Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Klemelä, Anna (2022)
    The Baltic Sea consists of islands, islets, and underwater nature. The sea’s species and habitats form a complex, interdependent network. The Baltic Sea is a challenging environment due to its low salinity, slow water turnover, and the densely populated catchment area. Species in the Baltic Sea have adapted to these circumstances, but climate change, eutrophication and different human induced pressures threaten the sea’s biodiversity. Biodiversity loss can be mitigated through protection areas. However, protection is not always successful. For example, insects and fungi often lack sufficient protection, whereas animals such as birds are more eagerly protected. Humans tend to protect charismatic or beautiful species and ignore others, even when other species’ need for protection is more dire. Establishing effective marine protected areas (MPAs) is difficult as information on underwater life is lacking. Finland’s underwater nature is better known, as it has been explored in the VELMU programme since 2004. In this thesis I study the governing documents of privately owned MPAs established during the last ten years in the Baltic Sea. Privately owned MPAs are the most common MPA type in Finnish marine areas. My research questions are: 1) Which nature values are represented in the privately owned MPAs? 2) How well is the underwater nature represented? The number of governing documents is 63. My method is qualitative content analysis and quantification of data. The material was coded using Atlas.ti. The nature values in the governing documents formed three categories: vegetation, birds, and underwater nature. Protecting vegetation was mentioned in 52 documents, birds in 39 documents, and underwater nature in 28 documents. The protection of underwater nature was most often based on protecting underwater habitats outlined in the EU’s habitat directive, instead of protecting underwater species. Birds and vegetation in the archipelago are somewhat comprehensively protected in privately owned MPAs. Although all 63 MPAs included a water area, underwater nature is mentioned in less than half of the governing documents. Underwater nature values are not always mentioned even when the MPA consists mostly of water, or when the governing document mentions the beauty or value of the water area. Descriptions of underwater nature are also often lacking in detail compared to the descriptions of vegetation and birds. To ensure biodiversity both underwater and above, underwater nature values should be protected more efficiently. Especially from the perspective of bird protection, it is noteworthy that protection usually does not cover their underwater food sources.
  • Uski, Isa (2015)
    Hampaat kehittyvät epiteelin ja mesenkyymin vuoropuheluna, vetovastuun ollessa ensin epiteelillä ja sitten mesenkyymillä. Ajatellaan, että ensin muodostuu ylä- ja alaleukaa reunustava epiteelijuoste eli hammasjuoste. Hammasjuoste paksuuntuu paikallisesti tulevilla etu- ja poskihampaan alueilla hammasplakodeiksi. Plakodit kasvavat muodostaen mesenkyymiin tunkeutuvat hammassilmut. Mesenkyymi tiivistyy silmun ympärille ja muodostaa vuorovaikutuksessa epiteelin kanssa kaikki hampaan kudokset epiteeliperäistä kiillettä lukuun ottamatta. Hampaan muodostumiseen vaikuttavat solubiologiset mekanismit ovat verraten huonosti tunnetut, etenkin hammasjuosteen ja plakodien osalta. Epiteelin ja mesenkyymin vastavuoroisesta signaloinnista taas on kertynyt runsaasti tutkimustietoa. Hyvin tunnettuja ovat esimerkiksi epiteelin primäärinen kiillekyhmy - ei-jakautuvista soluista koostuva signaalikeskus, joka ohjaa epiteelin kasvua silmuvaiheesta lakkivaiheeseen - sekä sekundääriset kiillekyhmyt, jotka määräävät hampaan nystermien paikat. Lisäksi jo 1990-luvun lopulla on saatu viitteitä varhaisemman, plakodivaiheen signaalikeskuksen olemassaolosta, mutta keskus on edelleen huonosti tunnettu eikä käsite ole vakiintunut kirjallisuudessa. Tämä Pro gradu-työ antaa lisätukea edellä mainitun varhaisen signaalikeskuksen olemassaololle. Työssä pyritään myös saamaan lisää tietoa varhaisimpien hampaan kehitysvaiheiden syntytavasta. Työssä hyödynnetään FUCCI-solusykli-indikaattorihiirtä ei-jakautuvien ja jakautuvien solujen erottamiseksi ja K17-GFP-siirtogeenisiä hiiriä hammasepiteelin erottamiseksi. Työssä tutkitaan hammasalueiden kehittymistä kuvantamalla alkiosta irrotettujen siirtogeenisten leukojen kehitystä hetki hetkeltä (ex vivo-aikapistekuvantaminen). Lisäksi tutkitaan hampaiden kehitystä kestävöityjen alaleukojen eri ikävaiheiden sarjoista sekä yhdistetään FUCCI-mallin antama tieto solujen jakautumisesta ja jakautumattomuudesta tunnettujen hammasalueen geenien ilmentymiseen whole mount in situ-hybridisaatiolla. Työssä etsitään myös parasta vasta-ainetta hammasepiteelin erottamiseen näytteistä, joilla fluoresoivaa hammasepiteelimarkkeria ei ole. Tässä työssä osoitetaan, että varhainen epiteelin signaalikeskus alkaa muodostua jo hammasjuostevaiheessa. Tällöin hammasalueelle ilmestyy yhtenäinen ei-jakautuvien solujen populaatio, joka myöhemmin rajoittuu kunkin plakodin alueelle. Nämä ei-jakautuvat solut ovat hammasepiteelin osajoukko ja ne ekspressoivat tunnettujen signaalireittien jäseniä Shh ja Dkk4, joiden ilmentyminen on liitetty varhaiseen signaalikeskukseen. Ei-jakautuvan solujoukon muoto muuttuu edelleen hampaanalun saavuttaessa silmuvaiheen. Vaikuttaa siltä, että varhaisen signaalikeskuksen solut päätyvät lopulta kiille-elimen varteen, joka aikanaan häviää. Ei-jakautuvien solujen alueen muodonmuutoksen mekanismi ei tässä työssä selvinnyt, vaikka sitä yritettiin ex vivo-kuvantamisella selvittää. Muussa leuassa solunjakautuminen on runsasta kaikissa tutkituissa kehitysvaiheissa ja ex vivo-kuvantaminen paljasti, että silmuvaiheessa ei-jakautuvien solujen populaation vieressä havaitaan erityisen voimakas solunjakautumisen aalto. On mahdollista että ei-jakautuvien solujen muodostama varhainen epiteelin signaalikeskus ohjaa tätä solunjakautumista ja siten silmun kasvua mesenkyymin sisään. Jatkossa tulee tarkemmin selvittää varhaisen signaalikeskuksen roolia hampaan kehityksessä. Kun tarkastellaan aiempia tutkimuksia tässä Pro gradu-työssä paljastuneiden seikkojen valossa, on syytä epäillä, että silmun kasvun lisäksi valmiiden hampaiden lukumäärä, sijainti ja koko ovat ainakin osittain riippuvaisia tämän varhaisen signaalikeskuksen säätelystä.
  • Huhtinen, Kaarina (2006)
    The aim of this thesis is to explain how Finland and Denmark have implemented the EC directive of Environmental Impact Assessment (EIA). Requirements of EIA in Denmark are a part of the Planning Act. In Finland EIA requirements are implemented through separate EIA legislation. The Danish EIA process is more openly political: final decisions of projects are made by politicians. Besides, decisions can be appealed to The National Protection Board of Appeal which has members from all political parties. In Finland the environmental permit decisions are made by the competent authority and decisions are appealed to the Administrative Courts. Decision-making procedures differ in these two countries. In Denmark, the final alternative of a project is chosen already in the EIA process, whereas in Finland the project can alter after EIA process before the permit decision. In the Finnish EIA procedure the developer is responsible for preparing the Environmental Impact Statement (EIS), but in Denmark the responsible actor is the regional authority. Yet, in practice, it's often the developer who prepares the EIS. What the law requires and how things are in practice differ more in Denmark than in Finland. In this study EIA is examined from the perspective of Planning theories. Communicativeness is one of the core elements of EIA. Still, in both countries examined, filling the minimum requirements of EIA legislation doesn't guarantee communicative planning. However, single cases can be communicative. At first there was no need and also no eagerness either to concentrate on the communicative side of EIA process in Denmark. Denmark has developed further participation and communicativeness in the field of urban planning. EIA has changed the participation practices of planning in Finland. Attempts to avoid EIA are a problem in both countries. It means that the public suffers form inadequate information of projects and the combined effects of projects are not evaluated. Important decisions are made before the EIA-phase. There s much pressure on the strategic environmental impact assessment of plans and programmes. There s a reform coming for animal husbandry projects, because they are the most typical EIA projects in Denmark. EIA in Finland could also be developed through examining different types of projects. The objectives of EIA and strategic environmental assessment in different sectors should be clarified.
  • Mäkelä, Mirka (2015)
    Archaea are known to thrive in different kinds of extreme habitats. Halophilic archaea are found in environments where the salt concentration is high, like in salt lakes and solar salterns. The habitats of halophilic archaea have salt concentration varying from higher than sea water to the saturation of salt. In high salinity habitats, the biodiversity is typically low and archaea are dominant microorganisms. The cell density of haloarchaea can be up to 107 cell/ml.When there are no predators for archaea and other halophilic microbes, viruses are thought to be the driving agents for their evolution. To this date, 130 archaeal viruses are described and 90 of them are known infect halophilic archaea. Most of the isolated haloarchaeal viruses are head-tailed. These head-tailed viruses can be divided into three different groups by the properties of the tail structure. Those three types of head-tailed viruses are myo-, sipho- and podoviruses. The infection cycles, receptors or lysis mechanisms used by archaeal viruses are still poorly known. Few studied archaeal viruses use seemingly similar strategies to attach to the surface of the host cell, to penetrate the cell surface and to release new virions, as bacteriophages and viruses of eukaryotic cells do. Since archaeas differ so much from eukaryotic or bacterial cells, their viruses must have developed different strategies to carry out their infection cycle. Several filamentous viruses of archaea are known to attach to the pilus structures of their host cells and some of the enveloped archaeal viruses attach straight to the cell membrane of the host. These strategies are seemingly similar to those used by bacteriophages and viruses of eukaryotic cells. Strikingly different mechanism to release virions has been seen on SIRV-2, virus of a hyperthermophilic archaeon. The SIRV-2 infection induces pyramid shaped extrusions on the surface of the host cells. In the end of the infection cycle these pyramids open and release new virions from the cell. This is the first lysis mechanism described for an archaeal virus. In this work, the infection cycle of a head-tailed virus infecting extremely halophilic Haloarcula vallismortis was studied. The Haloarcula vallismortis tailed virus 1 (HVTV-1) is head-tailed siphovirus with a double stranded DNA genome. In previous studies the infection cycle of HVTV-1 is described to be lytic. The genome sequence, 3D-structure of the capsid and the major capsid protein of HVTV-1 is known. HVTV-1 infection has been seen to induce large, roundish structures on the surface of the infected cell. These structures may have a role in the course of the infection cycle. Several animal viruses are known to cause massive rearrangements in the host cell so that replication proteins, viral genome and the replication agents needed from the host are concentrated in specific locations. These rearrangements facilitates and enhances the viral replication. The roundish structures induced by HVTV-1 might play the same role as the virus factories of animal viruses do or these structures may be involved in the release of new virions in somewhat similar manner as those virus induced pyramid structures. In this study two main goals were set: 1.) To explore the adsorption of HVTV-1 in more details and see if the host cell receptor could be solved. 2.) To solve the possible role of the virus induced structure seen in the host cell and to find out, in which point of the infection cycle those structures appear. Based on this study, it can be said that the adsorption of HVTV-1 is efficient and very fast. The virus attaches to the archaella structures of the host cell and the attachment is mediated by the tail of the virus. One archaella may serve as a receptor for several viruses and they are not saturated. The intracellular phase of the infection cycle of HVTV-1 is long and the virus production starts 8 hours after infection. Virions are released when the host cells is lysed 12 hours after the infection. Two hours before the lysis, two virus induced structural changes of the cell are seen. The roundish structures at the surface of the cell and wide areas in the cytoplasm filled by a structure looking similar as lipid membranes. At the same time when the virus production begins, at least two virus induced or coded proteins are produced in the cell. The other one of these proteins was identified and it is predicted to be the virus encoded ribonucleotide reductase. Ribonucleotide reductase is an enzyme known to catalyse the synthesis of deoxyribonucleic acids from ribonucleic acids. If the ribonucleotide reductase is a part of seen structures, the timing of their appearance and the known function of the enzyme, could suggest those structures to play a role in the maturation or release of the virions. Many questions still remains and there would be lot more details to study in the HVTV-1 infection. Especially interesting would be the identification of the other virus induced protein, purifying those roundish structures and analysing them in more details.
  • Kemppi, Saana (2014)
    Helsingin niemen edustalla sijaitseva Harakan saari on pieneen kokoonsa nähden kasvillisuudeltaan rikas alue. Saaren käyttö on muuttunut selkeästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, sillä se avattiin yleisölle vasta vuonna 1989. Viime aikoina saaren luontoa ovat muuttaneet erityisesti siellä viihtyvät valkoposkihanhet, jotka paikoin kuluttavat maata laiduntaessaan, syövät kasveja ja samalla lisäävät maan ravinnekuormaa ulostaessaan. Helsingin kaupungin rakennusvirastolla on koko saarta koskeva Harakan saaren luonnonhoidon ja virkistyskäytön kehittämissuunnitelma työn alla vuosina 2012-2014. Tämän suunnitelman pohjaksi tarvittiin perusteelliset tiedot koko alueen kasvistosta ja kasvillisuudesta, putkilokasveihin keskittyen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli vastata tähän tarpeeseen. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli kartoittaa koko Harakan saaren putkilokasvilajisto, ja vertaamalla sitä edellisiin kartoituksiin tarkastella kasvistossa lähes 100 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Saaren kasvillisuudessa viimeisen 22 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia tutkin vuonna 1990 perustettujen seurantaalojen avulla. Muun muassa saaren kasvaneiden hanhi- ja lokkimäärien yhteyttä kasvillisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin pyrin selvittämään saatavilla olevien tietojen pohjalta. Kasvillisuusmuutoksen lisäksi tutkin maaperätekijöiden ja kasvillisuuden välistä yhteyttä valli- ja kallioniityillä ja näiden kahden biotooppityypin välisiä eroja maaperä- ja kasvillisuustekijöissä. Niityt kuuluvat putkilokasvilajistoltaan Pohjois-Euroopan rikkaimpiin elinympäristöihin. Perinteisen maatalouden vähenemisen myötä sekundaariset niityt ovat harvinaistuneet kaikkialla Euroopassa, minkä vuoksi onkin tärkeää saada lisää tietoa niittykasvillisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kartoitin kesällä 2012 koko Harakan saaren putkilokasvilajiston ja vuonna 1990 perustettujen seuranta-alojen kasvillisuuden. Lisäksi tein saaren valli- ja kallioniityille molemmille kuusi tutkimusalaa, jotka inventoin ja joilta kultakin otin maaperänäytteet. Tutkimusalojen inventoinnissa käytin menetelmänä 1 m2 määritysruutuja. Kasvistokartoitukseni mukaan Harakan saarelta löytyi 258 villinä kasvavaa putkilokasvilajia. 73 % Saarelta vuosien 1918-1920 inventoinneissa löytyneistä lajeista kasvaa yhä saarella. Useita 1990-luvulla Harakasta löytyneitä, Helsingissä huomionarvoisiksi luokiteltuja lajeja ei kuitenkaan enää kasvanut saarella. Seuranta-alojen inventointitulosten perusteella piha- ja valliniittyjen lajimäärissä ja diversiteetissä ei ollut eri vuosien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Seuranta-alojen lajistossa oli kuitenkin tapahtunut muutoksia. Kallioaloilla jäkälien peittävyys oli seurannan aikana vähentynyt selvästi. Saarella pesivien lokkien ja valkoposkihanhien määrä korreloi negatiivisesti niittyalojen diversiteetin ja kallioalojen jäkälien peittävyyden kanssa, eli lintujen runsastuminen saattaa olla syynä näihin kasvillisuudessa tapahtuneisiin negatiivisiin muutoksiin. Valli- ja kallioniityt erosivat toisistaan muutamien maaperätekijöiden suhteen. Kasvillisuusmuuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta lajisto oli kuitenkin osin erilaista näillä kahdella biotooppityypillä. Osa maaperätekijöistä korreloi tilastollisesti merkitsevästi niittyjen lajimäärän ja diversiteetin kanssa. Esimerkiksi kaliumpitoisuuden nousu näytti vaikuttavan negatiivisesti valliniittyjen monimuotoisuuteen ja niittylajistoon. Maaperän happamuuden vaikutus niittyjen diversiteettiin näytti olevan eri suuntainen valleilla ja kallioilla. Oletusten vastaisesti maaperän typpipitoisuus ei ollut korkea lintujen lannoituksesta huolimatta, eikä maaperän typpipitoisuudella ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta kasvillisuusmuuttujiin.
  • Paloheimo, Anna (2005)
    Tämän pro gradu -työn tavoitteena oli arvioida hauen (Esox lucius L.) järvikohtaisen elohopeapitoisuuden estimoimiseen käytettyjä menetelmiä, selvittää hauen elohopeapitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä arvioida elohopeapitoisuudessa vuosien 1980-1983 ja 2000-2002 välisellä kahdenkymmenen vuoden aikajaksolla mahdollisesti tapahtunutta muutosta sekä muutokseen vaikuttavia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkiaan 66 järven haukien elohopeapitoisuuksia vuosina 1980-1983 ja 2000-2002. Tarkastelun kohteena olevia ympäristötekijöitä oli yhteensä 70 tutkimusjärven sijaintia ja morfologiaa, vedenlaatua ja valuma-alueen maankäyttöä ja maanpeitettä kuvaavaa muuttujaa. Hauen elohopeapitoisuuden estimoimiseen käytettyjä menetelmiä vertailtiin lineaarisella, logaritmisella ja toisen asteen polynomiregressiolla. Eri regressiomenetelmien välillä ei havaittu merkitseviä eroja tilastollisesti merkitsevien mallien määrässä tai saadussa elohopeapitoisuuden estimaatissa. Regressiomenetelmänä käytettiin lineaarista kalan massan ja elohopeapitoisuuden regressiota. Hauen elohopeapitoisuuteen vaikuttaa järven sijainti Suomessa siten, että idässä havaitaan korkeampia pitoisuuksia kuin lännessä ja etelässä korkeampia pitoisuuksia kuin pohjoisessa. Suurissa järvissä hauen elohopeapitoisuuden havaittiin olevan alhaisempi kuin pienissä. Toisaalta havaittiin, että mitä suurempi järven pinta-ala on valuma-alueen pinta-alaan verrattuna, sitä alhaisempi on elohopeapitoisuus. Järvien vedenlaadun perusteella happamissa humusjärvissä tavataan korkeimmat hauen elohopeapitoisuudet. Valuma-alueen ominaisuuksista hauen elohopeapitoisuuteen vaikuttavat ennen kaikkea veden humuspitoisuuteen vaikuttavat maanpeitetyypit, kuten havumetsät ja turvemaat. Valuma-alueen ominaisuuksien merkitys hauen elohopeapitoisuuden selittäjänä korostuu etenkin pienillä järvillä. Tässä tutkimuksessa saatiin uutta tietoa hauen elohopeapitoisuudessa tapahtuneesta muutoksesta, jota on aikaisemmin tutkittu varsin vähän. Haukien elohopeapitoisuudet olivat odotetusti laskeneet, mutta Suomessa on myös järviä, joissa hauen elohopeapitoisuus oli noussut. Hauen elohopeapitoisuuden havaittiin vuosien 1980-1983 ja 2000-2002 välisenä aikana nousseen kaikkiaan 11 järvessä. 22 järvessä pitoisuus oli pysynyt samalla tasolla ja 33 järvessä pitoisuus oli laskenut. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että pitoisuus on 36 järvessä pysytellyt tai alentunut yleisesti turvallisena pidetylle tasolle (< 0,5 mg kg-1 Hg), mutta neljässä järvessä pitoisuus on yhä tasolla tai on viimeisen 20 vuoden aikana noussut tasolle, jolla haukea ei pitäisi suositusten mukaan käyttää ihmisravinnoksi (> 1,0 mg kg-1). Pitoisuuden nousua havaittiin ainoastaan pienissä ja keskisuurissa järvissä, näissä ryhmissä noin 20 % järvistä elohopeapitoisuuden havaittiin nousseen 20 vuoden tarkastelujakson aikana. Pitoisuuden laskua puolestaan havaittiin kaikissa kokoryhmissä, pienten ja keskisuurten järvien joukossa noin puolella ja suurilla järvillä kahdella kolmanneksella järvistä. Merkittävään pitoisuuden laskuun on vaikuttanut tutkimusajankohtien välillä merkittävästi pienentynyt ilmaperäinen kuormitus. Kuitenkin tämä tutkimus todistaa sen asian puolesta, että etenkin orgaaniseen maahan on kerääntynyt suuret elohopean varastot, jotka voivat vaikuttaa pitoisuuksia nostavasti vaikka ilmakuormitus onkin pienentynyt. Ilmakuormitusta on usein pidetty merkittävimpänä elohopean lähteenä vesistöön ja edelleen kaloihin. Muutokseen vaikuttaviksi tekijöiksi havaittiin tärkeimpänä valuma-alueen ominaisuudet. Orgaanisten maiden järvillä elohopeapitoisuuden havaittiin nousseen. Muutokseen vaikutti myös itä-länsi -suuntainen sijainti. Idässä sijaitsevilla järvillä elohopeapitoisuuden havaittiin nousseen enemmän kuin lännessä.
  • Survo, Suvi (2019)
    Erään toimintansa lopettaneen vaneritehtaan tukkien hautomoaltaan pohjasedimentti oli aiempien tutkimusten mukaan pilaantunut voimakkaasti mineraaliöljyllä, jonka arveltiin olevan peräisin tukkinosturin hydrauliikkaöljystä. Sedimenttinäytteiden kromatogrammit eivät kuitenkaan vastanneet täysin minkään tunnetun öljystandardin profiilia. Siksi epäiltiin, että sedimentin sisältämät luonnonaineet, kuten puun uuteaineet, häiritsevät öljyanalyysiä. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa alustavasti sedimentin sisältämiä hiilivetyjä kemiallisten analyysien ja biotestien avulla ja siten selvittää, mistä hiilivedyt olivat peräisin. Hypoteesina oli, että hiilivedyt olivat biogeenisiä yhdisteitä. Tutkimusta varten hautomoaltaasta otettiin kaksi sedimenttinäytettä ja lisäksi kuorinäyte sedimentin päällä olleesta kuorikerroksesta sekä maaperänäyte tukkinosturin juurelta. Näytteiden sisältämiä yhdisteitä ja niiden toksisuutta tutkittiin vaikutusperustaisen analyysin avulla, joka yhdistää fraktioinnin, kemialliset analyysit ja biotestit. Lisäksi analysoitiin dieseliä ja lisäaineetonta voiteluöljyä sisältävä tuore mineraaliöljynäyte. Sen avulla selvitettiin, mihin fraktioihin öljyhiilivedyt menevät, miten öljyhiilivedyt käyttäytyvät vaikutusperustaisessa analyysissä ja miten suuren toksisuuden ne aiheuttavat tutkittaviin sedimentti-, kuori- ja maaperänäytteisiin verrattuna. Näytteet analysoitiin SFS-EN ISO 16703 mukaisella öljyanalyysilla, jotta tuloksia voitiin vertailla aiempiin tuloksiin. Vaikutusperustaista analyysia varten näytteet fraktioitiin viiteen fraktioon, joiden lisäksi analysoitiin kokonaisnäytteet. Alustava tunnistus tehtiin non-target analytiikalla. Akuutin toksisuuden testieliöinä käytettiin Aliivibrio fischeri -valobakteeria ja Daphnia magna -vesikirppua. Alustavan tunnistuksen mukaan näytteet sisälsivät hartsihappoja, niiden muuntumistuotteita sekä muita puun uuteaineita. Toksisimmat fraktiot sisälsivät alkyylifenantreeneihin kuuluvaa reteeniä. Näytteiden ei sen sijaan havaittu sisältävän mineraaliöljyä. Tutkimuksen tulokset osoittivat vaikutusperustaisen analyysin toimivuuden monimutkaisen sedimenttinäytteen sisältämien hiilivetyjen alustavassa tunnistamisessa ja toksisuuden selvittämisessä. Tulosten perusteella puun uuteaineet uuttuvat standardin mukaisessa öljyanalyysissä ja käyttäytyvät öljyhiilivetyjen tavoin, jolloin ne voivat nostaa näytteen hiilivetypitoisuutta. Tästä voi seurata turhia kunnostustoimenpiteitä. Standardin mukainen öljyanalyysi ei siksi sovellu näytteille, jotka sisältävät runsaasti orgaanista ainesta. Analyysimenetelmiä tulee kehittää, jotta biogeeniset yhdisteet voidaan luotettavasti tunnistaa orgaanista ainesta sisältävistä näytteistä ja erottaa kvantitatiivisesti öljyhiilivedyistä.
  • Huuskonen, Heli (2020)
    Socio-ecological transition refers to a fundamental change in the structure, culture, and practices of a socio-ecological system. Socio-ecological transitions have been studied especially from an ecological perspective. In recent years, cities have been studied more as socio-ecological systems. The role of individual actors in socio-ecological transitions has not been on a focus of previous research of socio-ecological systems. The study intends to fulfill this gap. This master's thesis examines two cases in Helsinki, namely the evacuation of the residents of Myllypuro Alakiventie in 1999 and the Kyläsaari waste incineration plant in 1983 as socio-ecological transitions. The purpose of the study is to describe the progress of the socio-ecological transition in both cases by placing the course of cases in adaptive circles. The second aim of the study is to find out whether the Helsinki City Administration was able to promote or slow down the progress of the socio-ecological transition, which is being studied in relation to other actors in the socio-ecological transition. As research material consist article from Helsingin Sanomat newspaper and documents from the City of Helsinki Archives. The Master’s thesis describes the progress of the socio-ecological transition in both cases, as well as the role of the actors in the transition. The results show that the City of Helsinki administration had a limited opportunity to promote and slow down the progress of the socio-ecological transition. Other actors in the socio-ecological transformation, such as the townspeople, were also able to influence the progression of the socio-ecological transformation, which made it difficult for city governments to slow down or promote the transformation. In particular, the conflict between the city government and the Helsinki citizens slowed or prevented the city government from reaching its goals. However, the study finds that the city administration was not able to prevent the complete socio-ecological transition in the study cases. Better communication with the citizens and the avoidance of conflicts would help the City of Helsinki's administration to influence the progress of the socio-ecological transition more effectively in the future.
  • Johansson, Annika (2019)
    This thesis examines the strengths and weaknesses of transport sector planning documents in reaching post-carbon future in Helsinki. The three last governmentally produced planning documents, regarding the future of transport in Helsinki, are being analyzed with the use of a framework created by Wiseman etc. (2013), pathways by Rosenbloom (2017) and semiotics. As the planning of the city’s transport is continuous by na-ture, knowledge of how the previous documents would succeed in reaching a post- carbon future is essential in order to form the new set of actions needed, even thou different set of aims were present at the time the documents were created. Helsinki aims to be carbon neutral by 2035. The goal was first published in 2017. Previously there have been less ambitious carbon reduction targets regarding Helsinki and its transport sector. The role of traffic is essential, as in 2017 the traffic was accountable for 23 % of the overall carbon emissions in Helsinki. This thesis uses a framework created by Wiseman etc. (2013) initially to analyze large- scale transfor-mations regarding the society as a whole. As the traffic sector is facing similar challenges, the path to post-carbon future is possible through the same identified set of means. As with Helsinki’s transport planning documents it is possible to reduce emissions by using a slow evolu-tionary approach, according to Wiseman etc. (2013) the approach is insufficient in making a leap to a post-carbon future in a short timeframe. The planning needs to include actions that make more rapid and trans-formational changes to the society as a whole. This thesis argues that the frames that need to be present in order to successfully reach a post- carbon future are already present in the transport planning documents, but they only need strengthening and precision. According to Wiseman etc. (2013) the success in reaching the target dependents on the social and physical transformations happening at the same speed and magni-tude. This is something to pay a special attention to in the future planning of reaching a carbon free traffic.
  • Joki, Laura (2011)
    Liikenne on huomattava ilmastonmuutokseen vaikuttava sektori, jolla ei ole saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä. Toisin kuin useilla muilla sektoreilla. Erityisesti henkilöautoliikenne on liikennesektorin päästövähennystavoitteiden suhteen ongelmallinen liikennemuoto, koska siihen on vaikea puuttua ilman voimakkaita lainsäädännöllisiä tai poliittisia toimia. Lisäksi henkilöautoliikenteen määrä on lamavuosien väliaikaista pienenemistä lukuun ottamatta ollut Suomessa jatkuvassa kasvussa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen henkilöautoliikenteen tulevaisuutta liikennealan asiantuntijoiden näkemysten pohjalta ja muodostettiin henkilöautoliikenneskenaarioita vuoteen 2030. Tutkimuksen aineisto koostui 26 kyselylomakkeesta ja asiantuntijahaastattelusta. Kyselylomakkeiden vastaukset ryhmiteltiin käyttäen klusterianalyysia. Ryhmistä laskettiin klusterikeskukset, jotka muodostivat skenaarioiden "ytimen". Klusterianalyysin tuloksia syvennettiin haastatteluaineistosta poimituilla selittävillä tekijöillä ja sitaateilla. Näin muodostettiin viisi henkilöautoliikenneskenaariota, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tarkasteltaessa henkilöautoliikenteen tulevaisuudennäkymiä ilmastonäkökulmasta ja pyrittäessä kohti ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta liikennesektorilla. Muodostetut skenaariot olivat hyvin monimuotoisia. Osa oli hyvin kasvuorientoituneita niin liikennesuoritteiden kuin päästöjenkin suhteen ja osa taas erittäin kasvukriittisiä. Kasvuorientoituneissa skenaarioissa Materialistisen hyvinvoinnin kasvu ja Politiikkapessimismi liikennesuoritteiden kasvu jatkui. Näissä skenaarioissa myös hiilidioksidipäästöjen kasvu jatkui, mutta paljon loivemmalla kasvu-uralla kuin suoritteet. Skenaariossa Teknologiaoptimismi uskottiin liikennesuoritteiden ja päästöjen absoluuttiseen irtikytkentään eli siihen, että kasvavista suoritteista huolimatta CO2-päästöt kääntyvät laskuun. Skenaariot Tieliikenteestä tietoliikenteeseen ja Henkilöautoliikenteen romahdus olivat huomattavasti kasvuskeptisempiä. Näissä skenaarioissa suoritteiden uskottiin kääntyvän laskuun ja CO2-päästöjen laskevan suoritteitakin nopeammin. Merkittävä ero näiden kahden skenaarion välillä oli kuitenkin se, että Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa kokonaishenkilöliikennesuoritteen ei uskottu pienenevän, vaikka henkilöautosuorite romahti. Näin ollen Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa liikkuminen ei vähentynyt vaan ainoastaan kulkutapa muuttui. Tieliikenteestä tietoliikenteeseen skenaariossa taas ihmisten liikkuminen kokonaisuudessaan väheni esimerkiksi sähköisen viestinnän ja asioinnin lisääntyessä. Verrattaessa muodostettuja skenaarioita kirjallisuudesta löytyviin liikenneskenaarioihin voitiin todeta, että kasvuorientoituneet skenaariot ennustivat aiempiin skenaarioihinkin verrattuna melko suurta kasvua, kun taas kasvukriittisissä skenaariot uskottiin aiempiin skenaarioihin verrattuna merkittäviin vähennyksiin erityisesti hiilidioksidipäästöjen osalta.
  • Nihtilä, Julia (2021)
    Henoch-Schölein purpura (HSP) is a vasculitis of small vessels and its characteristics include abnormal accumulation of IgA immunocomplexes on vessel walls as well as abnormal glycosylation patterns of IgA. HSP is an autoimmune disease like inflammatory bowel diseases (IBD). The genetic background of HSP has not been studied in Finnish population before, and only one genome-wide association study has been conducted for HSP before. Therefore investigating the Finnish genetic associations of HSP on a genome-wide level is of value. In this study the genetic background of HSP is studied with genome-wide association analyses performed on 424,041 genotyped SNPs passing quality control, HLA alleles imputed from the SNPs, and for their allele-level HLA protein sequences with the aim of replicating previous HSP associations in a Finnish cohort. There were 46 HSP individuals and 18,757 controls (216 bone marrow donors and 18,541 blood donors) passing quality control and included in the study. R package HIBAG was used for HLA imputation, and SPAtest package was used for the association analyses. In the association analyses, a region in chromosome 6 passed genome-wide significance (SNP with the smallest p-value: p 6,57 x 10-10, OR 0.14[0.1-0.2]) and the region contained both predisposing and protective associations. Of HLA alleles, DQB1*05:01, DQA1*01:01 ja DRB1*01:01 surpassed genome-wide significance level (p values 4,99 x 10-9, 1,04 x 10-8 and 2,37 x 10-8, respectively) and were positively associated with HSP. Five amino acid positions were significantly associated with HSP (p-values 3,9 x 10-10, 7,37 x 10-9, 1,26 x 10-8, 1,69 x 10-8 and 2,41 x 10-8), being both protective and predisposing to HSP. In addition, the genetic background of HSP was compared with that of IBD by comparing their GWAS results of genotyped SNPs, HLA alleles and their protein sequences. There were 49 IBD patients after quality control, and the same controls as for HSP (18,541 individuals) were included in the association analyses of IBD. The diseases seem to share some of their genetic background. According to the results, HSP seems to associate primarily with HLA class 2 and the result is also compatible with previous studies linking HSP to this region. The results also replicate previous GWAS findings in HLA class 2. According to this it is likely that the same HLA alleles are notable genetic factors in both Finnish and Spanish populations. The connection between HSP and IBD could potentially have to do with intestinal microbes aiding the onset of autoimmune diseases in genetically susceptible hosts.
  • Hirvonen, Jonni (2013)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu aivosähkö- ja aivomagneettikäyrien amplitudien vaihteluiden vastaavuussuhteita koehenkilön suoriutumiseen audiovisuaalisten ärsykkeiden tarkkaavaisuustehtävissä. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että koehenkilön osumatarkkuus ei pysy vakiona koko tehtävän ajan, vaan on monesti jaksottunut valppauden ja herpaantumisen jaksoihin. Lisäksi osumatarkkuus koko kokeen ajalta on alhaisempi kuin lyhyen kalibraatiojakson ajalta mitattuna. Tämän intuitiiviseltä tuntuvan keskittymiskyvyn järkkymisen taustalla on esitetty olevan henkilön introspektiiviset ja mielenvaelteluun liittyvät kognitiiviset toiminnot. Ennen tätä tutkimusta on jäänyt kuitenkin osoittamatta osumatarkkuuden ailahtelun yhteys aivokuoren hermostollisen aktiivisuuden pitkällä ajalla autokorreloiviin muutoksiin lähdemallintamisella. Tämän pro gradun tutkimustulokset osoittavat, että näiden kahden lajin välillä on olemassa merkittävä korrelaatioyhteys. Lisäksi lepovaiheen aivotoiminnasta modaliteettispesifeillä tarkkaavaisuus- ja oletustilan verkoston alueilla voidaan ennustaa psykofyysisen suoriutumisen vaihteluja jatkuvan audiovisuaalisen ärsykekynnyksen tarkkaavaisuustehtävän aikana. Keskittymiskyvyn vaihtelun muutoksia hermostollisella tasolla ja näitä mahdollisesti ilmentäviä käyttäytymisen ailahteluja psykofyysisinä parametreinä, kuten osumatarkkuutena ja reaktionopeutena, voidaan luonnehtia skaalauslakianalyysilla. Ilmiön skaalaton käyttäytyminen heijastelee monimutkaisen järjestelmän taipumusta luoda sisäisiä vastaavuussuhteita eli autokorrelaatioita, jotka heikkenevät hitaammin ja ulottuvat kauemmaksi ajassa ja/tai paikassa kuin mitä alla piilevistä mekanismeista voidaan suoraan ennustaa. On havaittu, että osumatarkkuuden jaksottuminen ja spontaani aivotoiminta noudattavat potenssilain skaalauskäyttäytymistä ajan suhteen. Psykofyysisen ja hermostollisen skaalauslain mukaisen käyttäytymisen kvantifioimiseksi tässä opinnäytetyössä on käytetty vaihtelun ikkunallista autokorrelaatioanalyysiä, DFA:ta. DFA paljastaa ilmiön sisällä olevien peräkkäisten tapahtumien autokorrelaatioiden kestävyyden tarkasteluvälin kasvaessa. Skaalausluvut eli DFA-eksponentit on johdettu tässä kokeessa jatkuvan audiovisuaalisen ärsykekynnyksen tarkkaavaisuustehtävän ja levon aikana rekisteröidyistä aivosähkö- ja aivomagneettikäyräsignaalien verhokäyrästä sekä psykofyysisen osuma/huti -binäärisekvenssistä rakennetusta keinotekoisesta satunnaiskulun kaltaisesta käyrästä. Jatkuvat ärsykekynnystehtävät soveltuvat hyvin tarkkaavaisuuden top-down mekanismien tutkimiseen, koska heikoista, vain juuri ja juuri havaintokyvyn säteellä olevista ärsykkeistä seuraa verraten heikko bottom-up hermostovaste. Näin keskittymiskykyyn vaikuttavat top-down säätelymekanismit kuten motivaatio, päämäärät tai mielenvaeltelu eli spontaanilta vaikuttava aivotoiminta edustuu selkeämmin aivosähkö- ja -magneettikäyrissä. Aivokuoren kokonaisvaltaisen skaalautumisen lisäksi ollaan kiinnostuneita psykofyysisten ja hermostollisten vastaavuussuhteiden jakaumamallista tietyille aivoalueille. Mitattujen hermostollisten signaalien paikantaminen tarkalleen tietyille aivokuoren alueille aiheuttaa käänteisen ongelman, joka on ratkaistu tässä MNE -lähdemallintamisella. Lähdemallintamisen algoritmit tuottavat todennäköisimmän mallin aivokuoren alueista, joiden aktiivisuudella voidaan selittää mitatut MEEG signaalit. Mallintaminen on työn kriittinen vaihe, koska sillä yhdistetään neuroanatominen tieto fysiologisen ja psykofyysisen tiedon kanssa. Yksilötason data on käsitelty lopuksi ryhmätasolla tilastollisin menetelmin korrelaatiotulosten merkittävyyksien arvioimiseksi.
  • Högel, Caroline (2022)
    The aim for this project is to set up a high-content imaging pipeline for phenotypic analysis of single cells in peripheral blood mononuclear cell (PBMC) samples from healthy blood donors. The blood donors selected for the optimization experiments are known to carry specific allele variants of interest, based on an earlier FinnGen study. The main question is whether these genetic differences result in phenotypic changes in the PBMCs that can be identified by microscopic imaging and AI-guided image analysis. In this Pro Gradu work, I have optimized the pipeline of PBMC sample handling, immunostaining, and phenotypic imaging. PBMCs were gathered from healthy donors at the Blood Service Biobank. The frozen PBMC samples were thawed, and cells were plated on 384-well plates prior to immediate fixation with paraformaldehyde. The cells were then stained with fluorescent cell markers based on the Cell Painting assay (Bray et.al. 2016), followed by wide-field and confocal imaging with Opera Phenix high-content confocal microscope (FIMM High Content Imaging and Analysis unit). Novel deep learning methods are now being developed (Pitkänen group) to automatically learn phenotypes from the collected imaging data and associate them to the donor’s genotypes. We also used in-house tools for cell segmentation and further analysis as well as quality control (Paavolainen group). Primary results based on the features extracted from acquired images showed promising cell type - and donor -type specific clustering.
  • Junell, Niklas (2021)
    Hippocampal place fields play a key role in spatial navigation. New place fields are formed during exploratory behavior through long-term potentiation (LTP) and long-term depression (LTD) of synaptic inputs to place cells located in hippocampal CA1. Recently, a novel form synaptic plasticity termed behavioral time scale plasticity (BTSP) has been demonstrated to occur in CA3–CA1 synapses in vitro. BTSP can potentiate synapses that were active several hundred milliseconds before or after a priming event such as a strong and prolonged somatic depolarization. This plasticity rule could be an important complement to well-established spike timing dependent plasticity (STDP) which associates neuronal inputs with outputs at a time scale less than a few tens of milliseconds. The aim of this thesis was to determine whether high frequency antidromic stimulation can act as a priming event that enables BTSP induction in CA1 pyramidal neurons. The underlying assumption was that antidromic stimulation could prime BTSP via action potential backpropagation. High frequency bursting of CA1 neurons in hippocampal slices was achieved with 100 Hz antidromic stimulation of CA1 axons in the alveus. Schaffer collaterals were stimulated 500 ms before or after CA1 burst firing with intensities that were subthreshold for LTP when unpaired. I found that high frequency firing did not enable LTP induction during either of the two experimental protocols, suggesting that neuronal output alone is insufficient for priming BTSP.
  • Jaale, Marko (2007)
    Saaristomeren pinnanalaisen ravintoverkon rakennetta sekä ravinteiden alkuperää ja kulkeutumista tutkittiin hiilen ja typen pysyviä isotooppeja hyväksi käyttäen. Tutkimuksen kohteena olivat suspendoitunut partikkeliaines (SPM), sedimentin pintakerros, pohjaeläimet, kalat ja makrolevät. Näytteitä otettiin toukokuussa, kesäkuussa ja lokakuussa. Ravinnelähteiden arvioinnin ohella tutkittiin voiko sisäsaariston kalankasvatuksen vaikutusta määritellä analysoimalla kalanrehupellettejä. Lisäksi arvioitiin joidenkin lajikohtaisten tai lajien välisten ominaisuuksien erojen vaikutusta (esimerkiksi eläimen koko ja kudosten C:N –suhde rasvapitoisuuden kuvaajana) δ-arvojen määräytymiseen. Myös joitain tarkennuksia tehtiin lajien ravinnonkäyttöluokituksiin. Sisäsaaristossa toukokuussa pian lumien sulamisen aiheuttaman kasvaneen jokivirtaaman jälkeen SPM:stä havaittiin korkeita δ13C- ja δ15N-arvoja (keskimäärin -16 ‰ ja 9 ‰, vastaavasti). Ulkosaariston asemilta saatiin paljon alempia arvoja (-24 ‰ ja 4 ‰, vastaavasti). Sisäsaaristossakin arvot laskivat kesäkuuhun mennessä (-26 ‰ ja 5 ‰, vastaavasti) ollen kuitenkin hieman korkeampia kuin samaan aikaan tutkituilla ulommilla välisaariston asemilla. Kasviplanktonin lajistokoostumusta tutkittiin touko- ja kesäkuussa, mutta suuria eroja ei ajankohtien välillä havaittu. Lokakuussa sateisen loppukesän jälkeen δ13C oli tasainen (-23 ‰ - -24 ‰) koko tutkimusalueella, mutta δ15N oli taas huomattavasti korkeampi sisäsaaristossa (8 ‰) kuin ulkosaaristossa (4 ‰). Päinvastoin kuin yleensä tutkimuksissa on esitetty, tässä tutkimuksessa korkeat δ13C ja/tai δ15N-arvot kuvannevat lisääntynyttä jokien tuomaa terrestristä alkuperää olevaa ravinnekuormaa. Lisäksi kauden aikana suuresti vaihtelevat, mutta silti voimakkaasti korreloivat δ13C ja δ15N indikoivat hiilen ja typen olevan pääosin samaista alkuperää. Kirjallisuudessa ravinnepulssien yhtäaikaisesti korkeat δ13C ja δ15N katsotaan alkuperältään ihmis- tai eläinperäisiksi ja yleensä liitetään karjanlannan käyttöön lannoitteena. Tätä ei kuitenkaan voitu Saaristomerellä osoittaa, koska terrestrisiä ravinnelähteitä ei tutkittu. Kuitenkin muista tunnetuista SPM:n δ-arvoja voimakkaasti muokkaavista tekijöistä voitiin poissulkea ravinnerajoitteisuudesta johtuva fraktionaation muutos sekä synteettisten lannoitteiden käyttö ja kalankasvatus ravinnelähteinä. Pintasedimentistä saatiin paljon tasaisempia δ13C- ja δ15N-arvoja kaikilla näytteenotoilla (keskimäärin -24 ‰ ja 4 ‰, vastaavasti), jotka kuvannevat sedimentoituvan aineksen pitkäaikaisia keskiarvoja. Havaittavissa oli hienoinen laskeva suuntaus kohti ulompia asemia ja monista pohjan lähellä tai sedimentissä elävistä eläimistä saatiin samaan tapaan laskevia arvoja. SPM:n vaihtelevat ja eläinten δ-arvot korreloivat heikosti lukuunottamatta joitakin suspensionsyöjiä (Balanus improvisus ja Mytilus edulis). δ13C ja C:N korreloivat negatiivisesti joillakin lajeilla (Macoma balthica, Monoporeia affinis ja Mytilus edulis), joka johtunee muuttuvasta rasvojen osuudesta kudoksissa. Ainakin näiden lajien käyttöön ravinnelähteiden arvioinnissa kannattaa suhtautua varauksella. Makrolevien δ15N oli n. 4 ‰ korkeampi sisäsaaristossa kuin ulommilla asemilla, joka myöskin heijastanee jokien tuoman terrestristä alkuperää olevien ravinteiden vaikutusta. Fucus vesiculosus, tutkimuksen ainut varsinainen monivuotinen levä, sai 6 ‰ korkeampia δ13C-arvoja kuin muut levät keskimäärin. Gammarus sp:n Idothea baltican δ15N seurasi makrolevien δ15N:n vaihtelua, mutta δ13C:n perusteella arvioituna ne suosivat rehevöitymisen seurauksena runsastuvia rihmaleviä sisäsaaristossa, kun taas F. vesiculosus näytti kasvattavan tärkeyttä ravintona ulkosaaristossa. Hiilen ja typen pysyvät isotoopit osoittautuivat tehokkaiksi työkaluiksi ravinteiden lähteiden ja kulkeutumisen tarkasteluissa erityisesti sisäsaaristossa, vaikkakin joitakin lajikohtaisia piirteitä on otettava huomioon ja joidenkin biologisten prosessien, kuten denitrifikaation osuus fraktionaation aiheuttajana pitäisi määrittää ennen kuin luotettavia arvioita ravinnelähteistä voidaan tehdä.
  • Nuotiomäki, Annika (2019)
    Tarkastelen tässä tutkielmassa hiilijalanjälkitestien ja hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävien kokeilujen kehittäjien näkemyksiä parhaista tavoista suomalaisten ohjaamiseen kestävämpiä elämäntapoja kohti. Etsin tutkielmassa vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Minkälaisiin käsityksiin kuluttajista hiilijalanjälkitestit ja hiilijalanjäljen pienentämiseen liittyvät kokeilut perustuvat? 2. Millä tavoilla testin kehittäjien mielestä kuluttajia voi parhaiten ohjata kohti kestävämpiä elämäntapoja? Perustan tutkielman vihreän kuluttajuuden käsitteeseen sekä aiempaan hiilijalanjälkitesteistä ja ruohonjuuritason kokeiluista, erityisesti energiakokeiluista ja älykkäistä sähköverkoista tehtyyn tutkimukseen. Hiilijalanjälkitestien kehittäjiä on tutkittu vähän, mutta energiakokeilujen yhteydessä kehittäjien näkemyksiä kokeilujen osallistujista on tutkittu enemmän. Käytän tutkielmassa asiantuntijahaastattelujen vastauksista tehtyä sisällönanalyysia. Haastattelut on tehty talven 2018-2019 aikana. Tuloksena oli, että parhaita keinoja ohjaamisessa olivat henkilökohtainen apu asiantuntijoiden sekä vertaisryhmien muodossa, erilaisten elämänvalintojen ja -tilanteiden kuten asuinpaikan tai rahatilanteen tunnistaminen ja huomioiminen, erilaisten kulutusvalintojen suhteellisten vaikutusten vertailu ja vaikutuksista viestiminen sekä kestävien elämäntapojen hyväksyttävyyden lisääminen niiden trendikkyyttä kasvattamalla. Ohjausvastuun koetaan olevan ennen kaikkea julkisella sektorilla ja yrityksillä, mutta yksityishenkilöillä on vastuu vaatia uudenlaisia ratkaisuja.
  • Happonen, Jenni (2022)
    During times of complex sustainability crisis, there is an urgent need for policy measures that steer consumer-citizens towards environmental and climate friendly lifestyles, especially in rich high-consuming countries such as Finland. (Carbon)footprint calculators which have gained popularity in recent years, are considered as one potential policy measure. This explorative study aims at shedding light on what could be the role of footprinting tools in encouraging individuals towards sustainable lifestyles. The literature review delves into the previous research about the use and impacts of the footprinting tools. Empirically, I study the self-understanding and interpretations that users have about one specific consumption related carbon footprinting tool. The concept of carbon capability works as an analytical framework of the study. The concept refers holistically to the attributes and abilities of thought and action that a citizen should have in order to mitigate climate change in a meaningful way, both as an individual and as a member of society. The study asks what kind of speech related to carbon capability comes to the fore during the use of the carbon footprinting tool and what this reveals about the carbon capability of the users and the steering impact of the tool and its’ role as a carbon capability promotor. To answer these questions, I interviewed seven users of the tool “Sustainable Lifestyle Commitment” who live in Helsinki. As an analysis method, I apply theory-guided qualitative content analysis and adaptive research approach. The results highlight the diversity of interpretations given to the tool, making it difficult to demonstrate that the tool produces some certain impacts. Carbon capability approach shows that there is a need for policy measures encouraging more towards collective modes of action and societal level engagement towards sustainable living, in addition to (or in the context of) individual consumption related footprinting tools. Fairness should be an integrated part in efforts made to increase carbon capability of consumer-citizens.
  • Kehvola, Hanna-Maija (2020)
    Ilmastonmuutos on aikamme suuri haaste, joka uhkaa sekä ihmisen että muun luonnon elinmahdollisuuksia ja sen ratkaiseminen edellyttää keinoja kaikilla sektoreilla. Maankäyttösektorilla ja maankäytössä tapahtuvilla muutoksilla on globaalisti suuri rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, sillä ekosysteemit sitovat ja varastoivat hiilidioksidia ilmakehästä. Samalla maankäyttösektori on keskeinen myös luonnon monimuotoisuuden ja muiden ekosysteemipalveluiden kannalta. Myös kaupunkien viherrakenne toimii hiilinieluna ja -varastona ja tukee kaupunkien omia ilmastotavoitteita. Tässä työssä tavoitteena on selvittää 1) Miten hiilinielut ja -varastot tunnistetaan ja ymmärretään kaupungissa ja mitä haasteita aiheeseen liittyy, 2) miten hiilinieluja voidaan edistää maankäytön suunnittelussa ja mitä ohjauskeinoja hiilinielujen huomioimisen edistämiseksi tunnistetaan, sekä 3) miten luonnon monimuotoisuus hahmotetaan suhteessa hiilensidontaan ja muihin ekosysteemipalveluihin. Tutkimuksen aineistona käytettiin puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutettiin kaupunkien asiantuntijoille. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus oli luonteeltaan teoriaohjaava ja teoreettisina viitekehyksinä käytettiin ohjauskeinojen teoriaa sekä ekosysteemipalveluiden putousmallia. Tutkimuksen tulosten mukaan hiilinielut ja -varastot tunnistetaan kaupungeissa yleisesti ottaen hyvin ja myös käytännön keinot niiden huomioimiseksi hahmotetaan. Aihe linkittyy hiilineutraalisuustavoitteisiin, joiden kautta aihe on noussut enemmän esille. Hiilinieluihin liittyy kuitenkin tietopuutteita erityisesti kaupunkirakenteen osalta. Tietopohjan lisääminen auttaisi täsmentämään hiilinielujen roolia osana ilmastonmuutoksen hillintää sekä jalkauttamaan aihetta maankäytön suunnitteluun. Haasteena nähtiin myös kaupungin kasvutavoitteiden yhteensovittaminen ekosysteemipalveluita tuottavan viherrakenteen kanssa. Hiilinielujen ja -varastojen edistämisessä keskeisiksi ohjauskeinoiksi katsottiin hallinnollis-lainsäädännöllinen ohjaus, jonka osalta kaavoituksella ja muilla velvoittavilla menettelyillä on suuri vaikutus, sekä informaatio-ohjaus, jonka osalta korostuivat tiedon lisääminen ja välittäminen, yhteistyö sekä kaupunkien strategiset ohjelmat. Myös taloudelliset ohjauskeinot ja toisaalta henkilö- ja ammattikohtaiset intressit ja arvot tunnistettiin vaikuttaviksi tekijöiksi. Hiilinielut ja -varastot nähtiin kaupungin viherrakenteen yhtenä arvona muiden ekosysteemipalveluiden joukossa. Monimuotoisuuden, hiilen ja ekosysteemipalveluiden yhteyksiä tunnistettiin, ja monimuotoisuuden ja hiilinielujen ja -varastojen samanaikaiselle edistämiselle katsottiin olevan mahdollisuuksia. Monimuotoisuus tuo keskusteluun uuden, laajemman ja kompleksisemman tulokulman, jossa korostuvat ekologisten prosessien ja rakenteiden moninaiset vuorovaikutussuhteet ja joka haastaa nykyistä maankäytön suunnittelujärjestelmää.
  • Rossi, Katriina (2020)
    HIV-1 is a lentivirus causing a serious immunodeficiency disease called AIDS to almost 38 million people in the world. Like all retroviruses, HIV has an ability to insert a copy of its genome into the host cell DNA thus having a lifelong effect on the host cell. Two identical copies of single-stranded RNA are first reverse transcribed, and then a protein called integrase inserts the DNA into the genome of T-cells of the human immune system. Studies have shown that in some retroviruses the integrase protein has a unique integration pattern favoring certain areas of the host cell genome. For example, active transcription units or promoter units are found to attract integration activity. On the other hand, with nuclear localization signals in its structure and an ability to attach to the human genome, it raises a question if the integrase could have additional functions. Regulating certain gene expression levels could support viral replication and the survival of the virus. The aim of the study was to determine whether integration sites differ from integrase genomic contact sites, which could be an indication of integrase’s additional role. Study was started by method optimization. Two chromatin fragmentation methods, sonication and endo-exonuclease treatment, were tested in order to achieve optimal sized DNA fragments for ChIP-sequencing. Two cell lines were infected with HIV-1. Genomic DNA was collected for integration site sequencing. Integrase genomic contact sites were studied with ChIP-sequencing. Next generation sequencing for both, integration sites and integrase genomic contact sites, was carried out by an outsource biotechnology company. Sequences were processed with bioinformatics platforms, such as Galaxy and Homer. Study of the effects of transfected integrase was also initiated by transfection method optimization. Treatment with endo-exonuclease resulted in correctly sized DNA fragments when DNA was first purified. In a cell lysate, a correct ratio of MNase and cells was not found, although several cell lysis methods and buffers were tried. This is why actual integrase genomic contact site samples were fragmented by sonication. In MRC-5 cell line, integration site sequencing resulted in over 2 M reads with 289 aligned, unique integration sites. Integrase genomic contact site sequencing resulted in 1.8E+6 Bowtie mapped reads. A brief analysis of the sequences including sequence visualization, comparison of localization in the genome and GO terms, showed that integrase genomic contact sites have certain patterns that differ from integration sites. Therefore, it was confirmed that the study is repeatable, as the results were in line with the study conducted several years earlier. These results also suggest that method optimization had been successful. As bioinformatics methods were used with default parameters only, more attention should be payed when sequences are analyzed more deeply. This will offer a more thorough understanding of the functions of integrase.
  • Sundman, Elina (2020)
    Hypothyroidism affected 337 370 people in Finland in 2019. The hypothalamus-pituitary negative feedback loop is used in the diagnostics of hypothyroidism. TSH, a pituitary hormone, is the most used diagnostic tool with the free thyroxine (T4) in a supporting role. L-T4 has been the main treatment option, since the discovery of peripheral deiodination. Biochemical and clinical euthyroidism is the aim of L-T4 therapy. There are no nationwide official treatment guidelines for hypothyroidism in Finland. The Finnish Endocrine Society has published their recommended guidelines in 2019. Studies have shown that 5–15 % of levothyroxine treated patients continue to report symptoms when they are biochemically euthyroid. The symptoms consist of typical symptoms of hypothyroidism: fatigue, cognitive symptoms, depression, anxiety and weight gain. The molecular basis of the symptoms is not yet known. These symptoms have notbeen studied in Finnish population. The aim of this study was to find out what symptoms levothyroxine treated patients report on Finnish social media support groups and view the current treatment of hypothyroidism and guidelines of treatment. This study was conducted by surveying patient-reported information from social media hypothyroidism related support groups. The posts were divided into two groups: hypothyreotic and athyreotic. The biochemical data and symptoms were collected from 137 posts in the athyreotic group and 191 in the hypothyreotic group. Only posts with TSH under or within the refence range and free T4 within the reference range wereincluded in the study. The results show that patients reported symptoms in 74 % of the posts viewed. 81 % of patients reported symptoms in the hypothyroidism group and 64.2 % in the athyreotic group. The most reported symptom in both groups was fatigue. Symptoms were reported within the normal TSH range (0.5-4 mU/l) and below the normal range (<0.5 mU/l). In asymptomatic patients the median TSH was 0.38 mU/l in the athyreotic group and 0.54 mU/l in the hypothyreotic group. Free T4 seems to be a little higher in the asymptomatic patients in both groups. 16.6-25 % the patients reported that they had had Free T3 measured. Free T3 seem to be higher in relation to free T4 in the athyreotic group that reported having no symptoms. L-T4 is the recommended treatment modality for hypothyroidism. Other options are synthetic combination treatment with L-T4 + L-T3 and desiccated thyroid extract (DTE).This study supports the view that hypothyroidism patients can have symptoms on levothyroxine treatment