Browsing by Title

Hyönteisten myyminen ja tarjoaminen ihmisravinnoksi ei ole tutkielman kirjoittamishetkellä sallittua Suomessa. Hyönteisten ruokakäyttöä kohtaan kohdistuu kuitenkin suuria odotuksia, sillä hyönteisten kasvatuksesta toivotaan ympäristöystävällisempää ja tehokkaampaa vaihtoehtoa perinteiselle eläinperäisen proteiinin tuotannolle. Elintarviketurvallisuuden varmistamisen kannalta on tärkeää selvittää millaisia bakteereja elintarvikkeeksi kasvatetut sirkat kantavat, jotta mikrobiologisia riskejä voidaan ennaltaehkäistä. Elintarvikkeeksi kasvatettujen sirkkojen mikrobiyhteisöistä on kuitenkin tutkittu hyvin niukasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää elintarvikkeeksi kasvatettujen kotisirkkojen tyypillisen mikrobiyhteisön rakenne ja tunnistaa sirkoissa esiintyvien maitohappobakteerien valtalajeja. Mikrobiyhteisön rakenne selvitettiin seitsemästätoista sirkkanäytteestä käyttäen 16S rRNA-geeenin amplikonisekvenssianalyysiä. Sirkkanäytteissä mikrobiyhteisön valtalajeista keskimäärin 15% oli Enterococcus -sukua, 12% Porphyromonadaceae -heimoa, 12% Enterobacteriaceae -heimoa, 10% Lachnospiraceae -sukua, 7% Lactococcus -sukua, 6% Staphylococcus -sukua, 6% Bacteroides- sukua ja 5% Ruminococcaceae -heimoa. Yhteensä 24% bakteereista oli näytteissä harvinaisia, eli niitä oli kaikissa näytteissä alle 1%. Viidestätoista eri sirkkanäytteestä määritettiin aerobisten mikro-organismien, enterobakteerien, lämpökestoisten koliformisten bakteerien, maitohappobakteerien ja homeiden ja hiivojen pesäkelukumäärät. Näytteistä 5 kpl oli 24h paastonneista sirkoista ja 10 kpl paastoamattomista sirkoista. Aerobisten mikro-organismien pesäkelukumäärä oli paastonneissa sirkoissa keskimäärin 8,90 log pmy/g ja paastoamattomissa sirkoissa 8,17 log pmy/g, enterobakteerien määrä vastaavasti 6,52 log pmy/g ja 5,58 log pmy/g, koliformisten bakteerien 7,71 log pmy/g ja 4,24 pmy/g, maitohappobakteerien 7,89 pmy/g ja 7,72 pmy/g ja homeiden ja hiivojen 5,35 pmy/g ja 4,48 pmy/g. Maitohappobakteerien valtalajeja tunnistettiin ribotyypittämällä MRS-maljoilta valittuja bakteeri-isolaatteja. Näytteistä eristettiin yhteensä 72 maitohappobakteeri-isolaattia, joista 33 kpl oli paastonneista sirkoista ja 39 kpl paastoamattomista sirkoista. Isolaateista 13 kpl oli Enterococcus raffinosussta, 2 kpl Enterococcus faecalista ja 9 kpl Lactococcus garviaeta. Isolaateista 19 kappaletta ryvästyi enterokokkityyppikantojen rinnalle ja 4 kpl laktokokkityyppikantojen rinnalle. 25 isolaattia jäi kokonaan tunnistamatta. Tulosten perusteella ruokakäyttöön kasvatettujen sirkkojen mikrobiyhteisö koostuu laajasti eri bakteerilajeista. Suuri osa mikrobeista on todennäköisesti sirkkojen suoliston bakteereja, sillä monet lajit ovat varsinkin nisäkkäillä osa suoliston mikrobiomia. Sirkoissa on paljon elinkelpoisia bakteereja, ja maitohappobakteerit ovat niiden valtalajeja. Suuren mikrobimäärän takia sirkat voivat tarvita prosessointia, joka vähentää bakteerimäärää, jotta niiden säilyvyys voidaan taata. Mikrobimäärän vuoksi myöskään mikrobiologisten ohjausarvojen asettaminen käsittelemättömille sirkoille voi olla hankalaa, ja tulevaisuudessa ne kannattaakin määrittää ennemminkin prosessoiduille sirkoille. Raaoilta sirkoilta voidaan kuitenkin vaatia esimerkiksi salmonellavapautta, jota vaaditaan myös kaikilta lihatuotteilta.

Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus ruokinnan vaikutuksesta hevosen lisääntymiseen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella tutkimustiedon valossa ravinnon laadun ja eri ravintoaineiden vaikutuksia hevosen lisääntymiseen liittyvään fysiologiaan. Tutkielman aihepiiriin oli tarpeellista perehtyä, koska ruokinta on tärkeä osa siitoskäytössä olevien hevosten hyvinvointia ja sairauksien ennaltaehkäisyä ja se vaikuttaa sekä hevosten kestävyyteen jalostuskäytössä että lisääntymisen tehokkuuteen. Tutkielmassa esille tulleita asioita voi hyödyntää käytännössä jalostushevosten ruokinnan suunnittelussa. Tutkielman alkuun on koottu tiiviisti kirjallisuudesta löydetyt ruokintasuositukset siitostammalle ja jalostusoriille. Seuraavissa kappaleissa perehdytään ensin ruokinnan vaikutukseen oriin lisääntymiseen ja tämän jälkeen tamman lisääntymiseen vaikuttaviin ruokinnallisiin asioihin. Ruokinnalla on tutkimusten mukaan vaikutuksia oriin sukupuoliviettiin ja siemennesteen ominaisuuksiin. Eniten tutkimuksia on tehty ruokinnan vaikutuksesta oriin siemennesteen laatuun ja säilyvyyteen. Tärkeimmät siemennesteen laatuun ja kylmän kestävyyteen vaikuttavat ravintoaineet ovat monityydyttymättömät rasvahapot ja erilaiset hapettumisenestoaineet eli antioksidantit. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvatuissa tutkimuksissa monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttäminen sai aikaan kasvua siittiömäärässä siemensyöksyä kohden, laskua epänormaaleiden ja kuolleiden siittiöiden osuuksissa sekä nousua siittiöiden liikkuvuusominaisuuksissa etenkin 48 tunnin kylmäsäilytyksen jälkeen. Lisäksi tutkimuksissa todettiin merkittävimmät parannukset sellaisilla oriilla, joiden siemennesteen laatu ja kylmän kestävyys oli alun perin heikkolaatuisempi kuin muilla oriilla. Tällaiset oriit todennäköisesti saisivat parhaan hyödyn monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttämisestä ravintolisänä. Hyvän siemennesteen laadun ja säilyvyyden omaaville oriille ei edellä mainittujen ravintolisien syöttäminen todennäköisesti ole tarpeellista. Sopivan energian saannin ja sopivan kuntoluokan säilyttäminen ovat tärkeimmät asiat siitostamman ruokinnassa, koska nämä vaikuttavat eniten lisääntymisen onnistumiseen ja tehokkuuteen. Tämän vuoksi tamman energian saanti on saanut eniten huomiota tutkijoilta, ja tutkimuksen kohteina ovat olleet lihominen ja laihtuminen, maidon määrä ja laatu sekä tamman hedelmällisyys varsomisen jälkeen. Sopivassa tai korkeassa kuntoluokassa olevat tammat tiinehtyvät todennäköisemmin kuin laihat tammat. Tamman lihominen tai laihtuminen tiineyden aikana, tamman paino varsomisen aikaan tai tamman lihavuus tai laihuus vaikuttaa vain vähän varsan syntymäpainoon ja synnytyksen onnistumiseen. Tamman tuottaman maidon määrä voi laskea liikalihavilla, laihtuvilla ja hyvin laihoilla tammoilla. Tamman ravintoaineiden saanti näyttää vaikuttavan hyvin vähän maidon koostumukseen, vaan maidon laatuun vaikuttaa eniten tamman kuntoluokka.

Anaalirauhassairaudet ovat hyvin yleinen syy koirien eläinlääkärikäynteihin. Sairauden taustalla uskotaan olevan anaalirauhasten epänormaali rakenne tai toiminta, eritteen koostumus, ruokinta sekä ulosteen koostumus. Tutkimusta anaalirauhassairauksien taustasyistä ei juurikaan ole ja ruokinnan vaikutusta sairauden esiintyvyyteen ei ole koskaan tutkittu. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään anaalirauhasten normaalia anatomiaa ja normaalin anaalirauhaseritteen koostumusta, sekä anaalirauhassairauksia, niiden tyypillisiä oireita ja mahdollisia taustasyitä. Lisäksi käydään läpi koiran tarvitsemat ravintoaineet sekä yleisimmät ruokintatavat. Tutkimuksessa selvitettiin koiran pentu- ja nuoruusajan ruokinnan vaikutusta anaalirauhastulehduksen esiintyvyyteen myöhemmällä iällä. Oletuksena oli, että ruokinta vaikuttaa ulosteen koostumukseen ja ulosteen koostumus vaikuttaa anaalirauhasten normaaliin tyhjentymiseen. Tutkimus perustuu DOGRISK-kyselyn aineistoon. Kyselyssä kysyttiin kattavasti koiran pentu- ja nuoruusajan ruokinnasta sekä laajasti koiran sairauksista. Tutkimus toteutettiin tapaus-verrokkitutkimuksena, jossa sairastuneiden kontrolliryhmänä toimivat terveet koirat jotka eivät koskaan olleet sairastaneet anaalirauhastulehdusta. Sairastuneita koiria oli valitussa aineistossa 505 ja kontrolliryhmässä terveitä koiria 4188. Sairauden esiintyvyys oli tutkimuksen perusteella 10,8 %. Tutkimuksessa tutkittiin yksittäisten ruoka-aineiden ja niiden antotiheyden yhteyttä sairastuvuuteen. Altistavat tekijät ja riskitekijät analysoitiin logistisella regressioanalyysilla. Tulosten perusteella molemmissa ikäryhmissä suojaavana tekijänä oli raakaruuan syöttäminen koiralle. Pentuaikana riskitekijänä sairastuvuudelle oli kypsennetyn kotiruuan syöttäminen. Eroja sukupuolten välillä ei ollut. Raakaruokinta etenkin koiran pentuaikana jakaa mielipiteitä, mutta ainakin tämän tutkimuksen perusteella sillä on terveyttä edistävä vaikutus ainakin anaalirauhastulehduksen osalta. Tuloksia riski- ja suojaavista tekijöistä voi pitää aineiston suuren koon takia luotettava. Yksittäisten ruoka-aineiden ristiintaulukoinnin tulokset ovat vain suuntaa-antavia.

Emolehmien määrä Suomessa on lähes kaksinkertaistunut noin kahdessa vuosikymmenessä. Emolehmäkarjojen laidunnus altistaa eläimet loisinfektioille. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa ruuansulatuskanavan loisten esiintyvyyttä laidunkaudella suomalaisissa emolehmäkarjoissa emolehmillä, hiehoilla ja vasikoilla. Lisäksi selvitettiin rutiininomaisten näytteenottojen tarpeellisuutta ja toimivuutta nautojen terveydenhuollon apuna. Vastaavaa kartoitusta ei ole tehty Suomessa aiemmin, ja se toteutettiin osana Satafoodin Rotukarjahanketta. Hypoteesina oli, että sekä emolehmiltä, hiehoilta että vasikoilta löytyy ruuansulatuskanavan loisia ja että nuoremmilta eläimiltä niitä löytyy enemmän kuin vanhemmilta. Tutkimukseen osallistui 14 vapaaehtoista emolehmätilaa. Tilalliset keräsivät näytteet kahdesti kesän aikana, 1. näytteenotto suoritettiin 3–4 (max 5) viikon kuluttua laitumelle laskusta ja toiset näytteet 8 viikkoa ensimmäisen näytteenoton jälkeen. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 248 eläintä (97 vasikkaa, 96 emoa, 55 hiehoa). Näytteistä tutkittiin MacMaster-menetelmällä Eimeria-lajien esiintyvyys ja määrä (ookystia per gramma ulostetta = opg) sekä seuraavien loismatojen munien määrä (eggs per gram faeces = epg): Trichostrongylidea-yläheimon madot, Strongyloides papillosus, Capillaria spp. ja Trichuris spp.. Kaikilla vasikoilla havaittiin kokkidiookystia joko 1., 2. tai molemmilla näytteenottokerroilla. 1. näytteenottokerralla infektoituneita vasikoita oli 97 % ja 2. näytteenottokerralla 93 %. Hiehoilla prevalenssi oli 80 % ja 67 % ja emoilla 45 % ja 27 %. Sekä vasikoilla että hiehoilla määrät (opg) pienenivät näytteenottojen välillä (p < 0,001 and p = 0,007). Patogeenisia Eimeria-lajeja havaittiin >75 %:ssa vasikoiden näytteistä. 1. näytteenotossa ripulia esiintyi 8,3 % vasikoista ja 2. näytteenottokerralla 3,8 % vasikoista, tuloksilla ei ollut yhteyttä ookystien määrään. 2. näytteenottokerralla rantalaitumella olevilla vasikoille oli korkeammat opg:t kuin ei-rantalaitumella olevilla (880 opg vs. 220 opg, p = 0.009). Tuotantomuodolla (luomu/tavanomainen tuotanto) ei ollut vaikutusta ookystamääriin tai esiintyvyyteen. 1. näytteenotossa todettiin Trichostrongyloidea -yläheimon matoja keskimäärin 88 epg, merkittäviä määriä (>300 epg) todettiin 10 %:lla vasikoista. Strongyloides papillosus -munia todettiin 21 %:lla vasikoista. 2. näytteenotossa todettiin Trichostrongyloidea-yläheimon matoja vasikoilla keskimäärin 179 epg, >300 epg todettiin 17 %:lla vasikoista. Strongyloides papillosus -munia todettiin vähäisinä määrinä 6 %:lla vasikoista. 2. näytteenotossa todettiin myös Moniezia sp. -munia 4 %:lla eläimistä. Molemmissa näytteenotoissa muita loismatoja todettiin vain vähäisinä määrinä. Vaikka vasikoiden Eimeria-prevalenssi oli korkea, kokkidiookystien määrä oli kohtalainen ja oireet vähäiset. Laskevat opg:t 1. ja 2. näytteenottokerran välillä viittaavat osittaisen immuniteetin vahvistumiseen kesän aikana Eimeria-lajien osalta.

Työn tutkimusosan tarkoituksena oli kehittää säädellysti lääkeainetta vapauttava puristepäällystetty kaksiosainentabletti, josta lääkeaineen vapautuminen lisääntyy ajan funktiona. Tutkimukset tehtiin in vitro ja in vivo Tutkimusosa muodostui kahdesta eri vaiheesta. Imeytymiskokeessa tutkittiin, kuinka tabletin kuoriosassa täyteaineena olevan geeliytyvän hydrofiilisen polymeerin (hydroksipropyylimetyyliselluloosa, HPMC) määrä taiviskositeettiaste vaikuttaa lääkeaineen tässä tapauksessa furosemidin vapautumiseen. In vivo tutkimukset tehtiin kahdeksalla koekoiralla plasmamäärityksinä. HPMC:n viskositeettiasteen lisääntyessä K100:sta K4000:een furosemidin imeytyminen hidastui. Huippupitoisuus saavutettiin noin neljässä tunnissa. Hajoamiskokeessa lääkeaineen kuoriosaan lisättiin eri tyyppisiä ja eri määriä hydrofiilisiä polymeerejä säätelemään lääkkeen vapautumista. Tablettien hajoamistaja geelin muodostumista koirien mahalaukussa seurattiin röntgenologisesti. Havaittiin, että vain HPMC K100 tai K4000 voidaan käyttää valmistettaessa säädellysti lääkeainetta vapauttavia kaksiosaisia tabletteja. Työn kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran inkontinenssia, aloittaen virtsaamisen normaalista fysiologiasta ja säätelymekanismeista. Lisäksi käsitellään inkontinenssin syitä, diagnoosin asettamista ja tutkimusmenetelmiä sekä eri hoitomuotoja.

Sädeluusyndroomaa pidetään yleisimpänä ratsuhevosten etujalkojen ontuman aiheuttajana. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää sädeluun ja sitä ympäröivien rakenteiden muutoksia ja niiden kliinistä merkitystä sädeluusyndroomassa sekä antaa valmiuksia tarkoituksenmukaisen diagnostisen menetelmän valintaan. Sädeluusyndroomassa kipu on peräisin sädeluusta tai sitä ympäröivistä rakenteista. Sädeluusyndroomassa vaurioituneita rakenteita voivat olla sädeluu, syvä koukistajajänne, sädeluun kollateraaliligamentit, distaalinen ligamentti, distaalinen annulaarinen ligamentti sekä sädeluun bursa. Sädeluusyndrooman oireita ovat kipu kavion kantaosassa, askeleen lyhentyminen, jäykkyys, haluttomuus hypätä esteitä sekä lievästä vakavaan, vaihteleva, progressiivinen ontuma. Yleensä sädeluusyndroomasta kärsivät hevoset ontuvat molempia etujalkojaan. Sädeluusyndrooma diagnosoidaan yleensä hevosen historian, yleis- ja ontumatutkimuksen, puudutusten sekä röntgenkuvauksen avulla. Muita diagnostisia menetelmiä, kuten magneettikuvantamista, tietokonetomografiaa, skintigrafiaa, ultraäänitutkimusta sekä bursoskopiaa käytetään myös sädeluusyndrooman tunnistamiseen. Tavallisesti matala johtopuudutus, kavionivelen tai sädeluun bursan puudutus poistavat sädeluusyndroomaa sairastavien hevosten ontuman. Röntgentutkimus on tällä hetkellä yksi käytetyimmistä menetelmistä sädeluusyndrooman diagnosoinnissa ja sillä voidaankin havaita monia luustomuutoksia, kuten distaalireunan synoviaalikanavien lisääntymistä, proksimaalireunan osteofyyttien muodostus, sädeluun medullan kystamuodostus ia skleroosi, fleksorikorteksin paksuuntuminen ja eroosiot sekä distaalireunan luufragmenttien muodostuminen. Röntgentutkimuksella ei kuitenkaan saada selville pehmytosarakenteiden kuntoa, ja hevonen voikin sairastaa syndroomaa, vaikkei röntgenlöydöksiä olisi. Magneettikuvantamisella pystytään havaitsemaan luustovaurioiden lisäksi pehmytosavauriot, ja sitä pidetäänkin tällä hetkellä parhaimpana apuvälineenä sädeluusyndrooman diagnostiikassa. Tietokonetomografialla pystytään havaitsemaan röntgentutkimusta tarkemmin ja aikaisemmassa vaiheessa sädeluun luustomuutokset. Ultraäänitutkimusta ei käytetä juurikaan sädeluusyndrooman diagnostiikassa sen epäkäytännöllisyyden vuoksi. Ultraäänitutkimuksella voidaan kuitenkin havaita sädeluun bursan tulehdus sekä syvän koukistajajänteen sekä distaalisen ligamentin mineralisaatio. Skintigrafia on hyvä havaitsemaan varhaisia muutoksia luussa ja tunnistamaan sairauden aikaisessa vaiheessa. Skintigrafiasta uskotaan olevan myös apua, kun ontuman aiheuttajaa ei ole paikallistettu tai röntgenlöydösten kliininen merkitys on epävarma. Bursoskopian uskotaan olevan hyödyllinen, mikäli muutokset ovat sädeluun bursassa. Suomessa tällä hetkellä löytyy ainoastaan yksi hevosten magneettitutkimus- sekä skintigrafialaite. Tietokonetomografialaitetta puolestaan ei ole vielä hevosille saatavilla Suomessa. Röntgenlaite löytyy yleensä kaikilta hevosklinikoilta, joten sitä voidaankin pitää ”rutiinimenetelmänä” diagnostiikassa. Vaikka magneettitutkimusta pidetäänkin spesifimpänä diagnosointivälineenä, kaikilla hevosten omistajilla ei välttämättä ole halukkuutta viedä hevosta magneettitutkimukseen maantieteellisistä tai taloudellisista syistä johtuen.

Normaaliolosuhteissa salmonellabakteerit eivät aiheuta sairautta terveissä aikuisissa hevosissa. Eläinsairaaloissa ja siittoloissa infektiopaine on suurempi ja hevosten vastustuskyky saattaa olla heikentynyt, jolloin salmonella voi aiheuttaa laajoja epidemioita. Salmonellojen aiheuttamia epidemioita hevossairaaloissa on raportoitu useita. Salmonella leviää helposti sairaalaympäristössä henkilökunnan käsien sekä hoitovälineiden kautta. Hevosilla on kuvattu neljä erilaista tautimuotoa, jotka ovat äkillinen paksusuolentulehdus, varsojen yleisinfektio, lievä infektio sekä krooninen muoto. Salmonelloosin oireita voivat olla muun muassa verinen ripuli, kuume, alakuloisuus, ruokahaluttomuus ja nestehukka. Verinäytteissä todetaan leukopeniaa ja fibrinogeenin nousu. Hevosilla yleisin salmonelloosin aiheuttaja on Salmonella enterica serovar Typhimurium. Salmonellan esiintyvyys hevosilla on raportoitu olevan välillä 0,2-71 % riippuen tutkimustavasta ja tutkitusta populaatiosta; korkeaa esiintyvyyttä on raportoitu etenkin ähkypotilailla. Salmonelladiagnoosi perustuu yleensä kliinisiin oireisiin ja bakteerin eristämiseen ulosteesta. Antibiootit eivät yleensä ole tehokkaita salmonelloosin hoidossa. Antibiootteja tulisi käyttää ainoastaan vakavissa systeemisissä infektioissa. Salmonellat ovat yleensä herkkiä antibiooteille, mutta useita moniresistenttejä kantoja esiintyy. Antibioottien annon on raportoitu lisäävän hevosten herkkyyttä saada salmonellainfektio ja pidentävän salmonellabakteerin eritysaikaa. Tärkeintä salmonellapotilaalle on tukihoito. Salmonellaepidemiat tulevat hyvin kalliiksi eläinsairaaloille. Lainsäädännössä ei ole hevosten salmonellainfektioita koskevia määräyksiä muiden kuin S. abortus equin osalta, eli salmonellatartunnat hevosilla eivät aiheuta rajoituksia esimerkiksi hevosten käsittelyn tai kuljetuksen osalta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että näytteenotto hevosista on vapaaehtoista, eikä valtio maksa kuluja. Kantajaeläimiä on usein vaikea tunnistaa, joten työskentelytavat eläinsairaaloissa tulisivat aina olla niin hygieenisiä, että salmonellabakteereiden leviämismahdollisuudet voidaan estää. Eläinsairaaloiden salmonellaepidemioita voidaan ennaltaehkäistä ja rajoittaa muun muassa aseptisilla työskentelytavoilla, suojavaatteita käyttämällä, sairaiden hevosten eristämisellä, hyvällä käsihygienialla ja potilaiden kohortoimisella. Saneerattaessa salmonellaa ympäristöstä desinfektioaineiden käyttöä tärkeämpää on pintojen mekaaninen puhdistus. Pintapuhtausnäytteiden merkitys onkin hyvin kyseenalainen. Puhdistustoimenpiteiden onnistumista arvioitaessa tärkeämpää on uusien tartuntatapausten esiintyminen. Tässä syventävien opintojen seminaarissa kuvataan kirjallisuuden lisäksi kolme salmonellan aiheuttamaa sairaalaepidemiaa, joista yksi on Yliopistollisen hevosklinikan salmonellaepidemia vuodelta 2001.

Tämä syventävien opintojen tutkielma on kirjallisuuskatsaus sairaan hevosen ruokinnasta. Tässä tutkielmassa perehdytään hevosen yleisimpien ruokinnallista sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi ähky ja vitamiinien ja kivennäisten puutostilat. Lisäksi käsitellään ruokinnallisia erikoistilanteita, jolloin hevonen ei kykene syömään normaalisti. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi orpovarsan ruokinta ja postoperatiivinen ruokinta. Tutkielmassa on huomioitu maamme olosuhteet hevosen ruokinnassa. Sairauksista esitellään lyhyesti niiden syyt (etiologia), kehittyminen (patogeneesi) ja kliininen kuva. Painopiste on ruokinnallisessa hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Kirjallisuuskatsaus on pyritty kirjoittamaan niin käytännönläheisesti, että siitä olisi hyötyä sekä eläinlääkäreille, eläinlääketieteen opiskelijoille että hevosenomistajille.

Tutkielma käsittelee Saksanpaimenkoiraliitto ry:n pyynnöstä tehtyä tutkimusta saksanpaimenkoirien välimuotoisen lanne-ristinikaman todentamisesta röntgenkuvauksella. Tarkoituksena oli selvittää, tarvitaanko diagnoosin tekemiseen röntgenkuvat yhdestä vai kahdesta suunnasta. Kirjallisuuskatsauksen tiivistelmä: Välimuotoinen lanne-ristinikama on synnynnäinen ja saksanpaimenkoirilla perinnöllinen selkämuutos, jonka on todettu altistavan muun muassa cauda equina –syndroomalle. Cauda equina –syndrooma on koiran takaosaan kipua ja hermotusongelmia aiheuttava sairaus. Saksanpaimenkoirilla välimuotoista lanne-ristinikamaa tavataan runsaasti suhteessa muihin rotuihin. Koiria, joilla on välimuotoinen lanne-ristinikama, ei suositella kalliiseen ja aikaa vievään koulutukseen, koska ne sairastuvat herkemmin esimerkiksi cauda equina–syndroomaan. Niitä ei myöskään tule käyttää jalostukseen. Kokeellisen osan tiivistelmä: Aineisto kerättiin vuonna 2008 virallisiin lonkkakuviin tulevista koirista, joista otettiin lisäksi myös lannerangan lateraalikuva. Tutkielmaan osallistuneita koiria oli 127, joilla 13:lla (esiintyvyys 10,2 %) todettiin välimuotoinen lanne-ristinikama. Yhden kuvan tekniikalla kolme (23,1 %) välimuotoista lanne-ristinikamaa jäi toteamatta. Tulokset käsiteltiin tilastollisesti. Tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä näin pienellä aineistolla.

Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsaus Salmonella enterica -bakteerin prevalenssista ja serotyyppien esiintymisestä sianrehujen ainesosissa ja pohtia näiden merkitystä salmonellavalvonnalle. Yhdysvalloissa siirryttiin vuonna 2013 serotyyppikohtaiseen valvontaan rehujen ainesosissa, kun taas Suomen kansallinen salmonellavalvontaohjelma tukeutuu olettamukseen, että kaikki salmonellan serotyypit ovat zoonoottisia. USA:ssa rehuille ei suoriteta rutiininomaista kuumennuskäsittelyä. Mikäli jotkut serotyypit tai erityisen paljon salmonellaa esiintyisi vain tietyissä rehujen ainesosissa, voitaisiin näiden ainesosien käyttöä välttää sianrehuissa tai ohjata kyseinen ainesosa dekontaminaatiokäsittelyyn. Tutkielman löydöksiä voidaan hyödyntää jatkotutkimusten suunnittelussa ja tukemaan salmonellavalvontaan liittyvää päätöksentekoa. Kirjallisuuskatsauksen ensimmäinen osa esittelee Salmonella enterican ekologiaa ja epidemiologiaa erityisesti sianrehuihin liittyen. Myös rehuntuotantoa ja valvontaa käydään läpi, Yhdysvaltojen ja Suomen toimiessa esimerkkeinä erityyppisistä valvontaohjelmista. Toisen osan tarkoitus on esitellä ja analysoida ainesosakohtaisia tuloksia tutkielmaa varten kootusta 38 tutkimusta ja valtion zoonoosiohjelmaa käsittävästä tietokannasta. Diskussio-osiossa pohditaan tulosten merkitystä Yhdysvaltojen ja Suomen salmonellavalvonnalle. Salmonellaa esiintyy yleisesti sianrehujen ainesosissa, mutta sekä prevalenssi että serotyypit vaihtelevat ainesosittain ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Eläinperäisissä sivutuotteissa oli korkein prevalenssi maissa, joilla ei ole kansallista salmonellavalvontaohjelmaa. Eläinperäisistä tuotteista veri ja maito olivat vähiten saastuneita. Kasviperäisistä rehuaineista öljykasvit olivat enemmän saastuneita, kuin vilja, mutta viljaa saastuttaa usein siolle ja ihmiselle virulentti serotyyppi S.Typhimurium. Vaikka yskittäisiä rehuaineita ei voitu yhdistää tiettyihin Slamonella-serotyyppeihin pienistä näytemääristä johtuen, useita serotyyppejä havaittiin, jotka saatavat olla yhteyksissä öljykasveihin tai viljoihin, tai jotka esiintyvät monissa rehytyypeissä. Ihmisille usein salmonelloosia aiheuttavia serotyyppejä eristettiin myös sianrehujen ainesosista. Sialle yleisinfektiota aiheuttavaa Salmonella Cholerasuista ei eristetty rehujen ainesosista. Hiljattain Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto GDA on kieltänyt eläimille yleisinfektiota aiheuttavien Salmonella-serotyyppien esiintymisen rehuissa, joka sian rehuissa merkitsee S. Cholerasuista, sallien muiden serotyyppien esiintymisen rehuissa. Mikäli tämän tutkielman tavoin todetaan, ettei S. Cholerasuis saastuta rehuja, sianrehujen salmonellavalvonnasta uhkaa tulla olematonta. Lisäksi ainakin S. Typhimurium pitäisi olla kiellettyjen Salmonella-serotyyppien luettelossa, sillä sitä esiintyy usein sianrehun ainesosissa ja se aiheuttaa vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle. Maat, joissa on jo käynnissä kansallinen salmonellavalvontaohjelma, ovat tehneet merkittäviä investointeja hävittääkseen salmonellan myös sikatiloilta ja rehutuotannosta. Näille maille ei ole suurta hyötyä siirtymisestä serotyyppikohtaiseen riskinarviointiin, ennen kuin on tieteellisesti vahvistettu, että tietyt rehuissa esiintyvät Salmonella-serotyypit eivät aiheuta salmonelloosia sioissa ja ihmisissä.