Browsing by Title

Tutkimus käsittelee osituksen toimittamatta jättämistä oikeudellisena ilmiönä ja ositusvaateen lakkaamisen edellytyksiä. Ensinnäkin tutkimuksessa jäsennetään osituksen toimittamatta jättämisestä ja osituksen viivästymistä aiheutuvia oikeudellisia seurauksia. Toiseksi systematisoidaan osituksen toimittamattomuuden ja ositusvaateen lakkaamisen välistä rajanvetoa. Systematisointi toteutetaan tarkastelemalla, millaisia kriteereitä ositusvaateen lakkaamiselle voidaan vallitsevan oikeuden perusteella jäsentää ja millaiseksi lakkaamista koskeva näyttötaakka muodostuu. Tarkastelussa erotetaan toisistaan toimitettuun ositukseen ja ositusvaateesta luopumiseen perustuva ositusvaateen lakkaaminen. Toimitetun osituksen osalta tutkittavana ovat tilanteet, joissa on arvioitava esimerkiksi muotovirheen rasittaman osituksen, osittaisen osituksen ja ennenaikaisen toimituksen luonnetta lopullisena ositusvaateen lakkauttavana toimituksena. Kolmanneksi tutkimuksessa arvioidaan nykyisen sääntelyn toimivuutta de lege ferenda. Avioliiton päätyttyä puolisolla tai tämän perillisellä on AL 85 §:n mukaisesti oikeus vaatia omaisuuden ositusta, jossa toteutetaan puolisoiden avio-oikeus ja puretaan puolisoiden välinen aviovarallisuussuhde. Avio-oikeuteen perustuva puolisoiden omaisuuksien kohtalonyhteys jatkuu siten avioliiton päättymisen jälkeenkin, sillä avio-oikeuden alainen omaisuus säilyttää tämän luonteensa aina lopulliseen ositukseen asti. Lainsäädäntöön ei sisälly osituspakkoa, joka varmistaisi, että aviovarallisuussuhde tulee lopetetuksi. Ositus voi tämän vuoksi jäädä pysyvästikin toimittamatta. Tutkimuksessa pyritään tuomaan kattavasti esiin osituksen toimittamattomuuteen liittyviä ongelmia, joiden välttämiseksi ositus olisi aina suotavaa toimittaa. Täydellisen osituksen toimittamattomuuden ohella osituksen viivästyminen aiheuttaa haasteita. Puolisoiden aviovarallisuussuhteiden selvittäminen ja purkaminen vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua ositusperusteen syntymisestä voi osoittautua hyvin vaikeaksi ja aiheuttaa paljon kustannuksia. Viivästyneeseen ositukseen sisältyy myös riski siitä, ettei toimituksella saavuteta samaa ositussääntöjen osoittamaa aineellisesti oikeaa lopputulosta, johon olisi päädytty toimittamalla ositus läheisessä yhteydessä avioliiton päättymisen kanssa. Ongelmia aiheutuu lisäksi siitä, ettei vallitsevan sääntelyn perusteella ositusvaatimuksen esittämiselle ole selvää ajallista takarajaa. Vakiintuneen käsityksen mukaan ositusvaade ei vanhene. Osituksen toimittamatta jättäminen on puolisoille riskialtis tapa lähteä avioliitosta, koska kumpi tahansa puolisoista voi lähtökohtaisesti vaatia pätevästi ositusta vielä pitkänkin ajan kuluttua avioliiton päättymisestä. Suomalais-ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa on pidetty mahdollisena, että puolison voidaan tietyn edellytyksin katsoa luopuneen ositusvaateestaan pitkään kestäneen passiivisuuden perustella. Tutkimuksessa todetaan, että tällaiseen luopumiseen perustuvan ositusvaateen lakkaamisen edellytykset ovat kuitenkin jääneet epäselviksi ja täsmentymättömiksi. Ositusvaateen lakkaamisen ja siihen liittyvien näyttötaakkasääntöjen arviointi on nykytilassa hyvin vaikeaa. Käytännössä rajanveto toimittamattoman osituksen ja ositusvaateen lakkaamisen välillä voi siksi olla varsin ennakoimatonta. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella tilannetta olisi tarpeen selventää nimenomaisella sääntelyllä, minkä vuoksi tutkimuksessa esitetään myös de lege ferenda -ehdotuksia vallitsevan oikeustilan kehittämiseksi.

Tutkielmassa käsiteltiin Osmo Tiililän ja Aarne Siiralan käsityksiä uskosta. Näkökulmina uskoon olivat kohteiden teologian näkemykset uskon olemuksesta, ilmoituksen luonteesta ja teologisten kantojen sopiminen nykyisen uskonnonfilosofian epistemologiseen keskusteluun. Näitä tutkittiin esittelemällä kummankin teologin ajattelua aiheen kannalta tarpeellisilta osin. Tämän jälkeen tarkasteltiin heidän näkemyksiään uskon olemuksesta. Tutkielman lopuksi heidän ajatteluansa verrattiin epistemologian vaihtoehtoihin siitä, kuinka Jumalasta voidaan saada tietoa. Teologioiden esittelyssä todettiin, että Tiililä ja Siirala poikkeavat ajattelussaan toisistaan. Tiililä esittelee uskon sisältöä, johon uskotaan. Hänen ajattelussaan uskon kohteena on Jumala. Niinpä tutkielmassa keskityttiin Tiililän käsitykseen Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Lisäksi tutkittiin Tiililän käsitystä filosofian roolista teologisessa tutkimuksessa. Siiralan teologian keskeisenä tarkastelun kohteena on uskova ihminen. Siirala nostaa uskonnollisen uskon määrittäjäksi uskonnollisen kokemuksen. Tämän kokemuksen mukaan jumalallinen näyttäytyy kaiken inhimillisen elämän rakenteissa. Tutkielman tuloksena todettiin, että Tiililän ja Siiralan näkemykset uskosta eroavat lähes jokaisella tarkastellulla alueella. Heidän käsityksensä ilmoituksesta ovat täysin erilaiset. Siiralan mukaan Jumalasta ei voida saada tietoja ja Tiililän mielestä uskova saa Jumalasta Raamatusta tarkkoja tietoja. Epistemologisesti sekä Tiililä että Siirala ovat fideistejä. Molempien mielestä puhe uskosta ei liity filosofiseen keskusteluun. Uskoa ei tarvitse perustella luonnontieteellisen tutkimuksen keräämän evidenssin avulla. Toisaalta Siirala ei ole fideisti sellaisessa dogmatiikan tuntemassa merkityksessä, jossa fideismi ymmärretään jumalapuheen mahdollisuutena. Siiralan näkemyksen mukaan teologia ei voi puhua Jumalasta.

High-quality address data is an essential part of a functioning society and its services. However, shortcomings have been identified in the quality of national address data that can, at worst, slow access to vital help in an emergency. Partly for this reason, National Land Survey of Finland (NLS) is developing a new national address information system (OTJ), which in the coming years will serve as the main database for Finland’s national address data. The OTJ's quality management methods are still under development. Currently, the incoming address data of the OTJ is planned to pass through a quality control service called Laatuvahti, which takes care of logical consistency of the incoming data by using quality rules. Preliminary quality rules of address data have been designed for the Laatuvahti service. However, the adequacy of the quality rules and the functionalities of Laatuvahti service to the quality management of address data has not yet been studied extensively. It has also not been clarified how well the quality management methods fit the needs of the users of the address data. In this master’s thesis the quality needs of significant address data users are discovered, the suitability of the OTJ's current quality management methods to the quality needs are examined, and it is determined how the quality management methods should be developed in the future. In addition, the quality needs are used in determining what does quality in address data mean. The address data users’ experiences on the quality of the address data were investigated through expert interviews. A total of seven interviews were conducted. The interviewees were selected to represent socially significant users of address data that use the data for different purposes. Interviewees were the Emergency Response Center Agency, the safety and rescue authorities, a navigation company, a telecommunications company, an energy company, a transport company and the Statistics Finland. The suitability of the OTJ's quality management methods was assessed by comparing the users’ quality needs with the existing address data quality rules and the functionalities and possibilities of Laatuvahti service. The suitability of Laatuvahti for quality needs was further verified by a service expert (from NLS). Most of the quality needs that the address data users raised in the interviews were related to thematic correctness of the address data (i.e. the correctness of the address name and number), positional accuracy and ensuring completeness and currency of the data. In addition, some of the needs were related to the address data structure, uniqueness and methods of reporting the quality level of address data. Based on the quality needs, the quality of address data can be defined simply to mean that the address data points and directs accurately to the intended location based on both its location information and the address name and number spelling. The results suggest that the OTJ's quality rules and the functionalities of Laatuvahti service only partially meets the needs of the users. The quality management methods are not suitable enough for managing the completeness and currency of the data. Some good efforts had been made to ensure thematic correctness through the quality rules, but the methods could be developed further. Positional accuracy was poorly ensured by the quality rules, but the methods could be developed to ensure the accuracy of location information better in relation to the user needs. In addition, the uniqueness of the address could also be ensured in a more versatile way. According to the results, new quality checks should be developed for the OTJ's quality management to ensure, among other things, the positional accuracy and the uniqueness of the address. In addition, recommendations for the structure and content of address names and numbers should be clarified and the quality of reference datasets used in the quality control should be ensured. In the future, it should also be clarified how the completeness and currency of address data can be monitored and should the quality results be reported in a feature level with some sort of a quality indicator value.

Yrityskaupan yhteydessä suoritetaan lähes poikkeuksetta yrityskaupan kohteen ennakkotarkastus eli due diligence -tarkastus, jonka tarkoituksena on toteuttaa ostajalle kuuluva selonottovelvollisuus. Kun ostaja antaa ulkopuoliselle neuvonantajalle toimeksiannon suorittaa due diligence -tarkastus puolestaan, siirtyy neuvonantajalle vastuu siitä, että kaupan kohteessa oleva virhe tulee havaituksi due diligence -tarkastuksen perustana olleesta materiaalista. Mikäli neuvonantaja ei esimerkiksi ole arvioinut kohdeyhtiön arvoa oikein tai se ei ole tarkastuksessa havainnut jotain olennaista kohdeyhtiön arvoon vaikuttavaa seikkaa, voi ostajalle aiheutua vahinkoa liian korkean kauppahinnan muodossa. Ostaja voi tällöin kohdistaa vahingonkorvausvaateensa neuvonantajaansa kohtaan, sillä myyjä ei lähtökohtaisesti ole vastuussa sellaisesta virheestä, joka olisi tullut tarkastuksessa havaita. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksin due diligence -toimeksiannon suorittanut neuvonantaja voi joutua vahingonkorvausvastuuseen toimeksiantajaansa kohtaan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, voiko neuvonantaja joutua vastuuseen due diligence -toimeksiannosta muuta kuin sopimuskumppaniansa kohtaan. Neuvonantajan vastuu toimeksiantajaansa kohtaan määräytyy ensisijaisesti toimeksiantosopimuksen määräysten perusteella. Sääntelyn niukkuuden sekä due diligence -tarkastuksia koskevan oikeuskäytännön puuttumisen vuoksi joudutaan vastuukysymyksissä usein turvautumaan yleisiin sopimusoikeudellisiin periaatteisiin. Tutkielmassa tarkastellaan sopimusperusteisen vastuun edellytyksiä sekä sitä, milloin ne täyttyvät neuvonantajan suorittaman virheellisen due diligence toimeksiannon kohdalla. Erityisesti huomiota kiinnitetään tuottamusarviointiin, sillä vastuuperusteena neuvonantopalveluissa on ekskulpaatiovastuu, jolloin neuvonantaja voi välttyä vastuulta ainoastaan, mikäli se kykenee näyttämään toimineensa kaikin puolin huolellisesti toimeksiantoa suorittaessaan. Tutkielmassa tarkastellaan due diligence -toimeksiantoa aineettomien asiantuntijapalveluiden ryhmään kuuluvana toimeksiantotyyppinä. Aineettomien asiantuntijapalveluihin on perinteisesti liitetty asiantuntijavastuu, jonka mukaisesti neuvonantajan toimintaa arvioidaan korostuneen ankarasti johtuen siitä, että toimeksiantajan tulee voida luottaa asiantuntijana esiintyvän neuvonantajan ammattitaitoon. Korostunut huolellisuusvelvollisuus toteutuu käytännössä siten, että neuvonantajan tuottamuksellisuutta arvioidaan vertaamalla neuvonantajan toimintaa vastaavan neuvonantajan toimintaan samanlaisessa tilanteessa. Tutkielmassa on tuotu myös esille ammattikohtaisten tapaohjeiden vaikutus tuottamusarviointiin ja yleisestikin vastuun määräytymiseen. Erityisesti tarkasteltavana ovat hyvä asianajajatapa sekä hyvä tilintarkastustapa. Tapaohjeiden vastainen toiminta ei itsessään merkitse huolimattomuutta, mutta se on vahva indisio tuottamuksesta. Olennaista neuvonantajan vastuuta arvioitaessa on tarkastella neuvonantajan toimintaa toimeksiantoa suorittaessaan. Neuvonantaja voi välttää vahingonkorvausvastuun, mikäli se pystyy näyttämään toimineensa kaikin puolin huolellisesti toimeksiantoa suorittaessaan, sillä neuvonantajalla ei lähtökohtaisesti ole tulosvastuuta suorittamastaan due diligence -tarkastuksesta. Koska säännöksiä tarkastuksen suorittamisesta ei ole, on sen arvioiminen, onko neuvonantaja suorittanut tarkastuksen huolellisesti, tehtävä tapauskohtaisesti. Tutkielmassa on tuotu esille seikkoja, joita neuvonantajan tulee huomioida toimiakseen huolellisesti ja välttääkseen siten vahingonkorvausvastuun. Neuvonantajan tuleekin kiinnittää huomiota erityisesti käyttämiinsä työmenetelmiin, ammattitaitoon, tarkastuksen rajaamiseen ja sen kohdentamiseen sekä toimeksiantajalle antamiinsa tietoihin. Neuvonantajan tulee sen lisäksi, että se pyrkii antamaan oikeita tietoja toimeksiantajalleen, myös kiinnittää huomiota siihen, että se esittää tiedot toimeksiantajalle ymmärrettävällä tavalla ja siten, että toimeksiantaja ymmärtää tiedon merkityksen. Jos due diligence tarkastuksessa ei ole esimerkiksi havaittu jotakin materiaalista ilmi tulevaa olennaista seikkaa, voi neuvonantaja välttyä vahingonkorvausvastuulta, mikäli se on suorittanut tarkastuksen käyttäen yleisesti käytettyjä ja hyväksyttäviä työmenetelmiä ja on toiminut kuten muut huolelliset neuvonantajat olisivat vastaavassa tilanteessa toimineet. Neuvonantajalla voi kuitenkin olla yksityiskohtaisissa kysymyksissä tulosvastuu myös antamiensa tietojen oikeellisuudesta, jolloin jonkin selvän havainnon huomaamatta jääminen voi merkitä sellaisenaan neuvonantajan vastuuta. Neuvonantaja voi poikkeuksellisesti joutua vastuuseen myös sivullista kohtaan suorittamastaan due diligence -toimeksiannosta tiettyjen edellytysten täyttyessä. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan neuvonantajan mahdollisuuksia rajoittaa vastuutaan ennakolta erilaisin vastuunrajoituksin. Due diligence -toimeksiannon kaltaisessa suuria intressejä ja merkittäviä riskejä sisältävässä liike-elämän toimeksiannossa vastuunrajoitusten käyttö on katsottava pääsääntöisesti sallituksi. Myös vastuuta sivullista kohtaan on mahdollista rajoittaa varsin tehokkaasti vastuunrajoitusehdoilla sekä erityisesti due diligence -raporttiin sisällytettävillä varaumilla ja muilla sanamuodoilla. Huomiota vastuunrajoitusten kohdalla on kuitenkin kiinnitettävä erityisesti vastuunrajoitusehtojen tulemiseen osaksi sopimusta sekä siihen, ettei vastuunrajoitus ole kohtuuton. Myös alakohtaisista tapaohjeista johtuu eräitä rajoitteita vastuunrajoitusten käyttämiselle.

Reklamaatiovelvollisuus on sopimusoikeudellinen passiivisuusseuraamus, jonka tavoitteena on toisen sopimusosapuolen viivytyksetön tiedottaminen sopimusrikkomuksesta sekä virhe- ja muiden häiriötilanteiden joutuisa selvittäminen. Reklamaatio on usein edellytys sille, että ostaja voi myöhemmässä vaiheessa tehokkaasti vedota virheisiin ja esittää vaatimuksia niiden perusteella. Kiinteistön kaupassa, joka on yleensä taloudellisesti hyvin merkittävä oikeustoimi, reklamaatiovelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa ostajan kannalta huomattaviin rahallisiin menetyksiin. Tämän takia on osin ongelmallista, että maakaaren (540/1995) 2 luvun 25 §:n reklamaatiovelvollisuutta koskeva säännös on kirjoitettu varsin tulkinnanvaraiseen muotoon ja se sallii soveltajalleen paljon harkintavaltaa. Ostajan voi siten olla vaikea säännöksen perusteella selvittää, millaista toimintaa häneltä edellytetään vaadeoikeutensa säilyttämiseksi. Tutkielmassa selvitetään lainopin metodein kiinteistön ostajan reklamaatiovelvollisuuden sisältöä ja oikeudellista merkitystä. Tutkielma on rajattu koskemaan reklamaatiota kiinteistön laatuvirheestä. Tavoitteena on systemaattisesti kartoittaa ne toimet, joihin ostajan on ryhdyttävä reklamaatiovelvollisuutensa täyttämiseksi. Edelleen tarkoituksena on selvittää, onko maakaaren reklamaatiosäännöksen tulkitsemiseksi olemassa jotain yleisempiä suuntaviivoja vai onko tulkinta aina korostuneen tapauskohtaista. Kiinteistön ostajan on ilmoitettava myyjälle virheestä ja siihen perustuvista vaatimuksistaan kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita. Ostajan on kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluessa kiinteistön hallinnan luovutuksesta ilmoitettava laatuvirheestä – tämän jälkeen virheeseen on mahdollista vedota vain poikkeustapauksissa. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin sitä, miten reklamaatioajan alkamishetki määritetään ja kuinka kohtuulliseksi katsottava reklamaatioaika määräytyy. Toisekseen tarkastellaan sitä, millainen ostajan reklamaation täytyy sisällöltään olla – erityisesti, kuinka yksilöidysti ostajan tulee ilmoittaa vaatimuksensa. Lisäksi tutkielmassa selvitään reklamaation oikeusvaikutuksia ja sitä, mitä reklamaatiovelvollisuuden laiminlyönnistä seuraa. Tutkielmassa havaitaan, että maakaaren reklamaatiosäännöksen tulkinta on sidottu hyvin pitkälti tapauskohtaisiin olosuhteisiin. Joitain yleisempiä arviointiperusteita on kuitenkin myös tunnistettavissa. Tällaisia ovat erityisesti reklamaatiosääntelyn taustalla vaikuttavien tavoitteiden ja periaatteiden toteutuminen. Tutkielman perusteella ostajan on toimittava varsin aktiivisesti ja kiinteistön myyjän edut huomioon ottaen säilyttääkseen vaadeoikeutensa kiinteistön virheestä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää miten logistiikkapalveluita ostavan yrityksen logistiikkapalveluntarjoajan valintaprosessia voisi kehittää tehokkaiden kumppanuuksien aikaansaamiseksi. Tarkastelussa on ostavien yritysten ja palveluntarjoajien näkökulma. Tutkimus on laadullinen ja sen aineistonhankinnassa hyödynnetään menetelmänä puolistrukturoitua haastattelua. Logistiikan ulkoistamisen trendi on laajentunut kattamaan yhä laajempia ja syvempiä kokonaisuuksia yritysten toimitusketjuista viime vuosikymmeninä. Kumppanuudet ovat siis yhä tärkeämpiä ja niiden muodostamiseen käytetään yhä enemmän huomiota ja varoja. Näin olleen aihe on ajankohtainen ja sen syvempi tutkiminen voi auttaa luomaan ideoita, työkaluja ja menetelmiä parempaan logistiikan johtamiseen. Tuloksista ilmeni, että tehokas valintaprosessi edellyttää seuraavia vaiheitea: palveluiden määrittely, informaation pyynnöt, tarjouspyynnön, palveluntarjoajien arvioinnin ja valinnan, sekä sopimuksen. Ostajayrityksen tulisi myös kommunikoida yhä vahvemmin palveluntarjoajan sitoutumisen ja korkean palvelutason tuomat hyödyt. Ostajien tulisi myös selkeästi esittää näistä suhteista saatavat konkreettiset hyödyt palveluntarjoajille. Palveluntarjoajien arviointiin käytettävien työkalujen ja kriteereiden tulisi myös olla laajempia ja monipuolisempia. Ne tulisi myös ulottaa palvelemaan valintaprosessista seuraavaa kumppanuussuhdetta.

Osteogenesis imperfecta (OI) on harvinainen heterogeeninen ryhmä periytyviä sidekudossairauksia. Oireyhtymälle on yhteistä luustolliset poikkeavuudet, jotka aiheuttavat luiden haurautta ja murtumaherkkyyttä. Osteogenesis imperfecta vaikuttaa luiden lisäksi myös hampaiden kehitykseen. Hampaistollista III-luokan purentasuhdetta esiintyy 62,5-80 %:lla OI-potilaista. Heillä on myös suurempi taipumus taka-alueen avo- ja ristipurentaan sekä etualueen avopurentaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää poikkeavatko Osteogenesis imperfectaa sairastavien henkilöiden hammaskaarten mittasuhteet normaaliväestön vastaavista arvoista. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla hampaiston jäljentämiseen käytettyjä kipsimalleja. Aineisto sisälsi 37 OI-potilaan kipsimallit sekä saman verran verrokkipotilaiden kipsimalleja, eli yhteensä 74 potilaan kipsimallit. Tutkimuksen tulosten perusteella pyrittiin löytämään syitä OI-potilailla havaittuihin purentavirheisiin. Tutkimuksessamme avopurentaa (etu- tai taka-alueen) havaittiin vain 8 %:lla OI-potilaista, kun taas etualueen ristipurentaa oli 22 %:lla ja posteriorista ristipurentaa 59 %:lla. Osoitimme, että suulaki oli OI-potilasryhmällä matalampi kontrolliryhmään verrattuna, ja eroavaisuus oli selvimmin esillä posteriorisella alueella. Madaltuneen suulaen lisäksi tutkimuksemme osoitti, että varsinkin ylähammaskaari oli posteriorisesti leveämpi OI-potilailla. Transversaalisuhteissa yläleuan hammaskaari oli enemmän V-mallinen kontrolleihin verrattuna. Hammaskaari oli kapeampi kulmahammasalueella ja laajeni voimakkaammin kohti molaarialuetta. Alaleuassa oli havaittavissa samankaltaista hammaskaaren levenemistä, mutta leveys lisääntyi jo kulmahammasalueella. Madaltunut suulaki aiheuttaa sen, ettei normaalinkokoisella kielellä ole, erityisesti posteriorisella alueella, tarpeeksi tilaa. Tämä aiheuttaa kaarten levenemistä ja hampaiden kallistumista bukkaalisesti johtaen mahdollisesti lopulta etu- tai taka-alueen avopurentaan. Hammaskaarten leveysero ylä- ja alaleuan kulmahammasalueella voisi olla yhteydessä anterioriseen ristipurentaan. (208 sanaa)

Osteokalsiini on osteoblastien tuottama proteiini, jolla on tärkeä rooli luun muodostumisessa. Tämän lisäksi sen on ehdotettu toimivan hormonina luuston ulkopuolella ja vaikuttavan muun muassa insuliiniherkkyyteen ja testosteronin tuotantoon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selventää, vaikuttaako osteokalsiini veren paastoinsuliiniin tai insuliiniresistenssiä kuvaavaan HOMA-indeksiin murrosikäisillä pojilla. Lisäksi tutkittiin osteokalsiinin mahdollista yhteyttä testosteronipitoisuuteen. Aineisto koostui kolmestakymmenestä murrosikäisestä pojasta, jotka olivat lyhytkasvuisia, mutta taustalta ei ollut löytynyt tunnettua syytä (idiopathic short stature, ISS). Puolet pojista satunnaistettiin saamaan kahden vuoden ajan aromataasin estäjä letrotsolia ja puolet lumelääkettä. Verinäytteet kerättiin tutkimuksen alussa sekä 12- ja 24 kuukauden kuluttua ja näytteistä analysoitiin osteokalsiinin lisäksi muun muassa paastosokeri, insuliini ja testosteroni. Osteokalsiinipitoisuuden muutoksia tutkittiin käyttämällä toistomittausten monimuuttuja (mixed model) -analyysiä. Tässä tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä osteokalsiinin ja HOMA-indeksin tai osteokalsiinin ja paastoinsuliinin välillä. Yhteys jäi tilastollisesti merkityksettömäksi myös silloin, kun malli adjustoitiin kasvunopeudella ja silloin, kun lumelääkettä saanutta ryhmää tutkittiin erikseen. Sen sijaan osteokalsiinilla ja testosteronilla oli tilastollisesti merkittävä yhteys, mutta samanlainen yhteys havaittiin olevan myös alkalisella fosfataasilla, joka myös kuvastaa luun muodostumista. Löydökset tässä tutkimuksessa eivät tue ajatusta, että osteokalsiinilla olisi merkittävä rooli insuliiniherkkyyden säätelijänä murrosikäisillä pojilla. Myös havaittu yhteys osteokalsiinin ja testosteronin välillä todennäköisesti selittyy yleisellä sukupuolihormonien vaikutuksella luuston kasvuun, muotoutumiseen ja mineralisaatioon, eikä niinkään sillä, että osteokalsiini vaikuttaisi kivesten testosteronituotantoon.

The purpose of this study was to estimate prevalence and genetic parameters of osteochondrosis in the Finnhorse population. Osteochondrosis is characterized by a failure of normal endochondral ossification. This developmental orthopedic disease is widely recognized in young warmblood horses across many breeds. The data consisted of 654 young Finnhorses (Group 1), presented for radiographic examination in the years 2014 – 2015. The total data (n=1829) included also most of the recently used breeding stallions with a high number of progeny. Because of the low frequency of the disease, a low number of analysed horses and challenging pedigree structure with highly variable family size, there were problems in genetic analyses. Heritabilities (h2) were estimated using linear sire model for categorical data and the results were augmented by using non-linear animal model on the liability scale. Statistical analysis was made by R program MCMCglmm which gives posterior distribution (incl. 95 % credibility area). The heritabilities were analysed by joint –specific analyses. The presence of at least one osteochondral lesion was documented for 16,9 % of the studied horses. The lesions were most common in hock (5,2 %) where h2 with linear sire model was 0,18 (95 % credibility area 0,03-0,35). By using linear sire model in Group 1 h2 estimates were in hoof joint of front legs 0,31 (0,12 - 0,55), stifle joint 0,31 (0,09 - 0,54) and dorsodistal osteochondral fragments in fetlock which are originating from metacarbal bone 0,22 (0,07 - 0,40). The prevalence of osteochondrosis is more common in Finnhorse population than has been expected. In future we should focus on the affected joints with the highest frequency and heritability rather than the entire disease complex. The observed genetic variation allows the use of breeding selection for the systematic reduction of osteochondrosis in the Finnhorse population.

Leukemiat ovat lasten yleisimpiä maligniteetteja ja vaikka ennuste on hyvä, relapsoitunut leukemia on yleisin syy lapsen syöpäkuoleman taustalla. Antileukeemisten hoitojen kehittymisen myötä huomiota on enenevästi kiinnitetty hoitojen haittavaikutuksiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan osteonekroosia, joka on leukemiaan ja sen hoitoon, etenkin systeemiseen glukokortikoidihoitoon liittyvä luustokomplikaatio. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää osteonekroosin kliininen kuva HUS-alueen pediatrisilla leukemiapotilailla sekä tarkastella sen mahdollisia riskitekijöitä aiempien tutkimusten valossa. Osteonekroosin saaneita lapsipotilaita verrattiin kaikkiin vuosina 1999–2019 HUS-alueella akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan sairastuneisiin lapsiin. Osteonekroosi oireili suurimmalla osalla alaraajojen kantavien nivelten kipeytymisenä. Lähes kaikilla leesioita oli multifokaalisesti ja bilateraalisesti. Yleisimmin affisioituivat lonkat tai lantio, polvet ja nilkat. Osteonekroosin saaneet potilaat olivat leukemian diagnoosihetkellä verrokkipotilaita keskimäärin 2,9 vuotta vanhempia ja heidän perifeerisen veren leukosyyttiarvonsa olivat huomattavasti matalampia. Sukupuolijakaumassa tai ISO-BMI:ssä ei sen sijaan havaittu merkittäviä eroja. Sytogeneettisiltä piirteiltään osteonekroosin saaneiden potilaiden leukemiat olivat tyypillisiä lasten leukemioita. Leukemiapotilaiden osteonekroosiin liittyy paljon alidiagnostiikkaa, vaikka muutokset olisivat nähtävissä MRI-kuvissa jo varhaisessa vaiheessa. MRI-seulonta on kuitenkin ongelmallista, sillä osteonekroosin ehkäisy- ja hoitokeinot ovat puutteelliset. Lisätutkimuksia osteonekroosin kehittymisestä, ehkäisystä ja hoidosta kaivataan.