Browsing by discipline "Internal Medicine"
Now showing items 21-40 of 112
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään haimanvajaatoiminnan (PDA) etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa sekä esitellään lyhyesti sairauksien perinnöllisyystutkimusta ja eri perinnöllisyysmalleja. Tutkimusosa koostuu kolmesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa pyritään saamaan varmennus PDA:n periytyvyysmallista saksanpaimenkoirilla sekä seuraamaan, miten ja millä nopeudella haiman surkastuminen tapahtuu. PDA:ta sairastavien saksanpaimenkoirien risteyksessä syntyneet kuusi pentua ovat tällä hetkellä kolmevuotiaita ja yksi pentu on sairastunut PDA:han. Kahden vuoden iässä PDA:han sairastuneella koiralla oli syntyessään normaali haima. Haiman makroskooppinen surkastuminen tapahtui nopeasti, kolmen kuukauden sisällä. Toisessa tutkimuksessa kartoitettiin PDA:n esiintymistä collieilla sekä tutkittiin, onko sairaus rodulla perinnöllinen. Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla vuosien 1977-1988 välisenä aikana collieilla todetuista 51 PDA-tapauksesta 44 pystyttiin sijoittamaan yhdistettyyn sukutauluun. Tutkimusaineiston perusteella voidaan olettaa, että PDA on collieilla perinnöllinen sairaus, mutta periytyvyysmallia ei voitu varmuudella määrittää. Kolmannen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko PDA:ta sairastavien koirien kliinisiin oireisiin vaikuttaa vaihtamalla koirien tavanomainen ruoka suolistosairauksien hoitoon tarkoitettuun dieettiruokaan. Entsyymilääkitys pidettiin ennallaan tutkimuksen ajan. Tutkimus osoitti, että dieettiruualla pystytään vähentämään joitakin PDA-oireita. Suoliston murina, ilmavaivat, ulosteen määrä sekä ulostuskerrat vähenivät merkitsevästi. Dieettiruokinnan kustannukset olivat lähes kaksinkertaisesti tavanomaiseen ruokintaan verrattuna.
-
(2011)Tutkimuksessa selvitetään oksidatiivisen stressin yhteyttä akuuttiin sepelvaltimotautioireyhtymään. Tämä tehdään vertaamalla veren hapettuneen LDL-kolesterolin pitoisuuksia kolmessa potilasryhmässä. Siinä pohditaan myös LDL-kolesterolin käyttöä biologisena merkkisuureena diagnostiikassa. Tällä hetkellä ei ole biomarkkeria, joka osoittaisi akuutin sydrooman vaarassa olevat potilaat. Hapettuneen LDL-kolesterolin pitoisuus määritettiin potilaiden plasmasta ELISA-menetelmää käyttäen. Tulokset tukevat työhypoteesia ja tutkimus antaa arvokasta tietoa suomalaisten statiinilääkitystä käyttävien sepelvaltimotautipotilaiden oksidatiivisestä stressistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Syventävien opintojen tutkielmani koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käydään lyhyesti läpi eri verisolujen synteesi, eliniät ja tehtävät. Lisäksi kerrotaan punasolujen ja valkosolujen määrän fysiologisesta vaihtelusta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Sairauksiin liittyvät punasolujen, valkosolujen ja verihiutaleiden muutokset käsitellään lyhyesti. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan myös aiemmista verisolujen vuorokausivaihtelua koskeneista tutkimuksista ja niiden tuloksista hevosella ja muilla eläinlajeilla. Tutkimusosan tarkoituksena oli selvittää tapahtuuko veriparametreissa tilastollisesti merkitsevää vaihtelua, ja ennen kaikkea, mikäli vaihtelua todettaisiin, olisiko se niin suurta, että sillä olisi myös kliinistä merkitystä. Tutkimusosassa kerättiin verinäytteitä seitsemältä tiedekunnan koehevoselta vuorokauden ajan kahden tunnin välein. Näytteet analysoitiin Cell-DynR 3700 -laitteella (Abbot Diagnostics, USA), joka tulosti näytteistä seuraavat parametrit: RBC, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, WBC, %N, %L, %M, %E, %B ja PLT. Saatua dataa analysoitiin tilastollisesti ja graafisesti. Tehdyn statistiikan perusteella selvitettiin parametreissa havaitun vaihtelun tilastollista merkitsevyyttä. Tilastollisesti merkitsevää vaihtelua ajan suhteen tapahtui parametreilla RBC, Hkr, Hb, N, L ja N:L. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa, että näiden parametrien määrä noudattaa vuorokausirytmiä hevosella. Asian varmistaminen vaatisi ns. kosinianalyysin suorittamista, mitä tutkimuksessa ei tehty. Punasolujen, hematokriitin ja hemoglobiinin todettiin olevan korkeampia päivällä kuin yöllä. Vuorokausivaihtelu johtuu todennäköisesti sympaattisen hermoston lisääntyneestä aktiivisuudesta vireystilan ollessa korkeampi päivällä kuin yöllä. Tähän liittyvä pernan kontraktio nostaa punasoluarvot päivällä korkeammiksi. Neutrofiilien määrän todettiin olevan päivällä korkeampi kuin yöllä. Lymfosyyteillä tilanne oli lähes päinvastainen. Valkosoluissa havaittu vaihtelu on mahdollisesti sidoksissa kortisolin erityksen vuorokausrytmiin. Kortisolin erityksen on todettu hevosilla olevan runsainta päivällä ja vähäisintä yöllä. Ilmeisesti kohonneeseen sympaattiseen aktiivisuuteen liittyvän pernan kontraktion vapauttamat lymfosyytit päivällä tasaavat lymfosyyttien määrässä tapahtuvia muutoksia, eikä lymfosyyttien määrä siten päivällä laske kovin alhaiseksi. Niillä parametreilla, joilla todettiin ajan suhteen tilastollisesti merkitsevää vaihtelua, pohdittiin tarkemmin havaitun vaihtelun kliinistä merkitystä. Kliinisen merkityksen arviointi osoittautui varsin hankalaksi, koska valmista luotettavaa tapaa ei ole keksitty. Jos kliinisesti merkittävänä pidetään muutosta, joka on suuruudeltaan vähintään 25 % kaikkien hevosten kaikkien näytteiden keskiarvosta, niin tutkimuksessamme RBC:n, Hkr:n ja Hb:n vaihtelu ajan suhteen ei ollut kliinisesti merkittävää. Neutrofiilien, lymfosyyttien ja näiden suhteen osalta aineistomme osoittautui liian pieneksi, jotta olisimme voineet tällä tavalla arvioida havaitun vaihtelun kliinistä merkitystä. Kirjallisuudessa aiemmin käytetyn, ns. prosenttieroperiaatteen mukaan tarkasteltuna esiintyi kaikkien tutkittujen parametrien, paitsi punasoluindeksien, määrissä sellaista vaihtelua, jolla saattaa olla kliinistä merkitystä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata liharotuisten hiehojen fysiologista sopeutumista talviaikana erilaisissa tuotantotiloissa. Vertailukohteina olivat lämmin tila, kylmäpihatto ja ulkotarha. Tutkimus oli kaksivaiheinen, kokeet tehtiin talvikausina 1998-1999 ja 1999-2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emolehmänavetassa Tohmajärvellä. Kolmeen eri koeryhmään kuuluvista hiehoista kerättiin verinäytteitä, joista tutkittiin eläinten metabolista tilaa, piileviä sairauksia sekä stressiä kuvaavia muuttujia. Verinäytteitä otettiin molemmissa kokeissa kymmenen kertaa. Tuloksia vertailemalla saatiin tietoa eläinten kyvystä sopeutua vallitseviin kasvatusolosuhteisiin. Kokeiden aikana naudoilla havaittiin merkitseviä muutoksia eri verianalyyttien pitoisuuksissa. Talvi sinänsä vaikutti moniin veriarvoihin, erityyppisten kasvatusolosuhteiden vaikutus sen sijaan oli vähäinen. Ulkokasvatusryhmä joutui kylmempien olosuhteiden vuoksi todennäköisesti käyttämään muita ryhmiä enemmän rasvavarastojaan, mikä havaittiin joidenkin verianalyyttien pitoisuuksissa. Kokeiden perusteella voidaan kuitenkin ulko-, sisä- ja kylmäpihattokasvatusta pitää yhtä hyvinä kasvatusmuotoina.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Hevosen kroonisissa suolistotulehdussairauksissa (Chronic inflammatory bowel diseases, IBDs) tulehdussolut keräytyvät suoliston mukoosaan ja submukoosaan. Tulehdusreaktion seurauksena nähdään häiriöitä ruuansulatuskanavan toiminnassa. Kyseiset tulehdussairaudet jaetaan yleensä kolmeen (3) eri sairaustilaan. Nämä ovat granulomatoottinen enteriitti (GE), multisysteeminen eosinofiilinen epiteliotrooppinen tauti (MEED) sekä lymfosytäärinen-plasmasytäärinen enterokoliitti (LPE). Granulomatoottinen enteriitti esiintyy nuorilla, mahdollisesti geneettisesti predisponoiduilla yksilöillä. Lymfosytääris-plasmasytääristä enterokoliittia tavataan useammin kissoilla ja koirilla ja vain harvoin hevosilla. Tyypilliset kliiniset oireet näissä sairaustiloissa ovat painonlasku sekä ruokahaluttomuus. Muita yleisiä oireita ovat ripuli, vatsaontelon kiputilat sekä ödeema. Tyypillisiin löydöksiin kuuluu anemia, hypoalbuminemia, hyperfibrinogenemia, hieman koholla oleva ruumiinlämpö sekä laajentuneet suoliston imusolmukkeet kuten myös epänormaalin alhaiset arvot hiilihydraattien imeytymiskokeissa. Ruumiinavauslöydökset rajoittuvat pääosin ohutsuoleen ja läheisiin imusolmukkeisiin. Tyypillisiin löydöksiin kuuluu suoliston suolinukan lyheneminen, mukosan ödeema sekä laskimoiden ja imusuonten laajeneminen koko ohutsuolen alueella. Multisysteeminen eosinofiilinen epiteliotrooppinen tauti eroaa kahdesta yllä mainitusta. Suolisto-oireiden lisäksi nähdään useimmiten myös iho-oireita, verinäytteessä maksaentsyyminen arvot ovat tyypillisesti koholla ja ruumiinavauksessa nähdään yleensä tulehdusmuutoksia useissa sisäelimissä. Kroonisen suolistotulehdussairauden etiologia on edelleen selvittämättä. Humaanilääketiede keskittää tutkimuksensa tällä hetkellä aiheuttajan löytymiseen. Mikäli tämä onnistuu, uusia diagnosointikeinoja tultaneen ottamaan käyttöön. Tällä hetkellä käytössä olevat diagnostiset tutkimukset ovat biopsioden otto joko peräsuolesta tai ohutsuolesta, hiilihydraattien imeytymiskokeet sekä vähäisemmässä määrin suoliston läpäisevyyden mittaaminen. Peräsuolibiopsioiden on osoitettu olevan joko diagnostisia tai diagnoosiin viittaavia osalla sairastuneista hevosista. Peräsuolibiopsian saaminen on teknisesti helppoa, ottoon ei sisälly juuri riskejä ja toteutus on halpaa. Niinpä peräsuolibiopsioiden oton tulisi kuulua rutiinitutkimuksiin epäiltäessä kroonista suolistotulehdussairautta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1990)Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään aluksi lyhyesti hevosen yleisimmät hengityselinviroosit. Tärkeimmät viroosit ovat hevosinfluenssa, rinopneumoniitti ja virusarteriitti. Adeno-, rea- ja rinovirukset ovat yleisesti levinneitä, mutta niiden aiheuttamat infektiot ovat yleensä lieviä tai oireettomia. Influenssa on myxoviruksen aiheuttama tauti, joka herkässä populaatiossa leviää nopeasti. Epidemioita esiintyy yleensä muutaman vuoden väliajoin. Tauti on harvoin fataali, mutta toipuminen kestää usein viikkoja. Immuniteetti ei ole kestävä. Lisäksi virus pystyy muuttumaan antigeenisesti erilaiseksi. Influenssan ehkäisyssä rokotukset ovat osoittautuneet ehdottoman hyödyllisiksi. Suojaamattomassa populaatiossa epidemiasta tulee äkkiä laaja ja vakava. Rokotuskaan ei aina suojaa taudilta, mutta rokotetuissa hevosissa tauti on lievempi tai oireeton. Riittävä vasta-aineiden määrä populaatiotasolla estää vakavan epidemian puhkeamisen. Rokotusten sivuvaikutuksia esiintyy jonkin verran, mutta ne ovat harvinaisia ja rokotusten hyötyyn verrattuna haitat ovat pieniä. Oman tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Prevacun-rokotteen tehoa ennen rokottamattomilla hevosilla. 28 hevosta rokotettiin kahdesti 5-6 viikon välein ja muodostuvaa immuniteettia mitattiin veren vasta-ainemäärityksillä. Veren vasta-ainetasoa voidaan pitää hyvänä immuniteetin mittana. Prevacun-rokote osoittautui tehokkaaksi rokotteeksi. Hevoset ovat olleet kosketuksissa inf1-virukseen, koska vasta-aineita oli jo ennen rokotuksia. Vasta-aineresponssissa ei havaittu eroa nuorten ja vanhojen hevosten välillä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tutkielma on hevosten terveydenhuoltoa käsittelevä kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on muodostaa pohja tallikohtaisille terveydenhuoltosuunnitelmille. Terveydenhuolto on oleellinen osa tuotantoeläinten, kuten nautojen ja sikojen terveyden hoitoa, mutta hevosten suunnitelmallinen terveydenhuoltotyö on Suomessa vielä varsin vähäistä. Kuitenkin hevoset liikkuvat nykyisin paljon ja asuvat isoissa yksiköissä, minkä vuoksi hevosten terveydenhuoltotyölle on tarvetta. Tutkielmassa on käsitelty tärkeitä terveydenhuollon osa-alueita tutkimustiedon ja hevosiin liittyvän kirjallisuuden pohjalta. Tutkielman osa-alueet ovat hevosen elinympäristö ja käyttäytyminen, ruokinta, liikunta ja kaviot, hampaat, loiset, muut tarttuvat taudit ja ympäristöperäiset taudit, hevosen terveydentilan tarkkailu sekä hevosesta luopuminen. Tutkielma käsittelee joka osa-alueen kohdalla yleisiä asioita ja niihin liittyviä ongelmia. Ongelmien ratkaisussa on hoitojen sijaan keskitytty ehkäiseviin toimenpiteisiin. Useat hevosten ongelmat ja sairaudet ovat ehkäistävissä hyvän terveydenhuoltotyön avulla. Keskeisenä ajatuksena on hevosen alkuperäisen elinympäristön huomioiminen ja soveltaminen terveydenhuollon eri osa-alueissa, mitä käsitellään kirjallisuuskatsauksen sisällä omissa pohdintaosuuksissaan sekä erillisessä kappaleessa kirjallisuuskatsauksen jälkeen. Toisia tutkielman osa-alueita on käsitelty syvällisemmin, kun taas muutama osa-alue on jätetty vähemmälle huomiolle. Hevosen käyttäytymisen ymmärtämiseksi on tärkeä tiedostaa hevosen alkuperäinen elinympäristö. Hevonen on alun perin ollut laumassa elävä vaeltaja, joka ei ole elänyt koko elämäänsä samassa ympäristössä. Tämän vaikutusta on pohdittu tutkielmassa hevosen hoitoon ja pitoon liittyvissä asioissa. Hevosen ruokinnan osalta tutkielmassa on käyty läpi lyhyesti hevosen ruuansulatuselimistön toimintaa ja hevosille sopivia rehuja. Liikunnasta ja kavioista huolehtimista sekä hampaiden huoltoa on käsitelty pintapuolisesti. Tutkielmassa on kuvattu erilaisia loishäätöstrategioita ottamatta suuremmin kantaa, mikä olisi paras. Suomessa ei ole tällä hetkellä hevosille selkeitä loishäätösuosituksia, joten yksi suositus on, että jokaiselle tallille tulisi suunnitella tallikohtaiset ulostetutkimuksiin perustuvat loislääkitysohjelmat loisten esiintymisen ja elinkiertojen sekä lääkeresistenssin mukaan. Muiden tarttuvien tautien kohdalla tutkielma on keskittynyt tauteja ehkäiseviin toimenpiteisiin. Hevosen päivittäinen terveydentilan tarkkailu on merkittävä osa hevosten terveydenhuoltoa, ja se on hevosen hoitajan jokapäiväinen tehtävä, minkä vuoksi hoitajan on tiedettävä mihin asioihin täytyy kiinnittää erityistä huomiota hevosta tarkkaillessa. Jatkossa tutkielmaa voidaan käyttää apuna tarkempien talli- ja hevoskohtaisten terveydenhuoltosuunnitelmien tekemisessä. Tutkielman pohjalta voi myös työstää yksityiskohtaisempia tiettyihin osa-alueisiin perehtyviä tutkielmia. Tällaisia osa-alueita voisivat olla esimerkiksi siittoloiden tai ravi- ja ratsutallien terveydenhuollossa huomioitavat erikoispiirteet.
-
(2014)Histamin är en biologiskt amin, som förekommer rikligt i människans vävnader. Histaminet syntetiseras i professionella- och icke-professionella histaminproducerade celler, varav de förstnämnda lagrar histamin i sekretkorn för att utsöndras vid behov i höga koncentrationer, och de sistnämnda utsöndrar kontinuerligt låga histaminkoncentrationer. Effekterna av histamin förmedlas via fyra G-proteinkopplade receptorer på cellmembranen, H1R - H4R, av vilka H4R lokaliseras främst på celler med hematopoietiskt ursprung. Vid en del inflammatoriska och allergiska sjukdomar, såsom vid astma, har lokalt förhöjda histaminkoncentrationer i vävnad kunnat påvisas, men trots det har behandling med traditionella antihistaminer (H1R-antagonister) haft en begränsad effekt. Efter identifieringen av H4R med hög histaminaffinitet finns det förväntningar att läkemedel som påverkar H4R kunde vara effektiva vid behandling av autoimmuna och inflammatoriska sjukdomar. Syftet med den nuvarande studien är att utreda vad man vet om H4R, och analysera relevant litteratur angående H4R:s verkan vid olika inflammatoriska sjukdomstillstånd.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Kilpirauhasen vajaatoiminnan eli hypotyreoosin kartoitustutkimuksessa tutkittiin verinäyttein 170 aikuiselta ei-aikaisemmin sairaaksi todetulta suursnautserilta tyroksiini (T4), kilpirauhasta stimuloiva hormoni (TSH), kolesteroli, leukosyytit ja punasoluarvot (punasolumäärä, hematokriitti ja hemoglobiini). Verinäytteenoton yhteydessä koirille tehtiin yleistutkimus ja kysely mahdollisista oireista erillisellä kaavakkeena. Vajaatoiminnan diagnoosin epäily asetettiin T4-TSH-suhteen perusteella. Kolesteroli, leukosyytit ja punasoluarvot eivät tässä tutkimuksessa olleet merkityksellisiä taudin määrityksessä. T4-TSH-suhteen lukuarvo < 30 katsottiin viittaavan hypotyreoosiin ja lukuarvo < 12 antaa varman diagnoosin. Noin 22 % tutkituista suursnautsereista sai tuloksen < 30 ja 12 % sai tuloksen < 12. Yleisimmät oireet sairaiksi epäillyillä koirilla olivat karvapeitteen ja ihon ongelmat, kuten karvattomuus, kuiva karva ja hilseily. Kartoitustutkimuksen toinen osuus koostui aiemmin hypotyreoottiseksi diagnostisoitujen suursnautsereiden kyselytutkimuksesta. Kyselykaavakkeita palautettiin 22 kpl. Keskimääräinen oireiden alkamisikä oli 4,5 vuotta. Yleisimmät oireet olivat haluttomuus (82 %), hilseily (68 %), alentunut kylmänsieto (59 %), kuiva karva (59 %) ja karvattomuus (59 %). Hypotyreoosindiagnoosi perustui useimmissa tapauksissa (91 %) kliinisiin oireisiin ja T4-määritykseen. Kaikista koirista 59 % oli saanut viitealueella olevan T4-pitoisuuden, joka taas vahvasti viittaa normaaliin kilpirauhaiseen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kilpirauhasen normaali fysiologia, hypotyreoosin etiologia, kliininen kuva, kilpirauhasen toiminnan tutkiminen, diagnoosin asettaminen, hoito ja ennuste. Kilpirauhasen toiminnan tutkimisessa uutta on TSH:n pitoisuuden määritys ja sen tulkitseminen yhdessä T4:n kanssa.
-
(2014)IgG4-associerad sjukdom är ett relativt nyligen upptäckt fibroinflammatoriskt tillstånd med mycket varierande manifestationer. Den vanligaste manifestationen är autoimmunpankreatit, men även bl.a. IgG4-associerad kolangit, Mikulicz sjukdom, retroperitoneal fibros, Riedels tyreoidit och orbitala manifestationer kan förekomma. Typiskt för IgG4-associerad sjukdom är lymfocytinfiltration med rikligt av IgG4-positiva plasmaceller i vävnaden, fibros och en förhöjd IgG4-koncentration i serum. Målen med studien var att utreda betydelsen av en förhöjd IgG4-koncentration i serum, samt att noggrant beskriva 6 utvalda patientfall. Som material användes IgG4-bestämningar gjorda vid HUSLAB mellan 1 maj 2010 och 1 maj 2011, samt patientjournaler i HUCS databaser. I studien framkom att en förhöjd IgG4-koncentration i serum är ett relativt vanligt fynd bland patienter på sjukhus. Dessutom varierade IgG4-koncentrationen hos patienter som diagnostiserats med IgG4-associerad sjukdom. IgG4-koncentrationen i serum visade sig vara förhöjd i även många andra sjukdomar än IgG4-associerad sjukdom. Bland dessa var skleroserande kolangit och astma, allergi, sinuit eller atopiska utslag de vanligaste. I materialet på 253 patienter framkom 14 patienter med IgG4-associerad sjukdom. Av dessa hade 10 patienter pankreatit, 9 kolangit, 3 Mikulicz sjukdom, 2 lymfadenopati, 2 Riedels tyreoidit, en mediastinal fibros och en retroperitoneal fibros. IgG4-associerad sjukdom är ett tillstånd som omfattar många medicinska specialområden och är viktigt att beakta i differentialdiagnostiken av oklara inflammatoriska och fibrotiska sjukdomar.
-
(2017)Objective: The aim of this study was to assess the cancer risk in a cohort of Finnish systemic lupus erythematosus (SLE) patients when followed long-term. Methods: The cohort consisted of 182 female and 23 male SLE patients treated at the Helsinki University Central Hospital, from 1967 to 1987. The cohort was linked to the Finnish Cancer Registry and followed for cancer incidence from 1967 to 2013. Standardized incidence ratios (SIRs) were calculated by dividing the number of observed cases with the number of expected cases for different types of cancer. Results: The mean duration of follow-up was 25.7 years. 45 patients out of 205 were diagnosed with cancer, with an increased risk of overall malignancy (SIR 1.90, 95% CI 1.39 to 2.54, p<0.001). The incidence for soft-tissue sarcoma (SIR 12.1, 95% CI 1.47 to 43.7, p<0.05), non-Hodgkin lymphoma (SIR 12.1, 95% CI 5.82 to 22.3, p<0.001) and kidney cancer (SIR 7.79, 95% CI 2.53 to 18.2, p<0.01) were significantly elevated. Conclusion: This long-term study confirms that patients with SLE have an increased risk of cancer, particularly non-Hodgkin lymphoma and kidney cancer.
-
(2017)Anemia is the most common extraintestinal complication of inflammatory bowel disease and usual per oral iron treatment might not be sufficient enough. The main objective of our study was to determinate the effectiveness of intravenous iron treatment with ferric carboxymaltose. Our other objectives were to find out if there were any parameters that would predict a good response to the treatment and to chart out possible side-effects of the treatment. In our study we used data collected from medical records of IBD patients who were treated with ferric carboxymaltose in Meilahti Triangle hospital between 2014 and 2016. The collected data included laboratory test results and general patient information related to IBD. According to our study, intravenous iron treatment with ferric carboxymaltose is effective in patients with anemia and IBD and the side-effects that occured in our study were all in all quite rare and mild. The results of our study further strengthens the current knowledge of the effectiveness and safety of the treatment used in Meilahti Triangle hospital.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti inhalaatiota hoitomuotona, ja sen haasteita eläinlääketieteessä, sekä siihen käytettävien glukokortikoidien farmakologisia ominaisuuksia, erityisesti budesonidin osalta. Glukokortikoideja käytetään yleisesti koirien pitkittyneen keuhkoputkentulehduksen ja kissan astman hoidossa. Ne toimivat oireenmukaisesti tulehdusta lievittäen. Perinteisiin injektio- ja tabletti -hoitomuotoihin liittyvät vakavatkin haittavaikutukset ovat herättäneet viime vuosina kiinnostusta kehittää inhalaatio-hoitomuotoa myös eläinlääketieteessä. Inhalaatiota sekä siinä käytettäviä uuden polven glukokortikoideja, kuten budesonidia, on tutkittu laajasti ihmislääketieteessä, mutta julkaistuja tutkimuksia niiden farmakokineettisistä ominaisuuksista koiralla on vain yksi, eikä kontrolloituja pitkäaikaistutkimuksia inhalaatio-hoidoista ole. Perustutkimusta tarvitaan, jotta hoitomuotoa voidaan kehittää edelleen. Tässä pilottitutkimuksessa määritettiin budesonidin farmakokineettisiä arvoja terveellä koiralla kahdella antotavalla, suonensisäisesti sekä inhalaationa. Tämän tutkimuksen olettamuksena oli, että inhaloitavalla budesonidilla voidaan saada mitattavia plasmapitoisuuksia, ja että ainakin osa tästä lääkeaineesta on imeytynyt keuhkojen kautta. Terveet beagle-rotuiset koekoirat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen (n = 7) sai budesonidia suonensisäisesti kerta-annoksena (20 μg kg-1), ja toinen (n = 8) inhalaationa (1000 μg per koira) yhdessä suun kautta annetun lääkehiilen (2,5 g kg-1 per os) kanssa kerta-annoksena. Plasmanäytteitä kerättiin kuuden tunnin ajan, ja budesonidipitoisuus määritettiin HPLC/massaspektrometrin avulla. Suonensisäisellä antotavalla budesonidin eliminaation puoliintumisaika (T1/2) oli 2,8 h, puhdistuma (CL) 1,5 l h-1 kg-1, jakautumistilavuus (Vd) 6,2 l kg-1 ja pitoisuus/aika-kuvaajan pinta-ala (AUC) 14 ng ml-1 h-1. Yhdessä lääkehiilen annon kanssa inhaloidun budesonidin huippupitoisuus plasmassa oli 0,6 ng ml-1 ja se saavutettiin nopeasti: Tmax oli 13 min. AUC tässä ryhmässä oli 0,55 ng ml-1 h-1. Hyötyosuus inhalaatioryhmässä jäi hyvin pieneksi ollen 1,1 %. Vastaavaa tutkimustietoa inhaloidun budesonidin farmakokinetiikasta koiralla ei ole julkaistu aikaisemmin. Tutkimus osoittaa, että inhalaatiolla on mahdollista saada lääkeainetta koiran keuhkoihin, ja että se näin ollen on mahdollinen hoitomuoto koiralla. Budesonidin myös havaittiin imeytyvän suhteellisen nopeasti keuhkoista verenkiertoon. Inhalaatio-annostelussa havaittiin merkittävää yksilöiden välistä vaihtelua budesonidin plasmapitoisuuksissa, joten tekniikkaan on syytä kiinnittää annostelussa huomiota. Saadut farmakokineettiset tulokset suonensisäisen annostelun osalta olivat linjassa aikaisemman julkaistun tutkimustiedon kanssa. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä koskien muita budesonidin farmakokineettisiä ominaisuuksia sekä sen kliinistä käyttöä hengitystiesairauksien hoidossa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Laminitis is a common painful condition in horses that often has a poor outcome. The aetiology of laminitis has been widely studied, but still not completely understood. There is some evidence that pasture associated laminitis is one of the most common forms of laminitis , and this is most likely associated with underlying endocrine dysfunction i.e. insulin resistance. However, what the prevalence of insulin resistance in horses presented with laminitis is, that is currently unknown and it has not been studied previously. Endocrinopathic laminitis is a term including laminitis developing subsequently to Equine Cushing's Disease, equine metabolic syndrome and iatrogenic corticosteroid-induced laminitis. The term equine metabolic syndrome includes a history of laminitis, insulin resistance and a characteristic phenotype of a cresty neck, bulging supraorbital fat and increased fat deposits. Horses suffering from laminitis and insulin resistance seem to have a slow recovery process, but recovery is more likely if insulin sensitivity is improved. Increased exercise, maintaining optimal body condition, avoidance of high-glycaemic meals and molasses should be incorporated in the treatment of laminitis. Horses with insulin resistance have a higher risk of developing laminitis and to find and treat horses with insulin resistance would be a means of preventing laminitis. The purpose of the study was to determine the prevalence of insulin resistance in laminitic horses and ponies in Helsinki University Equine Clinic between April 2007 and October 2008. Associations between endocrinopathic laminitis and sex, age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat were studied in 50 horses. The associations of the same variables with insulin resistance were similarly studied in the 37 laminitic horses. The hypothesis was that a high degree of laminitic horses would be insulin resistant and that age, body condition score, breed, season, Obel grade, the presence of laminitic rings, cresty neck, and bulging supraorbital fat would be associated with endocrinopathic laminitis. The body condition of the horses was scored using the 0-5 graded Carroll & Huntington body condition scoring. Insulin resistance was defined as a basal insulin level of over 30 µIU/ml. The prevalence of insulin resistance in these 37 laminitic horses/ponies was 84% (95% CI 69-92%). Bulging supraorbital fat, laminitic rings and severe lameness was significantly correlated with endocrinopathic laminitis. The mean age of horses with endocrinopathic laminitis was significantly higher than the mean age of horses without endocrinopathic laminitis. Laminitic rings were statistically more frequent in horses with insulin resistance and laminitis than horses with laminitis and normal insulin level. The result implies that a high proportion of the horses admitted to the clinic because of laminitis also have insulin resistance. The study results justifies including the presence of laminitic rings and bulging supraorbital fat as a phenotypic indicators of endocrinopathic laminitis and the equine metabolic syndrome. In this study only basal insulin was measured of the horses and it is not the most accurate method of diagnosing insulin resistance. This means that some cases of insulin resistance could have been missed. The lack of controls has probably also affected the results.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lehmän kalsiumaineenvaihduntaa ja poikimahalvauksen etiologiaa, taudinkuvaa ja esiintymistä, sekä veren ionisoidun ja kokonaiskalsiumin käyttämistä kalsiumtason mittarina. Tutkimusosassa määritettiin poikimahalvauksen kannalta keskeisimpiä veriparametrejä. Ionisoidun kalsiumin katsotaan olevan luotettavampi kuvaamaan elimistön kalsiumaineenvaihdunnan tilaa kuin totaalikalsiumin. Viitearvot ionisoidulle kalsiumille vaihtelevat jonkin verran eri lähteissä. Tarkoituksena oli luoda viitearvot ionisoidulle kalsiumille Saaren klinikan laboratoriota varten. Lisäksi tutkittiin ionisoidun kalsiumin ja kokonaiskalsiumin sekä ionisoidun kalsiumin ja kliinisten oireiden välistä korrelaatiota. Tutkitut plasmanäytteet on kerätty vuosina 2002-2003 Saaren klinikan praktiikkamatkojen yhteydessä. Tutkimuksessa oli mukana 68 lehmää. Aineisto jaettiin kolmeen ryhmään; terveet, sekundaarisesti hypokalsemiset sekä poikimahalvauksesta kärsivät lehmät. Plasmanäytteistä määritettiin kalium-, albumiini- ja magnesiumpitoisuudet sekä ionisoidun kalsiumin ja kokonaiskalsiumin määrä. Sairaiden eläinten oireista kerättiin tietoja lomakkeella johon merkittiin sydänfrekvenssi, rektaalilämpö, pötsin toiminta sekä lehmän asento näytteenottohetkellä. Tutkitut veriarvot vastasivat hyvin kirjallisuudessa esitettyjä. Kliinisistä oireista pötsin toiminnan ja ionisoidun kalsiumin pitoisuuden välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys. Ionisoidun kalsiumin ja kokonaiskalsiumin välillä vallitsi tilastollisesti merkitsevä yhteys kaikissa ryhmissä, mutta korrelaatio oli selvästi heikompi terveillä kuin sairailla lehmillä. Tutkittu aineisto ei ollut riittävä varsinaisten laitekohtaisten viitearvojen määrittämiseksi ionisoidulle kalsiumille. Terveillä lehmillä ionisoidun kalsiumin pitoisuus oli keskimäärin hieman korkeampi kuin kirjallisuudessa esitetyt arvot.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Suoliston seinämän tehtävänä on toimia elimistön suojana suoliston lumenin antigeeneja ja mikrobeja vastaan. Samanaikaisesti suolen seinämän tulee mahdollistaa tehokas ravintoaineiden imeytyminen. Suoliston läpäisevyyttä kuvaavaa ominaisuutta kutsutaan suoliston permeabiliteetiksi. Suoliston permeabiliteetti eli suolen seinämän läpäisevyys lisääntyy useiden sairauksien, kuten suolistotulehdusten, yhteydessä. Lisääntynyt permeabiliteetti mahdollistaa mikrobien ja antigeenien kulkeutumisen seinämän läpi, joka puolestaan voi aiheuttaa tai pahentaa joko paikallisia tai systeemisiä tulehdusreaktioita. Suoliston permeabiliteetin mittaaminen tarjoaa noninvasiivisen metodin suoliston suojamekanismin eli barrieerifunktion toiminnan arvioimiseksi. Permeabiliteettia tutkitaan annostelemalla testiainetta suun kautta ja mittaamalla testiaineen pitoisuutta virtsassa tai veressä tietyn ajan kuluttua. Joheksoli on jodipitoinen röntgenvarjoaine, jota käytetään suoliston permeabiliteetin testiaineena. Suoliston bakteeriflooran tiedetään olevan tärkeä osa suoliston fysiologiaa ja barrieerifunktiota. Probioottisten maitohappobakteerikantojen on todettu vaikuttavan positiivisesti suoliston mikrobiflooran tasapainoon niin fysiologisissa kuin patologisissa tiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia joheksolin käyttöä rottien suoliston permeabiliteetin arvioimisessa. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, aiheuttavatko eri maitohappobakteerikannat muutoksia rottien suoliston permeabiliteettiin. Tutkimuksessa mitattiin kolmenkymmenen rotan suoliston permeabiliteettia ennen maitohappobakteerialtistusta ja sen jälkeen. Suoliston permeabiliteetin arvioimisessa käytettiin testiaineena joheksolia. Joheksolin pitoisuuksia virtsanäytteistä määritettiin korkean erottelukyvyn nestekromatografia eli HPLC –menetelmällä. Joheksolia kulkeutuu normaalin suoliston läpi pieniä määriä. Tutkimusrottien virtsasta löytyi keskimäärin 0,6 % mahaan letkutetusta joheksolimäärästä ennen altistusta ja keskimäärin 0,5 % altistuksen jälkeen. Rottien suoliston permeabiliteetin voitiin tutkimuksen perusteella arvioida olevan normaali sekä ennen altistusta että sen jälkeen. Tutkimusryhmistä kolmessa ei havaittu merkittävää eroa virtsan joheksolipitoisuuksissa ennen altistusta verrattuna altistuksen jälkeen. Kolmessa ryhmässä havaittiin eroja ja kahdessa näistä tilastollisesti merkitseviä eroja verrattaessa joheksolin pitoisuutta virtsassa ennen altistusta ja altistuksen jälkeen. Näissä ryhmissä joheksolin pitoisuus virtsassa oli matalampi maitohappobakteerialtistuksen jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voitiin olettaa, että maitohappobakteerialtistus joko ei vaikuta suoliston permeabiliteettiin tai vaikuttaa siihen positiivisesti, vähentämällä suoliston permeabiliteettia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)Bovine virus diarrhoea- virus (BVDV) kuuluu Flaviviridae-ryhmän Pestiviruksiin. Virus on maailmanlaajuisesti levinnyt. BVDV voi infektoida naudan lisäksi lampaan ja vuohen, aiheuttaen näille BD:n (border disease), sekä sian ja villimärehtijöitä. Reservoaarina luonnossa toimivat persistoivasti vireemiset eläimet, jotka erittävät virusta runsaasti kaikissa eritteissään koko elämänsä ajan. Virusleviää pääasiassa pisaratartuntana. Antigeenisesti virus on erittäin heterologinen johtuen suuresta mutaatiotaajuudesta. Viruskannat jaetaan kahteen pääryhmään: sytopatogeeninen (cpBVDV) ja ei-sytopatogeeninen (ncpBVDV) virus. Näistä cpBVDV on virulentimpi ja aiheuttaa soluviljelmissä solutuhoa. Akuutti BVDV-infektio aikuisella naudalla on yleensä subkliininen;virulentimmat kannat voivat aiheuttaa kuumetta, syömättömyyttä, ripulia ja tuotannon laskua. Vasikoilla akuutti infektio voi olla fataali. Tiineen eläimen infektoituminen ncpBVDV:lla neljänensimmäisen tiineyskuukauden aikana voi aiheuttaa persistoivasti infektoituneen (PI) vasikan syntymisen. Sekä ncpBVDV- että cpBVDV- infektiot tiineyden aikana voivat aiheuttaa abortteja tai keskushermoston, silmien ja karvapeitteen vaurioita vasikoille. Viimeisellä tiineyskolmanneksella vasikka muodostaa vasta-aineita virukselle. Jos PI-eläin infektoituu antigeenirakenteeltaan samanlaisella cpBVDV-kannalla se sairastuu MD:en (mucosal disease). MD on fataali. Oireita ovat runsas salivaatio, syömättömyys, kuume, eroosiot limakalvoilla ja ripuli. Sairastuneet eläimet ovat yleensä 6-24 kk ikäisiä. PI-eläimen infektoituessa antigeenirakenteeltaan osittain erilaisella cpBVDV:lla seuraa krooninen sairaus. Oireina ovat ripuli ja syömättömyys, sairaus on yleensä fataali. Infektion jälkeinen immuniteetti on elinikäinen. Diagnoosi tehdään vasta-ainemäärityksellä tai viruseristyksellä. Erotteludiagnostiikassa tärkeimpiä ovat coronavirusripuli, salmonelloosi sekä pötsihäiriöt. Sairaudenvastustus perustuu PI-eläinten mahdollisimman nopeaan tunnistukseen ja teurastamiseen. Rokotteita ei käytetä Suomessa. Työn tarkoituksena oli selvittää esiintyykö Suomessa BVDV-seropositiivisilla lypsykarjatiloilla taudin kliinisiä oireita. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Vastausten perusteella ainakin osalla tiloista esiintyy vasikoilla tyypillisiä silmäoireita ja karvapeitteen muutoksia. Lisäksi oli paljon abortteja ja kuolleena tai heikkona syntyneitä vasikoita.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)Työn tarkoituksena on ollut selvittää, mitkä ovat yleisimmät sairaudet ja kuolinsyyt lemmikkikaneilla ja -marsuilla Suomessa. Kirjallisuuskatsauksessa on käyty läpi molempien eläinten tavallisimmat sairaudet. Tutkimusosaa varten aineistoa kerättiin Valtion eläinlääketieteelliseltä laitokselta ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun patologian laitokselta. VELL:n obduktiopöytakirjat käytiin läpi vuosilta 1983-1988 ja EKK:n obduktiopöytäkirjat vuosilta 1983-1990. Tutkimukseen otettiin kaikki kokonaisina lähetetyt lemmikkikanit ja -marsut. Eläimet jaettiin päädiagnoosin tai kuolinsyyn mukaan 12 pääryhmään, joiden %-osuudet laskettiin. Nämä pääryhmät ovat infektiotaudit, ruoansulatuselimistönsairaudet, sydän- ja hengitystiesairaudet, urogenitaalielinten sairaudet, aineenvaihdunta- ja puutossairaudet, loissairaudet, uudismuodostumat, traumat, ihosairaudet, myrkytykset, silmäsairaudet sekä ryhmä muut. Merkittävimpien sivulöydösten lukumäärä ja *-osuus myös laskettiin. Infektiotautien kohdalla tutkittiin, mitä bakteereja kaneista ja marsuista on eristetty. Tuloksia tarkasteltaessa on muistettava, että tutkimus perustui valikoituun materiaaliin ja virhelähteitä on useita. Kuitenkin huomio kiinnittyi sellaisten sairauksien yleisyyteen, jotka ovat voineet olla väärän hoidon ja ruokinnan aiheuttamia. Lemmikkieläinten omistajien tietoa pitäisi lisätä kanien ja marsujen oikeasta hoidosta ja ruokinnasta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Koirien yleisin iho-ongelma on pyoderma, jonka pääasiallisin aiheuttajabakteeri on S.intermedius. S.intermediusta on eristetty koirien iholta, karvoista ja limakalvoilta. Limakalvot ovat S.intermediuksen pääasiallisin reservuaaripaikka, josta sen uskotaan leviävän iholle ja karvapeitteelle koiran nuollessa itseään. Kefalosporiinit ovat bakterisidisia β-laktaamiryhmän antibiootteja. Kefalosporiinien suositusannos pyoderman hoitoon on 15-30 mg/kg BID. Kuuria tulisi jatkaa oireiden häviämisen jälkeen vielä 7-14 vrk ajan. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään stafylokokkien esiintyvyyteen terveillä ja pyodermaa sairastavilla koirilla. Tutkimuksissa on havaittu pyodermaa sairastavien koirien limakalvoilla, peräaukon- ja vatsan alueella lisääntyneitä määriä S.intermediusta terveisiin koiriin verrattuna. Tutkimusosuudessa seurattiin kefaleksiinin vaikutusta viiden pinnallista pyodermaa sairastavan koiran iholla ja limakalvoilla olevan S.intermediuksen frekvenssiin. Koirat olivat neljä viikkoa kefaleksiinikuurilla. Kefaleksiini tehosi hyvin, mutta kahden viikon kuluttua kuurin loppumisesta S.intermediuksen frekvenssit nousivat lähtötilanteeseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)Ketuilta kerättiin virtsanäytteitä heti natakonnan jälkeen virtsateiden tulehdusten yleisyyden ja etiologian selvittämiseksi. Näytteistä tehtiin bakteriologinentutkimus, antibioottiherkkyysmääritys ja mitattiin pH. Tutkimuksessa ei ketuilla todettu virtsatietulehduksia. Seurantatutkimuksessa otettiin sinikettunaarailta noin kuukauden välein virtsanäyte. Näytteistä tehtiin bakteriologinen tutkimus, antibioottiherkkyysmääritys ja NAGaasientsyymin määritys. Näytteistä eristettiin ProteusSp. ja S.aureus. Bakteerimäärät eivät kuitenkaan olleet merkittäviä, eivätkä vaikuttaneet syntyneiden pentujen määrään. Ketut, joilta talven aikana eristettiin bakteeri, menettivät kuitenkin pennuistaan vieroitukseen mennessä enemmän kuin muut. Talven aikana NAGaasi-aktiivisuus nousi. Ainakaan vähäiset bakteerimäärät eivät vaikuttaneet merkitsevästi entsyyminaktiivisuuteen. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kettujen virtsateiden tulehduksia, parasiitteja ja virtsakiviä.
Now showing items 21-40 of 112