Browsing by Title
Now showing items 482-501 of 1114
-
(2020)Lakes play a significant role in the carbon cycle, as they transport, modify, sequester and bury carbon. Climate has direct and indirect impacts on the carbon cycle of lakes. Small, shallow lakes in the northern boreal region are particularly sensitive to climate variability. By studying organic carbon accumulation and quality in lake sediments, and by comparing them to the Holocene climate reconstructions, we can deepen our understanding of the processes affecting carbon sedimentation, evaluate the current and future changes, and separate the on-going climate warming and other anthropogenic factors from natural ones. In this study, we examine carbon accumulation and quality during the Holocene in four lakes in one northern boreal catchment area. Sediment organic carbon content, accumulation rate, C/N-ratio, and d13C were measured and compared to each other as well as to the lake and drainage characteristics and temperature reconstructions. Temperature explained some of the variation in carbon accumulation and quality, in part the variability was attributed to the lake and drainage characteristics.
-
(2020)Haitalliset vieraslajit ovat merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle elinympäristöjen vähenemisen ja pirstoutumisen ohella. Vain pieni osa ihmisen alkuperäiseltä esiintymisalueeltaan uudelle alueelle tarkoituksella tai vahingossa siirtämistä vieraslajeista osoittautuu haitalliseksi, mutta ne saavat aikaan valtavaa vahinkoa alueen alkuperäisille lajeille ja luontotyypeille sekä ihmisille merkittävää taloudellista tai terveydellistä haittaa. Euroopan eliölajeista noin 5 % luokitellaan vieraslajeiksi, joista edelleen 10–15 prosenttia haitallisiksi vieraslajeiksi. Suomessa haitallisia vieraslajeja on luokiteltu noin 0,6 % eliölajeista. Uuden vieraslajin vakiintumiseen ja täyden levinneisyyden saavuttamiseen uudella alueella kestää keskimäärin 150 vuotta lajin saapumisesta. Leviämisvauhtia voi nopeuttaa vieraslajin sopeutuminen uuteen alueeseen, sopivien elinympäristöjen lisääntyminen sekä ilmaston lämpeneminen. Ilmaston lämpeneminen tulee myös helpottamaan uusien haitallisten vieraslajien saapumista Suomeen ja lisäämään niiden todennäköisyyttä selvitä hengissä ja levitä täällä. Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on yksivuotinen, vain siemenistään leviävä kookas ruohovartinen kasvilaji, joka on Suomessa haitallinen vieraslaji. Kookas- ja nopeakasvuinen jättipalsami valloittaa tehokkaasti erityisesti kosteampia ja puolivarjoisia elinympäristöjä, ja leviää tehokkaasti virtaavan veden kuljettaessa siemeniä vesistössä eteenpäin. Jättipalsami voi syrjäyttää samalta kasvupaikalta valo- ja häirintäkilpailun avulla matalakasvuisempia ruohovartisia lajeja sekä houkutella sokeripitoisella medellä pölyttäjähyönteisiä muiden lajien luota. Jättipalsamikasvusto voi myös vähentää maanpäällisten ja maanalaisten selkärangattomien hyönteislajien ja -ryhmien monimuotoisuutta, sekä kasvien siemenpankin monimuotoisuutta. Tutkin pro gradu -työssäni kymmentä jättipalsamikasvustoa Itä- ja Pohjois-Helsingin alueella poikkeuksellisen kuumalla ja kuivalla kasvukaudella 2010. Seurasin kasvustoissa jättipalsamiyksilöiden kasvun fenologiaan eli ilmiasuun liittyviä muuttujia: korkeus, varren paksuus, lehtien lukumäärä, kukkien lukumäärä ja siemenkotien lukumäärä. Seurasin myös jättipalsamin ja muiden kasvustojen valtalajien peittävyyden kehitystä. Seurantajakson (18.5. –17.8.) jälkeen otin kasvustoilta näytteet maaperäanalyysiä varten ja keräsin kasvustoilta siemenkodat. Laskin siemenkotien sisältävien siementen määrät ja määritin kasvuston keskimääräisen siementuotantokapasiteetin 1 m2 alueella. Jättipalsamin fenotyyppinen plastisuus on korkea, eli se voi sopeutua hyvin elinympäristön muutoksiin, kuten valon saatavuuteen varjoisemmilla kasvupaikoilla. Varjossa kasvavat jättipalsamit tehostavat kasvuaan ja yhteyttävät tehokkaammin. Fenologiaseurannasta keräämäni mittausdatan alustavien tarkastelujen mukaan päätin tarkastella tilastollisesti kasvupaikan valoisuuden (kolme valoisuusluokkaa) vaikutusta jättipalsamin korkeuteen, mutta en löytänyt valoisuusluokkien välillä merkittävää eroa. Valoisammilla kasvupaikoilla kasvavat jättipalsamit kasvoivat keskimäärin paksummiksi, tuottivat enemmän lehtiä, kukkia ja siemenkotia sekä siemeniä. Kasvukauden 2010 olosuhteet vaikuttivat kasvustojen mittaustuloksiin ja siemenmääriin. Siementen määriin kasvustoissa vaikutti myös 8.8.2010 poikkeuksellisen rajun Sylvi-myrskyn rankkasadekuurot ja voimakkaat tuulenpuuskat.
-
(2020)According to The Finnish Act on Water Resource Management, the ecological status of Finnish streams and lakes have to be monitored and assessed based on the severity of human impact on biota. The ecological assessment of freshwaters is based on comparing the impacted ecosystems with those freshwater ecosystems of a nearly intact state. The Finnish Act on Water Resource Management is based on the European Union Water Framework Directive, or WFD. Macrophytes (aquatic bryophytes, macroalgae, and vascular plants) are used as an element in freshwater assessment. In Finland, the used of macrophytes have been long established along with other organism groups in ecological assessment of lakes, but macrophytes have not yet been used extensively in ecological assessment of rivers. A rough method has been developed, but further study and improvement needs to be made before reliable ecological assessments using river macrophytes can be done. Currently, there is a great need for a uniform method for river assessment using macrophytes. In Finland, the ecological state of freshwaters is classified by using biological metrics based on the abundance and variety of different organism groups. The biological metrics are converted to a scale of 0-1 into a so-called Ecological Quality Ratio (EQR) in order to be able to compare their results. Suitable biological metrics have been studied in Finland, and so far, the Percent Model Affinity (PMA) and Observed-to-Expected-taxa index (O/E-taxa index) have proven to be promising. Both metrics have been observed to explain human impact in the catchment and changes in water quality. These metrics are hence used in this thesis. The variety and abundance of freshwater macrophytes was studied according to the rough method developed at the Finnish Environment Institute (SYKE) in 2008. In this thesis, the objective was to study how the results of the biological metrics varied between different river parts of Mätäjoki. The EQR and biological metrics results obtained earlier from diatoms and benthic invertebrates were also compared with the results obtained with macrophytes in the same river parts. A possible link to the results of the River Habitat Survey (RHS) and riverbank vegetation was also studied. The biological metrics used in this thesis are based on using reference sites (sites in natural condition) to assess the ecological condition of the studied sites. Data collected for the MaaMet-survey by the Finnish Environment Institute formed the reference conditions. The reference sites included were as pristine as possible. The field method consisted of gathering macrophyte data from two 50-metre-long adjacent river parts: a riffle and a pool. A total of 18 rivers and pools were included, forming 9 river-pool pairs. The riverbank vegetation was studied on the banks of the pools. In this thesis, we observed significant variation in both the biological metrics results and EQR results. The results of the biological metrics were surprisingly low, indicating a possibly bad ecological condition. The mean of EQR results using combined data, bryophyte data and vascular plant data were found to be very similar. The EQR results using macrophyte data were considerably lower than the EQR results of the diatom and benthic invertebrate data. Macrophytes thus indicated a possibly inferior ecological state than diatoms and benthic invertebrates. The species richness of Mätäjoki was found to be considerably lower than that of the reference sites. The surprising results may indicate shortcomings in the rough river macrophyte method. The small size of the reference condition data and issues in the national Finnish river classification system may also be responsible for some of the results. Low EQR results, indicating low ecological state, may be a result from the impaired ecological state of Mätäjoki due to human impact. Moreover, the ecological assessment of urban rivers based on biota has in some studies produced unreliable results on other organism groups. The results show that biological metric values show a large variation between river parts. This must be taken into consideration in the development of the river macrophyte method and in choosing the sampling sites of studied rivers.
-
(2008)Jokirapu (Astacus astacus) on Suomessa alkuperäislaji. Rapuruttoa hyvin sietävää täplärapua (Pacifastacus leniusculus) on istutettu lähinnä Etelä-Suomeen vuodesta 1967 lähtien. Täplärapu on kookkaampi, aggressiivisempi ja lisääntymiskykyisempi kuin jokirapumme. Yleensä täplärapu dominoi jokirapua, kun rapujen elinympäristöt kohtaavat. Täpläravun dominoivaa otetta voidaan selittää tiettyjen käyttäytymispiirteiden ollessa korreloituneena. Tietyt käyttäytymispiirteet voidaan liittää yleisesti tulokaslajien dominoivaan levittäytymiseen uusille alueille. Tulokaslajin täytyy levittäytyä epäröimättä, lisääntyä hyvin pienestä alkupopulaatiosta huolimatta sekä runsastuessaan aiheuttaa suuria vaikutuksia tunkeutumaansa yhteisöön. Tulokaslajiin käyttäytymisessä voisi siis olla korreloituneena aktiivisuus, rohkeus ja eksploratiivisuus. Käyttäytymissyndroomalla viitataan korreloituneisiin yksilön yhdenmukaisiin käyttäytymispiirteiden eroihin, jotka ilmenevät tietyssä tilanteessa ja/tai läpi tiettyjen kontekstien. Kontekstilla tarkoitetaan toiminnallista käyttäytymiseen liittyvää kategoriaa (esim. levittäytyminen). Populaatio tai laji voi ilmentää käyttäytymissyndroomaa. Jokaisella yksilöllä on oma käyttäytymistyyppinsä käyttäytymissyndrooman sisällä. Saman käyttäytymistyypin omaavien yksilöiden käyttäytyminen korreloi muiden yksilöiden käyttäytymisen kanssa järjestysluvullisen arvoasteikon mukaan. Käyttäytymissyndroomat voivat vähentää käyttäytymiseen liittyvää plastisuutta tai ylläpitää yksilöiden käyttäytymisen välistä vaihtelua. Pro gradu –työni tavoitteeni on tutkia joki- ja täplärapujen käyttäytymiseroja. Olen valinnut tutkimuksen kohteeksi aktiivisen, rohkean ja eksploratiivisen käyttäytymisen, joiden korrelaatioita on jo löydetty muutamilla lajeilla. Tutkin käyttäytymiserojen toistuvuutta sekä sukupuolen vaikutusta. Oletin löytäväni positiivisen korrelaation aktiivisessa, rohkeassa ja eksploratiivisessa käyttäytymisessä ravuilla (käyttäytymissyndrooma), ja oletin näiden käyttäytymispiirteiden välisten erojen olevan täpläravuilla suuremmat. Käyttäytymispiirrekokeet suoritin Viikissä kahteen kertaan käyttäytymisen toistuvuuden testaamiseksi. Käyttäytymisen toistuvuus osoittautui melko hyväksi, vaikka jälkimmäisen kokeen (=samaa käyttäytymistä mittaava koe tehty toiseen kertaan) tulokset olivatkin usein merkitsevästi erilaisia ensimmäisen kokeen tuloksiin verrattuna. Aktiivisuus toistui hyvin käyttäytymispiirrekokeiden kesken. Jokirapujen aktiivisena olo aika on suurempi kuin täpläravuilla aktiivisuuskokeessa ja eksploratiivisuuskokeessa. Täplärapujen aktiivisuus yleensä nousi jälkimmäisessä, kun taas jokirapujen aktiivisuus laski. Sukupuoleen sidottuja käyttäytymiseroja ei juurikaan löytynyt. Rohkeaa ja eksploratiivista käyttäytymistä ilmentävät kokeet osoittautuivat epäonnistuneiksi mittaamaan näitä käyttäytymispiirteitä. En voi saamieni tulosten perusteella todeta joki- tai täpläravuilla olevan käyttäytymissyndroomaa, jossa aktiivisuus, rohkeus ja eksploratiivisuus olisivat korreloituneena.
-
(2016)The purpose of this Master's thesis is to examine and analyse contradictions typical to many environmental questions and to bring forth the thinking underlying them. The thesis explores how the contradictions are perceived and examines them with the concept of paradigm. Paradigm is defined as a mental model through which the world is seen. Two specific paradigms, exclusive and inclusive paradigm, are identified and conceptualised in environmental thinking and analysed via two case-studies. The aim is to improve understanding of environmental contradictions and conflicts and to find ways to tackle them with paradigmatic level of thinking. The objectives of the thesis are first, to develop theoretical tools to ease comprehensive understanding of contradictions, and second, to enable examination of dichotomies and polarized juxtapositions. The research approach is holistic, and the analytical process applies philosophical methods of problematization, explication and argumentation. Other methodological tools utilized include hermeneutic thinking and abductive reasoning. The case-studies in focus are the human perception of inclusion with nature and the human-wolf conflict in Finland. In the human-wolf conflict case-study content analysis is also applied. The thesis first presents the concepts of opposite and contradiction and examines how they are approached in the Western philosophical tradition. The special focus is on the differences between the logics and the dialectics traditions regarding exclusive and inclusive thinking. The logical laws of non-contradiction and excluded middle and dialectical thinking are the key elements of the theoretical framework. Based on these elements two cognitive models are built: a) a seven-point model that describes the process of neutral opposites turning to problematic contradictions, and b) a four-field sub-paradigm model, which enables examination of contradictions via four different sub-paradigms (atomistic dualism, atomistic pluralism, holistic dualism and holistic pluralism). The models are applied to the two case-studies. The first case-study of human perception of inclusion with nature deals with the human-nature relationship, i.e. to what extent human is perceived to be a part of nature or separate of it. The seven-point model shows how human and nature are separated from each other and perceived as polar opposites at conceptual level in Western thinking. The sub-paradigm model illustrates four alternative ways, exclusive and inclusive, to see the human-nature relationship. In conclusion, juxtaposition of human and nature is shown to result from logical misconception combined with exclusive thinking. Instead of being detached from nature, human is fully dependent on it. The second case-study of the human-wolf conflict in Finland is a classic wicked problem: a complex, multi-stakeholder issue, solving of which requires holistic understanding. The human-wolf conflict is examined utilising both previous academic literature and news and magazine articles on the case. The purpose of this case-study is to offer an illustrative example and to show in a more concrete way the significance of inclusive and exclusive paradigm to the understanding of such environmental conflicts. It is suggested that the polarized situation of the human-wolf conflict could be unraveled by applying the models built in this thesis. Specifically, the inclusive paradigm could have a central role in resolving the conflict. The last section of the thesis discusses why it is important to distinguish what kind of contradiction is at hand and what kind of paradigms they are seen through: paradigms always shape the way the contradictions are seen. It's important to recognise the situations where the two different paradigms should be used. Inclusive paradigm suits to seeking comprehensive understanding to complex problems. Exclusive paradigm on the other hand can help with concrete solutions and decisions. Inclusive and exclusive paradigms themselves form contrary opposites, and should therefore be understood dialectically. The thesis introduces a concept of meta-dialectics emphasising balanced application of the two paradigms in a case- and context-specific manner. Further research could include applications of the models built in this thesis to different environmental cases, investigating in further detail what kind of issues and conflicts would need more inclusive or exclusive thinking. Finally, further development of comprehensive and holistic research methodologies would be highly needed in our increasingly complex world.
-
(2019)Environmental problems are usually complex in nature, encompass uncertainties and affect multiple actors and groups of people in multiple ways. Hence, managing these problems requires transparent decision making that takes into consideration diverse values, perceptions and knowledge of those groups. Decisions that are made in a participatory decision-making process are more likely to express public values and local knowledge than decisions made in top-down management processes. Collaboration has become a ubiquitous concept within the context of participatory planning and environmental management. It is used in describing a wide array of participatory approaches and it is often used as a tool in managing wicked problems. However, participatory approaches do not guarantee better success in solving environmental problems. Hence, it is crucial to deliberate what kind of approach is used and what kind of situations it suits. This master’s thesis examines Metsähallitus’ participatory natural resource planning (NRP) process through the concept of collaboration. The study encompasses two mutually supporting parts: a case study about Metsähallitus’ natural resource planning process for Southern Finland 2017-2022 and an equality analysis encompassing altogether four cooperation groups from natural resource planning processes. The aim of the study is to find out how trust building, commitment, social capital and stakeholders’ opportunities to influence decision-making were realized in the NRP process of Southern Finland. In addition, aspects of equality in natural resource planning are examined. Data of the case study consists of seven qualitative semi-structured interviews. Data is analyzed according to the principles of qualitative content analysis. Data of the equality analysis consists of six NRP cooperation groups’ participant lists and the data is analyzed with quantitative content analysis. Based on the results, opportunities to participate actualize most efficiently in the operational level of the cooperation group. The methods used and facilitator’s contribution enhance the realization of equality within the cooperation group. Stakeholders reported a few defects concerning equal processing of values and interests. For example, topics regarding forestry overweighs other topics. The representativeness of stakeholders was considered good. Representatives of public agencies are most frequently participating of all stakeholder groups. Every fifth participant was a woman. What comes to social capital, one of the main results was increased mutual understanding among stakeholders that resulted from learning from each other in the process. Stakeholders’ perceptions of their opportunities to influence decision-making were labeled partly by contentment and realism, but partly by a low level of expectations. Opportunity to influence in decision-making is a remarkable factor for commitment and motivation to participate. The context of NRP-process also affects the planning and its results, but further research on this topic is needed and I propose this as one future research topic. More research is also needed to evaluate on how one of the main principles of collaboration, sharing decision-making power, affects natural resource planning and its results, if adopted.
-
(2023)Climate change and its unparalleled and irreversible effects to natural and human systems initiate a need to take immediate action to develop effective measures for climate change adaptation. Both climate change impacts and responses to climate change are found to further aggravate the division between winners and losers that is already present in the pre-existing patterns of development. This is while previous research has found explicit concern for justice to be limited at the urban level. This study seeks to examine urban climate change adaptation strategies critically from the perspective of climate justice to contribute to the understanding of how justice can be identified and advocated for in practice. Justice is conceptualised with four justice dimensions encompassing recognitional, distributive, procedural, and restorative justice dimensions. An Adaptation Justice Index is applied to policy documents to perform a qualitative content analysis. In addition, a literature review is utilised to explore the representations of justice present in the adaptation strategies of eight leading city-level climate change adaptors. Results from the analysis show that on average, procedural justice dimension is the most highlighted among the four dimensions, while restorative justice is the least emphasised. The cities performed the best in allocating responsibilities related to adaptation and in enabling participation in the implementation phase. Strategies frequently emphasise vulnerable people and acknowledge the aim to advance equity and just outcomes with adaptation initiatives. The initiatives described in the strategies, however, seem generally to be insufficient to realise these outcomes. Measures to include the perspectives of vulnerable individuals and communities are found to require improvement to promote empowerment of disadvantaged people for climate justice. The impacts of adaptation measures ought to be scrutinised in more detail to recognise the losses borne by the most disadvantaged in society and to make amends for injustices taking place in the context of climate change and adaptation practice. In conclusion, more research is in order to shed further light to the extent climate justice is accounted for in adaptation practice, especially in the context of the Global South.
-
(2024)The Finnish forestry sector today faces multiple pressures for renewal, demands of climate change and biodiversity loss being the most recent and pertinent ones. The pressures are expected to materialize in the mid-term future: significant structural changes in the forest sector will most likely take place by 2040 (Kulvik et al., 2022). The Finnish forest sector is already in a state of flux, aiming for a transformation, with the state also seeking to reform it through various policies (Donner-Amnell, 2022). However, the concept of just transition has not been widely applied to the industry. This work uses qualitative content analysis to analyze strategies, roadmaps, programmes, action plans and other textual materials where actors of the forest policy arena envision the future of the sector. Recognizing that these expressions of the desired futures are not mere observations of what might happen, but strategic, political actions building those very futures, this study understands them as sociotechnical visions (Longhurst & Chilvers, 2019). This research seeks to articulate what kind of futures are promoted in these visions, how questions of justice are addressed in them, and discover patterns of politicization and depoliticization related to justice. Based on earlier research (Harrinkari et al., 2016), actors are assigned into three coalitions. The forestry coalition envisions a future where Finnish forestry products satisfy global demand and are seen as one solution to climate change. It prefers to frame ecological and social issues through the frames of responsibility and sustainability. The administrative coalition prioritizes the well-being of the Finnish nation and sees the forest industry as an important means to do so, thus wishing to maintain its operating conditions. The environmental coalition aims to maintain the values of nature and frames the environmental and social issues of forestry as questions of justice. Actors within the environmental coalition tend to choose frames that politicize the discourse, whereas the forestry coalition tends to choose depoliticizing ones. The present study demonstrates that actors employ the frame of justice to a varying extent. The academic literature on just transition often departs from the starting point of defining the limits of what is just. However, the present study shows that there are pertinent questions to be asked already before that. Future research is invited to pay attention to what makes actors embrace the concept of just transition and others reject it.
-
(2021)Planning process for the Arctic Railway was initiated by the Ministry of Transport and Communications in 2017 and lasted until early 2019. The proposed railway line would cut through the homeland of the indigenous Sámi, which received harsh criticism from the Sámi Parliament for its adverse effects on the traditional Sámi culture and livelihood, both protected by the Constitution of Finland. In this thesis the claims of these two actors are analysed using the Justification theory and Justification analysis to gain insight into the underlying justifications that were used to either oppose or support the Arctic Railway. The results will also illuminate how the MTC’s use of justifications resulted in the constitutional rights of the indigenous Sámi being disregarded during the planning process. At the end of this thesis the reader should have a greater understanding of the Arctic Railway’s planning process, the main arguments and justifications of the two key actors, and how they were used to either resist or support the railway’s construction.
-
(2018)Limasienet (Myxomycota) ovat aitoameeboihin (Amoebozoa) kuuluvia, aitotumaisia eliöitä, joiden elinkierrossa vuorottelevat yksisoluinen, yleensä haploidi ameeba- ja kenosyyttinen, diploidi limakkovaihe. Limasieniä tunnetaan noin 1000 lajia, joista Suomessa on tavattu reilut 200. Lajimonimuotoisuus on suurinta metsissä mm. karikkeessa, lahopuussa ja elävien puiden kaarnalla. Suurimman osan elämästään ne viettävät joko lepovaiheina (esim. itiöinä tai sklerootioina) tai ameeboina. Limakko kehittyy tavallisesti ameebojen pariutuessa, ja se kykenee liikkumaan hitaasti elinalustallaan etsien ravinnokseen mm. bakteereja ja sieni-itiöitä. Sopivissa olosuhteissa limakko muuttuu kokonaisuudessaan itiöpesäkkeiksi, joissa syntyvät meioottiset itiöt. Kaarnalimasienet ovat sopeutuneet viemään koko elinkiertonsa läpi elävien puiden kaarnalla. Niiden lepoasteet kestävät kasvualustalleen tyypillisiä ääreviä ja nopeasti vaihtuvia kosteus- ja lämpöoloja. Elinkierto ja limakkovaihe ovat yleensä nopeita ja limakot sekä itiöpesäkkeet pienikokoisia, tuskin silmin havaittavia. Ehdottomien kaarnalajien lisäksi kaarnalla elää myös joukko laaja-alaisempia ja opportunistisia lajeja. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin kaarnalimasienten lajistoa 15 yleisellä, Suomessa luonnonvaraisena esiintyvällä puulajilla ja neljällä eri kasvillisuusvyöhykkeellä (boreaalisen vyöhykkeen alavyöhykkeellä). Tavoitteena oli selvittää lajiston lisäksi, onko eri isäntäpuulajien tai vyöhykkeiden välillä eroja limasienilajistossa. Kaarnanäytteitä kerättiin yhteensä 196 puuyksilöstä (yksi näyte/yksilö) hemi-, etelä- ja pohjoisboreaaliselta sekä orohemiarktiselta vyöhykkeeltä. Näytteistä kasvatettiin limasieniä kosteakammioviljelmissä, ja itiöpesäkkeitä tuottaneet lajit tunnistettiin ja valokuvattiin. Puulajien ja vyöhykkeiden eroja tutkittiin tilastollisin menetelmin. Lisäksi mitattiin ja tutkittiin kaarnan happamuuden ja vedenpidätyskyvyn vaikutusta limasienilajistoon. Kaarnanäytteistä 65 % tuotti limasienten itiöpesäkkeitä. Tutkituilta 15 puulajilta löytyi yhteensä 23 tunnistettua limasienilajia, joista kaksi hapsista (suku Echinostelium) havaittiin nyt Suomessa ensi kertaa. Yhden puulajin limasienilajien lukumäärä vaihteli välillä 1-9 ja vyöhykkeittäin 1-19. Sekä puulajien että vyöhykkeiden välillä havaittiin merkitseviä eroja, eli ainakin osa limasienilajeista vaikuttaa suosivan tiettyjä isäntäpuulajeja tai lajiryhmiä (esim. havu- tai lehtipuita) ja painottuvan levinneisyydeltään maan etelä- tai pohjoisosiin. Toisaalta muutamaa limasienilajia esiintyi hyvin laajalti eri puilla ja alueilla. Kasvualustan happamuuden ja vedenpidätyskyvyn vaikutukset lajistoon eivät olleet yksiselitteisiä. Tutkimustulosten perusteella limasienet ovat sienten ja jäkälien tavoin hyvin yleinen osa kaarnan mikrobistoa, eikä niiden esiintyminen eri puulajeilla tai kasvillisuusvyöhykkeillä ole täysin satunnaista. Tulokset tukivat useiden aiempien tutkimusten tuloksia kaarnalimasienten puulaji- ja aluespesifisyydestä. Edellä kuvattu tutkimus oli puulajien osalta laajin tähän mennessä tehty selvitys Suomen kaarnalimasienistä.
-
(2019)Tutkimus on perinteisesti keskittynyt taloudellisesti merkittävien, jalostettujen tuotantokasvien tauteihin. Luonnonkasvien tauteja on tutkittu huomattavasti vähemmän, vaikka niillä on suuri merkitys kasviyhteisön monimuotoisuuden säätelijöinä. Etenkin virusten vaikutuksista on hyvin vähän tietoa, koska tartuntoja on hankala havaita. Virukset ovat ehdottomia solunsisäisiä loisia ja tarvitsevat vektoreita levittäytyäkseen kasvien välillä. Virusten esiintymisten ja vaikutusten on havaittu vaihtelevan runsaasti ajallisesti sekä lajien ja populaatioiden välillä. Tässä työssä selvitettiin Plantago lanceolatan latenttiviruksen (PlLV) ja Plantagon latentin caulimoviruksen (caulimovirus), esiintymistä kolmessa eri puolilla Ahvenanmaata sijaitsevassa heinäratamon (Plantago lanceolata) populaatiossa. Kustakin populaatiosta valittiin 20 satunnaista kasvia tutkimukseen. Lehdistä kerättiin näytteitä kerran viikossa kolmen viikon ajan touko-kesäkuussa 2017. Kasvien kukkien ja lehtien lukumäärä sekä pisimmän lehden pituus kirjattiin ylös. Lisäksi mahdolliset viroottiset oireet ja herbivorien aikaansaamat syömäjäljet kirjattiin ylös. Virusten havaitsemista varten kehitettiin qPCR-menetelmä aiempien virussekventointien pohjalta. Alukkeet suunniteltiin mahdollisimman konservoituneille alueille virusten perimässä. qPCR-menetelmän kynnysarvon asettamisen apuna oli lisäksi 218 kasvihuonekasvinäytettä, jotka oli testattu valmiiksi jo olemassa olevalla PCR-menetelmän alukkeilla. Luonnonkasvinäytteet tutkittiin sekä qPCR- että PCR-menetelmillä, joiden tulokset yhdistettiin. Sekä PlLV:ä että caulimovirusta esiintyi kaikilla populaatioilla, mutta esiintymisessä ei ollut merkitseviä populaatioiden välisiä eroja. PlLV-havainnot vähenivät merkitsevästi tutkimusaikana, mutta caulimoviruksen esiintyminen ei vaihdellut. Caulimovirushavainnot korreloivat positiivisesti lehtien lukumäärän sekä erään syömäjälkiluokan kanssa. Muut kasvin ominaisuudet tai herbivorien jättämät syömäjäljet eivät selittäneet virustartuntoja. Viroottiseksi tulkittuja oireita oli sekä virustartuntaisilla että terveiksi todetuilla kasveilla. Vanhat PCR-menetelmät tunnistavat jossain määrin qPCR-menetelmiä paremmin virustartunnat, mutta menetelmät tunnistavat osittain eri tartunnat. Tulokset vahvistavat aiempia havaintoja siitä, että virusten esiintyminen luonnonkasveilla on vaihtelevaa, eivätkä ne aina välttämättä aiheuta näkyviä oireita, mikä tekee niiden vaikutusten arvioinnista haastavaa. Virukset ovat täysin vektoreista riippuvaisia, ja tulos antaa mahdollisia viitteitä caulimoviruksen vektorilajista. Suurikokoiset kasvit vaikuttavat olevan alttiimpia caulimovirustartunnalle. qPCR-menetelmä täydentää PCR-menetelmää, mutta vaatii lisäoptimointia tehokkuuden parantamiseksi. Jatkotutkimukset suuremmalla otannalla ja pidempiaikaisella seurannalla valottaisivat, millaisia vaikutuksia virustartunnoilla on kasveihin missäkin olosuhteissa.
-
(2004)Rakentamisen materiaalivirtoja eli luonnonvarojen kulutusta on tutkittu Suomessa aikaisemmin vain vähän. Tämän vuoksi oli tarvetta saada lisää tutkimustietoa aiheesta. Tutkimuksen kohteiksi valittiin kaksi Helsingin yliopiston rakennusta: Physicum ja Infokeskus. Tarkoituksena oli selvittää rakennusten luonnonvarojen kulutus ja sen jakautuminen eri rakennusosien kesken, tehdä tuloksille herkkyystarkasteluja tiettyjen tekijöiden suhteen sekä esittää suosituksia siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun rakennuksen luonnonvarojen kulutusta halutaan vähentää. Rakennusten luonnonvarojen kulutus selvitettiin MIPS-laskentamenetelmän avulla. MIPS tulee sanoista material input per service unit eli suomeksi materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. MIPS-luku ilmaisee hyödykkeen luonnonvarojen kulutuksen suhteutettuna hyödykkeestä saatavaan hyötyyn. Mitä pienempi hyödykkeen MIPS on, sitä vähemmän sen ajatellaan kuormittavan ympäristöä. MIPS-menetelmä pohjautuu ajattelutapaan, jonka mukaan ihmisen liikkeelle laittamien materiaalivirtojen suuruus määrää ensisijaisesti inhimillisen toiminnan ympäristövaikutusten suuruuden. Näin ollen ympäristönsuojelun tärkeimpänä tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kokonaiskulutusta eli dematerialisoida inhimillistä toimintaa. Rakennuksille laskettiin neljä erilaista MIPS-lukua: abioottisten eli elottomien luonnonvarojen, bioottisten eli elollisten luonnonvarojen, veden sekä ilman kulutuksesta kertovat MIPS-luvut. Infokeskuksen MIPS-luvut olivat jokaisessa luonnonvarakategoriassa pienemmät kuin Physicumin. Kummankin rakennuksen luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa erottuivat kuitenkin suunnilleen samat tekijät merkityksellisimpinä. Abioottisten luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa merkittävimmiksi tekijöiksi nousivat sähkönkulutus, talotekniikka, louhinta / maankaivut sekä Physicumin tapauksessa lämmönkulutuskin. Bioottisten luonnonvarojen kulutus jäi hyvin pieneksi verrattuna muihin kategorioihin, ja se jakautui vain ulko- ja väliseinien välille. Veden kulutus oli puolestaan todella suurta verrattuna muihin kategorioihin, ja se aiheutui lähes täysin sähkönkulutuksesta. Ilman kulutuksen muodostumisessa lämmön- ja sähkönkulutus olivat merkittävimpiä tekijöitä. Physicumin luonnonvarojen kulutuksen määräytymisessä korostuivat käytönaikainen sähkön- ja lämmönkulutus suhteessa enemmän kuin Infokeskuksen tapauksessa. Abioottisten luonnonvarojen kulutusta voidaan vähentää esimerkiksi valitsemalla tuulivoima sähköntuotantomuodoksi tavallisen verkkosähkön ostamisen sijaan, lisäämällä uusiometallien käyttöä, rakentamalla rakennuksia, joissa ei ole maanalaista pohjakerrosta sekä pienentämällä sähkönkulutusta. Veden kulutusta voidaan vähentää vaikuttamalla sähkönkulutukseen ja tapaan, jolla sähkö tuotetaan: tässä tutkimuksessa todettiin, että jos sähkö tuotetaan tuulivoimalla, rakennuksen veden kulutus vähenee todella merkittävästi. Ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa valita tuulivoima sähköntuotantomuodoksi sekä keskittyä pienentämään rakennuksessa käytettävän sähkön ja lämmön määrää. Abioottisten luonnonvarojen ja ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa myös tähdätä rakennusten pitkäikäisyyteen ja rakennusosien mahdollisimman pitkiin uusimisjaksoihin.
-
(2021)Kaikkien lauhkealla vyöhykkeellä elävien eliöiden täytyy sopeutua ympäristöolosuhteiden suureen vaihteluun vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikaan liittyviin muutoksiin kuuluvat muun muassa lämpötilan ja valoisuuden vaihtelut, jotka ovat selkeitä myös järvissä veden alla. Lämpötilan, ravinteiden ja valon määrät vaikuttavat järven tuottavuuteen ja siten moniin muihin tekijöihin, myös kalojen ravinnon määrään. Eri kalalajit ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin, joissa ne pärjäävät parhaiten, ja jokaisella lajilla on oma optimilämpötilansa. Kalat ovat aktiivisimmillaan niille sopivien olosuhteiden aikaan, mikä useimmilla lajeilla on kesä, jolloin ravintoakin on saatavilla enemmän. Suurin osa kalatutkimuksista tehdään yleensä kesällä avoveden aikaan, koska se on helpompaa ja talvella kalojen ei ajatella olevan tutkimuksen arvoisia. Suuri osa maailman järvistä kuitenkin on jääpeitteen alla osan vuodesta ja talvi on iso osa kalojen elämää, minkä vuoksi niiden tutkiminen vuoden ympäri on tärkeää. Tämän tutkimuksen neljä pääkysymystä olivat: 1. Millä tavalla eri kalalajien, lahkojen, sekä lämpötila- ja ravintokiltojen osuudet saaliista muuttuvat eri vuodenaikoina? 2. Kuinka paljon yksikkösaalis muuttuu vuoden aikana? 3. Miten kalojen koko ja kuntokerroin muuttuvat vuoden aikana? 4. Mitkä eri ympäristö- ja biologiset tekijät selittävät yksikkösaaliin muutoksia? Koekalastusta tehtiin vuosina 2020-2021 vuoden ajan koekalastusverkkosarjalla kolmessa habitaatissa: litoraalissa, profundaalissa ja pelagiaalissa. Joka kuukausi kalastettiin vähintään kolmen päivän ajan. Jokaiselle saadulle kalalle määritettiin laji, pituus, paino ja kuntokerroin ja jokaiselle yksittäiselle pyyntikerralle laskettiin yksikkösaalis. Kalastuksen lisäksi Pääjärvestä otettiin joka kuukausi fysikaaliskemiallisia mittauksia. Koekalastuksen tulosten mukaan selvästi runsain kala Pääjärvessä oli särki, toiseksi runsain kala oli kappalemääränä ahven ja biomassana kuha. Talvea kohti särjen ja ahvenen määrät laskivat, kun taas kuhan, kiisken ja mateen osuudet saaliista nousivat. Selvästi runsain kalalahko vuoden kokonaissaaliissa oli karppikalat, vaikka ahvenkalat olikin runsain lahko loppukesällä ja lopputalvella. Lämpimänveden kaloja oli muita lämpötilakiltoja enemmän koko vuoden saaliissa, vain helmikuussa viileänveden kaloja oli enemmän, kun kiiski oli kuukauden runsain kala. Petokalojen kappalemääräosuus saaliista oli jokaisena kuukautena muita ravintokiltoja pienempi, mutta talvella petokalojen biomassaosuus saaliista oli suurin. Yksikkösaalis oli alhaisimmillaan jääpeitteisinä kuukausina ja suurimmillaan kesällä. Kalojen keskikoko oli talvella kesää suurempi ja kuntokerroin alhaisempi. Kappaleyksikkösaaliin muutoksia eniten selittivät kuntokerroin, lämpötila, typpipitoisuus ja pH, kun taas biomassayksikkösaaliin muutoksia eniten selittivät kuntokerroin, lumensyvyys, lämpötila ja kokonaishiili. Pääjärven kalayhteisön rakenteessa tapahtui muutoksia vuodenaikojen välillä. Selkein muutos oli yksikkösaaliin muutos kesän ja talven välillä. Pääjärven lisäksi ympärivuotista kalatutkimusta pitäisi tehdä morfologisilta ja fysikaaliskemiallisilta piirteiltään erilaisissa järvissä, jotta saataisiin tietoa, miten kalayhteisö reagoi eri vuodenaikoihin eri olosuhteissa.
-
(2008)Parental investment (PI) tarkoittaa erityisesti emon päätöstä panostaa resursseja nykyisiin jälkeläisiinsä tulevien kustannuksella. Kyseessä on optimointiongelma, jossa panostuksen pitäisi olla suurin silloin, kun saavutettavissa oleva kelpoisuushyöty on kustannuksiin nähden paras mahdollinen. Aktiivinen pesänpuolustuskäyttäytyminen on yksi tärkeimpiä PI:n muotoja. Sen on katsottu nostavan poikasten selviytymistodennäköisyyttä, mutta sisältävän toisaalta riskin emon loukkaantumisesta, eli pahimmassa tapauksessa sekä nykyisten että kaikkien tulevien jälkeläisten menettämisestä. Pesänpuolustuksen aktiivisuus kertoo siis emojen riskinottohalukkuudesta. Siihen vaikuttavista tekijöistä on esitetty lukuisia hypoteeseja, mutta yleistykset perustuvat lähinnä varpuslintututkimuksiin. Petolinnut eroavat varpuslinnuista monin tavoin – esimerkiksi sukupuolten välinen kokodimorfia on petolinnuilla suuri – ja petolintututkimusten tulokset eroavat usein muilla lajiryhmillä tehdyistä tutkimuksista. Tämän vuoksi pesänpuolustuskäyttäytymistä on syytä tutkia laajemmin muillakin lajeilla. Tutkin atrappikokeiden avulla kanahaukkanaaraiden (Accipiter gentilis) pesänpuolustuskäyttäytymistä pesäpoikasaikana eteläisellä Pohjanmaalla kesällä 2005. Huomioin pesänpuolustukseen mahdollisesti vaikuttavina tekijöinä poikueen iän, poikueen kunnon, pesinnän ajoittumisen, reviirin laadun, atrapin tyypin sekä koiraan läsnäolon. Brood value -hypoteesin mukaan nykyisiin jälkeläisiin kannattaa panostaa eniten silloin, kun niiden suhteellinen lisääntymisarvo on suuri. Vulnerability-hypoteesi taas ennustaa, että puolustuksen on oltava sitä aktiivisempaa, mitä suuremmassa vaarassa poikaset ovat. Uudempi harm to offspring -hypoteesi puolestaan laskee, että mitä kiireellisemmin emon on päästävä takaisin pesälle huolehtimaan poikasistaan, sitä aktiivisempaa pesänpuolustuksen pitäisi olla. Analysoin aineiston tilastollisesti ordinaaliregressio-menetelmällä, ja parhaaksi valittu malli selitti noin puolet puolustusaktiivisuudessa havaitusta vaihtelusta. Aktiivisuus ei noussut poikasten iän mukana, mikä on vastoin useimpia muita tutkimustuloksia. Havainto voi johtua brood value ja harm to offspring -hypoteesien mukaisten ennusteiden päinvastaisesta ja siten toisensa kumoavasta vaikutuksesta. Heikkokuntoisia poikueita puolustettiin aktiivisemmin kuin hyväkuntoisia, mikä tukee harm to offspring -hypoteesia, mutta myöhäisten poikueiden aikaisia aktiivisempaa puolustamista on vaikea selittää. Reviirin laatu ei vaikuttanut käyttäytymiseen. Vulnerability-hypoteesin mukaisesti sekä emoille että poikasille vaarallinen huuhkaja-atrappi aiheutti voimakkaammat reaktiot kuin kanahaukka-atrappi, eli pedon vaarallisuus poikasille oli tärkeämpää kuin pedon vaarallisuus emolle. Naaras oli päävastuussa pesänpuolustuksesta. Tämä ei luultavasti ole kuitenkaan käänteisen kokodimorfian syy tai seuraus, vaan työnjako johtuu siitä, että naaras viettää paljon enemmän aikaa pesällä. Koiraan läsnäolo ei vaikuttanut naaraan käyttäytymiseen. Pesänpuolustusaktiivisuus oli yleisesti ottaen melko matalaa, mutta emojen käytös vaihteli paljon yksilöllisesti. Eläinten yksilölliset käyttäytymiserot ovat viime vuosina nousseet aktiiviseksi tutkimuskohteeksi, ja on syytä epäillä, että myös tämän tutkimuksen tuloksiin vaikuttivat erot emolintujen persoonallisuudessa. Voi jopa olla, että poikueen ominaisuudet eivät suoraan vaikuta emojen käytökseen, vaan emojen yksilöllinen persoonallisuus vaikuttaa poikueen ominaisuuksiin ja sitä kautta PI:n tasoon. Mikään yksittäinen hypoteesi ei selvästi pysty selittämään kaikkia tuloksia, vaan emojen päätöksenteossa painottuvat eri tekijät eri painoarvoilla tilanteesta riippuen. Mahdollisissa jatkotutkimuksissa olisi pyrittävä selvittämään erityisesti persoonallisuuserojen vaikutusta PI:n optimointiin yleensä.
-
Kannan, kasvatusympäristön ja ehdollistamisen vaikutus lohenpoikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen (2011)Istutetut kalat selviävät luonnonoloissa usein huomattavasti luonnossa kasvaneita lajikumppaneitaan heikommin. Laitosten kasvatusaltaissa kasvavilla kaloilla ei ole ennen istutusta tarvetta oppia luonnossa välttämättömiä taitoja. Jos istutuskalat ovat sukupolvi sukupolven jälkeen laitoskalojen jälkeläisiä, voi myös kalojen perimä laitostua, kun perimään kertyy luonnossa selviytymisen kannalta haitallisia ja laitosoloissa hyödyllisiä ominaisuuksia. Suomessa hyvä esimerkkilaji istutuskaloista ja niiden ongelmista on lohi (Salmo salar). Yksi istutusten tuloksellisuudelle merkityksellisistä kalojen taidoista on pedonvälttämiskäyttäytyminen eli se, kuinka hyvin kalat välttävät saaliiksi jäämistä. Sekä laitosoloissa kasvamisen että perimän laitostumisen on todettu voivan muuttaa kalojen pedonvälttämiskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymispiirteitä. On myös saatu näyttöä perimältään laitostuneiden kalojen luonnonkantaisia kaloja suuremmasta riskistä jäädä petojen saaliiksi. Luonnonkalojen ja laitoskalojen väliset erot sopeutuvuudessa luonnonoloihin ovat poikineet runsaasti tutkimuksia, joissa on selvitetty, miten laitoskalojen pedonvälttämiskäyttäytyminen saataisiin muistuttamaan enemmän luonnonkalojen käyttäytymistä. Tärkeimpiä samankaltaistamiskeinoja ovat laitosten kasvatusaltaiden muuttaminen virikkeellisiksi eli enemmän luonnonoloja vastaaviksi ja laitoskalojen kouluttaminen ennen istutusta. Tutkin kokeissani perimän laitostumisen, virikkeellisen kasvatusympäristön ja klassisen ehdollistamisen vaikutuksia yksivuotiaiden lohenpoikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen. Käytössäni oli Simojoen populaation lohenpoikasia neljästä eri kanta-kasvatusympäristö-käsittelystä: perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja ja virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja. Ensimmäisessä kokeessani vertailin eri käsittelyjen kalojen poistumisnopeutta ns. lähtölaatikosta sekä uintikäyttäytymistä kaukalossa, jossa ne eivät olleet aiemmin olleet. Toisessa kokeessa tarkkailin, miten ns. hälyaine vaikutti rohkeuskokeessa olleiden kalojen käyttäytymiseen, kun niitä uitettiin uudestaan samoissa kaukaloissa. Kolmannessa kokeessa ehdollistin molempien laitoskantaisten käsittelyjen kaloja hauen hajulle hälyaineen avulla. Ehdollistamisen jälkeen tarkkailin, kuinka poikaset käyttäytyvät kaukaloissa, joihin johdettiin hauen hajua. Tein myös selviytymiskokeen, jossa vapautin saman ehdollistamiskäsittelyn läpikäyneitä kaloja altaisiin, joissa hauet saivat saalistaa poikasia ja joihin oli kasattu poikasille suojapaikaksi kiviröykkiö. Odotin luonnonkantaisten, virikkeellisesti kasvatettujen ja ehdollistettujen kalojen olevan muita varovaisempia ja hauilta paremmin selviytyviä. Virikkeellinen kasvatus lisäsi monella käyttäytymismuuttujalla mitattuna kalojen varovaisuutta tai arkuutta. Joillain muuttujilla mitattuna virikkeellisyys vaikutti varovaisuutta tai arkuutta lisäten vain luonnonkantaisiin kaloihin Siten myös kalan kannalla oli merkitystä. Yhdessä käyttäytymismuuttujassa kannalla oli lisäksi kasvatusympäristöstä riippumatonkin vaikutus. Hälyaine vaikutti kaloihin lähinnä niiden liikkumista vähentäen. Ehdollistamisen vaikutus kaukalomuuttujiin riippui kasvatusympäristöstä: ehdollistaminen lisäsi virikkeellisissä oloissa kasvatettujen ja vähensi tavallisissa altaissa kasvatettujen uimista. Ehdollistamisella tai kasvatusympäristöllä ei ollut vaikutusta kalojen selviytymiseen haukien saalistukselta. Tulokset herättivät myös mahdollisia uusia tutkimuskysymyksiä. Tulosten perusteella voin sanoa, että kasvatuksessa käytetyt yksinkertaiset ja edulliset virikkeet ja ehdollistamismenetelmät voivat vaikuttaa kalojen käyttäytymiseen muuttamalla sitä varovaisemmaksi ja sopeutuvammaksi eli mahdollisesti joiltain osin luonnonmukaisemmaksi tai luonnossa selviytymistä auttavaksi. Erot virikkeellisen kasvatuksen vaikutuksissa luonnonkantaisiin ja laitoskantaisiin kaloihin voivat kertoa siitä, kuinka tärkeää oli, että kokeissa oli mukana molempien kantojen kaloja. Tulosten soveltamismahdollisuudet ovat lupaavat, koska tämä oli yksi ensimmäisistä koejärjestelyistä, joissa virikkeellistettyjen kasvatusaltaiden kalatiheydet olivat samaa luokkaa kuin kalankasvatuslaitoksissa tavallisesti käytetyt tiheydet.
-
(2012)Ihmisvaikutuksen myötä maailman luonnon monimuotoisuus vähenee kiihtyvällä tahdilla. Rajallisten suojeluresurssien vuoksi lajien uhanalaisuusaste on tärkeää määrittää, jotta suojelutoimet voidaan kohdistaa eniten suojelua tarvitseviin lajeihin. Lajien uhanalaisuuden määrittämiseen käytetään yhä enenevissä määrin kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) maailmanlaajuista uhanalaisuuden luokittelumenetelmää. Luokittelumenetelmä ei sellaisenaan huomioi lajien luokitteluun liittyvää epävarmuutta, mutta Bayes-menetelmien avulla epävarmuutta voidaan esittää ja tarkastella todennäköisyysmuodossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata IUCN:n uhanalaisuusluokittelumenetelmän logiikka ja luokittelukriteerit Bayes-verkkojen avulla ja tarkastella uhanalaisuusluokitteluun liittyvän epävarmuuden esittämistä ja sen vaikutuksia lajien luokitteluun. Bayes-verkot ovat matemaattisia, verkkokaavioiden avulla kuvattavia malleja, joiden avulla voidaan mallintaa epävarmaa tietoa todennäköisyysjakaumien avulla. Tutkimuksen myötä rakennettiin neljä erilaista eri laskentaperiaatteisiin perustuvaa IUCN:n luokittelumenetelmää kuvaavaa todennäköisyysmallia. Mallien toimivuutta tarkasteltiin haastattelemalla Suomen vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa mukana olleita eri lajityöryhmien edustajia. Asiantuntijahaastattelujen tarkoituksena oli mm. tarkastella uhanalaisiin lajeihin liittyvän epävarmuuden esittämistä mallien avulla todellisen uhanalaisuusaineiston ja asiantuntijatiedon avulla ja vertailla haastatteluissa saatavia luokittelutuloksia vuoden 2010 arvioinnin tuloksiin. Tutkimuksessa havaittiin, että uhanalaisuusluokitteluun liittyvän epävarmuuden ilmaiseminen on tärkeää ja vaikuttaa luokittelutuloksiin. Keskeinen havainto oli, että kun uhanalaisuusluokitteluun liittyvää epävarmuutta oli mahdollista ilmaista todennäköisyysmallien avulla, luokiteltavien lajien uhanalaisuusluokka muuttui useissa tapauksissa. Kaikissa näissä tapauksissa muutos oli luokan nouseminen aiempaa uhanalaisemmaksi. Epävarmuuden ilmaisemisen tärkeyttä korostavat myös asiantuntijahaastattelujen tulokset, joiden mukaan suurin osa lajien luokitteluun liittyvästä tiedosta on jollakin tasolla epävarmaa. Tutkimuksessa ilmeni, että Bayes-verkkojen käyttö uhanalaisuusluokittelussa epävarman tiedon tarkastelussa on hyödyllistä, sillä malleja käytettäessä uhanalaisuuden luokittelukriteereihin liittyvä epävarmuuden aste välittyy selvästi todennäköisyysmuodossa ja luokittelukriteerien keskinäisten vaikutussuhteiden hahmottaminen on selkeää. Lisäksi luokittelua kuvaavien graafisten mallien tarkastelu auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään kriteerien avulla tapahtuvaa luokittelukäytäntöä. Uhanalaisuusmallien käyttö lisää myös luokittelun järjestelmällisyyttä ja selkeyttää ja yhdenmukaistaa käytännön luokittelutyötä, esim. luokitteluehtojen toteutuminen voidaan aiempaa paremmin varmistaa mallien avulla. Bayes-verkkojen käyttäminen uhanalaisuusluokittelussa on hyödyllistä myös siksi, että menetelmän käyttö saattaa mahdollistaa uusien lajien tarkastelun ja arvioimisen. Haastatteluihin osallistuneiden asiantuntijoiden suhtautuminen todennäköisyysmallinnukseen oli positiivista, joten menetelmää olisi hyödyllistä soveltaa ja kehittää edelleen niin, että sitä voitaisiin jatkossa hyödyntää epävarman tiedon tarkastelussa käytännön luokittelutyössä.
-
(2019)Osallistumisella ja vuorovaikutuksella on tärkeä rooli nykypäivän suunnittelussa. Vuonna 2000 voimaan astuneen uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana osallistumisen merkitys suunnittelussa on korostunut. Riittävien osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen erityisesti kaupunkiluontoa koskevissa kaavahankkeissa on tärkeää – kaupunkiluonto ja viheralueet ovat merkityksellisiä osallisille ja halu osallistua niitä koskeviin suunnitteluhankkeisiin on usein suuri. Osallistumiseen perinteisesti käytettyjä menetelmiä on kuitenkin kritisoitu niiden tehottomuudesta tavoittaa hiljaisempia ihmisryhmiä ja vastata osallisten tarpeisiin. Yhteiskunnan muutoksen ja teknologian kehityksen myötä onkin herännyt tarve kehittää uusia osallistumismenetelmiä, joihin lukeutuvat myös karttapohjaiset osallistumismenetelmät. Karttapohjaiset osallistumismenetelmät, tai karttakyselyt, lukeutuvat yleisnimityksellä PPGIS (public participation geoinformatic system) tunnettuihin paikkatietojärjestelmiä hyödyntäviin osallistumismenetelmiin. Karttapohjaisten osallistumismenetelmien avulla suunnitteluhankkeen osalliset voivat luoda uutta paikkasidonnaista tietoa merkitsemällä ideoitaan, havaintojaan ja kommenttejaan suoraan kartalle. Karttapohjaisten osallistumismenetelmien etuihin kuuluu muun muassa se, etteivät ne sido vastaamista tiettyyn aikaan ja paikkaan ja siten kannustavat matalan kynnyksen osallistumiseen. Karttapohjaiset osallistumismenetelmät soveltuvat myös käytettäväksi kaupunkiluonnon suunnittelussa. Alueiden merkityksellisyyden ja aktiivisen virkistyskäytön vuoksi kaupunkilaiset omaavat usein niistä runsaasti kokemusperäistä tietoa, jonka keräämiseen karttapohjaiset osallistumismenetelmät tarjoavat tehokkaan keinon. Karttapohjaisten osallistumismenetelmien vaikuttavuutta kaupunkiluonnon suunnittelussa tutkittiin viiden tutkimushaastattelun avulla. Tutkimukseen valittiin viisi päättynyttä tai pian päättyvää kaavahanketta, joissa oli hyödynnetty karttapohjaisia osallistumismenetelmiä: Helsingin yleiskaava 2050, Urban Helsinki -kollektiivin varjoyleiskaava Pro Helsinki 2.0, Mikkelin kantakaupungin osayleiskaava 2040, Teivaan kylpylähotellin asemakaava ja Rovaniemen ja ItäLapin maakuntakaava. Jokaiseen haastatteluun osallistui 2–3 henkilöä, jotka olivat osallistuneet joko karttakyselyn toteutukseen tai sen tuloksien huomioimiseen lopullisessa kaavassa. Tutkimushaastattelujen avulla haluttiin vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: (1) Onko karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä vaikutusta kaupunkiluonnon suunnittelussa? (2) Onko karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä enemmän vaikutusta kuin perinteisillä osallistumismenetelmillä? (3) Millä edellytyksillä karttapohjaisten osallistumismenetelmien käyttö on tehokasta ja vaikuttavaa? Haastateltavat olivat pääosin tyytyväisiä karttapohjaisten osallistumismenetelmien käyttöön ja kaikki olivat halukkaita käyttämään niitä myös tulevissa kaavahankkeissa. Kyseisten menetelmien vaikuttavuuden ja käytön tehokkuuden havaittiin olevan hyvin tapauskohtaista. Tutkimushaastatteluissa kuultiin sekä onnistuneita että epäonnistuneita esimerkkejä karttakyselyiden vaikuttavuudesta – karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä voidaan siten todeta olevan potentiaalista vaikuttavuutta kaupunkiluonnon suunnittelussa. Suurin osa haastateltavista oli kuitenkin sitä mieltä, että monet karttakyselyissä esille tulleista asioista tulivat esille myös muiden osallistumismenetelmien kautta. Vaikka karttakyselyt tarjosivat haastateltavien mukaan myös ainutlaatuista tietoa, niin tekivät myös muut osallistumismenetelmät. Haastateltavat eivät siten kokeneet karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä olleen merkittävästi enemmän vaikutusta kuin perinteisillä osallistumismenetelmillä. Kaikki käytössä olleet osallistumismenetelmät koettiin kuitenkin tärkeiksi ja niiden uskottiin täydentävän toisiaan. Haastateltavat kertoivat myös kohtaamistaan haasteista karttakyselyiden käytössä. Haastateltavien kuvailemat haasteet olivat hyvin samankaltaisia ja kolmanteen tutkimuskysymykseen vastattiinkin näiden haasteiden pohjalta muodostettujen kuuden ohjenuoran avulla, joita noudattamalla suunnittelijoilla on paremmat edellytykset toteuttaa onnistunutta ja vaikuttavaa osallistumista karttakyselyiden avulla. Ohjenuorat ovat seuraavat: (1) valitse ajankohta huolella, (2) varaa riittävästi resursseja, (3) suunnittele huolella, (4) panosta tiedottamiseen, (5) maksimoi hyödynnettävyys ja (6) asenne ratkaisee. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että karttapohjaiset osallistumismenetelmät soveltuvat muiden käyttökohteiden ohella hyvin myös kaupunkiluonnon suunnitteluun. Kyseisen menetelmän vaikuttavuus on riippuvainen monesta asiasta ja vuorovaikutusta suunnittelevien tulisi perehtyä aiheeseen huolellisesti mahdollisimman onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Karttapohjaisia osallistumismenetelmiä ja niiden vaikuttavuutta tulisi tutkia myös lisää tulevaisuudessa. Erityisesti suunnittelijoille kohdistettu opas karttapohjaisten osallistumismenetelmien käytöstä olisi hyödyllinen kyseisen menetelmän onnistuneen käytön takaamiseksi.
-
(2019)Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassani eräiden suomalaisten ruohovartisten kasvilajien ja biohiilen vaikutuksia huleveden määrään ja laatuun. Tutkimuksessa järjestettiin koekasteluita, joiden avulla oli tarkoitus selvittää kasvilajien kykyä vähentää huleveden määrää ja poistaa siitä ravinteita sekä biohiilen vaikutusta huleveden määrään ja laatuun. Kasvillisuuden ja biohiilen vaikutusta on tutkittu aikaisemminkin, mutta erityisesti tiettyihin kasvilajeihin liittyviä tutkimuksia ei ole tehty Suomessa. Tutkimus on osa Luonnonvarakeskuksen Hulevesialueiden kasvit ja kasvualustat (HuleKas) -projektia. Kaupungistuminen lisää talojen, parkkipaikkojen ja teiden rakentamista. Tämä kasvattaa läpäisemättömien pintojen määrää, ja se puolestaan estää veden imeytymisen maan läpi. Kaupungeissa ongelma on ratkaistu rakentamalla hulevesiviemäriverkostoja, mutta erityisesti muuttuva ilmasto lisää sateiden ja sitä kautta huleveden määrää. Rankkasateilla kaupunkien hulevesiviemärit osoittautuvat usein riittämättömiksi. Lisäksi hulevesi huuhtoo epäpuhtaudet kaduilta, ja hulevesi onkin todettu yhdeksi tärkeimmistä hajakuormituksen aiheuttajista. Nyttemmin on kehitetty perinteisten sadevettä pois johtavien viemäriverkostojen rinnalle ekologisempia ja kestävämpiä ratkaisuja. Hulevesi pyritään käsittelemään sen syntysijoilla, ja tähän voidaan päästä rakentamalla erilaisia hulevesirakenteita, kuten hulevesipainanteet tai sadepuutarhat. Hulevesirakenteiden tärkeimmät osat ovat kasvualusta ja kasvillisuus. Hyvällä kasvualustavalinnalla voidaan pidättää mm. fosforin yhdisteitä ja kuparia, kun taas nitraatin pidättyminen vaatii rakennetta peittävää kasvillisuutta ja hapettomia olosuhteita. Kasvillisuuden avulla voidaan myös hidastaa huippuvirtaamia, pidättää kiintoainesta ja poistaa metalleja ja ravinteita hulevedestä. Myös kasvualustan mikrobeilla on tärkeä merkitys ravinteiden sitojina. Tutkimusasetelmani oli astiakoe. Astioihin oli istutettu seitsemää suomalaista luonnon kasvilajia, nurmea ja kontrollina toimivat kasvittomat astiat. Osaan astioista oli lisätty biohiiltä. Tutkimusjakson aikana järjestettiin kolme koekastelua, joissa liuoslannoitteilla lisättyä tekohulevettä kaadettiin jokaiseen astiaan sama määrä. Tämän jälkeen kirjattiin ylös tietyin aikavälein, paljonko vettä astiasta on valunut ulos. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa muodostuu koekasteluiden valuntatiedoista ja kolmas osa koekasteluiden vesinäytteiden laboratorioanalyyseistä. Parhaita kokonaistypenpidättäjiä olivat viiltosara, jänönsara, korpikaisla, luhtakastikka ja rantatyräkki. Kokonaisfosforin pidätyksessä puolestaan erottuivat viiltosara, korpikaisla, ja rantatyräkki. Kaikki kasvikäsittelyt alensivat tekohuleveden kokonaisfosforin konsentraatiota. Biohiili paransi kaikkien edellä mainittujen kasvilajien ravinteenpidätyskykyä. Myös mikrobitoiminnan merkitys ravinteiden sidonnassa on tärkeä. Eniten vettä koekastelussa käyttivät viiltosara, luhtakastikka sekä jänönsara. Jänönsaran suorituskyky on kiistanalainen johtuen epätasaisesta kastelusta kolmannen jakson aikana. Jaksojen aikaisessa veden käytössä tehokkaina veden käyttäjinä nousevat esiin viiltosara, jänönsara, korpikaisla, luhtakastikka ja rantatyräkki. Kaikki kasvikäsittelyt tuottivat vähemmän valuntaa, kuin kontrolli. Biohiilen avulla voidaan hidastaa valunnan alkamista ja kertymistä.
-
(2020)Based on scientific literature and empirical data, the aim of this study was to find out, how different policy instruments concerning vegetated roofs are used internationally, i.e. how different norms, laws, regulations and incentives, are applied in design, construction and maintenance of vegetaged roofs. The specific objective was to obtain scientific, country- or city-specific information of the functionality or effectiveness of policy instruments used in urban planning. The purpose of the thematic interviews was to survey the attitudes of the key actors involved in policy-making concerning vegetated roofs in the City of Helsinki to the policy instruments used in other countries and their applicability in Helsinki. The ultimate goal of the study was to find out which instruments could be applied in Finland and, on the other hand, which instruments would not be suitable for use in Finland. The study combined different methods and data to form data triangulation. Based on the results, the cities’ administrative policy instruments, such as a vegetated roof policy and urban planning, play a significant role in the proliferation of vegetated roofs. Financial instruments and policies (e.g. direct financial support) and informational policy instruments (e.g. increasing general awareness, knowledge and know-how) go hand in hand with administrative policy instruments. The decision of the cities to build vegetated roofs on their own premises and properties, and thus to set an example, was important. The results indicate that a toolbox of various policy instruments could be recommended for Finnish cities, to guarantee construction of vegetated roofs with various functionalities, such as promoting biodiversity, managing storm waters nd offering recreation for citizens. Further research should be carried out to find out how the prevalence of vegetated roofs has increased in Finland, and which policy instruments have been the drivers. It would be particularly interesting to study how successful building projects have increased the credibility of vegetated roofs among architects, building contractors and decision-makers. It would also be important to find out whether a line of study specialising in vegetated roofs, or a vegetated roof training and information centre established among cities, could be used as one policy instrument. A vegetated roof map template covering all the cities of Finland, in which existing vegetated roofs were presented, would serve as an easy and inexpensive informational policy instrument.
-
(2018)Pseudomonas syringae pv. tomato DC3000 (Pst DC3000) is a plant pathogen which causes bacterial speck in the host plants, especially tomato. The genome sequence of Pst DC3000 was resolved in 2003 by Buell et al. and since then it has served as an important model organism in plant pathology. Pst DC3000 secretes proteins through so-called type III pathway (T3SS). The secreted proteins, called Hrp (Hypersensitive response and pathogenicity) or Hop (Hrp outer protein), are considered as main virulence determinants of the bacterium. Aim of the study was to find out the suitability of the phage Mu DNA transposition complex to generate a transposon insertion mutant library for Gram-negative phytopathogen. Then further screen the mutant library for Hop effector protein knock-out mutants and evaluate their virulence in Lycopersicon esculentum cv. Moneymaker tomato plants. The thesis was part of a research project that characterized virulence determinants of Gram-negative phytopathogenic bacteria, including their gene regulation and effects on the plant-bacterium interaction. Pst DC3000 transposon insertion mutant library was generated by electroporation of phage Mu DNA transposition complex and a nested PCR method was used for screening the library. Three hop transposon insertion mutants were found, and those strains were extracted from the library. The three mutant strains where then used to infect tomato plants. Virulence was evaluated through phenotypic lesions and bacterial endophytic growth. Some of the results were different from the previous studies. The ability of HopM1 mutant to form lesions was weakened and it´s endophytic growth was slowed down. In previous studies the ability to form lesions was also weakened, but the endophytic growth was not affected until avrE gene was also deleted. HopM1 deletion alone did not have an effect to bacterial growth. In HopAO1 mutant the virulence was not affected. In other studies, HopAO1 deletion weakened bacterial growth in Arabidopsis and tobacco plants, but in tomato it has not been tested. HopD1 mutant was avirulent in this study. In previous studies HopD1 was essential for Pst DC3000 bacteria in defeating plants effector-triggered immunity (ETI), but hopD1 deletion alone did not make the bacteria avirulent. Pst DC3000 has 28 different effector proteins so usually one effector protein mutation does not affect its virulence. Hence the next step of the study was to make double mutants for Hop proteins, and this included deletion of the antibiotic marker by Cre-lox mechanism, which was started in this study.
Now showing items 482-501 of 1114