Browsing by study line "ingen studieinriktning"

Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden lasten tekemiä toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita. Korjausaloitteilla tarkoitetaan keskustelun vuoroja, joilla puolustetaan intersubjektiivisuutta eli keskustelijoiden keskinäistä ymmärrystä osoittamalla ja nostamalla käsiteltäväksi jokin ongelma edeltäneen vuoron vastaanottamisessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lasten keskusteluissa kohtaamien ongelmien laatua ja lasten keinoja ongelmien käsittelyyn. Tutkielmassa tarkastellaan myös, onko lasten aloittamissa korjausjaksoissa eroja, kun korjausaloite tehdään leikkivuorovaikutuksessa oman vanhemman kanssa ja silloin, kun korjausaloite esitetään kielellisen arvioinnin yhteydessä puheterapeutille. Tutkielmassa käytettävä aineisto on kerätty osana Lapsen kehittyvä kieli ja vuorovaikutus -tutkimushanketta. Aineisto koostuu noin 9,5 tunnista videoituja vuorovaikutustilanteita kuudelta eri lapselta. Jokaisen lapsen osalta tarkastellaan leikkivuorovaikutusta oman vanhemman kanssa ja kielellistä arviointitilannetta puheterapeutin kanssa. Tutkimuksen menetelmänä on keskustelunanalyysi, jonka periaatteiden mukaisesti tunnistetaan lasten käyttämät korjausaloitteet. Viisivuotiaat lapset käyttivät monipuolisesti erilaisia korjausaloitteita, mutta niiden käytössä oli suurta lapsikohtaista vaihtelua. Korjausaloitteita käytettiin enemmän leikki- kuin arviointitilanteessa. Eniten korjausaloitteita käytettiin intersubjektiivisuutta uhkaavien ongelmien ratkomiseen, mutta korjausaloitteilla voitiin myös esimerkiksi ilmaista erimielisyyttä tai osoittaa aikuisen vuoron kuuleminen ja ymmärtäminen vastaamatta vuoron sisältöön. Intersubjektiivisuutta uhkaavista ongelmista suurin osa liittyi epäselvään viittaussuhteeseen tai sanan merkitykseen. Arviointitilanteissa korostui leikkivuorovaikutukseen verrattuna vuoron laajempaan merkitykseen ja sen jälkeisiin odotuksiin liittyvät ongelmat, kun taas viittaussuhteiden ongelmat olivat arvioinnissa harvinaisia. Leikkitilanteessa jätettiin arviointitilannetta useammin vastaamatta lapsen korjausaloitteeseen. Tämä tutkimuksen tulokset antavat alustavaa tietoa tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden käyttämistä korjausaloitteista ja siitä, miten keskusteluissa kohdatut ongelmat vaikuttivat keinoihin, joilla niitä ratkottiin. Tutkimuksesta saa alustavaa tietoa myös eroista puheterapeutille kielellisessä arviointitilanteessa nostettujen ja omalle vanhemmalle leikkivuorovaikutuksessa nostettujen ongelmien ja niiden ratkaisemiseksi käytettyjen keinojen välillä. Jatkotutkimusta suuremmilla aineistomäärillä ja eri ikäisillä lapsiryhmillä tarvitaan, jotta tuloksia voitaisiin yleistää ja myöhemmin hyödyntää kliinisessä työssä.

Eläinsanasujuvuustehtävää käytetään yleisesti kliinisissä neuropsykologisissa ja puhetera-peuttisissa tutkimuksissa lasten kielellisten ja toiminnanohjauksen taitojen arviointiin. Tehtä-vässä mitataan yleensä hyväksytysti tuotettujen sanojen ja virheiden määrää. Käytetyistä kognitiivisista prosesseista saadaan kuitenkin enemmän tietoa, kun tarkastellaan myös sa-nanhakustrategioiden käyttöä eli sitä, miten lapset kykenevät muodostamaan peräkkäin tuotet-tujen samaan semanttiseen alakategoriaan kuuluvien tai äänteellisesti samankaltaisten sano-jen klustereita ja vaihtamaan tehokkaasti alakategoriasta toiseen. Aiemmissa tutkimuksissa yksikielisten lasten klusterointi- ja vaihtoprosesseista semanttisessa sanasujuvuustehtävässä on saatu ristiriitaisia tuloksia, ja monikielisten lasten sananhakustrategioiden käytöstä on saa-tavilla vain vähän tutkimustietoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia sananhakustrategi-oiden käytön suhdetta tuotettujen sanojen kokonaissanamäärään sekä selvittää mahdollisia eroja yksi- ja monikielisten lasten sananhakustrategioiden ja alakategorioiden käytössä eläin-sanasujuvuustehtävässä. Lisäksi tutkittiin, oliko tutkittavien sukupuolella yhteyttä suorituksiin. Tutkittavana oli 26 monikielistä ja 28 yksikielistä 6–8-vuotiasta lasta, jotka olivat suorittaneet eläinsanasujuvuustehtävän osana laajempaa kielellisten taitojen arviointia. Tehtävässä lapsia pyydettiin tuottamaan mahdollisimman monta eläinsanaa yhden minuutin aikana. Kunkin tutkit-tavan tuottamasta sanalistasta laskettiin kokonaissanamäärän lisäksi klustereiden keskimää-räinen koko, klustereiden ja vaihtojen absoluuttinen ja kokonaistuotokseen suhteutettu määrä sekä alakategorioiden määrä. Lisäksi alakategorioita tarkasteltiin laadullisesti. Monikieliset lapset tuottivat tehtävässä huomattavasti vähemmän sanoja ja käyttivät vähem-män erilaisia alakategorioita kuin yksikieliset lapset. Ryhmien välillä ei ollut eroa semanttisten klustereiden keskimääräisessä koossa, mutta monikieliset lapset tuottivat semanttisia kluste-reita selvästi yksikielisiä lapsia vähemmän. Kokonaistuotokseen suhteutettuna vaihtojen mää-rässä ei ryhmien välillä ollut eroa. Molemmissa ryhmissä klustereiden ja vaihtojen määrä kor-reloi positiivisesti kokonaissanamäärän kanssa, mutta klustereiden koolla ei ollut yhteyttä ko-konaissanamäärään. Näin ollen monikielisten lasten yksikielisiä heikompi kokonaissuoritus näyttää liittyvän tuotettujen semanttisten klustereiden vähäisyyteen ja siihen, että heillä on käytössään vähemmän alakategorioita kuin yksikielisillä lapsilla. Sukupuolen ja tehtävässä suoriutumisen välillä ei havaittu merkittävää yhteyttä.

Aims of the study. Actors, singers and other professional voice users are at a high risk of experiencing voice problems during their careers. The biggest reasons for this are heavy vocal load and the voice user’s internal and external factors. Voice professionals’ voice problems are common, even though the awareness of vocal health and the knowledge and the use of voice care are good. This study aims to map self-reported voice problems and the occupation-spesific special features of voice use in adult voice actors working in Finland. The aim of the survey was to find out what kinds of vocal symptoms exist and how they affect the voice actors’ psycho-social well-being. Moreover the prevalence of risk factors and their connection to voice symptoms was searched. Voice actors’ voice care was also mapped. The aim of this study is to create new knowledge of an unresearched occupation. Methods. The research material was collected using an electronic survey. The survey was created for this research. The survey consisted of research-spesific sections and included both validated sections that had been translated to Finnish (Screen11 and Voice Handicap Index) and sections that were created for this research. In the survey there were both open and closed questions. 24 voice actors answered the questionnaire. The analysis of the research material was done with SPSS. In the qualitative analysis the questions were typificated, compiled to statistics and example answers were chosen. The statistic analysis was used to find out the prevalence of certain phenomena. Saphiro-Wilk normality test was conducted and on basis of the results correlations and the non-parametric Mann-Whitney U -test were chosen over parametric tests. These tests aimed to find out the connections of dependent and independent variables. Results and conclusions. The participating voice actors didn’t report having voice problems within the 12 month period under consideration. Thus voice problems didn’t affect the participants’ experince of psycho-social competence. Other questions, however, revealed a prevalence of 79,2% voice problems. There was no connection of risk factors, such as using demanding voice qualities, to vocal symptoms or the psycho-social experince. Voice actors had searched for and had reseived help from professionals, such as phoniatrists and speech therapists. The experiences of the benefits varied. Nearly all given voice care means were in use. Because the research material was limited and the survey would need some adjustment, more research is needed. This research offers some guidelines in the study of voice actors’ voice problems, but on basis of this research conclusions or generalisations of the prevalence of voice problems or risk factors can’t be made.

Tutkimuksen tavoite: Fonologinen tietoisuus ja erityisesti sen osa-alue äännetietoisuus on yksi vahvimmin lukemaan oppimista sekä lukemisen vaikeuksia ennustavista tekijöistä. Fonologisen tietoisuuden harjoittelun on todettu kehittävän tehokkaasti lukemisen ja kirjoittamisen taitoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää äännetietoisuuden intervention vaikuttavuutta fonologisen tietoisuuden ja lukitaitojen vahvistamisessa suomenkielisillä 3.-5. -luokkalaisilla lapsilla, joilla on ollut vaikeuksia lukemaan oppimisessa. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on tarkentaa kuvaa siitä, miten äännetietoisuuden taidot kehittyvät harjoituksen myötä jo lukemaan oppineilla lapsilla, sekä selvittää, miten kognitiiviset taidot (fonologinen tietoisuus, fonologinen lyhytkestoinen muisti, työmuisti ja yleinen älykkyys) ennustavat oppimista. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimukseen osallistui 34 lasta, jotka satunnaistettiin interventioryhmään (n = 29) ja kontrolliryhmään (n = 14). Fonologinen tietoisuus kehittyi merkitsevästi enemmän äännetietoisuuden interventioryhmässä kuin kontrolliryhmässä (f = 0.35). Sen sijaan lukusujuvuuden, lukutarkkuuden tai oikeinkirjoituksen kehittymisessä ei ollut merkitsevää eroa ryhmien välillä. Tämä osoittaa äännetietoisuuden intervention olevan tehokas fonologisen tietoisuuden vahvistamisessa lapsilla, joilla on ollut vaikeuksia lukemaan oppimisessa. Kapea-alaisesti äännetietoisuuteen keskittyvä interventio ei kehittänyt merkitsevästi lukitaitoja, mutta interventio voisi olla lupaava myös lukitaitojen vahvistamisessa esimerkiksi yhdistettynä laaja-alaisempaan lukitaitojen harjoitteluun. Tämän tutkimuksen perusteella yksilölliseen taitotasoon mukautuva monimutkaisten äännetietoisuustaitojen harjoittelu vaikuttaa soveltuvan hyvin jo lukemaan oppineille lapsille. Äännetietoisuuden taitojen oppiminen eteni useimmilla lapsilla odotetussa järjestyksessä, mutta oppimisen nopeudessa oli huomattavaa yksilöllistä vaihtelua. Nopeampaa äännetietoisuuden oppimista ennustivat merkitsevästi fonologinen tietoisuus ja fonologinen lyhytkestoinen muisti. Siten lapset, joilla nämä taidot ovat vahvat, hyötyvät todennäköisesti enemmän tämänkaltaisesta interventiosta, kun taas taidoiltaan heikommat lapset saattavat tarvita intensiivisempää ja monipuolisempaa harjoittelua oppiakseen samat taidot. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia intervention vaikuttavuutta tarkemmin esimerkiksi lapsilla, joilla on todettu lukivaikeus tai selviä fonologisia vaikeuksia lukivaikeuden taustalla, sekä käyttää vertailuryhmänä aktiivista kontrolliryhmää.

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella uudenlaisen afasian kuntoutukseen suunnatun kuorolauluintervention subjektiivisesti koettua hyötyä. Interventio oli osa Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön Laulun sanoin -hanketta ja se koostui kuorolaulusta, ryhmämuotoisesta MIT (melodinen intonaatioterapia) -kuntoutuksesta sekä laulun harjoittelusta tablettitietokoneella. Interventioon osallistui afasiaa sairastavia henkilöitä sekä heidän läheisiään. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että musiikilla ja laululla voi olla kuntoutuksellisia vaikutuksia muun muassa kielellisiin toimintoihin. Afasian kuntoutuksessa on eniten tutkittu MIT-menetelmää, mutta myös uusia musiikkia sisältäviä kuntoutusmuotoja kehitetään aktiivisesti. Subjektiivisesti koettua kuntoutuksesta saatua hyötyä ei ole afasian osalta erityisesti tutkittu, vaikka oman kokemuksen tiedetään vaikuttavan kuntoutuk- sen lopputulokseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, minkälainen subjektiivinen arvio afaattisilla henkilöillä ja heidän läheisillään oli interventiosta. Lisäksi tarkastellaan, oliko afasian vaikeusasteella, harjoittelumäärällä tai demografisilla tai kliinisillä taustatiedoilla yhteyttä koettuun hyötyyn sekä erosivatko afaattisten henkilöiden ja läheisten kokemukset toisistaan. Menetelmät. Aineiston muodosti osallistujien intervention jälkeen täyttämät kyselylomakkeet subjektiivisista kokemuksista, interventiojakson aikana toteutuneet harjoittelumäärät sekä osallistujien demografiset ja kliiniset taustatiedot. Kyselylomakkeeseen vastasi 23 afaattista henkilöä sekä 11 läheistä. Aineistoa analysoitiin tilastollisesti Friedmanin testillä, Mann–Whitney U-testillä, Spearmanin järjestyskorrelaatioanalyysilla, Wilcoxonin merkittyjen sijalukujen testillä sekä yhden otoksen t-testillä. Avointen kysymysten vastauksia analysoitiin tyypittelemällä vastauksia teemoittain ja laskemalla esiintymisfrekvenssejä. Tulokset ja johtopäätökset. Afaattiset henkilöt kokivat intervention hyödylliseksi ja myös läheiset kokivat, että interventio oli afaattisille henkilöille hyödyllinen. Afaattisten henkilöiden ja läheisten kokemukset intervention hyödyllisyydestä eivät eronneet toisistaan, eikä harjoittelumäärän, kliinisten tai musiikillisten taustatietojen ja koetun hyödyn välillä havaittu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Erityisesti mielialan kohoaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja vertaistuen saaminen nousivat esiin kvalitatiivisissa vastauksissa. Näiden tulosten perusteella voidaan ehdottaa, että ryhmämuotoinen kuoro- laulukuntoutus, jossa on MIT:n elementtejä, vaikuttaa positiivisesti afaattisten henkilöiden mielialaan, sekä heidän itse arvioimana että läheisten arvioimana. Interventiosta voi jatkotutkimuksen avulla ke-hittää afasian ryhmämuotoisen laulukuntoutusmuodon.

Background. Aphasia is a linguistic disorder that occurs after language acquisition and is most commonly caused by stroke. Research on novel word acquisition can contribute to the development of aphasia rehabilitation because it helps understand the relearning of words lost due to aphasia. Novel word acquisition has been researched mainly in chronic aphasia, in which learning is possible but shows large individual variation. There is initial evidence that novel word learning is also possible in non-chronic aphasia. Aims. The objective of this thesis is to study recovery and novel word learning in the subacute and chronic stages of aphasia. The thesis will also look into possible connections between learning in subacute aphasia and learning in chronic aphasia. These connections have not been previously explored. Methods. The multiple case study included four aphasic participants who were examined 0–3 months after stroke and again 12 months after stroke. The examination consisted of cognitive-linguistic background tests, questionnaires and a computer-based novel word learning task. In the latter, the participant was tasked with learning the associations between given pseudo-words and images through feedback and repetition. Research data was analyzed case by case. Results and conclusions. Recovery and novel word learning in subacute and chronic aphasia varied among the participants. In both stages, some participants learned new vocabulary and were able to transfer it into their long-term memory. The changes in novel word learning from subacute to chronic aphasia also varied among the subjects. These changes were not systematically connected with the severity of the participants’ aphasia, their baseline learning ability or an alleviation of cognitive-linguistic symptoms. Learning ability in subacute aphasia does therefore not always appear to predict learning ability in chronic aphasia, but novel word learning is possible in both subacute and chronic aphasia. Aphasia recovery shows considerable individual variation.

Objectives. Anxiety causes significant suffering in different life domains, and its prevalence rates are high already in childhood and adolescence. Often symptoms develop into a disorder which is why identifying factors associated with anxiety is important. Anxiety disorders run in families but only few studies have examined the association between maternal and child anxiety on a symptom level. It’s possible that this association is mediated by parenting competence but, as far as is known, this has never been studied. The aim of this study was to examine the associations of maternal anxiety with child anxiety and fears both cross-sectionally and longitudinally. It was also examined whether this association is mediated by parenting competence. Methods. The sample of this study was part of the Finnish Prediction and Prevention of Preeclampsia and Intrauterine Growth Restriction (PREDO) cohort. The sample consisted of 992 mothers who evaluated their own anxiety symptoms (Beck Anxiety Inventory) first when children were 2–5 years old and again when they were 7–11 years old. In the latter follow-up mothers also evaluated their parenting competence (Parenting Sense of Competence) as well as children’s anxiety (Spence Children’s Anxiety Scale for Parents) and fears (The Short Form of the Fear Survey Schedule for Children – Revised). The association of maternal anxiety with child anxiety and fears was examined with linear regression analysis. The mediating effect of parenting competence was examined with mediation analysis. Results and conclusions. Child anxiety and fears were associated with both current and previous maternal anxiety. Children of more anxious mothers showed more anxiety and fear-related symptoms and the association with mother’s former symptoms was as strong as with mother’s current symptoms. The associations of maternal anxiety with children’s later anxiety and fears were partially mediated by parenting competence. These results support previous findings that even low maternal anxiety is associated with child development and elaborates them by showing that it is associated specifically with child anxiety and fear-related symptoms. The current findings also extend existing knowledge about this association by showing that it is partially mediated by parenting competence. These findings can be utilized in prevention and treatment of childhood anxiety.

Äidin perinataalimasennuksen eli raskaudenaikaisen ja synnytyksen jälkeisen masennuksen on todettu olevan yhteydessä moniin lapsen kasvun ja kehityksen ongelmiin. Aiemmissa tutkimuksissa on löydetty äidin perinataalimasennusoireilun yhteys lapsen ADHD-oireisiin ja heikompaan toiminnanohjaukseen. Aihetta on kuitenkin tutkittu toistaiseksi melko vähän, ja ADHD-oireita käsitelleiden tutkimusten kohteina ovat olleet pääasiassa alle kouluikäiset lapset. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko äidin perinataalimasennusoireilu yhteydessä kouluikäisen lapsen ADHD-oireisiin ja toiminnanohjaukseen. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi, vaikuttaako sukupuoli äidin perinataalimasennusoireilun ja kouluikäisen lapsen ADHD-oireiden väliseen yhteyteen sekä äidin perinataalimasennusoireilun ja lapsen toiminnanohjauksen väliseen yhteyteen. Tutkimukseen osallistui 2 002 äiti-lapsiparia, jotka kuuluivat suomalaiseen The Prediction and Prevention of Pre‐eclampsia and Intrauterine Growth Restriction (PREDO) -kohorttitutkimukseen. Äidit vastasivat masennusoirekyselyyn 14 kertaa raskausaikana alkaen raskausviikolla 120/7–136/7 ja päättyen raskausviikolle 380/7–396/7 tai synnytykseen sekä kaksi viikkoa ja kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen. Äidit arvioivat lastensa ADHD-oireita sekä ADHD Rating Scale että Conners’ 10-item Scale -kyselylomakkeilla ja toiminnanohjausta Behavior Rating Inventory of Executive Function (BRIEF) -kyselylomakkeella. Äidin perinataalimasennusoireilun yhteyttä lapsen ADHD-oireisiin ja toiminnanohjaukseen tutkittiin lineaarisella regressioanalyysillä, jossa huomioitiin useita äitiin ja lapseen liittyviä taustamuuttujia. Sukupuolen vaikutusta äidin perinataalimasennusoireilun ja lapsen ADHD-oireiden sekä äidin perinataalimasennusoireilun ja lapsen toiminnanohjauksen välisiin yhteyksiin tutkittiin moderaatioanalyysillä. Lineaarisella regressioanalyysillä tutkittiin, onko sukupuolen ja äidin perinataalimasennuksen välillä yhdysvaikutusta ennustettaessa lapsen ADHD-oireita ja toiminnanohjausta. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että äidin masennusoireilu sekä raskausaikana että synnytyksen jälkeen oli yhteydessä lapsen voimakkaampiin ADHD-oireisiin ja heikompaan toiminnanohjaukseen. Tulosten perusteella lapsen sukupuoli moderoi äidin ensimmäisen raskauskolmanneksen masennusoireilun ja kouluikäisen lapsen yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireiden välistä yhteyttä. Sukupuoli ei kuitenkaan moderoinut muita äidin perinataalimasennusoireilun ja lapsen ADHD-oireiden välillä löytyneitä yhteyksiä eikä vaikuttanut äidin perinataalimasennusoireilun ja lapsen toiminnanohjauksen väliseen yhteyteen. Tutkimus lisäsi tietoa siitä, kuinka äidin masennusoireilu jokaisena raskauskolmanneksena ja synnytyksen jälkeen on yhteydessä kouluikäisen lapsen voimakkaampiin ADHD-oireisiin ja heikompaan toiminnanohjaukseen. Tässä tutkimuksessa sukupuoli moderoi äidin ensimmäisen raskauskolmanneksen masennusoireilun ja kouluikäisen lapsen yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireiden välistä yhteyttä, mutta kyseessä saattaa olla satunnainen löydös. Sukupuolen mahdollisesta vaikutuksesta äidin perinataalimasennusoireilun ja lapsen ADHD-oireiden väliseen yhteyteen tarvitaan lisää tutkimuksia.

Background: Parenting stress, romantic relationship satisfaction and their associations have been studied extensively, mostly with cross-sectional studies and in different clinical groups. However, parents of young children in non-clinical groups are less studied, especially with longitudinal settings. The aim of this master’s thesis is to investigate the change in maternal parenting stress over time, associations with romantic relationship satisfaction and if romantic relationship satisfaction modifies the change in parenting stress. Methods: Our sample (n = 361) is drawn from the prospective cohort study “The InTraUterine sampling in early pregnancy” (ITU). Participating mothers took part in two follow-up assessments: first at the child’s age of 1–2-years and second at 3 years. Parenting stress was assessed at the first and second follow-ups with the “Parenting Stress Index-Short Form” (PSI-SF) questionnaire with three subscales: parental distress, parent-child dysfunctional interaction and difficult child. Romantic relationship satisfaction was assessed at the first follow-up with the satisfaction subscale form the “Dyadic Adjustment Scale” (DAS) questionnaire. Data were analyzed using linear regression models and mixed models. Child’s age, sex, daycare, and siblings, as well as mother’s education and mental health disorders were controlled for in the analyses. Results: Higher parenting stress at the first follow-up was associated with higher parenting stress at the second follow-up. Higher romantic relationship satisfaction was associated with lower parenting stress at the first follow-up in all the subscales, and at the second follow-up in parental distress and difficult child subscales. Parenting stress related to difficult child’s subscale appeared to increase over time in the entire sample, but in the closer examination the changes in parenting stress were partly different in the groups of high and low romantic relationship satisfaction. Controlling for background variables did not affect the results. Conclusions: The results of this thesis fill the previous gaps in longitudinal settings and studies carried out with mothers of young children in non-clinical groups. It seems that romantic relationship satisfaction may be connected to parenting stress and its change in the early childhood. A broader understanding of these phenomena in the family context may be beneficial for applications, for example in health care, in preventing problems and promoting wellbeing of families with children.

Aphasia is a language disorder caused by damage to the brain. People with aphasia can have difficulty in speech comprehension and production as well as reading and writing. There is considerable diversity in the patterns of speech and language impairment among patients with aphasia. Recovery from aphasia is highly variable, but there are three distinguishable phases: the acute, subacute, and chronic phase. Stud-ies have shown that some people with aphasia can learn novel words. Studying novel word learning in people with aphasia helps understand the role of new learning in recovery from aphasia. Previous studies from the chronic phase of aphasia suggest that semantic processing skills and novel word learning are linked. There is some evidence that aphasia severity and short-term verbal memory affect novel word learning ability. The objective of this study is to compare the speech and language skills and the novel word learning ability of people in the early stages of aphasia. The speech and language impairment pattern of the study participants was evaluated with the WAB (Western Aphasia Battery). The subtests Spontaneous speech, Auditory verbal comprehension, Naming and Word finding, Repetition, Reading and Writing were used as the measures for different language abil-ities. Novel word finding was evaluated with a computer-aided novel word learning task. The word learn-ing task included a practice session and two tests. The results from the tests were used as the measure for novel word learning ability. Receptive novel word learning was correlated with comprehension skills. This result strengthens the view that intact semantic processing is important in receptive novel word learning. Writing skills were also cor-related with receptive novel word learning, but reading skills were not. Repetition, naming, and spontane-ous speech were not correlated with receptive novel word learning.