Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Poliittinen historia"

Sort by: Order: Results:

  • Tella, Anniina (2019)
    Ilmastonmuutos on kenties eniten yhteiskunnallista keskustelua viime vuosina herättänyt luonnonilmiö. Sekä kansainvälisessä ilmastopoliittisessa keskustelussa että turvallisuustutkimuksessa ilmastonmuutosta on alettu 2000-luvulla pitää turvallisuuden kannalta yhä uhkaavampana ilmiönä. Monien luonnontieteilijöiden näkemysten mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastokysymykseen heräämisen myötä ympäristö- ja ilmastoasioista huolestuneet kansanliikkeet alkoivat vuoden 2007 jälkeen ympäri Eurooppaa vaatia ilmastonmuutokseen puuttumista. Ilmastolaki nousi Suomessa Jyrki Kataisen koalitiohallituksen hallitusohjelmaan vuonna 2011 usean eri kansalaisjärjestön yhteiskampanjan aktiivisen ja kansainvälisten esimerkkien innoittaman lobbaustyön seurauksena. Hallituksen esitys ilmastolaiksi annettiin eduskunnalle 5. kesäkuuta 2014, ja vilkkaiden eduskuntakäsittelyjen jälkeen laki hyväksyttiin 6. maaliskuuta 2015 selvin äänin 150–33. Suomen ilmastopolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevä ilmastolaki astui voimaan 1. kesäkuuta 2015. Tutkielmassa tarkastellaan, näyttäytyikö ilmastonmuutos suomalaisen ilmastopolitiikan ja -lainsäädännön näkökulmasta turvallisuusuhkana ilmastolain säätämisen aikaan 2014–2015. Aineisto koostuu ilmastolain säätämiseen liittyvistä eduskunnan asiakirjoista sekä valmiin ilmastolain tekstistä. Tarkastelun kohteena ovat siis ilmastolain varsinainen säädäntäprosessi hallituksen esityksestä valmiiseen lakiin ja tuohon prosessiin liittyvät asiakirjat. Lain säätämisen yhteydessä näyttäytyviä turvallisuuskäsityksiä analysoidaan osittain niin kutsutun turvallistamisteorian (securitization) pohjalta. Turvallistamisteoriaa täydentää teoria riskifikaatiosta (riskification), joka tekee eron uhkan ja riskin käsitteiden välille. Teoreettinen viitekehys toimii tutkielmassa analyyttisena työkaluna siten, että valitusta tutkimusaineistosta tehtyjä havaintoja verrataan kehyksen sisältöihin ja pohditaan, miten havaintoja voi tulkita teorian näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin selvittää, oliko ilmastonmuutos ilmastolakiprosessin aikaan turvallistettu Suomessa. Vahvasta teoriayhteydestä huolimatta tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kuitenkin ennen kaikkea historiantutkimukselle ominaista, aineistolähtöistä lähdekriittistä tutkimusotetta, jotta saadaan aikaan selkeä kronologisesti jäsentynyt kuva siitä, miten Suomen ilmastolakiprosessi eteni ja miten mahdollinen turvallisuusajattelu vaikutti prosessin taustalla. Käytännössä aineiston analyysi tapahtui tutkimusprosessin aikana siten, että aineistosta tehtyjä poimintoja analysoitiin lähdekriittisesti asetettujen tutkimuskysymysten perusteella sekä pohdittiin havaintojen merkityksiä suhteessa turvallistamisteoriaan. Aineiston perusteella havaittiin, että moni kansanedustaja oli ilmastolain eduskuntakäsittelyjen aikaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli jo nykyisellään jopa suurin uhka, joka Suomeen ja yleisesti ottaen koko ihmiskuntaan kohdistui. Tästä huolimatta suuressa osassa aineistoa ilmastonmuutos näyttäytyi ennemminkin merkittävänä riskinä, joka pitäisi saada hallintaan. Ilmastolaki nähtiin eräänä keinona tuon riskin hallitsemiseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskusteluun aktiivisesti osallistuneista ainoa, joka vastusti lain säätämistä ja joka ei ilmaissut näkevänsä ilmastonmuutoksella olevan yhteyksiä turvallisuuteen. Aineiston perusteella ei voinut suoranaisesti päätellä ilmastonmuutoksen olleen Suomessa ilmastolain säätämisen aikaan turvallistettu. Ilmastonmuutoksen nähtiin kuitenkin selvästi liittyvän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen, sillä läpi koko aineiston siihen liitettiin toistuvasti riskin käsite ja osassa aineistoa siihen viitattiin myös turvallisuusuhkana. Tutkielman keskeisin tulos on, että eräiden kansanedustajien selvästi turvallisuuteen viittaavista kannanotoista huolimatta ilmastonmuutos ei näyttäytynyt ilmastolakiprosessin aikana suomalaisen ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kokonaisuuden näkökulmasta varsinaisena turvallisuusuhkana. Sen sijaan se nähtiin ehdottoman huolestuttavana ilmiönä, riskinä, josta saattaisi tulevaisuudessa muodostua todellinen turvallisuusuhka, jos sitä ei saada globaalisti yhdessä hallintaan.
  • Niemi, Arttu (2018)
    Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan rikollisuutteen liittyvien yhteiskunnallisten ongelmien määrittelyä Suomessa toisen maailmasodan jälkeisinä vuosina 1944-1955. Tarkastelun kohteena on ensinnäkin sodasta rauhaan palaaminen, sen mukanaan tuoma rikollisuuden kasvu ja keinot rikollisuuden torjuntaan. Toiseksi, tutkimus käsittelee niitä ajattelutapojen muutoksia, joita 1940- ja 1950-luvuilla tutkijoiden ja kriminaalipoliittiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden kirjoituksista on havaittavissa. Tutkimuksen kattavalla ajanjaksolla keskustelu liittyi omaisuus- ja väkivaltarikosten rangaistuksiin, vankeusrangaistuksiin ja vankiloiden sisäiseen järjestykseen, nuorisorikollisuuteen sekä alkoholiin. Tutkielman lähdeaineisto koostuu lainvalmistelukomiteoiden mietinnöistä, Suomen kriminalistiyhdistyksen vuosikirjoista sekä aikalaistutkijoiden julkaisemista kirjoista. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään aikakausi- ja sanomalehtiä, joista tärkeimpinä ovat Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti ja Huoltaja. Tutkimuksen teoreettismetodologisena lähestymistapana käytetään sosiaalisten ongelmien konstruktionismia. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan asiantilat tai ilmiöt muodostuvat ongelmiksi vasta, kun ne on määritelty ongelmiksi sosiaalisissa vuorovaikutus tilanteissa. Sosiaalisten ongelmien uudelleen määrittely on myös jatkuvasti käynnissä oleva prosessi. Toisen maailmansodan jälkeen rikollisuus nousi Suomessa voimakkaasti. Suurin nousu nähtiin omaisuus- ja väkivaltarikoksissa, ja levottomin aika koettiin vuosien 1945-1948 välillä. Rikollisuuden tuomaan haasteeseen vastattiin vahvistamalla poliisin voimavaroja sekä korottamalla omaisuus- ja väkivaltarikoksista määrättäviä rangaistuksia. Nämä toimet eivät herättäneet vastalauseita. Rikollisuuteen ja vankeusrangaistuksiin liittyvän problematiikan uudelleen määrittely alkoi vankeinhoidon uudistuskomitean 1946 ja nuorisorikollisuutta pohtineen komitean 1950 julkaistua mietintönsä. Vankeinhoidon uudistuskomitean ehdotukset merkitsivät vankeinhoidossa askelta kohti pohjoismaista linjaa. Nuorisorikollisuutta käsitelleen komitean ehdotukset eivät sellaisenaan johtaneet lainmuutoksiin, mutta komiteanmietintö käynnisti julkisen keskustelun aiheesta. Komitean ehdotukset edustivat selvästi hoitoideologiaa, ja täten poikkesivat selvästi ajan suomalaisesta kriminaalipolitiikasta. Komitean ehdotukset saivat osakseen ankaran kriminaalipolitiikan kannattajien kritiikkiä. Kritiikkiä esittivät arvovaltaiset rikosoikeuden professorit Brynolf Honkasalo ja Bruno A. Salmiala, joihin henkilöityi ankaran kriminaalipolitiikan kannatus. Rangaistusten lieventämiseen tähdännyt uusi kriminaalipolitiikan linja puolestaan henkilöityi vankeinhoidon ylijohtaja Valentin Soineen sekä lakitieteen tohtori Inkeri Anttilaan. Nuorisorikollisuus oli sotien jälkeen paljon keskustelua herättänyt aihe. Nuorisorikollisuuskomitean lisäksi nuorten ongelmia määriteltiin kasvatus- ja työlaitoskomitean mietinnössä. Alkoholin käytön ja rikollisuuden kasvun välinen yhteys oli kaikille ajan tutkijoille selvä. Sotien jälkeen alkoholin käyttöön liittyvien ongelmien määrittely jatkui Suomen historiasta tutulla linjalla. Näkemyserot alkoholikysymyksessä henkilöityivät professori Veli Verkkoon ja maisteri Pekka Kuuseen. Verkon mukaan suomalaisilla oli biologinen taipumus väkivaltaiseen humalakäytökseen, joten alkoholin nauttimista tuli rajoittaa mahdollisimman paljon. Kuusi puolestaan puhui alkoholikulttuurin muutoksen puolesta ja toimi aktiivisesti juomatapojen sivistämistä ajavassa liikkeessä. Alkoholikysymyksen näkemyserot kuvastavat erinomaisesti sotien jälkeen tapahtunutta ajattelutapojen ja tutkimussuuntausten muutosta. Ihmisten käyttäytymisen selittäminen biologisilla tekijöillä sai väistyä uusien sosiaalisten selitysmallien tieltä. 1940- ja 1950-lukujen tutkijoiden ja kriminaalipolitiikan vaikuttajien näkemyserojen jakolinja kulki ankaran ja lievemmän rangaistuspolitiikan välillä. Ankaria rangaistuksia kannattavat asiantuntijat käyttivät Ruotsia varoittavana esimerkkinä, kun taas vastapuoli haki Ruotsista lainsäädännön esimerkkejä. Poliittisen oikeiston ja vasemmiston välillä oli selvä ero. Oikeiston ollessa valta-asemassa kriminaalipolitiikka ankaroitui, kun vasemmisto puolestaan halusi lieventää rangaistusjärjestelmää.
  • Leivo, Jani (2022)
    Tämä maisterintutkielma käsittelee kansallissosialistisen Saksan propagandavaikuttamisen keinoja sekä propagandan sisältöjä sota-ajan Helsingissä vuosina 1940–1944. Vaikuttamisen keinojen ja propagandan sisältöjen tutkimisen ohella tutkielmassa keskitytään laajempaan suomalaisten ja saksalaisten välisen kanssakäynnin tarkasteluun sota-ajan Helsingissä sekä pyritään havainnoimaan maailmansodan yleistilanteen vaikutuksia Saksan Suomeen ohjaamassa propagandavaikuttamisessa. Tutkielman erityispiirteenä on lähteiden moninaisuus, käsittäen sekä kirjallisia että kuvallisia esityksiä. Tutkimuskirjallisuuden ohella tutkimusaineisto muodostuu sotavuosina julkaistuista suomalaisista sanomalehtiaineistoista, aikalaispäiväkirjoista sekä mielialaraporttien koosteista. Kirjallisen aineiston ohella tutkielmaa varten on rajatusti valikoitunut kuvallisia esityksiä visualisoimaan propagandan eri muotoja. Tutkimuskirjallisuuden sekä käytettävissä olevan tutkimusaineiston kautta tutkielmassa pystytään paikantamaan saksalaisia propagandatuotteita sekä niiden ilmenemismuotoja sota-ajan Helsingissä. Tutkimus selvittää propagandatutkimuksen perinteisiä tutkimusmenetelmiä hyödyntäen, mitä erilaisia propagandatuotteita saksalaiset loivat käytettäviksi, näytettäväksi ja koettavaksi sota-ajan Helsingissä. Lisäksi tutkielmaa varten on laadittu aineiston analyysityökalu, yhteistoiminnallisen viestinnän analyysikehikko. Menetelmää hyödyntäen pyritään luomaan kokonaiskuva siitä, miten suomalaiset ja saksalaiset harjoittivat vuorovaikutuksellista kanssakäyntiä. Tutkielman analyysiosuus pyrkii myös osoittamaan, miten maailmansodan yleistilanne vaikutti saksalaiseen propagandaan sekä suomalais-saksalaiseen yhteistoimintaan. Tutkielmasta selviää, että keskellä sotatilaa erityisesti pehmeisiin asiasisältöihin kiedotut saksalaiset propagandatuotteet levisivät myös Helsinkiin palvellen Saksan propagandistista etua mielialojen muokkaustyössä.
  • Henttunen, Emilia (2022)
    Suomen ja Ruotsin Euroopan unionin jäsenyyksien myötä maat lähtivät aktiivisesti yhteisvoimin edistämään Baltian maiden integroitumista läntisiin yhteistyöasetelmiin. Unioniin kohdistunut Suomen ja Ruotsin painostus kattavammalle Baltia-politiikalle lähensi Baltian maita lännen vaikutuspiirin kanssa, nostaen samalla pintaan kansainvälistä kenttää halkovia kysymyksiä turvallisuudesta ja vakaudesta, sekä yksittäisten valtioiden-, kansainvälisten instituutioiden ja suurvaltojen turvallisuuspoliittisista intresseistä liittyen Baltian turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen 1990-luvun puolivälissä   Tutkielman tutkimusaihe on rajattu Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön Baltiassa ja maiden välikäsirooliin EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa 1990-luvun puolivälissä. Tutkimusaihetta käsitellään ja keskeiset argumentit muodostetaan liberalismin ideologisen laajentumisen-, vallan-, turvallisuuden- ja monikansallisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön laajemman tutkimuksellisen keskustelun kontekstista. Tutkielman ongelmanasettelua testataan seuraavilla tutkimuskysymyksillä: miksi Suomen ja Ruotsin välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti maiden turvallisuuspoliittisia intressejä? Miksi EU-lähtöinen välikäsirooli oli Suomen ja Ruotsin kansainvälisen aseman kannalta merkityksellistä? Miksi vallan ulottuvuudet konkretisoituvat Baltia-kysymykseen? Tutkielman primääriaineisto koostuu Ulkoministeriön arkistoaineistosta ”Tukholman R-sarja”, ja Suomen 6.6.1995 valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle; ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta, sekä Ruotsin hallituksen propositiosta 1994/95:160; ”Sveriges samarbete med Central- och Östeuropa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta. Tutkimusaineiston tutkimusmenetelmänä on käytetty induktiivista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoa on analysoitu vallan ulottuvuuksien viitekehyksestä.   Tutkimusaiheen keskeiset käsittelyteemat muodostuvat hyvän naapuruuden johtavasta periaatteesta, historiallisesta yhteydestä, turvallisuuspoliittisen tyhjiön eli harmaan alueen merkityksestä; Venäjän-, EU:n- ja kansainvälisen yhteisön roolista sekä turvallisuuden luonteesta ja Baltian kytkennästä. Tutkimusaineiston keskeisten tulkintojen ja johtopäätösten avulla tutkielma havainnollistaa, kuinka Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen yhteistyö Baltiassa sekä maiden välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti Suomen ja Ruotsin kansallisia intressejä kansainvälisen yhteisön normien ja periaatteiden mukaisessa linjassa. Baltian maiden turvallisuus- ja vakauskehitys edisti myös Suomen ja Ruotsin turvallisuutta ja vakautta. Suomelle Baltian maiden tukeminen merkitsi Suomen aseman vakiintumista kansainvälisessä yhteisössä diplomatian puitteissa. Ruotsi puolestaan painotti Baltian tukemisen hyötyjen vahvistavan Ruotsin toteuttamaa lähialuepolitiikkaa ja siten myös Ruotsin turvallisuutta. Suomen ja Ruotsin kansallisten tavoitteiden eroista huolimatta molemmat maat katsoivat, että niiden oma panos Baltiassa tuki kansainvälistä turvallisuus- ja vakauskehitystä, jolla oli suoria kansallisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia ja merkityksiä Suomelle ja Ruotsille.   Vallan ulottuvuuksien näkökulmasta tarkasteltuna Suomi ja Ruotsi asettuivat kansainvälisen yhteisön ja Baltian maiden väliin. Kyseisessä asetelmassa kollektiivin muodostama voima ylläpitää kansanvälisen yhteisön hegemoniaa, josta Suomi ja Ruotsi katsoivat hyötyvänsä suorasti tai epäsuorasti. Asetelmassa Suomi ja Ruotsi olivat kollektiivin valtaa vastaanottavassa asemassa, mutta samalla myös valtaa välittävinä osapuolina, jossa asetelman viimekäden valtaa vastaanottavat osapuolet olivat Baltian maat. Kansainvälisen yhteisön jäseninä Suomi ja Ruotsi hyötyivät asemastaan yhteisössä, mutta samalla ne toimittivat välikäsiroolin virkaa kansainvälisen yhteisön intressien edistämiseksi Baltiassa.
  • Timonen, Meri (2021)
    The aim of this thesis is to research Japan-U.S. Security Treaty protests in 1960 in global context. The Anpo-protests were selected as research topic because not much research was found of the protests. Anpo-protests begun in 1959 and ended in late 1960. The main motive was to oppose revision of U.S.-Japan Security Treaty but eventually protests led to resignation of the prime minister Kishi Nobusuke. The protests were the largest in Japanese history and left their legacy to Japanese political history and civil society. Scholars have researched Anpo-protests to some extent. However, the Anpo-protests have not been analysed in Worldwide context of Cold war which is why transnational history got selected as primary theoretical framework for this thesis. This thesis uses the Japan Times as the primary source. The Japan Times is Japan’s oldest English language newspaper firstly published in 1897. As for main method theory-guided content analysis was used. Analysis was carried out with coding in which Atlas.ti software was used. Theory of historical study of images got selected as second theoretical framework after transnational history because this thesis aims to construct comprehensive image of the Anpo-protests from the lens of the Japan Times. The research question asks how the Anpo-protests are portrayed in the Japan Times. The goal of the research question is to find out whether the Anpo-protests were portrayed as transnational in the Japan Times. This thesis is interested if the Anpo-protests had transnational influences. The results of the analysis indicate that the Japan Times is mainly interested certain issues, such as who are protesting, why they are protesting and how the protests are carried out. The codes that appear most frequently are communism, students and protests techniques. During the analysis over 1200 codes were reduced into 16 categories which were evolved further into themes. The themes are social unity of Japanese people, legitimacy and transnationalism. Social unity represents how people who were breaking the cohesion of society are judged on the newspaper. Legitimacy deals with the issue of what is legal and what is not. Transnationalism pays interests on transnational influences of the Anpo-protests such as peace activism, communism and democratic ideals. All themes express change in Japanese society. Results explain how the conception of peace, democracy, authority, violence and social unity changed due the Anpo-protests. The results indicate that Anpo-protests were portrayed transnationally to some extent on the Japan Times. Thus, Anpo-protests may have had some transnational connections. Broader analysis would offer more reliable results and thus this thesis serves only as a brief outlook to the Anpo-protests. However, this thesis offers valuable information of the Japan Times itself and of the major change in Japanese society that has often left without notice. Anpo-protests itself served as transnational influence on other protests which evolved later in the 1960s.
  • Europaeus, Otto Erik Johannes (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan miten ja mihin sävyyn kiinalaisista, Kiinasta ja boksarikapinasta kirjoitettiin 1900-luvun vaihteen autonomian ajan Suomessa. Tämän ohella tutkimus tarkastelee sitä, miten oman aikansa suomalainen media määritteli toisenlaisuutta Kiinan esimerkin kautta. Tutkielma luo boksarikapinan esimerkin kautta pohjan Suomen ja Kiinan välisten suhteiden tarkastelulle tutkimalla eri julkisuuksien linjoja edustaneita suomalaisia sanomalehtiä. Sanomalehtien tutkimusta lähestytään ylikansallisen historiankirjoituksen tutkimusotteen avulla. Tutkimus hyödyntää erityisesti Pierre-Yves Saunierin esittämiä mietintöjä tarkastellessaan sitä, miten 1900-luvun vaihteen Suomi oli osa globaalia julkisuutta ja mistä Kiinaa koskevat uutiset saapuivat. Tutkimus pureutuu tarkemmin 1900-luvun vaihteen suomalaiseen julkisuuteen tarkastelemalla Hannu Niemisen aikaisempaa tutkimusta autonomisen ajan Suomen julkisuuden rakentumisesta ja Edward Saidin vaikutusvaltaista teosta orientalismista. Tutkimuksen tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat Suomen kansalliskirjaston digitaaliset arkistot. Tutkimus kirjoitettiin vuoden 2020 kesällä globaalin COVID-19 viruspandemian aikana, ja siksi tutkimusta tehdessä ei ollut mahdollisuutta hyödyntää itse fyysisiä arkistoja. Toissijaisina lähteinä käytetään itse boksarikapinasta kirjoitettua laajamittaista aikalais- ja tutkimuskirjallisuutta niin yleishistoriallisen katsauksen luomiseksi kuin sanomalehtien uutisten paikkansapitävyyden varmistamiseksi. Keskeisenä tutkimustuloksena esitetään, että 1900-luvun suomalainen media suhtautui myöhäisen Qing-dynastian Kiinaan ja sen asukkaisiin väheksyvästi. Svekomaaninen sanomalehdistö painotti uutisissaan boksareiden kukistamisen ja järjestyksen palauttamisen tärkeyttä. Vanhasuomalainen sanomalehdistö oli jakautunut mielipiteessään Kiinaa kohtaan, mutta syytteli muita Länsimaita boksarikapinan aloittamisesta imperialistisilla teoillaan ja puolusti evankelisluterilaista kristinuskoa. Nuorsuomalainen sanomalehdistö puolestaan puolsi Kiinan jakoa laajempiin etupiirialueisiin ja kirjoitti kiinalaisista kaikista rasistisimmin. Kaikista kolmesta julkisuuden linjasta löytyi myös muutamia sanomalehtiä jotka erosivat näistä linjoista ottamalla kiinalaisten puolen joko osittain tai kokonaan. Svekomaanisten ja fennomaanisten sanomalehtien ohella tutkimus käsittelee myös kahta esimerkkiä Suomen pienestä, virkasäätyläistön julkisuudelle vastakkaisesta julkisuudesta tarkastelemalla Venäjän valtion ja työväenliikkeen omia sanomalehtiä.
  • Roivas, Maria (2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan eläinsuojelun ja eläinten oikeuksien käsitteitä Animalia-lehdessä vuosina 1975–2004 ja selvitetään, käytettiinkö lehdessä muita eläinasiaan liittyviä käsitteitä. Tutkielmassa selvitetään, millaisia merkityksiä näille käsitteille on eri aikoina annettu ja miten käsitteiden käytössä tapahtuneet muutokset heijastelevat laajempia kehityskulkuja eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeissä. Aineistoa on analysoitu käsitehistoriallisesta näkökulmasta, sillä kamppailut eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeen ja samalla eläinsuojelun ja eläinten oikeuksien käsitteiden välillä ovat määrittäneet eläimistä käytyä yhteiskunnallista keskustelua. Aineistosta on löydettävissä eri aikakausille tyypilliset käsitteet. Vuosina 1975–1985 eläinsuojelu oli eläinten kohteluun liittyvän keskustelun normi ja eläinten oikeudet lainsäädäntökontekstissa eläinsuojelun alakäsite. 1980-luvun puolivälistä alkaen eläinten oikeudet alkavat muotoutua omaksi käsitteekseen nousevan eläinoikeusliikkeen myötä. Samaan aikaan myös yhteiskunnalliset muutokset antavat tilaa uudelle eläinten hyvinvoinnin käsitteelle, joka liittyy ennen kaikkea kuluttamiseen. 1990-luvun puolivälissä eläinten oikeudet yhdistetään suoraa toimintaa harjoittaviin aktivisteihin. Animaliassa pyritään irtisanoutumaan ilkivallasta ja hakemaan omaa roolia Suomen EU-jäsenyyden tuomien muutosten keskellä. Lehdessä kirjoitetaan 2000-luvun vaihteen molemmin puolin eniten eläinten hyvinvoinnista ja eläinoikeuskeskustelu katoaa. Aineisto tukee pitkälti eläinoikeusliikkeen noususta esitettyjä tulkintoja. Lisäksi löytyy sellaista käsitteiden käyttöä, joka implikoi, että Animaliassa ei 1990-luvun vaihteessa tehty yhtä suurta eroa eläinten suojelun ja oikeuksien välillä kuin vuoden 1995 turkistarhaiskujen jälkeen. Aineiston perusteella Animaliassa on aina ollut monia erilaisia käsityksiä päämääristä ja eläinten asemasta.
  • Luostari, Riku (2022)
    Tutkielma tarkastelee Elinkeinoelämän valtuuskunnassa (EVA) käytyä diskurssia 1980-luvulta yhdeksänkymmentäluvun laman loppuun. Elinkeinoelämän valtuuskunnan arkistoja ja julkaisuja luetaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkielma analysoi aineistosta löytyviä puhetapoja ja argumentteja, ja tulkitsee niitä laajaa uusliberalismia koskevaa tutkimuskirjallisuutta vasten. Analyysin tuloksena Elinkeinoelämän valtuuskunta jäsennetään osaksi laajempaa niin sanottua uusliberaalia käännettä, jonka voidaan katsoa alkaneen länsimaissa 70-luvun talous- ja öljykriisien myötä. Arkistoanalyysi jakautuu kahdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Ensin tarkastellaan kahdeksankymmentäluvun nousukauden diskurssia, jonka jälkeen käsitellään EVAn diskurssia yhdeksänkymmentäluvun laman alusta vuosikymmenen puoliväliin. Lähestymistapa havainnollistaa katkoksia ja jatkuvuuksia, joita EVAn diskurssissa esiintyy kahdessa päinvastaisessa taloushistoriallisessa kontekstissa: kahdeksankymmentäluvun nousukaudella ja yhdeksänkymmentäluvun syvässä lamassa. Tutkielma osoittaa, että EVAn diskurssi oli tarkasteluaikana hyvin uusliberaalin ajattelutavan mukaista, vaikka suoria linkkejä maailmanlaajuisiin uusliberalismin verkostoihin ei aineistosta ilmene. EVAssa puhuttiin systemaattisesti laajemman markkinatalouden ja pienemmän hyvinvointivaltion puolesta. Argumentaatio kuitenkin myös vaihteli historiallisesta kontekstista riippuen: kahdeksankymmentäluvulla EVA korosti markkinatalouden tarjoamia mahdollisuuksia, kun taas laman myötä markkinatalous ja talouden globalisaatio nähtiin välttämättömänä ulkopuolisena voimana, jolle on antauduttava. Molempina tarkasteluajankohtina EVA suhtautui kriittisesti hyvinvointivaltioon, jonka laajenemisen sen näki uhkana yksityisen sektorin kasvulle. Laman myötä kuitenkin EVAn suunnitelmat hyvinvointivaltion kokonaisuudistuksesta saivat suuremman mittakaavan, kun julkisen talouden heikko tilanne antoi taustan määritellä koko järjestelmää uudelleen. Yhdeksänkymmentäluvulla toiseksi keskeiseksi pyrkimykseksi nousee Suomen saattaminen osaksi Euroopan unionia, mikä nähdään EVAssa myös tapana rajoittaa hyvinvointivaltion roolia. Tärkeimpänä tutkimustuloksena tutkielma asettaa EVAn ja suomalaisen liike-elämän ajattelun osaksi laajempaa uusliberaalia aaltoa, joka saavutti poliittisia voittoja seitsemänkymmentäluvulta eteenpäin. EVAn diskurssin yhdenmukaisuus laajan uusliberaalin tutkimuskirjallisuuden tulosten kanssa osoittaa, että suomalainen liike-elämä oli osaltaan mukana ylikansallisessa uusliberaalissa käänteessä. Samalla tarkentuu tältä osin myös kokonaiskäsitys Suomen yhteiskunnan uusliberalisoitumisen historiasta. Näin ollen tutkimus asettuu osaksi viime vuosikymmenenä noussutta historiantutkimuksen suuntausta, jossa Suomen talous- ja yhteiskuntahistoriaa luetaan kansallisen kerronnan sijaan osana ylikansallisia prosesseja.
  • Karukoski, Ritva (2020)
    I den norditalienska regionen Emilia-Romagna framväxte efter andra världskriget en egenartad samhällsmodell som ekonomiskt baserade sig på små- och medelstora företag och som socialt strävade till ett medborgarförankrat jämlikt samhälle. I avhandlingen eftersträvas efter beskrivning av modellens olika delar en klarläggning av varför en dylik modell uppkom, hur den har utvecklats och hur den har uppfattats av observatörer och forskare. Beaktande ämnets omfattning och mångfacettering kan endast metoder som funktionalistisk förklaring och histo-risk härledning användas i avhandlingen för att uppnå avhandlingens mål. Forskningsmaterial 'öronmärkt' för modellen är knappt. Två grundläggande forskningar publicerades på 1990-talet, en som främst fokuserar på model-lens ekonomiska del och en som belyser modellens historiska ursprung. En genomgång av det befintliga forskningsmaterialet lyckas klarlägga modellens historiska rötter, men visar på en obalans i behandlingen av de ekonomiska och de sociala målsättningarna. Forskningsmaterialet avslöjar tyvärr en bristande belysning av modellens ideologiska anknytning. Källmaterialet sätter gränser för de mål som uppsatts för avhandlingen. För att uppnå målsättningen upptas i avhandlingen en okonventionell koppling mellan modellen och dess ideologiska provinians. Emilienmodellen är en fortgående föränderlig process som avspeglas i behandlingen av modellen i forskningssyfte. Den uppmärksamhet som modellen väckt väntas leda till utvidgad och fördjupad forskning i företeelsen Emilien-modellen.
  • Rezai Jahromi, Bijan (2021)
    Donald Trump aloitti Yhdysvaltain presidenttinä tammikuussa 2017. Pian valtaantulonsa jälkeen Trump tapasi Britannian pääministerin, Theresa Mayn. Trump onnitteli Britanniaa EU eron johdosta. Trumpin valtaantulolla transatlanttiset suhteet kokivat kovan kolauksen. Transatlanttisilla suhteilla tarkoitetaan historiallisia, kulttuurillisia, poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia suhteita Atlantin valtameren molemmin puolin sijaitsevien maiden välillä. Trump kyseenalaisti NATO:n 5. artiklan turvatakuut eurooppalaisille liittolaisille. Lisäksi Trump jäädytti transatlanttisen kauppa- ja investointi kumppanuus -sopimuksen. Tutkielma käsittelee EU:n ja Puolan suurvalta politiikan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Suurvalloilla tarkoitetaan Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Venäjää. Venäjä liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan Venäjän federaatioon vuonna 2014. Tämän tapahtuman jälkeen Puola on lähentynyt Yhdysvaltoja sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Puola on NATO:n jäsen ja se on ottanut osaa Kosovo, Afganistan, Irak ja ISIS operaatioihin. Maaliskuussa 2018 Puola solmi sopimuksen, jonka mukaan se tulee saamaan Yhdysvalloilta Raytheonin keskipitkän kantaman patriot järjestelmän. Sopimus on arvoltaan useita miljardeja dollareita. Lisäksi Puola on ostanut Yhdysvalloilta F-35 hävittäjiä, jotka ovat niin ikään miljardien dollareiden hankintoja. EU on asettanut Venäjälle laajoja talouspakotteita, mutta talouspakotteet eivät koske kuitenkaan Venäjän kaasusektoria. Puola pitää Venäjää suurimpana turvallisuuspoliittisena uhkana ja se on järjestelmällisesti vähentänyt energia riippuvuuttaan Venäjästä. Puola pystyy tuottamaan itse 20 % sen maakaasun tarpeesta. Lisäksi Vuoteen 2022 mennessä Puola ostaa loput sen energia tarpeesta pääsääntöisesti Norjasta. Trump erosi presidenttiytensä aikana sekä Pariisin ilmastosopimuksesta että Iranin ydinsopimuksesta. EU:n ja Kiinan voimien yhdistäminen multilateralismin puolustajina on kuitenkin epäonnistunut. Liian suuret eroavaisuudet arvoissa on ollut EU:n ja Kiinan yhteistyön syventämisen esteenä. Puolan Kiina politiikalla on paljon yhtäläisyyksiä EU:n Kiina politiikan kanssa. Kiinan globaalia lähestymistapaa, kuten korkean teknologian yritysten ja lainapohjaisten yritysten haltuunotto sekä investoinnit, jotka voivat lisätä julkista velkaa ja antavat Kiinalle pääsyn strategisiin kohteisiin. Nämä faktorit ovat saaneet Puolan miettimään uudelleen politiikkaansa Kiinaa kohtaan. Kiinan strateginen kumppanuus ei ole täyttänyt Puolan odotuksia vielä.
  • Ahvo, Sanna (2020)
    This thesis examines French political debates related to the founding of the League of Nations in the years 1917-1919 and the political and ideological reasons that led to the oblivion of the French juridical internationalist model for the League. When the League of Nations was created in the Paris Peace Conference that followed the end of World War I, the French delegation presented a model for the League that was based on a specific French current of internationalism (juridical internationalism) largely forgotten today. It was opposed both to the Anglo-American view presented by American President Woodrow Wilson and the British delegation and the view of French Premier Clemenceau. In order to recover the intentions of the participants to the political discussions, this thesis employs Quentin Skinner’s methodological reflections on the history of ideas. The source material consists of the minutes of the French National Assembly, the Senate and the Paris Peace Conference as well as the notes of the most prominent advocate of juridical internationalism, Léon Bourgeois. These records are studied by situating them in their historical context and in relation to relevant intellectual traditions and ongoing political discussions. The formulation of the French policy is explored in three different contexts that capture the national and international levels of discussion: the French parliament, the French Interministerial Commission on the League of Nations and the Paris Peace Conference. The studies of Peter Jackson (2013) and Scott G. Blair (1992) on the French League of Nations policy constitute the main works of secondary literature. The theoretical framework of this study relies on the English School’s pluralistic approach to international relations. Different conceptions of the League of Nations are examined using the concepts of realism and idealism in international relations theory. These concepts help demonstrate the differences and similarities between juridical internationalism, Wilsonian idealism and traditional realist power politics. Historiography of the Paris Peace Conference has often presented the situation as a confrontation between traditional balance of power politics and Wilsonian idealism, but the juridical internationalist conception of the new world order was actually something between these two. By analysing this French current of internationalism through the concepts of realism and idealism, this thesis demonstrates that juridical internationalism represented a third way between the two traditional paradigms that combined elements of both. The juridical internationalists envisaged a League of Nations based on the codification of international law and equipped with a permanent tribunal and powerful systems of legal, economic, diplomatic and military sanctions enforced by an international army and a permanent command structure. This thesis puts forward the interpretation that the merits of this conception of the League were not properly appreciated during the Paris Peace Conference because it was overshadowed by the diplomatic and political calculations of Wilson and Clemenceau. Later, the juridical internationalist model has been disregarded as a result of being misunderstood as idealism and linked to the negative connotations the term carries. In reality, this model combined elements of realism and idealism similar to the rationalist and solidarist inclinations of the English School.
  • Ahvonen, Onni (2022)
    This thesis is concerned with the intellectual formation of two radical political thinkers in the Black radical and anti-colonial traditions: Walter Rodney and Cedric J. Robinson. Deploying the “Horne biographical method”, it contextualizes the knowledge-formation of Rodney and Robinson vis a vis the broader social, cultural, political, and intellectual environments in which they were situated. Particularly central are the national liberation-, Black power-, and post-colonial movements in the U.S., Jamaica, Tanzania, and Guyana during the 1960s and the 1970s. Furthermore, this thesis discusses the epistemological foundation of their knowledge-praxis through Enrique Dussel’s notion of the “geopolitics of knowledge” and Stuart Hall’s conceptualization of “the politics of location”, and contends that knowledge is to be understood in relational and positional terms. In analyzing the knowledge production of Rodney and Robinson, this thesis focuses on three central themes that emerge in their respective writings: (1) the role of the radical political intellectual, (2) the utility of Marxism to Black, Indigenous, and Third World peoples, and (3) the theorization of the emergence and development of the racial-colonial world-system. Finally, this thesis argues that in combining their deconstructive critiques with a constructive politics of worldmaking, Rodney and Robinson provide an important model for “guerrilla intellectualism”, where radical knowledge production is seen to emerge “from below” and conceived of as inseparable from material praxis and liberatory struggles.
  • Lipponen, Teemu (2022)
    Maisterintutkielmassani tarkastelen, millaisen historiakiistan emeritusprofessori Heikki Ylikankaan vuonna 2007 ilmestynyt kirja ”Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944” sai aikaan, ja mitkä olivat kiistaan keskeisesti osallistuneiden henkilöiden tärkeimmät puolesta ja vastaan -argumentit sekä näkemyserot lähteistä ja niiden tulkinnasta. Lisäksi pohdin, miksi historiakiista ylipäätään sai alkunsa. Kirjassaan Ylikangas käsittelee kesän 1944 jatkosodan ratkaisutaisteluita. Kirjan eniten huomiota herättänyt osio käsittelee kesällä 1944 kenttäoikeudenkäynneissä ja esimiehen aseenkäyttöoikeuden nojalla teloitettujen suomalaissotilaiden lukumäärää. Ylikangas arvioi teloitettuja olleen noin 250, kun aikaisempi tutkimus samasta aiheesta on vakiintunut lukuun 62. Pääasiallisina lähteinäni käytän Ylikankaan ja hänen vastakirjoittajiensa kirjoja sekä heidän Historiallisessa Aikakauskirjassa julkaisemiaan tekstejä. Ylikankaan väitteet saivat aikaan historiakiistan. Jo Ylikankaan kirjan julkistustilaisuudessa hänellä oli vastassaan esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen johtaja Jarmo Nieminen, joka haastoi Ylikankaan uudet luvut, päätelmät ja lähteet. Vuonna 2008 Ylikankaan kirjalle ilmestyi Niemisen ja filosofian tohtori Jukka Kulomaan toimittama vastakirja ”Teloitettu totuus – kesä 1944”, jossa kaikkiaan kuusi eri kirjoittajaa pyrki osoittamaan Ylikankaan kirjan kiistanalaisten väitteiden virheellisyyden. Ylikankaalta taas ilmestyi vuonna 2009 Niemisen ja Kulomaan vastakirjalle oma vastakirja nimeltään ”Yhden miehen jatkosota”. Uudessa kirjassaan Ylikangas vastasi Teloitetun totuuden väitteisiin ja puolusti omia tutkimustuloksiaan. Tutkielmani perusteella voi todeta Ylikankaan ja muiden kirjoittajien välillä vallinneen merkittävän tulkintaeron historiantutkimuksen luonteesta, mikä pitkälti johti historiakiistan syntymiseen. Ylikangas ei tyydy pelkästään virallisiin valtiollisiin lähteisiin, vaan hän jättää tilaa myös spekuloinnille, arvioinnille, vaihtoehtoisille lähteille ja tulkinnalle. Hänen vastakirjoittajansa taas luottavat tiukasti viranomaislähteisiin ja vaativat uskottavamman näytön teloituksesta ennen kuin uskovat sen tapahtuneen.
  • Laakeristo, Petteri (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan ja vertaillaan kahden oikeistokonservatiivisen puolueen, Saksan AfD:n ja Itävallan FPÖ:n, mediakuvia vuonna 2017, jolloin molemmissa maissa pidettiin parlamenttivaalit. Tärkeimmät tutkimuskysymykset ovat: millaisia median kautta välittyneet kuvat olivat vuonna 2017? Miten ne erosivat toisistaan, mikä niitä yhdisti ja miksi? Mitkä syyt vaikuttivat mahdollisten eroavaisuuksien taustalla? Tutkielman lähtökohtana toimii olettamus siitä, että eroavaisuuksia oli, ja että syyt niiden taustalla olivat historiallis-kulttuurisia. Puolueet on valittu vertailupariksi siksi, koska niiden ideologioissa ja äänestäjäkunnissa on huomattavia yhtäläisyyksiä, minkä lisäksi kumpikin puolue saavutti merkittävän vaalivoiton vuonna 2017. Primääriaineistona tutkielmassa käytetään neljää sanomalehteä, kahta saksalaista ja kahta itävaltalaista. AfD:n mediakuvia analysoidaan Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Bildin artikkeleiden perusteella huhtikuulta syyskuulle, ja FPÖ:n tapauksessa aineistona ovat Der Standardin ja Kronen Zeitungin uutiset toukokuulta lokakuulle. Aikarajaukseksi on valittu vuosi 2017 useista syistä. Saksassa järjestettiin liittopäivävaalit ja Itävallassa kansallisen neuvoston vaalit. AfD:lle vaalitulos oli sen historian paras ja FPÖ:lle toiseksi paras. Saksassa historiakuvat nousivat intensiiviseen julkiseen keskusteluun vuoden 2017 alussa, kun AfD:n poliitikko piti kiistanalaisen puheen. Vuosi on valittu myös siksi, koska se on kahden eurooppalaisen viimeaikaisen suuren kriisin, euro- ja pakolaiskriisin, jälkeistä aikaa. Tarkasteluvälinä on kuusi kuukautta ennen vaaleja, koska lähestymistapa osoittaa mediakuvissa vaalivuonna tapahtuneen kehityksen. Kokonaisaineisto käsittää yli tuhat uutisartikkelia, joista tämän tutkielman aineisto-osuuteen on valittu noin 200. Sekundääriaineistona käytetään tutkimuskirjallisuutta. Metodiksi on valittu laadullisen tutkimuksen menetelmät. Tutkielmassa käytetään historiantutkimukselle ominaista historiatieteellistä lähdekriittistä lähestymistapaa, jonka avulla tulkitaan lähdeaineistoa ja pyritään kasvattamaan ymmärrystä oikeistokonservatismista poliittisena ilmiönä. Maisterintutkielmassa tullaan tulokseen, että oikeistokonservatiivien vuoden 2017 mediakuvissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. AfD:stä ja FPÖ:stä välittyi lähdeaineiston perusteella monilta osin samankaltainen vaikutelma: niiden ideologioissa, ohjelmissa, toimintatavoissa ja äänestäjäkuntien demografioissa oli yhtäläisyyksiä. AfD:stä ja FPÖ:stä kirjoitettiin lehdistössä erittäin aktiivisesti, joten ne saivat huomattavaa medianäkyvyyttä, mutta puolueisiin suhtauduttiin silti varauksellisesti, etenkin Saksassa. Yleisesti ottaen uutiset olivat kuitenkin kirjoitusasultaan ja sävyltään varsin neutraaleja. Eri lehtien välillä oli profiilieroja, erityisesti Der Standard erottui kriittisellä käsittelytavallaan. Tuloksista voidaan vetää johtopäätös, että Saksan varautuneempi suhtautuminen, joka näkyi mediakuvissa, johtui historiakuvista, erityisesti toisen maailmansodan kokemuksista. David Artin teorian mukaan Saksan julkista keskustelua on hallinnut niin sanottu katumuskehys, kun taas Itävallan julkista keskustelua on hallinnut uhrikehys: Itävallassa maa on nähty kansallissosialismin ensimmäisenä uhrina. Tämä ero selittää eroavaisuudet mediakuvissa. Tutkielmassa pohditaan lopuksi myös sitä, mikä mahdollisti puolueiden historiallisen menestyksen parlamenttivaaleissa 2017. Antonis A. Ellinaksen teorian mukaan oikeistolaisille puolueille jopa kielteinen julkisuus on parempi asia kuin ei julkisuutta ollenkaan, ja koska sekä AfD että FPÖ saivat runsaasti medianäkyvyyttä osakseen, niin voidaan todeta, että näkyvyys todennäköisesti edesauttoi puolueiden menestystä vaaleissa 2017.
  • Kemppainen, Atte-Veikko (2022)
    Tässä tutkimuksessa selvitän sitä, miten Suomen Kristillinen Liitto (SKL), vuodesta 2001 Kristillisdemokraatit (KD) on perustellut kielteistä kantaansa samaa sukupuolta olevien perhe- ja parisuhdeoikeuksien laajentamiseksi vuosina 1992–2009 ja millaista muutosta sekä jatkuvuutta näissä perusteluissa ilmenee. Tämä ajanjakso sisältää viisi keskustelua vuosina 1992, 1993, 1996, 2001 ja 2008–2009. Vuonna 1992 keskustelun samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä käynnisti perhetoimikunnan sitä koskenut ehdotus, jota seurasivat kansanedustaja Outi Ojalan lakialoitteet vuosina 1993 ja 1996. Vuonna 2001 keskustelu koski lakiin rekisteröidystä parisuhteesta johtanutta hallituksen esitystä. Viimeinen tutkimukseen otettu keskustelu koskee vuosien 2008–2009 sisäistä adoptiota koskevaa lisäystä lakiin parisuhteiden rekisteröimisestä. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Carol Bacchin kehysanalyysiä. Sen pohjalta muotoilemieni kysymysten avulla olen tarkastellut ensinnäkin sitä, mitä puolue on kuvannut näissä lakihankkeissa ongelmallisena, toisekseen sitä, mitä syviä oletuksia näiden perustelujen taustalla on ja kolmanneksi sitä, mitä ei ole pidetty problemaattisena, mistä on vaiettu tai mitä on vältelty. Tutkimuksen aineisto koostuu ensisijaisesti kahdesta aineistoryhmästä. Ensimmäinen niistä on SKL:n ja KD:n puoluelehdet Kristityn vastuu sekä vuodesta 2005 KD-lehti, joista käytin erityisesti pääkirjoituksia ja puolueen kansanedustajien mielipidekirjoituksia. Toinen aineistoryhmä on keskusteluihin liittyvien lakialoitteiden lähetekeskusteluiden pöytäkirjat sekä keskustelun käynnistävä perhetoimikunnan mietintö ja lakialoitteet. SKL:n ja KD:n ongelmana pitämissä asioissa esiintyi paljon jatkuvuutta. Puolue vastusti yhtenäisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä, koska koki sen uhkaavan avioliiton asemaa, lasten etua ja murentavan yhteiskunnan perustaa. SKL ja KD vetosivat toistuvasti myös Raamatun vastaisuuteen ja yksittäisistä kohdista erityisesti luomiskertomukseen. Homoseksuaalisuuden koettiin olevan syntiä, mikä näkyi erityisesti vetoamisessa samaa sukupuolta olevien seksin tuomitseviin kohtiin vuosina 1993–1996. Puolue koki myös asiasta käydyn keskustelun jakolinjat epäreiluiksi ja koki median olevan puhtaan ideologisesti toimivan Setan puolella. Ongelmana pidetyissä asioissa tapahtui myös muutoksia. Ensinnäkin vuodesta 1996 alkaen lakialoitteita perusteltiin ihmisoikeuksilla, mutta puolue kiisti systemaattisesti tästä olevan kyse. Selkein muutos tapahtui vuonna 2001, jolloin lakialoitteen perustelut erityisesti ihmisoikeuksiin liittyen haastettiin väittämällä, että koko lakihanke pohjautuu väärään oletukseen homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä. Sen sijaan puolue esitti homoseksuaalisuuden olevan tieteen mukaan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, minkä vuoksi lain hyväksyminen nähtiin rikkinäisen seksuaalisuuden muodon normalisoimisena. Koettujen ongelmien taustalla olivat syvät oletukset Raamatusta, sen tulkinnasta ja homoseksuaalisuudesta. Ensinnäkin Raamattua pidettiin auktoriteettina myös modernin valtion lainsäädännölle ja kompassina oikealle moraalille. Tähän nojaten Raamatun luomiskertomuksen koettiin asettavan miehen ja naisen välisen avioliiton ainoaksi tuettavaksi perhemuodoksi ja sallituksi suhteeksi seksuaalisuuden toteuttamiselle sekä ajattomaksi yhteiskunnan perustaksi. Homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita arvosteltiin luomiskertomuksen ja samaa sukupuolta olevien seksin tuomitsevien kohtien kautta. Niiden pohjalta varsinkin homoseksuaalisuuden toteuttaminen esimerkiksi parisuhteen muodossa koettiin syntinä. Kautta linjan puolueessa ei problematisoitu Raamatun auktoriteettia maallisen valtion lainsäädännön perustana ja tapaa tulkita Raamatun eri tekstejä historiattomasti samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vastustamiseen soveltuviksi. Lisäksi SKL:n ja KD:n lakihankkeita vastustaessaan esittelemät tieteellisiksi kuvatut tutkimukset herättivät paljon kysymyksiä. Puolueen puheenvuoroissa ei eritelty tutkimusten tekijöitä, ja tutkimusten suhdetta tiedeyhteisön konsensukseen oli vaikea hahmottaa. Nimeltä mainitut tahot olivat vuorostaan selvästi kristillisiä toimijoita, ja puoluelehtien kautta paljastui, että tutkimukset olivat samoja, joita erilaiset konservatiiviset kristilliset tahot olivat koonneet lain vastustamisen tueksi. Vaikuttikin siltä, että tutkimusaineisto oli valittu tukemaan käsitystä homoseksuaalisuudesta poikkeamana luomisesta ja tarkoituksena oli perustella tätä kantaa tavalla, jolla olisi laajempaa kannatusvoimaa.
  • Aura, Siiri (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläistä marttatoimintaa jatkosodan aikana. Tavoitteena on selvittää, millaista Marttaliiton alaisen Helsingin Marttayhdistyksen toiminta oli sodan ja sen sanelemien poikkeusolojen aikana, sekä toisaalta tarkastella tätä toimintaa ohjanneita ideologisia ja ulkoisia voimia. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoituivat Helsingin Marttayhdistyksen vuosikertomukset vuosilta 1941–1944. Näitä asiakirjoja tarkastellaan tutkimuksessa historiantutkimukselle luonteenomaisen aineistolähtöisen lähestymistavan keinoin sekä aineisto- ja teorialähtöisen sisällönanalyysin työkaluja soveltaen. Teorialähtöistä sisällönanalyysiä varten tähän tutkielmaan valikoituivat maternalismin ja korporatismin näkökulmat, joiden muodostamaa viitekehystä hyödynnettiin tutkimusaineistosta ilmenneen marttatoiminnan tarkasteluun. Helsingin Marttayhdistyksen toiminnasta voidaan tunnistaa tutkielmassa käytetyn aineiston perusteella kolme keskeistä kokonaisuutta, jotka määrittivät helsinkiläistä marttatyötä jatkosodan aikana. Ensimmäinen näistä muodostui yhdistyksen alaisista kerhoilloista sekä ruohonjuuritasolla tehtävästä, nimenomaan martoille kohdistetusta opetus- ja virkistystoiminnasta. Tällainen järjestetty ohjelma mahdollisti rivijäsenien marttaharrastuksesta kiinni pitämisen myös poikkeusoloissa. Lisäksi kerhoissa toteutettiin laajemmin yhteiskuntaan suunnattua huolto- ja avustustyötä. Toisen kokonaisuuden loi yhdistyksen tarjoama neuvontatyö, jonka välityksellä se pyrki tarjoamaan konkreettisin neuvoin apua niin jäsenilleen kuin muillekin helsinkiläisille. Stockmannin tavaratalon tiloissa järjestetyillä näyttelyillä oli erityisen näkyvä rooli helsinkiläisten marttojen suorittamassa neuvontatyössä. Niiden kautta Helsingin Marttayhdistys pystyi tarjoamaan suurelle yleisölle apua pula-ajan ja tuotantokamppailun aiheuttamien vaikeuksien selättämiseen kaupunkiolosuhteissa. Kolmas kokonaisuus muodostui Marttakoulun tekemästä työstä sekä koulun yhteyteen vuonna 1941 perustetusta kotitaloudellisesta neuvonta-asemasta. Alun perin kotiapulaiskouluna alkunsa saanut Marttakoulu koki kurssitoiminnan uudistumisen ja valtion laajentuneen tuen myötä merkittäviä muutoksia jatkosodan aikana. Koulun merkitystä helsinkiläisille korosti sinne avattu neuvonta-asema, josta käsin Martat pystyivät tarjoamaan keskitettyä neuvontatyötä ympäri vuoden. Suoritetun analyysin pohjalta voidaan todeta, että Helsingin Marttayhdistyksen toiminnasta oli tunnistettavissa sekä maternalismin että korporatismin merkkejä. Marttaliikkeen äitiyden merkitystä korostanut ideologia näkyi sekä naisten ja äitien kotien piirissä tekemän työn huomioimisessa että laajemmin yhteiskunnallisena äitiytenä tulkittavana huolenpitona. Korporatistiset piirteet puolestaan kuvastuivat niissä tavoissa, joilla martat itse tukivat valtiovallan intressejä sekä toisaalta niissä marttojen työmuodoissa, joihin valtio suuntasi taloudellista tukea ja ohjausta.
  • Sveholm, Eevi (2021)
    Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.
  • Puronen, Kirsti (2020)
    The United States presidential elections are one of the most followed events in the world. The 2016 presidential elections will be remembered as one of the contentious elections ever. Donald Trump became the president against all odds. His campaign slogans “Make America Great Again” and “America First” promised to return the power to the people and redefine Americas’ role in the world. Trump’s campaign speeches were full of rhetoric that echoed the sentiments of the past presidents. His nativist speeches were full of anti-establishment appeals and racially heated language. The political polarization had divided the country, and amidst this Trump rose to presidency. His victory was rooted in the cultural and political changes that began decades earlier, and Trump’s presidency was the culmination of long-term developments. The thesis examines how Donald Trump used history politics in his general election campaign speeches. The primary sources of the thesis consist of general election speeches, from March to November in 2016. The thesis utilizes qualitative content analysis, in which primary sources are critically examined and compared, within the framework of history politics. The thesis relies on Jouni Tilli’s policy concept typology of history politics and Pilvi Torsti’s definition of history politics. The definitions of politicization and engagement in politics are a useful tool for analysing how Donald Trump blurred the line between myth, history and the past in his speeches. The theoretical framework of history politics refers to history being used in politics; it can manifest through political motives. Using history in political speeches is away to create a connection between the past and the present. The thesis also employs populism, which is used as analytical tool, when examining the political speeches. The thesis employs source-based analysis of primary sources, through research questions, within the framework of history politics. As well as looks how populism is expressed in the campaign speeches. The thesis also examines the rhetoric and themes of the Trump campaign, in order to understand the wider context and the outcomes of history politics. The analysation of the primary sources revealed that Trump exploited the conservative populist rhetoric that intertwined with history. His campaign message was appealing to the white working- and middle-class voters, who felt like they had been overlooked and left behind by the politicians and society. Trump capitalized on Richard Nixon’s “Silent Majority” and Ronald Reagan’s “Make America Great Again” narratives and transformed it to fit his populistic rhetoric. Trump presented himself as an outsider who provided simple solutions to big issues. He used history to justify the political rhetoric of the campaign. The most important result of the thesis was that history was politicized and used as the pivotal narrative in Trump’s campaign speeches. The history politics framework provided the thesis platform from which the campaign speeches could be analysed, and it created a context for the motives of using history in politics. Trump reused the political rhetoric of the past and intertwined it with populism.
  • Aalto-Setälä, Alvar (2022)
    Miltä tuntuu olla kansanedustaja? Tässä maisterintutkielmassa syvennytään kansanedustajuuden kokemuksellisen puolen tutkimukseen. Kokemuksellinen näkökulma kansanedustajuuteen on kiinnostava, sillä työn julkisuuden määrä ja laatu, olennaiset sosiaaliset suhteet, työtä säätelevä toimintakulttuuri ja työtavat poikkeavat mistä vain muusta työstä. Tarkastelun kohteena ovat vihreiden kansanedustajien kokemukset. Vihreiden kokemuksia tutkimalla etsitään vihreän kansanedustajakokemuksen ominaispiirteitä, mutta myös pohditaan kansanedustajuuden kokemusta yleisemmin erityisesti vertaamalla löydöksiä aiempaan tutkimukseen, erityisesti Anne Ollilan ja Anna Kontulan tutkimuksiin. Vihreästä kansanedustajakokemuksesta tekevät mielenkiintoisen puolueen poikkeuksellinen syntytausta ja alkuperäinen halu myllätä eduskunnan käytänteitä uusiksi, kuten jättämällä noudattamatta senioriteettiperiaatetta tai pukukoodia. Uudenlainen puolue myös toi Arkadianmäelle edustajia uudenlaisista taustoista, kuten ennen näkemättömiä vähemmistöjä, joiden kokemuksiin perehdytään. Tässä tutkielmassa kokemusta tutkitaan lähdeaineistona Eduskunnan muistitietoarkiston vihreiden kansanedustajien haastattelut, tutkielmaa varten tehdyt muistitietohaastattelut ja täydentävänä lähteenä kokemuksellisesti kiinnostavat elämäkerrat. Menetelmänä hyödynnetään ymmärtävää muistitietotutkimusta ja keskeisin tutkimuskysymys on, että miten vihreät kansanedustajat työnsä kokivat. Kokemuksia eritellään kolmen kategorian alle: identiteetin, sosiaalisten suhteiden ja toimintakulttuurin. Identiteettiin liittyvässä luvussa käsitellään kaikkia edustajan itseensä liittyviä luonnehdintoja ja kokemuksia kansanedustajuudesta, sosiaalisten suhteiden luvussa eritellään keskeisimpiä sosiaalisia kokemuksia eduskunnasta ja toimintakulttuuria käsittelevässä luvussa käsitellään edustajan kokemusta hallitus- ja oppositiotyöskentelystä, julkisuudesta ja vihreistä poikkeuksista totuttuihin toimintatapoihin. Identiteettiin liittyvissä kokemuksissa vihreillä korostuivat kokemukset erilaisuudesta. Aineistossa erilaisuutta muihin ja erityisesti muiden puolueiden kansanedustajiin peilattiin esimerkiksi poikkeavan taustan, ajattelutavan, työmotivaation, akateemisuuden ja rahattomuuden kautta. Erilaisuutta vihreiden eduskuntaryhmän sisälläkin koettiin ja se linkittyi usein itsensä asemoimiseen suhteessa alkuvihreään vaihtoehtokulttuuriin. Sosiaalisissa kokemuksissa korostuivat vihreiden eduskuntaryhmien sisäiset monipuoliset kokemukset aina tiukoista riidoista suuriin ystävyyksiin. Jokainen kausi oli korostetun erilainen, mutta useimmiten ryhmän ollessa kiireinen esimerkiksi hallituksessa oli riitoja vähemmän, rauhallisina aikoina enemmän. Parhaimmat ystävät ja pahimmat vihamiehet löydettiin yleensä muista puolueista erityisesti tiiviin valiokuntatyön kautta. Eduskunnan puhemiehen merkitys kansanedustajakokemukseen olennaisesti vaikuttavana vaikuttajana korostui. Työn ja perheen yhdistäminen koettiin usein hankalaksi. Toimintakulttuurikokemuksissa hallituskansanedustajuus koettiin usein mielekkäänä, oppositiossa olo epäkiinnostavana. Julkisuus koettiin usein epäreiluksi ja kohut ylimitoitetuiksi ja jopa turvallisuusuhkiksi. Vihreä käytäntö senioriteettiperiaatteen puuttumisesta koettiin yleisesti toimivaksi erityisesti ensimmäisen kauden kansanedustajien kiinnostavan kansanedustajakokemuksen takaajana. Pukeutumisen suhteen kokemusta määrittivät kuuluisat skandaalit, joista moni halusi erottautua. Kansanedustajakokemukseen linkittyi monella vahva tunne väärinymmärretyksi tulemisesta. Median koettiin katsovan kansanedustajia yksipuolisesti, vaikka edustajat eivät usein itse kokeneetkaan työnsä pelkistyvän esimerkiksi valtapeleiksi.
  • Martikainen, Kara (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin eri toimielinten ulkopoliittisia kantoja liittyen Syyrian arabi-kevään tapahtumiin ja sisällissotaan vuosina 2011–2015. Eri toimielinten näkemyksiä tarkastellaan pääasiassa suojeluvastuun periaatteen ja suvereniteetin rajalla käydyn keskustelun näkökulmasta, jolloin nämä kaksi nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi sekä muodostavat tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Samalla tutkielmassa käsitellään unionin ulkopolitiikan johdonmukaisuuden ja toisaalta epäjohdonmukaisuuden teemoja. Euroopan unionin tunnuslause on ”moninaisuudessaan yhtenäinen” ja usein unionin ulkopolitiikassa nostetaan esiin ”yhdellä äänellä puhuminen”, jolloin näiden teemojen käsittely tulee tutkimusasetelman vuoksi myös yhdeksi osa-alueeksi tutkielmaan. Lähestymistapa on käsite-historiallinen ja EU:ta käsitellään monitasoisen hallinnan lähestymistavan avulla. Tutkimusaineisto koostuu EU:n eri toimielinten päätöslauselmista, päätelmistä, kannanotoista ja suosi-tuksista. Näillä asiakirjoilla EU:n toimielimet ilmaisevat poliittisia kantojaan ja näkemyksiään. Tässä tutkielmassa ei käsitellä unionin eri toimielinten sisäisiä keskusteluita. Pääasiassa tarkasteltavat toimielimet ovat Euroopan unionin neuvosto, Euroopan unionin ulkosuhdehallinto ja Euroopan parlamentti. Aineisto koostuu noin 124 asiakirjasta, joka muodostaa kokonaisuudessaan noin 800 sivuisen aineiston. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Aineistoanalyysi alkaa Syyrian arabikevään tapahtumista ja ulottuu EU:n maaliskuussa 2015 julkaisemaan Syyria-strategiaan. Aineistoanalyysin esitystapa on kronologinen. Syyrian tapahtumia tarkastellaan suojeluvastuun ja suvere-niteetin linssien läpi tilanteen muotoutuessa. Tutkimustulokset vastaavat suurelta osin tutkielman hypo-teeseja: Euroopan parlamentti näyttäytyy vahvana suojeluvastuun periaatteen kannattajana, kun taas unionin ulkosuhdehallinnon ja neuvostojen kannoissa suojeluvastuu ei ylitä valtion suvereniteettia. Tässä tarkastelussa nähdään myös eroavaisuuksia toimielinten ulkopoliittisten kantojen johdonmukaisuuden välillä. Suvereniteetin näkökulmasta suurvaltojen intressit ylittivät ihmisten suojelun velvoitteen. EU näyttäytyy kuitenkin vahvana humanitaarisen avun ja ihmisoikeuksien kannattajana.