Browsing by Title

Lapinrauniot ovat Järvi-Suomen varhaismetallikautiseen (n. 1900 eaa.-300 jaa.) pyyntiväestöön yhdistettyjä kiviröykkiöitä. Tavallisesti ne esiintyvät yksittäisinä tai korkeintaan muutaman röykkiön ryhminä. Monista lapinraunioita on löytynyt palanutta ihmisen luuta ja joistakin myös hauta-anneiksi tulkittuja esineitä. Osasta ei ole kyetty paikallistaman mitään merkkejä hautauksesta. Jotkut ovat vaikuttaneet löytöjensä perusteella uhriröykkiöiltä. Tässä tutkielmassa selvitellään Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Kymenlaakson lapinraunioiden ikää ja kulttuuri-kontekstia uusien lapinraunioajoitusten, alueelta aiemmin saatujen luonnontieteellisten ajoitusten ja sijaintitutki-musten avulla. Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriossa teetettiin tutkielmaa varten AMS-ajoitukset tutkimusalueen kolmesta riittävästi luulöytöjä tuottaneesta lapinrauniosta. Sijaintitutkimuksia toteutettiin suorittamalla tilastollisia vertailuja kaikkien tutkimusalueen lapinraunioiden sijoittumisesta suhteessa tekstiilikeramiikkaa (n. 1900-500 eaa.) ja/tai Sär2-keramiikkaa (n. 900 eaa. 300 jaa.) sisältäviin asuinpaikkakohteisiin. AMS-ajoitusten perusteella Iitin Hiidensalmen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia ja astiamaisen luonnonkiven sisältänyt lapinraunio on rakennettu 1505-1385 eaa., Ristiinan Haukkavuoren palanutta luuta sisältänyt lapinraunio 1450-1305 eaa. ja Savonlinnan Häyrynjärvi A:n lapinrauniokohteen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia sekä Sär2-keramiikan siruja sisältänyt röykkiö kaksi 415-230 eaa. Ajoitustulokset osoittavat, että lapinrauniorakentaminen on omaksuttu Järvi-Suomen kaakkoisosissa jo varhaismetallikauden alussa. Yhdessä aiempien lapinraunioajoitusten kanssa tämä viittaa siihen, että röykkiörakentaminen ei ole levinnyt Järvi-Suomen alueelle lounaisen Suomen pronssikautisesta rannikkokulttuurista (n. 1500-500 eaa), vaan sen taustalta löytyy luultavammin Perämeren rannikolla jo kivikaudella harjoitettu röykkiörakentaminen, jota ei ole kyetty yhdistämään minkäänlaisiin hautausrituaaleihin. Ajoitukset myös vahvistavat hypoteesia, jonka mukaan lapinrauniotradition varhaisvaiheisiin ei ole kuulunut esineiden eikä keramiikan laittaminen röykkiöihin. Ajoitusten vertailu tutkimusalueen aiempiin arkeologisiin ajoituksiin osoittaa, että lapinrauniot eivät ainakaan heti korvanneet maalauskallioita rituaalipaikkoina, vaan kalliomaalausten luona suoritettiin uhrirituaaleja vielä lapinrauniotradition omaksumisen jälkeen. Pienimuotoista kaskiviljelyä on harjoitettu alueella jo ennen lapinrauniorakentamisen omaksumista, mutta pyynti pysyi alueen pääelinkeinona ilmeisesti koko varhaismetallikauden. Varhaismetallikautiset asuinpaikat ovat alueella tyypillisesti leirimäisiä, mikä viittaa harvaan ja liikkuvaan asutukseen. Tutkimusalueen lapinrauniot ja tekstiilikeramiikkaa/Sär2-keramiikkaa sisältävät asuinpaikat ovat tässä tutkielmassa suoritettujen sijaintitutkimusten perusteella keskittyneet toistensa läheisyyteen, vaikka kaikkien lapinraunioiden läheisyydestä ei varhaismetallikautista asuinpaikkaa löydykään. Erityisen usein lapinraunioiden läheisyydessä näyttävät sijaitsevan asuinpaikat, joista on löydetty sekä tekstiilikeramiikkaa että Sär2-keramiikkaa. Tämä viittaa siihen, että lapinraunioiden luokse on palattu yhä uudelleen ja uudelleen. Ne ovat ilmeisesti toimineet rituaalisina kiinnekohtina liikkuvaa elämää viettäville yhteisöille. Roomalaiselle rautakaudelle (0-400 jaa.) ajoitetuista lapinraunioista on muualla Suomessa tyypillisesti löydetty metalliesineitä. Tutkimusalueen lapinrauniosta ei ole tehty yhtäkään metalliesinelöytöä. Tämän perusteella on mahdollista, että lapinrauniotradition myöhäisimpiä kehitysvaiheita ei ole alueella koskaan omaksuttu.

Long-distance romantic relationships (LDR’s) are under-studied area in research. LDR’s defy precise definition and differ from close-distance relationships (GCR’s) in multiple ways. LDR couples experience longer geographical distance within their relationship and their communication is more restricted. The aim of the study is to understand what meanings do informants attach to distance in their LDR and to understand what kinds of Turning Points (Bolton 1961) do they experience in the course of their relationships. This study follows the social constructionist research tradition and is qualitative in its methods. The interviews were conducted via video calls and they were thematic in nature. There were 9 informants all of whom where female university students or graduates from Finland. The data was analyzed inductively with qualitative content analysis. Results show that distance is experienced as opposite to being together in LDR’s. Informants described distance as negative and non-ideal in its meaning while being together was perceived positive and ideal. Even when distance was perceived negatively, it was described to be worth achieving personal goals. Distance was found to set challenges to relationship and it was seen to cause notable amounts of time alone. Meanings associated to distance were: challenges posed by geographical distance, attitude, comparison, mood, opinions of surrounding people and possibility to keep in touch. Following Turning Points were derived from the data: first meeting with family and friends, trips made together and moving in together, changes at work or school life, health problems and changes in technology-mediated communication. Multiple meanings were attached to the Turning Points. Results support previous research in many ways, but also bring further understanding about LDR’s. That being together was viewed so positively can be explained with LDR couples’ tendency to idealize moments spent together. Importance of personal goals may be related to LDR couples’ personal ambitious traits. Certain Turning Points are different in meaning in LDR’s and GCR’s. More research is needed to explain the idealization process related to being together in LDR’s, to understand LDR couples’ personal ambitions, and to obtain more holistic picture of Turning Points in LDR’s.

Menettämisseuraamussäännöksiä koskevaa rikoslain 10 lukua (365/2016) osittaisuudistettiin Euroopan unionin direktiivin (42/2014/EU) rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa voimaan tulon myötä. Implementoinnin yhteydessä lainsäätäjä ehdotti käännetyn todistustaakan omaksumista osaksi laajennetun hyötykonfiskaatiosäännöksen soveltamisalaa. Käännettyä todistustaakkaa omaisuuden laillisesta alkuperästä ehdotettiin myös rikoslain (39/1889) kokonaisuudistuksen yhteydessä, jolloin menettämisseuraamussäännökset koottiin yhteen rikoslain 10 lukuun (875/2001). Tuolloin ehdotus kuitenkin kaatui lakivaliokunnan antamaan mietintöön, jossa se totesi, ettei käännetty todistustaakka ole varauksitta sopusoinnussa vastaajan oikeusturvan kanssa. Lakivaliokunnan ehdotuksesta päädyttiin täten soveltamaan kevennettyä todistustaakkaa käännetyn todistustaakan sijasta. Menettämisseuraamussäännösten osittaisuudistuksen yhteydessä oikeusturvan vaaraa ei sen sijaan katsottu enää olevan, sillä voimassa olevan rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan syytetyn tulee saattaa todennäköiseksi, että häneltä tavatun omaisuuden alkuperä on laillista välttyäkseen laajennetulta hyötykonfiskaatiotuomiolta. Tutkielmassa tarkastellaan laajennettua hyötykonfiskaatiota ja siihen sovellettavaa käännettyä todistustaakkaa omaisuuden laillisesta alkuperästä. Vastaajan tulee saattaa todennäköiseksi, että häneltä tavattu omaisuus on hankittu laillisesti. Mikäli vastaaja epäonnistuu tai laiminlyö velvoitteensa, kyseinen omaisuus määrätään valtiolle menetetyksi. Käännetyn todistustaakan omaksuminen osaksi kansallista rikoslainsäädäntöä perustuu lain esitöiden mukaan syyttäjän näyttöongelmiin sekä lainsäätäjän tarkoitukseen saada rikoshyötyä tuomituksi entistä laajemmin valtiolle menetetyksi. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella käännetyn todistustaakan suhdetta vastaajan itsekriminointisuojaan ja syyttömyysolettamaan. Vaarantaako käännetty todistustaakka omaisuuden laillisesta alkuperästä vastaajan syyttömyysolettaman ja itsekriminointisuojan laajennettua hyötykonfiskaatiota koskevassa rikosprosessissa niin kuin lakivaliokunta ensimmäisessä mietinnössään katsoi. Poikkeaminen yleisestä rikosprosessioikeudellisesta periaatteesta ei ole täysin ongelmaton, sillä se aiheuttaa ilmeisen jännitteen yhteiskunnan intressien ja syytettyjen oikeusturvan välille. Käännetty todistustaakka omaisuuden laillisesta alkuperästä on oikeusturvariski vastaajalle, mikäli sen käytössä epäonnistutaan. Itsekriminointisuoja murenee, jos syyttäjä nostaa myöhemmässä rikosprosessissa syyteen vastaajan antaman selvityksen perusteella, vaikka selvitystä ei tosiasiallisesti käytettäisikään todistevaikutuksena rikosprosessissa. Tästä seuraa siten vastaajan syyttömyysolettaman katoaminen, kun syyttäjällä on ennakkokäsitys vastaajan syyllisyydestä omaisuuden alkuperästä annetun selvityksen perusteella.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen av-käännösalalla vallitsevien vaihtelevien työolojen vaikutusta käännöslaatuun. Keskityn työssäni pelkästään tekstityksiin, joka onkin suomalaisille tutuin av-kääntämisen muoto. Vaikka ulkomaisten tv-ohjelmien ja elokuvien suomenkieliset tekstitykset ovat monille jokapäiväistä lukemistoa, uutiset ruututekstien takana vaikuttavista voimista eivät kuitenkaan ole kantautuneet kovin hyvin suuren yleisön korviin saakka. Suomessa av-kääntäjät ovat jakautuneet kahteen ryhmään: Ylen omat talon kääntäjät, joille Yhtyneet-sopimus takaa kunnolliset palkkiot ja työolot, ja käännöstoimistolle yleensä yrittäjinä käännöksiä tekevät kääntäjät, joiden palkkioita ja oikeuksia on leikattu yhä uudelleen monikansallisten toimistojen vallatessa yhä enemmän alaa ja jatkaessa voitontavoitteluaan. Viimeisin ja eniten mediajulkisuutta saanut käänne oli, kun MTV ulkoisti syksyllä 2012 Yhtyneet-sopimuksen piirin kuuluneet kääntäjänsä monikansalliselle toimistolle. Koko tästä kehityssuunnasta on esimerkiksi seurannut se, että toimistokääntäjien työmäärä on kasvanut, mutta työhön käytettävä aika samaan aikaan pienentynyt. Selvittääkseni, miten ja missä määrin työolot oikeastaan vaikuttavat av-käännösten laatuun, teetin av-kääntäjillä kyselyn huhtikuussa 2012 ja kysyin heidän näkemyksiään omista työoloistaan eli muun muassa heidän palkkioistaan, omasta työskentelystään sekä saamastaan ohjeistuksesta ja palautteesta. Luvussa kaksi kerron ensin, mitä av-käännösalalla on tapahtunut viime vuosien aikana ja luvussa kolme esittelen tutkimusmetodini. Luku neljä käsittelee sitä, mitä av-kääntämisen laadusta on aikaisemmin kirjoitettu. Luvussa viisi erittelen saamiani kyselyvastauksia, ja luvussa kuusi pohdin vastausten merkityksiä ja mahdollisia johtopäätöksiä. Luku seitsemän sisältää yhteenvedon ja suuntaviivoja jatkotutkimuksille. Tutkimukseni tulokset odotetusti tukevat esimerkiksi sitä käsitystä, että pienet palkkiot usein pakottavat kääntäjät tinkimään laadusta, mutta osoittavat myös, että av-käännösalan työnantajien laatukriteereissä, laatukontrollissa ja palautteen annossa on paljon hajontaa. Eroja ei ollut ainoastaan eri työnantajien välillä, vaan myös saman työnantajan kääntäjillä oli eri näkemyksiä siitä, millaiset laatutavoitteet hänen työnantajallaan on (jos minkäänlaiset), millaista laatukontrollia se harjoitti ja kuinka usein (jos ollenkaan) sekä millaista palautetta se antoi. Vaikka käännösalalla vallitseva laatukäsitys korostaakin lähinnä kääntäjän taitoja, olisi syytä ottaa huomioon myös työnantajan rooli laadukkaan av-käännöksen tuotannossa ei pelkästään kunnollisen palkkioiden maksajana, vaan myös laatukriteereiden ja systemaattisen laatukontrollijärjestelmän ylläpitäjänä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lukion kirjallisuudenopetuksen kotimaisen kirjallisuuden kaanon on muodostunut ja muuttunut sekä miten se vertautuu muihin kaanoneihin. Samalla työ luo katsauksen kaanonin määrittelyyn liittyviin ongelmiin ja kaanoninmuodostuksen teorioihin. Analyysilukujen teoreettisena pohjana on empiirinen kaanonteoria, jonka mukaan teosten merkittävyyttä voidaan tarkastella empiirisesti erilaisten lukujen kuten tutkimus- tai myyntimäärien valossa. Empiirisessä kaanonteoriassa kaanon on jaettu muun muassa markkinoiden ja akateemiseen kaanoniin. Tämä työ tuo niiden rinnalle lukion kirjallisuudenopetuksen kaanonin. Lukion kirjallisuudenopetuksen kaanonin muodostumista tarkastellaan opetussuunnitelmien sekä Äidinkielen opettajien liiton vuosikirjojen kirjallisuudenopetuksen kirjavalintoja käsittelevien artikkelien kautta. Itse kaanon puolestaan määrittyy Juha Rikaman väitöskirjan Lukion kirjallisuudenopetus 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa (2004) pohjalta. Rikaman tuloksista muodostuu kokonaiskuva lukio-opettajien eniten koko luokalle luetuttamista kirjoista vuosien 1979-2001 välillä. Lukioissa eniten luetettujen kotimaisten teosten luetteloa verrataan markkinoiden kaanoniin, joka on muodostettu Juhani Niemen teoksessa Suomalaisten suosikkikirjat (1997) esiintyvien tulosten pohjalta, sekä akateemiseen kaanoniin, joka on muodostettu Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirjoissa sekä Bibliographia studiorum Uralicorum 4:ssä esiintyvien akateemisten tutkimusten ja artikkelien määriä kuvaavien lukujen pohjalta. Rikaman kolmena eri vuosikymmenenä toteuttaman kyselyn tuloksia yhdistelemällä muodostetun lukion kirjallisuudenopetuksen kaanonin viisi eniten luetettua kirjaa ovat Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas, Punainen viiva, Juha sekä Hurskas kurjuus. Näistä kaksi ensimmäistä on selkeästi muita suositumpia kirjallisuudenopetuksessa ja niiden asema on vahvistunut samalla kun muiden on heikentynyt. Kirjallisuudenopetuksen kirjavalintojen trendi näyttäisi olevan yhä laajemman valinnanvapauden suominen opiskelijoille elämyksellisen lukemisen nimissä, minkä vuoksi kaikkien muiden teosten mainintojen määrä kyselyissä on laskenut huomattavasti. Vain kahta luetutetaan enää aktiivisesti koko luokalle. Seitsemän veljestä ja Aleksis Kivi ovat kaanonin kärjessä myös markkinoiden ja akateemisessa kaanonissa. Molemmissa rinnalta löytyy J.L. Runeberg ja Vänrikki Stoolin tarinat. Tuntematon sotilas ja Väinö Linna sijoittuvat hyvin markkinoiden kaanonissa (4.), mutta akateemisessa kaanonissa Linna on vasta yhdeksäs. Muut lukion kirjallisuudenopetuksen kaanonin kärkinimet sijoittuvat nekin hyvin ja löytyvät 15 suosituimman joukosta molemmissa, sillä erotuksella, että Ahon teoksista Rautatie (5.) on Juhaa (26.) suositumpi lukijoiden keskuudessa. Kaanonin eri osat vastaavat melko hyvin toisiaan ja vaikuttaisivat olevan ainakin osittain vuorovaikutuksessa keskenään.

Käännösala digitalisoituu ja kääntäjän työtä helpottavat työkalut kehittyvät jatkuvasti. Kääntäjän rooli ja työn painopiste on lisäksi muuttumassa. Esimerkiksi käännösten jälkieditointi, käännöstöiden hallinnointi, laadunvalvonta ja alihankkijoiden ohjeistaminen korostuvat tulevaisuudessa. Kääntäjän ammattitaitoon kuuluu myös yhä enemmän erilaisten käännöstyökalujen ja -teknologian hallinta. Kääntäjän on kyettävä seuraamaan ja olemaan mukana alan kehityksessä. Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu kääntämisen sosiologian alaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu myös sosiaalipsykologian, sosiologian ja aikuiskasvatustieteen rajapinnalle. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka kääntäjät itse näkevät oman ammatillisen identiteettinsä ja kehittymismahdollisuutensa työelämän murroksen keskellä vuonna 2018. Identiteettitutkimusta on viime aikoina tehty runsaasti eri tieteenaloilla, ja tutkimuksen runsautta perustellaan esimerkiksi yhteiskunnan muuttuvilla ja katoavilla rakenteilla. Kääntäjän identiteetti globaalissa maailmassa ansaitsee myös tulla tutkituksi. Identiteetti voidaan jakaa persoonalliseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Ammatillinen identiteetti rakentuu persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin välisestä suhteesta, joka voi vaihdella esimerkiksi työtilanteen mukaan. Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan katsaus käännösalaan, erilaisiin identiteettiteorioihin ja kääntämisen sosiologiaan. Työn empiirisen osuuden aineistonkeruumenetelmänä käytetään internetissä täytettävää verkkolomaketta. Kyselylomake oli avoinna 17.5.2018-31.5.2018 välisen ajan kaikille internet-linkin tietäville. Saate tutkimukseen julkaistiin kahdessa kääntäjille suunnatussa Facebook-ryhmässä. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 86 kappaletta. Tutkimuksen tuloksista selviää, että vastaajista yli puolet on pohtinut omaa ammatillista identiteettiään. Identiteetin pohdinnan laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi arvostuksen puute, huoli toimeentulosta, alan muutokset ja konekäännösten yleistyminen. Edellä mainituissa seikoissa voi olla vaikutusta myös kääntäjän työmotivaatioon. Suurin osa vastaajista kokee kuitenkin voivansa työskennellä omien eettisten arvojensa mukaisesti, mikä kuitenkin joidenkin vastaajien kohdalla on edellyttänyt esimerkiksi kieltäytymistä tarjotusta työstä. Suurin osa vastaajista pitää käännösteknologian kehitystä mahdollisuutena. Käännösteknologian kehitys yhdistetään joissain vastauksissa jälkieditoinnin lisääntymiseen. Jälkieditointiin suhtautuminen on joidenkin vastausten osalta kuitenkin negatiivissävytteistä; jälkieditointityötä saatetaan pitää ”pakkona”. Kääntäjien olisi kuitenkin pyrittävä osallistumaan käännösteknologian kehitykseen ja ohjaamaan sitä. Kääntäjien ominaisuuksista tärkeinä teemoina korostuvat ammattikompetenssit ja taustakompetensseina esimerkiksi työhyvinvointi. Kompetenssien osalta vastauksissa esiintyy perinteisiä kääntäjien osaamisvaatimuksia, kuten esimerkiksi kieliosaaminen, tiedonhakutaidot, tarkkuus, huolellisuus, lähdekritiikki ja yleissivistys. Taustakompetenssit kattavat seuraavia osa-alueita: omien rajojen tunnistaminen, itsetuntemus, kärsivällisyys, paineensieto, joustavuus, asiakaspalvelutaidot, uteliaisuus, verkostoituminen, yhteistyökyky, keskittymiskyky, omanarvontunto, ammattiylpeys ja halu tehdä kääntäjän työtä. Internetissä toimivia vertaisverkostoja tärkeänä piti yli 90 prosenttia vastaajista. Kuitenkin harvempi ottaa aktiivisesti osaa keskusteluihin. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kääntäjien identiteettiä, asemaa ja statusta olisi työn muutosten keskellä tutkittava myös jatkossa. Tieteellisten tutkimustulosten avulla olisi ehkä mahdollista kehittää alan arvostusta, säätelyä ja palkkausta. Internet-linkin avoimuuden johdosta tutkimuksen luotettavuutta heikentää kuitenkin esimerkiksi se, että teoriassa on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että sama vastaaja on voinut vastata useamman kerran kyselyyn.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmani käsittelee suomalaisten kääntäjien ja tulkkien arvomaailmaa. Tutkielmassa käsitellään erityisesti työhön ja työn tekemiseen liittyviä arvoja Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liiton (SKTL) jäsenistön keskuudessa, muttä myös yleisiä elämänarvoja selvitetään.Tutkielman tavoitteena on kartoittaa ja luoda kyselyn avulla käsitys kohderyhmän arvomaailmasta ja ammattiin liittyvistä eettisistä arvoista, joita ei ole laajasti aiemmin kartoitettu. Tutkielma kuuluun käännöstieteen alaan, Aihetta käsitellään myös sosiaalipsykologian näkökulmasta erityisesti arvojen ja ammatti-identiteetin kohdalla. Tutkimusaineistona on vuonna 2005 toteutettu kysely, johon vastasi yhteensä 383 SKTL:n silloista jäsentä (vastausprosentti 27,3%). Vastaajista naisia oli 77% ja miehiä 21% (tähän tiedon jätti kertomatta 2% vastaajista), mikä vastasi jäsenistönkin koostumusta. Eniten (42%) vastaajissa oli yli 15 vuotta kääntäjän tai tulkin ammatissa toimineita, ja enemmistö vastaajista toimi kääntäjänä tai tulkkina joko yrittäjinä tai freelance-pohjalta (yht. 77% kaikista vastaajista), eli alan yksityisyrittäjävetoisuus näkyi myös tässä. Saadakseni vastauksen edellä esittämiini kysymyksiin loin oman kyselylomakkeen. Sen jälkeen tutkimusaineisto kerättiin web-kyselylomakkeen avulla Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton jäseniltä vuonna 2005. Pro gradu-tutkielmani on siis tähän kyselyyn pohjautuva kvantitatiivinen tutkimus, joka keskittyy kyselyn tulosten purkuun ja osin myös niiden analysointiin. Kysely tuloksista voi nostaa esiin seuraavat huomiot: Tulkin ja kääntäjän koulutukseen liittyvistä arvoista koettiin tärkeimmiksi työn laatuun ja vastuullisuuteen liittyvät asiat (ka. 4,4/5), sekä kielitaito sekä kulttuurien tuntemus (ka. 4,64/5). Samoin työhön liittyvistä arvoista nousi tärkeimmiksi kielitaito ja kulttuurien tuntemus (ka. 4,88/5). Tarkkuus ja täsmällisyys työssä nousi seuraavaksi tärkeimmäksi (ka. 4,62/5), ja sen jälkeen seuraavaksi nousi työn mielekkyys (ka.4,54/5). Vähiten tärkeimmäksi arvoksi jäi työn vaikutus ja merkitys yhteiskunnalle (ka. 3,28/5). Tutkimus osoittaa vastaajien vapaiden kommenttien perusteella, että vastajaat kokevat aiheen tärkeäksi, ja siihen tulisikin syventyä enemmänkin. Jatkotutkimusaiheeksi suositellaan pitkittäistutkimusta esim. 15 vuoden kuluttua ensimmäisestä kyselystä, tai 10 vuoden välein ensimmäisen kyselyn toteuttamisesta. Hyvin mielenkiintoista olisi nähdä mahdolliset muutokset erityisesti maailmantilanteseen ja arvomaailmaan liittyvien vastausten suhteen. Lisäksi vuoden 2005 jälkeen alalla on tapahtunut uutta, esimerkiksi tv-sarjoihin ja elokuviin liittyvien suoratoistopalveuiden ja automaatiokäännösten myötä. Nämä ovat muuttaneet toimialaa ja ammattia, ja niihin liittyviä muutoksia olisi tärkeä seurata ja tutkia.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kiellettyjen kirjojen kääntämistä ja sensuuria Neuvostoliitossa ja suomettumisen aikakauden Suomessa. Sensuurikysymyksistä olen kuitenkin ottanut huomioon ainoastaan poliittisista syistä sensuroidut teokset jättäen täten esimerkiksi uskonnon tai seksin varjolla sensuroidut teokset käsittelyn ulkopuolelle. Esimerkkiteoksinani käytän George Orwellin kirjoja Vuonna 1984 ja Eläintenvallankumous Neuvostoliiton osalta. Suomettuneessa Suomessa kielletystä käännöskirjasta työssäni on esimerkkinä Aleksandr Solženitsynin teosta Vankileirien saaristo. Tutkielmani tutkimusmetodina ovat käännösnormit, jotka olen jakanut ennakko- ja toimintanormeihin. Teoreettisena viitekehyksenä toimii yhdistelmä käännöshistoriaa ja kääntämisen sosiologiaa. Neuvostoliitossa useat eri valtion viranomaiset (Glavlit, Tšeka ja Kominolit) pyrkivät toiminnallaan sensuroimaan kirjoja. Näistä huolimatta kielletyiksi luokiteltuja ja muita ulkomaisia teoksia saattoi lukea useaa eri kautta. Sallittuja väyliä olivat eri kirjallisuuslehdet ja kirjastojen erityisosastot, joita olivat oikeutettuja käyttämään ainoastaan tarkoin valitut henkilöt. Lisäksi kielletyt kirjat levisivät tamizdat- ja samizdat-painoksina, eli teoksina, jotka oli joko painettu ulkomailla tai kirjoitettu tai kopioitu käsin ja täten annettu luettavaksi eteenpäin. Neuvostoliiton rikoslainsäädännön nojalla kuitenkin tällaisen painoksen lukemisesta saatettiin tuomita vankeuteen tai karkotukseen. Molemmat Orwellin teokset levisivät Neuvostoliitossa laittomina painoksina, sillä Orwell osallistui osaltaan aikakautensa informaatiosodankäyntiin ja pyrki tietoisesti levittämään teoksiaan Itä-Euroopan valtioiden alueella. Neuvostopolitiikan vaikutus tuntui myös Suomen julkaisupolitiikassa. Vuonna 1974 silloinen valtiojohto ilmaisi Tammen kustantamolle, ettei sen suunnitelma julkaista kiistelty Aleksandr Solženitsynin teos Vankileirien saaristo olisi suotavaa Suomen ulkopolitiikan kannalta, ja näin ollen Tammi päätyikin teoksen poistamaan julkaisuluettelostaan. Vankileirien saaristo oli joutunut neuvostohallinnon silmätikuksi kirjailijan voitettu Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970. Suomessa teos julkaistiin ensimmäisen kerran ruotsiksi vuonna 1974 ja suomeksi vasta kaksi vuotta myöhemmin. Neuvostoliiton hajoamisen ja suomettumisen aikakauden päättymisen jälkeen suomalainen käännös- ja kustannuspolitiikka on voinut toimia vapaasti välittämättä ulkopoliittisista vaatimuksista. Venäjällä sensuuri on nykyisin myös paljon vähäisempää kuin Neuvostoliiton aikaan, vaikka sitä kuitenkin maassa edelleen esiintyy. Esimerkkinä mainittakoon, kuinka Kaunotar ja hirviö -elokuvalle asetettiin 16 vuoden ikäraja yhden elokuvassa esiintyvän homoseksuaalisen hahmon vuoksi.

Tutkielmassa tarkastellaan vero-oikeudellista lakiuudistusta, jossa muutettiin eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta annettua lakia (1567/2019) siten, että lakiin lisättiin uusi käänteiseen hybridiyksikköön liittyviin tilanteisiin sovellettava 8 a §. Lakimuutokset astuivat voimaan 1.1.2022 ja niitä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2022 toimitettavassa verotuksessa. Lakimuutos on osa laajempaa kansainvälisen tason vero-oikeudellista muutoshanketta ja perustuu neuvoston direktiiviin (EU) 2017/952 direktiivin (EU) 2016/1164 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavaisuuksista kolmansien maiden kanssa (’ATAD II’). Tutkielmassa selvitetään lakimuutoksen tausta ja tarkoitus, paneudutaan lainkohdan soveltamiseen ja sen haasteisiin vero-oikeudellisesta näkökulmasta sekä tarkastellaan lakimuutoksen aikaansaamaa tosiasiallista muutosta oikeustilassa. Tarkastelussa huomioidaan lainkohdan tulkintaa ja soveltamista rajaavat keskeiset EU-oikeuden ja verosopimusoikeuden reunaehdot. Hybridilain 8 a §:n sisältämiin käsitteisiin ja soveltamisalaan liittyy muutamia tulkinnanvaraisia kysymyksiä ja lain esitöissä esitetyistä tulkintalinjoista huolimatta soveltamisala jää joiltain osin hieman avoimeksi. Suomi on implementoinut säännöksen direktiivin sanamuodosta poikkeavasti laajentamalla yhtymän sijasta yhtymän rajoitetusti verovelvollisen yhtiömiehen verovelvollisuutta, mikä asettaa tiettyjä haasteita suhteessa EU-oikeuteen ja kansainväliseen verosopimusoikeuteen. Käytännössä kyse on soveltamisalaltaan hyvin rajatusta säännöksestä, koska hybridilain 8 a §:n soveltaminen on pääsääntöisesti viimesijaista suhteessa muuhun verolainsäädäntöön. Sääntely on osa hybridisääntelyn ennaltaehkäisevää kokonaisuutta, jolla pyritään torjumaan verovelvollisten halukkuutta hyödyntää eri lainkäyttöalueiden verojärjestelmien eroavaisuuksista johtuvaa verolainsäädännön tarkoituksen vastaista alhaista verotusastetta hybridijärjestelyiden keinoin.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia ihmisiä, jotka ovat olleet mukana uushenkisyydessä, toisin sanottuna New Age -liikkeessä ja kääntyneet kristinuskoon 2000-luvun taitteen Suomessa. Tutkimusta varten on haastateltu teemahaastatteluperiaatteella kolmeatoista uushenkisyyden eri käytänteissä mukana ollutta ihmistä Tästä näkökulmasta ei ole aiemmin tehty Suomessa tutkimusta. Tutkimuksen on tarkoitus antaa vastaus näihin kysymyksiin: Miten ja miksi haastateltavat päätyivät uushenkisyyteen? Missä uushenkisyyden käytänteissä haastateltavat olivat mukana ja millainen maailmankuva heille tänä aikana muodostui? Mitkä syyt johtivat heidän kääntymiseensä ja miten kääntyminen tapahtui? Miten heidän elämänsä ja maailmankuvansa muuttui kääntymisen jälkeen? Miten heidän suhtautumisensa kristilliseen kirkkoon muuttui kääntymisen jälkeen. Tutkimus tuloksina esitän mm, että tutkittavien kokemukset uushenkisyydestä olivat aluksi kiinnostavia ja antoivat toivoa elämään, mutta myöhemmin suurimmalle osalle muodostui haasteita yhdistää uushenkinen maailmankuva ja hengellisyys osaksi heidän arkeaan. He eivät myöskään kokenet niiden hengellisten tavoitteiden täyttyvän joita kohti he uushenkisten käytänteiden kanssa kulkivat. Myös kyvyttömyys käsitellä lapsuuden traumoja sekä erilaiset uushenkisyyteen liitetyt negatiiviset tai pelottavat kokemukset pakottivat heidät jatkamaan hengellistä etsintää ja tämän seurauksena he päätyivät kääntymään kristinuskoon. Kääntymiseen liittyi yleensä yksi tai useampi voimakas hengellinen kokemus, jonka tutkittavat kokivat liittyvän kristinuskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Kääntymistä ja maailmankuvan muutosta edesauttoivat myös positiiviset kohtaamiset tunnustavien kristittyjen kanssa sekä kristinuskon Jumalan kohtaaminen persoonallisella tavalla. Kääntymisen jälkeen tutkittavat vähitellen luopuivat kaikista uushenkisyyteen liittämistään käytänteistä ja uskomuksista ja liittyivät osaksi jotain seurakuntaa.