Browsing by study line "Demografi"

Suomalaista koulutusjärjestelmää on pidetty kansainvälisesti vertailtuna laadukkaana, mutta koulutuksen tasa-arvo ei toteudu kaikkien väestöryhmien osalta samalla tavalla. Alaikäisenä maahan muuttaneet pakolaiset ovat kouluttautumisen mittareilla paitsi valtaväestöä, myös muita alaikäisenä maahan muuttaneita heikommassa asemassa, minkä lisäksi tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että ilman huoltajaa tulleiden pakolaisten koulutus jää vielä huoltajansa kanssa tulleita matalammalle tasolle. Määrällistä tutkimusta ilman huoltajaa tulleiden koulutuksesta on kansainvälisesti tarkasteltuna melko vähän, eikä tutkimuksissa aina ole huomioitu muita koulutukseen yhteydessä olevia tekijöitä. Suomalaista määrällistä tutkimusta alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden pakolaisten kouluttautumisesta ei ole tehty.  Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, eroaako alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden pakolaisten toisen asteen tutkintojen suorittaminen alaikäisenä huoltajansa kanssa tulleiden pakolaisten ja valtaväestön toisen asteen tutkintojen suorittamisesta. Lisäksi erityisenä kiinnostuksen kohteena on, poikkeaako ilman huoltajaa tulleiden tutkintojen suorittaminen huoltajansa kanssa tulleiden tutkintojen suorittamisesta, kun muita koulutuksen suorittamiseen yhteydessä olevia tekijöitä otetaan huomioon. Maisterintutkielman aineistona on pohjoismaisen CAGE-tutkimushankkeen (Coming of Age in Exile) Suomen aineisto. Rekisteriaineistossa on vuosina 1971–1990 alaikäisenä Suomeen muuttaneet henkilöt, ja tietoja on kerätty vuosilta 1990–2015. Toisen asteen tutkinnon suorittamista on tarkasteltu neliluokkaisen muuttujan avulla, jolloin tarkastelussa on tutkinnon suorittaneet, keskeyttäneet, parhaillaan suorittavat ja ei aloittaneet. Pääasiallisena analyysimenetelmänä on käytetty multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Tulosten perusteella alaikäisenä ilman huoltajaa tulleet pakolaiset olivat suorittaneet huoltajansa kanssa tulleita pakolaisia ja valtaväestöä vähemmän toisen asteen tutkintoja. Myös tutkinnon keskeyttäminen ja opiskelu 25-vuotiaana oli ilman huoltajaa tulleilla muita yleisempää. Vaikka ilman huoltajaa tulleiden riski jäädä ilman toisen asteen tutkintoa oli suurin, myös huoltajansa kanssa tulleiden pakolaisten riski jäädä vaille toisen asteen tutkintoa oli merkittävästi valtaväestöä suurempi. Vain pakolaisia koskevassa analyysissä erot ilman huoltajaa tulleiden ja huoltajansa kanssa tulleiden pakolaisten välillä selittyivät kuitenkin maahanmuuttoiällä, sukupuolella ja taustamaalla, eikä tilastollisesti merkitseviä eroja toisen asteen tutkinnon suorittamisessa ilman huoltajaa tulleiden ja huoltajansa kanssa tulleiden pakolaisten välillä muiden tekijöiden vakioimisen jälkeen juuri ollut.  Tulosten perusteella alaikäisenä ilman huoltajaa tai huoltajansa kanssa Suomeen muuttaneiden pakolaisten erot toisen asteen tutkintojen suorittamisessa selittyivät muilla tekijöillä kuin sillä, olivatko he tulleet ilman huoltajaa vai huoltajansa kanssa. Erityisesti korkeampi maahanmuuttoikä lisäsi selvästi riskiä jäädä ilman toisen asteen tutkintoa alaikäisenä maahan muuttaneilla pakolaisilla. Tukea tulisikin tulosten perusteella suunnata lähellä täysi-ikäisyyttä maahan muuttaville nuorille, joita ilman huoltajaa tulleista on suuri osa.

Avo- ja avioliittojen asema on noudattanut Suomessa pitkälti toisen väestöllisen transition teorian esittämää kehitystä: yhä harvempi pari avioituu samalla, kun avoliitossa eläminen yleistyy. Kuitenkin Suomessa leskeneläkeoikeus jarruttaa avioliittojen harvinaistumista. Yhä useampi pari, jolla ei ole yhteisiä lapsia, avioituu naisen ollessa lähellä 50 vuoden ikää johtuen leskeneläkeoikeudelle määritellystä ikärajasta. Leskeneläkkeen suuruus on riippuvainen omasta ja puolison eläkekertymästä, minkä vuoksi onkin mahdollista, että keski-iässä avioituvat huomioivat sekä oman että puolisonsa ansiotulotason avioitumispäätöstä tehdessään. Aiempi tutkimus on yhdistänyt korkeammat tulot ja paremman sosioekonomisen aseman sekä avioitumiseen että avioliitossa elämiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko ansiotulotasolla merkitystä avioliiton solmimiselle, kun naisella olisi avioituessaan mahdollisuus leskeneläkeoikeuteen: minkälaisia yhteyksiä havaitaan, kun verrataan avoliitosta avioitumista alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa puolisoiden ansiotulotasojen mukaan ja muita sosioekonomisia tekijöitä vakioiden. Tutkimus toteutetaan seurantatutkimuksena, jossa varsinaiseen analyysiin käytetään Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkimuksessa hyödynnetään Tilastokeskuksen kokoamaa rekisteripohjaista kokonaisaineistoa. Otokseen on otettu ne vuosina 2000–2018 Suomen väestöön kuuluneet, eri sukupuolta olevat avoparit, joilla ei ole yhteisiä lapsia ja joissa nainen on 45–54-vuotias. Vertailua varten otos on jaettu alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liittojen mukaisiin osaotoksiin. Alle ja yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa avioituminen on yleisempää, kun parilla on korkeampi ansiotulotaso. Yhteys on samankaltainen sekä alle että yli 50-vuotiailla naisilla. Kuitenkin, jos nainen ansaitsee miestä enemmän, yli 50-vuotiaiden naisten liitoissa huomataan avioitumisen olevan pienituloista paria vähäisempää, kun koulutus ja työmarkkinatilanne on otettu huomioon. Alle 50-vuotiaiden naisten liitoissa ansiotulotason nouseva yhteys säilyy kuitenkin lähes muuttumattomana sosioekonomisia tekijöitä huomioitaessa. Keski-ikäisten naisten avoliitoissa avioituminen ei eroa suuresti, kun tarkastellaan ansiotulotason yhteyttä avioitumiseen ennen ja jälkeen 50 vuoden iän. Kuitenkin on viitteitä siitä, että miestä enemmän ansaitsevat keski- tai hyvätuloiset naiset, saattavat avioitua harvemmin 50 vuotta täytettyään, kun on huomioitu muut sosioekonomiset tekijät. Sosioekonomisista tekijöistä koulutuksella ja työmarkkinatilanteella saattaa tällöin olla vaikutuksensa ansiotulojen ja avioitumisen yhteyteen. Tutkimuksessa havaittiin, että ansiotulotason mukainen avioituvuus keski-ikäisillä naisilla noudattaa aiemmin tehtyjä havaintoja tulojen ja avioliiton solmimisen yhteydestä. Onkin mahdollista, että leskeneläkeoikeuden kannustaman avioitumisen taustalla on muuhun kuin avoparin ansiotulotasoon liittyviä tekijöitä, jotka kuitenkin vaatisivat lisätutkimusta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten elinajanodotteiden eroja kirkkoon kuulumisen mukaan 20 vuoden iässä ajanjaksolta 1999-2018. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia elinajanodotteiden erot ovat olleet sekä miten ne ovat muuttuneet tarkasteluperiodin aikana. Uskonnon erilaisten julkisten ja yksityisten harjoittamisen tapojen on tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä kuolleisuuteen. Tässä tutkielmassa tätä yhteyttä tarkastellaan väestötason rekisteriaineiston avulla. Tutkimusaihe on Suomessa erityisen ajankohtainen, sillä evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä on ollut historiallisessa laskussa 2000- ja 2010-luvuilla. Tutkimuksen aineisto koostuu Tilastokeskuksen rekisteridatasta, jossa on yhdistetty dataa verotiedoista ja kuolinsyytodistuksista. Aineisto sisältää verotettavia tuloja saaneiden suomalaisten henkilövuodet ja kuolemat sukupuolen, viisivuotisikäryhmän, kalenterivuoden ja kirkollisveron maksamisen mukaan jaoteltuna. Kirkollisveroa maksava joukko koostuu evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenistä, ja kirkollisveroa maksamaton joukko sisältää uskontokuntaan kuulumattomat sekä muihin, pienempiin uskontokuntiin kuuluvat. Tutkielmassa eroja kuolleisuudessa ja elinajanodotteissa tarkastellaan elinajantaulun avulla. Tutkimuksen mukaan kirkkoon kuuluvien suomalaisten elinajanodote on korkeampi kuin kirkkoon kuulumattomien sekä miehillä että naisilla. Vuonna 1999 kirkkoon kuuluvien miesten elinajanodote 20 vuoden iässä oli neljä vuotta korkeampi kuin kirkkoon kuulumattomien, ja naisilla ero oli 4,8 vuotta. Ero on kaventunut tarkasteluperiodin aikana, ja vuonna 2018 ero oli miehillä 2,3 vuotta ja naisilla 2,6 vuotta. Ero on siis naisilla suurempi kuin miehillä, mutta naisilla ero on myös kaventunut enemmän kuin miehillä. Tutkimustulokset tukevat aiempia havaintoja uskonnon ja kuolleisuuden yhteydestä. Erot vertautuvat suuruusluokaltaan moniin sosioekonomisten tekijöiden mukaan Suomessa havaittuihin elinajanodotteiden eroihin. Voi olla, että evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärän lasku on muuttanut kirkkoon kuuluvien ja kuulumattomien joukkoa rakenteellisesti. Naisten miehiä suuremmat erot ovat myös poikkeuksellinen havainto sosioekonomisten tekijöiden mukaan tutkimuksissa havaittuihin eroihin verrattuna. Tutkielma antaa uutta väestötason tietoa ilmiöstä, jota on tutkittu Suomessa vähän. Lisätutkimusta tarvitaan elinajanodotteiden erojen ja niiden muutokseen vaikuttavien tekijöiden tunnistamiseksi.

Lainsäädännölliset uudistukset ja myönteisempi asenneilmapiiri ovat mahdollistaneet yhä useammalle samaa sukupuolta olevalle parille yhteisen vanhemmuuden eri maissa. Myös Suomessa samaa sukupuolta olevien parien lapsiperheiden määrä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Samalla on yleistynyt näiden perheiden kansainvälinen tutkimus, jossa on tarkasteltu muun muassa muuttuvia perhekäsityksiä, perhesuhteiden dynamiikkaa, parien lastenhankinnan keinoja ja esteitä sekä lasten hyvinvointia. Tutkimus on ollut pääasiassa laadullista. Tilastollisia tutkimuksia samaa sukupuolta olevien parien lastenhankinnasta on tehty vain yksittäisiä Pohjoismaissa, eikä yhtäkään Suomessa. Naisparien välisiä sosioekonomisia eroja lastenhankinnassa on tutkittu aiemmin vasta yhdessä tilastollisessa tutkimuksessa Ruotsissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää naisparien lastenhankintaa suomalaisella väestötason rekisteriaineistolla. Tutkimus kartoittaa naisparien ensimmäisen lapsen saantia rekisteröidyn parisuhteen ensimmäisen viiden vuoden aikana vuosien 2006–2010 ja 2011–2015 liittokohorteissa. Lastenhankintaa liitossa tarkastellaan koulutustaustan ja aiempien lasten olemassaolon mukaan. Lisäksi tutkimus tarkastelee, millä juridisella menettelyllä ja kuinka pian lapsen syntymän jälkeen lapsen biologisen äidin naispuolinen puoliso on vahvistanut vanhemmuutensa lapseen. Tutkimuksen aineistoina on Tilastokeskuksen perhetilastoista kootut kaksi naisparien rekisteriaineistoa, ja yksi eri sukupuolta olevien avioparien rekisteriaineisto, johon naisparien tuloksia verrataan. Menetelminä käytetään Kaplan-Meier-estimaattia ja Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkimuksen mukaan naisparien todennäköisyys saada lapsi rekisteröidyn parisuhteen ensimmäisen viiden vuoden aikana kasvoi liittokohorttien välillä. Molemmissa liittokohorteissa lapsen sai todennäköisimmin naispari, jonka osapuolista ainakin toinen oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Lastenhankinnassa oli eroja myös aiempien lasten olemassaolon mukaan. Lapsen sai kummassakin liittokohortissa todennäköisimmin naispari, jonka kummallakaan osapuolella ei ollut ennestään lasta. Vuoden 2020 lopun naisparien alaikäisistä lapsista valtaosa oli adoptoitu perheen sisällä. Sisäisen adoption mahdollistaneen lain voimaantulon jälkeen syntyneet lapset oli pääsääntöisesti adoptoitu alle vuoden ikäisinä, kun ennen lakia syntyneet lapset oli adoptoitu vanhempina. Suurin osa vuonna 2020 syntyneistä lapsista oli vahvistettu naisparien yhteisiksi äitiyslain perusteella. Lainsäädännön ja yhteiskunnallisen tuki- ja palvelujärjestelmän uudistusten suunnittelussa tulisi jatkaa naisparien lastenhankinnan mahdollisuuksien tukemista. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää parien yhdenvertaisuuteen etsimällä käytäntöjä, jotka parantaisivat myös matalammin koulutettujen parien mahdollisuuksia hankkia halutessaan lapsia.

Divorces have been relatively common in Finland since the 1980s. In 2005–2016 the crude divorce rate varied between 2.4 and 2.6 per 1000 whereas in Europe the rate was on average 1.8–2.1 during the same years. Due to the high divorce rates, it is important to study the consequences of parental separation on child psychological well-being. Most studies from recent decades have found significant but usually modest associations between parental separation and child behavioral and emotional problems, malaise, anxiety and forms of depression. Also some evidence for causal links between parental separation and child’s mental health has been found, but the effects are likely to vary a lot. Firstly, due to selection effect, the poorer mental health outcomes among children from separated families are also affected by other family circumstances than the separation. Secondly, based on the so-called compensation theory, recent research has discussed the potential compensating role of parents’ socioeconomic resources. However, only a limited amount of register-based studies have investigated how the impacts of parental separation for child mental health vary by parents’ socioeconomic resources. This Master’s thesis studies the association between parental separation and depressive symptoms, measured by antidepressant use, in adolescence and young adulthood. It also provides an extensive analysis of how families are selected into separation by early family circumstances, and how strongly these circumstances contribute to the risk of depressive symptoms. Finally, the study examines whether the parental education, an indicator of social and economic resources, modifies the association between parental separation and depressive symptoms. The study uses register-linked panel data that is based on a 20 % random sample of Finnish households with at least one child aged 0–14 at the end of 2000. The final study population included birth cohorts 1990–97 (N=70,478) that were followed for antidepressant use between ages 15–21 in years 2005–2012. The data comprises information on social, demographic and economic characteristics of the families together with data on psychotropic drug purchases among both parents and offspring. The associations between parental separation and antidepressant use were analyzed with Cox regression model. In line with most of the previous research, parental separation was moderately associated with depressive symptoms in adolescence and young adulthood. In the unadjusted model children with an experience of parental separation had 1.6 times (HR) higher risk of antidepressant use at age of 15–21. Considering selection, the fully adjusted model showed a significant association, almost as strong as the unadjusted model (HR 1.45). For the risk of antidepressant use, the early family circumstances were on average less favorable in the families that separated. However, the family socioeconomic circumstances, previous psychotropic drug use, parental age and marital status and child’s sex explained a minor part of the increased risk of antidepressant use among children from separated families. In the moderation analysis, the association between parental separation and child depression was moderately stronger in families where parents had completed only basic education. The result is in line with the compensation theory, but cannot be generalized to a larger population, because the differences between educational groups in the main association were not statistically significant. The study suggests that the increased risk for depressive symptoms after parental separation is partly caused by the measured and unmeasured selection. The increased risk is also likely to be partly caused by the parental separation itself. In the study population the parental separation appears to have been less detrimental to children whose separating parents have more socioeconomic resources that compensate and obviate the negative consequences for child mental health.

Itsemurha on yksi yleisimmistä nuorten kuolinsyistä niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin. Lapsuudessa koettujen haitallisten kokemusten, mielenterveyden ongelmien ja kuormittavien asioiden kasautumisen lisäksi myös tietyt perherakenteet ja sosioekonomiset tekijät liittyvät usein nuoren itsemurhakuolemaan. Keskeisiin nuoren itsemurhalta suojaaviin tekijöihin kuuluvat läheiset perhesuhteet ja muu sosiaalinen tuki. Itsemurhalta suojaavissa perhesuhteissa tyypillisesti korostuvat suhteet vanhempiin, mutta perhesuhteisiin kuuluvat myös sisarussuhteet. Aikaisempaa tutkimusta vanhempien merkityksestä on olemassa jo jonkin verran, mutta sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden yhteyttä on tutkittu huomattavan vähän, ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Sisarusten lukumäärällä voi olla keskeinen vaikutus lasten hyvinvointiin, kun asiaa tarkastellaan vanhempien resurssien ja niiden jakautumisen näkökulmasta. Suuret sisarusmäärät voidaan nähdä negatiivisina perheen lasten joutuessa kilpailemaan vanhempiensa huomiosta ja resursseista. Sisaruksista saattaa olla toisilleen kuitenkin myös hyötyä, koska vahvat ja positiiviset sisarussuhteet voivat toimia tärkeänä tuen lähteenä, erityisesti jos vanhempien tarjoama tuki on rajoittunutta, vanhemmat ovat eronneet tai toinen vanhempi on kuollut. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää sisarusten lukumäärän yhteyttä nuorten itsemurhakuolleisuuteen Suomessa. Tavoitteena on tuottaa lisätietoa nuorten itsemurhakuolemien taustatekijöistä, josta voi olla hyötyä itsemurhakuolemien ehkäisyssä. Pääkiinnostuksen kohteena on sisarusten lukumäärän yhteys 15–29-vuotiaiden itsemurhakuolleisuuteen ja se, miten yhteys vaihtelee sosioekonomisen taustan ja perhemuodon perusteella. Koska itsemurhakuolleisuuden tiedetään olevan miehillä suurempaa kuin naisilla, tarkastellaan sukupuolia erikseen. Aineistona käytetään Tilastokeskuksen rekisteridatan pohjalta taulukoitua aineistoa. Tutkimusväestönä ovat vuosina 1977–1992 syntyneet miehet ja naiset ja vastemuuttujana syntymäkohortin itsemurhakuolemat 15–29 vuoden iässä vuosina 1992–2018. Tulosten mukaan sisarusten lukumäärän ja miesten itsemurhakuolleisuuden välillä ei havaita yhteyttä, mutta naisilla yhteys sen sijaan havaitaan. Naisten itsemurhakuolleisuus on matalampaa niillä, joilla on yksi sisarus tai vähintään kaksi sisarusta, verrattuna naisiin, joilla ei ole yhtään sisarusta. Kaikkein matalinta itsemurhakuolleisuus on niillä naisilla, joilla on yksi sisarus. Sosioekonomisen taustan huomioiminen analyysissa vaikuttaa vain vähän sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden väliseen yhteyteen kummallakin sukupuolella, mutta vanhempien korkea-asteen koulutus näyttää kuitenkin olevan yhteydessä matalampaan itsemurhakuolleisuuteen. Merkittävimpänä taustatekijänä esiin nousee lapsuuden perhemuoto, itsemurhakuolleisuuden ollessa lähes puolet pienempää kummallakin sukupuolella niiden keskuudessa, jotka ovat lapsuudessaan asuneet molempien vanhempiensa kanssa. Perhemuodon vakiointi näyttää naisten kohdalla heikentävän yhteyttä sisarusten lukumäärän ja itsemurhakuolleisuuden välillä. Interaktiotarkastelussa havaitaan, että niillä naisilla, joiden vanhemmalla ei ole korkea-asteen koulutusta, itsemurhariski on samalla tasolla jos sisaruksia on yksi, mutta korkeampi mikäli sisaruksia ei ole tai niitä on vähintään kaksi. Lisäksi ajallisessa tarkastelussa naisten itsemurhien havaitaan lisääntyneen miesten itsemurhien puolestaan vähentyessä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sisarusten lukumäärällä ja nuorten itsemurhakuolleisuudella on yhteys, mutta vain naisten keskuudessa. Lapsuuden perhemuoto on kuitenkin sisarusten lukumäärää merkittävämpi tekijä nuorten itsemurhariskin suhteen. Sisarusten lukumäärän yhteys itsemurhakuolleisuuteen näyttääkin liittyvän vahvasti siihen, minkälaisesta perheestä muuten on kyse. Sisarusten lukumäärän ja nuorten itsemurhakuolleisuuden yhteydessä on selkeitä eroja sukupuolten välillä, mitä voidaan pitää tärkeänä havaintona. Varsinkin nuorten naisten itsemurhien ehkäisyyn tulee panostaa aiempaa enemmän ja naisten kohdalla sisarussuhteiden tukemisella voi olla positiivisia vaikutuksia. Yhteiskunnassa olisi erityisesti tärkeää kiinnittää huomioita niihin itsemurhariskissä oleviin lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat vain yhden vanhemman kanssa sekä osoittaa tukea perheille, joissa vanhempia on vain yksi.

Parisuhdeväkivallalla on vakavat seuraukset niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Aiemman tutkimuksen mukaan parisuhdeväkivallan uhrit ovat usein alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevia naisia. Väestötasoista tutkimusta aiheesta on kuitenkin tehty vähän ja käytetyt sosioekonomisen aseman mittarit ovat vaihdelleet. Sosioekonomisen aseman yhteyttä erikseen fyysisen ja psyykkisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen ei myöskään hyvin tunneta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosioekonomista asemaa laajasti naisen koulutuksen, ammattiaseman ja työllisyyden kautta, mutta myös miehen työllisyyden osalta. Näin kattavaa sekä naisen että miehen työllisyyden tarkastelua ei tiedettävästi ole parisuhdeväkivaltatutkimuksessa aiemmin Suomessa tehty. Tutkielman tavoitteena on tutkia sosioekonomisen aseman yhteyttä fyysisen ja psyykkisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen avo- ja avioliitossa olevilla naisilla Suomessa. Sosioekonomista asemaa kuvaamaan on valittu naisen koulutus, ammattiasema ja työllisyys. Työllisyyttä tarkastellaan lisäksi sen mukaan, onko vain toinen puolisoista työllinen, tai ovatko molemmat puolisot työllisiä tai työttömiä. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen väestötietoja ja poliisin rikosepäilytietoja. Tutkielmassa ovat mukana 30–50-vuotiaat avo- tai avioliitossa 31.12.2010 olleet naiset, joiden parisuhdeväkivallan uhriksi joutumista on seurattu vuosina 2011–2017. Parisuhdeväkivalta on tavoitettu aineistosta rikoksesta epäiltynä olleen miehen ja uhrina olleen naisen tiedoista. Analyysimenetelmänä on käytetty Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkielman tulosten mukaan riski kaikkeen parisuhdeväkivaltaan oli suurempi, mitä matalampia olivat naisen koulutus tai ammattiasema. Yhteydet säilyivät edelleen voimakkaina, vaikka sosiodemografiset taustatekijät, kuten naisen ikäryhmä, liiton tyyppi, liiton kesto sekä lapset oli huomioitu. Työssä olevilla naisilla riski parisuhdeväkivaltaan oli työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia pienempi. Vähiten parisuhdeväkivaltaa kohtasivat naiset niissä liitoissa, joissa sekä nainen että mies olivat työssä. Heikoimmassa asemassa olivat ne naiset, jotka eivät itse olleet työssä, eivätkä heidän miehensä olleet työssä. Kun naisen sosioekonomisen aseman yhteyttä parisuhdeväkivaltaan tarkasteltiin erikseen fyysisen ja psyykkisen väkivallan osalta, näytti siltä, että psyykkisessä väkivallassa koulutusryhmien sekä työllisyysryhmien väliset erot olivat fyysistä väkivaltaa pienempiä. Suomi on Istanbulin sopimuksella sitoutunut ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimuksen myötä voidaan tuki paremmin kohdistaa suurimmassa riskissä oleville henkilöille. Kuten sosiaalitieteiden tutkimus on jo vuosikymmeniä osoittanut, myös tämän tutkielman tulosten mukaan sosioekonomisella asemalla on yhteys ihmisten hyvinvointiin. Jatkossa ei enää riitä näiden yhteyksien yhä uudelleen osoittaminen, vaan on ryhdyttävä sosioekonomisen aseman parisuhdeväkivaltaa ylläpitävien mekanismien purkamiseen.

Google Trends -palvelun tarjoamaa hakuintensiteettiaineistoa on hyödynnetty kansainvälisessä tieteellisessä tutkimuksessa lähes kaksi vuosikymmentä. Suomessa sen käyttö on rajoittunut yhteiskunnallisessa tutkimuksessa lähinnä taloustieteellisiin sovelluksiin, kuten työttömyyden mallintamiseen. Yhdysvalloissa Google Trends -dataa on hyödynnetty syntyvyyslukujen ennustamiseen koronapandemian alkuvaiheilla. Syntyvyyslukujen ennustaminen lähitulevaisuuteen on vaikeaa äkillisten ja yhteiskunnallisesti merkittävien käännekohtien tapahtuessa. Tässä työssä selvitettiin onko hakukoneaineiston avulla mahdollista parantaa syntyvyyden ennustemallien tarkkuutta Suomessa. Aineistona käytettiin Tilastokeskuksen tarjoamaa tietoa kuukausittain elävänä syntyneiden lasten lukumäärästä aikavälillä tammikuu 2010 - heinäkuu 2022. Aineisto jaettiin kaikkiin elävänä syntyneisiin lapsiin ja esikoisina syntyneisiin lapsiin. Hakutermien hakuintensiteettiaineisto ladattiin R-ohjelmistolla Google Trends -palvelusta. Tutkittavat hakutermit liittyvät raskauden alkuvaiheisiin eli sanoihin, joita todennäköisesti haetaan raskauden alkuvaiheessa. Historiallisesta datasta muodostettua SARIMA-ennustemallia verrattiin SARIMAX-ennustemalliin, johon oli lisätty hakutermit ulkoisina selittävinä tekijöinä. Tulosten perusteella ennustemallin tarkkuus parani esikoisaineistolla 4 % ja kaikkien syntyneiden aineistolla 10 % lisäämällä hakutermit ulkoisina selittävinä tekijöinä. Pandemian alkuvaiheen kohdalla hakutermit sisältävä ennustemalli ei kuitenkaan parantanut ennusteen tarkkuutta, kun taas loppukeväästä 2021 eteenpäin hakutermien lisääminen ennustemalliin paransi ennusteen tarkkuutta. Hakutermien välillä oli eroja ja osa jopa heikensi ennustemallin tarkkuutta. Parhaiksi ennustemalleiksi valikoitui useamman hakutermin sisältävät ennustemallit. Tulosten perusteella hakukoneaineistoa voidaan käyttää väestötieteellisten ilmiöiden mallintamiseen Suomessa. Harvinaisempien hakutermien ja tarkemman alueellisen rajauksen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin rajoitteita.

In Finland during the 2010’s, continuous political concerns have been expressed for the youth not in education, employment or training. These youth, often referred by acronym NEET or as socially excluded, have been repeatedly shown to be in a vulnerable position in terms of current well-being and future outcomes in various life domains. In this study, the interest lies in the youth transitions to education and employment, conditioned by family background and childhood experiences. Being NEET is regarded as a non-normative transition, embedded in the social and historical context of life course. Family backgrounds are important determinants of various outcomes in subsequent individual life trajectories. The intergenerational transmission of socioeconomic status (SES) has been verified by vast amount of research on social mobility and it is well-known that childhood adversities are associated with a wide range of deficiencies in later well-being. However, less is known on the association between family background and NEET. Previous literature implies that socioeconomic disadvantage during childhood is related to NEET but the evidence on childhood adversities and NEET and the concurrent contributions of SES and adversities remains scarce. In this study, Finnish register data on a 20 % random sample of households with 0–14-year-old child in 2000 is used to probe the associations between childhood socioeconomic factors, adversities and NEET at the age of 18. For an analytical sample of cohorts born between 1986–1993 (N=99,137) a broad range of childhood indicators are used to predict NEET. The childhood measures include family SES, parental substance abuse and psychiatric disorders, death of a parent, living with a single parent and being placed outside home. The study aims to find answers to three empirical questions on whether there is an association between socioeconomic family background and NEET, is there an association between childhood adversities and NEET and are the associations of SES and adversities independent. Logistic regression is used as the statistical method. The results from the statistical analyses show that childhood SES is strongly and inversely related to the risk of NEET. Low parental education, low levels of household income and recurrent parental long-term unemployment had independent association with NEET when assessed concurrently, with low parental education tripling the odds of NEET. Adverse experiences in childhood had also crude associations with NEET: exposure to parental psychiatric and substance abuse disorders increased the odds of NEET around 20–100 %. Placement out of home increased the odds of NEET 2.5–3.5 times and living with single parent doubled the odds. However, when socioeconomic background was controlled for, the associations between parental health and NEET disappeared and in the case of the other adversities, the associations were significantly attenuated. Implications for gender modifying the association between parental education and NEET were found, suggesting that parental education has stronger association with NEET among boys. Other childhood variables did not have statistically significant interaction with gender. According to the results derived in this study, the life-course transitions to education and employment are conditioned by family background and thus the opportunities for transitions among Finnish youth can be considered unequal. In NEET-context, the socioeconomic family background is especially important childhood factor for subsequent life course. The results are in line with previous literature on the association between parental SES and NEET. The weaker associations between childhood adversities and NEET might be explained by NEET being more of a socioeconomic indicator during the transition to adulthood and to some extent by measurement of adversities. Regardless of the mechanisms of intergenerational socioeconomic transmission, supportive social political measures for socioeconomically disadvantaged families are in order, especially for those families facing cumulative socioeconomic risks. Further research assessing the total contribution of family background concurrently with individual attributes of NEET-youth would be valuable.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden koulutusohjelma Opintosuunta: Väestötiede Tekijä: Nina Jokirinne Työn nimi: Vanhempien mielenterveysongelmien yhteys astmaa sairastavan lapsen astmalääkeadherenssiin Suomessa Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 03/2022 Sivumäärä: 67 Avainsanat: lapsen astma astmalääkeadherenssi lääkehoitoon sitoutuminen mielenterveysongelmat Ohjaaja tai ohjaajat: Heta Moustgaard, Elina Hiltunen, Pekka Martikainen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Heikko astman lääkehoitoon sitoutuminen eli astmalääkeadherenssi on yhteiskunnalle kallista ja yksilötasolla se aiheuttaa tarpeetonta toimintakyvyn heikkenemistä sekä kärsimystä. Allergia ja astma ovat suomalaislasten yleisimpiä pitkäaikaissairauksia, ja arviolta viidenneksellä astmaa sairastavista lapsista on heikko astmalääkeadherenssi. Vastuu lapsen lääkehoidosta on vanhemmilla, mutta aiemman tutkimuksen perusteella äidin mielenterveysongelmat heikentävät lapsen astmalääkeadherenssia. Tutkimustulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia eikä kaikissa tutkimuksissa ole yhteyttä havaittu. Aiempaa tutkimustietoa on niukasti esimerkiksi isien mielenterveysongelmien yhteydestä lapsen astmalääkeadherenssiin. Lisäksi aihetta on tutkittu lähinnä Yhdysvalloissa pienillä aineistoilla. Tässä tutkimuksessa selvitetään, onko vanhempien mielenterveysongelmien ja lapsen astmalääkeadherenssin välillä yhteyttä. Lisäksi selvitetään, selittävätkö muut lapseen ja perheeseen liittyvät tekijät tätä yhteyttä. Viimeiseksi selvitetään, onko vanhempien mielenterveysongelmien ja lapsen astmalääkeadherenssin välinen yhteys erilainen demografisilta ominaisuuksiltaan ja sosioekonomiselta asemaltaan erilaisten perheiden lapsilla. Tutkimuksen aineisto perustuu Tilastokeskuksen keräämään kokonaisaineistoon ja Kansaneläkelaitoksen rekisteriaineistoon erityiskorvausoikeuksista sekä lääkeostoista. Tutkimuksessa selvitettiin sellaisten 1-13-vuotiaiden suomalaislasten astmalääkeadherenssia, jotka olivat saaneet astmalääkkeiden ensimmäisen erityiskorvausoikeuden vuosien 1995 ja 2017 välillä (N=83 483). Lasten astmalääkeadherenssia seurattiin erityiskorvausoikeuden saamista seuraavien kahden kalenterivuoden ajalta. Astmalääkeadherenssia mitattiin lääkeostomäärinä sekä hoitavien ja kaikkien ostettujen astmalääkkeiden lääkesuhteena. Vanhempien mielenterveysongelmia mitattiin psyykenlääkeostoina lapsen astmalääkkeiden erityiskorvausoikeuden alkamisvuonna. Analyysimenetelmänä käytettiin Poissonin regressioanalyysia. Ensimmäisinä seurantavuosina lasten hyvän astmalääkeadherenssin osuus on lääkeostomäärinä mitattuna 56 prosenttia, jos vanhemmilla ei ole mielenterveysongelmia. Vastaava osuus lääkesuhteena mitatulle astmalääkeadherenssille on 92 prosenttia. Lasten hyvän astmalääkeadherenssin osuus on pienempi toisina seurantavuosina ja silloin, kun vanhemmilla on mielenterveysongelmia. Erot astmalääkeadherenssissa kaventuvat toisina seurantavuosina niiden lasten välillä, joiden vanhemmilla on tai ei ole mielenterveysongelmia, koska hyvän astmalääkeadherenssin osuus pienenee enemmän niillä lapsilla, joiden vanhemmilla ei ole mielenterveysongelmia verrattuna lapsiin, joiden vanhemmilla niitä on. Vanhempien mielenterveysongelmien sekä lasten astmalääkeadherenssin välillä havaitaan siis yhteys siten, että niiden lasten hyvän astmalääkeadherenssin suhteellinen riski on pienempi, joiden vanhemmilla on mielenterveysongelmia verrattuna lapsiin, joiden vanhemmilla niitä ei ole. Yhteys säilyy, vaikka huomioidaan lasten ja perheiden demografisia sekä sosioekonomisia tekijöitä. Yhteys ei ole erilainen demografisilta ominaisuuksiltaan tai sosioekonomiselta asemaltaan erilaisten perheiden lapsilla. Tulokset ovat hyvin samanlaisia astmalääkeadherenssin eri mittaustavoilla sekä kummankin seurantavuoden osalta. Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia aiemman tutkimustiedon kanssa. Tutkimus tuotti myös lisätietoa vanhempien mielenterveysongelmien yhteydestä lapsen astmalääkeadherenssiin suomalaisessa kontekstissa ja isän mielenterveysongelmien yhteydestä lapsen astmalääkeadherenssiin. Tutkimuksen perusteella koko perheen tilanteen huomioiminen lapsen astmaa hoidettaessa on tärkeää.