholeista propyylifosfonianhydridin (T3P) avustamana. Karbamaattien saannot olivat hyviä.

Nykyisin sädehoidon tarkka kohdistus varmistetaan erilaisia kuvantamistekniikoita käyttäen. Röntgensä- teilyn käyttöön perustuva kartiokeilatietokonetomografiakuvaus (KKTT) on yksi tavallisimmista kohdis- tusmenetelmistä. KKTT-laitteita käyttäen kohdistus voidaan tehdä kolmiulotteisesti, mutta tällöin myös säteilyannos on korkeampi kaksiulotteiseen röntgenkuvaukseen verrattuna. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) sädehoidon kohdistuskuvaukset tehdään joko kolmi- ulotteisena KKTT-kuvauksena tai kaksiulotteisena kV-tasokuvauksena. Tämän tutkielman tavoitteena oli optimoida mahdollisimman matala-annoksiset, mutta tiettyyn tarkoitukseen riittävän hyvän kuvanlaadun omaavat KKTT-kuvausprotokollat pään, rintakehän ja lantion alueille. Annosmittaukset suoritettiin antropomorfisessa Alderson-fantomissa radiofotoluminesenssi- eli RPL- dosimetreilla. Absorboituneet annokset määritettiin kolmen eri anatomisen kohteen kuvausprotokollille niin, että nähtiin sähkömäärän, putkijännitteen ja keilanmuotosuodattimen vaikutus säteilyannokseen. Ku- vanlaadun arvioinnissa käytettiin kuvanlaadun tarkasteluun tarkoitettua Catphan 504 -fantomia. Catphan- fantomin avulla tutkittiin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti kolmen eri anatomisen kohteen ku- vausprotokollien kontrastierotuskykyä, paikkaerotuskykyä ja tasaisuutta. Kuvanlaadun mittaustulokset esitettiin niin, että voitiin arvioida sähkömäärän, putkijännitteen ja keilanmuotosuodattimen vaikutus ku- vanlaadun eri tekijöihin. Lisäksi pohdittiin sekä rekonstruktioalgoritmin että vokselikoon vaikutusta ku- vanlaadun eri tekijöihin. Tutkielma osoitti, että monissa tapauksissa säteilyannosta voidaan pienentää alentamalla sähkömäärää (mAs-arvoja) pitäen kuvanlaatu silti riittävän hyvällä tasolla. Myös putkijännitteen (kV-arvon) kasvatta- misen todettiin olevan hyödyllistä vain isokokoisille potilaille. Lopputulokseksi saatiin, että pään alueella kuvaukset olisi syytä tehdä mahdollisimman alhaisilla kuvausparametreilla. Myös rintakehän alueella voi- daan käyttää alhaisia kuvausparametreja kohinaa vähentävän standard-algoritmin ja suuremman pikseli- koon johdosta. Lantion alueella mAs-arvoja täytyy kasvattaa paikkaerotuskykyä parantavan sharp-algo- ritmin ja pienemmän pikselikoon vuoksi. Suositellut kuvausparametrit pään alueella olisivat 100 kV ja 10 mA, rintakehän alueella 110/125 kV ja 20 mA ja lantion alueella 125 kV ja 53/80 mA.

Tässä tutkielmassa käsittelemme kartioleikkauksien määritelmiä, niiden yhteyttä lineaarialgebraan sekä kartioleikkauksia lukio- ja perusopetuksessa. Aluksi käymme läpi kartioleikkausten muodostumisen geometrisesti, sekä niiden yhtälöt standardimuodossa. Sitten siirrymme tutkimaan kartioleikkausten määritelmää tarkemmin. Tavoitteena on myös näyttää lukijalle paraabelin, ellipsin ja hyperbelin yhteyksiä, sekä esitellä kartioleikkauksiin liittyviä käsitteitä kuten eksentrisyys. Tutkielmassa perehdymme tarkemmin siihen, että miten lineaarialgebraa voidaan hyödyntää kartioleikkauksten tutkimisessa. Käytännössä esiintyvät kartioleikkaukset eivät ole aina standarimuodossa, mutta ne voidaan siirtää tai kiertää matriisien avulla takaisin siihen muotoon. Ilmaisemalla kartioleikkaukset niiden yleisessä muodossa, voimme siirtää niitä xy-koordinaatistosta johonkin toiseen koordinaatistoon, jonka avulla pystymme ilmaisemaan ne taas standardimuodossa. Lopuksi käymme vielä läpi miten kartioleikkaukset näkyvät opetuksessa, esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa.

Teknologian ja oppimisen suhteesta on esitetty monenlaisia näkökulmia ja myös huolia. Keskeisenä osana maantieteen opetusta voidaan pitää karttataitoja, joiden opettamiseen on nykyisin käytössä monenlainen tarjonta teknologian mahdollistamia opetusmateriaaleja, aineistoja ja ohjelmia. Nykyään keskeisenä maantieteen opetusteknologiana voidaan pitää siten erityisesti paikkatietoa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan karttaopetuksen ja paikkatieto-opetuksen sudetta. Tutkimuksessa on tarkasteltu peruskoulun opettajien kokemuksia ja näkemyksiä kartografian ja paikkatiedon opetuksesta osana maantieteen ja ympäristö- ja luonnontieteen opetusta peruskoulussa 2010- luvun alussa. Tutkimuksen mielenkiinnon kohteena ja sosiaalisena kokemusympäristönä olivat peruskoulun maantieteen ja ympäristö- ja luonnontieteen oppitunnit sekä opettajien kokemukset omasta opetuksestaan ja sen mahdollisuuksista. Paikkatieto-opetusta lähestyttiin opetusinnovaation näkökulmasta, kuten ovat tehneet myös tutkimuksissaan muun muassa Kankaanrinta (2009). Oppilaiden näkemyksiä ei aiheeseen tutkittu, mutta tutkimusta varten käsiteltiin aineisto, jonka avulla oli mahdollista tarkastella, käyttivätkö peruskoulun oppilaat joitain yleisiä kartta- tai paikkatieto sovelluksia tutkimuksen teon aikaan. Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa mahdollisimman hyvä yleiskuva kartta- ja paikkatieto-opetuksen tilasta 2010-luvun alussa peruskoulussa. Tutkimus jatkaa koulumaantieteen monitietteellistä survey- tutkimusperinnettä ja pohjaa siten maantieteen didaktiikasta, oppimiseen liittyvistä teorioista sekä kartografian ja paikkatiedon oppimiseen liittyviin tutkimustietoihin. Lisäksi opetusinnovaatioiden aiemmat tutkimukset ohjaavat tätä tutkimusta, siten että tutkimuksen kantava ajatus oli innovaation diffuusio ja käyttöönotto erityisesti Rogers (2003) ja Fullan (2007) tutkimusten mukaan. Tutkimusaineistona on 2010-luvun alussa kerätty primaariaineisto, joka koostuu peruskoulun opettajien vastauksista maantieteen, kartografian sekä verkko, kartta- ja paikkatietoopetuksen näkemyksistä. Sekundaariaineistona on samaan aikaan kerätty sekundaariaineisto, joka koostuu peruskoulun oppilaiden vastauksista heidän käyttämistään karttapalveluista. Tutkimus kuvailee, vertailee ja selittää tutkittavaa ilmiötä eli kartta- ja paikkatieto-opetuksen luonnetta peruskoulussa 2010-luvun alussa. Opettajien innovatiivisuutta paikkatieto-opetuksen ja kartografian verkko-opetuksen osalta kuvaa primaariaineiston luokitteluun käytetty tämän tutkimuksen malli. Keskeisiksi tutkimustuloksiksi tässä tutkimuksessa nousivat myös jo aiemmissa tutkimuksissa esiin tullut opettajien melko positiivinen asenne digitaalisuutta ja sen tuomia mahdollisuuksia kohtaan. Lisäksi tämän tutkimuksen mukaan karttoja käytettiin opetuksessa suhteellisen paljon ja karttamateriaaleja (sisältäen myös digitaaliset) kaivattiin opetukseen lisää. Kuten aiemmissa aiheen tutkimuksissa myös tässä paikkatieto-opetuksen mahdollisuudet tunnistettiin ja tunnustettiin selvästi, vaikka itse paikkatieto-opetus oli vielä vähäistä opettajien keskuudessa. Poiketen muista tutkimuksista tässä tutkimuksessa ei ilmennyt opettajien ja oppilaiden tietoteknisten taitojen selviä eroavaisuuksia. Innovaationa paikkatieto-opetus oli tutkimuksen teon aikaa vasta vakiintumassa joidenkin innovatiivisimpien opettajien käyttöön. Varovasti voidaankin todeta, että tämän tutkimuksen teon aikaan verkko-opetus koettiin jo pääasiassa osaksi opetusta, mutta paikkatieto-opetusta ei vielä.

Selvitän tutkimuksessani kansalaisten osallistumisen valmiuksien nykytilannetta sekä kouluopetuksen tavoitteita ja käytäntöjä aktiiviseksi kansalaiseksi kasvattamisessa ja osallistumisen valmiuksien harjaannuttamisessa. Keskityn kaavoitushankkeiden osallistamisen näkökulmaan; kansalaisten osallistaminen näihin on merkittävää suoran demokratian soveltamista. Noin 22 vuotta voimassa olleen Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan suunnitteluorganisaatiot velvoitetaan toimimaan osallistavasti ja vuorovaikutteisesti kaavoitushankkeiden prosessien aikana. Osallistujat saattavat olla ensimmäistä kertaa kaavoituksen käytäntöjen kanssa tekemisissä ja heidän tieto- ja taitotasonsa vaihtelee. Selvitän valmiuksien nykytilannetta kaavasuunnittelijoiden, maantieteen opettajien ja opettajankouluttajien haastatteluilla sekä analysoimalla perusopetuksen, lukio-opetuksen ja ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmien perusteita. Tutkimuksessa nousi esille, että osallistumisen valmiuksia tukevaa opetusta järjestetään perusopetuksessa useassa eri oppiaineessa, mutta erityisesti maantieteessä sen kokonaisvaltaisen ja alueellisen näkökulman mukaisesti. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin ei sisälly kaavoitushankkeiden periaatteiden opetusta, kuten ei myöskään ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallisten aineiden yhteisiin tutkinnon osiin. Eniten periaatteista kouluopetuksen perusteella tietävät kansalaiset, jotka valitsevat lukiossa maantieteen kolmannen Yhteinen maailma (GE3) ja neljännen Geomedia – tutki, osallistu ja vaikuta (GE4) valinnaiset kurssit. Haastateltujen ryhmien kokemukset ja käsitykset osallistumisen taidoista ja niiden nykytilasta poikkesivat jonkin verran toisistaan; tämä selittyy osittain erilaisilla työtehtävillä ja sen kautta tuomalla näkökulmalla. Kaikkien haastateltujen ryhmien eli suunnittelijoiden, maantieteen opettajien ja opettajankouluttajien mielestä tärkeitä osallistumisen valmiuksia ovat: kartanlukutaito, kirjallinen ja suullinen argumentointitaito, ajankohtaisten asioiden seuraaminen, kaavoitusprosessien ja sisällön ymmärrys sekä yhteiskunnan toimintojen ymmärrys. Suunnittelijat toivat lisäksi esille erityisesti keskustelu-, vuorovaikutus- ja empatiataitoja sekä pystyvyyden tunnetta, sekä tietoteknisiä valmiuksia. Kun taas maantieteen opettajat ja opettajankouluttajat toivat esille kaavoitushankkeiden huomaamista ja ymmärrystä vaikutusmahdollisuuksista. Tutkimuksessani tuli esille myös osallistumisen valmiuksien parantamiseen ja kehittämiseen liittyviä keinoja ja haasteita. Kaikki haastatellut ryhmät nostivat hyvänä keinona esille suunnittelijoiden vierailut kouluissa. Lisäksi esille tuli opetusmateriaalin tuottamiseen liittyviä ideoita sekä muu yhteistyö koulujen ja suunnitteluorganisaatioiden välillä. Kehittämisehdotuksena esitän, että osallistumisen valmiuksien edistämiseksi tuotetaan ja kootaan materiaalia helposti käytettävään muotoon ja sen sisältöä markkinoidaan. Samaa materiaalia voisivat käyttää ja soveltaa sekä suunnittelijat omassa osallistamistyössään käytännön kaavoitushankkeiden yhteydessä, että opettajat kouluopetuksessa. Työni tuloksena selviää, että kansalaisten osallistumisen valmiuksien taidot ja pystyvyys ovat lähtökohtaisesti eri tasoilla. Peruskoulun jälkeiset kouluttautumisvalinnat vaikuttavat tähän merkittävästi. Kansalaisten lähtötilanne on hyvä tiedostaa realistisesti ja reagoida siihen opetuksessa ja kaavoitushankkeiden osallistamisessa, kuten edellä on mainittu, mutta myös tulevia opetussuunnitelmien perusteita kehitettäessä. Mielestäni olisi hyvä kiinnittää huomiota seuraavan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden laadinnassa suunnittelu- ja tulevaisuusajattelun kehittämiseen sekä maankäytön suunnittelun perusteiden hallintaan. Ihmisen toimintojen sijoittuminen vaikuttaa ympäristöön ja luontoon, mutta myös ihmiseen itseensä, toimintamahdollisuuksiin ja resurssien käyttöön.

Kasvikatot ovat yleistyneet merkittävästi ympäri maailmaa viime vuosien aikana. Tämä sama ilmiö on käynnissä myös Suomessa, mutta kasvikattorakentaminen on kohdannut myös voimakasta vastustusta suomalaisella rakennetun ympäristön kentällä. Tämän tutkielman tavoite on perehtyä näihin haasteisiin sekä niiden mahdollisiin ratkaisuihin. Tämä maisterintutkielma ei käsittele kasvikattojen ekonomisia ominaisuuksia tai rahallista kannattavuutta, kuten rakennus- ja ylläpitokustannuksia. Tutkielman tarkoitus on vastata kysymykseen, minkälaisia kasvikattoja Suomessa on mahdollista toteuttaa, ei minkälaisia kasvikattoja olisi rahallisesti kannattavaa rakentaa. Tutkimusta lähestytään kirjallisuuskatsauksen kautta, jossa perehdytään kasvikattojen sekä muun kaupunkikasvillisuuden ominaisuuksiin kaupunkisuunnittelussa. Kirjallisuuskatsaus alkaa suunnitteluteoreettisella kehystyksellä, jossa käsitellään kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun perusperiaatteita kaupunkisuunnittelun perusteiden, suunnittelutyön päätöksenteon, urbaanien toimijoiden sekä poliittisten vaikutustekijöiden näkökulmasta. Näiden tulosten kautta perehdytään myös kyseisten perusperiaatteiden ja kasvikattojen väliseen suhteeseen. Tästä edetään kaupunkikehitykselliseen kehystykseen, jossa perehdytään Suomen kaupunkikehityksen vaiheisiin, kaupunkirakenteen tiivistymisen ja urbaanin lähivihreän ominaisuuksiin, sekä käsitellään näiden suhdetta kasvikattorakentamiseen. Kirjallisuuskatsaus päätetään kasvikattojen ominaispiirteiden tutkimiseen kasvikattosuunnittelua ohjaavien ajureiden ja motivaatioiden kautta, sekä tutustutaan erilaisiin kasvikattotyyppeihin ja kattoympäristön mikroilmastollisiin eroihin ja olosuhteisiin. Tutkimusta varten on haastateltu kuutta kasvikattoihin ja kaupunkikasvillisuuteen perehtynyttä asiantuntijaa. Haastattelut on toteutettu yksilöhaastatteluina. Näiden haastattelujen sisältö kootaan ja saatua tietoa esitellään kasvikattojen haasteita ja nykytilannetta Suomessa käsittelevässä luvussa sekä mahdollisia tulevaisuuksia esittelevässä luvussa. Tämä aineisto tiivistetään haastattelutulosten yhteenvetoon. Tutkielma päätetään tutkielman ja tutkimustulosten pohdintaan. Kasvikattojen hyödyt, kuten hulevesien hallinta, biodiversiteetin vahvistaminen ja esteettisyys, nousevat tutkielmatyössä kiistattomiksi ja selkeästi mahdollisia haittoja suuremmiksi ominaisuuksiksi, erityisesti mikäli kasvikatto toteutetaan tiiviissä kaupunkiympäristössä. Kasvikattojen merkittävimpinä haasteina ilmenevät yleiset asenteet sekä poliittiset ja lainsäädännölliset taustatekijät. Varinaisten haasteiden lisäksi nousee esiin myös muita tekijöitä, jotka vaativat erityistä huomiota kasvikattojen toteutuksessa. Tällaisia ovat muun muassa kasvikattototeutuksen tarpeellisuuden arviointi tilannekohteisesti, kasvien ja kasvillisuuden kohdekohtainen valinta sekä vieraslajien välttäminen. Keskeiseksi johtopäätökseksi nousee tarve kasvikattoihin liittyvän tiedon ja tutkimuksen lisäämiseen, jolla pystyttäisiin vaikuttamaan yleisiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin. Erityisesti helposti saavutettava ja helposti tulkittava tieto nousee avainasemaan kasvikattojen yleistymiseksi. Myös erilaisten poliittisten ja lainsäädännöllisten vaikutteiden helpottamisen ja kehittämisen koetaan olevan tärkeää kasvikattorakentamisen kannalta. Kasvikatot nähdään myös erityisesti tiivistyvässä kaupunkirakenteessa kokonaisvaltaisesti merkittävänä apuvälineenä. Tutkielman perusteella kasvikatot ovat hyvä työväline muun muassa menetettyjen ekosysteemipalveluiden korvaamisessa, hulevesien käsittelyssä ja urbaanin biodiversiteetin lisäämisessä. Ne eivät kuitenkaan voi korvata maanvaraista kasvillisuutta. Tutkimuksessa haastatellut asiantuntijat näkivät kasvikatot ja niistä tuotetun tiedon merkittävänä osana rakennetun ympäristön tulevaisuutta Suomessa.