Browsing by study line "Urheiluoikeus"

Forskningsobjektet för denna avhandling är spelaravtalsförhållandet mellan en lagidrottsorganisation och en professionell lagidrottare. I tidigare forskning har främst spelaravtalet i sig behandlats och därmed avtalsparternas rättigheter och skyldigheter, likaså har tidigare forskning betonat till exempel på vilka grunder spelaravtal kan hävas. I detta arbete är forskningsobjektet själva avtalsförhållandet för att på så sätt kunna fördjupa diskussionen angående de faktorer som påverkar avtalsförhållandet samt systematisera rättsverkningarna. Syftet med detta arbete är alltså att fördjupa förståelsen av spelaravtalsförhållandet som helhet och på så vis även lyfta fram hur spelaravtalet används inom förhållandet. Som huvudfokus för forskningen har varit hur de arbetsrättsliga normerna och idrottsrättsliga normerna samspelar när det kommer till problemsituationer. I praktiken är det fråga om hur hur spelarrättighetens anknytning till spelaravtalet, som är ett arbetsavtal, påverkar avtalsförhållandet. Trots att forskningsobjektet är spelaravtalsförhållandet i sig, så går det inte att bortse instrumentet för avtalsparternas samarbete, alltså spelaravtalet. Genom att spelaravtalet behandlas och detta forskningsarbetes första forskningsfråga, om spelaravtal bör anses vara en egen avtalstyp, besvaras så bygger det en brygga till den andra forskningsfrågan. Arbetets andra forskningsfråga bygger på att spelaravtalet i sig bör anses vara en egen avtalstyp med egna särdrag som gör att avtalstypen skiljer sig från andra närliggande avtalstyper. I detta arbete lyfts anknytning av spelarrättigheten till arbetsavtalet fram som den största åtskiljande faktorn. Således förs genom den andra forskningsfrågan fokus mera mot spelaravtalsförhållandet genom att behandla hur spelarrättighetens anknytning till arbetsavtalet mellan spelare och klubb påverkar avtalsförhållandet. Således besvaras två stycken forskningsfrågor i detta arbete. Denna första forskningsfrågan fokuseras på spelaravtalet och denna andra på spelaravtalsförhållandet. Angående den första forskningsfrågan om spelaravtal bör anses vara en egen avtalstyp så argumenteras i detta arbete för att det borde anses vara en egen avtalstyp. Med stöd av tidigare forskning och en djupare betoning på de särdrag som särskiljer avtalstypen från andra liknande avtalstyper går det genom beståndsdelsläran anse att samtliga kriterier fylls för att spelaravtal bör kunna ses som en egen avtalstyp med egna särdrag och säregna rättsverkningar. Som tidigare nämnts står sig spelarrättighetens anknytning till spelarens arbetsavtal som den största särskiljande faktorn från andra så kallade normala arbetsavtal. Hur denna anknytning påverkar spelaravtalsförhållandet systematiseras i detta arbete genom att analysera hur spelaravtals bindande verkan kan fokuseras på endera det gemensamma målet för avtalsförhållandet eller på avtalet i sig. Genom att avtalsparterna fokuserar den bindande verkan på det gemensamma målet kan avtalsparterna genom att lägga lojalitetsplikten i fokus avtala om hur avtalsförhållandet kommer fortsätta eller upplösas. Ifall parterna väljer att fokusera den bindande verkan på avtalet i sig går det att anse att spelaravtals bindande verkan är ännu starkare än i normala arbetsavtalsförhållanden på grund av spelarrättighetens anknytning till spelaravtalet och på grund av de idrottsrättsliga normer som även tillämpas på spelaravtal.

Urheilukilpailujen lopputuloksiin on pyritty vaikuttamaan urheiluun kuulumattomin keinoin ainakin antiikin ajoista alkaen. Jalkapallon kohdalla kyse on ottelumanipulaatiosta, johon yleisimpänä syynä on taloudellisen hyödyn tavoittelu vedonlyönnillä. Kyse ei ole uudesta ilmiöstä, vaikkakin sen yleisyys on noussut uudelle tasolle vuosituhannen vaihtumisen myötä. Suurimpina syinä ottelumanipulaation yleistymiselle ovat internetin suosion- ja kansainvälisesti vedonlyönnissä liikkuvan rahamäärän räjähdysmäinen kasvu, joiden seurauksena 1990-luvulta alkaen kansainväliset rikossyndikaatit kiinnostuivat yhä enemmän ottelumanipulaation tarjoamista alhaisen riskin ja korkean tuoton mahdollisuuksista. 2020-luvulla ottelumanipulaatio on levinnyt maailman joka kolkkaan muodostaen suurimman uhan urheilun integriteetille. Ottelumanipulaatio koskettaa lukuisia lajeja maailmanlaajuisesti, mutta jalkapalloa aivan erityisesti johtuen siihen liittyvän vedonlyöntimarkkinan ylivoimaisesta likviditeetistä. Suomalaisiin tuomioistuimiin otettumanipulaatio rantautui ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteessa pesäpallon sopupelitapauksen myötä. Tämän jälkeen kaikki tapaukset ovat koskeneet jalkapalloa: Atlantiksen ja WJK:n tapaukset vuonna 2006, JJK:n tapaus vuonna 2009 sekä RoPS:n, AC Oulun, MIFK:n, TamU:n ja PoPa:n tapaukset vuonna 2011. Tuomioistuinkäsittelyn ulkopuolelle on jäänyt niin ikään monta tapausta. Kuluvana vuonna 2021 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta viimeisimmän tuomioistuinkäsittelyyn päätyneen ottelun manipulaatiosta. Ottelumanipulaatiota ei itsessään ole Suomessa nähty tarpeelliseksi kriminalisoida, vaikka keskustelua asiaan liittyen on käyty tasaisin väliajoin. Ottelumanipulaatioon sovelletaan lahjus- ja petosrikossääntelyä siltä osin kuin tapaukseen linkittyy lahjonta tai vilpillinen vedonlyönti. Tutkielmassa syvennytään ottelumanipulaatioon suomalaisen jalkapallon viitekehyksessä. Tarkasteltavana on laajasti ottelumanipulaatioon liittyvä modus operandi ja Suomessa joko esitutkintaan tai tuomioistuimeen edenneet tapaukset. Lahjus- ja petosrikosten tunnusmerkistöjä analysoidaan ja kartoitetaan ottelumanipulaation rangaistavuuden suhteen olennaisimmat aukko- ja ongelmakohdat, joiden paikkaamiseksi esitetään lopuksi suosituksia.

Urheilun eurooppalaisen organisoitumistavan elimellinen piirre on järjestäytyminen yhden lajikohtaisen liiton alaisuuteen. Tällöin lajiliitto saattaa tarjota urheilijalle ainoat puitteet taloudellisesti mielekkääseen urheilutoimintaan. Kilpailevan organisaation puuttuminen ja urheilijan riippuvuus lajiliitosta antaa lajiliitoille vahvan neuvotteluvoiman, jolloin ne voivat asettaa kilpailutoimintaan osallistumisen edellytykseksi urheilijan suostumisen sponsoriyhteistyön rajoituksiin. Tutkimuksessa arvioidaan lajiliittojen yksilöurheilijoille asettamia sponsoriyhteistyön rajoituksia EU-kilpailuoikeuden näkökulmasta. Siinä hahmotellaan relevanttien markkinoiden määrittämistä sponsoritoiminnassa ja arvioidaan, voiko menettelyä pitää kilpailun kannalta hyväksyttävänä ja mitkä tekijät vaikuttavat arvioon. Metodi on lainopillinen. Urheilu tarjoaa houkuttelevan markkinointialustan, mutta sponsoreilla voi olla runsaasti vaihtoehtoisiakin kanavia mainostaa hyödykkeitään. Tietyissä yhteyksissä urheiluyhteyksissä tapahtuvalle mainonnalle ei kuitenkaan ole mielekästä korvaavaa kanavaa, jolloin urheilijoille asetetut rajoitukset voivat vaikuttaa merkittävästi markkinointimahdollisuuksien tarjoamista koskevaan kilpailutilanteeseen. Vaikka rajoitusten luonne on taloudellinen, tutkimuksessa puolletaan ensisijaista tukeutumista unionin tuomioistuimen Meca-Medina -ratkaisusta ilmenevään harkintarakenteeseen, jonka puitteissa voidaan arvioida ei-taloudellisten päämäärien tavoittelun hyväksyttävyyttä suhteessa kilpailun rajoittumiseen SEUT 101(1) artiklan sisällä. Lajiliittojen varainhankinnasta saamia tuloja kanavoidaan urheiluyhteisöön, millä voidaan saavuttaa merkityksellisiä yhteiskunnallisia ja urheilullisia hyötyjä. Tutkielmassa pohditaan kyseisen harkintarakenteen puitteissa erilaisten mainostamisrajoitusten ja niiden rikkomisen varalta asetettujen sanktioiden hyväksyttävyyttä huomioiden myös urheilua koskevia erityisiä tekijöitä. Rajoituksia on mahdollista arvioida myös tehokkuuspuolustuksen yhteydessä, joskin tällöin edellytyksenä on kyky kuvata saavutettavat hyödyt taloudellisina.

Ammattimaisen joukkueurheilun liiketoimina piirissä solmituilla kilpailuoikeuden vastaisilla niin kutsutuilla herrasmiessopimuksilla voi olla tuntuvia vaikutuksia rajoitukseen osallistuneille elinkeinonharjoittajille. Vaikutukset voidaan jakaa julkisoikeudellisiin ja yksityisoikeudellisiin vaikutuksiin, joista tutkielmassa ensiksi mainitun osalta käsitellään erityisesti hallinnollisena sanktioina toimivaa seuraamusmaksua. Yksityisoikeudellista puolta tutkielmassa edustaa pätemättömyysseuraamus, sekä kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus. Näihin vaikutuksiin liittyy suhteellisen tuoreita lainsäädäntömuutoksia, joiden tarkoituksena on Euroopan unionin kilpailuoikeudellisten tavoitteiden tehokas toteutuminen. Näitä muutoksia tarkastellaan tutkielmassa erityisesti urheilun liiketoiminnan toimijoiden kannalta. Tutkielmassa tarkastellaan lähemmin sitä, miten urheilun erityispiirteet voidaan mahdollisesti huomioida kilpailuoikeudellisessa harkinnassa. Tutkielma käsittelee myös poikkeusperusteita, joilla menettely voi jäädä kilpailuoikeuden soveltamisalan ulkopuolelle. Tutkielma käsittelee myös kysymystä siitä, voiko sillä seikalla, että rajoitus on solmittu juuri herrasmiessopimuksella, olla vaikutusta asian arvioinnin kannalta. Tutkielmassa havaitaan tarkasteltujen herrasmiessopimuksen olevan yleensä jo luonteeltaan kilpailulainsäädännön taikka hyvän tavan vastaisia, jolloin poikkeussäännöstön soveltuminen muodostuu yksittäistapauksissa yleensä hankalaksi. Tällöin etenkin riski kasvaneista taloudellisista seuraamuksista voi aktualisoitua urheilun liiketoiminnan piirissä toimiville toimijoille.

Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji. Eurooppalaisen ammattijalkapallon ympärille on muodostunut mittavaa liiketoimintaa. Suurimmat seurat generoivat vuosittain satojen miljoonien eurojen liikevaihdon. Osa näistä seuroista on listattuna eri pörsseihin. Näiden seurojen suurimmat tulonlähteet muodostuvat televisiointioikeuksista, kaupallisista lähteistä ja pelipäivien myynneistä. Suurin kululaji on palkkakulut. Pelaajia voidaan perustellusti pitää jalkapalloseuran yhtenä tärkeimmistä tuotannontekijöistä. Pelaajista maksettavat siirtomaksut ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin viimeisien vuosien aikana. Suurin yksittäisestä pelaajasta maksettava siirtosumma on peräti yli 200 miljoonaa euroa. Jalkapallon pelaajamarkkinoille ominaisella tavalla pelaajakaupoista liikkuu mediassa varsin yksityiskohtaisiakin tietoja ennen varsinaisten sopimusten julkaisemista. Tällaisten huhujen siivittämänä suuret pelaajakaupat ovat todistetusti vaikuttaneet niissä osapuolena olevien pörssilistattujen seurojen pörssikursseihin. Sisäpiirisääntelyn tavoitteena on estää väärinkäytöksiä arvopaperimarkkinoilla ja tätä kautta edistää markkinoiden tehokasta toimivuutta sekä ylläpitää sijoittajien luottamusta markkinoita kohtaan. Varsinkin pelaajakauppojen yhteydessä herää kysymys sisäpiirisääntelyn soveltumisesta pelaajien hankintaa tai myyntiä edeltäviin neuvotteluihin ja niiden osapuolena olevien tahojen tietoihin näistä tulevista siirroista. Tutkielman tavoitteena on tarkastella jalkapallon pelaajakauppoihin liittyvien tietojen kuulumista sisäpiirisääntelyn alaisuuteen, tämän seurauksia eri pelaajakaupoissa mukana oleville tahoille, sekä jalkapallon itsesääntelyn yhteensopivuutta sisäpiirisääntelyn kanssa.

There are multiple positive aspects of sports, including the development of physical, emotional, and social abilities, which promote the well-being and health of children. The health, educational, and social benefits of sports, along with its cultural significance, make sports enormously popular. However, it has become evident that sport is not always a safe environment for children, and that violence and abuse can occur in sports. The performance-centered nature of sports can have adverse effects on the children involved. The safeguarding of children participating in sports has become an increasingly prominent concern in policy-making around the world. National and international organizations now recognize that children and young people in sports can be at risk of exploitation and abuse; this concern, along with increased media coverage around recent cases, has led to an emergence of new initiatives and policies aimed at protecting athletes. This thesis aims to illustrate why safeguarding is such an important issue and how the whole society can benefit from implementing safeguarding policies. There is still much resistance regarding the necessity of safeguarding. Athletes and safeguarding policy advocates often find their voices silenced and sports communities dismissive of the issue. Even though preventative safeguarding agendas are increasing, they are by no means complete or worldwide. This thesis proposes a more uniform approach to one of sports law’s significant challenges: safeguarding and athlete protection in sport. The structure of this thesis starts with an overview of the methods used to demonstrate the societal context of safeguarding in sports in chapter one, followed by definitions of and specificities of the topics covered: sports and safeguarding, in chapters three and four. Chapter four highlights the specific environment of sports and the risks involved in sports, which are then demonstrated in chapter five, with cases that have occurred across different sports due to these risks. Chapters six and seven go into detail regarding the regulations of safeguarding and child protection at an international, European, and national level. The national regulations in chapter seven have been chosen to provide insight into the similarities of how the framework of safeguarding has begun and continued to develop effectively in those countries. Chapter eight focuses on the issues and the problems that arise when sexual abuse cases are investigated and sanctioned in the sporting environment, and the challenges that organizations face if they are to maintain their autonomy in regulating safeguarding. Followed by legal and moral reasons, sports organizations should make safeguarding their priority in chapter nine. Chapters ten and eleven conclude all the previous chapters, with emphasis on the possibilities for future improvement on safeguarding in sports. The thesis is focused on a general overview of the reasons why safeguarding is such a crucial aspect of sports, using cases, and different legislative material to show an overview of the current situation. The aim is not to highlight a specific sport or country, the sources used, however, show that some sports have had more discussion on the topic, and this is why these sports receive more attention than others. Although this does not mean that abuse does not happen as frequently in other sports; it just shows the extent of the issue that has emerged over the past years. There may very well be other sports or cases in the future that receive even more attention, with safeguarding being discussed and prioritized even more. This thesis aims to continue this vital discussion since, as concluded in this thesis, the more awareness of the issue there is, the better chance we have of preventing the abuse.

Ulkomaalaisia urheilijoita saapuu joka vuosi Suomeen urheilemaan ammattimaisesti. Heitä on eri lajien parissa ja eri sarjatasoilla. Ulkomaalaisilla urheilijoilla on usein merkittävä rooli edustamassaan joukkueessa, ja samalla heillä on tärkeä rooli suomalaisen urheilun tason nostamisessa ja kehittämisessä. Kun ulkomaalainen haluaa saapua Suomeen ammattimaiseksi urheilijaksi, määrittää Suomen maahanmuuttolainsäädäntö ulkomaalaisen oleskelu- ja työnteko-oikeuden sisällön. Tutkielmani tavoitteena onkin selventää, millä perusteilla ulkomaalainen urheilija on oikeutettu oleskelemaan ja urheilemaan ansiotyötarkoituksessa Suomessa. Ulkomaalaislaki on keskeisin ulkomaalaisen urheilijan oikeusasemaa sääntelevä laki. Kun ulkomaalaisen urheilijan tarkoituksena on tulla Suomeen ammattimaiseksi urheilijaksi, on hänen lähtökohtaisesti haettava urheilijan oleskelulupaa. Tutkielmani keskeisin sisältö koostuu urheilijan oleskeluluvan myöntämisedellytysten tarkastelusta. Lisäksi tarkastelen syvällisemmin urheilijan oleskeluluvan työnteko-oikeutta. Urheilijan oleskeluluvan työnteko-oikeutta koskevaan sääntelyyn liittyy tällä hetkellä tulkinnanvaraisuutta, minkä vuoksi sen tarkempi analysointi on tarpeen. Ulkomaalaisen on mahdollista tulla ammattimaiseksi urheilijaksi Suomeen myös ilman oleskelulupaa. Urheilijan oikeus oleskella Suomessa perustuu näissä tilanteissa viisumivapauteen tai viisumiin. Tavoitteenani on tarkastella kattavasti myös ilman oleskelulupaa tapahtuvaa ammattimaista urheilua koskevaa sääntelyä. Sääntelyllä on tärkeä rooli urheilun parissa, koska sen nojalla ulkomaalainen urheilija voi tulla Suomeen oleskelulupamenettelyä nopeammin esimerkiksi korvaamaan loukkaantumisen takia sivuun joutuneen pelaajan. Tutkielmani lopuksi nostan vielä esiin tulevan ulkomaalaislain kokonaisuudistuksen. Ulkomaalaislain kokonaisuudistus on tarpeessa, sillä ulkomaalaislakia on kritisoitu jo pidemmän aikaa vaikeaselkoiseksi ja epäjohdonmukaiseksi. Tarkastelen kokonaisuudistusta erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia vaikutuksia kokonaisuudistuksella tulee mahdollisesti olemaan urheilijan oleskelulupaan ja sitä koskevaan sääntelyyn.

Viime vuosien yhteiskunnalliset muutokset ja kansanliikkeet, kuten “MeToo” -ilmiö jotka ovat koskeneet yksilöiden oikeussuojan turvaamista eri tilanteissa ovat nostaneet esiin eettisen, vastuullisen ja oikeudellisesti kestävän toiminnan edistämisen myös urheilussa. Urheilun osalta pinnalle on noussut erityisesti valmentajien epäeettinen toiminta ja sen vaikutukset urheilijoihin ja urheilun maineeseen. Tutkielman lähtökohtana on käsitellä urheiluseuraan työsuhteessa olevan valmentajan epäeettistä toimintaa ja sen vaikutuksia urheilun eri intressitahoihin eli valmentajaan, urheiluseuroihin, lajiliittoihin ja Olympiakomiteaan. Valmentajan epäeettistä toimintaa tarkastellaan erityisesti nykyisen vakavia eettisiä rikkomuksia koskevan säännöstön, urheilun itsesääntelyn, voimassaolevan lainsäädännön, aiheeseen liittyvän oikeuskirjallisuuden sekä lajiliittojen omien kurinpitoelinten ja urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytännön valossa. Tutkielmassa käsitellään yleisesti suomalaisen urheilun kurinpitojärjestelmän rakennetta sekä erityisesti vakavia epäeettisiä rikkomuksia koskevaa kurinpitojärjestelmää. Tutkimusaineisto pohjautuu pääosin oikeuskirjallisuuteen ja urheilun oikeuskäytäntöön sekä lajiliittojen, Olympiakomitean ja SUEK:en julkaisemaan materiaaliin ja sääntöihin. Tutkielman metodi on lainoppi, sillä tavoitteena on tulkita ja systematisoida niitä urheilun itsesääntelynormeja sekä lainsäädäntöä, jotka käsittelevät valmentajan epäeettistä toimintaa ja urheilun eri intressitahojen asemaa tähän liittyen. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että vakavia eettisiä rikkomuksia urheilussa koskeva kurinpitojärjestelmä on urheilun eettisen ja vastuullisen kehityksen kannalta olennainen lisä urheilun kurinpitojärjestelmään. Tutkielmassa kuitenkin pohditaan myös sitä, miten varmistetaan se, että urheilun eri intressitahojen oikeusturva erityisesti valmentajien osalta toteutuu nykyisen kurinpitojärjestelmän soveltamisessa. Lisäksi huomioidaan se, että nykyisestä säännöstöstä huolimatta epäeettiseen toiminnan alaan kuuluvien tekojen tarkkarajainen määrittely on edelleen jatkuva prosessi, johon vaikuttaa urheilun sisäisten muutosten lisäksi myös ympäröivän yhteiskunnan kehittyminen.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA teki vuonna 2009 päätöksen ottaa ensimmäistä kertaa lajin historiassa käyttöön seurojen taloudellista toimintaa sääntelevä maanosanlaajuinen säännöstö tarkoituksenaan hillitä seurojen taloudellisten tilanteiden laajamittaista heikkenemistä sekä ohjata niiden toimintaa kestävämmälle pohjalle. Financial Fair Play -nimellä kulkevalla säännöstöllä on kaksi pääsääntöistä vaikutustapaa: erääntyneen velan kielto, joka nimensä mukaisesti säätää, ettei seuroilla saa olla erääntynyttä velkaa muille seuroille, pelaajille tai viranomaisille sekä nollatulosvaatimus, jonka johdosta seurojen jalkapallotoimintaansa käyttämät kulut eivät saa ylittää niiden jalkapallotoiminnastaan saamia tuloja. Jälkimmäisen säännön osalta on merkittävää, että seuran omistajilta peräisin olevaa rahoitusta ei lueta jalkapallotoiminnasta saaduksi tuloksi eikä näin ollen voida suoraan hyödyntää jalkapallotoimintaan käytettävänä. Lisäksi tätä kokonaisuutta vahvistaa säännös, jonka mukaan seuran läheistahoiksi luokiteltavien toimijoiden kanssa laaditut sopimukset ja transaktiot tulee arvostaa käypään arvoonsa, jottei nollatulosvaatimusta kierrettäisi naamioimalla omistajilta tai näiden läheistahoilta peräisin olevaa rahoitusta esimerkiksi sponsorisopimuksiksi tai muiksi vastaaviksi säännöstön näkökulmasta jalkapallotoimintaan liittyviksi tuloiksi. Etenkin nollatulosvaatimussäännöstä johtuen säännöstöä on sen käyttöönotosta saakka pidetty kiistanalaisena, ja se on herättänyt paljon keskustelua niin lajin parissa toimivien tahojen kuin urheiluoikeudellisen tutkimuksenkin puitteissa. Säännöstön on katsottu voivan johtaa seurojen välisten voimassa olevien valtarakenteiden säilyttämiseen sekä huippuseurojen ja maanosan muiden seurojen välisen taloudellisen epätasa-arvon kasvamiseen, sillä huippuseurojen jalkapallotoimintaan liittyvät tulot ovat lähtökohtaisesti huomattavasti suurempia kuin pienempien seurojen, jolloin ne voivat käyttää jalkapallotoimintaansa huomattavasti pienempiä seuroja enemmän rahaa. Kuvatun kaltainen tilanne on tietenkin lähtökohtaisesti joka tapauksessa käsillä, mutta säännöstön on katsottu tietyissä tutkimuksissa vahvistavan sitä. Etenkin omistajilta peräisin olevan rahoituksen huomiotta jättämisen nollatulokseen pääsyä laskettaessa on katsottu potentiaalisesti heikentävän muiden seurojen mahdollisuuksia nostaa urheilullista toimintaansa uudelle tasolle taloudellisten panostusten avulla. Mainittujen vaikutusten johdosta asiaa käsittelevässä tutkimuksessa on ollut laajalti esillä, voidaanko FFP-säännöstö nähdä SEUT 101 artiklan tarkoittamana kiellettynä kilpailunrajoituksena. Tämä voidaan nähdä tämän tutkielman perimmäisenä tutkimuskysymyksenä. Tutkielman taustoittavassa osiossa käsitellään uusinta merkittävää omistajuuden vaihdosta eurooppalaisten seurojen keskuudessa ja käsitellään syitä taloudellisen sääntelyn tarpeelle lajin parissa. Lisäksi tutkielman alkupuoliskolla käsitellään tutkimuskysymyksen taustalla laajemmin vaikuttavaa EU:n kilpailuoikeuden ja urheilun hallintoelinten itsesääntelyn välistä suhdetta ja tehdään lyhyt katsaus siihen, miten unioni on tähän mennessä suhtautunut tutkimuskohteena olevaan säännöstöön. Taustoittavan osion jälkeen siirrytään käsittelemään SEUT 101 (1) artiklan mukaista kielletyn kilpailunrajoituksen arviointia säännöstön tavoitteita ja vaikutustapoja silmällä pitäen. Alustavan arvioinnin jälkeen tarkastellaan EUT:n Wouters-tapauksessa (C-309-99) määrittämää ja Meca-Medina-tapauksessa (C-519/04 P) urheilutoimintaan soveltuvaksi vahvistamaa testiä, jonka läpäisemällä tietyt kilpailua rajoittavat säännöt voivat olla unionin oikeuden näkökulmasta hyväksyttäviä. Lisäksi säännöstöä tarkastellaan SEUT 101 (3) artiklassa säädettyjen niin sanottujen tehokkuuspoikkeuksien näkökulmasta, joilla on kilpailuoikeudellisen hyväksyttävyyden osalta samankaltainen vaikutus kuin Wouters-testillä. Molemmat arviointitavat ovat itsessään riittäviä muodostamaan kilpailuoikeudellisen hyväksyttävyyden; kumman tahansa vaatimukset täyttämällä sääntö voidaan katsoa hyväksyttäväksi. Tarkastelussa havaitaan, kuinka lukuisten arvioinnin osioiden osalta on esitettävissä hyvin perusteltuja näkökantoja sekä säännöstön hyväksyttävyyden puolesta että sitä vastaan. Myös aiemmassa tutkimuksessa lopputulokset ovat tämän osalta olleet jokseenkin jakautuneita. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa päädytään lopulta päätelmään, että säännöstön oikeutetut tavoitteet sekä lukuisat nähtävissä olevat positiiviset vaikutukset seurojen taloudellisissa tilanteissa huomioon ottaen sen voidaan nähdä selviytyvän etenkin Wouters-tapauksen mukaisesta testistä. Lisäksi arvioinnissa kyseenalaistetaan, kykenisivätkö säännöstölle useimmiten esitetyt vaihtoehtoiset järjestelmät pääsemään säännöstöön tavoitteisiin kilpailua merkittävästi vähemmän rajoittavilla tavoilla. SEUT 101 (3) artiklan osalta säännöstön hyväksyttävyyttä on jossain määrin haastavampaa osoittaa, mutta tutkielmassa päädytään katsomaan, ettei sitä senkään osalta voida ainakaan täysin yksiselitteisesti hylätä. Kilpailuoikeudellisen arvioinnin jälkeen tutkielmassa tehdään katsaus säännöstön potentiaalisiin parannusehdotuksiin rakentaen jossain määrin aiemmassa tutkimuksessa laaditulle pohjalle sekä tarkastellaan UEFA:n viimeisintä lähitulevaisuudessa voimaan tulevaa säännöstöuudistusta. Lopuksi kootaan yhteenvedonomaisesti tutkimuksessa tehdyt havainnot yhteen esittäen etenkin, että eurooppalaisessa seurajoukkuejalkapalloilussa vaikuttaa ilmenevän selkeä tarve taloudelliselle sääntelylle ja todeten uusimman säännöstöuudistuksen olevan askel positiiviseen suuntaan, kunhan sen noudattamista kyetään riittävissä määrin valvomaan.